LC TAMMELA RY:n TOIMINTAKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LC TAMMELA RY:n TOIMINTAKERTOMUS 2008-2009"

Transkriptio

1 LC TAMMELA RY:n TOIMINTAKERTOMUS JOHDANTO Toimintakaudelle sattui useita uusia tapahtumia, jotka tekivät kaudesta hyvinkin toimeliaan: hautausmaan yövartiointi, kansainvälisen presidentin Albert F. Brandlerin vierailu Forssassa ja Tammelassa, joulupata Forssassa, klubin järjestämä piirin lentopalloturnaus Eerikkilässä, kirkkokonsertti ja klubin 45-vuotisjuhlatapahtumat. Perinteiset aktiviteetit onnistuivat myös hyvin ja virtaa riitti vielä kesällä uuden aktiviteetin Tammelan rompetorin suunnitteluun, joka toteutui Hakkapeliittapäivien yhteydessä 1.8. Kauden toimintaan osallistumisprosenttikin oli hyvää tasoa 87,5%. Palveluaktiviteettien lisäksi lahjoitimme kaikenikäisille tammelalaisille lahjoituksia ja stipendejä euron verran, mikä on erittäin merkittävä avustus. Se olisi ollut mahdotonta, mikäli kaudella ei olisi järjestetty SMlentopalloturnausta. Kauden presidenttinä kiitän erinomaisen aktiivista hallitusta, toimikuntia, klubin jäseniä ja puolisoita merkittävästä palvelutyöstä lähiseudun ja myös kauempana olevien lähimmäisten hyväksi. Kansainvälisen presidentin teema arkipäivän sankareita kuvaa varmasti meidänkin klubin toimintaa. Klubin aktiivisuuden olivat huomanneet näköjään muutkin, koska klubimme valittiin toisen kerran C-piirin vuoden klubiksi.

2 Toimintakertomus on jaettu toimintakalenterin muotoon kuten suunnitelmakin pitkin kautta. Tapahtumiin liittyvät liitteet ovat kertomuksen lopussa sekä lisäksi kuvatallenne kauden useista tapahtumista. Toiminta heinä-elokuussa ennen varsinaisen kauden alkua HEINÄKUU -Kaitalammin saunaseurat pidettiin ti 1.7. Seurakunnan puolesta isäntänä toimi vt. kappalainen Kauko Raikas. Osallistujia ELOKUU -Hakkapeliittatapahtuman myyntikojun pystytys- ja purkutalkoot 1. ja Lohkon presidenttien tapaaminen Forssassa (liite 1) -Hautausmaan yövartiointi oli mielenkiintoinen uusi kokemus. (liite 2) Piiristä pyydettiin myös tapahtumasta juttu Verkkoleijonaan (liite 3) -Kansainvälinen presidentin Albert F. Brandelin historiallinen vierailu Forssassa ja Tammelan Lounais-Hämeen Pirtillä Tapahtumaan oli kutsuttu lohkon klubien presidentit. Forssan kaupungintalolla klubit esittelivät omaa toimintaansa lyhyesti. Ruokailu oli Pirtillä ja Brandel oli erittäin tyytyväinen järjestelyihin. Brandelin vierailuun Forssassa ja Tammelassa vaikuttivat ratkaisevasti DG Lauri Vainio ja piirihallituksen jäsen Reijo Lumme. -PNAT Tervakoskella Osallistuivat Antero Mäkinen ja Ilkka Karjala SYYSKUU -Hallituksen kokous 9.9. Myönnettiin ero Hannu Nummiselle. Seppo Jokisen lahjoittama lippukirja uuden lipun vihkimisestä luovutettiin klubille. Perustettiin rompetoritoimikunta. Pj. Kauko Nyström -Klubikokous Tapani Myyrinmaa etuoikeutetuksi jäseneksi. Perustettiin historiatoimikunta. Pj. Pentti Simola

3 LOKAKUU -Hallituksen kokous Perustettiin kirkkokonserttitoimikunta Pj. Kimmo Lankinen -Klubikokous Veli-Matti Pura ja Esa Ryhtä vastaanotettiin klubiin. Kummeina Terho Jousi ja Antero Mäkinen. DG Lauri Vainio puolisoineen klubin vieraana. Klubille lahjoitettiin Lions-viiri (Bangkok 2008). Klubin jäsenten puolisot myös kokouksessa. Päätettiin järjestää piirin lentopalloturnaus DG:n sitä ehdottaessa klubille. -Vuosikokous Pj Pentti Simola. Hyväksyttiin kauden toimintakertomus sisältäen tilit, vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille tilivuodelta Vahvistettiin jäsenmaksuksi 60 euroa ja erillistä liittymismaksua ei peritä. -PNAT Lopella Osallistuivat Antero Mäkinen ja Kauko Nyström -Uusien jäsenien koulutustilaisuus Klaukkalassa Osallistuivat Esa Ryhtä ja Matti Saarenmaa MARRASKUU -Hallituksen kokous Päätettiin järjestää perinteinen Pyhäjärven jäidenlähtöarvauskilpailu. Perustettiin piirin lentopalloturnaustoimikunta. Pj. Heikki Miettinen -Klubikokous Hannu Karjalan vastaanotto klubiin. Lohkon pj. Pia Oksa vieraili kokouksessa (liite 4) -Klubin pikkujoulu Himmeekylässä Jouluiset tunnelmat, erinomainen ruoka, kuvia matkan varrelta, kolikon heittoa, arpajaisia, joulupukki ja musiikkia ja tanssia. Mukana 41 lionia ja puolisoa. JOULUKUU -Hallituksen kokous Päätettiin osallistua joulupatakeräykseen Forssassa Päätettiin järjestää kirkkokonsertti Tammelan kirkossa.

4 -Klubi-ilta Osallistutaan sankarihautojen kivien oikaisuun. Nuorisovaihtoon ei tullut yhtään ilmoittautunutta. Hannu Kunnas luki esitelmänä Jouluevankeliumin. -Itsenäisyyspäivän lippuvartio. Klubin lippua kantoi Ilkka Karjala. Klubista osallistuivat lisäksi Pentti Laine, Antero Mäkinen ja Heikki Miettinen -Joulupata-keräys Euromarketin edustalla Forssassa Osallistui 10 klubilaista. (liite 5) -Jouluaaton kynttilöiden sytytys Pentti Simolan johdolla vietettiin sankarihaudalla myös hiljainen hetki. Osallistui 20 klubilaista ja muutamia perheenjäseniä. TAMMIKUU -Hallituksen kokous Päätettiin siirtää klubin historiikin valmistuminen klubin 50-vuotisjuhlaan. Toimikunta jatkaa edelleen. Tarmo Pietilä esitteli hallitukselle uudet klubin sääntömuutosehdotukset. -Klubivierailu LC Wahrenin kuukausikokoukseen (liite 6) -Alueen puheenjohtaja Sirkka Saarinen vieraili hallituksen kokouksessa (liite 7) -PNAT Mustialassa Osallistuivat Ari Mikkola, Eero Nikula, Markku Larpi ja Antero Mäkinen. -Piirin lentopallomestaruusturnaus Eerikkilässä DG Lauri Vainio vieraili turnauksessa puolisoineen ja oli näkemäänsä tyytyväinen. Turnausvastaava Heikki Miettinen lupasi, että vuoden 2010 piiriturnaus voidaan järjestää myös klubin toimesta Eerikkilässä. (liite 8) HELMIKUU -Hallituksen kokous Mustialassa. Historiatoimikunnan pj. Pentti Simola lupautui esittämään 45-vuotisjuhlassa katsauksen klubin historiasta. -Klubikokous Klubin uudet säännöt hyväksyttiin. (liite 9) Kirurgi Ritva Vastamäki piti esitelmän eturauhassyövästä. -Lohkon pj:n Pia Oksan palaveri 5.2. Forssassa. (liite 10) Osallistui Antero Mäkinen

5 MAALISKUU -Hallituksen kokous varapresidentti Ilkka Karjala esitteli kauden hallituksen. -Kuukausikokous Astrum-autossa Forssassa. Klubin jäsen Mikko Laaksonen esitteli Hannu Hutkan kanssa liikkeen toimitiloja klubilaisille kuukausikokouksen jälkeen. -Klubin pilkkikisat Sahrapirtillä Kuivajärvellä 7.3. Mukana 16 pilkkijää. -Kirkkokonsertti Tammelan kirkossa Klubin juhlavuoden merkeissä pidetty sihteeri Kimmo Lankisen ideoima konsertti onnistui hyvin. Esiintyjinä tammelalaissyntyisiä nuoria musiikin taitajia. Tuotto suunnattiin tammelalaisten nuorten musiikkiharrastusten tukemiseen. HUHTIKUU -Hallituksen kokous Päätettiin klubin stipendien saajat -Kuukausikokous Puheenjohtajana Pentti Simola -Vaalikokous Puheenjohtajana Pentti Simola. Päätettiin kauden hallitus, valittiin tilintarkastajat ja varatilintarkastajat kaudelle 09-10, vahvistettiin toimintasuunnitelma kaudelle 09-10, vahvistettiin jäsenmaksuksi 90 euroa ja vahvistettiin talousarvio kaudelle Vuosijuhla ja klubin 45-vuotisjuhla Tilaisuuteen oli kutsuttu klubijäsenten ja puolisoiden lisäksi klubin perustajajäseniä puolisoineen, piirikuvernööri ja varapiirikuvernööri puolisoineen sekä Tammelan seurakunnan edustaja. Klubimestari Ari Mikkola juonsi juhlavan tilaisuuden. Presidentti paljasti tervehdyspuheessaan, että klubi on valittu C-piirin vuoden klubiksi toisen kerran. Historiatoimikunnan puheenjohtaja Pentti Simola loi katsauksen klubin ja sen edeltäjän vaiheisiin perustamisesta lähtien. Historiatoimikunta on Pentti Simolan johdolla tehnyt erittäin mittavan työn selvitellessään klubin historiaa ja varsinkin sen arkistoa.

6 Toimikunnan työ jatkuu, sillä varsinainen klubin historia on tarkoitus julkaista klubin 50-vuotisjuhlassa vuonna Tilaisuudessa presidentti ja piirikuvernööri jakoivat tunnustuksia hyvästä ja pitkäaikaisesta palvelutyöstä.( kohta Huomionosoitukset) -Veteraanipäivän lippuvartio Klubin lippua kantoi Ilkka Karjala. Mukana klubista Pentti Laine, Juhani Penttilä ja Heikki Miettinen -Sankarihautojen tyynykivien oikaisutalkoot. Klubista osallistuivat Pentti Laine ja Matti Pelto-Huikko. TOUKOKUU -Hallituksen kokous Manttaalilla. Hallituksen uutena kokouspaikkana ensimmäistä kertaa kunnan ns. yhdistystila, jossa on mahdollisuus säilyttää arkistoa ym. ja pitää kokouksia. Päätettiin kirkkokonsertin stipendien saajista. Myönnettiin tilinkäyttöoikeudet 1.7. alkaen tulevan kauden virkailijoista presidentille, rahastonhoitajalle ja puolisotoiminnasta vastaavalle. -Kuukausikokous Saaren kansanpuistossa. Klubin mato-onkikilpailut, makkaranpaistoa sekä Ari Mikkolan pitämä tietokilpailu maakuntakaloista. Presidentti luovutti vuosijuhlassa LC Forssan lahjoittaman kiertopalkinnon; metallisen lautasen vuoden Hymy-Leijonalle Kauko Nyströmille. Osallistui 19 lionia, 6 puolisoa ja yksi perheenjäsen. -Paperivaraston tyhjennys 2.5. Osallistuivat Esa Haapanen, Pentti Simola, Kimmo Lankinen, Juhani Penttilä, Hannu Karjala, Allan Laaksonen, Antero Mäkinen ja Markku Larpi -Lahjoitustilaisuus Ruisluodon palvelukeskuksessa 7.5. Klubi lahjoitti Ruisluodon palvelukeskukselle radio- cd-soittimen ja liikuntavälineitä kuntoutukseen. Klubin puolesta paikalla Antero Mäkinen ja Ilkka Karjala. - LC Ypäjän järjestämä uudistunut Loimijoki-soutu Ypäjällä. Klubi sijoittui toiseksi. Mukana Antti Jaakkola, Markku Larpi, Heikki Miettinen, Ari Mikkola, Kauko Nyström, Tarmo Pietilä, Veli-Matti Pura ja Matti Saarenmaa.

7 -Klubin stipendien jako Cafe Tammelassa. Klubi lahjoitti mittavat yli 9000 euroa klubin ja puolisotoiminnan aktiviteettivaroista pääosin nuorille tammelalaisille opiskelijoille ja musiikin taitajille. Lahjoittajina klubin puolesta Antero Mäkinen, Ilkka Karjala ja Leena Lankinen. -Kaatuneiden muistopäivän lippuvartio. Klubin lippua kantoi Ilkka Karjala. Mukana klubista Pentti Laine, Antero Mäkinen, Juhani Penttilä. KESÄKUU -Hallituksen vaihtokokous kunnan saunalla Ruisluodossa. Tulevan kauden presidentti Ilkka Karjala kertoi tulevan kauden toiminnasta. Presidentti Antero Mäkinen kiitti kauden hallitusta erinomaisesta innokkuudesta kaudella ja lahjoitti kuvatallenteet klubin toiminnasta kauden aikana Ilkka Karjalalle, Terho Jouselle, Kimmo Lankiselle, Eero Nikulalle, Pentti Simolalle, Ari Mikkolalle, Kauko Nyströmille ja Heikki Miettiselle. Läsnä 11 klubin jäsentä. -Suvi-illan maratonin liikenteenohjaus Tammelassa Tapahtuma onnistui valvonnan osalta hyvin. Osallistui 24 klubin lionia. PDG Pekka Jaakkola s k LC Tammelan jäsen lion Pekka Jaakkola menehtyi pitkän ja vaikean sairauden murtamana rakkaalla kesämökillään Tammelassa läheistensä läsnä ollessa Hän oli syntynyt Tampereella. Aktiivielämänsä Pekka toimi yrittäjänä, viime vuodet kuitenkin jo eläkkeelle jääneenä. V Pekka kutsuttiin LC Tammelan jäseneksi. Lions työn veli Pekka otti alusta alkaen tosissaan ja Lions aatteen eteenpäin vieminen oli hänelle sydämen asia. Hän oli innolla mukana kaikissa klubin aktiviteeteissä. Järjestötyössä hänen aktiivisuutensa huomattiin. LC

8 Tammelan presidenttinä hän toimi vv , lohkon puheenjohtajana vv , alueen puheenjohtajana vv , C-piirin varapiirikuvernöörinä vv ja piirikuvernöörinä vv sekä toimikunnan puheenjohtajana vv Ansioistaan lionstyössä Pekka palkittiin Melvin Jones jäsenyydellä Eläkkeelle siirtymisen jälkeen Pekan haaveena oli muuttaa Espanjaan, jossa hän ehti pari vuotta asua. Lopullinen muutto jäi kuitenkin haaveeksi. Pekkaa kaipaamaan jäivät kolme tytärtä perheineen sekä laaja ystävä ja tuttavapiiri, heidän mukanaan oman klubin leijonaveljet. Pentti Simola Toimikauden aikana eronnut jäsen: Hannu Numminen 9.9. Toimikauden aikana valitut uudet jäsenet: Veli-Matti Pura, Esa Ryhtä, Hannu Karjala ja Ville Laine Klubin jäsenet toimikauden lopussa: Aro Teuvo, Haapanen Esa, Hieperi Lauri, Jaakkola Antti, Jaakkola Pekka, Jokinen Seppo, Jousi Terho, Karjala Hannu, Karjala Ilkka, Kunnas Hannu, Laaksonen Allan, Laaksonen Mikko, Laine Pentti, Laine Ville, Lankinen Kimmo, Larpi Markku, Leino Janne, Miettinen Heikki, Mikkola Ari, Myyrinmaa Tapani, Mäkinen Antero, Nikula Eero, Nyström Kauko, Pelto-Huikko Matti, Penttilä Juhani, Pietilä Mikko, Pietilä Tarmo, Pura Veli-Matti, Raivio Teuvo, Ryhtä Esa, Saarenmaa Matti, Seppälä Pekka, Simola Pentti, Suontausta Mika Nuorisonvaihto Klubin yrityksistä huolimatta nuorisovaihtoon ei löytynyt halukkaita nuoria. Huomionosoitukset/muistamiset

9 Klubi valittiin C-piirin vuoden klubiksi piirin vuosikokouksessa Janakkalassa I ruusukkeen ansiomerkki DG Lauri Vainion myöntämä Pentti Simola Lady-ansiomerkki DG Lauri Vainion myöntämä Ebba Penttilä Pitkään palvelleen leijonan ansiomerkki (30, 40 tai 50 v.) Lady ansiomerkki tai pitkään palvelleen Ladyn ansiomerkki (30, 40 tai 50 v.) Pentti Simola 40 v. Allan Laaksonen 40 v Pentti Laine 40 v Tapani Myyrinmaa 40 v Esa Haapanen 40 v Seppo Jokinen 40 v Juhani Penttilä 40 v Eero Nikula 30 v Terho Jousi 30 v Helinä Simola 40 v. Maija-Liisa Sipilä 40 v. Mirjam Laaksonen 40 v. Helvi Laine 40 v. Elisa Myyrinmaa 40 v. Lea Korvenpää Ritva Asikainen 40 v. Anelma Haapanen Leijona vuodesta 1960 Leijona vuodesta 1964 Leijona vuodesta 1964 Leijona vuodesta 1964 Leijona vuodesta 1966 Leijona vuodesta 1966 Leijona vuodesta 1967 Leijona vuodesta 1970 Leijona vuodesta 1975 Puoliso vuodesta 1960 Puoliso vuodesta 1964 Puoliso vuodesta 1964 Puoliso vuodesta 1964 Puoliso vuodesta 1964 Puoliso vuodesta 1964 Puoliso vuodesta vuotta 43 vuotta 43 vuotta 42 vuotta 39 vuotta 34 vuotta 49 vuotta

10 40 v. Anna-Liisa Jokinen 40 v. Ebba Penttilä 40 v. Puoliso vuodesta 1966 Puoliso vuodesta 1966 Puoliso vuodesta vuotta 43 vuotta 42 vuotta Presidentin myöntämät: Sihteerin palkinto sihteeri Kimmo Lankinen Rahastonhoitajan palkinto rahastonhoitaja Kauko Nyström Toimikunnan puheenjohtajan palkinto klubimestari Ari Mikkola Toimikunnan puheenjohtajan palkinto virkistys- ja urh.tmk. Heikki Miettinen Presidentin lahjoittamat: Kirjalahja Puolisotoiminnan pj. Leena Lankinen Kirjalahja Nuorisovaihtoasiamies Pekka Seppälä Kirjalahja Espanjan suurlähettiläs Pekka Jaakkola Klubin jäsenten äänestämä: Aktiviteettipytty Hymy-Leijona lautanen Ilkka Karjala Kauko Nyström Kauden aikana klubi muisti seuraavia tasavuosia täyttäneitä jäseniä: Teuvo Raivio täytti 70 vuotta 6.8. Adressi syyskuun klubikokouksessa. Seppo Jokinen täytti 70 vuotta Adressi lokakuun klubikokouksessa.

11 Ilkka Karjala täytti 50 vuotta Viiri ja klubin lahja sankarin kotona, pres. ja siht. Lauri Hieperi täytti 60 vuotta Adressi Auran Pirtillä sankarin juhliessa Ympäristön klubeja muistettiin seuraavasti Opiskelustipendit ja kohdeapurahat Opiskelustipendit Timo Kallio 150 Veera Puosi 200 Rauli Ranta 200 Kosti Rämö 200 Antti Rämö 200 Laura Heinonen 200 Ville Mäkinen 150 Johanna Puupponen 200 Jarkko Viikari 200 Samuel Taponen 150 Jouni Karjala 200 Elli Uutela 200 Marko Mäkelä 200 Jooel Korpi 200 Maija Mansikkaniemi 200 Teemu Kinos 200 Linda Koivula 250 Kohdeapurahat FoPs-juniorit Kanada 4 x FoPs-ringettejun. Kanada 2 x Koijärven Kunto matka-avustus 500 puolisotoiminnan stipendi Kent-projekti 500 puolisotoiminnan stipendi Liikunta-aktiivisuusstipendit 1-6 lk puolisotoiminnan stipendi Lions Quest-koulutus 2 opettajaa 692 Palvelukeskus Ruisluoto 300

12 Kirkkokonsertin stipendit: Minttu Siitonen 200 Maija-Stiina Pietilä 100 Emma Pohjalainen 100e Annika Niittylä 100 Mari Henttinen 50 Henna Kuusinen 50 Koulukeskus musiikkihankintoihin 375 Saaren koulu musiikkihankintoihin 375 YHTEENSÄ 8942 Tammelassa Antero Mäkinen klubin presidentti 08-09

SYYSKUU Hallitus ti 8.9. Klubi-ilta ti 20.4. Vuosikokous ti 20.10. JOULUKUU Itsenäisyyspäivä su 6.12. lippu. Hallitus ti 8.12

SYYSKUU Hallitus ti 8.9. Klubi-ilta ti 20.4. Vuosikokous ti 20.10. JOULUKUU Itsenäisyyspäivä su 6.12. lippu. Hallitus ti 8.12 TOIMINTAKALENTERI 2009-2010 ELOKUU Hakkapeliittatalkoot pe 31.7. ja 2.8. Rompetori pe-la 31.7.-1.8. PNAT 25.8. Järvenpäässä llkka, Ari, Heikki Kauko, Veli-Matti, Ilkka, Allan llkka, Kimmo,Tarmo SYYSKUU

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli

LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli rompetorin pitäminen hakkapeliittatapahtuman yhteydessä.

Lisätiedot

Yhdessä nuorten kanssa toimiminen toteutettiin lentopalloturnauksen yhteydessä, ja nuorten opiskelun, urheilu- ja taideharrastusten tukemisena.

Yhdessä nuorten kanssa toimiminen toteutettiin lentopalloturnauksen yhteydessä, ja nuorten opiskelun, urheilu- ja taideharrastusten tukemisena. LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAKERTOMUS 2007-2008 JOHDANTO Toimikauden kulku noudatti paljolti vanhoja perinteitä. Klubikokoukset pidettiin pääsääntöisesti kuukauden 3. tiistai klo 18.30 Lounais-Hämeen

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta LC Palokka Toimintakertomus kaudelta 2006-2007 2 LIONS CLUB Palokan toimintakertomus kaudelta 2006-2007 Kausi oli LC Palokan 29. Toiminta oli aktiivista ja perinteisten palveluaktiviteettien ja lahjoitusten

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2015-2016 Hallitus 2015-2016 Pres. Siht.Seppo Airaksinen Rah.h.Heikki Kuisma Varasih. 1.vara pres.lauri Seppälä 2.vara pres.kauko Rupponen Pastpres.Heikki

Lisätiedot

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä. 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko 1/13 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Martinpelto 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2011-2012 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 25. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 19 jäsentä, joten jäsenmäärä

Lisätiedot

LC Helsinki / Revonsalmi 1

LC Helsinki / Revonsalmi 1 LC Helsinki / Revonsalmi 1 LIONS CLUB Helsinki Revonsalmi 1. Yleistä Kulunut toimintakausi oli klubin 31. Kauden lopussa jäsenmäärä oli 26. Veli Pekka Hakkarainen erosi klubista helmikuussa 2008. Veli

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Perustamispäivä 26.9.1977 Rekisterinumero 128.217 LC Helsinki / Revonsalmi 2(6) 1. Yleistä Kulunut kausi oli klubin 32. toimintakausi.

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 10.10.2005 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2004-30.6.2005 1. YLEISTÄ Klubin 48. toimintavuosi toteutettiin perinteisiä muotoja noudattaen. Aktiviteetit olivat pääosin samat

Lisätiedot

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo C-PIIRIN VUOSIKOKOUS 16.4.2016 klo 11.15 14.55 Tietotalo, Humppilantie 9 A, Jokioinen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Juha Pirkkamaa avasi kokouksen klo 11.15 ja toivotti kokoukseen osallistuvat

Lisätiedot

Piirikuvernööri, DG Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Piirikuvernööri, DG Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5, 93600 Kuusamo GSM Raija +35840 7390 413, Timo +358400 289 140 E-mail: raija.vare@lions.fi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti

Lisätiedot

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Suomussalmi 10.9.2016 klo 11:00 KOKOUSPAIKKA Suomussalmi, Hotelli Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala

Lisätiedot

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569

Lisätiedot

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko 1/11 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 LC Hirvensalmi 107-D piiri TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 TOIMINTAKAUSI Kesän aktiviteettien jälkeen 47. toimintakauden 2012-2013 kokoukset aloitettiin hallituksen kokouksella 27.8.2012 kunnanhallituksen kokoustiloissa.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016 Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset Pressan kestokansio, myös sähköisenä Puolisot mukana toiminnassa Klubin viihtyvyys / iloinen tekemisen meininki Kokoukset

Lisätiedot

Lions 107-K

Lions 107-K Lions 107-K 27.2.2012 Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 3 / 2011-2012 Lauantaina 25.helmikuuta 2012 klo 9.00-15.00 Ravintola Kaks Ruusua, Varkaus PÖYTÄKIRJA Osallistuneet piirihallituksen jäsenet,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja Piirikuvernööri Heikki Saarinen Sinun.. Kyvykkyytesi ja kehityshalusi on huomattu, siksi olen valinnut juuri Sinut omaan piirihallitukseeni Tehtävä on vaativa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 YLEISTÄ Toiminnan tarkoitus ja sisältö Toimintavuonna 2010 2011 Lions Club Rovaniemi - Ounasvaaran tarkoituksena on ollut mm. edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa,

Lisätiedot

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii mm. toimeenpanemalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita tilaisuuksia.

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii mm. toimeenpanemalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita tilaisuuksia. 1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 2009 YLEISTÄ TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Toiminnan tarkoitus ja sisältö TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Toimintavuonna 2008 2009 viisikymmentä vuotta täyttäneen Lions Club Rovaniemi/Ounasvaaran

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45.

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45. Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 2 / 2012-2013 Lauantai 1. joulukuuta 2012 klo 9.30 14.00 Hotelli Iso-Valkeinen, Kuopio PÖYTÄKIRJA 2. VDG Pekka Seppä toivotti kokousvieraat tervetulleeksi kauden

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat 2016-2017 Ulla Rahkonen 1VDG Toteuttamisen edellytykset Toimintaan sitoutuminen Yhteistyö Toimijoiden perehdytys Tehokas viestintä 10.5.2016 esittäjän etunimi

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT

LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club, Tampere Koivisotnkyä ry. Sen kotipaikka on Tampere. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi.

Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi. LC Kuopio/Päiväranta TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2010-2011 Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi. Jäsenmaksu Jäsenmaksun suuruus oli 85 euroa.

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1.

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto ja puoliso Silja Distriktsguvernör, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto och maka Silja Lions

Lisätiedot

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko 1/13 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan

Lisätiedot

D107-I PIIRIKOKOUS

D107-I PIIRIKOKOUS D107-I PIIRIKOKOUS 25.4.2015 PÖYTÄKIRJA Aika: 25.4.2015 klo 12:45-15:47 Paikka: Kokkokankaan seurakuntakeskus, Kissaojantie 12 Kempele Läsnä: Liite 1, klubien valtakirjat, 36 kpl. Edellisen piirikokouksen

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi PÖYTÄKIRJA Osallistujat: Vieraat: Sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen, PDG Seppo

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA 2018-2019 Pekka Siitonen, GLT Lions Clubs International E-Piirin koulutuskoordinaattori Pekka Siitonen 040 537 8840 pekka.siitonen@lions.fi LC Lempäälä, lion 2009 alkaen GLT

Lisätiedot

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 1 LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2014/2015 Presidentti: Arvo Ryhänen Kassa: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti:

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6)

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) Klubihallitus Presidentti Martti Muukkonen I varapresidentti Kari Uuksulainen II varapresidentti Risto Hiltunen Sihteeri Kyösti

Lisätiedot

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella.

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 10.10.2013 LOKAKUU lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. PNAT- kokouksen oli kutsunut koolle III alueen 2. lohkon puheenjohtaja Tuomo Hokkinen.

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 Presidentti Jukka Franssila GSM +385 407166607 email jukka.franssila@pp.inet.fi Sihteeri GSM +358 40 5007279 email petri.nieminen61@pp.inet.fi

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2013-2014 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 27. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 21 jäsentä. Kauden aikana klubista

Lisätiedot

1 (6) LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus

1 (6) LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus 1 (6) LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus 2016 2017 2 (6) 1. YLEISTÄ Toimintakaudella 1.7.2016 30.6.2017 Merenhelmet osallistuivat aktiivisesti kuukausikokouksiin ja erilaisiin palveluaktiviteetteihin.

Lisätiedot

Sihteerin avaintehtävät

Sihteerin avaintehtävät SIHTEERIN OPAS Sihteerin avaintehtävät 1. Toimia presidentin oikeana kätenä sekä hallituksen että klubikokouksissa. 2. Liiton jäsenrekisterin ylläpito. (uudet jäsenet, eroavat jäsenet, jäsenten yhteystietojen

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 09.10.2006 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2005-30.6.2006 1. YLEISTÄ Kansainvälisen presidentin Ashok Mehtan teemana oli Plus yksi. N-piirin tavoite oli sama, eli jokaiseen

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset

Lisätiedot

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia LIONS INTERNATIONAL D 107 I VUOSIKOKOUS, 22.4.2017 Oulu 14.15-16.30 ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Piirin ohjesäännön mukaan piirikokouksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

Lions-aiheisen DVD filmin (n.10 min) esityksen jälkeen puolisot, 10 henkilöä siirtyivät omaan ohjelmaan.

Lions-aiheisen DVD filmin (n.10 min) esityksen jälkeen puolisot, 10 henkilöä siirtyivät omaan ohjelmaan. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland. Piirikuvernööri, DG 2012-2013 Seppo Rajamäki ja puoliso Maria Distriktsguvernör DG 2012 2013 Seppo Rajamäki ja puoliso Maria Lions

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Liminka 23.08.2015 klo 10:00 Kokouspaikka Liminka, Luontokeskus PÖYTÄKIRJA Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala CS

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Vuokatti 21.2.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Vuokatti, Vuokatin urheiluopisto Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011

TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011 LIONS CLUB MYLLYKOSKI RY 1 ( 5 ) TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2010 2011 oli klubin 44. toimintavuosi. LC Myllykoski on perustettu 22.11.1967. Kansainvälisenä presidenttinä (IP)

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 LÄHTÖTILANNE Kuluva toimintakausi on järjestyksessä 57:s. LC Kankaanpää on Kankaanpään neljästä klubista vanhin. Jäsenmäärä on kauden alkaessa 40 veljeä. Klubin talous

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA KAUDELTA YLEISTÄ Kansainvälisenä presidenttinä toimi Robert Bob E. Corlew USA:sta. TOIMINTAKAUDEN TEEMAT: Kansainvälisen presidentin teema Kotimainen teema Piirikuvernöörin teema Strenghten the Pride Vahvempina

Lisätiedot

Kauniainen Grankulla Rotary Club

Kauniainen Grankulla Rotary Club Kauniainen Grankulla Rotary Club Toimintasuunnitelma Rotaryvuosi 2008-2009 Juha Pulkkinen Toteuta unelmasi Förverkliga drömmen Make Dreams Real Yleistä Toiminta jatkuu noudattaen klubissa hyviksi koettuja

Lisätiedot

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 Vaihtokokous pidettiin Muurasjärvellä luonnon helmassa. Maija Järvenpää luovutti presidentin vastuun Kreetalle. LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus

1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus 1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus 2015 2016 2 (7) 1. YLEISTÄ Toimintakaudella 1.7.2015 30.6.2016 Merenhelmet osallistuivat aktiivisesti kuukausikokoukseen ja erilaisiin palveluaktiviteetteihin.

Lisätiedot

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2010 pöytäkirja Aika 19.2.2010 klo 19.00 20.13 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä

Lisätiedot

LC NURMIJÄRVI KANERVA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013

LC NURMIJÄRVI KANERVA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 1 Hallitus 24.9.2013 Vuosikokous 3.10.2013 LC NURMIJÄRVI KANERVA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 KOOTTUA TIETOA KANERVISTA

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Piirikuvernööri, DG 2015 2016 Ari Lindell ja puoliso Jaana Lions Club Loimaa/Tähkä, Mäntymäentie 5, 32210 LOIMAA GSM Ari 050-544 2979 GSM Jaana 050-387 1127

Lisätiedot

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5)

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) LIONS CLUB RY SÄÄNNÖT (MALLI) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club r.y. Sen kotipaikka on. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin

Lisätiedot

LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT

LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Salo-Uskela ry. Sen kotipaikka on Salon kaupunki. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin tarkoituksena

Lisätiedot

Toiminnan tarkastaja Arto Välimäki, varatoiminnantarkastaja Matti Näsi. Lauri Seppälä. Esko Virtanen. Matti Näsi Arto Välimäki.

Toiminnan tarkastaja Arto Välimäki, varatoiminnantarkastaja Matti Näsi. Lauri Seppälä. Esko Virtanen. Matti Näsi Arto Välimäki. Lions Club Kylmäkoski Toimintakertomus kaudelta 2016-2017 Hallitus 2016-2017 Presidentti Sihteeri Rahaston hoitaja Heikki Kuisma 1.Vara pres. 2.Vara pres. Past pres. Varasihteeri Klubimestari Tailtwister

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Lions 107 G piirin vuosikokous 26.4.2014 klo 15.00 Muuramen kulttuurikeskus, Nisulantie 1 40950 Muurame

PÖYTÄKIRJA Lions 107 G piirin vuosikokous 26.4.2014 klo 15.00 Muuramen kulttuurikeskus, Nisulantie 1 40950 Muurame PÖYTÄKIRJA Lions 107 G piirin vuosikokous 26.4.2014 klo 15.00 Muuramen kulttuurikeskus, Nisulantie 1 40950 Muurame Hiljainen hetki edellisen piirikokouksen jälkeen ajasta ikuisuuteen siirtyneiden lionien

Lisätiedot

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2014 pöytäkirja Aika 7.2.2014 klo 18.00 19.14 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä

Lisätiedot

LC Kitee Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus 2006-2007

LC Kitee Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus 2006-2007 LC Kitee/Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2006 30.6.2007 1 (5) LC Kitee Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus 2006-2007 Jäsenet Jäsenmäärä toimikauden alussa oli 31, joista etuoikeutettuja

Lisätiedot

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2015 pöytäkirja Aika 27.2.2015 klo 18.00 19.12 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta.

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta. EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 30.3.2019 klo 10-12.15 Paikka: Seinäjoki, seurakuntakeskuksen sali Läsnä: 57 henkeä, nimilista liite 1 1 Kokouksen avaus Päätösesitys:

Lisätiedot

KUNNAN EDUSTAJAT TAI JÄSENET ERI YHTEISÖJEN JA KUNNALLISTEN TOIMIELINTEN KOKOUKSISSA TOIMIKAUTENA 2015-2016:

KUNNAN EDUSTAJAT TAI JÄSENET ERI YHTEISÖJEN JA KUNNALLISTEN TOIMIELINTEN KOKOUKSISSA TOIMIKAUTENA 2015-2016: 1 Kunnanhallitus 2.2.2015 33 Liite nro 2 KUNNAN EDUSTAJAT TAI JÄSENET ERI YHTEISÖJEN JA KUNNALLISTEN TOIMIELINTEN KOKOUKSISSA TOIMIKAUTENA 2015-2016: 1. Agropolis Oy:n yhtiökokoukset, edustaja yhtiökokouksissa

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot