Voimavarat esiin mitä työkaluiksi?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Voimavarat esiin mitä työkaluiksi?"

Transkriptio

1 Voimavarat esiin mitä työkaluiksi? Geriatri Pirkko Jäntti Vanhuspalvelulaki 15 Palveluntarpeiden selvittäminen Kunta vastaa siitä, että iäkkään henkilön sosiaali- ja terveydenhuollon sekä muiden hänen hyvinvointiaan, terveyttään, toimintakykyään ja itsenäistä suoriutumistaan tukevien palvelujen tarve selvitetään kokonaisvaltaisesti yhdessä iäkkään henkilön tai tarvittaessa hänen omaisensa, läheisensä tai edunvalvojan kanssa. 17 Vastuutyöntekijä Tehtävänä seurata palvelusuunnitelman toteutumista ja olla tarvittaessa yhteydessä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä vastaaviin tahoihin 1

2 Toimintakyvyn määrittelyä (THL) Toimintakyky on kyky selviytyä jokapäiväisen elämän haasteista kulloisessakin elämäntilanteessa selviytymistä omalle elämälle asetetuista tavoitteista ja toiveista: lapsena leikistä, työikäisenä työstä, vanhana mahdollisimman suuresta itsenäisyydestä tasapainotila kykyjen, elin- ja toimintaympäristön sekä omien tavoitteiden välillä Toimintakyky Terveyden tärkein osoitin vanhuudessa Sen saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi vaatii kaikilta vanhustyössä olevilta monisairastavuuden ymmärryksen lisäksi ymmärrystä iäkkään ihmisen fyysisistä, psyykkisistä, sosiaalisista, henkisistä ja hengellisistä tarpeista työkaluna kokonaisvaltainen geriatrinen arviointi 2

3 Kokonaisvaltainen geriatrinen arviointi Palvelu-, hoito- ja kuntoutussuunnitelman lähtökohta Kehitetty vanhan ihmisen toimintakykyä uhkaavien riskien tunnistamiseen Moniulotteinen ja moniammatillinen selvittely, jossa lääketieteellisen diagnostiikan ohella arvioidaan potilaan fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky Otetaan huomioon ympäristön merkitys vanhan ihmisen selviytymisen tukena Arvioinnin apuvälineinä käytetään erilaisia validoituja mittareita Laaditaan palvelu-, hoito- ja kuntoutussuunnitelma yhteisymmärryksessä vanhan ihmisen kanssa 3

4 Miksi geriatrista arviointia tarvitaan? Sairaudet kasaantuvat vanhuudessa Vanhusten sairauksien erityispiirteet Luotettavien esitietojen puuttuminen Oirekuvan poikkeavuus Tärkeitä toimintakykyyn vaikuttavia sairauksia jää diagnosoimatta Havaintojen tulkinta on vaikeaa Useat toimintakykyyn vaikuttavat asiat ovat järkkyneet Vanhusten sairauksien erityispiirteet Luotettavien esitietojen puuttuminen Kommunikaatio (kuulo, näkö, muisti) Tietyistä sairauksista ei haluta kertoa (mielletään vanhuuteen kuuluviksi, häpeä, kieltäminen, tutkimusten ja hoitojen pelko) Toisia vaivoja valitetaan herkemmin (kivut, huimaus) Omaisten/läheisten merkitys Tietojen keruu kotihoidolta, tk:sta, esh:sta 4

5 Miksi vanhusten sairauksien diagnosoiminen on vaikeaa? Oirekuvan muuttuminen Säätelyjärjestelmien vaimeneminen Homeostaattiset mekanismit: nälkä, jano Adrenergisten oireiden vaimeneminen: hypertyreoosi, hypoglykemia Viskeraalisen kivun vähentyminen: akuutti maha, sydäninfarkti Reservikapasiteetin vähentyminen Elinspesifisten oireiden korostuminen; hengenahdistus koronaaritaudin merkkinä Miksi vanhusten sairauksien diagnosoiminen on vaikeaa? Muut sairaudet ja niiden hoito Heikoin lenkki pettää: Sekavuuden syiden moninaisuus Lääkkeet oireiden aiheuttajina Havaintojen tulkinta Löydösten moninaisuus Löydösten epäspesifisyys mihin kaikkeen olisi tartuttava? 5

6 Geriatrisen arvioinnin suorittaminen Muodostetaan käsitys toiminnanvajeen lääketieteellisestä syystä ja sairauksien ennusteesta hoidon ja kuntoutuksen tarve Muodostetaan käsitys lääkehoidosta ja ravitsemustilasta Huomioidaan sosiaalisen verkoston merkitys Kotiin annettavien palvelujen tarve ja määrä arvioidaan Arvioinnin tulee olla systemaattista ja moniammatillista. Geriatrisen arvioinnin osa-alueet Vaikutus toimintakykyyn Sairaudet Lääkehoito Ravitsemus Psyyke Itsearvostus, mieliala Voimavarat Haasteista selviytyminen Sosiaalinen suhteet omaisiin/ystäviin vastuu läheisistä osallistuminen elämän mielekkyys Toimintakyky Muistitioiminnot Psyyke Muistitoiminnot Muisti, oppiminen Hahmottaminen Orientaatio Ongelmien ratkaisu Toiminnanohjaus Kielellinen 6

7 Geriatrisen arvioinnin osia ja mittareita Kognitio: MMSE, kellotesti, CERAD Mieliala: GDS-15, Basdec, Cornell Sekavuus: CAM (Confusion Assessment Method) Muistipotilaan käytösoireet: NPI Päivittäiset perustoiminnot: Barthel, PADL Asiointitoimet: IADL, ADCS-ADL-haastattelu Ravitsemustila: paino, BMI, MNA Geriatrisessa arvioinnin osia ja mittareita Liikkuminen: Kävelynopeus, tuolista ylösnousu, TUG (Timed up and go) Tasapaino: Bergin testi Lihasvoima: käsien puristusvoima Kipu: VAS (janatesti) Sekamittareita: RAVA, RAI, FIM (hoidon porrastuksen arviointi ja vertailu) 7

8 Vahvuuksien systemaattinen kirjaaminen Mitä itse voi/pystyy tekemään? Kykenee liikkumaan ja käymään WC:ssä, ei virtsan karkailua Puoliso/omainen voi antaa apua kotona Naapuri auttaa Talossa on hissi Mistä toimista joutunut luopumaan ja miksi? Arvioinnin tavoitteet Iäkkään ihmisen oman äänen kuuleminen Moniulotteisen kuvan saaminen Ihmisen selviytymistä hänen omassa ympäristössään Hänen sairauksistaan Hänen riskeistään ja käytettävissä olevista voimavaroistaan Löytää hoidon ja kuntoutuksen tavoitteet Optimoida iäkkään ihmisen autonomia, toimijuus, elämänlaatu 8

9 Mitä arvioinnin jälkeen? Asetetaan hoidon ja kuntoutuksen tavoitteet yhdessä asiakkaan kanssa Esityksen nimi / Tekijä 17 Ikääntyneiden kuntoutusmuotoja, joista on tieteellistä näyttöä Preventiivinen kuntoutus Päiväkeskuksissa toteutettava yksinäisyydestä kärsivien vanhusten ryhmäkuntoutus Liikunnallinen kuntoutus toiminnanrajoitusten, kognitiivisen heikkenemisen ja depression ehkäisemisessä Kaatumisten ja murtumien ehkäisyyn tähtäävät monitekijäiset interventiot 9

10 Ikääntyneiden kuntoutusmuotoja, joista on tieteellistä näyttöä Depressiivisten vanhusten monitekijäiset kuntouttavat interventiot erityisesti koordinaattoritoiminnan avulla Omaishoitoperheiden tukeminen erityisesti dementiassa Muistikoordinaattorin ohjaus, kokonaisvaltaiset ja räätälöidyt tukitoimet Toimintaterapeutin ohjaus Kotona tapahtuva liikunnallinen kuntoutus Moniammatillinen yhteistyö 10

11 Geriatrinen moniammatillinen tiimi Iäkäs s itse aktiivisena toimijana Läheinen/läheiset heiset tiedon antajina ja tukijoina Lääkäri (geriatri) Hoitaja: th,, sh, lh Fysioterapeutti Sosiaalityöntekij ntekijä Tarvittaessa ravitsemusterapeutti, toimintaterapeutti, puheterapeutti, neuropsykologi, farmaseutti Kotihoito, hoitokodin henkilökunta, kunta, muu jatkohoitopaikan edustus Moniammatillisen työskentelyn edellytykset Asiantuntijat työskentelev skentelevät t yhteisesti sovittujen pelisää ääntöjen mukaisesti yhteisen päämäärän n eli asiakkaan hyvinvoinnin hyväksi Asiakas itse on keskeinen osa tätät asiantuntijaverkostoa Tiimin jäsenten j välillv lillä vallitsee keskinäinen inen luottamus, tasa-arvo, arvo, arvostus ja ymmärrys Luotettava ja saumaton tiedonkulku eri toimijoiden kesken 11

12 Moniammatillisen työskentelyn etuja Eri osaajien tiedot ja taidot voidaan hyödynt dyntää kokonaisvaltaisesti asiakkaan parhaaksi, Kukin ammattiryhmän n jäsen j tuo tiimiin oman alansa asiantuntemuksen ja kokemuksen toisten asiantuntemusta kunnioittaen ja sovittaen sen kokonaistilanteeseen Asiakasta arvioitaessa syntyy merkittävää ää ongelmien ratkaisua ja tiedon ja osaamisen siirtymistä asiakkaan hyväksi Moniammatillisen tiimityön kehitystasot (Larivaara 2005, Dohertyn mukaan) I Minimaalinen yhteistyö Eri ammattilaiset työskentelevät itsenäisesti, vuorovaikutusta on vähän II Yhteistyö toista tapaamatta Vuorovaikutus lähinnä kirjallista: lähetteitä, hoitoraportteja III Yhteistyö saman katon alla Yhteiset työtilat, eri hallinnon ala, kokonaisvaltainen hoitokäsitys vallitsee 12

13 Moniammatillisen tiimityön kehitystasot (Larivaara 2005, Dohertyn mukaan) IV Läheinen yhteistyö Työtä tehdään yhdessä. Esille nousee moniammatillisia näkemyksiä potilaan terveydentilasta ja kuntoutusten tavoitteista V Integroitu yhteistyö Ammattilaiset työskentelevät yhdessä ja ovat kouluttautuneet tiimityöhön Valta ja vastuut jaettu, jotta ei tule vastuun katvetta Moniammatillista yhteistyötä tekeviltä edellytetään Vastuuntuntoa Selkeää käsitystä omasta tehtävästä Toisten asiantuntijuuden kunnioittamista Kuuntelu- ja ilmaisutaitoa Kokonaisuuksien ymmärtämistä Yli ammatti- ja organisaatiorajojen ylettyvää yhteistyötaitoa 13

14 Moniammatillisessa yhteistyössä korostuu Asiakaslähtöisyys Tiedon ja eri näkökulmien kokoaminen yhteen Vuorovaikutustietoinen yhteistyö: asiantuntijuus ei ole ylhäältä annettu Yhdessä oppiminen Geriatrisen moniammatillisen tiimityön periaatteita Jokainen ammattilainen antaa oman asiantuntemuksensa ja kokemuksensa tiimin käyttöön Tavoitteet sovitaan yhdessä ja niiden toteuttamiseen sitoudutaan Potilaan mielipiteitä/toiveita kuunnellaan ja pyritää ään noudattamaan Tasa-arvoisuus, arvoisuus, selkeä työnjako ja vastuualueet Avoin kommunikaatio, hierarkisten rajojen välttäminen Tulee olla linjassa organisaation strategian, arvojen ja toimintasuunnitelman kanssa 14

15 Kaunista kevättä! Jussi Ripsaluoma 15

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen. Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija

Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen. Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija Aiheeseen liittyviä käsitteitä Toimintakyky, toimijuus, kuntoutuminen, toimintavajeet, toimintaedellytykset

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen geriatrinen arviointi

Kokonaisvaltainen geriatrinen arviointi Kokonaisvaltainen geriatrinen arviointi Comprehensive Geriatrics Assessment, = CGA Asiakasohjauksen työväline, jonka kokoamista sairaanhoitaja koordinoi tiimin tuella Ensitietopaketti CGA käsikirjaan 29.10.2018

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Gerontologinen sosiaalityö työkokous 18.11.2015 Saara Bitter MUISTIHOITAJA Muistihoitajalla tarkoitetaan etenevien muistisairauksien hoitoon perehtynyttä terveydenhuollon henkilöä. Muistihoitaja

Lisätiedot

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Outi Iharvaara Rai- seminaari 3.4.2013 Asiakkaan taustatiedot 78- vuotias yksin asuva mies, jolla todettu lievä Alzheimerin tauti. Aivoinfarkti x 2 Vaimo kuollut

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Ikäihmisten kuntoutus = Geriatrinen kuntoutus Laaja-alaista, kokonaisvaltaista kuntoutusta Ymmärretään ihmisen normaali ikääntyminen

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana Asiakas oman elämänsä asiantuntijana RAI -seminaari 29.3.212 28.3.212 Teija Hammar / IIPA Teija Hammar, erikoistutkija, Ikäihmisten palvelut -yksikkö, THL 1 Esityksen sisältö: Asiakkaan äänen voimistuminen

Lisätiedot

työseminaari 10.6.2010 Alice Pekkala Kartanonväkikoti

työseminaari 10.6.2010 Alice Pekkala Kartanonväkikoti Terveydenhuoltoalan l siirtoergonomian i asiantuntija ij ja työseminaari 10.6.2010 Kannattavaa kumppanuuttakuntouttavallakuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväkikoti Kartanonväki kodit kdit

Lisätiedot

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä FaT, tutkija Johanna Jyrkkä Lääkehoitojen arviointi -prosessi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus,

Lisätiedot

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE 7.5.2015 Kotihoidon toimintakykyä edistävällä työotteella hidastetaan vanhusten riippuvuutta ja siirtymistä laitoshoitoon Yhteiskehittely:

Lisätiedot

Ravitsemusinterventio kotona asuvilla iäkkäillä kuopiolaisilla FT Irma Nykänen, Itä-Suomen yliopisto

Ravitsemusinterventio kotona asuvilla iäkkäillä kuopiolaisilla FT Irma Nykänen, Itä-Suomen yliopisto Ikääntyneiden ravitsemusfoorumi 10. 11.11.2011 Ravitsemusinterventio kotona asuvilla iäkkäillä kuopiolaisilla FT Irma Nykänen, Itä-Suomen yliopisto Geriatrisen hoidon tutkimuskeskus Gerho http://www.uef.fi/gerho/etusivu

Lisätiedot

Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi

Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi 15.1.2015 Anna-Liisa Koivisto, johtava lääkäri Maritta Salonoja, geriatrian ylilääkäri Tavoite Iäkkään selviytyminen

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

KAATUMISET JA HUIMAUS. Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus

KAATUMISET JA HUIMAUS. Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus KAATUMISET JA HUIMAUS Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus KAATUMISET JA HUIMAUS Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus Sidonnaisuudet: Mundipharma,

Lisätiedot

Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko

Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Rai- vertailukehittämisen seminaari 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Eksote kartalla Etäisyyksiä Lappeenrannasta: Helsinkiin 220 km Pietariin 230 km Venäjän rajalle 35 km Terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

TASAPAINO- POLIKLINIKKA

TASAPAINO- POLIKLINIKKA TASAPAINO- POLIKLINIKKA Maiju Torkkeli Sairaanhoitaja AMK, tasapainohoitaja Porin kaupunki/ terveys- ja sairaalapalvelut/geriatrian PKL Satasairaala 29.5.2019 TASAPAINOPOLIKLINIKKA Toiminta Porin kaupunginsairaalassa

Lisätiedot

MUISTIKOORDINAATTORIN TYÖ HELSINGIN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSSA HILKKA HELLÉN TERVEYDENHOITAJA, MUISTIKOORDINAATTORI 17.2.2012

MUISTIKOORDINAATTORIN TYÖ HELSINGIN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSSA HILKKA HELLÉN TERVEYDENHOITAJA, MUISTIKOORDINAATTORI 17.2.2012 MUISTIKOORDINAATTORIN TYÖ HESINGIN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSSA HIKKA HEÉN TERVEYDENHOITAJA, MUISTIKOORDINAATTORI 17.2.2012 Kotihoidon tilastoa v.2010 Asiakkaita 17 091 Käyntejä 2 043 649 Vakanssirakenne 7/2011

Lisätiedot

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6. KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii

Lisätiedot

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma 1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Ikääntyneen toimintakyky ja sen arviointi. Kehittämispäällikkö Rauha Heikkilä, TtM Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky yksikkö/hyvinvointiosasto

Ikääntyneen toimintakyky ja sen arviointi. Kehittämispäällikkö Rauha Heikkilä, TtM Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky yksikkö/hyvinvointiosasto Ikääntyneen toimintakyky ja sen arviointi Kehittämispäällikkö Rauha Heikkilä, TtM Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky yksikkö/hyvinvointiosasto sisältö Toimintakyvyn määrittelyä Toimintakyvyn arviointi

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

Kukoistava Kotihoito. Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta

Kukoistava Kotihoito. Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta Kukoistava Kotihoito Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta Miten palveluohjaus ja neuvonta toteutuvat tällä hetkellä kunnassa? Kunta Palveluneuvonta ja ohjaus erillinen yksikkönsä

Lisätiedot

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen

Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Geriatri Pirkko Jäntti 25.5.2015 Mistä muistipoliklinikan toiminnan kehittämistyössä aloitetaan? Selvitetään muistisairaiden laskennallinen osuus kunnan väestöstä

Lisätiedot

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä

Lisätiedot

Moniammatillisen yhteistyön osa-alueet ja verkostoneuvottelu. Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa

Moniammatillisen yhteistyön osa-alueet ja verkostoneuvottelu. Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Moniammatillisen yhteistyön osa-alueet ja verkostoneuvottelu Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Moniammatillinen yhteistyö Suomen kielessä vain yksi moniammatillisuutta kuvaava käsite,

Lisätiedot

Toimiva arki kansallisen kehittämisen tueksi

Toimiva arki kansallisen kehittämisen tueksi Toimiva arki kansallisen kehittämisen tueksi Harriet Finne-Soveri Geriatrian dosentti Ikäihmisten palvelut, THL 24.3.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Suomalainen iäkkäiden hoito - oikein päätelmin - oikealla

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö kuntoutusosastolla

Moniammatillinen yhteistyö kuntoutusosastolla Moniammatillinen yhteistyö kuntoutusosastolla Sairaanhoitaja Jenni Koskinen Fysioterapeutti Kati Peltomäki Tyks Kuntoutusosasto Kaskenlinna 13.3.2017 VSSHP/Aivoviikko Moniammatillisuus Kuntoutuja/potilas

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

ASIAKKAAN VOIMAVARAT KÄYTTÖÖN RAI-seminaari 26.9.2007

ASIAKKAAN VOIMAVARAT KÄYTTÖÖN RAI-seminaari 26.9.2007 ASIAKKAAN VOIMAVARAT KÄYTTÖÖN RAI-seminaari 26.9.2007 Eva-Maria Emet Johtava hoitaja Folkhälsan Botnia / Östanlid Voimavarojen tunnistaminen kuntouttavan hoitotyön suunnittelussa Kartoittaminen Riskit

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

Iäkkään henkilön kuntoutumista edistävä hoitotyön malli (Routasalo & Lauri, 2001 )

Iäkkään henkilön kuntoutumista edistävä hoitotyön malli (Routasalo & Lauri, 2001 ) Kuvio 1. Iäkkään henkilön kuntoutumista edistävä hoitotyön malli (Routasalo & Lauri, 2001 ) TOIMINTAYMPÄRISTÖ Iäkäs kuntoutuja ja hänen omaisensa Lähtökohta Terveysongelma Edellytys Sitoutuminen tavoitteen

Lisätiedot

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori Etelä-Kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus Asiakaspalaute osallistava haastattelu Vanhuspalvelulaissa (2013)

Lisätiedot

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Lääkärin rooli toimintakykyä tukevan ja edistävän työn korostamisessa Kunnon Hoitaja koulutus kaipaa tuekseen laajan organisaation tuen

Lisätiedot

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja 1 SAP-SAS, mitä se on? SAP (Selvitys, Arviointi, Palveluohjaus)

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä Moduli III

IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä Moduli III IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä 20.2.2019 Moduli III Ohjelma: 8.30 Koulutuspäivän avaus Iiris Salomaa; ft YAMK 8.45 Gerastenia oireyhtymä potilaan tutkiminen Sirkku Lavonius; geriatri 10.00 Kahvitauko

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen

Lisätiedot

Oulu Screener 1.1 toimintakyvyn ja palvelutarpeen selvittämisen apuna

Oulu Screener 1.1 toimintakyvyn ja palvelutarpeen selvittämisen apuna Oulu Screener 1.1 toimintakyvyn ja palvelutarpeen selvittämisen apuna Pia Vähäkangas, TtT, sosiaali- ja terveysjohtaja, erityisasiantuntija Pia Vähäkangas, TtT 1 Resident Assessment Instrument (RAI) RAI

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS

ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS Vastaa seuraaviin kysymyksiin valitsemalla itsellesi sopivin vaihtoehto. Avoimiin kysymyksiin voit vastata

Lisätiedot

Laatija: Potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik Elokuu 2015

Laatija: Potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik Elokuu 2015 (Käännös) Laatija: Potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik Elokuu 2015 IKINÄ-TOIMINTAMALLIN KUVAUS JA TOIMINTAMALLIN TOTEUTUS PARAISTEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTOLLA 1. Tausta Terveydenhuoltoyksikössä

Lisätiedot

Lääkintöneuvos Pirkko Jäntti Rovaniemi

Lääkintöneuvos Pirkko Jäntti Rovaniemi Lääkintöneuvos Pirkko Jäntti Rovaniemi 15.12.2015 Vuoden 2006 väestöpyramidi kertoo itsenäisyyden ajan väestönkehityksen historian. Huipulla näkyvät vielä rippeet vuoden 1918 sodan jättämästä pienestä

Lisätiedot

I&O kärkihanke: Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI-hanke ) IÄKKÄIDEN

I&O kärkihanke: Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI-hanke ) IÄKKÄIDEN I&O kärkihanke: Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI-hanke 2016-2018) IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI = ILMA OMAIS- JA PERHEHOITOON

Lisätiedot

Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio

Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio Anne Heikkilä, hoitotyön vastaava, ikääntyneiden palvelut 2 Iäkkäiden henkilöiden kaatumistapaturmat Yleisin suomalaisten ikäihmisten tapaturmatyyppi

Lisätiedot

Voimavaralähtöinen, aktivoiva ja kuntouttava työote

Voimavaralähtöinen, aktivoiva ja kuntouttava työote Voimavaralähtöinen, aktivoiva ja kuntouttava työote Pia Vähäkangas, TtT Sosiaali- ja terveysjohtaja, Pietarsaaren alue Erityisasiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Asiantuntija, GeroFuture Kohti

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT Sallan kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta SAS-työryhmä 2015 VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN

Lisätiedot

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE LIITE 3 1(7) VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE Kanta-Kauhavan kotihoito K u n t a y h t y m ä K a k s i n e u v o i n e n I k ä i h m i s t e n p a l v e l u t K o t i h o i t o K a n t a - K a u h a v a 3 /

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot

Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit

Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisten ehkäisy, alueellinen koulutusiltapäivä 17.1.2019 Hanna Leskelä / Ikääntyneiden palveluiden vastuualueen ft Kaatumisvaaran arvioinnin kehittäminen

Lisätiedot

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta. 1 Ikääntymisen ennakointi Vanhuuteen varautumisen keinot: Jos sairastun vakavasti enkä

Lisätiedot

1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus

1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Asumispalvelujen toimintayksikkö HAKEMUS / SELVITYS ASUMISPALVELUN TARPEESTA 1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Ammatti Virallinen edunvalvoja /

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen

Lisätiedot

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa 19.9.2017 Anne-Mari Hakala & Eija Janhunen Mikä on riskimittari? Rai-pohjainen Excel-työkalu

Lisätiedot

23.2.2015. Ikäihmisten toimintakyvyn ja palvelutarpeen arviointi Etelä-Kymenlaaksossa

23.2.2015. Ikäihmisten toimintakyvyn ja palvelutarpeen arviointi Etelä-Kymenlaaksossa 23.2.2015 Ikäihmisten toimintakyvyn ja palvelutarpeen arviointi Etelä-Kymenlaaksossa Etelä-Kymenlaakso / Toimintakyvyn ja palvelutarpeen arviointi-työryhmä Päivitetty 23.1.2015 2 SISÄLLYS Liitteet:...

Lisätiedot

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN

VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO Lainsäädännöllinen perusta ja kaupungin vanhustyön

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen KOTIKUNTOUTUS Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen JÄMSÄN TERVEYS OY Pihlajalinnan ja Jämsän kaupungin perustama yhteisyritys 1.9.2015 Kotihoito:

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA pe 28.10 - nauhoite d Pekka Matilainen ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-osan aihepiirit Erityiskasvatus varhaislapsuudessa Erityisopetus perusopetuksessa Erityiskasvatus

Lisätiedot

PALVELUSUUNNITELMA 1/6. Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä. PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä:

PALVELUSUUNNITELMA 1/6. Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä. PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä: 1/6 Päivämäärä: ASIAKAS Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelinnumero: Lähiomainen Sukunimi ja etunimi: Suhde asiakkaaseen: Osoite: Puhelinnumero: Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto: Edunvalvoja

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

Kotihoidon kriteerit alkaen

Kotihoidon kriteerit alkaen Kotihoidon kriteerit 1.1.2017 alkaen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Kotihoidon kriteerit Toimintakyky Palvelun tarve Palvelun määrä Palvelun tavoite Asioiden hoitoon liittyvissä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (5) 335 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite kuntouttavasta hoitotyöstä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN

CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-vammaisten aikuisten kuntoutusprosessi ja toimintakäytäntö Heidi Huttunen 22.9.2010 Invalidiliitto ry " Suomen CP-liitto ry 1 KUNTOUTUKSEN

Lisätiedot

Pia Vähäkangas, TtT, Projektipäällikkö Kokkolan yliopistokeskus, Asiantuntija THL

Pia Vähäkangas, TtT, Projektipäällikkö Kokkolan yliopistokeskus, Asiantuntija THL Pia Vähäkangas, TtT, Projektipäällikkö Kokkolan yliopistokeskus, Asiantuntija THL Moniammatillista, tavoitteellista ja terveyslähtöistä Yksilöllistä, asiakkaan tarpeista lähtevää Lähtökohtana on asiakkaan

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala VANHUSTYÖ. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala VANHUSTYÖ. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma Osaamisala VANHUSTYÖ Näyttötutkinnon suorittaja: Tutkintotilaisuuden paikka ja aika: Työpaikka ja työpaikkakoodi: Tutkintotilaisuuden ajankohta Osoite:

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho) KUNTA / KUNTAYHTYMÄ: PALVELUSUUNNITELMA Päiväys: Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero Suhde asiakkaaseen Puhelinnumero Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN HYVINVOINTIPALVELUJEN UUSI SUUNTA. Aulanko Hämeenlinna to Heikki Roilas, ylilääkäri, Ilveskoti yleislääket.

IKÄÄNTYNEIDEN HYVINVOINTIPALVELUJEN UUSI SUUNTA. Aulanko Hämeenlinna to Heikki Roilas, ylilääkäri, Ilveskoti yleislääket. IKÄÄNTYNEIDEN HYVINVOINTIPALVELUJEN UUSI SUUNTA Aulanko Hämeenlinna to 6.9.2012 Heikki Roilas, ylilääkäri, Ilveskoti yleislääket.erikoislääkäri, LT MOTTO Hyvinvointivaltio SUOMI on rikas maa, mutta sittenkin

Lisätiedot

KOTIHOIDON UUSI YHTEINEN VERKOSTO Toimiva kotihoito Lappiin - monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

KOTIHOIDON UUSI YHTEINEN VERKOSTO Toimiva kotihoito Lappiin - monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KOTIHOIDON UUSI YHTEINEN VERKOSTO 13.2.2018 Toimiva kotihoito Lappiin - monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Webropol-kyselymme kuntien tämänhetkisistä käytössä olevista arviointimenetelmistä ikäihmisten

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on?

Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on? Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on? Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Palvelutarpeen arviointi/ yhteyskeskus tavoitteena

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Lääkityksen arvioinnin tarpeita kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkailla

Lääkityksen arvioinnin tarpeita kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkailla Lääkityksen arvioinnin tarpeita kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkailla Ikäihmisten lääkkeidenkäytön järkeistämisverkosto 6.2.2014 Matti Mäkelä 6.2.2014 Järkeistystarpeita / Matti Mäkelä 1

Lisätiedot

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Minna-Liisa Luoma 1 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä

Lisätiedot

Ikääntyneiden fysioterapia päivittäisten toimintojen tukena

Ikääntyneiden fysioterapia päivittäisten toimintojen tukena Ikääntyneiden fysioterapia päivittäisten toimintojen tukena 26.3.2010 Ft Sari Ollila Suomen Oy Vanhuksen toimintakykyyn vaikuttavia asioita Sairaudet Vammat Yksilölliset ominaisuudet Elämäntavat Ympäristö

Lisätiedot

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka

Lisätiedot

Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen

Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen Party-hankkeen väliseminaari Salo Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen Fasilitoinnin menetelmin 2015-2017 PARTY Rauma Työkykykoordinaattori Mitä fasilitointi on? - Ryhmäprosessiohjausta ->

Lisätiedot

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti LIIKUNTASUUNNITELMA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Liikuntasuunnitelma kotihoidossa Suunnitelma asiakkaan liikkumiskyvyn ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisestä ja parantamisesta Suunnitelmaan kirjataan

Lisätiedot

Vanhusten sairaudet ja toimintakyky. Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012

Vanhusten sairaudet ja toimintakyky. Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012 Vanhusten sairaudet ja toimintakyky Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012 Oma esittäytyminen LL 1976 Sisätautien erikoislääkäri 1982 Sisätauti-geriatri 1984 LKT 1993

Lisätiedot

YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA

YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KOTIHOIDON KRITEERIT IKÄIHMISTEN SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN ASUMIS- JA HOIVAHOITOPALVELUJEN

Lisätiedot

Perustason ensihoidon koulutuskokeilu. Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö 19.9.2014

Perustason ensihoidon koulutuskokeilu. Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö 19.9.2014 Perustason ensihoidon koulutuskokeilu Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö 19.9.2014 Perustason ensihoidon osaamisen painopistealueita kokeilun suunnittelussa Ensihoitotyön osaaminen Itsearviointi,

Lisätiedot

Valmentaja-toimintamalli Espoon sairaalassa

Valmentaja-toimintamalli Espoon sairaalassa Valmentaja-toimintamalli Espoon sairaalassa 12.6.2017 Valmentaja toimintamallin kehittyminen Potilaan ja omaisen tukihenkilön tai rinnalla kulkijan tarve sairaalahoidon aikana tunnistettiin jo Liittyvä

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 7.4.2017 1 Työpajan antia 28.3.2017 7.4.2017 riitta.nahkiaisoja@poskelappi.fi 2 Työpajan antia 28.3.2017 / 1 Palveluneuvonta ja ohjaus

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot