LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ"

Transkriptio

1 LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ Klubin 48. toimintavuosi toteutettiin perinteisiä muotoja noudattaen. Aktiviteetit olivat pääosin samat kuin edellisinä vuosina. Avustuksia maksettiin toimintavuoden aikana yhteensä euroa. Kansainvälisen presidentin Clement F.Kusiakin teemana oli Jaa menestys: palvellen. N-piirin tavoitteena oli perustaa kaksi uutta klubia ja hankkia kaksi uutta jäsentä per klubi sekä nostaa naisten osuus 10 %:iin. Klubin tavoitteena oli perusaktiviteettien toteuttaminen aiempaan tapaan. Sekä hallitus että klubi ovat toimintavuoden aikana ideoineet 50 v. juhlan toteuttamista Toiminnan pääkohdat on kuvattu kuukausikohtaisessa katsauksessa. 2. HALLITUS Hallituksen kokoonpano ja osallistuminen 9:ään kokoukseen seuraavasti: Risto Sipilä L L L L L L L L L 9 presidentti Jarkko Eskola P L P L L L P L P 5 past president Seppo Kauppila L L L L L L L L L 9 klubimestari, Tail Twister Kalervo Pelkkikangas L L L L L L P L L 8 rahastonhoitaja Ismo Tuominen L L L L L L P L L 8 I varapresidentti Jorma Wartiovaara P P L L L L L L L 7 II varapresidentti Kauko Hämäläinen L L P L L L L L L 8 sihteeri 3. MUUT TOIMIHENKILÖT Tilintarkastajina toimivat veljet Matti Tapionlinna ja Eeti Nieminen sekä varatilintarkastajina veljet Birger Ingman ja Aimo Linkosalmi. 4. TOIMIKUNNAT JA AKTIVITEETIT Presidentti asetti kahdeksan toimikuntaa ja nimesi seitsemän erillistä aktiviteettia, joista muutamassa oli useampia erillisiä tapahtumia. TOIMIKUNNAT JA ERITYISTEHTÄVÄT Jäsen- ja vaalitoimikunta Ohjelmatoimikunta Hämäläinen, Arkio Harva, Kauppila

2 Talous- ja avustustoimikunta Pelkkikangas, Arkio, Pöyhönen Luolaleijona Kalliomäki Arne Ritari-asiamies Linkosalmi Quest asiamies Kauppila Punainen sulka 2006 (3 v) Alervo 50 v. juhlan suunnittelu Sipilä, Tuominen, Wartiovaara 2 AKTIVITEETIT Lions-palvelupäivä Itsenäisyyspäivän lippujuhla Taivaskallio Taivaskallion laskiainen-lehti Kalevalajuhla Virolaisten vapaaehtoisten muistomerkillä käynti Joulukortit Tapionlinna, J. Eskola Kalliomäki, Kauppila, Linkosalmi Päivinen, Pyysalo Toimitus: Sipilä, Alervo, Tuominen Ilmoitukset: K. Eskola, J. Eskola, Wartiovaara K. Eskola, Wartiovaara Nieminen, Pyysalo, Tapionlinna, Kalliomäki Linkosalmi TAPAHTUMAKALENTERI : ti Hallituksen kokous / Sipilä ma Klubikokous / Nyyrikki-Pohjan Akka ma Hallituksen kokous / Hämäläinen ma Vuosikokous / Nyyrikki-Pohjan Akka ma Hallituksen kokous / Tuominen ma Klubikokous / Nyyrikki-Pohjan Akka la Itsenäisyyspäivän lippujuhla / Kalliomäki, Kauppila, Linkosalmi ti Hallituksen kokous / Kauppila ma Klubikokous / Pikkujoulu / Ravintola Hannes ma Hallituksen kokous / J. Eskola la Kunniakäynti sankarihaudoilla / Päivinen, Pöyhönen ma Klubikokous / Nyyrikki-Pohjan Akka ma Hallituksen ja klubin taivarikokous / Nyyrikki-Pohjan Akka su Taivaskallion laskiainen / Päivinen, Pyysalo ma Klubikokous / Nyyrikki-Pohjan Akka la Kalevalajuhla /K. Eskola, Wartiovaara ma Hallituksen kokous / Wartiovaara ma Klubikokous / Nyyrikki-Pohjan Akka ma Hallituksen kokous / Pelkkikangas ma Klubikokous / Nyyrikki-Pohjolan Akka ma Hallituksen kokous / Sipilä ma Klubikokous / Kevätretki Mannerheim-museoon su Kunniakäynti virolaisten vapaaehtoisten muistomerkille / Nieminen KATSAUS TOIMINTAVUODEN AKTIVITEETTEIHIN JA TAPAHTUMIIN. SYYSKUU Päätettiin toimintakauden aktiviteeteista ja käynnistettiin niiden edellyttämien toimenpiteiden suunnittelu.

3 3 Klubin presidentti Risto Sipilä ja sihteeri Kauko Hämäläinen osallistuivat Suur- PNAT:n kokoukseen Toimintakalenterin suunnittelu. LOKAKUU Vuosikokouksessa hyväksyttiin toimintakertomus sekä tilinpäätös kaudelta Vahvistettiin talousarvio sekä veli Antti Kalliomäen toteuttama toimintakalenteri toimintasuunnitelmaksi kaudelle MARRASKUU. Veljet Risto Sipilä, Ismo Tuominen ja Kauko Hämäläinen osallistuivat N-piirin III-alueen PNAT-kokoukseen Aloitettiin Taivaskallio-lehden ilmoitushankinta. Otettiin klubista ryhmävalokuva.. JOULUKUU Itsenäisyyspäivän lippujuhlaa vietettiin Taivaskalliolla Puheen piti Teatterin tiedotuskeskus ry:n johtaja Riitta Seppälä. Esiintyneessä kuorossa lauloi pitkän perinteen mukaisesti myös klubimme veljiä. Sekä itse lipunnostotilaisuuteen että kirkkokahville osallistui runsas joukko klubin veljiä ja Ladyja. Klubin perinteinen pikkujoulu vietettiin ravintola Hanneksessa Puuropuheen piti veli Petri Alervo, tietokilpailun järjesti veli presidentti Risto Sipilä ja hän vastasi myös arpajaisista. Palvelupäivän aktiviteettina kuljetettiin Käpylän 32 vanhusta seurakuntasaliin joulupuurolle veli Matti Tapionlinnan johdolla. Kuljetuksiin osallistuivat myös veljet Eeti Nieminen, Kari Eskola ja Jarkko Eskola. Mukana oli myös vanhuksia pyörätuolissa ja klubi vastasi heidän kuljetuksistaan. Veli Aimo Linkosalmi myi joulukortteja, joista klubi sai 49 euroa. Jatkettiin ilmoitushankintaa Taivaskallio-lehteen. TAMMIKUU Taivaskallio-lehden viimeistely ja Taivaskallion laskiaistapahtuman suunnittelu. Kunniakäynti sankarihaudoilla Veli Kaarlo Päivinen osallistui tilaisuuteen. Piirikuvernööri Ulf Nummelin vieraili hallituksen ja klubin yhteisessä kokouksessa ja esitti katsauksen ajankohtaisista Lions-asioista. HELMIKUU Taivari-lehti ( kpl) jaettiin alueen kotitalouksiin 8-sivuisena painoksena. Ilmoitusten lukumäärä oli noin 40. Veli Ismo Tuominen suoritti lehden taiton. Lehden nettotuotto oli 1.161,81 euroa. Itse Taivaskallion laskiaistapahtuma oli veljien Kaarlo Päivisen ja Heikki Pyysalon johtamana kaikin puolin onnistunut. Kohtalainen talvisää houkutteli tapahtumaan runsaasti ulkoilijoita ja palvelut menivät hyvin kaupaksi. Veljien lisäksi toteutukseen osallistui Ladyja ja muita perheenjäseniä sekä Oulunkylän

4 4 VPK:n nuoria. Nettotuotto oli 1.999,67 euroa. Veljet esittivät palautteena parannusehdotuksia. Kalevala-juhla toteutettiin uuden konseptin mukaan, jossa klubin rooli on vähentynyt. Veli Kari Eskola osallistui aktiivisesti juhlan suunnitteluun. MAALISKUU Veli presidentti Risto Sipilä ja sihteeri Kauko Hämäläinen osallistuivat Suur-PNAT:n kokoukseen Tuleva presidentti veli Ismo Tuominen nimesi alustavasti jäsenet seuraavan kauden hallitukseen. HUHTIKUU Veli Jarkko Eskola ja sihteeri Kauko Hämäläinen osallistuivat N-piirin vuosikokoukseen Porvoossa. Veli Jarkko Eskola valittiin lääketieteellisenä asiantuntijana piirihallitukseen. Päätettiin toimintavuoden avustusten jaosta. (kohteet ja summat: kohta 6) Valittiin uusi hallitus ja tilintarkastajat toimintakaudelle TOUKOKUU Kevätretki Mannerheim-museoon tehtiin Retkeen osallistui 10 veljeä ja 5 Ladya. Perinteinen kunniakäynti virolaisten vapaaehtoisten muistomerkille Klubin kukat laskivat muistomerkille veljet Eeti Nieminen ja Heikki Pyysalo. 5. JÄSENASIAT Toimikauden alussa ja lopussa jäseniä oli 22, joista etuoikeutettuja jäseniä oli 5 ja toimivia jäseniä AVUSTUKSET Avustuksia myönnettiin yhteensä euroa seuraavasti: Käpylän musiikkiopisto 300 e Partiolippukunta Kuksat 350 e Oulunkylän VPK 500 e Kika Hamarin perhe (tulipalon uhri) 150 e Tsunami-avustus 300 e Quest-koulutus 315 e YHTEENSÄ e 7. KLUBIKOKOUKSET, JUHLAT JA RETKET Klubikokouksia pidettiin yhdeksän. Klubikokoukset pidettiin maanantaisin ravintola Nyyrikin Pohjan Akassa lukuun ottamatta joulukuun kokousta, joka pidettiin pikkujoulun yhteydessä ravintola Hanneksessa ja kevätkokousta, joka pidettiin ravintola Saslikissa Mannerheim-museoon tehdyn vierailun jälkeen pidetty hallituksen kokous oli yhteinen klubin kanssa Taivaskallion tapahtuman suunnittelun takia. Pikkujoulussa ja kevätretkellä oli mukana myös Ladyja.

5 5 Osallistuminen klubikokouksiin Petri Alervo L L L L K L P L L Sakari Arkio L L L L L L L P L Jarkko Eskola L L L L K L L L K 100 % Kari Eskola L L K K K K K L P Hannu Harva L L L L K L P L L Kauko Hämäläinen L L L L L L L L K 100 % Birger Ingman (E) P P P P P P P P P Antti Kalliomäki L L K L K L L L L 100 % Seppo Kauppila L L L L L L L L L 100 % Paavo Klemola (E) L P P L L P P L L Aimo Linkosalmi L K L L L L L L L 100 % Eeti Nieminen (E) L L L L L L L L K 100 % Kalervo Pelkkikangas L L L K K L L L L 100 % Heikki Pyysalo L L L L L L L L K 100 % Kaarlo Päivinen K L L L K L L P L Veijo Pöyhönen L L L L L L L L P Heikki Seppälä (E) L L L L L P L L P Risto Sipilä L L L L L L L L L 100 % Matti Tapionlinna (E) P L L L P P L P L Ismo Tuominen K L L K L K L L K 100 % Jussi Vaittinen P P P P P P P P P JormaWartiovaara L L L K K L K L K 100 % 8. KLUBIESITELMÄT: lokakuu: marraskuu: joulukuu: maaliskuu: huhtikuu: Alkoholiverouudistuksen vaikutukset: veli Ismo Tuominen USA: n vaalien vaikutus maailman politiikkaan: veli Seppo Kauppila Lions-toiminnan arvot, perinteet ja toimintamuodot: veli Petri Alervo Quest-ohjelma ja sen historia: veli Eero Maarela, N-piirin Questtoimikunnan pj. Käpylän seurakunta: kirkkoherra Reijo Kataja 9. HUOMIONOSOITUKSET Kansainvälinen presidentti Clement Kusiak myönsi veli Paavo Klemolalle tunnustuspalkinnon yli 40 vuoden osallistumisesta lions-toimintaan. Lions Clubs International myönsi veli Sakari Arkiolle key-palkinnon. Palkinto myönnetään veljelle, joka on avannut lionismin oven vähintään kahdelle henkilölle ja edistänyt järjestön kasvua ja tehokkuutta. Lions Clubs International myönsi veli Kari Eskolalle Milestone chevronin 25 v. osallistumisesta lionina paikkakuntansa palveluun. Veli presidentti Risto Sipilä myönsi klubikokouksessa veli Kalervo Pelkkikankaalle rahastonhoitajan ansiomerkin pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä klubin hyväksi. Veli Paavo Klemola täytti 80 v , veli Heikki Seppälä 70 v ja veli Kaarlo Päivinen 60 v Veljiä muistettiin klubissa perinteisin seremonioin.

6 6 10. KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ Klubi on ollut toimintavuoden aikana viestiyhteydessä Melbournessa Australiassa olevan Mitcham Lions-klubin kanssa. Tietoja on vaihdettu klubien aktiviteeteista ja Mitcham klubi on lähettänyt kuukausiraporttinsa meille tiedoksi. 11. TALOUS JA JÄSENMAKSUT Jäsenmaksuksi vahvistettiin vuosikokouksessa aktiivijäsenelle 70 euroa ja etuoikeutetulle jäsenelle 44 euroa. Tilikauden ylijäämä oli 1.077,65 euroa. Klubin tuloslaskelma ja tase ovat toimintakertomuksen liitteenä. Hallitus esittää kaikille klubiveljille parhaat kiitokset vuoden aikana klubin tavoitteiden hyväksi tehdystä työstä ja toivoo aktiivisuuden pysyvän hyvänä myös seuraavan toimintakauden aikana. Käpylässä Risto Sipilä Kauko Hämäläinen presidentti sihteeri toimintavuodella toimintavuodella

7

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 09.10.2006 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2005-30.6.2006 1. YLEISTÄ Kansainvälisen presidentin Ashok Mehtan teemana oli Plus yksi. N-piirin tavoite oli sama, eli jokaiseen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ LIONS CLUB 11.10.2004 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2003-30.6.2004 1. YLEISTÄ Klubin 47. toimintavuosi toteutettiin perinteisiä muotoja noudattaen. Aktiviteetit olivat pääosin samat

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 2.10.2003 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2002-30.6.2003 1. YLEISTÄ kokouksissa Klubin 46. toimintavuosi noudatti perinteisiä linjoja. Aktiviteetit olivat samat kuin edellisinä

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 11.10.2010 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2009-30.6.2010 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Eberhard J. Wirfsin toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012 LIONS CLUB 08.10.2012 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Wing-Kun Tamin toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ LIONS CLUB 13.10.2008 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2007-30.6.2008 YLEISTÄ Kansainvälisen presidentin Jimmy Rossin teemana oli Haaste muutokseen. Toimintakauden kotimainen teema

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ LIONS CLUB 09.10.2007 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2006-30.6.2007 YLEISTÄ Kansainvälisen presidentin Jimmy Rossin teemana oli Me palvelemme. Toimintakauden kotimainen teema oli

Lisätiedot

Talous- ja avustustoimikunta Pelkkikangas, Arkio ja Koljonen

Talous- ja avustustoimikunta Pelkkikangas, Arkio ja Koljonen LIONS CLUB 13.10.2009 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2008-30.6.2009 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Al Brandelin toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 1.7.2010-30.6.2011

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 1.7.2010-30.6.2011 LIONS CLUB 10.10.2011 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 1.7.2010-30.6.2011 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Sid L. Scruggsin toimintakauden

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 14.10.2013 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2012-30.6.2013 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Wayne A. Maddenin toimintakauden

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 25.9.2002 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2001-30.6.2002 1. YLEISTÄ Klubin 45. toimintavuosi oli aiempien kaltainen. Aktiviteetit olivat samat kuin edellisinä vuosina.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 12.10.2015 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2014-30.6.2015 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Joe Prestonin toimintakauden

Lisätiedot

LIONS CLUB 13.10.2014 HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB 13.10.2014 HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 13.10.2014 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2013-30.6.2014 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Barry J. Palmerin toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 10.10.2016 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2015-30.6.2016 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Jitsuhiro Yamadan toimintakauden

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta LC Palokka Toimintakertomus kaudelta 2006-2007 2 LIONS CLUB Palokan toimintakertomus kaudelta 2006-2007 Kausi oli LC Palokan 29. Toiminta oli aktiivista ja perinteisten palveluaktiviteettien ja lahjoitusten

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

Lions Club Helsinki-Mellunmäki TOIMINTAKERTOMUS 2003-2004

Lions Club Helsinki-Mellunmäki TOIMINTAKERTOMUS 2003-2004 Helsinki-Mellunmäki TOIMINTAKERTOMUS 2003-2004 Helsinki/Mellunmäki TOIMINTAKERTOMUS 2003-2004 2(7) LIONS CLUB HELSINKI-MELLUNMÄKI RY:N TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2003 2004 1. TOIMINTAVUODEN TEEMAT Järjestön

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 YLEISTÄ Toiminnan tarkoitus ja sisältö Toimintavuonna 2010 2011 Lions Club Rovaniemi - Ounasvaaran tarkoituksena on ollut mm. edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa,

Lisätiedot

LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT

LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club, Tampere Koivisotnkyä ry. Sen kotipaikka on Tampere. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2 Tarkoitus

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2011-2012 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 25. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 19 jäsentä, joten jäsenmäärä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2015-2016 Hallitus 2015-2016 Pres. Siht.Seppo Airaksinen Rah.h.Heikki Kuisma Varasih. 1.vara pres.lauri Seppälä 2.vara pres.kauko Rupponen Pastpres.Heikki

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu

SÄÄNNÖT. LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu SÄÄNNÖT LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu 14.11.1976 1. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Karjalohja-Sammatti. Sen kotipaikka on Karjalohja. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 1 LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2014/2015 Presidentti: Arvo Ryhänen Kassa: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti:

Lisätiedot

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569

Lisätiedot

LC Helsinki / Revonsalmi 1

LC Helsinki / Revonsalmi 1 LC Helsinki / Revonsalmi 1 LIONS CLUB Helsinki Revonsalmi 1. Yleistä Kulunut toimintakausi oli klubin 31. Kauden lopussa jäsenmäärä oli 26. Veli Pekka Hakkarainen erosi klubista helmikuussa 2008. Veli

Lisätiedot

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5)

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) LIONS CLUB RY SÄÄNNÖT (MALLI) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club r.y. Sen kotipaikka on. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin

Lisätiedot

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6)

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) Klubihallitus Presidentti Martti Muukkonen I varapresidentti Kari Uuksulainen II varapresidentti Risto Hiltunen Sihteeri Kyösti

Lisätiedot

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Perustamispäivä 26.9.1977 Rekisterinumero 128.217 LC Helsinki / Revonsalmi 2(6) 1. Yleistä Kulunut kausi oli klubin 32. toimintakausi.

Lisätiedot

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat LIONS CLUB HELSINKI/VALLILA 21.3.2017 Piiri 107 N, I Alue, 2. lohko http://www.verkkoviestin.fi/lionshkivallila/ LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA 2017 2018 Toiminnan teemat ja raamit Toimintamme

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,

Lisätiedot

LIONS CLUB. Tampere/Lassinlinna r.y. SÄÄNNÖT

LIONS CLUB. Tampere/Lassinlinna r.y. SÄÄNNÖT LIONS CLUB Tampere/Lassinlinna r.y. SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Tampere/Lassinlinna r.y. Sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

Lisätiedot

LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT

LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Salo-Uskela ry. Sen kotipaikka on Salon kaupunki. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin tarkoituksena

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1 1 2 Karjahdus, presidentin palsta. KARI HYVÄT LIONIT JA LADYT. Hyvät Lionsveljet, puolisot ja uudet jäsenet. On tullut taas aika aloitella Lionskautta 2015 2016. Kauden haasteita on paljonkin mutta teemahan

Lisätiedot

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii mm. toimeenpanemalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita tilaisuuksia.

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii mm. toimeenpanemalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita tilaisuuksia. 1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 2009 YLEISTÄ TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Toiminnan tarkoitus ja sisältö TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Toimintavuonna 2008 2009 viisikymmentä vuotta täyttäneen Lions Club Rovaniemi/Ounasvaaran

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/REVONSALMI RY:N SÄÄNNÖT

LIONS CLUB HELSINKI/REVONSALMI RY:N SÄÄNNÖT - 1 - LIONS CLUB HELSINKI/REVONSALMI RY:N SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on LIONS CLUB HELSINKI/REVONSALMI ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 Presidentti Jukka Franssila GSM +385 407166607 email jukka.franssila@pp.inet.fi Sihteeri GSM +358 40 5007279 email petri.nieminen61@pp.inet.fi

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015 Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015 Hallitus 2014-2015 Pres.Heikki Vilppula Siht. Rah.h.Heikki Kuisma Varasih.Seppo Airaksinen 1.vara pres.jyrki Tervola 2.vara pres.lauri Seppälä

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi.

Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi. LC Kuopio/Päiväranta TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2010-2011 Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi. Jäsenmaksu Jäsenmaksun suuruus oli 85 euroa.

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1.

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto ja puoliso Silja Distriktsguvernör, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto och maka Silja Lions

Lisätiedot

LC Kitee Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus 2006-2007

LC Kitee Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus 2006-2007 LC Kitee/Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2006 30.6.2007 1 (5) LC Kitee Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus 2006-2007 Jäsenet Jäsenmäärä toimikauden alussa oli 31, joista etuoikeutettuja

Lisätiedot

KLUBISIHTEERI lyhyt versio

KLUBISIHTEERI lyhyt versio KLUBISIHTEERI lyhyt versio Materiaali on Power Point-muodossa osoiteessa: WWW.lions.fi Jäsenkeskus Tietoluola Koulutusmateriaalit PowerPoint -esitykset 1 Sihteerin tehtävät Valmistelut ennen toimintakautta

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. KLUBISIHTEERIN koulutus. Laihialla16.4.2011. Piirisihteeri Tapio Seppä-Lassila D 107-F / TSL

Lions Clubs International MD 107 Finland. KLUBISIHTEERIN koulutus. Laihialla16.4.2011. Piirisihteeri Tapio Seppä-Lassila D 107-F / TSL KLUBISIHTEERIN koulutus Laihialla16.4.2011 Piirisihteeri Tapio Seppä-Lassila 1 KOULUTUKSEN TAVOITE: Tiedät tehtäväsi tärkeyden Tiedät siihen kuuluvan byrokratian Tiedät tärkeimmät ilmoitukset Osaat täyttää

Lisätiedot

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016 Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset Pressan kestokansio, myös sähköisenä Puolisot mukana toiminnassa Klubin viihtyvyys / iloinen tekemisen meininki Kokoukset

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Liminka 23.08.2015 klo 10:00 Kokouspaikka Liminka, Luontokeskus PÖYTÄKIRJA Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala CS

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella.

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 10.10.2013 LOKAKUU lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. PNAT- kokouksen oli kutsunut koolle III alueen 2. lohkon puheenjohtaja Tuomo Hokkinen.

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2013-2014 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 27. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 21 jäsentä. Kauden aikana klubista

Lisätiedot

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2004 30.6.2005 1 (6) Rahastonhoitaja Paavo Varis Tiedotussihteeri Risto Ollikainen

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2004 30.6.2005 1 (6) Rahastonhoitaja Paavo Varis Tiedotussihteeri Risto Ollikainen LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2004 30.6.2005 1 (6) Klubihallitus Presidentti Kauko Väistö I varapresidentti Martti Muukkonen II varapresidentti Kari Uuksulainen Sihteeri Risto

Lisätiedot

SÄÄNNÖT Hyväksytty Patentti ja rekisterihallituksen päätöksellä Dnro 2010/507763S

SÄÄNNÖT Hyväksytty Patentti ja rekisterihallituksen päätöksellä Dnro 2010/507763S LIONS CLUB SAVONLINNA/SÄÄMINKI R.Y. SÄÄNNÖT Hyväksytty Patentti ja rekisterihallituksen päätöksellä 04.08.2011 Dnro 2010/507763S 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Savonlinna/Sääminki

Lisätiedot

Lions 107-K

Lions 107-K Lions 107-K 27.2.2012 Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 3 / 2011-2012 Lauantaina 25.helmikuuta 2012 klo 9.00-15.00 Ravintola Kaks Ruusua, Varkaus PÖYTÄKIRJA Osallistuneet piirihallituksen jäsenet,

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

1. Varapresidenttikoulutus

1. Varapresidenttikoulutus 1. Varapresidenttikoulutus 12.4.2014 Lempäälän piirikokous Marja Sundström-Pullinen GMT, 1. varapresidentti LC Lempäälä / Sääksjärvi Aiheet: Varapresidentin tehtävät sekä valmistautuminen presidenttikauteen

Lisätiedot

Aktiivitili: 460010-297220 Hallintotili: 460010-297238 LC-Iisalmi OSANOTTO 2011-2012. Marra s. Joul u. Tamm i

Aktiivitili: 460010-297220 Hallintotili: 460010-297238 LC-Iisalmi OSANOTTO 2011-2012. Marra s. Joul u. Tamm i HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2011/2012 Presidentti: Vesa Pakarinen R Rahastonhoitaja: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti: Veli Matti Pulkka Klubimestari: Sakari Kinnunen 2.Varapresidentti: Peertti Halonen Nuorisoasiamies:

Lisätiedot

Klubivirkailijoiden täydennyskoulutus

Klubivirkailijoiden täydennyskoulutus Klubivirkailijoiden täydennyskoulutus Meri-Karina 10.10.2013 2013-10-19 1 2013-2014 We serve Me palvelemme Vi Hjälper Seuraa unelmaasi Följ din dröm Yhdessä tekemällä tavoitteisiin! Tillsammans når vi

Lisätiedot

LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli

LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli rompetorin pitäminen hakkapeliittatapahtuman yhteydessä.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 LC Hirvensalmi 107-D piiri TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 TOIMINTAKAUSI Kesän aktiviteettien jälkeen 47. toimintakauden 2012-2013 kokoukset aloitettiin hallituksen kokouksella 27.8.2012 kunnanhallituksen kokoustiloissa.

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan KOKOUSKUTSU JASENILLE Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan Helsingin Porssiklubilla osoitteessa Fabianinkatu 14 A, Helsinki 16.11.2011 klo18.30alkaen

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat 2016-2017 Ulla Rahkonen 1VDG Toteuttamisen edellytykset Toimintaan sitoutuminen Yhteistyö Toimijoiden perehdytys Tehokas viestintä 10.5.2016 esittäjän etunimi

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

DG -tiedote 9/

DG -tiedote 9/ LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot