Tietoyhteiskunnan haavoittuvuus kuinka voimme hallita sitä?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tietoyhteiskunnan haavoittuvuus kuinka voimme hallita sitä?"

Transkriptio

1 Huoltovarmuuskeskuksen 10-vuotisjuhlaseminaari Helsinki, Tietoyhteiskunnan haavoittuvuus kuinka voimme hallita sitä? TkT Arto Karila Karila A. & E. Oy HVK,

2 Suuria teknologisia murroksia Suurten murrosten lyhyen aikavälin vaikutukset yliarvioidaan ja pitkän aikavälin vaikutukset aliarvioidaan systemaattisesti Höyryvoima keksittiin 1700-luvulla levisi laajaan käyttöön 1800-luvulla Sähkö keksittiin 1800-luvulla levisi kaikkialle 1900-luvulla Tieto- ja tietoliikennetekniikka (TTT) syntyi 1900-luvulla tulee 2000-luvun aikana leviämään kaikkialle Tietojenkäsittely ja tietoliikenne ovat jo yhdentyneet TTT:ksi Seuraavassa vaiheessa TTT sulautuu huomaamattomaksi osaksi kaikkea inhimillistä toimintaa (vrt. sähkö) HVK,

3 Tietoyhteiskunnan haavoittuvuudesta Ote raportista TIETOYHTEISKUNTAKEHITYKSESTÄ LIPPOSEN II HALLITUKSEN KAUDELLA, Tietoyhteiskuntaasiain neuvottelukunnan raportti hallitukselle, : Yhteiskunnan häiriökestävyyden vahvistaminen Yhteiskunta, sen talous sekä yritykset ja kotitaloudet ovat yhä riippuvaisempia tietotekniikasta ja tietoverkoista. Tietoturvallisuus, verkkorikollisuuden torjunta ja erilaisten riskien hallinta tulevat yhä olennaisimmiksi ja osin elintärkeimmiksi osaksi eri organisaatioiden toimintaa. Tietoverkot ovat puolestaan riippuvaisia perusinfrastruktuurista, erityisesti sähkönsaannista. Neuvottelukunta katsoo, että kaikkien toimijoiden on panostettava tietoturvallisuuden jatkuvaan kehittämiseen sekä toimintansa jatkuvuussuunnitteluun ja normaaliolojen häiriötilanteisiin varautumiseen. Muuten raportti ei käsittele tietoyhteiskunnan haavoittuvuutta HVK,

4 Riippuvuus TTT:stä kasvaa edelleen Suomi on jo nyt erittäin riippuvainen tietoverkoista (pankkitoiminta, tiedotusvälineet, teollisuustuotanto, liikenne, energiahuolto jne.) Perinteiset manuaaliset prosessit on suurelta osin korvattu tietojärjestelmillä eikä niihin ole mahdollista palata Tietoverkkojen turvallisuus on tietoyhteiskunnan elinehto Tietoturvalla tarkoitetaan niitä hallinnollisia ja teknisiä toimenpiteitä, joilla varmistetaan tiedon luottamuksellisuus, eheys ja käytettävyys Kriittisten toimintojen perustuessa tietojärjestelmiin on näiden käytettävyys yhä keskeisempi vaatimus Hallinnollinen vastuu tietoliikenneturvallisuudesta ja tietoturvaloukkausten käsittely on vuoden 2002 alusta keskitetty Viestintävirastolle HVK,

5 Kaikki tietoliikenne siirtyy IP-pohjaiseksi Internet-teknologian ydin IP on riippumaton sekä verkoista että sovelluksista mahdollistaen uusien verkkoteknologioiden ja sovellusten nopean ja helpon käyttöönoton Tästä syystä Internet-teknologia kehittyy merkittävästi nopeammin kuin perinteinen teletekniikka Lähitulevaisuudessa kaikki edulliset tietoliikenneratkaisut tulevat olemaan IP-pohjaisia (kts. seuraavan sivun kuva) Tämä koskee myös mobiilitietoliikennettä IP muodostaa nähtävissä olevassa tulevaisuudessa ainoan pitävän pohjan TTT-järjestelmille Internetissä tulee olemaan enemmän laitteita kuin maailmassa ihmisiä - sen turvallisuus on kasvava haaste Olemme siirtymässä all-ip aikaan! HVK,

6 All-IP -kehitys Tietoliikenteen liikevaihto Euroopassa kehittyy oheisen kuvan mukaisesti (lähde FT Olli Martikainen) Martikaisen tutkimusten mukaan vuoteen 2015 mennessä käytännössä kaikki tietoliikenne Euroopassa on IP-pohjaista BUSD IP High Priority IP Low Priority ISDN Voice ISDN Data HVK,

7 Internet-teknologian turvallisuudesta Eräs tämän hetken merkittävä kehitystrendi on puheen siirtyminen IP-verkkoihin (Voice over IP, VoIP) Tämänhetkisiin VoIP-toteutuksiin liittyy vielä merkittäviä skaalautuvuus-, luotettavuus- ja tietoturvaongelmia Myös IP-verkkoja pidetään perinteisesti turvattomina Kuitenkin Internet-teknologia mahdollistaa erittäin luotettavien verkkojen rakentamisen edullisin kustannuksin IP on tehokas tapa siirtää tietoa käyttäen apuna kaikenlaisia fyysisiä verkkoja (käytettävyys) Tiedonsiirron eheys ja luottamuksellisuus taas hoidetaan käyttäen vahvaa salausta Internetin suuri vahvuus on sen horisontaalisuus tiedon siirto ja sovellukset on erotettu toisistaan alusta lähtien Tämä mahdollistaa kaikki sovellukset samassa verkossa HVK,

8 Operaattoriliiketoiminnan muutos Sisällöt ja Media Puhelin Mobiili Data Maksaminen ja tapahtumat Sovelluspalvelut Verkkopalvelut HVK,

9 Ad-hoc verkot Ad-hoc verkot muodostuvat spontaanisti ilman keskitettyä suunnittelua tai verkonhallintaa Ad-hoc verkkoja voidaan käyttää myös runkoverkkoina erityisesti poikkeusoloissa Lisäksi tarvitaan salausratkaisu ja liikenteen priorisointi Perinteisesti runkoverkot on suojattu kaivamalla ne syvälle kallioon tämä on erittäin kallis (eikä kuitenkaan varma) tapa Ad-hoc tekniikoilla voidaan nopeasti rakentaa verkko jopa täysin tuhoutuneen runkoverkon tilalle Niillä voidaan myös rakentaa verkko, joka on niin redundantti, ettei siitä voida käytännössä tuhota kuin pieniä osia Tällaisten verkkojen tulee perustua halpoihin massatuotteisiin joita voidaan tarvittaessa ottaa käyttöön vaikkapa yrityksistä Ad-hoc verkkojen käyttöä sotilaallisiin tarkoituksiin tutkitaan TKK:ssa ja niillä on runsaasti myös siviilisovelluksia HVK,

10 Luotettu toiminnallisuus Tietojärjestelmän turvallisuus edellyttää aina tiettyä luotettua toiminnallisuutta joka sisältää laitteistoa ja ohjelmistoa Kriittisten komponenttien, jotka saattavat vaarantaa koko järjestelmän toiminnan, määrä on minimoitava Ainakin näiden komponenttien tulee perustua avoimeen suunnitteluun ja niiden turvallisuus on voitava tarkastaa Tietoverkoissa on kaikki matalan turvatoiminnallisuuden tai luottamustason järjestelmät on suojattava hyökkääjiltä sijoittamalla ne vahvojen puolustuslinjojen taakse Kriittisiin järjestelmiin tulee suunnitella ja rakentaa riittävästi redundanssia ja teknistä monimuotoisuutta jotta ne eivät kohtuudella voi täysin pettää Koko maailman kriittiset tietojärjestelmät perustuvat teknologioille, jotka tuottaa maailman ainoa supervalta ja joiden tiedetään sisältävän tuntemattomia ja ei-toivottuja piirteitä HVK,

11 Johtopäätöksiä Riippuvuus TTT:stä on jo suuri ja kasvaa edelleen Yhteiskunnan on turvattava toimintansa jatkuvuus sekä poikkeusoloissa että normaaliolojen häiriötilanteissa Tätä varten tarvitaan IP-verkkoja, jotka ovat vikasietoisia ja tarvittaessa nopeasti pystytettävissä minne tahansa Ad-hoc tekniikat tarjoavat mahdollisuuden rakentaa nopeasti luotettavia verkkoja halvoista massakomponenteista Nykyaikaisilla salaustekniikoilla voidaan hoitaa tiedonsiirron eheys ja luottamuksellisuus Lisäksi tarvitaan priorisointi, lähettäjän todennus ja context-aware management Suomen on tärkeää irtautua suurvallan kontrollista TTT:ssä Tarvitaan yhteistoimintaa julkisen vallan ja elinkeinoelämän välillä HVK ja PTS ovat tässä työssä keskeisiä elimiä HVK,

Vapaat ja langattomat näkökulmat tulevaisuuteen

Vapaat ja langattomat näkökulmat tulevaisuuteen Helia Metropolialueen vapaat langattomat verkot Helsinki, 30.3.2006 Vapaat ja langattomat näkökulmat tulevaisuuteen TkT Arto Karila Karila A. & E. Oy E-mail: arto.karila@karila.com Helia 30.3.2006-1 Konvergenssi

Lisätiedot

Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely

Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely Valtiovarainministeriö TUVE-hanke 03/2012 TUVE - esityksen sisältö 1. Mitä hallinnon turvallisuusverkolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Uusia eväitä verkkoon Pertunmaa 15.04.2011

Uusia eväitä verkkoon Pertunmaa 15.04.2011 Uusia eväitä verkkoon Pertunmaa 15.04.2011 Simo Tanner simo.tanner@kuntaliitto.fi Esityksen sisältö Kunnat ja tietoyhteiskunta Verkoista ja kehityksestä Uusia palvelukanavia? Kysymyksiä ja keskustelua

Lisätiedot

TURVALLISUUDEN HUOMIOMINEN OHJELMISTON HANKINTAKETJUSSA

TURVALLISUUDEN HUOMIOMINEN OHJELMISTON HANKINTAKETJUSSA TURVALLISUUDEN HUOMIOMINEN OHJELMISTON HANKINTAKETJUSSA Turvallinen ohjelmistokehitys seminaari 30.9.2008 1 Turvallisuusvaatimukset ohjelmiston hankinnassa Tehtävä/toiminta liittyvä toiminnot/prosessit

Lisätiedot

29.11.2015. Työasema- ja palvelinarkkitehtuurit IC130301. Storage. Storage - trendit. 5 opintopistettä. Petri Nuutinen

29.11.2015. Työasema- ja palvelinarkkitehtuurit IC130301. Storage. Storage - trendit. 5 opintopistettä. Petri Nuutinen Työasema- ja palvelinarkkitehtuurit IC130301 5 opintopistettä Petri Nuutinen 5 opintopistettä Petri Nuutinen Storage Storage hallinnassa tärkeää saatavuus laajentaminen turvaaminen optimointi Storagen

Lisätiedot

Miten varmennan ICT:n kriittisessä toimintaympäristössä?

Miten varmennan ICT:n kriittisessä toimintaympäristössä? Miten varmennan ICT:n kriittisessä toimintaympäristössä? Sairaalatekniikan päivät 2018 8.2.2018 Tommi Tervo, Istekki Oy Kehittämispäällikkö Mistä sairaalan ICT koostuu? Noin 6000 päätelaitetta Noin 200

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön hallinnonalan johdon aamupäivä - puheenvuoroja digitalisaation johtamisesta kyberturvallisuus & riskienhallinta

Valtiovarainministeriön hallinnonalan johdon aamupäivä - puheenvuoroja digitalisaation johtamisesta kyberturvallisuus & riskienhallinta Valtiovarainministeriön hallinnonalan johdon aamupäivä - puheenvuoroja digitalisaation johtamisesta kyberturvallisuus & riskienhallinta Kimmo Rousku, VAHTI-pääsihteeri, JulkICT-osasto Esitykseni - viisi

Lisätiedot

Tietoturva, yksilönsuoja ja tekijänoikeudet

Tietoturva, yksilönsuoja ja tekijänoikeudet T-110.556, S-72.510, TU-53.263 Oppiminen ja oppimisympäristöt 17.3.2003 Tietoturva, yksilönsuoja ja tekijänoikeudet Dosentti Arto Karila Karila A. & E. Oy E-mail: Arto.Karila@karila.com Tik-110.556, 17.3.2003-1

Lisätiedot

Puhepalveluiden kehittäminen

Puhepalveluiden kehittäminen m Alueiden ja hallinnon kehittäm Hallinnon, alu e k e h it y k s e n j a s is äis e n t u r v allis u u d e n inis t e r iö. Puhepalveluiden kehittäminen Kihlakuntien puhepalvelut kihlakunta? puhepalvelujen

Lisätiedot

Tietoturvallisuuden ja tietoturvaammattilaisen

Tietoturvallisuuden ja tietoturvaammattilaisen Tietoturvallisuuden ja tietoturvaammattilaisen haasteet Turvallisuusjohtaminen 2006 25.10.2006 Jari Pirhonen puheenjohtaja Tietoturva ry Turvallisuusjohtaja, CISSP, CISA Oy Samlink Ab Tieto lisää turvaa

Lisätiedot

Viestinnän tulevaisuus

Viestinnän tulevaisuus Viestinnän tulevaisuus Teknologia, asema ja mahdollisuudet Uhat ja turvallisuus Timo Lehtimäki Johtaja Viestintävirasto Viestintäverkot ja -palvelut nyt ja huomenna Käyttäjä Liityntäverkot xdsl Cable WiMAX

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin tietoturvaperiaatteet 2016

Lappeenrannan kaupungin tietoturvaperiaatteet 2016 1 (7) Lappeenrannan kaupungin tietoturvaperiaatteet 2016 Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen 25.11.2015 Valmis Tietohallintotyöryhmän käsittelyyn. 1.0 3.12.2015

Lisätiedot

Tutkimus web-palveluista (1996) http://www.trouble.org/survey/

Tutkimus web-palveluista (1996) http://www.trouble.org/survey/ Tietoturva Internet kaupankäynnissä E-Commerce for Extended Enterprise 29.4.98 Jari Pirhonen (Jari.Pirhonen@atbusiness.com) AtBusiness Communications Oy http://www.atbusiness.com Tutkimus web-palveluista

Lisätiedot

IP-pohjaisen puheratkaisun käyttöönotto vaihdeverkossa

IP-pohjaisen puheratkaisun käyttöönotto vaihdeverkossa S-38.310 Tietoverkkotekniikan diplomityöseminaari IP-pohjaisen puheratkaisun käyttöönotto vaihdeverkossa Diplomityön tekijä: Valvoja: Professori Raimo Kantola Ohjaaja: DI Sari Lehtonen Suorituspaikka:

Lisätiedot

Kyberturvallisuus kiinteistöautomaatiossa

Kyberturvallisuus kiinteistöautomaatiossa Kyberturvallisuus kiinteistöautomaatiossa Harri Hamberg Country Security Manager Schneider Electric Finland Oy Tähän voit laittaa yrityksen/organisaation logon ja halutessasi oman kuvasi Kiinteistönhallinnan

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖKSEN PERUSTELUMUISTIO KANSALLISESTA TIETOTURVASTRATEGIASTA Turvallinen arki tietoyhteiskunnassa Ei tuurilla vaan taidolla

VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖKSEN PERUSTELUMUISTIO KANSALLISESTA TIETOTURVASTRATEGIASTA Turvallinen arki tietoyhteiskunnassa Ei tuurilla vaan taidolla LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ VPO/VVE MUISTIO 1.12.2008 VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖKSEN PERUSTELUMUISTIO KANSALLISESTA TIETOTURVASTRATEGIASTA Turvallinen arki tietoyhteiskunnassa Ei tuurilla vaan

Lisätiedot

TUTKI OMAT TIETOTURVA-AUKKOSI. ENNEN KUIN JOKU MUU TEKEE SEN PUOLESTASI. F-Secure Radar Ville Korhonen

TUTKI OMAT TIETOTURVA-AUKKOSI. ENNEN KUIN JOKU MUU TEKEE SEN PUOLESTASI. F-Secure Radar Ville Korhonen TUTKI OMAT TIETOTURVA-AUKKOSI. ENNEN KUIN JOKU MUU TEKEE SEN PUOLESTASI. F-Secure Radar Ville Korhonen ON OLEMASSA KAHDENLAISIA YRITYKSIÄ: 1. NE JOIHIN ON MURTAUDUTTU 2. NE JOTKA EIVÄT VIELÄ TIEDÄ SITÄ

Lisätiedot

Elisa teema-aamu 08.02.2005

Elisa teema-aamu 08.02.2005 Elisa teema-aamu 08.02.2005 Elisa työministeriön tietoliikennepalveluiden kokonaistoimittaja Petri Heino senior account manager Elisa Oyj Visio 2010 Suomi on osaamiseen perustuva hyvinvointiyhteiskunta,

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

Toimintaohjeistus. Tietoturvallisuusohjeistus TIETOTURVASUUNNITELMAT

Toimintaohjeistus. Tietoturvallisuusohjeistus TIETOTURVASUUNNITELMAT TIETOTURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN Opettaja: Tuija Kyrölä 040-5455465 tuija.kyrola@kolumbus.fi Toimintaohjeistus Tietoturvallisuusohjeistus I-TASO II-TASO III-TASO Ylin johto hyväksyy Konsernihallinto valmistelee

Lisätiedot

Tietoturvakoulutus Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa

Tietoturvakoulutus Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa Esko Vainikka, yliopettaja, CISSP 8.2.2011 Tietoturvakoulutus Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa Tiedon tärkeys Elämme tietointensiivisessä maailmassa, missä yritysten toiminta perustuu yhä enemmän

Lisätiedot

Älykästä. kulunvalvontaa. toimii asiakkaan omassa tietoverkossa

Älykästä. kulunvalvontaa. toimii asiakkaan omassa tietoverkossa Älykästä kulunvalvontaa e Acces toimii asiakkaan omassa tietoverkossa Perinteisen kulunvalvonnan seitsemän pullonkaulaa eli miksi useat yritykset eivät ole hankkineet kulunvalvontajärjestelmää? 1. Koska

Lisätiedot

Kaikki analogiset järjestelmät digitaalisiksi ja verkkokäyttöisiksi - jo tänään Kustannustekkuutta ja joustavuutta työskentelyyn

Kaikki analogiset järjestelmät digitaalisiksi ja verkkokäyttöisiksi - jo tänään Kustannustekkuutta ja joustavuutta työskentelyyn Kaikki analogiset järjestelmät digitaalisiksi ja verkkokäyttöisiksi - jo tänään Kustannustekkuutta ja joustavuutta työskentelyyn Terveydenhuollon 29. ATK-päivät Jyväskylä 25-27.5.2003 Verkostoitumisen

Lisätiedot

Käytettävyys eli tieto on siihen oikeutettujen hyödynnettävissä haluttuna aikana.

Käytettävyys eli tieto on siihen oikeutettujen hyödynnettävissä haluttuna aikana. TIETOSUOJAPOLITIIKKA Flowbox Oy 27.01.2017 / v2 YLEISTÄ Tietoturva- ja tietosuojapolitiikka määrittelee ne periaatteet, vastuut, toimintatavat sekä seurannan ja valvonnan, joita Flowbox Oy noudattaa tietoturvan

Lisätiedot

Teknisiä käsitteitä, lyhenteitä ja määritelmiä

Teknisiä käsitteitä, lyhenteitä ja määritelmiä Teknisiä käsitteitä, lyhenteitä ja määritelmiä Yleistä Asuinkiinteistön monipalveluverkko Asuinkiinteistön viestintäverkko, joka välittää suuren joukon palveluja, on avoin palveluille ja teleyritysten

Lisätiedot

Sovelto Oyj JULKINEN

Sovelto Oyj JULKINEN 1 (5) 21.3.2018 JULKINEN :n Vastuu :n toiminnasta on sen ylimmällä johdolla. Yrityksen toiminta ja palvelut ovat suuresti riippuvaisia tietotekniikkapalveluiden saatavuudesta ja niiden turvallisesta toiminnasta.

Lisätiedot

Uusia tuulia Soneran verkkoratkaisuissa

Uusia tuulia Soneran verkkoratkaisuissa Uusia tuulia Soneran verkkoratkaisuissa Cisco Expo 8.9.2009 Jari Litmanen 1 Agenda Kuinka IP-palveluverkko tukee asiakkaan liiketoimintaa Palvelukeskusten ja konsolidoinnin asettamat haasteet verkkoratkaisuille

Lisätiedot

1 (6) VALTIMON KUNTA. Tietoturva- ja tietosuojapolitiikka. Kunnanhallitus

1 (6) VALTIMON KUNTA. Tietoturva- ja tietosuojapolitiikka. Kunnanhallitus 1 (6) VALTIMON KUNTA Tietoturva- ja tietosuojapolitiikka Kunnanhallitus 11.6.2018 86 2 (6) Sisällys Johdanto.. 3 Käsitteet.. 3 Tavoitteet 4 Toteutus.. 4 Organisointi ja vastuut.. 4 Riskienhallinta 5 Seuranta

Lisätiedot

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Avoimet web-rajapinnat

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Avoimet web-rajapinnat Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) SOA yleistyvät verkkopalveluissa Youtube Google... Avaavat pääsyn verkkopalvelun sisältöön. Rajapintojen tarjoamia tietolähteitä yhdistelemällä luodaan uusia palveluja,

Lisätiedot

Henkilötietoja sisältävän datan säilytyksen ja käsittelyn tekniset ratkaisut

Henkilötietoja sisältävän datan säilytyksen ja käsittelyn tekniset ratkaisut Henkilötietoja sisältävän datan säilytyksen ja käsittelyn tekniset ratkaisut Ville Tenhunen 16. toukokuuta 2018 Agenda 1. Johdanto 2. Käsitteistä ja periaatteista 3. Keskeiset tietoturva-asiat 4. Käyttötapauksista

Lisätiedot

Pilvipalveluiden arvioinnin haasteet

Pilvipalveluiden arvioinnin haasteet Pilvipalveluiden arvioinnin haasteet Tietoturvallisuus- ja jatkuvuuden hallinnan vaatimukset ICT-hankinnoissa, 12.5.2014 Laura Kiviharju Pilvipalvelut Pilvilaskenta (CloudComputing) tarkoittaa internetissä

Lisätiedot

Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet

Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet TkT Kari Tilli Teknologiajohtaja Tekes LEAD projektiseminaari, Dipoli, Espoo 24. toukokuuta 2005 Teknologian kehittämiskeskus 1 Esityksen

Lisätiedot

HELIA TIKO 25.9.2006 ICT03D Tieto ja tiedon varastointi T.Mikkola, O.Virkki. Tietoturva tiedon varastoinnissa

HELIA TIKO 25.9.2006 ICT03D Tieto ja tiedon varastointi T.Mikkola, O.Virkki. Tietoturva tiedon varastoinnissa HELIA TIKO 25.9.2006 ICT03D Tieto ja tiedon varastointi T.Mikkola, O.Virkki Tietoturva tiedon varastoinnissa 1 Sisällysluettelo Miksi Tietoturvaa? Tietoturva vrs. Tietosuoja Uhkia Tietoturvan osa-alueet

Lisätiedot

Teknologiatrendit. Nyt. Olli Martikainen Oulun yliopisto ETLA

Teknologiatrendit. Nyt. Olli Martikainen Oulun yliopisto ETLA Teknologiatrendit. Nyt. Olli Martikainen Oulun yliopisto ETLA 20.01.2004 Sisältö Kolmas teollinen vallankumous Tietotekniikan diffuusiovaihe Tietoliikenteen näkymät Suomesta johtava soveltaja? Johtopäätökset

Lisätiedot

Lieksan kaupungin tietoturva- ja tietosuojapolitiikka 2019

Lieksan kaupungin tietoturva- ja tietosuojapolitiikka 2019 Lieksan kaupungin tietoturva- ja 2019 2 (8) Sisällys Johdanto... 3 Käsitteet... 3 Tavoitteet... 5 Toteutus... 5 Organisointi ja vastuut... 6 Riskienhallinta... 7 Seuranta ja valvonta... 7 Dokumentit ja

Lisätiedot

Tietojenkäsittelyn perusteet 2. Lisää käyttöjärjestelmistä

Tietojenkäsittelyn perusteet 2. Lisää käyttöjärjestelmistä Tietojenkäsittelyn perusteet 2 Lisää käyttöjärjestelmistä 2011-02-09 Leena Ikonen 1 Systeemiohjelmat Systeemiohjelmiin kuuluvat Kääntäjät ja tulkit (+debuggerit) Käyttöjärjestelmä Linkittäjät Lataajat

Lisätiedot

Istekki Keski-Suomen ICT-ryhmä

Istekki Keski-Suomen ICT-ryhmä Istekki Keski-Suomen ICT-ryhmä 16.5.2017 Erva-alueet 2017 Tilanne kevät 2017 - Maakunnissa pääosin sekava ICMT-ympäristö (pl. P-K, E-S, E-K, Kainuu) - Valmistelu ollut vaisua rahoituksen puutteen vuoksi

Lisätiedot

päiväys tekijä tarkastaja hyväksyjä Muutoshistoria Julkunen (Marja Julkunen)

päiväys tekijä tarkastaja hyväksyjä Muutoshistoria Julkunen (Marja Julkunen) Valtiokonttori Kieku-toimiala Ohje Mikko 18.4.2016 Kieku-tietojärjestelmä Työasemavaatimukset 1 (5) Asiakirjan muutoshistoria versio päiväys tekijä tarkastaja hyväksyjä Muutoshistoria 1.5 12.2.2014 Mikko

Lisätiedot

Luonnos - VAHTI-ohje 2/2016 Toiminnan jatkuvuuden hallinta

Luonnos - VAHTI-ohje 2/2016 Toiminnan jatkuvuuden hallinta Luo / Muokkaa Lähetä Lausunnonantajat Yhteenveto Luonnos - VAHTI-ohje 2/2016 Toiminnan jatkuvuuden hallinta Johdanto Kommentit ja huomiot - Johdanto Tiivistäisin alkuun jatkuvuuden määritelmän esim. seuraavasti:

Lisätiedot

Valtion konesali- ja kapasiteettipalvelun merkitys valtion konesalistrategian toteuttamisessa VM/JulkICT / Tuomo Pigg

Valtion konesali- ja kapasiteettipalvelun merkitys valtion konesalistrategian toteuttamisessa VM/JulkICT / Tuomo Pigg Valtion konesali- ja kapasiteettipalvelun merkitys valtion konesalistrategian toteuttamisessa 20.11.2014 VM/JulkICT / Tuomo Pigg Taustaa Konesali- ja kapasiteettipalvelut ovat toimialariippumattomia palveluita

Lisätiedot

Tietoturvallisuus yhteiskunnan, yritysten ja yksityishenkilöiden kannalta

Tietoturvallisuus yhteiskunnan, yritysten ja yksityishenkilöiden kannalta Tietoturvallisuus yhteiskunnan, yritysten ja yksityishenkilöiden kannalta Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Kari Wirman 7.11.2013 Kari Wirman 21.11.2013 Kari Wirman, ICT-pooli Tieto Tieto on nyky-yhteiskunnan

Lisätiedot

Tietoturvapäivä 7.2.2012

Tietoturvapäivä 7.2.2012 Tietoturvapäivä 7.2.2012 Esko Vainikka, yliopettaja, CISSP Tietoturvapäivä Turun ammattikorkeakoulussa Lämpimästi tervetuloa 4. Tietoturvapäivä tapahtumaan Turun ammattikorkeakoulussa Kiitokset jo etukäteen

Lisätiedot

IP-verkkojen luotettavuus huoltovarmuuden näkökulmasta. IPLU-II-projektin päätösseminaari Kari Wirman

IP-verkkojen luotettavuus huoltovarmuuden näkökulmasta. IPLU-II-projektin päätösseminaari Kari Wirman IP-verkkojen luotettavuus huoltovarmuuden näkökulmasta IPLU-II-projektin päätösseminaari Network Message Formatting Huoltovarmuus ja sen turvaaminen Huoltovarmuus: Väestön toimeentulo, välttämättömän talouden

Lisätiedot

Auditoinnit ja sertifioinnit

Auditoinnit ja sertifioinnit Auditoinnit ja sertifioinnit Tietojärjestelmien ja tietoliikennejärjestelmien vaatimuksienmukaisuuden arvioinnit ja hyväksynnät Laki viranomaisten tietojärjestelmien ja tietoliikennejärjestelmien tietoturvallisuuden

Lisätiedot

Kieku-tietojärjestelmä Työasemavaatimukset

Kieku-tietojärjestelmä Työasemavaatimukset Valtiokonttori Kieku-toimiala Ohje 18.5.2015 Kieku-tietojärjestelmä Työasemavaatimukset Asiakirjan muutoshistoria versio päiväys tekijä tarkastaja hyväksyjä Muutoshistoria 1.00 15.2.2012 Eero Haukilampi

Lisätiedot

Tämän kyselyn määritelmät on kuvattu sopimuksessa.

Tämän kyselyn määritelmät on kuvattu sopimuksessa. LIITE 1 (5) KUVAUS TIETOTURVASTA JA TIETOJEN SUOJAUKSESTA 1. Yleistä Tämä Kiinteistövaihdannan palvelun (KVP) rajapintojen käyttöä koskeva tietoturvakuvaus tulee täytettynä ja Maanmittauslaitoksen hyväksymänä

Lisätiedot

Älykäs verkottuminen ja käyttäjänhallinta. Pekka Töytäri TeliaSonera Finland

Älykäs verkottuminen ja käyttäjänhallinta. Pekka Töytäri TeliaSonera Finland Älykäs verkottuminen ja käyttäjänhallinta Pekka Töytäri TeliaSonera Finland 1 Älykäs verkottuminen Tekniikka, organisaatio ja prosessit muodostavat yhtenäisesti toimivan palvelualustan Älykäs toiminnallisuus

Lisätiedot

Versio Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Hyväksytty

Versio Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Hyväksytty Tietoturvapolitiikka 1 (6) 26.1.2017 Hyväksytty Vahvistettu hallituksen päätöksellä 26.1.2017 n tietoturvapolitiikka Sisällysluettelo: 1. Johdanto... 2 2. Tietoturvapolitiikan tavoite... 2 2.1. Tietoturvallisuuden

Lisätiedot

Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin. Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT

Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin. Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT 2 Tietoliikenneosaamisen hyödyntäminen ja ylläpito Internetin lisääntyvä käyttö, palveluiden digitalisoituminen

Lisätiedot

Kriisitilanteiden tietoliikenne, informaatioinfrastruktuurin turvaaminen

Kriisitilanteiden tietoliikenne, informaatioinfrastruktuurin turvaaminen Kriisitilanteiden tietoliikenne, informaatioinfrastruktuurin turvaaminen IPLU-projektin järjestämä seminaari IP-verkkojen luotettavuudesta, 17.5.2006 Kari Wirman 2 Yhteiskunnan toimintojen riippuvuudet

Lisätiedot

Tietoturvallisuuden vaatimukset ja vaikutukset liiketoimintaan sekä yhteiskuntaan

Tietoturvallisuuden vaatimukset ja vaikutukset liiketoimintaan sekä yhteiskuntaan Tietoturvallisuuden vaatimukset ja vaikutukset liiketoimintaan sekä yhteiskuntaan Markku Siltanen CISA, CGEIT, CRISC Miksi yhteiskunta haluaa suojautua On viimeinkin ymmärretty tietotekniikan ja sen laadullisen

Lisätiedot

Hans Aalto/Neste Jacobs Oy

Hans Aalto/Neste Jacobs Oy 1 2 Automaation kehitystrendit - haasteita tietoturvallisuudelle Hans Aalto, Neste Jacobs Oy Osastonjohtaja/Automaatiosuunnittelu Suomen Automaatioseura, hallituksen puheenjohtaja 1.1.2005 alk. Neste Jacobs

Lisätiedot

Elinkeinoelämä ja huoltovarmuus

Elinkeinoelämä ja huoltovarmuus Elinkeinoelämä ja huoltovarmuus Puheenjohtaja Jaakko Rauramo Puolustustaloudellinen suunnittelukunta 1.3.2005 Huoltovarmuuden turvaamisen periaate Väestön toimeentulo Välttämättömän talouden jatkuvuus

Lisätiedot

Kansallinen palveluarkkitehtuuri digitalisoituvan yhteiskunnan selkärankana

Kansallinen palveluarkkitehtuuri digitalisoituvan yhteiskunnan selkärankana Kansallinen palveluarkkitehtuuri digitalisoituvan yhteiskunnan selkärankana Julkisen hallinnon ICT-toiminto Yksikön päällikkö Riku Jylhänkangas 20.5.2014 Taloudellinen tilanne synkkä Miksi? Osaaminen on

Lisätiedot

Kyberturvallisuus on digitalisaation edellytys ja mahdollistaja - miksi ja miten?

Kyberturvallisuus on digitalisaation edellytys ja mahdollistaja - miksi ja miten? Kyberturvallisuus on digitalisaation edellytys ja mahdollistaja - miksi ja miten? 20.11.2015 Kimmo Rousku, VAHTI-pääsihteeri Julkisen hallinnon ICT-toiminto Kyberturvallisuus- ja infrastruktuuriyksikkö

Lisätiedot

Mobiililaitteiden tietoturva

Mobiililaitteiden tietoturva Mobiililaitteiden tietoturva 2009-02-23 Raahe Erka Erka Koivunen Koivunen Yksikön Yksikön päällikkö päällikkö CERT-FI CERT-FI CERT-FI:n esittely CERT-FI kansallinen CERT-viranomainen Coordinated CERT ==

Lisätiedot

Tietoturvallisuuden huoneentaulu mitä jokaisen on hyvä muistaa

Tietoturvallisuuden huoneentaulu mitä jokaisen on hyvä muistaa Tietoturvallisuuden huoneentaulu mitä jokaisen on hyvä muistaa 2.10.2017 Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden teemaviikko Petri Puhakainen, valtioneuvoston tietoturvapäällikkö Tietoturvallisuuden

Lisätiedot

Rahtivarustamoiden ICT-haasteet

Rahtivarustamoiden ICT-haasteet Rahtivarustamoiden ICT-haasteet ICT:n markkinanäkymät merillä 20.8.2015 ESL Shipping Oy Osa Helsingin pörssiin listattua Aspo-konsernia Varustamo aloittanut toiminnan vuonna 1949 Lastivolyymi 12,1 miljoonaa

Lisätiedot

TIETOPAKETTI EI -KYBERIHMISILLE

TIETOPAKETTI EI -KYBERIHMISILLE TIETOPAKETTI EI -KYBERIHMISILLE Miksi TIEDOLLA on tässä yhtälössä niin suuri merkitys? Mitä tarkoittaa KYBERTURVALLISUUS? Piileekö KYBERUHKIA kaikkialla? Kaunis KYBERYMPÄRISTÖ? Miten TIETOJÄRJESTELMÄ liittyy

Lisätiedot

Tietoturva. opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Pasi Ranne sivu 1

Tietoturva. opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä   Pasi Ranne sivu 1 Tietoturva opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä email: pasi.ranne@luksia.fi sivu 1 Miksi tietoturvallisuus on tärkeää? Yksi vakava uhka on verkkojen ja sähköpostin kautta leviävät

Lisätiedot

Ulkoistaminen ja varautumiseen liittyvät sopimusasiat alihankkijan näkökulmastakulmasta. Pentti Tammelin YIT Teollisuus- ja verkkopalvelut

Ulkoistaminen ja varautumiseen liittyvät sopimusasiat alihankkijan näkökulmastakulmasta. Pentti Tammelin YIT Teollisuus- ja verkkopalvelut Ulkoistaminen ja varautumiseen liittyvät sopimusasiat alihankkijan näkökulmastakulmasta Pentti Tammelin YIT Teollisuus- ja verkkopalvelut Verkkojen toiminta tulee varmistaa puheen, datan tai kuvansiirtoon

Lisätiedot

Tietoverkkojen turvallisuus. Tuomas Aura T-110.2100 Johdatus tietoliikenteeseen kevät 2012

Tietoverkkojen turvallisuus. Tuomas Aura T-110.2100 Johdatus tietoliikenteeseen kevät 2012 Tietoverkkojen turvallisuus Tuomas Aura T-110.2100 Johdatus tietoliikenteeseen kevät 2012 Luennon sisältö 1. Palomuurit ja rajavalvonta NAT palomuurina Tilaton, tilallinen ja sovellustason palomuuri Virtuaaliverkkoyhteys

Lisätiedot

Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi.

Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi. Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi. vtoasp -palvelu 1) Huolehtii yrityksesi tietojärjestelmän

Lisätiedot

Tietoturvan haasteet grideille

Tietoturvan haasteet grideille Tietoturvan haasteet grideille / Arto Teräs 2005-09-06 Kalvo 1(10) Tietoturvan haasteet grideille Arto Teräs FUNET CERT 10-vuotispäivät Espoo, 6.9.2005 Grid Tietoturvan haasteet grideille

Lisätiedot

Ohje tietoturvaloukkaustilanteisiin varautumisesta

Ohje tietoturvaloukkaustilanteisiin varautumisesta Ohje tietoturvaloukkaustilanteisiin varautumisesta 2.6.2010 Johdanto Ohjeessa esitellään yleisiä näkökohtia yritykseen kohdistuvien tietoturvaloukkaustilanteiden hallintaprosessien käyttöönottamisesta.

Lisätiedot

TIETOTURVA LIIKETOIMINNAN MAHDOLLISTAJANA

TIETOTURVA LIIKETOIMINNAN MAHDOLLISTAJANA TTL 60 vuotta Roadshow, Tampere 5.11.2013 TIETOTURVA LIIKETOIMINNAN MAHDOLLISTAJANA Antti Pirinen, Tietoturva ry Antti Pirinen Tietoturva ry Hallituksessa 2009 -> Sihteeri 2013 Työkokemus: 2012 -> KPMG:n

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tietoturva- ja tietosuojapolitiikka

Nurmeksen kaupungin tietoturva- ja tietosuojapolitiikka 1 (5) Nurmeksen kaupungin tietoturva- ja tietosuojapolitiikka Sisällys Johdanto... 2 Käsitteet... 2 Tavoitteet... 3 Toteutus... 3 Organisointi ja vastuut... 4 Riskienhallinta... 4 Seuranta ja valvonta...

Lisätiedot

Teollinen Internet. Tatu Lund

Teollinen Internet. Tatu Lund Teollinen Internet Tatu Lund Suomalaisen yritystoiminnan kannattavuus ja tuottavuus ovat kriisissä. Nokia vetoinen ICT klusteri oli tuottavuudeltaan Suomen kärjessä ja sen romahdus näkyy selvästi tilastoissa.

Lisätiedot

Lapin yliopiston tietoturvapolitiikka

Lapin yliopiston tietoturvapolitiikka Lapin yliopiston tietoturvapolitiikka 2016 1 Vahvistettu Lapin yliopiston rehtorin päätöksellä 16.5.2016 Lapin yliopiston tietoturvapolitiikka Sisällysluettelo: 1. Johdanto... 2 2. Tietoturvapolitiikan

Lisätiedot

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Protecting the irreplaceable f-secure.com Mahdollistamme miljoonien ihmisten turvallisen Internet elämän We enable millions of people

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA

ESPOON KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA Hyväksytty kaupunginhallituksessa 12.12.2006 Tietoturvapolitiikan avulla vaikutetaan omalta osaltaan siihen, että Espoon kaupungin strategiassa määritelty Espoon

Lisätiedot

Ohjelma (09.00 11.30)

Ohjelma (09.00 11.30) 28.5.2008 1 Ohjelma (09.00 11.30) Tilaisuuden avaus Jukka Lehtinen, Toimitussihteeri, it-viikko TDC Zoo uuden ajan mobiiliratkaisu business-viidakkoon Pasi Mäki, Johtaja, TDC yritysmyynti Business Benefits

Lisätiedot

Espoon kaupunki Tietoturvapolitiikka

Espoon kaupunki Tietoturvapolitiikka Tietoturvapolitiikan käsittely: Tarkastettu Tietoturvaryhmä 07.01.2016 27.01.2016 Hyväksytty Kaupunginhallitus pp.kk.2016 Tietoturvapolitiikan muutokset: Päiväys / Tekijä Kohta Muutoksen kuvaus 28.01.2016

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Esipuhe... 10. 1 Johdanto... 15. 2 Tietoturvallisuuden rooli yritystoiminnassa... 17

Sisällysluettelo. Esipuhe... 10. 1 Johdanto... 15. 2 Tietoturvallisuuden rooli yritystoiminnassa... 17 Esipuhe...................................................... 10 1 Johdanto............................................... 15 2 Tietoturvallisuuden rooli yritystoiminnassa.............. 17 2.1 Mitä on

Lisätiedot

Vain testaamalla voit voittaa! Markku Selin Kehitysjohtaja

Vain testaamalla voit voittaa! Markku Selin Kehitysjohtaja Vain testaamalla voit voittaa! Markku Selin Kehitysjohtaja Lyhyesti: Suomessa ja Baltiassa Liikevaihto 29,25 (noin 50) milj. Euroa Henkilöstöä Suomessa 46 (115) Juuret vuonna 1989 perustetussa Santa Monica

Lisätiedot

ICT-VARAUTUMINEN VALTIT-INFO 27.11.2008

ICT-VARAUTUMINEN VALTIT-INFO 27.11.2008 ICT-VARAUTUMINEN VALTIT-INFO 27.11.2008 VARAUTUMINEN Jatkuvuuden hallinta ICT-VARAUTUMINEN Jatkuvuuden hallinta Riskienhallinta Riskienhallinta Valmius Johtaminen Tilannetietoisuus Tiedon turvaaminen Häiriö-

Lisätiedot

Suomen kuntien vuoden 2015 tieto- ja kyberturvallisuutta koskeva kysely Tervetuloa vastaamaan kyselyyn!

Suomen kuntien vuoden 2015 tieto- ja kyberturvallisuutta koskeva kysely Tervetuloa vastaamaan kyselyyn! 1(16) Suomen kuntien vuoden 2015 tieto- ja kyberturvallisuutta koskeva kysely Tervetuloa vastaamaan kyselyyn! Arvoisa vastaaja, Tällä kyselyllä selvitetään Suomen kuntien tieto- ja kyberturvallisuuden

Lisätiedot

Suomi.fi - Tietoturvallisuus sovelluskehityksessä. VAHTI sähköisen asioinnin tietoturvaseminaari

Suomi.fi - Tietoturvallisuus sovelluskehityksessä. VAHTI sähköisen asioinnin tietoturvaseminaari Suomi.fi - Tietoturvallisuus sovelluskehityksessä VAHTI sähköisen asioinnin tietoturvaseminaari 3.10.2017 YLEISTÄ Suomi.fi-palvelut esuomi.fi Tietoturvallisuus sovelluskehityksessä Yleisiä periaatteita

Lisätiedot

Tietojärjestelmä tuotantoympäristössä. Sovellusohjelmat Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia / Tekniikka ja liikenne Vesa Ollikainen

Tietojärjestelmä tuotantoympäristössä. Sovellusohjelmat Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia / Tekniikka ja liikenne Vesa Ollikainen Tietojärjestelmä tuotantoympäristössä Tausta ja tavoitteet Tausta Kurssilla on opiskeltu suunnittelemaan ja toteuttamaan tietokanta, joka on pieni perustuu selkeisiin vaatimuksiin on (yleensä) yhden samanaikaisen

Lisätiedot

Cisco Unified Computing System -ratkaisun hyödyt EMC- ja VMwareympäristöissä

Cisco Unified Computing System -ratkaisun hyödyt EMC- ja VMwareympäristöissä Cisco Unified Computing System -ratkaisun hyödyt EMC- ja VMwareympäristöissä EMC Forum 22.10.2009 Lauri Toropainen ltoropai@cisco.com 2009 Cisco Systems, Inc. All rights reserved. 1 ICT-infrastruktuuriin

Lisätiedot

Tietoturvapolitiikka. Kunnanhallitus 27.2.2012 42 Tyrnävän kunta

Tietoturvapolitiikka. Kunnanhallitus 27.2.2012 42 Tyrnävän kunta Tietoturvapolitiikka Kunnanhallitus 27.2.2012 42 Tyrnävän kunta 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 2. POLITIIKAN SOVELTAMINEN JA LAAJUUS 3 3. TIETOTURVAPOLITIIKKA, TAVOITTEET JA PERIAATTEET 4 4. TIETOJEN

Lisätiedot

CERT-CIP seminaari 20.11.2008

CERT-CIP seminaari 20.11.2008 CERT-CIP seminaari 20.11.2008 Johtaja Veli-Pekka Kuparinen Viestintävirasto Helsinki 24.11.2008 1 Huoltovarmuusorganisaatio 01.07.2008 Huoltovarmuuskeskuksen hallitus TEM nimittänyt 11 jäsentä 4 yksityiseltä

Lisätiedot

TIETOTURVA- JA TIETOSUOJAPOLITIIKKA

TIETOTURVA- JA TIETOSUOJAPOLITIIKKA TIETOTURVA- JA TIETOSUOJAPOLITIIKKA Hyväksytty kunnanhallituksessa 20.01.2014 23 1. YLEISTÄ Tietoturva- ja tietosuojapolitiikka asiakirjana sisältää ne periaatteet, toimintatavat, vastuut, toimivallat,

Lisätiedot

Tietoturvan haasteet grideille

Tietoturvan haasteet grideille Tietoturvan haasteet grideille Arto Teräs Suomen Unix-käyttäjäin yhdistys FUUG ry:n kevätristeily 20.3.2006 Tietoturvan haasteet grideille / Arto Teräs 2006-03-20 Kalvo 1(14) Grid Tietoturvan

Lisätiedot

- ai miten niin? Twitter: @CyberFinland www.cyberfinland.fi

- ai miten niin? Twitter: @CyberFinland www.cyberfinland.fi Twitter: @CyberFinland - ai miten niin? Twitter: @CyberFinland Twitter: @CyberFinland Twitter: @CyberFinland Twitter: @CyberFinland - miksi ihmeessä? Twitter: @CyberFinland Twitter: @CyberFinland Twitter:

Lisätiedot

Tietoyhteiskunnan taudit ja rohdot 2000-luvulla. 29.1.2004 Erkki Mustonen tietoturva-asiantuntija

Tietoyhteiskunnan taudit ja rohdot 2000-luvulla. 29.1.2004 Erkki Mustonen tietoturva-asiantuntija Tietoyhteiskunnan taudit ja rohdot 2000-luvulla 29.1.2004 Erkki Mustonen tietoturva-asiantuntija Virusten lyhyt evoluutio 1981 ja alussa oli Elk Cloner (Apple II) 1983 akateemista tutkimusta Fred Cohen

Lisätiedot

Julkisen hallinnon tietoliikennepalvelulinjaukset. Yhteenveto. Linjausten tarkoitus ja kohdealue. Väestorekisterikeskus. Lausunto

Julkisen hallinnon tietoliikennepalvelulinjaukset. Yhteenveto. Linjausten tarkoitus ja kohdealue. Väestorekisterikeskus. Lausunto Väestorekisterikeskus Lausunto 07.09.2018 VRK/3921/2018 Asia: VM/275/00.01.00.01/2018 Julkisen hallinnon tietoliikennepalvelulinjaukset Yhteenveto Linjausten yhteenvedossa todetaan muun muassa, että: Linjausten

Lisätiedot

Sähköiseen säilytykseen liittyvät organisaation auditoinnit

Sähköiseen säilytykseen liittyvät organisaation auditoinnit Sähköiseen säilytykseen liittyvät organisaation auditoinnit Arto Kangas, auditoija & konsultti Netum konsultointi Oy Torstai 29.11.2012 29.11.2012 Arto Kangas, SÄHKE-Expo 1 Arto Kangas Koulutus: Kauppatieteiden

Lisätiedot

1 (9) Rauman kaupunki. Tietoturvapolitiikka. Kaupunginhallitus hyväksynyt , KH 274, RAU/522/ /2016

1 (9) Rauman kaupunki. Tietoturvapolitiikka. Kaupunginhallitus hyväksynyt , KH 274, RAU/522/ /2016 1 (9) Rauman kaupunki Tietoturvapolitiikka Kaupunginhallitus hyväksynyt 30.5.2016, KH 274, RAU/522/07.03.00/2016 2 (9) Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Tietoturvapolitiikan tarkoitus... 3 3. Ketä tämä tietoturvapolitiikka

Lisätiedot

Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta

Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta Diplomityöseminaari 6.6.2005 Tekijä: Sanna Zitting Valvoja: Heikki Hämmäinen Ohjaaja: Jari Hakalin Sisältö Taustaa Ongelmanasettelu

Lisätiedot

Uhkakuva-analyysi 2005

Uhkakuva-analyysi 2005 Liite 2 Uhkakuva-analyysi 2005 Sisällysluettelo 1 Liiketoimintaympäristö; hallinto, säädökset ja kilpailu 1.1 Muutosilmiöistä 1.2 Vaikutusmahdollisuuksista 2 Teknologia 2.1 Muutosilmiöistä 2.2 Vaikutusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Laajakaistat markkinalähtöisesti

Laajakaistat markkinalähtöisesti Laajakaistat markkinalähtöisesti Teleyhtiön näkemys Matti Makkonen Toimitusjohtaja Anvia Oyj Anvia Oyj - entinen Vaasan läänin puhelin (VLP) Liikevaihto 2009 104 M Suomen 4. suurin teleoperaattori Johtava

Lisätiedot

Mobiili. MULLISTAA MYYNTITYÖN Technopolis Business Breakfast, 12.9.2014

Mobiili. MULLISTAA MYYNTITYÖN Technopolis Business Breakfast, 12.9.2014 Mobiili MULLISTAA MYYNTITYÖN Technopolis Business Breakfast, 12.9.2014 AIHEITA Taustaa Keskeiset muutoksen tekijät Pilvipalvelut ja sovelluskauppa Mahdollisuudet myyntityössä Miksi myyntiaineistot ja asiakastapaamiset?

Lisätiedot

- Jarjestelmaasiantuntija Markku Jaatinen

- Jarjestelmaasiantuntija Markku Jaatinen SUOMEN KUNTALIITTO Sairaalapalvelut Terveydenhuollon ATK-päivät 26. - 27.5.1 997 Lahti, Kauppahotelli Grand - Jarjestelmaasiantuntija Markku Jaatinen Telecom Finland Tietojenhallinta Intranetin ja Internetin

Lisätiedot

HAAVOITTUVUUKSIEN HALLINTA RAJOITA HYÖKKÄYSPINTA-ALAASI

HAAVOITTUVUUKSIEN HALLINTA RAJOITA HYÖKKÄYSPINTA-ALAASI HAAVOITTUVUUKSIEN HALLINTA RAJOITA HYÖKKÄYSPINTA-ALAASI VIHOLLISET EIVÄT TARVITSE USEITA HAAVOITTUVUUKSIA YKSI RIITTÄÄ 90 MIN välein löytyy uusia haavoittuvuuksia 8000 haavoittuvuutta julkaistaan joka

Lisätiedot

Ulkoistamisen hallittu prosessi. Veli-Pekka Kuparinen valmiuspäällikkö

Ulkoistamisen hallittu prosessi. Veli-Pekka Kuparinen valmiuspäällikkö Ulkoistamisen hallittu prosessi Veli-Pekka Kuparinen valmiuspäällikkö Muutos ja tietoturvallisuus -ohje Korvaa Vahti-ohjeen 2/1999 ja laajentaa sen tarkastelunäkökulmaa Työryhmänä jaosto, konsulttina WM-data

Lisätiedot

Neljännen sukupolven mobiiliverkon tietoturvakartoitus Operaattorin näkökulma

Neljännen sukupolven mobiiliverkon tietoturvakartoitus Operaattorin näkökulma Neljännen sukupolven mobiiliverkon tietoturvakartoitus Operaattorin näkökulma Riku-Antti Oinonen Toimeksiantaja: Ukkoverkot Oy Valvoja: Prof Jukka Manner, Ohjaaja: DI Kari Lehtinen 4.10.2016 Esitelmän

Lisätiedot

Päätelaitteen turvallinen käyttö sairaalaympäristössä Markku Korkiakoski

Päätelaitteen turvallinen käyttö sairaalaympäristössä Markku Korkiakoski Päätelaitteen turvallinen käyttö sairaalaympäristössä Markku Korkiakoski 23.5.2018 Sisältö Päätelaitteen rooli Uhkakuvat Varautumiskeinot Yhteenveto 2 Päätelaitteiden turvallinen käyttö sairaalaympäristössä

Lisätiedot

HUOVI-portaali. Huoltovarmuustoiminnan uusi painopiste: toiminnallinen huoltovarmuus

HUOVI-portaali. Huoltovarmuustoiminnan uusi painopiste: toiminnallinen huoltovarmuus Miten yrityksesi toiminta jatkuu, kun sähkönsaannissa on pitkäkestoinen katko tietoliikenneyhteydet ovat poikki myrskyn vuoksi tuotantokiinteistö tuhoutuu tulipalossa tärkeimmän raaka-ainetoimittajan tai

Lisätiedot

Sähköisten palveluiden tietoturva Maksufoorumi, Suomen Pankki 29.5.2008

Sähköisten palveluiden tietoturva Maksufoorumi, Suomen Pankki 29.5.2008 Sähköisten palveluiden tietoturva Maksufoorumi, Suomen Pankki 29.5.2008 Jari Pirhonen Turvallisuusjohtaja, CISSP, CISA Samlink www.samlink.fi Samlinkin visiona on olla finanssialalla asiakaslähtöisin,

Lisätiedot