Uudistettu opintorahahakemus otettiin käyttöön elokuun alusta. Päivitetty kumminopas otettiin käyttöön vuoden lopulla.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudistettu opintorahahakemus otettiin käyttöön elokuun alusta. Päivitetty kumminopas otettiin käyttöön vuoden lopulla."

Transkriptio

1 T O I M I N T A K E R T O M U S Kummitoiminnan 31. vuosi Nakurun lapset ry:n toiminnan tavoitteet: 1. Kummitoiminnalla pyritään takaamaan oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen lapsuus kummitoimintamme piirissä oleville kenialaisille lapsille. Jokaisella kummilapsella tulee olla mahdollisuus sekä peruskoulutukseen että ammatilliseen koulutukseen ja mahdollisuus toteuttaa itseään yhteisönsä täysivaltaisena jäsenenä 2. Hanketoiminnan tavoitteena on lisätä kenialaisten yhteistyötahojen omavaraisuutta ja jatkuvuutta sekä edistää kouluttautumista ammattiin asti. Toiminnalla edistetään tasapuolisia koulutusmahdollisuuksia ja vahvistetaan elämänhallinnan taitoja sosiaalisesta taustasta ja sukupuolesta riippumatta. 3. Verkostoitumalla muiden saman alan toimijoiden kanssa sekä Suomessa että Keniassa opitaan toinen toisiltamme - lisätään vaikuttamisen ja auttamisen mahdollisuuksia. 4. Kansainvälisyyskasvatuksella laajennetaan myönteistä ja suvaitsevaista ilmapiiriä. 5. Nakurun lapset ry seuraa ja osallistuu yleiseen kehitysyhteistyökeskusteluun Suomessa. 1. JOHDANTO Uudistettu opintorahahakemus otettiin käyttöön elokuun alusta. Päivitetty kumminopas otettiin käyttöön vuoden lopulla. Kehitysyhteistyöhanke saatiin pääosin päätökseen Joitakin maksatuksia jäi vielä vuoden 2017 kevääseen. 2. HALLITUS, TYÖRYHMÄT JA SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET 2.1 Hallitus 2016 Ari Parkkola, Hämeenlinna, puheenjohtaja Hanna Rinkineva-Heikkilä, Espoo, varapuheenjohtaja Olli Fabricius, Helsinki, taloudenhoitaja, jäsen Lea Metsä, Helsinki, jäsen Leena Rasanen, Espoo, jäsen Marianne Zilliacus, Sipoo, jäsen Juha Valtanen, Lahti, jäsen Yhdistyksen kunniapuheenjohtaja on Anna-Liisa Jarkko Hämeenlinnan Lammilta. Hallitus kokoontui vuoden 2016 aikana yhdeksän (9) kertaa. 2.2 Kirjanpito ja tilintarkastus Kirjanpitäjänä toimi Marika Lohi Suomen Mikroluotto Oy:sta. Olli Fabricius hoiti laskujen maksatukset ja rahasiirrot Keniaan. Tilintarkastajaksi vuodelle 2016 valittiin HT Aulikki Vuorela, toiminnantarkastajaksi ekonomi Matti Hukka ja varatilintarkastajaksi HT Heikki Itkonen. 1

2 2.3 Työryhmät Hallituksella oli toimintavuonna seuraavat työryhmät: Lastenkodin hanketyöryhmä: Ari Parkkola ja Marianne Zilliacus. Ulkoasiainministeriö myönsi vuonna 2013 Nakurun lapset ry:lle valtionavustusta euroa kehitysyhteistyöhankkeeseen Arap Moin lastenkodin toimintakyvyn ja toiminnan kestävyyden vahvistaminen vuosina Hankkeelle myönnettiin jatkoa vuodeksi Hankkeen avulla kehitettiin lastenkodin toimintapuitteita, osaamista ja voimavaroja. Työryhmän tehtävänä oli seurata ja koordinoida hanketta lastenkodin kanssa. Opiskelijaryhmä: Hanna Rinkineva ja Olli Fabricius. Kehittää ja koordinoi opiskelijoiden asioita. Tiedotustyöryhmä: Marianne Zilliacus, Jenny Öhman ja Leena Rasanen. Ryhmä vastasi tiedotuksesta yhdistyksen kotisivuilla ja Facebook-sivuilla, kummisihteeri jäsen- ja kummikirjeillä. Kotisivujen uusimisessa Marianne Zilliacusta avustivat Hanna Rinkineva, Lea Metsä ja Jenny Öhman. Kotisivujen uusiminen on vielä kesken. Varainhankintatyöryhmä: Olli Fabricius, Ari Parkkola, Matti Hukka ja Juha Valtanen. Työryhmän tehtävänä oli seurata yhdistyksen varojen käyttöä ja kehittää varainhankintaa. Maailma kylässä -työryhmä: Jenny Öhman, Hanna Rinkineva ja Leena Rasanen. Ryhmä organisoi osallistumisen Maailma kylässä -tapahtumaan. Vapaaehtoiset ja opiskelijaharjoittelijat -työryhmä: Hanna Rinkineva ja Leena Rasanen. 2.4 Vapaaehtoiset ja harjoittelijat Lastenkodilla ei ollut vapaaehtoisia työntekijöitä vuonna Lahden ammattikorkeakoulusta harjoitteli lastenkodilla kaksi sosionomiopiskelijaa: Jasmin Jokinen ja Linda Nurmela, kumpikin kolme kuukautta keväällä Kevätkokous Sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin Hämeenlinnassa. Kokoukseen osallistui 8 jäsentä ja 1 vierailija. 2.6 Syyskokous Syyskokous järjestettiin Helsingissä Töölön yhteiskoulun tiloissa. Kokouksessa oli läsnä 18 jäsentä ja 2 vierailijaa. Kokous päätti vuoden 2017 jäsenmaksut seuraavasti: Jäsenmaksu, varsinainen jäsen 35 / vuosi Jäsenmaksu, kannatusjäsen 70 / vuosi Jäsenmaksu, opiskelija-kannatusjäsen 20 / vuosi Vuoden 2017 kummimaksujen suuruudeksi syyskokous päätti: Esikoululaisen kummimaksu 210 / vuosi Peruskoululaisen kummimaksu 350 / vuosi Lukiolaisen kummimaksu 600 / vuosi 2.7 Toiminnan kulut ja rahoitus Nakurun lapset ry:n toiminnan kulut katetaan kummeilta ja kannattajilta saatavilla kummimaksuilla, lahjoituksilla, jäsenmaksuilla, tuotemyynnillä sekä ulkoministeriön hankerahoituksella kun kehitysyhteistyöhanke on käynnissä. Vuonna 2016 tuotot olivat euroa ja kulut euroa. Koska opintojen kustannuksiin on jouduttu lainaamaan rahaa hankkeesta, palautettiin takaisin hankkeeseen euroa. Hankkeessa varat käytetään opiskelijoiden tarpeisiin lainajärjestelmän toteuttamiseksi (revolving fund). Tulos jäi euroa ylijäämäiseksi. 2

3 3. JÄSENYYDET JA OSALLISTUMISET Nakurun lapset ry on Kepa ry:n (Kehitysyhteistyön palvelukeskus) jäsenjärjestö. Nakurun lapset ry oli jälleen mukana Maailma kylässä-festivaalilla Näyttelyosastolla Mahdollisuuksien Tori -teltassa vieraili runsaasti kävijöitä. Näkyvyys tässä kehitysyhteistyön suurimmassa tapahtumassa on paitsi välttämätöntä myös hyödyllistä. 4. JÄSENTIEDOTUS JA VIESTINTÄ 4.1 Jäsentiedotus Nakurun lapset ry:n jäsenille lähetettiin jäsenkirjeitä ja tiedotteita, pääosin sähköpostin välityksellä. Sähköpostituslistalle osoitteensa antaneet saivat tammikuussa jäsenkirjeen, jossa kerrottiin koulunkäynnistä Keniassa huhtikuussa jäsenkirjeen, jossa tietoja peruskoulun ja lukion päättäneiden koulutuksesta toukokuussa jäsenkirjeen, jossa asiaa kevätkokouksesta ja Maailma kylässä -tapahtumasta syyskuussa jäsenkirjeen, jossa tietoja kummien tukemista nuorista ja opiskelusta marraskuussa jäsenkirjeen, jossa kutsu syyskokoukseen ja joulutervehdysten lähettämisestä marraskuussa vetoomuksen opiskelijoiden tukemisesta joulukuussa jäsenkirjeen, jossa asiaa syyskokouksesta ja hienoista taksvärkkilahjoituksista. Niille jäsenille, jotka eivät käytä sähköpostia, vastaavat tiedot lähetettiin postitse. Kummeille postitettiin tammikuussa 261, maaliskuussa 16, toukokuussa 241, heinäkuussa 67, elokuussa 190 ja lokakuussa 72 (yht. 848) kummilasten kirjettä. Kummit tapasivat toisiaan sääntömääräisten kokousten yhteydessä. Hallitus toivoo jäsenten osallistuvan aktiivisemmin kokouksiin Kotisivut ja Facebook Nakurun lapset ry:n kattavin tiedotuskanava on kotisivut Sivujen sisältöä päivittää yhdistys ja sitä ylläpitää vapaaehtoistyönä viestintätoimisto Viidakkorumpu Oy (Turku). Kotisivuja päivitettiin tarpeen mukaan ja ajankohtaista-osiossa tiedotettiin lastenkodin tilanteesta ja tapahtumista. Kotisivujen uudistamista jatkettiin vuoden aikana. Nakurun lapset ry on mukana sosiaalisessa mediassa omalla Facebook-sivulla, Sivustolla kerrottiin lastenkodin kuulumisista pitkin vuotta Muu viestintä Hämeen Sanomissa julkaistiin lastenkodilla vierailleen toimittaja Tia Yliskylän juttu "halimisturismista". Hämeen Sanomissa julkaistiin Nakurun lapset ry:n perustajajäsenten Anna-Liisa Jarkon, Heikki Jarkon, Airi Suvannon ja Heljä Vänskän kiitokset kummitoimintaa 30 vuoden aikana tukeneille jutussa "Kummius kierrättää hyvää". Kummisihteeri vieraili kertomassa kummitoiminnasta Kulosaaren ala-asteella, 2.6. Töölön yläasteella ja Monikulttuurikeskus Gloriassa (Jyväskylä). 5. KUMMITOIMINTA 5.1 Perustietoa kummitoiminnasta Kummitoiminta on Nakurun lapset ry:n ydintoimintaa. Vuoden 2016 lopussa Nakurun lapset ry:llä oli 337 jäsentä ja 54 kannattajajäsentä. Jäsenistä kouluja tai päiväkoteja oli 10 ja muita yhteisöjä tai yrityksiä oli 28. Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Vuosi

4 Kummilapsia oli toimintavuoden päättyessä 354. Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Vuosi 2016 Yht. Poikia Tyttöjä Yht. Poikia Tyttöjä Yht. Poikia Tyttöjä Yht Kummilapsia kouluissa: Vuosi 2014 Vuosi 2015 Vuosi 2016 Esikoulkoulkoulkoulkoulkoulu Perus- Lukio Yht. Esi- Perus- Lukio Yht. Esi- Perus- Lukio Yht Peruskoulun ja lukion lukuvuosi päättyy kalenterivuoden lopussa. Ammattiin opiskelu aloitetaan oppilaitoksesta riippuen eri aikoina vuotta, usein seuraavana syksynä. Opiskelupaikkaa ja opiskelun alkua odotellessa 18 lukion päättänyttä nuorta kävi tietotekniikkaan perehdyttävän 3 kk kurssin Nakuru Training Institute`ssa (Nakurun lapset ry:n kehitysyhteistyöhankkeena vuosina perustettu ammattikoulu). NTI/ vast Opiskelevia/ rahoitus Opiskelevia/ oppilaitos Valmistuneita/ oppilaitos Vuosi Comp Kummi Kummi +OT OT Yht. Amm. oppilts Korkeakoulu Yht. Amm. oppilts Korkeakoulu Yht Arvio 55 * Arvio 22 * Lukuun eivät sisälly lukion marraskuussa 2016 päättäneet 20 nuorta, joista ainakin osa aloittaa opiskelun syksyllä 2017 Lyhenteet: OT = opintotili, NTI = Nakuru Training Institute (Center of Hope) Ammattiin valmistutaan ammattioppilaitoksen tai korkeakoulun kursseilla suorittamalla Certificate tai Diploma. Korkeakouluissa voidaan opiskella pidemmälle, alempaa (Bachelor) tai ylempää (Master) tutkintoa varten. Opiskelevia/ tutkinto Valmistuneita/ tutkinto Vuosi Certificate Diploma Bachelor Master Certificate Diploma Bachelor Master Muu * * alempi kuin certificate Koululaisten (266) ja jo opiskelevien (58) kummilasten lisäksi 20 kummilasta odotti opiskelupaikkaa, seitsemän (7) naisopiskelijan opinnot olivat keskeytyksissä (raskaus) ja kolmen (3) opintojen tilannetta selvitellään. Ammattiin valmistui 10 nuorta. Vuosien varrella valmistuneita on yhteensä Varainhankinta ja käyttö Yhdistys keräsi toimintavuoden aikana kummitoimintaan yhteensä euroa. Vuosi Kummiraha Opintotukiraha Taksvärkki Erilainen Kuukausi- Muu Yhteensä lahja lahjoitus lahjoitus Kummit rahoittivat opintoja eurolla. Ali & Tujan Nylundin säätiö lahjoitti naisopiskelijoita varten euroa. Erilainen lahja kauppa on osa vakiintunutta toimintaa. Ostettavat tuotteet löytyvät kotisivuilta osoitteesta Lahja- ja lahjoitusvaroilla hankittiin ruokaa, tuettiin jatko-opiskelijaa, järjestettiin lastenjuhlat sekä hankittiin syntymätodistuksia. Vauvoille ostettiin D-vitamiinia. 4

5 Kummitoiminnan rahallinen tuki lastenkodille oli yhteensä euroa: kummilasten koulukuluihin lähetettiin euroa, opintoihin euroa (lisäksi hankkeen puolelta euroa) ja muihin tarpeisiin 2149 euroa. Lastenkodin hyväksi koitui myös yhdistyksen omarahoitusosuus euroa kehitysyhteistyöhankkeessa Kummimatka Kummimatka järjestettiin Matkalle osallistujia oli 7 yhden joutuessa peruuttamaan viime hetken loukkaantumisen takia. Lea Metsä jäi toiseksi viikoksi selvittelemään kummi- ja hankeasioita. 6. HANKETOIMINTA 6.1 Kehitysyhteistyöhanke Vuoden 2016 hankesuunnitelmasta toteutettiin 85 prosenttia. Hankkeen maksatuksia siirtyi vuoden 2017 puolelle runsaat euroa. Hankkeen työntekijöiden työsuhde päättyi vuoden lopulla. Kirjanpitäjän hanketyö jatkui 3 kk:n ajan vuoden 2017 puolelle. Hankkeen loppuraportti ulkoasiainministeriölle laaditaan toukokuun 2017 loppuun mennessä sisältäen vuosien 2016 ja 2017 toiminnan. Tulosalueittain toteutettuja asioita: Tulosalue 1: Edistää Nakurun lapset ry:n kummiohjelmassa olevien lasten ja nuorten tasavertaisia kouluttautumismahdollisuuksia. Koulujen lukumäärässä on päästy toimivalle tasolle. Koulujen muutokset ovat osa normaalia työtehtävää. Oppimisvaikeuksissa olevia oppilaita on siirretty kouluun, joka on erikoistunut heidän auttamiseen. Opiskelijoiden lainaohjelma on otettu käyttöön. Opinto-ohjausta annettiin kaikille peruskoulun kahdeksatta (std 8) ja lukion neljättä (F4) luokkaa käyville nuorille. Kirjalliset ohjeet ovat valmiit. Tulosalue 2: Voimaannuttaa huoltajaperheiden kykyä pitää huolta kummilapsista. 312 huoltajaa osallistui pienimuotoista yksityisyrittäjyyttä kouluttaville kursseille, joita pidettiin kuudessa työpajassa. 7 perhettä osallistui pilottikokeiluun. Kokeilu oli onnistunut ja kaikki saivat kanalansa toimimaan ja kananmunatuotannon käyntiin. Seurantaa jatketaan, saadaanko toiminnalla pitempiaikaisia sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia perheiden arkeen. 503 kummilasta ja huoltajaa osallistui viiteen (5) terveysasioita käsittelevään tilaisuuteen. Tulosalue 3: Voimistaa yksilöllistä ja institutionaalista kykyä parantaa laatua ja kestävyyttä kummiohjelman aktiviteettien osalta. Henkilökunnan koulutus toteutettiin loppuun. Alumniyhdistys on toiminnassa. Kakamegan toimisto suoritti sille suunnitellut työt. Hankkeen kaksi sosiaalityöntekijää lopettivat työt vuoden loppuun mennessä. Tulosalue 4: Parantaa lastenkodin asuinympäristöä. Klinikka- ja hallintorakennuksen suunnitellut korjaukset toteutettiin. 6.2 Rahoitus ja kulut Nakurun lapset ry sai hanketoimintaansa ulkoasiainministeriön kehityspoliittisen osaston kansalaisjärjestöjen valtionapua. Ministeriön hankerahaa käytettiin euroa yhdistyksen omarahoitusosuuden ollessa euroa. Sopimuksen mukaan yhdistys vastasi 15% hankkeen rahoituksesta niin, että ½ maksettiin rahana ja ½ tehtiin vapaaehtoistyönä. Hallituksen jäsenten tekemät työtunnit kirjattiin ja arvotettiin ohjeistuksen mukaisesti 14,50 euroa/tunti Suomessa ja 5,00 euroa/tunti Keniassa. Lastenkodin hankkeeseen tehtiin vuonna 2016 yhteensä 982 tuntia, rahalliselta arvoltaan euroa. Rahoitus Kulut Vuosi UM Yhdistys Yht. AMCH Kummisihteeri Koulutus Suomessa Seuranta (matkat) Muut Yht

6 6.3 Hankematkat Nakuruun Puheenjohtaja Ari Parkkola teki hankematkat maaliskuussa ja lokakuussa Lea Metsä oli hankematkalla elokuussa. Olli Fabricius ja Marika Lohi vierailivat lastenkodilla huhtikuussa keskittyen hankkeen talousseurantaan. 7. TALOUSYHTEENVETO Euroa % kerätyistä varoista Kummirahat, opintorahat ja lahjoitukset ,3 Jäsenmaksut ,3 Tuotemyynti(netto) ja korko 701 0,4 Yhteensä ,0 Lastenkotiin ,5 Lastenkodin hankkeeseen (yhdistyksen osuus) ,7 Yhteensä ,2 Hallintokulut olivat 2557 euroa, jotka kohdennettiin hankkeen flat rate -osioon. Nakurun lapset ry:n tilinpäätös 2016 osoittaa tilikaudella ,45 euroa ylijäämää. 6

Yhdistyksen kunniapuheenjohtaja on Anna-Liisa Jarkko Hämeenlinnan Lammilta. Hallitus kokoontui vuoden 2017 aikana yhdeksän (9) kertaa.

Yhdistyksen kunniapuheenjohtaja on Anna-Liisa Jarkko Hämeenlinnan Lammilta. Hallitus kokoontui vuoden 2017 aikana yhdeksän (9) kertaa. T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 7 Kummitoiminnan 32. vuosi Nakurun lapset ry:n toiminnan tavoitteet: 1. Kummitoiminnalla pyritään takaamaan oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen lapsuus kummitoimintamme

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 Kummitoiminnan 30. vuosi. Nakurun lapset ry:n toiminnan tavoitteet:

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 Kummitoiminnan 30. vuosi. Nakurun lapset ry:n toiminnan tavoitteet: T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 Kummitoiminnan 30. vuosi Nakurun lapset ry:n toiminnan tavoitteet: 1. Kummitoiminnalla pyritään takaamaan oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen lapsuus kummitoimintamme

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 14 Kummitoiminnan 29. vuosi. Nakurun lapset ry:n toiminnan tavoitteet:

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 14 Kummitoiminnan 29. vuosi. Nakurun lapset ry:n toiminnan tavoitteet: T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 14 Kummitoiminnan 29. vuosi Nakurun lapset ry:n toiminnan tavoitteet: 1. Kummitoiminnalla pyritään takaamaan oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen lapsuus kummitoimintamme

Lisätiedot

Lastenkodin toiminnan kehittämisen kannalta merkittävin tapahtuma oli kehitysyhteistyöhankkeen alkaminen.

Lastenkodin toiminnan kehittämisen kannalta merkittävin tapahtuma oli kehitysyhteistyöhankkeen alkaminen. T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 13 Kummitoiminnan 28. vuosi Nakurun lapset ry:n toiminnan tavoitteet: 1. Kummitoiminnalla pyritään takaamaan oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen lapsuus kummitoimintamme

Lisätiedot

Kummitoiminta kasvoi edelleen vuoden 2011 aikana. Kummilapsia yhdistyksellä oli vuoden lopussa 383.

Kummitoiminta kasvoi edelleen vuoden 2011 aikana. Kummilapsia yhdistyksellä oli vuoden lopussa 383. T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 1 Kummitoiminnan 26. vuosi Nakurun lapset ry:n toiminnan tavoitteet: 1. Kummitoiminnalla pyritään takaamaan oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen lapsuus kenialaisen kummitoimintamme

Lisätiedot

Ulkoasianministeriö hyväksyi muutoksitta lastenkodille haetun kehitysyhteistyöhankeen vuosille 2013 2015.

Ulkoasianministeriö hyväksyi muutoksitta lastenkodille haetun kehitysyhteistyöhankeen vuosille 2013 2015. T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 2 Kummitoiminnan 27. vuosi Nakurun lapset ry:n toiminnan tavoitteet: 1. Kummitoiminnalla pyritään takaamaan oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen lapsuus kummitoimintamme

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuvittajat ry, Illustratörerna i Finland rf, kansainvälisissä yhteyksissä epävirallinen englanninkielinen nimi on Illustrators

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä 1 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISTÄ... 3 ORGANISAATIO hallitus... 5 henkilöstö... 5 tilintarkastus... 5 kirjanpito... 6 TOIMINTA yhdistyksen kokoukset ja jäsenet... 6 muu toiminta... 6 tiedottaminen... 8 TULEVA

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry, lyhennettynä KSSY. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja sen toiminta-alue

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 2 LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen. Säätiön kotipaikkakunta on Helsinki. 2 Tarkoitus Lasten ja nuorten

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen tukisäätiön hallitus 17.9.2015 1 (4) ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen 1 Säätiön nimi on Etelä-Karjalan ammatillisen koulutuksen tukisäätiö sr ja kotipaikka

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille. ESITYSLISTA Ratamestarinkatu 11 00520 HELSINKI taso@talentia.fi YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika: Lauantai 19.11.2016, klo 17. Paikka: Turun Konservatorio, Crichton-sali. Linnankatu 60, 20100 Turku 1 Kokouksen

Lisätiedot

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Pöytäkirja Sääntömääräinen kevätkokous Aika: 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: Tampereen yliopisto, C-siipi, ryhmätyötila 1 Läsnäolijat: Aino Haaranen

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous Hallituksen tekemä ehdotus yhdistyksen sääntöjen muuttamiseksi. Vasemmalla ovat säännöt nykyisessä muodossaan. Oikealla ne pykälät kokonaisuudessaan, joihin hallitus esittää muutoksia. Suomen Tanskalais-ruotsalaiset

Lisätiedot

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa 12.6.2012 Patentti- ja Rekisterihallituksen ennakkotarkastuspäätös 14.01.2013 SUOMEN DIABETESLIITTO

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely Luovin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden huoltajille

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Viestinnän

Lisätiedot

Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt

Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt 1 Nimi ja perustamispäivä Virallinen nimi: Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Perustamispäivä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki, kieli suomi ja toimintavuosi 1.7. 30.6.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki, kieli suomi ja toimintavuosi 1.7. 30.6. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kansainvälisen eläinlääketieteenopiskelijoiden järjestön Suomen jaosto ry ja sen lyhenne on IVSA Finland. Näissä säännöissä sitä kutsutaan jäljempänä nimellä Yhdistys.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni.

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö. KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 YLEISTÄ HALLITUS YHDISTYKSEN KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ Kokoukset Yhdistyksen jäsenet

Lisätiedot

2. SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET, HALLITUKSEN JA TOIMIKUNTIEN JÄRJESTÄYTYMINEN

2. SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET, HALLITUKSEN JA TOIMIKUNTIEN JÄRJESTÄYTYMINEN TOIMINTAKERTOMUS 2004 1. YLEISTÄ 1.1 Kehittämisen, kehittymisen ja muutosten aikaa Nakurun lapset ry:n vuosi 2004 oli vaiherikasta aikaa. Kummitoiminnassa keskityttiin Nakurussa pidettävän kummirahakirjanpidon

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot