Inkeri Liinaharja/ Uudenmaan Martat 2017
|
|
- Topi Lahtinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 I NNOSTUTA A N UUDESTA SO R MIRUO KAILU T UTUKSI Inkeri Liinaharja/ Uudenmaan Martat 2017
2 MITÄ ON SORMIRUOKAILU? Sormiruokailussa lapsen annetaan syödä itse Lapsi pääsee tutustumaan ruokaan kaikin aistein Lapsi tutustuu monipuolisesti uusiin raakaaineisiin ja ruokien väreihin, muotoihin, makuihin ja koostumuksiin Sormiruokailu voidaan aloittaa lapsen yksilöllisten valmiuksien mukaan n. 6 kk iässä Aloitettaessa maito on vielä vauvan pääasiallinen ravinto, sormiruokamääristä ei tarvitse huolehtia Vanhemmat voivat itse valita syökö lapsi omin sormin kokonaan vai esimerkiksi osittain soseiden rinnalla
3 MITÄ ON SORMIRUOKAILU? Lapsi hallitsee itse ruokailua, määriä ja sitä, mitä syö Lapsentahtisuus tärkeää Sormiruokailu tukee lapsen motoristen taitojen, kuten sorminäppäryyden ja pinsettiotteen kehittymistä, vahvistaa silmän ja käden yhteistyötä ja esimerkiksi purennan kehitystä. Sormiruokailu kehittää lasta erilaisten ruokien maistelijana Uusin makuihin tottuminen vaatii useita maistelukertoja Sormiruokailussa syntyy sotkua, mutta se kuuluu asiaan
4 TURVALLINEN SORMIRUOKAILU Vauvan valmiudet sormiruokailuun määrittävät sopivan aloitusajankohdan Muista turvallisuus: Oikea istuma-asento Kakomisrefleksi on normaali vauvan opetellessa sormiruokailemaan Lapsen sormiruokailua tulee aina valvoa Tyhjä suu pöydästä noustessa Sopivan kokoiset palat
5 VINKKEJÄ SORMIRUOKAILUUN Lapselle voi tarjota monipuolisesti ja rohkeasti eri raaka-aineita, makuja ja rakenteita Samoja ruokia kuin muullekin perheelle, mutta ilman suolaa & sokeria Ruokasuositukset ohjaavat THL:n ruokasuositukset lapsiperheille:
6 VINKKEJÄ SORMIRUOKAILUUN Mitä pienempi lapsi, sitä suurempi pala käteen Esim. höyrytetty parsakaalin kukinto varrella Tai 1/3 banaani osittain kuoren kanssa Kun ruokapala on lapsen nyrkkiä isompi, lapsen on helppo tarttua ja mutustella sitä Puolivuotias käyttää aluksi koko kättään tarttuessaan ruokiin Höyrytä tai keitä kasvispalat/tikut sopivan pehmeiksi Tärkeää, että tarjotut ruoat ovat sellaisia, joita vauva pystyy itse käsittelemään suussaan
7 SOPIVIA SORMIRUOKIA Banaani, kypsä päärynä, kotimaiset marjat, vesimeloni, hunajameloni, kuorittu kurkku, tomaatti, avokado Suolattomat leipäviipaleet tai palat Palat mureaa broileria, naudan- tai sianlihaa, ruodotonta kalaa Keitettynä/höyrytettynä ja sopivan kokoisina paloina: Peruna Porkkana Bataatti Palsternakka Parsakaali (varsi toimii kahvana) Kukkakaali (varsi kahvana) Sopivan muotoiset täysjyväpastat Kananmuna
8 EI SUOSITELLA ALLE 1-V Punajuuri, pinaatti, kiinankaali, nokkonen, lehtisalaatit, rucola, kyssäkaali, kurpitsa, retiisi, varsiselleri, fenkoli, tuoreet yrtit Sisältävät runsaasti nitraattia Pienet, sormenpään kokoiset varhaisperunat Sisältävät runsaasti nitraattia ja solaniinia Idut kuumentamattomissa EHEC- ja salmonellavaara Maksa ja maksamakkara korkea A-vitamiinipitoisuus Hunaja botuliinivaaran vuoksi Suola ja suolatut elintarvikkeet Sokeri lisättynä Makkara ja leikkeleet suolan ja nitriitin vuoksi
9 YHTEISEN PÖYDÄN ÄÄRESSÄ Ruokailuhetket ja yhteisen pöydän ääressä vietetty aika tärkeää Lapsi tottuu pienestä saakka yhteisiin ruokailuhetkiin ja oppii muilta pöydässä olijoilta Sanoittaminen ja ruokien kuvailu tärkeää
10 VAUVAN RUOKASEIKKAILUN ALOITUS ON ILOISIA YHTEISIÄ HETKIÄ! Tukea ja neuvoja: Neuvolat Vertaistuki
11 LISÄTIETOA Lue lisää nettisivuiltamme: Lapsiperheiden arjen tukeminen Neuvontapuhelin Marttachat Facebook: Martat Youtube: MartatTV Instagram: marttailu
12 KIITOS
RUOKASEIKKAILU ALKAA! Millainen on alle 1-vuotiaan ruokavalio? Marttaliitto, 2019
RUOKASEIKKAILU ALKAA! Millainen on alle 1-vuotiaan ruokavalio? Marttaliitto, 2019 IMEVÄISIKÄISEN LAPSEN RAVINTO Useimmille lapsille äidinmaito riittää ainoaksi ravinnoksi puolen vuoden ikään D-vitamiinia
2,5dl 1kpl / 3,75dl 1,5kpl
Määrät 10kg / 20kg tavoitteen mukaan. Jos määrää ei ilmoitettu, syö vapaasti. * katso lista vaiheeseen sopivista tuotteista MAANANTAI Aamupala: Kaurapuuro Välipala: 2,5dl tai 1kpl / 3,75dl tai 1,5kpl Lounas:
TAMMIKUU SATOKAUSI SUOMESSA. Satovuosi: VIHANNES- HEDELMÄT JUUREKSET KAALIT LEHTI- VIHANNEKSET PALKOKASVIT SIPULIT MUUT VIHANNEKSET HEDELMÄT
MIKUU SATOKAUSI JAT & 9 3 Joel Kanerva, infograafikko.fi 015 MIKUU SATOKAUSI JAT & 9 3 Joel Kanerva, infograafikko.fi 015 SATOKAUSI LISKUU JAT & 9 3 Joel Kanerva, infograafikko.fi 015 TIKUU SATOKAUSI Rucola
Alle 1-vuotiaan ruokailu
SYÖDÄÄN YHDESSÄ Alle 1-vuotiaan ruokailu Ruokasuositukset lapsiperheille 2016 SYÖDÄÄN YHDESSÄ Lapsen ensimmäinen ruokavuosi rakentaa pohjaa monipuolisille ja terveellisille ruokatottumuksille. Lapsen myötä
Soseista sormiruokaan
Soseista sormiruokaan Kiinteiden ruokien aloittaminen on yksi kehityksellinen merkkipaalu vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana. Tästä merkkipaalusta alkaa vaiheittainen vieroittuminen rinnasta tai äidinmaidonkorvikkeesta
Vinkkejä ja ohjeita sormiruokailuun
Vinkkejä ja ohjeita sormiruokailuun Mitä sormiruoka on? Sormiruoalla tarkoitetaan vauvan itse, omin sormin, syömää ruokaa. Sormiruoka voi olla keitettyjä, pilkottuja, muusattuja ruoka-aineita tai esimerkiksi
Ilmoitus erityisruokavaliosta päiväkodissa tai koulussa pitkä versio
Ilmoitus erityisruokavaliosta päiväkodissa tai koulussa pitkä versio Palautetaan oman koulun terveydenhoitajalle. Käytä tätä lomaketta silloin, kun ruokavalioon liittyy monia rajoituksia. Ruokailijan nimi
KASVISTASE 2008 Kotimaiset Kasvikset ry:n arvio kasvisten kulutuksesta
KASVISTASE 2008 KASVISTASE 2008 Kotimaiset Kasvikset ry:n arvio kasvisten Kulutuksen arviointiin on käytetty in Kuluttajapaneelin tuotekohtaisia tietoja kotitalouksien vihannesostoista vähittäismyymälöissä.
Väreistä voimaa - Syö viittä väriä päivässä
Väreistä voimaa - Syö viittä väriä päivässä Kasvikset voi jakaa karkeasti viiteen Värikkäät kasvikset sisältävät puolustuskykyä parantavia aineita. väriryhmään, joilla kullakin on oma tehtävä. Väreillä
Syödään yhdessä ruokasuositukset lapsiperheille
Syödään yhdessä ruokasuositukset lapsiperheille Lahti 21.4.2016/ Arja Lyytikäinen https://www.julkari.fi/handle/10024/129744 Syödään yhdessä ruokasuositukset lapsiperheille Hyvinvointioppiminen ja ruoka
v Ateriat koostetaan neljän aterian päivärytmin mukaan. v Ateriat koostetaan alla olevista raaka-aineista seuraavalla tavalla:
v Ateriat koostetaan neljän aterian päivärytmin mukaan. v Ateriat koostetaan alla olevista raaka-aineista seuraavalla tavalla: Valitaan yksi proteiininlähde. Perusaterialla valitaan kaksi rasvanlähdettä.
Pakkaus 1 kg, annoskokosuositukset; pääruoka 300gr/hlö, lisuke 150 gr/hlö
Ravintola Finnsin noutomyynti tuotteet 2015 Ravintola Finnsistä voit tilata tarjoiluita juhliin, illanviettoihin yms. tilaisuuksiin. Tiedustelut Finns asiakaspalvelusta, sähköposti finns@omnia.fi. Tilauksenne
Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; Ruokaisassa salaatissa voi olla lisäksi osana;
Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; avocadoa ituja auringonkukan versoja mungpapuja idätettyinä kaalia raakana, tai höyrytettynä kukkakaalia, parsakaalia kurkkua
JAUHELIHA-KASVISKASTIKE (ma) - keit.perunat - salaatti. HEDELMÄPALA BROILERPYÖRYKÄT KASTIKKEESSA(ma) -keit.perunat -salaatti -mustaherukkahillo
LAUKAAN RUOKAPALVELUSKUS PÄIVÄKOEN RUOKALISTA VIIKKO 1 / 8 2015-2016 MA KAURAPUURO JAUHELIHA-KASVISKAS (ma) - keit.perunat - salaatti OMENA-RIISIPUURO (ma,gl) -lehtisalaatti - sulatejuusto LINDSTRÖMINPIHVIT
torstaina 15. lokakuuta 2009 Ruokafaktat
Ruokafaktat - 0 10 % 20 % 30 % 40 % ilmastopäästöt Sähkönkäyttö Liikenne Fossiilisten polttoaineiden käyttö Teollisuustuotanto hiilidioksidi Metsäkato Maatalous Jätteet METAANI Ruoan ILMASTOPÄÄSTÖT Kauppa
Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille Palveluesimies Päivi Ylönen
Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille 5.9.2016 Palveluesimies Päivi Ylönen Mikkelin Ruoka- ja puhtauspalvelu tunnuslukuina v. 2016 Liikevaihto 12,5 milj., henkilöstöä 200 Asiakkaina päiväkodit,
1 Lasten ruoka-allergiatutkimus. Lomake nro (A-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää)
1 Lasten ruoka-allergiatutkimus Lomake nro (A-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää) LOMAKE C. Kotona täytettävä, palautus postitse palautuskirjekuoressa. VASTAUSOHJE Vastatkaa taulukkomuotoisiin kysymyksiin
Soseaterioilla kohti säännöllistä ruokailurytmiä
Ohje 1 (6) Soseaterioilla kohti säännöllistä ruokailurytmiä Viimeistään kuuden kuukauden iässä on aika aloittaa kiinteiden lisäruokien antaminen energian, proteiinin ja raudan saannin turvaamiseksi. Jos
Vihersalaatti 1; Kiinankaali-kurkku, viinirypäle, punajuuri. Vihersalaatti 2; Jäävuori- papu mix persikka ja mustaherukkahillo
Viikko 6,12,18,24,30 Lounas Kalaa pinaattikastikkeessa ja perunat Vihersalaatti 1; Kiinankaali-kurkku, viinirypäle, punajuuri Karviaiskiisseli Broilerikastike ja riisi-ruisseos Vihersalaatti 2; Jäävuori-
AAMUPALA LOUNAS VÄLIPALA. Salaatti Bolognelainen jauhelihakastike L, Tumma kierrepasta Leipä Maito
TYKSILÄNRUOKALISTAVKO36,31.8.6.9.2015 maidoton,laktoositon,vlvähälaktoosinen,gluteeniton Ruokalistamuutoksetmahdollisia! AAMUPALA LOUNAS VÄLIPALA 31.8.2015 Maanantai Hapankorppu Jogurtti Kurkku Ananastuoremehu
Hinnasto. kuorittu punasipuli. Jäävuorisalaattisuikale. Kaaliraaste/suikale
Hinnasto Pesty peruna Uuniperuna Kuorittu peruna Varhaisperuna Kuorittu porkkana Kuorittu punajuuri kuorittu sipuli kuorittu punasipuli Sipuli Punasipuli Valkosipuli Porkkana Punajuuri Lanttu Juuriselleri
PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTAT AJALLA
= apere (tutustutaan ruokaan eri aistein) ydänmerkkiateria on merkitty sydänmerkkilogolla. Maanantai 26.8.2019 Tiistai 27.8.2019 Keskiviikko 28.8.2019 Torstai 29.8.2019 Perjantai 30.8.2019 Ruishiutalepuuro
KASVISTEN ENERGIAPITOISUUDET
LIITE 1. VIHANNEKSIEN RAVINTOKOOSTUMUS KASVISTEN ENERGIAPITOISUUDET Taulukko 1. Lehtivihannesten, sipulien, juuresten, palkokasvien ja mukulakasvien energiapitoisuudet. KASVISTEN ENERGIA KJ Kcal PITOISUUDET
Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1
Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes
LAUKAAN RUOKAPALVELUKESKUS PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA VIIKKO 1 / PÄIVÄ AAMUPALA LOUNAS VÄLIPALA MA LUOMU KAURAPUURO(ma) - tomaatti
LAUKAAN RUOKAPALVELUSKUS PÄIVÄKOEN RUOKALISTA VIIKKO 1 / 6 2017-2018 MA KAURAPUURO - tomaatti KALKKUNAKAS - keitetyt perunat - salaatti RUUSUNMARJARAHKA -lehtisalaatti - juustoviipaleet HERNEIT -ruisvuokaviipale
Ruokalista. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
Henkilökunta Terveyskeskus Ajalle: 20.6 26.6.2016 Juustobroilerikastike Kinkkukiusaus Haukimurukeitto Porkkanapihvi Makkarakastike Kalkkuna-peruna Uunilohi perunat herneet maksamakkara Perunat Peruna vuoka
LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse!
LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! Keskeiset tutkimustulokset taulukoina. Taulukot vain toimitukselliseen käyttöön. SYÖKÖ LAPSI SAMAA RUOKAA KUIN MUU PERHE (%), n= Syö täysin samaa ruokaa Syö
HERKKUJA AIVOJEN PARHAAKSI
HERKKUJA AIVOJEN PARHAAKSI Aivot rakastavat vihreää ja värikästä. Syö villivihanneksia ja kaaleja. Nauti tomaatteja, bataatteja, kurpitsaa, lanttua, nauriita ja porkkanoita. Ne sisältävät runsaasti aivosolujen
Keitetty Quinoa / Kvinoa
Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä
Päiväkodin ruokalista 2
Ateriapäivä: 5.8.2019-15.9.2019 Sivu: 1 Maanantai 5.8.2019 Tiistai 6.8.2019 Keskiviikko 7.8.2019 Torstai 8.8.2019 Perjantai 9.8.2019 Lauantai 10.8.2019 Sunnuntai 11.8.2019 Ohrahiutalepuuro Neljänviljanpuuro
Tilaajan ja toimittajan välinen yhteistyö ja toimintatavat päiväkodeissa
1 (6) 3422/02.08.00/2011 Liite 5.3. Päivähoitoruokailun sisältö Päivähoitoruokailun ravitsemuksellisena ja kasvatuksellisena tavoitteena on ylläpitää ja edistää lasten hyvinvointia ja terveyttä tyydyttää
Porvoon kaupungin päiväkotien, peruskoulun ja lukion ruokalista 20-26.7.2015 Listaviikko 2
Porvoon kaupungin päiväkotien, peruskoulun ja lukion ruokalista 13.7-19.7.2015 Listaviikko 1 Maanantai Ruishiutalepuuro Lihapata Jyväruutu Kalamurekepihvi Viili / puolukkahillo peruna keittokinkku peruna,
10 % 44 % 13 % 28 % 5 % 10 % 60 % 9 % 16 % 5 % 10 % 52 % 10 % 23 % 5 % 10 % 39 % 12 % 34 % 5 % 8 % 33 % 15 % 34 % 10 % 12 % 54 % 9 % 19 % 6 %
Vaisto -ateriat sika-nauta-lohiateria kalkkuna-kanaporo-ateria sika-kana-lammasateria nauta-kalkkunalohi-ateria nauta-sika-kanaateria starter formula sika-kalkkunakana-ateria puppy formula nauta-poro-lohiateria
PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTAT AJALLA
= apere (tutustutaan ruokaan eri aistein) ydänmerkkiateria on merkitty sydänmerkkilogolla. Maanantai 6.5.2019 Tiistai 7.5.2019 Keskiviikko 8.5.2019 Torstai 9.5.2019 Perjantai 10.5.2019 Ruishiutalepuuro
TULE MUKAAN OSTA TILALTA! -PÄIVÄÄN!
SATAKUNNASTA - SIKSES PARASTA HANKKEEN UUTISKIRJE ELOKUU / 2017 KOKEMÄELLÄ SIJAITSEVA VIHANNES HELMI IHASTUTTAA MONIPUOLISUUDELLAAN Juha Peltosella on pitkä historia vihannesten viljelystä tukku- ja yritysviljelyn
Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut?
Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka Mikä on oranssi kana? Porkkana Mistä kalasta saa kasviskiusausta? Ruokalasta Mikä kaali voi syödä sinut? Shakaali Mitä pitsaa voi kasvattaa puutarhassa?
7 Day Simplifying Detox
7 Day Simplifying Detox 7 day Simplifying Detoxin reseptit ovat helppoja ja nopeita valmistaa. Suurin osa resepteistä valmistuu noin puolessa tunnissa. Lisäksi ne ovat herkullisia, mutta saavat olon keventymään
ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g
Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero Ruokalista: VKOt 8-13 lounas 18.2.- 31.3.2019 päivä / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 18.2.2019 Kotiruoka 1 SATAY KASTIKE eli MAAPÄHKIN
Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle)
Punajuurikeitto (tämä ohje on 4:lle hengelle) 1 l kasvislientä runsas 1/2 l punajuuria (runsas 1/2 l perunoita) 1 palsternakka 1 sipuli (suolaa) 1 tl timjamia Kuori ja paloittele punajuuret, (perunat)
Ruokalista
sivu 1 Viikko 2 Maanantai 0.06.2019 Tiistai 04.06.2019 Keskiviikko 05.06.2019 Torstai 06.06.2019 Perjantai 07.06.2019 Aurajuusto-kasviskiusausta LA, G, * Herkkusieni-kasviskastiketta LA, G, * Kasvispyöryköitä
ISS Palvelut. Ruokalaji kcal / 100g kj / 100g g / 100g g / 100g g / 100g g / 100g
MS ESPOO Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointi, (+) Ateriatyyppi, (+) Rivinumero 9.10.2017 Kotiruoka 1 KIRVELIKEITTOPOHJA L 260 33,150 138,720 7,050 0,850 0,120 0,180 NAUTALASTU PÄÄRAAKA-AINE 75 181,070 757,600
OHJEET 2700 KCAL, 5 ATERIAA
OHJEET 2700 KCAL, 5 ATERIAA ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN Arvioi ensin päivittäinen energiantarpeesi osoitteessa osoitteessa www.sydan.fi/energiantarve. Laskelmassa
Alue-Aromi Ruokalista. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai
Ateriapäivä: 16.9.2019-27.10.2019 Sivu: 1 Maanantai 16.9.2019 Tiistai 17.9.2019 Keskiviikko 18.9.2019 Torstai 19.9.2019 Perjantai 20.9.2019 Ohrahiutalepuuro Neljänviljanpuuro Mannapuuro Ruishiutalepuuro
ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g
Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero Ruokalista: VKO 26-31 LOUNAS 24.6.-4.8.2019 päivä / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 8.7.2019 Kotiruoka 1 KALA BORDELAISE L 230 164,180
11 VINKKIÄ: NÄIN PIDÄT HUOLTA RUUISTASI
11 VINKKIÄ: NÄIN PIDÄT HUOLTA RUUISTASI 1. Tarkista jääkaappisi lämpötila! Sen tulisi olla +2 -+6 ºC. Tavallisissa jääkaapeissa kylmin paikka on kaapin alaosassa ja lämpimin ylähyllyllä. Huomaa, että jääkaapin
syö hyvin, voi hyvin!
syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään SNELLMAN KOSKAAN EI VOI SYÖDÄ LIIKAA VIHANNEKSIA Monipuolisella IceCool vihannes- ja hedelmävalikoimalla lisäät kustannustehokkaasti terveellisempiä
Täysrehut pieneläimille
is the place for your Headline Page 1 Täysrehut pieneläimille JR FARM FARMI TÄYSREHU www.tujoma.fi is the place for your Headline Page 2 Sisältää ainulaatuisen Farm food koostumuksen jossa on mm. inuliiniä
Pinaattiohukainen, tonnikala-pastasalaatti, hillo. Broilerikeitto, leikkele, sämpylä, tuorepala
Ruokalista ajalle 25. 29.1.2016, vko 4 Aina tarjolla näkkiä, levitettä, maitoa/piimää 4 Lounas Ma Pinaattiohukainen, tonnikala-pasta, hillo Ti Broilerikeitto,, sämpylä, Ke To Jauhelihapihvi, peruna, kastike,
AAMUPALA LOUNAS VÄLIPALA. Salaatti Jauheliha-kasviskastike L, GL Tumma kierrepasta M Leipä Maito
VKO 18, 27.4-3.5.2015 27.4.2015 Ananastuoremehu Jauheliha-kasviskastike L, GL Tumma kierrepasta M Riisipiirakka L Aamupalajuusto L, GL 28.4.2015 Sianlihakastike LA Porkkana Hedelmäkiisseli M, GL Riisimurot
ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g
Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero Ruokalista: VKO 26-31 LOUNAS 24.6.-4.8.2019 päivä / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 24.6.2019 Kotiruoka 1 SATAY KASTIKE eli MAAPÄHKIN
PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.
PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA Tiina Lahti Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.2009 Aikaa: 11 vrk Tiistai 1.12 - Keskiviikko 9.12 Aamupaino: 76,5kg Iltapaino:
HERNEKEITTO, SÄMPYLÄ KIPPARIJUUSTO PANNUKAKKU JA HILLO JANSSONINKIUSAUS PUNAJUURI
vk34,42,50 LOUNAS HERNEKEITTO, SÄMPYLÄ KIPPARI PANNUKAKKU JA HILLO PÄIVÄLLINEN JANSSONINKIUSAUS PUNAJUURI MAKSA, PERUNA KASVISGRATIINI, PUOLUKKAHILLO BOYSENMARJAKIISSELI MAKARONIVELLI PASTEIJA HEDELMÄ
Satakunnan SeutuAromi Ruokalista
Ateriapäivä: 18.1.2016-2 Sivu: 1 Maanantai 18.1.2016 Tiistai 19.1.2016 Keskiviikko 20.1.2016 Torstai 21.1.2016 Perjantai 22.1.2016 Lauantai 23.1.2016 Sunnuntai 24.1.2016 Vehnähiutalepuuro Kaurapuuro Neljän
PÄÄRUOKANA SUOMENTANUT JENNA YLI-KNUUTTILA
MYLLYMÄKI KASVIKSET LISUKKEENA & PÄÄRUOKANA SUOMENTANUT JENNA YLI-KNUUTTILA Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 4 218 SISÄLLYS Ruotsinkielinen alkuteos Grönsaker tillbehör & garnityr 2014 Tommy Myllymäki
Päiväkodin ruokalista
Ateriapäivä: 26.11.2018-6.1.2019 Ateriatyyppi: 00-70 Sivu: 1 Maanantai 26.11.2018 Tiistai 27.11.2018 Keskiviikko 28.11.2018 Torstai 29.11.2018 Perjantai 30.11.2018 Lauantai 1.12.2018 Sunnuntai 2.12.2018
Ruokaseikkailu alkaa! ALLE 1-VUOTIAAN RUOKAILU
Ruokaseikkailu alkaa! ALLE 1-VUOTIAAN RUOKAILU Kärsivällisyys palkitaan Pienen lapsen ruokahalu vaihtelee. Kun lapsi nukkuu hyvin ja ulkoilee säännöllisesti, ruokakin yleensä maistuu. Uusien ruokien ja
ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g
Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero päivä / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 21.5.2018 Kotiruoka 1 TUMMA PUNASIPULI-KAPRISKA 70 47,570 199,020 9,300 0,940 0,660 1,070 KUNNON
ELINTARVIKKEET ELT301 LISÄTIETOKYSYMYKSET JA VASTAUKSET
ELINTARVIKKEET ELT301 LISÄTIETOKYSYMYKSET JA VASTAUKSET Kysymys 1 Liite 1, Positiot: 118 Sekamehutiiviste, täysmehupitoisuus 35 % 15 000 10,0 l 119 Sekamehutiiviste, täysmehupitoisuus 65 % 12 000 10,0
Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus
530 N:o 178 N:o 178 Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus eräiden torjunta-aineiden enimmäismääristä hedelmissä ja vihanneksissa sekä viljoissa, munissa ja munavalmisteissa annetun kauppa- ja teollisuusministeriön
Päiväkodin ruokalista1
Ateriapäivä: 13.5.2019-23.6.2019 Sivu: 1 Maanantai 13.5.2019 Tiistai 14.5.2019 Keskiviikko 15.5.2019 Torstai 16.5.2019 Perjantai 17.5.2019 Lauantai 18.5.2019 Sunnuntai 19.5.2019 Ohrahiutalepuuro Neljänviljanpuuro
Päivähoidon vuorohoito
Ateriapäivä: 25.5.2015-5.7.2015 Sivu: 1 Maanantai 25.5.2015 Tiistai 26.5.2015 Keskiviikko 27.5.2015 Torstai 28.5.2015 Perjantai 29.5.2015 Lauantai 30.5.2015 Sunnuntai 31.5.2015 Vehnähiutalepuuro Mannavelli
Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista
Jarlsberg kun haluat jotain ainutlaatuista Miksi Jarlsberg juuston täyteläinen maku on niin ainutlaatuinen? Miten juustoon syntyy sille tyypillinen rakenne? Jarlsberg juustoa on valmistettu salaisen ja
NAUDAN PAISTI KASTIKE PERUNA PARSAKAALI SALAATTI PANNUKAKKU JA HILLO KINKKUVIHANNES LAATIKKO APPELSIINI- KIISSELI
MATINTIE, PAROLANTIE Ruokalistan muutokset mahdollisia vko 44 maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai lauantai Pyhäinpäivä TONNIKALA- YRTTIPORSAS- BROILER TILLILIHA KALALEIKE KIUSAUS PUNAJUURI
Päiväkotien ruokalista Ajalle: 14.5.2012-15.6.2012
Sivu: 1 Ateriapäivä: 14.5.2012-15.6.2012 Maanantai 14.5.2012 Tiistai 15.5.2012 Keskiviikko 16.5.2012 Perjantai 18.5.2012 Aamiainen Aamiainen Aamiainen Aamiainen Neljänviljanpuuro Kaurapuuro Mannapuuro
Imeväisiän ruokavalio
Imeväisiän ruokavalio Perusta terveelliselle ruokavaliolle muodostetaan jo imeväisiässä. Nälän, kylläisyyden ja tyytyväisyyden havainnointi ja tunnistaminen ovat tärkeitä tekijöitä pienen imeväisen ruokailussa.
Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki
Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki 10.11.2017 Enemmistö lapsista voi hyvin ravitsemuksen näkökulmasta
ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g
Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero tyypit: / 100 / 100 20.8.2018 Kotiruoka 1 KEITETTY PASTA SPAGHETTI 85 341,600 1429,290 59,950 12,570 5,170 1,090 Salaatti, rucola 2 12,170
1. Koulusi Vastaajien määrä: 33
Asiakastyytyväisyys alakoulut, Kaulanperän koulu 1. Koulusi Vastaajien määrä: 33 Auvaisten koulu 0 0% Heikinsuon koulu 0 0% Karinaisten koulu 0 0% Kaulanperän koulu 32 96,97% Mustanojan koulu 1 3,03% 1/8
En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja.
Oraksen soppavihko En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Miksi siis kukaan lukisi ruokaohjeitani? No juuri siksi! Jos minä osaan laittaa nämä ruuat, sitten osaa kyllä lähes kuka tahansa. Tässä vihkosessa
LAUKAAN RUOKAPALVELUKESKUS PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA VIIKKO 1 / PÄIVÄ AAMUPALA LOUNAS VÄLIPALA MA LUOMU KAURAPUURO(ma) - tomaatti
LAUKAAN RUOKAPALVELUSKUS PÄIVÄKOEN RUOKALISTA VIIKKO 1 / 6 2017-2018 MA KAURAPUURO - tomaatti KALKKUNAKAS (la) - keitetyt perunat - salaatti - mustaherukkahillo PUOLUKKAKIISSELI (ma,gl) -maissihiutaleet
PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTAT AJALLA
= apere (tutustutaan ruokaan eri aistein) ydänmerkkiateria on merkitty sydänmerkkilogolla. Maanantai 14.1.2019 Tiistai 15.1.2019 Keskiviikko 16.1.2019 Torstai 17.1.2019 Perjantai 18.1.2019 Ruishiutalepuuro
syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään
syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään S NE LLMA N KOSKAAN EI VOI SYÖDÄ LIIKAA VIHANNEKSIA Monipuolisella IceCool vihannes- ja hedelmävalikoimalla lisäät kustannustehokkaasti terveellisempiä
PÄIVÄHOIDON VUOROHOITO
2 Ateriapäivä: 9.11.2015-20.12.2015 Sivu: 1 Maanantai 9.11.2015 Tiistai 10.11.2015 Keskiviikko 11.11.2015 Torstai 12.11.2015 Perjantai 13.11.2015 Lauantai 14.11.2015 Sunnuntai 15.11.2015 Vehnähiutalepuuro
ISS Palvelut. Ruokalaji kcal / 100g kj / 100g g / 100g g / 100g g / 100g g / 100g
MS ESPOO Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointi, (+) Ateriatyyppi, (+) Rivinumero 15.1.2018 Kotiruoka 1 KEITETTY PASTA SPAGHETTI 100 348,190 1456,850 64,210 10,150 5,070 1,080 Salaatti, rucola 10 12,170 50,900
VALMISTETTU SUOMESSA MYYNTITUOTTEET TAKE AWAY PALVELUTISKI
VALMISTETTU SUOMESSA MYYNTITUOTTEET TAKE AWAY PALVELUTISKI 1/2016 Suomessa valmistettua rehtiä ruokaa Härmän SnackPoint on vuonna 2006 perustettu einesruokien valmistaja. Henkiset juuremme juontavat Härmän
Päivähoidon vuorohoito
2 Ateriapäivä: 6.7.2015-16.8.2015 Sivu: 1 Maanantai 6.7.2015 Tiistai 7.7.2015 Keskiviikko 8.7.2015 Torstai 9.7.2015 Perjantai 10.7.2015 Lauantai 11.7.2015 Sunnuntai 12.7.2015 Vehnähiutalepuuro Mannavelli
Palauta täytetty ruokapäiväkirja viimeistään viikkoa ennen ravitsemusterapeutti Nina Laaksosen vastaanottoaikaa lastenpoliklinikalle.
Ohje potilaalle 1 (5) Potilasohje Eksote RUOKAPÄIVÄKIRJA Ruokapäiväkirjaan tulee merkitä kaikki syömiset ja juomiset (myös vitamiini- ja kivennäisainevalmisteet) kirjanpitopäivien aikana. Ruokapäiväkirjaa
ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g
Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero VKOt 14-19 LOUNAS päivä / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 1.4.2019 Kotiruoka 1 SATAY KASTIKE eli MAAPÄHKIN 200 299,730 1254,110 6,400
BROILERKEITTO PANNUKAKKU JA HILLO KINKKUVIHANNES LAATIKKO PUNAJUURI VADELMAKIISSELI
MATINTIE, PAROLANTIE Ruokalistan muutokset mahdollisia vko 26 TONNIKALA- KIUSAUS YRTTIPORSAS- BROILER TILLILIHA KALALEIKE SOSE NAUDAN PAISTI - RAHKA - PUNAHERUKKA- HERKKU PANNUKAKKU JA SUKLAA KERMAHYYTELÖ
Alue-Aromi Ruokalista. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai
Ateriapäivä: 18.2.2019-31.3.2019 Ateriatyyppi: 00-60 Sivu: 1 Maanantai 18.2.2019 Tiistai 19.2.2019 Keskiviikko 20.2.2019 Torstai 21.2.2019 Perjantai 22.2.2019 Ohrahiutalepuuro Neljänviljanpuuro Mannapuuro
OHJEET 2400 KCAL ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN
OHJEET 2400 KCAL ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN Arvioi ensin päivittäinen energiantarpeesi osoitteessa osoitteessa www.sydan.fi/energiantarve. Laskelmassa otetaan
AITOJEN MAKUJEN KESÄLISTA
AITOJEN MAKUJEN KESÄLISTA AIDOISTA RAAKA-AINEISTA KÄSIN TEHTYNÄ. RAKKAUDESTA RUOKAAN. Tervetuloa Wanha Makasiini Bistroon! Tervetuloa Wanha Makasiini Bistroon viihtymään ja nauttimaan keittiömme antimista.
RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO
RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO - PIKAOPAS - Ruokavalio raskauden aikana (Valio 2017.) MIKSI? Terveellisellä ruokavaliolla voidaan vaikuttaa äidin omaan hyvinvointiin sekä kohdussa kasvavan sikiön hyvinvointiin,
Iltapalalla energiarikastetun vellin kanssa tarjotaan aina tuoremarjasose/hedelmäsose. Listalla muutokset ovat mahdollisia!
Viikot 5,11,17,23,29,34 Aamupala Päivä/Välipala Iltapala Perunaryynivelli ja marjat, leipä, leikkele, kerrosjogurtti Juustosämpylä leikkele ja tuorekurkku Kaura-ruislesepuuro viili ja talkkuna Pitsapannari
ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g
Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero päivä / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 / 100 28.5.2018 Kotiruoka 1 KEITETTY PASTA SPAGHETTI 100 348,190 1456,850 64,210 10,150 5,070 1,080
Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen
Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja hiilihydraatit
PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTAT AJALLA
PÄIVÄKOTIEN RUOKALITAT AJALLA 18.12.2017 11.2.2018 = apere (tutustutaan ruokaan eri aistein) ydänmerkkiateria on merkitty sydänmerkkilogolla. M A A N A N T A I 18.12. T I I T A I 19.12.12. K E K I V I
fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI
fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI iiviste IMPUKK ONDI Autenttista simpukan makua OSCAR Simpukkafondin maku on mieto, makea ja autenttinen kuin klassinen moules marinières. Helpompaa ja taloudellisempaa Fondia
Vuonna 2014 aloimme itse leikkaamaan vihanneksia sekä hedelmiä ja huomasimme nopeasti tämän vahvistavan kilpailukykyämme.
Klåvus Klåvus on perheyritys jonka juuret ovat Pohjanmaalla, Kristiinankaupungissa. Lapväärtin kylässä siljaitsee Klåvuksen kartano, josta osa tukkumme puhtaista ja tuoreista tuotteista on peräisin. Tilan
Ruokalista viikko 1 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 18.1. 19.1. 20.1. 21.1. 22.1. 23.1. 24.1.
viikko 1 18.1. 19.1. 20.1. 21.1. 22.1. 23.1. 24.1. Ruishiutalepuuroa Mannavelliä Kaurapuuroa Grahamvelliä Neljänviljan puuroa Riisihiutalevelliä Vehnähiutalepuuroa marjasosetta juustoa marjasosetta juustoa
Ruokalista Ulvilan koulut ja päiväkodit viiko 26-31
1 Maanantai 26.10. Tiistai 27.10. Keskiviikko 28.10. Torstai 29.10. Perjantai 30.10. Lauantai 31.10. Sunnuntai 1.11. Vehnähiutalepuuro Kaurapuuro Neljän viljan puuro Ruishiutalepuuro Riisihiutalevelli
Alue-Aromi Ruokalista. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai
Ateriapäivä: 1.4.2019-12.5.2019 Sivu: 1 Maanantai 1.4.2019 Tiistai 2.4.2019 Keskiviikko 3.4.2019 Torstai 4.4.2019 Perjantai 5.4.2019 Aamiainen Aamiainen Aamiainen Aamiainen Aamiainen Ohrahiutalepuuro Neljänviljanpuuro
PÄIVÄHOIDON VUOROHOITO
2 Ateriapäivä: 21.12.2015-31.1.2016 Sivu: 1 Maanantai 21.12.2015 Tiistai 22.12.2015 Keskiviikko 23.12.2015 Aamupala Aamupala Aamupala Vehnähiutalepuuro Mannavelli Kaakaojuoma Kananmuna Kurkku Juusto Appelsiinituoremehu
ISS Palvelut Ravintosisältö ruokalajeittain. kj / 100g
Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointipäivä, (+) tyyppi, (+) Rivinumero tyypit: / 100 / 100 4.6.2018 Kotiruoka 1 Persilja tuore 1 30,400 127,200 1,100 3,700 1,200 0,000 SOKERISUOLATTU POSSU nisk 150 212,000
Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu
Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt
AUTOKLINIKKATUTKIMUS RAVINTOMUUTTUJIA KOSKEVAT KOMMENTIT AK MUUTTUJA AU MUUTTUJA RUOANVALMISTUKSESSA KÄYTETTY RASVA
AUTOKLINIKKATUTKIMUS RAVINTOMUUTTUJIA KOSKEVAT KOMMENTIT AK MUUTTUJA AU MUUTTUJA V7049 MUUTTUJAN NIMI RUOANVALMISTUKSESSA KÄYTETTY RASVA KOMMENTTI Haastattelussa kysyttiin erikseen ruoanvalmistuksessa
Koulun ruokalista 2. Alue-Aromi Ruokalista. Torstai Perjantai Salaatinkastike, ranskala. Maito ja leipä RITVAHY KEITELE V_7
Ateriapäivä: 5.8.2019-15.9.2019 Ateriatyyppi: 20-20 Sivu: 1 Torstai 8.8.2019 Perjantai 9.8.2019 Lounas Perunavelli Täytetty ruiskiekko Maito ja leipä Mustikkarahka Maito ja leipä Lounas Broilerikastike
MARINADEJA SALAATEILLE
MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös
Ruoka-aineiden ph-vertailua
Ruoka-aineiden ph-vertailua Pikakäännös, tarkoitettu refluksivaivaisille. Voi kopioida, muokata ja jakaa täysin vapaasti. "Ehkä haitallinen" käännetty merkinnästä PHF eli Potentially hazardous food, "Ei
Vanhan päärakennuksen kuva on kannessa, vasemmalla kuva Liakka-talosta. Alla kuva Liakka-talon ravintola Katajanmarjasta.
Etelä-Pohjanmaan Opisto on yksi Suomen suurimpia kansanopistoja. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton opistomme on perustettu vuonna 1892. Ilmajoella sijaitsevassa oppilaitoksessamme on sekä ammatillista