LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA"

Transkriptio

1 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

2 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 27. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 21 jäsentä. Kauden aikana klubista erosi yksi jäsen, klubiin liittyi yksi siirtojäsen ja kaksi uutta veljeä. Tämä oli hyvä saavutus. Klubin jäsenmäärän edelleen kasvattaminen tulevina vuosina on tärkeää toiminnan jatkuvuuden kannalta. Toimintakauden aikana klubin presidenttinä toimi Jarmo Aspelin. Aktiviteettien toteuttaminen onnistui suunnitellusti. Vaativimman aktiviteettimme, perinteisen joulukonsertin toteutimme perinteitä noudattaen Pirkkalan kirkossa. Tilaisuus oli jälleen hyvin hoidettu ja tunnelmaltaan onnistunut. Oikea kalenteriajoitus vaikutti osaltaan siihen, että yleisömäärä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna. Konsertista saaduilla tuotoilla tuimme mm. pirkkalalaisia järjestöjä, jotka olivat mukana konsertin ohjelmien myynnissä. Tuimme LC Pirkkalan kanssa MLL järjestämää peruskoululaisten viisaasti verkossa hanketta 600 eurolla. Rahoitimme yhden Nuolialan koulun opettajan Lions Quest- koulutuksen 390,10. Tuen vaikuttavuutta kasvatti se, että LC Pirkkala maksoi toisen opettajan koulutuksen. Nenäpäivä keräykseen lahjoitimme 100 euroa tämä pois, Pirkanopiston laulajia tuimme 150 eurolla. Sastamalan tulipalossa orvoiksi jääneille keräykseen osallistuimme 100 eurolla. Anna tukesi nuorille arpoja ostimme 160 eurolla. Jatkoimme vakiintunutta palveluaktiviteettiamme, vanhustyön keskus Pirkankoivun asukkaiden ulkoiluttamista. Toteutuskertoja oli kauden aikana kahdeksan. Ulkoilutukseen osallistuivat niin leijonat kuin puolisotkin. Järjestimme puolisoiden kanssa Pirkankoivun asukkaille myös virkistys-, musiikki- ja kahvitustapahtumat Ystävän- ja Äitienpäivän merkeissä. Teimme huhti- toukokuun vaihteessa perinteisen leijonamatkan, joka tällä kertaa suuntautui Amsterdamiin. Matkalle osallistui leijonia puolisoineen yhteensä 27. Edellisillä kaudella toteutetun toiminnan kehityspajan tuloksia ryhdyttiin heti panemaan toimeen ja ne otettiin täysipainoisesti huomioon. Klubihenki oli hyvä ja osanotto klubikokouksiin, aktiviteetteihin ja virkistystapahtumiin oli hyvällä tasolla. Puolisoiden rooli ja aktiivisuus oli tälläkin kaudella hyvin tärkeä koko klubikauden menestyksekkäälle läpiviennille. II HALLINTO 1. Klubikokoukset - Syyskuu / Sataplast, Kokemäki - Lokakuu / Tiinan Kotiruoka (Vuosikokous) - Marraskuu / Tiinan Kotiruoka - Joulukuu / Golfklubi Bufferi, Pirkkala (Pikkujoulu) - Tammikuu / Tiinan Kotiruoka - Helmikuu / Tiinan Kotiruoka (Nokian Lotus kylässä) - Maaliskuu / Tiinan Kotiruoka - Huhtikuu / Tiinan Kotiruoka (Vaalikokous) - Toukokuu / Tiinan Kotiruoka

3 3 2. Hallitus Hallitukseen ovat kuuluneet seuraavat veljet: - Presidentti Jarmo Aspelin - 1. Varapresidentti Jukka Lehtinen - 2. Varapresidentti Leo Lehtinen - Past- presidentti Matti Pitkänen - Sihteeri Pertti Wathen - Tiedotussihteeri Matti Kukkonen - Rahastonhoitaja Antti Helminen - Seremoniamestari Asko Naukkarinen - Klubimestari Esko Hautala Hallitus piti yhdeksän kokousta kuukausikokouspäivinä ennen varsinaista kuukausikokousta. 3. Muut virkailijat: - Nuorisovaihtoasiamies Jukka Hakamäki - Huumetiedottaja Jukka Hakamäki - Lions quest Ari Rautakorpi - ARS- asiamies Kalervo Latva- Reinikka - Web- master Matti Pitkänen - Matka-asiamies Matti Pitkänen 4. Toimikunnat: - Aktiviteettitoimikunta Pj. Juhani Miettinen - Juhlatoimikunta Pj. Juhani Husa 5. Toiminnantarkastajat: - Varsinaiset toiminnantarkastajat: Juhani Miettinen ja Kalervo Latva-Reinikka - Varatoiminnantarkastajat: Juhani Husa ja Pertti Wathen 6. Puolisotoiminta: - Puolisotoiminnan vetäjänä toimi ansiokkaasti Tiina Aspelin III TOIMINTA 1. Aktiviteetit: Vanhusten ulkoilutus Pirkankoivussa Vanhusten ulkoilutus Pirkankoivussa Osallistuttiin valtakunnalliseen Nenäpäivään Vanhusten ulkoilutus Pirkankoivussa Leiliottelu Kaupin keilahallissa Joulukorttien myynti Puolisot osallistuivat Pirkkalan markkinoille Kynttilät Sankarihaudoille ja seppeleen lasku

4 Vanhusten ulkoilutus Pirkankoivussa Mieskuoro Laulajien Joulukonsertti Pirkkalan kirkossa - 12 Sotainvalidien joulupaketit Joulupukkina Pirkankoivussa Kynttilät Sankarihaudoille Vanhusten ulkoilutus Pirkankoivussa Seurakunnan lastentapahtumassa mukana Pirkkalan kirkolla Puolisoiden ystävänpäivän kahvitilaisuus vanhainkodilla Vanhusten ulkoilutus Pirkankoivussa Vanhusten ulkoilutus Pirkankoivussa Vanhusten ulkoilutus Pirkankoivussa Vanhusten ulkoilutus ja ohjelmallinen kahvitilaisuus yhdessä puolisoiden kanssa Pirkankoivussa Vuorijalavametsikön kitkentätalkoot yhdessä LC Pirkkalan kanssa 2. Muu toiminta Kirkkovenesoutu Pyhäjärvellä ja kauden aloitus Aspelinin savusaunassa Klubimme pikkujoulu Golf Pirkkalan klubilla klubikokouksen jälkeen Teatteri-ilta ja yhteinen illallinen Amsterdamin matka Hallituksen vaihtokokous, Finlaysonin Palatsissa Huom! Kaikki ylläolevat tapahtumat toteutettiin yhdessä puolisoiden kanssa - Tiedotussihteeri toimitti kauden aikana 10 informatiivista, monipuolista ja viihdyttävää klubilehteä. 3. PR-toiminta - Syksyllä 2013 Pirkkalainen julkaisi kertomuksen Budapestin leijonamatkastamme. - Kotisivumme valokuvineen ovat toimivat ja informatiiviset. Ulkopuoliseen viestintään kiinnitettiin muutenkin huomiota mm. kehityspajassamme. Kolme klubiveljeä osallistui E-piirin viestintäkoulutukseen. PR-toiminnan ja viestinnän tavoitteena on erityisesti vahvistaa jäsenhankintaa. - Pirkkalaisessa oli juttu Pirkkalan vapaaehtoisista tuli kumppaneita. Artikkelin kuvaan oli päässyt Naistenmatkan lion-veli Esko Hautala. 3. Lahjoitukset: - Pirkkalan sotainvalidien joulupaketit 96,72 - Eläkeliiton Pirkkalan yhdistys 100,00 - Pirkkalan Eläkkeensaajat 5,00 - Pirkkalan Seniorit 250,00 - Pirkanmaan Vammaistyö 190,00

5 5 - Pirkkalan kirkkokuoro 95,00 - Pirkkala Srk, Sirpakan lähetystyö 100,00 - Mia Seikun lasten avustusrahasto 100,00 - MLL:n Viisaasti verkossa Pirkkalan koulut 600,00 - Pirkan Opiston laulunopiskelijat /kevätretki 150,00 - Nuorten elämää tukemaan tarkoitettu Lions Quest koulutus 390,10 - Pirkkalan Srk:n Diakoniatyö (Ladyt) 500,00 Lahjoitukset yhteensä 2576,72 euroa 5. Osallistuminen E-piirin- ja valtakunnantason toimintaan E-piirin koulutustilaisuus + PNAT Lempäälässä, mukana pres. & siht PNAT-ABC Kolmenkulma mukana varap. Jukka Lehtinen Kunnianosoitus Kalevankankaan sankarihaudoilla, mukana presidentti, sihteeri ja Esko Hautala PNAT- kokous, ei osallistuttu koska tuolloin oma klubi-kokous Piirikokous Lempäälässä mukana olivat presidentti Jarmo Aspelin, tulevan kauden presidentti Leo Lehtinen ja sihteeri Pertti Wathen IV PALKITSEMISET JA HUOMIONOSOITUKSET Kauden aikana klubi vastaanotti kansainvälisen presidentin kiitoksen jäsenmäärän pysyvyydestä edellisen kauden aikana. Toukokuun kokouksessa presidentti luovutti Matti Pitkäselle Suomen Lions liiton 100 %:n presidentin palkinnon kaudelta Samoin toukokuun kokouksessa kauden leijonaksi valittiin äänestyksen jälkeen Jarmo Aspelin. Presidentti Jarmo Aspelin esitti hallituksenvaihtokokouksessa tyytyväisyytensä ja kiitoksensa klubin hallituksen ja virkailijoiden sekä kaikkien leijonien ja puolisoiden toimintaan kauden aikana. V JÄSENET Kauden lopussa klubiin kuuluivat seuraavat veljet: Martti Arola Jarmo Aspelin Esko Hautala Antti Helminen Juhani Husa Viljo Hämäläinen Vesa Kaasalainen

6 6 Matti Kukkonen Olavi Kurkela Kalervo Latva- Reinikka Jukka Lehtinen Leo Lehtinen Juhani Miettinen Asko Naukkarinen Matti Pitkänen Ari Rautakorpi Jorma Riippi Vesa Rönkkö Mika Tyrkkö Raimo Vainionpää Pertti Wathen Kauden aikana klubiin tuli siirtojäsenenä LC Pori/Meriporista Mika Tyrkkö, uusina jäseninä Martti Arola ja Vesa Rönkkö. Klubista erosi Jukka Hakamäki. Uusien veljien kera Lady-toimintaan mukaan tulivat Päivi Kaiponen, Eeva Leskinen ja Jaana Leppä. V PIIRI JA LOHKOT Klubin Presidentti Jarmo Aspelin valittiin lohkon puheenjohtajaksi tulevalle kaudelle. Pirkkalassa Pertti Wathen sihteeri kaudella

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 26. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 19 jäsentä. Kauden aikana klubista

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2011-2012 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 25. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 19 jäsentä, joten jäsenmäärä

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 28. täysimittainen toimintakausi. Kauden aikana klubin jäsenmäärä kasvoi kahdella. Klubissa

Lisätiedot

LIONS CLUB -PIRKKALA/ NAISTENMATKA

LIONS CLUB -PIRKKALA/ NAISTENMATKA LIONS CLUB -PIRKKALA/ NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS 2016 2017 1 I YLEISTÄ Kausi 2016-2017 oli klubin 30. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden päättyessä 25 jäsentä, joka toiminnan tehokkuuden

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS 2015 2016 30-VUOTISJUHLAKAUSI I YLEISTÄ 2 Kausi 2015-2016 oli klubin 29. täysimittainen toimintakausi ja klubin 30-vuotisjuhlakausi. Se leimasi koko kauden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 1 LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2014/2015 Presidentti: Arvo Ryhänen Kassa: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti:

Lisätiedot

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Perustamispäivä 26.9.1977 Rekisterinumero 128.217 LC Helsinki / Revonsalmi 2(6) 1. Yleistä Kulunut kausi oli klubin 32. toimintakausi.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta LC Palokka Toimintakertomus kaudelta 2006-2007 2 LIONS CLUB Palokan toimintakertomus kaudelta 2006-2007 Kausi oli LC Palokan 29. Toiminta oli aktiivista ja perinteisten palveluaktiviteettien ja lahjoitusten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 LC Hirvensalmi 107-D piiri TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 TOIMINTAKAUSI Kesän aktiviteettien jälkeen 47. toimintakauden 2012-2013 kokoukset aloitettiin hallituksen kokouksella 27.8.2012 kunnanhallituksen kokoustiloissa.

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Liminka 23.08.2015 klo 10:00 Kokouspaikka Liminka, Luontokeskus PÖYTÄKIRJA Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala CS

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA KAUDELTA YLEISTÄ Kansainvälisenä presidenttinä toimi Robert Bob E. Corlew USA:sta. TOIMINTAKAUDEN TEEMAT: Kansainvälisen presidentin teema Kotimainen teema Piirikuvernöörin teema Strenghten the Pride Vahvempina

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 YLEISTÄ Toiminnan tarkoitus ja sisältö Toimintavuonna 2010 2011 Lions Club Rovaniemi - Ounasvaaran tarkoituksena on ollut mm. edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa,

Lisätiedot

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat LIONS CLUB HELSINKI/VALLILA 21.3.2017 Piiri 107 N, I Alue, 2. lohko http://www.verkkoviestin.fi/lionshkivallila/ LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA 2017 2018 Toiminnan teemat ja raamit Toimintamme

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Vuokatti 21.2.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Vuokatti, Vuokatin urheiluopisto Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari

Lisätiedot

Toiminnan tarkastaja Arto Välimäki, varatoiminnantarkastaja Matti Näsi. Lauri Seppälä. Esko Virtanen. Matti Näsi Arto Välimäki.

Toiminnan tarkastaja Arto Välimäki, varatoiminnantarkastaja Matti Näsi. Lauri Seppälä. Esko Virtanen. Matti Näsi Arto Välimäki. Lions Club Kylmäkoski Toimintakertomus kaudelta 2016-2017 Hallitus 2016-2017 Presidentti Sihteeri Rahaston hoitaja Heikki Kuisma 1.Vara pres. 2.Vara pres. Past pres. Varasihteeri Klubimestari Tailtwister

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1 1 2 Karjahdus, presidentin palsta. KARI HYVÄT LIONIT JA LADYT. Hyvät Lionsveljet, puolisot ja uudet jäsenet. On tullut taas aika aloitella Lionskautta 2015 2016. Kauden haasteita on paljonkin mutta teemahan

Lisätiedot

LC Helsinki / Revonsalmi 1

LC Helsinki / Revonsalmi 1 LC Helsinki / Revonsalmi 1 LIONS CLUB Helsinki Revonsalmi 1. Yleistä Kulunut toimintakausi oli klubin 31. Kauden lopussa jäsenmäärä oli 26. Veli Pekka Hakkarainen erosi klubista helmikuussa 2008. Veli

Lisätiedot

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA 2018-2019 Pekka Siitonen, GLT Lions Clubs International E-Piirin koulutuskoordinaattori Pekka Siitonen 040 537 8840 pekka.siitonen@lions.fi LC Lempäälä, lion 2009 alkaen GLT

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2015-2016 Hallitus 2015-2016 Pres. Siht.Seppo Airaksinen Rah.h.Heikki Kuisma Varasih. 1.vara pres.lauri Seppälä 2.vara pres.kauko Rupponen Pastpres.Heikki

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 10.10.2005 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2004-30.6.2005 1. YLEISTÄ Klubin 48. toimintavuosi toteutettiin perinteisiä muotoja noudattaen. Aktiviteetit olivat pääosin samat

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 2.10.2003 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2002-30.6.2003 1. YLEISTÄ kokouksissa Klubin 46. toimintavuosi noudatti perinteisiä linjoja. Aktiviteetit olivat samat kuin edellisinä

Lisätiedot

1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus

1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus 1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus 2015 2016 2 (7) 1. YLEISTÄ Toimintakaudella 1.7.2015 30.6.2016 Merenhelmet osallistuivat aktiivisesti kuukausikokoukseen ja erilaisiin palveluaktiviteetteihin.

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 09.10.2006 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2005-30.6.2006 1. YLEISTÄ Kansainvälisen presidentin Ashok Mehtan teemana oli Plus yksi. N-piirin tavoite oli sama, eli jokaiseen

Lisätiedot

Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi.

Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi. LC Kuopio/Päiväranta TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2010-2011 Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi. Jäsenmaksu Jäsenmaksun suuruus oli 85 euroa.

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Suomussalmi 10.9.2016 klo 11:00 KOKOUSPAIKKA Suomussalmi, Hotelli Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

1. Varapresidenttikoulutus

1. Varapresidenttikoulutus 1. Varapresidenttikoulutus 12.4.2014 Lempäälän piirikokous Marja Sundström-Pullinen GMT, 1. varapresidentti LC Lempäälä / Sääksjärvi Aiheet: Varapresidentin tehtävät sekä valmistautuminen presidenttikauteen

Lisätiedot

1 (7) LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus

1 (7) LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus 1 (7) LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus 2017 2018 2 (7) 1. YLEISTÄ Toimintakaudella 1.7.2017 30.6.2018 Merenhelmet osallistuivat aktiivisesti kuukausikokouksiin ja erilaisiin palveluaktiviteetteihin.

Lisätiedot

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 STRATEGIA 2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 Maan mahti voimakkain on yhteistyö VISIO 2015 Me olemme tunnettuja palveluistamme

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

1 (6) LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus

1 (6) LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus 1 (6) LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus 2016 2017 2 (6) 1. YLEISTÄ Toimintakaudella 1.7.2016 30.6.2017 Merenhelmet osallistuivat aktiivisesti kuukausikokouksiin ja erilaisiin palveluaktiviteetteihin.

Lisätiedot

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5)

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) LIONS CLUB RY SÄÄNNÖT (MALLI) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club r.y. Sen kotipaikka on. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin

Lisätiedot

KLUBIKOKOUS 8, HUHTIKUU KAUSI 2014/2015, KOKOUSKUTSU 1

KLUBIKOKOUS 8, HUHTIKUU KAUSI 2014/2015, KOKOUSKUTSU 1 1 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2014/2015 Presidentti: Arvo Ryhänen Kassa: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti: Kari Halonen Klubimestari: Sakari Kinnunen 2.Varapresidentti: Mika Turunen Tail Twister Veli Matti

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii mm. toimeenpanemalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita tilaisuuksia.

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii mm. toimeenpanemalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita tilaisuuksia. 1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 2009 YLEISTÄ TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Toiminnan tarkoitus ja sisältö TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Toimintavuonna 2008 2009 viisikymmentä vuotta täyttäneen Lions Club Rovaniemi/Ounasvaaran

Lisätiedot

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016 Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset Pressan kestokansio, myös sähköisenä Puolisot mukana toiminnassa Klubin viihtyvyys / iloinen tekemisen meininki Kokoukset

Lisätiedot

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle Liite Hannu Anttonen 28.3.2016 Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle 2016-2017 Koulutuksella ja valmennuksella kehitämme ja uudistamme klubien ja piirin johtamista tavoitteena tuloksellinen toiminta

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 Presidentti Jukka Franssila GSM +385 407166607 email jukka.franssila@pp.inet.fi Sihteeri GSM +358 40 5007279 email petri.nieminen61@pp.inet.fi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012 LIONS CLUB 08.10.2012 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Wing-Kun Tamin toimintakauden

Lisätiedot

LC NURMIJÄRVI KANERVA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013

LC NURMIJÄRVI KANERVA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 1 Hallitus 24.9.2013 Vuosikokous 3.10.2013 LC NURMIJÄRVI KANERVA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 KOOTTUA TIETOA KANERVISTA

Lisätiedot

Toimintakertomus Lions Club Helsinki/Pohjoinen. Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa

Toimintakertomus Lions Club Helsinki/Pohjoinen. Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa Toimintakertomus 2017-2018 Lions Club Helsinki/Pohjoinen Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa Sisällys Katsaus toimintakauteen 2017-2018 Lions Club Helsinki/Pohjoinen numeroina Toiminta:

Lisätiedot

LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT

LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club, Tampere Koivisotnkyä ry. Sen kotipaikka on Tampere. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2 Tarkoitus

Lisätiedot

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015 PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN 1 Yleistä Suomen Lions-liitto r.y:n ohjesäännön 20 mukaan perheenjäsenten osallistuminen klubien palvelutoimintaan on lionstoimintaan

Lisätiedot

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen I-piirin KOULUTUS D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen Koulutuksen toteutuminen Syksyllä osallistuneita n 300 henkilöä Elokuu LPJ 23.8 Oulu Syyskuu Lohko-/ aluekokous 24.9, aiheena mm brandiasiat uusien koulutus

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. KLUBISIHTEERIN koulutus. Laihialla16.4.2011. Piirisihteeri Tapio Seppä-Lassila D 107-F / TSL

Lions Clubs International MD 107 Finland. KLUBISIHTEERIN koulutus. Laihialla16.4.2011. Piirisihteeri Tapio Seppä-Lassila D 107-F / TSL KLUBISIHTEERIN koulutus Laihialla16.4.2011 Piirisihteeri Tapio Seppä-Lassila 1 KOULUTUKSEN TAVOITE: Tiedät tehtäväsi tärkeyden Tiedät siihen kuuluvan byrokratian Tiedät tärkeimmät ilmoitukset Osaat täyttää

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6)

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) Klubihallitus Presidentti Martti Muukkonen I varapresidentti Kari Uuksulainen II varapresidentti Risto Hiltunen Sihteeri Kyösti

Lisätiedot

KLUBISIHTEERI lyhyt versio

KLUBISIHTEERI lyhyt versio KLUBISIHTEERI lyhyt versio Materiaali on Power Point-muodossa osoiteessa: WWW.lions.fi Jäsenkeskus Tietoluola Koulutusmateriaalit PowerPoint -esitykset 1 Sihteerin tehtävät Valmistelut ennen toimintakautta

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 Vaihtokokous pidettiin Muurasjärvellä luonnon helmassa. Maija Järvenpää luovutti presidentin vastuun Kreetalle. LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Presidenttivalmennus 1. Klubin presidentti

Lions Clubs International MD 107 Finland. Presidenttivalmennus 1. Klubin presidentti Presidenttivalmennus 1 Klubin presidentti 26.1.2015 1 Presidenttivalmennus 1 Valmennuksien tavoite Tiedät tehtäväsi presidenttinä Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta Tunnet B-piirin piirihallituksen

Lisätiedot

LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli

LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli rompetorin pitäminen hakkapeliittatapahtuman yhteydessä.

Lisätiedot

HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2008-2009. Tiedotussihteeri: Laitinen Samuli Aktiivitili: 460010-297220 Hallintotili 460010-297238

HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2008-2009. Tiedotussihteeri: Laitinen Samuli Aktiivitili: 460010-297220 Hallintotili 460010-297238 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2008-2009 Presidentti: Risto Pehkonen Rahastonhoitaja: Pertti Halonen 1.varapresidentti: Clubimestari: Vesa Jarmo Falck Pakarinen Klubimestari Sakari Kinnunen 2.varapresidentti:

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 12.10.2015 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2014-30.6.2015 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Joe Prestonin toimintakauden

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Utajärvi 20.11.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Utajärvi, Merilän Kartano 20.11.2016 PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala Harri Hirvelä Ari Korhonen Hannu

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Klubin tiedot ja virkailijat MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.0 24.7.2015 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla,

Lisätiedot

Kauden 2015-2016 tapahtumista. Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen

Kauden 2015-2016 tapahtumista. Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen Kauden 2015-2016 tapahtumista Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen Koulutus- ja jäsenkysely Klubikysely 26/52= 50% vastasi Syy: Halu vaikuttaa ja antaa palautetta Nyt virkailijakoulutukseen

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015 Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015 Hallitus 2014-2015 Pres.Heikki Vilppula Siht. Rah.h.Heikki Kuisma Varasih.Seppo Airaksinen 1.vara pres.jyrki Tervola 2.vara pres.lauri Seppälä

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta 7.12.2007 / Olavi Vähämäki 1 LAIHIAN ROTARYKLUBI Vuosikertomus v. 2006-2007 Hallitus ja komiteat Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Presidentti Past Presidentti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS 2011-2012 Kuva; Vallanvaihto Äijälässä kauden 2010-2011 presidentti Heleena Talala ja tuleva presidentti Maija Järvenpää LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

Nuorisotyökysely 2015 I-piiri. Kooste 2VDG Seppo Saarela

Nuorisotyökysely 2015 I-piiri. Kooste 2VDG Seppo Saarela Nuorisotyökysely 2015 I-piiri Kooste 2VDG Seppo Saarela Kyselyn tarkoitus Kesätehtävä lohkon puheenjohtajille (LPJ) - Klubin hyvinvointikysely ja nuorisotyökysely Perehdyttää LPJ:t lohkonsa klubeihin Yhteistyön

Lisätiedot

SYYSKUU Hallitus ti 8.9. Klubi-ilta ti 20.4. Vuosikokous ti 20.10. JOULUKUU Itsenäisyyspäivä su 6.12. lippu. Hallitus ti 8.12

SYYSKUU Hallitus ti 8.9. Klubi-ilta ti 20.4. Vuosikokous ti 20.10. JOULUKUU Itsenäisyyspäivä su 6.12. lippu. Hallitus ti 8.12 TOIMINTAKALENTERI 2009-2010 ELOKUU Hakkapeliittatalkoot pe 31.7. ja 2.8. Rompetori pe-la 31.7.-1.8. PNAT 25.8. Järvenpäässä llkka, Ari, Heikki Kauko, Veli-Matti, Ilkka, Allan llkka, Kimmo,Tarmo SYYSKUU

Lisätiedot

Jova 2 helmikuu 2017

Jova 2 helmikuu 2017 Jova 2 helmikuu 2017 Piiri 107-I 1VDG Seppo Saarela Suomen lionstoiminnan arvot 2017-2022 2012-2017 (kaikki 6 arvoa) Luotettavuus Talkoohenki Ihmisläheisyys Paikallisuus Palveluhalu Kansainvälisyys Missiomme

Lisätiedot

Aktiivitili: 460010-297220 Hallintotili: 460010-297238 LC-Iisalmi OSANOTTO 2011-2012. Marra s. Joul u. Tamm i

Aktiivitili: 460010-297220 Hallintotili: 460010-297238 LC-Iisalmi OSANOTTO 2011-2012. Marra s. Joul u. Tamm i HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2011/2012 Presidentti: Vesa Pakarinen R Rahastonhoitaja: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti: Veli Matti Pulkka Klubimestari: Sakari Kinnunen 2.Varapresidentti: Peertti Halonen Nuorisoasiamies:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 10.10.2016 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2015-30.6.2016 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Jitsuhiro Yamadan toimintakauden

Lisätiedot

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 5, TAMMIKUU KAUSI 2014/2015, KOKOUSKUTSU 1

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 5, TAMMIKUU KAUSI 2014/2015, KOKOUSKUTSU 1 1 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2014/2015 Presidentti: Arvo Ryhänen Kassa: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti: Kari Halonen Klubimestari: Sakari Kinnunen 2.Varapresidentti: Mika Turunen Tail Twister Veli Mati

Lisätiedot

DG -tiedote 9/

DG -tiedote 9/ LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

MyLCI Suojausryhmät Katselu/ylläpito tiedot

MyLCI Suojausryhmät Katselu/ylläpito tiedot MyLCI Katselu/ylläpito tiedot KLUBITASO Jäsentiedot Kokoustiedot Klubin virkailijat Klubin tiliote Palveluaktiviteetit Erityisaktiviteetit (Nimikkoaktiviteetit) Klubin aktiviteettitavoitteet n raportit

Lisätiedot

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä. 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite

Lisätiedot

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 Lions Clubs International MD 107 Finland HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 100 milj. palvelutekoa, Suomi 1,8 milj. RAPORTOINTI! 5 milj Suomen nuorisolle 100 v. syntymävuonna 1.3.2015 Ari LBI Lindell,

Lisätiedot

KLUBITOIMINNAN YLEISKALENTERI JA SIHTEERIN MUISTILISTA

KLUBITOIMINNAN YLEISKALENTERI JA SIHTEERIN MUISTILISTA 1 KLUBITOIMINNAN YLEISKALENTERI JA SIHTEERIN MUISTILISTA Koonnut Otto Pitkänen, LC Kuopio/Päiväranta, puh. 040 733 0970, otto.pitkanen@opitkanen.net Keijo Happonen tehnyt lisäyksiä 17.4.2017. Hannu Nyman

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Kauniainen Grankulla Rotary Club

Kauniainen Grankulla Rotary Club Kauniainen Grankulla Rotary Club Toimintasuunnitelma Rotaryvuosi 2008-2009 Juha Pulkkinen Toteuta unelmasi Förverkliga drömmen Make Dreams Real Yleistä Toiminta jatkuu noudattaen klubissa hyviksi koettuja

Lisätiedot

LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT

LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Salo-Uskela ry. Sen kotipaikka on Salon kaupunki. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin tarkoituksena

Lisätiedot

LC HELSINKI- TORNI. Kansainvälinen Lions-teema New Mountains to Climb Valloitamme Uusia Vuoria

LC HELSINKI- TORNI. Kansainvälinen Lions-teema New Mountains to Climb Valloitamme Uusia Vuoria LC HELSINKI- TORNI TOIMINTASUUNNITELMA 6.9.2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016-2017 1. YLEISTÄ Kansainvälinen Lions-teema New Mountains to Climb Valloitamme Uusia Vuoria Kotimainen Lions-teema Tue

Lisätiedot

LC KAUHAJOKI / KATRILLI. kauhajoki.katrilli@lions.fi 107-F nro 918 Perustamispäivä 4.11.1998 Charter Night 13.2.1999

LC KAUHAJOKI / KATRILLI. kauhajoki.katrilli@lions.fi 107-F nro 918 Perustamispäivä 4.11.1998 Charter Night 13.2.1999 Versio 16.4.2015, hyväksytty kokouksessa KLUBIKÄSIKIRJA LC KAUHAJOKI / KATRILLI kauhajoki.katrilli@lions.fi 107-F nro 918 Perustamispäivä 4.11.1998 Charter Night 13.2.1999 2TO1900 Kauhajoen Krouvi Topeeka

Lisätiedot

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Presidentti Teppo Luoto p. 050-45 84570 teppo.luoto@kolumbus.fi Lions tunnuslause - Organisations valspråk Järjestömme tunnuslause We serve - Me palvelemme - Vi tjänar

Lisätiedot