Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 9/2012 laadittu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 9/2012 laadittu 12.10.2012"

Transkriptio

1 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 9/2012 laadittu KOKOUSTIEDOT Aika: torstai kello 17:00 Paikka: ylioppilastalo Ilokivi, Keskussairaalantie 2, JYVÄSKYLÄ Varjus, Mia Tahir, Rizwan este, tilalla Aranko, Arno Roiha, Taija Muhonen, Riikkamari este, tilalla Lahdenmäki, Matti Huttunen, Marjukka Virtanen, Joonatan Marttunen, Markus Linnera, Jarno Mansikkamäki, Akseli Isomursu, Aleksi Eskelinen, Matti Ikävalko, Joonas Nousiainen, Henri Tikkanen, Juho Koivisto, Kerttuli este, tilalla Ruuska, Mikko Anttonen, Jenna Meronen, Jaakko Lintula, Juha Myller, Eero Silosaari, Jonne Manninen, Johanna este, tilalla Talasniemi Jussi Martikainen, Amélie Huovinen, Roosa Kentala, Kaisa Laine, Sini Haaparinne, Zachris Heiska, Eetu Aalto, Johannes Varjus, Annakaisa Ylikulju, Kyösti Diarra, Fatim Niskanen, Petra Kröger, Mari Elomäki, Aino Huumonen, Hanna Pihlajaniemi, Noona Kärkkäinen, Anniina este, tilalla Pietiläinen, Anna Könttä, Joonas Kosunen, Anni Kaaja, Maaria Väisänen, Miika MUUT LÄSNÄOLIJAT: ALLEKIRJOITUKSET Sami Tuori sihteeri Eetu Heiska puheenjohtaja KÄSITELTÄVÄT ASIAT PÖYTÄKIRJANTARKASTUS Keskustoimistossa kello 13:00 PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Keskustoimistossa kello 11:00-16:00

2 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksen 9/2012 esityslista ( ) 2/ Laillisuus ja päätösvaltaisuus Edustajiston työjärjestys edellyttää kokouksen laillisuudesta ja päätösvaltaisuudesta seuraavaa: 5 Kokouskutsu 1. ja 2. momentti Edustajiston kokouskutsun laativat yhdessä puheenjohtaja, tai tämän ollessa estynyt varapuheenjohtaja, ja pääsihteeri. Mikäli pääsihteeri on estynyt tai esteellinen, hänen sijallaan kokouskutsua laatii toimistopäällikkö tai toimi-iältään vanhin varsinaisen toiminnan sihteeristöstä. Kutsu edustajiston kokoukseen on julkaistava ylioppilaskunnan ilmoitustaululla sekä lähettävä edustajistolle ja hallitukselle vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta kokouspäivä mukaan lukien ja samalla on mainittava esille tulevat asiat. Esityslista on lähetettävä edustajiston jäsenille vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta kokouspäivä mukaan lukien, pyhäpäivät pois lukien. Esityslista laaditaan siten, että siinä kunkin asian kohdalla esitetään edustajistokäsittelyn kannalta tarpeelliset selvitykset ja päätösehdotus tai -esitys. Edustajiston työjärjestys toteaa päätösvaltaisuudesta: 7 Kokouksen päätösvaltaisuus Kokous on päätösvaltainen, kun vähintään kaksikymmentäyksi (21) edustajiston jäsentä on läsnä (perussääntö 12 3 mom.). Edustajiston päätösvaltaisuus todetaan nimenhuudon avulla. Nimenhuudon aikana varajäsen kutsutaan estyneen tilalle. Kesken kokouksen poistuvan tai esteellisen edustajan tilalle kutsutaan välittömästi varajäsen. Kesken kokouksen saapuva edustajiston jäsen kutsutaan varajäsenensä tilalle. 110 Kokousvirkailijoiden valinta Pöytäkirjan tarkastajien valinta Edustajiston työjärjestys edellyttää pöytäkirjan tarkastajista seuraavaa: 11 Pöytäkirjan tarkastaminen. Puheenjohtaja kutsuu pöytäkirjantarkastajiksi vähintään kaksi läsnäolevaa edustajaa, jotka eivät voi olla samasta edustajistoryhmästä. Tarkastusajasta ja -paikasta kokouksen puheenjohtaja sopii tarkastajien kanssa kokouksessa ja ilmoittaa siitä kokoukselle. Pöytäkirja edustajiston kokouksesta on tarkastettava kymmenen (10) päivän kuluessa kokouksen päättymisestä kokouspäivä mukaan lukien. Jokaisella kokouksen äänivaltaisella edustajalla on oikeus olla läsnä pöytäkirjantarkastustilaisuudessa.

3 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksen 9/2012 esityslista ( ) 3/10 Jos pöytäkirjantarkastaja ei hyväksy pöytäkirjaa, se on tarkastettava seuraavassa kokouksessa. Puheenjohtaja kutsuu kaksi pöytäkirjan tarkastajaa kokoukseen osallistujista ja sopii pöytäkirjantarkastajien kanssa pöytäkirjantarkastustilaisuuden pitämisestä kello 13:00 Ylioppilastalolla Ääntenlaskijoiden valinta Edustajisto valitsee kolme ääntenlaskijaa kokoukseen osallistujista, joista yksi nimetään ääntenlaskijoiden vanhimmaksi. 111 Esityslistan hyväksyminen Edustajisto hyväksyy laaditun esityslistan kokouksen työjärjestykseksi. 112 Ilmoitusasiat 1 Hallituksen raportti toiminnastaan edellisen edustajiston kokouksen jälkeiseltä ajalta 2 Yliopiston hallituksen kuulumiset 3 Muut opiskelijaedustajien raportit 4 Muut ilmoitusasiat

4 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksen 9/2012 esityslista ( ) 4/ Toimintasuunnitelma lukuvuodelle 2013 Edustajisto on viime vuosina hyväksynyt hallituksen esityksestä toimintasuunnitelman, jossa kuvataan suunnitelmia JYYn ja hallituksen toiminnasta seuraavana vuotena. Hallitus on valmistellut toimintasuunnitelmaa sektoreilla ja yhteisissä iltakouluissaan. Lisäksi toimintasuunnitelmasta on pidetty edustajistolle iltakoulu H 251/2012 Hallitus päättää esittää edustajistolle, että se päättäisi hyväksyä liitteen mukaisen toimintasuunnitelman vuodelle Edustajisto päättää hyväksyä liitteen mukaisen toimintasuunnitelman vuodelle Jäsenmaksu lukuvuodelle JYYn vuoden 2013 talousarviossa esitetään, että perustutkinto-opiskelijan lukuvuoden jäsenmaksu nousisi 99,50 euroon. Perustutkinto-opiskelijan syyslukukauden jäsenmaksu on 50 euroa ja kevätlukukauden jäsenmaksu on 52 euroa. Jatkotutkinto-opiskelijan jäsenmaksu nousisi esityksessä 45 euroon lukuvuoden osalta. Lukukausimaksu olisi molempien lukukausien osalta 24 euroa. H 248/2012 Hallitus päättää esittää edustajistolle, että se päättäisi perustutkinto-opiskelijan lukuvuoden jäsenmaksuksi 99,50 euroa, kevätlukukauden jäsenmaksuksi 50 euroa ja syyslukukauden jäsenmaksuksi 52 euroa. Lisäksi hallitus päättää esittää edustajistolle, että se päättäisi jatkotutkinto-opiskelijan lukuvuoden jäsenmaksuksi 45 euroa, kevätlukukauden jäsenmaksuksi 24 euroa ja syyslukukauden jäsenmaksuksi 24 euroa. Edustajisto päättää perustutkinto-opiskelijan lukuvuoden jäsenmaksuksi 99,50 euroa, kevätlukukauden jäsenmaksuksi 50 euroa ja syyslukukauden jäsenmaksuksi 52 euroa. Lisäksi hallitus päättää esittää edustajistolle, että se päättäisi jatkotutkinto-opiskelijan lukuvuoden jäsenmaksuksi 45 euroa, kevätlukukauden jäsenmaksuksi 24 euroa ja syyslukukauden jäsenmaksuksi 24 euroa.

5 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksen 9/2012 esityslista ( ) 5/ Talousarvio vuodelle 2013 Hallitus on valmistellut talousarviota vuodelle 2013 talouspäällikön ja muiden työntekijöiden avustuksella. Talousarviota on käsitelty edustajiston iltakoulussa H 249/2012 Hallitus päättää esittää edustajistolle, että se päättäisi hyväksyä liitteen mukaisen talousarvion vuodelle Hallitus päättää esittää edustajistolle, että se päättäisi hyväksyä liitteen mukaisen talousarvion vuodelle Talousarvion investointiosa vuodelle 2013 Talousarvion valmistelun yhteydessä on valmisteltu myös talousarvion investointiosaa. H 250/2012 Hallitus päättää esittää edustajistolle, että se päättäisi hyväksyä liitteen mukaisen talousarvion investointiosan vuodelle Hallitus päättää esittää edustajistolle, että se päättäisi hyväksyä liitteen mukaisen talousarvion investointiosan vuodelle 2013.

6 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksen 9/2012 esityslista ( ) 6/ Kiinnitysten hakeminen Keski-Suomen Osuuspankki on tarjonnut kynnyksellistä koronvaihtosopimusta JYYn Kuntarahoitus Oyj:ltä nostetuille lainoille. Sopimuksella suojataan kyseenomaisia lainoja koronnousua vastaan. Korkosuojaus tulee Pohjola Pankki Oyj:ltä, jolle Keski-Suomen Osuuspankki antaa pankkitakauksen. Keski-Suomen Osuuspankin pankkitakausta varten annetaan vastasitoumus. Kiinnityksistä päätetään edustajistossa, jolle hallitus on laatinut esityksen. Esityksessä ehdotetaan haettavaksi kiinnityksiä Ylioppilastalon tonttiin yhteensä euron edestä. Panttikirjat haetaan 10 kappaleena a euroa. Loput panttikirjat jää JYYn haltuun mahdollista myöhempää käyttöä varten. H 242/2012 Hallitus päättää esittää edustajistolle, että se päättäisi hakea kiinnityksiä JYYn omistamaan tonttiin osoitteessa Keskussairaalantie 2, Jyväskylä, kiinteistötunnus yhteensä euron edestä. Lisäksi hallitus päättää esittää edustajistolle, että se päättäisi Pohjola Pankki Oyj:n kanssa korkosuojausta varten laadittavan johdannaissopimuksen vakuudeksi antaa Keski-Suomen Osuuspankille pankkitakauksen vastasitoumuksen vakuudeksi 6 kpl panttikirjoja a euroa. Edustajisto päättää hakea kiinnityksiä JYYn omistamaan tonttiin osoitteessa Keskussairaalantie 2, Jyväskylä, kiinteistötunnus yhteensä euron edestä. Edustajisto päättää Pohjola Pankki Oyj:n kanssa korkosuojausta varten laadittavan johdannaissopimuksen vakuudeksi antaa Keski-Suomen Osuuspankille pankkitakauksen vastasitoumuksen vakuudeksi 6 kpl panttikirjoja a euroa.

7 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksen 9/2012 esityslista ( ) 7/ Eroaminen ESN Finland -yhdistyksestä ESN toiminta ei ole enää kuluvan vuoden keväästä lähtien ollut osa JYYn toimintaa, vaan se on toiminut itsenäisen yhdistyksen alaisuudessa. Muutoksen myötä ESN Jyväskylä -yhdistys on rekisteröity yhdistysrekisteriin Hallitus on aiemmin tekemällä päätöksellään lakkauttanut järjestäytymiskokouksessaan asettamansa ESN-valiokunnan, koska valiokunta ei ole enää toiminnassa. Erasmus Student Network Finland ry (ESN Finland) on suomalaisten korkeakouluissa toimivien ESN-jaostojen kattojärjestö. ESN Finland on rekisteröitynyt yhdistykseksi ja JYY on yhdistyksen perustajajäsen. Kun ESN osana JYYn toimintaa on tullut päätökseensä, on tullut myös aika pyytää eroa ESN Finlandin jäsenyydestä. Edustajisto on tehnyt päätöksen ESN Finlandin perustamisesta ja JYYn jäsenyydestä yhdistyksessä, joten myös päätös eroamisesta on syytä tehdä edustajistossa. (ESN Finlandin perustamiskirja) ESN Finlandin säännöt luku 5 Jäsenen eroaminen ja erottaminen Jos jäsen haluaa erota yhdistyksestä, sen tulee ilmoittaa asiasta kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittaa eroamisesta yhdistyksen kokoukselle. E 127/2009 Edustajisto päättää osallistua ESN Finlandin perustamiseen. H 230/2012 Hallitus päättää lakkauttaa asettamansa ESN-valiokunnan. Lisäksi hallitus päättää esittää edustajistolle, että se päättäisi JYYn hakevan eroa Erasmus Student Network Finland -yhdistyksen jäsenyydestä. Edustajisto päättää JYYn hakevan eroa Erasmus Student Network Finland -yhdistyksen jäsenyydestä.

8 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksen 9/2012 esityslista ( ) 8/ Sääntömuutos JYYn perussääntöön (II käsittely) JYYn perussääntö JYYn kiinteistöpäällikkö Osmo Kääriäinen ja talouspäällikkö Maija Saarnisto ovat ilmoittaneet siirtyvänsä eläkkeelle vuoden 2013 aikana. Pitkäaikaisten johtavien toimihenkilöiden eläköityminen vaatii JYYn organisaation uudelleenjärjestelyä. Uutta hallinto-organisaatiota on valmisteltu pidemmän aikaa. Edustajisto on edellisessä kokouksessaan päättänyt muuttaa JYYn perussääntöä ja useita muita sääntöjä suunnitelmien mukaisesti. Perussäännön muutos tarvitsee sääntöjen 40 :n mukaisesti käsittelyn kahdessa vähintään viikon väliajoin pidettävässä edustajiston kokouksessa, jonka jälkeen vielä yliopiston rehtori vahvistaa muutoksen. Nyt on käsillä perussäännön muutoksen toinen käsittely. 40 Sääntöjen muuttaminen Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää ylioppilaskunnan edustajisto. Muutospäätös tehdään kolmen neljäsosan (3/4) äänten enemmistöllä kahdessa vähintään viikon väliajoin pidettävässä edustajiston kokouksessa. Muutospäätös astuu voimaan sen jälkeen kun Jyväskylän yliopiston rehtori on muutoksen vahvistanut. H 215/2012 Hallitus päättää esittää edustajistolle, että se päättäisi tehdä liitteen mukaiset muutokset JYYn perussääntöön. E Edustajisto päättää tehdä liitteen mukaiset muutokset JYYn perussääntöön. Edustajisto päättää tehdä liitteen mukaiset muutokset JYYn perussääntöön.

9 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksen 9/2012 esityslista ( ) 9/ Muut esille otettavat asiat 121 Aloitteet Keskustaopiskelijoiden aloite Yliopistoliikuntapalveluihin lisäksi kerta- ja kuukausimaksut Edustajistoryhmä on jättänyt edustajistoaloitteen. Edustajisto keskustelee aloitteesta ja tekee tarvittavat päätökset Grönionin aloite Kortepohjan parkkialueen katoksesta järjestettävä ideakilpailu Edustajistoryhmä on jättänyt edustajistoaloitteen. Edustajisto keskustelee aloitteesta ja tekee tarvittavat päätökset Kristillisten opiskelijoiden aloite Ruokatauko! Edustajistoryhmä on jättänyt edustajistoaloitteen. Edustajisto keskustelee aloitteesta ja tekee tarvittavat päätökset.

10 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksen 9/2012 esityslista ( ) 10/ Erot edustajistosta ja edustajiston kokoonpano Riku Rissanen on valmistunut maisteriksi ja menettänyt kelpoisuutensa toimia edustajiston jäsenenä. Heini Wiik on valmistunut maisteriksi ja menettänyt kelpoisuutensa toimia edustajiston jäsenenä. Mikko Valtonen on pyytänyt eroa edustajiston varajäsenyydestä. Anniina Kärkkäinen on pyytänyt eroa edustajiston jäsenyydestä opiskelu- ja luottamustoimikiireiden vuoksi. Edustajisto katsoo Riku Rissasen eronneeksi edustajiston varajäsenyydestä ja toteaa hänen tilalleen edustajiston varajäseneksi nousevan Tuomas Kyrön. Tuomas Kyrön tilalle Poikkitieteilijät-edustajistoryhmän varajäseneksi nousee Julia Autio (Yhdistyneet kieltenlukijat). Edustajisto katsoo Heini Wiikin eronneeksi edustajiston varajäsenyydestä ja toteaa hänen tilalleen edustajiston varajäseneksi nousevan Antti Yli- Tainion. Edustajisto myöntää Mikko Valtoselle eron edustajiston varajäsenyydestä ja toteaa hänen tilalleen edustajiston varajäseneksi nousevan Susanna Kaartisen. Edustajisto myöntää Anniina Kärkkäiselle eron edustajiston jäsenyydestä ja toteaa hänen tilalleen edustajiston jäseneksi nousevan Anna Pietiläisen ja varajäseneksi nousevan Johanna Karjulan.

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 5/2013 laadittu 19.4.2013

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 5/2013 laadittu 19.4.2013 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 5/2013 laadittu 19.4.2013 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 25.4.2013 kello 17:00 Paikka: ylioppilastalo Ilokivi, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 6/2012 laadittu 16.5.2012

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 6/2012 laadittu 16.5.2012 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 6/2012 laadittu 16.5.2012 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 24.5.2012 kello 17.00 Paikka: ylioppilastalo Ilokivessä, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 8/2012 laadittu 18.10.2012

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 8/2012 laadittu 18.10.2012 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 8/2012 laadittu 18.10.2012 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 25.10.2012 kello 17.00 Paikka: ylioppilastalo Ilokivi, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

EDUSTAJISTO 5/2013 laadittu 2.5.2013

EDUSTAJISTO 5/2013 laadittu 2.5.2013 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA EDUSTAJISTO 5/2013 laadittu 2.5.2013 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 25.4.2013 kello 17:06 19:37 Paikka: ylioppilastalo Ilokivi, Keskussairaalantie 2, 40600

Lisätiedot

EDUSTAJISTO 3/2012 laadittu 22.2. 2012

EDUSTAJISTO 3/2012 laadittu 22.2. 2012 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 3/2012 laadittu 22.2. 2012 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 1.3.2012 kello 17.00 Paikka: ylioppilastalo Ilokivessä, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta EDUSTAJISTO 3/2012 laadittu 2.3.2012. Talasniemi Jussi este, tilalla Jäppinen Saara Roiha, Taija

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta EDUSTAJISTO 3/2012 laadittu 2.3.2012. Talasniemi Jussi este, tilalla Jäppinen Saara Roiha, Taija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA EDUSTAJISTO 3/2012 laadittu 2.3.2012 KOKOUSTIEDOT Aika: torstaina 1.3.2012 kello 17:08-19:54 Paikka: Lounasravintola Ilokivi, Keskussairaalantie 2, 40600

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 7/2012 laadittu 19.5.2012

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 7/2012 laadittu 19.5.2012 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 7/2012 laadittu 19.5.2012 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 26.9.2012 kello 17.00 Paikka: ylioppilastalo Ilokivessä, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 4/2013 laadittu

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 4/2013 laadittu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 4/2013 laadittu 21.3.2013 KOKOUSTIEDOT Aika: keskiviikko 27.3.2013 kello 17:00 Paikka: Yliopiston vanha juhlasali, Seminarium S 212, Seminaarinkatu

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 5/2012 laadittu

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 5/2012 laadittu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 5/2012 laadittu 26.4. 2012 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 3.5.2012 kello 17.00 Paikka: ylioppilastalo Ilokivessä, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta EDUSTAJISTO 4/2012 laadittu

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta EDUSTAJISTO 4/2012 laadittu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA EDUSTAJISTO 4/2012 laadittu 30.3.2012 KOKOUSTIEDOT Aika: torstaina 29.3.2012 kello 17:0 Paikka: Lounasravintola Ilokivi, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu.

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2016 Aika: Torstai 13.10.2016 klo 17.00 Paikka: Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, 90220 Oulu. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

EDUSTAJISTO 2/2012 laadittu

EDUSTAJISTO 2/2012 laadittu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 2/2012 laadittu 26.1. 2012 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 2.2.2012 kello 17.00 Paikka: ylioppilastalo Ilokivessä, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu.

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2017 Aika: Torstai 2.3.2017 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), 90570 Oulu.

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 5/2011 laadittu 11.5. 2011

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 5/2011 laadittu 11.5. 2011 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 5/2011 laadittu 11.5. 2011 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 19.5.2011 kello 17.00 Paikka: ylioppilastalo Ilokivessä, Keskussairaalantie 2, 40600

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 5/2014 laadittu

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 5/2014 laadittu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 5/2014 laadittu 17.4.2014 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 24.4.2014 kello 17:00 Paikka: Lea Pulkkisen sali, Agora, Mattilanniemi 2, 40100 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 3/2011 laadittu 16.3. 2011

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 3/2011 laadittu 16.3. 2011 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 3/2011 laadittu 16.3. 2011 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 24.3.2011 kello 17.00 Paikka: ylioppilastalo Ilokivessä, Keskussairaalantie 2, 40600

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 2/2011 laadittu 2.2. 2011

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 2/2011 laadittu 2.2. 2011 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 2/2011 laadittu 2.2. 2011 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 10.2.2011 kello 17.00 Paikka: ylioppilastalo Ilokivessä, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta EDUSTAJISTO 5/2012 laadittu 10.5.2012

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta EDUSTAJISTO 5/2012 laadittu 10.5.2012 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA EDUSTAJISTO 5/2012 laadittu 10.5.2012 KOKOUSTIEDOT Aika: torstaina 3.5.2012 kello 17:11-21:59 Paikka: Lounasravintola Ilokivi, Keskussairaalantie 2, 40600

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 2/2013 laadittu 25.1.2013

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 2/2013 laadittu 25.1.2013 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 2/2013 laadittu 25.1.2013 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 31.1.2013 kello 17:00 Paikka: ylioppilastalo Ilokivi, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, Oulu)

Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, Oulu) OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 8/2017 Aika: Tiistaina 5.12.2017 klo 17.00 Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, 90570 Oulu) 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

LÄSNÄ = X. KONKURSSI 4 (+0) Kovanen Joni-Markus Oja-Lipasti Teemu Moisio Jenna Ruuskanen Miia

LÄSNÄ = X. KONKURSSI 4 (+0) Kovanen Joni-Markus Oja-Lipasti Teemu Moisio Jenna Ruuskanen Miia Edustajiston esityslista 7/2018 1 (5) N EDUSTAJISTON SYYSKOKOUS 7/2018 PAIKKA: Rajakatu 35, Auditorio Valjakka AIKA: Torstai 15.11.2018, klo 16.30 KUTSUTTU: Edustajiston varsinaiset jäsenet ja (varajäsenet)

Lisätiedot

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, 90570 Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta.

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, 90570 Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2015 Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan

Lisätiedot

ESITYSLISTA / KOKOUSKUTSU LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2016

ESITYSLISTA / KOKOUSKUTSU LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2016 ESITYSLISTA / KOKOUSKUTSU 2016 LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2016 AIKA: 2.2.2016, klo 16.00 PAIKKA: Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8 JAKELU: varsinaiset jäsenet: varajäsenet:

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 27.11.2015 ESITYSLISTA Edustajiston kokous 6 / 2015 Aika: 4.12.2015 klo 15.00 Paikka: SN206, Kuopion kampus Ahokas, Iina Alho, Emmi Arosanervo, Anu Casagrande, Pietro

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 7/2016

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 7/2016 PÖYTÄKIRJA 1.12.2016 LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 7/2016 AIKA: 8.12.2016, klo 15.00 PAIKKA: Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, LS2 JAKELU: varsinaiset jäsenet: varajäsenet: 1. Amanda

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 26.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 28.1.2016, klo 10:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

OYY:n toimisto, keskitila Olkkari. Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs (2nd floor) Oulu

OYY:n toimisto, keskitila Olkkari. Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs (2nd floor) Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2015 Aika: Keskiviikko 14.10.2015 klo 17.00 Paikka: OYY:n toimisto, keskitila Olkkari. Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs (2nd floor) 90570

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU. Edustajiston kokous 2 / 2014

KOKOUSKUTSU. Edustajiston kokous 2 / 2014 KOKOUSKUTSU 14.3.2014 KOKOUSKUTSU Aika: 22.3.2014 klo 13.00 Paikka: A118, Itä-Suomen yliopisto, Savonlinna. Edustajiston varsinaiset jäsenet: Ahokas, Iina Arosanervo, Anu Casagrande, Pietro Haimi, Toivo

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013 KOKOUSKUTSU 24.9.2013 Aika: 21.9.2013 klo 12.15 Paikka: Tuusniemi, Kaupungintalo. Läsnä: Hakalisto, Kasperi Herranen, Jussi Hippi, Eeva Hylkilä Hanna Ikonen, Juho Jokinen, Ida Junkkari, Heikki Kangas,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aika: Torstai 2.11.2017 klo 16.30 Paikka: K215, Konetekniikka K1, Otakaari 4 Läsnäolijat: Lista läsnäolijoista on liitteenä 1. 1. Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

EDUSTAJISTO 3/2013 laadittu 11.3.2013

EDUSTAJISTO 3/2013 laadittu 11.3.2013 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA EDUSTAJISTO 3/2013 laadittu 11.3.2013 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 28.2.2013 kello 17:07 19:16 Paikka: ylioppilastalo Ilokivi, Keskussairaalantie 2, 40600

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 3/2013 8.4.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 3.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm Joonas

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

EDUSTAJISTON KOKOUS 04/

EDUSTAJISTON KOKOUS 04/ VAASAN YLIOPISTON EDUSTAJISTON KOKOUS YLIOPPILASKUNTA 04/2010-2011 ESITYSLISTA 1 EDUSTAJISTON KOKOUS 04/2010-2011 Aika: Keskiviikkona 8. huhtikuuta 2010 klo 16.15 Paikka: Vaasan yliopisto, Fabriikki, F

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Esityslista. Edustajiston kokous 1/ Järjestäytymiskokous

Esityslista. Edustajiston kokous 1/ Järjestäytymiskokous 1.12.2017 Aika: 8.12.2017 klo 19.00 Esityslista - Järjestäytymiskokous Paikka: AU100, Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Edustajiston varsinaiset jäsenet: Al Lakki, Moe Anttalainen, Tommi Auvinen, Olli

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 2/2014 laadittu 23.1.2014

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 2/2014 laadittu 23.1.2014 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 2/2014 laadittu 23.1.2014 KOKOUSTIEDOT Aika: keskiviikko 29.1.2014 kello 17:00 Paikka: Ylioppilastalo Ilokivi, Keskussairaalantie 2, 40600

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016 8.4.2016 Aika: 15.4.2016 klo 17.00 ESITYSLISTA Paikka: Kunnonpaikka: Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela Edustajiston varsinaiset jäsenet: Alho, Emmi Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen, Henri Hentunen,

Lisätiedot

Kiiski Kaisa Daoud Daniel Dollee Alexander Vilkki Aino Valtonen Niklas Pösö Teemu Lappi Onerva Aalto Henna Ekola Jussi Lohivesi Oskari.

Kiiski Kaisa Daoud Daniel Dollee Alexander Vilkki Aino Valtonen Niklas Pösö Teemu Lappi Onerva Aalto Henna Ekola Jussi Lohivesi Oskari. EDUSTAJISTON KOKOUS 2/2018 2019 PÖYTÄKIRJA Aika Tiistai 6.3.2018 klo 16:15-18:01 Paikka F118, Fabriikki, Vaasan yliopisto Pykälät 1-17 Läsnä jäsenet: Kampusporvarit Hokkanen Aki Paaskoski Mikko Mikkonen

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO Sivu 1 TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 KOKOUSAIKA maanantai 2.3.2015 klo 16.45 KOKOUSPAIKKA Auditorio Joukahainen, Lemminkäisenkatu 30, TURKU ASIALUETTELO 1 Kokouksen

Lisätiedot

Joonas Kivioja, pääsihteeri Antti Eteläaho, edunvalvonta-asiantuntija Aleksi Pohjola, ylioppilaslehden päätoimittaja

Joonas Kivioja, pääsihteeri Antti Eteläaho, edunvalvonta-asiantuntija Aleksi Pohjola, ylioppilaslehden päätoimittaja ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 7.8.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 11/2017 AIKA: 8.8.2017, klo 12:00 PAIKKA: LYY:n toimisto, Ahkiomaantie 23 B, etämahdollisuus Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta EDUSTAJISTO 3/2011 laadittu 29.3.2011

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta EDUSTAJISTO 3/2011 laadittu 29.3.2011 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA EDUSTAJISTO 3/2011 laadittu 29.3.2011 KOKOUSTIEDOT Aika: torstaina 24.3.2011 kello 17.10-20:06 Paikka: Lounasravintola Ilokivi, Keskussairaalantie 2, 40600

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 5/2014 laadittu

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 5/2014 laadittu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA EDUSTAJISTO 5/2014 laadittu 28.4.2014 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 24.4.2014 kello 17:05 20:44 Paikka: Lea Pulkkisen sali, Agora, Mattilanniemi 2, 40100 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi. Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012 Aika: 4.12.2012 klo 16.00 Paikka: Oulun yliopisto, sali TA105 Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen Veera Adolfsen Janne Hakkarainen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA JAMKON EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2017. PAIKKA: Rajakatu 35, BP14 AIKA: Keskiviikko , klo 16.

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA JAMKON EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2017. PAIKKA: Rajakatu 35, BP14 AIKA: Keskiviikko , klo 16. Edustajiston esityslista 4/2017 1 (5) N EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2017 PAIKKA: Rajakatu 35, BP14 AIKA: Keskiviikko 15.11.2017, klo 16.30 KUTSUTTU: Edustajiston varsinaiset jäsenet ja (varajäsenet) ryhmittäin

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU. Edustajiston kokous 1 / 2015

KOKOUSKUTSU. Edustajiston kokous 1 / 2015 KOKOUSKUTSU Aika: 21.1.2015 klo 17.00 Paikka: Itä-Suomen yliopisto, videoneuvottelutilat: Joensuu: Educa/E204, Kuopio: Canthia/CA106 Savonlinna: A130. Edustajiston varsinaiset jäsenet: Ahokas, Iina Casagrande,

Lisätiedot

EDUSTAJISTO 6/2013 laadittu

EDUSTAJISTO 6/2013 laadittu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA EDUSTAJISTO 6/2013 laadittu 24.5.2013 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 23.5.2013 kello 17:00-18:45 Paikka: ravintola Rentukka, Taitoniekantie 9, 40740 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

JYKO Molander Olli (Hänninen Jani) Keskustaopiskelijat Valtanen Pinja

JYKO Molander Olli (Hänninen Jani) Keskustaopiskelijat Valtanen Pinja ESITYSLISTA 1 (5) N EDUSTAJISTON KOKOUS 5/2015 PAIKKA: Rajakatu 35, EP02 AIKA: Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00 KUTSUTTU: Edustajiston varsinaiset jäsenet ja (varajäsenet) ryhmittäin: Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Edustajiston kokous 7 / 2014

KOKOUSKUTSU Edustajiston kokous 7 / 2014 KOKOUSKUTSU Aika: 5.12.2014 klo 16:00 Paikka: Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus, SN 300. Kokous lähetetään myös suorana videolähetyksenä internetissä. Edustajiston varsinaiset jäsenet: Ahokas, Iina Casagrande,

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS OULUN LYSEOLLA 12.3.2007 klo 18 Puheenjohtajana Aarne Jaakola Sihteerinä Esa Moilanen Läsnä 20 jäsentä. 1 Oulun Numismaattisen kerhon varapuheenjohtaja Juhani Paitsola avasi kokouksen

Lisätiedot

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8/ estynyt, varalla Niko Strömberg

PÖYTÄKIRJA 8/ estynyt, varalla Niko Strömberg 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 8/2013 21.11.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 20.11.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella Sivu 1/5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 27.11.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 270 Kokouksen avaus 271 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta. TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 18.9. 2013 Kirkkovaltuusto 4/2013 47-58/2013

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 18.9. 2013 Kirkkovaltuusto 4/2013 47-58/2013 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika 18.9.2013 klo 18.05-19.05 Paikka Seurakuntakeskus Leipomo (Vanhatie 7, 21290 RUSKO) Kirkkovaltuusto 2011-2014: Lähteenmäki Antero puheenjohtaja Tuominen Mauri varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen tai aluesihteerille p

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen tai aluesihteerille p JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3 / 2018 1 AIKA 30.8.2018 klo 17.00- PAIKKA Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 27

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Pöytäkirja 9 A/2016 1 (7) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Aika tiistaina klo 10 10.50 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja DataCityn neuvotteluhuone 2, Lemminkäisenkatu 14 18 A,

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 3/2013 laadittu

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. EDUSTAJISTO 3/2013 laadittu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ESITYSLISTA EDUSTAJISTO 3/2013 laadittu 21.2.2013 KOKOUSTIEDOT Aika: torstai 28.2.2013 kello 17:00 Paikka: ylioppilastalo Ilokivi, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

KONKURSSI 4 (+0) Kovanen Joni-Markus Oja-Lipasti Teemu Moisio Jenna Ruuskanen Miia. MATKARATA 2 (+1) Turunen Samu Rinteelä Minna (Säynätmäki Essi)

KONKURSSI 4 (+0) Kovanen Joni-Markus Oja-Lipasti Teemu Moisio Jenna Ruuskanen Miia. MATKARATA 2 (+1) Turunen Samu Rinteelä Minna (Säynätmäki Essi) N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2018 PAIKKA: Rajakatu 35, F306 AIKA: Keskiviikko 18.4.2018, klo 16.00 KUTSUTTU: Edustajiston varsinaiset jäsenet ja (varajäsenet) ryhmittäin 21 (+15): INSINÖÖRIOPISKELIJAT 8 (+9)

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.14. Todettiin läsnäolijat.

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.14. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 17 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 29.8.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen Holopainen Tiina

Lisätiedot

Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, Oulu)

Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, Oulu) OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 7/2017 Aika: Keskiviikko 22.11.2017 klo 17.00 Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, 90570 Oulu) 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 31.1.2015 klo 15:00 Paikka Hietasaaren leirikeskus, Oulu Hietasaarentie 19, 90500 Oulu Edaattorit Matthew O Loughlin Kirsi Kärkkäinen

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Espoon Soutajat ry - Esbo Roddare rf, kotipaikka on Espoo ja viralliset kielet suomi ja ruotsi. Rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 8.12.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 11.12.2014-12.01.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Aika: Tiistai klo 16:17-17:54 Kurtén-auditorio, Tervahovi / Kurtén-auditorio, Tervahovi Pykälät: 1-17 Läsnä jäsenet:

Aika: Tiistai klo 16:17-17:54 Kurtén-auditorio, Tervahovi / Kurtén-auditorio, Tervahovi Pykälät: 1-17 Läsnä jäsenet: EDUSTAJISTON KOKOUS 8/2018 2019 PÖYTÄKIRJA Aika: Tiistai 12.3.2019 klo 16:17-17:54 Paikka: Kurtén-auditorio, Tervahovi / Kurtén-auditorio, Tervahovi Pykälät: 1-17 Läsnä jäsenet: Mikkonen Miikka Lindström

Lisätiedot

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Stansvikin kyläyhdistys ry:n Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 15.4.2015 Edustajiston kokous 3 / 2015 Aika: 22.4.2015 klo 16.30 Paikka: Itä-Suomen yliopisto Joensuu: Aurora/AU102, Kuopio: Medistudia/MS505, Savonlinna: A130 Ahokas,

Lisätiedot

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi Esityslista/pöytäkirja 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet Maanantai 7.1.2019 klo 18-19.01 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 4 / Joensuu: Aurora/AU205, Kuopio: MediStudia/MS307, Savonlinna: A130

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 4 / Joensuu: Aurora/AU205, Kuopio: MediStudia/MS307, Savonlinna: A130 8.9.2016 Aika: 15.9.2016 klo 18.00 ESITYSLISTA Paikka: Joensuu: Aurora/AU205, Kuopio: MediStudia/MS307, Savonlinna: A130 Edustajiston varsinaiset jäsenet: Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen,

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle. /2015.

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle. /2015. ESITYSLISTA / KOKOUSKUTSU 2015 LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2015 AIKA: 26.1.2015, klo 16.00 PAIKKA: Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, LS2 JAKELU: varsinaiset jäsenet: varajäsenet:

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot