Pelastustaitokampanja Nou Hätä! alkaa taas vuodenvaihteessa. Varaa nyt aikaa 8. luokkalaisten turvallisuusopetukseen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pelastustaitokampanja Nou Hätä! alkaa taas vuodenvaihteessa. Varaa nyt aikaa 8. luokkalaisten turvallisuusopetukseen."

Transkriptio

1 Pelastustaitokampanja Nou Hätä! 2011 alkaa taas vuodenvaihteessa. Varaa nyt aikaa 8. luokkalaisten turvallisuusopetukseen.

2 Oppilaat leikkivät tulella usein siksi, ettei ole muutakaan tekemistä. Monikaan nuorista ei osaa edes kuvitella, minkä vaaratilanteen tulipalo koulussa aiheuttaa. Alle 15-vuotiaskin on itse korvausvelvollinen tahallisen tai varomattoman tulen seurauksista. Teemana 2011 Sytyttääkö? Älä leiki tulella. Luvaton tulenkäyttö ja sen seuraukset ja nuoren vastuu Raketti- ja sprayleikkeihin, ruohikon kärventämiseen tai muuhun luvattomaan sytyttelyyn on puututtava aina. Alaikäisellä ei saa olla hallussaan tupakointi välineitä, kuten esimerkiksi sytytintä.

3 Roskis palaa! Kaveri satutti itsensä! Osaanko auttaa oikein? Varaa nyt aikaa koulunne 8. luokkalaisten pelastustaito-opetukseen. Asia on tärkeä ja oppilaat voivat halutessaan osallistua elämykselliseen kilpailuun! Sovita turvallisuusopetus osaksi opetussuunnitelmaa Pelastustaito-opetus sopii Turvallisuus ja liikenne aihekokonaisuuteen esimerkiksi terveystiedon, kemian, fysiikan ja liikunnan yhteyteen. Voit antaa pelastustaito-opetusta yhden tai useamman oppitunnin tai koulussa voi järjestää vaikka kokonaisen pelastustaitokurssin. Opetusta voi kysyä myös paikalliselta paloasemalta.

4 Käytävässä leijuu savunhajua. Mistä pääsen ulos turvallista reittiä? Tilaa ilmainen opetusmateriaali Voit tilata opetusmateriaalin, joka postitetaan koululle täysin veloituksetta. Myös kaikille oppilaille voit tilata pelastustaitoesitteen ja laadukkaat Nou Hätä! heijastimet. Tilaa materiaali tammi-helmikuun aikana netti osoitteessa Samalla ilmoitat koulun kampanjaan. Ilmoittautuminen ei edellytä kilpailuun osallistumista. Nettisivuilla on myös tulostettavaa materiaalia sekä oppilaille pelejä ja videoita. Vuodenvaihteessa sinne aukeaa lisäksi aiheeseen innostavia kilpailuja, joissa arvotaan kivoja palkintoja. Nou Hätä! kilpailu halukkaille joukkueille Kampanja alkaa joululoman jälkeen opiskelujaksolla, johon kaikkien 8. luokkalaisten toivotaan pääsevän osalliseksi. Kampanja etenee aikataulun mukaisesti kilpailu vaiheeseen, jossa halukkaat 8. luokkalaisten joukkueet voivat osallistua koko maan kattavaan Nou Hätä! -kilpailuun ja tavoitella eri tasojen palkintoja. Kilpailu etenee kolmeportaisena karsintana, jossa menestyneet joukkueet pääsevät jatkoon. Parhaat pääsevät toukokuussa valta - kunnalliseen loppu kilpailuun. Alkukarsinnan järjestävät koulu ja pelastus laitos yhteisesti sopimallaan tavalla. Kysymykset, tehtävät sekä ohjeet toimittaa pelastuslaitos. Pelastus laitokset ja muut alan toimijat järjestävät alue- ja loppukilpailut. Niissä oppilaat pääsevät kokeilemaan taitojaan toden kaltaisissa olosuhteissa! Kilpailu ei tässä kampanjassa kuitenkaan ole pääasia vaan 8. luokkalaisten yleisen turvallisuustietouden lisääminen. Voit järjestää pelastustaito- opetusta omassa aika taulussa, mikäli koulusta ei tule osal listujia kilpailuun. Lisätietoja valtakunnallisesta kampanjasta - kampanjan nettisivuilta - Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä puh. (09) tai marjatta.virtanen@spek.fi

5 Nou Hätä! 2011 Kampanjan ja kilpailun aikataulu Tammikuu JA HELMIKUU: Ilmoittautuminen, tilaaminen ja turvatietojen opiskelua Yläkoulut voivat tilata maksutonta oppimateriaalia tammi-helmikuussa. Ilmoittautuminen kampanjaan tapahtuu tilatessa eikä edellytä kilpailuun osallistumista. Tilaus ja ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa Opiskelua koulussa opettajan ja/tai pelastuslaitoksen johdolla. Opiskella voi missä aikataulussa tahansa, mikäli kilpailuun ei osallistuta. Maalis-, huhti- ja toukokuu: Nou Hätä! kilpailu Kilpailuun osallistuminen edellyttää yhteistyötä pelastuslaitoksen kanssa ja etenemistä kampanjan aikataulun mukaisesti. Maaliskuu: Alkukarsinnat pidettävä viimeistään viikolla 11 (18.3. mennessä) Huhtikuu: Aluekilpailut eri puolilla maata torstaina (suositus) Toukokuu: Loppukilpailu Pelastusopistolla Kuopiossa

6 Vuosittainen Nou Hätä! -kampanja on tarkoitettu erityisesti 8. luokkalaisille. Nuoret oppivat turvataitoja ja oikeat toiminta tavat hätätilanteissa, kun turvallisuus on päässyt pettämään. Voita 2000 euron arvoinen Tapiolan turvallisuuspalkinto koulullesi! Lisäksi voittajajoukkueet palkitaan ruhtinaallisesti. Pelastuslaitokset Kampanjan järjestää Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK ja pelastuslaitokset yhteistyössä Opetushallituksen ja pelastusalan toimijoiden kanssa. Kampanjan rahoittaa Palosuojelurahasto.

Osallistua? Kampanja. Osallistutte MIKSI NOUHÄTÄ!- NÄIN VASTUU KOULUN HYVINVOINNIN JA TURVALLISUUDEN TOTEUTUMISESTA KUULUU KAIKILLE!

Osallistua? Kampanja. Osallistutte MIKSI NOUHÄTÄ!- NÄIN VASTUU KOULUN HYVINVOINNIN JA TURVALLISUUDEN TOTEUTUMISESTA KUULUU KAIKILLE! P E L A S T U S TA I T O K A M PA N J A MIKSI NOUHÄTÄ!- Osallistua? Kampanja Nuoret joutuvat tapaturmiin muita ikäryhmiä useammin. Kouluyhteisön tehtävä on ohjata ymmärtämään, että jokainen vaikuttaa toiminnallaan

Lisätiedot

Turvallisuusopetus. Toimintatavat vaihtelevat alueittain Toimintaa yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa

Turvallisuusopetus. Toimintatavat vaihtelevat alueittain Toimintaa yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa 4.2.2019 NouHätä!-kampanja NouHätä! on yläluokkien valtakunnallinen pelastustaitokampanja pääasiassa kahdeksasluokkalaisille. Kampanja lisää nuorten valmiuksia ennakoida ja estää vaaratilanteita sekä

Lisätiedot

Perustietoa NouHätä!-kampanjasta

Perustietoa NouHätä!-kampanjasta Perustietoa NouHätä!-kampanjasta NouHätä!-ohjausryhmä 1 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...5 Taustatietoa NouHätä!-kampanjasta... 5 NouHätä!-käsikirjan yleisesittely... 6 2 NOUHÄTÄ!-KAMPANJA...7 2.1 Kampanjan tarkoitus,

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset AJANKOHTAISET SPEK Pohjois-Suomi vastaa Lapin alueen toiminnasta vielä vuoden 2018 ajan Palokuntien kysely tulossa vuoden vaihteessa #100palokuntaa

Lisätiedot

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat 11.5.2018 KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa 2017-2018 vuosiluokka 7 + tukioppilaat 5.9.2017. 1. aihe: Miten vuorovaikutus vaikuttaa? Oppitunnit 1-3. Meidän luokkamme ryhmänä. Laaditaan luokkakohtaiset

Lisätiedot

Taitaja9-kilpailujen säännöt

Taitaja9-kilpailujen säännöt Taitaja9-kilpailujen säännöt 1 Taitaja9-KILPAILUJEN SÄÄNNÖT, hyväksytty 28.5.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus... 3 3. Käsitteitä... 3 4. Kilpailutehtävät... 3 5.

Lisätiedot

10.12. 2015 Eevi-Kaisa Kilpiö, SPEK. OPPIMATERIAALIUUDISTUS Oppimateriaalipankki Opintoasema

10.12. 2015 Eevi-Kaisa Kilpiö, SPEK. OPPIMATERIAALIUUDISTUS Oppimateriaalipankki Opintoasema 10.12. 2015 Eevi-Kaisa Kilpiö, SPEK OPPIMATERIAALIUUDISTUS Oppimateriaalipankki Opintoasema KOHDERYHMISTÄ Nuorten tarpeet ja odotukset muuttuvat nopeasti. Kerätyn tiedon ja kokemusten perusteella opettajat

Lisätiedot

Sykäys -vuosikello

Sykäys -vuosikello Sykäys -vuosikello 2019-2020 ELOKUU Viikko 33 13.8. klo 14 Sykäys-tiimin tapaaminen kaupungintalolla Viikko 34 Perustaisinko yrityksen, Yrityssalo Oy 21.8. klo 14:30 16:00 Kolmas kaffe Yrityssalossa Miten

Lisätiedot

OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015!

OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015! OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015! OMA TAUSTA! Matematiikan opetukseen liittyvä FL-tutkielma tietojenkäsittelyopissa 90-luvun alussa! Jatko-opiskelija "Mobile

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta Tutkimus opettajien odotuksista ja asenteista: Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta #digikoulu Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää peruskoulun ja lukion opettajien odotuksia ja

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Taitaja9-kilpailun säännöt

Taitaja9-kilpailun säännöt Taitaja9-kilpailun säännöt 1 Taitaja9-kilpailun säännöt, hyväksytty 24.3.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus, eettiset säännöt ja arvot... 3 3. Käsitteitä... 3 4.

Lisätiedot

Ohjelmassa. Kemijoki on näkyvä osa elämää jokivarressa. Toivomme että mahdollisimman moni ryhmä innostuu kertomaan, millä tavoin joki on tärkeä.

Ohjelmassa. Kemijoki on näkyvä osa elämää jokivarressa. Toivomme että mahdollisimman moni ryhmä innostuu kertomaan, millä tavoin joki on tärkeä. 1 Ohjelmassa Kilpailu pähkinänkuoressa Ketkä voivat osallistua Ilmoittautuminen Sitten luodaan! Kilpailu huipentuu! Kisatunnelmat jakoon Instagramissa Olemme apunasi kilpailun aikana Kemijoki on näkyvä

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO SOSIAALISESSA MEDIASSA

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO SOSIAALISESSA MEDIASSA Moi! Tässä on vuoden ensimmäinen ajankohtaistiedote: - Palokuntien toiminta - Kampanjat - Taloyhtiöiden ja yritysten turvallisuuskoulutus - Pohjois-Suomen pelastusliitto - Toimintakalenteri Otathan yhteyttä,

Lisätiedot

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5 Taitaja9 säännöt SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus, eettiset säännöt ja arvot... 3 3. Käsitteitä... 3 4. Kilpailutehtävät... 4 5. Osanottajat... 4 6. Arviointi... 4 7.

Lisätiedot

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma Länsimäen koulu, Vantaa Salla Kurki ja Sari Lusma Monikulttuurinen koulumme muuttuu 1.-9- koulusta 5.-9- kouluksi ja lähelläolevasta koulusta tulee 1.-4- koulu meille tulee uusia oppilaita (6. -7.lk).

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

Tavoite ja mittari Toimenpiteet Vastuut Aikataulu Seuranta Biojätteen määrän vähentäminen: jätteen punnitseminen päivittäin

Tavoite ja mittari Toimenpiteet Vastuut Aikataulu Seuranta Biojätteen määrän vähentäminen: jätteen punnitseminen päivittäin Kestävän kehityksen ohjelma Oppilaitos: Haapajärven yläaste Lukuvuosi: 2014-2015 KEKE-toiminta Tavoite ja mittari Toimenpiteet Vastuut Aikataulu Seuranta Biojätteen määrän vähentäminen: jätteen punnitseminen

Lisätiedot

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 SISÄLLYSLUETTELO 1. KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 2. KILPAILUN TARKOITUS, EETTISET SÄÄNNÖT JA ARVOT... 3 3. KÄSITTEITÄ... 3 4. KILPAILUTEHTÄVÄT... 4 5. OSANOTTAJAT... 4 6. ARVIOINTI...

Lisätiedot

NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018

NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018 NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018 NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke Opettaja - sinä jos kuka, voit auttaa nuoria päivittämään käsityksensä kokonaisturvallisuudesta

Lisätiedot

Kilpailutoiminta juontaa juurensa yli viidenkymmenen vuoden taakse. Matematiikan lukiokilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran 1955.

Kilpailutoiminta juontaa juurensa yli viidenkymmenen vuoden taakse. Matematiikan lukiokilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran 1955. OPPILASKILPAILUTOIMINTAA Kilpailutoiminta juontaa juurensa yli viidenkymmenen vuoden taakse. Matematiikan lukiokilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran 1955. Ensimmäinen valtakunnallinen teinien matematiikkakilpailu,

Lisätiedot

Aineistoja taloustiedon opetukseen Iina Lario Suomen Pankki

Aineistoja taloustiedon opetukseen Iina Lario Suomen Pankki Aineistoja taloustiedon opetukseen Iina Lario Suomen Pankki Tutut talouskilpailut jatkuvat Talousguru-kilpailu lukiolaisille 15.1.2014 (ilmoittautuminen 18.12. mennessä HYOLin sivuilla) Finalisteille tarjolla

Lisätiedot

Varsinais-Suomalaista Turvallisuutta

Varsinais-Suomalaista Turvallisuutta Varsinais-Suomalaista Turvallisuutta Peruskoulut, turvallisuus, kumppanuus Valtioneuvosto teki 14.6.2012 periaatepäätöksen kolmannesta sisäisestä turvallisuuden ohjelmasta. Tässä ohjelmassa on esitetty

Lisätiedot

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat Koulutapahtuma Ampumaurheilun tietoisku koululaisille Koulutapahtuma miksi? Uusista nuorista harrastajista pulaa ampumaseuroissa Isät eivät enää tuo poikiaan automaattisesti radalle Ihmiset eivät oikein

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET TAI MUU KIRJALLI- NEN MATERIAALI ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun loppuun

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen

Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen Keravan kasvatus- ja opetustoimi, syksy 2017 Painotusluokat Koulu Painotus Vuosiluokat Keravanjoen koulu Kansainvälisyys Liikunta Luonnontiede-matematiikka Kurkelan

Lisätiedot

SPEK Pohjois-Suomen ajankohtaiset

SPEK Pohjois-Suomen ajankohtaiset SPEK Pohjois-Suomen ajankohtaiset 10.2.2018 Järjestöpäällikkö Patrik Willberg 040 7255 448, patrik.willberg@spek.fi, www.spek.fi/pohjois-suomi SPEK Pohjois-Suomen toiminta Pohjois-Suomi hoitaa edelleen

Lisätiedot

Liikkujan viikko 2014

Liikkujan viikko 2014 Liikkujan viikko 2014 Omilla poluilla ja radioaalloilla 19.5.2014 Sirpa Mustonen ja Kaisa Kauhanen 1 Euroopan yhteinen Liikkujan viikko Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16. 22.9. Viikon

Lisätiedot

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä  Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän

Lisätiedot

Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa

Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa Uimataitotutkimus 2011 Tutkimus laadittiin yhteistyössä LIKESin ja Opetushallituksen kanssa. Kysely lähetettiin sekä suomen- että ruotsinkielisiin kouluihin.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen 26.01.2012 Sivu 1 / 1 395/12.01.01/2012 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset SPEK Pohjois-Suomi koordinoi myös Lapin aluetta Muutos 1.10. alkaen ja jatkuu 31.12.2018 saakka SPEK Lapin Pertti Heikkilä on siirtynyt Lapin pelastusliiton

Lisätiedot

ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISYN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN PELASTUSOPISTOLLA 2025

ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISYN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN PELASTUSOPISTOLLA 2025 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISYN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN PELASTUSOPISTOLLA 2025 Opinnäytetyön tutkimussuunnitelma YAMK / Teknologiaosaamisen johtaminen Karelia-Ammattikorkeakoulu Jani Jämsä TUTKIMUSONGELMAT: -

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapsivaikutusten arviointi kunta- ja palvelumuutoksissa hanke Sirpaleena Toikka 2.4.2008 Aihealueiden toteutus huhtikuussa 2008 Nuorimmat lapset (3-7 vuotiaat) piirtävät/

Lisätiedot

Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa

Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010

Lisätiedot

Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen

Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Koordinaattoritapaaminen 29.- 30.10.2009 Anna-Kaisa Mustaparta Minkä kielten opetusta mukana olevat kunnat ja koulut aikovat lisätä tai kehittää?

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari

Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari 19.3.2018 Kanuuna, verkostopäällikkö suvi.lappalainen@lahti.fi 1 Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari 21.3.2018 Kunnallisen nuorisotyön Osaamiskeskus Kanuuna

Lisätiedot

Ruukin ja Linjamäen koulujen. TURVALLISUUSVUOSI lv. 2007-2008

Ruukin ja Linjamäen koulujen. TURVALLISUUSVUOSI lv. 2007-2008 Ruukin ja Linjamäen koulujen TURVALLISUUSVUOSI lv. 2007-2008 "Tavoitteena turvallisuustietoinen Koulutie" Ruukin koulu, Koulutie 7 Päätavoitteemme on ehkäistä ja rajoittaa onnettomuuksien ja vahinkojen

Lisätiedot

Perussuomalaisten valtuustoryhmä. Marko Tiainen, Tuija Auhtola, Heikki Kolehmainen"

Perussuomalaisten valtuustoryhmä. Marko Tiainen, Tuija Auhtola, Heikki Kolehmainen Kunnanhallitus 132 08.08.2016 Sivistyslautakunta 120 18.10.2016 Kunnanhallitus 205 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 85 28.11.2016 Valtuustoaloite ensiaputaitojen opettamisesta 9. luokan oppilaille Kunnanhallitus

Lisätiedot

SKYOPE turvapaikanhakijan opintopolkua rakentamassa

SKYOPE turvapaikanhakijan opintopolkua rakentamassa SKYOPE turvapaikanhakijan opintopolkua rakentamassa Kaisa Rontu Moni tuntee kotoutumiskoulutuksen, mutta kuinka moni tietää, miten turvapaikanhakijat vastaanottokeskuksissa opiskelevat? Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä. Sami Teikko

Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä. Sami Teikko Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä Sami Teikko Koulutus Elämään terveyskasvatusohjelma Ohjelma Ikäryhmä Kesto Pidän huolta itsestäni 3-4 -vuotiaat 45 min

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto 2016

Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto 2016 Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto 2016 Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumi, Seinäjoki 18.5.2016 Taustayhteisöt Suomen Palopäällystöliiton koolle kutsuma Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta

Lisätiedot

Oppilaiden osallisuustiimi. Lukuvuoden arviointi ja lukuvuoden tavoitteet

Oppilaiden osallisuustiimi. Lukuvuoden arviointi ja lukuvuoden tavoitteet Oppilaiden osallisuustiimi Lukuvuoden 2013-2014 arviointi ja lukuvuoden 2014-2015 tavoitteet Toiminnan tavoitteet Oppilaiden osallisuuden ryhmiä ovat oppilaskuntatoiminta, tukioppilastoiminta sekä välituntitoiminta.

Lisätiedot

Tule tule hyvä tieto!

Tule tule hyvä tieto! Tule tule hyvä tieto! Jyväskylän kirjastojen ja kaupungin opetuspalvelujen suunnitelma informaatiolukutaidon edistämisestä IV Valtakunnalliset koulukirjastopäivät Kuopiossa 25.-26.4.2012 - Koulukirjastot

Lisätiedot

Sopimuspalokuntahenkilöstön koulutusjärjestelmä 2019

Sopimuspalokuntahenkilöstön koulutusjärjestelmä 2019 Sopimuspalokuntahenkilöstön koulutusjärjestelmä 2019 Palopäällystöpäivät, 24.3.2018, Lahti koulutusjohtaja Minna Hirvonen vanhempi opettaja Kirmo Savolainen Sopimushenkilöstön koulutuksen kehittäminen:

Lisätiedot

Vuoden aikana tapahtuu

Vuoden aikana tapahtuu Suuri Lukuseikkailu Suuri lukuseikkailu on kaikkien yhteinen lukemisen ja kirjallisuuden juhla! Se nostaa esiin lasten ja nuorten kirjallisuutta ja lukuharrastusta koko Suomi 100-juhlavuoden ajan. Lukuseikkailu

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET MUUTA ELOKUU Edellisenä keväänä päättötodistuksen saaneitten 9.- luokkalaisten

Lisätiedot

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa?

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa? KERHOSUUNNITELMAN TEKEMINEN (Tiedoston voi ladata koulun nettisivun linkeistä) Luettuasi Liite 1 ja 2, vastaa seuraaviin kysymyksiin ja toimita vastaus, eli kerhosuunnitelma, rehtorille Mikä on oppilaskerhon

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat

Lisätiedot

Yläkouluun ilmoittautuminen

Yläkouluun ilmoittautuminen Yläkouluun ilmoittautuminen Keravan kasvatus- ja opetustoimi, syksy 2017 Oppilaan ilmoittaminen yläkouluun Keravalla on kolme yläkouluopetusta antavaa yhtenäiskoulua: Keravanjoen koulun Jaakkolan toimipiste,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto 2017

Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto 2017 Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto 2017 Taustayhteisöt Suomen Palopäällystöliiton koolle kutsuma Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta ohjaa alan valtakunnallisen turvallisuuskoulutuksen

Lisätiedot

OMPELUSEURAT KOULUISSA

OMPELUSEURAT KOULUISSA OMPELUSEURAT KOULUISSA HETKI ON KÄSILLÄ MARTTOJEN OMPELUSEURAT KOULUISSA 2017 Kohderyhmä: Alakoulut 7-11 vuotiaat, tai 7 8 vuotiaat, joiden opetussuunnitelmaan napin ompelu kuuluu Toteutus: Kädentaitotunnilla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2017 1 (5) 820 V 27.9.2017, Valtuutettu Mari Rantasen aloite peruskoululaisten ensiapuopetuksesta Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA 2012-2013 LOHJELMA2 TULOSKORTTI

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA 2012-2013 LOHJELMA2 TULOSKORTTI Hankkeen nimi: Liikkuva 2012-2013 Hankkeen lyhyt yleiskuvaus ja tavoitteet Hankkeen päämääränä oli kannustaa 13-19-vuotiaita nuoria tekemään viisaita liikkumisvalintoja koulu- ja vapaa-ajanmatkoillaan.

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu

Pakilan yläasteen koulu Pakilan yläasteen koulu 6. luokkien vanhempainilta Rehtori Juha Leino Tukioppilastoiminnan tavoitteet Toiset huomioivat käyttäytymisen edistäminen koulussa Nuorten osallisuuden lisääminen koulussa Ongelmien

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012 KUNTA: HALLINTOKUNTA/SEKTORI: VESILAHTI SIVISTYSTOIMI / luokka-asteet 1.-6. KOHDE- Opettajat Liikennekasvatuksen merkityksen sisäistäminen,

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA. Liikenneturvallisuustyön toimintakatsaus 2017

TYRNÄVÄN KUNTA. Liikenneturvallisuustyön toimintakatsaus 2017 Liikenneturvallisuustyön toimintakatsaus 2017 TYRNÄVÄN KUNTA Liikenneturvallisuustyöryhmä vuonna 2017 Tuomo Perälä, Rakennustarkastaja (pj.) Matti Mannonen, Ympäristöjohtaja Matti Mannonen Elina Vehkala,

Lisätiedot

Kilpailu on valtakunnallinen ja kattaa seuraavat viisi maantieteellistä aluetta: (Etelä Suomi, Länsi Suomi, Keski Suomi, Itä Suomi, Pohjois Suomi).

Kilpailu on valtakunnallinen ja kattaa seuraavat viisi maantieteellistä aluetta: (Etelä Suomi, Länsi Suomi, Keski Suomi, Itä Suomi, Pohjois Suomi). 1 OLOSUHDETALKOOT 2011 SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUN SÄÄNNÖT 1. Kilpailun järjestäjä Schneider Electric Buildings Finland Oy Kellokukantie 2 PL 250 01300 Vantaa 2. Kilpailu ja sen tausta Schneider Electric

Lisätiedot

Tulipalot kouluissa lasten ja nuorten (7 17 v.) sytyttämiä vastaava luku 520

Tulipalot kouluissa lasten ja nuorten (7 17 v.) sytyttämiä vastaava luku 520 Tulipalot kouluissa Pelastustoimen PRONTO-tietokannan mukaan Kouluissa ja päiväkodeissa on Suomessa vuosittain noin 100 tulipaloa 2015 130 2016 107 Tulipaloa kouluissa ja päiväkodeissa 2015 lasten ja nuorten

Lisätiedot

Suomalaisnuorten elämäntaidot ja terveystottumukset Lasse Kannas Terveyskasvatuksen professori Jyväskylän yliopisto, Terveystieteen laitos

Suomalaisnuorten elämäntaidot ja terveystottumukset Lasse Kannas Terveyskasvatuksen professori Jyväskylän yliopisto, Terveystieteen laitos JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Suomalaisnuorten elämäntaidot ja terveystottumukset Lasse Kannas Terveyskasvatuksen professori Jyväskylän yliopisto, Terveystieteen laitos Educa 2015, Helsinki Perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Toukokuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Toukokuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Toukokuu 2017 TUU KOODAA MUN KANS ÄITIENPÄIVÄNÄ! Suositut lapsille ja heidän huoltajilleen suunnatut, maksuttomat Tuu koodaa mun kans! koodauspajat saavat jatkoa

Lisätiedot

EkoTeko kilpailut Vantaalla

EkoTeko kilpailut Vantaalla EkoTeko kilpailut Vantaalla Ympäristöaiheinen kannustekampanja. Kampanjan tulokset ovat kaikkien käytettävissä. Joka toinen lukuvuosi Sivistystoimen yksiköille Sivistystoimi toteuttaa kumppaneineen 2009-2010

Lisätiedot

Arjen tietoyhteiskunta - hanke

Arjen tietoyhteiskunta - hanke Arjen tietoyhteiskunta - hanke 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010 Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä

Lisätiedot

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa. Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät

Lisätiedot

Tuuve ja Monni Online

Tuuve ja Monni Online tuuve.fi, monnionline.fi Tuuve ja Monni Online Tuettua verkko-opetusta erityistilanteissa 2016 2019 Johanna Sergejeff Esimerkki kotona opiskelun tukemisesta Opettajat laativat tehtäväpaketteja, jotka toimitetaan

Lisätiedot

Aluetoiminta. CASE Auramaa

Aluetoiminta. CASE Auramaa Aluetoiminta CASE Auramaa Moniko toivoo omaan hälytysosastoon lisää väkeä? Onko omassa palokunnassa mietitty viimeisen kahden vuoden aikana keinoja jäsenhankintaan? Moniko kokee jäsenhankinnan haastavaksi

Lisätiedot

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI Joustavasti verkossa Opiskelijan info verkko-opiskelusta 1. eriveria, mikä se on? 2. Mitä on verkko-opiskelu? 3. Miksi verkko-opiskelua? 4. Mistä opinnot löytyvät? 5. Mitä opintoja? 6. Miten verkossa opiskellaan?

Lisätiedot

Verkkolaskun lähetys valtiolla

Verkkolaskun lähetys valtiolla Verkkolaskun lähetys valtiolla Tilasto 217 Q1 - Q2 Tiedot perustuvat OpusCapitan Valtiokonttorille toimittamaan kuukausittaiseen verkkolaskutilastoon Hallinnonalavertailu 217 Q1 Q2 Verkkolaskujen lähetys

Lisätiedot

S2-opetuksen toimintamalli

S2-opetuksen toimintamalli Kuopion S2-opetuksen toimintamalli Kuopion kaupungin peruskoulut S2-opetus ja opetuksen järjestämisen tavat S2-oppilaalla tarkoitetaan maahanmuuttajataustaista oppilasta, paluumuuttajaa tai Suomeen adoptoitua

Lisätiedot

H1 Orientoiva harjoittelu Heli Lepistö Mikko Ripatti

H1 Orientoiva harjoittelu Heli Lepistö Mikko Ripatti H1 Orientoiva harjoittelu 7.11. 2.12.2016 Heli Lepistö Mikko Ripatti Faktoja normaalikoulusta 369 oppilasta keskimääräinen luokkakoko 21 oppilasta 27 opettajaa, joista kolmasosa aineenopettajia 7 kaupungin/muun

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Sisällys 1. Liikkuva koulu -ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi 2. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus 3. Aktiivisempia

Lisätiedot

Palosuojelurahaston erityisavustusten hakeminen: tietoa yliopistoille ja ammattikorkeakouluille. Helsinki

Palosuojelurahaston erityisavustusten hakeminen: tietoa yliopistoille ja ammattikorkeakouluille. Helsinki Palosuojelurahaston erityisavustusten hakeminen: tietoa yliopistoille ja ammattikorkeakouluille Helsinki 7.11.2017 1 Myönnettävät avustukset Yleisavustukset pelastusalan järjestöille ja vastaaville yhteisöille

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta 27.5.2019 Ajankohtaista Koulun kerhotoiminnan tukeminen, valtionavustus 2019 OPH:n kysely aamu- ja iltapäivätoiminnan tilasta 2018 Valtakunnallinen koululaiskysely 2019

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu 61 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu Kvartti-malli LAPSEN TUKEMINEN SIIRTYMÄVAIHEESSA Malli koostuu kahdesta osasta:

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Turvallisuuspalkinnon 2015 julkistaminen

Turvallisuuspalkinnon 2015 julkistaminen Turvallisuuspalkinnon 2015 julkistaminen Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumi, Jyväskylä 6.5.2015 Taustayhteisöt Suomen Palopäällystöliiton koolle kutsuma Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta

Lisätiedot

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Sivistystoimi Nuoriso- ja aikuiskoulutus Aika Teema Paikka Kohderyhmä Ilmoittautuminen Tammi-helmikuu 17.1. klo 13.15 15.30 Symboliset laskimet Martinlaakson lukio

Lisätiedot

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Perusopetuslaki ja asetus Lain säätää aina eduskunta, asetuksen

Lisätiedot

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli. Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli. Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava Oppilas- ja opiskeluhuolto Yhteisöllinen ENSISIJAINEN Toimet, jotka edistävät osallisuutta,

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA 2008-2010 TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA hanke Miksi? OPS:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen Yhteyksien luominen koulujen ja Turun alueen luonto- ja kestävän kehityksen

Lisätiedot

Arviointi ja kehittäminen

Arviointi ja kehittäminen Tulostettu: 29.9.2016 16.13 Arviointi ja kehittäminen Kopio: Valkonen, Jouko 1/7 Tulostettu: 29.9.2016 16.13 Sisällysluettelo Kopio: Valkonen, Jouko 2/7 Tulostettu: 29.9.2016 16.13 1. Toiminnan arviointi

Lisätiedot

Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet

Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa Yleisesti Liikkuvasta koulusta Kärkihankkeen toteutukseen liittyvät toimenpiteet Toimenpiteitä

Lisätiedot