ESISELVITYS AIKUISKOULUTUKSEN ENNAKOINTIMALLISTA

Transkriptio

1 Samuli Leveälahti, Hannele Savioja, Ilpo Hanhijoki, Jenna Nieminen ESISELVITYS AIKUISKOULUTUKSEN ENNAKOINTIMALLISTA Raportit ja selvitykset 2015:1

2 Opetushallitus ja tekijät Raportit ja selvitykset 2015:1 ISBN (nid.) ISBN (pdf) ISSN-L ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) Taitto: Erja Hirvonen/Grano Oy Juvenes Print Suomen Yliopistopaino Oy, Tampere

3 SISÄLTÖ Esipuhe... 5 Tiivistelmä Johdanto Taustaa Tavoite ja tarkoitus Aikuiskoulutuksen ennakoinnin strateginen suunnittelu Rajaukset Aineistot Aikuiskoulutuksen eri koulumuodot Aikuiskoulutuksen määrittely Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutus Yliopistoissa järjestettävä aikuiskoulutus Työvoimakoulutus Henkilöstökoulutus Aikuiskoulutuksen keskeyttämisestä Opetushallinnon valtakunnallisen työvoima-, koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointijärjestelmän kuvaus Valtakunnallisen aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämisvaiheita Johdanto kirjallisuuskatsaukseen Koulutussuunnittelun alkuvaiheet Suomessa Aikuiskoulutuksen määrällisen koulutussuunnittelun perusteiden luominen Kohti yksityiskohtaisempaa ja organisoidumpaa aikuis - koulutuksen määrällistä koulutussuunnittelua Koulutuksen määrällisen säätelyjärjestelmän purkaminen ja uudet aikuiskoulutuksen ennakointitietotarpeet Osaamistarpeiden ennakoinnin ja ennakointiyhteistyön kehittämisvaihe Monipuolinen varautuminen työelämän vaihtoehtoisiin tulevaisuuskuviin Katsaus aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämiseen EU:n alueella Yhteenveto aikuiskoulutuksen ennakointiselvityksistä

4 5 Sidosryhmien arvioita aikuiskoulutuksen ennakoinnin nykytilasta ja kehittämis haasteita Esiselvityksen aineistojen sisältökuvaus Aikuiskoulutuksen ennakointi alueellisesti nykytila, käytössä olevat menetelmät ja ennakointitarpeet Aikuiskoulutuksen ennakointimallia ja nykytilaa koskeva kysely maakuntien liitoille Työvoimakoulutuksen alueellinen ennakointi Esimerkkejä muista aikuiskoulutuksen alueellisista ennakointimalleista Aikuiskoulutuksen ennakointitietotarpeiden määrittelyä Arvioita aikuiskoulutuksen ennakoinnin nykytilasta Aikuiskoulutuksen ulkoisen toimintaympäristön muutoksia Aikuiskoulutuksen sisäisen toimintaympäristön muutoksia Aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistarpeita Näkökulmia aikuiskoulutuksen ennakoinnin keskeisiin teemoihin Ilman tutkintoa olevien koulutustarpeiden ennakointi Ammattisiirtymien ennakointi Geneeristen taitojen ennakointi Alat ylittävien osaamistarpeiden ennakointi Maahanmuuttajien koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointi Koulutuskysynnän ennakointi Oppimismenetelmien ennakointi Pk-yritysten koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointi Työvoiman ulkopuolella olevien eläkeläisten koulutusja osaamistarpeiden ennakointi Johtopäätökset Johdanto ja esiselvityksen taustaa Ennakoinnin eri lähestymistavat ja tasot Aikuiskoulutuksen ennakoinnin rajaukset Ehdotus valtakunnallisen aikuiskoulutuksen ennakoinniksi Lähdeluettelo Liitteet 1 Kysely aikuiskoulutuksen alueellisille ennakointiasiantuntijoille ja heidän sidosryhmilleen keväällä Haastatellut henkilöt keväällä Aikuiskoulutus opetushallinnon alalla Aikuiskoulutuksen tilastoja Koulutuksen määrällistä mitoitusta ja opetussisältöjä koskeva päätöksenteko koulutusasteittain ja koulumuodoittain Pienryhmien keskustelujen yhteenvedot seminaarista

5 Esipuhe Koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointia aikuiskoulutuksen näkökulmasta on kehitetty Suomessa vasta melko vähän. Aikuiskoulutuksen moninaisuuden ja tulevaisuuden haasteiden vuoksi ennakointimenetelmiä onkin syytä tarkastella laaja-alaisesti sekä aikuiskoulutuksen sisällöllisestä että ennakoinnin metodisesta näkökulmasta. Tämä julkaisu sisältää ehdotuksen ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen valtakunnalliseksi ennakoinniksi. Aikuiskoulutuksen valtakunnalliseen ennakointiin ei tällä hetkellä ole olemassa mallia tai menetelmää. Julkaisun tavoitteena on ollut luoda lukijalle kokonaiskäsitys aikuiskoulutuksen ennakoinnin aikaisemmasta kehittämisestä ja arvioida tulevaisuuden toimintaympäristön muutosten vaikutusta ennakointitietotarpeisiin. Julkaisun lopussa on ehdotettu aikuiskoulutuksen ennakoinnin viitekehystä eri aikuiskoulutusmuotojen ennakoimiseen. Esiselvityksen suunnittelusta ja toteutuksesta on vastannut opetusneuvos Samuli Leveälahti. Opetusneuvos Hannele Savioja ja erityisasiantuntija Jenna Nieminen osallistuivat selvityksen alkuvaiheessa alueellisten sidosryhmien kyselyiden suunnitteluun, toteuttivat sähköpostikyselyn ja raportoivat tulokset. Opetusneuvokset Hannele Savioja ja Ilpo Hanhijoki ovat osallistuneet loppuvaiheessa esiselvityksen kirjoittamiseen ja viimeistelyyn. Aineistojen muokkauksessa ja raportin teknisessä valmistelussa on avustanut assistentti Riitta Siitonen. Esiselvityksen eri vaiheisiin on osallistunut suuri joukko aikuiskoulutuksen asiantuntijoita, joita selvityksen tekijät kiittävät. Erityiset kiitokset ansaitsevat opetusneuvos Heikki Sederlöf, opetusneuvos Jukka Katajisto (eläkkeellä), opetusneuvos Anne Liimatainen, asiantuntijayksikön päällikkö Seppo Hyppönen ja opetusneuvos Olli Hautakoski. Helsingissä Petri Pohjonen Ylijohtaja Opetushallitus 5

6 6

7 Tiivistelmä Opetushallituksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön tulossopimuksessa ( ) on asetettu tavoitteeksi laatia esiselvitys aikuiskoulutuksen ennakointimalliksi. Selvitystyön tavoitteena on ollut luoda uusi aikuiskoulutuksen ennakointimalli, jolla tuotetaan valtakunnallisia aikuiskoulutusta koskevia ennakointituloksia. Esiselvitys rajattiin ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämishaasteisiin. Tällä hetkellä aikuiskoulutuksen ennakointiin ei ole vakiintunutta valtakunnallista mallia. Esiselvitystyön aluksi koottiin katsaus aikaisemmista aikuiskoulutuksen keskipitkän ja pitkän aikavälin ennakointimalleista ja aikuiskoulutuksen mitoitusta koskevista selvityksistä. Katsaus loi edellytyksiä arvioida, millä tavoin ennakointia on eri vuosikymmenillä kehitetty ja miten aikuiskoulutuksen sisäisen ja ulkoisen toimintaympäristön muutokset ovat vaikuttaneet kehittämissuuntiin. Tämän jälkeen lähetettiin aikuiskoulutuksen alueellisille ennakointiasiantuntijoille ja heidän sidosryhmilleen sähköpostikysely, jonka jälkeen haastateltiin muutamia opetushallinnon, työ- ja elinkeinohallinnon sekä työmarkkinajärjestöjen koulutusasiantuntijoita ja koulutuksen järjestäjien edustajia. Lopuksi järjestettiin työpajamuotoinen seminaari, johon kutsuttiin laajasti aikuiskoulutuksen sidosryhmien edustajia. Aikaisemmat aikuiskoulutuksen määrälliset mallit ja menetelmät antavat hyvän perustan uuden ennakointimallin kehittämiseen. Toimintaympäristön ja työmarkkinoiden dynamiikan muutos kuitenkin edellyttää, että aikuiskoulutuksen ennakointiin sisällytetään osittain uusia näkökulmia, joiden välityksellä ennakoinnissa huomioidaan muun muassa työurien moninaistuminen ja elinkeinorakenteen sekä tehtäväsisältöjen muutos. Esiselvitystyössä arvioidaan aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistarpeita sekä määrällisestä että laadullisesta näkökulmasta. Aikuiskoulutuksen suuntaamisessa on vuosikymmenien ajan pidetty tärkeänä toteuttaa samanaikaista analyysia koulutus- ja tutkintojärjestelmän rakenteen kehittämistarpeista, opetuksen sisällöllisistä muutostarpeista ja koulutustarjonnan suuntaamisesta eri aloille. Monet aikuiskoulutuksen kehittämisessä ja ennakoinnissa huomioon otettavista asioista ovat olleet mukana alusta asti, esimerkiksi väestön koulutustason kohottaminen. Esiselvityksessä on pyritty luomaan aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämisstrategia soveltaen strategista suunnittelua. Esiselvityksen lopputuloksena 7

8 ehdotetaan yleisiä reunaehtoja valtakunnallisen aikuiskoulutuksen pitkän aikavälin ennakointimalliksi. Valtakunnalliseen aikuiskoulutuksen ennakointiin tarvitaan monivaiheista, eri koulutusmuodot ja niiden tietotarpeet huomioivaa ennakointitiedon koontia ja jalostusta. Aikuiskoulutukseen ei voida määritellä yhtenäistä, kaikkia koulutusmuotoja ja ennakointimenetelmiä sisältävää mallia. Aikuiskoulutuksen ennakoimiseen on tarkoituksenmukaista koota ensin valtakunnallista aineistoa, jota voidaan kuvata strategisen, operatiivisen ja reaktiivisen tason aikuiskoulutuksen ennakointitiedoiksi. Strategisen tason ennakoinnilla tarkoitetaan esimerkiksi pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointitietoa ja koulutuspoliittisia linjauksia. Ennakoinnin kohteena voivat olla aikuisväestön sivistys- ja koulutustarpeet sekä geneeriset taidot. Operatiivisella tasolla tarkoitetaan esimerkiksi työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa sekä ammattisiirtymiä. Ennakointia tuotetaan koulutusasteittain eri koulutus- ja opintoaloille. Reaktiivisen tason ennakointi on alueellista ja järjestäjäkohtaista tietoa, jota kerätään esimerkiksi erilaisin kyselyin ja barometrein. Ennakointitulokset voivat olla tutkintotasoisia ja oppimisympäristöjä koskevia. Nämä eri tasot muodostavat valtakunnallisen aikuiskoulutuksen tietopohjan, jota voidaan hyödyntää mallin seuraavassa vaiheessa eri aikuiskoulutuksen muotoja valikoiden ja painottaen. Valinnat ja painotukset tulee tehdä yhteistyössä ennakointitiedon tuottajien ja asiantuntijoiden kesken, jotta löydetään eri aikuiskoulutusmuotoja parhaiten palvelevat ratkaisut. Ennakointiprosessin viimeisessä vaiheessa tuloksista on tarpeen tehdä eri aikuiskoulutuksen muotoja koskevia tulkintoja ja johtopäätöksiä. Tulevaisuudessa on tarpeen arvioida laajemmin, millä tavoin nykyisiä nuorisoasteen koulutuksen ja aikuiskoulutuksen ennakoinnin menetelmiä ja tuloksia voitaisiin yhdistää ja samalla vahvistaa ennakoinnissa elinikäisen oppimisen näkökulmaa. Avainsanat: aikuiskoulutuksen ennakointi, aikuisväestön osaaminen, työvoimaja koulutustarpeiden ennakointi, osaamistarpeiden ennakointi, määrällinen ennakointi. 8

9 1 Johdanto 1.1 Taustaa Maailmanlaajuinen tuotantorakenne ja osaamisrakenteet muuttuvat jatkuvasti. Jotta nopeaan muutokseen voidaan vastata ja pärjätä kilpailussa, on osaamistarpeiden muutokseen sopeuduttava nopeasti ja tehokkaasti. Myös vahvuusalueet tulee tunnistaa ja osaamista tulee päivittää. Osaamisvaateiden muuttuminen haastaa sekä yksilöt että yhteiskunnan. (OKM 2011a.) Suomen kansantalouden ja yritysten keskeisin kilpailutekijä on osaaminen. Osaaminen tuotannontekijänä korostuu kaikilla toimialoilla. Kyse ei ole yksin korkeasti koulutetun väestön määrästä, vaan koko työvoiman kyvystä reagoida nopeasti kysynnän muutoksiin ja viedä innovaatiot käytännön tekemiseen. Suomalainen innovaatiotoiminta tarvitsee tuekseen vahvan perusosaamisen ja laajat mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen koko työuran ajan. Osaamisen merkitys korostuu elinkeinorakenteen uudistuessa. (otakantaa.fi 2014.) Kansantaloutemme kytkeytyy aiempaa kiinteämmin maailmantalouteen, joten tulevaisuuden työvoima- ja koulutustarpeita on yhä vaikeampi ennakoida. Maailmantalouden muutoksissa toimialat saattavat kadota ja uusia klustereita syntyä nopeasti. Tarkkoihin ammattikuviin perustuva työvoima- tai koulutustarpeiden ennakointi pystyy vain osittain vastaamaan tiedon tarpeisiimme. Ammattien ja tutkintojen välillä ei ole enää suoraa yhteyttä kuin aikaisemmin. Ammattien sisältö muuttuu hyvinkin nopeasti ja joidenkin taitojen merkitys kasvaa, tarvitaan kokonaan uudenlaisia taitoja, toisten taitojen merkitys taas vähenee tai häviää kokonaan 1. Työelämässä toimivilta edellytetään perustaitoja, joiden avulla he kykenevät nopeasti ja joustavasti reagoimaan työelämässä tapahtuviin muutoksiin ja oppimaan muutosten vaatimia uusia asioita. (Lehtinen & Palonen 2011.) Siirtymät koulutuksen ja työelämän välillä ovat moninaistuneet ja lisääntyneet. Esimerkiksi äkilliset rakennemuutokset jatkunevat, mikä edellyttää yksilöiltä muutosvalmiutta erilaisiin urapolkuihin työuran aikana ja samalla oman osaa- 1 Andersenin mukaan (2006, 73) kiihtyvä globalisaatio lisää työpaikkojen liikkuvuutta, jonka suunta riippuu tuotannon ja työpaikkojen siirtämismahdollisuuksiin liittyvistä suhteellisista eduista. Keskeinen politiikkahaaste hänen mielestään on rakennemuutosten ja rakenteellisen sopeutuksen tukeminen siten, ettei yksilöihin kohdistu suhteetonta riskiä. Se voidaan toteuttaa lyhyellä aikavälillä erilaisin vakuutusjärjestelyin sekä keskipitkän ja pitkänaikavälin uudelleenkoulutuksen avulla. 9

10 misen jatkuvaa kehittämistä sekä hyödyntämistä uudella tavalla 2. Yksilön kyky hallita koulutus- ja ammattiuraa korostuu ja tiedon tarve kasvaa (OKM 2011a). Suomi on valinnut menestysstrategiakseen panostuksen tietoon ja osaamiseen siten, että kilpailukyky paranee ja hyvinvointi lisääntyy sekä kulttuuri, luovuus ja sivistys vahvistuvat. Moderni kasvustrategia pohjautuu yhä vahvemmin koulutukseen ja tutkimukseen. Tieteen uusiutumiskyky yhdessä teknologian kehityksen kanssa ovat avainasemassa, kun osaamista, kilpailukykyä ja tuottavuutta kehitetään. Koulutus-, tutkimus- ja innovaatiotoiminnalla tuetaan talouskasvua ja kansantalouden myönteistä kehitystä, yhteiskuntarakenteiden kestävää uudistumista ja kansalaisten hyvinvointia. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut turvaavat osaltaan osaavan työvoiman saatavuuden. (OKM 2011a.) Pääministeri Alexander Stubbin ja aikaisemmin Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaisesti Suomen menestyksen ja hyvinvoinnin kasvu on riippuvainen laajasta sivistyksestä, ammattitaidosta ja korkeasta osaamisesta. Innovaatiojärjestelmämme rakentuu laajalle osaamisperustalle, jota on tarkoitus edelleen vahvistaa. Hallitus on asettanut tavoitteekseen nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Suomi sijoittuu OECD-maiden kärkijoukkoon keskeisissä nuorten ja aikuisten osaamisvertailuissa, koulupudokkaiden vähyydessä sekä nuorten ja työikäisten korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden väestöosuudessa vuoteen 2020 mennessä. Kun työikäinen väestö vähenee ja nuorisoikäluokat pienenevät, haasteena on turvata korkea osaamistaso ja työvoiman riittävyys aloittain ja alueittain. Oppiminen ei pääty hankittuun tutkintoon tai tutkintoihin, vaan jatkuu eri muodoissaan koko eliniän ajan. (OKM 2012a.) Sekä kansallisten että kansainvälisten ennakointitietojen mukaan uusien avautuvien työpaikkojen osaamisvaatimukset edellyttävät pääsääntöisesti vähintään ammatillista koulutusta. Työmarkkinoille kiinnittyminen ja vakaan työuran luominen on yhä vaikeampaa niillä, jotka ovat vailla ammatillisesti suuntautunutta tutkintoa. Suomen koulutustaso on kansainvälisesti melko kilpailukykyinen nuoremmissa ikäryhmissä, mutta vanhemmissa ikäryhmissä koulutustaso on alhaisempi. Erityisesti ammatillisen tai korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus voisi olla nykyistä suurempi niin naisilla kuin miehilläkin. Myös alueel- 2 Esimerkiksi Kuusipalon, Kyynäräisen ja Henttosen (2009) mukaan työelämässä tarvitaan laajaa ja monimuotoista osaamista yhä useammalta työntekijältä. Kapeat työnkuvat ja työtehtävät ovat yhä harvemmassa. Monipuolinen kielitaito, perustasoa kattavampi kirjoitus- ja lukutaito, sosiaalisten tilanteiden ja ryhmätyötaitojen hallinta ja nykyaikainen teknologia ovat arkipäivää kaikissa työtehtävissä. Suomalaisen työelämän muuttuneet osaamisvaatimukset, uusi tekniikka ja monipuoliset työtehtävät edellyttävät työntekijöiltä laajaa osaamista. Nykyinen tutkintokeskeinen koulutusjärjestelmä ei vastaa tehokkaasti tähän haasteeseen. 10

11 lisesti väestön koulutustasoerot ovat suuria. (OKM 2010a.) Tällä hetkellä jokaisesta ikäluokasta jää vaille toisen asteen tutkintoa noin 15 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että vuotiaista nuorista aikuisista noin on vailla toisen asteen tutkintoa, heistä noin on miehiä. Työmarkkinoilla on edelleen huomattava määrä henkilöitä, joiden edellytykset vastata työelämän tarpeisiin eivät ole riittävän hyviä. (Valtioneuvosto 2012.) Väestön koulutustason nostamiseksi aikuisväestön osaamispohjaa on laajennettava erityisesti koulutuksellisesti aliedustettuihin ryhmiin 3. Koulutustason kasvattamiseen tähdätään muun muassa kehittämällä näyttötutkintojärjestelmää ja sen rahoitusta sekä korkeakoulututkinnon jälkeistä koulutusta. (Emt.) Koulutuksen tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa ( ) on asetettu tavoitteeksi, että vuonna 2016 vähintään 60 prosenttia vuotiaista osallistuu 12 kuukauden aikana aikuiskoulutukseen ja kahden vuoden aikana 80 prosenttia (OKM 2012b). Osallistumisasteen nosto edellyttää osallistumispohjan laajentamista (eri kansalaisryhmien aktivointia) ja erityisesti vähemmän osallistuvien väestöryhmien koulutusmahdollisuuksien parantamista. Erityisenä tavoitteena on lisätä aikuiskoulutusmahdollisuuksia niille henkilöille, jotka ovat ilman ammatillista koulutusta tai ns. vanhentuneen koulutuksen varassa. Tällaisia ovat muun muassa mikroyrittäjät ja pk-yritysten henkilöstö, maahanmuuttajat sekä muut tutkimuksissa havaitut vähän osallistuvat kansalaiset ja aliedustetut ryhmät. Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui vuonna 2012 joka toinen vuotias eli yli 1,7 miljoonaa henkeä. Aikuiskoulutukseen osallistuneiden määrä ja osuus aikuisista on pysytellyt suurin piirtein samalla tasolla kuin vuosina 2000 ja Suurin osa aikuiskoulutuksesta oli ammatillista, eli koulutukseen oli osallistuttu työhön tai ammattiin liittyvien syiden vuoksi (vastaajan oman arvion mukaan). Tällaisessa koulutuksessa oli vuonna 2012 ollut runsas 1,3 miljoonaa eli yli puolet työvoimaan kuuluvista (työssä käyvistä ja työttömistä). Työhön tai ammattiin liittyvästä koulutuksesta oli suurin osa työnantajan tukemaa henkilöstökoulutusta. Vuonna 2012 henkilöstökoulutusta sai kaikista palkansaajista 59 prosenttia, mikä määränä vastaa noin 1,1 miljoonaa palkansaajaa. Joka kuudes henkilö lähes iältään vuotiasta (pois lukien opiskelijat ja varusmiehet) osallistui vuonna 2012 aikuiskoulutukseen muista kuin työhön liittyvistä syistä. Tällaiset yleissivistävät tai harrastuksiin liittyvät opinnot kiinnostivat naisia selvästi enemmän kuin miehiä. Vuodesta 1990 lähtien osallistumisaktiivisuus vapaa-aikaan tai harrastuksiin liittyvään koulutukseen ei ole kovin paljon muuttunut. (Tilastokeskus 2013.) 3 Vähäisen koulutustason hankkineet aikuiset osallistuvat aikuiskoulutukseen EU-maissa huomattavasti vähemmän kuin korkeamman koulutustason tutkinnon suorittaneet aikuiset (European Communities 2009). 11

12 Työnantajan kustantama henkilöstökoulutus jakautuu tällä hetkellä epätasaisesti väestön eri ryhmille. Koulutukseen osallistuvat erityisesti ylemmät toimihenkilöt, naiset ja julkisella sektorilla toimivat. Ylemmistä toimihenkilöistä yli kaksi kolmannesta (68 %), alemmista toimihenkilöistä yli puolet (57 %), ja työntekijäammatissa toimivista alle kolmannes (30 %) oli voinut osallistua tällaiseen koulutukseen. Lisäksi naisten osallistuminen on vähentynyt. Toimialoista työnantajan kustantamaa koulutusta oli järjestetty useimmin valtion palveluksessa oleville (70 %) ja seuraavaksi useimmin kuntatyöntekijöille (65 %), kun taas yksityisillä palvelualoilla vajaalle puolelle (48 %) ja teollisuudessa neljälle viidestä (40 %). Vuonna 2011 puolestaan palkatonta sivutoimista koulutusta työn ohessa oli hankkinut runsas kymmenesosa (14 %) palkansaajista. Tavallisinta tämä oli nuorten aikuisten keskuudessa ja kuntasektorilla, eikä sukupuolten välillä ollut eroa. Työnantajan kannustuksella oli ollut selvä suotuisa vaikutus tällaiseen kouluttautumiseen. Tärkeintä on mahdollisuus käyttää hankittua osaamista ja ammattitaitoa työssä. Se on parantunut joka neljännellä palkansaajalla. (Ylöstalo & Jukka 2011, ; Aho & Mäkiaho 2012, ) Kansainvälisen aikuistutkimuksen (PIAAC) mukaan aikuiskoulutukseen osallistumisaste on pysynyt ennallaan viime vuosina, mutta koulutuspäivien määrä henkeä kohden on vähentynyt. Osallistumisen tasa-arvoistuminen ei ole edennyt vuosien välillä. Kansainvälisen aikuistutkimuksen mukaan Suomen aikuisväestön perustaitojen hallinta on kuitenkin kansainvälisesti vertaillen erinomaista. Silti Suomessakin on paljon ihmisiä, joiden perustaitoja ei voi pitää riittävinä täysipainoiseen toimintaan ja osallistumiseen nyky-yhteiskunnassa. Erityisesti vanhempien ikäryhmien osaamisessa on puutteita. Sosioekonominen tausta vaikuttaa taitojen tasoon Suomessa enemmän kuin OECD-maissa keskimäärin 4. Jokaisella perustaitojen osa-alueella yli kymmenen prosenttia väestöstä on taidoiltaan niin heikkoa, että puutteet taidoissa saattavat vaikeuttaa jokapäiväistä elämää, työllistymistä ja lisätä jopa syrjäytymisen riskiä. Erittäin huolestuttavaa on, että lähes viidesosa tutkimukseen osallistuneista ei tehnyt perustaitoja mittaavia tehtäviä tietokoneella joko puutteellisten tietoteknisten taitojen vuoksi tai siksi, etteivät halunneet. Tämä voi tarkoittaa vain sitä, että näiden henkilöiden tietotekniset taidot eivät vastaa nykyhetken vaatimuksia. (OKM 4 Kansainvälinen aikuistutkimus (PIAAC) on aikuisväestön työ- ja arkielämän perustaitojen osaamista ja käyttöä arvioiva tutkimus. Se on osa Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n (Organisation for Economic Co-operation and Development) aloitteesta käynnistettyä tutkimusohjelmaa Programme for the International Assessment of Adult Competencies. Suomalaisten aikuisten tiedon käsittelyn ja hallinnan perustaidot osoittautuvat vuonna 2013 julkaistussa uusimmassa tutkimuksessa erinomaisiksi. Niin lukutaidossa, numerotaidossa kuin tietotekniikkaa soveltavassa ongelmanratkaisutaidossakin Suomi on maiden välisessä vertailussa toiseksi paras maa. Lisäksi huippuosaajia on luku- ja numerotaidossa noin viidesosa väestöstä ja tietotekniikkaa soveltavassa ongelmanratkaisutaidossa lähes kymmenesosa. (OKM 2013a.) 12

13 2013a.) Kaikkein vähiten koulutusta saaneilla on usein negatiivisia kokemuksia oppimisesta ja koulutuksesta. Kohderyhmää tuleekin motivoida suuntaamalla heille sopivaa koulutustarjontaa sekä räätälöityä ohjaus- ja neuvontatoimintaa. (Valtioneuvosto 2012.) Esimerkiksi Kuusipalon, Kyynäräisen ja Henttosen (2009) mukaan yhteiskunnan on varauduttava mahdollistamaan kansalaisten joustava osaamisensa päivittäminen sekä pyrittävä luomaan jatkuvalle kouluttautumiselle otollinen kulttuuri ja olosuhteet. Oleellista on nostaa esiin ylpeyttä omasta ammattitaidosta ja korostaa hyviä perustaitoja muutosvalmiuden edellytyksenä. Monipuolinen osaamispohja lisää työntekijöiden autonomiaa ja mahdollisuuksia yhteiskunnassa sekä vähentää riippuvuutta yhdestä työnantajasta. Elinikäisen oppimisen merkitys yhteiskunnassa on korostunut, ja oppimisen edistäminen nähdään keskeisenä välineenä työllistyvyyden parantamisessa ja ylläpitämisessä, ammatillisen liikkuvuuden tukemisessa ja ihmisten yhteiskunnallisen toiminnan edistämisessä. Laajasti käsitettynä aikuiskoulutuksessa ei ole kyse ainoastaan työllistymisestä ja toimeentulosta, vaan sosiaalisesta arvonannosta ja itsetunnosta (Koulutuksen arviointineuvosto 2006) 5. Yhteiskunta ei voi kuitenkaan pakottaa aikuisia oman osaamisensa kehittämiseen, eli yksilöllä itsellään on edelleen vastuu oman osaamisensa kehittämisestä ja arvioinnista (esim. Nordiskt Nätverk för Vuxnas Lärande 2006). Aikuiskoulutuksen luonteen on arvioitu muuttuneen 2000-luvulla. Aikuiskoulutukseen hakeutuvilla on suhteellisen hyvä yleinen jatko-opintokelpoisuus perusasteen jälkeisessä koulutuksessa suoritettujen yleisopintojen (kielet, matematiikka, tietotekniikka) ansiosta. Tuleva aikuiskoulutus on luonteeltaan nykyistä korostuneemmin uudelleen- ja täydennyskoulutusta, ja se tähtää kouluttautumiseen työelämän uusien vaatimusten mukaisiin työtehtäviin. Aikuiskoulutuksen asiakkaat ovat nykyistä useammin korkeakoulutuksen suorittaneita, mikä vaikuttaa aikuiskoulutuksen tarjonnan sisältöihin ja rakenteeseen. (Poropudas 2007.) Nämä muutokset heijastuvat myös aikuiskoulutuksen mitoittamiseen ja mitoittamista tukevan ennakoinnin kehittämiseen. Aikuiskoulutuksen suunnittelu on painottunut 2000-luvulla vahvasti aikuisväestön osaamisen puutteisiin ja osaamattomuuteen, kuten osaamiskapeikot, tutkinnon puute tai vanhentunut tutkinto. Myös työvoimakysynnän ja aikuis- 5 Aikuiskoulutuksen vaikuttavuuden tai tuloksellisuuden tutkimus on ongelmallista myös siinä suhteessa, että julkilausuttujen tavoitteiden saavuttaminen ei aina ole tärkein tulos. Oppimiskokemukset ovat viimekädessä ennakoimattomia; sen ohella, mitä koulutussuunnitelmaan on merkitty, opitaan aina myös jotain muuta. Myönteinen oppimiskokemus voi jo sinänsä esimerkiksi ehkäistä syrjäytymistä ja siten vahvistaa yhteiskunnan kiinteyttä, vaikka julkilausutut tavoitteet, esimerkiksi työllistyminen, olisivatkin jääneet saavuttamatta. (VATT 1999.) 13

14 koulutuksen kytkentä on ollut tiivistä erityisesti työvoimakoulutuksen suunnittelussa. Näiden lisäksi koulutuksen kysyntä on ollut tärkeä osa aikuiskoulutuksen mitoittamista, koska oman osaamisen kehittäminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Esimerkiksi aikuisten koulutustilejä koskevassa selvityksessä (OKM 2012b) todetaan, että aikuiskoulutuksen tarjonnassa ja rahoituksessa olisi perusteltua vahvistaa yksilöiden kysyntälähtöisyyttä nykyisestä ja näin pyrkiä vaikuttamaan koulutustarjonnan monipuolisuuteen rahoituksella. Lisäksi koulutustarjonnan kapeikot vaihtelevat koulutusasteittain ja -aloittain. Tällaisia aikuiskoulutuksen kapeikoita ovat esimerkiksi tutkinto-opiskelu täydennyskoulutuksena, tutkinnon osien vajaakäyttö täydennyskoulutuksessa, julkisen täydennyskoulutuksen puuttuminen muutamilta aloilta ja se, että tarkoituksenmukaiset osaamispolut eivät hahmotu koulutustarjonnassa. Ennakointimallien ja -menetelmien pitäisi pystyä uudistumaan toimintaympäristön muutoksessa, jotta ennakointitiedon luotettavuus ja uskottavuus osana suunnittelutietoja säilyttäisi asemansa ja jopa vahvistuisi nykyisestään. Suomessa on pitkään hyödynnetty koulutustarpeiden määrällistä ennakointia, jonka avulla pyritään arvioimaan työvoiman tarvetta yhteiskunnan eri sektoreilla ja mitoittamaan nuorille suunnatun koulutuksen koulutusmäärät näitä tarpeita vastaaviksi. Aikuiskoulutuksen määrällisiä koulutustarpeita ei ole kuitenkaan ennakoitu kansallisesti yhtenäisellä mallilla, vaan koulutustarvearvioissa on hyödynnetty useampia eri tietolähteitä ja näkökulmia. Aikuiskoulutusnäkökulma on jäänyt ennakoinnissa vähemmälle huomiolle (TEM 2009). Ammatillisesti suuntautuneen aikuis- ja lisäkoulutuksen sekä työvoimakoulutuksen ennakoinnin tekee erityisen haasteelliseksi yksilöiden osaamisen huomioiminen osana ennakointia, joka edellyttää erilaisia menetelmällisiä ratkaisuja kuin nuorille suunnatun koulutuksen koulutustarve-ennakointi. Aikuiskoulutuksen mitoittaminen edellyttää poliittisia ja työmarkkinapoliittisia arvovalintoja siitä, mihin suuntaan suomalaista työelämää ja koulutusta halutaan kehittää sekä missä suhteessa eri intressitahojen tavoitteita edistetään 6. Aikuiskoulutuksen mitoituksessa ja erityisesti sitä tukevassa ennakoinnissa joudutaankin tarkastelemaan aikuiskoulutustarpeita eri näkökulmista. Tällaisia ovat esimerkiksi väestön koulutustaso ja osaaminen, elinkeinoelämän ja julkisen sektorin henkilöstön osaamistarpeiden kehittäminen ja yksilöiden koulutuskysyntä. 6 Ennakointi on viime kädessä poliittista, eikä koulutuksen mitoittaminen sen enempää aikuiskoulutuksessa kuin muussakaan koulutuksessa voi perustua puolueettomaan arviointiin. Se edellyttää poliittisia ja työmarkkinapoliittisia linjauksia siitä, mihin suuntaan suomalaista työelämää ja koulutusta halutaan kehittää. Näiden linjojen asettamista helpottaisi merkittävästi koulutuksen saaminen työelämän osapuolten neuvotteluihin ja keskustelujen pohjaaminen tutkimuspohjaiseen perusennakointiin osaamis- ja koulutustarpeista. (Kuusipalo, Kyynäräinen & Henttonen 2009.) 14

15 1.2 Tavoite ja tarkoitus Opetushallituksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön tulossopimuksessa ( ) on asetettu tavoitteeksi laatia esiselvitys aikuiskoulutuksen ennakointimalliksi. Selvitystyö luo edellytykset kehittää uusi aikuiskoulutuksen ennakointimalli ja tuottaa sillä kansallisen tason aikuiskoulutusta koskevia ennakointituloksia. Aikuiskoulutuksen ennakointiin ei ole tällä hetkellä vakiintunutta kansallista mallia. Aikaisemmat aikuiskoulutuksen määrälliset mallit ja menetelmät (ks. luku 4) antavat hyvän perustan uuden ennakointimallin kehittämiseen. Toimintaympäristön ja työmarkkinoiden dynamiikan muutos kuitenkin edellyttää, että aikuiskoulutuksen ennakointiin sisällytetään osittain uusia näkökulmia, joiden välityksellä ennakoinnissa huomioidaan mm. työurien moninaistuminen ja elinkeinorakenteen sekä tehtäväsisältöjen muutos. Esiselvitystyössä arvioidaan aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistarpeita sekä määrällisestä että laadullisesta näkökulmasta. Esiselvityksessä tavoitteena on kartoittaa erityisesti opetus- ja kulttuuriministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, työmarkkinajärjestöjen, maakuntien liittojen sekä aikuiskoulutuksen tarjoajien aikuiskoulutuksen ennakointitietotarpeita ja näitä tietotarpeita vastaavia ennakointimalleja ja -menetelmiä. Selvitystyön tulokset palvelevat välillisesti myös mm. elinkeinoelämän ja julkisen sektorin työnantajien, aluehallintoviranomaisten sekä tutkimusorganisaatioiden ennakoinnin kehittämistä. 1.3 Aikuiskoulutuksen ennakoinnin strateginen suunnittelu Aikuiskoulutuksen ennakointimallin kehittämiseksi tarvitaan kokonaisnäkemystä niistä keinoista ja menetelmistä, joiden kautta voidaan tyydyttää aikuiskoulutukseen liittyviä ennakointitietotarpeita. Esimerkiksi Keijo Mäkelän (1995) mukaan eri näkökulmat yhdistämällä syntyy koulutussuunnittelun kokonaisstrategia. Tämä kokonaisstrategia on vaihdellut eri aikakausina. Esimerkiksi väestön koulutustason kehitysvaiheet, taloudelliset suhdanteet ja tavoitteellisen tulevaisuuden asettaminen ovat olleet viime vuosikymmeninä tämän kokonaisstrategian kokoavia tekijöitä. Koulutuksen määrällisessä mitoituksessa on myös olennaista erottaa koulutustarve ja -tavoitteet. Koulutuksen tarvearvioissa voidaan ottaa huomioon erilaisia määrällisen ennakoinnin lähestymistapoja. Tavoitteet asetetaan kuitenkin koulutuspoliittisten linjausten mukaisesti, joten tarvearviot ovat vain yksi osa päätöksentekoa tukevaa tietoa. Koulutussuunnittelun perustaksi tarvitaankin visioita, missioita ja kehittämisstrategiaa. Keskeistä on määrittää se tulevaisuuskuva, jota tavoitellaan. 15

16 Esiselvityksessä arvioidaan aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämishaasteita soveltaen strategisen suunnittelun tunnuspiirteitä 7. Strategisen suunnittelun eri vaiheita hyödyntäen voidaan valita toimintaympäristön mahdollisuuksiin ja tavoitteisiin nähden oikeat menettelytavat ja keinot ennakoinnin kehittämiseen. Kehittämistyön lähtökohtana ei ole kuitenkaan yksipuolinen muuntumis- ja mukautumiskyky toimintaympäristön muutoksiin, vaan siinä pyritään huomioimaan myös aikuiskoulutuksen sidosryhmien ennakointitietotarpeita ja ennakoinnin kehittämistä koskevia odotuksia 8. Asetettua esiselvityksen tavoitetta voisi verrata 1990-luvun kännykkäoperaattoreiden tilanteeseen. Tuolloin keskeinen ennakointitietotarve lienee ollut puheluiden ja tekstiviestien määrän kehitys, vaikka tekstiviestien ja puheluiden määrän lisäksi olisi pitänyt olla kiinnostunut mobiiliteknologian käyttöjärjestelmän ympärille rakennettujen ohjelma- ja sovelluskokonaisuuksien vaihtoehtoisista kehityssuunnista ja niiden mahdollistamista uusista palvelutarpeista. Saman dynamiikan voidaan arvioida koskevan myös aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistarpeita. Nykyiset koulutus- ja osaamistarpeiden ennakoinnin taustaoletukset ja käsitteet eivät välttämättä vastaa täysin niihin tulevaisuuden ennakointikysymyksiin, joihin tulee saada vastauksia. Perusperiaatteet säilynevät, mutta tulevaisuudessa on tarvetta toimintaympäristön muutosten eri vaihtoehtoja sisältävään ja laajempaan ennakoinnin kehittämistarpeiden pohdintaan. Vaikka helpoin tie olisikin pidättäytyä nykyisten ennakointimallien ja -menetelmien hyödyntämismahdollisuuksien kartoituksessa, niin ennakointimenetelmien hyödynnettävyyttä vastata tulevaisuuden tietotarpeisiin tulee arvioida kriittisesti 7 Strategia-käsite voidaan käsittää monin eri tavoin, mutta tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan tietoista ja tarkoituksellista kehittämisen suuntaa eli strategista suunnittelua, joka edesauttaa tavoitteiden saavuttamista yhteensopivasti sen toimintaympäristön kanssa. Tämä ideaali tavoitteiden ja toimintaympäristön yhteensopivuuden saavuttaminen vaatii toteutuakseen kaksi eri suunnittelutehtävää; ensinnäkin sovittaa yhteen organisaation kykenevyys toimintaympäristön vaatimusten kanssa ja toiseksi järjestää sisäiset rakenteet ja prosessit niin, että muut organisaation ryhmät voivat suunnitella luovia strategisia vaihtoehtoja ja kehittää uutta kyvykkyyttä kohdata tulevaisuuden haasteet ( Jemison 1981, 638). 8 Selvityksessä sovelletaan ns. kontingenssiteoriaa, jonka mukaan organisaatioiden tai verkostojen on reagoitava toimintaympäristön muutokseen adaptiivisesti ja responsiivisesti. Adaptiivisuudella tarkoitetaan organisaation muuntumis- ja mukautumiskykyä ympäristön olosuhteisiin, sen esittämiin vaatimuksiin ja sen tarjoamiin vaikutuksiin. Responsiivisuus liittyy sen sijaan asiakasläheisyyteen eli siihen, että organisaation toiminta suuntautuu asiakkaiden odotusten, tarpeiden ja preferenssien mukaisesti. Adaptiivisuus ja responsiivisuus tarkoittavatkin melkein samaa asiaa, mutta ensin mainittu suuntautuu aktiiviseen toimintaan suhteessa toimintaympäristöön, kun sen sijaan jälkimmäinen organisaation sisäisiin järjestelyihin. (Kiviniemi 1985, ) Nämä kummatkin tekijät lisäävät yhteensopivuutta, jota voidaan käyttää kahdella tavalla: osoittamaan organisaation mukautumista toimintaympäristön vaatimuksiin ja odotuksiin ja osoittamaan ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämistä ja uhkien välttämistä (Kallio 1992, 21). 16

17 määräajoin. Esimerkiksi tutkinto- ja rahoitusjärjestelmän muutoksista saattaa seurata täysin uusia ennakointitietotarpeita, joka edellyttää koulutus- ja osaamistarpeiden ennakoinnin kehittämistä. Toisin sanoen ennakointijärjestelmän osien (esimerkiksi ennakointiprosessit, -menetelmät, -yhteistyö ja -viestintä) yhteensopivuutta toimintaympäristön muutoksiin tulee arvioida aika ajoin. Esiselvityksessä on hyödynnetty soveltaen seuraavia strategisen suunnittelun alkuvaiheita, joilla hahmotetaan aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistarpeita: 1. Kuvataan nykyisen ennakointijärjestelmän nykytila (vahvuudet ja heikkoudet). 2. Tunnistetaan toimintaympäristön muutosten aiheuttamat haasteet (uhkat ja mahdollisuudet) ja arvioidaan nykyinen ennakointijärjestelmä. 3. Luodaan analyysin pohjalta visio aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämisestä, jolla selkeytetään ennakoinnin kehittämistavoitteet ja valitaan kehittämisen painopisteet ja päälinjat, jotta tavoitteet saavutettaisiin. Koska esiselvitysvaiheen tehtävänä oli tuottaa esiselvitys aikuiskoulutuksen ennakointimallista, tässä selvitystyössä ei ole otettu kantaa valtakunnallisen aikuiskoulutuksen käytännön toteuttamiseen liittyviin menetelmällisiin tai työnjaollisiin kysymyksiin. Esiselvityksen valmisteluvaiheessa ei ollut vielä opetus- ja kulttuuriministeriön päätöstä tai linjauksia esimerkiksi siitä, mikä taho toteuttaa konkreettista ennakointia kehitettävällä aikuiskoulutuksen ennakointimallilla tai kuinka paljon tulevaan ennakointimalliin ja sen ylläpitoon sekä ennakointimallin arviointiin varataan resursseja. 1.4 Rajaukset Esiselvityksen rajauksena on ollut kohdentaa ennakoinnin kehittämistarpeiden analyysi aikuiskoulutuksen ennakointiin. Aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistarpeita on tarkasteltu kansallisesta näkökulmasta ja lähtökohtaisesti kaikista ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen näkökulmista. Tämä tarkoittaa ammatillista aikuiskoulutusta, korkeakoulujen aikuiskoulutusta, työvoimakoulutusta sekä työnantajan maksamaa ja organisoimaa henkilöstökoulutusta. Esiselvityksessä on kuitenkin painotettu opetushallinnon rahoittaman tutkintoperusteisen aikuiskoulutuksen ennakoinnin pohdintaa, koska toimintaedellytysten turvaamiseen pyritään aina myös pitkällä aikavälillä. Sen sijaan ainakaan kansallisella tasolla ei ole tarkoituksenmukaista ennakoida kapeita valmiuksia antavia, usein yksittäisen ammatin tai yrityksen yksityiskohtaisiin ja akuutteihin osaamisvaatimuksiin perustuvia koulutuksia, jotka eivät johda tutkintoon. Tästä myös seuraa se, että esiselvityksessä keskitytään keskipitkän ja pitkän aikavälin ennakointia koskeviin kysymyksiin eikä niinkään lyhyen aikavälin reaktiivisia toimenpiteitä tukevan ennakoinnin kehittämiseen. 17

18 Yliopistojen tieteellinen jatkokoulutus on myös rajattu esiselvityksen ulkopuolelle, koska sen tavoitteet ja sisältö eroavat muista aikuisiällä suoritettavista tutkinnoista. Tohtorikoulutuksen ennakointia on kehitetty viime vuosina omana kokonaisuutenaan, joten tämäkin on ollut perusteena jättää se tarkastelun ulkopuolelle (esimerkiksi Foredata 2009). Esiselvityksessä ei analysoida myöskään tarkemmin vapaan sivistystyön ennakoinnin kehittämistarpeita, koska tämä koulutus perustuu enemmän koulutusja sivistyspoliittisiin tavoitteellisiin linjauksiin kuin toimintaympäristölähtöisiin osaamistarpeiden muutoksiin. Lisäksi yleissivistävän koulutuksen lähtökohtana on usein yksilöiden henkilökohtaiset koulutus- ja osaamistarpeet, joten tarpeet perustuvat vaikeasti ennakoitaviin koulutuskysyntälähtöisiin tekijöihin. Esiselvityksessä on kuitenkin raportoitu empiirisessä aineistoissa esiin nousseita yleissivistystä ja yleisiä osaamisvalmiuksia koskevia ennakoinnin kehittämistarpeita, joita voidaan mahdollisesti hyödyntää myös vapaan sivistystyön kansallisen tason ennakoinnin kehittämistyössä. Koulutus on ollut jo pitkään sidoksissa muuhun yhteiskuntakehitykseen ja varsinkin kansainvälisen toimintaympäristön muutoksiin (OPH 1995, 30). Näin myös koulutuksen suunnitteluun on tullut runsaasti uusia muuttujia, joita ei ole realistista hallita pelkästään yhden kansallisen tason ennakointimallin välityksellä. Lisäksi toimintaympäristön muutokset ovat yhä yllätyksellisempiä ja nopeampia, joten ylipäätään ennakointimalleilla on vain rajalliset mahdollisuudet kuvata kaikkia työmarkkinoilla tarvittavia koulutus- ja osaamistarpeiden kehityspiirteitä. Myös opetushallinnon niukkenevista resursseista seuraa rajoitteita aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistyöhön, ennakointitietojen tuottamiseen ja ennakointimallin ylläpitoon, joka tulee huomioida ennakointimallia koskevissa ratkaisuissa. Esiselvityksessä esitettävät vaihtoehtoiset lähestymistavat ennakoida aikuiskoulutusta voivat toteutuessaan tuottaa parhaimmillaan vain tietyn osan aikuiskoulutuksen koulutus- ja osaamistarpeiden kansallisesta ennakointitietotarpeista. Tämän lisäksi tarvitaan eri ennakointitahojen tuottaman ennakointitiedon kokoamista ja jalostamista sekä erilaista ennakointiyhteistyötä kansallisella ja yhä kasvavissa määrin kansainvälisellä tasolla. Esiselvitystyön tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi tulevan ESR-hankekauden aikuiskoulutuksen ennakointia koskevien teemojen valinnassa, joilla voidaan täydentää ja tukea kansallista aikuiskoulutuksen kehittämistyötä 9. 9 Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma (TEM 2014). 18

19 1.5 Aineistot Strategisen suunnittelun tukena hyödynnetään usein erilaisia kyselyjä, haastatteluja ja sidosryhmien kuulumisia. Esiselvitystyön ensivaiheessa koottiin aikaisempia aikuiskoulutuksen keskipitkän ja pitkän aikavälin ennakointimalleja ja aikuiskoulutuksen mitoitusta koskevia selvityksiä. Tämä loi edellytyksiä arvioida, millä tavoin ennakointia on eri aikakausina kehitetty ja miten aikuiskoulutuksen sisäisen ja ulkoisen toimintaympäristön muutokset ovat vaikuttaneet kehittämissuuntiin. Toisessa vaiheessa keväällä 2014 toteutettiin aikuiskoulutuksen alueellisille ennakointiasiantuntijoille ja heidän sidosryhmilleen sähköpostikyselynä, jonka tavoitteena oli osallistaa myös alueelliset tahot pohtimaan aikuiskoulutuksen ennakoinnin nykytilaa ja kehittämistarpeita (ks. liite 1). Seuraavassa vaiheessa haastateltiin muutamia opetushallinnon, työ- ja elinkeinohallinnon sekä työmarkkinajärjestöjen koulutusasiantuntijoita ja koulutuksen järjestäjien edustajia, joilta saatiin yksityiskohtaisempia näkemyksiä aikuiskoulutuksen ennakointitietotarpeista ja tietotarpeiden tyydyttämiseen tarvittavista vaihtoehtoisista ennakointiratkaisuista (liite 2). Lopuksi järjestettiin työpajapainotteinen kutsuseminaari toukokuussa 2014, jonne kutsuttiin laajasti aikuiskoulutuksen sidosryhmien edustajia. 19

20 2 Aikuiskoulutuksen eri koulumuodot 2.1 Aikuiskoulutuksen määrittely Aikuiskoulutuksen tarkoituksena on ylläpitää ja kohottaa aikuisten ammatillista osaamista ja edistää työllisyyttä. Aikuisille järjestetään tutkintoon johtavaa koulutusta ja avointa, tutkinnon osista koostuvaa koulutusta (esim. avoin yliopisto ja avoin ammattikorkeakoulu) sekä näyttötutkintoihin valmistavaa koulutusta. Tärkeä osa aikuiskoulutusta on myös ammattitaitoa uudistava, laajentava tai syventävä lisä- ja täydennyskoulutus. Aikuiskoulutuksesta käytetty terminologia on muotoutunut ammatillisen koulutusjärjestelmän laajentumisen myötä. Aikuiskoulutus-käsitteen lähtökohtana on toisen asteen opetus, joka koulutuksena mahdollistettiin vähitellen 1970-luvulta alkaen myös aikuisväestölle. Terminä aikuiskoulutus sopii hyvin oppilaitoksille, joilla on selkeästi tutkintotavoitteinen tarjonta, sekä ilman tutkintoa oleville ja tutkinnon suorittaneille henkilöille. Korkeakoulujen kohdalla käsite ei ole kuvaava, koska kaikki korkeakoulutuksen tutkinto-opiskelijat ovat aikuisia. Aikuiskoulutus tuotettavana palveluna eroaa muista yhteiskunnassa tarjottavista palveluista. Erotuksena lähes kaikkiin muihin palveluihin koulutuspalvelun tarkoitus, toisin sanoen oppiminen ja osaamisen kehittyminen, toteutuu vasta koulutuspalvelun saajan (kouluttautujan) oman aktiivisuuden tuloksena. (Tampereen yliopisto 2013.) Aikuisena opiskelu on laajempi käsite kuin aikuiskoulutuksena tarjotussa koulutuksessa opiskelu. Aikuisena voi opiskella nuorille tai aikuisille tarkoitetussa koulutuksessa, mutta myös itseohjautuvasti hyödyntämällä koulutusorganisaatioiden ulkopuolisia oppimisympäristöjä. Aikuisen opiskelun määrittelyssä voidaan apuna käyttää käsitteitä formaali-, nonformaali- ja informaali koulutus tai oppiminen. Formaalilla koulutuksella tarkoitetaan koulutusorganisaation järjestämää, tutkintoon johtavaa koulutusta. Nonformaali koulutus on myös järjestettyä, mutta se ei johda tutkintoon. Nonformaalia koulutusta järjestetään oppilaitosten lisäksi esimerkiksi työpaikoilla, kansalaisjärjestöissä tai harrastusryhmissä. Vapaan sivistystyön opinnot ovat enimmäkseen nonformaalia koulutusta. Koulutusorganisaatioiden ulkopuolella tapahtuvaa itseohjautuvaa oppimista kutsutaan informaaliksi oppimiseksi. Itseopiskelu voi olla tietoista ja tavoitteellista tai toisen toiminnan ohessa satunnaisesti tapahtunutta. (OPM 2008b.) Aikuiskoulutuspolitiikan tehtävänä on työvoiman saatavuuden ja osaamisen turvaaminen, koko aikuisväestön koulutus- ja sivistysmahdollisuuksista huo- 20

21 lehtiminen sekä yhteiskunnan eheyden ja tasa-arvon vahvistaminen. Aikuiskoulutuspolitiikalla tuetaan pyrkimyksiä työurien pidentämiseen, työllisyysasteen nostamiseen, tuottavuuden parantamiseen, aikuiskoulutuksen suhteen aliedustettujen ryhmien osallistumisen lisäämiseen, monikulttuurisuuden vahvistumiseen sekä elinikäisen oppimisen edellytysten toteutumiseen. Aikuiskoulutusta suunnataan myös opetustoimen henkilöstön osaamisen varmistamiseen sekä maahanmuuttajien työllistymisen ja integraation tukemiseen. (Valtiovarainministeriö 2014b.) Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on kokonaisvastuu koulutuspolitiikasta sekä opiskelijan tarpeisiin ja osallistumispäätökseen perustuvasta omaehtoisesta aikuiskoulutuksesta. Ministeriö vastaa erityisesti aikuiskoulutuksen kattavan järjestäjäverkon toimintaedellytyksistä, riittävästä ja avoimesta koulutuksen perustarjonnasta, aikuisväestön osallistumista edistävistä järjestämismuodoista, toimivasta tutkintorakenteesta ja laadunvarmistuksesta sekä opetushenkilöstön osaamisesta ja kelpoisuudesta. Julkisen valvonnan alaisia oppilaitoksia säätelevässä järjestelmässä valtioneuvosto tai opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää luvan oppilaitoksen perustamiseen ja hyväksyy oppilaitoksen valtionrahoituksen piiriin koulutustarpeen perusteella. (OKM 2013b.) Ammatillisesti suuntautunut aikuiskoulutus on aikuisille suunniteltua ja järjestettyä koulutusta. Se voi olla omaehtoista koulutusta, työnantajan tarjoamaa henkilöstökoulutusta tai työvoimapoliittista koulutusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa omaehtoisesta koulutuksesta, työ- ja elinkeinoministeriö työvoimapoliittisesta koulutuksesta ja työnantajat henkilöstökoulutuksesta. (OKM 2013c.) Omaehtoisesta aikuiskoulutuksesta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö (ks. liite 3). Omaehtoisen aikuiskoulutuksen tavoitteena on, että koulutuksen eri osa-alueet muodostavat aikuisväestölle toimivan kokonaisuuden opiskeltavaksi työssä, työn ohessa tai omalla ajalla. Omaehtoisen aikuiskoulutuksen tavoitteena on työikäisen aikuisväestön osaamisen kehittäminen, osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen ja yhteiskunnallisen eheyden ja tasa-arvon edistäminen. Omaehtoiseen koulutukseen osallistumista ei ole rajattu, ja siihen voi osallistua kuka tahansa itse kokemiensa osaamistarpeiden mukaan. Opetuksessa huomioidaan opiskelijan aiempi osaaminen henkilökohtaistamalla opetus opiskelijan tarpeiden, ajankäytön ja osaamisen mukaisesti. Omaehtoiseen aikuiskoulutukseen hakeudutaan vapaaehtoisesti, mutta päätöksen opiskelijan valinnasta tekee koulutuksen järjestäjä. Omaehtoinen koulutus voi olla joko ilmaista, tai siitä voidaan periä kohtuullisia maksuja. Koulutuksen pääasiallinen rahoittajataho on opetushallinto. Omaehtoista aikuiskoulutusta järjestetään kaikilla koulutustasoilla noin 800 oppilaitoksessa ja korkeakoulussa. (OPM 2008a.) 21

22 Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa aikuiset voivat suorittaa ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavaa ja valmistavaa koulutusta, ammatillisia perustutkintoja sekä ammatillista lisäkoulutusta eli ammattitutkintoja sekä erikoisammattitutkintoja. Ammattikorkeakouluissa on mahdollista suorittaa aikuisten perustutkintoon johtavia opintoja, ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja, ammattikorkeakoulujen täydennyskoulutusta sekä erikoistumisopintoja ja avoimen ammattikorkeakoulun opintoja. Yliopistoissa on erillisiä maisteriohjelmia, yliopistojen erikoistumisopintoja, avoimen yliopiston ja yliopistojen täydennyskoulutuksen opintoja. (OKM 2014b; OKM 2014c.) Lisäksi yleissivistävä aikuiskoulutus palvelee aikuisten sivistystarpeita ja luo mahdollisuuksia omaehtoiseen oppimiseen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen. Vapaan sivistystyön tarkoituksena on koulutustarjonnan avulla tukea kansanvaltaisuuden, tasa-arvon ja moniarvoisuuden toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa sekä tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä ja kykyä toimia yhteisöissä. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus. Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön oppilaitosten järjestämästä koulutuksesta osa on vapaatavoitteista ja osa tutkintotavoitteista. Tutkintotavoitteisessa koulutuksessa toimitaan asianomaisten lakien mukaisesti. Yleissivistävää toisen asteen aikuiskoulutusta annetaan lukioissa ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Aikuiset voivat suorittaa näissä peruskoulun tai lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita tai muita yleissivistäviä opintoja. Lukiolaissa (629/1998) säädetään sekä nuorille että aikuisille annettavasta lukiokoulutuksesta. (OKM 2014d.) Työvoimakoulutuksesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. Työvoimakoulutus on työhallinnon rahoittamaa koulutusta ensisijaisesti työttömille ja työttömyyden uhkaamille 20 vuotta täyttäneille henkilöille. Työvoimakoulutuksen tavoitteena on edistää työmarkkinoiden toimivuutta ja vähentää työttömyyttä. Työvoimakoulutus rahoitetaan hankintatoimintana, jossa TE-toimistot ja ELY-keskukset ostavat koulutusta suoraan koulutuksen järjestäjiltä. Huomattava osa työhallinnon näin rahoittamasta koulutuksesta on näyttötutkintoon valmistaa koulutusta. (TE-palvelut 2014.) Henkilöstökoulutuksen tavoitteet ovat yritystaloudellisia, ja sen toteutuksesta ja hankinnasta vastaavat pääosin yritykset ja julkisyhteisöt itse. Henkilöstökoulutuksen eri muodot ovat yleisin aikuiskoulutuksen muoto. Tutkintotavoitteisessa aikuiskoulutuksessa ammatilliset perustutkinnot ovat samat kuin vastaavassa nuorten koulutuksessa. Koulutusta järjestetään pääsääntöisesti monimuotokoulutuksena, jolloin opiskella voi työssä, työn ohessa, 22

23 vapaa-ajalla tai verkossa. Näin voidaan joustavasti huomioida muun muassa työssäkäyntimahdollisuudet. Aikuiset voivat hakea myös nuorten koulutukseen. Tällöin koulutus toteutetaan yleensä päivisin ja vain osin monimuotokoulutuksena. Aikuiskoulutus voidaankin määritellä instituutiopohjaisesti tai opiskelijan ominaisuuksien mukaan (taulukko 1) 1. Taulukko 1. Aikuiskoulutuksen määrittely (OKM 2013b). 2 Instituutiopohjainen määrittely: Erityisesti aikuisille tarkoitettu koulutus. aikuisille tarkoitettu lukiokoulutus ammatilliseen perustutkintoon valmistava koulutus ammatillinen peruskoulutus ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena suoritettava ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus ammattikorkeakoulujen erikoistumisopinnot ja avoin ammattikorkeakoulu yliopistojen muuntokoulutus ja maisteriohjelmat avoin yliopisto yliopistojen täydennyskoulutus vapaa sivistystyö Opiskelijan ominaisuuksiin pohjautuva määrittely: Muu koulutus, johon aikuiset osallistuvat (mikäli ovat täyttäneet 25 vuotta) 2 : nuorille tarkoitettu lukiokoulutus opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus nuorille tarkoitettu ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtava yliopistokoulutus Luvuissa on kuvattu tiiviisti ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen eri muotojen koulutussisällöistä ja rahoitus- ja ohjausjärjestelmästä. 1 Koulutuksen järjestäjät voivat lainsäädännön puitteissa tarvittaessa järjestää opetuksen erikseen nuorille ja aikuisille tarkoitettuina sovellutuksina. Ammatillisesta koulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetut lait eivät kuitenkaan määrittele, minkä ikäistä opiskelijaa pidetään aikuisopiskelijana, vaan asia jää opiskelijavalintaan ja koulutuksen järjestämistapaan liittyvänä kysymyksenä koulutuksen järjestäjän päätösvaltaan. 2 Koulutustakuun myötä aikuisten osallistumista nuorille suunnattuun koulutukseen rajoitetaan lähitulevaisuudessa (OKM 2013c). Jo tälläkin hetkellä on voimassa rajoituksia, joiden mukaan toisen asteen koulutuksen suorittaneet eivät voi pääsääntöisesti hakea yhteishaussa ammatilliseen peruskoulutukseen. 23