Kampanjointi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Vaali-info Katja Hintikainen

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kampanjointi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Vaali-info Katja Hintikainen"

Transkriptio

1 Kampanjointi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vaali-info Katja Hintikainen

2 Vaali-infon ohjelma Esittäytymiskierros Kampanjointi osana vaalivaikuttamista Kepan ehdotus kampanjakonseptiksi + keskustelu Työstetään Kepan ehdotusta eteenpäin + purku Yhteenveto ja jatkosta sopiminen

3 Kampanjointi osana vaikuttamistyötä Vaalikampanja on osa Kepan jäsenistön kanssa tekemää vaikuttamistyötä. Jatkuvaa vaikuttamistyötä Kepan teemoista tehdään koko ajan. Parasta aikaa esimerkiksi vaikutetaan puolueiden vaaliohjelmiin ja tämä jatkuu kevään Vaalikampanjointi on julkisesti näkyvämpi osa vaikuttamistyötä ja sen kohderyhmänä ovat tulevat kansanedustajat ja ministerit.

4 Kampanjoinnin tavoite vaikuttaa hallitusohjelmaan siten, että Kepan jäsenistön viestit näkyvät ohjelmassa luoda suhteita tuleviin kansanedustajiin ja ministereihin tuoda globaaliteemat julkiseen keskusteluun

5 Mitä on tehty aiemmin 2015 Maailmantalouden tekijät kampanjassa oli mukana 13 järjestöä. Pääteemana kestävä talous, jonka ympärille koottiin yhteiset suositukset hallitusohjelmaan. Elementtejä edellisissä kampanjoissa Yhteiset suositukset hallitusohjelmaan Vaalikone Painomateriaalina käsikirja Verkkosivusto, somenäkyvyys Vaalipaneeli / debatti Videot

6 Opit ja tulokset Kampanjointi on luonteva tapa lähestyä ehdokkaita. Julkista ja avointa toimintaa, tavoitteemme ja toiveemme selkeästi esillä Mahdollisuus käydä julkista keskustelua Vaalit sopivat kampanjointiin, koska niiden ympärille muodostuu momentum. Esim. Maailmantalouden tekijät kampanja toimi haastavassa tilanteessa. Kansanedustajien tietoisuus tarpeesta ja keinoista muuttaa eriarvoisuutta aiheuttavaa talouspolitiikkaa kasvoi. Maailmantalouden tekijät kampanja ei onnistunut saamaan hallitusohjelmaan sitoutumista kestävään talouspolitiikkaan, jolla suitsitaan globaalia eriarvoisuutta. Kontaktit syntyivät pääasiassa opposition.

7 Mitä on toivottu Kepa on kartoittanut jäsenistön toiveita ja omia suunnitelmia vaalivaikuttamisen suhteen (erilaiset työryhmät ja verkostot, ilmastokoordinaation vaikuttamistyöpaja, survey monkey -kysely). Mitä elementtejä yhteiseltä vaalikampanjalta toivotaan TOP 4 Järjestöjen yhteiset tavoitteet hallitusohjelmaa varten Osallistumista puolueiden tapahtumiin Kampanjaviestien näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa Järjestöjen yhteisiä lobbaustapaamisia Mihin toimintoihin ollaan halukkaita osallistumaan TOP 4 Kampanjan viestien ja tavoitteiden määrittely Yhdessä lobbaaminen Osallistuminen puolueiden omiin tapahtumiin Kampanjatoimintojen suunnittelu

8 Kepan ehdotus OSA 1: Kehitysyhteistyökampanja Kampanja, jossa tavoitteena on kehitysyhteistyörahoituksen nostaminen kohti 0,7 % BKTL-osuutta. Mahdollisuus kehitysyhteistyölakikampanjaan?! Kampanjassa nostetaan esiin myös kehitysyhteistyön sisältöön ja laatuun liittyviä näkökulmia. Kehitysyhteistyölain vaatimuksen toimivuutta selvitetään vielä, mutta se ei ole poissuljettu vaihtoehto. Kampanjasuunnittelu ja kampanja ovat avoimia kaikille Kepan jäsenille. Toiminnoissa pyritään toteuttamaan järjestöjen toivomia elementtejä eli luodaan selkeät yhteiset viestit hallitusohjelmaa varten, osallistutaan puolueiden tapahtumiin ja tavoitellaan näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja julkisessa keskustelussa. Kehitetään tapoja, joilla myös järjestöjen vapaaehtoiset voivat osallistua kampanjointiin. Kepa vetovastuussa

9 Pohdinnassa kehitysyhteistyölaki Vastaisi tarpeeseen ohjata ja säädellä kehitysyhteistyötä sitovammin ja pitkäjänteisemmin Kokemuksia muista maista (Belgia, Islanti, UK) Lisännyt parlamentin valtaa, kehitysyhteistyön johdonmukaisuutta, tehokkuutta ja pitkäjänteisyyttä Pohjana kehitysyhteistyötä ja politiikkaa koskevat kv.sitoumukset (0,7 ja 0,2 %, Agenda 2030, tuloksellisuusperiaatteet) Lain etu: sitovin ja pysyvin tapa säädellä kehitysyhteistyötä Lain haitat: vaikea muuttaa, heikentäisi joustavuutta? Ovatko poliitikot valmiita sitoutumaan lakiin? Tuoko uutta poliittista tahtoa lisätä kehitysyhteistyötä? Vaativa lobattava: tarvitaan oma lakiehdotus ja kampanjointia usean vuoden ajan riittävillä resursseilla Isot riskit: voi viedä huomion pois rahoituksen lisäämisestä, lopputulos voi olla nolla = ei lakia Muita ehdotuksia: parlamentaarinen komitea, hallituksen periaatepäätös, parlamentaarinen sopimus

10 Kepan ehdotus OSA 2: Tuki jäsenten kampanjoille Jäsenistössä on jo lähdetty suunnittelemaan yhteisiä kampanjoita, jotka rakentuvat toisaalta yritysvastuun ympärille ja toisaalta ilmastokysymysten ympärille. Kepa on aktiivisesti mukana ja tulee näiden jäsenvetoisten kampanjoiden suunnittelua ja toteuttamista jäsenjärjestöjen toivomalla tavalla. Kepa tuki esimerkiksi: Asiantuntijatukea Kampanjoiden viestit osaksi Kepan tekemää vaikuttamistyötään Kampanjaviestit esillä Kepan kanavissa Yhteisen lobbauksen koordinointia Osallistumista yhdessä jäsenten kanssa puolueiden tapahtumiin, esim puoluekokoukset Kampanjoita tukevan yhteisen materiaalin tai verkkotyökalujen tuottaminen. Vetovastuu ja kampanjan kokonaiskoordinaatio ovat kuitenkin jäsenillä.

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Hallitusohjelmavaikuttaminen. Kepan kevätkokous 24.4.2015 / Pauliina Saares ja Laura Häkli

Hallitusohjelmavaikuttaminen. Kepan kevätkokous 24.4.2015 / Pauliina Saares ja Laura Häkli Hallitusohjelmavaikuttaminen Kepan kevätkokous 24.4.2015 / Pauliina Saares ja Laura Häkli Maailmantalouden tekijät oli menestys Rkp:n ehdokkaita lukuun ottamatta blogeja kirjoittivat kaikkien eduskuntapuolueiden

Lisätiedot

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Sosiaalinen media Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Eduskuntavaalit käydään vuonna 2011 Facebookissa [ ] puolueet menevät sinne, missä ihmiset jo ovat Helsingin

Lisätiedot

Voiko vaikuttamista arvioida?

Voiko vaikuttamista arvioida? Voiko vaikuttamista arvioida? Miia Toikka JÄRVI-hankkeen arviointifoorumi, Helsinki 23.11.2005 Impact assessment of advocacy is like standing in a court of law: one makes a plausible case with the aim

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 TOIMINTAKERTOMUS 2010 Ohjelman ensimmäinen toteutusvuosi Keskeistä v. 2010: * Better Aid/Open Forum -prosessit * YK:n ilmastoprosessit * kehitysyhteisvarojen lisäys Suomessa * edunvalvonnan onnistumiset

Lisätiedot

9.12.2011. www.kepa.fi

9.12.2011. www.kepa.fi 9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.

Lisätiedot

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B. Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle 2016 26.4.2017 Tekijä Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B Toimintavuosi 2016 pähkinänkuoressa Sopeutumista, keskittymistä avaintoimintoihin,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

#digivaalit2015

#digivaalit2015 #digivaalit2015 http://presemo.aalto.fi/digivaalit2015 Digivaalit 2015 Kuka vaikutti julkisuuden agendaan eduskuntavaalien alla? Tutkimuksen tavoitteet Digitaalisen median vuorovaikutuksen, valtarakenteiden

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Kepan toimintakertomus vuodelle Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 22/4/2016

Kepan toimintakertomus vuodelle Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 22/4/2016 Kepan toimintakertomus vuodelle 2015 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 22/4/2016 Toimintavuosi 2015 pähkinänkuoressa Suomessa eduskuntavaalit ja uusi hallitus Kehitysapumäärärahojen leikkaus ja järjestötukien

Lisätiedot

Kepan sopeutettu ohjelma

Kepan sopeutettu ohjelma Kepan sopeutettu ohjelma 2016-2018 Esitys Kepan syyskokoukselle 20.11.2015 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kehy ja järjestöt kritiikin kohteena Ennen eduskuntavaaleja: Matti Kääriäinen ja Kehitysavun kirous

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

Virittäydytään vaikuttamaan! Sari Siikasalmi

Virittäydytään vaikuttamaan! Sari Siikasalmi Virittäydytään vaikuttamaan! Sari Siikasalmi 29.2.17 Agenda 1. Vaikuttamisympäristömme nyt Trendit Päättäjän arki Digitaalisuus ja intressiryhmät 2. Onnistuneen vaikuttamisen avaimia Selkeä viesti Oikea

Lisätiedot

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty

Lisätiedot

Maailma kylässä -festivaalin näytteilleasettajatutkimus Sanna Myllymäki

Maailma kylässä -festivaalin näytteilleasettajatutkimus Sanna Myllymäki Maailma kylässä -festivaalin näytteilleasettajatutkimus 2016 Sanna Myllymäki Toteutuksesta Kysely toteutettiin lomakehaastatteluna festivaalialueella 28-29.5.2016 Kyselylomake jaettiin kaikille festivaalin

Lisätiedot

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9. Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku Vaikuttamisen ABC Case STTK Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä 28.9.2014 Turku Mikä STTK? Palkansaajakeskusjärjestö Tehtävänä parantaa toimihenkilöiden taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Äänestä ehdokasta, joka

Äänestä ehdokasta, joka Yhtäkään lasta ei jätetä kuntavaaleissa 2017 Sinä voit kuntalaisena vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin! Ovatko kuntapäättäjät aidosti lasten ja lapsiperheiden asialla? Varmista, että ehdokkaasi

Lisätiedot

Paikallinen vaikuttaminen ja sen keinot. Aivovammaliiton liittopäivät 24.10.2014 Maria Finström, järjestösihteeri Näkövammaisten Keskusliitto ry

Paikallinen vaikuttaminen ja sen keinot. Aivovammaliiton liittopäivät 24.10.2014 Maria Finström, järjestösihteeri Näkövammaisten Keskusliitto ry Paikallinen vaikuttaminen ja sen keinot Aivovammaliiton liittopäivät 24.10.2014 Maria Finström, järjestösihteeri Näkövammaisten Keskusliitto ry Näe toisella tavalla FSS:n kampanjalaulu Teksti: Ann-Sofi

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2507 Eduskuntavaalien 2007 ehdokaskysely Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014. Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015

Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014. Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015 Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015 Toimintavuosi 2014 pähkinänkuoressa Maailma myllerryksessä: turvallisuus Suomen hallitus myllerryksessä:

Lisätiedot

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli 28.3.2017 Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja METELI O METELI on monipuolinen epävirallinen yhteistyöverkosto. O Verkosto syntyi syksyllä 2008 Psykiatrisen

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

Kunnallisvaalit 2008

Kunnallisvaalit 2008 0% valmiina Kunnallisvaalit 2008 Hyvä vastaanottaja SDP:n toiminnan kehittämisen kannalta on tärkeää että arvioimme omaa toimintaamme. Edellinen suuri koitoksemme olivat kunnallisvaalit. Seuraavalla sivulla

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 Jäsenten osaamisen hyödyntäminen - Hallinto: jäsenkokoukset, hallitus, vaalivaliokunta, strategian ohjausryhmä ja sääntötyöryhmä - Kepan edustukset toimikunnissa, verkostoissa jne

Lisätiedot

Eurooppalainen kansainvälisyyskasvatus, onko sitä?

Eurooppalainen kansainvälisyyskasvatus, onko sitä? Eurooppalainen kansainvälisyyskasvatus, onko sitä? Kansainvälisyyskasvatus, miksi ja miten? Studia Generalia-luentosarja 28.3.2007 Rilli Lappalainen, President Development Education Forum - rilli.lappalainen@kehys.fi

Lisätiedot

Lasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1

Lasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1 Lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuudet kunnassa 27.11.06 Meiju Hiitola 1 Miksi lasten ja nuorten pitäisi saada vaikuttaa? Lasten ja nuorten erityistarpeet vaativat huomiomista Lapsilla ja nuorilla

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari DI Noora Airaksinen, Sito Oy Kahden vuoden aikana on kokeiltu lukuisia toimenpiteitä toimivia ja vähemmän toimivia Yhteistyöverkosto on laajentunut ja tiivistynyt.

Lisätiedot

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta YH1 kurssin kertaus Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Tasavallan presidentin valinta Tasavallan presidentin tehtävät ja toimenkuva Tasa-arvoinen

Lisätiedot

Tehokas sähköinen vaalikampanja edullisesti

Tehokas sähköinen vaalikampanja edullisesti Tehokas sähköinen vaalikampanja edullisesti Jyrki J.J. Kasvi eduskunta tulevaisuusvaliokunta teknillinen korkeakoulu työpsykologia ja johtaminen 29.3.2006 www.kasvi.org 1 Lähtökohtia Enää ei ole nettikansaa

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja vanhempien osallisuuden tilanne Oulun seudun kunnissa. Tomi Kiilakoski Oulu 16.4.2013

Lasten, nuorten ja vanhempien osallisuuden tilanne Oulun seudun kunnissa. Tomi Kiilakoski Oulu 16.4.2013 Lasten, nuorten ja vanhempien osallisuuden tilanne Oulun seudun kunnissa Tomi Kiilakoski Oulu 16.4.2013 Seutukunnan nuorten näkemyksiä vanhemmista Vanhempien ohjeistaminen siitä, miten oma käyttäytyminen

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Tukea hankkeen toteutukseen ja arviointiin Kepasta. VKK Kick off

Tukea hankkeen toteutukseen ja arviointiin Kepasta. VKK Kick off Tukea hankkeen toteutukseen ja arviointiin Kepasta VKK Kick off 10.3.2010 Kepan globaalikasvatuspalvelut Koulutus Neuvonta Tiedotuskanavat ja tietopalvelut Verkostoitumisen tukeminen Tapahtumat Julkaisut

Lisätiedot

Toimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle

Toimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle Toimintakertomus 2016 Kooste jäsenkokoukselle 8.4.2017 painopisteet Koulutustoiminnan kehittäminen Valtakunnalliset ja paikalliset koulutustilaisuudet, asiantuntijavieraat: Changemaker-viikonloput, kampanjakoulutukset,

Lisätiedot

Kouluopetuksen avaintaitoja käsittelevä eurooppalainen verkosto http://keyconet.eun.org Yleistä KeyCoNet-projektista KeyCoNet (2012 2014) on eurooppalainen verkosto, jonka tarkoituksena on tunnistaa ja

Lisätiedot

Kepan tavoite ja tehtävät

Kepan tavoite ja tehtävät www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää järjestöä Marttaliitosta Maan ystäviin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle Toimintasuunnitelma 2017 Kooste jäsenkokoukselle 29.10.2016 Strategiset tavoitteet Toimijoiden määrän kasvu Verkoston laaja näkyvyys Vaikuttamistoiminnan pitkäjänteisyys ja teemaryhmien asiantuntemuksen

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä

Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä Korkeakoulujen kevätpäivät 23.5.2012 Lahti Järjestökoordinaattori Sanna Rekola / Kepa 09 584 23 271, sanna.rekola@kepa.fi

Lisätiedot

Mukavaa tavata! ja vielä näin runsain määrin J. Harvinaisinfo 28.1.2014 Oulu

Mukavaa tavata! ja vielä näin runsain määrin J. Harvinaisinfo 28.1.2014 Oulu Mukavaa tavata! ja vielä näin runsain määrin J Harvinaisinfo 28.1.2014 Oulu Kansallinen ohjelma harvinaisten sairauksien kansallinen ohjelma v. 2013 loppuun mennessä sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä

Lisätiedot

Täytä tähän tiedostoon linjapaperia, toimintasuunnitelmaa ja talousarviota koskevat lisäys-, poisto- ja muutosesitykset sekä yleiset kommentit.

Täytä tähän tiedostoon linjapaperia, toimintasuunnitelmaa ja talousarviota koskevat lisäys-, poisto- ja muutosesitykset sekä yleiset kommentit. OHJEET EXCEL-TAULUKON TÄYTTÄMISEKSI: Täytä tähän tiedostoon linjapaperia, toimintasuunnitelmaa ja talousarviota koskevat lisäys-, poisto- ja muutosesitykset sekä yleiset kommentit. Linjapaperille, toimintasuunnitelmalle

Lisätiedot

Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut

Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut Mikkelin Tiedepäivä 7.4.2011 Ritva Pihlaja projektipäällikkö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä tutkija Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET Tapio Manni Saarnilaakson koulu Espoo tapio.manni@gmail.com Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. Politiikka on yhteisten

Lisätiedot

1) Vaalien henkilöityminen ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut ehdokkaaksi asettumiseen ja kampanjointiin?

1) Vaalien henkilöityminen ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut ehdokkaaksi asettumiseen ja kampanjointiin? A3.2.2. Parlamentti, presidentti, hallitus 12.2.2015 (VARES) Diamond 1) Demokratian toteutumisen vaikeus Latinalaisessa Amerikassa 2) Suhteellisen vaalitavan vaikeus Etelä-Afrikassa ja Namibiassa Jyränki

Lisätiedot

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Sisältö Sosiaalinen media järjestöissä Twitter Blogit Instagram Lähteet: Sosiaalinen media koulutus Oulussa 2.9.2015 sekä oma

Lisätiedot

Faron sopimuksen suositukset

Faron sopimuksen suositukset Faron sopimuksen suositukset Kohti kestävää kulttuuriperintötyötä Tässä tekstissä kerrotaan, mitä Faron sopimus tarkoittaa Suomelle. Sopimuksen hyötyjä ovat esimerkiksi: - Kaikki ihmiset voivat vaikuttaa

Lisätiedot

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille Avustustoiminta Vapaaehtoistoiminnan avustamisen periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo Taustaa...3 Vapaaehtoistoiminnan avustamisesta...3 Esimerkkejä linjausten mukaisista vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2291(ACI) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja komission välisen toimielinten sopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Töölöntorinkatu 2 A Kevätkokous Helsinki

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Töölöntorinkatu 2 A Kevätkokous Helsinki 1 (7) Aika 28.4.2011 klo 13:00 Paikka Espoon Järjestöjen Yhteisö ry:n tilat Kauppamiehentie 6 02100 Espoo Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS Kepan puheenjohtaja Markku Niskala avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

Hallituksen esitys sääntömuutoksista. Pj. Markku Niskala 26.11.2011

Hallituksen esitys sääntömuutoksista. Pj. Markku Niskala 26.11.2011 Hallituksen esitys sääntömuutoksista Pj. Markku Niskala Muutosten tausta ja perustelut TAUSTA Evaluaatio 2005:n suositukset Yhdistyslain muutokset v. 2010 Kepan toiminta-ajatus- ja strategiaprosessi v.

Lisätiedot

Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) sosiaalisessa mediassa

Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) sosiaalisessa mediassa Sosiaalisen median vyörytykset kestävän kehityksen viikolle 2017 Somella tavoitteen kimppuun: Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) 30.5.- 5.6.2017 sosiaalisessa mediassa Mikä ESDW?

Lisätiedot

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut Innokylä Uudistuvat lähipalvelut 12.9.2012 Mira Sillanpää Asukasagentti, Uudistuva kylä kaupungissa hanke Hämeenlinna Näkökulmana Uutta ajattelutapaa palvelujen järjestämiseen Lähellä tapahtuva toiminta

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Työpajan tuottamat ideat ja kehittämisehdotukset Osallisuusohjelman laatiminen, muistio 2.3.2015 Kaupunkilaisille avoin työpaja 2.3.2015

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja Tammikuussa 2012 toteutettiin valtakunnallinen Yritys- Suomi lanseerauskampanja. Mikkelin

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050 Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja #sitoumus2050 Tervetuloa mukaan! Suomi osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Euroopan kestävän kehityksen viikkoon. Kestävän

Lisätiedot

Ohjaamo-toiminnan ja Kohtaamon viestinnän vuosikello ja toimintamalli, vers. 2. Työryhmä ja Kohtaamo/MT Tammi-/maaliskuu 2017

Ohjaamo-toiminnan ja Kohtaamon viestinnän vuosikello ja toimintamalli, vers. 2. Työryhmä ja Kohtaamo/MT Tammi-/maaliskuu 2017 Ohjaamo-toiminnan ja Kohtaamon viestinnän vuosikello ja toimintamalli, vers. 2 Työryhmä ja Kohtaamo/MT Tammi-/maaliskuu 2017 OHJAAMO- TOIMINNAN VIESTINNÄN VUOSIKELLO 2017 v. 2 Kausityöt Korkeakouluvalinnat

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Presidentinvaalit 2018 Piraattipuolueen osallistumisen mahdollisuudet

Presidentinvaalit 2018 Piraattipuolueen osallistumisen mahdollisuudet Piraattipuolueen osallistumisen mahdollisuudet Tässä esityksessä Taustatietoa Presidentinvaaleista Arvio osallistumisen eduista ja haitoista Lyhyesti vaaliteemoista Suunnitelma keräys- ja vaalikampanjasta

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

HELSINGIN VASEMMISTOLIITTO RY

HELSINGIN VASEMMISTOLIITTO RY 1 HELSINGIN VASEMMISTOLIITTO RY PÄÄTÖS 14.3.2015 HELSINGIN VASEMMISTOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty kevätpiirikokouksessa 14.3.2015. Merkitty yhdistysrekisteriin 14.1.2016. 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin

Lisätiedot

Liikkujan viikko 2014

Liikkujan viikko 2014 Liikkujan viikko 2014 Omilla poluilla ja radioaalloilla 19.5.2014 Sirpa Mustonen ja Kaisa Kauhanen 1 Euroopan yhteinen Liikkujan viikko Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16. 22.9. Viikon

Lisätiedot

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA TEHTÄVÄ MITÄ IDEOITA, TOIMINTAMALLEJA MAAKUNNASSA VOIDAAN TOTEUTTAA/HYÖDYNTÄÄ? KIRJOITA 1 IDEA/AJATUS/PAPERI IDEAN EI TARVITSE

Lisätiedot

JHL:n jäsenet kansanedustajina

JHL:n jäsenet kansanedustajina JHL:n jäsenet kansanedustajina Eduskuntavaalikyselyn 2015 tuloksia Mäkelä Pertti [ V J u l k i s t e n j a h y v i n v o i n t i a l o j e n l i i t t o J H L JHL:n eduskuntavaalisivuilla oli 18.2. 9.3.

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Agenda Kampanjan eteneminen ja tulokset kesän toimista Paikallisen markkinoinnin ja vies7nnän ak7voin7 Kampanja aikajana Tavoitteet, strateginen viesti, visuaalisuus, mediasuunnitelma

Lisätiedot

Kepan strategia 2018-

Kepan strategia 2018- Kepan strategia 2018- Hyväksytty kevätkokouksessa 26.4.2017 1. Mikä Kepa on? Kepa on globaalin oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen kattojärjestö ja asiantuntija. Kepa vaikuttaa tuomalla ihmiset

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 16.9.2016 5.9.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunnan ennakointiprosessi 2016 Alustukset Puheenvuorot Katsaukset Megatrendit SWOT

Lisätiedot

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Demokratian kehittäminen: taustaa Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Kumppanuus 2020 -ohjelma Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Mikä on Kumppanuus 2020 -ohjelma? Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo Artteli ry:n yhdessä

Lisätiedot

Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa

Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa Normeja purkaen ja yhteistyötä lisäten kohti parempaa Anne Kalmari Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukirenkaan puheenjohtaja Helsingissä 27.10.2016 Vapaaehtoistyön

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA Markkinatehdas on ryhmä nuoria markkinoijia, joiden tavoitteena on parantaa Keski-Suomen yritysten markkinoinnin suunnitelmallisuutta ja auttaa käytännön toteutuksessa.

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon.

Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon. Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon. Järjestäminen MIKSI?????? Jäsenmäärän ja järjestäymisasteenlasku Mitä? Mitä Sinä tarvitset, että olet valmis

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (5) 5 Lausunto pormestarin ja alueellisten toimielinten suoria vaaleja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta HEL 2015-005013 T 03 00 00 Esitysehdotus esittää

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 1. Toiminnan tarkoitus Kuopion Yrittäjät ry toimii valtakunnallisen yrittäjäjärjestön paikallisena edunvalvojana Kuopiossa. Kuopion Yrittäjät tekee työtä pienten ja keskisuurten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Itämerihaaste on Turun ja Helsingin kaupunkien yhteinen aloite Itämeren tilan parantamiseksi. Itämerihaaste julkistettiin kesäkuussa 2007.

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta: Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta: Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta: Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön: valtionavustukset Valtionavustusten hakuaika 17.6. 30.9.2016 Hankkeiden

Lisätiedot

OECD 2OO4 TUKEVA POHJA PÄÄTÖKSENTEOLLE JA VÄLINE GLOBALISAATIOKEHITYKSEN ANALYYSIIN JA HALLINTAAN JORMA JULIN 5.5.2004 OECD! 30 JÄSENTÄ - SLOVAKIA HYVÄKSYTTIIN VIIMEISENÄ JOULUKUUSSA 2000! LÄHES PARIKYMMENTÄ

Lisätiedot

KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN

KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN Miksi kampanjoida? Nuokauppakamarivirkojen hakemiseen kuuluu oleellisena osana kampanjointi. Vaalilautakunta ja -toimikunnat suosittelevat jokaiselle ehdokkaalle kampanjointia,

Lisätiedot

Kuntalaisen sähköinen budjetointityökalu - ebudjetti. Varkauden kaupunki Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Kaisu Tolvanen

Kuntalaisen sähköinen budjetointityökalu - ebudjetti. Varkauden kaupunki Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Kaisu Tolvanen Kuntalaisen sähköinen budjetointityökalu - ebudjetti Varkauden kaupunki Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Kaisu Tolvanen 11.12.2017 Kuntalaisen sähköinen budjetointityökalu - ebudjetti LÄHTÖKOHTA Osallistavan

Lisätiedot

EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO

EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO 28/09/2017 1 EU JA DEMOKRATIA Kysymys demokraattisesta oikeutuksesta

Lisätiedot

LähiSopu Sopiminen ja sopimukset lähiruokaverkostoissa

LähiSopu Sopiminen ja sopimukset lähiruokaverkostoissa LähiSopu Sopiminen ja sopimukset lähiruokaverkostoissa Lähiruokaohjelman seminaari Helsinki 11.6.2013 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Tuotantotalouden tiedekunta Arvoverkostojen johtaminen TkT Petri

Lisätiedot

Muutokset pelisääntöihin ISOILLA KIRJAIMILLA

Muutokset pelisääntöihin ISOILLA KIRJAIMILLA Muutokset pelisääntöihin ISOILLA KIRJAIMILLA 2.2 Jäsenet JÄSENELLÄ TARKOITETAAN TÄSSÄ PELISÄÄNTÖPAPERISSA ESPOON VIHREIDEN HENKILÖJÄSENTÄ SEKÄ JÄSENJÄRJESTÖÄ ELLEI TOISIN ILMAISTA. JÄSENISTÖLLÄ TAAS TARKOITETAAN

Lisätiedot

Ulkomaille lähtevä vapaaehtoistyöntekijä. Anni Vihriälä Etvo-koordinaattori 13/02/2012

Ulkomaille lähtevä vapaaehtoistyöntekijä. Anni Vihriälä Etvo-koordinaattori 13/02/2012 Ulkomaille lähtevä vapaaehtoistyöntekijä Anni Vihriälä Etvo-koordinaattori 13/02/2012 Miksi lähettää vapaaehtoisia? Mikä on järjestäjän motiivi? Kenen tarpeeseen halutaan vastata? Mitkä ovat tavoitteet?

Lisätiedot

Näkökulma: kuntien turvallisuustutkimuksen tulokset

Näkökulma: kuntien turvallisuustutkimuksen tulokset Näkökulma: kuntien turvallisuustutkimuksen tulokset Pääsihteeri, Rikoksentorjuntaneuvosto 1 Turvallisesti yhdessä. Kansallinen rikoksentorjuntaohjelma. Valtioneuvoston toimeksianto laatia rikoksentorjuntaohjelma

Lisätiedot

Poliittinen riski Suomessa. Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset

Poliittinen riski Suomessa. Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset Poliittinen riski Suomessa Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset 16.10.2014 Taustaa tutkimuksesta Aula Research Oy toteutti syys-lokakuussa kyselytutkimuksen poliittisesta riskistä Suomessa Tutkimus

Lisätiedot

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajuusrotaatioiden muuttamisesta

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajuusrotaatioiden muuttamisesta MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA n mietintö koskien jäsenehdotusta Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajuusrotaatioiden muuttamisesta 1. n ehdotus ehdottaa, että ei ryhdy muihin

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja 22. 29.11.2015 #Sitoumus2050 #Pariisi2015 Tulossa sitoumuksen tehneiden yhteinen some-kampanja

Lisätiedot

Kepan strategia 2012-2017

Kepan strategia 2012-2017 Kepan strategia 2012-2017 1.Johdanto Kepa on lähes 300 suomalaisen järjestön kehityspoliittinen yhteistyö- ja etujärjestö. Se toimii jäsenistönsä tukena ja yhteistyön foorumina. Se on myös niiden äänitorvi

Lisätiedot

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen

Lisätiedot

Kepan strategia 2012-2017

Kepan strategia 2012-2017 Liite 6A Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Esitys syyskokoukselle 26.11.2011 1 (6) Hallitus Kepan strategia2012-2017 Kepan strategia 2012-2017 1. JOHDANTO Kepa on lähes 300 suomalaisen järjestön

Lisätiedot

Euroopan parlamentti päätöksenteko ja vaikuttaminen. Syksy 2013 Pekka Nurminen Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto

Euroopan parlamentti päätöksenteko ja vaikuttaminen. Syksy 2013 Pekka Nurminen Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto Euroopan parlamentti päätöksenteko ja vaikuttaminen Syksy 2013 Pekka Nurminen Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto Parlamentti: Poliittinen (äänestäjien) intressi: - 754 jäsentä + kroaatit 12 vaaleissa

Lisätiedot

Uudenmaan vaalipiiri. 018 Askola. Keskinen. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 5 Ennakkoäänet s. 1/4. Äänestysalueen nimi.

Uudenmaan vaalipiiri. 018 Askola. Keskinen. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 5 Ennakkoäänet s. 1/4. Äänestysalueen nimi. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 5 Ennakkoäänet s. 1/4 001 Keskinen 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47

Lisätiedot

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti 23.9.2015 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi

Lisätiedot