Luonnosta vetovoimaa matkailuun Pirjo Räsänen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luonnosta vetovoimaa matkailuun Pirjo Räsänen"

Transkriptio

1 Luonnosta vetovoimaa matkailuun Pirjo Räsänen

2 Outdoors Finland katto-ohjelma MEKin hallinnoima koko Outdoors Finland hankekokonaisuutta koordinoiva katto-ohjelma (sama kuin OF koordinaatio tai kehittämisohjelma) Aloitettu 2009, maaseuturahaston hankerahoitus Outdoors Finland katto-ohjelma on edistänyt pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistymisessä Tapahtumia, joista kontakteja, asiakkuuksia, sopimuksia on syntynyt Saatu hyviä tuloksia valituilla markkina-alueilla Sen rinnalla toimii Outdoors Finland Etelä hanke, jossa on tehty toimintamalleja, joiden toimivuutta ja tuloksellisuutta on seurattu reitistöjenja luontokohteiden kehittäminen ja tuotteistaminen monikanavainen viestintäkokonaisuus: avannut uusia lomailumahdollisuuksia, käyttäjien toivomus valtakunnallisuudesta, tulossa kieliversiot Markkinoille tarvitaan uutta sisältöä ja uusia tuotteita saksalaiset ovat maailman eniten matkustava kansa, silti saapumiset Suomeen laskussa. Kysyntä ei kohtaa tarjontaa!!

3 Tulokset: Outdoors Finland Etelä Kansallisten konseptien pilotointi Outdoorsfinland.fi portaali ja mobiilisovellus Facebook-sivut Flickr: reittien kuvagalleriat Outdoorsfinland reittioppaat ja reittiesitteet Tuotemanuaali konseptit Koulutusmodulit: Reitistöjen kokonaisvaltainen suunnittelu: 1-4 päivää Kansainvälistymiskoulutukset: useita moduleita Yhteistyö yli toimialarajojen, teemallista yhteistyötä Reitistöjen ja luontokohteiden kehittämiseen selkeyttä, laatua määrän sijasta Osaamisen, toimintamallejenja kokemusten vaihtamista: esim. ylläpito-ja huolto

4 Outdoors Finland Etelä Kansallisten konseptien pilotointi 1 Luonto- ja reitistökohteidensuunnittelu ja kehittäminen Kokonaisvaltaisen suunnittelun toteuttaminen priorisointi ja profilointi palvelulupaus 2 Monikanavainen viestintä ja tuotteistaminen 3 Paketointi kansainvälisille markkinoille

5 Tätä kehittämiskokonaisuutta esiteltiin touko-kesäkuussa 2014 rahoittajan toivomuksesta yli 10 tilaisuudessa ympäri Suomea: TOIMINNAN TEKIJÄT Luonto Luonnon kärkikohteiden ja kärkireitistöjen valinta Kohteiden ja reitistöjen suunnitelmallinen kehittäminen Luonto kokonaisuutena Kuinka merkittävänä näette tämän toimenpidekokonaisuuden alueenne kannalta? Keskiarvo Monikanavainen viestintä Kuluttajille suunnatut kanavat Portaaliin tuleva kehittäjien tietopankki Alueellisen monikanavaisen viestinnän neuvonta Alueiden käytettävissä oleva luontokohde- ja reitistötietokanta Monikanavainen viestintä kokonaisuutena Kuinka merkittävänä näette tämän toimenpidekokonaisuuden alueenne kannalta? Keskiarvo Koulutus Luontokohteiden ja -reitistöjen kokonaisvaltainen suunittelu -koulutus Tuotteistaminen ja paketointi kansainvälisille markkinoille -koulutus Pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistymisvalmennus Koulutus kokonaisuutena Kuinka merkittävänä näette tämän toimenpidekokonaisuuden alueenne kannalta? Keskiarvo Kansainvälistyminen Kansainvälistymistä tukeva, yritysten välisen yhteistyön suora kehittäminen Kansainvälistymistä tukevat tukitoimenpiteet Kansainvälistymistä tukeva kuluttajamarkkinointi Kansainvälistyminen kokonaisuutena Kuinka merkittävänä näette tämän toimenpidekokonaisuuden alueenne kannalta? Keskiarvo Kaikkien kriteerien keskiarvo Keskiarvo N= koulutus N= elinkeino- tai kehittämisyhtiö N=7 Asteikko: 1 = ei merkitystä... 5 = erittäin tärkeä Vihreä: vähintään 0,2 yksikköä keskiarvoa parempi Toimintasuunnitelman arviointitutkimus Punainen: vähintään 0,2 yksikköä keskiarvoa heikompi matkailun alueorganisaatio N= metsähallitus N= järjestö, seura tai yhdistys N= kunta, kaupunki N= rahoittaja N= ,7 2 3,7 3,8 4 6 yritys N=18 4 3, muu N=9 3,3 3 3,8 1 3,7 3,2 3,1 3,3 3,4 3,36 3,4 3,4 3,7 3,69 2

6 Outdoor Finland kansainvälistymisohjelma Kaikille avoin, mutta edellyttää kriteerien täyttämistä (=kokonaisvaltainen kehittäminen) mukaan uusia yrityksiä sekä ostajia että myyjiä Kriteerit osallistumiselle: tuotteet, hinnat Kansainvälistymistoimenpiteiden kohdentaminen kehittämispolkuun sitoutuneille yrityksille/alueille Rullaava markkinointisuunnitelma: perusrunko pitkäjänteisesti, täydentäviä toimenpiteitä Pk-yritysten valmentautuminen kv-markkinoille

7 Outdoor Finland kansainvälistymisohjelma Rullaavassa markkinointisuunnitelmassa mm: Teemalliset messut ja myyntitapahtumat Matkanjärjestäjävierailut alueille/kohteisiin teemalliset salesruniteli matkanjärjestäjätapaamiset markkinoilla Bloggarit ja somemarkkinointi Teemallinen viestintä Digiesitteet, aktiviteettiesitteet, flyerit, kampanjat

8 Outdoor Finland kansainvälistymisohjelman tueksi Reittien ja kohteiden kehittäminen Valtakunnallisesti merkittävien reittien ja kohteiden kriteerien luonti ja jalkauttaminen: kansallinen yhteistyö: The Best of--- Kokonaisvaltaisen suunnittelun toteuttaminen: jalkauttaminen alueille Ylläpito ja huolto: erittäin tärkeä Teemallinen yhteistyö: teemalliset polut, osaamisen ja toimintamallien kehittäminen, esim. ylläpidon ja huollon mallit, teemalliset tarinapolut Osaamisen kehittäminen Yhteisen koulutus- ja kehittämismateriaalien tuottaminen Valtakunnalliset tapaamiset ja koulutukset Monikanavaisen viestinnän kehittäminen, ylläpito, moderointi ja markkinointi su/ru, venäjä, englanti, saksa, muut kielet Outdoors materiaalin tuottaminen kansallisella tasolla Yhteismarkkinointi ja viestintä Kotimaan markkinat tärkeä kohdealue

9 Outdoors Finland jatkuu Haetaan kokonaisvaltaisempaa ja kohdennetumpaa kehittämisen mallia => Haetaan kahta valtakunnallista hanketta 1) Koordinaatio ja kansainvälistyminen 2) Luontokohteiden ja -reittien valinta, kehittäminen yhdistettynä monikanavaiseen viestintään ja tuotteistamiseen

10 Kiitos! Kansainvälisyminen: Heli Saari, Kokonaisvaltainen kehittäminen: Pirjo Räsänen

Outdoors Finland Heli Saari

Outdoors Finland Heli Saari Outdoors Finland 20.08.2014 Heli Saari www.mek.fi/outdoorsfinland www.outdoorsfinland.fi www.visitfinland.com OF katto-ohjelma Aloitettu 2009, maaseuturahaston hankerahoitus Pitkäjänteinen yhteinen kansainvälistymisohjelma

Lisätiedot

Pekka Vuorela Inna Hurskainen Helena Kultanen

Pekka Vuorela Inna Hurskainen Helena Kultanen Tulevan toimintasuunnitelman arviointitutkimus: Luonto-/liikunta- ja aktiviteettimatkailun kehittäminen 2015-2020 Matkailun edistämiskeskus Outdoors Finland 24.6.2014 Pekka Vuorela Inna Hurskainen Helena

Lisätiedot

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa Kotka Pirjo Räsänen

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa Kotka Pirjo Räsänen Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa 29.1.2014 Kotka Pirjo Räsänen Valmennuksessa opit: - kansainvälisen matkailun markkinoinnin peruskäsitteet - valmiudet aloittaa jakelukanaviin kohdentuvia

Lisätiedot

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa. 30.10.2013 Lappeenranta Pirjo Räsänen

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa. 30.10.2013 Lappeenranta Pirjo Räsänen Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa 30.10.2013 Lappeenranta Pirjo Räsänen Klo 08.30-09.00 Klo 09.00-09.10 Klo 09.10-10.00 Klo 10-11.00 Klo 11.00-12.00 Aamukahvi Aloitus. Esittelyt ja

Lisätiedot

Valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Raija Ruusunen

Valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Raija Ruusunen Valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Raija Ruusunen Matkailun kehittämisen tapa vaihtelee Suomessa alueelta toiselle Suurimalla osalla

Lisätiedot

Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013

Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013 Outdoors Finland II Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke Satakunta 14.11.2013 Heli Saari heli.saari@visitfinland.com www.mek.fi/outdoorsfinland Matkailun edistämiskeskus Tehtävänä

Lisätiedot

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa. 12.11.2013 Hyvinkää Pirjo Räsänen

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa. 12.11.2013 Hyvinkää Pirjo Räsänen Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa 12.11.2013 Hyvinkää Pirjo Räsänen Valmennuksessa opit: - kansainvälisen matkailun markkinoinnin peruskäsitteet - valmiudet aloittaa jakelukanaviin

Lisätiedot

Outdoors Finland III päätavoitteet

Outdoors Finland III päätavoitteet 1 Outdoors Finland III päätavoitteet Kahden verkoston kehittäminen: Matkailutoimijat (Visit Finland) Reitistötoimijat (Lamk) lisätä mikro- ja pk-yritysten kansainvälistymistä parantamalla aktiviteettituotteiden

Lisätiedot

Finland placed ninth in FutureBrand sinternational Country Brand Index 2012. The country did especially well in the Environmental Friendliness

Finland placed ninth in FutureBrand sinternational Country Brand Index 2012. The country did especially well in the Environmental Friendliness Finland placed ninth in FutureBrand sinternational Country Brand Index 2012. The country did especially well in the Environmental Friendliness category, placing second. Finnish nature was considered to

Lisätiedot

Outdoors Finland katto-ohjelma

Outdoors Finland katto-ohjelma Outdoors Finland katto-ohjelma 2015-2018 Painopiste maaseudun mikro- ja pk yritysten kansainvälistymistoimenpiteillä. Laajennettu kattamaan luontokohteiden ja reitistöjen teknisen laadun, elämyksellisyyden

Lisätiedot

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke. Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke. Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari 26.-27.10.2010 Savion Hovi, JÄMSÄ projektipäällikkö Terhi Hook terhi.hook@visitfinland.com

Lisätiedot

www.visitfinland.fi 3

www.visitfinland.fi 3 2 www.visitfinland.fi 3 www.visitfinland.com 4 Strategiset projektit = Kärkihankkeet Visit Finland kehitettävät teemat Teemojen kehittämisstrategiat Hyvinvointi Kulttuuri Kesäaktiviteetit Talvi Ruoka Markkinointi

Lisätiedot

DigiTrail Kanta-Hämeen reitistöjen saavutettavuus ja näkyvyys

DigiTrail Kanta-Hämeen reitistöjen saavutettavuus ja näkyvyys DigiTrail Kanta-Hämeen reitistöjen saavutettavuus ja näkyvyys 1.8.2016 31.12.2018 HAMK Älykkäät palvelut tutkimusyksikkö (Biotalouden tutkimusyksikkö) Hankkeen taustaa Kanta-Hämeen luontomatkailun kansainvälistymisen

Lisätiedot

Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty

Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty 1. Osaamisen kehittäminen ja yhteistyön lisääminen Infotilaisuudet 15 maakuntaa 350 osallistujaa OF-seminaarit x 3 Visit Finland Akatemia valmennukset (17 päivää

Lisätiedot

Outdoors Finland kansainvälistymisohjelma

Outdoors Finland kansainvälistymisohjelma Outdoors Finland kansainvälistymisohjelma Kesäaktiviteetit yksi Visit Finlandin kärkiteemoja Näkyy teemana myös muitten ohjelmien toimenpiteissä, esim. Merellinen saaristo ja Finrelax Painopiste maaseudun

Lisätiedot

Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke

Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Hämeenlinna 15.4.2011 projektipäällikkö Terhi Hook Matkailun edistämiskeskus MEK terhi.hook@visitfinland.com

Lisätiedot

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK VisitFinland ensisijaisia tehtäviä: Suomen maabrändin luominen ja sitä

Lisätiedot

Alueorganisaation rooli kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa

Alueorganisaation rooli kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa Alueorganisaation rooli kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa Matkailun alueorganisaatiot Suomessa Matkailun alueorganisaatioiden tärkein tehtävä on koota alueen yritykset yhteistyöhön Alueorganisaatio

Lisätiedot

4.10.2013 Esityksen laatija. Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013

4.10.2013 Esityksen laatija. Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013 4.10.2013 Esityksen laatija Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013 1 Keski-Suomen liitto / Keski-Suomi Loma-Suomi Keski-Suomen liiton rooli matkailussa

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot

Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia Lisätietoja: Pirjo Räsänen Skype: pirjorasanen1

Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia  Lisätietoja: Pirjo Räsänen Skype: pirjorasanen1 Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia www.outdoorsfinland.com Lisätietoja: Pirjo Räsänen pirjo.rasanen@lamk.fi 044 708 1242 Skype: pirjorasanen1 1 2 3 21.10.2015 2 21.10.2015 3 Liiketoimintapoten tiaali

Lisätiedot

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry 11/9/2012 1 Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry Perustettu syksyllä 2002 10 vuotisjuhlat lokakuussa Jäsenyrityksiä lähes 170 (matkailuyrityksiä, kauppaliikkeitä, kiinteistönvälittäjiä, huoltofirmoja, liikennöitsijöitä)

Lisätiedot

Reitin kehittämisestä reitistöjen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen

Reitin kehittämisestä reitistöjen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen Reitin kehittämisestä reitistöjen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen Melontar eitti Vaellusreitti Maastopyöräilyr eitti Retkipyöräilyr eitti Sauvakävelyreitti Muut reitit ja polut 2. vaihe: Primääri tavoite

Lisätiedot

MELONTAMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA

MELONTAMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA MELONTAMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 Työryhmä: Markus Björlin, Elämysaalto Jan Gäddnäs, Gaia Events Pertti Karttunen, Suomen Kanoottiliitto Pellervo Kokkonen, Savonlinnan Innovaatiokeskus Jukka

Lisätiedot

VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE

VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE LIISA KOKKARINEN LAPIN ALUEPÄÄLLIKKÖ VISIT FINLAND 2.11.2018 VISIT FINLAND YDINTEHTÄVÄT & PÄÄMÄÄRÄ 1. Kehittää matkailullista Suomi-kuvaa ja toimii kaupallisen maakuvaviestinnän

Lisätiedot

Saaristo-, rannikko- ja vesistömatkailu Suomen matkailussa. Saaristoasiain neuvottelukunta Hanna-Mari Kuhmonen

Saaristo-, rannikko- ja vesistömatkailu Suomen matkailussa. Saaristoasiain neuvottelukunta Hanna-Mari Kuhmonen Saaristo-, rannikko- ja vesistömatkailu Suomen matkailussa Saaristoasiain neuvottelukunta 8.11.2017 Hanna-Mari Kuhmonen TEM ja matkailu Vastaa matkailupolitiikan painotuksista ja koordinoi kehittämistyötä

Lisätiedot

Rural Finland Matkailun kehittäjien tapaaminen Suvi Ahonen

Rural Finland Matkailun kehittäjien tapaaminen Suvi Ahonen Rural Finland Matkailun kehittäjien tapaaminen 29.11.2017 Suvi Ahonen 1 Koko maassa yöpymiset lisääntyivät tammi-syyskuussa 5,1 %. Kasvua tuli kotimaasta 1,4 % ja ulkomailta 14,8 %. Keski-Suomen majoitusliikkeiden

Lisätiedot

Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille

Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille Matkailun toimialaraportin julkistamisseminaari Rovaniemi 10.12.2014 Heli Mende, Visit Finland / Finpro Matkailuyrityksen systemaattinen kansainvälistyminen

Lisätiedot

Luonto lisää liikettä

Luonto lisää liikettä Luonto lisää liikettä LUONTOLIIKUNTA, HYVINVOINTI FORSSAN SEUTUKUNNAN MATKAILUN MASTERPLAN LUONTO JOKA LIIKUTTAA SINUA Metsähallituksen ja Eerikkilän strateginen tahtotila Kehittää toimintamalli lasten

Lisätiedot

Finpro ry. 1.1.2015. Export Finland Invest in Finland Visit Finland. Network VIRTUAL TEAMS. MarCom FIT

Finpro ry. 1.1.2015. Export Finland Invest in Finland Visit Finland. Network VIRTUAL TEAMS. MarCom FIT MEKin päätehtävät MEK edistää vain matkailua ulkomailta Suomeen Strategiset painopisteet: markkinointi (maakuva ja tuotteet) markkinatiedon hankinta, analysointi ja jakelu elinkeinolle tuotekehityksen

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Lapland The North of Finland Matkailun imagomarkkinointi 8.5.2014 Eteläisen Suomen matkailuyhteistyöpaja II Hanna-Mari Pyry Talvensaari 2 Agenda Lapland

Lisätiedot

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella : : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella : : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängöllä Projektin nimi lyhentyy toteutusalueesta ja päättymisvuodesta:

Lisätiedot

Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi

Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi Missio & visio Missio Johtaa ja toteuttaa maakunnan matkailumarkkinointia yhteismarkkinoinnin perusperiaatteiden mukaisesti (kotimaa ja kv) Visio Suomen suosituin

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!!

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!! 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Esityksen runko 1. Hankkeen taustat, tavoitteet, toimenpiteet ja kohderyhmät. 2.

Lisätiedot

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki 19.11.2015 Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Hankkeen toimenpiteet MIKSI?: Päijät-Hämeen maakuntaohjelmassa

Lisätiedot

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. OF Etelä ja OF koordinaatiohanke

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. OF Etelä ja OF koordinaatiohanke Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke OF Etelä ja OF koordinaatiohanke Internet- ja mobiilipohjaisten reittien suunnittelu seminaari Lahti 15.02.2012

Lisätiedot

Pirjo Räsänen, Yrittäjä - Ellare Oy, 1999 luonto-, liikunta- ja aktiviteettimatkailun konsultointia, tutkimusta ja koulutusta

Pirjo Räsänen, Yrittäjä - Ellare Oy, 1999 luonto-, liikunta- ja aktiviteettimatkailun konsultointia, tutkimusta ja koulutusta Luonnosta liiketoimintaa Luontomatkailun asiakkaat yleinen katsaus Miten luonto tuotteistetaan? Miltä luontomatkailun kansainväliset markkinat näyttävät? Toimijat Visit Finland yrittäjän ja alueen tukena

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa

Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa Rural Finland aluetilaisuus Pohjois-Pohjanmaa Oulu 14.11.2016 Arja Kortesluoma Matkailu Etelä-Pohjanmaalla www.epmatkailu.fi www.visitpohjanmaa.fi

Lisätiedot

Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja

Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja Kulttuuritarjonnan tuotteistaminen on ollut vaihtelevaa

Lisätiedot

Merellinen saaristo kansainvälisesti tunnetuksi miksi?

Merellinen saaristo kansainvälisesti tunnetuksi miksi? Merellinen saaristo kansainvälisesti tunnetuksi miksi? Suomen saariston ainutlaatuisuus ja mahdollisuudet Mm. heikko saavutettavuus ja pirstaleinen yrittäjäkenttä alueen matkailullinen kehittymättömyys

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Kimppakyydillä edullisemmin: vientiverkostot, kumppanuusohjelmat ja yhteismessutapahtumat pk-yritysten kansainvälistymisen tukena

Kimppakyydillä edullisemmin: vientiverkostot, kumppanuusohjelmat ja yhteismessutapahtumat pk-yritysten kansainvälistymisen tukena Kimppakyydillä edullisemmin: vientiverkostot, kumppanuusohjelmat ja yhteismessutapahtumat pk-yritysten kansainvälistymisen tukena Sari Paavilainen kansainvälistymisasiantuntija Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

Outdoors Finland II. Loppuraportti. aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2012 2014. Heli Saari

Outdoors Finland II. Loppuraportti. aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2012 2014. Heli Saari Outdoors Finland II aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2012 2014 Loppuraportti Heli Saari Helsinki 24.3.2015 1 LOPPURAPORTTI 1. Hankkeen toteuttajan nimi Matkailun edistämiskeskus,

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan www.youtube.com/watch?v=ezb_svrt-30&feature=plcp No ordinary Destination Lapin matkailuparlamentti 3.10.2012 Hanna-Mari Pyry Talvensaari 3 Lapland The

Lisätiedot

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä Hallituspartnerit ry:n toiminta alkoi Tampereella vuonna 2003. Alueellisia yhdistyksiä on sen jälkeen perustettu mm. Turkuun, Ouluun,

Lisätiedot

WILDLIFE MATKAILUTUOTTEIDEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013

WILDLIFE MATKAILUTUOTTEIDEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 WILDLIFE MATKAILUTUOTTEIDEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 Työryhmä: Jaana Keränen, Wild Taiga Eero Kortelainen, Erä-Eero Esa-Mikko Lappalainen, Haapaniemen Matkailu Reijo Lappalainen, Haapaniemen Matkailu

Lisätiedot

2

2 www.visitfinland.fi 2 www.visitfinland.com 3 Tuotekehityksen sisältö mm. Slow Finland-teeman alle kootut elämykset Suomalaisen elämäntavan kokeminen Culture in nature, wellbeeing in nature Omatoiminen

Lisätiedot

Ajankohtaista taidekaupungista ja matkailuhankkeesta. Antti Korkka MW-Kehitys Oy

Ajankohtaista taidekaupungista ja matkailuhankkeesta. Antti Korkka MW-Kehitys Oy Ajankohtaista taidekaupungista ja matkailuhankkeesta Antti Korkka MW-Kehitys Oy MATKAILUN KEHITTÄMINEN MW-KEHITYKSEN VETOVASTUULLE Perustana kaupungin konserni- ja strategiaohjaus. Hyötynä suora yhteys

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova

Lisätiedot

KV-OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ. Arcusys Oy Jari Järvelä

KV-OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ. Arcusys Oy Jari Järvelä KV-OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ Arcusys Oy Jari Järvelä OLEMME 90 KANSAINVÄLISYYS ARCUSYSISSÄ Kansainvälinen työyhteisö Kansainvälisyys ollut tietoinen päätös Työkieli on englanti Yrityksen liiketoiminta kansainvälistymässä

Lisätiedot

Outdoors Uusimaa -hanke

Outdoors Uusimaa -hanke Outdoors Uusimaa -hanke 1.9.2016 31.03.2018 Outdoors Finland -loppuseminaari 23.05.2018 Projektipäällikkö Merja Iiskola www.laurea.fi TAVOITTEET Outdoors Uusimaa hanke Edistää Uudenmaan alueen keskeisten

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Hoitopalveluiden kansainvälistyminen - HealthCareFinland markkinointiyhteistyö

Hoitopalveluiden kansainvälistyminen - HealthCareFinland markkinointiyhteistyö Hoitopalveluiden kansainvälistyminen - HealthCareFinland markkinointiyhteistyö Matti Eskola, FinnMedi Oy, 13.10.2010 Muutkin toimialat ovat kansainvälistyneet - miksi muka myös terveys- ja hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Vauhtia Vuokatin (Kajaani-Oulujärvi) kv-matkailuun hanke

Vauhtia Vuokatin (Kajaani-Oulujärvi) kv-matkailuun hanke Vauhtia Vuokatin (Kajaani-Oulujärvi) kv-matkailuun hanke 1.1.2017-31.12.2019 Sotkamo 13.1.2017 Talousjohtaja Heidi Pyykkönen, Hankejohtaja Arto Asikainen ja Kohdepäällikkö Minna Hirvonen Hankevalmistelun

Lisätiedot

Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin

Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin 26.10.2011 Otto Söderlund Partner Magenta Advisory on suomalainen sähköisen liiketoiminnan asiantuntija jolla on vahva

Lisätiedot

Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely

Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely Kainuun Etu Oy, 5.11.2014 Kasvua Kainuuseen -hankekokonaisuus Hankekokonaisuus koostuu kahdesta eri hankkeesta: Kasvua Kainuuseen - Johdon ja henkilöstön kehittäminen

Lisätiedot

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Työryhmä: Paikallista ruokaa läheltä 18.-19.8., Maaseutututkijatapaaminen Päivi Töyli Aitoja makuja -hanke, projektipäällikkö Koulutus-

Lisätiedot

Esiselvitys yritysten yhteisen vientiyhtiön perustamisesta ja vientikonsortioiden luomisesta. Toimintamalli, jatkovalmistelu, aikataulu ja vastuut

Esiselvitys yritysten yhteisen vientiyhtiön perustamisesta ja vientikonsortioiden luomisesta. Toimintamalli, jatkovalmistelu, aikataulu ja vastuut Esiselvitys yritysten yhteisen vientiyhtiön perustamisesta ja vientikonsortioiden luomisesta Toimintamalli, jatkovalmistelu, aikataulu ja vastuut Tausta Kokemukset uusista markkinoista ja kiinnostuksesta.

Lisätiedot

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseutumatkailuseminaari Hämeenlinna 21.3.2012 Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 11.4.20 08 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma MEK (Matkailun edistämiskeskus) valmistelee ja koordinoi

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan, Juupajoen, Ruoveden, Virtain, Keuruun, Jämsän ja Oriveden kuntien markkinointiyhteistyö 2017

Mänttä-Vilppulan, Juupajoen, Ruoveden, Virtain, Keuruun, Jämsän ja Oriveden kuntien markkinointiyhteistyö 2017 Mänttä-Vilppulan, Juupajoen, Ruoveden, Virtain, Keuruun, Jämsän ja Oriveden kuntien markkinointiyhteistyö 2017 KV-markkinointia Matkalla Suomen Sydämessä-verkostossa Juupajoen, Jämsän, Mänttä-Vilppulan,

Lisätiedot

Green Care paketoi luonnon ja hyvinvoinnin

Green Care paketoi luonnon ja hyvinvoinnin Green Care paketoi luonnon ja hyvinvoinnin Green Care -laatumerkillä selkeyttä palvelutarjontaan Lapin Matkailuparlamentti 6.10.2016 Sanna Vinblad Lapin ammattikorkeakoulu Green Care koordinaatiohanke

Lisätiedot

MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma. Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen

MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma. Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen Teemakohtaiset katto-ohjelmat yhteiset tavoitteet ja prioriteetit kehittämiselle hankerahoituksen tehokkaampi käyttö MEK valmistelee

Lisätiedot

Tukea tuotekehitykseen ja markkinointiin Hosumatta paras-seminaari maaseudun matkailuyrittäjille 21.03.2012 Liisa Renfors / MEK

Tukea tuotekehitykseen ja markkinointiin Hosumatta paras-seminaari maaseudun matkailuyrittäjille 21.03.2012 Liisa Renfors / MEK Aurora borealis in Lapland Tukea tuotekehitykseen ja markkinointiin Hosumatta paras-seminaari maaseudun matkailuyrittäjille 21.03.2012 / MEK Tuotekehityksen tuki ja tutkimus Katto-ohjelmat Outdoors Finland

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA SATAKUNNALLE OMA SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA LUONTOMATKAILUOHJELMA Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa -tilaisuus Sanna-Mari Renfors, 31.3.2016 Hanna-Maria Marttila Ohjelman laadinnasta Laadinta

Lisätiedot

Yhteistyö- ja yritysryhmähankkeet

Yhteistyö- ja yritysryhmähankkeet Yhteistyö- ja yritysryhmähankkeet Yleistä huomioitavaa yhteistyöhankkeista Elinkeinojen kehittäminen tapahtuu yhteistyötoimenpiteen 16 alla Vaatii AINA yhteistyökumppanin - Tuensiirto, kirjataan hyrrässä

Lisätiedot

ATTRACTIVE OULU REGION 2018

ATTRACTIVE OULU REGION 2018 Matkailullisesti monipuolinen kansainvälistyvä Oulun alue ATTRACTIVE OULU REGION 2018 1.9.2015-31.8.2018 HUMANPOLIS OY Matkailullisesti monipuolinen Kansainvälistyvä Oulun alue, ATTRACTIVE OULU REGION

Lisätiedot

Kasvupalvelut. Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus

Kasvupalvelut. Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Kasvupalvelut Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus 0295 025 083 jarmo.paukku@ely-keskus.fi Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki Kasvupalvelulaki ml. Laki kasvupalveluiden

Lisätiedot

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä)

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä) 1 MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS KESÄMATKAILUSTRATEGIA 2004-2006 1. Lähtökohtia Pohjana kesämatkailustrategialle on vuosille 2004 2007 laadittu MEKin toimintastrategia, jossa MEKin päätuoteryhmät määritellään.

Lisätiedot

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 2013 Keski-Suomen Matkailuparlamentti 29.11.2006 Merja Ahonen Kehittämisohjelman kokoaminen Kehittämisohjelma tehdään yhteistyössä kehitys- ja kasvuhaluisten

Lisätiedot

Sustainable Finland Pilottiohjelma 2019 Johanna Maasola. Photo: Visit Jyväskylä / Perttulan Tila

Sustainable Finland Pilottiohjelma 2019 Johanna Maasola. Photo: Visit Jyväskylä / Perttulan Tila Sustainable Finland Pilottiohjelma 2019 Johanna Maasola Photo: Visit Jyväskylä / Perttulan Tila Ketä pilotissa on mukana? Liisa Kokkarainen Hanna Muoniovaara Virpi Aittokoski Pilottidestinaatiot: 1. Pyhä-Luosto,

Lisätiedot

Venäjän palvelusanasto ja kalastusmatkailun jakelukanavat

Venäjän palvelusanasto ja kalastusmatkailun jakelukanavat Venäjän palvelusanasto ja kalastusmatkailun jakelukanavat Tampere UKK-instituutti 13.2.2012 Tilaisuuden avaus Projektipäällikkö Ismo Kolari ProAgria Pirkanmaa / Kansainvälisesti kalavesillä ismo.kolari@proagria.fi,

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä

Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä www.tem.fi/toimialapalvelu TEM Toimialapalvelu Matkailun kehitysnäkymiä Toimialojen kasvuseminaari 15.3.2018 Toimialapäällikkö Susanna Jänkälä TEM Toimialapalvelu

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET MAKE HANKKEET MAASEUDUN KEHITTÄMISKOKONAISUUDESSA

VALTAKUNNALLISET MAKE HANKKEET MAASEUDUN KEHITTÄMISKOKONAISUUDESSA VALTAKUNNALLISET MAKE HANKKEET MAASEUDUN KEHITTÄMISKOKONAISUUDESSA Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Hämeenlinna 15.4.2011 Verkosto- ja hanketapaaminen Sivu 1 Valtakunnallinen hanketoiminta Toimintatapa

Lisätiedot

Luonnosta liiketoimintaa

Luonnosta liiketoimintaa Luonnosta liiketoimintaa Pirjo Räsänen, Ellare Oy Pori 22.-24.4.2015 21.9.2015 Pirjo Räsänen, Ellare Oy 1 Pirjo Räsänen, Yrittäjä - Ellare Oy, 1999 luonto-, liikunta- ja aktiviteettimatkailun konsultointia,

Lisätiedot

Suomesta hyvinvointimatkailun kärkimaa. Sisukkaasti ja yhdessä.

Suomesta hyvinvointimatkailun kärkimaa. Sisukkaasti ja yhdessä. Suomesta hyvinvointimatkailun kärkimaa. Sisukkaasti ja yhdessä. Hyvinvointimatkailussa nähdään paljon potentiaalia. Suomella on erinomaiset edellytykset tarjota hyvinvointia keholle ja mielelle. Saunassa

Lisätiedot

terhi.hook@visitfinland.com Team Finland kasvuohjelmarahoitus, yht. 6,5 milj. Stopover Finland Finrelax Merellinen saaristo kansainvälisesti tunnetuksi Outdoors Finland Maaseuturahasto -hanke n. 0,5 milj.

Lisätiedot

Miset Matkailu. Miset Matkailun tehtävät 5.12.2013

Miset Matkailu. Miset Matkailun tehtävät 5.12.2013 Miset Matkailu Miset Matkailun tehtävät Mikkelin seudun matkailumarkkinointi VisitMikkeli Palvelusopimus Mikkelin seudun matkailupalvelu ry (7 kuntaa, n. 150 yritystä) Yhteistyössä yrittäjien ja eri sidosryhmien

Lisätiedot

2 Finpro Mitä tehty? Visit Finland tehtävät Matkailumaakuva ja markkinointi kansainvälisillä markkinoilla B2B mahdollisuudet ja verkostoituminen Vetovoimaisen tuotetarjonnan vahvistaminen, markkinatieto

Lisätiedot

Kuntien markkinointitutkimus 2009. vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009

Kuntien markkinointitutkimus 2009. vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009 Kuntien markkinointitutkimus 2009 vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009 Toteutus maaliskuussa 2009 Toteutettiin webropol-kyselynä Sähköpostitse kuntien kirjaamojen kautta kuntien markkinointivastaaville

Lisätiedot

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE Tällä lomakkeella yrittäjä voi Pohjanlahden Rantatien tavaramerkin käyttöoikeutta. Hakemuslomake sisältää kysymyksiä tuotteen, palvelun tai kohteen laadusta,

Lisätiedot

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Ruotsi-klinikka Lahti 22.1.2016 Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Team Finland vie Suomea

Lisätiedot

PYÖRÄILYMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013

PYÖRÄILYMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 PYÖRÄILYMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 Työryhmä: Merja Hart, TTE-The Travel Experience Matti Hirvonen, Pyöräilykuntien verkosto ry Pasi Korhonen, Pyöräilykuntien verkosto ry Aleksandra Kitacheva,

Lisätiedot

Valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteet pitkällä aikavälillä Matkailu on osaava, kasvava ja uudistuva maaseudun elinkeino.

Lisätiedot

Luonto liikuttamaan -hanke

Luonto liikuttamaan -hanke Luonto liikuttamaan -hanke Luontoliikunta osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä Itä-Suomessa Liikettä ja hyvinvointia Luonnosta, Oulu 19.3.2014 Kati Vähäsarja, projektipäällikkö, Metsähallitus Terveyttä

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014

Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014 Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014 VIESTII KOULUTTAA KERÄÄ JA LEVITTÄÄ HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ EDISTÄÄ KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄÄ YHTEISTYÖTÄ Manner-Suomen ja Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelmien

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

Tämän sopimuksen osapuolet ovat Rovaniemen kaupunginhallituksen konsernijaosto ja Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy

Tämän sopimuksen osapuolet ovat Rovaniemen kaupunginhallituksen konsernijaosto ja Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy TULOSSOPIMUS VUODELLE 2018 MATKAILU JA MARKKINOINTIPALVELUT 1. Sopijaosapuolet Tämän sopimuksen osapuolet ovat Rovaniemen kaupunginhallituksen konsernijaosto ja Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy 2.

Lisätiedot

Team Finland. Carita Vastinesluoma

Team Finland. Carita Vastinesluoma Team Finland Carita Vastinesluoma Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Satakunnan ELY-keskus carita.vastinesluoma@ely-keskus.fi 050-396 0805 Historiaa - Valtiorahoitteinen kv-toimintoja

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 tilannekatsaus valtakunnallista hankkeista ja koordinaatiohankkeista Maa ja metsätalousministeriö Valtakunnalliset maaseudun kehittämishankkeet Tavoitteena

Lisätiedot

HEVOSMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013

HEVOSMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 HEVOSMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 Työryhmä: Hannele Aalto, Viikinkilinna / Vaellustalli Toreson Satu Haagmann, Luomajärven Hevoskievari Oy Suvi Louhelainen, Suomen Hippos ry Riku Leppänen,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut Kjell Henrichson 12.4.2017 Kasvupalvelun sisältö TEM/TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta

Lisätiedot

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Lapin Matkailuparlamentti 27.9.2013 Anne Lukkarila / Haaga-Perho Sanna Kortelainen / CF Lappi&Koillismaa Kulttuurimatkailun

Lisätiedot

Menestyksellisen matkailuyhteistyön. haasteet ja mahdollisuudet case Levi

Menestyksellisen matkailuyhteistyön. haasteet ja mahdollisuudet case Levi Menestyksellisen matkailuyhteistyön Halutuin. haasteet ja mahdollisuudet case Levi Jussi Töyrylä Toimitusjohtaja Levin Matkailu Oy Agenda Levi 2010-2011 Matkailualueen organisoituminen Organisoitumisen

Lisätiedot

Rural Finland. - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke. 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Rural Finland. - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke. 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Rural Finland - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kotimaan matkailijat suurin matkailijaryhmämme Lähimatkailun odotetaan kasvavan

Lisätiedot

MARKKINOINTISUUNNITELMA

MARKKINOINTISUUNNITELMA MARKKINOINTISUUNNITELMA 2015 Painoarvot Someron kaupungin markkinointia vuonna 2015 tullaan painottamaan uusasukashankintaan sekä nykyisten yritysten kasvun tukemiseen. Markkinoinnissa digitaalisen median

Lisätiedot

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Mervi Holmén Johtaja, maakuva ja markkinointi 15.9.2014 2 Visit Finland -markkinointi Visit Finland -kohderyhmät kokonaisuudessaan Visit Finland -markkinointi,

Lisätiedot