Toimintalomake. Kirjautuminen:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintalomake. Kirjautuminen:"

Transkriptio

1 Toimintalomake Kirjautuminen: Liiton nettisivun oikeasta alalaidasta. Tunnukset ovat samat, kuin uuteen WordPress nettisivupohjaan. (Uudet tunnukset saa järjestösihteeriltä 1

2 Toimintalomake: Kirjautumisen jälkeen aukeaa Jäsenportaalisivu, jonka Palvelut kohdasta Toimintalomake löytyy. 2

3 Tapahtuman syöttö: Joko päivämäärän kohdalta + merkistä tai alhaalta Lisää tapahtuma - kohdasta. Jälkimmäiseen tarvitsee syöttää erikseen päivämäärä, muuten aivan samat toiminnot. Kirjoita tapahtuman nimi, -- Valitse tyyppi-- alasvetovalikosta sopiva tapahtumatyyppi. Huomioikaa että A vaihtoehdot ovat yhdistyksen omaa toimintaa, B on tiedotusta, C on 3

4 osallistuminen toisten järjestämään toimintaan, E on MPK, VaPePa, VSS varten ja L on liikuntaa varten. Tapahtumatyypit ovat listana ohjeen lopussa, jossa selvitetään myös niiden käyttöä vielä paremmin. Täytä osallistujien määrä. Muuta kenttä on vapaamuotoista tekstiä varten selventämään tapahtumaa, lähinnä yhdistyksen omia muistiinpanoja varten. Jos samalla päivällä on ollut toinen tapahtuma, sen voi helposti lisätä samalla painamalla Lisää toinen tapahtumatekstiä. Kun tapahtuma on valmis, se tallentuu Tallenna - nappulalla. 4

5 Kun tapahtuma on tallennettu (ja selainikkunasi on päivitetty), se ilmestyy toimintalomakkeeseen ko. pvm kohdalle ja myös kyseisen kuun kohdalla sivun alalaitaan. Kun hiiren kursoria pitää tapahtuman päällä, aukeaa siitä automaattisesti informaatioruutu, josta näkee tapahtuman nimen, osallistujamäärän ja muistiinpanot (tämä toiminto riippuu selaimesta). Kun tapahtumaa klikkaa, se aukeaa muokkausta varten. Aukeavaan ikkunaan voi tehdä muutoksia ja tallentaa sen taas uudestaan. Tapahtuman voi myös poistaa, Poista nappulalla. Poisto onnistuu myös aktivoimalla alhaalla tapahtuman edessä oleva ruutu ja sitten valitsemalla Posta merkityt. 5

6 Massalisäys: Jos toimintaa ei ole kirjattu toimintalomakkeeseen pitkin vuotta, voi kaiken ilmoitta kerralla, kuten ennen vanhaankin. Massalisäystä käyttäessä kannattaa huomioida, ettei kirjaa samoja tietoja, jotka on jo lisätty aiemmin jonkin päivämäärän kohdalle. Massalisäystä voi käyttää esimerkiksi säännöllisen liikuntavuoron kirjaamiseen, jos tietoja ei ole syötetty viikoittain. Massalisäys-toiminto löytyy sivun alalaidasta. Valitse aluksi tapahtumatyyppi, syötä tapahtumien lukumäärä vuoden aikana ja osallistujien määrä yhteensä vuoden aikana, paina Tallenna. 6

7 Massalisätyt tapahtumat näkyvät jokaisen kuukauden alalaidassa. Niitä ei voi muokata muuta kuin poistamalla ja tekemällä uudestaan. Eli valitse hiirellä ruutu massalisätyn tapahtuman edessä ja sitten valitset Poista merkityt. 7

8 Yhteenveto: Yhteenvedon voi tehdä koska vain pitkin vuotta. Yhdistys näkee oman toimintansa ja piiri saa yhteenvedon oman piirin yhdistyksistä. Hakukriteereistä voi valita vuoden (vain vuodesta 2012 eteenpäin, vanhempia ei täältä löydy). Piiri voi valita yhdistyksen tai kaikki piirin yhdistykset. Yhteenvetoon voi ottaa, joko kaikki kirjatut tapahtumat, tai vain valitut tapahtumatyypit. Valitse kaikki - toiminto valitsee kaikki ja Poista valinta toiminto poistaa kaikki valinnat. Hae/päivitä nappulalla saa tulokset muodostettua. Huomioi, että sivu päivittää aina hetken itsensä, malta odottaa aina hetki ennen valintaa. Kun tiedot tulevat esiin näkee näytöltä yhdistyksen ja toiminnan per tapahtumatyyppi. Tallenna excel-tiedostona valinnasta tietokoneen pitäisi aukaista/tallentaa taulukko (tässä kohtaa taas ei voi olla varma, että ihan kaikki koneet toimivat näin, mutta suurin osa kuitenkin). Tästä eteenpäin auttaa sitten excel-osaaminen, jota ei nyt aleta kouluttamaan. Tapahtumatyypit Piireillä ja yhdistyksillä on omat erilliset tapahtumatyypit. Tässä keskitytään yhdistysten tapahtumatyyppeihin. Ja tapahtumatyyppejä voidaan luoda uusia tarpeen vaatiessa. Tapahtumatyypit on kategorioitu seuraavasti alkukirjaimen mukaan: A vaihtoehdot ovat yhdistyksen omaa toimintaa B on tiedotusta C on osallistuminen toisten järjestämään toimintaan 8

9 E on MPK, VaPePa, VSS varten L on liikuntaa varten Huomioitavaa on jako omaan toimintaan ja osallistuminen toisten toimintaan. Kun yhdistys on järjestämässä toimintaa, vaikka toisten kanssa, on se silloin omaa toimintaa. Ja tällöin kaikki osallistujat ovat osallistujia, myös liikunnassa. Jos taas ollaan kisailemassa toisten järjestämässä kilpailussa, tai käydään katsomassa maanpuolustusjuhlaa, on se osallistumista toisten järjestämään toimintaan. Tällöin huomioidaan vain oman yhdistyksen osallistuneet jäsenet. 9

10 Tapahtumatyypit yhdistyksille Yhdistys - Oma toiminta A01 Hallituksen kokous A02 Vuosikokous A03 Muu kokous A04 Esitelmätilaisuus A05 Kerhoilta A06 Tutustumiskäynti/vierailu A07 Toiminta yhdistyksen hyväksi A21 Maanpuolustusseminaari A22 Yleisötilaisuus, messu jne A23 Infotilaisuus A24 Kokelasinfo A26 Johtamiskoulutuskurssi A27 Maanpuolustusjuhla A28 Hengellinen tilaisuus A29 Kunniavartio A30 Piiri- ja/tai liittotason tapahtuma A31 Kansainvälinen tapahtuma A32 Vänrikkipäivä A33 Toimintapäivä A34 Veteraanikeräys A35 Veteraaniyhteistyö oman yhdistyksen järjestämä A36 Koulutustilaisuus A37 Talkoot A38 Varainhankinta A39 Palkitsemiset ja huomionosoitukset Yhdistys - Tiedotus B01 Sisäinen tiedotus postitse - jäsenkirje ja lehti B02 Sisäinen tiedotus sähköpostitse - jäsenkirje ja lehti B03 Ulkoinen tiedotus - Lehti- ym. kirjoitus B04 Oman toimintakalenterin julkaisu B05 Yhdistyksen www-sivut käytössä B06 Yhdistyksen sähköpostiosoite B07 Yhdistyksellä on nettijäsenrekisteritunnus B08 Yhdistyksen toimintavuoden tärkein saavutus B10 Sisäinen tiedotus puhelimellasoitto/viesti B11 Julkaisut www-sivulla B12 Muu yhteydenpito jäseniin ja sidosryhmiin Selvitys osalle tapahtumia/toimintaohjeita Kun yhdistys on itse järjestelyissä mukana Muut yhdistyksen kokoukset Myös saunaillat Osallistujamäärä = Lähetyskertojen lkm Os.m. = Lähetyskertojen lkm Os.m. = Lähetyskertojen lkm Os.m. = 1 jos julkaistaan, Os.m. = 1 jos on. Lisätietoihin osoite Os.m. = 1 jos on. Lisätietoihin osoite Os.m. = 1 jos on Os.m. = 1 jos merkitään, Vapaamuotoinen Os.m. = Yhteydenottokertojen lkm Os.m. = Päivityskertojen lkm Os.m. = Yhteydenottokertojen lkm 10

11 Yhdistys - Osallistuminen muiden toimintaan C01 RUL:n kokous C02 Reserviupseeripiirin kokous C03 Muu kokous C04 Esitelmätilaisuus C05 Kerhoilta C06 Tutustumiskäynti ja vierailu C07 Toiminta toisen yhdistyksen hyväksi C21 Seminaari C22 Infotilaisuus/yleisötilaisuus C23 Maanpuolustusjuhla C24 Hengellinen tilaisuus C25 Kunniavartio C26 Kansainvälinen tapahtuma C27 Vänrikkipäivä C28 Veteraaniyhteistyö, osallistuminen muiden järjestämään C29 Koulutustilaisuus MPK, VSS ja VaPePa E01 PV:n tilaama sotilaallinen koulutus MPK:n piirissä E02 Muu sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus MPK:n piirissä E03 Varautumis- ja turvallisuuskoulutus MPK:n piirissä E04 Muu toiminta MPK piirissä E21 VSS-toiminta E22 VaPePa-toiminta Osallistuminen ao. kurssille Osallistuminen ao. kurssille Osallistuminen ao. kurssille Urheilu/kuntoilu/liikunta/ampuminen Kilpailut L01 Partio-/sotilastaitokilpailu, jotos L02 (Sotilas)moniottelu kilpailu L03 Ampumahiihto/-suunnistus/-juoksu kilpailu L04 Ilma-aseammuntakilpailu L05 Sovellettu res. ammuntakilpailu L06 Palvelusammuntakilpailu L07 Perinnease-ammuntakilpailu L08 Muu ruutiase-ammuntakilpailu L09 Muu sotilas SM-kilpailu L10 Muu kilpailu Lähinnä osallistuminen muiden järjestämiin kilpailuihin, mutta myös yhdistyksen itsensä järjestämät kilpailut ja niin osallistujat Kenttäkelpoisuus L30 Lihaskuntotesti, Kenttäkelpoisuus L31 Juoksu-/kävelytesti, Kenttäkelpoisuus Omat ja muiden järjestämät kenttäkelpoisuustapahtumat 11

12 L32 Jalka-/hiihto-/polkupyörämarssi, Kenttäkelpoisuus L33 Suunnistus, Kenttäkelpoisuus L34 Ampumataitotesti, Kenttäkelpoisuus L35 Kokonaissuoritus, Kenttäkelpoisuus Kuntoliikunta ja ampumaharjoittelu L51 Sotilastaitoharjoitus/jotos/vaellus L52 Suunnistus L53 Hiihto L54 Juoksu/kävely L55 Joukkuelaji L56 Itsepuolustusharjoitus L57 Muu liikuntatapahtuma L58 Ruutiase-ammunta L59 Toiminnallinen ammunta L60 Ampumaharjoittelu ilma/eko-asein L61 Prosenttiammunta Liikunta- ja ampumakoulutus L90 Ammuntakurssikoulutus L91 SRA-kurssikoulutus L92 Itsepuolustuskurssikoulutus L93 Kilpailujen järjestämiskurssikoulutus L94 Kenttäkelpoisuuskoulutus L95 Muu liikuntakoulutus L96 Ampuma-asekouluttaja Yhdistyksen omat harjoitukset/vuorot HUOM! Kultakin 10 ls ampuneelta jäseneltä vain yksi kirjaus vuodessa. Vaatii siis kirjanpidon yhdistykseltä, että ketkä on jo ilmoitettu. Järjestetyt/osallistumiset liikuntakoulutukseen Merkintä, kuinka monta poliisin järjestämän koulutuksen käyneitä yhdistyksessä on Huom! Tapahtumatyyppejä voidaan tehdä lisää ja ne voivat muuttua. Eli jos ilmenee tarvetta kysellä yhdistyksiltä, jotain toimintaa mikä ei osu näihin tapahtumatyyppeihin, voidaan sellainen lisätä pitkin vuotta ja pyytää yhdistyksiä vastaamaan siihen. Tätä ohjetta tullaan päivittämään ja sen löytää liiton sivulta Tiedostopankista Tiedostot -> Ohjeet nimellä Toimintalomake-ohje. Kysymykset toimintalomakkeesta osoitettava ensisijaisesti piirin toiminnanjohtajalle. Liiton toimistolla toimintalomakkeesta vastaa järjestösihteeri, jarjesto (at) rul.fi 12

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake:

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake: Toimintalomake Kirjautuminen: Liiton nettisivun www.rul.fi oikeasta alalaidasta. Tunnukset ovat samat, kuin uuteen WordPress nettisivupohjaan. (Uudet tunnukset saa järjestösihteeriltä jarjesto@rul.fi).

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliitto

Suomen Reserviupseeriliitto Suomen Reserviupseeriliitto Ensimmäinen reserviupseerikerho perustettiin 3.12.1925 Helsinkiin. Liitto perustettiin 17.5.1931. Jäsenyhdistyksiä 315 Reserviupseeripiirejä 20 Henkilöjäseniä noin 27 000 Jäsenistä

Lisätiedot

Skhole Käyttöohjeet Pääkäyttäjille ja Ohjaajille. Päivitetty

Skhole Käyttöohjeet Pääkäyttäjille ja Ohjaajille. Päivitetty Skhole Käyttöohjeet Pääkäyttäjille ja Ohjaajille Päivitetty 27.3.2019 Kirjautuminen & ohjeet Voit kirjautua Skholen verkkopalveluun kahdesta eri paikkaa. Joko Skholen verkkosivulta osoitteesta www.skhole.fi

Lisätiedot

RYHTI 4.0 Huoltokirja käyttöohje

RYHTI 4.0 Huoltokirja käyttöohje RYHTI 4.0 Huoltokirja käyttöohje https://senaatti.ryhti.fi RYHTI - tuki Puh. 010 759 2300 (ma-pe 07.00-17.00) senaatti@granlund.fi Aloitussivu Prosessit, joihin käyttäjällä on kohteessa oikeus. Prosessivalikosta

Lisätiedot

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8)

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) 1 UUDEN KILPAILUTIEDOSTON AVAUS Avaa Wcondes ohjelma tuplaklikkaamalla wcondes.lnk ikonia. Ohjelma avaa automaattisesti viimeksi tallennetun kilpailutiedoston.

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Hämeentie 105 A, FI Helsinki Tel , Fax

ILMOITTAUTUMINEN. Hämeentie 105 A, FI Helsinki Tel , Fax 1 ILMOITTAUTUMINEN 2 Käyttöohje Tempus Kilpailut: Ilmoittava seura Viimeksi päivitetty: 20.11.2018 Taustaa Tempus Tilastot pitää sisällään kaikki viralliset uintitulokset viime vuosilta. Tempus Kilpailut

Lisätiedot

Webmailin käyttöohje. Ohjeen sisältö. Sähköpostin peruskäyttö. Lomavastaajan asettaminen sähköpostiin. Sähköpostin salasanan vaihtaminen

Webmailin käyttöohje. Ohjeen sisältö. Sähköpostin peruskäyttö. Lomavastaajan asettaminen sähköpostiin. Sähköpostin salasanan vaihtaminen Webmailin käyttöohje https://mail.webhotelli.net sekä https://webmail.netsor.fi Ohjeen sisältö Sähköpostin peruskäyttö Lukeminen Lähettäminen Vastaaminen ja välittäminen Liitetiedoston lisääminen Lomavastaajan

Lisätiedot

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Oman yhdistyksen tietojen päivittäminen www.krell.fi-sivuille Huom! Tarvitset päivittämistä varten tunnukset, jotka saat ottamalla yhteyden Kristillisen Eläkeliiton

Lisätiedot

Hockeyliitto -Torneopal

Hockeyliitto -Torneopal Päivitetty 26.5.2017 Hockeyliitto -Torneopal Hockeyliiton sähköinen tulospalvelujärjestelmä löytyy osoitteesta www.hockey.torneopal.fi Sivulta löydät kaikkien sarjojen sarjataulukot, otteluohjelmat ja

Lisätiedot

Granlund Manager - Huoltokirjan käyttöohje

Granlund Manager - Huoltokirjan käyttöohje Granlund Manager - Huoltokirjan käyttöohje https://senaatti.granlundmanager.fi Käyttäjätuki: 010 759 2300 (ma-pe 08:00-17:00) senaatti@granlund.fi Aloitussivu Prosessit, joihin käyttäjällä on kohteessa

Lisätiedot

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8)

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) 1 UUDEN KILPAILUTIEDOSTON AVAUS Avaa Wcondes ohjelma tuplaklikkaamalla wcondes.lnk ikonia. Ohjelma avaa automaattisesti viimeksi tallennetun kilpailutiedoston.

Lisätiedot

Ehdokasrekisterin käyttö yhdistyksissä

Ehdokasrekisterin käyttö yhdistyksissä Ehdokasrekisterin käyttö yhdistyksissä Ehdokkaita asettavien yhdistysten vaalivastaavat täyttävät ehdokkaiden tiedot. Tunnukset on jaettu ehdokkaita asettavien yhdistysten vaalivastaaville ja puheenjohtajille.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Hockeyliitto - Torneopal

Hockeyliitto - Torneopal Hockeyliitto - Torneopal 2018_2019 Hockeyliiton sähköinen tulospalvelujärjestelmä löytyy osoitteesta www.hockey.torneopal.fi tai sisäkaudella www.indoorhockey.torneopal.fi Sivulta löydät kaikkien sarjojen

Lisätiedot

Suomen johtava projektipankki. Mobiili-TR ja MVR

Suomen johtava projektipankki. Mobiili-TR ja MVR Suomen johtava projektipankki Mobiili-TR ja MVR Sisällysluettelo SokoPro MVR-Mittari...4 Mobiili-MVR...7 Mobiili-MVR Valitse projektipankki...8 Mobiili-MVR Valitse mobiili-mvr...9 Mobiili-MVR Uusi mittari...11

Lisätiedot

Sisällys Clerica Web-sovellusten käytön aloittaminen 2

Sisällys Clerica Web-sovellusten käytön aloittaminen 2 Sisällys Clerica Web-sovellusten käytön aloittaminen 2 Kirjautuminen järjestelmään 2 Myyntilaskut 2 Ostolaskujen käsittely 4 Uuden laskun syöttö 6 Palkkailmoituslomake 8 Palkkailmoituksesta kopio 9 Henkilötietojen

Lisätiedot

Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet

Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet Koskilinjat Oy Panu Toropainen SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...I 1. TÖIHIN SISÄÄN JA ULOS KIRJAUTUMINEN...1 1.1. Työlle kirjautuminen...2 1.2. Vikailmoituksen tekeminen...5

Lisätiedot

Netsor Webmailin käyttöohje

Netsor Webmailin käyttöohje Netsor Webmailin käyttöohje https://mail.webhotelli.net sekä https://webmail.netsor.fi Ohjeen sisältö Sähköpostin peruskäyttö Lukeminen Lähettäminen Vastaaminen ja välittäminen Liitetiedoston lisääminen

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

https://njr.yap.fi/cgi-bin/soj2/dispat.exe

https://njr.yap.fi/cgi-bin/soj2/dispat.exe Jäsenrekisteriin kirjautuminen Avaa internet ja kirjoita selaimen osoitekenttään: https://njr.yap.fi/cgi-bin/soj2/dispat.exe Kirjoita käyttäjätunnus ja salasana, ja paina Sisäänkirjaus. Kirjauduttua avautuu

Lisätiedot

Hakulomakkeen täyttöohjeet

Hakulomakkeen täyttöohjeet Hakulomakkeen täyttöohjeet - tekninen ohjeistus kansalliskomiteoiden hakemustietokannan käyttöön (1.10.2014) 1 Mene selaimellasi osoitteeseen https://pro.tsv.fi/juva/taj_hakemus/index.php ja KIRJAUDU sisään

Lisätiedot

Octo käyttöohje 1. Sisältö

Octo käyttöohje 1. Sisältö Octo käyttöohje 1 Sisältö Sisältö...1 Sisäänkirjautuminen...2 Etusivu...2 Uimarihaku...3 Uimariryhmät...4 Seurahaku...4 Kilpailutilastot...5 Ilmoittautuminen kilpailuun...6 Kilpailuun ilmoittautuminen...7

Lisätiedot

Epooqin perusominaisuudet

Epooqin perusominaisuudet Epooqin perusominaisuudet Huom! Epooqia käytettäessä on suositeltavaa käyttää Firefox -selainta. Chrome toimii myös, mutta eräissä asioissa, kuten äänittämisessä, voi esiintyä ongelmia. Internet Exploreria

Lisätiedot

KYMP Webmail -palvelu

KYMP Webmail -palvelu KYMP Webmail -palvelu Sisältö 1. Kirjautuminen... 3 2. Viestin merkinnät... 4 3. Viestien lukeminen... 4 Viestiin vastaaminen... 4 Viestin välittäminen edelleen / uudelleen ohjaus... 5 4. Viestin kirjoittaminen...

Lisätiedot

Aivoliitto ry:n jäsenrekisteri Ohjeita yhdistyksille

Aivoliitto ry:n jäsenrekisteri Ohjeita yhdistyksille Aivoliitto ry:n jäsenrekisteri Ohjeita yhdistyksille Lisätiedot ja neuvonta: p. 040 845 0430, linda.lindroos@aivoliitto.fi Tästä osoitteesta löydät lisää ohjeita Sense rekisterin käyttöön: https://senseohjeisto.avoine.fi/

Lisätiedot

2017/11/21 17:28 1/2 Tilitapahtumat. Tilitapahtumat... 1 Käyttö:... 1 Asiakirjan kentät:... 1

2017/11/21 17:28 1/2 Tilitapahtumat. Tilitapahtumat... 1 Käyttö:... 1 Asiakirjan kentät:... 1 2017/11/21 17:28 1/2 Tilitapahtumat Table of Contents Tilitapahtumat... 1 Käyttö:... 1 Asiakirjan kentät... 1 Asiakirjan kentät:... 1 Asiakirjan kentät /alavalikko/ ensimmäinen välilehti:... 2 Asiakirjan

Lisätiedot

Yhdistyskäyttäjän rekisteröityminen, kirjautuminen ja muita hyödyllisiä ohjeita toiminnan tilastointiin 2019

Yhdistyskäyttäjän rekisteröityminen, kirjautuminen ja muita hyödyllisiä ohjeita toiminnan tilastointiin 2019 Yhdistyskäyttäjän rekisteröityminen, kirjautuminen ja muita hyödyllisiä ohjeita toiminnan tilastointiin 2019 Yhdistyksen toiminnan tilastointiohjelman reksiteröitymis- ja kirjautumisnäkymä avautuu osoitteesta:

Lisätiedot

KOTISIVUJEN KÄYTTÖOHJE ULVILAN PESÄ-VEIKOT RY

KOTISIVUJEN KÄYTTÖOHJE ULVILAN PESÄ-VEIKOT RY KOTISIVUJEN KÄYTTÖOHJE ULVILAN PESÄ-VEIKOT RY 2 Päivämäärä Versio Tekijä Muutos 30.11.2016 1.1. Mari Timgren 3.3.2018 1.2. Mari Timgren Päivitetty ulkoasu ja käyttäjätunnusten tekijä 19.1.2019 1.3. Mari

Lisätiedot

Aivoliitto ry:n jäsenrekisteri - Ohjeita yhdistyksille

Aivoliitto ry:n jäsenrekisteri - Ohjeita yhdistyksille Aivoliitto ry:n jäsenrekisteri - Ohjeita yhdistyksille Lisätiedot ja neuvonta: p. 050 3089095, carita.sinkkonen@aivoliitto.fi Jäsenrekisteri löytyy osoitteesta http://jasen.stroke.fi Huom. alkuun ei laiteta

Lisätiedot

Huoltajien Daisy. Päivitetty

Huoltajien Daisy. Päivitetty Huoltajien Daisy Päivitetty 30.10.2017 Sisältö Asetukset Vaihda salasana 4. Hoitoajat Tee hoitoaikavaraus 5. Hoitoajat Tee hoitoaikavaraus 6. Hoitoajat Muokkaaminen, lisääminen, poistaminen ja laskurin

Lisätiedot

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Suomen Lions-liiton vuosikokous 2019 Kalajoki OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot...

Lisätiedot

Lähettäjä ja vastaanottaja

Lähettäjä ja vastaanottaja Lähettäjä ja vastaanottaja Unifaun Online 18.3.2013 Lähettäjä Unifaun Onlineen voi tallentaa useamman lähettäjän. Jokaiselle lähettäjälle voidaan lisätä omat asiakasnumerot eri rahdinkuljettajille. Kaikki

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

Maksumuistutuksen lähettäminen Merit Aktivasta

Maksumuistutuksen lähettäminen Merit Aktivasta Maksumuistutuksen lähettäminen Merit Aktivasta Merit Aktivasta voi lähettää maksumuistutuksia sähköpostitse. Tai maksumuistutukset voi tulostaa PDF:ksi ja siitä edelleen paperille ja postittaa itse. Viesti

Lisätiedot

Kylätietojen täyttöohje. Sisällys

Kylätietojen täyttöohje. Sisällys Kylätietojen täyttöohje Sisällys KIRJAUTUMINEN... 2 KYLÄTIETOJEN MUOKKAUS JA TÄYDENNYS... 4 TIEDOSTOPANKKI... 11 SALASANAN VAIHTO... 12 YHTEENVEDOT TIEDOISTA (kylien posti- ja sähköpostilistat)... 13 PIKAHAKU

Lisätiedot

TILITYKSET JA TILAUKSET

TILITYKSET JA TILAUKSET TILITYKSET JA TILAUKSET SISÄÄNKIRJAUTUMINEN Siirtykää osoitteeseen verkkopalvelu.loomis.fi. Kirjautukaa sisään saamillanne tunnuksilla. Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteenne, salasanan olette saaneet

Lisätiedot

Omapalvelu. Omapalvelu - ohje Päivityspaketti 1/ 2014. Tieto Corporation

Omapalvelu. Omapalvelu - ohje Päivityspaketti 1/ 2014. Tieto Corporation Omapalvelu Omapalvelu - ohje Päivityspaketti 1/ 2014 Omapalvelu / Kirjautuminen pankkitunnuksilla Asiakas kirjautuu Omille sivuille kunnan nettisivujen linkin kautta. Sivulle kirjaudutaan Vetuma-tunnistuksen

Lisätiedot

1/10 E-RESULTS LITE-OHJEET ITÄRASTEILLE (JL 30.7.2009)

1/10 E-RESULTS LITE-OHJEET ITÄRASTEILLE (JL 30.7.2009) 1/10 E-RESULTS LITE-OHJEET ITÄRASTEILLE (JL 30.7.2009) 1 OHJELMAN OMAT OHJEET Avaa tulospalveluohjelma kaksoisklikkaamalla EResultsLite.lnk kuviota. Lue ohjelman omat ohjeet valitsemalla Ohje-Avustus...

Lisätiedot

Muuttuneet toimintatavat. Toimitsijakoulutus Harrastesarja Tulospalvelun käyttö

Muuttuneet toimintatavat. Toimitsijakoulutus Harrastesarja Tulospalvelun käyttö Muuttuneet toimintatavat Toimitsijakoulutus Harrastesarja Tulospalvelun käyttö Toimitsijakoulutus Seurojen toimitsijakouluttajat kouluttavat oman seuran ottelutoimitsijat! Seurojen kouluttajat löytyvät

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry Tapahtumien raportointi Käyttäjäohje Versio 1.1 10.11.2014

Suomen Lions-liitto ry Tapahtumien raportointi Käyttäjäohje Versio 1.1 10.11.2014 Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Tapahtumien raportointi Käyttäjäohje Versio 1.1 10.11.2014 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla, sähköisesti

Lisätiedot

Asiointipalvelun ohje

Asiointipalvelun ohje Asiointipalvelun ohje Yleistä 1. Kirjautuminen 2. Yhteystiedot 3. Vastaustavan valinta 1. Yleistä 2. Palkkatietojen lataaminen tiedostosta 4. Lomake 1. Yleistä 2. Linkit ja vastaajan tiedot 3. Lomakekäsittely

Lisätiedot

Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys

Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Kirjautuminen Office 365 -palveluun... 2 Skype for Business ohjelman asentaminen... 3 Yhteyshenkilöiden lisääminen Skype for Business ohjelmassa...

Lisätiedot

4 Google. Eetu Kahelin ja Kimi Syrjä DAT 17

4 Google. Eetu Kahelin ja Kimi Syrjä DAT 17 4 Google Eetu Kahelin ja Kimi Syrjä DAT 17 Googleen siirtyminen Avaa Firefox- tai Google Crome selain Siirry näkymättömään tilaan Google Cromessa näppäinyhdistelmällä (Ctrl + Shift + N) ja Firefoxissa

Lisätiedot

http://portal.exxonmobil.com Sähköinen tilaustenhallinta

http://portal.exxonmobil.com Sähköinen tilaustenhallinta http://portal.exxonmobil.com Sähköinen tilaustenhallinta Käyttöohjeet Turvallinen kirjautuminen ExxonMobil-portaaliin Syötä käyttäjätunnuksesi: eu... Syötä salasanasi ************ Valitse login. Klikkaa

Lisätiedot

F10-Lavalaput Versio 1.1. F10-Lavalaput ohjelmiston käyttöohjeet. 1 Yleistä. 2 Ohjelmiston pikaohje. 3 Ohjelmiston laajempi ohje

F10-Lavalaput Versio 1.1. F10-Lavalaput ohjelmiston käyttöohjeet. 1 Yleistä. 2 Ohjelmiston pikaohje. 3 Ohjelmiston laajempi ohje F10-Lavalaput ohjelmiston käyttöohjeet 1 Yleistä 2 Ohjelmiston pikaohje 3 Ohjelmiston laajempi ohje 3.1 Ohjelmiston käynnistäminen 3.2 Kirjautuminen palveluun 3.3 Tuotteen valinta ja muiden tietojen syöttö

Lisätiedot

1. Opintojaksoselosteen tarkastelu, hyväksyminen ja muokattavaksi palauttaminen

1. Opintojaksoselosteen tarkastelu, hyväksyminen ja muokattavaksi palauttaminen 1. Opintojaksoselosteen tarkastelu, hyväksyminen ja muokattavaksi palauttaminen Hyväksyttävänä olevat opintojaksoselosteet voit hakea SoleOPSin päävalikon vasemmassa reunassa olevasta linkistä,. Klikattuasi

Lisätiedot

Liitteenä on ohje järjestelmän käytöstä. Lasse Haverinen p Kaisa Korhonen p

Liitteenä on ohje järjestelmän käytöstä. Lasse Haverinen p Kaisa Korhonen p 1 Laskukierros.fi on ilmailijoiden ja ilmailukerhojen sähköinen lentopäiväkirja- ja laskutuspalvelu. Järjestelmän on luonut Pudasjärven Ilmailukerho ry:n jäsen Lasse Haverinen. Palvelun käyttöliittymä

Lisätiedot

Tulospalvelun käyttö. Ringette/Länsi-Suomen alue

Tulospalvelun käyttö. Ringette/Länsi-Suomen alue Tulospalvelun käyttö Ringette/Länsi-Suomen alue 1 Tulospalvelun käyttö E-, D- ja Harraste-sarjoissa Tulospalvelu https://ringette.torneopal.fi/ Joukkueenjohtajat lisäävät pelaajat joukkueeseen tulospalvelussa

Lisätiedot

Aloita uusi kartoitus -painikkeesta käynnistyy uuden kartoituksen tekeminen

Aloita uusi kartoitus -painikkeesta käynnistyy uuden kartoituksen tekeminen it-arvi Ohjeet sovelluksen käyttöön KÄYNNISTYS: - Sovellus käynnistetään tuplanapauttamalla kuvaketta Esteettomyysarviointi.exe. ETUSIVU: Aloita uusi kartoitus -painikkeesta käynnistyy uuden kartoituksen

Lisätiedot

Fixcom Webmail ohje. Allekirjoitus. Voit lisätä yhden tai useamman allekirjoituksen.

Fixcom Webmail ohje. Allekirjoitus. Voit lisätä yhden tai useamman allekirjoituksen. Webmail on monipuolinen työkalu jolla voi tehdä paljon muutakin kuin lukea sähköpostia. Tässä ohjeessa on lyhyesti esitelty joitakin sen ominaisuuksia. Peruspostilaatikossa ei ole kaikkia ominaisuuksia,

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

OHJE KILPIEN LISÄÄMISESTÄ ATJN KILPIVARASTOON

OHJE KILPIEN LISÄÄMISESTÄ ATJN KILPIVARASTOON OHJE KILPIEN LISÄÄMISESTÄ ATJN KILPIVARASTOON Kilpiä voidaan joutua lisäämään kilpivarastotiedoksi mm. alla mainituissa tilanteissa. Sarjakilpivarastoon: - Tunnus on määräytynyt ajoneuvolle LTJn aikaisessa

Lisätiedot

Kilpailuhakemuksen luonti IRMA-järjestelmässä

Kilpailuhakemuksen luonti IRMA-järjestelmässä Kilpailuhakemuksen luonti IRMA-järjestelmässä Sisäänkirjautuminen 1. Mene nettisivulle https://irma.suunnistusliitto.fi 2. Kirjaudu valitsemalla oikealta ylhäältä Kirjaudu IRMA:an 3. Kirjoita lisenssinumerosi

Lisätiedot

Viva-16. Käyttöohje. 1.4.2009 Veikko Nokkala Suomen Videovalvonta.com

Viva-16. Käyttöohje. 1.4.2009 Veikko Nokkala Suomen Videovalvonta.com Viva-16 Käyttöohje 1.4.2009 Veikko Nokkala Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Ohjelmisto käyttöliittymä... 3 Asentaminen... 3 Käyttöönotto... 3 Katselu... 6 Tallennus... 8 Toistaminen... 9 Selain käyttöliittymä...

Lisätiedot

Käyttöohje Palvelu löytyy osoitteesta joenmuksut.fi. Päivitetty

Käyttöohje Palvelu löytyy osoitteesta joenmuksut.fi. Päivitetty Käyttöohje Palvelu löytyy osoitteesta joenmuksut.fi Päivitetty 29.7.2017 1 Sisältö 1. Uusi tunnus / Unohtuiko salasana Uusi tunnus / Unohtuiko salasana 3. Uusi tunnus / Unohtuiko salasana Vetumatunnistautuminen

Lisätiedot

NETTISIVUJEN PÄIVITYS OHJEET versio 1.1

NETTISIVUJEN PÄIVITYS OHJEET versio 1.1 1/7 Sisällysluettelo: YLEISOHJEET 1 HALLINTA 1 Hallinnan etusivu 2 Uutiset 3 Luo uusi uutinen 3 Luo uusi uutiskuva 4 Muokkaa vanhoja uutisia 4 Kuvagalleriat 4 Kalenteri 5 Joukkue 5 Pelaajat 5 Ottelut 6

Lisätiedot

PALLOVERKON OHJEET PELIPASSIEN OSTOA VARTEN

PALLOVERKON OHJEET PELIPASSIEN OSTOA VARTEN Kirjautuminen järjestelmään Kirjaudu järjestelmään osoitteessa: https://palloverkko.palloliitto.fi/live/fsiplayerregistration/login.aspx Kun kirjaudut ensimmäistä kertaa, syötä PalloID ylempään kenttään

Lisätiedot

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon 1. Jos koneellesi ei vielä ole asennettu Open Office ohjelmaa, voit ladata sen linkistä joka löytyy Arkisto => Asiakirjapohjat sivulta seuran kotisivuilta. Jos ohjelma

Lisätiedot

EVTEK-PROJEKTORI KÄYTTÖOHJE Tekijä: Teemu Tammivaara VBP04S

EVTEK-PROJEKTORI KÄYTTÖOHJE Tekijä: Teemu Tammivaara VBP04S EVTEK-PROJEKTORI KÄYTTÖOHJE 2007 Tekijä: Teemu Tammivaara VBP04S SISÄLLYS 1 Projektorin käyttö... 3 2 Projektien julkinen haku ja selailu... 4 2.1 Hakuvaihtoehdot... 4 2.2 Tarkennettu haku... 5 3 Rekisteröityminen

Lisätiedot

Kotkaliikkuu.fi. Ohjeita seuroile ja yhteisöille palvelun käytöstä

Kotkaliikkuu.fi. Ohjeita seuroile ja yhteisöille palvelun käytöstä Kotkaliikkuu.fi Ohjeita seuroile ja yhteisöille palvelun käytöstä Tunnukset Tarvitset käyttäjätunnuksen ja salasanan käyttääksesi palvelua. Tunnukset ovat usein yhteisölle yhteiset. Henkilökohtaisia tunnuksia

Lisätiedot

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Suomen Lions-liiton vuosikokous 2018 Oulu OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot... 4

Lisätiedot

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa Kilpailumaksut Toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen, Reserviläisurheiluliitto ry RESUL:n kilpailutoiminta Kilpailutoiminnan organisointi Puolustusvoimien tuki Yhteistyö MPK:n kanssa Yhteistyö reservipiirien

Lisätiedot

Lääkärin Terveyskansio Lähettävän lääkärin ohje

Lääkärin Terveyskansio Lähettävän lääkärin ohje Lääkärin Terveyskansio Lähettävän lääkärin ohje Versio 1.0 / Cityterveys Oy Sisällysluettelo 1. Sisäänkirjautuminen... 3 1.1 Käyttäjätunnus ja salasana... 3 1.2 Kirjautuminen... 3 2. Lähetteen teko...

Lisätiedot

VIRTA-tarkastuksesta ilmoittaminen

VIRTA-tarkastuksesta ilmoittaminen VIRTA-tarkastuksesta ilmoittaminen VIRTA-järjestelmä löytyy osoitteesta: https://virta.virkku.net VIRTA-tarkastuksen voi ilmoittaa yhdistyksen käyttäjä. Aikaisemmasta poiketen VIRTA-ilmoitukseen liitetään

Lisätiedot

Nettisivujen Päivitysohje

Nettisivujen Päivitysohje Hämeenlinnan rauhanyhdistys ry Nettisivujen Päivitysohje Ohje päivitetty 18.7.2012 Hallintapaneeli Kirjautuminen nettisivujen hallintaan Hallintapaneeliin päästään kirjautumaan klikkaamalla linkkiä nettisivujen

Lisätiedot

eperehdytyksen käyttöönotto Ilmoitapalvelussa

eperehdytyksen käyttöönotto Ilmoitapalvelussa PDF-ohje eperehdytyksen käyttöönotto Ilmoitapalvelussa Rekisteröinti Kirjautuminen Käyttöoikeudet eperehdytyksen aktivointi eperehdytyksen suorittaminen Rekisteröityminen ja uuden yritystilin luominen

Lisätiedot

Teams-ohjelman asennus- ja käyttöohje vertaisohjaajille

Teams-ohjelman asennus- ja käyttöohje vertaisohjaajille Teams-ohjelman asennus- ja käyttöohje vertaisohjaajille Sisällys Kirjautuminen Office 365 -palveluun... 2 Teams-ohjelman asentaminen... 3 Kokousten järjestäminen ja omaan kokoukseen liittyminen... 5 Kokouskutsun

Lisätiedot

Vanhempien Daisy. Päivitetty

Vanhempien Daisy. Päivitetty Vanhempien Daisy Päivitetty 202019 Sisältö Asetukset Vaihda salasana 4. Hoitoajat Tee hoitoaikavaraus 5. Hoitoajat Tee hoitoaikavaraus 6. Hoitoajat Muokkaaminen, lisääminen, poistaminen ja laskurin tulkinta

Lisätiedot

ehr-järjestelmän käyttö palkka- ja kehityskeskusteluissa opasdfghjklzxcvbnmqwertyuiopasdfg

ehr-järjestelmän käyttö palkka- ja kehityskeskusteluissa opasdfghjklzxcvbnmqwertyuiopasdfg qwertyuiopasdfghjklzxcvbnmqwerty uiopasdfghjklzxcvbnmqwertyuiopasd fghjklzxcvbnmqwertyuiopasdfghjklzx cvbnmqwertyuiopasdfghjklzxcvbnmq Esimiehen wertyuiopasdfghjklzxcvbnmqwertyui ehr-järjestelmän käyttö

Lisätiedot

VISUAALISEN PALVELUN TALLENNUS- JA TOISTO-OHJE

VISUAALISEN PALVELUN TALLENNUS- JA TOISTO-OHJE VISUAALISEN PALVELUN TALLENNUS- JA TOISTO-OHJE VISUAALISEN PALVELUN TALLENNUS- JA TOISTO-OHJE Soita tallentavaan virtuaalihuoneeseen Telia tallentava virtuaalihuone Voit tallentaa kokouksen ja jakaa sen

Lisätiedot

AJONEUVOHALLINTOKESKUS. Ennakkotehtävä

AJONEUVOHALLINTOKESKUS. Ennakkotehtävä AJONEUVOHALLINTOKESKUS Ennakkotehtävä 1 AJONEUVOJEN REKISTERÖINTI Kirjautuminen REKI järjestelmään...3 ATJ Aloitussivu...4 Rekisteröinnin päävalikko...5 Ensirekisteröinti...6 Rekisteritietojen haku...6

Lisätiedot

Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys

Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys Sisäänkirjautuminen... 2 Office 365:n käyttöliittymä... 3 Salasanan vaihto... 5 Outlook-sähköpostin käyttö... 7 Outlook-kalenterin käyttö... 10 OneDriven käyttö...

Lisätiedot

ASPA asiakaspalautteen käsittely ja raportointi järjestelmä

ASPA asiakaspalautteen käsittely ja raportointi järjestelmä www.openspace.fi 1 ASPA asiakaspalautteen käsittely ja raportointi järjestelmä ASPA on kehitetty asiakaspalautteen joustavaan käsittelyyn yrityksen tai yhteisön toiminnan kehittämiseksi. Asiakaspalautteen

Lisätiedot

SISÄLLYS KIRJAUTUMINEN... 2 YLEISESITTELY... 2 JÄSENHALLINTAAN LIITTYVIÄ RAPORTTEJA... 3 RAPORTTI MAKSAMATTOMISTA JÄSENISTÄ... 4 RAPORTIT...

SISÄLLYS KIRJAUTUMINEN... 2 YLEISESITTELY... 2 JÄSENHALLINTAAN LIITTYVIÄ RAPORTTEJA... 3 RAPORTTI MAKSAMATTOMISTA JÄSENISTÄ... 4 RAPORTIT... SISÄLLYS KIRJAUTUMINEN... 2 YLEISESITTELY... 2 JÄSENHALLINTAAN LIITTYVIÄ RAPORTTEJA... 3 RAPORTTI MAKSAMATTOMISTA JÄSENISTÄ... 4 RAPORTIT... 4 KIRJAUTUMINEN 1. Kirjoita Internet-selaimen osoiteriville

Lisätiedot

TENNISVARAUSJÄRJESTELMÄ. OHJEKIRJA v.1.0

TENNISVARAUSJÄRJESTELMÄ. OHJEKIRJA v.1.0 1 TENNISVARAUSJÄRJESTELMÄ OHJEKIRJA v.1.0 2 KÄYTTÄJÄTUNNUKSEN REKISTERÖIMINEN 3 KIRJAUTUMINEN TUNNUKSILLA 5 OMIEN TIETOJEN MUOKKAAMINEN 5 KALENTERIN SELAAMINEN 8 VUORON VARAAMINEN 9 VARAUKSEN PERUUTTAMINEN

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

Toimittajaportaalin pikaohje

Toimittajaportaalin pikaohje 1 Toimittajaportaalin pikaohje Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen

Lisätiedot

Jäsenrekisterin käytön perusteet

Jäsenrekisterin käytön perusteet Jäsenrekisterin käytön perusteet Tästä oppaasta löydät ohjeet: Uudet jäsenet Yksittäisen jäsenen etsiminen Jäsenen eropäivän merkintä Yhdistys ei poista jäsentä keskitetysti liitosta Raportit Raportin

Lisätiedot

Kalenteri. Kalenterin tapahtumatyypit: Kalenteritapahtuman lukeminen: Tampereen yliopisto/tietohallinto 2017 Suvi Junes

Kalenteri. Kalenterin tapahtumatyypit: Kalenteritapahtuman lukeminen: Tampereen yliopisto/tietohallinto 2017 Suvi Junes Kalenteri Kalenterin tapahtumatyypit: Kalenteri näyttää meneillään olevan kuukauden. Klikkaamalla nuolia pääset siirtymään menneisiin tai tuleviin kuukausiin. Linkkejä klikkaamalla voit piilottaa tapahtumat.

Lisätiedot

Käsikirjan paperiversiota ei enää ylläpidetä ohjeen päivämäärän jälkeen. Viimeisimmät versiot ohjeista löydät ohjelman Help-ruudulta.

Käsikirjan paperiversiota ei enää ylläpidetä ohjeen päivämäärän jälkeen. Viimeisimmät versiot ohjeista löydät ohjelman Help-ruudulta. 2 Käsikirjan paperiversiota ei enää ylläpidetä ohjeen päivämäärän jälkeen. Viimeisimmät versiot ohjeista löydät ohjelman Help-ruudulta. Sisällys 1 Yleistä... 3 1.1 Kirjanpitolain uudistus 2016... 3 Liitetietotosite...

Lisätiedot

1. Yleistä ohjeistusta

1. Yleistä ohjeistusta Suomen Lions-liitto Kokoukseen ilmoittautuminen OHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä ohjeistusta...1 2. Kirjautuminen...2 3. Osallistujatyypin valinta...3 4. Osallistujan tiedot...4 5. Ilmoittautumisen vahvistaminen/peruminen...5

Lisätiedot

Asio. Ohjelma on selainpohjainen, joten ohjelmaa varten tarvitaan internet-selain. Ohjelmaan pääsee osoitteella

Asio. Ohjelma on selainpohjainen, joten ohjelmaa varten tarvitaan internet-selain. Ohjelmaan pääsee osoitteella 1 Kirjautuminen Ohjelma on selainpohjainen, joten ohjelmaa varten tarvitaan internet-selain. Ohjelmaan pääsee osoitteella tila.savonia.fi Ohjelmassa on ns. Haka-kirjautumispalvelu, jolloin kirjautumiseen

Lisätiedot

Päivitetty 17.1.2014. JETI pikaohje. Ennakkosuunnitelman luonti

Päivitetty 17.1.2014. JETI pikaohje. Ennakkosuunnitelman luonti Päivitetty 17.1.2014 JETI pikaohje Ennakkosuunnitelman luonti 1/5 Uuden ennakkosuunnitelman luonti Voit luoda uuden ennakkosuunnitelman kahdella tavalla: 1. Joko luomalla uuden ennakkosuunnitelman tyhjältä

Lisätiedot

Wilman käyttöohje huoltajille

Wilman käyttöohje huoltajille Wilman käyttöohje huoltajille Sisällysluettelo: Sisään kirjautuminen... 1 Oma etusivu... 2 Pikaviestit... 3 Tiedotteet... 5 Suoritukset... 6 Poissaolot... 6 Palaute... 8 Opettajat... 9 Salasanan vaihto...

Lisätiedot

Sisältö. Päivitetty viimeksi 31.8.2011 Sivu 2 / 14

Sisältö. Päivitetty viimeksi 31.8.2011 Sivu 2 / 14 Ylläpitäjän ohje Sisältö Ylläpitäjän ohje... 1 Yleistä... 3 Vinkkejä ylläpitäjälle... 3 Osoitteet... 3 Internet-selain ja Flash-laajennus... 3 Julkinen sivunäkymä ja ylläpitonäkymä eri välilehdissä...

Lisätiedot

käyttäjänimi 653000 salasana ****** OHJE TILAUKSEN TEKEMISEEN, SERVEA OY

käyttäjänimi 653000 salasana ****** OHJE TILAUKSEN TEKEMISEEN, SERVEA OY OHJE TILAUKSEN TEKEMISEEN, SERVEA OY Tilausjärjestelmämme sijaitsee Internet osoitteessa www.kauppapalvelu.fi -> osoita Espoo Ikkunaan avautuu kirjautumissivu. Kirjautukaa Käyttäjänimellänne ja salasanallanne

Lisätiedot

JÄRJESTELMÄN TEKNINEN KÄYTTÖOHJE

JÄRJESTELMÄN TEKNINEN KÄYTTÖOHJE JÄRJESTELMÄN TEKNINEN KÄYTTÖOHJE TEKNINEN OHJE OSAAJAPLUS- JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN OsaajaPlus -järjestelmä on luotu siten, että sen käyttöön tarvittavat ohjelmat ovat maksutta ladattavissa internetistä.

Lisätiedot

Kirjautuminen Timmiin

Kirjautuminen Timmiin Sisällys Kirjautuminen Timmiin... 1 Tilojen haku... 2 Pikkukalenteri... 5 Hakemuksen teko... 6 Yöpymiskäyttö... 7 Hakemuksen lisätiedot... 7 Oheisvarattavat... 7 Varaukset Oma asiointi... 9 Vapaa-ajan

Lisätiedot

Lasten Liike iltapäivät

Lasten Liike iltapäivät Lasten Liike iltapäivät Ohjeistus nettilomakkeen täyttämiseen taloudellisen tuen hakemiseksi toiminnan järjestäjille Lomake toimii osoitteessa https://lasten-liike.vincit.io/ Haku on auki 22.3. 21.4.2017

Lisätiedot

Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden

Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden 1 Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen haku Salasanan vaihto

Lisätiedot

Uusien merkkien tilausohje. Korvausmerkkien tilausohje. Tilapäismerkkien tilausohje. Tilapäismerkin käyttöönotto

Uusien merkkien tilausohje. Korvausmerkkien tilausohje. Tilapäismerkkien tilausohje. Tilapäismerkin käyttöönotto Uusien merkkien tilausohje Korvausmerkkien tilausohje Tilapäismerkkien tilausohje Tilapäismerkin käyttöönotto Lähetetyn / lähettämättömän tilapäismerkin käyttöönoton poistaminen Lähetetyn tilapäismerkin

Lisätiedot

Terveystasku- palveluun kirjautuminen

Terveystasku- palveluun kirjautuminen Terveystasku- palveluun kirjautuminen Terveystasku- palvelun käyttäminen edellyttää palveluun kirjautumista joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. 1. Mene osoitteeseen www.terveystasku.fi 2. Aloita

Lisätiedot

Päivitysohje Opus Dental

Päivitysohje Opus Dental Päivitysohje Opus Dental 7.1.460 1. Päivitysohjelman lataaminen Avaa Opus Dental -internetsivu osoitteessa www.opusdental.com. Klikkaa etusivulta Suomen lippua avataksesi suomenkielisen sivuston. Valitse

Lisätiedot