Eheyttämisen edellytykset (EHED) Eheyttämiselle edellytyksiä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eheyttämisen edellytykset (EHED) Eheyttämiselle edellytyksiä"

Transkriptio

1 Eheyttämisen edellytykset (EHED) Eheyttämiselle edellytyksiä Täydennysrakentamiselle ja sen suunnittelulle luodaan edellytyksiä esimerkiksi työstämällä kontekstia, keskeisimpien toimijoiden yhteistyön lähtökohtia ja käytännön yhteistyön reunaehtoja siis koko toimintaympäristöä. Eheyttämisen edellytykset -tutkimushankkeessa on tarkasteltu sellaisia menettelyjä, joiden valinnasta olisi hyvä sopia aluekehityshankkeiden suunnitteluvaiheessa tai jo

2 täydennysrakentamisen suunnittelun toimintaympäristöä kehitettäessä. Hankkeessa on tutkittu Kaukovainion lähiön täydennysrakentamista tukevaa toimintaympäristöä, joka koostuu seuraavista tekijöistä: Kontekstin mahdollisuudet ja rajoitteet Keskeisimpien toimijoiden yhteistyön lähtökohdat Käytännön yhteistyön reunaehdot Tohtorikoulutettava Hanna Kosunen on tutkinut kaupunkiuudistuspolitiikkojen kehityskaarta ja strategioita, joilla voidaan lähestyä markkinatilanteeltaan seisahtuneen lähiön kehittämistä. Hän on hyödyntänyt muuan muassa asiantuntijahaastatteluja ja tohtorikoulutettava Tiina Hotakaisen kokoamaa kansainvälisiä aluekehityskohteita kuvaavaa aineistoa. Tutkijatohtori Sari Hirvonen-Kantola on mallintanut alueidenkäytön suunnittelun ja hyvinvointia edistävien palvelujen työntekijälähtöistä yhteistyötä. Hän on hyödyntänyt aineistonaan erityisesti Tulevaisuuden Kaukovainio -hanketta. Tutkimusavustaja Karri Hakala selvitti mahdollisuuksia riittävän suuren lisärakennusoikeuden muodostamiseksi täydennysrakennettavaan kortteliin perehtymällä asunto-osakeyhtiöiden yhteistyöhön perustuvien, kiinteistönrajoja häivyttävien pihasuunnittelu- ja pysäköintiratkaisujen taloudellishallinnollisiin edellytyksiin. Kaupunkiuudistusstrategiat Tutkimushankkeessa on tunnistettu neljä erilaista kaupunkiuudistusstrategiaa, joilla voidaan

3 Tutkimushankkeessa on tunnistettu neljä erilaista kaupunkiuudistusstrategiaa, joilla voidaan jäsentää markkinatilanteeltaan seisahtuneen lähiön kehittämistä: Valtiojohtoinen kaupunkiuudistus, jossa alueellinen yhteistyö on valtion tavoitteiden toteutuksen väline. Kiinteistövetoinen kaupunkiuudistus, jossa alueellisen yhteistyön tavoitteena on parantaa alueen taloudellista kilpailukykyä ympäristössään. Yhteisövetoinen kaupunkiuudistus, jossa alueellisen yhteistyön tavoitteena ei ole taloudellinen kannattavuus, mutta mahdollisesti palvelukuorman jakamisesta saatava hyöty. Integroitu kaupunkiuudistus, jossa valtiojohtoinen, kiinteistövetoinen ja yhteisövetoinen kaupunkiuudistus nivotaan yhteen. Alueen yhteistyön tavoitteena on tällöin edistää alueen elinvoimaisuutta ja omatoimisuutta sekä kehittymistä luontevaksi osaksi yhdyskuntarakennetta. Lisäksi lähiökehittämisen lähestymistapa on riippuvainen alueen markkinatilanteesta (nousevalaskeva). Täydennysrakentamishankkeet näyttävät voivan toteutua vasta, kun asuinalueen imago vastaa uudisrakennettavien asuntojen arvoa. Lähiökehittämisen lähestymistapa on riippuvainen myös kehittäjien suhtautumisesta markkinoihin (markkinakriittinen-markkinajohtoinen), ja markkinaorientaation valinta ohjaa lähiökehittämiseen sisältyvää monialaista yhteistyötä. Elämänilmiöiden tai niihin liittyvien tarpeiden luokittelut eivät sellaisenaan vastaakaan alueidenkäytön suunnittelun ja hyvinvointipalveluiden yhteistyön rakenteita, vaan yhteistyölle voidaan tunnistaa kaupunkikehittämisen prosesseihin mukautuvat motiivit. Huomio on kiinnitettävä lähiökehittämisen alkuvaiheisiin, jolloin on tunnistettava ja valittava markkinatilanteeseen soveltuva kaupunkiuudistuksen strategia. Myös aluebrändäys tukee lähiökehittämistä. Toteuttaja

4 Oulun yliopisto, Arkkitehtuurin tiedekunta Vastuullinen johtaja professori Helka-Liisa Hentilä, yhdyshenkilö tutkijatohtori Sari Hirvonen-Kantola Hankkeen liitynnät muihin hankkeisiin Tulevaisuuden Kaukovainio -hanke, Oulun kaupunki KAKETSU KAukovainion KEstävä TulevaiSUus, Oulun ammattikorkeakoulu Julkaistut artikkelit ja lähdetiedot Kosunen, Hanna Hirvonen-Kantola, Sari Hentilä, Helka-Liisa (in press ) Preconditions of Urban Infill in Residential Areas with Low Market Position. Julkaisussa: DATUTOP 34. Tampere University of Technology, Tampere. Hirvonen-Kantola, Sari (2014) Kohti sujuvaa alueidenkäytön suunnittelun ja hyvinvointipalvelujen yhteistyötä. In: Hentilä, Helka-Liisa et al. (Toim.): Proceedings of the 6th Symposium of Architectural Research 2014: Designing and Planning of the Built Environment for Human Well-Being. University of Oulu, Oulu, s

5 TALOUSTIEDOT ARAn avustusmäärä hankkeelle vuosina Kehittämisavustus:

EHEYTTÄMISEN EDELLYTYKSET (EHED)

EHEYTTÄMISEN EDELLYTYKSET (EHED) 1 EHEYTTÄMISEN EDELLYTYKSET (EHED) Oulun yliopisto, Arkkitehtuurin tiedekunta 1.10.2013-31.12.2015 Vastuullinen johtaja koulutusrehtori, professori Helka-Liisa Hentilä Asuinalueiden kehittämisohjelma 2013-2015

Lisätiedot

MAAKUNTALÄHIÖN TÄYDENNYS- JA LISÄRAKENTAMISEN TALOUDELLISHALLINNOLLISET EDELLYTYKSET

MAAKUNTALÄHIÖN TÄYDENNYS- JA LISÄRAKENTAMISEN TALOUDELLISHALLINNOLLISET EDELLYTYKSET 1 MAAKUNTALÄHIÖN TÄYDENNYS- JA LISÄRAKENTAMISEN TALOUDELLISHALLINNOLLISET EDELLYTYKSET Eheyttämisen edellytykset (EHED) Oulun yliopisto, Arkkitehtuurin tiedekunta Tutkijatohtori Sari Hirvonen-Kantola sari.hirvonen-kantola@oulu.fi

Lisätiedot

Muuttovirtojen vaikutus alueelliseen eriytymiseen pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudun muuttovirtojen rakenteet ja taustatekijät

Muuttovirtojen vaikutus alueelliseen eriytymiseen pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudun muuttovirtojen rakenteet ja taustatekijät Muuttovirtojen vaikutus alueelliseen eriytymiseen pääkaupunkiseudulla Muuttovirrat eriyttävät pääkaupunkiseudun asuinalueita niin, että osasta asuinalueita on tullut läpikulkupaikkoja, joille muuttaa pienituloisia

Lisätiedot

Ikääntyneet paikallisen yhteisöllisyyden rakentajina

Ikääntyneet paikallisen yhteisöllisyyden rakentajina Ikääntyneet paikallisen yhteisöllisyyden rakentajina Tutkimus kohdistui Lahdessa sijaitsevaan Liipolan asuinalueeseen. Liipolassa, kuten monissa muissakin saman aikakauden asukasrakenteeltaan nopeasti

Lisätiedot

Alueidenkäytön. suunnittelun ja. elinkeinopolitiikan. yhteistyö. Sari Hirvonen-Kantola Tutkijatohtori Oulun yliopisto

Alueidenkäytön. suunnittelun ja. elinkeinopolitiikan. yhteistyö. Sari Hirvonen-Kantola Tutkijatohtori Oulun yliopisto Alueidenkäytön suunnittelun ja elinkeinopolitiikan yhteistyö Sari Hirvonen-Kantola Tutkijatohtori 30.8.2017 2 ( Vantaan kaupungin mittausosasto 2013, julkaistu tekijänoikeuksien haltijan luvalla). Kunnissa

Lisätiedot

Pihkassa Männistöön Yhteistyöllä ja ennakkoluulottomilla kokeiluilla rakennetaan ikäystävällinen ja osallistuva asuinalue.

Pihkassa Männistöön Yhteistyöllä ja ennakkoluulottomilla kokeiluilla rakennetaan ikäystävällinen ja osallistuva asuinalue. Pihkassa Männistöön Yhteistyöllä ja ennakkoluulottomilla kokeiluilla rakennetaan ikäystävällinen ja osallistuva asuinalue. Hankkeen keskiössä olleeseen vanhaan kouluun saneerattiin hyvinvointipalveluja

Lisätiedot

Mediakoulutuksen ja -yritysten keskittymä Tesomaan. Yhteistyössä kohti omavoimaista yhteisöä

Mediakoulutuksen ja -yritysten keskittymä Tesomaan. Yhteistyössä kohti omavoimaista yhteisöä Oma Tesoma Oma Tesoma -hanke on useista projekteista koostuva laaja-alainen kehityshanke, jolla tavoitellaan Tesoman asuin- ja palvelualueelle uudenlaista hyvinvointia sekä houkuttelevuutta kehittämällä

Lisätiedot

Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku

Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku Turun hankkeessa keskityttiin olemassa olevien ja uusien palveluiden kehittämiseen kohdealueilla, verkostotyöskentelyn ja viestinnän

Lisätiedot

Asukkaat, teknologiat ja ympäristö:

Asukkaat, teknologiat ja ympäristö: Asukkaat, teknologiat ja ympäristö: jatkuvuuksien merkitys kaupunkisuunnittelussa ASU-LIVE Lahti 23.-24.10.2014 Helena Leino Ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Lisätiedot

FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland

FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland Tiina Merikoski, Landscape Architect (M.Sc) Aalto University School of Science and Technology Department of Architecture

Lisätiedot

Kokonaisvaltaista asuinalueen kehittämistä infrastruktuurista palveluihin Kaukovainio

Kokonaisvaltaista asuinalueen kehittämistä infrastruktuurista palveluihin Kaukovainio Kokonaisvaltaista asuinalueen kehittämistä infrastruktuurista palveluihin Kaukovainio projektipäällikkö Mervi Uusimäki, Oulun kaupunki kaavoitusarkkitehti Antti Määttä, Oulun kaupunki ja yliopettaja Pirjo

Lisätiedot

Onko elinkaariajattelu unohdettu kaupunki- ja kiinteistökehityksessä?

Onko elinkaariajattelu unohdettu kaupunki- ja kiinteistökehityksessä? Onko elinkaariajattelu unohdettu kaupunki- ja kiinteistökehityksessä? Kestävä kaupunki malli elinkaarijohtamiseen ERA17-vuosipäivä: Tulevaisuuden kaupunki viisaampaa asumista ja kestävämpää liikkumista

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 57 1 KIINTEISTÖVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI 57 1 KIINTEISTÖVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI 57 1 ESITYS MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMISEKSI LLE TÄYDENNYSRAKENTAMISKORVAUKSEN SUORITTAMISEKSI ARA- VAKRUUNU OY:LLE (LAAJASALO, TONTTI 49080/4) Kv 2009-1443 Taustaa Kiinteistölautakunta päätti

Lisätiedot

KAKETSU KAukovainion KEstävä TulevaiSUus

KAKETSU KAukovainion KEstävä TulevaiSUus KAKETSU KAukovainion KEstävä TulevaiSUus 2013 2015 ASUINALUEIDEN KEHITTÄMISOHJELMA 2013 2015 Osahanke liittyen Oulun kaupungin hankkeeseen: TULEVAISUUDEN KAUKOVAINIO Hankkeen taustaa Kohdealueena Oulun

Lisätiedot

JHS129 Julkisten verkkopalvelujen suunnittelu ja kehittäminen. JHS-jaosto

JHS129 Julkisten verkkopalvelujen suunnittelu ja kehittäminen. JHS-jaosto JHS129 Julkisten verkkopalvelujen suunnittelu ja kehittäminen JHS-jaosto 23.05.2014 Sisältö Käsitteet ja tavoitteet Työskentelyprosessi Suositusluonnoksen esittely 2 Käsitteet ja tavoitteet 3 Verkkopalvelu

Lisätiedot

Tampereen yliopiston rakennusperinnön hoidon maisteriohjelma Olli-Paavo Koponen Arkkitehtuurin historia

Tampereen yliopiston rakennusperinnön hoidon maisteriohjelma Olli-Paavo Koponen Arkkitehtuurin historia Tampereen yliopiston rakennusperinnön hoidon maisteriohjelma 10.4.2019 Olli-Paavo Koponen Arkkitehtuurin historia Syksystä 2019 alkaen Tampereen yliopiston Rakennetun ympäristön tiedekunnan Arkkitehtuurin

Lisätiedot

Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK

Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Aluksi Pääkaupunkiseudulla useita sosiaalialalle kouluttavia ammattikorkeakouluja Diak, Laurea,

Lisätiedot

KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA

KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA Mistä tulet Etelä-Karjala? Kulttuuriperintö, kulttuuriympäristö ja arkkitehtuuripolitiikka maakunnan tulevaisuuden vetovoimatekijöinä Seminaari 24.1.2014 KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA

Lisätiedot

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA Onko taloyhtiöönne tulossa isoja remontteja? Mistä rahaa putkiremonttiin tai muihin perusparannuksiin? Täydennysrakentaminen samalla tontilla tai nykyisen asuinrakennuksen

Lisätiedot

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti Satakunta 13.11.2018 Koordinaattori Sari Uoti Maakuntaohjelma 2018-2021 Kehittämisteemat Toimintalinja 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ Yrittäjyys Työllisyys ja sosiaalinen osallisuus Teollisuuden uudistuminen

Lisätiedot

Terveydenhuollon alueellisen ja paikallisen kokonaisarkkitehtuurin hallintamallin suunnitteluprojekti 4/11 11/

Terveydenhuollon alueellisen ja paikallisen kokonaisarkkitehtuurin hallintamallin suunnitteluprojekti 4/11 11/ Terveydenhuollon alueellisen ja paikallisen kokonaisarkkitehtuurin hallintamallin suunnitteluprojekti 4/11 11/11 28.10.2011 Karri Vainio Sisältö Arkkitehtuurinhallinnan tavoitteet Rajaukset Lähtötilanne

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Pirjo Sirola-Karvinen, projektipäällikkö p. 0500 444575 Merja Turpeinen, tutkija p. 030 4742669 Maria Rautio, kehittämispäällikkö Päivi Husman, hankkeen vastuullinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry.

Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry. Toimintasuunnitelma 2019 Hämeen Yrittäjät ry. Hämeen Yrittäjät TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Vaikuttaa Verkostoi Vahvistaa 13.9.2018 Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Yhteinen matka Parannamme yrittäjien asemaa

Lisätiedot

MeWeT Multifuctional Environment for

MeWeT Multifuctional Environment for MeWeT Multifuctional Environment for Well-being enhancing Technology 15.3.2017 TKI-foorumi, Satakuntaliitto Sari Merilampi /Samk, Krista Toivonen / Sataedu MeWeT (Multifunctional environment for Well-being

Lisätiedot

Maailma muuttuu muuttuuko koulu?

Maailma muuttuu muuttuuko koulu? Janne Pietarinen professori kasvatustiede, erityisesti perusopetuksen ja opettajankoulutuksen tutkimus Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Maailma muuttuu muuttuuko koulu? Suomalaisen

Lisätiedot

Asuinalueiden kehittämishanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku

Asuinalueiden kehittämishanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku Asuinalueiden kehittämishanke 2013-2015 Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku 3.6.2013 Katariina Hilke 1 Turun hanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet

Lisätiedot

Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikka. Kehityskaari Katsaus olemassa olevaan tietoon Marika Latvala, RAKLI ry

Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikka. Kehityskaari Katsaus olemassa olevaan tietoon Marika Latvala, RAKLI ry Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikka Kehityskaari Katsaus olemassa olevaan tietoon Marika Latvala, RAKLI ry Täydennysrakentaminen 17.11.2014 1 Sisältö Tutkimukset ja kehityshankkeet Kaupungit

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 VAJAALIIKKEISTEN KUNTO RY. WWW.VLKUNTO.FI 15.11.2007 HKI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ EEVA SEPPÄLÄ 1. PROJEKTIN VISIO Lasten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

Ympäristöministeriö Markku Karjalainen, Associate Professor (rakennusoppi), Tampereen teknillinen yliopisto

Ympäristöministeriö Markku Karjalainen, Associate Professor (rakennusoppi), Tampereen teknillinen yliopisto Kilpailun järjestäjät Helsingin kaupunki, Aalto-yliopisto, Ympäristöministeriö ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA. Palkintolautakunta Helsingin kaupunki Anni Sinnemäki, palkintolautakunnan puheenjohtaja,

Lisätiedot

ASUMINEN OSANA HYVINVOINTIA. Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Kaupunkitutkimusinstituutti Helsingin yliopisto

ASUMINEN OSANA HYVINVOINTIA. Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Kaupunkitutkimusinstituutti Helsingin yliopisto ASUMINEN OSANA HYVINVOINTIA Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Kaupunkitutkimusinstituutti Helsingin yliopisto SUOMALAISEN HYVINVOINTIVALTION RAKENTAMISEN PERUSKIVI ON OLLUT ASUNTOPOLITIIKKA

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

MERIALUESUUNNITTELUN YHTENÄINEN LÄHESTYMISTAPA HANKE Ajankohtaistilaisuus klo 12:30-15:30 Ympäristöministeriö, Pankkisali

MERIALUESUUNNITTELUN YHTENÄINEN LÄHESTYMISTAPA HANKE Ajankohtaistilaisuus klo 12:30-15:30 Ympäristöministeriö, Pankkisali MERIALUESUUNNITTELUN YHTENÄINEN LÄHESTYMISTAPA HANKE 2017 Ajankohtaistilaisuus 18.4.2018 klo 12:30-15:30 Ympäristöministeriö, Pankkisali Merialuesuunnittelun yhtenäinen lähestymistapa -hanke Työtapa Kysely

Lisätiedot

parempi lähiö Asuinalueiden kehittämisohjelman tutkimusjulkaisu

parempi lähiö Asuinalueiden kehittämisohjelman tutkimusjulkaisu ASUINALUEIDEN KEHITTÄMISOHJELMAN TUTKIMUSJULKAISU Tutkitusti parempi lähiö Asuinalueiden kehittämisohjelman tutkimusjulkaisu Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) Ympäristöministeriö ASUINALUEIDEN

Lisätiedot

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety (RECEPS) Anna-Maija Tolppanen 26.9.2013 III sosiaali-

Lisätiedot

Maa Kiinteistösuunnittelu. Sarkajako

Maa Kiinteistösuunnittelu. Sarkajako Maa-20.3371 Kiinteistösuunnittelu Sarkajako Kiinteistörakenne 1400 -luvulla Kiinteistörakenne 2000 -luvulla Arvo Vitikainen 2015 MAANJAOT ELI KIINTEISTÖJAOTUSTA MUUTTAVAT HANKKEET ALUEELLISET MAANJAOT

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen kaupunkisuunnittelun haasteena JULMA-hankkeen tuloksia ja pohdintoja Sari Puustinen 1

Täydennysrakentaminen kaupunkisuunnittelun haasteena JULMA-hankkeen tuloksia ja pohdintoja Sari Puustinen 1 Täydennysrakentaminen kaupunkisuunnittelun haasteena JULMA-hankkeen tuloksia ja pohdintoja 03.12.2015 Sari Puustinen 1 Asunto on ihmisen käyttöliittymä yhteiskuntaan 03.12.2015 Sari Puustinen 2 Täydennysrakentaminen

Lisätiedot

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi 13 14 Hyvä opiskelija! Tervetuloa opiskelemaan Oulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

www.asli.fi Tampere University of Technology Construction Management and Economics Korkeakoulunkatu 5 P.O. Box 600 FI-33101 Tampere Finland

www.asli.fi Tampere University of Technology Construction Management and Economics Korkeakoulunkatu 5 P.O. Box 600 FI-33101 Tampere Finland www.asli.fi Tampere University of Technology Construction Management and Economics Korkeakoulunkatu 5 P.O. Box 600 FI-33101 Tampere Finland Asumisen liiketoiminnan tutkimusryhmä ASLI Ensimmäinen asumisen

Lisätiedot

Kyselyyn vastanneita yhteensä n = 1217

Kyselyyn vastanneita yhteensä n = 1217 Kyselyyn vastanneita yhteensä n = 0 00 3 30 300 0 00 0 00 0 0 3 0 3 3 Arkkitehtuurin tiedekunta tiedekunta En opiskele Oulun yliopistossa, mutta luen Oulun ylioppilaslehteä. Humanistinen tiedekunta Kaivannaisalan

Lisätiedot

Hippa. Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla

Hippa. Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla Hippa Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla Toini Harra, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirsi Jokinen, lehtori, Oulun ammattikorkeakoulu Päivi Meriläinen, palveluesimies,

Lisätiedot

Tulokset Turun kaupungin näkökulmasta

Tulokset Turun kaupungin näkökulmasta Tulokset Turun kaupungin näkökulmasta Rakli Elinvoimaa lähiöihin klinikkatyöskentelyn tulostyöseminaari 7.6.2016 Tuomas Heikkinen, johtaja, konsernihallinto Minna Sartes, toimialajohtaja, vapaa-aikatoimiala

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT Taustaa

Lisätiedot

Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä. Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki

Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä. Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki YHTEISÖ Mitä avoimella innovaatioalustalla tarkoitetaan? Verkostovaikutus TILA TOIMINTA (Raunio ym. 2016) Mitä avoimella

Lisätiedot

Henkilötietosuojattu data

Henkilötietosuojattu data Henkilötietosuojattu data Päivi Timonen Johtaja Kuluttajatutkimuskeskus Valtiotieteellinen tiedekunta / Päivi Timonen/ henkilötietosuojattu data www.helsinki.fi/yliopisto 7.2.2017 1 Lähtökohtana henkilöt

Lisätiedot

Kohti vahvempia alueellisia kuntoutuksen toimintaverkostoja?

Kohti vahvempia alueellisia kuntoutuksen toimintaverkostoja? Kohti vahvempia alueellisia kuntoutuksen toimintaverkostoja? Sari Miettinen Yliopettaja TtT HAMK Hämeen ammattikorkeakoulu Esityksen sisältö Näkökulma 1: Kuntoutusjärjestelmän kehittyminen Näkökulma 2:

Lisätiedot

Monikulttuurisuus ja maahanmuutto kotipesän tutkimus- ja kehittämistoiminta

Monikulttuurisuus ja maahanmuutto kotipesän tutkimus- ja kehittämistoiminta KatuMetro - Monikulttuurisuus ja maahanmuutto Monikulttuurisuus ja maahanmuutto kotipesän tutkimus- ja kehittämistoiminta 2010-2012 VTT, tutkija Vuoden 2010 tutkimus- ja kehittämistoiminta ja tiedottaminen:

Lisätiedot

Etäisyys katoaa! Purkautuvatko kaupungit? Antti Kurvinen

Etäisyys katoaa! Purkautuvatko kaupungit? Antti Kurvinen Etäisyys katoaa! Purkautuvatko kaupungit? Antti Kurvinen 2.2.2017 Kaupungistumisen perusta taloustieteen näkökulma Jos erikoistumisesta ei ole hyötyä eikä tuotannossa ole mahdollista saavuttaa mittakaavaetuja

Lisätiedot

Innovatiiviset maankäytön keinot

Innovatiiviset maankäytön keinot Innovatiiviset maankäytön keinot KUPERA-workshop Lempäälä 14.10.2011 Pekka Vaara Aluekehittämisen malleja, eräitä esimerkkejä Tapiola Suurpelto Jätkäsaari Marja-Vantaa VicUrban Älvstranden Kuninkaankolmio

Lisätiedot

GIS hyvinvointitieteissä Case: MOPO-tutkimus

GIS hyvinvointitieteissä Case: MOPO-tutkimus GIS hyvinvointitieteissä Case: MOPO-tutkimus Soile Puhakka Oulun yliopisto, Maantieteen tutkimusyksikkö Riitta Pyky Luonnonvarakeskus / ODL Liikuntaklinikka www.tuunaamopo.fi Maantieteellisen aineiston

Lisätiedot

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009 Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla Lähtökohta (2005) Teknologiayritysten toimintaympäristö

Lisätiedot

LISÄRAKENTAMISESSA ONNISTUMINEN Tuomas Johansson

LISÄRAKENTAMISESSA ONNISTUMINEN Tuomas Johansson LISÄRAKENTAMISESSA ONNISTUMINEN 24.1.2018 Tuomas Johansson ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Taloudellisen kauhun tasapaino 2. Lisärakentamisen yhteistyömalli 63 1. Taloudellisen kauhun tasapaino MIKÄ VAIKUTTAA KANNATTAVUUTEEN?

Lisätiedot

Sinisen biotalouden aineettomasta arvonluonnista kasvua Satakuntaan: kestävän merellisen matkailun koulutuskokeilu

Sinisen biotalouden aineettomasta arvonluonnista kasvua Satakuntaan: kestävän merellisen matkailun koulutuskokeilu Sinisen biotalouden aineettomasta arvonluonnista kasvua Satakuntaan: kestävän merellisen matkailun koulutuskokeilu 1.11.2017-31.3.2019 Jaana Ruoho, SAMK Hyvinvointia ja palveluja luonnonvesistä seminaari

Lisätiedot

Taide uusi tapa lähestyä työelämän kehittämistä

Taide uusi tapa lähestyä työelämän kehittämistä Taide uusi tapa lähestyä työelämän kehittämistä TAIKA Taide työelämän laadun ja innovaatiokyvykkyyden kehittäjänä Anu-Liisa Rönkä, Helsingin yliopisto / Palmenia & Mia Liski, Lahden ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitys Tiedotus- ja keskustelutilaisuus yleiskaavasuunnittelija Jouni Mäkäräinen

Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitys Tiedotus- ja keskustelutilaisuus yleiskaavasuunnittelija Jouni Mäkäräinen Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitys 24.4.2017 Tiedotus- ja keskustelutilaisuus yleiskaavasuunnittelija Jouni Mäkäräinen Täydennysrakentamisselvityksen tausta Täydennysrakentamista on painotettu

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiöiden purkava lisärakentaminen ja asunto-osakeyhtiölain muutostarve

Asunto-osakeyhtiöiden purkava lisärakentaminen ja asunto-osakeyhtiölain muutostarve Helsingin kaupunki, Kaupunginkanslia Lausunto 29.03.2017 HEL 2017-001127 Asia: OM 14/41/2016 Asunto-osakeyhtiöiden purkava lisärakentaminen ja asunto-osakeyhtiölain muutostarve Purkavan lisärakentamisen

Lisätiedot

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN Lisärakentamista tontille HYÖTYÄ TÄYDENNYS- RAKENTAMISESTA Uusien asuinalueiden lisäksi Helsingin vanhoilla alueilla rakennetaan paljon. Kaupunki kannustaa taloyhtiöitä täydennysrakentamiseen,

Lisätiedot

Yhdyskuntasuunnittelun näkymiä

Yhdyskuntasuunnittelun näkymiä Yhdyskuntasuunnittelun näkymiä Osaamistarpeita ja yhteistyömahdollisuuksia Yliopettaja Eeva Aarrevaara 1 Yhdyskuntasuunnittelun AMK-opetus Lahdessa AMK-tutkinnossa kaksi pääainetta: Ympäristö- ja energiatekniikka

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous 12.6.2015 Pasi Oksanen 1 Tavoite ja lähtökohdat Tavoitteena aikaansaada Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Suunnittelulle oma tutkimusparadigma? Rakennusfoorumi 2.11.2010 Aki Davidsson

Suunnittelulle oma tutkimusparadigma? Rakennusfoorumi 2.11.2010 Aki Davidsson MITÄ TAVOITELLAAN - MISSÄ FOKUS TUTKIMUSTA SUUNNITTELUN VAIKUTTAVUUDESTA JA MAHDOLLISUUKSISTA SUUNNITTELUN SISÄISISTÄ LÄHTÖKOHDISTA MONIALASUUNNITTELU Yhdyskuntasuunnittelu Kaupunkisuunnittelu Asemakaavasuunnittelu

Lisätiedot

Länsialue omaksi yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä yhdessä tehden Sammonlahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovaatiot

Länsialue omaksi yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä yhdessä tehden Sammonlahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovaatiot Länsialue omaksi yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä yhdessä tehden Sammonlahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovaatiot Länsialue omaksi -hankkeen tavoitteena oli saada asukkaat mukaan

Lisätiedot

Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys. Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa

Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys. Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa 26.1.2018 AMO toimenpiteiden päivitys Tehtävä AMOjen toimenpiteiden tarkastaminen vastaamaan mahdollisimman hyvin ohjelmien

Lisätiedot

Viihtyisä ja turvallinen koti ympäristö. Ulla-Kirsikka Ekman Arkkitehtikonttori Vainio & Ekman Oy

Viihtyisä ja turvallinen koti ympäristö. Ulla-Kirsikka Ekman Arkkitehtikonttori Vainio & Ekman Oy Viihtyisä ja turvallinen koti ympäristö Ulla-Kirsikka Ekman Arkkitehtikonttori Vainio & Ekman Oy 1 Rakennettu ympäristö luo pohjan asuinalueen hyvinvoinnille ja turvallisuudelle 2 Perustuu avoimen yhteiskunnan

Lisätiedot

Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin

Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin Miia Wikström Tutkija, Työura TTL Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin Sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos koordinaatiohanke Solmu Tavoitteena työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

SAIRAANHOITAJAOPISKELIJOIDEN POTILASOHJAUKSEN UUDET MENETELMÄT VIDEOVÄLITTEINEN POTILASOHJAUS

SAIRAANHOITAJAOPISKELIJOIDEN POTILASOHJAUKSEN UUDET MENETELMÄT VIDEOVÄLITTEINEN POTILASOHJAUS SAIRAANHOITAJAOPISKELIJOIDEN POTILASOHJAUKSEN UUDET MENETELMÄT VIDEOVÄLITTEINEN POTILASOHJAUS Anne Mohn Suunnittelija (ma), TtM, sh, th Potilasohjaus symposium 17.10.2016 PROJEKTIN LÄHTÖKOHDAT: Selvittää

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen ja taloyhtiön talous

Täydennysrakentaminen ja taloyhtiön talous Tammelan täydennysrakentamisen pilottiprojektin aloitusseminaari 18.4.2011 Täydennysrakentaminen ja taloyhtiön talous 18.4.2011 Antti Kurvinen Tampereen teknillinen yliopisto Rakennustekniikan laitos Rakennustuotanto

Lisätiedot

Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö

Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö Missä ollaan nyt? -kaiken ikäisten kuntalaisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien edistäminen - Kuntalaisten osallisuus

Lisätiedot

hyvinvointia pohjoisen villamateriaalista

hyvinvointia pohjoisen villamateriaalista Muotoilun ja tutkimuksen avulla hyvinvointia pohjoisen villamateriaalista Woollen Innovations (WINNO 2012 2013) -hankkeessa tutkitaan pohjoisen lampaanvillan ja villasta valmistetun huovan ominaisuuksia

Lisätiedot

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-

Lisätiedot

Lähtökohdat ja tarpeet täydennysrakentamisen kehittämiselle. Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Lähtökohdat ja tarpeet täydennysrakentamisen kehittämiselle. Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Lähtökohdat ja tarpeet täydennysrakentamisen kehittämiselle Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Tarpeet täydennysrakentaminen kehittämiselle? Rakennetun ympäristön

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiöihin klinikka

Elinvoimaa lähiöihin klinikka Elinvoimaa lähiöihin klinikka Lähiöiden kehittäminen ja kerrostalojen korjaaminen ovat merkittävä kansallinen haaste www.rakli.fi/klinikat/elivoimaa-lahioihin-turku RAKLI ja klinikat 2 Missio Arvot Kivijalka

Lisätiedot

TÄYDENNYSRAKENTAMINEN JA TALOYHTIÖT

TÄYDENNYSRAKENTAMINEN JA TALOYHTIÖT TÄYDENNYSRAKENTAMINEN JA TALOYHTIÖT Rakennusfoorumi 5.6.2018 Tuomas Johansson ESITYKSEN AIHEET Taloyhtiöiden rooli ja merkitys täydennysrakentamisessa Täydennysrakentaminen taloyhtiön näkökulmasta Yhteiskehittämisen

Lisätiedot

Paikallisten hallintaverkostojen ongelmat ja mahdollisuudet

Paikallisten hallintaverkostojen ongelmat ja mahdollisuudet Urbaani Regiimi Paikallisten hallintaverkostojen ongelmat ja mahdollisuudet TkT, prof. Raine Mäntysalo TkT, VTM Sari Puustinen VTM Ilona Akkila YTK - Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä Maankäyttötieteiden

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula Kaupunkisuunnittelun seminaari 8.9.2010 Matti Karhula KOHTI ELÄVÄÄ KAUPUNKIKESKUSTAA Viihtyisä Oulun keskusta sykkii elämää läpi vuoden ja vuorokauden. Se pitää arvossa pohjoista kulttuuria, hyvinvointia,

Lisätiedot

Tukea kehittämishankkeisiin - Työsuojelurahasto

Tukea kehittämishankkeisiin - Työsuojelurahasto Tukea kehittämishankkeisiin - Työsuojelurahasto Rauno Hanhela Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille Tampere 27.5.2015 Rauno Hanhela 25.5.2015 Työsuojelurahaston kehittämisavustus Työsuojelurahaston

Lisätiedot

Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet Suomessa

Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet Suomessa Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet Suomessa Kimmo Nurmio ja Antti Rehunen Suomen ympäristökeskus SYKE Citizen*SHIP kaupunkikehittämisen foorumi 11.5.2017 Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet

Lisätiedot

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA 1 TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA Prof. Kirsi Pyhältö TAUSTAA: TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAISELLE KEHITTÄMISELLE 2 Tohtorikoulutus on yliopiston toiminnan

Lisätiedot

Lähiöistä kaupunginosiksi

Lähiöistä kaupunginosiksi Lähiöistä kaupunginosiksi Lähiöohjelma 2008-2011 12.10.2007 Tekijän nimi Kari Salmi ARA Lähiöiden kehittäminen I Lähiöiden kehittäminen on kaupunkisuunnittelun lähivuosikymmenten ylivoimaisesti suurin

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien ja opetuksen tarkastelua kestävän kehityksen näkökulmasta Muotoiluinstituutin sekä sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

One Planet Living Kestävän elämäntavan konseptin soveltuminen Suomeen

One Planet Living Kestävän elämäntavan konseptin soveltuminen Suomeen One Planet Living Kestävän elämäntavan konseptin soveltuminen Suomeen Antti Tuomainen, kaupunkikehitysjohtaja Skanska Oy Kuntatekniikan päivät 22.5.2015 Turku Esityksen sisältö Skanskasta lyhyesti Kestävä

Lisätiedot

ONION-hanke. Tiivistelmä

ONION-hanke. Tiivistelmä ONION-hanke Tiivistelmä ONION-HANKE 2013 aloitettu ONION-hanke hahmotti, OYS ervalle kokonaisvaltaista tietojärjestelmäarkkitehtuuria ja vaihtoehtoisia toteutustapoja sille. Työhön kuului: ❶ ❷ Nykytilan

Lisätiedot

Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitys Hakuohje pilottitaloyhtiöksi

Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitys Hakuohje pilottitaloyhtiöksi 1 Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitys Hakuohje pilottitaloyhtiöksi 2.5.2017 2 1 Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitys Selvityksen tarkoitus ja pääsisältö Oulun keskustan strateginen

Lisätiedot

VamO-hanke tuo asiakasosallisuuden palvelujen kehittämiseen

VamO-hanke tuo asiakasosallisuuden palvelujen kehittämiseen VamO-hanke tuo asiakasosallisuuden palvelujen kehittämiseen Osallisuuden ja asumisen alueellinen kierros Lapissa seminaari 20.9.2018 Kehittäjä-sosiaalityöntekijä Nelli Lindroos Rovaniemen kaupungin vammaissosiaalityön

Lisätiedot

Muotoilun koulutus (YAMK) ja Media-alan koulutus (YAMK) 15S

Muotoilun koulutus (YAMK) ja Media-alan koulutus (YAMK) 15S Lahden Ammattikorkeakoulu 2015-2016 23.12.2015 Muotoilun koulutus (YAMK) ja Media-alan koulutus (YAMK) 15S Tunnus Nimi 1 v 2 v Op yht MIYMUM15-1000 YDINOSAAMINEN 50 MIYMUM15-1001 SYVENTÄVÄT AMMATTIOPINNOT

Lisätiedot

Kulttuurihyvinvoinnin portaat

Kulttuurihyvinvoinnin portaat VOIMALA & KULTTUURISO TE Kulttuurihyvinvoinnin portaat Tiina Riekkinen Muusikko ja musiikkipedagogi (AMK) VOIMALA ja Kulttuurisote-hanke Kuopion konservatorio Eeva Mäkinen & Tiina Riekkinen 1 Kulttuurisote

Lisätiedot

Alueiden kilpailukyky 2009 selvitys

Alueiden kilpailukyky 2009 selvitys selvitys 19.8. Tiina Tolvanen www.nk.chamber.fi Taustaa selvitys tarkastelee alueellisten tekijöiden vaikutusta yritystoimintaan. Tavoitteena on tutkia, mitkä tekijät vaikuttavat yritysten sijoittumiseen

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Tekniikan päivät Oulussa

Tekniikan päivät Oulussa Tekniikan päivät on maksuton tiedetapahtuma kaikille tekniikasta ja luonnontieteistä kiinnostuneille. Tapahtuman pääteemana on ILMA. Tekniikan päivät Oulussa 21.-22.2.2014 Perjantai 21.2. Oulun yliopisto

Lisätiedot

arkkitehtitoimisto karin krokfors oy

arkkitehtitoimisto karin krokfors oy Pihlajatie 18 00270 Helsinki puhelin 040 5040442 telefax 09 495496 ark@karinkrokfors.fi www.karinkrokfors.fi TOIMISTON REFERENSSIT TIEDOT TOIMISTOSTA Arkkitehtitoimisto Karin Krokfors Oy Toimisto on perustettu

Lisätiedot

tavoitteet, osapuolet, painopisteet

tavoitteet, osapuolet, painopisteet Aalto PRO Aalto University Continuing Education ENEF-hanke: Värikoodi tähän päälle tavoitteet, osapuolet, painopisteet Central Baltic Cooperation in Energy Efficiency and Feasibility in Urban Planning

Lisätiedot

Muutoksesta voimaa Jari Stenvall Professori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Muutoksesta voimaa Jari Stenvall Professori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Presentaation nimi Muutoksesta voimaa Jari Stenvall Professori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Presentaation nimi 2 Haaste - Muuttumattomuudesta voimaa? - Ihmisten taipumus puolustaa olemassa olevaa

Lisätiedot

KOGNITIIVINEN AUKTORITEETTI NUORTEN ARKIELÄMÄN TERVEYSTIETOON LIITTYVISSÄ YMPÄRISTÖISSÄ

KOGNITIIVINEN AUKTORITEETTI NUORTEN ARKIELÄMÄN TERVEYSTIETOON LIITTYVISSÄ YMPÄRISTÖISSÄ KOGNITIIVINEN AUKTORITEETTI NUORTEN ARKIELÄMÄN TERVEYSTIETOON LIITTYVISSÄ YMPÄRISTÖISSÄ Maija-Leena Huotari, Laura Palmgren-Neuvonen, Sari Räisänen, Anna-Maija Huhta & Noora Hirvonen Cognitive Authorities

Lisätiedot

Mistä innovaatioita rakentamiseen? Kommenttipuheenvuoro Rakennusfoorumi

Mistä innovaatioita rakentamiseen? Kommenttipuheenvuoro Rakennusfoorumi Mistä innovaatioita rakentamiseen? Kommenttipuheenvuoro Rakennusfoorumi 27.3.2019 Auli Heinävä, asunto- ja kehityspäällikkö Asumisen kehittäminen ja palvelutilaverkot Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka

Lisätiedot

ARKKITEHTUURIN TULEVAISUUS TUOTANTOTALOUDEN JA RAKENTAMISEN TIEDEKUNTA

ARKKITEHTUURIN TULEVAISUUS TUOTANTOTALOUDEN JA RAKENTAMISEN TIEDEKUNTA ARKKITEHTUURIN TULEVAISUUS TUOTANTOTALOUDEN JA RAKENTAMISEN TIEDEKUNTA TUOTANTOTALOUDEN JA RAKENTAMISEN TIEDEKUNTA ARKKITEHTUURIN LAITOS TUOTANTOTALOUDEN JA RAKENTAMISEN TIEDEKUNTA ARKKITEHTUURIN LAITOKSEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (7) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (7) 5 Vuokratonteilla tapahtuvan täydennysrakentamisen edistämisperiaatteisiin liittyvien soveltamisohjeiden muuttaminen HEL 2017-002379 T 10 03 08 Päätösehdotus

Lisätiedot

5/6/2010. www.ucpori.fi

5/6/2010. www.ucpori.fi 5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita

Lisätiedot