LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA"

Transkriptio

1 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

2 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 25. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 19 jäsentä, joten jäsenmäärä pysyi samana, kuin kauden alussa. Kauden aikana klubista erosi yksi jäsen ja yksi tuli lisää. Tehtäväkierron toteuttamisen kannalta jäsenmäärä klubissamme on melko pieni ja vaatii ponnekkaita toimia uusien jäsenten saamiseksi. Toimintakauden aikana klubin Presidentin tehtäviä hoiti Asko Naukkarinen. Aktiviteettien toteuttaminen onnistui hyvin. Vaativimman aktiviteettimme, perinteisen joulukonsertin toteutimme tänäkin vuonna Pirkkalan kirkossa. Tilaisuus oli jälleen hyvin hoidettu ja suosittu. Joulukiireen keskeltä kirkko täyttyi Joulun tunnelmaan hiljentyvistä seurakuntalaisista. Konsertista saaduilla tuotoilla tuimme Pirkkalalaisia järjestöjä, jotka olivat mukana konsertin ohjelmien myynnissä. Jatkoimme jo edellisellä kaudella aloitettua palveluaktiviteettiä, vanhainkoti- palvelukeskus Pirkankoivun asukkaiden ulkoiluttamista. Ulkoilutuskertoja oli kauden aikana yhdeksän. Toimintaan osallistuivat niin leijonat kuin puolisotkin. Kertyneistä aktiviteettivaroista kustansimme kahden opettajan Lions Quest- koulutuksen ja olimme kustantamassa MLL järjestämää koululaisten Viisaasti verkossa koulutusta. Kauden päätteeksi teimme toukokuussa yhteisen kevätmatkan Ahvenanmaalle. Matkalle osallistu 14 leijonaa, 13 puolisoa ja 3 nuorta. Yhtenä kauden tavoitteena oli, kuten jo useampana vuonna aikaisemminkin, hyvän yhteishengen ja yhteistyön luominen ja tässä onnistuttiin mainiosti. Rentoa yhdessä oloa ja piristystä toivat klubilaisten kesken järjestetyt yhteiset tilaisuudet, joihin myös puolisot aktiivisesti osallistuivat. Klubin jäsenet ansaitsevat lämpimän kiitoksen osallistumisesta, sekä omiin, että piirin tilaisuuksiin. II HALLINTO 1. Klubikokoukset - Syyskuu / Klingendahl Ravintola Codiander - Lokakuu / Tiinan Kotiruoka (Vuosikokous) - Marraskuu / Tiinan Kotiruoka - Joulukuu / Tiinan Kotiruoka - Tammikuu / Tiinan Kotiruoka - Helmikuu / Tiinan Kotiruoka - Maaliskuu / Tiinan Kotiruoka - Huhtikuu / Tiinan Kotiruoka (Vaalikokous) - Toukokuu / Tiinan Kotiruoka

3 3 2. Hallitus Hallitukseen ovat kuuluneet seuraavat veljet: - Presidentti Asko Naukkarinen - 1. Varapresidentti Matti Pitkänen - 2. Varapresidentti Jarmo Aspelin - Past- presidentti Juhani Husa - Sihteeri Raimo Vainionpää - Tiedotussihteeri Matti Kukkonen - Rahastonhoitaja Leo Lehtinen - Klubi-isäntä Kalervo Latva- Reinikka - Tail- twister / Manager Jukka Hakamäki Hallitus piti yhdeksän kokousta kuukausikokouspäivinä ennen varsinaista kuukausikokousta. 3. Muut virkailijat: - Nuorisovaihtoasiamies Jukka Lehtinen - Huumetiedottaja Ari Rautakorpi - Lions quest Esko Hautala - ARS- asiamies Kalervo Latva- Reinikka - Web- master Matti Pitkänen 4. Toimikunnat: - Aktiviteettitoimikunta Pj. Juhani Miettinen - Juhlatoimikunta Pj. Jarmo Aspelin - Jäsentoimikunta Pj. Ari Rautakorpi 5. Toiminnantarkastajat: - Varsinaiset toiminnantarkastajat: Vesa Kaasalainen ja Antti Helminen 6. Muut toimihenkilöt - Matka- asiamies Matti Pitkänen III TOIMINTA 1. Aktiviteetit: - Vanhusten ulkoilutus vanhainkoti- palvelukeskus Pirkankoivussa Vanhusten ulkoilutus vanhainkoti- palvelukeskus Pirkankoivussa Vanhusten ulkoilutus vanhainkoti- palvelukeskus Pirkankoivussa Joulukorttien myynti loka- marras- joulukuussa - Sotainvalidien joulupaketit joulukuussa - Puolisot osallistuivat Pirkkalan markkinoille marraskuussa - Kynttilät Sankarihaudoille ja seppeleen lasku Vanhusten ulkoilutus vanhainkoti- palvelukeskus Pirkankoivussa Joulukonsertti Pirkkalan kirkossa 19.12; Esiintyi Mieskuoro Laulajat

4 4 - Kynttilät Sankarihaudoille Kalevankankaan kunnianosoituskäynti Vanhusten ulkoilutus vanhainkoti- palvelukeskus Pirkankoivussa Puolisoiden ystävänpäivän kahvitilaisuus vanhainkodilla Vanhusten ulkoilutus vanhainkoti- palvelukeskus Pirkankoivussa Seurakunnan lastentapahtumassa mukana Pirkkalan kirkolla Vanhusten ulkoilutus vanhainkoti- palvelukeskus Pirkankoivussa Vanhusten ulkoilutus vanhainkoti- palvelukeskus Pirkankoivussa Vanhusten ulkoilutus vanhainkoti- palvelukeskus Pirkankoivussa Kansainvälinen puunistutustapahtuma Miljoona puuta Seurakunnan puistosiivous- aktiviteetti Muu toiminta - Kirkkovenesoutu Pyhäjärvellä Lions Kirkkopyhä Ikaalisten kirkossa Klubimme pikkujoulu Tiinan Tuvalla klubikokouksen jälkeen - Teatteriesitys/ illallinen 27.01; TTT Parasta ennen - Leiliottelu Teiskossa Ahvenanmaan matka Hallituksen vaihtokokous Rantaniityn Juhlatalossa 3. PR-toiminta - Nenäpäivän TV2- tilaisuudessa Tohlopissa 05.11; mukana yksi leijona ja yksi puoliso - Pirkanmaan Vammaistyön 30v juhla 19.02; mukana kaksi leijona 4. Lahjoitukset: - Pirkkalan sotaveteraanit 300,00 - Pirkkalan sotainvalidien joulupaketit 119,23 - Pirkkalan eläkeliitto 175,00 - Pirkkalan eläkkeensaajat 20,00 - Pirkkalan seniorit 250,00 - Pirkkalan ruskat 50,00 - Pirkanmaan vammaistyö 300,00 - Pirkkalan kirkkokuoro 150,00 - Hyrsingin koulun vanhempainyhdistys 30,00 - Lions Quest, huumeisiin liittyvä opettajain koulutus 362,09 - Viisaasti verkossa koulutus MLL 700,00 - Pirkanmaan Vammaistyö 300,00 - Pirkanmaan hoitokoti 130,00 - Saunavihtoja sotaveteraaneille 40, E nuoriso 38,00 - LCIF 95, E nuoriso 19,00 Lahjoitukset yhteensä 3078,32

5 5 5. Osallistuminen Piirin- ja valtakunnantason toimintaan - PNAT-/ koulutustilaisuus Virroilla 17.9; mukana presidentti ja tiedotussihteeri - PNAT- kokous Ylöjärvellä 1.12.; mukana sihteeri, rahastonhoitaja ja tiedotussihteeri - PNAT- kokous Ylöjärvellä 20.03; mukana presidentti ja 1. varapresidentti - Piirikokous Kangasalla 21.4.; mukana tulevan kauden presidentti ja sihteeri - Suomen Lions- liiton vuosikokous Jyväskylässä ; mukana presidentti IV PALKITSEMISET JA HUOMIONOSOITUKSET Kansainvälinen Presidentti myönsi klubimme edellisen kauden presidentille Juhani Husalle mitalin kauden jäsenmäärän nettokasvusta ja kunnialaatan onnistuneesta jäsenistön ylläpidosta. Kauden aikana Leo Lehtinen täytti 70 vuotta ja klubi muisti häntä perinteisellä kirjalahjalla. Syyskuun kokouksessa presidentti jakoi Juhani Husalle ja Raimo Vainionpäälle ed. kauden 100 % osallistumisansiomerkit. Joulukuun kokouksessa Leo Lehtiselle luovutettiin Lionsjärjestön myöntämä ansiomitali kahden uuden jäsenen hankkimisesta, vastaavan ansiomerkin sai myös Matti Pitkänen kauden lopussa. Kauden aikana Esko Hautala, Matti Pitkänen ja Raimo Vainionpää saavuttivat Lions Clubs International 100 % läsnäolopalkinnon vaatimukset, mitalit jaettiin hallituksen vaihtokokouksessa. Hallituksen vaihtokokouksessa toukokuussa Juhani Miettiselle presidentti jakoi kauden 100 % osallistumisansiomerkin. Toukokuun kokouksessa kauden leijonaksi äänestettiin Esko Hautala. Presidentti Asko ja puoliso Päivi olivat erittäin tyytyväisiä leijonien ja puolisoiden toimintaan kauden aikana. Kauden päätteeksi huomionosoituksena jaettiin Askon ja Päivin kiitoksena aktiivisille Leijonille ja Puolisoille kunniakirjoja ja ansiomerkkejä. V JÄSENET Kauden lopussa klubiin kuuluivat seuraavat veljet: Jarmo Aspelin Jukka Hakamäki Esko Hautala Antti Helminen Juhani Husa Viljo Hämäläinen Vesa Kaasalainen Matti Kukkonen Olavi Kurkela Kalervo Latva- Reinikka Jukka Lehtinen Leo Lehtinen Juhani Miettinen

6 6 Asko Naukkarinen Paavo Pikkarainen Matti Pitkänen Ari Rautakorpi Raimo Vainionpää Pertti Wathen Kauden aikana klubiin tuli uusi jäsen Pertti Wathen ja erosi Juha Lahtinen. Pirkkalassa Raimo Vainionpää Raimo Vainionpää sihteeri kaudella

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2013-2014 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 27. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 21 jäsentä. Kauden aikana klubista

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 26. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 19 jäsentä. Kauden aikana klubista

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 28. täysimittainen toimintakausi. Kauden aikana klubin jäsenmäärä kasvoi kahdella. Klubissa

Lisätiedot

LIONS CLUB -PIRKKALA/ NAISTENMATKA

LIONS CLUB -PIRKKALA/ NAISTENMATKA LIONS CLUB -PIRKKALA/ NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS 2016 2017 1 I YLEISTÄ Kausi 2016-2017 oli klubin 30. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden päättyessä 25 jäsentä, joka toiminnan tehokkuuden

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS 2015 2016 30-VUOTISJUHLAKAUSI I YLEISTÄ 2 Kausi 2015-2016 oli klubin 29. täysimittainen toimintakausi ja klubin 30-vuotisjuhlakausi. Se leimasi koko kauden

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Liminka 23.08.2015 klo 10:00 Kokouspaikka Liminka, Luontokeskus PÖYTÄKIRJA Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala CS

Lisätiedot

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta LC Palokka Toimintakertomus kaudelta 2006-2007 2 LIONS CLUB Palokan toimintakertomus kaudelta 2006-2007 Kausi oli LC Palokan 29. Toiminta oli aktiivista ja perinteisten palveluaktiviteettien ja lahjoitusten

Lisätiedot

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 1 LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2014/2015 Presidentti: Arvo Ryhänen Kassa: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti:

Lisätiedot

LC Helsinki / Revonsalmi 1

LC Helsinki / Revonsalmi 1 LC Helsinki / Revonsalmi 1 LIONS CLUB Helsinki Revonsalmi 1. Yleistä Kulunut toimintakausi oli klubin 31. Kauden lopussa jäsenmäärä oli 26. Veli Pekka Hakkarainen erosi klubista helmikuussa 2008. Veli

Lisätiedot

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1 1 2 Karjahdus, presidentin palsta. KARI HYVÄT LIONIT JA LADYT. Hyvät Lionsveljet, puolisot ja uudet jäsenet. On tullut taas aika aloitella Lionskautta 2015 2016. Kauden haasteita on paljonkin mutta teemahan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 LC Hirvensalmi 107-D piiri TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 TOIMINTAKAUSI Kesän aktiviteettien jälkeen 47. toimintakauden 2012-2013 kokoukset aloitettiin hallituksen kokouksella 27.8.2012 kunnanhallituksen kokoustiloissa.

Lisätiedot

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Perustamispäivä 26.9.1977 Rekisterinumero 128.217 LC Helsinki / Revonsalmi 2(6) 1. Yleistä Kulunut kausi oli klubin 32. toimintakausi.

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

1. Varapresidenttikoulutus

1. Varapresidenttikoulutus 1. Varapresidenttikoulutus 12.4.2014 Lempäälän piirikokous Marja Sundström-Pullinen GMT, 1. varapresidentti LC Lempäälä / Sääksjärvi Aiheet: Varapresidentin tehtävät sekä valmistautuminen presidenttikauteen

Lisätiedot

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 STRATEGIA 2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 Maan mahti voimakkain on yhteistyö VISIO 2015 Me olemme tunnettuja palveluistamme

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 YLEISTÄ Toiminnan tarkoitus ja sisältö Toimintavuonna 2010 2011 Lions Club Rovaniemi - Ounasvaaran tarkoituksena on ollut mm. edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa,

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 10.10.2005 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2004-30.6.2005 1. YLEISTÄ Klubin 48. toimintavuosi toteutettiin perinteisiä muotoja noudattaen. Aktiviteetit olivat pääosin samat

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat Lions tietoa uusille jäsenille Klubi ja klubin virat KLUBIN TARKOITUS Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. Edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa.

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Suomussalmi 10.9.2016 klo 11:00 KOKOUSPAIKKA Suomussalmi, Hotelli Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala

Lisätiedot

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii mm. toimeenpanemalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita tilaisuuksia.

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii mm. toimeenpanemalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita tilaisuuksia. 1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 2009 YLEISTÄ TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Toiminnan tarkoitus ja sisältö TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Toimintavuonna 2008 2009 viisikymmentä vuotta täyttäneen Lions Club Rovaniemi/Ounasvaaran

Lisätiedot

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Vuokatti 21.2.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Vuokatti, Vuokatin urheiluopisto Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Derby Forum. Klubitoiminnan kehittäminen. Kausi

Lions Clubs International MD 107 Finland. Derby Forum. Klubitoiminnan kehittäminen. Kausi Lions Clubs International MD 107 Finland Derby Forum Klubitoiminnan kehittäminen Kausi 2012-2013 Klubitoiminnan kehittäminen Kummin rooli ja kummiklubien rooli Jäsentoimikunnan rooli Kehityskeskustelut

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2015-2016 Hallitus 2015-2016 Pres. Siht.Seppo Airaksinen Rah.h.Heikki Kuisma Varasih. 1.vara pres.lauri Seppälä 2.vara pres.kauko Rupponen Pastpres.Heikki

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA 2018-2019 Pekka Siitonen, GLT Lions Clubs International E-Piirin koulutuskoordinaattori Pekka Siitonen 040 537 8840 pekka.siitonen@lions.fi LC Lempäälä, lion 2009 alkaen GLT

Lisätiedot

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 Vaihtokokous pidettiin Muurasjärvellä luonnon helmassa. Maija Järvenpää luovutti presidentin vastuun Kreetalle. LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

Kauden 2015-2016 tapahtumista. Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen

Kauden 2015-2016 tapahtumista. Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen Kauden 2015-2016 tapahtumista Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen Koulutus- ja jäsenkysely Klubikysely 26/52= 50% vastasi Syy: Halu vaikuttaa ja antaa palautetta Nyt virkailijakoulutukseen

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5)

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) LIONS CLUB RY SÄÄNNÖT (MALLI) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club r.y. Sen kotipaikka on. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 2.10.2003 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2002-30.6.2003 1. YLEISTÄ kokouksissa Klubin 46. toimintavuosi noudatti perinteisiä linjoja. Aktiviteetit olivat samat kuin edellisinä

Lisätiedot

1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus

1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus 1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus 2015 2016 2 (7) 1. YLEISTÄ Toimintakaudella 1.7.2015 30.6.2016 Merenhelmet osallistuivat aktiivisesti kuukausikokoukseen ja erilaisiin palveluaktiviteetteihin.

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle Liite Hannu Anttonen 28.3.2016 Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle 2016-2017 Koulutuksella ja valmennuksella kehitämme ja uudistamme klubien ja piirin johtamista tavoitteena tuloksellinen toiminta

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat LIONS CLUB HELSINKI/VALLILA 21.3.2017 Piiri 107 N, I Alue, 2. lohko http://www.verkkoviestin.fi/lionshkivallila/ LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA 2017 2018 Toiminnan teemat ja raamit Toimintamme

Lisätiedot

KLUBIKOKOUS 8, HUHTIKUU KAUSI 2014/2015, KOKOUSKUTSU 1

KLUBIKOKOUS 8, HUHTIKUU KAUSI 2014/2015, KOKOUSKUTSU 1 1 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2014/2015 Presidentti: Arvo Ryhänen Kassa: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti: Kari Halonen Klubimestari: Sakari Kinnunen 2.Varapresidentti: Mika Turunen Tail Twister Veli Matti

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Klubin tiedot ja virkailijat MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.0 24.7.2015 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla,

Lisätiedot

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015 PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN 1 Yleistä Suomen Lions-liitto r.y:n ohjesäännön 20 mukaan perheenjäsenten osallistuminen klubien palvelutoimintaan on lionstoimintaan

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 09.10.2006 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2005-30.6.2006 1. YLEISTÄ Kansainvälisen presidentin Ashok Mehtan teemana oli Plus yksi. N-piirin tavoite oli sama, eli jokaiseen

Lisätiedot

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2011-2012

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2011-2012 Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry Toimintakertomus kaudelta 2011-2012 Perustamispäivä 26.9.1977 Rekisterinumero 128.217 1. Yleistä Kulunut kausi oli klubin 35. toimintakausi. Klubin jäsenmäärä oli kauden

Lisätiedot

LC NURMIJÄRVI KANERVA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013

LC NURMIJÄRVI KANERVA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 1 Hallitus 24.9.2013 Vuosikokous 3.10.2013 LC NURMIJÄRVI KANERVA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 KOOTTUA TIETOA KANERVISTA

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG Piirin 107-L toimintasuunnitelma 2018-2019 LUONNOS Piirihallituksen kokous 17.2.2018 Tuomo Romakkaniemi 1VDG Esityksen sisältö 1.Toiminnan suunnittelun lähtökohdat 2.Piirin tarkoitus ja tavoite 3.Strategiset

Lisätiedot

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt!

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö

Lisätiedot

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS 2011-2012 Kuva; Vallanvaihto Äijälässä kauden 2010-2011 presidentti Heleena Talala ja tuleva presidentti Maija Järvenpää LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

DG -tiedote 9/

DG -tiedote 9/ LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi

Lisätiedot

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6)

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) Klubihallitus Presidentti Martti Muukkonen I varapresidentti Kari Uuksulainen II varapresidentti Risto Hiltunen Sihteeri Kyösti

Lisätiedot

KLUBISIHTEERI lyhyt versio

KLUBISIHTEERI lyhyt versio KLUBISIHTEERI lyhyt versio Materiaali on Power Point-muodossa osoiteessa: WWW.lions.fi Jäsenkeskus Tietoluola Koulutusmateriaalit PowerPoint -esitykset 1 Sihteerin tehtävät Valmistelut ennen toimintakautta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA KAUDELTA YLEISTÄ Kansainvälisenä presidenttinä toimi Robert Bob E. Corlew USA:sta. TOIMINTAKAUDEN TEEMAT: Kansainvälisen presidentin teema Kotimainen teema Piirikuvernöörin teema Strenghten the Pride Vahvempina

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. KLUBISIHTEERIN koulutus. Laihialla16.4.2011. Piirisihteeri Tapio Seppä-Lassila D 107-F / TSL

Lions Clubs International MD 107 Finland. KLUBISIHTEERIN koulutus. Laihialla16.4.2011. Piirisihteeri Tapio Seppä-Lassila D 107-F / TSL KLUBISIHTEERIN koulutus Laihialla16.4.2011 Piirisihteeri Tapio Seppä-Lassila 1 KOULUTUKSEN TAVOITE: Tiedät tehtäväsi tärkeyden Tiedät siihen kuuluvan byrokratian Tiedät tärkeimmät ilmoitukset Osaat täyttää

Lisätiedot

Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi.

Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi. LC Kuopio/Päiväranta TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2010-2011 Jäsenet Toimikauden alussa jäsenmäärä oli 33, toimikauden lopussa 32. Etuoikeutettuja jäseniä oli yksi. Jäsenmaksu Jäsenmaksun suuruus oli 85 euroa.

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä

Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus 13.9.2014 Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä Marja Sundström-Pullinen. CM, presidentti LC Lempäälä / Sääksjärvi Aiheet: Varapresidentin sekä jäsenjohtajan tehtävät

Lisätiedot

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2010-2011

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2010-2011 Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry Toimintakertomus kaudelta 2010-2011 Perustamispäivä 26.9.1977 Rekisterinumero 128.217 2 1. Yleistä Kulunut kausi oli klubin 34. toimintakausi. Klubin jäsenmäärä oli

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland ANNA TUKESI NUORISOLLE. Hyvän onnen Arvat ja Hyvän mielen Joulukortit

Lions Clubs International MD 107 Finland ANNA TUKESI NUORISOLLE. Hyvän onnen Arvat ja Hyvän mielen Joulukortit Lions Clubs International MD 107 Finland ANNA TUKESI NUORISOLLE Hyvän onnen Arvat ja Hyvän mielen Joulukortit 2018-2019 ANNA TUKESI NUORISOLLE Hyvän onnen arvat Lähes 700 klubia osallistui ja jakoi iloisia

Lisätiedot

Toiminnan tarkastaja Arto Välimäki, varatoiminnantarkastaja Matti Näsi. Lauri Seppälä. Esko Virtanen. Matti Näsi Arto Välimäki.

Toiminnan tarkastaja Arto Välimäki, varatoiminnantarkastaja Matti Näsi. Lauri Seppälä. Esko Virtanen. Matti Näsi Arto Välimäki. Lions Club Kylmäkoski Toimintakertomus kaudelta 2016-2017 Hallitus 2016-2017 Presidentti Sihteeri Rahaston hoitaja Heikki Kuisma 1.Vara pres. 2.Vara pres. Past pres. Varasihteeri Klubimestari Tailtwister

Lisätiedot

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Utajärvi 29.11.2015 Kokouspaikka Utajärvi, Merilän Kartano Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus Harri Hirvelä DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Klubin tiedot ja virkailijat MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 28.3.2017 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla,

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Klubin tiedot ja virkailijat MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.1 4.4.2016 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla, sähköisesti

Lisätiedot

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta 7.12.2007 / Olavi Vähämäki 1 LAIHIAN ROTARYKLUBI Vuosikertomus v. 2006-2007 Hallitus ja komiteat Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Presidentti Past Presidentti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011

TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011 LIONS CLUB MYLLYKOSKI RY 1 ( 5 ) TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2010 2011 oli klubin 44. toimintavuosi. LC Myllykoski on perustettu 22.11.1967. Kansainvälisenä presidenttinä (IP)

Lisätiedot

LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT

LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club, Tampere Koivisotnkyä ry. Sen kotipaikka on Tampere. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Jova 2 helmikuu 2017

Jova 2 helmikuu 2017 Jova 2 helmikuu 2017 Piiri 107-I 1VDG Seppo Saarela Suomen lionstoiminnan arvot 2017-2022 2012-2017 (kaikki 6 arvoa) Luotettavuus Talkoohenki Ihmisläheisyys Paikallisuus Palveluhalu Kansainvälisyys Missiomme

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja Piirikuvernööri Heikki Saarinen Sinun.. Kyvykkyytesi ja kehityshalusi on huomattu, siksi olen valinnut juuri Sinut omaan piirihallitukseeni Tehtävä on vaativa

Lisätiedot

Inner Wheel. Finland. Vuosikertomus

Inner Wheel. Finland. Vuosikertomus Finland Inner Wheel Unique&United Ainutlaatuiset Yhdessä Vuosikertomus 1.7.2015-30.6.2016 Kansallisen neuvoston toiminta käynnistyi huomaamattomasti, koska sama henkilö jatkoi vielä presidenttinä ja kansallisena

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012 LIONS CLUB 08.10.2012 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Wing-Kun Tamin toimintakauden

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015 Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015 Hallitus 2014-2015 Pres.Heikki Vilppula Siht. Rah.h.Heikki Kuisma Varasih.Seppo Airaksinen 1.vara pres.jyrki Tervola 2.vara pres.lauri Seppälä

Lisätiedot

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO PRESIDENTIN VUODEN KIERTO V e s a M a r t i k k a l a A s s i s t a n t G o v e r n o r P E T S 1 6. 3. 2 0 1 3 L a p p e e n r a n t a Presidenttikautta edeltävä syksy Perehdy matrikkeliin: rotaryn tavoite,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu

SÄÄNNÖT. LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu SÄÄNNÖT LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu 14.11.1976 1. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Karjalohja-Sammatti. Sen kotipaikka on Karjalohja. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Teemat Kansainvälinen teema New Mountains to Climb - Valloitamme uusia vuoria Kansallinen teema Tue nuorta itsenäisyyteen Lions 107 C teema

Lisätiedot

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2004 30.6.2005 1 (6) Rahastonhoitaja Paavo Varis Tiedotussihteeri Risto Ollikainen

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2004 30.6.2005 1 (6) Rahastonhoitaja Paavo Varis Tiedotussihteeri Risto Ollikainen LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2004 30.6.2005 1 (6) Klubihallitus Presidentti Kauko Väistö I varapresidentti Martti Muukkonen II varapresidentti Kari Uuksulainen Sihteeri Risto

Lisätiedot

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2006-2007

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2006-2007 Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry Toimintakertomus kaudelta 2006-2007 Perustamispäivä 26.9.1977 Rekisterinumero 128.217 LC Helsinki / Revonsalmi 2(7) 1. Yleistä Kulunut kausi oli klubin 30. toimintakausi.

Lisätiedot

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 Lions Clubs International MD 107 Finland HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 100 milj. palvelutekoa, Suomi 1,8 milj. RAPORTOINTI! 5 milj Suomen nuorisolle 100 v. syntymävuonna 1.3.2015 Ari LBI Lindell,

Lisätiedot

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen I-piirin KOULUTUS D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen Koulutuksen toteutuminen Syksyllä osallistuneita n 300 henkilöä Elokuu LPJ 23.8 Oulu Syyskuu Lohko-/ aluekokous 24.9, aiheena mm brandiasiat uusien koulutus

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 Presidentti Jukka Franssila GSM +385 407166607 email jukka.franssila@pp.inet.fi Sihteeri GSM +358 40 5007279 email petri.nieminen61@pp.inet.fi

Lisätiedot

KLUBITOIMINNAN YLEISKALENTERI JA SIHTEERIN MUISTILISTA

KLUBITOIMINNAN YLEISKALENTERI JA SIHTEERIN MUISTILISTA 1 KLUBITOIMINNAN YLEISKALENTERI JA SIHTEERIN MUISTILISTA Koonnut Otto Pitkänen, LC Kuopio/Päiväranta, puh. 040 733 0970, otto.pitkanen@opitkanen.net Keijo Happonen tehnyt lisäyksiä 17.4.2017. Hannu Nyman

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Utajärvi 20.11.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Utajärvi, Merilän Kartano 20.11.2016 PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala Harri Hirvelä Ari Korhonen Hannu

Lisätiedot

KyOn Päätösluettelo vuodelta 2012. - Hallituksen kokousten ja osakunnan kokousten päätökset sekä KyOn taloudelliset päätökset.

KyOn Päätösluettelo vuodelta 2012. - Hallituksen kokousten ja osakunnan kokousten päätökset sekä KyOn taloudelliset päätökset. KyOn Päätösluettelo vuodelta 2012. - Hallituksen kokousten ja osakunnan kokousten päätökset sekä KyOn taloudelliset päätökset. Osakunnan kokoukset: Tammikuun osakunnan kokous 19.1.2012 : - Kiitoskortti

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Karjahdus, presidentin palsta.

Karjahdus, presidentin palsta. 1 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2012/2013 Presidentti: Seppo Toppinen R Rahastonhoitaja: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti: Arvo Ryhänen Klubimestari: Sakari Kinnunen 2.Varapresidentti: Kari Halonen Nuorisoasiamies:

Lisätiedot