1. Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet"

Transkriptio

1 Vaikuttamisen kärjet Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet A. TIELIIKENNE Taustaa Jyrinkylän alue on kasvanut asemakaavoituksen mukaan noin 2000 asukkaan kyläksi ja kiinteäksi osaksi Ylämyllyn taajamaa. Alueelle selvitetään Ylämyllyn jalkapallohallin rakentamismahdollisuutta, joka tulee toteutuessaan lisäämään liikennemääriä entisestään. Lisäksi välittömässä läheisyydessä sijaitsee edelleen kehittyvä Pärnävaaran urheilukeskus, joka toimii niin kesäisin kuin talvisinkin merkittävänä harjoituskeskuksena seudun huippuhiihtäjille ja myös kuntourheilijoille. Uutena asuma-alueena on avautumassa Lehtorannan alue, johon rakentaminen on määrä päästä aloittaan vuoden 2018 aikana. Kokonaisuudessaan uusi asemakaava-alue käsittää noin 80 erillispientalo- 3 asuinpientalo- ja 2 asuinkerrostalotonttia. Liikekeskuksen korttelin rakentuminen on alkanut syksyllä 2017 kaupan kiinteistön osalta. Kaupan lisäksi kortteliin on mahdollista rakentaa asuinkerrostaloja siten, että uusia asuinhuoneistoja muodostuisi noin 100. Seuraavaksi kaavoitusta on suunniteltu jatkettavan noin 17 ha:n kokoisella Lahdensuon alueella sekä noin 36 ha:n kokoisella Sompaharjun alueella. Molemmat alueet on alustavasti suunniteltu uusiksi asuinalueiksi. Lahdensuon alue sijaitsee Ylämyllyntien eteläpuolella ja Sompaharju valtatie 9 pohjoispuolella. Molemmista alueista on käyty neuvotteluja maanomistajien kanssa. Vuoden 1988 VT 9 yleissuunnitelman mukaisesti Joensuun ja Ylämyllyn välin yhteys on muuttunut moottoritieksi. Tämän yleissuunnitelman mukaan VT 9 ja Liperintie (476) risteykseen rakennetaan Ylämyllyn eritasoliittymä. Eritasoliittymästä on Joensuun yleiskaavassa 2020 ja Ylämyllyn osayleiskaavassa esitetty yhteys myös Jyrinkylään. Edellä mainittujen suunnittelutilanteiden takia VT 9 ja Ylämyllyn eri osien liikennöinti on muodostunut erityisen ongelmalliseksi kasvavan liikenteen ja asutuksen takia. Toisaalta VT 9 ja Liperintien liikenne puuroutuu erityisesti aamuisin ja iltaisin työpaikka-, koululais- ja asiakasliikenteen takia. Ensiapua liikennöintipulmiin on saatu Liperin liikenneturvallisuussuunnitelman mukaisilla toimenpiteillä, mutta rakenteelliseen ongelmaan tarvitaan kasvavan Joensuu-Kuopio liikenteen ja taajamien välisen liikenteen osalta mittavampia toimenpiteitä. Turvallisuutta lisätään myös MAL-suunnitteluun liittyvien kävelyn ja pyöräilyn yhteyksien parantamisella ja laatukäytävien rakentamisella. Perusongelmaan, eli liikenneturvallisuuteen, liikenteen sujuvuuteen ja asiakasystävälliseen liikennöintiin, Liperin kunta on esittämässä kokonaisvaltaista ja moniportaista ratkaisua.

2 1. Toteutetaan VT 9 ja Liperintien risteyksen eritasoistaminen ja tähän liittyvät risteysjärjestelyt Rakentamisella turvataan Liperin kirkonkylälle ja Ylämyllyn keskustan eri osiin suuntautuvan liikenteen sujuvuus ja turvallisuus sekä luodaan edellytykset Sompaharjun tulevan kaava-alueen sujuvalle liikenteelle. 2. Ylämyllyn taajamateiden parantaminen Ylämyllyn taajamateiden tarveselvityksen mukaisesti liikenneturvallisuutta, liikennöitävyyttä ja tieympäristön viihtyvyyttä lisätään. Paikallistien (Ylämyllyntie, ent VT17) liikennöinnin ja liikenneturvallisuuden ongelmat muodostuvat mm. autoliikenteen liian suurista ajonopeuksista, raskaanliikenteen aiheuttamasta meluhaitasta, laajoista jäsentymättömistä liittymistä ja kevyen liikenteen turvattomista tienylityksistä. Paikallistien (Mattisenlahdentie) ongelmana on kevyen liikenteen väylien puute. Tieosuudelle ollaan laatimassa tiesuunnitelmaa yhdessä kunnan ja ELY-keskuksen kanssa. Yhteisenä tavoitteena on saada tieosuus muutettua kaavatieksi ja siirrettyä kunnan hoitovastuulle tien perusparannuksen jälkeen. Vuonna 2015 hankkeessa on toteutettu suunnitelma Ylämyllyntien perusparantamisesta. Vuoden 2016 osalta hanketta on viety eteenpäin toteuttamalla yksityiskohtaisempaa rakennesuunnitemaa. Tiesuunnitelman on määrä valmistua vuoden 2017 aikana. Lopullinen hanke on tarkoitus toteuttaa vuoden 2018 aikana. 3. Jyrinkylän liikenteen kanavoiminen uuden suunniteltavan yhteyden kautta Jyrinkylälle johtaa Ylämyllyn keskustasta ainoastaan yksi varuskunnan aikainen kapea ja vaikeakulkuinen tieyhteys VT 9:stä Ylämyllyn kiertoliittymän ja VT 9:n sekä rautatien alikulkujen kautta. Lisäksi liikennettä purkaa osittain huonokuntoiset ja taajama-alueiden halki kulkevat yhteydet Pärnävaaran urheilukeskuksen ja Välikankaan teollisuusalueen kautta Polvijärventielle ja edelleen Joensuu Kuopio VT 9:lle. Tässä yhteydessä tulee toteuttaa Patteristontien ja Tehtaantien risteyksen näkyvyyttä parantavat toimenpiteet Jyrinkylälle päin. B. RAUTATIELIIKENNE Taustaa Liperin Ylämyllyn kunnanosan läpi kulkee Joensuu Viinijärvi (ja edelleen Pieksämäki / Outokumpu) rautatie. Henkilöliikenne rataosalla on toistaiseksi vähäistä, mutta tavarajunaliikenne melkoisen vilkasta raskaine mm. puutavarajunineen. Ylämyllyn entistä asema-aluetta käytetään laajamittaisesti rautateitse tulevan ja lähtevän puutavaran välivarastointiin. Asema-alue sijaitsee aivan Ylämyllyn keskustassa, ja sinne liikennöidään rekkaliikenteelle ahtaiden Jyrin kylän asuma-alueen katujen kautta.

3 1. Puutavaran varastoimisen lopettaminen Ylämyllyn entisen aseman alueella Puutavaran varastoiminen ja kuljetukset aiheuttavat Ylämyllyn alueella liikenteellisen sujuvuusongelman, liikenneturvallisuusriskin sekä asumisviihtyisyyttä heikentävän ja alueiden käyttöön liittyvän ympäristö- ja meluongelman. Liikenneviraston selvityksen 31/2011 mukaan Ylämyllyn kuormauspaikka on toiminnassa niin kauan kun sen käyttö ei aiheuta investointeja. Alueella puutavaran varastoiminen kuljetuksineen ja lastauksineen tulisi lopettaa heti, koska toiminta haittaa alueen muuta toimintaa, liikennöintiä, turvallisuutta ja sen kuljetukset aiheuttavat alueen katuverkolle ennakoimatonta rasitusta. Puun varastoinnin sijaan rata-osalla tulisi tutkia mahdollisuudet lähijunan liikennepaikan muodostamiseen. 2. Vesiliikenteen kehittäminen 2.1 Liperin kirkonkylälle johtavan veneväylän syventäminen Hankkeen taustaa Liperin kirkonkylälle, kirkkolahteen päättyvä veneväylä tarjoaa veneilijöille kaikki taajaman palvelut sataman läheisyydestä. Liperin kirkonkylälle tuleva veneväylä on 2,4 metriä syvä Kantoniemen kohdalle saakka, jonka jälkeen väylä muuttuu 1,2 metriä syväksi. Väylän syvyyttä rajoittaa Kantonimen kohdalla oleva, väylän poikki kulkeva, noin sata metriä leveä harjanne. Tällä hetkellä isommat alukset ja purjeveneet eivät syväyksen takia pääse tulemaan Liperin Kirkkolahden satamaan. Toimenpiteet - Ruoppaussuunnitelman laatiminen vuonna Olemassa olevan mitta-aineiston läpikäynti ja tarvittaessa tarkemittaukset. Mitta-aineiston perusteella asetetaan väylälle syvyystaso, johon ruoppaussuunnitelma laaditaan. - Väylän syventäminen ruoppaussuunnitelman mukaan vuonna Ruoppaussuunnitelman laatiminen n Väylän syventäminen n

4 2.2 Liperin kirkonkylän satamapalveluiden kehittäminen Polttoaineiden jakelupisteen rakentaminen Vuonna Uusien veneväylämahdollisuuksien kartoittaminen Liperissä toimii Kopolan varastointipalvelu sekä Mattila Marine Oy, jotka ovat veneiden talvisäilytykseen erikoistuneita yrityksiä. Molemmat palvelevat veneen omistajia laajasti maakunnan sisältä jopa sen ulkopuolelta. Kopolan varastointipalvelu toimii osoitteessa Käsämäntien 67 aivan Heposelän rannassa. Mattila Marine Oy puolestaan sijaitsee Roukalahdella osoitteessa Immolantie 9 myöskin vesistön vieressä. Mattila Marine Oy:n vieressä puolestaan sijaitsee matkailu- sekä tapahtumapalveluita tarjoava yritys Rouhi, joka tarjoaa jo nykyiselläänkin palveluita myös veneilijöille. Nämä kaikki kolme yritystä pystyisivät kehittämään toimintojaan ja palvelemaan laajempaa asiakaskuntaa, jos merkatut laivaväylät saataisiin ulottumaan yrityksien rantaan saakka. Alkuvaiheessa tulisi selvittää millä edellytyksillä viralliset veneväylät saisi toteutettua. 3. Valtatie 9 liikenneturvallisuuden parantaminen Käsämäntien risteyksessä Hankkeen taustaa Valtatie 9 risteys Käsämässä on lisääntyneen risteävän ajoneuvo- ja kevytliikenteen johdosta merkittävä liikenneturvallisuusriski. Ajoneuvolla risteystä ylittäessä valtatien liikenteen havainnointi tien geometriasta johtuen on hankalaa. Valtatien liikenteen kanavointi nykyistä paremmaksi selkeyttäisi ylittävän liikenteen liikennöintiä ja siten myös sen liikenneturvallisuutta. Em. liikennemäärien lisääntymisen ja Käsämän alueella jo olevan ja lisääntyvän asutuksen johdosta risteysalueen lähistöllä kevyen liikenteen liikkuminen valtatien yli on suuri turvallisuusriski. Kevytliikenteen liikennöinti tulee toteuttaa rakennettavan

5 alikulkusillan kautta. Hanke on kirjattu myös ylös v valmistuneessa Liperin liikenneturvallisuussuunnitelmassa. Valtatie 9 liikenteen uudelleen kanavointi ja alikulkutunneli kevytliikenteelle Käsämäntien risteyksessä Liikenneturvallisuussuunnitelman mukaan euroa Toteuttamissuunnitelmien laatiminen vuonna 2020 ja hankkeen toteuttaminen v Vastuu: PS:n ELY-keskus 4. Kevytliikenneväylä maantie 502 varteen Ylämyllyltä Valkeisenmäentielle Hankkeen tausta Maantiellä 502 välillä Ylämyllyn Välikangas Härkinvaara Harila Valkeisenmäentie on huomattava kevytliikennemäärä maantiellä muun ajoneuvoliikenteen mukana muodostaen näin tiellä liikkujille merkittävän turvallisuusriskin ja haitan liikenteen sujuvuudelle. Ko. n. 7 km osuudelta puuttuu kevytliikenneväylä. Liperin kunnanvaltuusto on v tehnyt tiealoitteen Tiehallinnolle hankkeen toteuttamiseksi. Lisäksi hanketta tukee Ylämyllyn moottoriradan kehittyminen, joka omalta osaltaan tulee lisäämään liikennemääriä maantiellä 502. Kevytliikenneväylän rakentaminen n. 7 km:n matkalle maantien 502 varteen välillä Ylämyllyn Välikangas Härkinvaara Harila Valkeisenmäki. Toteuttamissuunnitelmien laatimisen käynnistäminen v ja hankkeen toteutus v

6 Liikennemäärä 2648 ajoneuvoa/vrk. Perusteita erilliselle kävelyn ja pyöräilyn väylälle tulee jo liikennemäärän mukaankin. (Vertailun vuoksi totean, että liikennemäärä lähenee Liperintietä) 5. Kevytliikenneväylän rakentaminen välille Liperin kirkonkylä Siikasalmi Hankkeen tausta Maantiellä välillä Liperin kirkonkylä Siikasalmi on huomattava kevytliikennemäärä maantiellä muun ajoneuvoliikenteen mukana muodostaen näin tiellä liikkujille merkittävän turvallisuusriskin ja haitan liikenteen sujuvuudelle. Kevytliikenne muodostuu pääasiassa Siikasalmen kristillisen koulun oppilaista, mutta myös muista tiellä liikkujista. Kesällä 2015 tieosuudella tapahtui liikenneonnettomuus, jossa pyöräilijä loukkaantui vakavasti. Kevytliikenneväylän rakentaminen välille Liperin kirkonkylä - Siikasalmi. Toteuttamissuunnitelmien laatimisen käynnistäminen v ja hankkeen toteutus v KEVYTLIIKENNEVÄYLÄ VALTATIE 9 VARRELLA VÄLILLÄ VT 23 RISTEYS- KONTKALA Hankkeen tausta 1990 luvun alussa peruskunnostetun Vt 9:n osuuden välillä Viinijärvi - Ylämylly toteutettiin myös kevytliikenneväylän rakentaminen/kunnostaminen valtatie 17:n varteen lukuun ottamatta vajaan 2 km:n pituista tieosuutta välillä VT 23 risteys Kontkala. Puuttuva tieosa katkaisee siten Joensuusta Viinijärvelle muutoin ulottuvan kevytliikenneväyläverkoston ja aiheuttaa huomattavan liikenneturvallisuusriskin VT

7 17:llä liikkuvalle kevytliikenteen käyttäjille sekä ohjaa liikennettä vartioimattomien tasoristeysten yli liikennettä vieressä kulkevalle entiselle maantielle. Tiehallinnolle tehdyistä rakentamisesityksistä huolimatta hanketta ei ole toistaiseksi saatu käynnistettyä. Hanke käsittää n. 1,5 km:n pituisen kevytliikenneväylän rakentamisen Vt 9 varteen välillä VT 23 risteys - Kontkala. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on euroa Toteuttamisajankohta Hankkeen tarveselvityksen pohjalta tulisi tehdä toteuttamissuunnittelupäätös ja hankkeen rakentaminen suorittaa vuonna Liikenneturvallisuussuunnitelman toimenpide n:o Kevytliikenneväylän rakentaminen Pärnävaarantien varteen välille Rykmentintie - Urheilutie Hankkeen tausta Pärnävaarantiellä välillä Rykmentintie Urheilutie on huomattava kevytliikennemäärä maantiellä muun ajoneuvoliikenteen mukana muodostaen näin tiellä liikkujille merkittävän turvallisuusriskin ja haitan liikenteen sujuvuudelle. Kevytliikenne muodostuu pääasiassa koululaisista, mutta myös muista tiellä liikkujista. Kevytliikenneväylän rakentaminen välille Rykmentintie - Urheilutie. Toteuttamissuunnitelmien laatimisen käynnistäminen v ja hankkeen toteutus v

8

1. Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet

1. Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet Vaikuttamisen kärjet 2020 1. Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet A. TIELIIKENNE Taustaa Vuoden 1988 VT 9 yleissuunnitelman mukaisesti Joensuun ja Ylämyllyn välin yhteys on muuttunut moottoritieksi.

Lisätiedot

1. Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet

1. Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet Liperin hankeluettelo 2018 1. Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet A. TIELIIKENNE Taustaa Vuoden 1998 alussa valtatien pohjoispuolella oleva vajaan 400 hehtaarin silloinen varuskuntaalue (Ylämyllyn

Lisätiedot

Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten arviointi. Liperin kunta

Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten arviointi. Liperin kunta Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten arviointi Liperin kunta Marko Tikkanen, Matti Romppanen Luonnos 26.5.2017 Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten

Lisätiedot

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi

Lisätiedot

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma LIITTEET LIITTEET LIITE 1: Yhteysviranomaisen lausunto YVA-selostuksesta (23.6.2008) LIITE 2: Hankekortti LIITE 3 MELUTARKASTELU:

Lisätiedot

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21 SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma

Lisätiedot

Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma

Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma 1.6T 6 VALTATIEN 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ TAAVETTI LAPPEENRANTA; Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma Tähän muistioon on kerätty yhteenveto alueen

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Projekti Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus Vastaanottaja Kempeleen kunta Päivämäärä 4.10.2018 Laatija Erkki Sarjanoja ä 1. Taustaa Kirkonseudun asemakaava-alueen

Lisätiedot

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIEKSAN KAUPUNKI Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi Selostus LUONNOS, joka päivitetään kaavan edistyessä

Lisätiedot

YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008)

YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008) YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008) Kustannustarkastelua Ramboll Finland Oy on arvioinut eri vaihtoehdoissa ne investoinnit, jotka tiehallinto joutuu tekemään uuden jätteenkäsittelykeskuksen

Lisätiedot

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue

Lisätiedot

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN 1. Lähtökohdat 2. Liikenteen rauhoittaminen 2 LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen kaavaluonnoksesta saadussa Liikenneviraston ja asukkaiden palautteessa on tuotu

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu 1.11.2011 Liikenneselvitys 1 (3) M. Karttunen Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja

Lisätiedot

LUONNOS KIRKKOTIEN RISTEYSALUE UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS

LUONNOS KIRKKOTIEN RISTEYSALUE UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS KIRKKOTIEN RISTEYSALUE UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee Utajärven kirkonkylän asemakaavan korttelia 1 ja siihen liittyvää puistoa ja yleisen tien aluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu

Lisätiedot

Kiinteistöjärjestelysuunnitelma. Liite tiesuunnitelmaan valtatie 13:n parantamiseksi Myttiömäen kohdalla Savitaipaleella

Kiinteistöjärjestelysuunnitelma. Liite tiesuunnitelmaan valtatie 13:n parantamiseksi Myttiömäen kohdalla Savitaipaleella Kiinteistöjärjestelysuunnitelma Liite tiesuunnitelmaan valtatie 13:n parantamiseksi Myttiömäen kohdalla Savitaipaleella Kiinteistöjärjestelysuunnitelma 10.4.2012 1. YLEISTÄ KIINTEISTÖJÄRJESTELYSUUNNITELMASTA

Lisätiedot

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 2 (5) VT 6 TAAVETTI - LAPPEENRANTA TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE Yleistä Tiesuunnitelman liikenne-ennuste

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS

YLEISÖTILAISUUS MAANTIEN 16685 PALOKANORREN PARANTAMINEN VÄLILLÄ SAARIJÄRVENTIE - RITOPOHJANTIE, JYVÄSKYLÄ. TIESUUNNITELMA. SUUNNITTELUKOHTEEN SIJAINTI SUUNNITTELU KOHDE SIJAITSEE NOIN 7KM PÄÄSSÄ JYVÄSKYLÄN KESKUSTASTA

Lisätiedot

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ MUISTUTUS 4.2.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ Jyväskylän kaupunki suunnittelee

Lisätiedot

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue

Lisätiedot

Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS

Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS 7.5.2019 SUUNNITTELUALUE VT 20 2 SUUNNITTELUN JA KEHITTÄMISEN TAVOITTEET 3 TILANTARVESUUNNITELMAN TAVOITTEENA ON SELVITTÄÄ

Lisätiedot

Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma

Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 31.10.2013 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Yleisötilaisuuden ohjelma 18:00 Tilaisuuden avaus ja hankkeen esittely

Lisätiedot

HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS Johdanto

HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS Johdanto HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS 9.5.2014 Kuva 1. Alueen sijainti. Johdanto Tämä raportti on laadittu Hollolan kunnan Teknisellä toimialalla Raikkosen asemakaavatyön tueksi. Raportissa

Lisätiedot

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta 13.10.2011 (Timo Vuoriainen, Tapio Koikkalainen) 27.11.2013 päivitetty Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta Jyväskylän seudulla on useita tärkeitä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Taustaa: Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita 6.5.2019 Kysymys lapsiystävälliselle Kittilälle. Esitys Sodankyläntien

Lisätiedot

Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat

Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat 8 Liitteet Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat 30 Pohjoisväylä Lottelundin risteysalue Vanhan Veistämöntien ja Kaarlelankadun liittymiä on tutkittu

Lisätiedot

Niskanperän liittymäselvitys

Niskanperän liittymäselvitys LAPIN ELY-KESKUS Niskanperän liittymäselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28789 Raportti 1 (7) Saara Aavajoki Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Nykytilanteen liikennejärjestelyt... 1 2.1

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun

Lisätiedot

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue

Lisätiedot

E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie

E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie 29.01.2019 E18 Turun kehätien parantamishankkeet 2 E18 Kirismäki-Kausela lyhyesti Turun kehätie (Kt 40) on osa E18 -tietä. Vilkkaasti

Lisätiedot

Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta Nuijamaa, Yleissuunnitelma. Virtuaalimallin havainnekuvat

Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta Nuijamaa, Yleissuunnitelma. Virtuaalimallin havainnekuvat Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta Nuijamaa, Yleissuunnitelma Virtuaalimallin havainnekuvat 20.5.2016 Karjalantietä parannetaan Hakalinkadun kohdan kiertoliittymällä. Havainnekuva liittymästä

Lisätiedot

Kt 43 liittymätarkastelu

Kt 43 liittymätarkastelu S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A EURAN KUNTA Kt 43 liittymätarkastelu Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28071 Raportti 1 (9) Tuomas Miettinen Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN KUNTA KAAVOITUKSEN TULOSYKSIKKÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS VIHILUODON YRITYSALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELYJÄ VARTEN VIHILUODON OSA-ALUE

Lisätiedot

Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto

Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto Tekninen lautakunta 20 07.03.2017 Kunnanhallitus 54 20.03.2017 Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto 797/10.03.01.01/2016 Tekninen lautakunta 07.03.2017

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie

Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie 1 Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie Tiesuunnitelman esittelytilaisuus 11.2.2013 2013 klo 15.00 16.00. 2 Maantien 3051

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn liikenneturvallisuus liittyen tuulivoimapuistojen kuljetuksiin

Kävelyn ja pyöräilyn liikenneturvallisuus liittyen tuulivoimapuistojen kuljetuksiin S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A CPC Finland Oy Kävelyn ja pyöräilyn liikenneturvallisuus liittyen tuulivoimapuistojen kuljetuksiin Selvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1 (6) Miettinen Tuomas

Lisätiedot

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Rantaväylän tulevaisuus puntarissa Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Valtakunnan päätieverkkoon kuuluva valtatie 4 kulkee Vaajakoskelta Tikkakoskelle. Jyväskylässä

Lisätiedot

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS 2016 4 1. LÄHTÖKOHDAT JA NYKYTILA 1.1 Suunnittelukohde Suunnittelukohteena on valtatien 2 ja maantien 2444 (Siltatie) eritasoliittymä

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA 14.02.2017 TAAVETIN JA LAPPEENRANNAN VÄLI ON VILKKAASTI LIIKENNÖITY JA RUUHKAINEN Valtatie 6:n osuudella Taavetti Lappeenranta liikennöi päivittäin noin 9 000 autoa Tästä poikkeuksellisen

Lisätiedot

Vt 4 Kirri-Tikkakoski

Vt 4 Kirri-Tikkakoski Vt 4 Kirri-Tikkakoski 5.2.2019 Ohjelma Tilaisuuden avaus Väylän ja hankkeen esittely Urakan perustietoja Urakan sisältö Alustava aikataulu, vaiheet, koulujen ympäristöjen liikenne Keskustelua ja suunnitelmiin

Lisätiedot

MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, 7.11.2011. Työ: 23687

MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, 7.11.2011. Työ: 23687 MUSTASAAREN KUNTA Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos Työ: 23687 Tampere, 7.11.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 www.airix.fi

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut ASEMAKAAVAN SELOSTUS joka koskee xx.xx.2010 päivättyjä kaavaluonnoksia. METELIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut ASEMAKAAVAN SELOSTUS joka koskee xx.xx.2010 päivättyjä kaavaluonnoksia. METELIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 (11) Tekniset palvelut ASEMAKAAVAN SELOSTUS joka koskee xx.xx.2010 päivättyjä kaavaluonnoksia. METELIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Metelin ja Kylänpuron asemakaava-alue, yleisen tien alue / VT 22 ja siihen

Lisätiedot

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä.

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. 1 IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. Mielipiteen antaja 1. Maria ja Juha Änkö, Tapio Änkö Kuolinpesä,

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus 12.2.2014 klo 9.30-11.20 Läsnä: Petri Keränen, Mirko Juppi Hannele Mikkanen, Tommi Hirvonen, Reino Kuivalainen MUISTIO

Keskustelutilaisuus 12.2.2014 klo 9.30-11.20 Läsnä: Petri Keränen, Mirko Juppi Hannele Mikkanen, Tommi Hirvonen, Reino Kuivalainen MUISTIO Keskustelutilaisuus 12.2.2014 klo 9.30-11.20 Läsnä: Petri Keränen, Mirko Juppi Hannele Mikkanen, Tommi Hirvonen, Reino Kuivalainen MUISTIO 1. YLEISTÄ Liperin yleiset ja maankäytölliset linjaukset Mikkanen

Lisätiedot

VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA

VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA Länsi-Vuosnaisten ranta-asemakaava muutos on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 3.4. 2.5.2018. Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN

Lisätiedot

Vt 6 Kouvolan kohdalla YS. Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1,

Vt 6 Kouvolan kohdalla YS. Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1, Vt 6 Kouvolan kohdalla YS Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1, 12.3.2013 3 VT 6 KOUVOLAN KOHDALLA - ESITTELYTILAISUUS 12.3.2013 Suunnittelualue 4 Työn aikataulu ja päävaiheet Kerätty

Lisätiedot

Raportti. Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. Kanavavaihtoehdot 67050263.SU 10.1.2006

Raportti. Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. Kanavavaihtoehdot 67050263.SU 10.1.2006 Raportti 67050263.SU 10.1.2006 Naantalin kaupunki Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus Kanavavaihtoehdot 1 YLEISTÄ Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistukseen

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA

KAAVOITUSOHJELMA LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA 2019-2021 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen mukaisesti

Lisätiedot

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ASIKKALAN KUNTA KUNNAN VALTUUSTO Rusthollistie 2 17200 VÄÄKSY 28.9.2015 ALOITE: LIIKENNETURVALLISUUDEN

Lisätiedot

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS 1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön

Lisätiedot

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA Luonnos 9.6.2017 LIIKENNEVERKKO - AUTOLIIKENNE Nopeusrajoitusta alennetaan 1 Tavoitetilanteen katuverkko Hatanpään valtatie

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16-KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava Asemakaava koskee Nokian kaupungin 16. kaupunginosan kaavoittamatonta aluetta/ kiinteistöjä 536-407-24-3, 536-407-10-31,

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään liikennejärjestelmästä ja maanteistä

Lisätiedot

KÄRJENMÄENTIEN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KÄRJENMÄENTIEN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Vastaanottaja Jalasjärven kunta Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 30.4.2015 (päivitetty 28.10.2015) KÄRJENMÄENTIEN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KÄRJENMÄENTIEN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Päivämäärä 28/10/2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue

Lisätiedot

T i k k a k o s k i k e h i t t y y!

T i k k a k o s k i k e h i t t y y! T i k k a k o s k i k e h i t t y y! 4.2. 2015 1. Avaus 2. Tikkakosken kehittämissuunnitelmasta yleensä 3. Tikkakosken tohinat; diplomityön esittely, Annamaija Löfgren 4. Koulu- ja liikuntakeskuksen yleissuunnitelmaluonnoksen

Lisätiedot

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013 KOSKEN Tl KUNTA Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS Työ: 26478 Tampere 7.11.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus

Lisätiedot

Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus

Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus 26.02.2019 2(4) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 NYKYTILANNE... 3 2.1 Liikennejärjestely nykytilanteessa 3 3 YLEISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Hirvilahden koulu Länsirannantie välillä Lamperila-Leppälampi tien kapeuden ja mutkaisuuden vuoksi 0-4

Hirvilahden koulu Länsirannantie välillä Lamperila-Leppälampi tien kapeuden ja mutkaisuuden vuoksi 0-4 LIIKENTEELLISESTI VAARALLISET KOULUMATKAT koko vuosi talviaika* Koulu Airakselan esiopetus Airakselantie Viita-ahontien kohdalta Syvänniemen suuntaan,. 0-2 Hiltulanlahden koulu Puutossalmentie tien kapeuden

Lisätiedot

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI TIESUUNNITELMAN YLEISÖTILAISUUS JORMA LAAKSO JA ANNA ELF 20.6.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Tiesuunnitelman lähtökohdat, perustiedot ja

Lisätiedot

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin

Lisätiedot

YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN

YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN MUISTUTUS 15.10.2013 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnitelma

Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Vieremän, Sonkajärven, Varpaisjärven, Lapinlahden, Keiteleen, Pielaveden ja Rautavaaran

Lisätiedot

KLAUKKALAN OHIKULKUTIE, TIESUUNNITELMA, NURMIJÄRVI JA VANTAA

KLAUKKALAN OHIKULKUTIE, TIESUUNNITELMA, NURMIJÄRVI JA VANTAA KLAUKKALAN OHIKULKUTIE, TIESUUNNITELMA, NURMIJÄRVI JA VANTAA TIESUUNNITELMAN YLEISÖTILAISUUS JORMA LAAKSO JA LAURI HARJULA 3.6.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lähtökohdat, perustiedot ja yleiskartta Tutkitut eritasoliittymien

Lisätiedot

ASKOLA. MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos. Helsinki 13.10.2011.

ASKOLA. MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos. Helsinki 13.10.2011. ASKOLA MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos Helsinki 13.10.2011. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 email: phartikainen@kolumbus.fi Vireille

Lisätiedot

Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5.

Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5. 4.5.2016 1 (5) Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto Johdanto Tampereen kaupunki kehittää uutta Hiedanrannan asuin- ja työpaikka-aluetta kaupungin länsiosaan nykyisen Lielahden kaupan alueen

Lisätiedot

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-

Lisätiedot

Liikennekeskukset turvallisuutta ja sujuvuutta edistämässä. Petri Rönneikkö 15.10.2014

Liikennekeskukset turvallisuutta ja sujuvuutta edistämässä. Petri Rönneikkö 15.10.2014 Liikennekeskukset turvallisuutta ja sujuvuutta edistämässä Petri Rönneikkö 15.10.2014 LIIKENNEKESKUKSET LIIKENNEVIRASTOSSA Liikenneviraston organisaatio Pääjohtaja Sisäinen tarkastus ELY-liikenne Viestintä

Lisätiedot

Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Liittymäselvitys. Asikkala

Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Liittymäselvitys. Asikkala Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Asikkala 2011 Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla 1 SISÄLTÖ 1. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 SUUNNITTELUKOHDE JA TIEVERKKO 3 1.2 MAANKÄYTTÖ JA KAAVOITUS

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ LIIKENNESELVITYS

ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ LIIKENNESELVITYS SELVITYS 7892 Kauhavan kaupunki ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ LIIKENNESELVITYS PASSIN ALUE, KORTTELIT 504-508 14.2.2018 Sivu 2 / 7 Kauhavan kaupunki Passin alue Asemakaavan muutos, koskien kortteleita

Lisätiedot

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14

Lisätiedot

KESKEISET PERIAATTEET

KESKEISET PERIAATTEET NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen 1 15.12.2003 Aulis Nironen 2 PÄÄTEIDEN KÄSITTEITÄ Pääteillä tarkoitetaan valta- ja kantateitä Valtatiet palvelevat tärkeiden asutus- ja liikennekeskusten välistä kaukoliikennettä ja muodostavat maantieverkon

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Taustat ja tavoitteet Tavoitteena kehittää menetelmä ja määrittää maantieverkon henkilöliikenteelle ja kuljetuksille tarjoama

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 43 NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 44 Kevyen liikenteen reittitarkastelu välillä Sahanteränkatu Enqvistinkatu 1. Työn sisältö ja tarkoitus Reitti alkaa Sahanteränkadun päästä ja päättyy

Lisätiedot

Soinlahden teollisuusalueen kehittäminen - Synergiapuisto -hanke

Soinlahden teollisuusalueen kehittäminen - Synergiapuisto -hanke 1 (2) 23.8.2011 Soinlahden teollisuusalueen kehittäminen - Synergiapuisto -hanke Hanke tiivistetysti Hanke sisältää Soinlahden teollisuusalueen suunnittelun ja liikennejärjestelyjen toteutuksen sekä puu-

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

VAATIMUKSET: Hallinto-oikeuden päätöstä on muutettava ja kaupunginvaltuuston päätös hyväksyä ehdotus korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutoksen.

VAATIMUKSET: Hallinto-oikeuden päätöstä on muutettava ja kaupunginvaltuuston päätös hyväksyä ehdotus korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutoksen. Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 5 (1/5) KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA: Valitus Hämeenlinnan Hallinto-oikeuden 5.6.2015 antamasta päätöksestä 15/0220/2 diaarinumerot 00896/15/4103 koskien

Lisätiedot

Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Tampere Siuro Liite 1 /1

Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Tampere Siuro Liite 1 /1 Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Tampere Siuro Liite 1 /1 Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Siuro Heinoo Liite 1 /2 Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Heinoo Ahvenus Liite 1 /3 Perinteisen kaluston

Lisätiedot

199 HYÖKÄNNUMMI / OHKOLANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000

199 HYÖKÄNNUMMI / OHKOLANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 2 MÄNTSÄLÄ 199 HYÖKÄNNUMMI / OHKOLANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä toukokuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

TEKNINEN TOIMIALA LIITE 3 KAAVOITUSPALVELUT Tanhuvaaran jalkapallohallin asemakaavaluonnos oli yleisesti nähtävänä

TEKNINEN TOIMIALA LIITE 3 KAAVOITUSPALVELUT Tanhuvaaran jalkapallohallin asemakaavaluonnos oli yleisesti nähtävänä ASEMAKAAVALUONNOKSESTA ANNETUT LAUSUNNOT JA MIELIPITEET SEKÄ NIIHIN LAADITUT ET Tanhuvaaran jalkapallohallin asemakaavaluonnos oli yleisesti nähtävänä 6.2.-8.3.2019. Asemakaavaluonnoksesta on pyydetty

Lisätiedot

Vihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III Lahnus

Vihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III Lahnus Vihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III-Lahnus 1 Vihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III Lahnus Tiehallinto, Uudenmaan tiepiiri Espoon kaupunki Vantaan kaupunki Destia Selvitysalue Vihdintien

Lisätiedot

Kolmostien ajankohtaiset, mitä tapahtuu ja on tapahtunut

Kolmostien ajankohtaiset, mitä tapahtuu ja on tapahtunut Kolmostien ajankohtaiset, mitä tapahtuu ja on tapahtunut Kurikka 28.5.2018 Johtaja Anders Östergård Valtatien 3 tie- ja yleissuunnittelusta Yhteysvälin suunnittelutyö käynnistetty vuonna 2006 Suunnitteluun

Lisätiedot

Puumala. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma

Puumala. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma Puumala Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon

Lisätiedot

Ylämyllyn koulu ja esiopetus... 2

Ylämyllyn koulu ja esiopetus... 2 Koulukuljetusreitit 882018 alkaen Ylämyllyn koulu ja esiopetus 2 1 Lentoaseman suunta 2 2 Lautasuon suunta 3 3 Honkalammen suunta 3 4 Viinijärven suunta 4 5 Liperin suunta 4 6 Vaivion suunta 4 Viinijärven

Lisätiedot

Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu

Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu Hyväksymisesitys 1 (7) 25.8.2017 Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää asiakohdassa mainitun 31.5.2017

Lisätiedot

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys 6.3.2014 6.3.2014 1 (8) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 NYKYTILA... 3 2.1 Nykyinen liikenneverkko... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-

Lisätiedot

VEIKKOLANPURO II Asemakaavaehdotus ja asemakaavan muutosehdotus

VEIKKOLANPURO II Asemakaavaehdotus ja asemakaavan muutosehdotus Liikenneturvallisuuslausunto Miettinen Tuomas VEIKKOLANPURO II Asemakaavaehdotus ja asemakaavan muutosehdotus Liikenneturvallisuuslausunto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 14.6.2018 FCG DESIGN AND ENGINEERING

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Keskustan osayleiskaavat. Liikenneselvitys. Työ: 25349. Tampere 24.2.2012

LAPUAN KAUPUNKI. Keskustan osayleiskaavat. Liikenneselvitys. Työ: 25349. Tampere 24.2.2012 LAPUAN KAUPUNKI Keskustan osayleiskaavat Liikenneselvitys Työ: 25349 Tampere 24.2.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

VT4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN

VT4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN 1 VT4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 6.6.2016/tark. 15.8.2016 2. 1. KUVA 1 Suunnittelualueiden likimääräiset sijainnit on osoitettu

Lisätiedot

Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599402201608 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 920/10.03.01/2012 Tekninen lautakunta 7 23.1.2013 53 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tiesuunnitelmasta Länsiväylän (kt

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot