Nauttii paljosta huomiosta. Antaa sinulle vielä enemmän

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nauttii paljosta huomiosta. Antaa sinulle vielä enemmän"

Transkriptio

1 S-sarja sedan

2

3 Nauttii paljosta huomiosta. Antaa sinulle vielä enemmän Mitä voimme antaa matkan varrelle sellaiselle, joka on jo käynyt läpi kaikki tiet? Mikä voi enää yllättää, jos jokainen seuraava tilanne on jo ennustettavissa? Miten johdatellaan mukaan sellainen, joka on tottunut johtamaan muita? Antamalla huomiota. Kunnioittamalla. Arvostamalla. Aiemmin kokemattomassa mittakaavassa. Nauti uuden sukupolven S-sarjasta. Feel Intelligent Drive.

4 Sen ei tarvitse todistella kenellekään mitään. Paitsi itselleen Esimerkiksi, että maapallon resursseja ei koskaan voi käsitellä liian säästäväisesti. Tai että hienostuneisuuden huippua ei ole vielä saavutettu. Tai että säästeliäisyys ja yltäkylläisyys eivät sulje toisiaan pois vaan täydentävät toisiaan. Aivan kuin kaiken tämän todisteeksi uuden sukupolven S-sarja esittelee täysin uusitun moottorisukupolven. Siinä on myös luokkansa älykkäimmät avustinjärjestelmät. Se on täynnä aistielämyksiä, jotka ihastuttavat sekä kehoa että mieltä.

5

6 1 Energisoivat mukavuustoiminnot saatavana tehdaslisävarusteena vuoden 2017 neljännestä kvartaalista alkaen.

7 Anna elämän hidastua hetkeksi ja nauti Maailma on täynnä teknologioita, jotka tekevät elämästämme nopeampaa. Uuden sukupolven S-sarjan myötä esittelemme varusteen, joka voi pysäyttää maailman hetkeksi osaltasi: energisoivien mukavuustoimintojen 1 ohjaus merkitsee nerokasta värien, äänten, valojen, tuoksujen ja jopa istuinhierontojen yhdistelmää ja aktivointia. Pienet impulssit vitalisoivat tai rauhoittavat ja parantavat siten suorituskykyä.

8 Miten noin rauhallisena voi pysyä? Kysytkö tuota joskus itseltäsi? Tyyli ja status yhdistyvät tässä autossa suvereenimmin kuin yhdessäkään toisessa luksussedanissa. Hienostuneet linjat ja näyttävät yksityiskohdat voimistavat uuden sukupolven S-sarjan läsnäolon tunnetta entisestään ilman, että autosta tulee liian huomiota herättävä. Kuulostaako tämä tyyli tutulta?

9

10

11 Se keksii itse itsensä aina uudelleen. Kerta toisensa jälkeen

12 Formula 1 -tyyli. Nyt myös S-sarjassa S-sarjan myötä Mercedes-Benz esittelee täysin uusitun moottorisukupolven. Uudeksi taloudellisuuden mittapuuksi nousevat 6-sylinteriset rividieselmoottorit. Aivan omalla tavallaan ihastuttaa uusi V8-biturbomoottori mallissa S 560: Mercedes-AMG-suurtehokomponenttien avulla. Moottorin niin sanottu V:n sisäpuolinen kuuma tila merkitsee formula 1:stä tuttua ahtamistekniikkaa: molemmat turbot on sijoitettu sylinterien V-muodon sisään. Näin moottori on voitu rakentaa erittäin kompaktiksi, moottorin reagointiherkkyys on optimaalinen ja pakokaasupäästöt alhaiset. Nerokkaasti toimiva sylinterilepuutus laskee polttonesteen kulutusta: tarvittaessa moottori siirtyy taloudelliseen 4 sylinterin käyttöön. Kun tehoa tarvitaan enemmän, lisää sylintereitä kytkeytyy päälle millisekuntien sisällä. Kun tähän yhdistetään S-sarjalle tyypillinen käynnin tasaisuus, syntyy ainutlaatuinen, kiehtova yhdistelmä.

13 Innovaatioiden voimalla poikittaisvoimia vastaan Tehdaslisävarusteena saatava Magic Body Control -alusta yhdistää alustan aktiivijousituksen, jatkuvasti säätyvät iskunvaimentimet sekä Road Surface Scan -kameran. Stereokameran avulla järjestelmä tutkii tarkoin edellä olevan tien ominaisuudet, ja jokaisen pyörän iskunvaimennus voi mukautua jo etukäteen yksilöllisesti tuleviin epätasaisuuksiin. Uusi kaarre kallistustoiminto kallistaa koria jopa 2,65 sisäänpäin. Niinpä kehossa tuntuvat poikittaisvoi mat heikkenevät huomattavasti, mikä parantaa ajodynamiikkaa ja mukavuutta tuntuvasti. Ajomukavuudella vaaratilanteita vastaan Tehdaslisävarusteena saatava aktiivinen etäisyysavustin Distronic on virstanpylväs tiellä kohti autonomista ajamista. Se voi pitää kaupunkiliikenteessä, maantiellä ja moottoritiellä etäisyyden edellä ajaviin ajoneuvoihin automaattisesti oikeana ja jopa seurata niiden ajolinjaa aina 210 km/h nopeusalueelle saakka. Kuljettajan kuormitus kevenee, sillä hänen ei useissa ajotilanteissa tarvitse jarruttaa eikä painaa kaasupoljinta lainkaan, ja lisäksi järjestelmä avustaa myös ohjauksessa selvästi.

14 Vakiovarusteet S-sarjan auto tarjoaa vakiovarusteisena lukuisten innovaatioiden ja ylellisten varusteiden ohella jotain ehdottoman arvokasta: läsnäoloa ja säteilyä. Jäähdyttimen säleikkö on saanut täysin uuden muodon. Se näyttää nyt aiempaakin ylellisemmältä ja sirommalta. Jäähdyttimen säleikön lamellit on maalattu korkeakiiltoisen mustiksi pieni yksityiskohta, jolla on ilmeeseen suuri vaikutus. Keulan ilmeikkyyttä lisäävät osaltaan LED High Performance -valot sekä valaistu Mercedes-Benz-teksti. AMG Line AMG Line -paketin myötä uuteen S-sarjaan tulee ylellinen ripaus moottoriurheilun tunnelmaa. AMG Styling sisältää voimakkaat etu- ja takahelman sekä sivuhelmaverhoukset, jotka saavat auton näyttämään matalammalta kuin se onkaan. Vieläkin sporttisempi AMG Line Plus -paketti vastaanottaa matkustajansa nappanahkalla verhoilluin AMG-urheiluistuimin. Erityinen kohokohta on aiempaa runsaampi AMG-vannevalikoima. Vanteiden uudet designit korostavat täydellisesti S-sarjan auton edelläkävijän asemaa.

15 Exclusive-paketti Tyylikäs kokoelma laadukkaita sisätilan varusteita täyttää vaativimmatkin mukavuuden, laadukkuuden ja designin toiveet. Exclusive-nappanahkan kursailematon käyttö ja kookkaat jalopuiset somiste-elementit lisäävät sisätilan ylellisyyttä. Ylellistä ilmettä lisäävät vielä esimerkiksi valaistut kynnyslistat, joissa on Mercedes-Benz-teksti, jaloteräksinen tavaratilan reuna sekä kattoverhouksen ja häikäisysuojien ylellinen Dinamica-mikrokuituverhous. designo Ylelliset designo somiste-elementit ja nahkaverhoukset antavat sisätilalle yksilöllisen ilmeen ja ovat osoitus käsityöläistaidon kunnioituksesta. Uutuuksia ovat avohuokoiset designo saarni -somiste-elementit, väreinä musta tai ruskea. Uusi näyttävä kohokohta istuinverhouksissa on designo Exclusive-semianiliininahka väriyhdistelmänä silkkibeige/ syvänmerensininen.

16 Verhoukset ja somiste-elementit Nahka Nappanahka Istuinverhoukset 201 Musta 205 Silkkibeige/espressonruskea 214 Pähkinänruskea/musta 501 Musta Silkkibeige/espressonruskea Pähkinänruskea/musta Posliini/musta Magmanharmaa/espressonruskea Mahonginruskea/silkkibeige Musta Mahonginruskea/silkkibeige Silkkibeige/espressonruskea Pähkinänruskea/musta Posliini/musta Magmanharmaa/espressonruskea 2 Musta 3 Silkkibeige/espressonruskea 3 Pähkinänruskea/musta 3 Posliini/musta 3 Magmanharmaa/espressonruskea 3 Musta 4 Silkkibeige/espressonruskea 4 Pähkinänruskea/musta 4 Posliini/musta 4 Magmanharmaa/espressonruskea 4 designo silkkibeige/syvänmerensininen 5 designo silkkibeige/titaaninharmaa pearl 5 designo silkkibeige/satiininpunainen pearl Somiste-elementit H29 H21 H16 H28 H27 H10 Eukalyptuspuu, ruskea, kiiltävä Poppeli, musta, kiiltävä 3, 6 Pähkinäpuu, ruskea, kiiltävä 3 designo pianolakka, musta 3 designo pianolakka, flowing lines, musta 3 designo saarni, ruskea, avohuokoinen 3 designo saarni, musta, avohuokoinen 3 AMG-somiste-elementit hiilikuitu/pianolakka, musta Osa tehdaslisävarusteista Exclusive-pakettia. 2 Osa tehdaslisävarusteista AMG Line Plus -pakettia tehdaslisävarusteisen Exclusivepaketin yhteydessä. 3 Tehdaslisävaruste. 4 Osa tehdaslisävarusteista AMG Line Plus -pakettia. 5 Tehdaslisävaruste tehdaslisävarusteisen Exclusive-paketin yhteyteen. 6 Vakiovaruste tehdaslisävarusteisten AMG Line- ja AMG Line Plus -pakettien yhteydessä.

17 Exclusive-nappanahka AMG-nappanahka/AMG Exclusive -nappanahka designo Exclusive -nahka Somiste-elementit H H21 H H H H10

18 Ulkovärit Vakioväri Metallivärit 1 designo-väri designo manufaktur -värit 1 Vakioväri 040 Musta Metallivärit Magnetiitinmusta Obsidianmusta Iridiumhopea Cavansitensininen Rubiininmusta Timantinhopea Smaragdinvihreä Seleniitinharmaa Antrasiitinsininen designo-väri designo timantinvalkoinen bright designo manufaktur -värit designo mokkamusta metalliväri designo allaniitinharmaa magno designo kashmirinvalkoinen magno 1 Tehdaslisävaruste. Lisätietoja muista yksilöllisistä designo-ulkoväreistä saat Mercedes-Benz-jälleenmyyjältä

19 Tekniset tiedot Dieselmoottorit Bensiinimoottori S 350 d 4Matic S 400 d 4Matic S 560 4Matic Sylinterijärjestys ja -luku R6 R6 V8 Iskutilavuus, cm Teho 1, kw (hv) kierrosluvulla 1/min 210 (286)/ (340)/ (469)/ Vääntö 1, Nm kierrosluvulla 1/min 600/ / / Vaihteisto 9G-Tronic 9G-Tronic 9G-Tronic Kiihtyvyys km/h, s 5,8 [5,8] 5,2 [5,2] 4,6 [4,6] Huippunopeus noin, km/h [250 2 ] [250 2 ] [250 2 ] Rengaskoko edessä 245/55 R /50 R /50 R 18 Rengaskoko takana 245/55 R /50 R /50 R 18 Polttoneste diesel diesel 95 okt. bensiini Polttonesteen kulutus 3, l/100 km Kaupunki Maantie EU-yhdistetty 6,9 6,7 [6,9 6,7] 5,0 4,8 [5,0 4,8] 5,7 5,5 [5,7 5,5] 6,9 6,8 [6,9 6,8] 5,0 4,8 [5,0 4,8] 5,7 5,6 [5,7 5,6] 11,8 11,6 [11,8 11,6] 7,1 6,8 [7,1 6,8] 8,8 8,5 [8,8 8,5] CO 2 -päästöt 3 yhdistetyt, g/km [ ] [ ] [ ] Päästöluokka 4 Euro 6 [Euro 6] Euro 6 [Euro 6] Euro 6 [Euro 6] Tankin tilavuus, l, josta varalla noin 70 (8,0) 70 (8,0) 80 (8,0) Tavaratilan tilavuus 5, l Omapaino 6 /kantavuus, kg 2025/715 [2050/730] 2060/700 [2075/725] 2100/665 [2125/680] Sallittu kokonaispaino, kg 2740 [2780] 2760 [2800] 2765 [2805] Parasta moottorille: aidot Mercedes-Benz-moottoriöljyt. 1 Tehoa ja vääntöä koskevat tiedot asetuksen 595/2009/EY ja sen voimassa olevan lisäyksen mukaan. 2 Elektronisesti rajoitettu. 3 Tässä ilmoitetut polttonesteen kulutuksen ja CO 2 -päästöjen arvot on mitattu määräysten ( Saksassa 2, numerot 5, 6, 6a Pkw-EnVKV, sen voimassa oleva versio) mukaisessa mittausajossa. Tiedot eivät koske yksittäistä autoa, vaan ne on tarkoitettu ainoastaan auttamaan eri automallien vertailussa. Arvot vaihtelevat vanteiden/renkaiden mukaan. 4 Tieto koskee vain Euroopan unionin aluetta. Maakohtaiset poikkeamat mahdollisia. 5 Tiedot direktiivin 2007/46/EY ja sen lisäyksen mukaan. 6 Omapainoa koskevat tiedot direktiivin 92/21/EY ja sen lisäyksen mukaan (omapaino auto ajovalmiina, tankki 90 % täynnä, kuljettaja 68 kg ja matkatavarat 7 kg) koskevat vakiovarusteista autoa. Tehdaslisävarusteet ja lisävarusteet nostavat yleensä auton omapainoa ja vähentävät auton kantavuutta painonsa verran. Hakasuluissa olevat arvot koskevat Lang-mallia. Lisää teknisiä tietoja internetissä osoitteessa

20 Mercedes-Benz on yksi Laureus Sport for Good Foundation -säätiön perustajakumppaneista. Mercedes-Benz on tukenut ja edistänyt säätiön perustamisvuodesta 2000 lähtien tämän globaalin, yleishyödyllisen ohjelman tavoitteita ja arvoja. Ohjelma pyrkii parantamaan vähäosaisten tai sairaiden lasten ja nuorten elämää sosiaalisten urheiluprojektien avulla. Laureus-ohjelmasta on tullut tärkeä osa Mercedes-Benzin yhteiskunnallista vastuuta. Jokainen uusi Mercedes on siten näiden arvojen lähettiläs. Ostamalla Mercedes-auton tuet Laureus Sport for Good Foundation -säätiötä. Tämän esitteen tiedot: Tämän esitteen toimitusajankohdan, , jälkeen tuotteeseen on saattanut tulla muutoksia. Pidätämme itsellemme oikeuden rakenteellisiin ja muotoon liittyviin muutoksiin, värien muutoksiin sekä toimitussisältöjen muutoksiin toimitusajan sisällä sikäli kuin muutosten ja poikkeamien voidaan katsoa olevan asiakkaan kannalta kohtuullisia. Sikäli kuin myyjä tai valmistaja käyttää tilauksen tai ostokohteen yksilöinnissä kirjaimia tai numeroita, nämä eivät yksinomaan riitä oikeudellisten toimien perusteeksi. Esitteen kuvien autoissa on lisävarusteita ja jälkiasennettuja varusteita, jotka eivät kuulu vakiovarustukseen. Kuvien värit voivat painoteknisistä syistä poiketa autojen luonnollisista väreistä. Tämä esite on tarkoitettu kansainväliseen levitykseen. Esitteen kuvat ja tekstit eivät kelpaa oikeudellisten vaatimusten perustaksi. Viittaukset lakeihin ja asetuksiin sekä verotusseikkoihin koskevat vain Saksan liittotasavaltaa. Viimeisimmät tiedot autoistamme saat lähimmästä Mercedes-Benz-liikkeestä. Käytetyn auton palautus. Otamme vastaan S-sarjan autosi ja huolehdimme sen ympäristöystävällisestä hävittämisestä Euroopan unionin (EU) käytettyjen autojen direktiivin mukaisesti. Mutta siihen on vielä pitkä aika. Jotta käytetyn auton palauttaminen olisi mahdollisimman helppoa, käytettävissä on palautuspisteiden ja purkamoiden laaja verkosto. Voit palauttaa autosi kuluitta johonkin näistä yrityksistä. Näin edistät arvokkaalla tavalla kierrätystä ja luonnonvarojen säästeliästä käyttöä. Lisätietoja käytettyjen autojen kierrätyksestä, jälleenkäytöstä sekä takaisinoton ehdoista saat internet-osoitteesta Daimler AG, Mercedesstr. 137, Stuttgart MS/MAC /0517

Uusi S-sarjan Coupé. Suuri matka-auto

Uusi S-sarjan Coupé. Suuri matka-auto S-sarja. Coupé Uusi S-sarjan Coupé. Suuri matka-auto Miten kaikki alkoi: muotokielellä, joka tekee sanattomaksi. Siihen kuuluvat urheilullisen, suuren coupén tyypilliset mittasuhteet, pitkä konepelti

Lisätiedot

GLS Sport Utility Vehicle

GLS Sport Utility Vehicle GLS Sport Utility Vehicle Olemassaolon uusi keveys Ajan, menestyksen tai kokemuksen myötä määränpäät eivät vähene. Matkasta sen sijaan tulee miellyttävämpi. Riippumattomampi. Turvallisempi. Kaikki tuntuu

Lisätiedot

CLA-sarja. Shooting Brake

CLA-sarja. Shooting Brake CLA-sarja Shooting Brake Designed for urban hunting. Uusi CLA Shooting Brake Elämä suurkaupungissa on seikkailu. Talot ulottuvat pitkälle kohti taivasta. Uusia kortteleita syntyy pikavauhtia. Kaupunki

Lisätiedot

C-Klasse GLC Sport Utility Vehicle

C-Klasse GLC Sport Utility Vehicle C-Klasse GLC Sport Utility Vehicle T-Modell Miellyttävän korkea. Mukavan edistyksellinen Koe jokainen matka aivan uudella tasolla: uudella GLC:llä. Uusi-ilmeinen ja urheilullisempi kuin koskaan, samalla

Lisätiedot

S-sarja Cabriolet ja Coupé

S-sarja Cabriolet ja Coupé S-sarja Cabriolet ja Coupé Nopea vilkaisu. Houkutteleva ajatus. Ja jo seuraavana hetkenä jotain on tapahtunut. Onneksi vastaan tulee vielä kohtaamisia, jotka jättävät lähtemättömän jäljen. Kuten esimerkiksi

Lisätiedot

Luopumisen suuri taito

Luopumisen suuri taito E-sarja Cabriolet Taianomainen esitys Pidä varasi, tämä Mercedes tarvitsee vain 20 sekuntia hurmatakseen sinut. Niin nopeasti kuomukatto avautuu, niin nopeasti lumous syntyy. Sillä hetkellä haluat vain

Lisätiedot

Ihailulla on jälleen uusi kohde

Ihailulla on jälleen uusi kohde SL Roadster Ihailulla on jälleen uusi kohde Ainutlaatuinen ja näyttävä keula herättää roadster-faneissa kauniita muistoja. SL tuskin mikään muu kirjainyhdistelmä saa aikaan yhtä paljon onnen tunnetta.

Lisätiedot

CLA Coupé ja Shooting Brake

CLA Coupé ja Shooting Brake CLA Coupé ja Shooting Brake Rock. Star Esiintymislava on vapaa uuden sukupolven rocktähdille: CLA Shooting Brake ja CLA Coupé. Tuskin kellään on enemmän seuraajia. Ei ihmekään, sillä urheilullista designia

Lisätiedot

Vetää katseita magneetin lailla

Vetää katseita magneetin lailla E-sarja Coupé Seuraava ikoni Tyylikäs timanttikuvioinen jäähdyttimen säleikkö ja tehdaslisävarusteena saatavat Multibeam LED -ajovalot loistavat jo kauas. Missään muussa coupéssa matkustaminen ei ole yhtä

Lisätiedot

CLS-sarja. Shooting Brake

CLS-sarja. Shooting Brake CLS-sarja. Shooting Brake Uuden sukupolven CLS. Valovoimainen olemus On olemassa persoonallisuuksia, jotka inspiroivat kokonaista sukupolvea. Koska tekevät asiat toisin. Koska erottuvat joukosta. Sellaisia

Lisätiedot

Masterpiece of Intelligence

Masterpiece of Intelligence E-sarja farmari Masterpiece of Intelligence Uusi E-sarjan farmari on valppaana. Joka hetki tarkkaavaisempana kuin mikään sarjatuotantoauto tähän mennessä. Uudet tehdaslisävarusteiset Mercedes-Benz Intelligent

Lisätiedot

Uuden sukupolven CLS. Valovoimainen olemus

Uuden sukupolven CLS. Valovoimainen olemus CLS-sarja. Coupé Uuden sukupolven CLS. Valovoimainen olemus Vain poikkeuksellisen luovasti ajattelevat ihmiset osasivat aikanaan uneksia coupésta, jossa on neljä ovea ja mukavat istuimet takatilassa:

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caravelle Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Transporter Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

S 63 AMG L 4Matic. Yhteenveto. Moottori. Erikoismalli & varustepaketit 70 690,61 EUR. Vanteet 0,00 EUR. Verhous (808) Nahkaverhoilu harmaa

S 63 AMG L 4Matic. Yhteenveto. Moottori. Erikoismalli & varustepaketit 70 690,61 EUR. Vanteet 0,00 EUR. Verhous (808) Nahkaverhoilu harmaa Yhteenveto Moottori S 63 AMG L 4Matic 278275,41 EUR Erikoismalli & varustepaketit 70690,61 EUR Väri (040) Musta Vanteet Verhous (808) Nahkaverhoilu harmaa 3741,66 EUR Somiste-elementit (729) Sisustuksen

Lisätiedot

A The best or nothing.

A The best or nothing. A The best or nothing. Mieleisen uuden A-sarjalaisen valinta on tehty sinulle helpoksi. Voit varustella sporttista vakiomallia mieleiseksi kolmella erilaisella varustepaketilla: Style Urban AMG Sport Lisäksi

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caddy Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

E-sarja sedan. Hinnasto (uusi mittaustapa - WLTP)

E-sarja sedan. Hinnasto (uusi mittaustapa - WLTP) E-sarja sedan Hinnasto 25.1.2019 (uusi mittaustapa - WLTP) Mercedes-Benz E-sarja sedan Hinnasto 25.1.2019 2 / 8 Malliversion jäljessä oleva A = automaattivaihteisto, 4Matic = neliveto ja automaattivaihteisto

Lisätiedot

Kampanjahinnasto. Business Exclusive xdrive Edition BMW 3-sarjan Sedan BMW 3-sarjan Touring BMW 3-sarjan Gran Turismo Voimassa alkaen.

Kampanjahinnasto. Business Exclusive xdrive Edition BMW 3-sarjan Sedan BMW 3-sarjan Touring BMW 3-sarjan Gran Turismo Voimassa alkaen. Kampanjahinnasto BMW Group Business Exclusive xdrive Edition BMW 3-sarjan Sedan BMW 3-sarjan Touring BMW 3-sarjan Gran Turismo Voimassa 5.7.2017 alkaen. BMW Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa www.bmw.fi Puh:

Lisätiedot

SYNTYNYT VOITTAMAAN. TÄYSIN UUSI BMW 5-SARJA.

SYNTYNYT VOITTAMAAN. TÄYSIN UUSI BMW 5-SARJA. SYNTYNYT VOITTAMAAN. TÄYSIN UUSI BMW 5-SARJA. KOE MENESTYS. Täysin uusi BMW 5-sarja on yhdistelmä rohkeaa dynaamisuutta ja modernia ylellisyyttä. Samalla se tulee jatkamaan BMW 5-sarjan menestystä luokkansa

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy Tekniset tiedot Mallivuosi 14 Caddy Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Visio toteutunut. S-sarja

Visio toteutunut. S-sarja S-sarja 40 Seiten Visio toteutunut. S-sarja Keskellä tärkeitä projekteja, samalla luksuksen ympäröimänä. Aamut alkavat asfaltilla, illat päättyvät punaiselle matolle. Nousevasta auringosta voi nauttia

Lisätiedot

1 katse * *Ja hämmästyt: millainen Mercedes!

1 katse * *Ja hämmästyt: millainen Mercedes! A-sarja 1 katse * *Ja hämmästyt: millainen Mercedes! Joko pidät siitä tai et pidä. Kylmäksi se ei jätä ketään. Ulkoa omaperäinen, sisältä suoranainen tyyli-ikoni. Se karkottaa pitkäveteisyyden kaduiltamme.

Lisätiedot

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750 TEKNISET TIEDOT Täysin uusi Ford Transit alustavat tekniset tiedot Mallisto Täysin uusi Transit Van -pakettiauto L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli 3300 3750 3750 Kokonaispituus 5531 5981 6704 Kokonaispaino 3100

Lisätiedot

Machine Silver (9S) metalliväri. Sand Track (D5U) metalliväri. Dark Gun Metal (E5B) metalliväri. Space Blue (J3U) metalliväri.

Machine Silver (9S) metalliväri. Sand Track (D5U) metalliväri. Dark Gun Metal (E5B) metalliväri. Space Blue (J3U) metalliväri. Kia cee d 5-ovinen 1,4 ISG 1,6 ISG 1,6 DCTautomaatti 1,4 CRDi ISG 1,6 CRDi ISG 1,6 CRDi EcoDynamics 100 hv EcoDynamics 135 hv 135 hv EcoDynamics 90 hv EcoDynamics 128 hv automaatti 128 hv Varustetasot

Lisätiedot

E-sarja farmari. Hinnasto (uusi mittaustapa - WLTP)

E-sarja farmari. Hinnasto (uusi mittaustapa - WLTP) E-sarja farmari Hinnasto 25.1.2019 (uusi mittaustapa - WLTP) Mercedes-Benz E-sarja farmari Hinnasto 25.1.2019 2 / 8 Malliversion jäljessä oleva A = automaattivaihteisto, 4Matic = neliveto ja automaattivaihteisto

Lisätiedot

White Art Edition Hinnasto

White Art Edition Hinnasto White Art Edition Hinnasto 5.4.2017 A-sarja B-sarja CLA Coupe CLA Shooting Brake GLA-sarja Veho Oy Ab PL 1006 01511 VANTAA puh. 010 569 12 www.mercedes-benz.fi White Art Edition Hinnasto 5.4.2017 A-sarja

Lisätiedot

UUSI CORSA OPC -HINNASTO

UUSI CORSA OPC -HINNASTO UUSI CORSA OPC -HINNASTO Uusi Opel Corsa täydentyy mallisarjan huipulle nousevalla Corsa OPC:llä. Jo uutuuden ulkonäkö kertoo siinä piilevästä voimasta ja nopeudesta. Kirkas sininen väri on Opelilla OPCmallien

Lisätiedot

Uusi E-sarja: enemmän älyä, innovatiivista teknologiaa ja pitkä askel kohti itseohjaavaa, autonomista henkilöautoa

Uusi E-sarja: enemmän älyä, innovatiivista teknologiaa ja pitkä askel kohti itseohjaavaa, autonomista henkilöautoa Tiedotusvälineille 11.1.2016 Julkaistavissa heti Mercedes-Benzin uusi E-sarja Detroitin autonäyttelyssä Uusi E-sarja: enemmän älyä, innovatiivista teknologiaa ja pitkä askel kohti itseohjaavaa, autonomista

Lisätiedot

1

1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 112 13 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 340 300 260 140 [190] 120 [163] 100 [136] 80 [109] 380 340 300 260 140 [190] 120

Lisätiedot

1

1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 112 10 11 12 13 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 340 300 140 [190] 120 [163] 100 [136] 380 340 300 140 [190] 120 [163] 100 [136] 380

Lisätiedot

Renault SCENIC & GRAND SCENIC

Renault SCENIC & GRAND SCENIC Uusi Renault SCENIC & GRAND SCENIC Tekniset tiedot ja värit Tekniset tiedot SCENIC / GRAND SCENIC (7 istuinta) Energy TCe 115 Energy TCe 130 Energy dci 110 Energy dci 110 EDC Energy dci 160 EDC Polttoaine

Lisätiedot

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT Tulostettu 9 / 10 / 2017 Katso ehdot viimeiseltä sivulta HINNAT JA TEKNISET TIEDOT KATSELE ALKAEN 51,520.04 17" kevytmetallivanteet, 9-puolaiset (225/50 R17) LED-ajovalot 8 turvatyynyä, sis. kuljettajan

Lisätiedot

i tur G-sarjan maas maasturi jan G-sar

i tur G-sarjan maas maasturi jan G-sar G-sarjan maasturi Ensimmäinen kaikilla teillä Mitä haasteita edessäsi onkaan, G-sarja on pätevä kumppani, jolla on jo yli 35 vuoden kokemus pioneerityöstä. Se on uskaltautunut maastoon, jota pidetään voittamattomana.

Lisätiedot

Kampanjahinnasto. Summer Edition. BMW 3-sarjan Sedan & Touring & GT BMW 4-sarjan Gran Coupe BMW 5-sarjan Sedan & Touring. Voimassa alkaen.

Kampanjahinnasto. Summer Edition. BMW 3-sarjan Sedan & Touring & GT BMW 4-sarjan Gran Coupe BMW 5-sarjan Sedan & Touring. Voimassa alkaen. Kampanjahinnasto.. (Rajattu määrä varastoautoja) BMW 3-sarjan Sedan & Touring & GT BMW 4-sarjan Gran Coupe BMW 5-sarjan Sedan & Touring Voimassa 12.7.2019 alkaen. BMW Suomi Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 10 12 13 112 14 15 16 17 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 140 [190] 380 140 [190] 380 140 [190] 340 120 [163] 340 120 [163] 340 120 [163]

Lisätiedot

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail MOOTTORIT MOOTTORI Manuaalivaihteisto Manuaalivaihteisto Robottivaihteisto Moottorin mallimerkintä 110dCi 125dCi 150dCi 110dCi 135dCi 165dCi 150dCi Päästönormi Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5

Lisätiedot

Mercedes-AMG GT ja GT Roadster

Mercedes-AMG GT ja GT Roadster Mercedes-AMG GT ja GT Roadster 2 Syntynyt moottoriurheilun parissa AMG:n peruskiven muurasivat vuonna 1967 Hans Werner Aufrecht ja Erhard Melcher vakuuttuneina siitä, että voitto on heidän. Yhdessä he

Lisätiedot

QASHQAI. 16" & 17" 5,7 / 18" & 19" 5,9 l/100 km

QASHQAI. 16 & 17 5,7 / 18 & 19 5,9 l/100 km QASHQAI Malli: Moottori: VARUSTETASO: 4x4 dci 130 BUSINESS 360 KORIMALLI Korimalli Viistoperä 5-ovinen MOOTTORI Sylinterien määrä, moottorityyppi 4 rivissä Venttiileitä sylinteriä kohden 4 Puristussuhde

Lisätiedot

E-sarjan farmari. Veho Group Oy Ab, Mercedes-Benz-henkilöautot. Pauli Eskelinen, tuotepäällikkö MB Airport,

E-sarjan farmari. Veho Group Oy Ab, Mercedes-Benz-henkilöautot. Pauli Eskelinen, tuotepäällikkö MB Airport, E-sarjan farmari Veho Group Oy Ab, Mercedes-Benz-henkilöautot Pauli Eskelinen, tuotepäällikkö MB Airport, 5.10.2016 Moottorivalikoima Teho CO 2 -päästöt Saatavissa Diesel E 200 d 110 kw (150 hv) 109 g/km

Lisätiedot

Nuorekkaasti uudistuva A-sarja saa lisää moottori-, vaihteisto- ja varusteluvaihtoehtoja

Nuorekkaasti uudistuva A-sarja saa lisää moottori-, vaihteisto- ja varusteluvaihtoehtoja Tiedotusvälineille 6.9.205 Julkaistavissa heti Mercedes-Benzin A-sarjan toinen sukupolvi: Nuorekkaasti uudistuva A-sarja saa lisää moottori-, vaihteisto- ja varusteluvaihtoehtoja Uutta pirteää ilmettä

Lisätiedot

Täysilmajousitus ja älykäs muunneltavuus vakiona

Täysilmajousitus ja älykäs muunneltavuus vakiona Mercedes-Benz E All-Terrain myynti alkaa Täysilmajousitus ja älykäs muunneltavuus vakiona SUV-tyylin ulkonäkö ja monikäyttöisyys, E-sarjan laatutaso ja viimeistely Täysilmajousitus vakiona ainoana luokassaan

Lisätiedot

COROLLAN UUSI AIKAKAUSI

COROLLAN UUSI AIKAKAUSI UUSI HYBRID COROLLAN UUSI AIKAKAUSI Auris on ollut 12 vuoden ajan mallistomme sydämessä, ja nyt on tullut aika hyvästellä Auris mallinimenä. Auris on nyt saanut uuden vieläkin tunnistettavamman nimen Corolla

Lisätiedot

Seitsemän faktaa dieselmoottoreista.

Seitsemän faktaa dieselmoottoreista. Seitsemän faktaa dieselmoottoreista. Fakta 1. Dieseliä kannattaa kehittää edelleen kieltämisen sijaan. prosenttia. Tämä on pitkälti hyötyajoneuvojen ja henkilöautojen viime vuosien teknisten innovaatioiden

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 112 17 18 19 20 21 22 4 5 8 9 23 4 1 3 5 6 7 2 24 25 26 27 28 29 30 31 32 34 36 38 39 Elektroninen ajovakauden hallintajärjestelmä Ford Transit Ford Transit -mallisto

Lisätiedot

ESITTELYSSÄ UUSI AVENSIS

ESITTELYSSÄ UUSI AVENSIS ESITTELYSSÄ UUSI AVENSIS UUSI AVENSIS KUN YLELLISYYDESTÄ TULEE STANDARDI Uusimmat turvajärjestelmät ja laaja valikoima tehokkaita moottoreita. Hienostuneet sisätilat, luokkansa monipuolisimmat varustetasot

Lisätiedot

Kampanjahinnasto Business Exclusive Edition

Kampanjahinnasto Business Exclusive Edition Kampanjahinnasto Business Exclusive Edition Uusi BMW 4-sarjan Gran Coupé Voimassa 1.1.2019 alkaen. Rajoitettu erä (NEDC) BMW Suomi Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa www.bmw.fi Puh: 020 734 5920 (Kotimaanpuhelun

Lisätiedot

Kuvissa olevat autot: Varustevaihtoehdot:

Kuvissa olevat autot: Varustevaihtoehdot: CLA-sarja Kesyttämätön. CLA Unohda totunnaisuudet: CLA rikkoo kaikkia sääntöjä. Lukuun ottamatta hyvän maun sääntöjä. Ylväässä jäähdyttimen säleikössä, energiaa pursuavassa siluetissa ja voimakkaissa jättöreunaspoilereissa

Lisätiedot

Toledo North Assembly Plant, Ohio, USA

Toledo North Assembly Plant, Ohio, USA TECHNICAL SPECIFICATIONS Dodge Nitro Alla esitetyt tiedot pohjautuvat julkaisuajankohdan (20.06.2007) tietoihin ja ne voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Tiedot ovat Euroopan markkina-alueelle tarkoitettuja

Lisätiedot

Nöyryys. valtavan dynaamisuuden edessä

Nöyryys. valtavan dynaamisuuden edessä GLE Coupé Nöyryys valtavan dynaamisuuden edessä Suuren luokan tyylikkyys ja urheilullisuus. Koe automaailman parhaimmiston edustaja uudessa kiehtovassa muodossa: Mercedes-Benzin modernia ylellisyyttä.

Lisätiedot

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT Tulostettu 22 / 9 / 2017 Katso ehdot viimeiseltä sivulta HINNAT JA TEKNISET TIEDOT KATSELE ALKAEN 83,442.09 18" kevytmetallivanteet, 235/65R18 renkailla Mukautuva kaistavahti Mukautuva vakionopeussäädin

Lisätiedot

M-sarja. Jatkuvaa ylivoimaa

M-sarja. Jatkuvaa ylivoimaa M-sarja M-sarja. Jatkuvaa ylivoimaa Jatkuva ylivertaisuus merkitsee sitä, että pystyy vastaamaan yhtä hyvin sekä nykyisiin että tuleviin haasteisiin. M-sarja aloittaa taas uuden luvun SUV-autojen historiassa.

Lisätiedot

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT Tulostettu 21 / 10 / 2017 Katso ehdot viimeiseltä sivulta HINNAT JA TEKNISET TIEDOT KATSELE ALKAEN 181,512.58 18" Brembo jarrut takana 19" Brembo jarrut edessä 19" kevytmetallivanteet (255/35R19 edessä

Lisätiedot

Kampanjahinnasto. Business Exclusive Edition.

Kampanjahinnasto. Business Exclusive Edition. Kampanjahinnasto. Business Exclusive Edition. Voimassa alkaen 1.1.2017. Business Exclusive Edition Kampanjamallisto: BMW 3-sarja Sedan, Touring ja Gran Turismo BMW Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa www.bmw.fi

Lisätiedot

Opel Corsavan. Suurin tavaratilan pituus 1,26 m. Lukkiutumattomat ABS-jarrut. Suurin hyötykuorma jopa 475 kg. tilavuus 0,92 m 3

Opel Corsavan. Suurin tavaratilan pituus 1,26 m. Lukkiutumattomat ABS-jarrut. Suurin hyötykuorma jopa 475 kg. tilavuus 0,92 m 3 Opel Corsavan Opel Corsavan Opel Corsavan sopii raikkaan, urheilullisen ulkoasunsa ansiosta erinomaisesti imagotietoisen yrityksen käyttöön. Keulan muotoilu on dynaaminen, mutta käyttötarkoituksen mukaisella

Lisätiedot

NISSAN NV200 NEDC-ARVOIHIN PERUSTUVAT HINNAT,

NISSAN NV200 NEDC-ARVOIHIN PERUSTUVAT HINNAT, NISSAN NV200 NEDC-ARVOIHIN PERUSTUVAT HINNAT, VARUSTEET, VÄRIVAIHTOEHDOT JA TEKNISET TIEDOT 03.09.2018 Tarkistathan haluamasi ajoneuvon tarkan saatavuustilanteen lähiältä jälleenmyyjältäsi. Hinnastossa

Lisätiedot

Viehätys. Esitteen kuvien autoissa on lisävarusteita ja jälkiasennettuja varusteita, jotka eivät kuulu vakiovarustukseen.

Viehätys. Esitteen kuvien autoissa on lisävarusteita ja jälkiasennettuja varusteita, jotka eivät kuulu vakiovarustukseen. CL-sarja Viehätys CL on yhtä kuin tyylikkyys ja ylellisyys mutta sen lisäksi se on myös tekninen mestariteos. BlueDirect-tekniikkaa hyödyntävä V8-moottorisukupolvi on esimerkillinen taloudellisuudeltaan

Lisätiedot

Ajoneuvon OTM-493 kaikki tiedot

Ajoneuvon OTM-493 kaikki tiedot Ajoneuvon OTM-493 kaikki tiedot Huom. Liikenteestä poisto (alkaen 06.08.2015) Tietoja ajoneuvosta Ajoneuvo: Audi A4 LIMOUSINE Sedan (AA) 4ov 1968cm3 Ajoneuvolaji: Henkilöauto Väri: Harmaa Istumapaikkojen

Lisätiedot

2.0 l 75 kw 2.0 l 90 kw 2.0 l 103 kw 2.0 l 130 kw

2.0 l 75 kw 2.0 l 90 kw 2.0 l 103 kw 2.0 l 130 kw Tekniset tiedot. Voimansiirto 2.0 l 75 kw 2.0 l 90 kw 2.0 l 103 kw 2.0 l 130 kw Moottorin iskutilavuus [cm³] 1 968 1 968 1 968 1 968 Sylinterien lukumäärä 4 4 4 4 Maks. teho [kw (hv)] 75 (102) 90 (122)

Lisätiedot

2014-12. Dacia Duster. Lisävarustehinnasto. www.dacia.fi Keskity oleelliseen. 3TAI 100 000 KM VUODEN TAKUU. SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN

2014-12. Dacia Duster. Lisävarustehinnasto. www.dacia.fi Keskity oleelliseen. 3TAI 100 000 KM VUODEN TAKUU. SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN 2014-12 Dacia Duster. Lisävarustehinnasto. www.dacia.fi Keskity oleelliseen. VUODEN TAKUU 3TAI 100 000 KM SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN DESIGN "AVENTURE" Lokasuojien levikkeet, eteen ja taakse 8201274674 622

Lisätiedot

SL-sarja Facelift. Hinnasto (uusi mittaustapa - WLTP)

SL-sarja Facelift. Hinnasto (uusi mittaustapa - WLTP) SL-sarja Facelift Hinnasto 1.1.2019 (uusi mittaustapa - WLTP) Mercedes-Benz SL-sarja Facelift Hinnasto 1.1.2019 2 / 40 Malliversion jäljessä oleva A = automaattivaihteisto, 4Matic = neliveto ja automaattivaihteisto

Lisätiedot

Coupén muotoilu ja hybriditeknologia yhdistyvät

Coupén muotoilu ja hybriditeknologia yhdistyvät Mercedes-Benz GLC Coupé 350 e 4Matic Coupén muotoilu ja hybriditeknologia yhdistyvät GLC Coupé 350 e 4Matic Plug-in-hybridin CO 2-päästöt vain 59 grammaa kilometrillä Hybridijärjestelmän yhteisteho 325

Lisätiedot

Kampanjahinnasto Business Exclusive Edition

Kampanjahinnasto Business Exclusive Edition Kampanjahinnasto Business Exclusive Edition Uusi BMW 4-sarjan Gran Coupé Voimassa 5.7.2017 alkaen. BMW Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa www.bmw.fi Puh: 020 734 5920 (Kotimaanpuhelun hinta kiinteän verkon

Lisätiedot

MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180

MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180 DS 5 TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET Elokuu 2015 DS 5 TEKNISET TIEDOT elokuu 2015 MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180 Iskutilavuus cm 3 1598 1560 1997 Suurin teho kw/rpm 121/6000 88/3600 133/3750

Lisätiedot

Lyhentää suoria ja suoristaa mutkat. Uusi Opel Astra OPC on äärimmäinen Astra ja täysiverinen urheiluauto.

Lyhentää suoria ja suoristaa mutkat. Uusi Opel Astra OPC on äärimmäinen Astra ja täysiverinen urheiluauto. OPEL Astra OPC Lyhentää suoria ja suoristaa mutkat. Uusi Opel Astra OPC on äärimmäinen Astra ja täysiverinen urheiluauto. Opel Astra OPC:ssä on 2,0 litran turbomoottori, josta riittää yllin kyllin tehoa

Lisätiedot

AMG GT Facelift. Hinnasto (uusi mittaustapa - WLTP)

AMG GT Facelift. Hinnasto (uusi mittaustapa - WLTP) AMG GT Facelift Hinnasto 8.4.2019 (uusi mittaustapa - WLTP) Mercedes-Benz AMG GT Facelift Hinnasto 8.4.2019 2 / 32 Malliversion jäljessä oleva A = automaattivaihteisto, 4Matic = neliveto ja automaattivaihteisto

Lisätiedot

Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä

Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä Maakaasuyhdistyksen kevätpäivä 23.04.2009 Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä Asko Salminen Veho Group Oy Ab Mercedes-Benz hyötyajoneuvot PL 118 / Lommilanrinne 3 02771 ESPOO,

Lisätiedot

Viehätys. Esitteen kuvien autoissa on lisävarusteita ja jälkiasennettuja varusteita, jotka eivät kuulu vakiovarustukseen.

Viehätys. Esitteen kuvien autoissa on lisävarusteita ja jälkiasennettuja varusteita, jotka eivät kuulu vakiovarustukseen. R-sarja Viehätys R-sarja edustaa mitä parhaimpia hyveitä. Esimerkiksi perheen arvostusta: missään muussa Mercedes-Benz-henkilöautossa ei ole niin paljon tilaa rakkaimmille ihmisille. Ehdoton laatuvaatimus

Lisätiedot

E-sarja Coupé ja Cabriolet

E-sarja Coupé ja Cabriolet E-sarja Coupé ja Cabriolet Tie on yhtä kaunis kuin maailma sen ympärillä E-sarjan sedan ja farmari ovat asettaneet mittapuita älykkäillä järjestelmillään. Teistä on tullut turvallisempia ja miellyttävämpiä

Lisätiedot

Dodge Avenger TEKNISET TIEDOT. Yleistä. Sterling Heights Assembly, Michigan, USA

Dodge Avenger TEKNISET TIEDOT. Yleistä. Sterling Heights Assembly, Michigan, USA TEKNISET TIEDOT Dodge Avenger Alla esitetyt tiedot pohjautuvat julkaisuajankohdan (20.06.2007) tietoihin ja ne voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Tiedot ovat Euroopan markkina-alueelle tarkoitettuja

Lisätiedot

HENKILÖAUTON MUKAVUUS, TAVARA-AUTON KÄYTÄNNÖLLISYYS

HENKILÖAUTON MUKAVUUS, TAVARA-AUTON KÄYTÄNNÖLLISYYS Uusi OPEL Corsavan HENKILÖAUTON MUKAVUUS, TAVARA-AUTON KÄYTÄNNÖLLISYYS Lastattu käytännöllisyydellä Uusi Opel Corsavan on edustava yritysauto. Sen urheilullinen muotoilu ja tilava ohjaamo tekevät siitä

Lisätiedot

Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited

Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited TEKNISET TIEDOT Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited Perustiedot Korimallit Kokoonpanotehdas 3-ovinen monikäyttöauto tai avoauto 5-ovinen monikäyttöauto Toledo South Assembly Plant, Ohio, USA Moottorit

Lisätiedot

BMW Business. www.bmw.fi. Ajamisen iloa. BMW Business.

BMW Business. www.bmw.fi. Ajamisen iloa. BMW Business. BMW. Ansaittu ajonautinto. i BMW on investoinut yli 1,2 miljardia euroa BMW EfficientDynamics -teknologioiden kehitykseen. Panostuksen ansiosta voit nauttia ajamisen ilosta ylivoimaisella tehon ja kulutuksen

Lisätiedot

NISSAN NV200. Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO FI-16C-0863

NISSAN NV200. Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO FI-16C-0863 NISSAN NV200 Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO6 01.01.2018 01.01.2018 NV200 HINNASTO Hinta Korimalli Moottori Takaovet Sivuovet Tavaratila m 3 Vaihteist o Varustetaso CO 2 (g/km) Yhdistetty

Lisätiedot

BMW R 1250 RS. Merkki: BMW. Tyyppi: Katupyörä. Kunto: Kuutiotilavuus: ccm. Vakiovarusteet. Nordic Comfort-paketti. Nordic Touring-paketti

BMW R 1250 RS. Merkki: BMW. Tyyppi: Katupyörä. Kunto: Kuutiotilavuus: ccm. Vakiovarusteet. Nordic Comfort-paketti. Nordic Touring-paketti BMW R 1250 RS Merkki: BMW Tyyppi: Katupyörä Kunto: Kuutiotilavuus: ccm 21040 Kokonaishinta sisältää moottoripyörän + alv:n 24 % ja autoveron. Kokonaishintaan lisätään toimituskulut 490. Pidätämme oikeuden

Lisätiedot

NISSAN INTERSTAR Van/Bus/Ohjaamoalusta

NISSAN INTERSTAR Van/Bus/Ohjaamoalusta // VARUSTEET MITTARISTO TURVALLISUUS Digitaalinen kello ABS jarrut Nopeusmittari välimatkamittarilla ESP (ei saatavana Robottivaihteiston kanssa) - - Jäähdytysnesteen lämpötila Kuljettajan turvatyyny Kierrosluku

Lisätiedot

Kampanjahinnasto. Charged Edition

Kampanjahinnasto. Charged Edition Kampanjahinnasto. BMW 2-sarjan Active Tourer BMW 5-sarjan Sedan Voimassa 1.1.2019 alkaen. BMW Suomi Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa www.bmw.fi Puh: 020 734 5920 (Kotimaanpuhelun hinta kiinteän verkon ja

Lisätiedot

S-sarja Facelift. Hinnasto (uusi mittaustapa - WLTP)

S-sarja Facelift. Hinnasto (uusi mittaustapa - WLTP) S-sarja Facelift Hinnasto 19.2.2019 (uusi mittaustapa - WLTP) Mercedes-Benz S-sarja Facelift Hinnasto 19.2.2019 2 / 71 Malliversion jäljessä oleva A = automaattivaihteisto, 4Matic = neliveto ja automaattivaihteisto

Lisätiedot

E-sarja Sedan ja farmari

E-sarja Sedan ja farmari E-sarja Sedan ja farmari Masterpiece of Intelligence On suuri taito päihittää vaativat haasteet ja saada se näyttämään lastenleikiltä. Koe tämä kiehtova taika autossa, joka tukee sinua, keventää taakkaasi

Lisätiedot

Maailman suosituin edustusluokan sedan uudistuu: kolme kohokohtaa Mercedes-Benz S-sarjan teknologioista

Maailman suosituin edustusluokan sedan uudistuu: kolme kohokohtaa Mercedes-Benz S-sarjan teknologioista Mediatiedote 19.4.2017 Julkaisuvapaa Tiedotteeseen liittyvät kuvat ovat ladattavissa tekstin alla sijaitsevien linkkien kautta Mercedes-Benzin uusi S-sarja Maailman suosituin edustusluokan sedan uudistuu:

Lisätiedot

Dynamic Paketti. hinta 2773,12

Dynamic Paketti. hinta 2773,12 BMW S1000 RR Merkki: BMW Tyyppi: Katupyörä Kunto: Uusi Kuutiotilavuus: 1000 ccm 26000 Alkaen kokonaishinta sisältää moottoripyörän + alv:n 24 % ja autoveron. Kokonaishintaan lisätään toimituskulut 490.

Lisätiedot

GLS Sport Utility Vehicle

GLS Sport Utility Vehicle GLS Sport Utility Vehicle Olemassaolon keveys Ajan, menestyksen tai kokemuksen myötä määränpäät eivät vähene. Matkasta sen sijaan tulee miellyttävämpi. Riippumattomampi. Turvallisempi. Matka tuntuu helpommalta

Lisätiedot

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi 17.9.2012 Lehdistötiedote 1.10.2012 UUDISTUNUT

Lisätiedot

Tehokas, älykäs ja valloittava edustusluokan ykkönen

Tehokas, älykäs ja valloittava edustusluokan ykkönen Tiedotusvälineille 16.4.2013 Julkaistavissa heti Mercedes-Benz uusi E -sarja: Tehokas, älykäs ja valloittava edustusluokan ykkönen Muotoilu: valittavana ensi kertaa kaksi erilaista keulailmettä Sisätilat:

Lisätiedot

M a l l i s to 2 0 1 4

M a l l i s to 2 0 1 4 Mallisto 2014 Tervetuloa Starcraft-maailmaan! Kun on kyse todellisesta legendasta Van maailmassa, on olemassa vain yksi auto, jonka kanssa suomalaiset ovat tottuneet toimimaan jo vuosikymmeniä - Starcraft.

Lisätiedot

Hinnasto. UUSI BMW X2.

Hinnasto. UUSI BMW X2. Hinnasto. Voimassa 1.1.2019 alkaen. Rarjoitettu erä (NEDC) BMW Suomi Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa www.bmw.fi Puh: 020 734 5920 (Kotimaanpuhelun hinta kiinteän verkon ja matkapuhelinverkon liittymistä

Lisätiedot

SEAT Mii. Tekniset tiedot Mitat Vakiovarusteet

SEAT Mii. Tekniset tiedot Mitat Vakiovarusteet SEAT Mii Tekniset tiedot Mitat Vakiovarusteet Mii - Tekniset tiedot 1.0 60 hv Ecomotive Moottori Moottorin rakenne 3-sylinterinen bensiinimoottori, 4 venttiiliä/sylinteri Iskutilavuus, l/cm³ 999 Suurin

Lisätiedot

Tehokas, älykäs ja valloittava edustusluokan ykkönen

Tehokas, älykäs ja valloittava edustusluokan ykkönen Tiedotusvälineille 13.12.2012 Julkaistavissa heti Mercedes-Benz uudistunut E -sarja: Tehokas, älykäs ja valloittava edustusluokan ykkönen Muotoilu: valittavana ensi kertaa kaksi erilaista keulailmettä

Lisätiedot

Jos valmistuspäivä on esimerkiksi 24. tammikuuta, leimassa lukee 0124; jos valmistuspäivä on 21. lokakuuta, auton leimassa lukee 1021.

Jos valmistuspäivä on esimerkiksi 24. tammikuuta, leimassa lukee 0124; jos valmistuspäivä on 21. lokakuuta, auton leimassa lukee 1021. AUTON TUNNUSKILPI ESIPUHE EXPLORER TÄSSÄ OSALUETTELOSSA ON TIETOJA 10.92 ALKAEN VALMISTETUSTA EXPLORER- MALLISTA Auton tunnuskilpi Auton tunnuskilpi on kiinnitetty kuljettajanpuoleiseen ovenpieleen lukitussalvan

Lisätiedot

Uusi X-sarja. Yhdistää monta maailmaa.

Uusi X-sarja. Yhdistää monta maailmaa. X-sarja 2 Uusi X-sarja. Yhdistää monta maailmaa. Se uhmaa luonnonvoimia ylivertaisesti samalla kun sen näyttävä ulkomuoto vetää katseita puoleensa. Se on niin vankka ja voimakas, että se selvittää mestarillisesti

Lisätiedot

HENKILÖAUTON MUKAVUUS, TAVARA-AUTON KÄYTÄNNÖLLISYYS.

HENKILÖAUTON MUKAVUUS, TAVARA-AUTON KÄYTÄNNÖLLISYYS. OPEL Corsavan HENKILÖAUTON MUKAVUUS, TAVARA-AUTON KÄYTÄNNÖLLISYYS. Lastattu käytännöllisyydellä Opel Corsavan on edustava yritysauto. Sen urheilullinen muotoilu ja tilava ohjaamo tekevät siitä ihanteellisen

Lisätiedot

Kampanjahinnasto. xdrive Edition.

Kampanjahinnasto. xdrive Edition. Kampanjahinnasto. xdrive Edition. Voimassa alkaen 1.1.2016. BMW Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa Puh. 09 613 741 www.bmw.fi BMW 1-sarjan Hatchback. xdrive Edition 118d xdrive Edition 1U51 Diesel 1995 110

Lisätiedot

Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä

Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä MEDIIATIIEDOTE Helsinki 17.5 Julkaisuvapaa Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä Seitsemännen sukupolven Mitsubishi Fuso Canter -kevytkuorma-autoille on ominaista käytännöllisyys, muunneltavuus

Lisätiedot

MONIOSAAJA KUTEN JOKAINEN AMMATTILAINEN.

MONIOSAAJA KUTEN JOKAINEN AMMATTILAINEN. TALENTO MONIOSAAJA KUTEN JOKAINEN AMMATTILAINEN. Älykkyys tarkoittaa sopeutumiskykyä. Erilaisten tilanteiden hallintaa ja aina sopivan ratkaisun löytämistä. UUDESSA TALENTOS- SA on kaikki nämä ominaisuudet.

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

S Coupé Facelift. Hinnasto (uusi mittaustapa - WLTP)

S Coupé Facelift. Hinnasto (uusi mittaustapa - WLTP) S Coupé Facelift Hinnasto 19.2.2019 (uusi mittaustapa - WLTP) Mercedes-Benz S Coupé Facelift Hinnasto 19.2.2019 2 / 49 Malliversion jäljessä oleva A = automaattivaihteisto, 4Matic = neliveto ja automaattivaihteisto

Lisätiedot

Enemmän dynaamista suorituskykyä. Parempaa hallintaa.

Enemmän dynaamista suorituskykyä. Parempaa hallintaa. BMW R 1200 RT Merkki: BMW Tyyppi: Katupyörä Kunto: Uusi Kuutiotilavuus: 1170 ccm 24800 Kokonaishinta sisältää moottoripyörän + alv:n 24 % ja autoveron. Kokonaishintaan lisätään toimituskulut 490. Pidätämme

Lisätiedot

C-sarja Cabriolet Facelift. Hinnasto (uusi mittaustapa - WLTP)

C-sarja Cabriolet Facelift. Hinnasto (uusi mittaustapa - WLTP) C-sarja Cabriolet Facelift Hinnasto 19.3.2019 (uusi mittaustapa - WLTP) Mercedes-Benz C-sarja Cabriolet Facelift Hinnasto 19.3.2019 2 / 45 Malliversion jäljessä oleva A = automaattivaihteisto, 4Matic =

Lisätiedot

Hinnasto 2.2.2015. Mercedes-AMG GT. Veho Group Oy Ab PL 1006 01511 Vantaa puh. 010 569 12. www.mercedes-benz.fi

Hinnasto 2.2.2015. Mercedes-AMG GT. Veho Group Oy Ab PL 1006 01511 Vantaa puh. 010 569 12. www.mercedes-benz.fi Hinnasto 2.2.2015 Veho Group Oy Ab PL 1006 01511 Vantaa puh. 010 569 12 www.mercedes-benz.fi Hinnasto 2.2.2015 (C190) (C190)* Käyttövoima Moottori/ cm³ Teho/ kw(hv) Vääntö/ Nm CO 2 g/km Autoveroton hinta

Lisätiedot