Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi 56/58/583/2016 RAKYL 141 Jätelain (646/2011) 13 :n mukaan jätettä ei saa hylätä eikä kä si tel lä hallitsemattomasti. Jätteestä ja jätehuollosta ei saa aiheutua vaa raa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, roskaantumista, yleisen tur valli suu den heikentymistä taikka muuta näihin rinnastettavaa ylei sen tai yksityisen edun loukkausta. Jätelain 28 :n mukaan jätteen haltijan on järjestettävä jätehuolto. Jätelain 73 :n mukaan roskaajan on poistettava roskaava esine tai ai ne ympäristöstä ja muutoinkin siivottava roskaantunut alue. Ympäristönsuojelupalveluiden tietoon on saatettu jo vuonna 2013, että kiinteistöllä osoitteessa Risulahdentie 66 B on tyhjentämättömän ja avoimena pidettävä talousjäteastia, jonka ympäristössä on jätteitä, jotka ajoittain leviävät eläinten ja tuulen mukana läheiselle Risulahden yksityistielle. Ympäristönsuojelupalveluiden selvityksen mukaan kiinteistö ei ole ollut viime aikoina liitettynä jätteenkuljetukseen (ollut useamman jätteenkuljetusyrittäjän asiakkaana, mutta yrittäjät ovat irtisanoneet kuljetussopimukset). Ympäristönsuojelupalvelut lähetti kiinteistön jätteen haltijalle kehotuksen liittää kiinteistö jätteenkuljetukseen mennessä. Kiinteistön jätteen haltija ei ole vastannut kehotukseen eikä ole liittänyt kiinteistöä jätteenkuljetukseen. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi jätelain valvontaviranomaisena (JL 24 ) kieltää 126 :n perusteella sitä, joka rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettua asetusta tai määräystä, jatkamasta tai toistamasta säännösten vastaista menettelyä tai määrätä asianomaisen täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa. Valvontaviranomaisen on 129 :n perusteella tehostettava, jollei

2 se ole ilmeisen tarpeetonta, tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään tai kielletään. Tässä tapauksessa, kun kyse on talousjätteen kuljetukseen liittymisestä, teettämisuhka tai toimintakielto eivät tule kysymykseen. Koska Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy ei ole järjestänyt entisen Kerimäen kunnan alueelle talousjätteen aluekeräystä, aluekeräysmaksun määrääminen ei tule kysymykseen. Ympäristöpäällikön esitys: Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää: 1) Kehottaa sakon uhalla kiinteistön jätteen haltijaa osoitteessa Risulahdentie 66 B liittämään kiinteistö välittömästi jätteenkuljetukseen. Tämän uhkasakkomenettelyn keskeyttämiseksi liittämisestä on ilmoitettava Savonlinnan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena toimivalle rakennus- ja ympäristölautakunnalle toimittamalla liittymistä osoittava kirjallinen sopimus lautakunnalle. (Kehotusvaihe) 2) Varata ennen uhkasakon asettamista kiinteistön jätteen haltijalle tilaisuuden selityksen antamiseen asiassa. Selitys on annettava mennessä osoitteella Savonlinnan kaupunki, rakennus- ja ympäristölautakunta, Olavinkatu 27, Savonlinna. Selityksen antamatta jättäminen ei estä asian jatkokäsittelyä. (Kuulemisvaihe) Jätelaki (646/2011) :t, 24, 28, :t, 75, 126 ja 129 Uhkasakkolaki (1113/1990) 4-5 :t ja 22 Kiinteistön jätteen haltija RAKYL 106 Kiinteistöä osoitteessa Risulahdentie 66 B koskevaa järjestettyyn

3 jätteenkuljetukseen liittymistä osoittavaa kirjallista sopimusta ei ole toimitettu Savonlinnan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena toimivalle rakennus- ja ympäristölautakunnalle eikä kiinteistön jätteen haltija ole antanut pyydettyä selitystä määräajan päättymiseen mennessä. Ympäristöpäällikön esitys: Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää: 1) Määrätä kiinteistön jätteen haltija liittämään kiinteistö Risulahdentie 66 B, Louhi, välittömästi jätteenkuljetukseen. 2) Asettaa määräyksensä tehosteeksi juoksevan uhkasakon, jonka peruserän suuruudeksi lautakunta päättää 500, uhkasakkojakson pituudeksi kuusi (6) kuukautta ja lisäerän suuruudeksi 100. Perustelut: Kirjallinen kehotus ja uhkasakkomenettelyn käynnistäminen eivät ole saaneet kiinteistön jätteen haltijaa liittämään kiinteistöä Risulahdentie 66 B, Louhi, jätelain ja sen perusteella annettujen Savonlinnan alueellisen jätelautakunnan yleisen jätehuoltomääräysten mukaiseen kiinteistön jätteen haltijan järjestämään jätteenkuljetukseen. - Jätelaki (646/2011) :t, 20, 24, 28, :t, 75, 126 ja Savonlinnan alueellisen jätelautakunnan yleiset jätehuoltomääräykset 17 - Uhkasakkolaki (1113/1990) 4-9 :t ja :t Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Itä-Suomen hallinto-oikeudelle. Valitusosoitus on pöytäkirjaotteen liitteenä. Päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää. Kiinteistön Risulahdentie 66 B, Louhi, jätteen haltija

4 Kiinteistöä osoitteessa Risulahdentie 66 B koskevaa järjestettyyn jätteenkuljetukseen liittymistä osoittavaa kirjallista sopimusta ei ole toimitettu Savonlinnan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena toimivalle rakennus- ja ympäristölautakunnalle. Lautakunta päätti : 1) Määrätä kiinteistön jätteen haltija liittämään kiinteistö Risulahdentie 66 B, Louhi, välittömästi jätteenkuljetukseen. 2) Asettaa määräyksensä tehosteeksi juoksevan uhkasakon, jonka peruserän suuruudeksi lautakunta päättää 500, uhkasakkojakson pituudeksi kuusi (6) kuukautta ja lisäerän suuruudeksi 100. Päätöksestä ei ole valitettu Ympäristöpäällikkö on jatkossa esteellinen asian käsittelyssä yleislausekejääviyden perusteella. Asian valmistelusta ja esittelystä vastaa vs. ympäristöpäällikkö. Vs. ympäristöpäällikön esitys: Lautakunta päättää: Varata ennen uhkasakon tuomitsemista kiinteistön jätteen haltijalle tilaisuuden selityksen antamiseen asiassa. Selitys on annettava mennessä osoitteella: Savonlinnan kaupunki, rakennus- ja ympäristölautakunta, Olavinkatu 27, Savonlinna. Selityksen antamatta jättäminen ei estä asian jatkokäsittelyä (kuulemisvaihe). Perustelut: Kirjallinen kehotus , uhkasakkomenettelyn käynnistäminen sekä jätteen kuljetukseen määrääminen ja uhkasakon asettaminen eivät ole saaneet kiinteistön jätteen haltijaa liittämään kiinteistöä Risulahdentie 66 B, Louhi, jätelain ja sen perusteella annettujen Savonlinnan

5 alueellisen jätelautakunnan yleisen jätehuoltomääräysten mukaiseen kiinteistön jätteen haltijan järjestämään jätteenkuljetukseen. - Jätelaki (646/2011) :t, 20, 24, 28, :t, 75, 126 ja Savonlinnan alueellisen jätelautakunnan yleiset jätehuoltomääräykset 17 - Uhkasakkolaki (1113/1990) 4-10 :t ja :t Tästä päätöksestä ei voida valittaa (kyseessä on asian valmistelu). Käsittely: Ympäristöpäällikkö poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän kohdalla eikä osallistunut asian käsittelyyn. Esteellisyyden syy: yleislausekejäävi. Kiinteistön Risulahdentie 66 B, Louhi, jätteen haltija (haastemiehen kautta) RAKYL 26 Ympäristönsuojelupalveluiden saaman tiedon mukaan kiin teis tön Risulahdentie 66 B jätteen haltija on al le kir joituk sel laan vahvistanut saaneensa rakennus- ja ym pä ris tö lau ta kunnan päätöksen Kiinteistön jätteen haltija ei ole antanut pyydettyä selvitystä esi tys listan julkaisupäivään mennessä. Vs. ympäristöpäällikön esitys: Lautakunta päättää ennen uhkasakon tuomitsemista uudistaa kiinteis tön jätteen hal ti jal le tilaisuuden antaa selitys asiassa. Selitys on an net ta va 14 vrk kuluessa tämän päätöksen vas taan ot ta mi ses ta osoit teel la: Savonlinnan kaupunki, rakennus- ja ympäristölautakunta, Ola vin ka tu

6 27, Savonlinna. Selityksen antamatta jättäminen ei estä asian jatkokäsittelyä. Perustelut: Kirjallinen kehotus , uhkasakkomenettelyn käyn nis tä mi nen sekä jätteen kuljetukseen mää rää minen ja uhkasakon asettaminen eivät ole saaneet kiin teis tön jätteen haltijaa liittämään mennessä kiin teis töä Risulahdentie 66 B, Lou hi, jätelain ja sen perusteella annettujen Savon lin nan alu eel li sen jätelautakunnan yleisen jä te huol to mää räys ten mukaiseen kiin teis tön jätteen haltijan järjestämään jät teen kul je tukseen minkään jät teen kul je tus yri tyk sen kautta. Lautakunnan käytössä olevien tietojen mukaan kiinteistöstä ei ole teh ty sopimusta mennessä minkään naapurikiinteistön kans sa yhteisen ta lous jä te as tian käytöstä (keräysringin pe rus ta mises ta). Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy ei ole järjestänyt entisen Ke rimäen kunnan alueella talousjätteen aluekeräystä. Kiinteistön käyttömuodon muuttuminen vakituisesti asutusta kiin teistös tä muuksi käyttömuodoksi ei poista velvollisuutta liittää kiin teis tö jätteen haltijan järjestämään jätteenkuljetukseen. Kiinteistö on ollut jo vuosia jätteen kuljetuksen ulkopuolella ajan kohta na, jolloin kiinteistö on ollut vakituisesti asuttu. Kiinteistön jätteen haltija ei ole reagoinut lautakunnan sel vi tys pyyntöön Selvityspyyntö uudistetaan annetun määräajan umpeuduttua ennen selvityspyynnön vas taan ot ta mis ta haastemiehen kautta. - Jätelaki (646/2011) :t, 20, 24, 28, :t, 75, 126 ja Savonlinnan alueellisen jätelautakunnan yleiset jä te huol to mää räykset 17 - Uhkasakkolaki (1113/1990) 4-10 :t ja :t Tästä päätöksestä ei voida valittaa (kyseessä on asian valmistelu). Käsittely: Ympäristöpäällikkö poistui esteellisenä kokouksesta tämän py kä län kohdalla eikä osallistunut asian käsittelyyn. Esteellisyyden syy: yleislau se ke jää vi.

7 Asian esittellystä vastasi vs. ympäristöpäällikkö. Kiinteistön Risulahdentie 66 B, Louhi, jätteen haltija (haastemiehen kaut ta) RAKYL 79 Ympäristönsuojelupalveluiden haastemieheltä saaman tiedon mukaan ra ken nus- ja ym pä ris tö lau ta kun nan päätös on toi mi tet tu kiinteistön Risulahdentie 66 B jätteen haltijalle. Kiinteistön jätteen haltija ei ole antanut pyydettyä selitystä mää rä aikaan mennessä eikä näin ollen ole ilmoittanut lautakunnan aset taman velvoitteen noudattamatta jättämiselle pätevää syytä. Uh ka sakon asettamista koskevasta päätöksestä ei ole valitettu, joten pää tös on lainvoimainen. Lautakunnan käytössä olevien tietojen mukaan kiinteistöä kos ke vaa jätteenkuljetussopimusta ei ole tehty minkään jät teen kul je tus yri tyk sen kanssa eikä kiinteistöä ole liitetty naapurikiinteistöjen kans sa yhteiseen jätteenkeräysrinkiin tai Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy:n järjestämään talousjätteen aluekeräykseen (jonka lähin keräyspiste on Lähteelässä noin 10 km etäisyydellä kiinteistöstä). Vs. ympäristöpäällikön esitys: Lautakunta päättää tuomita päätöksellään aset taman sa uhkasakon maksettavaksi. Juoksevan uhkasakon peruserän suu ruus on 500, uhkasakkojakson pituus kuusi (6) kuukautta ja lisä erän suuruus 100. Perustelut: Kirjallinen kehotus , uhkasakkomenettelyn käyn nis tä mi nen sekä jätteen kuljetukseen mää rää minen ja uhkasakon asettaminen eivät ole saaneet kiin teis tön jätteen haltijaa liittämään kiin teis töä Risulahdentie 66 B, Lou hi, jätelain ja sen perusteella annettujen Sa von lin nan alu eel li sen jätelautakunnan yleisen jä te huol to mää räys ten mukaiseen kiin teis tön jätteen haltijan järjestämään jät teen kul je tuk seen.

8 Kiinteistön jät teen haltijalle on varattu kolme kertaa tilaisuus se li tyksen antamiseen asiassa lautakunnan kuulemispäätöksissä (selitys oli annettava mennessä), (selitys oli annettava mennessä) ja (selitys oli annettava 14 vrk kuluessa tämän pää tök sen vastaanottamisesta, joka oli mennessä). Jätteen hal ti ja ei ole selityksiä asiassa. Kiinteistön käyttömuodon muuttuminen vakituisesti asutusta kiin teistös tä muuksi käyttömuodoksi ei poista velvollisuutta liittää kiin teis tö jätteen haltijan järjestämään jätteenkuljetukseen. Kiinteistö on ollut jo vuosia jätteen kuljetuksen ulkopuolella ajan kohta na, jolloin kiinteistö on ollut vakituisesti asuttu. - Jätelaki (646/2011) :t, 20, 24, 28, :t, 75, 126 ja Savonlinnan alueellisen jätelautakunnan yleiset jä te huol to mää räykset 17 - Uhkasakkolaki (1113/1990) 4-10 :t ja :t Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Itä-Suo men hallinto-oikeudelle. Valitusosoitus on pöytäkirjaotteen liittee nä. Käsittely: Ympäristöpäällikkö poistuu esteellisenä kokouksesta tämän py kä län kohdalla eikä osallistu asian käsittelyyn. Esteellisyyden syy: yleis lause ke jää vi. Asian esittellystä vastaa vs. ympäristöpäällikkö. Kiinteistön Risulahdentie 66 B, Louhi, jätteen haltija (haastemiehen kaut ta), otteen mukana lähetetään tilisiirtolomake uhkasakon maksamista varten Oikeusministeriön oikeusrekisterikeskus, Linnankatu 3b, PL 157, Hämeenlinna, sakkoluettelolomake (lähetetään päätöksen lainvoimaiseksi tulon jälkeen)

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista RAKYL 141 Jätelain

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 26 24.02.2016 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen Ympäristölautakunta 17 01.03.2017 Ympäristölautakunta 35 05.04.2017 Ympäristövaliokunta 7 14.06.2017 Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen 51/11.03.02/2017 YMPLTK 01.03.2017 17 Asia ja sen käsittely

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK Ympäristölautakunta 26 21.02.2017 Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1:164 228/54.544/2016 YMPLTK 10.05.2016 74 Asia Alueellinen jätehuoltoviranomainen kehotti 23.2.2016 kiin

Lisätiedot

Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8

Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8 Rakennus- ja ympäristölautakunta 74 15.04.2015 Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8 Rakennus-

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 136 24.08.2016 Jätteiden käsittelyyn liittyvien määräysten laiminlyönnit autojen huolto- ja korjaustoiminnassa sekä asumisessa kiinteistöllä RN:o 740-17-1-2 (Inarintie

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 12 Määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Sorters Finland Oy:lle HEL 2012-010110 T 11 01 00 00 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Asian käsittely

Lisätiedot

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalle

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalle Rakennuslautakunta 13 12.04.2017 Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalle 396/10.03.00/2010 RAK 12.04.2017 13 Rakennuslautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 3831/11.01.05/2015 77 Jätelain mukaisen puhdistamismääräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen / Espoo, Mynttilä Valmistelijat / lisätiedot: Lea Salonpää, puh.

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 21.02.2017 40 25.04.2017 UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ 659/10.03.00/2015

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristönsuojelutarkastaja Noora Ahlgren, puh ,

Valmistelija: ympäristönsuojelutarkastaja Noora Ahlgren, puh , Ympäristö- ja rakennuslautakunta Ympäristö- ja rakennuslautakunta 64 16.09.2015 90 18.11.2015 Uhkasakon purkaminen kiinteistö 111-5-9-5, os. Vanerinkatu 2 4735/11.03.02/2015 Ymprakla 64 Valmistelija: ympäristönsuojelutarkastaja

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti pet puh

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti pet puh Ympäristölautakunta 138 11.10.2017 Ympäristön epäsiisteys Siivikkalassa 573/10.03.02/2017 YMPLTK 11.10.2017 138 YMPLTK 1.10.2013 123 Ympäristökatselmuksella 13.6.2013 tarkastusinsinööri Pek ka Pohjanen

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Tarkastettu roskaantunut alue / Pyhäjoki

Tarkastettu roskaantunut alue / Pyhäjoki Pyhäjoen kunta Tarkastusmuistio ympäristönsuojeluviranomainen 3.5.2016 Kuntatie 1 86100 Pyhäjoki Asia: Tarkastettu roskaantunut alue / Pyhäjoki Tarkastusaika 3.5.2016 klo 17:30 18:10 Tarkastuksen tekijä

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti pet puh

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti pet puh Ympäristölautakunta 123 01.10.2013 Ympäristölautakunta 201 17.12.2013 Ympäristölautakunta 66 13.05.2014 Ympäristölautakunta 126 07.10.2014 Ympäristölautakunta 83 10.05.2016 Kettunen Heikki /ympäristön

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

23 17.02.2015 42 19.05.2015

23 17.02.2015 42 19.05.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 17.02.2015 42 19.05.2015 KATSELMUS KIINTEISTÖJEN KOTIRANTA 407-6:44 JA KEMINSEUTU 407-7:52 RAJALLA/LAUSUNTO VAASAN HALLINTO-OIKEUDELLE/VASTINE

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle koskien maankäyttö- ja rakennuslain mukaista hallintopakkoa kiinteistön omistajalle

Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle koskien maankäyttö- ja rakennuslain mukaista hallintopakkoa kiinteistön omistajalle Lupajaosto 17 30.08.2017 Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle koskien maankäyttö- ja rakennuslain mukaista hallintopakkoa kiinteistön 430-468-3-39 omistajalle Ympla 26.10.2016 100 Lautakunta on

Lisätiedot

Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta

Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta Kaavoitus- ja 18 02.03.2017 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 89 20.03.2017 Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta 687/11.01.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 02.03.2017 18 Ympäristöpäällikkö

Lisätiedot

RAYML 23 Valmistelijat: ympäristönsuojelutarkastaja Maud Östman, puh. 0440 555 413 ja ympäristönsuojelusihteeri Heidi Lyytikäinen, puh.

RAYML 23 Valmistelijat: ympäristönsuojelutarkastaja Maud Östman, puh. 0440 555 413 ja ympäristönsuojelusihteeri Heidi Lyytikäinen, puh. Rakennus- ja ympäristölautakunta 23 05.03.2015 Uhkasakon asettaminen kiinteistölle Stenbacka 434-474-1-21 740/11.03.04/2010 RAYML 23 Valmistelijat: ympäristönsuojelutarkastaja Maud Östman, puh. 0440 555

Lisätiedot

Ymprakla Ympäristö- ja rakennuslautakunnan pöytäkirjassa seuraavaa:

Ymprakla Ympäristö- ja rakennuslautakunnan pöytäkirjassa seuraavaa: Ympäristö- ja rakennuslautakunta 20 17.02.2016 Uhkasakon purkaminen ja uuden siivouskehotuksen antaminen ja uhkasakon asettaminen kiinteistölle Katajisto 111-406-28-7, os. Myllyojantie 506, 18600 Myllyoja

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 6, 9 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 7 Määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Kiertotie Oy:lle HEL 2013-016454 T 11 01 00 00 Päätösehdotus Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Asian

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015 LIITE 4 1 Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie 8 04260 Kerava Hakemus 11030/14.06.02/2015 Mehiläinen Oy:n sekä Mediverkko-yhtiöiden poikkeuslupahakemus Olemme vastaanottaneet edustamanne Mehiläinen

Lisätiedot

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle)

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 43 22.02.2017 59 22.03.2017 Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) RAKYL

Lisätiedot

A 1 Yli esteiden Nimi

A 1 Yli esteiden Nimi A Yli esteiden Nimi Ym-py-röi oi-ke-a lu-ku. Käy-tä ku-vi-a las-ke-mi-sen tu-ke-na. Lu-vun ja lu-ku-mää-rän yh-te-ys Lu-vun ja lu-ku-mää-rän yh-te-ys Lu-vun ja lu-ku-mää-rän yh-te-ys Vä-ri-tä oi-ke-a mää-rä.

Lisätiedot

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 23 16.06.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Someron kaupungissa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 23 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen jatkaa

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

MELAYMP Valmistelija ympäristöpäällikkö Aapo Mäenpää: Kiinteistön ja alueen yksilöinti:

MELAYMP Valmistelija ympäristöpäällikkö Aapo Mäenpää: Kiinteistön ja alueen yksilöinti: Meri-Lapin ympäristölautakunta 90 31.10.2017 UHKASAKON ASETTAMINEN, TERVOLA 645/11.03.04/2016 MELAYMP 31.10.2017 90 Valmistelija ympäristöpäällikkö Aapo Mäenpää: Kiinteistön ja alueen yksilöinti: Tervolan

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse: Tiedote 1 (6) Porvoon alueellinen jätelautakunta Rihkamatori B 06100 Porvoo Kunnan järjestämään jätehuoltoon siirtyminen Porvoon alueellinen jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) mukaisena jätehuoltoviranomaisena

Lisätiedot

Ympäristölautakunta (Rantasalmi, Juva, Sulkava) 16 10.06.2015 LUVATON RAKENNUS/SULKAVA 106/10/2015 YMP.LTK 10.06.2015 16 168/500.

Ympäristölautakunta (Rantasalmi, Juva, Sulkava) 16 10.06.2015 LUVATON RAKENNUS/SULKAVA 106/10/2015 YMP.LTK 10.06.2015 16 168/500. Ympäristölautakunta (Rantasalmi, Juva, Sulkava) 16 10.06.2015 LUVATON RAKENNUS/SULKAVA 106/10/2015 YMP.LTK 10.06.2015 16 168/500.501/2009 VALVLTK 39 Rakennustyön keskeyttäminen Rakennustarkastaja on 14.7.2009

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 Rakennuslautakunta 53 23.11.2016 Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 RAK 23.11.2016 53 Rakennuslautakunta on 11.6.2008 :n

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). VALITUSOSOITUS,

Lisätiedot

Oravin kyläkaupan jätteenkeräyspisteen (kierrätysaseman) toiminta

Oravin kyläkaupan jätteenkeräyspisteen (kierrätysaseman) toiminta Rakennus- ja ympäristölautakunta 29 24.02.2016 Oravin kyläkaupan jätteenkeräyspisteen (kierrätysaseman) toiminta 82/58/583/2016 RAKYL 29 Selostus: Jäte- ja ympäristöviranomaiselle on toimitettu 10.12.2015

Lisätiedot

YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA RAKENNUKSEN YMPÄRISTÖ ORIVEDEN KAUPUNGIN PAPPILAN KYLÄSSÄ TILALLA VANHA-PAPPILA RN:O 26:2

YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA RAKENNUKSEN YMPÄRISTÖ ORIVEDEN KAUPUNGIN PAPPILAN KYLÄSSÄ TILALLA VANHA-PAPPILA RN:O 26:2 Ympäristölautakunta 94 15.06.2004 Ympäristölautakunta 127 13.10.2004 Ympäristölautakunta 124 30.06.2009 Ympäristölautakunta 157 13.10.2009 Ympäristölautakunta 21 26.01.2010 Ympäristölautakunta 139 26.10.2010

Lisätiedot

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin:

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin: Kaupunginhallitus 90 07.03.2016 Hallintosääntömuutos 4 luku lautakunnat, aluejohtokunnat ja toimikunnat 6 lautakunnan erityinen ratkaisuvalta, rakennus- ja ympäristölautakunta ja tekninen lautakunta sekä

Lisätiedot

Voimassa olevat Savonlinnan seudun kuntien yleiset jätehuoltomääräykset. nan ylei siksi jäte huol tomääräyksiksi esityslistaliitteenä B.

Voimassa olevat Savonlinnan seudun kuntien yleiset jätehuoltomääräykset. nan ylei siksi jäte huol tomääräyksiksi esityslistaliitteenä B. Alueellinen jätelautakunta 20 22.04.2013 Alueellinen jätelautakunta 31 10.09.2013 Alueellinen jätelautakunta 37 27.11.2013 Alueellinen jätelautakunta 7 04.02.2014 Alueellinen jätelautakunta 15 15.04.2014

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus :t 90, 92 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kau pun gin hal li tuk sel le.

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUKIELTO Tekninen lautakunta :t 216, 217, 220, 224, 225, 227, 228 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO :t 39, 40, 41, 43, 44, 45, 47, 48, 49 Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Kehotus ja toiminnanharjoittajan kuuleminen / Maskun Murske Oy

Kehotus ja toiminnanharjoittajan kuuleminen / Maskun Murske Oy Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 20.04.2017 Kehotus ja toiminnanharjoittajan kuuleminen / Maskun Murske Oy Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 20.04.2017 29 Ympäristöpäällikkö Marjut Taipaleenmäki 12.4.2017:

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta

Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 78 16.08.2016 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / PEKKA KAARTINEN, 851-424-17-67

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUKIELTO Tekninen lautakunta :t 28, 29, 37, 38 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas Tekninen lautakunta 22 22.02.2017 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas 661/003/2016 Tekninen lautakunta 22.02.2017

Lisätiedot

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/ (6) Ympäristölautakunta Etp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/ (6) Ympäristölautakunta Etp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/2016 1 (6) FitnessOnline Simonkatu 9 00100 Helsinki 325 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen FitnessOnlinelle HEL 2016-001895

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

29 12.02.2014 136 03.09.2014 167 12.11.2014. Ympäristölupavelvoitteen raukeaminen, Nikkasen Konepaja Oy, 734-402-11-0

29 12.02.2014 136 03.09.2014 167 12.11.2014. Ympäristölupavelvoitteen raukeaminen, Nikkasen Konepaja Oy, 734-402-11-0 Rakennus- ja Rakennus- ja Rakennus- ja 29 12.02.2014 136 03.09.2014 167 12.11.2014 Ympäristölupavelvoitteen raukeaminen, Nikkasen Konepaja Oy, 734-402-11-0 2413/11.01.00.00.01/2013 Rakennus- ja 12.02.2014

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin:

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin: Kaupunginhallitus 90 07.03.2016 Kaupunginvaltuusto 27 14.03.2016 Hallintosääntömuutos 4 luku lautakunnat, aluejohtokunnat ja toimikunnat 6 lautakunnan erityinen ratkaisuvalta, rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Teettämisuhan toimeenpano kiinteistöllä rakennusten purkujätteet

Teettämisuhan toimeenpano kiinteistöllä rakennusten purkujätteet Rakennus- ja ympäristölautakunta 57 20.05.2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 87 30.09.2015 Teettämisuhan toimeenpano kiinteistöllä 167-435-45-79 rakennusten purkujätteet 5762/11.03.04/2015 RAKYMPLK

Lisätiedot

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015 Perusturvalautakunta 15 21.01.2015 Perusturvalautakunta 68 27.05.2015 Perusturvalautakunta 96 23.09.2015 Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 2377/10.03.00/2011 198 Uhkasakon tuomitseminen ja uuden uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen keskeneräisen rakennuspaikan siistimiseksi, rauennut lupa

Lisätiedot

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Toni Biaudetin valituksesta, Fattbo,

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Toni Biaudetin valituksesta, Fattbo, Rakennus- ja ympäristölautakunta 72 01.07.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta 85 04.09.2014 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Toni Biaudetin valituksesta, Fattbo,434-463-5-8 1014/10.03.02/2012 RAYML

Lisätiedot

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet Yykaakoo A opettajan oppaan liitteet Kopiointipohjat. Laskemisen tukimateriaali 2 a. Kymppiruudukot 2 b. Pistenapit 3 c. Lukunapit 4 d. Geometriset tasokuviot 5 e. Rahat 6 2. Ruutupohjia 7 a. Ruutupohja

Lisätiedot

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 Kuntasuunnittelulautakunta 97 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 108 22.09.2016 Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 727/10.00.03.00/2016

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Sakokaivoliete 10,29 / m3 ( nyt kunnassa 8,5 / m3 ) Umpikaivoliete 6,40 / m3 ( nyt kunnassa 4,5 / m3 )

Sakokaivoliete 10,29 / m3 ( nyt kunnassa 8,5 / m3 ) Umpikaivoliete 6,40 / m3 ( nyt kunnassa 4,5 / m3 ) Tekninen lautakunta 107 08.11.2016 Kunnanhallitus 273 10.11.2016 Lausuntopyyntö sako- ja umpikaivolietteiden taksaesityksestä 1.1.2017 alkaen 7/14.06/2013 TEKLA 08.11.2016 107 Alueellinen jätehuoltojaosto

Lisätiedot

Kuntalain 51 (yhteinen toimielin) kuuluu seuraavasti:

Kuntalain 51 (yhteinen toimielin) kuuluu seuraavasti: Kunnanhallitus 124 29.05.2017 Kunnanvaltuusto 39 05.06.2017 Kunnanhallitus 179 04.09.2017 Kunnanvaltuusto 67 11.09.2017 Jäsenten valitseminen Länsi-Uudenmaan jätelautakuntaan toimikaudelle 1.6.2017-31.5.2021

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Ilman rakennuslupaa rakennettu kesäkeittiörakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN: 4:85 tilalle

Ilman rakennuslupaa rakennettu kesäkeittiörakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN: 4:85 tilalle Rakennuslautakunta 14 12.04.2017 Ilman rakennuslupaa rakennettu kesäkeittiörakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN: 4:85 tilalle 396/10.03.00/2010 RAK 12.04.2017 14 Rakennuslautakunta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 37 15.03.2016 55 17.05.2016 UHKASAKON ASETTAMINEN TIMO KUJALALLE, LUVATTOMAT RAKENNUKSET KIINTEISTÖLLÄ 851-410-3-60, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

78 18.08.2015. MELAYMP 18.08.2015 78 Valmistelija ympäristötarkastaja Veera Pikkarainen ja ym pä ris tönsuo je lu sih tee ri Kai Virtanen:

78 18.08.2015. MELAYMP 18.08.2015 78 Valmistelija ympäristötarkastaja Veera Pikkarainen ja ym pä ris tönsuo je lu sih tee ri Kai Virtanen: Meri-Lapin ympäristölautakunta 78 18.08.2015 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / ESA HARJUTSALO, 851-411-35-49 279/11.01.05/2015

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Kiinteistöllä on lisäksi keskeneräinen asuin ra ken nus, jonka rakennuslupa on rauennut jo

Kiinteistöllä on lisäksi keskeneräinen asuin ra ken nus, jonka rakennuslupa on rauennut jo Ympäristölautakunta 140 11.10.2017 Ympäristön epäsiisteys ja luvaton varastoalue Metsäkyläntiellä 574/10.03.02/2017 YMPLTK 11.10.2017 140 12.12.2011 277 Ympäristökatselmuksella 1.6.2011 tarkastusinsinööri

Lisätiedot

Uhkasakon purkaminen kiinteistö Katajisto , os. Myllyojantie 506, Myllyoja

Uhkasakon purkaminen kiinteistö Katajisto , os. Myllyojantie 506, Myllyoja Ympäristö- ja rakennuslautakunta 35 19.04.2017 Uhkasakon purkaminen kiinteistö Katajisto 111-406-28-7, os. Myllyojantie 506, 18600 Myllyoja 759/11.03.02/2017 Ymprakla 19.04.2017 35 Ympäristö- ja rakennuslautakunnan

Lisätiedot

Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, 529-30-29-3, Pehtoorinkuja 4, 21110 Naantali

Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, 529-30-29-3, Pehtoorinkuja 4, 21110 Naantali Rakennuslautakunta 43 26.10.2011 Rakennuslautakunta 17 23.05.2012 Rakennuslautakunta 55 21.11.2012 Rakennuslautakunta 61 18.12.2012 Rakennuslautakunta 54 06.11.2013 Rakennuslautakunta 1 29.01.2014 Luvattoman

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 12.09.2017 16:30-16:37 Paikka Ruoveden kunnantalon kahvihuone Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 42 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta 87 05.06.2013 Ympäristölautakunta 99 27.06.2013 Ympäristölautakunta 78 12.08.2014 Ympäristölautakunta 88 11.09.2014 Autojen varastointi Kiuruveden Autosähkö Ky:n kiinteistöllä 239/11.03.04/2013

Lisätiedot