Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 919/2001 vp Hammasproteesien ja -implanttien korvattavuus vähävaraisille Eduskunnan puhemiehelle voimaan tulleen lain myötä vuonna 1946 ja sen jälkeen syntyneet suomalaiset pääsivät hammashuollon korvauksen piiriin hammashuollon koskiessa suun ja hampaiden tutkimusta ja hoitoa. Korvausta ei kuitenkaan edelleenkään suoriteta suun proteettisista toimenpiteistä, hammasimplanteista tai oikomishoidosta. Ainoastaan veteraanit ja miinanraivaajat saavat erillisen lain perusteella poikkeuksellisesti korvausta myös proteettisen työn kustannuksista. Muut kuin veteraanit ja miinanraivaajat eivät pysty saamaan proteettisen työn kustannuksiin korvausta muualta kuin harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta. Suomalainen hammashuolto oli vielä pitkään sodan loppumisen jälkeen puutteellista. Tutkimus- ja hoitovälineet olivat heikkoja, ja usein särkevien hampaiden hoitokeinoksi tuli niiden poistattaminen. Hammasproteesit saatettiin joutua hankkimaan jo teini-iässä. Ravinto oli yksipuolista, ja vähäfluoriset kaivovedet heikensivät hampaita entisestään. Hampaiden hoitokulut tulivat vuosikymmenien ajan kokonaisuudessaan kansalaisten itsensä maksettaviksi. Puutteellisen hoidon takia vanhempi ikäluokka on tilanteessa, jossa menetetyt hampaat on jouduttu korvaamaan itse maksetuilla proteeseilla tai implanteilla. Hammasproteesin hankintakustannukset ovat markasta ylöspäin. Tämän lisäksi tulee vielä vuosittaisia hoitokuluja satojen markkojen edestä. Yksittäisten hammasimplanttien hinta on markkaa, ja alaleuan kokoproteesin hinnaksi tulee vähintään markkaa. Tällaisten kustannusten maksamiseen eivät luonnollisesti kaikki kansalaiset pysty. Siksi olisi kohtuullista, että ainakin vanhuksille, jotka elävät pelkän kansaneläkkeen tai alhaisen työeläkkeen varassa, sekä pitkäaikaistyöttömille taattaisiin proteesi- ja implanttihoito lailla, sillä harkinnanvaraisen toimeentulotuen jakoperusteissa on suuria kuntakohtaisia eroja, ja siten kansalaiset joutuvat eriarvoiseen asemaan pelkästään asunpaikkansa vuoksi. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä hammashuollon parantamiseksi niille ikäluokille, jotka ovat menettäneet hampaitaan heikon hammashuollon ja ravinnon seurauksena ja joille hammasproteesien ja -implanttien hankkiminen on taloudellisesti mahdotonta? Helsingissä 3 päivänä syyskuuta 2001 Mirja Ryynänen /kesk Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Mirja Ryynäsen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 919/2001 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä hammashuollon parantamiseksi niille ikäluokille, jotka ovat menettäneet hampaitaan heikon hammashuollon ja ravinnon seurauksena ja joille hammasproteesien ja -implanttien hankkiminen on taloudellisesti mahdotonta? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Sairausvakuutuksesta korvataan potilaille osa yksityisten terveydenhuoltopalvelujen käytöstä aiheutuneista sairaanhoidon kustannuksista. Sairausvakuutuslakiin sisältyviä säännöksiä hammashuollon korvaamisesta muutettiin loppuvuodesta 2000 annetulla lailla (1219/2000) siten, että huhtikuun alusta 2001 lukien korvataan vuonna 1946 ja sen jälkeen syntyneille vakuutetuille hammaslääkärin suorittama suun ja hampaiden tutkimus ja hoito kuitenkin siten, että suun ja hampaiden tutkimuksesta suoritetaan korvaus kerran kalenterivuodessa ja oikomishoidon kustannukset tietyissä tilanteissa. Proteettiset ja hammastekniset kustannukset jäävät korvausjärjestelmän ulkopuolelle. Lisäksi vakuutetun iästä riippumatta kaikilla on oikeus hammashuollon korvauksiin, kun kysymyksessä on hammaslääkärin suorittama muun sairauden kuin hammassairauden parantamiseksi välttämätön hoito tai sädehoidon ja sytostaattihoidon takia tarpeellinen hammashoito. Joulukuun alusta 2002 lukien sairausvakuutuksen hammashuollon korvaukset laajenevat koskemaan koko väestöä yhtäläisin perustein iästä riippumatta. Kansanterveyslaki velvoittaa kunnan ylläpitämään hammashuoltoa, johon luetaan valitus- ja ehkäisytoiminta sekä kunnan asukkaiden hampaiden tutkimus ja hoito. Kansanterveyslakia on muutettu (1202/2000) myös lukien. Muutos velvoittaa kunnan järjestämään hammashoidon koko väestölle, ellei kunta erikseen muuta päätä poikkeuksista. Kunta voi päättää rajata hammashoidon laajennuksen alkaen vuonna 1956 ja sen jälkeen syntyneisiin. Vuoden 2002 alusta lukien hammashoito on järjestettävä vuonna 1946 ja sen jälkeen syntyneille. Joulukuun alusta 2002 lukien hoito on järjestettävä kaikille kunnan asukkaille ilman ikärajoituksia. Jos kunta päättää lainmuutoksen mahdollistamista ikään perustuvista poikkeuksista, sen on kuitenkin järjestettävä hampaiden tutkimus ja hoito kaikille pään ja kaulan alueen säde- tai sytostaattihoidon vuoksi hampaiden tutkimusta ja hoitoa tarvitseville. Lisäksi potilas voi hakea alennusta kunnallisten hammashoitopalvelujen maksuista sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 11 :n mukaisesti esimerkiksi silloin, kun henkilön toimeentuloedellytysten perusteella siihen on aihetta. Laki rintamaveteraanien hammashuollon järjestämisestä ja korvaamisesta käsittää myös protetiikan korvaamisen. Lain mukaan rintamaveteraaneille ja miinanraivaajille korvataan protetiikan kliinistä työtä 100 prosenttia enintään taksan suuruisesta määrästä ja protetiikan teknistä työtä 50 prosenttia enintään taksan määrästä. Korvaus ei koske kuitenkaan hammasimplantteja. Toimeentulotuesta annetun lain 7 :n mukaan toimeentulotukea myönnettäessä otetaan 2

3 Ministerin vastaus KK 919/2001 vp Mirja Ryynänen /kesk huomioon perusosalla katettavat menot (perusosa) ja tarpeellisen suuruisina huomioon otettavat menot (lisäosa). Perusosalla katettaviin menoihin kuuluvat muun muassa vähäiset terveydenhuoltomenot. Lisäosalla katetaan tarpeen mukaan muun muassa muut kuin perusosaan sisältyvät terveydenhuoltomenot. Lisäosalla katettavat menot eivät ole niin sanottuja harkinnanvaraisia menoja, vaan edellytysten täyttyessä ne tulee ottaa huomioon toimeentulotukilaskelmassa ja myöntää tukea laskelman osoittaman vajeen mukaisesti. Hammashoidosta aiheutuvat kulut ovat terveydenhoitomenoja. Toimeentulotukea myönnettäessä otetaan pääsääntöisesti huomioon sellaiset vähäistä suuremmat terveydenhoitomenot, jotka voidaan hankkia julkisen terveydenhuollon palveluina. Jos hoitoa tarvitsevalle on julkisesta terveydenhuollosta ilmoitettu, että tarpeellista hoitoa ei ole saatavissa esimerkiksi terveyskeskuksesta, mikä tilanne on ollut aikuisten hammashoidossa useissa kunnissa, voidaan myös yksityisen hoidon kustannuksia korvata toimeentulotukimenoista. Tarpeellisia terveydenhoitomenoja arvioitaessa joudutaan tapauskohtaisesti myös harkitsemaan, mikä on terveyden kannalta perusteltua hoitoa. Jos käytettävissä on erilaisia hoitovaihtoehtoja, voidaan tällöin korvata ensisijaisesti edullisin asianmukaisen lopputuloksen tuottava hoito. Lisäksi hammashoidon osalta joudutaan harkitsemaan hoidon kiireellisyyttä. Mikäli henkilön tulot ovat pitemmän aikaa niin pienet, että hän on oikeutettu saamaan toimentulotukea tai hänen tulonsa ovat niin pienet, ettei voida pitää kohtuullisena hänen voivan säästää tuloistaan hammasproteesien hankintaan tarvittavaa rahaa, on proteesin hankinnasta aiheutuvat kulut otettava laskelmassa huomioon ja niihin tulisi myöntää toimeentulotukea laskelman osoittaman vajeen mukaisesti. Terveydenhuollon väestötutkimuksen 1995/1996 mukaan hampaattomuus oli hyvin harvinaista alle 45-vuotiailla, vuotiaista hampaattomia oli 16 prosenttia, vuotiaista 43 prosenttia ja sitä vanhemmista 64 prosenttia oli hampaattomia. Tutkimusten mukaan irrallisten proteesien käyttäjillä esiintyy myös muuta väestöä enemmän suun limakalvon sairauksia. Sairausvakuutuslain mukaisen suun ja hammashoidon korvauksen laajentuessa koskemaan koko väestöä myös omat hampaansa menettäneellä on oikeus saada korvausta suun ja purentaelimen tutkimuksesta ja tarpeellisesta muusta kuin proteettisesta hoidosta. Korvaus tukee hammasproteesikäyttäjän suun alueen sairauksien hoitamista. Lisäksi kansanterveyslain 14 :n 1 momentin 4 kohdassa säädetty hammashuolto koskee myös hammasproteesien valmistusta ja huoltoa. Sosiaali- ja terveysministeriö katsoo, että tässä vaiheessa tulisi pitäytyä juuri uudistetussa korvausjärjestelmässä ja ensin katsoa, millaista tietoa saadaan hammashuollon laajennuksen seurannasta sekä keväällä 2000 päättyneestä sosiaali- ja terveysministeriön suun terveydenhuollon kehittämishankkeesta. Tämän jälkeen olisi tarkoituksenmukaista harkita, miten hammashuollossa julkisen rahoituksen kohdentamista tulisi kehittää. Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2001 Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Mirja Ryynänen /cent undertecknade skriftliga spörsmål SS 919/2001 rd: Vad ämnar regeringen göra för att förbättra tandvården för de åldersgrupper som förlorat sina tänder på grund av dålig tandvård och kost och för vilka det är ekonomiskt omöjligt att skaffa tandproteser eller tandimplantat? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Patienter kan av sjukförsäkringen få ersättning för en del av de sjukvårdskostnader som uppstått till följd av att privata hälsovårdstjänster anlitats. De bestämmelser i sjukförsäkringslagen som gäller ersättning av tandvård ändrades genom en lag som gavs i slutet av 2000 (1219/2000) så att från och med den första april ersätts alla försäkrade födda 1946 eller senare för en av tandläkare utförd undersökning av mun och tänder, dock så att ersättning betalas för undersökning av mun och tänder en gång per kalenderår och kostnaderna för ortodontiska åtgärder ersätts i vissa situationer. Kostnader för proteser och tandtekniska kostnader ersätts inte. Dessutom har alla oberoende av den försäkrades ålder rätt till ersättning för tandvård när det är fråga om vård som en tandläkare utför för att bota någon annan sjukdom än en tandsjukdom eller om det är fråga om tandvård som är nödvändig på grund av strålbehandling eller cytostatbehandling. Från och med den första december 2002 utsträcks sjukförsäkringens ersättningar för tandvård att gälla hela befolkningen på enahanda grunder oberoende av ålder. Folkhälsolagen förpliktar kommunen att ordna tandvård som inbegriper upplysning och förebyggande verksamhet samt undersökning och vård av kommuninvånarnas tänder. Folkhälsolagen ändrades också den 1 april 2001 (1202/2000). Ändringen förpliktar kommunen att ordna tandvård för hela befolkningen såvida inte kommunen beslutar om undantag från detta. Kommunen kan fatta beslut om att begränsa utvidgningen av tandvården fr.o.m. den 1 april 2001 till personer födda 1956 eller senare. Fr.o.m. ingången av 2002 skall tandvård ordnas för alla som är födda 1946 eller senare. Fr.o.m. december 2002 skall vården ordnas för alla kommuninvånare oberoende av ålder. Om kommunen beslutar om undantag som grundar sig på åldern, vilket lagändringen ger möjlighet till, måste kommunen i alla fall ordna undersökning och vård av tänder för den som behöver detta på grund av strål- eller cytostatbehandling på huvud och hals. Dessutom kan en patient ansöka om nedsättning av avgifterna inom den kommunala tandvården enligt 11 lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården t.ex. när det på grund av personens utkomstmöjligheter finns skäl till detta. Lagen om anordnande av och ersättning för tandvården för frontveteraner inbegriper också ersättning av proteser. Enligt lagen ersätts frontveteraner och minröjare kliniskt arbete i samband med protetik till 100 procent och tekniskt arbete i samband med protetik till 50 procent av högst det belopp som anges i taxan. Ersättningen gäller likväl inte tandimplantat. Enligt 7 lagen om utkomststöd beaktas då utkomststöd beviljas dels utgifter som täcks med 4

5 Ministerns svar KK 919/2001 vp Mirja Ryynänen /kesk en grunddel (grunddel), dels andra utgifter som beaktas i behövlig utsträckning (tilläggsdel). Till de utgifter som täcks med grunddelen hör bl.a. smärre hälso- och sjukvårdsutgifter. Med tillläggsdelen täcks vid behov bl.a. andra hälso- och sjukvårdsutgifter än de om ingår i grunddelen. De utgifter som täcks med tilläggsdelen är inte s.k. av prövning beroende utgifter, utan förutsatt att villkoren uppfylls skall de beaktas i utkomstkalkylen och stöd skall beviljas enligt det underskott som kalkylen visar. Kostnaderna för tandvård är hälsovårdsutgifter. När utkomststöd beviljas beaktas i regel sådana hälsovårdsutgifter som är större än s.k. smärre hälsovårdsutgifter som kan uppstå av att tjänster inom den offentliga hälso- och sjukvården anlitats. Om den vårdbehövande har meddelats inom den offentliga hälso- och sjukvården att behövlig vård inte finns att få t.ex. på en hälsocentral, vilket har varit fallet i flera kommuner när det gäller tandvård för vuxna, kan också kostnaderna för privat vård ersättas av utgifterna för utkomststöd. Vid bedömningen av nödvändiga hälsovårdsutgifter blir man också tvungen att i varje enskilt fall överväga vad som är motiverad vård med tanke på hälsan. Om olika vårdalternativ står till buds kan i första hand den billigaste vården med ett adekvat vårdresultat ersättas. Dessutom måste man i fråga om tandvården överväga hur brådskande vården är. Om en persons inkomster under en längre tid är så små att han är berättigad att få utkomststöd eller om hans inkomster är så små att det inte kan anses rimligt att han av sina inkomster skall kunna spara ihop de pengar som behövs för anskaffning av tandprotes, skall utgifterna för anskaffning av protesen beaktas i kalkylen och utkomststöd borde beviljas för detta enligt det underskott som kalkylen uppvisar. Enligt en hälsoundersökning av befolkningen som gjordes 1995/1996 var tandlöshet mycket ovanligt hos personer under 45 år, hos personer mellan 45 och 64 år var 16 % utan tänder, hos åringar 43 % och av personer äldre än 74 år saknade 64 % tänder. Undersökningarna visar också att de som använder löstagbara proteser i större utsträckning än andra lider av sjukdomar i munnens slemhinna. När ersättningarna för munoch tandvård enligt sjukförsäkringslagen utsträcks att gälla hela befolkningen har också de som förlorat sina tänder rätt att få ersättning för undersökning av mun och tuggorgan och för annan nödvändig vård än protetisk vård. Dessutom gäller den tandvård som regleras i 14 1 mom. 4 punkten folkhälsolagen också tillverkning och service av tandproteser. Social- och hälsovårdsministeriet anser att man i detta skede borde hålla sig till det nyligen reviderade ersättningssystemet och först se vilka uppgifter som inkommer vid uppföljningen av tandvårdens utvidgning samt av social- och hälsovårdsministeriets utvecklingsprojekt för munhygien som avslutades våren Därefter vore det ändamålsenligt att överväga hur fördelningen av den offentliga finansieringen inom tandvården borde utvecklas. Helsingfors den 24 september 2001 Social- och hälsovårdsminister Maija Perho 5