Arvokas VAALIVAIKUTTAMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arvokas VAALIVAIKUTTAMINEN"

Transkriptio

1 Arvokas VAALIVAIKUTTAMINEN Ohjeet päivitetty Kysy lisää:

2 Arvokasvaalivaikuttamistyö vuonna 2019 Arvokas-ohjelma ei tee vuonna 2019 varsinaista vaalivaikuttamistyötä. Voimme kuitenkin yhdessä nostaa ydinkysymyksiämme esille ja keskusteluun. Kun kaikki puhuvat samoin sanoin ja käyttävät samoja kysymyksiä, saamme paljon yhteen koottavia vastauksia. Samalla luomme pohjaa yhteiselle Arvokas-vaikuttamistyöllemme myös tuleviin vuosiin. #arvokas #edesjotain #vaalit2019 #eriarvoisuus #osallisuus

3 Arvokasvaalivaikuttamistyön THE kysymys Jos tulet valituksi eduskuntaan, miten aiot vähentää eriarvoisuutta Suomessa? Kerro yksi konkreettinen teko. Lue lisää seuraavilta sivuilta

4 Materiaalit EHDOKKAILLE kysymys, jonka kukin hanke voi esittää oman alueidensa ehdokkaille Arvokas-koordinaatiohanke työstää vastauksista somejaettavaa materiaalia ja koonnin. Tätä pukkaa ulos pitkin kevättä toukokuun vaaleihin asti. Materiaalin muoto ja sisällöt hahmottuvat sen mukaan, millaista sisältöä meille kertyy. Ks. lisätietoja ja ohjeita sivulta Aikataulut ja sisällöt. ÄÄNESTÄJILLE leikkimielinen testi: Oletko sohvaperuna vai aktivisti? Kaikille kansalaisille tarkoitettu kevyt nettitesti kartoittaa, millainen yhteiskunnallinen vaikuttaja olet ja antaa vinkkejä maailman parantamiseen. Se lanseerataan viim , jolloin eduskuntavaalien ehdokasasettelu vahvistetaan. Testi on Setlementtiliiton ja sen hankkeiden yhteinen, joten myös Arvokas-ohjelma näkyy tekijöissä. Kukin Arvokashanke voi sitä vapaasti käyttää ja jakaa esim. somessa. Lue lisää maaliskuun uutiskirjeestä. LISÄKSI OMAT: Kukin hanke voi myös vapaasti tehdä omaa vaalivaikuttamistyötä Itsenäisesti, oman taustaorganisaation kanssa tai vaikkapa pienemmällä Arvokas-porukalla. Arvokas-koordinaatiohanketta saa nykäistä hihasta, jos voimme olla avuksi.

5 Aikataulut ja sisällöt lyhyesti 1. VALMISTAUDU helmikuussa TOTEUTA sekä KOKOA JA RAPORTOI maalis toukokuussa HYÖDYNNÄ huhti toukokuussa 2019 sekä vaalien jälkeen Lue tarkemmin seuraavilta sivuilta

6 Aikataulut ja sisällöt VALMISTAUDU helmikuussa Tutustu Arvokas-vaalikysymykseen (ks. sivu 3) Halutessanne voitte lisätä myös omia kysymyksiänne. Valmistele hissipuhe, jos hankkeellanne ei sellaista ole Se kertoo muutamalla lauseella tai muutamassa minuutissa, kuka olette, mistä hankkeessanne on kyse ja mitä haluatte saada aikaan. Sitä tarvitaan, kun kohtaatte ehdokkaita ja muissakin verkostoitumistilanteissa. Valitse toimintatavat: Otatteko ehdokkaisiin yhteyttä sähköpostitse, somessa, kasvotusten? Ks. vinkkejä kohdasta 2 ja Miten ehdokkaat tavoitetaan? Merkkaa aikataulut kalenteriin: Jalkaudutteko toreille ja vaalitapahtumiin? Milloin ja mihin? Kutsutteko ehdokkaita teille? Milloin? Varaa aikaa (esim. 1t/vk) sähköpostittelulle ja some-aktiivisuudelle (ks. kohta 2) Jos järjestätte omia tapahtumia, suunnittele ne huolella: Milloin ja missä Kuka puhuu ja mistä (kokemus- ja muut asiantuntijat) Mitä tarjotaan Kenet kutsutaan (ehdokkaat, puhujat, media) Tee ja lähetä kutsut ajoissa ja muista RSVP, jos sellainen tarvitaan Pakkaa vaalivaikuttamiskassi turuille ja toreille mukaan otettavaksi. Kassissa kannattaa olla esimerkiksi: Arvokas-kyltti (jaettiin aloitusseminaarissa, ks. SELVIS-hankkeen kuva) älypuhelin, jossa hyvä kamera sekä sanelin/nauhuri kynää ja paperia hankkeenne jakomateriaalia (käyntikortti, esite, tarra tms.) Arvokas-tarra (postitettu viikolla 11)

7 Aikataulut ja sisällöt TOTEUTA maalis-toukokuussa Tarkempi aikataulu Eduskuntavaalien ehdokasasettelu vahvistetaan ja vaalipäivä on Europarlamenttivaalien ehdokasasettelu vahvistetaan ja vaalipäivä on Ehdokkaita kannattaa lähestyä näiden päivämäärien välillä tai jo aiemmin. Miten ehdokkaat tavoitetaan? Valitse just teille sopivat vaihtoehdot: Lähetä kysymykset ehdokkaille sähköpostitse. Ehdokkaita voi myös pyytää kuvaamaan/videoimaan (max. 30 sek.) oman vastauksensa ja lähettämään sen teille. Vaalien alla moni jaksaa panostaa yllättävän paljon! Kysy kysymys julkisesti somessa. Esim. Twitterissä tämän voi tehdä tägäämällä ehdokkaita mukaan päivitykseen ihan erityisen näkyvä ja hyvä tapa. Torilla tavataan! Ehdokkaat liikkuvat aktiivisesti kansan parissa turuilla ja toreilla. Mukaan kannattaa napata myös kokemusasiantuntija, jonka ääni on usein erityisen koskettava ja painava. Kutsu ehdokkaat aamiaistapaamiseen. Koska ehdokkailla on vaalien alla kiire, houkuttele mukaan paitsi höyryävällä kahvilla, myös esim. näkyvyydellä järjestönne sosiaalisessa mediassa. Mukaan kannattaa kutsua myös paikallismedia, sillä tämä voi houkutella ehdokkaitakin.

8 Aikataulut ja sisällöt TOTEUTA maalis-toukokuussa Miten kysymykset esitetään? Minkä yllä olevista tavoista valitsettekin, muista seuraavat: Esittäydy: kerro ehdokkaalle hankkeenne hissipuhe. Jätä jokin muistijälki (jakomateriaali). Kerro, että hankkeenne on mukana valtakunnallisessa Arvokasohjelmassa, joka tähtää eriarvoisuuden vähentämiseen ja osallisuuden lisäämiseen. Kerro, että olemme kiinnostuneita kuulemaan ehdokkaan ajatuksia ydinteemoistamme. Kerro, että kokoamme vastaukset yhteen ja että koonteja voi myöhemmin nähdä -Twitter-tililtä. Muistuta, että jos ehdokas antaa meille tovin aikaansa ja ajatuksiaan eriarvoisuuden vähentämiseksi, hän näkyy Arvokas-ohjelman ja siten jopa 26 hankkeen ja organisaation viestinnässä tätä on ehdokkaan vaikeaa vastustaa! Muista jättää ehdokkaalle muistijälki! Esim. hankkeenne käyntikortti, esite tai tarra sekä Arvokas-tarra (postitettu viikolla 11). Tallenna vastaukset Kirjoita tarkasti ylös ehdokkaan nimi (varmista kirjoitusasu) sekä puolue ja vaalipiiri. Jos suinkin mahdollista, nappaa ehdokkaasta valokuva ja vielä parempaa: Arvokas-kyltin kera. Tai nappaa ehdokkaan vastaukset videolle. Pyri pitämään vastaus lyhyenä (max. 30 sek.). Anna ehdokkaan käteen Arvokas-kyltti. Jos et videoi vastauksia, kannattaa ainakin käyttää nauhuria, jotta saat ylös ehdokkaan tarkat sanavalinnat. Ne voivat olla mielenkiintoisia juuri sellaisenaan. Nauhuri löytynee kaikista älypuhelimista. Kirjoita nauhoitetut vastaukset myöhemmin ylös esim. Wordille, jotta voit lähettää ne mahdollisten valo- ja videokuvien kera Heidille (ks. seur. kohta).

9 Aikataulut ja sisällöt KOKOA ja RAPORTOI maalis-toukokuussa Tee omaa koontia Omien ehdokkaidenne vastauksia voitte käyttää haluamallanne tavalla. Valmistelkaa vastauksista vaikka tällaisia: Laita kuva ja vastaus hankkeenne/organisaationne sosiaalisen median kanaviin Tehkää vastauksista oma koonti järjestönne lehteen Kutsukaa vaalien jälkeen tuoreet edustajat kylään ja jatkakaa keskustelua aiheesta Vaikka ette tekisi omaa koontia, säästäkää kuitenkin kaikki dokumentoinnit, kuvat ja videot. Lähetä koordinaatiohankkeelle Lähetä ehdokkaiden vastaukset s-postina tai esim. Whatsapp-viestinä Heidille (p ) vaikka päivittäin, viikoittain tai aina kun saatte vastauksia.

10 Aikataulut ja sisällöt HYÖDYNNÄ huhti-toukokuussa ja vaalien jälkeen Tuuttaa ulos omaa materiaalia Ks. kohta 3 Käyttäkää omia kuvianne, tekstejänne, videoitanne. Hyödynnä somekanavia, verkkosivujanne, lehteänne jne. Vinkkaa mielenkiintoisista nostoista myös paikallista mediaa. Huom! media tuskin nostaa yksittäisten ehdokkaiden lausuntoja, mutta jos teette niistä koontia, jossa on mukana myös omaa näkemystänne, saattaa media kiinnostuakin. Pukkaa pihalle Arvokas-koordinaatiohankkeen materiaalia Koordinaatiohanke tuottaa Arvokas-hankkeiden lähettämistä sisällöistä (tekstit, kuvat, videot) kuvia, postauksia ja koonteja, joita kaikki hankkeet voivat jakaa omissa kanavissa Hyödynnä vaikuttamistyössä myös vaalienjälkeinen aika! Kutsukaa alueenne kansanedustajat vaikka aamiaistapaamiseen. Muistuttakaa sähköpostilla ja jollain kivalla jakomateriaalilla, että olette olemassa. Tarjotkaa asiantuntemustanne tietystä aiheesta. Kertokaa, että olette mielellänne käytettävissä myöhemminkin.

11 Vaikuttamisen iloa! Torvet!-teemaryhmä sekä Mona, Jaana, Heidi ja Jenni

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

Esityksen / esittäjän nimi

Esityksen / esittäjän nimi 1 16.9.2014 Esityksen / esittäjän nimi Vaalit & Valtakunnallinen julkisuuskampanja Mitä kaikkea hyvää kirkko ihmisten kautta tekee, ja mihin kaikkeen äänestämällä tai ehdolle asettumalla pääsee myös vaikuttamaan.

Lisätiedot

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa

Lisätiedot

Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelu-

Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelu- 1 TOIMENPITEET/KYMENLAAKSON MAAKUNTAUUDISTUKSEN VIESTINTÄ UUSIKYMENLAAKSO Aikataulu Tammilokakuu 2018 Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelu- tilanne Tammi-toukokuu Toukokuu-

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään PÄIvItÄ MaAsEuTuSi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin 1.

Lisätiedot

OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille

OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille Hengitysliitto on somessa aktiivinen Hengitysliiton löydät seuraavista sosiaalisen median kanavista tunnuksella Hengitysliitto Viestintätiimi vastaa

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) sosiaalisessa mediassa

Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) sosiaalisessa mediassa Sosiaalisen median vyörytykset kestävän kehityksen viikolle 2017 Somella tavoitteen kimppuun: Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) 30.5.- 5.6.2017 sosiaalisessa mediassa Mikä ESDW?

Lisätiedot

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely 25.8.2018 Tiina Rintanen TAPIO 26.9.2018 2 Kampanjan tiedot Ajankohta viikko 41 (8.10-14.10.2018) Kampanja käynnistyy ma 8.10 klo 8.30 videon julkaisulla Hastag

Lisätiedot

ROTARYKLUBIN JULKISUUSKUVA. Julkisuuskuvakomitean pj. Johanna Talikainen Julkisuuskuvakoulutus Mynämäen Rotaryklubi

ROTARYKLUBIN JULKISUUSKUVA. Julkisuuskuvakomitean pj. Johanna Talikainen Julkisuuskuvakoulutus Mynämäen Rotaryklubi ROTARYKLUBIN JULKISUUSKUVA Julkisuuskuvakomitean pj. Johanna Talikainen Julkisuuskuvakoulutus 17.11.2015 Mynämäen Rotaryklubi JULKISUUSKUVA Näy julkisuudessa tai kuole Jos puu kaatuu metsässä, eikä sitä

Lisätiedot

Ohjeet eduskuntavaaliehdokkaiden yhteydenottoihin

Ohjeet eduskuntavaaliehdokkaiden yhteydenottoihin Ohjeet eduskuntavaaliehdokkaiden yhteydenottoihin Ennen puhelua - Opettele argumentit huolella niin, että osaat kertoa opintotuen indeksiin sitomisesta, maksuttomasta koulutuksesta ja opintotuen huoltajakorotuksesta

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohje 2018

Sosiaalisen median ohje 2018 Sosiaalisen median ohje 2018 Miten teet hyvän ja mielenkiintoisen somejulkaisun? Julkaisun tulee olla mielenkiintoinen ja sen tulee herättää lukijan kiinnostus Lisää julkaisuihin kuvia, videoita tai linkkejä.

Lisätiedot

Valmistautuminen kampanjointiin. Minustako ehdokas?

Valmistautuminen kampanjointiin. Minustako ehdokas? Valmistautuminen kampanjointiin Minustako ehdokas? Aloita Tästä 1 Proflointi Millainen ehdokas minä olen? Millainen on potentiaalinen äänestäjäkohderyhmäni? Kenen ääniä haluan tavoitella? 2 Kampanjaryhmä

Lisätiedot

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani.

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Vaalit Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Kattavat palvelut ja mediakanavat yhdeltä luukulta LEHTI JA -JA DIGIMEDIAT Printtimediat Verkkopalvelut DIGIRATKAISUT Facebook-mainonta Google-mainonta Kohdentaminen

Lisätiedot

Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelutilanne. Vaaliviestintäsuunnitelma: Vaaleista viestiminen ja markkinointi

Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelutilanne. Vaaliviestintäsuunnitelma: Vaaleista viestiminen ja markkinointi 1 TOIMENPITEET/KYMENLAAKSON MAAKUNTAUUDISTUKSEN VÄLIAIKAISVAIHEEN VIESTINTÄ Kesä lokakuu Maakuntavaalien viestintä ja markkinointi Vaalit 28.10. (toukokuussa lakien hyväksyminen) Äänestäjien aktivointi

Lisätiedot

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Ensimmäiset seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa syntyi vuonna 2017 Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakuntatien liitoksessa Vuoden 2018 seurakuntavaalit

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 Valokuvat: Joonas Brandt / SPR Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Mitä? Parannamme lapsiperheiden arjen turvallisuutta kotona.

Lisätiedot

E N E M M Ä N I R T I M E S S U I S T A R E I J A K Ö N Ö N E N

E N E M M Ä N I R T I M E S S U I S T A R E I J A K Ö N Ö N E N E N E M M Ä N I R T I M E S S U I S T A R E I J A K Ö N Ö N E N 21.3.2019 TEEMAT TAVOITTEET ENNAKKOMARKKINOINTI TOIMINTA OSASTOLLA SADONKORJUU TAVOITTEET M I T Ä H A L U AT M E S S U O S A L L I S T U

Lisätiedot

Sosiaalisen median kampanja kestävän kehityksen viikolle 2018

Sosiaalisen median kampanja kestävän kehityksen viikolle 2018 Sosiaalisen median kampanja kestävän kehityksen viikolle 2018 Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) 30.5. 5.6.2018 sosiaalisessa mediassa Mikä ESDW? European Sustainable Development

Lisätiedot

Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media

Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media Aikakauslehtien Liitto, Ammatti- ja järjestölehtien tapaaminen Viestintä-Piritta Anne Lindfors @anne_lindfors 3.11.2015, Helsinki www.viestintapiritta.fi

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Hyvät yhteiskuntaopin ja uskonnon opettajat lukioissa,

Hyvät yhteiskuntaopin ja uskonnon opettajat lukioissa, 1 Hyvät yhteiskuntaopin ja uskonnon opettajat lukioissa, lukion opetussuunnitelman yleisissä tavoitteissa korostetaan opiskelijoiden osallisuutta ja demokratiakasvatusta seuraavasti: Osallisuus ja demokraattinen

Lisätiedot

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Sisältö Sosiaalinen media järjestöissä Twitter Blogit Instagram Lähteet: Sosiaalinen media koulutus Oulussa 2.9.2015 sekä oma

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

Virittäydytään vaikuttamaan! Sari Siikasalmi

Virittäydytään vaikuttamaan! Sari Siikasalmi Virittäydytään vaikuttamaan! Sari Siikasalmi 29.2.17 Agenda 1. Vaikuttamisympäristömme nyt Trendit Päättäjän arki Digitaalisuus ja intressiryhmät 2. Onnistuneen vaikuttamisen avaimia Selkeä viesti Oikea

Lisätiedot

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO Katja Reinikainen Kansalaisareena 2016 Taustaa Tiedotteen kirjoittaminen lähtee tarpeesta tiedottaa yhteisöä/organisaatiota koskevasta asiasta. Tiedotteen tarkoitus

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050 Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja #sitoumus2050 Tervetuloa mukaan! Suomi osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Euroopan kestävän kehityksen viikkoon. Kestävän

Lisätiedot

Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta. Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa

Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta. Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa Mitä on sosiaalinen media? Miten olet itse käyttänyt sosiaalista mediaa? Kuva: SPR Aineistopankki

Lisätiedot

Digi haltuun! (Valtakunnallinen projekti ) Susanna Saarvo

Digi haltuun! (Valtakunnallinen projekti ) Susanna Saarvo Digi haltuun! (Valtakunnallinen projekti 2017-2020) Susanna Saarvo Yhteistyökumppanit Kansalaisopistojen liitto (KoLry) ADHD-liitto A-Kiltojen Liitto Epilepsialiitto Mielenterveyden Keskusliitto Kuurojen

Lisätiedot

NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS

NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS Nuorisovaalit on demokratiakasvatuksen työkalu ja suurin demokratiatapahtuma peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa ympäri Suomen. Nuorisovaalit järjestetään aina

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

Hankkeen viestintä ja tuloksista kertominen

Hankkeen viestintä ja tuloksista kertominen Hankkeen viestintä ja tuloksista kertominen Koonti Näkyy, kuuluu ja vaikuttaa! -tulosviestinnän koulutuksen (Tampere 8.12.2016) materiaaleista. Kaikki päivän materiaalit löydät: https://1drv.ms/f/s!anjvcgvt_x1ehddqn-tspw6v2x_ffg

Lisätiedot

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani.

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Vaalit Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Kattavat palvelut ja mediakanavat yhdeltä luukulta LEHTI JA -JA DIGIMEDIAT Printtimediat Verkkopalvelut DIGIRATKAISUT Facebook-mainonta Google-mainonta Kohdentaminen

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Ryhmänvetäjäkoulutus. 19.9.2015 Julia Kurki

Ryhmänvetäjäkoulutus. 19.9.2015 Julia Kurki Ryhmänvetäjäkoulutus 19.9.2015 Julia Kurki Tervetuloa! Kouluttajat: Julia Kurki, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori (045 1869 300) ja nuorisotyönkehittäjä Taneli Aunio (045 882 7080) Sähköpostit muotoa

Lisätiedot

Sykkiikö teillä #SEURASYDÄN?

Sykkiikö teillä #SEURASYDÄN? Sykkiikö teillä #SEURASYDÄN? Mikä Seurasydän? Seurasydän liputtaa seuratoiminnan suurinta vahvuutta yhteisöllisyyttä. Seurasydän ja yh teisöllisyys ovat esillä niin sosiaalisessa medi assa, YLE:n kanavilla

Lisätiedot

4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma?

4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma? EHDOLLE ASETTUMINEN 1. Päätä lähteä ehdolle 2. Saa kaveri mukaan 3. Kysy apua 4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma? 5. Ehdolleasettumislomake 6. Kampanjoi 7. Tule valituksi! 1. PÄÄTÄ LÄHTEÄ EHDOLLE

Lisätiedot

Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää

Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää Media ja edunvalvonta Kari Klemm KLEMM.IT Julkisuus on päivän sana * Media * Mediassa * Median kanssa Media(kin) on muutoksen kourissa *runsaat 2000 toimittajaa irtisanottu

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Vinkit vaikuttamiseen ja viestintään Katri Lindqvist Johtaja, viestintä Tehy

Vinkit vaikuttamiseen ja viestintään Katri Lindqvist Johtaja, viestintä Tehy Vinkit vaikuttamiseen ja viestintään 2.3.2019 Katri Lindqvist Johtaja, viestintä Tehy Voiko viestinnällä vaikuttaa? Kyllä, jossain määrin. Toiminta ja teot ratkaisevat. Hyväkään viestintä ei korjaa huonoa

Lisätiedot

Maakuntavaalit Heini Huotarinen, neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö, Demokratia-, kielija perusoikeusasioiden yksikkö 13.9.

Maakuntavaalit Heini Huotarinen, neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö, Demokratia-, kielija perusoikeusasioiden yksikkö 13.9. Maakuntavaalit 2019 Heini Huotarinen, neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö, Demokratia-, kielija perusoikeusasioiden yksikkö 1 Taustaa Sipilän hallituksen hallitusohjelma 29.5.2015: Hallitus valmistelee

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja 22. 29.11.2015 #Sitoumus2050 #Pariisi2015 Tulossa sitoumuksen tehneiden yhteinen some-kampanja

Lisätiedot

KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017

KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017 KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA 2015 17 AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017 VIIKON PROJEKTI KAHDESSA TUNNISSA PARAS TILAISUUS TEHDÄ MAINETYÖTÄ

Lisätiedot

Mobiilit luontorastit

Mobiilit luontorastit Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: alakoulu Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: jokamiehen

Lisätiedot

Eero Pöyry Finland Oy, Vesihuollon

Eero Pöyry Finland Oy, Vesihuollon SOME VESIHUOLTOLAITOKSEN VIESTINNÄSSÄ Vesihuolto 2019 -päivät, #vesihuolto2019 15.5.2019 Jyväskylä Eero Makkonen, @EMakkonen Pöyry Finland Oy, Vesihuollon kehittämispalvelut, @PoyrySuomi 1 SOMEN MERKITYS

Lisätiedot

VINKIT VAIKUTTAVAAN VIESTINTÄÄN DIGISOTEKOKEILUT 2018 SIRPA MUSTONEN, MOTIVA OY

VINKIT VAIKUTTAVAAN VIESTINTÄÄN DIGISOTEKOKEILUT 2018 SIRPA MUSTONEN, MOTIVA OY VINKIT VAIKUTTAVAAN VIESTINTÄÄN DIGISOTEKOKEILUT 2018 SIRPA MUSTONEN, MOTIVA OY MITEN KERROT KOKEILUN PAIKASTA? Kokeilun paikka rohkaisee löytämään uusia ratkaisuja kestävän muutoksen edistämiseksi kokeilujen

Lisätiedot

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään? Viestintä Pohditaan hetki Jos ihmisille ei kerrota yhdistyksestä, miten he voivat liittyä jäseniksi Jos jäsenet eivät tiedä, mitä yhdistys milloinkin tekee, miten he voisivat tulla toimintaan mukaan? Miten

Lisätiedot

OPETTAJA, REHTORI TAI OHJAAJA - NÄIN JÄRJESTÄT TAPAHTUMIA JA VIERAILUJA POLITIIKKAVIIKOLLA TAPAHTUMA- JA VIERAILUOHJEET 1 (7)

OPETTAJA, REHTORI TAI OHJAAJA - NÄIN JÄRJESTÄT TAPAHTUMIA JA VIERAILUJA POLITIIKKAVIIKOLLA TAPAHTUMA- JA VIERAILUOHJEET 1 (7) TAPAHTUMA- JA VIERAILUOHJEET 1 (7) OPETTAJA, REHTORI TAI OHJAAJA - NÄIN JÄRJESTÄT TAPAHTUMIA JA VIERAILUJA POLITIIKKAVIIKOLLA Politiikkaviikolla oppilaitokset voivat järjestää itse paikallisia tapahtumia

Lisätiedot

OPPIMISTEHTÄVÄT. Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari

OPPIMISTEHTÄVÄT. Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari OPPIMISTEHTÄVÄT Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari Ohjeita verkkokoulutuksen käyttöön Aloitus Pääset oppimisalustalle osoitteessa: www.teaviisari.fi/verkkokoulu

Lisätiedot

Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka

Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka 1.12.2015 2 Rakennerahastoviestintä Perusteet: miksi? Kohderyhmät: kenelle? Aiheet: mistä? Kanavat: miten? Tehostaminen: mistä apua? 3 Rakennerahastoviestinnän

Lisätiedot

Uskalla kokeilla -työpaja Agenda ja tehtävät

Uskalla kokeilla -työpaja Agenda ja tehtävät Uskalla kokeilla -työpaja 13.12..2017 Agenda ja tehtävät Valokuvaus ja videointi Dokumentoimme tilaisuuden ja ryhmien tuotokset kuvin ja videoin. Jos et halua esiintyä kuvissa nosta käsi ylös tai kerro

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ

VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ Parasta Lapsille ry @marjukkak @taru69myth 1. TAVOITE JA SISÄLLÖT KUNTOON MITÄ JA MIKSI? KENELLE MISSÄ, MILLOIN? tavoite vastaanottaja välineet MITEN? viestin sisältö ja formaatti,

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

VAUHTIA VAALITYÖHÖN EHDOKKAAN OPAS

VAUHTIA VAALITYÖHÖN EHDOKKAAN OPAS VAUHTIA VAALITYÖHÖN EHDOKKAAN OPAS SINUSTAKO SUPERIN PÄÄTTÄJÄ? SuPerin 10. 11.6.2020 Helsingissä pidettävää liittokokousta edeltävät kahdet tärkeät vaalit, joissa valitaan SuPerin uudet päättäjät: ehdokkaat

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Sopimukselliset velvoitteet velvoite tiedottaa hankkeesta ja sen saamasta rahoituksesta tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja

Lisätiedot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Some, tapahtumat ja kumppanuudet Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Kohtaaminen verkossa Mikä on sosiaalinen media? Ostopolku inspiraatiopolku Kiinnostavin tarina ja vakuuttavin sisältö johtaa parhaisiin

Lisätiedot

Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut

Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut Facebook-sivu tehokäyttöön Osa 2 Facebook-sivun julkaisut 2013-3-8 1 Mitä opit tänään Mitä laaja tutkimus kertoo erilaisten julkaisujen saamasta palautteesta Miten luot sisältöstrategian Facebook-sivullesi

Lisätiedot

Verkostot ja työnhaku

Verkostot ja työnhaku Verkostot ja työnhaku Työpaja Jonna Heikkilä & Essi Hillgren Turun ammattikorkeakoulu Verkostotyöpaja Tavoite Tunnistaa osallistujan olemassa olevat verkostot ja pohtia miten niitä voi hyödyntää työnhaun

Lisätiedot

Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen

Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen Jan Södersved, BirdLife Suomi ry Viestintätyöpaja 14.11.2015 Viestintää Verkkosivut Esitteet Lehdet ja muut julkaisut Sähköpostilistat Mediatiedotus

Lisätiedot

Fokusprosessia ohjeet

Fokusprosessia ohjeet Fokusprosessia Ohjeet ennen Fokusprosessia Tulokset ovat nyt valmiit ja edessä on prosessin tärkein osa, nimittäin työilmapiirinne kohentaminen. Aivan ensimmäiseksi teidän tulisi keskustella tuloksista

Lisätiedot

Positiivinen vaikutus. Kettukin verkostopäivä Elisa Lientola

Positiivinen vaikutus. Kettukin verkostopäivä Elisa Lientola Positiivinen vaikutus Kettukin verkostopäivä 2.11.2017 Elisa Lientola Mikä on se muutos mikä halutaan Mikä on epäkohta ja miksi se on ongelma? Mihin tarvitaan parannus? Selkeä viesti Onko ratkaisu olemassa

Lisätiedot

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen UUTISKIRJE lokakuu 2016 Kerro kaverille YTK TIETOA YTK:STA JÄSENPALVELUT ANSIOTURVAN ABC AJANKOHTAISTA YHTEYSTIEDOT Tässä kirjeessä: YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

Lisätiedot

Tietojen hyödyntäminen johtamisessa ja suunnittelussa -verkkokoulutus esimerkkinä TEAviisari

Tietojen hyödyntäminen johtamisessa ja suunnittelussa -verkkokoulutus esimerkkinä TEAviisari Tieto käyttöön -vihko Tietojen hyödyntäminen johtamisessa ja suunnittelussa -verkkokoulutus esimerkkinä TEAviisari 1 Tervetuloa! Ohjeita verkkokoulutuksen käyttöön. Aloitus Pääset oppimisalustalle osoitteessa:

Lisätiedot

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Yhteistyö7laisuus Helsinki 10.9.2014, Salla Halme Sosiaalinen media MIELETÖN MAHDOLLISTAJA vuorovaikumeinen verkkovies7ntäväline tai - kanava jokainen voi

Lisätiedot

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Sosiaalinen media Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Eduskuntavaalit käydään vuonna 2011 Facebookissa [ ] puolueet menevät sinne, missä ihmiset jo ovat Helsingin

Lisätiedot

ecommerce Growth

ecommerce Growth MITEN TEEN TULOKSELLISTA YHTEISTYÖTÄ SISÄLLÖNTUOTTAJIEN KANSSA ecommerce Growth 15.9.2016 INNA- PIRJETTA LAHTI @innastus Inna-Pirjetta Lahti Kohtaamistoimisto Innastus PING Helsinki Elämyksiä, valmennuksia

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEUDUN. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia. Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi.

JYVÄSKYLÄN SEUDUN. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia. Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi. JYVÄSKYLÄN SEUDUN Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi. Lomakkeella voit lisätä tapahtuman tapahtumiin, harrasteisiin tai molempiin. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia.

Lisätiedot

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 Yleistä kyselystä: Toteutusaika: 13.7. 22.8.2011 Vastaajia yhteensä: 1003 Tarkoitus: Tuloksia hyödynnetään puolueen toiminnan kehittämisessä. Huomioitavaa: Eri kysymysten

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019

Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019 Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019 Liitetiedot Kuntaliiton tiedotteeseen 14.5.2019 Lähde: https://tulospalvelu.vaalit.fi/epv-2019/fi/ehd_listat_kokomaa.htm, tiedot poimittu 26.4.2019 Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä Oikeusministeriö teknisen kehittämisen koordinointi kaikki demokratiapalvelut www.demokratia.fi Opetus-

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija

Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija Ilmari.nokkonen@oph.fi Aiheita Euroopan unionin ja Erasmus+ -ohjelman näkyvyys Miksi viestintä on tärkeää? Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

KUINKA VIESTIN HANKKEEN Tampere

KUINKA VIESTIN HANKKEEN Tampere KUINKA VIESTIN HANKKEEN TULOKSISTA? @LKairesalo Tampere 15.2.2018 Viestintää hankkeen alusta loppuun ja sen jälkeen Hyvä viestintä on jatkuvaa Hyvä hankeviestintä ei keskity vain hankkeen tuloksista viestimiseen.

Lisätiedot

Lobbaaminen kirjastotyössä / Ville Vaarne

Lobbaaminen kirjastotyössä / Ville Vaarne Lobbaaminen kirjastotyössä / 11.9.2019 Ville Vaarne Voiko viestinnällä muuttaa ihmisen ajattelua? Eipä oikein, mutta jo olemassa olevia käsityksiä voi vahvistaa. Lopputulos: Kirjastojen puolesta puhuminen

Lisätiedot

Seurakuntavaalit Espoossa Vaali-info

Seurakuntavaalit Espoossa Vaali-info Seurakuntavaalit Espoossa 2018 Vaali-info 3.10.2018 Seurakuntavaalit pähkinänkuoressa Espoossa valitaan vuosiksi 2019 2022 61 jäsentä yhteiseen kirkkovaltuustoon Esbo svenska 6 Tuomiokirkkoseurakunta 16

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen?

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? 1 Olet päättänyt perustaa yrityksen tai olet sen jo perustanut. Kertoaksesi potentiaalisille asiakkaillesi, että olet olemassa,

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

Arvokas-ohjelma 1 (9) Viestintä- ja vaikuttamissuunnitelma

Arvokas-ohjelma 1 (9) Viestintä- ja vaikuttamissuunnitelma 1 (9) Viestintä- ja vaikuttamissuunnitelma 2018 2021 Viestintä- ja vaikuttamissuunnitelma on työkalu n viestinnän operatiiviseen suunnitteluun. Suunnitelma ohjaa ennen kaikkea Arvokas-koordinaatiohankkeen

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA 0 SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN 5.-9. LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE 24.10-10.11.2017 TIIVISTELMÄ RAPORTISTA SOFIA AHONEN, KULTTUURITOIMEN HARJOITTELIJA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI 1 1

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, 17.2..12.3.2009 Toteutus YLE Uutiset Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE Joulukuu 2015 Mira Matilainen LÄHTÖKOHDAT Kohderyhmät: Rahoittajat, tutkijakollegat, muut sosiaalisen median tutkimuksesta ja hankkeesta kiinnostuneet

Lisätiedot

MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016

MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016 MEIDÄN MERIKARVIA -kehittämispeli, syksy 2016 Sosiaalinen media vaikuttaa meihin kaikkiin ja haastaa sukupolvien eri tavat viestiä! Meidän Merikarvia areena Osallistimme kuntalaisia ja muita sidosryhmiä

Lisätiedot

Ohjeita alueverkostojen tapahtumaviestintään. Kirsi Sjöholm, hankekoordinaattori

Ohjeita alueverkostojen tapahtumaviestintään. Kirsi Sjöholm, hankekoordinaattori Ohjeita alueverkostojen tapahtumaviestintään Kirsi Sjöholm, hankekoordinaattori Sisällysluettelo Ennen tapahtumaa (dia 3) Ennakkoviestintä (dia 4) Mediaviestintä (dia 5) Tapahtuman aikana (dia 6) Tapahtuman

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON Seurakuntavaalit SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON http://info.seurakuntavaalit.fi/vaaliviestinta/viestintamateriaalit/sosiaalinen-media #MINUN KIRKKONI Millainen on Sinun kirkkosi? Millaisena kirkko näyttäytyy

Lisätiedot

PIKAOPAS ONNEKSI OLKOON! uusi LCD

PIKAOPAS ONNEKSI OLKOON! uusi LCD ONNEKSI OLKOON! sinulla on uusi LCD Tämä pikaopas opettaa sinulle perusasiat, tämän jälkeen olet valmis taltioimaan elämäsi uskomattomimmat hetket GoPro kamerallasi. PIKAOPAS Lataa tarkempi käyttöohje

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

kotitehtävät 7/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

kotitehtävät 7/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Ohjeet kotitehtävien tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa aikaa 2-4

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 1998 N:o 750 753 SISÄLLYS N:o Sivu 750 Oikeusministeriön päätös eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista.

Lisätiedot

Vaikuttamisen käsikirja alueyhdistyksille

Vaikuttamisen käsikirja alueyhdistyksille Vaikuttamisen käsikirja alueyhdistyksille Eduskuntavaalit 1 (9) Mikä vaikuttamisen käsikirja? Tämän käsikirjan tarkoituksena on toimia alueyhdistyksen vaikuttamistyön suunnittelun tukena ja apuna. Käsikirja

Lisätiedot

Auttaja lähellä sinua.

Auttaja lähellä sinua. Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen

Lisätiedot

Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta. Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija

Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta. Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Tämän päivän tavoite Ymmärretään vaikuttavan viestinnän merkitys kopotoimijalle Hahmotetaan,

Lisätiedot