Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 938/2004 vp Lääkärin vastuu potilaan liikennerikoksesta Eduskunnan puhemiehelle Syyskuussa 2004 tuli voimaan tieliikennelain uusi 73 a (113/2004): "Sen estämättä, mitä tietojen salassapitovelvollisuudessa säädetään, lääkärin on todetessaan ajokorttiluvan hakijan tai ajo-oikeuden haltijan terveydentilan muuten kuin tilapäisesti heikentyneen siten, ettei hän enää täytä 70 :n 1 momentissa tarkoitettuja ajokorttiluvan myöntämisen edellytyksinä olevia terveysvaatimuksia, ilmoitettava siitä ajo-oikeusasiassa toimivaltaiselle poliisille." Hallituksen alkuperäinen tarkoitus oli, että lääkärillä olisi ollut oikeus harkintansa mukaan ilmoittaa, mutta eduskunta muutti tämän velvollisuudeksi. Hallituksen esityksen yhteydessä ei selkeästi käynyt ilmi, voiko lääkäri tietynlaisessa tilanteessa joutua vastuuseen siitä, kun hän ei ole huomannut potilaassa sairautta, joka aiheuttaa ajokyvyttömyyden. Kun potilas sen jälkeen aiheuttaa liikenteessä kuolemantuottamuksen, niin onko mahdollista, että lääkäri joutuu tuomittavaksi tässä tilanteessa? Helsingin Sanomien yleisönosastossa rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen esittää omana kantanaan, että liikennelain esitöiden perusteella hallituksen esityksessä jää epäselväksi, millä edellytyksillä ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönyttä lääkäriä voitaisiin syyttää virkavelvollisuuden rikkomisen ohella jopa vamman tai kuoleman tuottamuksesta. Esimerkkinä hän mainitsee tapauksen, jossa lääkäri on todennut tutkimansa potilaan olevan vaaraksi omalleen tai toisten turvallisuudelle. Lääkäri laiminlyö ilmoituksen siitä poliisille, ja potilas aiheuttaa liikenteessä onnettomuuden. Professori Matti Tolvanen mainitsee myös, että lähtökohtaisesti kuljettaja itse vastaa siitä, että hänellä on riittävät edellytykset ajoneuvon turvalliseen kuljettamiseen. Hän jatkaa, että jos lääkäri on kertonut potilaalleen sairauden estävän moottorikäyttöisen ajoneuvon turvallisen kuljettamisen, eikö ole luontevaa pitää juuri kuljettajaa vastuullisena niistä seurauksista, jotka johtuvat lääkärin näkemyksen sivuuttamisesta? Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko mahdollista, että perusteluissa mainitun ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönyttä lääkäriä voidaan syyttää virkavelvollisuuden rikkomisen ohella jopa vamman tai kuoleman tuottamuksesta? Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 2004 Eero Akaan-Penttilä /kok Pehr Löv /r Tuija Nurmi /kok Sirpa Asko-Seljavaara /kok Päivi Räsänen /kd Veijo Puhjo /vas Versio 2.0

2 Pentti Tiusanen /vas Ilkka Taipale /sd Jaana Ylä-Mononen /kesk 2

3 Ministerin vastaus KK 938/2004 vp Eero Akaan-Penttilä /kok ym. Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Eero Akaan-Penttilän /kok ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 938/2004 vp: Onko mahdollista, että perusteluissa mainitun ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönyttä lääkäriä voidaan syyttää virkavelvollisuuden rikkomisen ohella jopa vamman tai kuoleman tuottamuksesta? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Lääkärillä on tieliikennelain muutoksen (113/2004) perusteella velvollisuus ilmoittaa poliisille ajo-oikeuden haltijan terveydentilan heikentymisestä muutoin kuin tilapäisesti siten, ettei hän enää täytä ajokorttiluvan myöntämisen edellytyksiä. Terveydentilan vaikutuksesta ajokykyyn samoin kuin poliisille tehtävästä ilmoituksesta on lääkärin tätä ennen ilmoitettava myös potilaalle itselleen. Ilmoitusvelvollisuuteen poliisille ei liity terveydentilan tarkempia diagnooseja. Sen sijaan lääkäri voi ehdottaa siinä lisätoimenpiteitä terveydentilan tai siitä ajokykyyn aiheutuvien vaikutusten tarkemmaksi selvittämiseksi. Liikenne- ja viestintävaliokunta (LiVM 7/2003 vp) korostaa, että terveysvaatimuksilla ja niiden valvonnalla pyritään turvaamaan sekä ajokortin haltijan itsensä että muiden tiellä liikkuvien turvallisuus, viime kädessä heidän henkensä ja terveytensä. Valiokunta toteaa myös, kuten kirjallisessa kysymyksessäkin on tehty, että esiin voi nousta kysymys siitä, pitäisikö kyseisen ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönyttä ammattihenkilöä syyttää esimerkiksi virkavelvollisuuden rikkomisesta ja jopa vammantuottamuksesta tai kuolemantuottamuksesta. Ilmoitusvelvollisuuden rikkomista ei ehdotettu erikseen kriminalisoitavaksi muun muassa sen vuoksi, että vältetään tulkintakysymystä siitä, estäisikö tällainen kriminalisointi rikoslain muiden rangaistussäännösten soveltamisen. Vamman- ja kuolemantuottamuksessa rikosvastuu voi lähtökohtaisesti seurata paitsi aktiivisesta teosta myös laiminlyönnistä. Ilmoituksen laiminlyöjän vastuu sekä vamman- että kuolemantuottamuksesta edellyttää samantyyppistä henkilöön liittyvien seikkojen ja olosuhteiden kokonaisarviointia. Tämä arvio tehdään kussakin yksittäistapauksessa tuomioistuimissa. Esitän kuitenkin seuraavassa joitakin oikeustieteestä, lainsäädännöstä ja oikeuskäytännöstä ilmeneviä rikosvastuun arviointia koskevia näkökohtia ja keskityn kuolemantuottamukseen. Mitä tulee siihen tapaukseen, että potilas on liikenteessä aiheuttanut toisen kuoleman, niin on todettava, että lääkärin rangaistusvastuu edellyttää ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin ja kuoleman välistä syy-yhteyttä. Syy-yhteys todetaan tällöin kysymällä, olisiko vaadittu teko estänyt kuoleman. Korkein oikeus on edellyttänyt rankaisemiselta sitä, että laiminlyöty teko olisi todennäköisesti estänyt kuoleman (KKO 1984 II 224). Tällaista todennäköisyyttä tuskin voidaan katsoa olevan, sillä lääkärin menettelyn ja liikennekuoleman välillä on käytännössä liian monta epävarmuustekijää. Syy-yhteyden arviointiin vaikuttaa muun muassa arvio siitä, millainen ilmoitus lääkärin olisi pitänyt tehdä, kuten ehdotus mahdollisiksi lisätutkimuksiksi. Syy-yhteyden jatkuvuutta heikentää se seikka, ettei lääkäri voi ilmoittaa poliisille tarkempaa diagnoosia ja siis ongelman tarkempaa laatua ja vakavuutta. 3

4 Ministerin vastaus Mitä sitten tulee ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöneen lääkärin mahdolliseen vastuuseen, jos potilas itse menehtyy liikenneonnettomuudessa, niin asiaa on arvosteltava myös rikoslain 3 luvun 3 :n perusteella. (Pykälää on tarkemmin käsitelty hallituksen esityksessä HE 44/2002 vp, s ) Pykälän mukaan laiminlyönti voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen seuraamuksesta vain, jos henkilöllä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Lääkärillä voi periaatteessa olla tällainen vastuuasema, jonka perusteella hän saattaa joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen potilaansa kuolemasta. Lienee kuitenkin selvää, että jos lääkäri on ilmoittanut syyntakeiselle potilaalleen, ettei tämä terveydellisistä syistä enää saisi kuljettaa autoa, niin lääkäriä ei voida asettaa rikosoikeudellisesti vastuuseen, jos potilas vastoin lääkärin ilmoitusta kuljettaa autoa ja aiheuttaa kuolemansa liikenneonnettomuudessa. Se, että lääkäri on laiminlyönyt ilmoitusvelvollisuutensa poliisille, tuskin vaikuttaa asiaan. Jos potilaan henkinen terveys sitä vastoin on niin heikentynyt, että häneltä puuttuu kyky ymmärtää oma tilanteensa, on periaatteessa mahdollista, että lääkärin lähtökohtaisesti voidaan katsoa olevan vastuussa potilaan kuolemasta, jos hän on laiminlyönyt ilmoitusvelvollisuutensa poliisille. Tällöinkin joudutaan kuitenkin edellä todetun mukaisesti arvioimaan muun muassa sitä, onko olemassa rikosoikeudellinen syy-yhteys laiminlyönnin ja potilaan kuoleman välillä. Pohdittaessa lääkärin vastuuta laiminlyönnin mahdollisesta seurauksesta, joudutaan vielä ottamaan huomioon rikoslain 3 luvun 7 :n tuottamusta koskeva säännös. (Pykälää on tarkemmin käsitelty edellä mainitussa hallituksen esityksessä sivuilla ) Edellä todetun perusteella on varsin epätodennäköistä, että lääkäri voisi joutua syytteeseen vammantuottamuksesta tai kuolemantuottamuksesta, jos hän laiminlyö ilmoitusvelvollisuutensa poliisille. Lähempänä rikosoikeudellista vastuuta kuolemantuottamuksesta lääkäri on silloin, kun hän laiminlyö ilmoittamisen potilaalleen tämän terveydentilan vaikutuksesta ajokykyä heikentävästi. Tällainen ilmoitusvelvollisuus lääkärillä olisi jo pelkästään vastuuasemansa perusteella. Tässäkin tapauksessa rikosoikeudellinen vastuu kuolemantuottamuksesta ei oikeuskäytännön valossa ole kovinkaan todennäköinen. Rikosoikeudellisen vastuun arvioiminen yksittäistapauksissa jää kuitenkin aina viime kädessä oikeuskäytännön varaan. Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2004 Oikeusministeri Johannes Koskinen 4

5 Ministerns svar KK 938/2004 vp Eero Akaan-Penttilä /kok ym. Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 938/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Eero Akaan-Penttilä /saml m.fl.: Är det möjligt att en läkare som försummar den anmälningsskyldighet som nämns i motiveringen kan åtalas inte bara för brott mot tjänsteplikt utan t.o.m. för vållande av personskada eller dödsvållande? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt en ändring (113/2004) i vägtrafiklagen är en läkare skyldig att till polisen anmäla om hälsotillståndet hos någon som har körrätt är nedsatt annat än tillfälligt så att kraven för beviljande av körkortstillstånd inte längre uppfylls. Före det skall läkaren också underrätta patienten själv om hur hälsotillståndet inverkar på körförmågan och om att anmälan kommer att göras till polisen. Skyldigheten att göra anmälan till polisen omfattar inte någon närmare diagnos av hälsotillståndet. Däremot kan läkaren föreslå ytterligare åtgärder för att närmare utreda hälsotillståndet eller hur detta inverkar på körförmågan. Kommunikationsutskottet betonar (KoUB 7/2003 rd) att syftet med hälsokraven och kontrollen av att de uppfylls är att trygga både körkortsinnehavarens och andra vägtrafikanters säkerhet, i sista hand att skydda deras liv och hälsa. Utskottet konstaterar också på samma sätt som i det skriftliga spörsmålet att det kan bli aktuellt att avgöra om en yrkesutbildad person som har försummat den ovan nämnda anmälningsskyldigheten t.ex. skall anklagas för brott mot tjänsteplikt eller t.o.m. för vållande av personskada eller dödsvållande. Det föreslogs inte någon särskild kriminalisering av försummelse av anmälningsskyldigheten bl.a. för att undvika tolkningsproblem om huruvida en dylik kriminalisering utesluter tillämpningen av de övriga straffbestämmelserna i strafflagen eller inte. Vid vållande av personskada och dödsvållande kan i princip såväl en aktiv handling som underlåtenhet medföra straffrättsligt ansvar. För att den som underlåter att göra anmälan skall kunna ställas till ansvar för vållande av personskada och dödsvållande förutsätts samma slags helhetsbedömning när det gäller personliga förhållanden och andra omständigheter. Denna bedömning görs från fall till fall i domstolen. I det följande lägger jag dock fram en del sådana synpunkter på bedömningen av det straffrättsliga ansvaret som framgår av rättsvetenskapen, lagstiftningen och rättspraxis. Framställningen gäller främst dödsvållande. När det är fråga om ett sådant fall att en patient har vållat någon annans död i trafiken kan det konstateras att det för att läkaren skall kunna ställas inför straffrättsligt ansvar förutsätts ett orsakssamband mellan försummelsen av anmälningsskyldigheten och dödsfallet. Orsakssambandet avgörs då genom att man fastställer om den handling som hade krävts hade förhindrat detta. Enligt högsta domstolen är en förutsättning för straff att handlingen om den hade utförts sannolikt hade förhindrat dödsfallet (HD 1984 II 224). Någon dylik sannolikhet kan knappast anses föreligga, eftersom det i praktiken finns alltför många osäkerhetsfaktorer när det gäller sambandet mellan läkarens förfarande och trafikdödsfallet. Vid bedömningen av orsakssambandet skall bl.a. vägas in vilket slags anmälan läkaren borde ha gjort, t.ex. ett förslag om eventuella 5

6 Ministerns svar ytterligare undersökningar. Orsakssambandet påverkas av att läkaren inte till polisen kan ge in en mera detaljerad diagnos och således inte närmare kan redogöra för problemets art och allvar. Frågan om en läkare som har försummat sin anmälningsskyldighet skall hållas ansvarig om patienten själv omkommer i en trafikolycka bör dessutom bedömas mot bakgrunden av strafflagens 3 kap. 3. (Paragrafen behandlas mera ingående i regeringens proposition RP 44/2002 rd, s ). Enligt paragrafen kan underlåtenhet medföra straffrättsligt ansvar för följden endast om en person har haft en särskild rättslig skyldighet att förhindra denna. I princip kan en läkare på grund av sin ställning ställas till straffrättsligt ansvar för en patients död. Det torde dock vara klart att en läkare som har underrättat en patient som är tillräknelig om att denne av hälsoskäl inte längre får köra bil inte kan ställas till straffrättsligt ansvar, om patienten i strid med vad läkaren sagt kör bil och vållar sin egen död i en trafikolycka. Att läkaren har försummat sin skyldighet att göra anmälan till polisen inverkar knappast på saken. Om patientens mentala hälsa dock är så pass kraftigt nedsatt att patienten inte förstår sin situation är det i princip möjligt att en läkare som har försummat sin anmälningsskyldighet kan hållas ansvarig för patientens död. Även i dessa fall är man dock tvungen att bl.a. överväga om det finns ett straffrättsligt orsakssamband mellan underlåtenheten och dödsfallet, enligt vad som sagts ovan. När man överväger frågan om en läkares ansvar för eventuella följder av underlåtenhet skall även bestämmelsen om oaktsamhet i strafflagens 3 kap. 7 beaktas. (Paragrafen behandlas mera ingående i den ovan nämnda regeringspropositionen, s ) På basis av vad som sagts ovan är det mycket osannolikt att en läkare som försummar sin skyldighet att göra anmälan till polisen kunde åtalas för vållande av personskada eller dödsvållande. Något större är sannolikheten för att läkaren kan ställas till straffrättsligt ansvar för dödsvållande om han eller hon försummar att tala om för en patient att dennes hälsotillstånd försämrar körförmågan. En läkare har redan på grund av sin ansvarsställning en sådan skyldighet. Inte heller i ett sådant fall är det i ljuset av rättspraxis särskilt sannolikt att en läkare ställs till straffrättsligt ansvar för dödsvållande. I det enskilda fallet avgörs frågan om straffrättsligt ansvar dock alltid i sista hand i rättspraxis. Helsingfors den 22 december 2004 Justitieminister Johannes Koskinen 6