LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT"

Transkriptio

1 LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT

2 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club, Tampere Koivisotnkyä ry. Sen kotipaikka on Tampere. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2 Tarkoitus Klubin tarkoituksena on: a. Luoda ja ylläpitää toveruutta, keskinäistä yhteisymmärrystä ja kiinteitä ystävyyssiteitä klubin jäsenten samoin kuin muidenkin ihmisten kesken. b. Edistää yhteiskunnalista ja yleishyödyllistä toimintaa. c. Valmistaa tilaisuus vapaaseen keskusteluun taloudellisista, sivistyksellisistä, yhteiskunnallisista ja muista yleisesti kiinnostavista asioita, ei kuitenkaan väittelyyn uskonnosta ja puoluepolitiikasta. d. Kannustaa klubin jäseniä epäitsekkääseen toimintaan oman paikkakuntansa hyväksi yhteiskunnallisella, taloudellisella ja sivistyksellisellä alalla. e. Kehittää hyvää kansallishenkeä ja yhteisymmärrystä kaikkien kansojen kesken. f. Toimia yhteistyössä Lions-Klubien kansainvälisen Lions Clubs International-järjestön kanssa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi klubi järjestää kokouksia, esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, retkeilyjä sekä juhla- ja muita niihin verrattavia tilaisuuksia. Varoja toimintansa tukemiseen klubi hankkii vastaanottamalla lahjoituksia ja jälkisäädöksiä, toimeenpanemalla asianomaisella luvalla rahankeräyksiä, arpajaisia ja juhlia sekä harjoittamalla kahvilaliikettä ja kioskikauppaa, kumpaakin korkeintaan yhdessä toimipaikassa. 3 Jäsenyyden edellytykset Kubin jäseneksi voidaan valita käytökseltään ja elämäntavoiltaan moitteettomaksi tunnettu henkilö, joka ei ole holhouksen alainen, eikä jonkun muun samanlaisen palveluyhdistyksen jäsen. 4 Jäsenten ryhmittely Klubin jäsen voi olla joko a) toimiva jäsen, b) ulkojäsen, c) kunniajäsen, d) etuoikeutettu jäsen tai e) siirtojäsen. a) Toimivalle jäsenelle kuuluu puhe- ja äänioikeus klubin kokouksissa, velvollisuus olla läsnä klubin kokouksissa sekä osallistua aktiviteetteihin ja muuhun klubitoimintaan ja maksaa jäsenmaksu. Sivu 2

3 b) Klubin hallitus voi hyväksyä ulkojäseneksi toimivan jäsenen, joka on muuttanut klubin kotipaikkakunnalta, tai joka on terveytensä taikka muun hyväksyttävän perusteen takia estynyt osallistumasta säännöllisesti klubin toimintaan. Ulkojäsenyys voidaan myöntää enintään puoleksi (1/2) vuodeksi kerrallaan. Ulkojäsen ei voi toimia klubin virkailijana eikä hänellä ole äänioikeutta klubin kokouksissa. Klubin jäsenmaksun suorittaminen on ulkojäsenen velvoituksena entiseen tapaan. c) Klubikokous voi yksimielisellä päätöksellä kutsua kunniajäseneksi paikkakunnalla asuvan henkilön, joka järjestön ulkopuolisena henkilönä on suorittanut merkittäviä palveluja klubille tai lionismin hyväksi yleensä. Klubin varoista suoritetaan kunniajäsenen kansainväliset maksut. Kunniajäsenellä on puhe- mutta ei äänioikeutta klubin kokouksissa. d) Etuoiketetuksi jäseneksi voi päästä henkilö, joka on ollut vähintään viisitoista (15) vuotta toimivana jäsenenä, mutta joka iän, sairauden tai muun erityisen syyn johdosta haluaa luopua toimivasta jäsenyydestä. Etuoikeutettu jäsen ei voi toimia klubin virkailijan tehtävissä, mutta hänellä on kaikki muut klubin jäsenen oikeudet. Hänelle kuuluu edelleen klubin jäsenmaksun suoritusvelvollisuus. Etuoikeutetusta jäsenyydestä on päätettävä yksimielisesti klubikokouksessa. e) Siirtojäsen on toisesta Lions-klubista siirtyvä uusi toimiva jäsen. 5 Jäsenen valitseminen Klubin toimivaksi jäseneksi voi tulla vain kutsun perusteella. Jokainen klubin toimiva jäsen voi tehdä hallitukselle kirjallisen suosituksen uuden toimivan jäsenen valitsemiseksi. Hallituksen käsiteltyä ehdotuksen päättää klubikokous asiasta suljetulla äänestyksellä toisessa kahdesta peräkkäisestä kokouksesta ehdotuksen oltua ensimmäisessä kokouksessa yleisesti keskusteltavana. Klubikokouksen kokouskutsussa on mainittava jäsenehdokkaan äänestämisestä. Ehdotus on katsottava rauenneeksi, mikäli hylkääviä ääniä on enemmän kuin kaksi, klubin toimivien jäsenten kokonaismäärän ollessa yli 20 ja jos hylkääviä ääniä on enemmän kuin kolme, toimivien jäsenten määrän ollessa yli 30. Klubiin toimivaksi jäseneksi kutsuttu henkilö saa täyden klubijäsenyyden sen jälkeen, kun hänet on virallisesti otettu vastaan varsinaisessa kokouksessa ja hän on suorittanut liittymis- ja jäsenmaksunsa. Klubin hallitus voi hyväksyä siirtojäsenenä klubin toimivaksi jäseneksi henkilön, joka samalla luopuu asianmukaisella tavalla jonkun toisen Lions- Sivu 3

4 klubin jäsenyydesta ja jonka katsotaan täyttävän jäsenelle asetettavat yleiset edellytykset. 7 Kubin hallitus Klubin asioita hoitaa, sitä edustaa ja sen toimintaa ohjaa hallitus, johon kuuluu presidentti, edellisen toimintavuoden presidentti, I ja II varapresidentti, sihteeri, rahastonhoitaja, tiedotussihteeri, klubimestari ja Tail Twister (juontaja). a) Presidentti, joka on klubin ensimmäinen virkailija, toimii hallituksenja vuosikokousta lukuunottamatta klubin kokousten puheenjohtajana. Presidentti osallistuu oman lohkonsa piirikuvernöörin neuvoa-antavan komitean (PNAT:n) kokouksiin. b) Varapresidentit toimivat presidentin sijaisena, tälle esteen sattuessa. I varapresidentti sitä paitsi valvoo ja ohjaa hallinnollisten toimikkuntien toimintaa ja vastaavasti II varapresidentti aktiviteettitoimikuntien toimintaa. c) Sihteeri huolehtii hallituksen ja kuukausikokouksen pöytäkirjojen laatimisesta ja päätösten täytäntöönpanemisesta. Hänen tehtäviinsä kuuluu jäsen- ja aloiteilmoitusten laatiminen sekä edelleen toimittaminen ja muiden märäaikaisilmoitusten lähtettäminen, arkiston ja jäsenluettelon hoitaminen sekä huolehtia klubin kokouksissa läsnäolon merkitsemisestä. Sihteeri osallistuu PNAT:n kokouksiin. d) Rahastonhoitaja on klubin rahavarojen hoitaja. Hän huolehtii klubille tulevien maksujen vastaanottamisesta samoin kuin klubin maksujen suorittamisesta. Rahastonhoitaja osallistuu PNAT:n kokouksiin. e) Tiedotussihteeri huolehtii kokouskutsujen lähettämisestä ja muusta ulospäin suuntautuvasta tiedottamisesta. Hän toimii sihteerin varamiehenä. f) Klubimestari on vastuussa klubin omasuuden hoidosta. Hän huolehtii kokousesineista ja tarvikkeista sekä järjestelyistä. g) Tail Twisterin eli juontajan tehtävän on ylläpitää kokouksessa hyvää veljeshenkeä- ja edistää viihtyväisyyttä. Hallitus edustaa klubia, valmistelee klubikokouksessa esille tulevat asiat, kutsuu klubikokoukset koolle ja toteuttaa klubikokousten päätökset. Hallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet sen jäsenistä on paikalla. Hallituksen päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan tulee päätökseksi se, mitä presidentti on kannattanut. Sivu 4

5 8 Klubin nimenkirjoitusoikeus Kubin nimen on oikeutettu kirjoittamaan presidentti tai jompi kumpi varapresidenteistä kukin heistä yhdessä sihteerin taikka rahastonhoitajan kanssa. 9 Klubivaalit Klubin hallituksen jäsenten vaalia varten seuraavaksi toimintavuodeksi nimittää presidentti ehdollepanotoimikunnan, jonka tulee asettaa ehdokkaat hallituksen eri jäseniksi siten, että klubikokous voi käsitellä esitystä maaliskuussa. Tässä ehdollepanokokouksessa voivat klubin jäsenet nimetä myös muita ehdokkaita. 10 Kokoukset Klubi kokoontuu säännöllisesti kerran kuukaudessa kesäkuukasia lukuunottamatta. Kokouskutsu on toimitettava kirjallisesti vähintään viikkoa ennen kokousta. Klubin vuosikokous on pidettävä lokakuussa ja siinä käsitelllään seuraavat asiat: a) Päätetään hallituksen laatiman toimintakertomuksen hyväksymisestä edelliseltä toimintakaudelta. b) Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille. c) Vahvistetaan liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus. d) Vahvistetaan talousarvio alkanutta toimitavuotta varten. e) Kutsu vuosikokoukseen on lähetettävä jäsenille kirjallisesti vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta. Vaalikokous pidetään kuhtikuussa. Hallituksen on lähetettävä kirjallinen kokouskutsu kaksi viikkoa ennen kokousta klubin jäsenille. Kokouksessa voidaan äänestää vain ehdollepanokokouksessa asetetuista ehdokkaista. f) Hallituksen jäsenet valitaan vuosittain ja heidän toimikautensa alkaa heinäkuun 1. päivänä ja päättyy seuraavan vuoden kesäkuun 30. päivänä. Vaalikokouksessa valitaan klubin hallituksen jäsenet sekä kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varatilintarkastajaa. g) Klubikokouksen päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, ellei näissä säännöissä ole muualla toisin sanottu. Äänten mennessä tasan tulee päätökseksi se, mitä kokouksen puheenjohtaja on kannattanut. Sivu 5

6 11 Talous ja toimintavuosi Klubin toiminta- ja kirjanpitovuosi alkaa 1. päivänä heinäkuuta ja päättyy seuraavan vuoden kesäkuun 30. päivänä. Tilit tulee päättää ja jättää tilintarkastajille vähintään neljä viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien on viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta annettava hallitukselle kirjallinen kertomus toimittamastaan tilin ja hallinnon tarkastuksesta. 12 Erityisiä määräyksiä Sääntöihin voidaan tehdä muutoksia klubikokouksessa, jossa vähäntään 2/3 annetuista äänistä tulee sitä kannattaa. Muutosehdotuksesta on hallituksen toimesta ilmoitettava kirjallisesti klubin jäsenille kaksi viikkoa ennen kokousta. Klubin purkautuessa on sen varat käytettävä purkamisesta päättävän klubikokouksen päätöksen mukaan klubin tarkoitusperiä edistävään tarkoitukseen. Muussa suhteessa noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain määräyksiä. Sivu 6

SÄÄNNÖT. LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu

SÄÄNNÖT. LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu SÄÄNNÖT LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu 14.11.1976 1. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Karjalohja-Sammatti. Sen kotipaikka on Karjalohja. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

Lisätiedot

LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT

LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Salo-Uskela ry. Sen kotipaikka on Salon kaupunki. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin tarkoituksena

Lisätiedot

LIONS CLUB. Tampere/Lassinlinna r.y. SÄÄNNÖT

LIONS CLUB. Tampere/Lassinlinna r.y. SÄÄNNÖT LIONS CLUB Tampere/Lassinlinna r.y. SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Tampere/Lassinlinna r.y. Sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

Lisätiedot

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5)

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) LIONS CLUB RY SÄÄNNÖT (MALLI) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club r.y. Sen kotipaikka on. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/REVONSALMI RY:N SÄÄNNÖT

LIONS CLUB HELSINKI/REVONSALMI RY:N SÄÄNNÖT - 1 - LIONS CLUB HELSINKI/REVONSALMI RY:N SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on LIONS CLUB HELSINKI/REVONSALMI ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

Lisätiedot

LIONS CLUB VANTAA/HELSINGE RY:N SÄÄNNÖT

LIONS CLUB VANTAA/HELSINGE RY:N SÄÄNNÖT LIONS CLUB VANTAA/HELSINGE RY:N SÄÄNNÖT 7.6.2010 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Vantaa/Helsinge ry. Sen kotipaikka on Vantaan kaupunki. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

Lisätiedot

A. Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken.

A. Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. LIONS CLUB VANTAA/KAIVOKSELA SÄÄNNÖT 1 (7) 1. Nimi ja kotipaikka 2. Tarkoitus Yhdistyksen nimi on Lions Club Vantaa/Kaivoksela r.y. Sen kotipaikka on Vantaa. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT Hyväksytty Patentti ja rekisterihallituksen päätöksellä Dnro 2010/507763S

SÄÄNNÖT Hyväksytty Patentti ja rekisterihallituksen päätöksellä Dnro 2010/507763S LIONS CLUB SAVONLINNA/SÄÄMINKI R.Y. SÄÄNNÖT Hyväksytty Patentti ja rekisterihallituksen päätöksellä 04.08.2011 Dnro 2010/507763S 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Savonlinna/Sääminki

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Hyväksytty klubikokouksessa LIONS CLUB KUOPIOPÄIVÄRANTA RY SÄÄNNÖT

Hyväksytty klubikokouksessa LIONS CLUB KUOPIOPÄIVÄRANTA RY SÄÄNNÖT Hyväksytty 13.04.2016 klubikokouksessa LIONS CLUB KUOPIOPÄIVÄRANTA RY SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Kuopio/Päiväranta ry Sen kotipaikka on Kuopio Yhdistystä nimitetään jäljempänä

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta. TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Suomen Gynekologiyhdistys ry Finlands Gynekologförening rf Säännöt

Suomen Gynekologiyhdistys ry Finlands Gynekologförening rf Säännöt Suomen Gynekologiyhdistys ry Finlands Gynekologförening rf Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Gynekologiyhdistys - Finlands Gynekologförening ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen virallinen

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT 1 Yhdistyksen nimi on Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry, ja sen kotipaikka on

Lisätiedot

Tampereen Seudun Mobilistit ry

Tampereen Seudun Mobilistit ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 2 TARKOITUS JA TOIMINTA 3 JÄSENET Tampereen Seudun Mobilistit ry Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Mobilistit Ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksestä

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI 1 Yhdistyksen nimi on nimi on Filosofisen praktiikan verkosto ry (virallinen lyhenne on FiPra ry), Nätverket för Filosofisk Praxis rf, Philosophical Practice Network. Yhdistyksen

Lisätiedot

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005

AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005 AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Aurinkolahden Venekerho ry ja kotipaikka Helsinki. Yhdistyksen nimestä käytetään epävirallista lyhennettä AVK. 2

Lisätiedot

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,

Lisätiedot

SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT

SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty kokouksessa 07.07.2007 Sulkavalla 2 SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sep-alus East-Vantaa ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Muutosehdotukset 28.2.2011 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS

Muutosehdotukset 28.2.2011 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN SOTAORVOT RY SÄÄNNÖT RNO 182 521 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena pääkaupunkiseutu

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: 1. Yhdistyksen nimenä on Oulun Lentopalloerotuomarikerho r.y., ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on lentopalloerotuomareiden

Lisätiedot

HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT 21.3.2014

HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT 21.3.2014 HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT 21.3.2014 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hirsitaloteollisuus r.y. ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN CIDESCO ry 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomessa kosmetologin ammatin edistämiseksi, valvoa alalla toimivien

Lisätiedot

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989) Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen

Lisätiedot

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho

Lisätiedot

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Slovenia-seuran säännöt

Slovenia-seuran säännöt Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö.

1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö. Conduksen säännöt I Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö. 2 Tiedekuntajärjestön kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. SUBCONTRACTING EXCELLENCE CLUB S.E.C RY. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistys on alihankintayritysten

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki ja toimialueena Tampere lähikuntineen.

1 Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki ja toimialueena Tampere lähikuntineen. 1 1 Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki ja toimialueena Tampere lähikuntineen. 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistys kuuluu jäsenenä Kaatuneitten

Lisätiedot

JSA-Tekniset ry:n säännöt

JSA-Tekniset ry:n säännöt JSA-Tekniset ry:n säännöt Vuosikokouksen 23.03.2001 hyväksymät säännöt. Säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin 06.09.2001 numerolla 138924. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on JSA-tekniset ry, josta

Lisätiedot

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki, kieli suomi ja toimintavuosi 1.7. 30.6.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki, kieli suomi ja toimintavuosi 1.7. 30.6. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kansainvälisen eläinlääketieteenopiskelijoiden järjestön Suomen jaosto ry ja sen lyhenne on IVSA Finland. Näissä säännöissä sitä kutsutaan jäljempänä nimellä Yhdistys.

Lisätiedot

Lahela-Seuran säännöt

Lahela-Seuran säännöt Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Stansvikin kyläyhdistys ry:n Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen TMT-musiikkiterapeutit ry. ja sen kotipaikka on Pietarsaari. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Purasten sukuseura ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Purasten sukuseura ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Purasten sukuseura ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Purasten sukuseura ry ja kotipaikka Rautalammin kunta. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimitystä sukuseura tai seura.

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi pyrkivän henkilön on ilmoitettava henkilötietonsa. Päätöksen jäseneksi ottamisesta tekee yhdistyksen hallitus.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi pyrkivän henkilön on ilmoitettava henkilötietonsa. Päätöksen jäseneksi ottamisesta tekee yhdistyksen hallitus. 1/5 Autoteknillisen Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Tampereen Autoteknillinen Yhdistys ry. 2. Kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Tampere 3. Kieli Yhdistyksen kieli on suomi

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. I. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toiminnallinen laatu

SÄÄNNÖT. I. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toiminnallinen laatu Maatutkarengas ry Rek.nro 162.070 Ensirek.pvm 24.11.1994 SÄÄNNÖT I. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toiminnallinen laatu Yhdistyksen nimi on Maatutkarengas ry ja sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

OHJELMISTOYRITTÄJÄT R.Y:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka

OHJELMISTOYRITTÄJÄT R.Y:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka OHJELMISTOYRITTÄJÄT R.Y:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ohjelmistoyrittäjät r.y., jota näissä säännöissä kutsutaan Yhdistykseksi. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan yhdistyksen nimestä

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö. KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli Yhdistyksen kieli on suomi. 3 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen

Lisätiedot

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt Yhdistysrekisterinumero 138.725 Sääntömuutos rek. 17.5.2017 Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt 2(6) Nimi: Myllyhoitoyhdistys ry Kotipaikka: Helsinki Osoite: Oksasenkatu 10

Lisätiedot

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

Kymin Nikkarit säännöt

Kymin Nikkarit säännöt Kymin Nikkarit SÄÄNNÖT 1(6) Kymin Nikkarit säännöt Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen nimi

Lisätiedot