Siikajoen kunnanhallitus Liite. Tark. VALTUUSTOALOITTEET (loppuun saatetut) Vuodelta 2015 siirtyneet:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Siikajoen kunnanhallitus Liite. Tark. VALTUUSTOALOITTEET (loppuun saatetut) Vuodelta 2015 siirtyneet:"

Transkriptio

1 1 Siikajoen kunnanhallitus Liite. Tark. VALTUUSTOALOITTEET (loppuun saatetut) Vuodelta 2015 siirtyneet: Valtuusto Päivi Eskola Aloite ensiaputaitojen opettamisesta Siikajoen kouluissa Päivi Eskola jätti seuraavanlaisen kirjallisen valtuustoaloitteen ensiaputaitojen opettamisesta Siikajoen kouluissa: "Ensiavun antaminen on jokaisen kansalaisvelvollisuus tilanteen niin vaatiessa ja sitä voi opetella ainoastaan harjoittelemalla. Vanhan sanonnan mukaan, minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Suomessa sattuu vuosittain tapaturmaa ja tapaturmat ovat nuorten yleisin kuolinsyy. Viranomaisresurssien väheneminen, erilaiset traagiset tapahtumat ja huoli peruspalveluiden säilymisestä on lisännyt kansalaisten huolta turvallisuudesta eikä enää uskalleta luottaa siihen, että apu on lähellä. Tutkimusten perusteella suomalaiset luottavat nuoreen väestöönsä ja he uskovat turvallisuuden paranevan nuorten hyvinvointiin panostamalla. Ehdotankin, että Siikajoen kunnassa otetaan ensiavun opetus yläkoululla opetussuunnitelmaan niin, että jokainen ikäluokka saa jossakin vaiheessa ensiapuopetusta. Opetuksen voi antaa joko osallistumalla NoHätä! - kampanjaan tai järjestämällä esim. 8- tai 9-luokkalaisille vuosittain Suomen Punaisen Ristin EA1 kurssi (16 tuntia), joka sisältää: auttamistoiminnan onnettomuudessa tai sairauskohtauksessa, hätäensiavun perusteet, tajuttomalle annettava ensiapu, peruselvytys, vierasesine hengitysteissä, verenkierron häiriötila (shokki), haavat, tavallisimmat sairauskohtaukset, palovammat ja sähkön aiheuttamat vammat, nivelvammat ja murtumat ja myrkytykset. ( Rehtori Vaaralta saamieni tietojen mukaan, EA1 - kurssin hinta 16 oppilaalle on noin 1000 e, jolloin koko ikäluokan kouluttaminen maksaisi n euroa. Osan tästä summasta voisi käyttää ns. Hyvinvointirahasta, jolloin se olisi satsaus myös lähimmäisten hyvinvointiin. NOUHÄTÄ! on yläluokkien pelastustaitokampanja erityisesti 8. luokkalaisille. NOUHÄTÄ! - kampanjan pelastustaito-opetus kehittää nuorten valmiuksia toimia erilaisissa onnettomuustilan-

2 2 teissa ja tarjoaa mahdollisuuksia vaikuttaa asuinympäristön turvallisuuteen. Siihen kuuluu muutama tunti turvallisuusopetusta, minkä jälkeen luokka voi halutessaan osallistua valtakunnalliseen NOUHÄTÄ! -kilpailuun. Kampanja tarjoaa koulujen käyttöön ilmaiset oppimateriaalit, joiden avulla opetus on helppo toteuttaa. (nouhätä.fi) Ensiaputaitoja on tähän asti opetettu Siikajoen kouluissa satunnaisesti ja tämän aloitteen tarkoitus onkin saada ensiapuvalmiuksien opetus järjestelmälliseksi niin, että jokainen ikäluokka saa tarvittavat ensiapuvalmiudet yläkoulussa." Kunnanhallitus päätti antaa valtuustoaloitteessa olevat asiat sivistystoimen valmisteltavaksi. Kunnanhallituksen mielestä ensiaputaitojen opettamiskustannukset on katettava sivistystoimen määrärahoista, sillä ns. hyvinvointiraha on ohjattu liikuntapaikkojen kohentamiseen ja osittain myös kulttuuritoimeen; tätä käytäntöä on syytä jatkaa. Sivistyslautakunta on käsitelty asiaa ja todennut seuraavaa: Opettajien kannanottona halutaan tuoda esille, että Siikajoen lukiossa saa EA1-kurssin lukiokurssiksi. Ensiaputaitoja on meillä opetettu aina osana terveystiedon opetussuunnitelmaa. Pääkohdat EA1-kurssin sisällöstä käydään läpi, lisäksi ensiaputaidot tulevat esille mm. kemian ja kotitalouden opetuksessa, jossa käsitellään mm. työturvallisuuteen liittyviä asioita. Terveystietoa, jonka oppisisältöihin ensiaputaidot kuuluvat, on seitsemäsluokkalaisille 1,5 vuosiviikkotuntia, kahdeksasluokkalaisille 0,5 vuosiviikkotuntia ja yhdeksäsluokkalaisille 1 vuosiviikkotunti. Kahdeksasluokkalaisten kohdalla tämä tarkoittaa käytännössä, että 75 minuutin pituisia oppitunteja on käytettävissä koulun muu toiminta ja lukujärjestys huomioiden n. 11. Näistä käytetään noin 3 NouHätä -kisan valmennukseen erinomaisten ilmaisten materiaalien avulla ja kisaan liittyvään pelastuslaitoksen järjestämään koulutukseen (sisältäen mm. alkusammutusharjoituksen). Lisäksi joukkueisiin päässeet saavat lisää koulutusta. Ajan löytyminen muulta opetussuunnitelman mukaiselta opetukselta sekä käytännön tehokas ja järkevä aikataulujen yhteensovittaminen voi olla hankalaa, jos tunteja olisi tuo EA1 vaatimukset täyttävä 16. Ensiapuopetusta pitäisi hajauttaa koko yläkoulun ajalle, jotta muun opetussuunnitelman mukaisen opetuksen järjestäminen ei vaarannu siinä tilanteessa, että kaikki käytettävät tunnit olisivat terveystiedon tunteja.

3 3 Sivistyslautakunta päätti, että ensiaputaitoja opetetaan jatkossakin osana opetussuunnitelmaa. Erillistä EA1- kurssia ei suoriteta perusopetuksessa. Kunnanhallitus on merkinnyt sivistyslautakunnan käsittelyn ja päätöksen aloitteesta tiedoksi ja saattaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle. Valtuusto on merkinnyt sivistyslautakunnan käsittelyn ja päätöksen aloitteesta tiedoksi Aloite voidaan voidaan todeta loppuun käsitellyksi. Valtuusto Matti Pohjola Aloite kyselytutkimuksen tekemisestä kunnan alueella toimiville yrityksille Matti Pohjola jätti seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen: Esitän, että Siikajoen kunnan alueella toimiville yrityksille tehtäisiin kyselytutkimus. Kyselytutkimus käsittelisi mm. miten Siikajoen kunta on hoitanut elinkeinopolitiikkaa tähän asti ja onko yrittäjillä kehittämisideoita kunnalle yritystoimintaan liittyen. Siikajoen kunta vastaa elinkeinopolitiikasta Ruukin yrityspuiston kautta sekä on mukana Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksessa vuosittaisella kuntaosuudella." Kunnanhallitus päätti lähettää Matti Pohjolan aloitteen kehityspäällikön valmisteltavaksi yhdessä seutukunnan kehittämiskeskuksen kanssa. Kyselyn piiriin voi sisällyttää myös yrittäjäyhdistyksen ja yrittäjyystoimikunnan. Kehtiyspäällikkö Arja Lappalainen on yhdessä Matti Pohjolan kanssa suorittanut kyselyn kevään 2016 aikana. Kyselyn tulokset on esitelty valtuutetuille ja lehdistölle. Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi. Valtuusto Keskustan Siikajoen valtuustoryhmä Aloite ikääntyneiden kuntalaisten kenkien nastoittamisesta Keskustan Siikajoen valtuustoryhmä jätti seuraavanlaisen valtuustoaloitteen:

4 4 "Keskustan Siikajoen valtuustoryhmä esittää, että kunnassa toteutettaisiin ikääntyneiden kuntalaisten kenkien nastoitus. Tunnettu tosiasia on, että talviliukkauden aiheuttamat vammat mm. lonkkamurtumat varsinkin ikääntyneillä kuntalaisilla ovat seurausta lumen ja jään aiheuttamista kaatumisista. Omatoimisen ja läheisten toteuttama kaatumisen ehkäisy ei aina riitä vaan tarvitaan myös yhteiskunnan apua. Keskustan Siikajoen valtuustoryhmä esittää kunnassa toteutettavaksi yli 55-vuotiaiden kuntalaisten talvikenkien liukkauden torjumista nastoittamalla. Nastoitus voisi tapahtua työpajassa, jonne hankittaisiin soveltuvat nastoituslaitteet. Nastat voisi kunta hankkia, jolloin tarvitseva saisi liukkauden torjunnan veloituksetta. Jo yhdenkin lonkkamurtuman estäminen säästäisi kunnan terveysmenoja moninkertaisesti nastoitukseen verrattuna." Kunnanhallitus päätti antaa aloitteen sisältämän palvelun toteuttamismahdollisuuden selvittämisen toimintapaja Etevän ohjaajalle. Kunnanhallitus huomautti, että toimintaan ei ole varattu vuoden 2016 talousarvioon määrärahaa. Mikäli mahdollista, hankkeelle haetaan liikenneturvallisuusrahaa. Kenkien nastoittamisasiaa on selvitelty toimintapaja Etevän ohjaajan toimesta. Kunnanhallitus päätti kokouksessa hyväksyä toimintapaja Etevän ohjaajan tekemän selvityksen ja totesi, että liikenneturvallisuustyöryhmän puolesta on jaettu jalkineisiin kiinnitettäviä liukuesteitä; jakelun ovat tehneet kotihoidon henkilöt. Kunnanhallitus päätti antaa nastoittamisen toteuttamisen toimintapajojen päätettäväksi sen mukaan, kummassa palvelu on helpointa järjestää. Se voidaan käynnistää jo kuluvan kevään aikana ja määrärahatarve voidaan kattaa vuoden 2016 talousarviosta. Valtuusto on merkinnyt aloitteen käsittelyn tiedoksi. Kenkien nastoittaminen on aloitettu keväällä 2016 toimintapaja Kätevässä Ruukinkujalla. Liukuesteitä on ollut saatavissa myös kunnanvirastolta. Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi. Vuonna 2016 jätetyt Valtuusto Riitta-Liisa Salmenkangas

5 5 Aloite tuulivoimaseminaarin järjestämiseksi Siikajoen kunnanvaltuutetuille Riitta-Liisa Salmenkangas jätti seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen: "Siikajoen kuntaan suunnitellaan rakennettavaksi mittavia tuulivoimatuotantoalueita. Alueita suunnitellaan toteutettavaksi Revonlahden ja Siikajoen kylien läheisyyteen ja Mastokankaan alueelle. Siikajoen kunnanvaltuuston jäsenet ovat saaneet sähköpostiin tuulivoimaloiden terveyshaittoihin ja niiden laajempiin vaikutuksiin keskittyvän yhteenvedon ja Tuulivoimakansalaisyhdistys ry:n raportin; TUULIVOIMALOIDEN INFRAÄÄNEN AIHEUTTAMA TERVEYSONGELMA SUOMESSA. Katson, että Siikajoen kunnanvaltuutettujen tulee saada asiasta lisätietoa, joten esitän, että Siikajoen kunta järjestää tuulivoimaseminaarin kunnanvaltuutetuille ja kutsuu Suomessa toimivan asukkaiden etujärjestön, Tuulivoima -kansalaisyhdistys ry:n (TV- KY) edustajat kertomaan tuulivoimaloiden aiheuttamista melu- ja terveyshaitoista." Kunnanhallitus antoi äänestyksen jälkeen aloitteeseen seuraavan vastauksen: Kuntien on maankäytössä ja kaavoituksessa noudatettava asiaan kuuluvaa lainsäädäntöä sekä kaavan luonteesta johtuen viranomaisten antamia määräyksiä ja ohjeita. Näin on myös tuulivoimakaavoituksessa, jossa kaavojen laatimisprosessiin kuuluu mm. meluhaittojen ehkäisemiseen ja pienentämiseen tarkoitettu melumallinnus. Melumallinnuksesta on voimassa valtioneuvoston asetus tuulivoimaloiden ulkomelutason ohjearvoista 1107/2015 ja sosiaali- ja terveysministeriö on antanut asumisterveysasetuksen 545/2015. Näissä ohjeissa ei ole mainintoja infraäänestä eikä siitä ole myöskään annettu erillistä ohjeistusta otettavaksi huomioon tuulivoimakaavoituksessa. Tällöin se olisi osa kaavoitusprosessia ja kaikkien kuntien olisi sitä noudatettava. Erilaisten toimintojen terveysvaikutusten arvioinnin on perustuttava tieteelliseen näyttöön, jonka perusteella määräykset ja ohjeet aikanaan annetaan. Kun kyse on vakavasti otettavasta asiasta, ei muuta menettelytapaa voi kunnassa edes olla. Mikäli valtuutetuille järjestettäisiin aihepiiriä koskeva seminaari, olisi sitä tarpeen tarkastella useammasta kuin yhdestä näkökulmasta. Tähän pykälään on siksi liitetty Valtteri Hongiston aihetta käsittelevä aineisto, joka toimitetaan kunnanhallituksen kokouspiirin lisäksi myös muille valtuutetuille tutustuttavaksi.

6 6 Valtuutetut ovatkin jo aiemmin saaneet aloitteessa mainitun aineiston. Kunnanhallitus totesi aloitteen johdosta, että tässä vaiheessa kunta ei järjestä valtuutetuille tuulivoimaseminaaria. Tästä riippumatta Tuulivoimakansalaisyhdistys tai jokin muu vastaava taho voi halutessaan järjestää valtuutetuille tarkoitetun tilaisuuden. Kunnanhallitus korostaa kuitenkin vielä virallisen tiedon ja ohjeistuksen merkitystä kaavoituksessa, tuulivoimakaavoitus mukaan lukien. Salmenkangas jätti asiasta eriävän mielipiteen. Esittelyosassa oleva sana infraääniseminaari päätettiin korvata sanalla tuulivoimaseminaari. Kunnanhallitus päätti antaa aloitteen tiedoksi valtuustolle. Valtuusto on merkinnyt kunnanhallituksen vastauksen tiedoksi. Valtuusto Perussuomalaisten valtuustoryhmä Aloite kesäkioskin saamiseksi Varessäikkään Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen: "Varessäikkä on tullut suosituksi kesäpäivänviettopaikaksi Siikajoen kunnassa. Varessäikän hiekkarannoille tullaan uimaan niin omasta kunnasta kuin myös kuntamme rajojen ulkopuoleltakin. Paikka on etenkin lapsiperheiden ja purjelautailijoiden suosiossa. Lämpiminä päivinä rannalla onkin väkeä niin paljon, että parkkipaikankin löytyminen voi olla vaikeaa. Varessäikällä on merkitystä Siikajoen kunnalle niin matkailun, omien kuntalaisten hyvinvoinnin kuin kuntamarkkinoinnin kannalta. Kasvaneiden kävijämäärien vuoksi Siikajoen kunta on ryhtynyt panostamaan Varessäikän viihtyvyyteen mm. siistimällä aluetta ja rakentamalla sinne invavessat. Varessäikän kehittämistä kannattaa ehdottomasti jatkaa. Kuntalaisilta ja kävijöiltä on tullut paljon palautetta kesäkioskin tarpeesta. Tauvossa on kunnan omistamassa rakennuksessa pieni kesäkioski joka palvelee kävijöitä yrittäjävetoisesti. Myös Varessäikässä voisi toimia pieni karkin, juomien ja jäätelön myynnillä palveleva kioski saman periaatteen mukaisesti kunnan omistamassa kioskirakennuksessa. Kunta voisi mahdollisuuksien mukaan hyödyntää työpajan osaamista kioskin rakentamisessa.

7 7 Samalla kunta voisi tarkistaa parkkipaikkojen riittävyyden, oikean sijoittelun ja merkinnän Varessäikän alueella." Kunnanhallitus totesi kokouksessaan , että kunnan johtoryhmässä on keskusteltu valtuustoaloitteen etenemisestä. Johtoryhmän näkemys on, että tulevaa kesää ajatellen Varessäikkään voitaisiin saada siirrettävä kioski (jäätelökioskin tyyppinen), joka varten ei tarvitse rakentaa kunnallistekniikkaa. Alueella on sähkö ja vesi, joten aloitteessa tarkoitettu pieni kioski on mahdollinen. Työpaja Etevässä ei ole aikataulusyistä mahdollista rakentaa kioskia tulevan kesän tarpeisiin. Tekninen toimi kunnostaa ja laajentaa Varessäikän parkkialueita touko-kesäkuussa. Kunnanhallitus päätti antaa yllä olevan vastauksen perussuomalaisten valtuustoaloitteeseen sekä päätti antaa aloitteen tiedoksi valtuustolle. Valtuusto merkitsi aloitteen tiedoksi. Kioskirakennus on hankittu ja se on ollut toiminnassa jo kesällä Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi. Valtuusto Pentti Koskelan valtuustoaloite Aloite valtuutettujen puhevuorojen rajaamisesta Pentti Koskela jätti seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen: "PUHEJUOPOT KURIIN Valtuuston kokouksia pitkittävät ns. puhejuopot, siis valtuutetut, jotka ovat ihastuneet oman äänensä kuulemisesta, ja jotka vatuloivat ja lorikoivat tuntikaupalla selvien asioiden kimpussa. Ilmiö kiihtyy, jos lehdistön edustajia on paikalla. Kokousten tarpeeton pitkittäminen ei ole kenenkään etujen mukaista. Valtuustolle esitettävät asiat on niin hyvin valmisteltu pätevien viranhaltijoiden toimesta, että ne ovat pääsääntöisesti selviä, eikä niitä ole aihetta tuntikaupalla repostella. Jos haluaa esittää kritiikkiä, on vastineeksi oltava heti esittää timantinkova parannusehdotus. Sellaista ei kuitenkaan ole koskaan puheenvuoroissa esitetty. En vaadi perustuslain takaaman puhe- ja sanavapauden kahlitse-

8 8 mista vaan esitän, että kunnanvaltuusto omaamiansa valtuuksia käyttäen rajaisi puheenvuorojen enimmäispituudeksi 5 minuuttia". Kunnanhallitus käsitteli aloitetta kokouksessaan ja totesi seuraavaa: Siikajoen valtuuston työjärjestys on hyväksytty eikä siihen ole tehty muutoksia vuosien varrella. Työjärjestyksen 3 luvun pykälissä 17 ja 18 määrätään valtuutettujen puheenvuoroista. Puheenvuoron käyttämistä koskeva 18 on seuraava: "Puheenvuoron saaneen on puhuttava puhujakorokkeelta tai paikaltaan. Puhujan on pysyttävä käsiteltävänä olevassa asiassa. Jos hän siitä poikkeaa, puheenjohtajan on kehotettava häntä palaamaan asiaan. Jos puhuja ei noudata huomautusta, puheenjohtajan on kiellettävä häntä jatkamasta puhetta." Puheenvuoron pituutta ei työjärjestys määrittele. Kuntalain valtuustoa koskevassa 15 :ssä ( /81) on määräys kokouksen johtamisesta ja valtuutettujen puheenvuoroista. Siinä mm. sanotaan, että jos valtuutettu ilmeisen tarpeettomasti pitkittää puhettaan, puheenjohtaja voi asiasta huomautettuaan kieltää häntä jatkamasta puhettaan. Valtuutetun puheoikeudesta ja sen rajoittamisesta on säädetty lailla, koska kansanvaltaisuuden periaate ja sananvapausperusoikeus niin edellyttävät. Valtuuston työjärjestykseen on mahdollista ottaa puheenvuoron pituuden kohtuullisen ajallisen rajoittamisen yksityiskohdat pykälän 3 mom mukaisesti. Tällöin kuitenkin aikamäärän asettaminen koskee yksittäistä asiaa; mahdollisuuden käyttämisestä päättää puheenjohtaja. Tässäkään ei siis ole kyse puheenvuorojen yleisestä, etukäteen tapahtuvasta rajoittamisesta tulee voimaan mm. kuntalain 410/2015 päätöksentekoa ja hallintoa koskevat määräykset. 102 koskee kokouksen johtamista ja puheenvuoroja yleensä toimielimissä ja aiemman kuntalain 15 :n 3 mom on poistettu kokonaan. Valtuuston toimintaa koskevat määräykset tulevat jatkossa hallintosääntöön, ja siihen voidaan ottaa myös määräys valtuutettujen puheenvuorojen pituudesta yksittäisissä asioissa, jos se on tarpeen kokouksen kulun turvaamiseksi. Tämä on siis vastaava säännös kuin tällä hetkellä voimassa olevan lain 15 3 mom. Kunnanhallitus kiitti valtuutettu Koskelaa aloitteesta. Kunnanhallitus totesi vastauksena aloitteeseen, että valtuutetun puheenvuoron ajallinen rajoittaminen edellyttää valtuuston työjärjestyksen muuttamista niin, että siihen tulisi voimassa olevan kuntalain 15 3 mom mukainen uusi pykälä. Kunnanhallitus ei esitä nykyistä valtuuston työjärjestystä muutettavaksi jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi aloittavaa valtuustoa koskevat määräykset otetaan hal-

9 9 lintosääntöön, jolloin on harkittava, otetaanko siihen em. mahdollisuus. Kunnanhallitus päätti lähettää vastauksen tiedoksi valtuustolle. Valtuusto on merkinnyt aloitteen tiedoksi. Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi. Valtuusto Sami Nyman Aloite koulukuljetuksia koskevien periaatteiden sekä käytäntöjen tarkastelusta ja oikeudenmukaistamisesta Sami Nyman jätti seuraavan valtuustoaloitteen: "SIIKAJOEN KUNNAN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVIEN PERIAATTEIDEN SEKÄ KÄYTÄNTÖJEN TARKASTELU JA OIKEUDENMUKAISTAMINEN Siikajoen sivistyslautakunta on määritellyt kunnan koulukuljetuksia koskevat periaatteet viimeksi vuonna Ohjeet määrittelevät yhdessä perusopetuslain kanssa mm. koulukuljetuksen myöntämisperusteita. Kunnan koulukuljetuksia koskevat periaatteet ovat joiltakin osin esimerkiksi Turun HAO ratkaisun 09/0855/3 sekä Oulun HAO ratkaisun 09/0542/2 vastaisia. Lisäksi koulumatkojen mittaamisen suorittaminen on epämääräistä ja osin mielivaltaista. Tämä on johtanut mm. poukkoilevaan linjaa ja osin mielivaltaan matkojen myöntämiskäytännöissä. Tämänkaltainen toiminta vaarantaa kuntalaisten yhdenvertaisen kohtelun. Koulumatkojen mittaamiseen on luotava yhdenmukainen käytäntö ja saatettava mittaamismenetelmä yhdenmukaiseksi ja luotettavaksi. Tämä voi vaatia asiaankuuluvan tietokoneohjelmiston hankkimista. Mittaamiskäytännön päivittämisen jälkeen oppilaiden oikeus koulumatkaan on tarkastettava uudella menetelmällä. Mikäli tarkastuksen jälkeen on edelleen epäselviä tai rajatapauksia on kohtuullista ratkaista asia oppilaan eduksi." Kunnanhallitus käsitteli aloitetta kokouksessaan ja kiittää Sami Nymania tärkeästä kuntalaisia koskevasta aloitteesta ja päätti lähettää aloitteen sivistyslautakunnalle asian pikaista selvittämistä varten. Sivistyslautakunta käsitteli aloitetta kokouksessaan ja totesi seuraavaa:

10 10 Siikajoen kunnan kaikissa kouluissa käytetään yhtenäisesti koulumatkojen pituuden mittauksiin nettipohjaista Fonectan reittipalvelua. Matkan pituudet ja perusopetuslain mukainen oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen määritellään em. ohjelman perusteella kussakin kunnan koulussa (ei keskitetysti koulutoimistossa), koska eri puolilla kuntaa sijaitsevissa kouluissa on koulumatkojen suhteen myös paras alueensa paikallinen tuntemus. Epäselvissä ja rajatapauksissa koulumatkan pituus tarkistetaan. Näissä tapauksissa huoltaja on yhteydessä koulun rehtoriin tai koulunjohtajaan. Mikäli asia jää edelleen kiistanalaiseksi, huoltaja voi jättää sen asiantuntijalautakunnan ratkaistavaksi. Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä. Marko Tiainen, Tuija Auhtola, Heikki Kolehmainen"

Perussuomalaisten valtuustoryhmä. Marko Tiainen, Tuija Auhtola, Heikki Kolehmainen Kunnanhallitus 132 08.08.2016 Sivistyslautakunta 120 18.10.2016 Kunnanhallitus 205 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 85 28.11.2016 Valtuustoaloite ensiaputaitojen opettamisesta 9. luokan oppilaille Kunnanhallitus

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITTEET (loppuun saatetut) Vuonna 2016 jätetyt

VALTUUSTOALOITTEET (loppuun saatetut) Vuonna 2016 jätetyt 1 VALTUUSTOALOITTEET (loppuun saatetut) Vuonna 2016 jätetyt Valtuusto 14.12.2016 1.Jari Ojala ym. Aloite tuulivoimahankkeiden keskeyttämiseksi tuulivoimaloiden terveysvakutusten selvittämisen ajaksi. Jari

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2017 1 (5) 820 V 27.9.2017, Valtuutettu Mari Rantasen aloite peruskoululaisten ensiapuopetuksesta Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo

Lisätiedot

Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124).

Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124). Kunnanhallitus 73 10.03.2014 Valtuusto 18 19.03.2014 Kuntalaisaloite tuulivoimaloiden minimietäisyydestä asutukseen 3385/01.016/2014 KHALL 73 Kunnanjohtajalle jätettiin 3.3.2014 nimilistoilla kerätty kuntalaisaloite

Lisätiedot

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.9.2018 48 Sisältö 1. Tausta... 3 2. Valtuustoaloitteiden jättäminen... 3 3. Kuntalaisten aloiteoikeus... 3 3.1 Kuntalain

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 7.9.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.9.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämijärven keskuskoulu, taideluokka 191 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

Osallistua? Kampanja. Osallistutte MIKSI NOUHÄTÄ!- NÄIN VASTUU KOULUN HYVINVOINNIN JA TURVALLISUUDEN TOTEUTUMISESTA KUULUU KAIKILLE!

Osallistua? Kampanja. Osallistutte MIKSI NOUHÄTÄ!- NÄIN VASTUU KOULUN HYVINVOINNIN JA TURVALLISUUDEN TOTEUTUMISESTA KUULUU KAIKILLE! P E L A S T U S TA I T O K A M PA N J A MIKSI NOUHÄTÄ!- Osallistua? Kampanja Nuoret joutuvat tapaturmiin muita ikäryhmiä useammin. Kouluyhteisön tehtävä on ohjata ymmärtämään, että jokainen vaikuttaa toiminnallaan

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Valtuusto 39 14.11.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi.

Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi. 1 Siikajoen kunnanhallitus 03.02.2014 Liite 27. Tark. VALTUUSTOALOITTEET (loppuun saatetut) Vuonna 2013 jätetyt Valtuusto 28.8.2013 1. Päivi Eskola Aloite Siikajoen kunnan julistautumisesta savuttomaksi

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2 SIVISTYSTOIMEN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT vv. 2016- Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 28.10.2011 Kokousaika Torstai 3.11.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 2 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 2 / 2014 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 2 / 2014 21 Kokousaika Keskiviikko 5.3.2014 klo 18-19.40 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj.

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali 1/2010 1 Sivistyslautakunta 26.1.2010 klo 18.00 18.50 Kunnanvirasto 1, valtuustosali Risto Pietiläinen Mervi Rings Jari Heikka Hannu Hakonen Tarja Kohonen Ari Alaoutinen Raija Liisa Tikka puheenjohtaja

Lisätiedot

Työturvallisuuskasvatus Tredussa

Työturvallisuuskasvatus Tredussa Työturvallisuuskasvatus Tredussa Työturvallisuuslaki 738/2002 * Sovelletaan opiskelijan työhön koulutuksen yhteydessä TTL 4 $ * Sovelletaan opiskelijaan työssäoppimisen yhteydessä kuten vuokratyössä TTL

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto )

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto ) Nuorisovaltuusto 23.2.2015 11/Liite nro 1 TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto 20.3.2001 18) Nuorisovaltuuston työjärjestys on päivitetty 1.3.2012 12, voimaantulo 1.3.2012 HUITTISTEN NUORISOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Lisätiedot

Opetustoimen muutoksenhaku

Opetustoimen muutoksenhaku Opetustoimen muutoksenhaku Perusopetuksen muutoksenhaku (hallintolainkäyttölaki) Opetuksen järjestäjän päätös: PL 13 Uskonto ja elämänkatsomustieto 30 pv KHO = korkein hal-lintooikeus Opetuksen järjestäjän

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

Sivistysjohtajan päätösesitys: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen ja koulun esiopetuksen kuljetussäännön liitteen nro 1 mukaisesti.

Sivistysjohtajan päätösesitys: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen ja koulun esiopetuksen kuljetussäännön liitteen nro 1 mukaisesti. Sivistyslautakunta 24 24.03.2015 Sivistyslautakunta 36 28.04.2015 Sivistyslautakunta 50 02.06.2015 Sivistyslautakunta 20 01.03.2016 Sivistyslautakunta 32 19.04.2016 Koulukuljetussäännön päivittäminen /

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 x.xx.2013 xx ja tulee voimaan 1.1.2013 1.1.2014 Muutos KV 10.12.2012 134

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

Kunnan tavoitteet maankäytössä ja yhteensovittamisessa

Kunnan tavoitteet maankäytössä ja yhteensovittamisessa Kunnan tavoitteet maankäytössä ja yhteensovittamisessa 15.2.2017 Kuntastrategian linjaukset Maankäyttöstrategia KL 27.1.2017 - poimintoja - Yhteiskunnan edun mukaista olisi, että kaikki elinkeinot voisivat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 37 29.1.2018 11 Asianro 262/00.02.00/2018 Valtuustoaloitteet vuodelta 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 Hallintosäännön 126 :n

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Opiskeluhuoltosuunnitelmat

Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015 Kunnanhallitus 151 Iitin

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen

Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen Kaupunginhallitus 5 08.01.2018 Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen 924/00.01.01/2017 KH 08.01.2018 5 Aloiteoikeus Kansalaisvaikuttaminen tarkoittaa halua ja kykyä vaikuttaa itseään koskeviin ja

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Sivistystoimen toimialan toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimien

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU... 2 SIVISTYSTOIMEN YLEISET TOIMINTAPERUSTEET... 2 1 Toiminta-ajatus... 2 2 LUKU... 2 ORGANISAATIO... 2 2 Lautakunnat... 2 3 Lautakuntien

Lisätiedot

Pelastustaitokampanja Nou Hätä! alkaa taas vuodenvaihteessa. Varaa nyt aikaa 8. luokkalaisten turvallisuusopetukseen.

Pelastustaitokampanja Nou Hätä! alkaa taas vuodenvaihteessa. Varaa nyt aikaa 8. luokkalaisten turvallisuusopetukseen. Pelastustaitokampanja Nou Hätä! 2011 alkaa taas vuodenvaihteessa. Varaa nyt aikaa 8. luokkalaisten turvallisuusopetukseen. Oppilaat leikkivät tulella usein siksi, ettei ole muutakaan tekemistä. Monikaan

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen perusteella. Taustaselvityksen perusteella

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessit

Aloitteiden käsittelyprosessit Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 29.9.2011 Kokousaika Torstai 6.10.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS. Kari Sutinen, plm

PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS. Kari Sutinen, plm PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS Kari Sutinen, plm Koulupäivän rakenteeseen vaikuttavia tekijöitä Perusopetuksen kehittämishankkeiden yhteydessä on noussut esille erilaisia, vakiintuneesta tavasta

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 21.3.2019 2 Kokousaika TORSTAI 28.3.2019 KLO 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät. SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten henkiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen ja kasvuun.

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 HYVINVOINTILAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 HYVINVOINTILAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 SISÄLLYSLUETTELO 19 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN... 39 20 VUODEN 2016 TALOUSARVIO / TALOUDEN RAPORTTI AJ. 1.1.2016-30.6.2016 / SIVISTYSTOIMEN VASTUUALUE...

Lisätiedot

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 2 3 SISÄLLYSLUETTELO YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...5 2 Yhtymäkokoukset...5 3 Nimenhuuto ja ääniluettelon vahvistaminen...5 4 Asioiden

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

Tuulivoimatuotantoalueen melu

Tuulivoimatuotantoalueen melu Tuulivoimatuotantoalueen melu John Öst Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.3.2017 Tuulivoiman keskeiset vaikutukset Keskeisiä vaikutuksia ovat muun muassa vaikutukset maisemaan, linnustoon ja turvallisuuteen

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten.

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten. Sivistyslautakunta 22 26.02.2015 Sivistyslautakunta 52 28.04.2015 Sivistyslautakunta 66 28.05.2015 Sivistyslautakunta 78 27.08.2015 Sivistystoimen strategian toimeenpano 3356/01.017/2014 SIVLK 22 Siikajoen

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA LINJA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU

AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA LINJA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA LINJA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU Suomen Punainen Risti (SPR) on suunnitellut ensiapukurssin ammattikuljettajille. Kurssien sisällöissä on otettu huomioon liikenteeseen

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN 2 1. PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN Siv.ltk 13 Valmistelija: päivähoidon ohjaaja Pauliina Oittinen p. 040 702 8601 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perhepäivähoitaja Hillevi

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta.

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta. HALLINTOSÄÄNTÖ IV OSA PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY 17 Luku Kokousmenettely 1 Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kaupungin muissa toimielimissä

Lisätiedot

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015 MÄÄRÄYS 18.5.2017 OPH-662-2017 Aikuisten lukiokoulutuksen järjestäjille Voimassaoloaika 18.5.2017 alkaen Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu Lukiolaki 629/1998, 10 2 ja 4 mom.

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 3/2018 1 (13) Aika 19.04.2018, klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen 17 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Keskiviikko 20.1.2016 klo 16.00-16.58

Keskiviikko 20.1.2016 klo 16.00-16.58 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2016 Sivistyslautakunta Sivu 1 (19) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.1.2016 klo 16.00-16.58 Rautalammin lukio Anu Hotti Panu Nyyssönen

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA Ma klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA Ma klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA Ma 23.2.2015 klo 18.30-21.10 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu Jäsenet: paikalla: Varajäsenet: paikalla: Saukko Piia, pj. x Saukko

Lisätiedot

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari ONKO KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari 5. 6.10.2011 KT Riitta Asanti, Turun yliopisto/ Rauma LitT Anneli Pönkkö, Oulun yliopisto/kajaani KOULUYHTEISÖ/TYÖYHTEISÖ Rehtori Oppilaat

Lisätiedot

10 Paikallinen sopimus ns. ylipitkien työvuorojen käyttämisestä terveyskeskuksen vuodeosastoilla

10 Paikallinen sopimus ns. ylipitkien työvuorojen käyttämisestä terveyskeskuksen vuodeosastoilla Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/2017 1 (9) Aika 18.12.2017, klo 15:31-16:24 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus 10 Paikallinen sopimus ns. ylipitkien

Lisätiedot

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

ASKOLAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS ASKOLAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Kvalt 14.12.1995 Voimaantulo 1.1.1996 Hyväksytty Kvalt 28.1.2010 Voimaantulo 28.1.2010 Sisällysluettelo 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10 Aika 24.10.2017 klo 16:30 Paikka Toivakan kirjasto Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 29 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 30 Esityslistan hyväksyminen 4 31 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari 8.5.2013 Kuntatalo, Helsinki 8.5.2013 Sari Korento kehittämispäällikkö Sisäinen valvonta Kuntalaki

Lisätiedot

KANSALAIS- JA KUNTALAISALOITTEET 2014 (loppuun saatetut)

KANSALAIS- JA KUNTALAISALOITTEET 2014 (loppuun saatetut) 1 Siikajoen kunnanhallitus 16.02.2015 Liite. Tark. KANSALAIS- JA KUNTALAISALOITTEET 2014 (loppuun saatetut) Vuodelta 2013 siirtyneet: 1. Ruukin Keskustan paikallisyhdistys/varapuheenjohtaja Ilpo Terho

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2017

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2017 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2017 Aika 29.8.2017 klo 18.02 19.47 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen

Lisätiedot

ERÄIDEN PERUSOPETUSLAIN KURINPITOA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TARKISTAMINEN

ERÄIDEN PERUSOPETUSLAIN KURINPITOA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TARKISTAMINEN 4/001/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Viite: Opetusministeri Jukka Gustafssonin suullinen toimeksianto ERÄIDEN PERUSOPETUSLAIN KURINPITOA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TARKISTAMINEN

Lisätiedot

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Yhtymähallitus 21.4.2010 68 Yhtymävaltuusto 5.5.2010 7 Yhtymävaltuustosta ja yhtymähallituksesta käytetään jäljempänä nimitystä valtuusto ja hallitus Hyväksytty 5.5.2010 Voimaan

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen

Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen Sivistyslautakunta 42 25.05.2016 Sivistyslautakunta 85 17.11.2016 Sivistyslautakunta 36 15.05.2017 Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa 1.8.2016 alkaen Sivltk

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta 1 Sivistyslautakunta 48 27.08.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta SIVIS 48 Lastensuojelulaki (417/2007) astui voimaan 1.1.2008. Laissa todetaan, että kunnan tai useamman

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 27.6.2013 klo 12.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 218 219

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Annetaan yhdessä nuorille rohkeus auttaa Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston työjärjestys

Yhtymävaltuuston työjärjestys 14.6.2005 Yhtymävaltuuston työjärjestys yh 17.5.2005 YV 14.6.2005 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Yhtymävaltuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus Työpaja 4 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle 15.4.2015 Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen Tutkinnon

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 22.05.2017 klo 18:00 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 31 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2018 1 (5) 77 Hallintosäännön muuttaminen HEL 2018-002397 T 00 01 00 Päätös hyväksyi Helsingin kaupungin hallintosäännön liitteen 1 mukaisesti. Muutos tulee voimaan 17.4.2018.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot