KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNNAN MÄÄRÄRAHOJEN KÄYTTÖTALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2015
|
|
- Kari Turunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNNAN MÄÄRÄRAHOJEN KÄYTTÖTALOUSSUUNNITELMA VUODELLE /02.00/2015 KAOPLTK Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt ta lous suun nitel man vuosille Taloussuunnitelma sisältää teh tä vä aluei den hyväksytyt tulot ja menot, tavoitteet ja keskeiset suoritteet se kä tukee taloussuunnitelman tavoitteiden toteuttamista. Kasvatus- ja ope tus lau takun ta päättää sivistystoimen hallinnon, opetuspalveluiden ja var hais kas vatuk sen tehtäväalueiden käyttösuunnitelmista. Vapaa-aikalautakunta hyväksyy liikunta- ja nuorisopalveluiden sekä kir jasto- ja kulttuuripalveluiden tehtäväalueiden käyttösuunnitelmat. Toiminnan tarkoitus sekä toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ovat si tovia siten, että toimielimen tulee toimia niiden mukaisesti ja raportoida tavoit tei den toteutumisesta säännöllisesti. Käyttötalousosassa teh tä vä alu een tai investointiosassa hankeryhmän määrärahan merkittävät yli tyk set ja tuloarvion alitukset suhteessa toimielimen kokonaisbudjettiin on tuotava valtuuston päätettäväksi. Merkittäväksi ylitykseksi katsotaan 10 %:n ylitys, kuitenkin niin että yli :n ylitys on aina tuotava kä si tel tä väk si ja että alle :n ylityksiä ei tarvitse tuoda kä sit te lyyn. Sivistystoimen hallinnon, opetuspalveluiden ja varhaiskasvatuksen mää rära hat vastuualueittain: Menot Tulot Netto Sivistystoimen hallinto Oma perusopetus Ostettu perusopeltus Lukio opetus Aikuiskoulutus Varhaiskasv.yhteiset Päiväkodit Perhepäivähoito Erityispäivähoito Muu päivähoito Yhteensä Esityslistan mukana toimitetaan talousarvioluvut tehtävä- ja vas tuu alueittain. Sivistystoimen hallinto Sivistystoimen hallinto sisältää opetuspalveluiden hallinnon kulut eli si vis-
2 tys toi mis ton toimintamenot henkilöstökuluineen, sivistyslautakunnan kokous toi min nan sekä koko sivistystoimialan kustannuksia, mm. si vis tys johta jan ja hallintopäällikön palkkakulut. Oma perusopetus Esi- ja perusopetus sisältää Kelhon, Kuljun, Kuokkalan, Lastusten, Lempois ten, Mattilan, Moision, Nurmen, Säijän sekä Sääksjärven 0-9 luok kien ja Hakkarin 7-9 luokkien määrärahat. Palkkausmäärärahat ovat pohjana opetustuntiresurssijakoon ja muut määrärahat on laskettu pää osin oppilasmäärien mukaisessa suhteessa. Esiopetuksen mää rä ra hat on sisällytetty suoraan kunkin koulun määrärahoihin. Koulujen jakamaton kustannuspaikka sisältää yhteisten opettajien pal kat, kaikkien opettajien sijaispalkat, koulujen posti- ja telepalvelujen os ton, atk-palvelujen oston, painatukset ja ilmoitukset, matkustus- ja kul je tus palve lut, ravitsemus- ja majoituspalvelut, päivärahat ja ate ria kor vauk set sekä opetuspalvelujen oston, vakuutukset ja muut op pi las mää rän kasvua varten olevat määrärahat. Esioppilaiden määrä näyttäisi ikäluokka- arvion perusteella syksyllä 2015 olevan n. 390 oppilasta. Ikäluokassa on paljon erityistä tukea tar vit se via esioppilaita. Esiopetuksen järjestäminen vaatiikin erityistä ko ko nais tar kaste lua koko kunnan tasolla. 1-9 luokkien oppilasmäärä puo les taan kasvaa arviolta n. 100 oppilaalla. Koulujen oppilasmäärän kasvu ja erityisesti esioppilaiden vuosittain suu resti kin vaihtelevat määrät pienillä kouluilla sekä oppilaiden si joit tu mi nen kouluittain ja ikäluokittain epätasaisesti määrittelee sen, mihin ope tus resurs se ja on kohdennettava. Opetustuntiresurssin vah vis ta mi nen tapahtuu maaliskuun sivistyslautakunnan kokouksessa. Opetusresurssilaskelmissa toteutetaan erityistä tukea tarvitsevien op pi laiden osalta tarkoituksenmukaista ja joustavaa resurssien käyttöä pe rus tuen sivistyslautakunnan hyväksymään Oppimisen ja koulunkäynnin tu ki pal ve lut suunnitelmaan sekä erityisopetuksen lain sää dän töön, joka tuli voimaan Osana tiukan taloussuunnitelman toteuttamista on eri tyis ope tus re surs sin käyttö suunniteltu uudelleen yhteistyössä henkilöstön kanssa lu ku vuo des ta lähtien. Käytännössä tämä tarkoittaa vuo si luok ka ta son tuen toteuttamista omassa lähikoulussa, jonne tukiresurssi koh den ne taan huomioiden oppilasmäärä ja erityistä tukea saavat op pi laat. Lisäksi sivistyslautakunta teki tuntijakoa koskevan pää tök sen yleisen ja tehostetun tuen mahdollistamiseksi vuosiluokkien 1-6- luo kan ope tuk ses sa. Talousarvio ei sisällä vuodelle 2015 uutta vakinaista henkilöstöä. Oppilasmäärän ja erityisesti erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden mää rän kasvusta ja kasvavasta erityislausuntojen määrästä johtuen pa nos te taan myös olemassa olevan koulunkäynninohjaajien resurssin tar koi tuk sen mukai seen jakoon koulujen kesken.
3 Oppilashuollon määräraha sisältyy esi- ja perusopetuksen vas tuu alu eel le. Oppilashuoltoa toteutetaan kunnallisen oppilashuollon suunnitelman pohjal ta aluemallin mukaisesti 2,5 vakinaisen ja yhden 0,5 mää rä ai kai sen koulupsykologin sekä kolmen koulukuraattorin avulla yhteistyössä kou lu jen kanssa huomioiden uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain vel voit teet yksilöllisen moniammatillisen ja yhteisöllisen opiskeluhuollon osal ta. Seudullisessa valmistelussa ovat laskutusperiaatteet oppilaitoksen si jain tikun nal le vieraspaikkakuntalaisten oppilaiden käyttäessä kou lu ku raat to ri- ja koulupsykologipalveluja sekä perusopetuksessa että toisen as teen opetuksessa. Lempäälän kunta vastaa opiskelija- ja op pi las huol lon osalta myös Tredun koulupsykologi- ja koulukuraattoripalveluista uu den voimaantulleen opiskelija- ja oppilashuoltolain vel voit ta ma na. Myös esioppilaiden ja 1.-2.luokkalaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan määrä ra hat sisältyvät talousarviossa esi- ja perusopetuksen vas tuu alu eel le. Lempäälän kunnan järjestämä aamu- ja iltapäivätoiminta täyttää kri tee rit valtionosuuden saamiseksi. Toimintaa järjestetään toi min ta kau del la pääosin koulujen tiloissa klo välisenä aikana. Op pi lai ta voidaan toimintaan ottaa n. 700, mille määrälle ohjaajaresurssi riit tää. Kehitysvammaisten oppilaiden sekä Vaike -ryhmän että Eha1 ryh män aamu- ja iltapäivähoito siirtyy järjestettäväksi muun aamu- ja il ta päi vä toimin nan yhteydessä syyslukukauden alusta. Toimintaa hal lin noi edelleen vammaispalvelut. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toi min ta suun ni tel ma päivitetään ja kasvatus- ja opetuslautakunta vahvistaa sen ke vään 2015 aikana. JOPO (joustavan perusopetuksen) luokka on toiminut Hakkarin koululla ja syyslukukauden 2015 alusta se perustetaan lautakunnan päätöksen mukai ses ti myös Sääksjärven koululle. Jopo-luokan oppilaat saavat eril li sen, korvamerkityn valtionosuuden, joka oli vuonna /op pi las. Valtionosuus tulisi kohdistaa suoraan toiminnasta aiheutuviin kus tan nuksiin. Jopo-valtionosuus maksetaan muun valtionosuuden mu ka na ja perusopetuksen tulisi saada se käyttöönsä sellaisenaan sen al ku pe räi sen tarkoituksen mukaisesti. Sivistystoimi on hakenut ja saanut Opetushallitukselta sekä Opetus- ja kulttuu ri mi nis te riöl tä hankerahoitusta. Tällä hetkellä käynnissä olevat hank keet ovat: - Perusopetuksen ryhmäkoon pienentäminen ( ) - Pedagogiikka lukiossa ( ) - Kerho , Kerhotoiminnan kehittäminen ( ) - Pedagoginen ICT-ohjaus ( ) - Koulutuksellista tasa-arvoa edistävät toimenpiteet (6.000 ) Rahoituksen käyttötarkoitus ja -kohteet on määritelty hankerahoituksen osal ta hakemuksissa ja kussakin hankepäätöksessä erikseen. Ope tus palve lut hakee myös jatkossa harkinnanvaraisia hankeavustuksia, mut ta esimerkiksi opetusryhmien pienentämisavustuksen saamiseen vai kut taa
4 opetusryhmien koon kasvu, joka johtuu puolestaan uusien opet ta jan vir kojen jäädyttämisestä ja oppilasmäärän kasvusta. Ostettu perusopetus Vastuualue sisältää perusopetuksen ostopalveluiden, mm. sairaala- ja erityis kou lu jen, koulukotiopetuksen ja lastensuojelulain perusteella huos taan otettujen ja muualle sijoitettujen oppilaiden opetuksen ostoon mää rä ra hat. Myös mm. ruotsinkielisen esi- ja perusopetuksen os to pal ve lun kustannukset sisältyvät tälle kustannuspaikalle. Tampereen ja ympäristökuntien väliseen sopimukseen perusopetuksen kus tan nus ten laskutuksesta v on varattu Vuoden 2010 valtionosuusuudistuksessa kunnille säädettiin ko ti kun ta korvaus ten perusteet, joiden nojalla kotikuntakorvausmenot ja tulot mää räyty vät. Lähtökohtana on, että kotikunta on velvollinen mak sa maan oppilaan kustannukset tämän saadessa opetusta muualla kuin ko ti kun nas sa. Myös nämä kustannukset kirjautuvat ko. vastuualueelle. Lukiokoulutus Lempäälän lukion toimintaan on varattu Arvioitu op pi las mää rä syksyllä 2015 on n. 310 oppilasta. Tuntiresurssi vahvistetaan maa lis kuun kokouksessa. Aikuiskoulutus Aikuiskoulutus sisältää Lempäälän kunnan maksuosuuden Pirkan Opis ton kustannuksista, joka perustuu syksyllä 2014 saatuun laskelmaan. Mää rä raha va raus Lisäksi määrärahoihin sisältyy Lempäälä Opiston aikaisten henkilöiden Var he -eläkemaksujen osuus , josta on sovittu, että kukin kun ta vastaa oman opistonsa aikaisista eläkemaksuista. Varhaiskasvatuksen yhteiset Varhaiskasvatuksen yhteiset vastuualue pitää sisällään var hais kas va tuspal ve lu jen hallinnon kulut eli toimintamenot henkilöstökuluineen. Vaik ka toimintamenot on osittain jaettuna eri kustannuspaikoille, on täl le vastuualueelle keskitetty kokonaan leasingkulut ja posti- ja te le pal ve lu jen ostot sekä osittain ATK-palvelujen ostot, henkilöstön ope tus pal ve lu jen ostot sekä kalusto. Päiväkodit ja perhepäivähoito Kaikilla päiväkodeilla ja perhepäivähoidolla on omat kus tan nus paik kan sa. Kustannuspaikat sisältävät palkka- ja henkilöstökuluja sekä toi min nan toteuttamiseen varattuja määrärahoja. Päivähoitomaksuista tulevat mak sutuo tot kertyvät päiväkotien sekä perhepäivähoidon omille kus tan nus pai koille.
5 Erityispäivähoito Erityispäivähoito on keskitetty omalle vastuualueelle, joka sisältää var haiskas va tuk sen erityistyöntekijöiden ja päivähoidon avustajien palkka- ja henkilöstökulut ja toiminnan toteuttamiseen varatut määrärahat. Muu päivähoito Muu päivähoito pitää sisällään ostopalvelut, yksityisen hoidon sekä ko ti hoidon. Ostopalveluihin varatut määrärahat sisältävät ostopalveluihin käy tet tä viä määrärahoja. Tampereen ja seudun kehyskuntien kesken on tehty so pimus seudullisesta päivähoitopaikkojen ostosta ja myynnistä. Kus tan nus paikal la on myös määrärahat Piipoon kanssa tehtävään yh teis työ hön sekä erityislasten kuljetuksiin varatut määrärahat. Yksityisen hoidon tukemiseen tarkoitetut määrärahat sisältävät sekä yk sityi sen hoidon tuen että yksityisen hoidon tuen kuntalisään varatut määrärahat. Määrärahojen käyttö edellyttää kunnan hyväksyntää, mutta Kan san elä ke lai tos vastaa niiden maksamisesta. Kunnan vastuulla on myös yksityisen hoidon valvonta. Kotihoitoon tarkoitetut määrärahat sisältävät lasten kotihoidon tuen, jon ka käytöstä huolehtii Kansaneläkelaitos. INVESTOINNIT Koulujen kalustoon, pulpetteihin, tuoleihin, teknisentyön laitteisiin yms. on varattu OSTOPALVELUT Kunnanhallitus ja taloushallinto ovat antaneet lisäohjeita toimialojen käyt tösuun ni tel mien laadintaan. Lautakunnittaisten käyttösuunnitelmien hy väk symi sen yhteydessä annetaan selvitys ostopalveluista ja niiden koh den tu mises ta. Ostopalvelut esitellään tehtäväkokonaisuuksittain, joi den kustannus on yli Samalla selvitetään, korvataanko os to pal ve lu jen kautta omaa henkilöstöä. Sivistystoimen hallinnon ja opetuspalveluiden tehtäväalueet sisältävät seuraa vat yli :n ostopalvelut: - Asiakaspalvelujen ostot , josta ko ti kun ta korvaus me no ja - Toimisto-, pankki- ja asiantuntijapalvelujen ostot sisältää mm. konsultointi- ja työnohjauspalveluja - Atk-palvelujen ostot : sisältää koulupuolen tie to hal linto-oh jel mien mm. Primuksen, Kurren ja Wilman lisenssi- ja käyt tömak sut, oppilasverkon palvelinkustannukset - Posti- ja telepalvelut sisältää postimaksut ja pu he lin kulut - Matkustus- ja kuljetuspalvelujen ostot : sisältää mm.
6 kou lu kul je tuk set, Säijän ja Lastusten linjaliikenteen ja osin pal ve lubus sin kustannuksia, koulujen kuljetusmäärärahat, matkustuskulut ja oman auton käytön kilometrikorvaukset * Koulukuljetuspalvelut eli Säijän ja Lastusten joukkoliikenne linja-au tot sekä taksien ja pikkubussien ajamat koulukuljetukset kil pai lu te taan kevään 2015 aikana. - Opetus- ja kulttuuripalvelujen sekä henkilökunnan kou lu tus pal velu jen osto Sisältää opetuspalvelujen oston mm. sai raala kou lu jen maksut ja sijoitettujen oppilaiden laskutuksen ja muu alta ostettavan perusopetuksen , koko henkilökunnan koulu tuk sen Opetus- ja kulttuuripalvelujen osto : Lempäälän osuus Pir kan Opiston kuluista - Leasing-maksut sisältäen hallinnon ja oppilasverkon tieto ko nei den leasing-kulut Varhaiskasvatuksen tehtäväalueella on seuraavat yli :n os to pal velut: - Asiakaspalvelujen ostot , joka pitää sisällään päi vä hoi topaik ko jen ostot seudulla seutusopimuksen pohjalta. - Atk-palvelujen ostot sisältää varhaiskasvatuksessa käytet tä vien ohjelmien mm. Effican, Päikyn ja Titanian lisenssi- ja käyt tö mak sut. Päikky tulee uutena ohjelmana lasten päivähoidon käy tön seurantaan sekä henkilöstön työajan rekisteröintiin. Työajat siirtyvät Päikystä työaikaohjelma Titaniaan, joka laajenee koko päivähoitoon. - Leasing-maksut sisältäen koneiden ja laitteiden lea singku lut. - Posti- ja telepalvelut : postimaksut ja puhelinkulut - Sosiaali- ja terveyspalvelut sisältäen per he päi vä hoi ta jille maksettavat kulukorvaukset - Matkustus- ja kuljetuspalvelujen ostot sisältää mm. päivä ko tien kuljetusmäärärahat, matkustuskulut ja oman auton käytön kilometrikorvaukset. - Opetus- ja kulttuuripalvelut sekä henkilökunnan koulutus ja opetus pal ve lut yhteensä sisältää päiväkodeissa tapahtuvat kult tuu ri pal ve lut sekä henkilökunnan koulutukset - Lasten kotihoidon tuki , yksityisen hoidon tuki sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisä Varhaiskasvatuksen tämän vuoden käyttömenoissa on huomioitu myös uuden päiväkoti Otsonmäen materiaalien hankintakuluja. Päiväkoti Otsonmäen henkilöstökuluihin ei tämän vuoden talousarvioon ole va rat tu määrärahoja. Osa henkilöstöstä tulee siirtymään lakkautettavista yk si köis tä ja tarvittaessa perhepäivähoidosta vapautuneet toimet muu te taan päiväkotihenkilöstön toimiksi. Päiväkoti Otsonmäen valmistuminen ajoit tuu lähelle vuoden vaihdetta eikä koko henkilöstöä ole tarpeen pal ka ta vuoden 2015 puolella. Yllä mainittujen ostopalvelujen hankkiminen kunnan ulkopuolelta ei kor vaa kunnan omaa henkilöstöä. Palvelut ovat sen luonteisia, että niiden tuot tami nen kunnan omana toimintana ei ole mahdollista eikä kan nat ta vaa.
7 Lisätiedot Hallintopäällikkö Aila Alanen, Varhaiskasvatusjohtaja Tarja Holttinen, Sivistysjohtaja Nina Lehtinen, Ehdotus KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA hyväksyy sivistystoimen hal lin topal ve lui den, opetuspalveluiden ja varhaiskasvatuspalveluiden teh tä vä alueiden alaisten määrärahojen käyttösuunnitelman vuodelle SIV Päätös KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA hyväksyi keskustelun jälkeen yksi mie li ses ti ehdotuksen. SIV /RA/ra KAOPLTK Merkittiin, että puheenjohtaja Jaakko Hautamäki poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Syy: Intressijäävi. Merkittiin, että asian käsittelyn ajan puheenjohtajana toimi va ra pu heen johta ja Irja Viljamaa. Tämä pykälä pitää tarkastaa kasvatus- ja opetuslautakunnan ko kouk ses sa, koska pöytäkirjantarkastajaksi valittu Irja Viljamaa oli pu heen joh ta na tämän asian käsittelyn ajan puheenjohtaja Jaakko Hautamäen ol les sa esteellinen. Ehdotus KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA tarkastaa kokouksen tässä kokouksessa. SIV Päätös KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA hyväksyi ehdotuksen yk si mie lises ti. SIV /RA/ra
Sivistyslautakunta 11 12.02.2014 SIVISTYSTOIMEN HALLINNON JA OPETUSPALVELUIDEN MÄÄRÄRAHOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 1190/02.00/2014
Sivistyslautakunta 11 12.02.2014 SIVISTYSTOIMEN HALLINNON JA OPETUSPALVELUIDEN MÄÄRÄRAHOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 1190/02.00/2014 SIVLTK 11 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 27.11.2013 hyväksynyt ta lous
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 32. Kuljun koulu, päätalon ruokala Tampereentie 262 (käynti Majakan ovesta)
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 32 Kasvatus- ja opetuslautakunta 19.02.2015 AIKA 19.02.2015 klo 19:00-20:08 PAIKKA Kuljun koulu, päätalon ruokala Tampereentie 262 (käynti Majakan ovesta) KÄSITELLYT ASIAT
Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin
Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 22.01.2015 Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.
Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten
Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.
Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa
Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 25.01.2017 Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA
Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:
Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"
- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.
Sos. ja terv.ltk. 34 10.06.2015 Oppilas- ja opiskeluhuollon lain mukaiset oppilashuollon palvelut Juuassa 557/22.222/2014 Stltk 34 Laki oppilas ja opiskelijahuollosta on astunut voimaan elokuussa 2014.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014
Sivistyslautakunta 66 25.06.2014 Sivistyslautakunta 89 21.10.2014 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 486/41.411/2014 Sivistyslautakunta 25.06.2014 66 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013)
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi
Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita
Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
Sivistystoimen vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 28.01.2016 Sivistystoimen vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340
Sivistyslautakunta 16 01.06.2015 Sivistyslautakunta 12 21.06.2016 Sivistyslautakunta 6 29.08.2017 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvojen tarkistus 1.8.2015 lukien / Varhaiskasvatuksen palvelusetelin
(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.
Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014
TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT
OPETUSPALVELUT OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2017 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 10.8.2017 0 371 383 397 403 402 412 1 351 376 380 395 389 402 2 327 355 384 382 395 393
Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013
Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:
HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015
Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE
Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit (30.3.2015 tasainen 25,0 %)
Sivistyslautakunta 31 23.04.2015 Sivistyslautakunta 36 04.05.2015 Sivistystoimen talousraportti I 175/02.02.02/2015 Sivltk 23.04.2015 31 Kunnanvaltuusto on vahvistanut 8.12.2014 63 sivistystoimen vuoden
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 38 17.08.2017 49 07.09.2017 Toimivallan siirtäminen 46/00.01.01/2014 SOVV 17.08.2017 38 Lisätiedot:
Perusopetuksen talousarvio 2015
Sivistyslautakunta 103 15.12.2014 Kunnanhallitus 39 26.01.2015 Perusopetuksen talousarvio 2015 632/13/2014 Sivistyslautakunta 15.12.2014 103 Sivistyslautakunta on hyväksynyt sivistystoimen talousarvion
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.
Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto
Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).
Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki
Lukuvuoden opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT
Lukuvuoden 2017-2018 opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT TA 2017 VALMISTELU OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2016 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 0 371 383 397 403
Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen
Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013
Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston
Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017
Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:
Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö
Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi
Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi 2017-2018 105/30.301/2017 Sivistyslautakunta 19.04.2017 57 Sivistyslautakunta antaa vuosittain varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet seu raa vak si
48 24.09.2015. Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2016 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti.
oppimisen lautakunta 48 24.09.2015 oppimisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2016 KASVOPPI 48 oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2016 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden
Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto
HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS
Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus
Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti.
oppimisen lautakunta 66 29.09.2016 oppimisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2017 KASVOPPI 66 oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi
Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen
Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.
Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan
KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 3/2016 1 Revontuli-Opiston jaosto Aika 28.11.2016 klo 17:00 Paikka Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie 28 99100 Kittilä Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016
Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33
Sivistysvaliokunta 33 23.04.2019 Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/00.01.05/2019 SivVal 33 Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen positiivisen dis kri minaa tion edistämiseksi vuosille 2019 2020 Haettu/
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.
Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3.
Lukuvuosi 2018-2019 Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit 14.3.2018, sivistyslautakunta 27.3.2018 TA 2018 VALMISTELU Perusopetus Toimintaa ja taloutta
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN
Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen
Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL
Kuntayhtymänjohtajan esitys:
Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma
Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen
Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan
MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013
Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016
Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä
Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN
Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus
Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto
Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 3 26.01.2017 Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Perusturvalautakunta 26.01.2017 3 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 120 vuoden 2017 talousarvion
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 Vammaisneuvosto Aika 13.12.2011 klo 16:00-17:45 Paikka kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.
PÄLKÄNEEN KUNTA ESITYSLISTA 7/ (11)
PÄLKÄNEEN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 (11) KOKOUSKUTSU AIKA 24.10.2017 kello 18:00 PAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu 1 listan hyväksyminen työjärjestykseksi 3 2 Valtuustoaloite toisen koulukuraattorin
Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.
TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018
Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti
Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan
Karkkilan kaupunki Esityslista 9/ Kasvatus- ja opetuslautakunta klo17:00. Käsiteltävät asiat.
Karkkilan kaupunki Esityslista 9/2016 1 04.10.2016 Aika Paikka 04.10.2016 klo17:00 Tuorilan koulu Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 78 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 79 Pöytäkirjantarkastajien
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.
Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on