EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI"

Transkriptio

1 EHYT RY KOULUTYÖ

2 EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI Mikä EHYT? Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on vahva toimija, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi ja joka kokoaa yhteen alan merkittävät toimijat. Järjestömme edistää korkeatasoista, tutkittuun tietoon ja kokemukseen perustuvaa yhteiskunnallista keskustelua päihdekysymyksistä. Työmme ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin. Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja.

3 Olemme rohkea kansalais- ja asiantuntijajärjestö, joka tekee ehkäisevää päihdetyötä tunnetuksi ja palkitsevaksi. Elämäniloa ja hyvinvointia ilman päihde- ja pelihaittoja Edistämme muutosta kohti haitattomampaa päihde- ja pelikulttuuria sekä osallistumme näkyvästi yhteiskunnalliseen keskusteluun. Lähtökohtana on, etteivät päihteet kuulu työelämään, liikenteeseen, raskausaikaan eivätkä lapsuuteen eikä nuoruuteen.

4 EHYT ry on vahvasti ammattilaisten ja kasvattajien tukena. Menetelmät tukevat opetussuunnitelmaa sekä oppilas- ja opiskelijahuoltolakia

5 Ammattikasvattajan tueksi Pelitaito ehkäisee pelihaittoja ja edistää myönteistä pelikulttuuria. Päihdeilmiö Ryhmäyttävä päihdekasvatusmalli II asteelle SmokeFree edistää tupakoimattomuutta ja nuuskaamattomuutta. HUBU vuorovaikutusta korostava menetelmä kouluille ja oppilaitoksille. Pelimesta tarjoaa ilmaisia oppimispelejä verkossa. Miten puhua kannabiksesta Antaa ammattilaisille mallin kannabis keskusteluiden tueksi. Ryhmäilmiö Ryhmänohjaajien työkalu ryhmien Jatkuvaan ryhmäyttämiseen

6 HUBU HUBU -kokonaisuuteen kuuluu nuorten päihdekasvatustunnit, vanhempaintilaisuudet sekä koulun henkilöstökoulutus. Koulutuksissa keskustellaan päihteisiin liittyvistä asenteista ja ilmiöistä sekä annetaan jokaiselle kohderyhmälle tarvittavia työkaluja, joiden avulla nuorten päihteidenkäyttö vähenee ja päihteiden käytön aloitus siirtyy myöhemmäksi.

7 Hubu Äänestä ja keskustele Kouluille suunnattu vuorovaikutusta ja osallistumista korostava toimintamenetelmä, jossa kerätään tietoa ryhmästä yhteisten keskustelujen pohjaksi. Nuoret vastaavat kaukosäätimen avulla monivalintakysymyksiin. Äänestyksen jälkeen kysymyskohtainen tulos heijastuu taululle. Kysymysten sisällöt on muokattu ikäryhmän mukaan. Koulun henkilökunnan sitoutuminen on tärkeää. Hubu on hyväksytty THL:n Hyviin käytäntöihin. Kokonaisuuteen kuuluu myös koulun henkilökunnalle tarkoitettu koulutus sekä vanhempainilta, joissa aiheesta keskustellaan koulun tulosten perusteella ja yleisellä tasolla. Tarve jatkotyöskentelylle arvioidaan yhdessä.

8 Esimerkkejä kuntayhteistyöstä Kuntayhteistyösopimuksia ehkäisevän päihdetyön toteuttamisesta useissa kunnissa esim. Vantaa, Kauniainen, Loviisa, Järvenpää, Lohja, Lappeenranta. Toimintaa laajennetaan kouluttajaverkoston avulla. Kokonaisuuksissa erilaisia toimintamalleja : Yleisin on Hubu kokonaisuus kahdelle ikäryhmälle esim. 7-9 luokat. Laajimmillaan Hubu kokonaisuus 5 9 luokat ja lukio 1-2 sekä ammattioppilaitoksen oppilaat. Lisäksi voi olla esim.pelitaitotunnit 5-6 luokkalaisille. Toimintaa kunnissa koordinoi yleensä nuorisotoimi, ehkäisevän päihdetyön yksiköt tai ehkäisevän työn koordinaattori Järjestämme tarvittaessa erilaisia koulutus ja keskustelutilaisuuksia ammattilaisille ja kuntalaisille. 8

9 Pelitaito-koulutus Lähes kaikki lapset ja nuoret pelaavat digitaalisia pelejä ainakin satunnaisesti. Suurimmalle osalle pelaajista pelit ovat hauskaa ajanvietettä ja yhdessä tekemistä kavereiden kanssa. Osalle pelaaminen kuitenkin aiheuttaa eriasteisia ongelmia, jotka heijastuvat mm. koulunkäyntiin, sosiaalisiin suhteisiin sekä hyvinvointiin. Tavoitteena on keskustella eri kohderyhmien kanssa mm. peleistä, pelihaitoista sekä pelaamisen hallinnasta. Jaettu tieto ja yhteinen keskustelu antavat välineitä oman pelaamisen tarkkailuun sekä tukevat vanhempia pelikasvattajina. Pelitaito-koulutusta järjestetään eri kohderyhmille lapsista aikuisiin ja sen sisältö on muokattu kullekin kohderyhmälle sopivaksi.

10 Smokefree-toiminta Nuorten kanssa toimivien aikuisten vastuulla on ehkäistä nuorten tupakointia, puuttua tupakointikokeiluihin ja tukea tupakoivia nuoria lopettamisessa. Smokefree-toiminta sisältää neljä kokonaisuutta: Luokkakilpailut ylä- ja alakouluille TOP Tupakatta oot paras - materiaalit Savuton koulu Lopettamisen tuki Smokefree on toimintamalli nuorten tupakoimattomuuden edistämiseen ja tupakoinnin vähentämiseen.

11 Ryhmäilmiö on suunnattu erityisesti ammattioppilaitosten ryhmänohjaajille, mutta sopii muillekin nuorten parissa työskenteleville. Koulutukseen osallistuneet saavat omakseen Ryhmäilmiö-käsikirjan, joka sisältää menetelmiä ryhmän jatkuvaan ryhmäyttämiseen. Koulutuksessa käydään läpi kaikki kirjan osa-alueet: tuntirakenne, ryhmän vaiheet ja ryhmäroolit, ryhmänohjaajan toimintaympäristö sekä erilaisia tuntisisältöjä ja menetelmiä. EHYT ry järjestää avoimia koulutuksia eri puolilla Suomea. Ammattioppilaitokset voivat myös tilata omia koulutuksiaan.

12 PÄIHDEILMIÖ Päihdeilmiö-koulutus on kahden tunnin mittainen kaksiosainen kokonaisuus, jossa aluksi tarkastellaan suomalaista juomista sosiaalisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta ja toiseksi keskustellaan näistä aiheista ryhmänä. Koska nuoret omaksuvat juomatapojaan ja päihdeasenteitaan ryhmissä, myös ehkäisevän päihdetyön on järkevää vaikuttaa nuoriin ryhminä, ei yksilöinä.

13 Miten puhua kannabiksesta hanke EHYT ry:n, LIITO ry:n ja STHL ry:n yhdessä toteuttaman hankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa ja mallintaa toimintatapoja kannabisehkäisyyn yläkouluihin ja 2. asteen oppilaitoksiin. Hankkeessa tuotetaan Miten puhua kannabiksesta koulutusmalli, kouluttajakoulutusmalli ja kannabisilmiötuotepaketti. Tavoitteena on, että ammattilaiset kokevat kannabiksesta ja muista päihteistä puhumisen luontevaksi, opetusta ja nuorten kasvua tukevaksi. Hanketta rahoitetaan TE-määrärahoista

14 Kiitos!

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI EHYT ry on vahva ehkäisevän päihdetyön toimija, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi ja joka kokoaa

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton

Lisätiedot

Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys. Minttu Mäkelä

Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys. Minttu Mäkelä Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys Minttu Mäkelä 13.3.2014 Tupakkalaki Tupakkalaissa suunnataan ennaltaehkäiseviä toimia erityisesti lasten ja nuorten tupakointiin,

Lisätiedot

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Yhdistys aloitti toimintansa 1.1.2012, kun Elämäntapaliitto, Elämä On Parasta Huumetta

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Järjestö edistää tutkittuun tietoon ja kokemukseen perustuvaa yhteiskunnallista keskustelua

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- INFO

LUOKKAKILPAILU- INFO LUOKKAKILPAILU- INFO me emme polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton Suomi 2040

Lisätiedot

Tupakatta paras amiksessa - kehittäminen Missä mennään?

Tupakatta paras amiksessa - kehittäminen Missä mennään? Tupakatta paras amiksessa - kehittäminen Missä mennään? Alueellinen ohjelmapäällikkö Eeva Etelä-Suomen Kaste Taustaa Tupakkatuotteiden käyttö on huomattavasti yleisempää ammatillisissa oppilaitoksissa

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton

Lisätiedot

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Miten ne vaikuttavat nuorten parissa toimiessa? Minttu Tavia 29.11.2016 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Toimimme valtakunnallisesti koko väestön parissa terveiden

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa?

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 26.3.2014, Rovaniemi Kehittämispäällikkö Jaana Markkula Alkoholiohjelma, Terveyden

Lisätiedot

Tupakoimattomuutta tukeva koulu

Tupakoimattomuutta tukeva koulu Tupakoimattomuutta tukeva koulu Pohja nuoruusiän ja aikuisuuden tupakoimattomuudelle luodaan jo alakouluiässä. Alakoululla on tärkeä rooli yhdessä vanhempien kanssa tukea lapsen tupakoimattomuutta. Tupakoinnin

Lisätiedot

Innostavaa ehkäisevää päihdetyötä kouluille ja oppilaitoksille

Innostavaa ehkäisevää päihdetyötä kouluille ja oppilaitoksille Innostavaa ehkäisevää päihdetyötä kouluille ja oppilaitoksille TEHDÄÄN SE YHDESSÄ! Me EHYT ry:ssä suunnittelemme ja toteutamme ehkäisevää päihdetyötä kouluissa ja oppilaitoksissa. Koulutamme ja tarjoamme

Lisätiedot

VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua

VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua Lasten ja nuorten mahdollisuus hyvään kasvuun on perusta kansan hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa! THL: Lapsi kasvaa kunnassa 16.10.2012

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- INFO

LUOKKAKILPAILU- INFO LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. *2* Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton

Lisätiedot

Pakka-toimintamalli savuttomuuden edistäjänä. Tuula Kokkonen ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto

Pakka-toimintamalli savuttomuuden edistäjänä. Tuula Kokkonen ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto Pakka-toimintamalli savuttomuuden edistäjänä Tuula Kokkonen ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto Pakka toimintamalli Vaikuttavaksi todettu käytännönläheinen toimintamalli paikallisten alkoholi-, tupakka-

Lisätiedot

OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN

OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN JOHDANTO Kouluista ja oppilaitoksista tukea nuorten tupakoinnin lopettamiseen Kouluissa ja oppilaitoksissa toteutetaan monenlaista terveyden

Lisätiedot

Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille

Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille Tolokkua elämää Tavoitteena nuorten hyvinvointi sekä järjestö-kaupunki yhteistyö Tolokkua elämää toimintamallin avulla vahvistetaan ja lisätään työpajoilla

Lisätiedot

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki Pelihaittojen ehkäisy Helsinki 23.5.2013 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, 00510 Helsinki www.ehyt.fi www.pelitaito.fi Esityksen sisältö Rahapelaaminen Suomessa Suomalainen rahapelaaminen

Lisätiedot

Pakka-toimintamalli käytännössä

Pakka-toimintamalli käytännössä Pakka-toimintamalli käytännössä ROAD SHOW moniammatilliset toimintamallit tutuiksi 26.11.2014, Oulu Ylitarkastaja Raija Fors Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Pakka toimintamalli Vaikuttavaksi todettu

Lisätiedot

2015 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Pelit puheeksi -projekti Kaisa Luhtala

2015 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Pelit puheeksi -projekti Kaisa Luhtala Aihe näkyy ja kuuluu työssä, mutta itseltä puuttuu tieto Selvitys lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten tiedoista ja tarpeista pelikasvatukseen liittyen 2015 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Pelit puheeksi

Lisätiedot

Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen. Virpi Korhonen 30.11.2010

Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen. Virpi Korhonen 30.11.2010 Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen Virpi Korhonen 30.11.2010 Helpa Roihuvuori, 2010 Tupakoi päivittäin 47 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen alueella 37 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen läheisyydessä

Lisätiedot

Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016

Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Tervetuloa Esittäytymiskierros Ajankohtaista ja vaikuttamistoiminta Jäsenpalvelut ja -yhteistyö Rahapeliyhtiöiden fuusio Rahapeliyhteisöjen yhdistäminen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten pelaaminen Lastensuojelun Keskusliitto 7.2.2012

Lasten ja nuorten pelaaminen Lastensuojelun Keskusliitto 7.2.2012 1 Lasten ja nuorten pelaaminen Lastensuojelun Keskusliitto 7.2.2012 2 Pelitaito-projekti (2010-2014) Tavoitteena on lasten ja nuorten liikapelaamisen ja pelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisy Pelaamisella

Lisätiedot

Nuoret ja rahapelaaminen - saatavuuden näkökulma

Nuoret ja rahapelaaminen - saatavuuden näkökulma Nuoret ja rahapelaaminen - saatavuuden näkökulma Vantaa 4.11.2015 Suunnittelija Minna Kesänen Koske/THL Pakka toimintamalli Vaikuttavaksi todettu käytännönläheinen toimintamalli paikallisten alkoholi-,

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin kuvaus

Pakka-toimintamallin kuvaus Pakka-toimintamallin kuvaus Rovaniemi 2.9.2015 Tuula Kokkonen, ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue p. 0295 017 392, tuula.kokkonen@avi.fi Paikallisen

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnassa

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnassa Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnassa Tuula Sundman osastopäällikkö EHYT ry ELÄMÄNILOA JA HYVINVOINTIA Ilman päihdeja pelihaittoja JOKAINEN MEISTÄ RAKENTAA SUOMALAISTA PÄIHDEKULTTUURIA

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset Kouluterveyskysely 2017 - Vantaan kaupungin tulokset 4. 5.-luokkalaisten tulokset HYVINVOINTI JA YSTÄVÄT Lähes kaikki (90 %) ovat tyytyväisiä elämäänsä, pojat useammin kuin tytöt. Suuri osa (86 %) kokee

Lisätiedot

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Ala-aste vanhempainilta Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Paula Aalto 14.4.2016 MLL:n mediakasvatustyö Mediakasvatuksella pyritään edistämään lasten valmiuksia ymmärtää ja tulkita

Lisätiedot

Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014

Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014 Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014 Ota kantaa Espoon päihdetilanteeseen Kyselyllä kartoitettiin Espoon asukkaiden päihteisiin, tupakkaan ja rahapeleihin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä päihdehaittojen

Lisätiedot

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia

Lisätiedot

Lataa Pysy nuorena - elä kauemmin - Hannu Vierola. Lataa

Lataa Pysy nuorena - elä kauemmin - Hannu Vierola. Lataa Lataa Pysy nuorena - elä kauemmin - Hannu Vierola Lataa Kirjailija: Hannu Vierola ISBN: 9789518852653 Sivumäärä: 328 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.65 Mb Tupakoinnin ja syövän yhteys tunnetaan hyvin,

Lisätiedot

EOPH Elämä On Parasta Huumetta ry Livet Är Det Bästa Ruset rf

EOPH Elämä On Parasta Huumetta ry Livet Är Det Bästa Ruset rf Ehkäisevää päihdekasvatustyötä valtakunnallisesti Huumeneuvontapuhelin 9 4 ja nettineuvonta IRC-galleria, Habbo hotelli, Demi.fi, Vauva.fi ja Facebook Mobihubu kännykkäpelit Pelitaito projekti Päihdeilmiö

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa?

Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa? Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 5.6.2014, Mikkeli Ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori Sari Ilvonen Porin kaupunki,

Lisätiedot

Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa

Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa 14.4.2014 Suuret linjat on kunnossa: o Nuuskan myynti on kiellettyä EU:ssa (poikkeuksena Ruotsi). o Tupakkalakiin kirjattu

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa?

Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa? Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 8.5.2014, Turku Seutukoordinaattori, YTM Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Pakka

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 1 2 Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 3 Terveys ry siirtää toimintansa uudelle Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:lle Yhdessä

Lisätiedot

TUPAKKASALKUN / SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ

TUPAKKASALKUN / SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ TUPAKKASALKUN / SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 8/2015) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Nuuskapurkit Rahapurkki opaste Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 18.5.2010 Ehkäisevän päihdetyön hanke Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 Mannerheimin Lastensuojeluliitto, yhteistyössä A-klinikkasäätiö ja Terveys ry Hankkeessa

Lisätiedot

Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria. ja käytäntö

Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria. ja käytäntö Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria Mikä? Miksi? Miten kehitetty? Miten otettu vastaan? Mitä seuraavaksi? ja käytäntö Ryhmäilmiö pähkinänkuoressa Yksinkertainen työkalupakki nuorten ryhmien ohjaamiseen

Lisätiedot

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö 1 INTERVENTIOMATERIAALI YLÄKOULUIKÄISTEN VANHEMPAINILTAAN Tavoitteena huoltajien tietoisuuden lisääminen nuorten päihteiden käytöstä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Interventiomateriaali sisältää 1.

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan toimijoille LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ:

Lisätiedot

Pakkatoimintamalli. Yhteistyöllä tehoa paikalliseen alkoholi-, tupakkaja rahapelihaittojen ehkäisyyn PAKKA-TOIMINTAMALLI

Pakkatoimintamalli. Yhteistyöllä tehoa paikalliseen alkoholi-, tupakkaja rahapelihaittojen ehkäisyyn PAKKA-TOIMINTAMALLI Pakkatoimintamalli Yhteistyöllä tehoa paikalliseen alkoholi-, tupakkaja rahapelihaittojen ehkäisyyn Pakka-toiminta kannattaa! Monialainen yhteistyö tekee Pakka-toiminnasta vaikuttavaa: alkoholin, tupakan

Lisätiedot

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 10/2017)

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 10/2017) SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 10/2017) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Rahapurkki ja opaste Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja opaste Nuuskapurkit ALAKOULUIKÄISET

Lisätiedot

Tervetuloa! TUPAKKA, PÄIHTEET JA (RAHA)PELIT -laadun ja

Tervetuloa! TUPAKKA, PÄIHTEET JA (RAHA)PELIT -laadun ja Tervetuloa! TUPAKKA, PÄIHTEET JA (RAHA)PELIT -laadun ja viestinnän välineitä haittojen ehkäisy tilaisuuteen Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Heli Heimala, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat - vastuualue

Lisätiedot

Päihdeongelmien kohtaaminen, puheeksiotto ja puuttuminen työympäristössä (10.3.2015) Timo Glad

Päihdeongelmien kohtaaminen, puheeksiotto ja puuttuminen työympäristössä (10.3.2015) Timo Glad Päihdeongelmien kohtaaminen, puheeksiotto ja puuttuminen työympäristössä (10.3.2015) Timo Glad EHYT ry - ehkäisevän päihdetyön ammattilaiset palveluksessasi Elämäniloa ja hyvinvointia ilman päihde- ja

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

Palveluista ja asiakkaista Peliklinikalla

Palveluista ja asiakkaista Peliklinikalla Palveluista ja asiakkaista Peliklinikalla Tapio Jaakkola kehittämiskoordinaattori, Peliklinikka PELISEMINAARI 16.9.2013 Lahti 16.9.2013 Peliklinikka 16.9.2013/TJ 1 Peliklinikan palvelut tarjoavat Avokuntoutusta

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset 007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset Siltamäki Suutarila-Töyrynummi-alueella toteutettiin loka-marraskuussa 2007 kysely pohjaksi alueen lapsille ja nuorille laadittaville yhteisille pelisäännöille.

Lisätiedot

Kartoituksista uusiin terveysoppimateriaaleihin

Kartoituksista uusiin terveysoppimateriaaleihin Bykachev Kirsi, projektipäällikkö Itä-Suomen yliopisto, Kuopio Addressing challenging health inequalities of children and youth between two Karelias (AHIC), 2013 2014 Kartoituksista uusiin terveysoppimateriaaleihin

Lisätiedot

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö Päivän yhteenveto Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö 26.4.2016 Markkula 1 Lounais-Suomen avin avaus: Parhaimmat menetelmät

Lisätiedot

Opas yhteyshenkilöille

Opas yhteyshenkilöille Smokefree-tupakoimattomuuskilpailut 2009 2010 Opas yhteyshenkilöille Irmeli on kova jätkä! Irmeli ei tarvitse tupakkaa. Sisällysluettelo Lukijalle... 3 Ohjeet kilpailusarjoittain Luokkakilpailu... 4 Yksilökilpailu...

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SAVUTTOMUUDEN EDISTÄMINEN. Toimenpideohjelma Evijärvi Kauhava Lappajärvi. www.stumppi.fi www.fressis.fi www.savutonsuomi.

LASTEN JA NUORTEN SAVUTTOMUUDEN EDISTÄMINEN. Toimenpideohjelma Evijärvi Kauhava Lappajärvi. www.stumppi.fi www.fressis.fi www.savutonsuomi. LASTEN JA NUORTEN SAVUTTOMUUDEN EDISTÄMINEN Toimenpideohjelma Evijärvi Kauhava Lappajärvi www.stumppi.fi www.fressis.fi www.savutonsuomi.fi/ Yhall Kaksineuvoinen 1.9.2015 Sivistysltk, Kauhava 9.11.2015,

Lisätiedot

Turku 20.11.2013/Anu Nurmi

Turku 20.11.2013/Anu Nurmi Turku 20.11.2013/Anu Nurmi Toiminnan taustaa Kehitetty Lohjan erityisnuorisotyössä 2007-2011. Koulutettu suuri määrä nuorten parissa toimivia ammattilaisia ympäri Suomen. Linkki-toiminta järjestänyt Turussa

Lisätiedot

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen 28 päivää ilman Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen www.28paivaailman.fi www.28paivaailman.fi 28 + 1 -tukitapaamiset Ohjaajakoulutukset: 2x2 /v myös etäosallistumismahdollisuus ohjaajakoulutuksiin

Lisätiedot

Esityksen aihe 9.10.2014

Esityksen aihe 9.10.2014 Tunne ja turvataidot osaamiseksi hankkeen satoa Helsinki Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen, Sirpa Valkama & Riitta Ala Luhtala 2 TUNNE JA TURVATAIDOT OSAAMISEKSI TUTA HANKE (2012 2014) Jyväskylän ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa

Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa Vesa Saaristo, asiantuntija Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV, Messukeskus,

Lisätiedot

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PAKKA toimintamalli Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PSAVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, aluekoordinaattori Raija Fors 12.8.2013 1 PAKKA = paikallinen alkoholipolitiikka

Lisätiedot

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon. ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Pelaaminen osana elämänhallintaa - Viekö nuori peliä vai peli nuorta? Helsinki 10.10.2013

Pelaaminen osana elämänhallintaa - Viekö nuori peliä vai peli nuorta? Helsinki 10.10.2013 Pelaaminen osana elämänhallintaa - Viekö nuori peliä vai peli nuorta? Helsinki 10.10.2013 Positiiviset vaikutukset Negatiiviset vaikutukset/ Liiallinen pelaaminen Negatiiviset vaikutukset/ Pelaamisen vaikutukset

Lisätiedot

Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi

Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.2.2016 Monialainen yhteistyö - opetustoimi 17.2.2016 1 Monialainen yhteistyö opetustoimen näkökulmasta 1) TURVALLISUUS Ulkoinen turvallisuus Oppilaitoksen puitteet Sitoutuminen

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Yhteinen ote alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Alkoholin aiheuttamia kuolemia on yli 40 %

Lisätiedot

Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin

Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin Mikko Meriläinen mikko.merilainen@ehyt.fi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, 00510 Helsinki www.ehyt.fi www.pelitaito.fi

Lisätiedot

Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki

Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi 2013 12.9.2013 Esityksen sisältö Rahapelaaminen Suomessa Suomalainen rahapelaaminen lukuina Ongelmallinen rahapelaaminen Pelihaittojen ehkäisy Rahapelaaminen Suomessa Rahapelaaminen

Lisätiedot

ROAD SHOW - moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! Tampere

ROAD SHOW - moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! Tampere Pakka-toimintamalli ROAD SHOW - moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! 6.11.2014 Tampere ylitarkastaja Irmeli Tamminen Länsi ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, elinkeinovalvontayksikkö, alkoholiohjelma

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

29.4.2015 1. Terveiden elämäntapojen edistämistyötä nuorten ehdoilla: nuoret vastuutetaan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.

29.4.2015 1. Terveiden elämäntapojen edistämistyötä nuorten ehdoilla: nuoret vastuutetaan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. 29.4.2015 1 Terveiden elämäntapojen edistämistyötä nuorten ehdoilla: nuoret vastuutetaan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Nuorten toiminnan kehittämö ja toteuttamo. Hankeorganisaatio, joka tarjoaa

Lisätiedot

Rahapelaamisen riskirajoilla. Mirka Smolej, Salla Karjalainen, Tapio Jaakkola 5.11.2015

Rahapelaamisen riskirajoilla. Mirka Smolej, Salla Karjalainen, Tapio Jaakkola 5.11.2015 Rahapelaamisen riskirajoilla Mirka Smolej, Salla Karjalainen, Tapio Jaakkola 5.11.2015 Rahapelaamisen riskirajoilla Arpa-projekti Arpa-projekti tukee aikuisten rahapelaamisen hallintaa Tietoa ja välineitä

Lisätiedot

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL

Lisätiedot

TerveysInfo. Haaveet savuna ilmaan Julisteessa humoristinen piirros tupakoitsijan haaveiden murenemisesta.

TerveysInfo. Haaveet savuna ilmaan Julisteessa humoristinen piirros tupakoitsijan haaveiden murenemisesta. TerveysInfo Aidosti yhdessä Isä ja poika leikkivät hiekkalaatikolla. Isä puhuu kännykkään. 1993 0,50, A2 : vär. Julistenumero 660 Hakusanat: lapset, alkoholi, miehet, isyys Kohderyhmät: miehet, isät Anna

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö Turvakotityö: Kriisityö Avotyö: Kriisityö ja selviytymisen tukeminen Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään Verkko- ja puhelinauttaminen Etsivä ja jalkautuva väkivaltatyö

Lisätiedot

Mobiilileikkipaikka! www.lappset.com/mobi

Mobiilileikkipaikka! www.lappset.com/mobi Mobiilileikkipaikka! www.lappset.com/mobi Jos et voi voittaa heitä, liity heihin Pelikulttuuri on yhä enenevässä määrin läsnä yhteiskunnassamme. Tietokonepelejä pelataan jokaisessa kodissa tietokoneella,

Lisätiedot

Lataa Tupakoinnin yhteiskunnalliset kustannukset ja niiden arviointimenetelmät - Miikka Vähänen. Lataa

Lataa Tupakoinnin yhteiskunnalliset kustannukset ja niiden arviointimenetelmät - Miikka Vähänen. Lataa Lataa Tupakoinnin yhteiskunnalliset kustannukset ja niiden arviointimenetelmät - Miikka Vähänen Lataa Kirjailija: Miikka Vähänen ISBN: 9789523025028 Sivumäärä: 82 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 10.45 Mb

Lisätiedot

Dia-esitys vanhemmil e (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Diojen sisällöt Dia 1: Dia 2:

Dia-esitys vanhemmil e (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Diojen sisällöt Dia 1: Dia 2: Dia-esitys vanhemmille (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen Vinkkejä vanhemmille Diojen sisällöt Dia 1: Pohja nuoren tupakoimattomuudelle luodaan jo

Lisätiedot

Nikotiiniton amis -hanke

Nikotiiniton amis -hanke Nikotiiniton amis -hanke Viitekehyksenä yhteiskunnallinen markkinointi 24.4.2017 1 Yhteiskunnallisen markkinoinnin prosessi Tarpeen tunnistaminen ja ennakkosuunnit telu Määrittely Kehitys ja suunnittelu

Lisätiedot

SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO

SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO 2016 2017 1 KOUKUSSA ELÄMÄÄN ilman nikotiinia 2 Tervetuloa mukaan edistämään nuorten tupakoimattomuutta! Smokefree-luokkakilpailua on järjestetty Suomessa vuodesta 1989. Vuosien

Lisätiedot

Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu

Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu KRITEERI 1 Tupakointi on kielletty tupakkalain 12 :n osoittamissa kunnan omistamissa ja hallinnoimissa tiloissa ja ulkoalueilla. Tupakointikiellot on merkitty selkeästi kylteillä, tarroilla ja julisteilla.

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

Vinkkejä vanhemmille. PowerPoint-esitys esim. vanhempainiltaan: Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen. Diojen sisällöt.

Vinkkejä vanhemmille. PowerPoint-esitys esim. vanhempainiltaan: Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen. Diojen sisällöt. PowerPoint-esitys esim. vanhempainiltaan: Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen Vinkkejä vanhemmille Diojen sisällöt Dia 1: Pohja nuoren tupakoimattomuudelle luodaan jo alakouluiässä. On tärkeää,

Lisätiedot

Tervetuloa! Koulutuksen ohjelma Helsinki Jyväskylä

Tervetuloa! Koulutuksen ohjelma Helsinki Jyväskylä Tervetuloa! 7.12.2016 Helsinki 8.12.2016 Jyväskylä Koulutuksen ohjelma klo 10 Tutustuminen ja päivän ohjelma Yhteispeli ja oma koulu Yhteispelin toimintatavat klo 11.30 Lounas klo 12.30 YT-aika klo 13

Lisätiedot

,6 % 44,6 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:3.18, Hajonta:2.43) (Vastauksia:606)

,6 % 44,6 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:3.18, Hajonta:2.43) (Vastauksia:606) 1 (6) KENELLÄ ON VASTUU NUORILLE ANNETTAVASTA PÄIHDEKASVATUKSESTA Selvitys yläkouluikäisten nuorten vanhempien ajatuksista koskien nuorille suunnattua päihdekasvatusta ja nuorten päihteidenkäyttöä Etelä-Karjalassa

Lisätiedot

Valion savuttomuuspolku 2009-2015

Valion savuttomuuspolku 2009-2015 Valion savuttomuuspolku 2009-2015 Katja Hatakka, Työhyvinvointipäällikkö ETM, FT Valio Oy, Henkilöstötoiminnot VI Valtakunnalliset Tupakka ja Terveys päivät, Helsinki 3.12.2014 Miksi Valio panostaa savuttomuuteen?

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan rahoitus. Järjestötoiminnan perusteet - koulutus 25.11.2015 Liisanpuiston auditorio, Pori

Yhdistystoiminnan rahoitus. Järjestötoiminnan perusteet - koulutus 25.11.2015 Liisanpuiston auditorio, Pori Yhdistystoiminnan rahoitus Järjestötoiminnan perusteet - koulutus 25.11.2015 Liisanpuiston auditorio, Pori Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry - toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen

Lisätiedot

Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen

Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen Lahti 9.4.2014 11.4.2014 Minna Kesänen 1 Rahapelaaminen ja digitaalinen pelaaminen Rahapelaaminen viittaa kaikkeen sellaiseen pelaamiseen, jossa voitto tai tappio

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen 28 päivää ilman Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen www.28paivaailman.fi www.28paivaailman.fi Kolme kokonaisuutta: www.28paivaailman.fi asiakkaalle, (ei vaadi kirjautumista): tapaamisten

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely

Pakka-toimintamallin esittely Pakka-toimintamallin esittely Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! Road Show 6.11.2014 Tampere ylitarkastaja Irmeli Tamminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Irmeli Tamminen Pakka yhteisöllistä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

TerveysInfo. Alkoholi : suurkulutuksen riskit Kortti on tarkoitettu itsearvioinnin apuvälineeksi.

TerveysInfo. Alkoholi : suurkulutuksen riskit Kortti on tarkoitettu itsearvioinnin apuvälineeksi. TerveysInfo Alkoholi : kohtuuden rajoilla Ohjelmassa seurataan alkoholin käyttöä viiden parikymppisen nuoren päivälliskutsujen yhteydessä. Samalla kun katsoja perehtyy erilaisiin alkoholin käyttötyyleihin,

Lisätiedot

Lataa Savuton tuki - Anne Puuronen. Lataa

Lataa Savuton tuki - Anne Puuronen. Lataa Lataa Savuton tuki - Anne Puuronen Lataa Kirjailija: Anne Puuronen ISBN: 9789527175262 Sivumäärä: 189 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.20 Mb Tupakkatuotteet ovat Suomessa suurin yksittäinen elintapoihin

Lisätiedot

Digitaalinen pelaaminen ilmiönä ja välineenä sosiaali- ja terveysalalla

Digitaalinen pelaaminen ilmiönä ja välineenä sosiaali- ja terveysalalla Digitaalinen pelaaminen ilmiönä ja välineenä sosiaali- ja terveysalalla Anna-Laura Marjeta Sosiaalipsykologi, projektisuunnittelija Pelitalo Helsingin nuorisoasiainkeskus 5.2.2014 Päivän ohjelma 12.00-12.15

Lisätiedot

Mitä osallisuus voisi olla?

Mitä osallisuus voisi olla? Mitä osallisuus voisi olla? Laki ja osallisuus Lasten ja nuorten osallisuudella on hyvin vahva laillinen perusta. Se ei ole onneksi vain aikuisten hyväntahtoisuuden varassa. perustuslaki perusopetus- ja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Taustatiedot: 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Ikä * 0-15 v. 15-17 v. 18-30 v. 31-45 v. 46-60 v. yli 60 v. Ympäristö 3. Käytetäänkö Hämeenlinnassa ja seutukunnissa

Lisätiedot

HAL- huumeet, alkoholi ja lääkeaineet raskauden aikana. Paviljonki,29.01.2016

HAL- huumeet, alkoholi ja lääkeaineet raskauden aikana. Paviljonki,29.01.2016 HAL- huumeet, alkoholi ja lääkeaineet raskauden aikana Paviljonki, Tästä se usein alkaa Hal- polin kävijät 2010 110 kpl 2011 97 kpl 2012 72 kpl 2013 70 kpl 2014 77 kpl 2015 69 kpl Huumeet Joka viides suomalainen

Lisätiedot

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Aineisto Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistetty aineisto Vastaajina

Lisätiedot