Soinlahden teollisuusalueen kehittäminen - Synergiapuisto -hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Soinlahden teollisuusalueen kehittäminen - Synergiapuisto -hanke"

Transkriptio

1

2 1 (2) Soinlahden teollisuusalueen kehittäminen - Synergiapuisto -hanke Hanke tiivistetysti Hanke sisältää Soinlahden teollisuusalueen suunnittelun ja liikennejärjestelyjen toteutuksen sekä puu- ja metalliteknologian teollisuuden laajenemismahdollisuuksien luomisen ja markkinoinnin. Hanke toteutetaan erityisesti puun ja metallin innovatiivisille jatkojalostusyrityksille ja logistisia yhteistoimintamuotoja edellyttäville toiminnoille. Alueen energiataloutta pyritään toteuttamaan alueella toimivien yritysten omien suunnitelmien mukaisesti bioenergialähtöisenä. Kohdealue Kaupungin omistamat kaavoitetut ja kunnallistekniikalla varustetut teollisuusalueet ovat käyneet vähiin viime vuosina toteutuneiden teollisuushankkeiden jälkeen. Iisalmen kaupunki on hankkinut Soinlahdesta teollisuuden ja sitä palvelevan yritystoiminnan käyttöön noin 50 ha maata, joka on kaavoittamatta. Alueella on ennestään kaavoittamatonta teollisuusaluetta noin 30 ha. Ks. kuva-aineisto. Hankkeen toimenpiteet, kustannukset, rahoitus ja aikataulu Hanke jakautuu suunnittelu- ja toteutusvaiheeseen: I Vaihe: Alueen maankäytön, liikennejärjestelyjen ja kunnallistekniikan suunnittelu. Rahoitus myönnetty 70 % kustannuksista tai enintään euroa, alv 23%. (Pohjois-Savon liitto) - Koko alueen suunnittelu kilpailutetaan ja toteutetaan konsulttityönä. Päävastuullisena kaupunki EU-hankkeena, Liikennevirasto / ELY-keskus tiejärjestelyjen osalta (sopimus vastuujaosta kesken). Kustannusarvio n , alv 23% II Vaihe: Uusien liikennejärjestelyjen ja kunnallistekniikan toteutus: 1. Asematien uusi linjaus 0,5 km ja kevyen liikenteen väylä ja rautatien alikulkuvaihtoehto 1 LunaWood Oy:n itä- ja pohjoispuolella tai Uusi tieyhteys ja kevyen liikenteen väylä 0,5 km ja rautatien alikulkuvaihtoehto 2 LunaWood Oy:n eteläpuolella välillä Lehtomäentie Vt 5. Päävastuullisena Liikennevirasto / ELY-keskus ja osittain kaupunki (laadittava sopimus). Kustannusarvio n Uudet liittymäjärjestelyt Asematien, Vanhan Kainuuntien ja uuden kadun risteykseen sekä siihen liittyvät tiejärjestelyt Päävastuullisena kaupunki ja Liikennevirasto / ELY-keskus yhdessä. Kustannusarvio n Uuden teollisuusalueen sisäinen kunnallistekniikka, vastuu kokonaan kaupungilla. Rakennuskustannukset yhteensä n. 2,5 M. Iisalmen kaupunki Lähiosoite Postiosoite Kotisivu: Osasto Postinro ja -toimipaikka Postinumero Sähköposti: kirjaamo@iisalmi.fi tai Puhelin (017) , faksi Faxnumero etunimi.sukunimi@iisalmi.fi

3 2 (2) Muut toimenpiteet Hanke toteutetaan ELY keskuksen, Iisalmen kaupungin, Iisalmen Teollisuuskylän ja Ylä-Savon Kehitys Oy:n yhteistyöhankkeena. Hankkeen yhteydessä kartoitetaan toimialakohtaisia tuotannollisia tarpeita Soinlahden teollisuusalueen markkinoimiseksi sekä toteutetaan toimialakohtainen tarveselvitys yhteistyössä seudulla toimivien hankkeiden ja yritysten kanssa. Aikataulu Kartoitus ja markkinointi (nykyiset tarpeet) Suunnittelu ja kaavoitus Infrasuunnittelu Rakentaminen Kehittyvän alueen markkinointi Tuotokset vuoteen 2013 tarpeelliset liikennejärjestelyt toteutettu kaavoitettu teollisuusalue yritysten tuleville investoinneille ja kehitykselle luotu edellytyksiä tietoa tuotannollisista tarpeista markkinointisuunnitelma ja toimenpiteitä Kaupunki saa hankkeen kautta edellytyksiä uusille yrityksille ja työpaikoille luovuttamalla tontteja yritysten käyttöön rakennettavaksi ja/tai Teollisuuskylän kautta operoitavaksi. Teollisuuskylä Oy on jo investoinut 2,5 milj. euroa saha-alueen hankintaan ja kaupunki 0,6 milj. euroa uuden teollisuusalueen maanhankintoihin. Yritysten arvio työpaikkamäärän kehityksestä: Nyt Lisäys Anaika Wood Luna Wood Luna Comp Uusi teollisuusalue 250 Lisäys yht. 335 henkilöä Esitys: Liikennevirasto osallistuu 50 % osuudella Soinlahden teollisuusalueen liikennejärjestelyihin, kokonaiskustannusarvio noin 2,5 milj. euroa. Loppuosa rahoituksesta toteutetaan maakunnan ja kaupungin rahoituksella Martti Harju kaupunginjohtaja Juhani Räisänen tekninen johtaja Iisalmen kaupunki Lähiosoite Postiosoite Kotisivu: Osasto Postinro ja -toimipaikka Postinumero Sähköposti: kirjaamo@iisalmi.fi tai Puhelin (017) , faksi Faxnumero etunimi.sukunimi@iisalmi.fi

4

5

6

Iisalmen kaupungin markkinointiviestintä 2013-2014

Iisalmen kaupungin markkinointiviestintä 2013-2014 Iisalmen kaupungin markkinointiviestintä 2013-2014 26.2.2013 Kaupunkistrategia 2020 Visio: - Korkeatasoinen palveluvarustus - Monipuolinen elinkeinorakenne ja vahva yrittäjyys - Erinomaiset yhteydet -

Lisätiedot

20306 NASTOLAN KUNTA TURPEENSALMEN ALUEEN LIIKENNESUUNNITELMA LISÄSELVITYKSET 13.4.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.

20306 NASTOLAN KUNTA TURPEENSALMEN ALUEEN LIIKENNESUUNNITELMA LISÄSELVITYKSET 13.4.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola. 20306 TURPEENSALMEN ALUEEN LIIKENNESUUNNITELMA 13.4.2006 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN-15870 HOLLOLA PUH./TEL +358-(0)3-52 351 FAKSI/TELEFAX +358-(0)3-523 5252 SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) VIRRANPUISTON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS, joka koskee Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan korttelia 80 (osa) ja puistoaluetta. Kaava-alue sijaitsee Iisalmen

Lisätiedot

Kehä IV. Edunvalvontakortti

Kehä IV. Edunvalvontakortti Kehä IV Edunvalvontakortti 1.2.2019 Kehä IV Kunnan tavoitteissa ja toimenpiteissä keskeinen liikennehanke Suunnittelun tavoitteena on, että toteutus välillä voi alkaa vaiheittain ja Tuusulan osalta ennen

Lisätiedot

BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa?

BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa? BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa? 23.5.2018 1 ECO3 TIIVISTETYSTI 2 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli

Lisätiedot

AK 369 Terveyskeskuksen ja sairaalan alueen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (oas) esittelytilaisuus

AK 369 Terveyskeskuksen ja sairaalan alueen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (oas) esittelytilaisuus Muistio 1 (2) LIITE 3 2.2.2017 287220 AK 369 Terveyskeskuksen ja sairaalan alueen osallistumis ja arviointisuunnitelman (oas) esittelytilaisuus Aika 1.2.2017 Paikka kaupungintalo, kahvio Läsnä Osallistujat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Keski-Karjalan rakennemuutoksen kasvupaketti TIIVISTELMÄ

Keski-Karjalan rakennemuutoksen kasvupaketti TIIVISTELMÄ Keski-Karjalan rakennemuutoksen kasvupaketti TIIVISTELMÄ Stora Enson päätettyä sulkea Kiteen sahan valtioneuvostolle esitetään Keski-Karjalan nimeämistä äkillisen rakennemuutoksen alueeksi vuosille 2020-2022.

Lisätiedot

Vt 4 Kirri-Tikkakoski

Vt 4 Kirri-Tikkakoski Vt 4 Kirri-Tikkakoski 5.2.2019 Ohjelma Tilaisuuden avaus Väylän ja hankkeen esittely Urakan perustietoja Urakan sisältö Alustava aikataulu, vaiheet, koulujen ympäristöjen liikenne Keskustelua ja suunnitelmiin

Lisätiedot

14 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 14 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

14 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 14 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 4/2019 Kuntakehitysjaosto KOKOUSAIKA torstai 12.9.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pornaisten kunnanvirasto, Kirkkotie 176, hallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite

Lisätiedot

Talousarvio. Tot vuoden alusta

Talousarvio. Tot vuoden alusta Toimiala Vastuuhenkilö Tekniikka ja ympäristöpalvelut Tekninen johtaja Hannu Tylli Muutettu talousarvio Tekniikka ja ymp.palvelut TP 2016 Talousarvio Ta-muutos Tot vuoden alusta Poikkeama Tot-% muutettu

Lisätiedot

Itä-Immanen Vaihe 2 LIITE 5 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS

Itä-Immanen Vaihe 2 LIITE 5 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS LIITE 5 Naantalin kaupunki Ympäristövirasto Yhdyskuntatekniikka 82120192/1 Itä-Immanen Vaihe 2 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS 03.10.2008

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013

Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013 Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013 Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys Laura Kelhä 6.6.2014 2007-2013 toimintalinjat EAKR 1. Yritystoiminnan edistäminen 2. Innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI TIESUUNNITELMAN YLEISÖTILAISUUS JORMA LAAKSO JA ANNA ELF 20.6.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Tiesuunnitelman lähtökohdat, perustiedot ja

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (5) 151 Tripla-rakennushankkeen HKL:n kustannusosuuksien hyväksyminen HEL 2016-008432 T 02 08 03 01 Päätös Käsittely päättää hyväksyä Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksen

Lisätiedot

Siltatien alue MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 ->

Siltatien alue MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 -> Siltatien alue Ydinkeskustan jälkeen merkittävin kasvusuunta on Siltatien alue, joka on tällä hetkellä rakentamaton alue. Osayleiskaavoituksen tavoitteena on muodostaa alueesta itsenäinen noin 5 300 asukkaan

Lisätiedot

IISALMEN YLEISKAAVA strateginen

IISALMEN YLEISKAAVA strateginen IISALMEN YLEISKAAVA strateginen 3 MALLIA KAUPUNGIN KEHITTÄMISEKSI IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Iisalmen yleiskaava tavoitteet Kaupunkistrategiasta väestötavoite

Lisätiedot

Tahkon matkailustrategia. Pohjois-Savon matkailun tulevaisuus seminaari 26.1.2010 Jorma Autio

Tahkon matkailustrategia. Pohjois-Savon matkailun tulevaisuus seminaari 26.1.2010 Jorma Autio Tahkon matkailustrategia Pohjois-Savon matkailun tulevaisuus seminaari 26.1.2010 Jorma Autio VK Aholansaari Joonas Kokkonen: Viimeiset kiusaukset Paavo Ruotsalainen Tahko on lähellä Helsinki Tahko 435

Lisätiedot

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Raportti 1 Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Kuukausiraportti nro 11/2017 Tarkastelujakso: 1.11.2017-30.11.2017 Laatinut: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy Hyväksynyt: Liikennevirasto Liikennevirasto PL 33, 00521

Lisätiedot

SELVITYS ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSELLE (ARA) KUNNALLISTEKNIIKAN AVUSTUSKOHTEIDEN TOTEUTUKSESTA VUONNA 2015

SELVITYS ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSELLE (ARA) KUNNALLISTEKNIIKAN AVUSTUSKOHTEIDEN TOTEUTUKSESTA VUONNA 2015 SELVITYS ASUMISEN RAHOITUS JA KEHITTÄMISKESKUKSELLE (ARA) KUNNALLISTEKNIIKAN AVUSTUSKOHTEIDEN TOTEUTUKSESTA VUONNA 215 1 Valtionavustuspäätökset Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskus ja Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Muistio 1 (4) AK 370 Mansikkaniemen asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (laajennettu oas) esittelytilaisuus

Muistio 1 (4) AK 370 Mansikkaniemen asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (laajennettu oas) esittelytilaisuus Muistio 1 (4) 371244 AK 370 Mansikkaniemen asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (laajennettu oas) esittelytilaisuus Aika 11.4.2018 klo 17.00 18.00 Paikka Läsnä Vanha Kainuuntie 6A (Metsäpirtin

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys

Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007-2013 Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys 2007-2013 toimintalinjat EAKR 1. Yritystoiminnan edistäminen 2. Innovaatiotoiminnan ja verkostoitumisen

Lisätiedot

Vaalimaan työpaikkakeskittymän joukkoliikenteen järjestäminen. Esitys kunnille (Kotka, Hamina & Virolahti) Cursor Oy

Vaalimaan työpaikkakeskittymän joukkoliikenteen järjestäminen. Esitys kunnille (Kotka, Hamina & Virolahti) Cursor Oy Vaalimaan työpaikkakeskittymän joukkoliikenteen järjestäminen Esitys kunnille (Kotka, Hamina & Virolahti) - 13.7.2018 Cursor Oy Taustat ja lähtökohdat Vaalimaalle on kehittymässä monipuolinen työpaikkakeskittymä,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN KUNTA KAAVOITUKSEN TULOSYKSIKKÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS VIHILUODON YRITYSALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELYJÄ VARTEN VIHILUODON OSA-ALUE

Lisätiedot

Ajankohtaista POS-ELYstä

Ajankohtaista POS-ELYstä Ajankohtaista POS-ELYstä Tiemerkintäpäivät Kuopiossa 16.2.2017 Pohjois-Savon ELY-keskus / Airi Muhonen Sisältö Toimintaympäristö Itä-Suomen liikennestrategia Tienpidon rahoitus Tiehankkeet Pohjois-Savon

Lisätiedot

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue

Lisätiedot

SELVITYS ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSELLE (ARA) KUNNALLISTEKNIIKAN AVUSTUSKOHTEIDEN TOTEUTUKSESTA VUONNA 2015

SELVITYS ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSELLE (ARA) KUNNALLISTEKNIIKAN AVUSTUSKOHTEIDEN TOTEUTUKSESTA VUONNA 2015 SELVITYS ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSELLE (ARA) KUNNALLISTEKNIIKAN AVUSTUSKOHTEIDEN TOTEUTUKSESTA VUONNA 2015 1 Valtionavustuspäätökset Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ja Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Laajakaista kaikille tilannekatsaus

Laajakaista kaikille tilannekatsaus Laajakaista kaikille 2015 - tilannekatsaus 21.6.2011 Kajaanin kirjaston Kalevala Sali klo 12:00-14:10 Kainuun maakunta Paula Karppinen, suunnittelija Kainuun maakunta kuntayhtymä, aluekehitys paula.a.karppinen@kainuu.fi

Lisätiedot

Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit

Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit Risto Leppänen 30.10.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtakunnalliset kärkihankkeet Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa

Lisätiedot

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 2.4.2014 Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 Toimintaympäristö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (tekstissä jatkossa ELYkeskus) Tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät. Luottamushenkilökoulutus Kaupunginjohtaja Kristina Stenman

Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät. Luottamushenkilökoulutus Kaupunginjohtaja Kristina Stenman Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät Luottamushenkilökoulutus 4.10.2017 Kaupunginjohtaja Kristina Stenman Maakunta- ja sote-uudistus 2020 1.1.2020 uusi aluehallinnon taso, maakunta Pohjanmaan

Lisätiedot

E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie

E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie 29.01.2019 E18 Turun kehätien parantamishankkeet 2 E18 Kirismäki-Kausela lyhyesti Turun kehätie (Kt 40) on osa E18 -tietä. Vilkkaasti

Lisätiedot

Kemijärvi. Heikki Nivala Boreal Bioref Oy

Kemijärvi. Heikki Nivala Boreal Bioref Oy 13.2.2019 Kemijärvi Heikki Nivala Boreal Bioref Oy KEMIJÄRVEN BIOJALOSTAMO Boreal Bioref Oy:n tavoite; Tehdään biojalostamon rakentamista koskeva investointipäätös Hyödyntää alueen kasvavia metsävaroja

Lisätiedot

VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA

VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA Länsi-Vuosnaisten ranta-asemakaava muutos on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 3.4. 2.5.2018. Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

Lahden keskustan radanvarren kehitysaskeleita. Veli-Pekka Toivonen: Tekninen ja ympäristötoimi

Lahden keskustan radanvarren kehitysaskeleita. Veli-Pekka Toivonen: Tekninen ja ympäristötoimi Lahden keskustan radanvarren kehitysaskeleita Uinuvasta radanvarresta keskustan kasvualueeksi Mikkeli Tampere Kouvola Helsinki Uinuvasta radanvarresta keskustan kasvualueeksi Kilpailualue 53 ha WDC vuoden

Lisätiedot

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9.

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Maakuntakaava 2040 Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Seuraavat askeleet: Ehdotus MH: 11+12/2017 Viranomaislausunnot 2-3/2018 Viranomaisneuvottelu Kaavaehdotus nähtäville Hämeen parasta kehittämistä! Heikki

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

Yleisötilaisuus Tesoman seisake, ratasuunnitelma, Tampere

Yleisötilaisuus Tesoman seisake, ratasuunnitelma, Tampere Yleisötilaisuus Tesoman seisake, ratasuunnitelma, Tampere 4.6.2019 Yleisötilaisuuden sisältö Väyläviraston rooli ja tehtävät Ratasuunnitelma Hankkeen taustat ja lähtökohdat Tampereen kaupungin näkökulmasta

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue

Lisätiedot

Muistio 1 (4) AK 370 Mansikkaniemen asemakaavaehdotuksen esittelytilaisuus

Muistio 1 (4) AK 370 Mansikkaniemen asemakaavaehdotuksen esittelytilaisuus Muistio 1 (4) 30.10.2018 412990 AK 370 Mansikkaniemen asemakaavaehdotuksen esittelytilaisuus Aika 29.10.2018 klo 17.00-18.30 Paikka Koljonvirran kartano, Ylemmäisentie 6 Läsnä Osallistujat (erillinen lista)

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA vv. 2017 2019 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvik pysyy väljästi rakennettuna ja viihtyisänä asuinalueena 3.5.2012 1 Långvikin kehittäminen kunnan päätöksenteossa 1(5) Joulukuu

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/ (13) Jämsä-Uusitalo Vaili Jäsen Jääskö Virpi. Mustakangas-Mäkelä Anne Jäsen

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/ (13) Jämsä-Uusitalo Vaili Jäsen Jääskö Virpi. Mustakangas-Mäkelä Anne Jäsen POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 (13) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 16.11.2016 klo 09:00-11:40 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kortesoja Jorma MYR varapj

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta 13.10.2011 (Timo Vuoriainen, Tapio Koikkalainen) 27.11.2013 päivitetty Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta Jyväskylän seudulla on useita tärkeitä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.12.2014 Sivu 1 / 1 2256/10.03.01/2014 130 Merituulentien plv 41-950 (sisältää Niittytorin), Haukilahdenkadun plv 0-295, Niittyportin plv 0-350 (sisältää Niittyportin LP- alueen),

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

ELINKEINOPOLITIIKAN TAVOITTEET LIPERISSÄ 2014-2017

ELINKEINOPOLITIIKAN TAVOITTEET LIPERISSÄ 2014-2017 ELINKEINOPOLITIIKAN TAVOITTEET LIPERISSÄ 2014-2017 Valtuusto xx.xx.2014 1 2 ELINKEINOPOLITIIKAN TAVOITTEET LIPERISSÄ 2014-2017 Valtuusto hyväksyy osaltaan Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2014-2017,

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty Leppämaantien kevytväylä Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Uusi kevyen liikenteen väylä ajoradan viereen reunatuella erotettuna. Pituus noin 480 metriä. Yhteyshenkilöt/

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen Kestävää kasvua ja työtä ohjelma 2014 2020 Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Jussi Lehtinen EAKR rahoituksen jakautuminen ohjelmakaudella 2014 2020, Kymenlaakso Pk yritysten kilpailukyvyn parantaminen n. 28

Lisätiedot

TERVETULOA JOENSUUHUN!

TERVETULOA JOENSUUHUN! TERVETULOA JOENSUUHUN! JOENSUUN AJANKOHTAISET HANKKEET Kuntatekniikanpäivät 2010 Tekninen johtaja Anu Näätänen TOIMINTA-ALUE maapinta-ala 2382 km 2 asukasluku 72704 (1.1.2010) JOENSUU 2009 : Joensuu +

Lisätiedot

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Liittymäselvitys. Asikkala

Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Liittymäselvitys. Asikkala Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Asikkala 2011 Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla 1 SISÄLTÖ 1. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 SUUNNITTELUKOHDE JA TIEVERKKO 3 1.2 MAANKÄYTTÖ JA KAAVOITUS

Lisätiedot

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS 1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön

Lisätiedot

t y Iisalmen kaupunki Ote pöytäkirjasta 5 Kaupunginhallitus

t y Iisalmen kaupunki Ote pöytäkirjasta 5 Kaupunginhallitus Ylä-Savon SOTE _- t y Ote pöytäkirjasta 5 '!'?.C'' Asianro : IlS/569/10.03.02 01201T 103 Terveyskampus -hankkeen vaiheiden 2 ja 3 hankesuunnitelma 15.5.2017 103 Valmistelija: Teknisen toimialan johtaja

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 KAAVAMUUTOKSEN KOHDE, TARKOITUS JA TAVOITTEET Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen L-vastuualueen rakennushankkeet 2015. Urakoitsijailtapäivä 2015

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen L-vastuualueen rakennushankkeet 2015. Urakoitsijailtapäivä 2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen L-vastuualueen rakennushankkeet 2015 Urakoitsijailtapäivä 2015 30.1.2015 Esityksen sisältö: Investointihankkeet 2015 Käynnissä olevat ELY-keskuksen omat uudet hankkeet Muiden

Lisätiedot

Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus

Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Vastineet ehdotusvaiheen lausuntoihin ja muistutuksiin 8.3.2016 Antinkankaan koulun asemakaavan muutosehdotus on ollut MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden ja puurakentamisen edistäminen Suomessa ja Kouvolassa

Puutuoteteollisuuden ja puurakentamisen edistäminen Suomessa ja Kouvolassa Puutuoteteollisuuden ja puurakentamisen edistäminen Suomessa ja Kouvolassa vt. kaupunkikehitysjohtaja Aimo Ahti 17.3.2011 Aimo Ahti 0 Suomen tie! 17.3.2011 Aimo Ahti 1 Rakennemuutoksen ja ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit

ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit Mikseri 30.10.2018 Kristiina Laatikainen Tavoitteet Kannustaa yrityksiä Kehittämään toimintaansa Hakemaan kasvua liikevaihdon ja työpaikkojen myötä Uudistamaan toimintaansa

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko

Lisätiedot

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Helmikuu 2017 Outi Kaihola Etelä-Savon ELY-keskus Rahoitus EU:lta ja valtiolta Maaseuturahasto Sijainti maaseudulla Alle 10 hlöä työllistävät (mikroyritykset), maataloustuotteiden

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lokakuu 2018 Yleishyödyllisyys Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

KLAUKKALAN OHIKULKUTIE, TIESUUNNITELMA, NURMIJÄRVI JA VANTAA

KLAUKKALAN OHIKULKUTIE, TIESUUNNITELMA, NURMIJÄRVI JA VANTAA KLAUKKALAN OHIKULKUTIE, TIESUUNNITELMA, NURMIJÄRVI JA VANTAA TIESUUNNITELMAN YLEISÖTILAISUUS JORMA LAAKSO JA LAURI HARJULA 3.6.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lähtökohdat, perustiedot ja yleiskartta Tutkitut eritasoliittymien

Lisätiedot

2. Vuoropuhelu, tapaamiset, toimialatuntemuksen lisääminen kaupungin hallinnossa

2. Vuoropuhelu, tapaamiset, toimialatuntemuksen lisääminen kaupungin hallinnossa VAIVATON ARKI KAJAANIN ELINKEINOPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA Taulukko: Kajaanin Elinkeinopolitiikan toimenpideohjelma 2009-2012. Tarpeiden sijaan keskitytään mahdollisuuksiin. Tavoite Kehittämiskohde A:

Lisätiedot

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 30.11.2015 KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue

Lisätiedot

DN:o 1 (5) 1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä kaupunki) Liikennevirasto PL Helsinki. 2. Sopimuksen tausta

DN:o 1 (5) 1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä kaupunki) Liikennevirasto PL Helsinki. 2. Sopimuksen tausta DN:o 1 (5) Mt. 101:n (Kehä I) - Kivikontien eritasoliittymän, mt. 101:n (Kehä I) - Hämeenlinnanväylän eritasoliittymän sekä mt. 101:n (Kehä I) välillä Espoon raja Vihdintie edistämistä koskeva aiesopimus

Lisätiedot

JOENSUU: Pilkon selvittelyt. Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi

JOENSUU: Pilkon selvittelyt. Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi JOENSUU: Pilkon selvittelyt Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi Joensuu seudun yleiskaava 2020:n alue YLEISKAAVA KOKO JOENSUUN ALUEELLA Joensuu

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot

MAANTIEN 3932 PARANTAMINEN VÄLILLÄ JOUTSENO-RAVATTILA, Lappeenranta

MAANTIEN 3932 PARANTAMINEN VÄLILLÄ JOUTSENO-RAVATTILA, Lappeenranta SOPIMUSLUONNOS 1 (5) 23.10.2012 280/2012/KAS/11 MAANTIEN 3932 PARANTAMINEN VÄLILLÄ JOUTSENO-RAVATTILA, Lappeenranta Sopimus toteutuskustannusten jaosta ja kohteen rakentamisesta Ravattilan koulun kohdalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 348 15.12.2014 12 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA Tässä toimenpideohjelmassa paikallisella matkailulla tarkoitetaan Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan alueiden matkailua. Alueellinen matkailu tarkoittaa Etelä-Savon

Lisätiedot

HAKEMUS. Ympäristölupa 716

HAKEMUS. Ympäristölupa 716 07.08.2017 07.08.2017 2(11) Sisällysluettelo 1. Hakija...3 1.1. Yrityksen perustiedot...3 1.2. Yrityksen yhteystiedot...3 1.3. Yhteyshenkilöt...4 2. Tiivistelmä...4 2.1. Hakijan laatima kuvaus...4 3. Taustatiedot...4

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta 1 Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta Tiejohtaja Mauri Pukkila Tiehallinto

Lisätiedot

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin

Lisätiedot

TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE

TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE KIURUVEDEN KAUPUNKI PL 28, 74701 Kiuruvesi, puh. vaihde (017) 272 900 www.kiuruvesi.fi Palvelut>Tonttitarjonta 11.5.2012 Vapaita pientalotontteja on taajaman

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN

Lisätiedot

Vt1 Veikkolan meluesteet toteutuksen edistämistä koskeva aiesopimus

Vt1 Veikkolan meluesteet toteutuksen edistämistä koskeva aiesopimus Aiesopimus 1 (4) Vt1 Veikkolan meluesteet toteutuksen edistämistä koskeva aiesopimus 1 Sopijapuolet Kirkkonummen kunta (jäljempänä kunta) Liikennevirasto Pk 33 00521 Helsinki 2 Sopimuksen tausta Aiesopimus

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: Liikennepalveluiden maakunnallinen kehittäminen ja järjestäminen - Joukkoliikenne - Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 29.3.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut

TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut YDINTOIMINNOT KAUPUNKIRAKENNE Yhdyskuntasuunnittelu Maankäyttö Yhdyskuntatekniikka VESIHUOLTO Veden myynti 4,22 milj. m3 / v Vesijohtoverkoston

Lisätiedot

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Raportti 1 Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Kuukausiraportti nro 1/2018 Tarkastelujakso: 1.1.2018-31.1.2018 Laatinut: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy Hyväksynyt: Liikennevirasto Liikennevirasto PL 33, 00521

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Liikenne- ja viestintäministeriö 21. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot