Liikelahjalinjaus venäläisille yhteistyökumppaneille: Käyntikorttirasian suunnittelu ja valmistus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikelahjalinjaus venäläisille yhteistyökumppaneille: Käyntikorttirasian suunnittelu ja valmistus"

Transkriptio

1 Liikelahjalinjaus venäläisille yhteistyökumppaneille: Käyntikorttirasian suunnittelu ja valmistus Santeri Aalto Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2013

2 Saamelaisalueen koulutuskeskus Tutkinto: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Koulutusohjelma: Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma Tekijä: Santeri Aalto Työn nimi: Liikelahjalinjaus venäläisille yhteistyökumppaneille: Käyntikorttirasian suunnittelu ja valmistus Julkaisuajankohta: Kevät Tiivistelmä Opinnäytetyöni toimeksiantajana toimii SWOP-hanke, jonka tavoitteena on edistää Pohjois-Lapin ja Murmanskin välistä yhteistyötä kulttuurin, koulutuksen ja liike-elämän alueilla. Tein samassa hankkeessa tuotteen valmistukseen liittyvän työssäoppimisjakson, jonka aikana suunnittelin liikelahjalinjauksen venäläisille yhteistyökumppaneille. Yksi liikelahjalinjauksen tuotteista oli käyntikorttirasia, jonka valmistus sekä valmistusprosessin kuvaus ovat opinnäytetyöni aiheena. Opinnäytetyön teoreettisena perustana tarkastelen saamelaisten perinteisissä käsityötuotteissaan käyttämiä raaka-aineita ja työmenetelmiä. Olen kuvannut työssäni tuotteen valmistusprosessin ja pyrkinyt havainnollistamaan prosessia itse ottamilla valokuvilla. Työn pohdintaosuudessa olen arvioinut suunnittelu- ja valmistusprosessin onnistumista sekä tarkastellut tuotteen mahdollisia jatkokehitysideoita ja valmistusvaihtoehtoja. Čoahkkáigeassu Mu oahppočájánasa bargogohččuma dahkkin lea SWOP-fidnu, man ulbmilin lea ovddidit Davvi-Lappi ja Murmanska ovttasbarggu kultuvrra, skuvlejumi ja fitnodateallima surggiin. Dahken seamma fidnus bargohárjehallama, man fáddan lei duoji válbmen. Dan áigge plánejin fitnodatskeaŋkka Ruošša ovttasbargoguimmiide. Okta fitnodatskeaŋkadujiin lei galledankoartadoassa, man duddjon ja duddjonproseassa govvideapmi leat mu oahppobárgu fáddan. Oahppobarggu teorehtalaš vuođđun dutkan sápmelaččaid árbevirolaš dujiin geavahuvvon ávdnasiid ja bargovugiid. Lean govvidan barggustan duoji válbmenproseassa ja geahččalan čájehit proseassa čuovgagovain, maid lean ieš váldán. Barggu suokkardanoasis lean árvvoštallan plánen- ja duddjonproseassa lihkostuvvama ja guorahallan duoji vejolaš ovddidanidéaid ja válbmenvejolašvuođaid.

3 Sisällysluettelo 1. Johdanto Opinnäytetyön teoreettinen perusta Tuotteen valmistusprosessin kuvaus Opinnäytetyön tavoitteet ja suunnittelu Kohderyhmä Tuotteen valmistaminen Tuotteen hinnoittelu Pohdinta Lähdeluettelo... 15

4 1 1. Johdanto Opinnäytetyöni toimeksiantajana toimii SWOP-hanke, jonka virallinen nimi on Northern Cross-Border Cultural Experts. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on vahvistaa Pohjois-Lapin ja Murmanskin yhteistyötä koulutuksen, kulttuurin ja elinkeinoelämän alueilla. Kolmivuotisen hankkeen pääpartnerina toimii Kalottikeskus ja muita partnereita ovat Saamelaisalueen koulutuskeskus, Sodankylä- Instituutti, Inarin kunta, Moskovan yrittäjyysakatemian Murmanskin yksikkö ja Murmanskin teollinen opisto. Hankerahoitus on myönnetty Kolarctic ENPI CBC - ohjelmasta, jota hallinnoi Lapin liitto (Järvenpää 2013). Tein samassa hankkeessa tuotteen valmistukseen liittyvän työssäoppimisjakson, jonka tavoitteena oli suunnitella liikelahjalinjaus venäläisille yhteistyökumppaneille. Yksi liikelahjalinjaukseen sisältyneistä tuotteista oli käyntikorttirasia, jonka valmistus sekä valmistusprosessin kuvaus ovat opinnäytetyöni aiheena. Liikelahjalinjauksen lähtökohtana on ollut käsityönä tehtävät tuotteet ja erityisen tärkeää on, että tuotteissa käytetään paikallisia materiaaleja. Vaikka opinnäytetyön kohteena oleva käyntikorttirasia suunnitellaankin hankkeen toimeksiantona venäläisten yhteistyökumppaneiden yrityslahjaksi, voi tuotetta myydä myös esimerkiksi yrityksille sekä matkailijoille. 2. Opinnäytetyön teoreettinen perusta Poronsarvi on ollut saamelaisille käsityötuotteiden perusmateriaali jo erittäin kauan. Sitä on käytetty esimerkiksi kielassa, neulakodissa ja sarvilusikoissa (Itkonen 1948, 501). Kiela on poronsarvesta tehty rengas, jonka läpi suopunki heitettäessä juoksee tehden silmukan (Tunturisusi 2013). Neulakota on puolestaan alaspäin levenevä, koristelematon ontto luuputki, jonka sisään on pujotettu sininen verkasuikale (Museovirasto 2013). Poronsarvea on myös käytetty töiden koristamiseen. Töitä on koristeltu upottamalla sarvea johonkin osaan työtä, kuten esimerkiksi kuksan kahvaan tai kiisan kanteen. Upotuksista käytetään nimeä sarvilyöte. Lyötteitä myös koristellaan te-

5 2 kemällä niihin erilaisia kuvioita ja ornamentiikkaa kaivertamalla. Käytän työssäni perinteisiä saamelaisia raaka-aineita ja työmenetelmiä, kuten poronsarvesta tehtyjä lyötteitä sekä kaivertamista, mutta pyrin lähestymään kokonaisuutta tuoreesta ja uudesta näkökulmasta. 3. Tuotteen valmistusprosessin kuvaus Seuraavissa kappaleissa olen kuvannut käyntikorttirasia valmistusprosessin tuotteen suunnittelusta lähtien, jotta lukijalle tulisi mahdollisimman selkeä käsitys siitä, miten eri vaiheet etenevät ja mitä kaikkea prosessi pitää sisällään. Olen havainnollistanut työvaiheita valokuvien avulla. 3.1 Opinnäytetyön tavoitteet ja suunnittelu Opinnäytetyöni tavoitteena on ollut suunnitella ja valmistaa käyntikorttirasia käyttäen pohjoisen alueen perinteisiä materiaaleja, kuten visakoivua, poronsarvea ja koivua. Käyntikorttirasia suunnitteluvaiheessa otin huomioon, mistä materiaaleista tuotteeni pystyy valmistamaan, mitkä niistä sopisivat tuotteelleni parhaiten, sekä mahdollisen sarvilyötteen paikan. Tuotteen suunnittelussa täytyi myös huomioida siihen tulevien käyntikorttien koko, sekä sivujen ja pohjan helppo ja tyylikäs kiinnittäminen. Pyrin pohtimaan jo suunnittelu- ja hahmotteluvaiheessa, miten tuotteesta tulisi sekä laadukas, visuaalisesti tasapainoinen ja työn toimeksiantajalle hyödyllinen. 3.2 Kohderyhmä Tuotteeni kohderyhmä on SWOP -hankkeen kanssa yhteistyössä toimivat venäläiset partnerit. Venäläisille lahjan antaminen on edelleen varsin yleinen tapa, ja erityisesti kansainvälisissä tapaamisissa lahjoja annetaan aina. Hankkeessa on pyritty alusta saakka siihen, että venäläisille annettavat lahjat ovat vähintäänkin kotimaista, mutta mielellään paikallista käsityötä. Projektipäällikkö kertoi, että venäläiset myös arvostavat nykyään käsityötä ja tuovat itsekin yhä useammin käsin tehtyjä, paikallisia tuotteita. Käyntikorttirasia on hyvä lahjaidea, koska sen

6 3 voi antaa sekä miehelle että naiselle ja sitä voi myös koristella, mikäli haluaa. Samoin sen voi myös nimikoida, jolloin lahjasta tulee huomattavasti henkilökohtaisempi. 3.3 Tuotteen valmistaminen Tuotteen valmistaminen lähtee liikkeelle materiaalien valinnasta. Tuotteeni pohja- ja sivupalojen materiaaliksi valitsin raitakoivun, koska se on tyylikäs materiaali visakuvioidensa puolesta. Leikkasin raitakoivun palasta käyntikorttirasia sivut sirkkelillä (kuva 1). Sirkkelillä sai siistin leikkauspinnan, mikä vähensi hiomista. Pientä palaa sirkkelöidessä työturvallisuus tuli huomioida tarkasti, joten käytin puupalasia tukipuina sahatessa. Lopuksi paketoin palaset yhteen, jotta ne eivät vääntyisi (kuva 2). Kuva 1. Sivupalojen leikkaaminen

7 4 Kuva 2. Palat paketissa Seuraavaksi mitoitin sivupalat sirkkelillä leikattuihin paloihin (kuva 3). Leikkasin sivupalat ensin vannesahalla, jonka jälkeen viimeistelin ne hiomakoneella (kuva 4). Kuva 3. Sivupalat tekovaiheessa

8 5 Kuva 4. Sivupalan hiontavaihe Seuraavaksi mitoitin liitokset rasian sivupaloihin. Mittaaminen täytyi tehdä erittäin tarkasti, jotta rasian sivut saisi kiinnitettyä juuri oikeista kohdista (kuva 5). Leikkasin sivupalojen liitoskohdat pienellä vannesahalla viivojen mukaisesti (kuva 6). Tämän jälkeen viimeistelin sivupalat viilaamalla niitä niin kauan, että ne sopivat toisiinsa. Kuva 5. Liitosten mitoittaminen

9 6 Kuva 6. Liitospalojen leikkaaminen vannesahalla Hiomalla ja liimaamalla käyntikorttirasia sivupalat suorakulmaisiksi, saatiin aikaiseksi onnistunut lopputulos (kuva 7). Ennen palojen liimausta kiinni toisiinsa hioin sisäpinnat käsin, koska se on helpompi tehdä ennen liimausta (kuva 8). Hiomisen jälkeen liimasin kaksi palaa yhteen kiinnittäen ne tekemääni suorakulmaiseen muottiin (kuva 9). Näin palat sai tukevasti liimattua yhteen 90 asteen kulmaan. Käyntikorttirasian runko oli valmis, kun vielä liimasin kaksi suorakulmassa olevaa palaa toisiinsa.

10 7 Kuva 7. Valmis sivupala Kuva 8. Sisäpinnan hiominen

11 8 Kuva 9. Sivupalat muotissa liimattavana Seuraavassa työvaiheessa liimasin pohjakappaleeseen puupalan kiinni, joka helpotti pohjan hiomista tasaiseksi (kuva 10). Kun en enää tarvinnut apupalasta, leikkasin sen irti vannesahalla (kuva 11). Kuva 10. Apupalan liimaus

12 9 Kuva 11. Apupalan irrotus Piirsin käyntikorttirasia pohjan reunoihin viivat. Koversin viivojen mukaan urat pohjan liimausta varten (kuva 12). Liimasin pohjan kiinni rasiaan käyttämällä puristimia ja apupaloja. Palojen tarkoituksena oli estää puristimia aiheuttamasta jälkiä tuotteeseen sekä aikaansaada tasainen puristusvoima (kuva 13). Kuva 12. Urien kovertaminen

13 10 Kuva 13. Pohja liimauksessa Viimeisenä työvaiheena tein rasiaan sarvilyötteen. Etsin koulun varastosta sopivan sarvipalaa, josta lyötteen tekeminen onnistuisi. (kuva 14). Piirsin sarveen kohdan, josta leikkasin lyötteen. Leikkaamisen jälkeen valmistin paperimuotin, jonka liimasin käsittelemättömän palan päälle, jotta sain hiottua sen tarkasti muotoonsa. Kun pala oli valmis, koversin rasiaan paikan lyötteelle (kuva 15). Lopuksi liimasin lyötteen paikalleen ja laitoin sen puristuksiin kuivumisen ajaksi (kuva 16). Tämän työvaiheen jälkeen hioin lyötteen tasaiseksi. Viimeistelin käyntikorttirasian hiomalla sen hiomapaperilla, jonka hiomakarkeus oli tuhat astetta. Hiomisen jälkeen käsittelin työni parafiiniöljyllä kolmeen kertaan. Hioin työni myös jokaisen parafiinikäsittelykerran jälkeen.

14 11 Kuva. 14. Valmis sarvilyöte Kuva 15. Lyötteen paikka valmiina koverrettavaksi

15 12 Kuva 16. Lyöte liimauksessa 3.4 Tuotteen hinnoittelu Olen laskenut tuotteelle hinnan itselläni käytössä olevalla Excel pohjaisella hinnoitteluohjelmalla. Hinnoittelussa olen huomioinut tuotteeseen tarvittavat materiaalit sekä työhön menevän työajan. Kuten hinnoittelusta voi huomata, suurin kustannus on työhön käytettävät kustannukset. Työtunteja ei ole arvioitu sen mukaan, kuinka kauan tuotteen tekemiseen on mennyt opinnäytetyön aikana, vaan siten, että useampia samanlaisia tuotteita voi valmistaa yhtä aikaa. Työvaiheiden tekeminen luonnollisesti myös nopeutuu, kun tuotteita valmistaa suurempia määriä. Tuotteen kehitysprosessin aikana ei voisi laskea kaikkia työhön uponneita työtunteja, vaan tekijän pitäisi keskittyä hiomaan tuotteen valmistusprosessi niin sujuvaksi, että tuotteen hinta ja laatu varmasti kohtaavat. Hinnoittelusta puuttuu kokonaan myyntikate, joka nostaa tuotteen ulosmyyntihintaa. Jos tuotetta myydään yrityksille, arvonlisävero-osuudella ei ole niin suurta merkitystä hinnoittelussa, koska yritys voi tilittää alv-osuuden takaisin valtiolta. Tuotteen hinnoitteluvaiheessa kävi selväksi, että valmistuksen kohteena ollutta käyntikorttirasiaa pitäisi markkinoida hyvin laadukkaana, yksilöllisenä ja

16 13 uniikkina exclusive käsityötuotteena, jotta ostaja olisi valmis maksamaan tuotteelle muodostuneen hinnan. YHTEENSÄ 163,00 YLEISKUSTANNUS 15% 24,45 ARVONLISÄVERON OSUUS 44,99 KAIKKI YHTEENSÄ 232,44 Työ- Työkus- Tarvikkeet Määräyks.Tarv. hinta YHTEENSÄ menekki tannus /h YHTEENSÄ Käyntikorttirasia - 10,0 15,00 150,00 Raitakoivu 1 yks 8,00 8,00 - Poronsarvi 1 yks 1,00 1,00 - Hiomapaperi yms. 1 yks 4,00 4,00-13,00 150,00 4. Pohdinta Materiaalin leikkaaminen sirkkelillä oli hyvä valinta, koska se teki paljon siistimmän leikkauspinnan kuin vannesaha. Samalla sain säästettyä myös aikaa, koska leikkauspintaa ei tarvinnut hioa kovin paljon. Rasian sivuliitosten tekeminen oli aikaa vievää, koska liitokset tuli viilata oikean kokoisiksi. Tähän työvaiheeseen tulisi keksiä nopeampi valmistustapa, mikäli tuotetta haluttaisiin valmistaa isoja määriä. Huomasin myös, että pohjapalan kiinnitystä varten tehtävät lovet olisi ollut helpompi tehdä ennen rasian sivujen liimausta. Käyntikorttirasian sivujen pitäminen suorakulmassa liimauksessa sekä rasian sivujen hiontavaiheessa oli melko haasteellista. Käyntikorttirasian valmistamista helpottivat työssäoppimisjakson aikana tekemäni työpiirustukset, valmiit mitat sekä tuotteen prototyyppi. Pysyin hyvin suunnitellussa aikataulussa, vaikka kohtasinkin muutamia haasteita käyntikorttirasian tekovaiheessa. Yhteistyö opinnäytetyön toimeksiantajan kanssa sujui mutkattomasti, ja hankkeen projektipäällikkö oli myös tyytyväinen työn lopputulokseen.

17 14 Tein käyntikorttirasiasta myös edullisemman version, jota voisi valmistaa isoina sarjoina. Tämän tuotteen tekemisessä jouduin miettimään nopeita ja yksinkertaisia valmistustapoja esimerkiksi sivujen ja pohjan osalta. Valmistin edullisempaan versioon myös ohjurikotelon, jonka avulla sain nopeasti valmistettua rasian sivuihin urat sarvikoristeille. Molempia tuotteita valmistaessani mietin, että niihin kannattaa ehdottomasti liittää mukaan selitys, missä kuvataan tuotteessa käytetyt materiaalit sekä perustiedot tekijästä. Kuvauksen voi kääntää tarvittaessa eri kielille, tässä tapauksessa ainakin venäjäksi. Kuvauksen perusteella tuotteen ostaja tai lahjan saaja saa selkeän käsityksen, mistä tuotteessa on kysymys, ja millä tavalla se on valmistettu. Yhteenvetona toteaisin, että käyntikorttirasian suunnittelu ja valmistus oli mielenkiintoinen prosessi. Ammatillisesta näkökulmasta opin, että materiaalien valinta on tuotteen valmistamisessa erittäin merkittävässä roolissa sekä sen, että tuotteen jatkokehittämistä on hyvä miettiä jo suunnittelun alkuvaiheessa. Opinnäytetyönä tekemääni käyntikorttirasiaa voisi helposti personoida ja koristella esimerkiksi luulla, nahkalla tai hopealla. Tällöin rasiasta saisi hyvinkin erilaisia vaihtoehtoja, joiden valmistamisen lähtökohdat olisivat kuitenkin samanlaisia.

18 15 Lähdeluettelo Kirjat: Itkonen, T.I Suomen lappalaiset vuoteen Ensimmäinen osa. Porvoo: WSOY. Haastattelut: Järvenpää, Raisa Projektipäällikön haastattelu Kalottikeskus. Internet: Museovirasto.Internet. 6?pathId= &itemIndex= Tunturisusi. Internet Kuvaluettelo: Kuva 1. Sivupalojen leikkaaminen. Santeri Aalto Kuva 2. Palat paketissa. Santeri Aalto Kuva 3. Sivupalat tekovaiheessa. Santeri Aalto Kuva 4. Sivupalan hiontavaihe. Santeri Aalto Kuva 5. Liitosten mitoittaminen. Santeri Aalto Kuva 6. Liitospalojen leikkaaminen vannesahalla. Santeri Aalto Kuva 7. Valmis sivupala. Santeri Aalto Kuva 8. Sisäpinnan hiominen. Santeri Aalto Kuva 9. Sivupalat muotissa liimattavana. Santeri Aalto Kuva 10. Apupalan liimaus. Santeri Aalto Kuva 11. Apupalan irrotus. Santeri Aalto Kuva 12. Urien kovertaminen. Santeri Aalto Kuva 13. Pohja liimauksessa. Santeri Aalto Kuva. 14. Valmis sarvilyöte. Santeri Aalto Kuva 15. Lyötteen paikka valmiina koverrettavaksi. Santeri Aalto Kuva 16. Lyöte liimauksessa. Santeri Aalto

Kaara Vesa Siiri Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2013

Kaara Vesa Siiri Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2013 Kaara Vesa Siiri Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2013 Saamelaisalueen koulutuskeskus Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma, artesaani,

Lisätiedot

LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus

LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008 Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen Saamelaisalueen koulutuskeskus Aluksi Halusin alkaa tekemään laavua, koska sen tekemään oppiminen on hyödyllistä

Lisätiedot

N S. ta tai m ä. BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0

N S. ta tai m ä. BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0 N S ta tai m ä BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0 ONNISTUNUT SALKKU Salkkuja on eri kokoisia, muotoisia ja värisiä. Huomiota kiinnitetään seuraaviin kohtiin. SALKUN AUKAISEMINEN PYÖRÖSAHALLA JA SEN

Lisätiedot

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Julia Petäjäjärvi, Niko Romppainen, Elias Ilvesluoto ja Taneli Luokkanen TÄMÄ TOIMII 14.3.2005 Meidän Tämä toimii - ryhmässämme on Taneli, Julia, Elias ja Niko. Aluksi

Lisätiedot

PUUKKOHIPPA - puukkokurssi partiolaisille

PUUKKOHIPPA - puukkokurssi partiolaisille sivu 1 / 3 PUUKKOHIPPA - puukkokurssi partiolaisille KUVAUS Puukkokurssi on suunnattu ensikertalaisille, vaativasta käsityötaidoista kiinnostuneille partiolaisille, jotka uskaltaa haastaa omaa osaamistaan

Lisätiedot

SÁMI OAHPAHUSGUOVDDÁŠ SAAMELAISALUEEN KOULUTUSKESKUS SÁMI EDUCATION INSTITUTE

SÁMI OAHPAHUSGUOVDDÁŠ SAAMELAISALUEEN KOULUTUSKESKUS SÁMI EDUCATION INSTITUTE SÁMI OAHPAHUSGUOVDDÁŠ SAAMELAISALUEEN KOULUTUSKESKUS SÁMI EDUCATION INSTITUTE Positiivista palautetta SAKK:n laatutyöstä. Tein opetusharjoittelusta raportin ja SAKK:n laatutyön maine on nyt kiirinyt kasvatustieteellisen

Lisätiedot

Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: KASETTITELINE. Helsingin yliopisto opettajankoulutuslaitos syksy 1994 Jukka Kasurinen

Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: KASETTITELINE. Helsingin yliopisto opettajankoulutuslaitos syksy 1994 Jukka Kasurinen Tekninen työ Aihepiirityöskentely: KASETTITELINE Helsingin yliopisto opettajankoulutuslaitos syksy 1994 Jukka Kasurinen 1. MOTIVOINTI Aluksi keskustellaan oppilaiden kanssa, mitä erilaisia kasetteja he

Lisätiedot

Tutkimus etäkuntoutuksesta

Tutkimus etäkuntoutuksesta Tutkimus etäkuntoutuksesta Pihla Vilén Raportti Toukokuu Sosiaali- ja terveysala Kuntoutuksen ohjaaja (AMK) 1 Sisältö Johdanto... 2 1 Pohdintaa ennen kyselyä... 3 2 Tulokset... 3 2.1 Kuntoutujien kommentteja...

Lisätiedot

Näin tehdään. (eli pyörötappiliitos tai poratappiliitos)

Näin tehdään. (eli pyörötappiliitos tai poratappiliitos) Näin tehdään (eli pyörötappiliitos tai poratappiliitos) 1. 7. 6. 2. 3. 5. 4. Liima-tappi -liitos on vahva liitostyyppi. Sen avulla liitetään puumateriaaleja toisiinsa (esim. lauta, liima- tai mdf-levy).

Lisätiedot

Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi

Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi SAAMELAISKULTTUURI Lapin maakuntamuseon tehtäväpaketti NIMI: KOULU ja LUOKKA: PÄIVÄMÄÄRÄ: Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi A. SAAMELAISET Saamelaisalue Saamelaiset ovat alkuperäiskansa. Saamelaisia asuu

Lisätiedot

Puukon valmistaminen. terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu

Puukon valmistaminen. terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu Puukon valmistaminen terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu Terän takominen kuumenna taottava rauta ahjossa keltaiseksi pidä rauta hehkuvan hiilikasan sisällä älä

Lisätiedot

Toteuta unelmiesi laituri!

Toteuta unelmiesi laituri! Toteuta unelmiesi laituri! UKM-ponttonit UKM-valmislaituri UK-Muovi Oy www.ukmuovi.fi Kestävä. Vakaa. Kantava. Toimiva. Nopea asentaa. Siisti. Tyylikäs. UKM-laituri Yhdistele laituri vaivattomasti valmiista

Lisätiedot

Tee-se-itse.fi Ja saat sellaisen, kuin sattuu tulemaan! http://www.tee-se-itse.fi

Tee-se-itse.fi Ja saat sellaisen, kuin sattuu tulemaan! http://www.tee-se-itse.fi Baarikaappi Jatketaanpa samoilla linjoilla kuin edellisessä artikkelissa "tynnyrin mallinen baarikappi". Tällä kertaa esitellään hieman tavanomaisempi baarikaappi, joka on myöskin huomattavasti helpompi

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Näyttöympäristö ravintolakeittiöt (esim. Kissanviikset, Pöllövaari, Figaro, Huviretki, Fransmanni jne.)

Näyttöympäristö ravintolakeittiöt (esim. Kissanviikset, Pöllövaari, Figaro, Huviretki, Fransmanni jne.) À la carte -ruoanvalmistus 20 osp Ammattitaitovaatimukset suunnittelee päivittäiset työtehtävänsä ja töiden vaiheistuksen esivalmistaa ja valmistaa ravintolan à la carte -listan ruokia, lisäkkeitä ja jälkiruokia

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Rauman nuorten työpaja

Rauman nuorten työpaja Rauman nuorten työpaja Projektidokumentaatio Työssäoppiminen 24.11. -12.12.2014 Susa Räikkälä AVAT 2014-2015 Sisältää : Kirjastokuvaus Kiitoskortti Painikkeet Joulumyyjäisten esite Ntp-Logo Uutiset Yhteenveto

Lisätiedot

Vyönpää Annika Peltovuoma Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2013

Vyönpää Annika Peltovuoma Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2013 Vyönpää Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2013 Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Korukivi- ja jalometallialan artesaani

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON

Lisätiedot

Hifitalo 2010. Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT. Kasausohje YHTEYSTIEDOT

Hifitalo 2010. Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT. Kasausohje YHTEYSTIEDOT Hifitalo 2010 Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT Kasausohje YHTEYSTIEDOT Myymälä: info@hifitalo tel.044 055 3595 Asentamo: asentamo@hifitalo.fi tel.040 588 4680 Onnittelut, olette ostaneet itsellenne laatutuotteen

Lisätiedot

A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti. Projektisuunnitelma. Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.

A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti. Projektisuunnitelma. Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0. A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti Projektisuunnitelma Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.3200 Syksy 2013 Arto Mikola Aku Kyyhkynen 25.9.2013 Sisällysluettelo Sisällysluettelo...

Lisätiedot

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 31.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan

Lisätiedot

OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI

OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI Oppimisympäristön tunnistamisraportti - 1 - OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI TAHTI ASEMA RY Organisaatio /kaupunki:, Nokia Oppimisympäristön tunnistamisraportti - 2 - KOOSTE OPPIMISYMPÄRISTÖISTÄ Tunnistetut

Lisätiedot

TaitajaPLUS - artesaani

TaitajaPLUS - artesaani TaitajaPLUS - artesaani Kuva: Skills Finland / Jaakko Manninen Finalistit Elina Rinta-Harri Invalidiliiton Järvenpään Koulutuskeskus 1 / 6 Timo Siponen Invalidiliiton Järvenpään Koulutuskeskus Maria Tormonen

Lisätiedot

Puukon tupen valmistus

Puukon tupen valmistus Puukon tupen valmistus Ohjeen tarkoituksena on toimia suuntaa-antavana vinkkinä niille, jotka ovat kiinnostuneet tekemään puukkonsa suojaksi kaksiosaisen tupen. Tässä ohjeessa keskitytään valmistamaan

Lisätiedot

e t BLÄUER - NURMI 2003 versio 1.05

e t BLÄUER - NURMI 2003 versio 1.05 e t BLÄUER - NURMI 2003 versio 1.05 WWW.KASITYO.COM ONNISTUNUT JAKKARA 1. Listat ovat tasaisin välein ja naulat suorassa rivissä. Naulojen päät ovat puun sisässä, eikä yhtään naulaa vinossa. Naulauksessa

Lisätiedot

Magswitchin h y ö d y t :

Magswitchin h y ö d y t : Muuttaa tapoja. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut yhtä helppoa kontrolloida erittäin tehokasta magneettia. Magswitch on kehittänyt erittäin tehokkaan magneettityökalun, joka yhtä nuppia vääntämällä on helppo

Lisätiedot

LAPIN MUTKAT Sandra-Sofia Ylinen Opinnäytetyö Saamelaisalueen koulutuskeskus Saamenkäsityöala - kovat materiaalit 14.4.2010

LAPIN MUTKAT Sandra-Sofia Ylinen Opinnäytetyö Saamelaisalueen koulutuskeskus Saamenkäsityöala - kovat materiaalit 14.4.2010 LAPIN MUTKAT Sandra-Sofia Ylinen Opinnäytetyö Saamelaisalueen koulutuskeskus Saamenkäsityöala - kovat materiaalit 14.4.2010 Saamelaisalueen koulutuskeskus Saamenkäsityöala - kovat materiaalit Artesaani

Lisätiedot

LAADUKAS SULJETTU 70l LITRAN SUBWOOFER Jukka Hyppönen

LAADUKAS SULJETTU 70l LITRAN SUBWOOFER Jukka Hyppönen LAADUKAS SULJETTU 70l LITRAN SUBWOOFER Jukka Hyppönen Kotitekoisen subwooferin rakennusprojekti lähti käyntiin pitkän ajatustyön jälkeen. Tietoa tuli kerättyä internetin useilta tee-se-itse keskustelupalstoilta.

Lisätiedot

Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus

Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus Minne Seppälä Avat 2014 Dokumentaatio 1 PROJEKTIN KUVAUS... 3 1.1 Projektin aloitus... 3 1.2 Aikataulu... 4 1.3 Kustannusarvio... 4 2 ULKOASU... 5 2.1

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON

Lisätiedot

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 17.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan

Lisätiedot

Jos asennat LED nauhan valmiilla liitosjohdolla, hyppää kohtaan "asennus, kun nauhassa on valmis liitosjohto".

Jos asennat LED nauhan valmiilla liitosjohdolla, hyppää kohtaan asennus, kun nauhassa on valmis liitosjohto. LED nauhan asennus alumiiniseen profiiliin. Tämä ohje kertoo, kuinka helppoa on LED nauhan asennus asennusprofiiliin, jota myös asennuslistaksi kutsutaan. Alumiinista profiilia (asennuslistaa) ei tarvita

Lisätiedot

kokoamiseen tarvittavat osat

kokoamiseen tarvittavat osat RAKENNUSOHJE Kaikki toisen takaiskunvaimentimen kokoamiseen tarvittavat osat 273 Lehden nro 64 mukana sait kaikki toisen takaiskunvaimentimen osat. Näillä osilla voit koota takaiskunvaimentimen ja saat

Lisätiedot

2. Käsinkaavaustapahtuma tuorehiekkaan

2. Käsinkaavaustapahtuma tuorehiekkaan 2. Käsinkaavaustapahtuma tuorehiekkaan Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 2.1 Muotin valmistus käytettäessä paartilossia Muotinvalmistuksessa on yleensä etu, jos saadaan jakopinta suoraksi, malli suoraan

Lisätiedot

Tämä toimii. Kuhan koulu 3.lk Ranua. Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko.

Tämä toimii. Kuhan koulu 3.lk Ranua. Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko. Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk Ranua Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko. TÄMÄ TOIMII 19.2.2007 Meidän Tämä toimii - ryhmässä ovat Salla, Aleksi, Suvi ja Joni. Aluksi me

Lisätiedot

KARUSELLI. Aihepiirityöskentelyn suunnitelma. Helsingin yliopisto Luokanopettajan koulutuslinja Teknisen työn erikoistumisopinnot Integroiva aihepiiri

KARUSELLI. Aihepiirityöskentelyn suunnitelma. Helsingin yliopisto Luokanopettajan koulutuslinja Teknisen työn erikoistumisopinnot Integroiva aihepiiri KARUSELLI Aihepiirityöskentelyn suunnitelma Helsingin yliopisto Luokanopettajan koulutuslinja Teknisen työn erikoistumisopinnot Integroiva aihepiiri Henna Lahti 1.1 MOTIVOINTI AIHEPIIRITYÖSKENTELYYN Tavoitteiden

Lisätiedot

HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala

HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala OPISKELIJAN NIMI: Tämä arviointikaavake on tarkoitettu opiskelijan itsearvioimistaitojen vahvistamiseen ja työpaikkaohjaajan käyttöön:

Lisätiedot

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle 1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle TrendyNailWraps kynsikalvot on valmistettu yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle joka on niin kestävä että sen päälle voidaan karhentamisen jälkeen

Lisätiedot

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com Kehyskuvasto www.eirikehykset.com 2014 www.eirikehykset.com www.eirikehykset.com Eiri Kehykset Oy Eiri Kehykset Oy on valmistanut laadukkaita valokuvakehyksiä jo 60 vuoden ajan. Tuotteet tehdään suomalaisilla

Lisätiedot

VOIWIENEREIDEN VALMISTUS

VOIWIENEREIDEN VALMISTUS VOIWIENEREIDEN VALMISTUS Wienertaikina muodostuu vuorottaisista voi- ja perustaikinakerroksista. Voikerrosten tehtävänä on estää taikinakerrosten liimautuminen toisiinsa ja pidättää taikinasta muodostuva

Lisätiedot

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu Elina Lappalainen & Pia Perälä Suunnittelemamme käsityön kokonaisuuden teemana on joulu. Projekti on suunniteltu kuudesluokkalaisille. Projektin esittelyvaiheessa

Lisätiedot

Pavonin tiivisteiden vaihto

Pavonin tiivisteiden vaihto Pavonin tiivisteiden vaihto kuvitettu ohje Kuvat ja teksti: Teemu Pihlatie Taitto: Olli Orkoneva 2 Säästä rahaa ja vaihda Pavonin tiivisteet itse Teme @ www.ristretto.fi Vaikka netistä löytyykin englanniksi

Lisätiedot

IRROITA SYDÄN. Pulmapeli. BLÄUER 2003 versio ja laita takaisin jos osaat...

IRROITA SYDÄN. Pulmapeli. BLÄUER 2003 versio ja laita takaisin jos osaat... IRROITA SYDÄN ja laita takaisin jos osaat... Pulmapeli BLÄUER 2003 versio 1.05 WWW.KASITYO.COM 1. TYÖN TAVOITE Valmistamme metallisen pulmapelin, jossa tarkoituksena on ottaa sydän pois ja laittaa se takaisin

Lisätiedot

Kissanlelujen valmistus

Kissanlelujen valmistus Kissanlelujen valmistus Alla ovat ohjeet kahden kissanlelun valmistamiseen. Hiiri- ja Pötkö-lelun ohjeet ovat helpot ja yksityiskohtaiset, joita seuraten pääset varmasti tuloksiin. Houkuttelevaksi lelut

Lisätiedot

PROJEKTIDOKUMENTAATIO ASENNUS M. NIEMI

PROJEKTIDOKUMENTAATIO ASENNUS M. NIEMI PROJEKTIDOKUMENTAATIO ASENNUS M. NIEMI Jani Niemi Eurajoen kristillinen opisto Audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto 1 ASIAKKAAN JA PROJEKTIN ESITTELY...1 1.1 Aikataulu...1 2 SUUNNITTELU...2 2.1

Lisätiedot

Jenni Pietiläinen ja Anni Janatuinen

Jenni Pietiläinen ja Anni Janatuinen POM1YTN TYÖOHJE Jenni Pietiläinen ja Anni Janatuinen Työohje on suunnattu kolmasluokkalaisille alakoulun oppilaille. Tavoitteena on vahvistaa oppilaan kiinnostusta ja innostusta käsin tekemiseen sekä vahvistaa

Lisätiedot

Nukkekoti. Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos Tekninen työ Erikoistumisopinnot 15 ov Mari Tullila

Nukkekoti. Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos Tekninen työ Erikoistumisopinnot 15 ov Mari Tullila Nukkekoti Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos Tekninen työ Erikoistumisopinnot 15 ov Mari Tullila 1. MOTIVOINTI AIHEPIIRITYÖSKENTELYYN 1.1. Tavoitteiden asettaminen Aihepiiri integroi teknisentyön

Lisätiedot

Sotkanmuna Juho Iljana Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2013

Sotkanmuna Juho Iljana Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2013 Sotkanmuna Juho Iljana Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2013 Saamelaisalueen koulutuskeskus Saamenkäsityön artesaani Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto

Lisätiedot

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 5 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita tarkasti. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje

Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Tutkintonimike Koulutus Syksy / Kevät 201X Opinnäytetyön aiheen valinnan ja aiheanalyysin hyväksynnän jälkeen tehdään opinnäytetyösuunnitelma.

Lisätiedot

Skidplate, takapuskuri

Skidplate, takapuskuri Installation instructions, accessories Ohje nro 31265633 Versio 1.3 Osa nro 31265630, 30756290, 31316484, 31316485, 31316074, 31316075 Skidplate, takapuskuri IMG-340000 Volvo Car Corporation Skidplate,

Lisätiedot

Kuva1. Tyypillinen katevaurio.

Kuva1. Tyypillinen katevaurio. Tässä artikkelissa käsitellään suurien muovikatehalkeamien korjaamista kotikonstein ja ilman muovihitsaamista. Menetelmä sopii hyvin pitkien katehalkeamien korjaamiseen. Mikäli esimerkiksi kiinnikekannakkeita

Lisätiedot

AVONEX in (beeta-1a-interferoni) antaminen on entistäkin helpompaa

AVONEX in (beeta-1a-interferoni) antaminen on entistäkin helpompaa AVONEX in (beeta-1a-interferoni) antaminen on entistäkin helpompaa Uusi BIO-SET-yhdistäjä Potilaille, jotka käyttävät AVONEX ia (beeta-1a-interferoni) BIO-SET is a Trademark of BIODOME beeta-1a-interferoni

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

Filigraanirisku. Jenna Salmi Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto

Filigraanirisku. Jenna Salmi Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Filigraanirisku Jenna Salmi Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2013 Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Korukivi-

Lisätiedot

Aloitus- ja sopimuskuviot

Aloitus- ja sopimuskuviot Mikä mies? Aloitin konetekniikan opinnot 2007 Valmistuin joulukuussa 2013 (5,5 vuotta) Diplomityö Valmet Automotivelle Uuteenkaupunkiin Aiheena autojen sähköisen voimansiirron testauslaitteistot Diplomityö

Lisätiedot

Asennusohje SureStep PUR, SafeStep, SafeStep Grip & SafeStep R12

Asennusohje SureStep PUR, SafeStep, SafeStep Grip & SafeStep R12 Kaikkein paraskaan lattiapäällyste ei ole hyvännäköinen tai toimiva, jos sitä ei asenneta ja hoideta oikein tai jos alusta ei ole ihanteellinen. Lue tämän vuoksi asennusohje huolellisesti, ennen kuin aloitat

Lisätiedot

LAMINAATTI- JA PUUTASOT KAUNIIT & KESTÄVÄT TASOT. Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä.

LAMINAATTI- JA PUUTASOT KAUNIIT & KESTÄVÄT TASOT. Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä. LAMINAATTI- JA PUUTASOT KAUNIIT & KESTÄVÄT TASOT Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä. TYÖTASOJA POLVIJÄRVELTÄ Ecolamin valmistamat työtasot tunnetaan ensiluokkaisesta laadustaan ja

Lisätiedot

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma Jakson päämääränä on kranssin suunnitteleminen ja valmistaminen pehmeitä ja kovia materiaaleja yhdistäen. Jakso on suunnattu

Lisätiedot

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2014

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2014 VISIO-SÄÄTIÖ: NIKKARIPAJA Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2014 Paikka: Visio- säätiö/nikkaripaja

Lisätiedot

Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma

Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma TAITO 2017 Osaamisen ydintä etsimässä Konferenssi Tampereen Taitokeskuksessa 25.-26.4.2017 4.5.2017 Tiina Ervelius, Eeva Mertaniemi, Elina Pekonen

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 Tutkimuksen toteutus Nuoret, työ

Lisätiedot

JONGLÖÖRAUSPALLOT VANTEET FLOWER STICK PUUJALAT SIKARILAATIKOT JALKAJONGLEERAUS

JONGLÖÖRAUSPALLOT VANTEET FLOWER STICK PUUJALAT SIKARILAATIKOT JALKAJONGLEERAUS Tee se itse! ROLA BOLA JONGLÖÖRAUSPALLOT VANTEET DEVIL STICK FLOWER STICK PUUJALAT SIKARILAATIKOT JALKAJONGLEERAUS ROLA BOLA Tarvikkeet: esim. viemäriputkea ja vaneria Rola bolan rullan voi tehdä puusta

Lisätiedot

Omin Jaloin -menetelmäkoulutuksen palaute Copy

Omin Jaloin -menetelmäkoulutuksen palaute Copy Omin Jaloin -menetelmäkoulutuksen palaute Copy 1. Koulutusryhmä johon osallistuin (mikäli osallistuit päiviin eri ryhmistä vastaa 1. koulutuspäivän osalta) 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 17: Turku 6. ja

Lisätiedot

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,

Lisätiedot

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari Kandityön kirjoittaminen Opinnäyteseminaari Lue ja kirjoita Ajatukset eivät kasva tyhjästä. Ruoki niitä lukemalla ja kirjoittamalla lukemastasi. Älä luota muistiisi Merkitse alusta asti muistiinpanoihin

Lisätiedot

TYCROC SUIHKUALLAS JA LINEAARINEN LATTIAKAIVO

TYCROC SUIHKUALLAS JA LINEAARINEN LATTIAKAIVO TYCROC SUIHKUALLAS JA LINEAARINEN LATTIAKAIVO Tycroc suihkualtaat toimitetaan aina asianmukaisella lattiakaivolla varustettuina. Komponentit on kehitetty yhdessä käytettäväksi eivätkä sovi asennettavaksi

Lisätiedot

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO 2014

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO 2014 HONKALAMPI-SÄÄTIÖ KASKI Jyväskylä Työvalmennus Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO 2014 Paikka: Vastaava

Lisätiedot

RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO

RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 30 Massan valmistus Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen

Lisätiedot

AMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT päivitetty 24.10.2008

AMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT päivitetty 24.10.2008 1 AMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT päivitetty 24.10.2008 Arviointikriteerit K 5 H 4 H 3 T 2 T 1 Hylätty Aiheen valinta Yhteys koulutusohjelman ammattiopintoihin Yhteys työelämään työ kehittää opiskelijan

Lisätiedot

Helppo hiominen laitetta vaihtamatta

Helppo hiominen laitetta vaihtamatta Uudenveroiseksi...... kädenkäänteessä Helppo hiominen laitetta vaihtamatta Make it your home. Kotisi parhaaksi. Maailmanuutuus Bosch-rullahiomakone PRR 250 ES. Sen helposti vaihdettavat erilaisille materiaaleille

Lisätiedot

Käsityön jaksosuunnitelma

Käsityön jaksosuunnitelma Käsityön jaksosuunnitelma POM2STN & TS Anna Tausta & Annukka De Meulder syksy 2015 1 Jakso yleisesti Jakso toteutetaan 5. luokkalaisten kanssa, jotka ovat keväällä lähdössä leirikouluun. Käsityöjakson

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON

Lisätiedot

307 Vaatteenvalmistus, semifinaali 29.1.2015

307 Vaatteenvalmistus, semifinaali 29.1.2015 307 Vaatteenvalmistus, semifinaali 29.1.2015 Kilpailutehtävänä on valmistaa naisten esiliina (koko M) oheisten ohjeiden ja mallin mukaan. Kilpailuaika on 6 tuntia. Kangas on 70 % PES ja 30 % CO. Esiliinan

Lisätiedot

PROJEKTIDOKUMENTAATIO PARTURI-KAMPAAJA HIUSKASTANJA. Eurajoen kristillinen opisto Media-ala Mia Salminen

PROJEKTIDOKUMENTAATIO PARTURI-KAMPAAJA HIUSKASTANJA. Eurajoen kristillinen opisto Media-ala Mia Salminen PROJEKTIDOKUMENTAATIO PARTURI-KAMPAAJA HIUSKASTANJA Eurajoen kristillinen opisto Media-ala 2016 2017 Mia Salminen 1 SYNOPSIS PROJEKTISTA... 3 1.1 Rakennesuunnitelma... 3 1.2 Sivun rakenne... 5 1.3 Grafiikka...

Lisätiedot

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu Harjoite 2 Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: TUTUSTUTAAN OMINAISUUS- JA Toiminnan tavoite ja kuvaus: SUHDETEHTÄVIEN TUNNISTAMISEEN Kognitiivinen taso: IR: Toiminnallinen taso: Sosiaalinen

Lisätiedot

Elite Maxim varastohylly 90x42,5x180cm

Elite Maxim varastohylly 90x42,5x180cm Elite Maxim varastohylly 90x42,5x180cm Työtaso, valinnainen HUOM. TUOTE ON KOOTTAVA AIKUISEN TOIMESTA PIENTEN OSIEN, TERÄVIEN KULMIEN JA TERÄVIEN REUNOJEN VUOKSI. Sivu 1 Osaluettelo Lue kaikki ohjeet ja

Lisätiedot

Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia

Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia Uusi Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia Uponorin valikoimiin kuuluvat talotekniset ratkaisut tarjoavat ensiluokkaista käyttömukavuutta, energiatehokkuutta ja erinomaisia mahdollisuuksia hyödyntää

Lisätiedot

Asiakkaiden työpajat. 2. työpaja Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja elämässä? Mitä toivon tulevaisuudelta?

Asiakkaiden työpajat. 2. työpaja Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja elämässä? Mitä toivon tulevaisuudelta? Asiakkaiden työpajat 1. työpaja 11.9.2018 Minun elämäni nyt Miksi oman äänen kuuluminen on tärkeää? Miten elämäni sujuu nyt? 2. työpaja 18.9.2108 Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja

Lisätiedot

Lounasruokien valmistus 40 osp. Ammattitaitovaatimukset

Lounasruokien valmistus 40 osp. Ammattitaitovaatimukset Lounasruokien valmistus 40 osp Ammattitaitovaatimukset vastaanottaa, varastoi ja säilyttää raaka-aineita ja muita tarvikkeita käsittelee ja käyttää eri jalostusasteella olevia elintarvikkeita valmistaa

Lisätiedot

Häätiara Inka Laiti Opinnäyte Saamelaisalueenkoulutuskeskus Korukivi- ja jalometalliala 16.04.2010

Häätiara Inka Laiti Opinnäyte Saamelaisalueenkoulutuskeskus Korukivi- ja jalometalliala 16.04.2010 Häätiara Inka Laiti Opinnäyte Saamelaisalueenkoulutuskeskus Korukivi- ja jalometalliala 16.04.2010 Saamelaisalueen koulutuskeskus Korukivi- ja jalometalliala Artesaani Inka Laiti Häätiara 16.4.2010 Sivumäärä

Lisätiedot

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ LUKIJALLE 1. MITÄ ON TYÖSSÄOPPIMINEN? 2. MIKÄ ON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ? 2.1. Oppilaitosnäyttö ja työpaikkanäyttö 3. TYÖSSÄOPPIMISPROSESSI

Lisätiedot

Arto Taskinen Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos Teknisen työn erikoistumisopinnot Integroiva aihepiiri 20.5.1998 ohjaaja Ossi Taskinen

Arto Taskinen Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos Teknisen työn erikoistumisopinnot Integroiva aihepiiri 20.5.1998 ohjaaja Ossi Taskinen TV JA VIDEOTASO Arto Taskinen Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos Teknisen työn erikoistumisopinnot Integroiva aihepiiri 20.5.1998 ohjaaja Ossi Taskinen AIHEPIIRITYOSKENTELYN SUUNNITELMA KAYTTÖKELPOINEN

Lisätiedot

Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio

Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio 1.JOHDANTO Aihepiirin tavoitteena on valmistaa esine, joka liittyy ilmaan ja entämiseen ja jossa on jokin pienen

Lisätiedot

Työohje: sahaaminen käsikäyttöisillä sahoilla (käsisaha, selkäsaha, askartelusaha

Työohje: sahaaminen käsikäyttöisillä sahoilla (käsisaha, selkäsaha, askartelusaha POM1YTN Teknologiakasvatus ja tekninen työ Työohje Eveliina Rantala ja Katja Riivari Työohje: sahaaminen käsikäyttöisillä sahoilla (käsisaha, selkäsaha, askartelusaha ja lehtisaha) kahvat sahojen terät

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

KUVASARJA AVOSINKKAUKSEN VALMISTAMISESTA KÄSITYÖVÄLINEILLÄ Kari Koski 1 LITRAN MITTA (KAPPALEEN MITAT 10X100X120mm (paksuus*leveys*pituus).

KUVASARJA AVOSINKKAUKSEN VALMISTAMISESTA KÄSITYÖVÄLINEILLÄ Kari Koski 1 LITRAN MITTA (KAPPALEEN MITAT 10X100X120mm (paksuus*leveys*pituus). KUVASARJA AVOSINKKAUKSEN VALMISTAMISESTA KÄSITYÖVÄLINEILLÄ Kari Koski 1 LITRAN MITTA (KAPPALEEN MITAT 10X100X120mm (paksuus*leveys*pituus). 3. Tappikappale jaetaan merkistä lovikappaleen tappien lukumäärällä

Lisätiedot

AmAk Opettajakysely - Perusraportti

AmAk Opettajakysely - Perusraportti AmAk Opettajakysely - Perusraportti 1. Yksikkö? 2. Osaamisala? 3. Kuinka monta Ammattiakatemian opiskelijaa on ollut ryhmässäsi? 4. Montako opiskelijaa on ryhmässäsi kokonaisuudessaan? (numeerinen vastaus)

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi

Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi Suomalaista käsintehtyä suklaata Suomalaista käsintehtyä suklaata Tarjoiluun ja liikelahjaksi K Tuoretta suklaata herkutteluhetkiin Kultasuklaan herkullisen tuoreet

Lisätiedot

Tynnyrin mallinen baarikaappi

Tynnyrin mallinen baarikaappi Tynnyrin mallinen baarikaappi Erilaisten virvokkeiden nauttiminen on luonnollinen osa kaikenlaista nikkarointia ja puuhastelua. Koska virvokkeille täytyy joka tapauksessa olla jokin säilytyspaikka, niin

Lisätiedot

FOREVER Classic. FOREVER Classic+ Universal LÄMPÖSIIRTOMATERIAALIT LASERTULOSTIMILLE

FOREVER Classic. FOREVER Classic+ Universal LÄMPÖSIIRTOMATERIAALIT LASERTULOSTIMILLE FOREVER Classic Siirtomateriaali vaaleille kankaille, hiirimatoille jne. Pesunkestävyys 40c lämpötilaan Siirtynyt taustakalvo lähes näkymätön Ei koveta kuvakohtaa kankaalla Ei sovellu mustavalkolasereille

Lisätiedot

Mittajärjestelmät ja mittasuositukset.

Mittajärjestelmät ja mittasuositukset. Mittajärjestelmät ja mittasuositukset. Hannu Hirsi Johdanto: Mittajärjestelmien tarkoitus: Helpottaa eri toimijoiden järjestelmien ja osien yhteensovittamista : suunnittelua, valmistusta, asentamista,

Lisätiedot

LUT Sammio 2 projekti Powered by Electric Motor. Seminaari 8.12.2011. 8.12.2011 LUT Sammio 2 -projekti 1

LUT Sammio 2 projekti Powered by Electric Motor. Seminaari 8.12.2011. 8.12.2011 LUT Sammio 2 -projekti 1 LUT Sammio 2 projekti Powered by Electric Motor Seminaari 8.12.2011 8.12.2011 LUT Sammio 2 -projekti 1 Seminaari 8.12.2011 1. Yleisiä asioita 2. Seminaariesitykset 8.12.2011 LUT Sammio 2 -projekti 2 1.

Lisätiedot

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Onhan siinä Avainlippu-kampanja Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 201 Tutkimusten toteutus Osana Onhan

Lisätiedot

Yritys AB Oy Verkostokäsikirja (7) VERKOSTOKÄSIKIRJA

Yritys AB Oy Verkostokäsikirja (7) VERKOSTOKÄSIKIRJA Yritys AB Oy Verkostokäsikirja 01.01.2012 1(7) VERKOSTOKÄSIKIRJA Yritys AB Oy Verkostokäsikirja 01.01.2012 2(7) 1 VERKOSTON TARKOITUS JA TEHTÄVÄT... 3 2 VERKOSTOKUMPPANIT... 3 3 YRITYS AB OY JA VERKOSTOKUMPPANIN

Lisätiedot

LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN

LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke PORONLIHAN SUORAMYYNTI KOULUTUS HINNOITTELU Erkki Viero HINNOITTELU TAVOITTEET SISÄLTÖ OPETTAA KUSTANNUS- VASTAAVAA HINNOITTELUA

Lisätiedot