KANSALAIS- JA KUNTALAISALOITTEET 2014 (loppuun saatetut)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANSALAIS- JA KUNTALAISALOITTEET 2014 (loppuun saatetut)"

Transkriptio

1 1 Siikajoen kunnanhallitus Liite. Tark. KANSALAIS- JA KUNTALAISALOITTEET 2014 (loppuun saatetut) Vuodelta 2013 siirtyneet: 1. Ruukin Keskustan paikallisyhdistys/varapuheenjohtaja Ilpo Terho ( ) Kuntalaisaloite pelastuslaitoksen lisäveden saannista sammutustehtävissä Ruukin Yrityspuiston vedenottopisteestä Ruukin Keskustan paikallisyhdistys on lähettänyt seuraavan kuntalaisaloitteen: Kuntalaisaloite Ongelma: Viime aikoina Ruukin taajan läheisyydessä sattuneiden tulipalojen yhteydessä on noussut esille ongelma, joka koskee pelastuslaitoksen lisäveden saantia sammutustehtävissä. Pelastuslaitokselle on osoitettu lisäveden ottopaikka yrityspuistossa. Lisäveden ottopaikalla on käytössä polttoainekäyttöinen pumppu sekä vesipiste, josta vettä on mahdollista imeä sammutusautoon. Pelastuslaitoksella ei ole mahdollista käyttää vapaasti polttoainekäyttöistä pumppua, vaan se vaatii aina pumpun käyttöön perehtyneen henkilön tilaamisen paikalle. Tämän vuoksi pumppua ei ole käytetty pienissä ja keskisuurissa rakennuspaloissa. Vedenottopistettä ei puolestaan voida käyttää kuin korkean veden aikana. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että vedenottopistettä voidaan käyttää vain muutamia kuukausia vuodesta. Ratkaisuehdotus: Yrityspuistossa oleva vedenottopiste voitaisiin pienellä kustannuksella toteuttaa niin, että lisävettä olisi mahdollista ottaa ympärivuoden. Käytännössä tämä tarkoittaisi lisäveden ottopisteen nousuputken jatkamista muutamilla metreillä. Tällä toimenpiteellä voitaisiin parantaa huomattavasti pelastuslaitoksen toimintavalmiutta Ruukin kylän/taajaman läheisyydessä tapahtuvissa rakennuspaloissa. Ruukin Keskustan paikakallisyhdistyksen puolesta, varapuheenjohtaja Ilpo Terho.

2 2 Aloitettu on annettu tekniselle toimelle valmisteltavaksi/ käsiteltäväksi. Tekninen lautakunta on todennut kokouksessaan , että kuntaan on tullut kuntalaisaloite, joka liittyy pelastuslaitoksen lisäveden saantiin sammutustehtävissä. Yrityspuistossa olevassa pumppaamossa on kolme erillistä pumppua, joista kaksi dieselkäyttöistä on Yrityspuisto Oy:n omaisuutta ja jotka toimivat Yrityspuiston kiinteistöjen sprinklausjärjestelmän pumppuina. Kunnan tekninen toimi on asentanut pumppaamoon sähkökäyttöisen pumpun jääkenttien jäädytysvettä varten ja tämä pumppu on käytettävissä myös palotoimen käyttöön. Liitteenä kiinteistöpäällikön laatima vastine/selvitys pumppaamon käyttömahdollisuuksista. Tekninen lautakunta päättää seuraavaa: - Pumppaamossa olevaa kunnan sähkökäyttöistä pumppua palotoimi voi käyttää vapaasti. Rajoitteena vedensaannille on se, että jos voimalaitos pitää altaan vesipintaa liian alhaalla, pumppaamosta ei tule vettä. Ongelma on selvityksen mukaan ollut yhden kerran viimeisen 10 vuoden aikana. - Dieselkäyttöiset pumput ovat Yrityspuisto Oy:n omaisuutta ja niiden osalta käyttölupa on päätettävä Yrityspuisto Oy:n hallituksessa. - Tiedustellaan Paavolan Vesi Oy:ltä, onko suunnitteilla isomman runkovesiputken rakentamista Ruukin alueelle, jolloin sammutusvettä saataisiin nopeammin paloposteista. - Onko Paavolan Vesi Oy:llä suunnitelmia Ruukin vesitorniin liittyen. Vesitornia voitaisiin suunnitella jatkossa esim. palotoimen sammutusvesikäyttöön. - Yrityspuisto Oy:n tulee antaa koulutusta Yrityspuiston pumppaamon käyttöön useammalle henkilölle - Yrityspuiston pumppaamokaivossa olevan kunnan sähköpumpun ottoputken pidennys selvitetään. Tekninen lautakunta on käsitellyt aloitetta ja todennut Paavolan Vesi Oy:n esityksen pohjalta, että edullisin ratkaisu on kehittää Yrityspuistossa olevaa pumppaamoa, joka toimii myös sähkönjakeluhäiriöiden aikana. Ruukin Yrityspuiston hallituksen kanta on myönteinen pumppaamon käytön kehittämiselle. Tekninen lautakunta päätti , että Yrityspuiston pumppaamoa kehitetään yhdessä Yrityspuisto Oy:n kanssa siten, että siitä saa sammutusveden. Lisäksi lautakunta päätti, että Vesiyhtiön kanssa aloitetaan selvitys maanalaisen vesisäiliön rakentamisesta paloaseman yhteyteen sammutusvettä varten. Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi.

3 3 Vuonna 2014 jätetyt: 1. Siikajoen perussuomalaiset/jari Ojala (399 allekirjoittajaa) Kuntalaisaloite tuulivoimaloiden minimietäisyydestä asutukseen Kunnanjohtajalle jätettiin nimilistoilla kerätty kuntalaisaloite tuulivoimaloiden minimietäisyyden saamiseksi asutukseen nähden. Etäisyyden esitetään olevan vähintään 2 km. Kuntalaisaloite on kaksijakoinen: mikäli varsinaista aloitetta ei valtuusto hyväksy, sen on mahdollisesti päätettävä kansanäänestyksen järjestämisestä asiasta. Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124). Nimienkeräyslistojen saatesanojen ja nimilistakoosteen alussa olevan tiedotteen teksteissä on pieni ristiriita: Saatesanoissa todetaan "Mikäli 5 % tai yli äänioikeutetuista asukkaista allekirjoittaa, esitämme lisäksi kansanäänestyksen järjestämistä Siikajoen kunnan alueella, 2 km:n minimi etäisyydestä". Tiedotteen tekstissä " Tavoitteena olleet 2 ja 5 %:n kattavuus kunnan äänioikeutetuista ylittyi reilusti, prosentin ollessa lähes kymmenen. Tavoitteessa mainitut prosenttiluvut velvoittavat kunnanvaltuuston käsittelemään aloitteen ja ellei aloitetta hyväksytä, mahdollisesti päättämään kansanäänestyksen järjestämisestä asiasta". Kuntalaisaloitteen asialliseksi käsittelyksi vaihtoehdot on jaettava kahteen pykälään, jotka ovat toisilleen alisteisia. Tämä pykälä koskee kuntalaisaloitetta ja kunnanhallituksen 10.3 kokouksen asialistan seuraava pykälä mahdollisen kansanäänestyksen järjestämistä. Kuntalain 28 /aloiteoikeus mukaan nyt kunnalle tullut aloite pitäisi käsitellä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa asian vireilletulosta. Kun aloitteeseen liittyy myös edellä mainittu mahdollinen neuvoa antavan kansanäänestyksen järjestäminen, on perusteltua käsitellä kokonaisuus kuntalain 31 :n mukaisesti eli valtuuston on viipymättä päätettävä, toimitetaanko aloitteessa tarkoitettu kansanäänestys. Aloitteen ja nimilistat jättäneen delegaation edustaja totesi, että tuulivoimalan ja asutuksen etäisyys ei ole aivan metrintarkasti määriteltävä ja onkin tarkoituksenmukaista, ettei etäisyyttä aseteta tiukasti nyt vaadittavaan 2 kilometriin. Tällä hetkellä vireillä olevissa kaavoissa on ilman aloitettakin asetettu tavoitteeksi, että asutuksen ja niitä lähimpänä olevien tuulivoimaloiden väliin jäisi riittävä etäisyys, joka näyttäisi olevan

4 4 pääsääntöisesti 2 kilometriä mutta kahden-kolmen myllyn kohdalla metriä. Siikajoen kunnanhallitus kiittää kuntalaisaloitteen allekirjoittajia aktiivisuudesta ja totesi aloitteessa olevan asian olevan tärkeän siitä huolimatta, että se käytännössä koskettaa vain osaa kuntalaisista. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että Siikajoelle toteutettavissa tuulipuistoissa tuulivoimalan sijoittelussa suhteessa pysyviin asuntoihin ja säännöllisesti käytössä oleviin loma-asuntoihin noudatetaan ohjeellista kahden kilometrin etäisyyttä. Metrimääristä voidaan poiketa, jos voidaan osoittaa, että hanke täyttää ympäristöministeriön asettamat melun suunnitteluohjearvot sekä muut asiaan kuuluvat säädöspohjaiset määräykset. Olemassa olevan asutuksen lisäksi jokivarren osayleiskaavan rakennuspaikat on myös otettava huomioon mutta niissä etäisyyden määrittäminen tuulivoimalaan ei ole mahdollista pihapiirin rajaan, kun rakennuspaikankaan tarkkaa kokoa ei ole kaavassa määrätty eikä myöskään rakennusten paikkoja. Kunnanhallitus huomauttaa vielä, että etäisyyden määrittämisessä voidaan ottaa huomioon vain osayleiskaavojen mahdollistama rakentaminen, ei niiden ulkopuolinen alue, joille mahdollinen rakentaminen vaatii joko suunnittelutarveratkaisun tai poikkeamisluvan. Valtuusto hyväksyi äänin 18-7 (yksi tyhjä) kunnanhallituksen esityksen. Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi. 2. Kuntalaisaloitteeseen sisältyvä aloite mahdollisen kansanäänestyksen järjestämisestä tuulivoimaloiden minimietäisyydestä asuntoihin Kunnanjohtajalle luovutettu kuntalaisaloitetta koskeva nimilistakokonaisuus tiedotteineen ja listojen saatesanoineen sisältää toisena osiona esityksen mahdollisen kansanäänestyksen järjestämisestä tuulivoimaloiden ja asuntojen 2 km:n minimietäisyydeksi. Varsinainen kuntalaisaloite ja esitys mahdollisen kansanäänestyksen järjestämiseksi ovat toisilleen alisteisia niin, että ellei kuntalaisaloitetta hyväksytä, valtuuston on päätettävä mahdollisen kansanäänestyksen toimittamisesta. Kuntalain 31 :n mukaan kansanäänestysaloitteen voi tehdä vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista.

5 5 Valtuuston on viipymättä päätettävä, toimitetaanko aloitteessa tarkoitettu kansanäänestys. Kuntalain 30 :n mukaan kansanäänestys on neuvoa-antava eikä sen lopputulos ole valtuustoa sitova. Kuntalain 99 :n mukaan valtuuston päätökseen kansanäänestyksen toimittamisesta ei saa hakea muutosta valittamalla. Valituskielto koskee valtuuston päätöksen kaikkia osia. Sen sijaan valituksen voi tehdä päätöksestä, jolla vaatimus kansanäänestyksen toimittamisesta on hylätty. Tällöin valituksella on mahdollista saada asia valtuuston uuteen käsittelyyn mutta koska kansanäänestyksen toimittaminen on valtuuston harkinnassa, esitys voidaan silloinkin hylätä. Kansanäänestyksen toimittamisen jälkeen valtuuston tekemästä asiaa koskevasta päätöksestä voi myös valittaa kuntalain mukaisesti. Nimilistoilla on yhteensä 387 kunnan asukkaan nimeä. Tältä osin täyttyy kuntalain 31 :n määrävaatimus vähintään 5% kunnan äänioikeutetuista kunnan asukkaista (387/ 4124 äänioikeutettua vuoden 2012 kuntavaalien luettelon mukaan). Laki neuvoa-antavissa kunnallisissa kansanäänestyksissä noudatettavasta menettelyssä ( /656 ), sen pykälän 4 mukaan, aloitteesta on käytävä selville seuraavat seikat: -on yksilöitävä asia, josta kansanäänestys halutaan toimitettavaksi -aloitteen tekijöiden on aloitteessa vakuutettava, että he ovat äänestysoikeutettuja kunnan asukkaita -aloitteen tekijöiden omakätisten allekirjoitusten alle on selvästi merkittävä heidän nimensä, ammattinsa tai toimensa ja osoitteensa Nimilistojen alussa olevasta samansanaisesta saatetekstistä puuttuvat äänestysoikeusvakuutus sekä ammattia tai tointa ja osoitetta koskevat tiedot. Näin ollen aloite ei täytä em. lain edellyttämiä muotoseikkoja. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että kunnassa ei toimiteta neuvoa-antavaa kansanäänestystä asiassa, joka koskee tuulivoimaloiden minimietäisyyttä (2 km) asutukseen. Kunnanhallituksen esityksen perusteluina ovat: -asia ratkaistaan esitetyn kuntalaisaloitteen pohjalta ja toteutettava menettelytapa ja ratkaisu on kuvattu sitä koskevassa pykäläkohdassa -varsinainen asia eli tuulivoimalan minimietäisyys asutuksesta ei koske niin suurta osaa kuntalaisista, että se pitäisi ratkaista neuvoa-antavan kansanäänestyksen kautta Kunnanhallitus totesi lisäksi, että valtuusto voi käsitellä aloitteen neuvoa-antavan kansanäänestyksen mahdollisesta toimittamisesta, vaikka:

6 6 -aloite ei täytä lain 656/1990 pykälän 4 muotomääräyksiä äänestysoikeusvakuutuksesta sekä ammattia tai tointa ja osoitetta koskevista tiedoista. Valtuusto hyväksyi äänin 20-6 kunnanhallituksen esityksen. Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi.

Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124).

Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124). Kunnanhallitus 73 10.03.2014 Valtuusto 18 19.03.2014 Kuntalaisaloite tuulivoimaloiden minimietäisyydestä asutukseen 3385/01.016/2014 KHALL 73 Kunnanjohtajalle jätettiin 3.3.2014 nimilistoilla kerätty kuntalaisaloite

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015 Kunnanhallitus 151 Iitin

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 74 23.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015

Lisätiedot

21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19

21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 23 Kokousaika 21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Kansanäänestyksen järjestäminen Turun toriparkista

Kansanäänestyksen järjestäminen Turun toriparkista Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 1410-2015 (613, 632) Kansanäänestyksen järjestäminen Turun toriparkista Tiivistelmä: Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtiselle on jätetty 19 valtuutetun allekirjoittama

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessit

Aloitteiden käsittelyprosessit Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 3/2014. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat

KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 3/2014. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kokousaika 10.2.2014 klo 18.00 21.15 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Miten muissa Pohjoismaissa lailla edistetään kuntalaisten suoraa osallistumista?

Miten muissa Pohjoismaissa lailla edistetään kuntalaisten suoraa osallistumista? Miten muissa Pohjoismaissa lailla edistetään kuntalaisten suoraa osallistumista? Kuntalaki uudistuu seminaari 20.11.2013 Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö Kuntakehitys ja tutkimus Vaaliosallistumisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 2581/07.02.01/2015 289 Valtuustoaloite Espoon liittymisestä kuntalaisaloite.fi -palveluun (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. 050 525 2706 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.9.2018 48 Sisältö 1. Tausta... 3 2. Valtuustoaloitteiden jättäminen... 3 3. Kuntalaisten aloiteoikeus... 3 3.1 Kuntalain

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri Iitin kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Keskusvaalilautakunta 29.06.2015 Aika Maanantai 29.06.2015 klo 17:00-17:18 Paikka Vanha kunnantalo, henkilökunnan kahvio Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kettumäki

Lisätiedot

Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa

Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa Demokratiapäivä 17.10.2017 Rinnakkaisseminaari 3: Maakunnat ja demokratia Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö 1 Maakuntavaalit Hallitusohjelman

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 9 /2013

PÖYTÄKIRJA Nro 9 /2013 99 PÖYTÄKIRJA Nro 9 /2013 KOKOUSAIKA 11.11.2013 klo 19.30 19.53 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Seppo Haapasuo, pj Niina Alatalo Juha Alkio, I vpj Jari Anttikoski Matti

Lisätiedot

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7)

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Kunnanhallitus 39 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 19 20.02.2017 19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Khall 06.02.2017 39 Sote-kilpailutukseen asetettu

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 126. Korkein hallinto-oikeus , taltio 1170, Dnro 2173/1/14

Rakennus- ja ympäristölautakunta 126. Korkein hallinto-oikeus , taltio 1170, Dnro 2173/1/14 Rakennus- ja ympäristölautakunta 126 25.08.2015 Rakennusvalvonnan ilmoitusasioita Rakennus- ja ympäristölautakunta 126 Rakennus- ja ympäristölautakunnalle tiedoksi saatetaan seuraavat päätökset ja asiat:

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 18.03.2014

Lisätiedot

Tekninen ltk käyttötalousarvioesitys 2017

Tekninen ltk käyttötalousarvioesitys 2017 Tekninen ltk käyttötalousarvioesitys 2017 ULKOISET TUOTOT JA KULUT (Kh:n raami) raami 2017 TA esitys 2017 ltk Yli / alle Toimintatuotot 1 182 846 1 132 694 50 152 Toimintakulut -3 315 936-2 981 480 334

Lisätiedot

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017)

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) 2018-2021 sääntöjen tarkoituspykälässä 1 valtuuston vastuu ov-keinoista 22 -aloiteoikeus 23 -kansanäänestysaloite 24-25 - vaikuttamiselimet (vanhusneuvosto)

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2014 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 6 ALOITE KANSANÄÄNESTYKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ (LIITE) 4

KUNNANVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2014 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 6 ALOITE KANSANÄÄNESTYKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ (LIITE) 4 KUNNANVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2014 Kokousaika 19.2.2014 klo 18.30 18.53 Kokouspaikka Kapellby skola, Lapinjärventie 45 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Hakemus Siikajoen kunnanhallitukselle/valtuustolle Ojalanperän liittämiseksi Raahen kaupunkiin

Hakemus Siikajoen kunnanhallitukselle/valtuustolle Ojalanperän liittämiseksi Raahen kaupunkiin Kunnanhallitus 61 16.02.2015 Kunnanhallitus 173 18.05.2015 Valtuusto 50 10.06.2015 Kunnanhallitus 18 09.01.2017 Hakemus Siikajoen kunnanhallitukselle/valtuustolle Ojalanperän liittämiseksi Raahen kaupunkiin

Lisätiedot

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan.

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan. KAAVOITUSKATSAUS Kaavoitusasioita valmistelee tekninen lautakunta. Kaavoitukseen kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaavaasioiden valmistelu luottamusmiehille, vuorovaikutteisuuden

Lisätiedot

Prof. Kai Kokko Syksy 2011

Prof. Kai Kokko Syksy 2011 Prof. Kai Kokko Syksy 2011 1 kysymys Rakennushankkeessa on kysymys kerrosalaltaan 1 767 neliömetrin suuruisen broilerikasvattamon rakentamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n 1 momentissa tarkoitetulla

Lisätiedot

10 Paikallinen sopimus ns. ylipitkien työvuorojen käyttämisestä terveyskeskuksen vuodeosastoilla

10 Paikallinen sopimus ns. ylipitkien työvuorojen käyttämisestä terveyskeskuksen vuodeosastoilla Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/2017 1 (9) Aika 18.12.2017, klo 15:31-16:24 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus 10 Paikallinen sopimus ns. ylipitkien

Lisätiedot

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Kenen osallisuus?-seminaari 2.9.2014 Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Liite 19 1 (7) 22.3.2016 Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo Marttilan Verhonkulman tuulivoimapuiston

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

Kunnanhallitus. 429 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus

Kunnanhallitus. 429 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus PORNAISTEN KUNTA Sisällysluettelo 16/2007 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 3.9.2007 klo 19.30 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu Kunnanvirasto 429 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 )

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) Kunnanhallitus 79 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) 3390/11.111/2014 KHALL 79 Hakija Nimi Eeva ja Paavo Runtti Osoite Lodentie

Lisätiedot

KANSALAIS- JA KUNTALAISALOITTEET VUONNA 2017 (loppuun saatetut)

KANSALAIS- JA KUNTALAISALOITTEET VUONNA 2017 (loppuun saatetut) 1 KANSALAIS- JA KUNTALAISALOITTEET VUONNA 2017 (loppuun saatetut) Vuodelta 2015 siirtyneet: 1.Päivi Harjunen sekä 14 muuta allekirjoittajaa (7.1.2015) Aloite Ojalanperän liittämiseksi Raahen kaupunkiin

Lisätiedot

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

18 7 Talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille

18 7 Talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille YPÄJÄN KUNTA Rakennuslautakunta ASIALUETTELO 5 / 2016 KOKOUSAIKA 3.11.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 17 Viranhaltijapäätökset 18 7 Talousarvio vuodelle

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 4/2016 Kokousaika: 5.9.2016 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 )

Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) Kunnanhallitus 301 03.11.2014 Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) 3564/11.111/2014 KHALL 301 Hakija Nimi Moilanen Jorma Osoite Palokankaantie 45, 92400 Ruukki

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 5/2015 Kokousaika: 16.11.2015 klo 13.00 15.40 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI Tekninen lautakunta 29.6.2016, 46 Vs. tekninen johtaja Hannu Niemelä: Kunta on perustanut toiminta-alueen

Lisätiedot

Hakemus Siikajoen kunnanhallitukselle/valtuustolle Ojalanperän liittämiseksi Raahen kaupunkiin

Hakemus Siikajoen kunnanhallitukselle/valtuustolle Ojalanperän liittämiseksi Raahen kaupunkiin Kunnanhallitus 61 16.02.2015 Kunnanhallitus 173 18.05.2015 Valtuusto 50 10.06.2015 Kunnanhallitus 18 09.01.2017 Valtuusto 8 25.01.2017 Hakemus Siikajoen kunnanhallitukselle/valtuustolle Ojalanperän liittämiseksi

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessit

Aloitteiden käsittelyprosessit Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua

Lisätiedot

vapaa-ajan lautakunnan varajäsen

vapaa-ajan lautakunnan varajäsen Valtuusto 1 23.01.2017 Laukaan kunnan uusien luottamushenkilöiden valinta ja luottamustoimipaikkojen täyttö kevääksi 2017 eroavien luottamushenkilöiden tilalle 4/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 19.12.2016

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan kaavoituksen palveluhinnasto. Voimassa alkaen Tekninen lautakunta

Kemiönsaaren kunnan kaavoituksen palveluhinnasto. Voimassa alkaen Tekninen lautakunta Kemiönsaaren kunnan kaavoituksen palveluhinnasto Voimassa 1.1.2019 alkaen Tekninen lautakunta 20.11.2018 Kaavoituksen palveluhinnasto Palveluhinnastoa alla noudatetaan koskien maanomistajan anomia ja pääasiassa

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33 Iitin kunta Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta 23.09.2015 Aika Keskiviikko 23.09.2015 klo 18:00-19:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 14.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

KANSALAIS- JA KUNTALAISALOITTEET 2015 (keskeneräiset)

KANSALAIS- JA KUNTALAISALOITTEET 2015 (keskeneräiset) 1 Siikajoen kunnanhallitus 20.02.2017 Liite. Tark. KANSALAIS- JA KUNTALAISALOITTEET 2015 (keskeneräiset) Vuodelta 2015 siirtyneet: 1.Päivi Harjunen sekä 14 muuta allekirjoittajaa (7.1.2015) Aloite Ojalanperän

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 23.04.2012 klo 18.00 18.55 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 26 49 27 49 28 49

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kunnanhallitus 139 01.06.2015 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä 270/00.01.00/2013

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Perjantai 06.02.2015 klo 16.00 17:09 Puumilan Taitotalo Törmä Tapani Hellgren Jussi Annala Tarmo Alkkiomäki

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 6/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ti 28.5.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 06.03.2017 klo 13:00-14:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.03.2019 klo 15:00-17:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Matti Muukkonen HTL, YTM, kunnanjohtaja 14.12.2012 Kuntajaon oikeudellinen perusta Suomen perustuslaki (731/1999) 121.1 : Suomi jakautuu kuntiin, joiden

Lisätiedot

17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 18 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 19 Vuoden 2016 arviointikertomus 5 20 Muut asiat 6

17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 18 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 19 Vuoden 2016 arviointikertomus 5 20 Muut asiat 6 Lapuan kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (7) Tarkastuslautakunta Aika 24.04.2017 klo 08:00 Paikka kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 18 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja

Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja kantatie 82:n risteysalueella. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

LUPA NRO 2012-448 / UPM-KYMMENE OYJ:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS

LUPA NRO 2012-448 / UPM-KYMMENE OYJ:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS Rakennuslautakunta 35 03.07.2012 LUPA NRO 2012-448 / UPM-KYMMENE OYJ:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS RAKLA 35 Rakennuslupa nro 2012-448 Rakennuspaikka: 405-32-1-8 Pinta-ala 2210456.0 Puuportintie 186 53200 LAPPEENRANTA

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 2/2019

Tarkastuslautakunta 2/2019 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 2/2019 Kokousaika: 18.4.2019 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 56 Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 58 37 Pöytäkirjantarkastajien valinta 59 38 Saman äänimäärän

Lisätiedot

KUTSU. Laadittu Iltakoulu kunnan taloudesta klo

KUTSU. Laadittu Iltakoulu kunnan taloudesta klo KUTSU Laadittu 8.11.2017 3/64 Kokousaika: Maanantaina 13. marraskuuta 2017, klo 20.00 Iltakoulu kunnan taloudesta klo 18.00-20.00 Kokouspaikka: Kunnantalo Asian numero Asia 44. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 1.2.2010 Valtuusto 17.2.2010 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala.. 1 Palkkiot 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 1/2019

Tarkastuslautakunta 1/2019 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 1/2019 Kokousaika: 23.1.2019 klo 14.00 14.55 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Tekninen lautakunta. AIKA klo 16:10-17:35. Kaupungintalo, valtuustosali

Pöytäkirjantarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Tekninen lautakunta. AIKA klo 16:10-17:35. Kaupungintalo, valtuustosali PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 47 Tekninen lautakunta AIKA 18.06.2019 klo 16:10-17:35 PAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 32 Kokouksen avaaminen 49 33 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

PYHÄJOEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHÄJOEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 14.11.2016 Valtuusto 14.12.2016 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Kokouspalkkiot... 2 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 2 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 6/2010 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 7.9.2010 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 6/2010 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 7.9.2010 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 6/2010 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 26 PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA 3 27 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 3 28 HALLINTO- JA TALOUSKATSAUS 4 29 VASTUUNALAISEN

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNTA 2/2017. Kokousaika Maanantai klo

TARKASTUSLAUTAKUNTA 2/2017. Kokousaika Maanantai klo 1 KINNULAN KUNNAN PÖYTÄKIRJA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2/2017 Kokousaika Maanantai 16.1.2017 klo 9.15 9.27 Kokouspaikka Kunnantalo valtuustosali et läsnä varaet läsnä Pj Pauli Salonpää (x) Ari Urpilainen ()

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 12.6.2017 klo 16.00 16.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 7/2018

Tarkastuslautakunta 7/2018 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 7/2018 Kokousaika: 29.10.2018 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 30

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 30 RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 30 10.06.2015 AIKA 10.06.2015 klo 13:00-17.47 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 32 31 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä Kokousaika 26.1.215 klo 17. Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 224 225 226 227 228 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Kiinteistöveron määrääminen

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2013 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2013 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2013 1 Kunnanhallitus 25.06.2013 AIKA 25.06.2013 klo 14:00-17:26 PAIKKA Kunnanvirasto johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 151 Kokouksen järjestäytyminen 3 152 Kunnanjohtajan

Lisätiedot