Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä peruskouluille. KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä peruskouluille. KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha"

Transkriptio

1 Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä peruskouluille KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha

2 Vaikuttaja-päivä Vaikuttaja-päivän tarkoituksena on lisätä tietoa vaikuttamismahdollisuuksista Vantaalla sekä tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuus tulla kuulluiksi, vaikuttaa kaupungin kehittämiseen ja päätöksentekoon. Päivä on järjestetty Vantaalla jo vuodesta Päivän teema vaihtuu vuosittain. Vuoden 2018 teemana on KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan. Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha

3 Vaikuttaja-päivä 2018 Järjestetään tiistaina Vantaan kaupungintalolla. Päivään osallistuu kaksi oppilasta/opiskelijaa jokaisesta peruskoulusta ja toisen asteen oppilaitoksesta. Ennakkotehtävien tuotoksia on esillä Valtakunnallisessa Koulurauhan julistustapahtumassa Vantaalla (

4 Tiedättekö, että...? Reilu puolet (61 %) vantaalaisista luokkalaisista kokee olevansa tärkeä osa luokkayhteisö, tytöt useammin kuin pojat. Valtakunnallisessa aineistossa vastaava luku on 66 %. Vajaa puolet (49 %) kokee olevansa tärkeä osa kouluyhteisöä, tytöt useammin kuin pojat. Valtakunnallisessa aineistossa vastaava luku on 55 %. 4 prosenttia tuntee itsensä usein yksinäiseksi, tytöt useammin kuin pojat. 5 prosenttia on yksinäinen välitunnilla. 6 prosenttia ilmoittaa olevansa yksin monta tuntia jokaisena koulupäivänä, pojat useammin kuin tytöt. 42 prosenttia ilmoittaa olevansa yksin monta tuntia vähintään yhtenä koulupäivänä viikosta. Lähes neljäsosa (23 %) on kokenut syrjivää kiusaamista koulussa tai vapaa-ajalla, pojat useammin kuin tytöt. Vantaalla tilanne on huonompi kuin koko maassa. Lähteenä vantaalaisten oppilaiden vastaukset kouluterveyskyselyssä

5 Yläkoululaisista 28 prosenttia on kokenut syrjivää kiusaamista koulussa tai vapaa-ajalla. Osa yläluokkalaisista nuorista kokee yksinäisyyden tunnetta. Noin kolmasosa on ollut huolissaan mielialastaan viimeisen 12 kuukauden aikana. Lähteenä vantaalaisten oppilaiden vastaukset kouluterveyskyselyssä

6 Ennakkotehtävä

7 KAIKKI MUKANA - kaveritaidot kunniaan! VAIKUTTAJA-PÄIVÄN PÄIVÄKOTI-, KOULU- JA OPPILAITOSRAUHA -TEEMAAN VIRITTÄYTYMINEN Pohtikaa oppitunnilla viisi (5) kaveritaitoa Voitte pohtia tehtävää esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla: Millä keinoilla oppilaat ehkäisisivät yksinäisyyttä kouluympäristössä? Millä keinoilla oppilaat ehkäisisivät yksinäisyyttä vapaa-ajan ympäristössä (harrastukset ym.)? Millä tavoin kaikilla voisi olla kavereita koulussa ja vapaa-ajalla? Tehtävänannon löydät videosta, joka löytyy täältä:

8 Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauhan käsitteleminen Jokainen luokka pohtii viisi (5) kaveritaitoa, jotka kirjataan ohjeen mukana tulevalle lomakkeelle. (lomake löytyy myös Vaikuttaja-päivän www-sivuilta: Opettaja toimittaa täytetyn lomakkeen koulun nimeämälle henkilölle (esim. oppilaskunnan ohjaava opettaja). Ennakkotehtävät kootaan oppilaskuntien hallituksessa. Oppilaskunnan hallitus valitsee luokkien kirjaamista asioista viisi kaveritaitoa, jotka ilmoitetaan ilmoittautumislomakkeen yhteydessä

9 Vaikuttaja-päivä 2018 KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan! Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha Luokan/ryhmän kirjaamat viisi kaveritaitoa Luokka/ryhmä: Yhteyshenkilö:

10 Tehtävän toteutus Tehtävänanto lähetetään rehtoreille. Opettajat toteuttavat tehtävän luokissa. - Aiheeseen tutustuminen. Luokka toimittaa yhden täytetyn ennakkotehtävälomakkeen oppilaskunnanhallitukselle, joka kokoaa eri luokkien tuotokset. Edustajat osallistuvat Vaikuttaja-päivään Kaupungintalol la yhdessä oppilaskuntaa ohjaavan opettajan kanssa. Koulu valitsee kaksi edustajaa Vaikuttajapäivään ja ilmoittaa osallistujien nimet samalla, kun toimittaa koulun ennakkotehtävien koonnin ilmoittautumislomakkee n liitteenä. Oppilaskunnanhallitus tekee koonnin koulun ennakkotehtävistä Vaikuttajapäivään tai järjestää koulussa esim. äänestyksen sekä lähettää koonnin eteenpäin koulun yhteisölliseen hyvinvointiryhmään(yhr). YHR käsittelee koontia ja pohtii toimenpiteitä miten kaveritaitoja edesautetaan koulussa

11 Ohjeet Ennakkotehtävän tekemiseen on hyvä varata yksi oppitunti. Tehtävää käsitellään kaikissa luokissa. Oppilaskunnan hallitus kerää luokkien vastaukset (yksi täytetty lomake per luokka). Oppilaskunnan hallitus kokoaa kaikkien koulun luokkien vastaukset. Ennakkotehtävän koonti toimitetaan mennessä ilmoittautumislomakkeen yhteydessä. Vaikuttaja-päivän ilmoittautumislomake: Lomakkeella ilmoitetaan samalla myös Vaikuttajapäivään osallistuvien oppilaiden (2/koulu) ja opettajan tiedot. Pyydämme huolehtimaan, että Vaikuttaja-päivään osallistuvilla oppilailla on kuvauslupa

12 Vaikuttaja-päivä Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha

13 Päivän toteutus Vaikuttaja-päivä järjestetään peruskoululaisten osalta kaupungintalolla ti klo (os. Asematie 7). Alakoulut osallistuvat päivään klo ja yläkoulut klo Ilmoittautuminen alkaa aamulla alakoulujen osalta klo 8.30 ja iltapäivällä yläkoulujen osalta klo Päivän rakenne: Tervetuloa Orientaatio päiväkoti- ja koulurauhateemaan Ryhmäkeskusteluja Oppilaat jaetaan etukäteen ryhmiin Ryhmäkeskustelujen aikana tarjolla pieni välipala (opettajilla on mahdollisuus ostaa omakustanteisesti kaupungintalon kahviosta syötävää) Yhteenveto ja loppupuheenvuorot Päivän tarkempi ohjelma lähetetään ilmoittautumislomakkeessa ilmoitetulle opettajalle myöhemmin

14 Apua ja tukea tehtävien tekoon, lisätietoa Vaikuttaja-päivästä Vaikuttaja-päivän koordinaattori projektityöntekijä Marjut Eskola p Vaikuttaja-päivän työryhmä Ahtee Eeva, Nuoriso- ja aikuiskoulutus Eriksson-Pulkkinen Mia, Ruotsinkieliset palvelut Harakka Tuija, Koulurauhanjulistus-työryhmä Kela-Piironen Virva, Perusopetus Markkanen Eeva-Liisa, MLL Saarenpää Taina, Nuorisopalvelut Viilomaa Päivi, Nuorisopalvelut Åkerfelt Tiina-Liisa, Varhaiskasvatus

Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä II aste. KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha

Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä II aste. KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä II aste KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha Vaikuttaja-päivä Vaikuttaja-päivän tarkoituksena on lisätä tietoa vaikuttamismahdollisuuksista

Lisätiedot

Vaikuttaja-päivän 2017 ennakkotehtävä alakouluille. Tulevaisuuden hyvä kotikaupunki

Vaikuttaja-päivän 2017 ennakkotehtävä alakouluille. Tulevaisuuden hyvä kotikaupunki Vaikuttaja-päivän 2017 ennakkotehtävä alakouluille Tulevaisuuden hyvä kotikaupunki Sisältö Vaikuttaja-päivän taustaa 3 Opettajan taustamateriaali Vaikuttaja-päivän ennakkotehtävän toteutukseen 6 Ennakkotehtävä

Lisätiedot

Vaikuttaja-päivän 2017 ennakkotehtävä toiselle asteelle. Tulevaisuuden hyvä kotikaupunki

Vaikuttaja-päivän 2017 ennakkotehtävä toiselle asteelle. Tulevaisuuden hyvä kotikaupunki Vaikuttaja-päivän 2017 ennakkotehtävä toiselle asteelle Tulevaisuuden hyvä kotikaupunki Sisältö Vaikuttaja-päivän taustaa 3 Opettajan taustamateriaali Vaikuttaja-päivän ennakkotehtävän toteutukseen 6 Ennakkotehtävä

Lisätiedot

Vaikuttaja-päivän 2019 ennakkotehtävä peruskouluille. Ekologisuus ja ympäristövastuullinen toiminta

Vaikuttaja-päivän 2019 ennakkotehtävä peruskouluille. Ekologisuus ja ympäristövastuullinen toiminta Vaikuttaja-päivän 2019 ennakkotehtävä peruskouluille Ekologisuus ja ympäristövastuullinen toiminta Vaikuttaja-päivä Vaikuttaja-päivän tarkoituksena on lisätä tietoa vaikuttamismahdollisuuksista Vantaalla

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset Kouluterveyskysely 2017 - Vantaan kaupungin tulokset 4. 5.-luokkalaisten tulokset HYVINVOINTI JA YSTÄVÄT Lähes kaikki (90 %) ovat tyytyväisiä elämäänsä, pojat useammin kuin tytöt. Suuri osa (86 %) kokee

Lisätiedot

Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi

Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi Lasten parlamenttimalleja 9.1.2018 Liisa Korppi 1 Tietoja suomalaisten kaupunkien lasten parlamenteista Tiedot koottu 10 kaupungin verkkosivuilta (Tampere, Turku, Vantaa, Oulu, Jyväskylä, Pori, Mikkeli,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma Länsimäen koulu, Vantaa Salla Kurki ja Sari Lusma Monikulttuurinen koulumme muuttuu 1.-9- koulusta 5.-9- kouluksi ja lähelläolevasta koulusta tulee 1.-4- koulu meille tulee uusia oppilaita (6. -7.lk).

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja paikallisesta peruskoululaisten aineistosta Koulukuraattori Eija Kasurinen Koulupsykologi Reetta Puuronen Kouluterveyskysely 2017 -THL toteutti valtakunnallisen kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat 4-5lk Nurmijärvi,(vertailu: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula) vastaajia 1061/vastausprosentti 80 % Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Suurin osa on tyytyväinen elämäänsä(87,3 %, vähiten

Lisätiedot

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava 17.9.2014 Tuki- ja kummioppilastoiminta Vertaistukea alakoulusta toiselle asteelle Alakoulun kummioppilaat ovat 5.-6. luokkalaisia ja toimivat ekaluokkalaisten

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017, Helsingin 4.- ja 5.-luokkalaisten vastaukset

Kouluterveyskysely 2017, Helsingin 4.- ja 5.-luokkalaisten vastaukset Kouluterveyskysely 2017, Helsingin 4.- ja 5.-luokkalaisten vastaukset Myönteiset asiat ja huolenaiheet sekä perusindikaattorikoonti teemoittain. Vertailuna Helsinki - koko maa sekä Helsinki; tytöt-pojat.

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino Pakilan yläasteen koulu Lukuvuosi 2018-2019 Vanhempainaamu 7.9.2018 Rehtori Juha Leino Ruokailu koulussa Suositellaan kännykkävapaaksi ajaksi 300/366 lautasta per päivä Syksyllä 2018 9.luokkalaiset poissa

Lisätiedot

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Mikä Liikkuva koulu? Valtakunnallinen ohjelma, osa hallitusohjelmaa Tavoitteena aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä

Lisätiedot

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk Utajärvi

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk Utajärvi THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk 1 24.4.2018 Anne Leppälä-Hast TUTKIMUSAIHEET Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys ja toimintakyky Elintavat Koulunkäynti ja opiskelu Perhe ja elinolot

Lisätiedot

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko Case: Hämeenlinnan palveluverkkoselvitys Kaikkia palveluja ja koko kaupunkia koskeva Erityinen mielenkiinto koulu- ja päiväkotiverkossa

Lisätiedot

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Liikkuva koulu -ohjelma Valtakunnallinen ohjelma, hallitusohjelman kärkihanke: VN: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään.

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutusta opettajille ja oppilashuollon henkilöstölle Lapsen ja nuoren kohtaaminen oppilashuollossa Tietoa uudistuneen oppilashuoltolain soveltamisesta

Lisätiedot

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot. Ammatit tutuiksi yläkoululaisille. Yhteistyössä

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot. Ammatit tutuiksi yläkoululaisille. Yhteistyössä Työelämän monet polut ja erilaiset taidot Ammatit tutuiksi yläkoululaisille Työelämän monet polut ja erilaiset taidot Ammatit tutuiksi yläkoululaisille ohjeita järjestäjille Työelämän monet polut ja erilaiset

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

KOULUPSYKOLOGIPALVELUT

KOULUPSYKOLOGIPALVELUT Kevät 2004 Vantaan KOULUPSYKOLOGIT KOULUPSYKOLOGIPALVELUT Sinne minne tainta taivutetaan, puu kallistuu! (VERGILIUS) 1 Sisällysluettelo Koulupsykologi tukee koulua... 3 Vaikeuksien selvittely tapahtuu

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22 KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Opettajasalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapsivaikutusten arviointi kunta- ja palvelumuutoksissa hanke Sirpaleena Toikka 2.4.2008 Aihealueiden toteutus huhtikuussa 2008 Nuorimmat lapset (3-7 vuotiaat) piirtävät/

Lisätiedot

Pukinmäenkaaren peruskoulu 3. luokalta alkava liikuntapainotus. Rehtori Leena Hiillos Virka-apulaisrehtori Mikko Kytömäki

Pukinmäenkaaren peruskoulu 3. luokalta alkava liikuntapainotus. Rehtori Leena Hiillos Virka-apulaisrehtori Mikko Kytömäki Pukinmäenkaaren peruskoulu 3. luokalta alkava liikuntapainotus Rehtori Leena Hiillos Virka-apulaisrehtori Mikko Kytömäki MITÄ LIIKUNTAPAINOTUS TARKOITTAA? LIIKUNTA TERVEYDEN EDISTÄJÄNÄ Liikkuva koulu Liikuntaviikko

Lisätiedot

Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä

Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä Th, tutkija Hanne Kivimäki Terveydenhoitajapäivät 16.2.2018 Finlandia-talo 16.2.2018 Terveydenhoitajapaivat 2018/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä tiedonkeruusta

Lisätiedot

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Yksinäisyys lasten silmin Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Tutkimusaihe ja tutkimuskysymykset Lasten yksinäisyys lasten näkökulmasta Sadutusmenetelmällä lasten tieto näkyviin 1) Mitä lapset kertovat

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

Lisää liikkumista. Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012

Lisää liikkumista. Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012 Lisää liikkumista ja vähemmän istumista Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012 Matti Hakamäki Henna Haapala Kaarlo Laine Katja Rajala Tuija Tammelin SallaTurpeinen Liikkuva

Lisätiedot

Puistolan peruskoulu ykkösestä ysiin turvallisesti yhdessä oppien

Puistolan peruskoulu ykkösestä ysiin turvallisesti yhdessä oppien Puistolan peruskoulu ykkösestä ysiin turvallisesti yhdessä oppien 16.1.2019 1 Miltä viime vuoden kuutosista tuntui siirtyä yläkouluun? Jännitti, koska vanhat luokat oli hajotettu ja piti totutella uuteen

Lisätiedot

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä Molemmat avaavat ovia lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi KOULU JA SEURA Yhteisen kuvan ja tekemisen vahvistaminen Koulussa opitaan ja innostutaan

Lisätiedot

Lappeenranta liikkuu toimivia käytänteitä

Lappeenranta liikkuu toimivia käytänteitä Lappeenranta liikkuu toimivia käytänteitä 2,62 Koulun lukuvuosisuunnitelma ohjaa toiminnan organisointia 2,57 Lauritsalan yhtenäiskoulun välkkälukkari 2,3 Opettajille oma happy hour Liikuntakeskuksessa

Lisätiedot

Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta

Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta ANTTI BLOM, antti.blom@oph.fi JOHANNA KUJALA, johanna.kujala@oph.fi Liikkuva opiskelu -seminaari 12.9.2018 WWW. LIIKKUVAOPISKELU. FI Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuus

Lisätiedot

Koulunuorisotyö Lahdessa. Hyvinvointia ja osallisuutta kouluihin ja oppilaitoksiin

Koulunuorisotyö Lahdessa. Hyvinvointia ja osallisuutta kouluihin ja oppilaitoksiin Koulunuorisotyö Lahdessa Hyvinvointia ja osallisuutta kouluihin ja oppilaitoksiin 3.9.2015 Koulunuorisotyön henkilöresurssit Kuusi päätoimista koulunuorisotyöntekijää yläkouluilla. Nimetty kouluyhteistyöryhmä,

Lisätiedot

Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018

Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018 Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018 Tervetuloa Espoo Asukasluvultaan Suomen toiseksi suurin kaupunki 278 000 asukasta Kaupunki muodostuu viidestä nopeasti

Lisätiedot

Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi

Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi Th, tutkija Hanne Kivimäki Opiskeluhuollon verkostopäivä 8.3.2018 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki 8.3.2018 Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminta MLL toi Suomeen vuonna 1972 Yhdysvalloista Toimii tällä hetkellä n. 90 % perusopetuksen 7.-9.- vuosiluokkien kouluista Vuosittain yli 10

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden monialainen kaupunkiohjelma. Lähetekeskustelun 8.9.2011 koontia

Lasten ja nuorten osallisuuden monialainen kaupunkiohjelma. Lähetekeskustelun 8.9.2011 koontia Lasten ja nuorten osallisuuden monialainen kaupunkiohjelma Lähetekeskustelun 8.9.2011 koontia Laura Hokkanen Innovaatiopalvelut Tanja Räty Nuorisopalvelut Lähetekeskustelu Vanha Ortopedia 8.9.2011 - Lasten

Lisätiedot

Mun elämä kurssi. (esimerkkinä yläkouluikäiset tytöt) Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja yhteisössä toimija

Mun elämä kurssi. (esimerkkinä yläkouluikäiset tytöt) Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja yhteisössä toimija Mun elämä kurssi (esimerkkinä yläkouluikäiset tytöt) Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja yhteisössä toimija Taustaa Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja-yhteisössä toimija hankkeen tavoitteena Länsimäessä mm.

Lisätiedot

Liikkuva koulu etenee koulujen toimintakulttuurissa

Liikkuva koulu etenee koulujen toimintakulttuurissa liikkuvakoulu.fi Liikkuva koulu etenee koulujen toimintakulttuurissa Liikkuvan koulun eteneminen Rekisteröityminen Liikkuva koulu -ohjelman eri vaiheissa Pilottivaihe 2010 2012 21 kuntaa Ohjelmavaihe 2012

Lisätiedot

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari, Mikkeli 17.4.2013 Työryhmä Annaleena Aira Henna Haapala Harto

Lisätiedot

MLL alakoulun tukena 2014 2015

MLL alakoulun tukena 2014 2015 MLL alakoulun tukena 2014 2015 MLL alakoulujen tukena Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:lla

Lisätiedot

Tavoite Limingan perusopetuksen oppilaiden osallisuuden lisääminen sekä oppilaskuntatoimintamallin kehittäminen ja vakiinnuttaminen

Tavoite Limingan perusopetuksen oppilaiden osallisuuden lisääminen sekä oppilaskuntatoimintamallin kehittäminen ja vakiinnuttaminen OPPILASKUNTATOIMINNAN KEHITTÄMINEN Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke 2014 2016 Oulun seutukaari, Limingan kunta Oppilas- ja opiskelijahuollon osakokonaisuus Tavoite Limingan perusopetuksen oppilaiden osallisuuden

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali Kaikkien Ahmoon koulun oppilaiden kuuleminen lukuvuonna 2014-2015 1. Oppilasneuvostojen kuuleminen Ahmoo 28.1.2015 Mukana Silja Silvennoinen ja Eija Pajarinen Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja

Lisätiedot

Koulunuorisotyö Tampereella

Koulunuorisotyö Tampereella Koulunuorisotyö Tampereella nuoriso-ohjaaja osana kouluyhteisöä 1 LAPE koulu, oppilaitos ja vapaa-ajan kehittämisryhmän TOP 4 tavoitteet 1. Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja niihin puuttuminen, kaverisuhteiden

Lisätiedot

Ehdotuksia koulupäivän rakenteeksi Jämsänkosken yhtenäiskouluun JOHANNES LEPPÄNEN, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, LUOKANOPETTAJA OPISKELIJA

Ehdotuksia koulupäivän rakenteeksi Jämsänkosken yhtenäiskouluun JOHANNES LEPPÄNEN, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, LUOKANOPETTAJA OPISKELIJA Ehdotuksia koulupäivän rakenteeksi Jämsänkosken yhtenäiskouluun JOHANNES LEPPÄNEN, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, LUOKANOPETTAJA OPISKELIJA Juridista taustaa: Perusopetusasetus (20.11.1998/852) säätää opetukseen

Lisätiedot

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Kouluyhteistyö Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingissä Hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaaajan vaikutuksesta nuoren

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu tamperelaisille lapsille ja nuorille?

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu tamperelaisille lapsille ja nuorille? Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu tamperelaisille lapsille ja nuorille? UUDISTUNUT KOULUTERVEYSKYSELY Tuottaa seurantatietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta,

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Mitä osallisuus voisi olla?

Mitä osallisuus voisi olla? Mitä osallisuus voisi olla? Laki ja osallisuus Lasten ja nuorten osallisuudella on hyvin vahva laillinen perusta. Se ei ole onneksi vain aikuisten hyväntahtoisuuden varassa. perustuslaki perusopetus- ja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Kainuussa?

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Kainuussa? Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Kainuussa? UUDISTUNUT KOULUTERVEYSKYSELY Tuottaa seurantatietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta, osallisuudesta

Lisätiedot

Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL 2 Muutos kohti lapsi- ja perhelähtöisiä, yhteensovitettuja, oikea-aikaisia ja tarpeenmukaisia palveluita 4 5 7 8 9 10 11 12 14 15 16 17 18 19 Luo luottamusta - suojele lasta opas ja verkkokoulutus https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/ajankohtaista/luoluottamusta-suojele-lasta-opas-ja-verkkokoulutus-yhteistyosta

Lisätiedot

OPS -työskentely. Rehtoreiden talvipäivät Lehmonkärki. Rehtoreiden talvipäivät

OPS -työskentely. Rehtoreiden talvipäivät Lehmonkärki. Rehtoreiden talvipäivät OPS -työskentely Lehmonkärki Päivän OPS työskentelyn vaiheet I Vaihe: aamupäivä Ryhmätyöskentely aiheittain OPS työryhmän jäsen ohjaajana II Vaihe: iltapäivä lounaan jälkeen Learning cafe OPS työryhmän

Lisätiedot

TIEDOTUSASIOITA: * MIELIRUOKAPÄIVÄ 18.11.2014 kaksi hodaria per henkilö ja hedelmä?

TIEDOTUSASIOITA: * MIELIRUOKAPÄIVÄ 18.11.2014 kaksi hodaria per henkilö ja hedelmä? TIEDOTUSASIOITA: * MIELIRUOKAPÄIVÄ 18.11.2014 kaksi hodaria per henkilö ja hedelmä? * LAPSEN OIKEUKSIEN JUHLAPÄIVÄ 20.11. TORSTAINA, meille vierailija 19.11. YK:sta JANI LYDEN JOS OPELLE SOPII: OPPILAAT

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 4/2018

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 4/2018 AIKA: 7.5.2018 klo 17:00 18:22 PAIKKA: Kaupungintalon kahvio, Keskuskatu 30, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Lahtonen Erika Vuorela Ilmari Aho Niko Elo Jalmar Nieminen Tino Rantala Paavo Rantanen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Ulkomaalaistaustaisen nuoren psyykkisen tuen asiakaspolku:

Ulkomaalaistaustaisen nuoren psyykkisen tuen asiakaspolku: Ulkomaalaistaustaisen nuoren psyykkisen tuen asiakaspolku: Työryhmässä mukana: Nupoli, Tyttöjen Talo, Ohjaamo, Opiskelija- ja kouluterveydenhuolto, Vamos, Oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Keski-Suomessa?

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Keski-Suomessa? Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Keski-Suomessa? UUDISTUNUT KOULUTERVEYSKYSELY Tuottaa seurantatietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta,

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta 27.5.2019 Ajankohtaista Koulun kerhotoiminnan tukeminen, valtionavustus 2019 OPH:n kysely aamu- ja iltapäivätoiminnan tilasta 2018 Valtakunnallinen koululaiskysely 2019

Lisätiedot

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari Helsinki 11.-12.9.2012 Alustuksen sisältö

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista koulu- nuorisotyö Yhteisöllisyyttä & kohtaamista Tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa nuoret viihtyvät, oppivat ja tulevat toimeen keskenään. Koulunuorisotyö on ennalta ehkäisevää, ryhmien kanssa

Lisätiedot

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 THL 5.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Aiheet Perustietoa Kouluterveyskyselystä Valtakunnalliset tulokset 2013 Tulosten hyödyntäminen

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA Vesa Saarikoski Yhdessä kohti uutta Jyväskylän koulutuskuntayhtymän perehdytys- ja talousarvioseminaari 5.10.2017 Valtion talousarvioesitys

Lisätiedot

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus 9.12.2016 Kauhava Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO, VARHAISKASVATUS - ESIOPETUS Kuukausi Mitä tehdään/toimenpiteet Vastuuhenkilö/taho Tammikuu Helmikuu Tiedotetaan

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä  Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän

Lisätiedot

Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri?

Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Liikkuva koulu -ohjelman kärkihankekauden tulokset Ohjelmajohtaja Antti Blom, opetushallitus Tutkimusjohtaja Tuija Tammelin, LIKES-tutkimuskeskus Lapset ja nuoret

Lisätiedot

TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT

TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Tervetuloa kuulemaan ja kyselemään musiikkiluokalla opiskelusta sekä nauttimaan nykyisten musiikkiluokkalaisten esityksistä ti 28.2.2012 klo 18.30 Kirkonkylän koulun

Lisätiedot

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Liikkuva koulu projekti Haimme mukaan projektiin keväällä 2013 Tähän mennessä : Koulupäivän rakenteen muutos

Lisätiedot

Oppilaskunnan hallituksen tiedote

Oppilaskunnan hallituksen tiedote Oppilaskunnan hallituksen tiedote Maalis-toukokuu 2017 Kuvat: Curly ry VANTAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Oppilaskunnan hallitus 24.4.2017 Läsnä: Jossu, Laura, Eleri, Rafael, Aaro, Samuel, Sirin, Toivo, Sonja,

Lisätiedot

PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA

PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA 1. TULOKSET YHTEISÖLLISELLE OPISKELUHUOLTORYHMÄLLE Rehtori/koulutuspäällikkö tuo koulunsa Kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon. ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016

Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016 Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016 Koulutukset Oppilaiden osallisuus kiusaamisen vastaisessa työssä kv. konferenssi asiantuntijoita, opettajia ja nuoria jakamassa uusinta tietoa ja parhaita

Lisätiedot

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Yhteiskuntatakuu työryhmän kokous 18.10.2011 18.10.2011 Riikka Puusniekka 1 Kouluterveyskysely 1995 2011 Toteutettu vuosittain, samat kunnat vastausvuorossa aina joka toinen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Takahuhdin koulu lv. 2016-2017 MA TI KE TO PE BÄNDIKERHO 4.-6.- luokkalaisille Klo 15.15 16.45 A-talo lk 118 Pelikerho 1.-2.lk. Klo 15.00 15.45. Pelikerho 3.-4.lk. Klo 15.45

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu Opetusharjoittelu 2 OKLA3029 (6 op) Osaaminen ja asiantuntijuus 2 1 Aikatauluja A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-14 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 24.10.2017 klo

Lisätiedot

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Sisällys 1. Liikkuva koulu -ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi 2. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus 3. Aktiivisempia

Lisätiedot

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät 2012 Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara Kyselyn täyttäneiden määrä Vastanneita jä Poikia Muonio 24 12 12

Lisätiedot

Pruukin yhtenäiskoulu

Pruukin yhtenäiskoulu Pruukin yhtenäiskoulu RENTOA MEININKIÄ JA UUSIA KAVEREITA VAPAAMPAA JA MONIPUOLISEMPAA OPISKELUA Lukuvuoden 2016-2017 aloitus 6.4.2016 OPPILAAKSIOTTOALUE - pohjoisessa Vuoritie/Björkenheimintie - idässä

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI - MUUTAMIA NOSTOJA

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI - MUUTAMIA NOSTOJA LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI - MUUTAMIA NOSTOJA,,, 23.5.2019 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat väestötutkimukset Kouluterveyskysely LTH-tutkimus Tulosten

Lisätiedot

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Katariina Lappalainen, erityissuunnittelija, Sivistystoimi Kouluterveyskyselystä

Lisätiedot

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Tavoite Tämän tehtävän tavoitteena on tuoda esille liikkumiseen ja liikkumattomuuteen liittyviä perustietoja suomalaisten nuorten näkökulmasta. Tehtävän tavoitteena

Lisätiedot

Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS

Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS Vantaan nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille Peruskoulun päättyminen on tärkeä askel nuoren elämässä. Siirtyminen jatko-opintoihin

Lisätiedot

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35 Normaalikoulun

Lisätiedot

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 1 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Lapissa?

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Lapissa? Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Lapissa? UUDISTUNUT KOULUTERVEYSKYSELY Tuottaa seurantatietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta, osallisuudesta

Lisätiedot