Kirkkonummen keskustan alueelle sijoittuvien perusturvan avopalveluiden tarveselvitys, vaiheet III ja IV

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirkkonummen keskustan alueelle sijoittuvien perusturvan avopalveluiden tarveselvitys, vaiheet III ja IV"

Transkriptio

1 Palvelutuotannon johtokunta Kirkkonummen keskustan alueelle sijoittuvien perusturvan avopalveluiden tarveselvitys, vaiheet III ja IV 1531/ /2011 PATU 78 Kirkkonummen kunnan hankeohjeen mukaan toimialan projektityöryhmä laatii rakennushankkeesta käyttäjätoimielimen esityksestä palveluverkkosuunnitelmaan perustuvan tarveselvityksen sekä pyytää palvelutuotannon johtokunnalta lausuntoa tarveselvityksestä. Perusturvalautakunta päätti kokouksessaan ( 111) esittää perusturvan hankeryhmälle tarveselvityksen laatimista keskustan alueelle sijoittuvien perusturvan toimintojen tilatarpeista ja ratkaisumalleista kunnanvaltuuston hyväksymään hankeohjeeseen pohjautuen. Perusturvan palveluista merkittävä osa, erityisesti erityispalvelut keskitetään kunnan keskustassa sijaitseviin kiinteistöihin moniammatilliseen yhteistyöhön liittyvien synergiaetujen ja toiminnan tehokkuuden sekä palveluiden saavutettavuuden takia. Perusturvan palveluverkkosuunnitelmassa (PTL ) on esitetty kunnan väestön kasvuun perustuvat palvelutarpeet sekä niihin liittyvät henkilö- ja tilatarpeet. Väestöennusten mukaan kunnan väestö kasvaa vuoteen 2020 n asukkaalla ja vuoteen 2025 mennessä yli asukkaalla. Keskustan alueella väestönkasvu on yli Lisäksi keskustan alueella tullaan jatkossa tuottamaan koko kuntalaisille tarkoitettuja erityispalveluita, kuten erikoislääkärin vastaanottoja. Suurin osa perusturvan toiminnasta on erilaista vastaanottotyötä, jossa työntekijä tapaa/tutkii/haastattelee/hoitaa asiakasta omassa vastaanottohuoneessaan. Lisäksi on jonkin verran ryhmätoimintaa. Toimistotyöntekijöitä, joilla ei ole asiakasvastaanottoa, on vain pieni osa koko perusturvan henkilöstöstä. Perusturvan palvelutuotanto laajenee vuoteen 2020 mennessä seuraavasti: Taulukko 1, Perusturvan tilatarpeen lisäys keskustan avopalveluissa henkilöstölisäysten näkökulmasta. III ja IV vaiheeseen liittyvät nykyiset palvelut keskustassa VASTAANOTTO (ml. ESH-lääkärit) PSYKOSOSIAALISET PALVELUT (ml päihde työ) MUUT PALVELUT (ml ATK-henkilöstö) Henkilös tö 2011 keskus tassa 44,5 9 14,5 v 2014 li säys v 2015 lisäys 15,5 12 1,5 v 2020 lisäys 24 YHTEENSÄ ,5 17 1,5 Vastaanottotoiminnan vaatima väestön kasvuun perustuva henkilöstölisäys nykyisestä 44:stä vuoteen 2020 on n. 24 työntekijää. Erikoissairaanhoidon lääkärikonsultointia varten tarvitaan edellisen lisäksi vastaanottotiloja. Myös ryhmätoimintoja varten tarvitaan 3 työtilaa. Lääkekeskuksen lisätilatarve n. 40 m2 ja HUS -laboratorion n. 50 m2. Mielenterveys- ja päihdepalveluiden kysyn-

2 tään vastaaminen edellyttää vastaanotto sekä ryhmätyötiloja 26 työntekijälle vuoteen 2020 mennessä. Apuvälinekeskus tarvitsee asianmukaisia tiloja mm. apuvälinesovituksia varten sekä apuvälineiden puhdistukseen, huoltoon ja säilytykseen. Kotihoito tarvitsee asiakaspalavereihin, tiimityöhön sekä kotisairaanhoitoon tilaa v mennessä n. 11 työhuonetta ja muistipoliklinikka 3 työhuonetta. Kaavassa tontille nro 101 varattu rakennusoikeus, n 1500 krsm2) tulee kokonaan käytettyä. Hanke on kiireellinen palvelutarjonnan mahdollistamiseksi sekä rakennuksen elinkaaren turvaamiseksi. Tarkempi saneerausaste selvitetään hankesuunnitelman yhteydessä. Vaihe III, saneerauksen hankintahinta-arvio on noin 5 M (Saneerausaste noin 65%, 3174 brm2). Vaihe IV, uudisrakennuksen hankintahinta-arvio on noin 5 M (bruttoala noin n brm2). Tarkemmat hinta-arviot laaditaan hankesuunnitelman yhteydessä. Hinta-arviot eivät sisällä ensikertaisen kalustamisen tai varustamisen kustannuksia. Hankesuunnitelman yhteydessä selvitetään myös eri vaiheiden aikataulut sekä väistötilat Vuoden 2011 talousarviossa ja vuosien taloussuunnitelmassa hankkeelle ei ole varattu määrärahaa. Vaihe III tulisi sijoittaa investointiohjelmaan. Valmistelija: rakennuttamispäällikkö Pekka Eurasto, puh , pekka.eurasto(at)kirkkonummi.fi Esityslistan liite: - Kirkkonummen keskustan alueelle sijoittuvien perusturvan avopalveluiden tarveselvitys, vaiheet III ja IV, liite Patu 1/ Ehdotus Tuotantopalvelujohtaja Palvelutuotannon johtokunta päättää todeta seuraavaa terveyskeskussairaalan III (saneeraus 3174 m2) ja IV (laajennus 2000 m2) tarveselvityksestä: Tarveselvityksen vaihe III (saneeraus), 3174 brm2 Vastaanottotoiminta, päivystys, laboratorio, röntgen sekä lääkekeskus sijaitsevat nykyisen terveyskeskusrakennuksen vuosina 1980 ja 1985 käyttöön otetuissa osissa, jotka tässä tarveselityksessä muodostavat vaiheen III. Merkittäviä taloteknisiä peruskorjauksia ei ole tehty hankeen valmistumisen jälkeen. Kiinteistössä on riittämätön ilmastointi ja rakennuksesta puuttuu mm jäähdytys. Talotekniikan osalta saneerauksen laajuus ja toimenpiteet selvitetään hankesuunnitelman laadinnan yhteydessä. Tilat eivät vastaa kaikilta osin nykyisen vastaanottotoiminnan vaatimuksia ja työhuoneita on liian vähän. Osa työhuoneista on liian pieniä tämän päivän toimintaan. Esteettömyys ei kaikin osin toteudu ja samoin nykyiset tietosuojan vaatimukset eivät kaikilta osin toteudu. Useat tilat voivat muodostaa myös osittaisen työturvallisuusriskin. Kun terveyskeskushankkeen vaiheet I-II valmistuvat jää vaiheen III tilat osittain tyh jiksi. Vastaanottotoimintaa on sijoitettu vaihe I:n (laajen nus) nel jän teen kerrokseen. Neljännestä kerroksesta vastaanottotoiminta käyttää n brm2. Neljänteen kerrokseen on rakennettu valmiudet potilas huo netta

3 varten, joten ko. kerros voidaan korjata vuodeosastoksi, kun vas taanot totoiminta siirtyy takaisin vaihe III:n tiloihin. Tarveselvityksen vaihe IV (laajennus), n brm2 Uuteen laajennusosaan sijoitettaisiin mielenterveyspalveluita ja päihdepalveluja. Vuokratilat Kun terveyskeskushankkeen vaihe II on valmistunut voidaan luopua vuokratiloista, yhteensä n. 730 m2. Keskustan alueella on tämän jälkeen käytössä vielä n. 340 m2 vuokratilaa sekä tiloja Kirkkonummen Pankkitalossa. Näitä toimintoja siirrettäisiin tarveselvityksen mukaan pääosin IV-vaiheen tiloihin. Lausunto Tarveselvityksessä ei ole tuotu selkeästi esille, ehkä ei tiedetäkään tässä vaiheessa, minkälainen perusturvan ja erikoissairaanhoidon työnjako tulee olemaan tulevaisuudessa ja millä tavalla se tulee vaikuttamaan perusturvan tilatarpeisiin. Tarveselvityksessä esitetään, että keskustan kiinteistöön suunnitellut palvelut tuotetaan omana tuotantona tai osittain ulkoistettuna omissa tiloissa. Arvioidaan, että perusturvan palvelutoiminta tarvitsee lähes 100 vakanssia vuoteen 2020 mennessä. Tilat tulee mitoittaa sen mukaisesti. Kun perusturvan toiminnan laajuudesta ei ole tässä vaiheessa vielä varmaa tietoa, palvelutuotannon johtokunta esittää, että vaiheet III ja IV käsitellään erillisinä hankkeina. Tarveselvityksen mukaan vaiheet III-IV tulee sijoittaa investointiohjelmaan vuosille Palvelutuotannon johtokunta on talousarvioesityksessään esittänyt, että terveyskeskuksen vaihe I valmistuisi vuonna 2014 ja vaihe II vuonna Em. viitaten vaihe III:n saneeraus voisi alkaa aikaisintaan vuonna 2015 ja korjauksen laajuudesta riippuen valmistua Lisäksi sijoittamalla vuokratiloissa (340 m2) ja Kirkkonummen Pankkitalossa jäljellä olevat toiminnot tarveselvityksen III vaiheen tiloihin keskitetään palvelut ja aikaansaadaan synergiaetuja ainakin toimialan sisällä. Kun vaihe I-III on toteutettu, eikä vuokratiloja, eikä Kirkkonummen Pankkitalon tiloja ole enää käytös sä keskustan alueella, on tilojen nettolisäys n brm2. Palvelutuotannon johtokunta voi ottaa kantaa tarveselvityksen vaihe IV:n toteuttamiseen ja aikatauluun, kun on olemassa päätöksiä ja tarkempia tietoja perusturvan palvelujen kehittämisestä ja volyymista. Käsittely Äänestys Käydyn keskustelun aikana jäsen Silja Lappalainen ehdotti, että esittelijän lausuntoehdotuksen viimeinen kappale poistetaan ja korvataan tekstillä: "Vaiheet III ja IV toteutetaan peräkkäin, jopa lomittain, niin että ennen kuin vaihe III on kokonaan valmis, vaihe IV on jo aloitettu ja valmista kokonaisuudessaan on syksyllä 2017". Ehdotusta kannatti puheenjohtaja Jens Gellin. Varapuheenjohtaja Erkki Ahlsten kannatti myös jäsen Lappalaisen ehdotusta, mutta ehdotti, että loppuun lisätään vielä teksti: "Aikatauluun palataan tarkemmin keväällä 2013". Lappalainen ja Gellin kannattivat Ahlstenin ehdotusta. Jäsen Marjatta Savilahti kannatti molempia ehdotuksia. Jäsenet Sirkka Lehtomäki, Matti Kokko ja Tarja Seppänen kannattivat esitteli jän pää tös eh do tus ta. Julistettuaan keskustelun asiasta päättyneeksi, puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava, kannatettu ehdotus ja lisäys siihen, jotka sovittiin yhdistettäväksi yhdeksi muutosehdotukseksi, joten asiasta tuli äänestää. Hän ehdotti seuraavaa äänestysjärjestystä, joka hyväksyttiin: ne jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta, äänestävät JAA ja ne jotka kan-

4 nattavat jäsen Silja Lappalaisen tekemää muutosehdotusta varapuheenjohtaja Erkki Ahlstenin tekemin lisäyksin, äänestävät EI. Nimenhuudolla toimitetussa äänestyksessä annettiin 3 jaa-ääntä (Lehtomäki, Kokko, Seppänen) ja 5 ei-ääntä (Ahlsten, Savilahti, Lappalainen, Hagelberg, Gellin). Äänestystulokseen viitaten puheenjohtaja totesi muutosehdotuksen voittaneen. Päätös Keskustelun ja äänestyksen jälkeen palvelutuotannon johtokunta päätti to de ta seu raa vaa ter veys kes kus sai raa lan III (saneeraus 3174 m2) ja IV (laa jen nus 2000 m2) tar vesel vi tyk sestä: Tarveselvityksen vaihe III (saneeraus), 3174 brm2 Vastaanottotoiminta, päivystys, laboratorio, röntgen sekä lääkekeskus sijaitsevat nykyisen terveyskeskusrakennuksen vuosina 1980 ja 1985 käyttöön otetuissa osissa, jotka tässä tarveselityksessä muodostavat vaiheen III. Merkittäviä taloteknisiä peruskorjauksia ei ole tehty hankeen valmistumisen jälkeen. Kiinteistössä on riittämätön ilmastointi ja rakennuksesta puuttuu mm jäähdytys. Talotekniikan osalta saneerauksen laajuus ja toimenpiteet selvitetään hankesuunnitelman laadinnan yhteydessä. Tilat eivät vastaa kaikilta osin nykyisen vastaanottotoiminnan vaatimuksia ja työhuoneita on liian vähän. Osa työhuoneista on liian pieniä tämän päivän toimintaan. Esteettömyys ei kaikin osin toteudu ja samoin nykyiset tietosuojan vaatimukset eivät kaikilta osin toteudu. Useat tilat voivat muodostaa myös osittaisen työturvallisuusriskin. Kun terveyskeskushankkeen vaiheet I-II valmistuvat jää vaiheen III tilat osittain tyh jiksi. Vastaanottotoimintaa on sijoitettu vaihe I:n (laajen nus) nel jän teen kerrokseen. Neljännestä kerroksesta vastaanottotoiminta käyttää n brm2. Neljänteen kerrokseen on rakennettu valmiudet potilas huo netta varten, joten ko. kerros voidaan korjata vuodeosastoksi, kun vas taanot totoiminta siirtyy takaisin vaihe III:n tiloihin. Tarveselvityksen vaihe IV (laajennus), n brm2 Uuteen laajennusosaan sijoitettaisiin mielenterveyspalveluita ja päihdepalveluja. Vuokratilat Kun terveyskeskushankkeen vaihe II on valmistunut voidaan luopua vuokratiloista, yhteensä n. 730 m2. Keskustan alueella on tämän jälkeen käytössä vielä n. 340 m2 vuokratilaa sekä tiloja Kirkkonummen Pankkitalossa. Näitä toimintoja siirrettäisiin tarveselvityksen mukaan pääosin IV-vaiheen tiloihin. Lausunto Tarveselvityksessä ei ole tuotu selkeästi esille, ehkä ei tiedetäkään tässä vaiheessa, minkälainen perusturvan ja erikoissairaanhoidon työnjako tulee olemaan tulevaisuudessa ja millä tavalla se tulee vaikuttamaan perusturvan tilatarpeisiin. Tarveselvityksessä esitetään, että keskustan kiinteistöön suunnitellut palvelut tuotetaan omana tuotantona tai osittain ulkoistettuna omissa tiloissa. Arvioidaan, että perusturvan palvelutoiminta tarvitsee lähes 100 vakanssia vuoteen 2020 mennessä. Tilat tulee mitoittaa sen mukaisesti. Kun perusturvan toiminnan laajuudesta ei ole tässä vaiheessa vielä varmaa tietoa, palvelutuotannon johtokunta esittää, että vaiheet III ja IV käsitellään erillisinä hankkeina. Tarveselvityksen mukaan vaiheet III-IV tulee sijoittaa investointiohjelmaan vuosille Palvelutuotannon johtokunta on talousarvioesityksessään

5 esittänyt, että terveyskeskuksen vaihe I valmistuisi vuonna 2014 ja vaihe II vuonna Em. viitaten vaihe III:n saneeraus voisi alkaa aikaisintaan vuonna 2015 ja korjauksen laajuudesta riippuen valmistua Lisäksi sijoittamalla vuokratiloissa (340 m2) ja Kirkkonummen Pankkitalossa jäljellä olevat toiminnot tarveselvityksen III vaiheen tiloihin keskitetään palvelut ja aikaansaadaan synergiaetuja ainakin toimialan sisällä. Kun vaihe I-III on toteutettu, eikä vuokratiloja, eikä Kirkkonummen Pankkitalon tiloja ole enää käytös sä keskustan alueella, on tilojen nettolisäys n brm2. Vai heet III ja IV toteutetaan peräkkäin, jopa lomittain, niin että ennen kuin vaihe III on kokonaan valmis, vaihe IV on jo aloitettu ja valmista kokonaisuudessaan on syksyllä Aikatauluun palataan tar kemmin keväällä Tiedoksi Perusturvan hankeryhmä

Liite Patu 1/ KIRKKONUMMEN KESKUSTAN ALUEELLE SIJOITTUVIEN PERUSTURVAN AVOPALVELUIDEN TARVESELVITYS, VAIHEET III JA IV

Liite Patu 1/ KIRKKONUMMEN KESKUSTAN ALUEELLE SIJOITTUVIEN PERUSTURVAN AVOPALVELUIDEN TARVESELVITYS, VAIHEET III JA IV Liite Patu 1/27.09.2011 KIRKKONUMMEN KESKUSTAN ALUEELLE SIJOITTUVIEN PERUSTURVAN AVOPALVELUIDEN TARVESELVITYS, VAIHEET III JA IV 16.9.2011 Hyväksytty perusturvan hankeryhmässä 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKETYÖRYHMÄ

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II Perusturvalautakunta 8 0.0.05 Kunnanhallitus 344 0..05 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv) 50/0.03.0.0/0 Perusturvalautakunta 0.0.05 8 Kunnanvaltuusto päätti 4.4.04 34 jatkaa

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää Yhdyskuntatekniikan lautakunta 60 25.08.2016 Kunnanhallitus 269 12.09.2016 Kunnan lausunto HSL- kuntayhtymän alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 538/08.01.00/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Suomenkielinen varhaiskasvatusja 37 15.06.2016 opetuslautakunta Kunnanhallitus 251 22.08.2016 Veikkolan koulun laajennus, päiväkodin purkaminen ja uudisrakennus sekä mahdollisesti Veikkolan kirjaston tilojen

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 07.05.2019 kello 13:00-14:58 PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja Perusturvalautakunta 118 01.10.015 Kunnanhallitus 344 0.11.015 Kunnanvaltuusto 116 16.11.015 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen 510/10.03.0.0/011 Perusturvalautakunta 01.10.015 118

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015 Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen (kv) 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva strategia on vuodelta

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Palvelutuotannon jaosto Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Palvelutuotannon jaosto Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2019 1 ( 13) Aika 06.03.2019, klo 17:04-18:49 Paikka Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot

Terveys-/hyvinvointikeskushankkeen toiminnallista tarkastelua eri

Terveys-/hyvinvointikeskushankkeen toiminnallista tarkastelua eri Terveys-/hyvinvointikeskushankkeen toiminnallista tarkastelua eri Tähän tarvittaessa otsikko vaihtoehtojen pohjalta Kunnanvaltuuston kokous 9.2.2015 Liite Perusturvajohtaja Liisa Ståhle Eri vaihtoehtojen

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi Veikkolan oppimiskeskusta koskevan tarveselvityksen sekä päätti käynnistää hankesuunnittelun.

Kunnanhallitus hyväksyi Veikkolan oppimiskeskusta koskevan tarveselvityksen sekä päätti käynnistää hankesuunnittelun. Palvelutuotannon lautakunta 38 30.03.2017 Kunnanhallitus 125 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 28 24.04.2017 Veikkolan koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman hyväksyminen 763/10.03.02.02/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 212 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Stadin ammattiopiston Roihupellon kampuksen 1. vaiheen hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2015-013974

Lisätiedot

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat Yhdyskuntatekniikan lautakunta 8 21.01.2016 Kunnanhallitus 51 29.02.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.01.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä Sosiaali- ja terveyslautakunta 90 15.10.2009 Kaupunginhallitus 437 09.11.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 100 19.11.2009 Terveyskeskuksen sivutoimipisteiden sulkeminen 5568/14/149/2009 SOTER 90 Käynnit

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kuntastrategian hyväksyminen 642/00.01.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kuntastrategian hyväksyminen 642/00.01. Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kunnanvaltuusto 76 31.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Perusturvan vastuualueiden esitykset henkilöstömuutoksista vuodelle 2018 ovat:

Perusturvan vastuualueiden esitykset henkilöstömuutoksista vuodelle 2018 ovat: Perusturvalautakunta 64 27.09.2017 Perusturvalautakunta 75 25.10.2017 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2018 PETUR 27.09.2017 64 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET

KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET Kunnanvaltuuston hyväksymä 12.4.2010 Dnro 1207/454/2008 KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET HANKEOHJE Astuu voimaan 19.4.2010 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä...1 Talonrakennushankkeen prosessi...1 Hankkeen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 12 Stadin ammattiopiston Roihupellon kampuksen 1. vaiheen hankesuunnitelma HEL 2015-013974 T 10 06 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut päättää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 04.06.2014 Sivu 1 / 1 4367/10.03.02/2013 57 Lausunto Riilahden toimintakeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eeva-Maija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin terveyspalveluverkon kehittäminen Selvitystyön raportti 8.5.2015. Valtuustoseminaari 25.5.2015

Jyväskylän kaupungin terveyspalveluverkon kehittäminen Selvitystyön raportti 8.5.2015. Valtuustoseminaari 25.5.2015 Jyväskylän kaupungin terveyspalveluverkon kehittäminen Selvitystyön raportti 8.5.2015 Valtuustoseminaari 25.5.2015 Kati Kallimo, Perusturva Esko Eriksson, Jyväskylän Tilapalvelu Raili Kuosmanen, Haahtela

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4235/10.03.02/2014 80 Matinkylän terveysaseman tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen, puh. 046 877 1914 Heli Yli-Knuuttila, puh. 046 877 2627

Lisätiedot

Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025. Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta

Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025. Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025 Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta Miten haasteet otetaan haltuun? lapsiperheiden %-osuus

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi Kaupunginhallitus 272 20.10.2014 Kaupunginhallitus 275 21.10.2014 Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 677/02.02.00/2014 KH 272 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen Kaupunginhallituksen jäsenille

Lisätiedot

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( )

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( ) 1 SVOL Liite TALOUSSUUNNITELMA 2016-2020/ INVESTOINNIT SVOL (Tähän eritellään hankkeen nimi, sanalliset perustelut, investointitulot ja menot, sekä hankkeen kesto, mikäli hanke jakautuu usealle vuodelle)

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh Kunnanhallitus 268 04.11.2014 Kunnanvaltuusto 55 10.11.2014 Kiinteistöveron veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 263/02.03.02/2014 Khall 04.11.2014 268 Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen

Lisätiedot

valmistelija:

valmistelija: Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 114 16.11.2015 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen Kaupunginhallitus 81 25.02.2013 MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen 51/10.02.02/2013 Ympäristölautakunta 24.10.2007 121 Esittelijä: tekninen johtaja Mikko

Lisätiedot

Kunnanhallitus päätti mm.

Kunnanhallitus päätti mm. Kunnanhallitus 8 9.0.05 Kunnanhallitus 5 0..05 Kunnanvaltuusto 0 6..05 Vuoden 06 talousarvio ja vuosien 07-08 taloussuunnitelma 58/0.0.00/05 Kunnanhallitus 9.0.05 8 Kunnanhallitus päätti.6.05 0 mm. hyväksyä

Lisätiedot

Investointiohjelman hankekortit vuosille

Investointiohjelman hankekortit vuosille 1 Investointiohjelman hankekortit vuosille 2020-2024 Terveyspalvelut (kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Terveyskeskuksen peruskorjaus, osa C 4.510.000, aloitus: 2021 käyttötalousvaikutus: +12.000 /v Hankkeen

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 Koulutuslautakunta Aika 02.05.2017 klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 27 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 7.0.06 Kunnanhallitus 339 3.0.06 Kunnanhallitus 365 07..06 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv)

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) Perusturvalautakunta 31 17.03.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) 146/04.03.01/2016 Perusturvalautakunta 17.03.2016

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 16.03.2015 klo 10.00 11.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen

Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Kaupunginhallitus 204 24.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 Kaupunginhallitus 118 10.4.2017 54 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) 03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 118 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kvasia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 23.03.2016 Sivu 1 / 1 1125/2016 02.02.00 36 terveystoimen investointiesitys vuosille 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 258 05.11.2012 Kaupunginvaltuusto 69 12.11.2012 Veroprosenttien määrääminen vuodelle 2013 141/02.02/2012 KHAL 258 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kaavatoimikunta AIKA 08.03.2016 kello 16:00-16:55 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä. Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa

Lisätiedot

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta PARGAS STAD PARAISTEN KAUPUNKI UTDRAG UR PROTOKOLL OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 29 27.02.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lisätiedot

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen Kaupunginhallitus 412 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 106 28.11.2016 Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen 8835/10.03.02/2016 KH 21.11.2016 412 Hukanhaudan uusi päiväkoti

Lisätiedot

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS

Lisätiedot

INVESTOINNIT JA POIKKEUSLUVAT

INVESTOINNIT JA POIKKEUSLUVAT Kansanedustajat 3.12.2018 INVESTOINNIT JA POIKKEUSLUVAT 1 SAIRAALA-ALUEEN MASTERPLAN 2 UUSI H-RAKENNUS vastaanottotarkastus 3.12.2018 apteekki, obduktio, tekninen keskus, hallinnollisia tiloja rakennuksen

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

Kysterin johtokunta Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun laajentaminen Pohjois-Savossa

Kysterin johtokunta Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun laajentaminen Pohjois-Savossa Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) 26 3.11.2017 Kysterin johtokunta 1 19.1.2018 446/00.04.00/2017 Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun laajentaminen Pohjois-Savossa historia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Ruokapalvelun rakennemuutos

Ruokapalvelun rakennemuutos Valtuusto 43 23.05.2016 Ruokapalvelun rakennemuutos 700/00.01.02/2016 Valt 43 Khall 04.04.2016 104 Osana kunnan talouden tasapainotusohjelmaa selvitetään valmistuskeittiöiden verkko. Tasapainotusohjelmassa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2011 66 Sivistystoimenjohtajan ehdotus:

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen Kunnanhallitus 197 19.11.2018 Valtuusto 36 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelmien hyväksyminen 558/02.02.00/2018 Kunnanhallitus 19.11.2018 197 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (5) 249 Teollisuuskatu 23-25:n muutos- ja perusparannustyön hankesuunnitelma päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä 29.1.2014 päivätyn Teollisuuskatu

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMASSA ESITETTYJEN SIJOITUSVAIHTOEHTOJEN A-I SOVELTUVUUSARVIO SOVELTUVUUSARVION PERUSTELUJA

HANKESUUNNITELMASSA ESITETTYJEN SIJOITUSVAIHTOEHTOJEN A-I SOVELTUVUUSARVIO SOVELTUVUUSARVION PERUSTELUJA Ramboll CM Oy Päiväys 7.6.2017 Reijo Lyytikäinen Puh. 050 571 4995 reijo.lyytikainen@ramboll.fi Ylä-Savon Sote Kuntayhtymä Terveyskampus Vaihe 2, Hankesuunnitelma HANKESUUNNITELMASSA ESITETTYJEN SIJOITUSVAIHTOEHTOJEN

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin Juha Kinnunen, shp johtaja Viimeinen sopimusohjauksen kehysseminaari? Vuoden 2018 talousarvion suunnittelu viimeinen tässä

Lisätiedot