PUOLUSTUSTALOUDELLINEN SUUNNITTELUKUNTA TIETOYHTEISKUNTASEKTORI. ICT ja huoltovarmuus ELEKTRONIIKKAPOOLI

Transkriptio

1 PUOLUSTUSTALOUDELLINEN SUUNNITTELUKUNTA TIETOYHTEISKUNTASEKTORI ICT ja huoltovarmuus ELEKTRONIIKKAPOOLI Helmikuu 2005

2 2

3 SISÄLLYS Tausta Johdanto Kolmas teollinen vallankumous Teolliset murrokset Tietoyhteiskunta ja uusi talous Uuden talouden vaikutus teollisuudessa Moderni tuote- ja palvelukäsite Palvelujen merkityksen kasvu Arvoketju- ja prosessimuutokset Horisontaalikehitys Tietointensiiviset palvelut Innovaatioiden merkitys Tietotekniikan kehitys Mihin kehitys johtaa? Miten prosessit muuttuvat Prosessien käsitteet ja mallit Vertikaaliset ja horisontaaliset prosessit Prosessien siirtyminen sähköiseen muotoon Hyödyt, niiden mittarit ja mallit Ongelmat ja riskitekijät Kriittiset pisteet, osaprosessit ja ulkoistaminen Prosessien hallinta ja julkisen vallan tehtävät Painopisteet lähitulevaisuudessa Miten tietotekniikka vaikuttaa Prosessien halkeaminen fyysiseen ja sähköiseen osaan Tietotekniikan vaikutusmekanismit Huoltovarmuusnäkökulma Riskien synty-, siirtymis- ja vaikutusmekanismit ICT:n vaikutusmekanismeista syntyvät uhat Tietotekniset uhat Yhteiskunnalliset uhat Yksityishenkilön uhat Pitkän aikavälin riskit Ehdotuksia Menetelmät Konkreettiset tapaukset Organisointi Lisähuomioita Johtopäätökset Viitteet...56 Liite 1: Tietotekniikan vaikutusmekanismit...61 Liite 2: Haastattelurunko, kevät Liite 3: Haastattelurungot, kesä ja syksy Liite 4: Haastatellut henkilöt:

4 Tausta PTS:n Sähkö ja elektroniikkapooli SEPO (c/o Sähkö- elektroniikka- ja tietoteollisuus SET) teetti vuonna 1999 samalla tutkijalla Olli Martikaisella selvityksen huoltovarmuudesta tietoyhteiskunnan aiheuttamassa muutoksessa. Raportti julkaistiin vuonna 2000 nimellä Tietoyhteiskunta ja huoltovarmuus. Sen toisena kirjoittajana oli Seppo Ihalainen. Raportissa painopisteenä oli tietoturvaan, kommunikaatioverkkojen kehitykseen ja niiden hallintaan liittyvät kysymykset. Todettiin että fyysisen osan huoltovarmuus on hyvin tunnettu ja hallittu asia, mutta sähköisen osan vastaavat käsitteet ja niihin liittyvät toimenpiteet tunnetaan huonommin. Selvitystyössä nousi esille useitakin jatkotutkimusta tarvitsevia aiheita. Yksi niistä oli tietoyhteiskunnan prosessien tarkempi analysointi. Niinpä SEPOn Tietokone- ja tietoliikenneosasto päätti jo vuonna 2001 käynnistää jatkoselvityksen, jonka työnimenä oli: Digitaalisten prosessien käsitteiden edelleen kehittäminen ja kriittisten osien analysointi huoltovarmuuden kannalta. Tämä julkaisu on syntynyt edellä mainitun toimeksiannon pohjalta. Pääosa työstä tehtiin vuosien 2003 ja 2004 aikana. Menetelmänä käytettiin kirjallisuustutkimuksen ja teoreettisen tutkimustyön lisäksi haastatteluihin perustuvaa kvalitatiivista tutkimusta. Koska Sähkö- ja elektroniikkapooli SEPO purettiin joulukuussa 2004, tämä raportti julkaistaan uuden tietoliikenne- ja elektroniikkatuotannon huoltovarmuudesta vastaavan PTS:n tietoyhteiskuntasektorin Elektroniikkapooli ELPO:n ensimmäisenä julkaisuna. Helsingissä, tammikuussa 2005 Leo Laaksonen ELPO:n pääsihteeri 4

5 1. Johdanto Huoltovarmuus on yhteiskunnan taloudellisten perustoimintojen turvaamista. Tähän toimintaan osallistuvat hallinto ja elinkeinoelämä yhdessä. Huoltovarmuutta suunnittelevat, ylläpitävät ja kehittävät puolustustaloudellinen suunnittelukunta ja Huoltovarmuuskeskus. Poikkeusoloihin varautuminen edellyttää säännönmukaisesti pitkäjännitteistä työtä eikä valmiuksien luominen nopealla aikataululla yleensä ole mahdollista. Edellisessä raportissa (Martikainen, Ihalainen, 2000) tutkimme huoltovarmuutta tietoyhteiskunnan aiheuttamassa muutoksessa. Painopisteenä oli tietoturvaan, kommunikaatioverkkojen kehitykseen ja niiden hallintaan liittyvät kysymykset, mutta samalla nähtiin laajemmin yritysten ja organisaatioiden prosessien halkeaminen fyysiseen ja sähköiseen (digitaaliseen) osaan. Fyysiset tavaravarastot ja tavaravirrat korvautuvat osittain digitaalisilla tietovarastoilla ja tietovirroilla. Esimerkiksi reaaliaikaisesti tietotekniikalla ohjattu tuotantoketju, jossa fyysiset välivarastot ja redundanssi poistetaan, on tavoitteiltaan vastakohtainen verrattuna klassiseen huoltovarmuuden malliin, jossa luotiin kriittisten tarvikkeiden varastoja sekä redundanssia. Fyysisen osan huoltovarmuus on hyvin tunnettu ja hallittu asia, mutta sähköisen osan vastaavat käsitteet ja niihin liittyvät toimenpiteet tunnetaan huonommin. Näin ollen syntyi tarve analysoida prosessien halkeamista ja sen aiheuttamia ilmiöitä tarkemmin. Aihe on varsin vähän tutkittu, joten menetelmänä käytettiin kirjallisuustutkimuksen ja teoreettisen työn lisäksi semiformaaleihin haastatteluihin perustuvaa kvalitatiivista tutkimusta. Raportissa olevat haastattelulainaukset ovat alkuperäisistä lyhennettyjä ja ne on muutettu kirjakielelle. Tietotekniikan aiheuttamaa muutosta ja kriittisiä kysymyksiä erityisesti metsäteollisuudessa tutkittiin myös Tekesin rahoittamassa OECD:n KISA-tutkimuksessa, jonka tulokset olivat käytettävissä. Kvalitatiivisen tutkimuksen avulla luotiin ja testattiin jaottelu mekanismeille, joilla informaatio- ja kommunikaatioteknologiat (Information and Communication Technologies, ICT) tai lyhyesti tietotekniikka vaikuttaa yrityksissä ja organisaatioissa, ja jotka näin ollen ovat prosessien halkeamisen taustalla. Jaottelun formalisoimiseksi jouduttiin myös luomaan modernin tuote- ja palvelukäsitteen malli, jota käytetään tietotekniikan vaikutusten kuvaamisessa. Tässä raportissa pyritään avaamaan laajemmin sähköisten prosessien ja niihin liittyvän kehityksen lainalaisuuksia. Tehtävä osoittautui hyvin laajaksi sen systeemisen ja verkostomaisen luonteen vuoksi. Lisäksi alueen tutkimus on vielä ollut hajanaista, on useita teoreettisia kehikoita mutta ei kokonaisia systeemisiä malleja. Uuden talouden systeemisiin ilmiöihin liittyvä teorianmuodostus, kuten horisontaalikehitys, modulaarisuus ja verkostoituminen sekä tuottavuuden kehittämisen mallit ja mittarit, vaikuttavat olevan edelleenkin lasten kengissä. Tämä nähtiin selvästi yrityksissäkin: 5

6 Pitäisi kehittää teorioita, jotka selittävät näitä ilmiöitä. Yrityshaastatteluissa tietotekniikan välttämättömyys talouselämälle oli ilmiselvä: Konsolidoitumiskehitys ja avoin talous johtavat prosessien integroitumiseen. Kaikki toiminta perustuu ICT:lle. On selvää, että järjestelmillä täytyisi olla yhteinen turva-ajattelu. Kyky ylläpitää järjestelmiä manuaalisesti on unohtunut täysin. Ne eivät voi mitenkään toimia ilman IT:tä. Samoin informaatiotekniikan (Information Technology, IT) ja kommunikaation kriittisyys: Tuotanto ja bisnes ovat nykyään riippuvaisia ICT:stä. Näen tämän yhteyden, koska olen opiskellut automaatioalaa ja nyt olen IT-alalla. IT-alalla yhä kriittisemmäksi kehittyvät tukifunktiot ovat hiljalleen tuoneet alalle kriittisyyden. Automaatiopuolella yleistyvät standardoidut IT-platformit ovat puolestaan tehneet tästä alasta yhä haavoittuvamman. Tässä yhteydessä on muistettava, että tietotekniikka ei sinänsä ole muutosten syy tai aiheuttaja yrityksissä, vaan ajurina on liiketoiminta. Tietotekniikka luo liiketoiminnallista arvoa yrityksille kolmella tavalla: Automatisoimalla olemassa olevia toimintoja ja luomalla siten kustannussäästöjä, keräämällä, käsittelemällä ja integroimalla tietoa ja siten lisäämällä laatua ja tehokkuutta sekä mahdollistamalla uusia tapoja tehdä asioita. Syntyvä sähköinen liiketoiminta on organisaation sisäisten, niiden välisten ja ulkoisten prosessien hoitamista tietojärjestelmiä ja tietoverkkoja hyväksikäyttäen. Ymmärrämme tässä liiketoiminnan laajasti kattaen myös julkisten organisaatioiden toiminnan. Tämä määrittely heijastuu myös sähköisen liiketoiminnan jakautumisessa: Noin 85% sähköisen liiketoiminnan arvosta on organisaatioiden sisäisissä tai niiden välisissä prosesseissa, loput ulkoisessa sähköisessä kaupankäynnissä ja asioinnissa (Kogut 2003, Eisenmann 2002). Käymme raportin alussa läpi tietotekniikan vaikutuksia ja niin kutsuttua kolmatta teollista vallankumousta (joissakin lähteissä puhutaan viidennestä vallankumouksesta tarkoittaen samaa kehitysvaihetta). Tämän jälkeen tarkastelemme prosesseja ja niiden muutosta sekä kirjallisuuden että haastattelujen kautta. Lopuksi luokittelemme tietotekniikan vaikutuksen organisaatioissa ja prosesseissa, vaikutusten luomia uhkia ja riskitekijöitä sekä malleja, tapoja ja menetelmiä niihin ennalta varautumiseksi. Ennen kuin lukija perehtyy varsinaiseen raporttiin haluamme nostaa johdannossa esiin muutamia mielestämme merkittävimpiä tuloksia ja havaintoja. Edellisissä teollisissa vallankumouksissa teollisen tuotannon automatisoiminen oli keskeinen menetelmä tuottavuuden lisäämisessä uuden teknologian ja raaka-aineiden ohella. Tietoyhteiskunnassa vastaavasti uuden tiedon luonti, tiedon jalostaminen ja innovaatiot ovat keskeinen tuotannon muoto. Mutta tällä alueella olemme vielä käsityöläisvaiheessa. Hyvät menetelmät, työkalut ja automatisoitu teollinen tiedon jalostaminen puuttuvat. Ei siis mikään ihme, jos ihmiset palavat loppuun jo ennen eläkeikää. Tietoyhteiskunnan teollistumisen edellyttämä automatisoitu tiedon jalostaminen kehittynee kahdessa vaiheessa: Ensiksi ratkaistaan automatisoitu tiedon keruu ja käyttö, sen jälkeen palveluiden, 6

7 algoritmien ja proseduurien automaattinen tuottaminen eli koodeja tuottavat koodit. Tietotyön ja palveluiden kehityksen automatisointi sekä siihen liittyvät menetelmät ja työkalut voisivat olla suuri mahdollisuus suomalaiselle ICT-alalle. Prosessien halkeamisen ja tiedon automaattisen jalostamisen eräs uhkakuva on Habermasin esittämä työn käsitteen lysähtäminen (implosion): automaatio korvaa ihmistyötä ja työprosessien muutos muuttaa työn luonnetta. Työn tuote ei ole enää työn tekijän välittömän taidon ja toiminnan tulos, puhutaan ammattien häviämisestä. Palaamme tähän tutkiessamme tietämyksen ja informaation roolia tuotteissa. Prosessien halkeamisessa fyysiseen ja sähköiseen osaan avainmekanismeina ovat tietämyksen ja tiedon kodifioituminen ja samanaikainen komplementaarisuuden ja kommunikaation hyväksikäyttö. Tuotantoautomaatiossa on suhteellisen helppoa siirtää ohjaus tietojärjestelmien varaan. Sen sijaan ihmisiin liittyvissä prosesseissa, kuten koulutuksessa, terveydenhuolto- ja sosiaalitoimessa sekä henkilökohtaisissa palveluissa, prosessien automaatio tietotekniikan avulla on haasteellista ja vaatii menetelmien sekä välineiden innovatiivista kehittämistä. Tietoyhteiskunnan luomat riskit jakautuvat kahteen osaan: Välittömät riskit, joiden logiikka tunnetaan mutta joita ei pystytä täysin hallitsemaan, sekä välilliset ja systeemiset riskit, jotka voivat olla näkymättömiä tai joiden logiikkaakaan ei tunneta. Välittömiä riskejä on muun muassa Internet-verkkojen laadussa, eri kommunikaatiomuotojen keskittymisessä samaan Internet-infrastruktuuriin, yhteen käyttöjärjestelmään siirtymisessä ja eri sovellusten yhdistymisessä yhdeksi toiminnanohjausjärjestelmäksi. Systeemisiä riskejä syntyy tietojärjestelmien tiukasta riippuvuudesta toisistaan ja yritysten globaalista konsolidaatiosta. Yritykset vähentävät riskejään optimoimalla toimintojaan globaalisti ICT:n avulla, jolloin syntyy uusia riskejä ja riskit siirtyvät osittain paikallisille yhteiskunta- ja yksilötasoille. Myös tietoyhteiskunnan teollistuminen on systeeminen riski. Automatisoitu tiedon jalostaminen ja koodeja tuottavat koodit monistavat virheellisten toimintojen vaikutukset. Saattaa jopa olla, että toisen teollisen vallankumouksen globaalit tuotantoketjut purkautuvat kolmannessa vallankumouksessa tietämysohjattujen autonomisten tuotanto-, toimisto- ja asuntojärjestelmien verkostoiksi, joissa ainoastaan tieto- ja tietämys ovat globaaleja. Maan ja energialähteiden lisäksi suojataan tietämysvarantoja ja niiden teollisia oikeuksia. Yllättävintä tutkimuksessa oli, miten vähän tiedämme näistä ilmiöistä ja niiden mekanismeista. Tietoyhteiskunta on levinnyt kaikkialle, mutta vasta nyt sen vaikutukset alkavat tuntua ja jatkuvasti voimistua. Helsingissä Tekijä 7

8 2. Kolmas teollinen vallankumous 2.1. Teolliset murrokset Klassisen taloustieteen mukaiset tuotannontekijät - raaka-aineet ja maa, työvoima ja pääoma - ovat saaneet rinnalleen tuotannontekijöiksi tiedon ja tietämyksen (information and knowledge). Itse asiassa Adam Smith (1776) näki jo erikoistumisen ja tietämyksen merkityksen innovatiivisuudelle yrityksissä, ja sen, ettei kilpailu perustu teknologiseen monimuotoisuuteen eli diversiteettiin, vaan diversiteettiin ja kokeiluun tuotteissa. Uusklassisen taloustieteen tutkima epätäydellisten markkinoiden teoria, tarjonnan ja kysynnän tasapaino ja eri tuotannontekijöiden vaikutus talouskasvuun johti Arrow n kasvuteoriaan ja käsitteeseen Learning by Doing (Arrow, 1962). Teorian mukaan yritykset kohdentavat kehityspanoksiaan lyhytjänteisesti ja valtiovallan tehtävä on täydentää yritysten tutkimus- ja kehittämistoimintaa (T&K) pitkäjänteisellä julkisella kaikkien hyödynnettävällä T&K:lla. Paul Romerin (1986) uusi kasvuteoria toi mukaan ulkoisvaikutukset, tietämyksen ja osaamisen tahattoman leviämisen eli spill-overit. Tietoon ja osaamiseen investoijan lisäksi investoinneista hyötyvät muutkin kuin alkuperäinen investoija. Näin ollen julkisen vallan kannattaa kannustaa innovaatiotoimintaa julkisella koulutuksella ja T&K:lla sekä mahdollisilla verotus- ja rahoitusvälineillä. Evolutionaarisessa taloustieteessä teknologian kehitys, innovaatiot ja niiden syntyminen nähdään kehityksen moottoreina. Innovaatioiden luonnissa ja hyödyntämisessä keskeisiä ovat organisaatiot, instituutiot ja vuorovaikutus (Lundvall 1988, Nelson ja Winter 1992, yhteenveto katso Lemola 2000). Lisäksi markkinan tekemät valinnat ja teknologisten kehityspolkujen merkitys nähdään selkeästi. Näin ollen myös tutkimus- ja kehitystyöhön liittyvässä julkisen vallan roolissa korostuu yksityisten yritysten keskinäisen sekä niiden ja tutkimuslaitosten yhteistyön kehittäminen. Historiallinen lainalaisuus talouden ja yhteiskunnan kehittymiselle ovat teknologiset innovaatiot ja niihin liittyvät teolliset kehitysvaiheet. Taloudellisen kasvun moottoreina ovat olleet ideat, joilla on kehitetty teknologiaa ja liiketoimintaa. Ensimmäinen teollinen vallankumous (n ) perustui höyryvoimaan, jonka avulla teollinen tuotanto, rautatiet ja laivaliikenne kehittyivät ja teollinen tuottavuuden kasvu nousi pysyvästi uudelle tasolle. Toinen teollinen vallankumous (n ) käynnistyi sähkövoiman ja kemian tutkimuksen teollisten sovellusten myötä ja samalla tuottavuuden kasvu lisääntyi, vastaten eri maissa uuden teknologian käyttöönottoa. Kolmas teollinen vallankumous käynnistyi tietokoneen ja digitaalisten verkkojen kehityksen myötä 1960-luvulla. Tämä tiedon digitaaliseen käsittelyyn ja siirtoon perustuva murros on vaikuttanut talouteen sekä yrityksiin laajasti, ja nämä vaikutukset näyttävät edelleenkin jatkuvan ja kehittyvän ehkä syvällisempinä ja merkittävämpinä kuin olemme uskaltaneet odottaa. 8

9 BKT per henkilö I II III Ruotsi UK Japani Kuva 2.1: Tuottavuuskehitys teollisten vallankumousten seurauksena (Eliasson 1986) Teknologisen innovaation leviäminen tapahtuu usein kahdessa vaiheessa. Alussa on ns. teknologiavaihe, jossa uusi teknologia standardoituu eli syntyy sen hallitseva malli (dominant design, katso Utterback ja Abernathy 1975). Tässä vaiheessa alalle tulee paljon yrityksiä, jotka näkevät teknologiassa mahdollisuuksia. Erityistä syntyvälle hallitsevalle mallille on, ettei sen tarvitse olla paras mahdollinen, vaan riittävän hyvä. Tärkeämpää kuin teknologia on mallin saama johtava markkina-asema. Hallitsevan mallin vakiintumisen jälkeen ala konsolidoituu, yritysten määrä vähenee voimakkaasti ja siirrytään ns. diffuusio-vaiheeseen, jossa malli otetaan käyttöön eri toimialoilla (Abernathy ja Utterback 1978, Anderson ja Tushman 1997). Yritysten lukumäärä- r- indeksi Teknologiavaihe Dominant Designs Diffuusiovaihe Prosessi-innovaatiot Uudet liiketoimintamallit Uudet sovellukset aika Kuva 2.2: Teknologia- ja diffuusiovaihe (Abernathy and Utterback 1978, OECD 2003) 9

10 Diffuusiovaiheessa uutta teknologiaa hyödynnetään useilla toimialoilla ja sen käyttöönotto luo prosessimuutoksia. Hyvänä esimerkkinä tästä kehityksestä on sähkön käyttö luvulla syntyi sähkölampun hallitseva malli. Englannissa oli 1880-luvun alussa kymmeniä sähkölamppuja valmistavaa yritystä ja niiden pörssikurssit nousivat pilviin. Sähkölamppustandardin syntymisen jälkeen yritysten määrä romahti, ja Englantiin ei valmistajia jäänyt yhtään. Hollantilainen Philips sen sijaan sai kaupan Pietarin katuvalaistuksen sähköistämiseksi, ja se säilyi murrosvaiheen yli hengissä. Sähkön hyödyntämistä ei ollut kuitenkaan pelkkä valaistus, vaan 1880-luvun jälkeen siirryttiin sähkön diffuusiovaiheeseen. Sähköä sovellettiin teollisiin voimanlähteisiin ja liikenteeseen, valaistukseen, lämmitykseen sekä kommunikaatioon. Näiden sovellusten avulla siirryttiin uuteen teolliseen kasvuvaiheeseen, joka konsolidoitui vasta 1929 laman yhteydessä. Vastaava kehitys kuin sähkön käyttöönotossa on nähtävissä myös internetin ja mobiilipalveluiden yhteydessä. Molemmissa oli teknologiavaihe ja hallitsevan mallin syntyminen 1990-luvulla. Tämä vaihe päättyi alan konsolidoitumiseen vuoden 2001 jälkeen. Diffuusiovaiheen käynnistymistä hidastavat kuitenkin institutionaaliset jäykkyydet. Suomi sai mobiilijärjestelmien, erityisesti NMT:n ja GSM:n menestyksen kautta etumatkan mobiilipalveluissa ja mobiiliteknologiassa muihin länsimaihin verrattuna, mutta epäilyksiä etumatkan säilymisestä esiintyi haastatteluissa: Visio Suomesta johtavana tietoyhteiskuntana ei perustu todellisuuteen. Esimerkiksi Korea on meitä viisi vuotta edellä. Tulevaisuuden tietoyhteydet ovat oletettavasti valtavan tehokkaita ja mahdollistavat multimedian yhdistymisen. Tämä on meillekin periaatteessa mahdollisuus, jos infrastruktuurimme pystyy seuraamaan yleistä kehitystä. Jos meillä on vanhentunut infrastruktuuri, emme voi mitenkään kehittää palveluita tai tuotteita kehittyneisiin infrastruktuureihin. Silloin mahdollisuus on menetetty luvun alussa siirryttiin Internet- ja mobiiliteknologioiden diffuusiovaiheeseen, jossa Internet-verkkoa ja mobiilikommunikaatiota käytetään kaikilla toimialoilla ja ne muuttavat alojen prosesseja, luovat uusia toimintamalleja ja kohottavat tuottavuutta. Mobiilipalveluiden ja Internetin teknologiavaihe kesti vähän yli kymmenen vuotta, mutta diffuusiovaihe kestänee useita kymmeniä vuosia. Diffuusiovaihe on systeeminen ja eri innovaatiot hyödyntävät toisiaan synergisillä tavoilla. Suomessa tämä ICT:n ja mobiilin diffuusio on vielä hyvin keskeneräistä. Tyypilliset mallit, menetelmät ja mittarit ICT:n ja mobiilipalveluiden käyttöönottamiselle prosessien kehittämiseksi ja tuottavuuden nostamiseksi ovat vasta kehityksen alkuvaiheessa. Tämä nähtiin yrityksissäkin: Kehitykselle kaivataan selvästi ohjausta oikeaan suuntaan. ICT:n diffuusiovaihe voi edellyttää paikallisten klustereiden lisäksi samaan aikaan toimintaa sekä globaalissa että lokaalissa mittakaavassa. ICT-sovellusten ja palveluiden kehittäminen perustuu kansainvälisiin alliansseihin ja yhteistyöhön mutta niiden soveltaminen vuorostaan on tehtävä lokaalisti. 10

11 2.2. Tietoyhteiskunta ja uusi talous Uuden talouden ilmiöitä on havainnoitu jo useita vuosikymmeniä. Käsitteet jälkiteollinen tai palveluyhteiskunta, tietoyhteiskunta ja uusi talous ovat eri näkökulmia, jotka liittyvät toisiinsa. Haluamme tekstissä painottaa käsitteiden tieto (information) ja tietämys (knowledge) eroa, vaikka suomenkielessä sanaa tieto käytetään yleisesti tarkoittaen vaihtelevasti kumpaakin. Tietoyhteiskunta (Information Society, japaniksi Johoka Shakai) käsite syntyi Japanissa vuonna 1963 Tadao Umesaon artikkelissa, jossa kuvattiin yhteiskunnan evoluutiota informaatiotoimialojen kehityksen kautta (Castells 1998). Mainittakoon, että artikkelin kirjoittaja tutki alkujaan apinayhteisöjen kulttuureja. Artikkeli aiheutti väittelyä Japanissa 1964, mutta jo vuonna 1967 Japanin kauppa- ja teollisuusministeriö MITI otti teeman yhdeksi strategiseksi alueeksi. Tietoyhteiskuntakäsite levisi Japanista länteen 1970-luvulla, mutta jo vuonna 1969 Peter F. Drucker käytti termejä tietoyhteiskunta (knowledge society) ja tietoteollisuus (knowledge industries) kirjassaan The Age of Discontinuity (1969). Jälkiteollisen yhteiskunnan käsitteen kehitti amerikkalainen sosiologi Daniel Bell erityisesti teoksessaan The Coming of Post-Industrial Society (1973). Jälkiteollinen yhteiskunta on Bellin mukaan länsimaiden kehitystä koskeva ennuste, jossa talous ja ammattirakenne muotoutuvat uudelleen. Tavaratuotannosta siirrytään palveluihin (palvelu-yhteiskunta), teknologioissa siirrytään uusiin tieteeseen perustuviin teknologioihin ja pinnalle nousee uusi yhteiskuntakerros, tekninen eliitti. Näin yhteiskunta muuttuu tavaroita tuottavasta yhteiskunnasta tieto- ja tietämysyhteiskunnaksi (information and knowledge society). Yoneji Masudan kirjassa The Information Society as Post-Industrial Society (1983) käsitteet tieto- ja jälkiteollinen yhteiskunta yhdistyvät. Ulrich Beck (1986) esittää tietoyhteiskunnan riskiyhteiskuntana (Risikogesellschaft). Riskiyhteiskunnalla tarkoitetaan muutosta rikkauden tuotannosta ja jakautumisesta riskien tuotantoon ja jakautumiseen. Modernisaatio luo ennennäkemättömän määrän uusia, yksilöllisiä riskejä ja teknologisia uhkatekijöitä, joita on vaikea rajoittaa saati ennustaa. Riskit kohdistuvat viimekädessä erityisesti yksilöön sosiaalisten kriisien muodossa. Beckin mukaan teollisuusyhteiskunnan klassiset käsitteet eivät riitä kuvaamaan ja selittämään syntyvää kehitystä. Jürgen Habermas (1987) vuorostaan puhuu näköalattomuudesta (uusi yleiskatsauksettomuus), joka on osoitus syvästä muutoksesta. Habermasin mukaan kyseessä on työn käsitteen lysähtäminen (implosion): automaatio korvaa ihmistyötä ja työprosessien muutos muuttaa työn luonnetta. Työn tuote ei ole enää työn tekijän välittömän taidon ja toiminnan tulos, puhutaan ammattien häviämisestä. Palaamme tähän tutkiessamme informaation roolia tuotteissa. Manuel Castells (1996) kuvaa verkostoyhteiskunnan (Network Society) kehityksen, jonka perusyksikkö on verkostoitunut yritys. Verkostoituneet yritykset toimivat yhteistyössä, joka perustuu informaation jakamiseen, vain työvoima on lokaalia. Globaalien yritysten hierarkkiset ja vertikaaliset rakenteet hajoavat ja muuttuvat osittain horisontaalisiksi. Kapitalismin uusi laji on nyt globaali pääomaverkosto, joka hallitsee pääomavirtoja reaaliaikaisten ja globaalien digitaalisten informaatioverkkojen avulla. Valta siirtyy instituutiolta näihin globaaleihin verkostoihin ja saa muodon informaation kautta, jota 11

12 ilmentää mediakulttuuri. Mediakulttuuri luo ristiriidan länsimaisen yksilön identiteetin kanssa: merkitykset eivät ole enää yksilön hallinnassa. Henkilökohtaisen identiteetin etsinnästä tulee sosiaalisen merkityksen lähde. Peter F. Drucker (2002) jatkaa Castellsin kuvaaman jälkikapitalistisen yhteiskunnan analysointia nimellä seuraava yhteiskunta (next society). Pääoman, luonnonvarojen ja työvoiman sijaan tiedosta tulee tärkein tuotannontekijä. Arvoa tuotetaan tiedosta kolmella tavalla: Parantamalla prosesseja ja palveluita, kehittämällä uusia tuotteita ja palveluita sekä tekemällä innovaatioita. Tieto toteuttaa itseään toiminnan kautta ja sitä mitataan tuloksilla. Johtamisen tavoitteena on tiedon allokointi tuottavaan käyttöön, tietoa sovelletaan tietoon, kun aikaisemmin pääomaa allokoitiin mahdollisimman tuottavasti. Tällä Druckerin logiikalla voidaan tulkita monia tämän päivän ilmiöitä. Ensinnäkin teoria tiedosta ja tietämyksestä taloudellisena resurssina on kovin keskeneräinen. Tämä teoria liitettynä teknologiseen muutokseen olisi ilmeisen hyödyllinen ja antaisi mahdollisuuden kehittää parempia menetelmiä luoda tietoa ja lisätä tuottavuutta. Toiseksi, jos tiedon ja tietämyksen lisääminen, uuden tiedon luonti ja innovaatiot ovat keskeinen tulevaisuuden tuotannon muoto, olemme alueella vielä käsityöläisvaiheessa. Hyvät menetelmät, työkalut ja automatisoitu teollinen tiedon jalostaminen puuttuvat. Tilanne on kuin teollistumisen alkuvaiheessa Englannissa: alipalkatut ylityöllistetyt työläiset yrittävät saavuttaa tuotantotavoitteita tekemällä käsityötä tehtaissa ilman kehittyneitä massatuotannon työkaluja. Ei siis mikään ihme, jos ihmiset palavat loppuun tällaisessa ympäristössä jo varhain ennen eläkeikää (Kasvi 2004). Tietoyhteiskunnan teollistumisen edellyttämä automatisoitu tiedon jalostaminen kehittynee kahdessa vaiheessa: Ensiksi ratkaistaan automatisoitu tiedon keruu ja käyttö, sen jälkeen algoritmien ja proseduurien automaattinen tuottaminen eli koodeja tuottavat koodit (keskustelu Jyrki Ali-Yrkön kanssa 2004). Itse asiassa näkemys oppivista koneista ja ohjelmista ei ole uusi, vaan esiintyy jo Alan Turingilla (Hodges 1983/2000) ja nykyään kognitiotieteissä. Uudelle taloudelle on ollut taloustieteen piirissä käytössä kaksi määritelmää, suppea ja laaja. Suppea määritelmä viittaa tietotekniikan kehitykseen ja sen mahdollistamaan tuottavuuden kasvuun. Laaja määritelmä tarkastelee talouden muutosta tietotekniikan, globalisaation, finanssi- ja työmarkkinoiden sekä julkisen talouspolitiikan yhteisvaikutuksen muodostamana kokonaisuutena (Hämäläinen 2001). Haastatteluissa tietojärjestelmiin sisältyvän tiedon merkitys korostui: ICT on nykyään bisnesprosessin keskeisin työkalu. Se on kasvanut usein niin hiljaa, ettei sen kriittisyyttä ole tiedostettu ainakin toimistopuolella. Ajatellaan että ICT on kaksijakoinen: kriittiset järjestelmät, kuten prosessiautomaatio, ja toimistopuolen ICT. Edellisen toimimattomuus lamauttaa tuotannon, jälkimmäisen toimimattomuus puolestaan bisneksen. Tieto on korvaamattomampi tuotannontekijä kuin ihmiset: Tietojärjestelmä on ylivoimaisesti arvokkaampi kuin työntekijät. Myyntitykit ja teknologiaosaajat ovat tässä ympäristössä kohtalaisen helposti korvattavissa. 12

13 Tietojärjestelmään vuosien varrella kertyneen valtavan tietomäärän korvaaminen olisi puolestaan lähes mahdotonta. Tietotekniikka on ollut myös iso investointikohde: ICT järjestelmien kehittämiseen osallistuvan henkilöstön määrällä ja vuosien varrella kertyneellä työmäärällä saavutettaisiin monilla aloilla todella näkyviä tuloksia. ICT alalla saavutusten arvoa ja tärkeyttä on kuitenkin vaikea ymmärtää tai tiedostaa, kun kehitys tapahtuu hiljaa taustalla, eivätkä tuloksetkaan ole niin konkreettisesti nähtävissä. Kehittymisen lisäksi järjestelmiin on vuosien varrella kertynyt valtava määrä tietoa. Keskustelussa tietotekniikan tuottavuudesta esiintyy erisuuntaisia näkemyksiä. Solowin paradoksi 1980-luvulla väittää, ettei tietoteknisillä investoinnilla ole osoitettavissa tuottavuuslisäyksiä, vaan kyseessä on enemmänkin tietotekniikan suorituskyvyn kasvun ja laskevien hintojen luoma harha. Toisaalta uudemmassa tutkimuksessa on osoitettu, että tietotekniikka nostaa tuottavuutta erityisesti organisaatiomuutosten ja digitaalisten verkkojen käytön yhteydessä (OECD 2003). Suomalaisten yritystilastojen perusteella tietotekniikan tuottavuusvaikutus on ollut keskimäärin noin 8-20%, mutta tapauskohtaiset erot ovat suuria riippuen yritysten iästä ja toimialasta, negatiivisia vaikutuksia ja vastaavasti yli 100% tuottavuuskasvujakin löytyy (Maliranta ja Rouvinen 2003). Mobiiliteetin tuottavuus on suurempi, keskimäärin noin 40%. (samojen tekijöiden toistaiseksi julkaisematon tulos). Haastattelujen yhteydessä arvioitiin esimerkiksi pankkitoiminnan transaktioiden määrän henkilökuntaan nähden nelikertaistuneen 1980-luvun jälkeen: Suomen pankkien transaktioiden määrä suhteessa henkilöstömäärään on nelinkertaistunut. Henkilöstökustannukset ovat ehkä nousseet nopeammin kuin ATK-kulut. Muutos on kuitenkin erittäin merkittävä. Keskiansiot kasvavat vaikka absoluuttiset palkat eivät muutu. Suurin mitattavissa oleva saavutettu hyöty on kustannustehokkuus, toinen on reagointikyky ja joustavuus siirryttäessä investoinneista palveluostoihin. Vastaavasti tukkukaupassa EDI:n käyttöönoton seurauksena pystyttiin virtaviivaistamaan toimitus ja laskutusketjuja merkittävästi: Ennen 80-lukua pääasia oli sisäinen integraatio. 80-luvulla alkoi ulkoinen integraatio, joka jatkui 90-luvulle. 80-luvulla kehitys oli vauhdikkainta; otettiin käyttöön OV-EDI. Tietoliikenne ja ATK-palvelujen käyttö on kasvanut 1990-luvulla erityisesti kansainvälisessä teollisuudessa. Esimerkiksi metsäteollisuudessa tietoliikennepalvelujen käyttö on teollisuustilastojen mukaan noin kaksinkertaistunut ja ATK-palvelujen käyttö kolminkertaistunut vuosien 1995 ja 2002 välillä. Tämä kehitys korreloi suoraan tuotannon ulkomaille siirtymisen kanssa (Kuva 2.3). Kilpailukykyinen kansainvälistynyt tuotanto ja logistiikka on edellyttänyt modernin tietotekniikan ja tietoliikenteen käyttöä, ja haastatteluissa arvioidaan näiden käyttötarpeiden vielä moninkertaistuvan. 13

14 Mrd euro 25,000 20,000 15,000 10,000 5,000 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 % liikevaihdosta Tuotanto Suomessa Tuotanto ulkomailla Tietoliikennepalvelut % ATK-palvelut % Tietoliikennelaitteet % 0, Kuva 2.3: Suomalaisen metsäteollisuuden tietoliikenne- ja IT-palvelujen oston kehitys (Lindström, Martikainen ja Hernesniemi 2004). Huomattava kaiken kaikkiaan on, että tietotekniikka ei sinänsä ole muutosten ajuri yrityksissä, vaan ajurina on liiketoiminta, joka etsii parempia ja tuottavampia tapoja tehdä yrityksen tavoitteena olevia asioita. Tietotekniikka mahdollistaa näiden asioiden tekemisen uusilla, paremmilla ja tuottavammilla tavoilla sekä auttaa hallitsemaan yrityksen riskejä muuttuvassa ympäristössä. Näin ollen, kun puhumme tietotekniikan vaikutuksista liiketoimintaan ja organisaatioihin, on muistettava, että vaikutukset tulevat toiminnan kehittämisen vaatimuksista, eivät tietotekniikan vaatimuksista Uuden talouden vaikutus teollisuudessa Moderni tuote- ja palvelukäsite Markkinoinnissa huomattiin jo varhain, että tuotteeseen liittyy useita ominaisuuksia (characteristics), joiden liittäminen tuotekäsitteeseen oli hyödyllistä. Tällaisia ominaisuuksia ovat mm. tuotemerkki, mielikuvat, asiakaspalvelu, toimitusaika, laatu ja huolto. Varsinaista tuotetta alettiin kutsua ydintuotteeksi (core product), ja sen ympärillä nähtiin kehämäisesti eritasoisia tuote-ominaisuuksia (product characteristics). Tällaista tuotenäkökulmaa kutsutaan moderniksi tuotekäsitteeksi. Kun tuotteen asiakasarvo jaetaan eri ominaisuuksille, näitä teoreettisia ominaisuuksien hintoja kutsutaan Hedonistisiksi hinnoiksi (Hedonistic prices). 14

15 Valmistuksen ja suunnittelun näkökulmasta itsenäisistä osista koostuvaa tuotetta kutsutaan modulaariseksi tai komponentoituvaksi. Kilpailukykyisen ICT-tuotteen suunnittelussa tuoterunkojen (framework), alustojen (platform) ja komponenttien käyttö on nykyaikana välttämättömyys. Elektroniikkateollisuus perustui komponentteihin jo 1920-luvulla, minkä jälkeen se on kokenut lukuisia teknologiamurroksia sekä komponenttitasolla (radioputket -> transistorit) että järjestelmätasolla (analogiatekniikka -> digitaalitekniikka, erilliskomponentit -> mikropiirit). Mikroprosessori ja sulautetut ohjelmistot ovat olleet ehkä radikaalein elektroniikan murros tähän mennessä, ne muuttivat sekä tuotteiden arkkitehtuurin että suunnittelun Palvelujen merkityksen kasvu Palvelulla, laajasti ymmärrettynä, tarkoitetaan sellaista aineetonta suoritetta, joka siirtyy käyttötilanteessa palvelun tuottajalta sen käyttäjälle. Palveluille on perinteisesti ollut tyypillistä se, ettei niitä voi varastoida eikä niitä voi myydä edelleen kolmannelle osapuolelle, koska tuotanto ja kulutus tapahtuvat samanaikaisesti. Ohjelmistot ja digitaaliset verkot muuttavat palvelukäsitettä: Palvelu voidaan muuttaa ohjelmistoksi ja sitä voidaan käyttää joko lokaalisti tai verkon kautta. Näin palvelu muuttuu enemmän tuotteen tai automatisoidun prosessin kaltaiseksi. Tavallaan "palvelun ja tuotteen rajat hämärtyvät", tuotteeseen kuuluvat sen ohjelmisto-, sisältö- ja palveluelementit. Itse asiassa rajanveto sulautetun ohjelmiston ja verkosta tuotteeseen saatavan palvelun välillä on häilyvä, ja osittain valintakysymys. Jos verkkoyhteys on kallis, kannattaa ohjelmistot ladata päätelaitteeseen (matkapuhelin), kun taas vastakkaisessa tapauksessa kaikki palvelut voivat olla verkon takana (Laajakaistaliittymät, WLAN, televisio ja radio). Sulautettuihin ohjelmistoihin ja verkkopalveluihin perustuvia tuotteita voidaan kehittää, simuloida ja testata tietokoneympäristöissä virtuaalisesti (Leppälä, Kerttula ja Tuikka 2003) Arvoketju- ja prosessimuutokset Tuotteen komponentoituminen ja jakautuminen elementteihin antaa mahdollisuuden ulkoistaa osien tuotannon tai tuotteen kokoonpanon. Palveluelementtien syntyminen, erityisesti ICT:n kautta, vapauttaa myös elementtien kehityksen ja tuotannon paikkasidonnaisuudesta. Näin traditionaalinen arvoketju alkaa pilkkoutua moniulotteiseksi arvoverkostoksi (Parolini 1999). Arvoverkostojen myötä voidaan sanoa "tuotannon rajojen hämärtyvän". Standardoitujen komponenttien tai elementtien tuotannossa voi syntyä mittakaava- ja osaamisetuja, joiden vaikutuksesta komponentti-valmistajista tai ohjelmisto/ palvelutuottajista voi tulla globaaleja suuryrityksiä. Tällaiset yritykset voivat parhaimmillaan ottaa haltuunsa toimialan johtoaseman (vrt. Intel, Microsoft, Oracle). 15

16 Moderneissa yrityksissä on siirrytty tuotannon ohjauksessa kysyntäohjaukseen. Tällainen reaaliaikainen ohjaus edellyttää kysyntätietojen ja ennusteiden saamista hyvissä ajoin valmistusprosessiin sekä komponenttitoimittajille. Isot valmistajat kytkevät mielellään jakelukanavansa ja alihankkijansa sähköisesti suoraan tuotannonohjausjärjestelmiinsä. Tässä suhteessa voidaan sanoa myös "yritysten rajojen hämärtyvän" Horisontaalikehitys Jos tuotteen tai palvelun tuotannossa jotkut moduulit tai elementit standardoituvat siten, että ne sopivat useisiin rinnakkaisiin tuotteisiin jopa yli toimialojen, voi kyseisestä osasta tulla itsenäinen. Riittävän kysynnän vallitessa tällainen itsenäinen osa voi muuttua globaaliksi standardiksi tai jopa osatoimialaksi. Esimerkeiksi käyvät Internet-teknologian standardoituminen ja sitä hyödyntävät johtavat IT- ja telekommunikaatioyritykset. Tällaista kehitystä kutsutaan horisontaalikehitykseksi. Horisontaalimallia, jossa kaikki tietoliikennepalvelut perustuvat Internetprotokollaan (IP) kutsutaan All-IP malliksi. Näyttäisi siltä, että horisontaalikehitys liittyy erityisesti komponentteihin perustuviin tuotteisiin tai palveluihin ja näkyy monilla ICT-pohjaisilla toimialoilla. Ilmiön merkityksen nähdään jatkuvasti kasvavan yritysten liiketoiminnan positiointia analysoitaessa (Christensen 2004). Telephone Data TV All-IP ACCESS TECHNOLOGIES HORIZONTAL ACCESS NETWORK TECHNOLOGIES IP BASED NETWORK NETWORK BASED SERVICES HORIZONTAL SERVICES Kuva 2.4: Tietoliikenteen horisontaalikehitys rinnakkaisista vertikaalisista verkoista Internetprotokollaan (IP) perustuvaan teknologiaan Christensenin mukaan globalisaation vaikutuksesta standardoituvat alat menettävät erikoisluonteensa eli kommoditisoituvat, jolloin voi syntyä globaaleja horisontaaleja. Kommoditisoitumiskehityksessä olevien yritysten on pyrittävä kannattavuutensa säilyttääkseen siirtymään näistä horisontaaleista arvoketjunsa johonkin kannattavampaan osaan, mahdollisesti alavirtaan. Tätä Christensen kutsuu dekommoditisaatioksi. Näistä uusista alueista vuorostaan voi muodostua globaaleja vertikaaleja. 16

17 Tietointensiiviset palvelut Samoin kuin primääriarvoketju voi kokea horisontaalikehityksen, vastaava ilmiö on nähtävissä myös sekundääriarvoketjuissa. Sekundääriarvoketjuissa horisontaalikehitystä kutsutaan tietointensiivisten palvelujen syntymiseksi (Knowledge Intensive Service Activities, KISA, Knowledge Intensive Business Services, KIBS). Nämä ovat olleet viime vuosina länsimaiden nopeimmin kasvavia palveluita. Tuote- ja palveluominaisuuksien, komponenttien sekä suunnittelumenetelmien standardoituminen mahdollistavat niihin liittyvien palveluiden myynnin yhä laajemmalle asiakaskunnalle. Samaan aikaan kun globaalit yritykset keskittyvät tärkeimpiin arvoa tuottaviin toimintoihinsa ne usein ulkoistavat muita toimintojaan. Näin globalisaatio ja toimialan konsolidaatio edistävät tietointensiivisten palvelujen syntyä. Osaamisintensiivisillä liike-elämän palveluilla on useita tyypillisiä ominaisuuksia. Tyypillisiä ovat ainakin seuraavat piirteet (Miles 1999, Lindström, Martikainen ja Hernesniemi, 2004): 1) Tiedon tuottaminen toisille yrityksille: Tiedon kehittäminen ja soveltaminen liittyy olennaisena osana osaamisintensiivisiin palveluihin. Tiedon tuottajille on ominaista myös korkeasti koulutetut työntekijät. 2) Palvelut liittyvät uuteen teknologiaan: Liike-elämän palvelut ovat sellaisten palvelutuotteiden jakajia, jotka perustuvat tavalla tai toisella uusiin tai kehittyviin teknologioihin. Yksi merkittävä alue on esim. informaatioteknologia ja sen hyödyntäminen. 3) Palvelu, jonka tuottaja toimittaa, on suunniteltu vuorovaikutuksessa käyttäjän kanssa: Tämä tarkoittaa sitä, että asiakas on osaamisintensiivisen palvelun tuottajalle erittäin tärkeä, kun palvelutuote räätälöidään ja siten ikään kuin tehdään mittatilaustyönä ao. asiakkaalle sopivaksi. On tärkeää huomata, että osaamisintensiivisiin palveluihin liittyvä tietojen vaihdanta ei ole välttämättä aina täysin avoimessa, läpinäkyvässä tai koodatussa muodossa vaan se on osin niin sanottua hiljaista tietoa. Yritysten työntekijöiden ja työryhmien välinen vuorovaikutus onkin siksi ratkaisevaa uuden tiedon luomiselle. Palvelun tuottajan ja toisaalta asiakkaan tietopohjien hyödyntäminen vaatii hedelmällistä vuoropuhelua. Myös ns. näkyvän ja hiljaisen tiedon uudelleenmuokkaus ja käsittely on olennaista tämän tyyppisessä vuorovaikutussuhteessa (Nonaka ja Takeuchi 1995) Innovaatioiden merkitys Innovaatioiden syntymisen ymmärtäminen on ollut suuri haaste tutkimukselle. Emme pysty selittämään tyhjentävästi innovaation luomistapahtumaa enempää kuin maalauksen tai sävellyksenkään. Sen sijaan asiakastarpeen ymmärtäminen ja hyvä kommunikaatio korreloi menestyksellisiin innovaatioihin (von Hippel 1988) ja markkinatarve innovaatioprosessiin 17

18 (Mowery ja Rosenberg 1979). Teknologian kehitykseen, käyttöönottoon ja innovaatioiden syntyyn liittyy useita tunnettuja lainalaisuuksia. Ensinnäkin, tietämyksellä (knowledge) on merkitystä (Marshall 1890). Kaikki innovaatiot perustuvat tietoon. Tästä seuraa myös, että historialla on merkitystä (path dependence). Innovaatiot perustuvat usein olemassa olevaan osaamiseen ja aikaisemmin tehtyihin asioihin (Dosi 1988). Lisäksi aktiivisella tutkimuksella ja kehityksellä (T&K) on merkitystä. Tähän liittyvät nykyään nopeimmin kasvavat ja innovaatioita luovat tietointensiiviset palvelut (KISA, KIBS) (Miles 1999). Luova tuho (Schumpeter 1912) syntyy teknologian kehittymisvaiheessa uusien innovatiivisten pienten yritysten tullessa markkinoille ja niiden tuotteiden korvatessa vanhoja (ns. Schumpeter I -teoria). Teknologian diffuusiovaihetta hallitsevat olemassa olevat suuryritykset (incumbents), jotka hyödyntävät uusia ratkaisuja olemassaolevien tuotteiden kehityksessä ja ovat suurimpia T&K-panostajia (Schumpeter 1942, ns. Schumpeter II teoria). Tietämyksen ja T&K-panosten lisäksi yritysten sisäisillä prosesseilla on merkitystä. Yrityksen rutiinit realisoituvat yrityksen sisäisissä prosesseissa (Penrose 1959, Nelson ja Winter 1992). Yrityksen sisäisen rakenteen lisäksi yrityksen ympäristöllä on merkitystä. Tähän systeemiseen näkökulmaan liittyvät klusterikäsite (Porter 1990) ja kompetenssiblokin käsite (Carlsson ja Eliasson 2001). Yritys tarvitsee toimiakseen kumppaneita, esimerkiksi alihankkijoita tai jakelukanavia. Nämä ovat komplementaarisia (complementary) yrityksen omalle toiminnalle (Teece 1986). Yhteistyön kautta voidaan saavuttaa myös synergioita (Milgrom ja Roberts 1990) Tietotekniikan kehitys Tietotekniikan horisontaalikehitys toteutui ensin ATK-järjestelmissä 1980-luvulla ja tietoliikennejärjestelmissä tämä kehitys on paraikaa käynnissä (Kuva 2.4) luvulla ala oli hyvin vertikaalinen, kullakin tietokonevalmistajalla oli oma laitteistonsa, käyttöjärjestelmänsä ja ohjelmistonsa. Suurin oli IBM (Big Blue) ja muita valmistajia kutsuttiin seitsemäksi kääpiöksi (Seven Dwarfs). Mikroprosessorin kehittyminen luvulla synnytti henkilökohtaisen tietokoneen eli PC:n, ja IBM:n 1981 markkinoille tuoma PC muodostui hallitsevaksi malliksi. PC:n markkinamenestys ja avoin arkkitehtuuri mahdollistivat klooni-valmistajat ja alalle tuli suuri joukko PC-ohjelmistovalmistajia. Muutamassa vuodessa IT-teollisuus siirtyi horisontaaliseen PC-aikaan, ja nopeimmin kasvavat valmistajat olivat Intel ja Microsoft. Microsoft kehitti IBM:n kanssa yhdessä graafista käyttöjärjestelmää 1980-luvun lopulla ja onnistui tuomaan oman Windows-käyttöjärjestelmänsä markkinoille ennen IBM:n vastaavaa OS2-käyttöjärjestelmää. Liittämällä Windowsiin Office-toimisto-ohjelmapaketin, johon 18

19 sisältyi useita innovaatioita, Microsoft sai johtavan aseman PC-markkinassa 1990-luvulla, ja ohjelmistoteollisuus siirtyi PC-aikaan (Palmberg ja Martikainen 2003). Tietoliikenteessä tapahtui 1970-luvulla kaksi merkittävää uudistusta: digitaalisten verkkojen tulo ja tietokoneiden verkottuminen luvulla tapahtui vielä kolme murrosta, jotka muuttivat voimakkaasti tietoliikennealan kehityskulkua parin seuraavan vuosikymmenen aikana. Ensimmäinen oli Bell Systemsin pilkkominen kartellisyytösten nojalla 1983 AT&T - kaukoverkko-operaattoriksi ja seitsemäksi paikallisoperaattoriksi (Baby Bells). Tämä käynnisti telekilpailun USA:ssa sekä äänipalvelujen ja älyverkkojen kehityksen. Suomessa nämä kilpailulähtöiset tuotteet USA:sta, äänipalvelut (älyverkot ja 0800-palvelut sekä suomalainen keksintö 0700-palvelut) sekä reitittimet, otettiin telekilpailun välineiksi. Toinen 1980-luvun saavutus oli GSM:n eli digitaalisen mobiiliverkon standardointi Euroopassa (GSM = Groupe Spécial Mobile CEPT standardointityöryhmän mukaan). Nokia pääsi GSM-kehitysalliansseihin ja nousi merkittäväksi mobiilivalmistajaksi (Palmberg ja Martikainen, 2004). GSM avasi myös telekilpailun Euroopassa, sillä useimmissa maissa annettiin vähintään kaksi GSM-mobiilioperaattorilisenssiä. Kolmas 1980-luvun innovaatioalue oli PC:n oheislaitteiden liittämiseen ja PC:iden verkottamiseen kehitetty lähiverkkoteknologia (Local Area Network, LAN), sekä teollisuusautomaatiojärjestelmien ja yritysten lähiverkkojen liittämiseen kehitetyt reitittimet (router) ja sillat (bridge). Alan johtavaksi yritykseksi nousi Stanfordissa Kaliforniassa perustettu Cisco Systems, joka toimitti ensimmäisen reitittimensä Suomalainen innovaatio oli amerikkalaisen yrityksen sisäisen reititinverkon toteutus teleoperaattoriverkkona ja reitittävän datasiirron tarjoaminen julkisena operaattoripalveluna (Datanet, 1989). Tämän seurauksena Suomeen kehittyi varhain korkea Internet-host penetraatio, sillä julkishallinto, yliopistot ja yritykset olivat ensimmäisiä Datanet-asiakkaita luvulla syntyi neljäskin innovaatio, HTML-standardi (HyperText Markup Language), mutta sen merkitys tuli näkyville vasta 1994 ensimmäisen Mosaic-selaimen myötä. Mosaic, ja siitä kehittynyt Netscape käynnisti Internet-vallankumouksen, jonka seurauksena Internet Protokolla (IP) vakiintui 1990-luvulla hallitsevaksi reititinverkkojen standardiksi ja Web (World Wide Web) käyttöliittymästandardiksi. Web ja GSM olivatkin 1990-luvun nopeimmin kasvaneet standardit. Muutamat asiantuntijat uskovat mobiiliverkon kehittyvän täysin Internet-pohjaiseksi langattomaksi 4G-verkoksi (Martikainen 2004). Tietotekniikan peräkkäiset murrokset ja samanaikainen useiden teknologioiden ja sovellusten ylläpitäminen ja liitäntä toisiinsa ovat johtaneet yrityssektorilla palveluiden ja systeemiintegraation roolin kasvuun siten, että ne muodostavat jo IT-alan suurimman liiketoimintaalueen (Datamonitor 2003, katso kuva 2.5). Systeemi-integraation alustoina käytetään Middleware-ohjelmistoja (esim. CORBA, Common Object Request Broker, ja EJB, Enterprise JavaBeans) sekä moderneja integrointisovelluksia kuten EAI (Enterprise Application Integration) ja työnkulkusovellukset (Workflow applications). Yritysten väliseen tapahtumankäsittelyyn on kehitteillä Web-services arkkitehtuuri, joka itse asiassa muistuttaa 1990-luvun alussa kehitettyä CORBA-arkkitehtuuria, jossa transaktioissa käytetään Internetin XML-sanomia (Extensible Markup Language). 19

20 BUSD BUSD IT-konsultointi ja palvelut Ohjelmistot ja palvelut Internet-ohjelmistot ja palvelut IT konsultointi ja palvelut Ohjelmistot Ohjelmistot ja palvelut Internet ōhjelmistot ja palvelut Internet- ja postimyynti Internet-myynti Internet-myynti Ohjelmistot Internet - ja postimyynti Internet-liittymät Internet-liittymät Internet - myynti Internet - liittymät Kuva 2.5: IT-alan suurin osa-alue on palvelut Tietotekniikkaa käytettäessä käsitteet joudutaan määrittelemään ja dokumentoimaan, jolloin ne välttämättä kodifioituvat. Näin osa hiljaisen tiedosta (tacit knowledge) muuttuu eksplisiittiseksi ja dokumentoiduksi eli koodatuksi (codified). Koodattua tietoa voidaan siirtää ja sen tuottamista ja käsittelyä sekä ohjelmistojen kehitystä voidaan ulkoistaa (outsource) jopa ulkomaille (offshore). Ainoastaan lokaalit palvelut ja systeemi-integraatio säilyvät paikallisina (Pavitt 2002). Palvelut ja niihin liittyvän tuotantovälineiden ja henkilöstön ulkoistaminen eivät välttämättä ole kuitenkaan jatkuva trendi. Avoin lähdekoodi mahdollistaa standardialustojen syntymisen. Samalla voi jokin uusi teknologia käynnistää jälleen odottamattomia muutoksia. Esimerkiksi tulevaisuudessa on mahdollista, että yrityksissä siirrytään koko tietoliikenteen ulkoistamisesta omaan maanlaajuiseen tai kriittisten globaalien yhteyksien mustakuituinfrastruktuuriin (dark fiber infrastructure), jonka päälle ostetaan palvelutarjoajilta tai teleoperaattoreilta verkon tekniikka ja operointi. Muistin halpeneminen aiheuttanee vuorostaan, että informaation hyötykäyttö siirtyy yhä pienempään yksikkökokoon. Tällä hetkellä ICT-henkilöstön määrä on suurin megakeskuksissa, sillä suuryritykset nostavat ICTjärjestelmillä tuottavuuttaan. Seuraava haaste on tuottavuuden nosto PKT-tasolla ja lopuksi yksilötasolla. Henkilökohtainen tietovarasto mahtuu pian muutaman gigatavun Flashmuistiin, joka on kynän kokoinen. 20