Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO 2014
|
|
- Pirjo Hakala
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HONKALAMPI-SÄÄTIÖ KASKI Jyväskylä Työvalmennus Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO 2014 Paikka: Vastaava ohjaaja: Työvalmentaja: KASKI työvalmennus Tikkutehtaantie VAAJAKOSKI Minna Kaipainen puh minna.kaipainen@hl-s.fi Henni Mustakorpi henni.mustakorpi@hl-s.fi Aika: Oppimisympäristön tunnistaminen: Tämän oppimisympäristön tunnistaminen on toteutettu PAIKKO mallin mukaisesti. Tunnistustyön työyksikössä on toteutettu ulkopuolisen asiantuntijan toimesta, jolla on riittävä asiantuntemus ammatillisen tutkinnon perusteesta. PAIKKO on Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n hallinnoima tuotemerkki, jonka työkaluja ovat ammatillisten perustutkintojen työversiot, oppimisympäristöjen raportit sekä osaamistodistus. Malli perustuu vuosina toteutetun ESR hankkeen tekemään kehittämistyöhön. Susanna Uusitalo, projektipäällikkö Kati Karjalainen etunimi.sukunimi@kyt.fi
2 2 KASKI työvalmennus Kaski Jyväskylän toimipiste tarjoaa kuntouttavan työtoiminnan palveluita. Työ-, yksilö- ja ryhmävalmennuksella haetaan asiakkaille parempia polkuja kohti työelämän tavoitteita sekä arjen hallintaa. Jokaisella on mahdollisuus antaa parhaansa, kun valmennuspalvelu ja työtehtävät räätälöiden yksilöllisiä tavoitteita vastaaviksi. Lähtökohtana palvelussa on laatu, tasavertaisuus ja arvostava kohtaaminen, jolloin kunkin osaaminen saadaan parhaalla tavalla esiin. Kullakin valmentautujalla on käytössä monialainen ohjausosaaminen sekä yhteisöllinen osaamisen ja tiedon jakamisen paikka. Kukin valmentautuja osallistetaan suunnittelemaan omaa tavoitteellista valmennustaan. Työvalmennus tapahtuu puu-, metalli- ja autopajoilla sekä kädentaitojen pajalla joustavasti sopivat työtehtävät kullekin räätälöiden. Mahdollisuus myös ryhmämuotoiseen starttivalmennukseen sekä yksilövalmennukseen. Toimintaympäristön kuvaus Toimimme Vaajavirran rannassa kauniissa Varassaaren historiallisessa tehdasmiljöössä. Tilat ovat valoisat ja muunneltavat, joissa on mahdollisuus järjestää monipuolista toimintaa. Mahdollisuus toteuttaa joustavia, luovia ja yksilöllisiä työtehtäviä. Käytössä on laaja ohjausosaaminen. Ryhmä- ja yksilövalmennuksessa perehdytään tarkemmin työelämä-, arjen sekä yhteiskuntataitoihin liittyviä teemoja. Kaikessa toiminnassa harjoitellaan omia vaikuttamisen mahdollisuuksia. Kestävän kehityksen periaatteet on otettu huomioon työpajassa. Laitteet Kangaspuut Kankaanpainannan perustyövälineet Käsityön työvälineet laajasti silitysrauta ja -lauta Ompelukoneet Tietotekniikka: Office-ohjelmat Tuotteet Kudotut tekstiilit Painetut ja maalatut tekstiilit Kierrätystuotteet Erityistekniikkatyöt (huovutus, virkkaus, neulonta, punonta) Yksinkertaiset ompelutyöt (mm. kassit, tyynyt, tilkkutyöt) Menetelmät Tutkinnon osien sisältöjä toteutetaan työ-, yksilö- ja ryhmävalmennuksessa. Kaikessa korostuu toiminnallisuus, käytännönläheisyys ja tavoitteellisuus. Henkilöstöresurssit/osaaminen Vastaava ohjaaja (sosionomi, AMK) Työvalmentaja (kasvatustieteen maisteri / ohjaustoiminnan artenomi / pedagoginen pätevyys) Työvalmentaja Katso lisää:
3 3 KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT Lihavoidut tutkinnon osat voidaan suorittaa kokonaan tai osittain työympäristössä. Pakolliset tutkinnon osat Asiakaslähtöinen valmistaminen Kulttuurilähtöinen valmistaminen Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisalan pakolliset tutkinnon osat Tuotteen suunnittelu Tuotteen valmistaminen Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen osaamisalan pakolliset tutkinnon osat Valinnaiset tutkinnon osat Toteuttamisen suunnittelu Palvelun toteuttaminen Asiakaspalvelun ja myyntityön toteuttaminen Kulttuurin soveltaminen käsityöhön Ohjaustoiminnan toteuttaminen Palvelun tuotteistaminen Sisustustyön tekeminen Stailaaminen Taidekäsityön tekeminen Tilaustyön valmistaminen Tuotekehitysprosessiin osallistuminen Tuotteen valmistaminen käsityönä
4 Yhteenveto työpajan valmennuksessa saavutetusta osaamisesta suhteessa tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksiin 4 KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSA T Pakolliset tutkinnon osat Asiakaslähtöinen valmistaminen suunnitella omaa työtään valmistaa tuotteen tai palvelun arvioida ja kehittää omaa toimintaansa työskennellessään ottaa huomioon asetetut laatutavoitteet valita materiaalit laskea materiaalien kulutuksen tehdä hinta-arvion ja tarjouksen neuvotella asiakkaan kanssa esitellä toteutusvaihtoehtoja esitellä valintojen vaikutusta toteutukseen havainnollistaa tuotetta tai palvelua sopia asiakastapaamisista noudattaa työaikoja ja aikatauluja noudattaa työstä annettuja työturvallisuusohjeita. Kulttuurilähtöinen valmistaminen suunnitella ja valmistaa kulttuurilähtöisen tuotteen tai palvelun valita ja käyttää kulttuurilähtöisiä työmenetelmiä ja -välineitä hankkia asiantuntijan apua ratkaista ongelmatilanteita toimia ja tehdä ammattityötä eri kulttuuritaustaisten kanssa ilmaista asiansa ja tuoda esille erilaisia näkökantoja noudattaa tehtyjä sopimuksia noudattaa työaikoja ja aikatauluja noudattaa työstä annettuja työturvallisuusohjeita.
5 5 Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisalan pakolliset tutkinnon osat Tuotteen suunnittelu toteuttaa ammattialan tavanmukaisia suunnitelmia dokumentoida suunnitteluprosessin käyttää suunnittelun ja dokumentoinnin työmenetelmiä, -välineitä ja materiaaleja valita valmistusmenetelmän, materiaalit ja tarvikkeet suunniteltuun tuotteeseen käyttää suunnitelmia vuorovaikutustilanteissa ratkaista suunnitelmien ongelmatilanteita noudattaa aikatauluja ja tehtyjä sopimuksia. Tuotteen valmistaminen suunnitella omaa työtään valmistaa tuotteen valita työhön sopivat työmenetelmät ja työotteet valmistaa tuotteen käyttäen työohjeita ja piirustuksia valita ja hankkia tuotteeseen materiaalit huoltaa työvälineitä tehdä laskelmia, työohjeita ja työpiirustuksia valmistamastaan tuotteesta viimeistellä tuotteen luovutuskuntoon käyttää turvallisia työmenetelmiä noudattaa työturvallisuusohjeita Valinnaiset tutkinnon osat Kulttuurin soveltaminen käsityöhön toteuttaa tuotteen valmistuksen ja/tai rakentamisen töitä noudattaa kestävän kehityksen toimintatapoja käyttää perinteisiä työmenetelmiä valita työmenetelmät, -välineet ja materiaalit toteutukseen käyttää kulttuurista tietoa toteutukseen noudattaa voimassa olevia säädöksiä ja määräyksiä toimia yhteistyötä tehden ottaa huomioon ammatin arvoperustan.
6 Ohjaustoiminnan toteuttaminen 6 suunnitella ja laatia tavoitteet ohjaukselle ohjata ja neuvoa ammattityön tekemistä arvioida ohjattavien työskentelyä laatia työ- ja käyttöohjeita laskea ohjauksesta muodostuvia kustannuksia vastaanottaa palautetta toiminnastaan kehittää toimintaansa palautteen mukaan. Stailaaminen toteuttaa asiakkaan ulkoasun, kohteen, tilan tai tapahtuman tyylin suunnittelun käyttää ammattialan osaamista tyylin suunnittelussa seurata trendejä ja tunnistaa tyylejä käyttää ammattialansa tuotteita ja materiaaleja tyylin suunnittelussa käyttää työssä esteettisiä tekijöitä tehdä yhteistyötä noudattaa aikatauluja Taidekäsityön tekeminen käyttää itselleen sopivaa persoonallista työskentely- ja ilmaisutapaa valmistaa taidekäsityötuotteita, pieniä tuotesarjoja tai tilataideteoksia valita työhön materiaalit ja työtekniikat laittaa työnsä esille tilaan, joka korostaa taiteellista ilmaisua tai esitellä työnsä julkisessa tilassa yleisölle hyödyntää näyttelymahdollisuuksia noudattaa taiteelliseen toimintaan liittyviä eettisiä periaatteita. Tilaustyön valmistaminen neuvotella toimeksiantajan / tilaajan kanssa tilaustyön toteuttamisesta suunnitella ammattialan tilaustyövalmistusta organisoida ammattialan tilaustyövalmistusta hinnoitella tilaustyön aikatauluttaa tilaustyön valmistaa ammattialan tilaustyön asiakkaalle viimeistellä tilaustyön noudattaa kestävän kehityksen periaatteita ammattityössä noudattaa työn tekemisestä annettuja työturvallisuusohjeita.
7 Tuotteen valmistaminen käsityönä 7 suunnitella uniikki- tai piensarjatuotteen tuoteideaa tai tuotetta valita tuotteen toteuttamistavan ja tuoteominaisuudet käyttää toteuttamiseen soveltuvia työmenetelmiä, -välineitä ja työvaiheita valita tuoteideaan soveltuvia materiaaleja hankkia tietoa valmistusmenetelmistä ja materiaaleista kehittää kädentaitoaan ja työskentelyään kehittää toteuttamisen työmenetelmiä ja vaiheita kehittää valmistuksen työvälineitä huoltaa työvälineitä laskea kustannuksia valmistaa tuotteen viimeistellä tuotteen ottaa vastaan palautetta käyttää työssään toimintakykyä ylläpitäviä työtapoja noudattaa työssä annettuja työturvallisuusohjeita
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2014
VISIO-SÄÄTIÖ: NIKKARIPAJA Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2014 Paikka: Visio- säätiö/nikkaripaja
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. puh
HONKALAMPI-SÄÄTIÖ KASKI Jyväskylä Työvalmennus Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: YHTEISET TUTKINNON OSAT Paikka: Vastaava ohjaaja: Työvalmentaja:
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, 2014
TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, 2014 Paikka: EkoCenter
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: Kotityö- ja puhdistusalan perustutkinto 2014
HONKALAMPI KASKI TYÖVALMENNUS LIEKSA Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Kotityö- ja puhdistusalan perustutkinto 2014 Paikka: Puhtaanapito KASKI
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Puh
HONKALAMPI KASKI TYÖVALMENNUS KITEE Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Liiketalouden perustutkinto 2014 Paikka: Yksilövalmentaja, Vastaava
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2014
Ammatillisen perustutkinnon perusteet Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2014 Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala, artesaani Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen osaamisala, artesaani
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh
TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: YHTEISET TUTKINNON OSAT Paikka: EkoCenter Metsurintie 2 42300 JÄMSÄNKOSKI
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2014
Ammatillisen perustutkinnon perusteet Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2014 Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala, artesaani Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen osaamisala, artesaani
LIEVESTUOREEN VATTIPAJA: ULKOALUEIDEN HOITO JA KUNNOSSAPITO. Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla
LIEVESTUOREEN VATTIPAJA: ULKOALUEIDEN HOITO JA KUNNOSSAPITO Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Kiinteistöalan perustutkinto 2014 Paikka: Työnohjaaja:
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2014
Ammatillisen perustutkinnon perusteet Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2014 Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala, artesaani Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen osaamisala, artesaani
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla
TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, datanomi 2014 Paikka: Avitus,
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Vastaava ohjaaja Puh
VISIO-SÄÄTIÖ: NIKKARIPAJA Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Puualan perustutkinto 2014 Paikka: Visio- säätiö/nikkaripaja Karstulantie 276
Forssan ammatti-instituutti
Forssan ammatti-instituutti Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala, tekstiili- ja vaatetusartesaani Koulutuksenjärjestäjän tutkintokohtainen opetussuunnitelma
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSTOIMINTA JA NUORTEN TAIDETYÖPAJA. Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSTOIMINTA JA NUORTEN TAIDETYÖPAJA Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: Tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinto 2014
HONKALAMPI KASKI TYÖVALMENNUS KITEE Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinto 2014 Paikka: Avustava ohjaaja:
JYVÄSSEUDUN TYÖLLISTÄMISYHDISTYS- JST ry. Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla
JYVÄSSEUDUN TYÖLLISTÄMISYHDISTYS- JST ry KÄDENTAITOPAJA Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinto 2014 Paikka:
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Käsi- ja taideteollisuusalalla suunnitellaan ja valmistetaan asiakkaille tuotteita sisustukseen, vaatetukseen ja elinympäristöön.
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Petäjäveden työpaja Teollisuustie Petäjävesi
PETÄJÄVEDEN TYÖLLISYYSPALVELUT NUORTEN TYÖPAJA Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: YHTEISET TUTKINNON OSAT Paikka: Petäjäveden työpaja Teollisuustie
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUIDEN PERUSTUTKINTO 2014
NUORTEN YSTÄVÄT MAHIS JYVÄSKYLÄ Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUIDEN PERUSTUTKINTO 2014 Paikka: Taitoniekantie
Suunnitelma ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamisesta ja arvioinnista Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani
1 Suunnitelma jen toteuttamisesta ja arvioinnista Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani Tutkinnon osan nimi ja sen laajuus (osp) Pakolliset tutkinnon osat Asiakaslähtöinen valmistaminen
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Puh
LAUKAAN VÄENTUPA RY. TIETOKONEHUOLTO Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Paikka: Katajamäentie 6
KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET
TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON
OPETUSSUUNNITELMA. KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala. Artesaani
OPETUSSUUNNITELMA KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala Artesaani Palvelualan apulaisrehtorin hyväksymä 28.4.2015, 11. Näyttötoimikunta hyväksynyt
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus
VISIO-SÄÄTIÖ: NIKKARIPAJA Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus Paikka: Visio- säätiö/nikkaripaja
Oppimisympäristön tunnistamisraportti
PAIKKO HONKALAMPI-SÄÄTIÖ: Kaski Työvalmennus Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Taideteollisuusalan perustutkinto 2018 Paikka: KASKI Jyväskylä
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen opetussuunnitelman avulla
KEURUUN KIRJASTOT Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen opetussuunnitelman avulla Opetussuunnitelma: Liiketalouden pt. 2014 Paikka: Työvalmentaja: Keuruun kirjastot (kirjastoauto, Keuruun ja Haapamäen
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla
SOVATEK-SÄÄTIÖ TYÖVALMENNUS Sauma-starttipaja, Buusti ja muu työvalmennus Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet Yhteiset tutkinnon osat Paikka:
AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN:
Kansilomake (1) AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN: TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto AMMATTIOPISTO(T): Nivalan ammattiopisto OSAAMISALA:
OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI
OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI Oppimisympäristön tunnistamisraportti - 2 - KOOSTE OPPIMISYMPÄRISTÖSTÄ Organisaatio Saura -säätiö Osoite Seminaarinkatu 10, 98120 Kemijärvi Yhteystiedot Yhteyshenkilö
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon
Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto
Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Kuntayhtymäjohtaja-rehtorin hyväksymä käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon opetussuunnitelman tutkintokohtainen
Puh
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSPALVELUT Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Metsäalan perustutkinto, 2014 Paikka: Puusta pitkälle -hanke Metsätyöt
AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN:
Kansilomake (1) AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN: TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto AMMATTIOPISTO(T): Kalajoen ammattiopisto, Nivalan
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen opetussuunnitelman avulla. Opetussuunnitelma: Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, datanomi 2014
TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen opetussuunnitelman avulla Opetussuunnitelma: Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, datanomi 2014 Paikka: Avitus,
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Metallisepän ja puusepän ala. Voimassa 1.8.
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Metallisepän ja puusepän ala Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO... 3
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmentava VALMA
HONKALAMPI KASKI TYÖVALMENNUS KITEE Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Paikka: Yksilövalmentaja: Vastaava ohjaaja: Yksikön päällikkö: Ammatilliseen
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen opetussuunnitelman avulla. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus
TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen opetussuunnitelman avulla Opetussuunnitelma: Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus Paikka: EkoCenter Metsurintie
TUTK.OSA. 10 ov ASIAKASLÄHTÖINEN VALMISTAMINEN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON OSAN KESKEISET SISÄLLÖT JA OPISKELUMENETELMÄT.
TUTK.OSA ASIAKASLÄHTÖINEN VALMISTAMINEN AMMATTITAITOVAATIMUKSET 10 ov Opiskelija osaa suunnitella omaa työtään valmistaa tuotteen tai palvelun arvioida ja kehittää omaa toimintaansa työskennellessään ottaa
KEURUUN VANHUSPALVELUT: TARHIALA. Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla
KEURUUN VANHUSPALVELUT: TARHIALA Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Kotityö- ja puhdistuspalveluiden pt. 2014 Paikka: Työvalmentaja: Hoivaosasto
OPPILAITOSKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA
1 OPPILAITOSKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, ARTESAANI Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma/osaamisala, vaatetusala 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON OPETUSSUUNNITTELMA. Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma Artesaani
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON OPETUSSUUNNITTELMA Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma Artesaani Näyttötoimikunta hyväksynyt 1.10. 2009 Ammattiopiston rehtori hyväksynyt 7.10.2009
ÄÄNEKOSKEN TYÖPAJA: Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen opetussuunnitelman avulla. Opetussuunnitelma: Puualan perustutkinto, 2014
ÄÄNEKOSKEN TYÖPAJA: PUUPAJA Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen opetussuunnitelman avulla Opetussuunnitelma: Puualan perustutkinto, 2014 Paikka: Työvalmentaja: Äänekosken työpaja Aatulantie
VAASAN AMMATTIOPISTO
VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA KULTTUURIALA Artesaani Dokumentin tiedot Dokumentin nimi tutkintokohtainen suunnitelma Määräys 53/011/2014 (sisältää määräyksen 4/011/2015
Koulutuskeskus Sedu, Opetussuunnitelma Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, sisustus ja tila
Koulutuskeskus Sedu, Opetussuunnitelma 2012 Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, sisustus ja tila Hyväksytty viranhaltijapäätös Hellevi Lassila 31/2014, 31.3.2014 apulaisjohtaja, osaamis-,
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa. Ammatilliset tutkinnon osat
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Ammatilliset tutkinnon osat Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala Artesaani
Koulutuskeskus Sedu, Opetussuunnitelma Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, kunnostus ja restaurointi
Koulutuskeskus Sedu, Opetussuunnitelma 2012 Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, kunnostus ja restaurointi Hyväksytty viranhaltijapäätös Hellevi Lassila, 33/2014, 31.3.2014 apulaisjohtaja,
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Metallisepänohjausala, Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Metallisepänohjausala, Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto 2 3 Sisällys 1. KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO...
Nuorten Ink-tiimitoiminta Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla
Nuorten Ink-tiimitoiminta Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Liiketalouden perustutkinto, 2014 Paikka: Tiimipäällikkö: Music Against Drugs
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon opetussuunnitelma
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon opetussuunnitelma Kehitysjohtajan päätös Dnro 273/12.00.00/2015, 4 Sisällys 1. Lähtökohdat... 4 1.1 Alan kuvaus (eperusteet)... 4 1.2 Perustutkinnon muodostuminen
AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN:
Kansilomake (1) AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN: TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto AMMATTIOPISTO(T): Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto
Koulutuskeskus Sedu, Opetussuunnitelma Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, erikoismaalaus ja pinta
Koulutuskeskus Sedu, Opetussuunnitelma 2012 Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, erikoismaalaus ja pinta Hyväksytty viranhaltijapäätös Hellevi Lassila, 32/2014, 31.3.2014 apulaisjohtaja,
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto,korukivi-jalometalliala
Ammatillisen perustutkinnon opetussuunnitelma Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto,korukivi-jalometalliala 2015 Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala, artesaani Hyväksytty 25.8.2015 SISÄLTÖ
Lukion luokkatilat. Monisteet ja kirjallisuusmateriaali. koulujemme luokkatiloissa. Luokkatilat, työsalit ja työssäoppimispaikka.
TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Muut valinnaiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa/
KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET
TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Käsi- ja taideteollisuusalalla suunnitellaan ja valmistetaan asiakkaille tuotteita sisustukseen, vaatetukseen ja elinympäristöön.
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa. Ammatilliset tutkinnon osat
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Ammatilliset tutkinnon osat Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala Artesaani
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2009
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2009 Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma/osaamisala, Ympäristön suunnitelun ja rakentamisen koulutusohjelma/osaamisala, artesaani Hyväksytty
Taideteollisuusalan perustutkinto
Taideteollisuusalan perustutkinto Taideteollisuusalan perustutkinto Taideteollisuusalan tutkinnon suorittanut osaa valmistaa oman alansa tuotteita, tiloja tai palveluita. Alalle on tyypillistä esteettinen,
Opetussuunnitelma Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala
Opetussuunnitelma 2.0/2.12.2015 1(194) Opetussuunnitelma Käsi- ja taideteollisuusalan, artesaani Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala Hyväksytty Ammattiopisto Luovin johtoryhmässä 18.8.2015
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa. Ammatilliset tutkinnon osat
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Ammatilliset tutkinnon osat Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala Artesaani
Sastamalan koulutuskuntayhtymä KÄSI- TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO
Sastamalan koulutuskuntayhtymä Koul KÄSI- TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Kuvi Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina - Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON OPETUSSUUNNIT- TELMA. Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen koulutusohjelma Artesaani
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON OPETUSSUUNNIT- TELMA Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen koulutusohjelma Artesaani Näyttötoimikunta hyväksynyt muutokset 22.9.2010 Rehtori hyväksynyt muutokset
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO, ARTESAANI TUOTTEEN SUUNNITTELU JA VALMISTUS TEKSTIILI JA VAATETUS
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO, ARTESAANI TUOTTEEN SUUNNITTELU JA VALMISTUS TEKSTIILI JA VAATETUS OPPILAITOSKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA 9/2009 KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO, ARTESAANI
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON OPETUSSUUNNITELMA on käsitelty ja hyväksytty. Kouvolan seudun ammattiopisto / 2015
KÄSITTELY Ammatillisen peruskoulutuksen koulutuksen järjestäjän tulee ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 14 :n mukaisesti hyväksyä näiden tutkinnon perusteiden mukainen opetussuunnitelma. KÄSI-
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto. Ammatillisen peruskoulutuksen peruste
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Ammatillisen peruskoulutuksen peruste Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto: Ammatillisen peruskoulutuksen peruste Käsi- ja taideteollisuusalalla suunnitellaan
Matti Meikäläinen 13.5.2015. Opetussuunnitelma. Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 180 osp. Artesaani
Matti Meikäläinen 13.5.2015 Opetussuunnitelma Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 180 osp Artesaani Hyväksytty johtokunnassa 20.5.2015 KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO 2015 Sisällysluettelo
tulkitsee musiikillisen muokkaa musiikkia esittämistä
ARVIOINNIN KOHDE 1. Työprosessin Musiikkiohjelmiston harjoittelu Musiikillisen ilmaisun yleisimpien tulkintatapojen tulkitseminen Musiikin muokkaaminen esitystä varten Itsearviointi ARVIOINNIN KOHDE 2.
Artesaani. Tampereen seudun ammattiopisto Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa
Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, 180 osp Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala - Hopeasepänala - Sisustustekstiiliala - Vaatetusala Ympäristön
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma Korukivi-jalometalliala Hyväksytty 31.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO,
Käytännön kokemuksia PAIKKO työkalujen käytöstä. Alueelliset työpajapäivät Tampere
Käytännön kokemuksia PAIKKO työkalujen käytöstä Alueelliset työpajapäivät 11.-12.6.2014 Tampere Tutkinnon perusteiden työversio Tutkinnon perusteiden riisuttu versio, joka sisältää Sisällöt suoraan tutkinnon
Taideteollisuusalan perustutkinnon perusteet
Taideteollisuusalan perustutkinnon perusteet Taideteollisuusalan perustutkinnon perusteet Taideteollisuusalan perustutkinnon suorittanut osaa valmistaa oman alansa tuotteita, tiloja tai palveluita. Alalle
Kädentaitaja keramiikka-alalla
Kädentaitaja keramiikka-alalla Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, keramiikka-ala Näyttöperusteisesti aikuiskoulutuksena kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO TOHOLAMMIN YKSIKKÖ ARTESAANIOPISTO,
AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN:
Kansilomake (1) AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN: TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto AMMATTIOPISTO(T): Kalajoen ammattiopisto Piippolan
Oppimisympäristön tunnistamisraportti
PAIKKO HONKALAMPI-SÄÄTIÖ: Kaski Työvalmennus Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (VALMA) 2018
Koulutuskeskus Sedu, Opetussuunnitelma Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, rooli- ja teatteripuvustus
Koulutuskeskus Sedu, Opetussuunnitelma 2012 Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, rooli- ja teatteripuvustus Hyväksytty viranhaltijapäätös Hellevi Lassila, 34/2014, 31.3.2014 apulaisjohtaja,
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa. Ammatilliset tutkinnon osat
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Ammatilliset tutkinnon osat Muotoiluala Artesaani Hyväksytty 19.5.2015 2 Sisällys 2.1
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa. Ammatilliset tutkinnon osat
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Ammatilliset tutkinnon osat Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala Artesaani
OPETUSSUUNNITELMA. KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen osaamisala. Artesaani
OPETUSSUUNNITELMA KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen osaamisala Artesaani Tekniikan alan apulaisrehtorin hyväksymä 29.4.2015, 9. Näyttötoimikunta hyväksynyt
OPETUSSUUNNITELMA. Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto. Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala, artesaani
1 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto OPETUSSUUNNITELMA Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala, artesaani Tutkinnon oppilaitoskohtainen
Tutkinnon oppilaitoskohtainen opetussuunnitelma
Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Tutkinnon oppilaitoskohtainen opetussuunnitelma Etelä-Savon ammattiopiston johtoryhmän vahvistama 2.5.2011 Osaamisjohtaja Marja Anttalainen Käsi- ja taideteollisuusalan
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PE- RUSTUTKINTO Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala, artesaani Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PE- RUSTUTKINTO Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala, artesaani Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen osaamisala, artesaani KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO
TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014
Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen
OPETUSSUUNNITELMA KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO VISUALISTI
OPETUSSUUNNITELMA KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO VISUALISTI SISÄLLYSLUETTELO 1 VISUALISTIN AMMATTIALAN KUVAUS 2 TUTKINNON RAKENNE 3 TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA
AMMATTITAITOVAATIMUKSET, ARVIOINNIN KOHTEET JA YLEISET ARVIOINTIKRITEERIT
AMMATTITAITOVAATIMUKSET, KOHTEET JA YLEISET ARVIOINTIKRITEERIT Tämän luvun ammattitaitovaatimusten määrittely sekä arvioinnin kohteet ja yleiset arviointikriteerit on tarkoitettu koulutuksen järjestäjien
OPETUSSUUNNITELMA. Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto. Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala, artesaani
1 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto OPETUSSUUNNITELMA Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala, artesaani Tutkinnon oppilaitoskohtainen
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Organisaation asiakirjojen hoitaminen Ammattitaitovaatimukset o laatii asioiden valmistelua,
OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI
Oppimisympäristön tunnistamisraportti - 1 - OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI TAHTI ASEMA RY Organisaatio /kaupunki:, Nokia Oppimisympäristön tunnistamisraportti - 2 - KOOSTE OPPIMISYMPÄRISTÖISTÄ Tunnistetut
OSAAMISTODISTUS* Todistus Jupiter säätiössä valmennusjakson aikana tunnistetusta ja saavutetusta ammatillisesta osaamisesta
OSAAMISTODISTUS* Todistus Jupiter säätiössä valmennusjakson aikana tunnistetusta ja saavutetusta ammatillisesta osaamisesta Nimi Ville Valmentautuja Henkilötunnus 031111-094W Valmennuksen järjestäjä Todistuksen
Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin
Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan
OPPILAITOSKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA
OPPILAITOSKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, ARTESAANI Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma/osaamisala, sisustusala 2 SISÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO...
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma Vaatetusala Hyväksytty 31.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO, ARTESAANI
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON OPETUSSUUNNITELMA on käsitelty ja hyväksytty. Kouvolan seudun ammattiopisto / 2015
KÄSITTELY Ammatillisen peruskoulutuksen koulutuksen järjestäjän tulee ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 14 :n mukaisesti hyväksyä näiden tutkinnon perusteiden mukainen opetussuunnitelma. KÄSI-
OPETUSSUUNNITELMA. KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO artesaani, sisustustekstiili VHP
OPETUSSUUNNITELMA KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO artesaani, sisustustekstiili 2015 2018 VHP SISÄLLYSLUETTELO 1 SISUSTUSTEKSTIILIN AMMATTIALAN KUVAUS... 4 2 TUTKINNON RAKENNE... 4 3 TYÖSSÄOPPIMISEN
AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN:
Kansilomake (1) AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN: TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto AMMATTIOPISTO(T): Nivalan ammattiopisto, OSAAMISALA:
Opinnollistaminen. Prosessi
Opinnollistaminen Prosessi Määritelmä opinnollistamiselle Opinnollistaminen on oppimisympäristön tunnistamiseen liittyvä prosessi, jonka avulla voidaan tunnistaa ja dokumentoida työvaltaisessa ympäristössä
MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI
4 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI 4.1 KAIKILLE PAKOLLISET TUTKINNON OSAT 4.1.1 Työtehtävän suunnittelu, 10 ov Ammattitaitovaatimukset kartoittaa
Ammattialakohtaisen opintokokonaisuuden toteutussuunnitelma
Ammattialakohtaisen opintokokonaisuuden toteutussuunnitelma VE08 / Opetuksen suunnittelu ja arviointi / Opsa / 6op / 160h Opintojakson tavoitteena on suunnitella erilaisille opiskelijoille sopiviin oppimisympäristöihin
Sisustusalan ammattiosaajaksi
Sisustusalan ammattiosaajaksi Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, sisustusala kpedu.fi Näyttötutkintoperusteisesti KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO Toholammin ARTESAANIOPISTO - Ullavantie
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet:
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston, toteuttaa ohjelmiston valittua testausympäristöä käyttäen sekä laatia
Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto
Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Rehtorin hyväksymä käsi- ja taideteollisuusalan opetussuunnitelman perustutkinnon opetussuunnitelman tutkintokohtainen