Emäkosken silta, katselmus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Emäkosken silta, katselmus"

Transkriptio

1 1 (6) Lausunto Emäkosken silta, katselmus Lähtötilanne Tämä lausunto perustuu sillalla tehtyyn katselmukseen. Katselmukseen osallistuivat Jouni Saranpää ja Markku Leppänen Nokian kaupungilta sekä Markku Äijälä A- Insinöörit Suunnittelu Oy:stä. Sillan korjaussuunnittelua varten on tehty erikoistarkastus vuonna Korjausta on kuitenkin siirretty kaupungin taloustilanteen takia ja sillan peruskorjausta ei päästä tekemään lähivuosina. Syksyn 2012 aikana oli runsaiden sateiden seurauksena muodostunut sillan pohjoispään (kaupungin puoleisen pään) taustalle liikenneturvallisuutta vaarantava reikä päällysteeseen. Katselmuksen tarkoituksena oli selvittää tarvittavat korjaustoimenpiteet vaurion syyn poistamiseksi. Samalla käytiin läpi muita kiireellisiä toimenpiteitä vaativia korjauksia. 2 Sillan pohjoispäädyn reikä päällysteessä Sillan maatuen ja sen vieressä olevan tukimuurin välissä on tyhjätila. Sillan taustatäyttö on päässyt valumaan tyhjätilan kautta ja valuma on aiheuttanut päällysteeseen reiän. Kuva 1. Tyhjätila maatuen (oikealla) ja tukimuurin välissä, sillan taustatäyttö on valunut. A-Insinöörit Suunnittelu Oy ESPOO Bertel Jungin aukio Espoo Puh Fax TAMPERE Satakunnankatu 23 A Tampere Puh Fax etunimi.sukunimi@ains.fi Internet: Y-tunnus Kotipaikka Tampere

2 2 (6) Kuva 2. Paikattu reikä päällysteessä. Paikkauksen oikealla puolella on betoninen maatuen reunauloke. Päällysteeseen muodostunut reikä paikattiin välittömästi ja sillan taustaan tehtiin lisää maatäyttöä. Paikkaus on korjannut tilanteen toistaiseksi, mutta pysyvä ratkaisu paikkaus ei ole. Vaurion toistumisen estämiseksi on estettävä maa-ainesten valuminen maatuen ja tukimuurin välistä. Tämä voidaan tehdä siipimuurin ja tukimuurin väliselle alueelle tehtävän teräsbetoni- tai terässeinämän avulla. Samalla tulee tehdä taustan täyttö sepelillä tai murskeella. Ennen työtä tulee tehdä suunnitelma, ettei nykyisiä rakenteita vaurioiteta.

3 3 (6) 3 Sillan taustojen täytöt Sillan pohjoispäässä maatuen yläosassa on noin 1,2 m korkea laakeripalkki, jonka alapuolella on kolme tukiseinää. Tukiseinien välisellä alueella laakeripalkin alapuolella on tyhjätilaa ja on olemassa ilmeinen vaara, että maa-ainesten valuessa edelleen sillan taustatäyttöön muodostuu reikä ajoradan kohdalle. Vaurio saattaa syntyä hyvin äkillisesti ja aiheuttaa vakavia vaaratilanteita. Kuva 3. Maa-ainesvalumaa sillan pohjoispään laakeripalkin alla. Sillan eteläpäässä maatuki on ajoradan kohdalla seinämäinen ja siellä ei ole vastaavaa vaaraa äkillisestä tiehen muodostuvasta reiästä. Sillan pohjoispäässä on kuitenkin todennäköistä, että kevyen liikenteen väylän kohdalla tapahtuu taustatäytön valumista erityisesti itäreunalla. Sillan reunalla maatuen ulokkeen kohdalla täyttö on puutteellinen ja on näkyvissä myös lievää painumaa. Kuva 4. Maa-ainesvalumaa sillan eteläpään itäreunalla maatuen ulokkeen alla.

4 4 (6) Kuva 5. Sillan eteläpään länsireunalla kevyen liikenteen väylä on painunut sillan päässä. 4 Sillan päätyjen muut vauriot Sillan molemmissa päissä laakerit ovat erittäin pahoin ruostuneet ja laakerien alla oleva betoni pahoin rapautunutta. Sillan avoimet liikuntasaumalaitteet päästävät kloridipitoista vettä laakeritasoille. Kloridipitoinen kosteus nopeuttaa teräsrakenteiden korroosiota, betoniterästen korroosiota ja betonin pakkasrapautumista. Myös laakeritasojen epäpuhtaudet nopeuttavat laakerien vaurioitumista. Kuva 6. Sillan pohjoispään ruosteinen laakeri ja pahoin rapautunut laakeritaso.

5 5 (6) Kuva 7. Sillan eteläpään erittäin pahoin ruostunut laakeri. Kuva otettu vuonna Laakerin alalevyn tuentatapit ovat pitkälle vaurioituneet. Laakerien tuentatapit ovat monissa laakereissa vaurioituneet. Tuentatapin katkeaminen saattaa aiheuttaa laakerin siirtymisen pois paikaltaan. Laakerit ovat ruostuneet erittäin pahoin ja ne eivät enää toimi suunnitellulla tavalla. Sillan lämpöliikkeet aiheuttavat tämän vuoksi välitukien pilareihin ja päällysrakenteeseen pakkovoimia, joita ei sillan suunnittelussa ole otettu huomioon.

6 6 (6) 5 Jatkotoimenpiteet Tässä on esitetty toimenpiteet, jotka tulee tehdä sillan liikenneturvallisuuden varmistamiseksi ja sillan päätyalueiden säilyttämiseksi korjauskelpoisena oletettuun peruskorjaukseen saakka (vuonna 2016). 1) Sillan pohjoispäässä tukitaan tukimuurin ja siipimuurin väli esim. teräsprofiililla ja samalla täytetään välissä olevaa tyhjätilaa murskeella / sepelillä. 2) Sillan pohjoispäässä varmistetaan maatuen taustatäytön pysyvyys joko rakentamalla tukimuurit etuluiskaan ja täyttämällä tyhjätilat tai rakentamalla maatuen taakse siirtymälaatat ja tekemällä riittävät täyttötyöt 3) Sillan eteläpäässä tehdään itäreunan keilaan esim. kivikoreista tukimuurit ja keilan täyttö sekä sidottu keilaverhous esim. kenttäkiveys. 4) Molempien maatukien laakeritasot puhdistetaan ja pestään. Pesu tulee tehdä kaksi kertaa vuodessa niin kauan kuin avoimet liikuntasaumalaitteet säilytetään. Edellä esitetyistä korjaustoimenpiteistä tulee laatia korjaussuunnitelma. Sillalle on tehty erikoistarkastus vuonna Sillan oletetun peruskorjauksen siirtyessä vuoteen 2016 tulee sillan vaurioituminen etenemään edelleen. Peruskorjaushetkellä erikoistarkastuksessa tehdyt havainnot eivät ole enää voimassa, vaan tulee tehdä lisätutkimuksia. Erikoistarkastusraportissa on todettu, että kaiteiden, reunapalkkien, laakerien, liikuntasaumojen ja laakeritasojen korjaukset tulee tehdä lähivuosina. Peruskorjauksen siirtäminen saattaa myös aiheuttaa sen, että silta ei ole enää korjauskelpoinen tai korjaus tulee huomattavasti oletettua kalliimmaksi. Tampereella DI Markku Äijälä Projektipäällikkö

Varikonkadun silta rautatien yli

Varikonkadun silta rautatien yli Yleistarkastusraportti Yleistarkastusraportti 3.11.2016 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...3 2 Alusrakenne...3 2.1 Etumuurit, siipimuurit, otsamuurit ja laakeritasot...3 2.2 Alusrakenteen reunapalkit...3

Lisätiedot

Pesurinkadun silta. Yleistarkastusraportti. Yleistarkastusraportti

Pesurinkadun silta. Yleistarkastusraportti. Yleistarkastusraportti Yleistarkastusraportti Yleistarkastusraportti 3.11.2016 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...3 2 Alusrakenne...3 2.1 Etumuurit, siipimuurit, otsamuurit ja laakeritasot...3 2.2 Alusrakenteen reunapalkit...3

Lisätiedot

1 (27) Emäkosken silta H-1307 Nokia ERIKOISTARKASTUSRAPORTTI 22.10.2009. Työnro 424516. DI Markku Äijälä TkT Vesa Järvinen

1 (27) Emäkosken silta H-1307 Nokia ERIKOISTARKASTUSRAPORTTI 22.10.2009. Työnro 424516. DI Markku Äijälä TkT Vesa Järvinen 1 (27) Emäkosken silta H-1307 Nokia ERIKOISTARKASTUSRAPORTTI 22.10.2009 Työnro 424516 DI Markku Äijälä TkT Vesa Järvinen 2 (27) TIIVISTELMÄ Emäkosken silta on vuonna 1957 valmistunut teräsbetoninen holvisilta.

Lisätiedot

Varilan kuntoradan putkisilta

Varilan kuntoradan putkisilta 4.11.2016 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...3 2 Muu päällysrakenne (pääkannattaja putki)...3 3 Päällyste...3 4 Kaiteet...3 5 Muut varusteet ja laitteet...3 6 Siltapaikan rakenteet...4 7 Sillan rakenneosien

Lisätiedot

MYLLYKYLÄN YKSITYISTIE, KIRKKONUMMI INGELSINJOEN SILTA SILLAN YLEISTARKASTUS Tarkastajat ins. Sakari Seppälä ja rkm.

MYLLYKYLÄN YKSITYISTIE, KIRKKONUMMI INGELSINJOEN SILTA SILLAN YLEISTARKASTUS Tarkastajat ins. Sakari Seppälä ja rkm. MYLLYKYLÄN YKSITYISTIE, KIRKKONUMMI INGELSINJOEN SILTA SILLAN YLEISTARKASTUS 31.5.2017 Tarkastajat ins. Sakari Seppälä ja rkm. Kari Wessman Myllykylän yksityistie Ingelsinjoen silta Myllykylän yksityistie

Lisätiedot

Kustannusarvio koostuu seuraavista alla esitetyistä osista. Kustannusarviot sisältävät yhteiskustannuksia

Kustannusarvio koostuu seuraavista alla esitetyistä osista. Kustannusarviot sisältävät yhteiskustannuksia RANNIKKO KILPAILUEHDOTUS KORSHOLMANPUISTIKON SILLAN SUUNNITTELUKILPAILUUN 2 Kustannusarvio Kustannusarvio koostuu seuraavista alla esitetyistä osista. Kustannusarviot sisältävät yhteiskustannuksia 25 %.

Lisätiedot

SK-942 Haarahongan risteyssilta, Siilinjärvi

SK-942 Haarahongan risteyssilta, Siilinjärvi Tekn. ltk. 25.1.2017 3 liite SK-942 Haarahongan risteyssilta, Siilinjärvi 1 Yleistä Sillan yleistarkastus pidettiin 22.9.2016 sillan luovuttamiseksi Siilinjärven kunnalle. Katselmukseen osallistuivat Jere

Lisätiedot

3 Laatan ulokeosan ja kaiteen uusiminen

3 Laatan ulokeosan ja kaiteen uusiminen Luonnossuunnitelma 1 (5) 15.1.2014 As Oy Ristikukkula c/o Pirmax Oy Possijärvenkatu 1 33400 Tampere Asunto Oy Ristikukkula, huoneistoparvekkeet 1 Yleistä Tämä luonnossuunnitelma sisältää As Oy Ristikukkulan

Lisätiedot

1 (4) Keikyän riippusilta YLEISTARKASTUS- RAPORTTI 3.10.2014. Työnro 429262. Ins. (AMK) Jetta Uotila DI Markku Äijälä

1 (4) Keikyän riippusilta YLEISTARKASTUS- RAPORTTI 3.10.2014. Työnro 429262. Ins. (AMK) Jetta Uotila DI Markku Äijälä 1 (4) YLEISTARKASTUS- RAPORTTI 3.10.2014 Työnro 429262 Ins. (AMK) Jetta Uotila DI Markku Äijälä Tarkastuslausunto 2 (5) 3.10.2014 Sastamalan kaupunki Yhdyskuntatekniikka Pasi Lähteenmäki 1 Yleistä Silta

Lisätiedot

Rasitusluokat. Rudus Betoniakatemia. Hannu Timonen-Nissi

Rasitusluokat. Rudus Betoniakatemia. Hannu Timonen-Nissi Rasitusluokat Rudus Betoniakatemia Hannu Timonen-Nissi 25.1.2019 Kaksi menettelytapaa betoninormien mukaiset rasitusluokat ympäristöolosuhteiden mukaan siltabetonien p-lukumenettelyn mukaiset rasitusluokkaryhmät

Lisätiedot

Oulaistenkosken silta, Oulainen

Oulaistenkosken silta, Oulainen Oulaistenkosken silta, Oulainen Suunnitelma n:o R15/7883 Määrä- ja yksikköhintaluettelo Teräsbetoninen jatkuva ontelopalkkisilta (Bjop) Jännemitta 22,0+27,50+22,0 m Hyödyllinen leveys 14,10 m Vinous 0

Lisätiedot

HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä

HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä SILLAN MÄÄRÄLUETTELO (sisältäen kulmatukimuurin raudoitusluettelon) 10.6.2010 Hannikaisenkatu

Lisätiedot

MYLLYKYLÄNTIEN SILTA Sillan yleistarkastus

MYLLYKYLÄNTIEN SILTA Sillan yleistarkastus 1 Tein Myllykyläntien yksityistien siltaan 22.9.2009 yleistarkastuksen. Tarkastuksen tilasi THK:n Pj. Johan Lindberg. Silta on tyypiltään 1-aukkoinen puukantinen puupalkkisilta, jossa on teräsbetoniset

Lisätiedot

Hollontien kivisilta. Sillan määräluettelo. /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3

Hollontien kivisilta. Sillan määräluettelo. /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3 Sivu 1 (6) Hollontien kivisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3 Sillan määräluettelo Teräsbetoninen palkkisilta (Bp), 2-aukkoinen, ei jatkuva Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 6,05 Vapaa-aukko

Lisätiedot

Venda Korsholmanpuistikko/Vaasa Suunnitelman numero. Sillan kustannusarvio

Venda Korsholmanpuistikko/Vaasa Suunnitelman numero. Sillan kustannusarvio Sivu 1 (6) Venda Korsholmanpuistikko/Vaasa Suunnitelman numero Teräksinen kaarisilta, betonikantinen (Tkrb) Jännemitta (m) 55 Hyödyllinen leveys (m) 24 Vapaa-aukko (m) 54 Vinous (gon) Kokonaispituus (m)

Lisätiedot

Kuormitus NCCI1 B.5 Kevyenliikenteen siltojen kuormat: 5,0kN/m J. Luokkakallio Sito Oy. Tarkastanut 3.5.

Kuormitus NCCI1 B.5 Kevyenliikenteen siltojen kuormat: 5,0kN/m J. Luokkakallio Sito Oy. Tarkastanut 3.5. KUUNSILTA ESPOO SUUNNITELMASELOSTUS 7031-400 29.04.2016 Jatkuva kaukalopalkkisilta Jännemitat (m) Hyödyllinen leveys (m) Kokonaispituus (m) 13,10+13,50+12,80+13,20 +12,00+15,80+21,50+5,50m=107,40m 3,50

Lisätiedot

Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan kustannusarvio

Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan kustannusarvio Sivu 1 (6) Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3 Kivinen holvisilta (Kh) Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 5,00... 7,13 Vapaa-aukko (m) 6,68+6,85 Vinous (gon) 0 Kokonaispituus

Lisätiedot

Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan määräluettelo

Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan määräluettelo Sivu 1 (5) Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3 Kivinen holvisilta (Kh) Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 5,00... 7,13 Vapaa-aukko (m) 6,68+6,85 Vinous (gon) 0 Kokonaispituus

Lisätiedot

YLEISTARKASTUSRAPORTTI. Kynsijoen sillat, Luukkaanahontie Posio. RI(amk) Veikko Heikkinen

YLEISTARKASTUSRAPORTTI. Kynsijoen sillat, Luukkaanahontie Posio. RI(amk) Veikko Heikkinen 1 YLEISTARKASTUSRAPORTTI Kynsijoen sillat, Luukkaanahontie Posio 25.8.2015 RI(amk) Veikko Heikkinen 2 1. Perustiedot 1.1 Sillan ominaistiedot ja rakenne 1.1.1 Silta 1. Sillan ominaistiedot Mitattu/todettu/lähtötiedot

Lisätiedot

Työhön ryhdytään, kun lumikerroksen paksuus on keskimäärin 6 cm. Aurataan laatustandardin alituttua pääsääntöisesti kp-luokka I jälkeen.

Työhön ryhdytään, kun lumikerroksen paksuus on keskimäärin 6 cm. Aurataan laatustandardin alituttua pääsääntöisesti kp-luokka I jälkeen. Talvihoito Auraus Työhön ryhdytään, kun kuivaa irtolunta on keskimäärin 4 cm. Aurataan mahdollisimman pian laatustandardin alituttua ja ennen vuorokauden liikenteen huipputunteja (klo 7 ja 16). Jatkuvan

Lisätiedot

Sillantarkastuskäsikirjan sovellusohje

Sillantarkastuskäsikirjan sovellusohje 1 OHJE 1 (13) 5.6.2017 LIVI/4323/06.04.01/2017 Tekniikka ja ympäristö -osasto Vastaanottaja Liikennevirasto ELY-keskukset Sillantarkastajat Säädösperusta Muuttaa - Sillantarkastuskäsikirja, Liikenneviraston

Lisätiedot

Kattokuntotutkimus. Kartoittaja Mika Lindberg puh: 0400-207 846. Ojahaan Varia. Ojahaantie 5 01600 Vantaa

Kattokuntotutkimus. Kartoittaja Mika Lindberg puh: 0400-207 846. Ojahaan Varia. Ojahaantie 5 01600 Vantaa Kattokuntotutkimus Päivämäärä 27.9.2010 Kartoittaja Mika Lindberg puh: 0400-207 846 Raportinlaatija Tilaaja Kohde Mika Lindberg Jouni Räsänen puh: 040-836 7993/ jouni.rasanen@vantaa.fi Ojahaan Varia. Ojahaantie

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Kvarnbyn tiekunnan ylimääräinen kokous

KOKOUSKUTSU Kvarnbyn tiekunnan ylimääräinen kokous Kvarnbyn Yksityistien Tiekunta Kvarnby Enskilda Vägs Väglag www.kvarnby.net KOKOUSKUTSU Kvarnbyn tiekunnan ylimääräinen kokous Kvarnbyn tien osakkaat kutsutaan ylimääräiseen tiekokoukseen, joka pidetään

Lisätiedot

Nopeusrajoitus / Mitoitusnopeus KVL (2035) Ras % Kuormitus- / katuluokka 60/ SMA V2 60/ SMA V2 60/

Nopeusrajoitus / Mitoitusnopeus KVL (2035) Ras % Kuormitus- / katuluokka 60/ SMA V2 60/ SMA V2 60/ VÄYLÄTAULUKKO Väylä Paaluväli Pituus (m) Hallinnollinen lk/ Toiminnallinen lk (Y-teiden tekn.lk) Peruspoikkileikkaus Nopeusrajoitus / Mitoitusnopeus KVL (2035) Ras % Kuormitus- / katuluokka Vaatimusluokka

Lisätiedot

RAPORTTI NISSNIKUN ALAKOULU HAJUHAITTASELVITYS

RAPORTTI NISSNIKUN ALAKOULU HAJUHAITTASELVITYS RAPORTTI NISSNIKUN ALAKOULU HAJUHAITTASELVITYS Raportti 2 (5) Sisällys 1 Tarkastuksen yleistiedot... 3 1.1 Kohde ja tilaaja... 3 1.2 Tekijä ja ajankohta... 3 1.3 Tarkastuksen tavoite ja tutkimusmenetelmät...

Lisätiedot

Hakunilan ja Hakunilanrinteen koulujen Ulkopuolinen kuntokatselmus Havainnot 2.11.2013

Hakunilan ja Hakunilanrinteen koulujen Ulkopuolinen kuntokatselmus Havainnot 2.11.2013 Hakunilan ja Hakunilanrinteen koulujen Ulkopuolinen kuntokatselmus Havainnot 2.11.2013 Katselmuspäivämäärä:2.11.2013 Paikka:Hakunilanrinteenkoulu,Hiirakkotie18,01200Hakunila Koulurakennuskatselmointiinvainulkopuoleltalukuunottamattakattorakenteita.

Lisätiedot

ILKANTIEN SILTA ILMAJOKI

ILKANTIEN SILTA ILMAJOKI ILKANTIEN SILTA ILMAJOKI Silta kuvattuna lännestä i ILKANTIEN SILTA Ilkantie Ilmajoki TARKASTUSSELOSTUKSEN SISÄLLYSLUETTELO 1 TUTKIMUKSEN KOHDE JA LÄHTÖTIEDOT... 1 1.1 Tutkimuskohde ja rakenne... 1 1.2

Lisätiedot

As Oy Juhannusrinne. Parolantie 3 02120 ESPOO

As Oy Juhannusrinne. Parolantie 3 02120 ESPOO As Oy Juhannusrinne Parolantie 3 02120 ESPOO LAUSUNTO PAROLANTIE 3, 02120 ESPOO 2 HUONEISTOJEN PÄÄTYJEN TARKASTUS AVATUILTA KOHDILTA Kohde: Tilaaja: As Oy Juhannusrinne Parolantie 3 02120 ESPOO As Oy Juhannusrinne

Lisätiedot

Hollontien kivisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3. Sillan kustannusarvio

Hollontien kivisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3. Sillan kustannusarvio Sivu 1 (6) Hollontien kivisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3 Sillan kustannusarvio Teräsbetoninen palkkisilta (Bp), 2-aukkoinen, ei jatkuva Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 6,05 Vapaa-aukko

Lisätiedot

SILLAN KUNTOTARKASTUS KÄYTÄNNÖSSÄ. MITEN TIEISÄNNÖITSIJÄ VOI TUNNISTAA SILTAVAURIOITA? DI Hannu Hänninen

SILLAN KUNTOTARKASTUS KÄYTÄNNÖSSÄ. MITEN TIEISÄNNÖITSIJÄ VOI TUNNISTAA SILTAVAURIOITA? DI Hannu Hänninen SILLAN KUNTOTARKASTUS KÄYTÄNNÖSSÄ. MITEN TIEISÄNNÖITSIJÄ VOI TUNNISTAA SILTAVAURIOITA? 15.05.2013 DI Hannu Hänninen A. Uusi ajoneuvoasetus Vanha asetuskaavio 16,80 m / 600 kn eli 60 tonnia 2 1 Uusi asetuskaavioarvio

Lisätiedot

Tutkimusraportti. Lieksanjoen kaarisilta, Lieksa

Tutkimusraportti. Lieksanjoen kaarisilta, Lieksa Tutkimusraportti Lieksanjoen kaarisilta, Lieksa 1 TIIVISTELMÄ Lieksanjoen kaarisilta sijaitsee Lieksan Siltakadulla kohdassa, jossa katu ylittää Lieksanjoen. Silta on valmistunut liikenteelle todennäköisesti

Lisätiedot

Siltatyöt 2017 Uusimaa ja Häme

Siltatyöt 2017 Uusimaa ja Häme Siltatyöt 2017 Uusimaa ja Häme Uudenmaan, Kanta-ja Päijät-Hämeen alueella on noin 3000 siltaa, joista n. 30 peruskorjataan tai uusitaan vuosittain. Siltoja korjataan vuonna 2017 n. 16 miljoonalla eurolla.

Lisätiedot

Ramboll: Tehnyt / Tark Timo Säkkinen / Ilkka Kerola

Ramboll: Tehnyt / Tark Timo Säkkinen / Ilkka Kerola 1(10) Siltojen suunnitelmaselostus Ramboll: Tehnyt / Tark. 26.6.2015 Timo Säkkinen / Ilkka Kerola Espoon kaupunki: Tark./Hyv. Ely-keskus: Tark./Hyv. 2(10) UUDET SILLAT Yleistä kaikkia uusia siltoja koskevaa

Lisätiedot

INGELSINJOEN SILLAN UUSIMINEN RAKENNUSSUUNNITELMASELOSTUS

INGELSINJOEN SILLAN UUSIMINEN RAKENNUSSUUNNITELMASELOSTUS Myllykylän yksityistie Kirkkonummi Rakennussuunnitelmaselostus / Sivu 1(5) INGELSINJOEN SILLAN UUSIMINEN RAKENNUSSUUNNITELMASELOSTUS 14.2.2018 Ingelsinjoen silta, Kirkkonummi Puinen liimattu palkkisilta

Lisätiedot

Konstru AS OY MÄKÄRÄ 1(10) RI Joni Sundström Alapohjien tutkimus, havainnot 29.9.2010

Konstru AS OY MÄKÄRÄ 1(10) RI Joni Sundström Alapohjien tutkimus, havainnot 29.9.2010 Konstru AS OY MÄKÄRÄ 1(10) AS OY MÄKÄRÄ HAKAMAANKUJA 1 02120 ESPOO HAVAINNOT ALAPOHJIEN TUTKIMUKSESTA 28.9.2010 YLEISTÄ Tutkimuksessa tutkittiin talojen A, B, D, H, L, K ja M ryömintätilat DI Mika Laitalan

Lisätiedot

Vesiväyläpäivä Mika Lehtola

Vesiväyläpäivä Mika Lehtola Kiinteiden merimerkkien korjausrakentaminen Vesiväyläpäivä 6.4.2016 Mika Lehtola Liikenneviraston ylläpidossa on n. 25600 kpl turvalaitetta, joista kiinteitä turvalaitteita n. 7900 kpl 1.4.2016 Mika Lehtola

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA MERITIEN JA NAARANPAJUNTIEN LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO

VIHDIN KUNTA MERITIEN JA NAARANPAJUNTIEN LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO 27221 17.11.2015 Suunnittelukohde Meritie sijaitsee Vihdin Nummelan taajamassa. Se on yksi pääsisääntuloväylä keskustaan. Meritiellä on kaksi

Lisätiedot

SILTOJEN JA MUIDEN TAITORAKENTEIDEN TARKASTUKSET

SILTOJEN JA MUIDEN TAITORAKENTEIDEN TARKASTUKSET SILTOJEN JA MUIDEN TAITORAKENTEIDEN TARKASTUKSET Tarkastusten avulla varmistutaan rakenteen toimivuudesta ja voidaan varautua tuleviin kunnossapitotoimenpiteisiin. Siltojen ja muiden taitorakenteiden hyvä

Lisätiedot

Kuntotutkimuksen pääperiaatteet, vaiheet ja sisällön suunnittelu

Kuntotutkimuksen pääperiaatteet, vaiheet ja sisällön suunnittelu Saija Varjonen, A-Insinöörit Suunnittelu Oy Mikko Rauhanen, SiltaExpert Oy Kuntotutkimuksen pääperiaatteet, vaiheet ja sisällön suunnittelu 3/18/2019 Kuntotutkimuksen sisältöön vaikuttavat tekijät Sisällön

Lisätiedot

Nissolan tasoristeysten poistot ja tiejärjestelyt, katu ja ratasuunnitelma Hy Kr 106+799, NISSOLAN ALIKULKUSILTA

Nissolan tasoristeysten poistot ja tiejärjestelyt, katu ja ratasuunnitelma Hy Kr 106+799, NISSOLAN ALIKULKUSILTA Nissolan tasoristeysten poistot ja tiejärjestelyt, katu ja ratasuunnitelma Hy Kr 106+799, NISSOLAN ALIKULKUSILTA VIHDIN KUNTA Hy-Kr 106+799, Nissolan aks, siltasuunnitelma 1/ 16 Nissolan tasoristeysten

Lisätiedot

Asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta pääkohdat muutoksista

Asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta pääkohdat muutoksista Asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta pääkohdat muutoksista Sisäilmastoseminaari 15.3.2018 Messukeskus, Helsinki Yli-insinööri Katja Outinen Asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta

Lisätiedot

Betoniteollisuus ry Jussi Mattila 2/48

Betoniteollisuus ry Jussi Mattila 2/48 Jussi Mattila Toimitusjohtaja BETONIRAKENTEIDEN KORJAUS JA RAKENNUSFYSIIKKA Pätevöityskurssi 16.1.2018 ULKOBETONIRAKENTEET JA NIIDEN VAURIOTAVAT Jussi Mattila 1/48 Jussi Mattila 2/48 PERUSKÄSITTEISTÖÄ

Lisätiedot

Ylläpito. Talvihoito. Viheralueiden hoito. Liikennealueiden hoito. Perusomaisuus. Puhtaanapito. Kalusteiden ja varusteiden hoito.

Ylläpito. Talvihoito. Viheralueiden hoito. Liikennealueiden hoito. Perusomaisuus. Puhtaanapito. Kalusteiden ja varusteiden hoito. Talvihoito Viheralueiden hoito Liikennealueiden hoito Perusomaisuus Puhtaanapito Kalusteiden ja varusteiden hoito Rakenteiden hoito Kunnossapito Talvihoidon erillistuote Ylläpito Erillistuotteet Kunnossa-

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LISÄKIRJE NRO 1 1 RAKENNUSVIRASTO Katu- ja puisto-osasto Jukka Myyryläinen HEL

HELSINGIN KAUPUNKI LISÄKIRJE NRO 1 1 RAKENNUSVIRASTO Katu- ja puisto-osasto Jukka Myyryläinen HEL HELSINGIN KAUPUNKI LISÄKIRJE NRO 1 1 VUOSAAREN SILTA JA RAITTISILTA VARTIOKYLÄNLAHDEN YLI, KATU- JA RAKENNUSSUUNNITTELU Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osasto on pyytänyt tarjoustanne

Lisätiedot

Suunnittelun ajankohtaisia asioita

Suunnittelun ajankohtaisia asioita Suunnittelun ajankohtaisia asioita Liikenneviraston siltakonsulttipäivä 2018 12.11.2018 Aiheita / RS ja KS Taitorakenteiden rakennussuunnitelmien tarkastus Yhteistyöhankkeet on suunniteltava ja tarkastettava

Lisätiedot

KUNNAN KAAVATEIDEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2017

KUNNAN KAAVATEIDEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2017 REISJÄRVEN KUNTA KUNNAN KAAVATEIDEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2017 85900 Reisjärvi 08 776 -tunnus: 0189548-3 Sisällysluettelo 1. Perustiedot...3 2. Halosen- ja Toivontie...3 2.1. Lähtötiedot...3 2.2.

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTON JA ROVANIEMEN KAUPUNGIN VÄLINEN SOPIMUS OUNASKOSKEN RATASILLAN KORJAUKSESTA

LIIKENNEVIRASTON JA ROVANIEMEN KAUPUNGIN VÄLINEN SOPIMUS OUNASKOSKEN RATASILLAN KORJAUKSESTA Rakentamissopimus 1 (8) SOPIMUSNUMERO xxxxx LIIKENNEVIRASTON JA ROVANIEMEN KAUPUNGIN VÄLINEN SOPIMUS OUNASKOSKEN RATASILLAN KORJAUKSESTA Rakentamissopimus 2 (8) 1. SOPIJAPUOLET 2. SOPIMUSKOHDE n kunnossapito-osaston

Lisätiedot

Väylät aurataan muiden väylien tultua auratuiksi. Ainoastaan arkipäivisin klo 7 ja 16 välillä, lukuun ottamatta erityisen vaikeita olosuhteita.

Väylät aurataan muiden väylien tultua auratuiksi. Ainoastaan arkipäivisin klo 7 ja 16 välillä, lukuun ottamatta erityisen vaikeita olosuhteita. 12.3.2015 HOITOTASON MÄÄRITTELY 2015 1/5 Lumen poisto Aloitetaan, kun lunta on Aloitetaan, kun lunta on kertynyt enintään 3 cm. kertynyt enintään 5 cm. Aurataan ennen asuntokatuja. Polanteen poisto Polanteet

Lisätiedot

RIL Sillat suunnittelu, toteutus ja ylläpito

RIL Sillat suunnittelu, toteutus ja ylläpito RIL 179-2018 Sillat suunnittelu, toteutus ja ylläpito Polcevera Viaduct rakenneratkaisuista prof. Anssi Laaksonen Sisältö 1) Taustaa 2) Polcevera Viaduct et al 3) Rakentamisvaiheita 4) Esijännitetyt vetosauvat

Lisätiedot

1 SUOMEN SILLAT... 1 2 SILLANTARKASTUSTOIMINTA... 1 3 KORJAUSSUUNNITTELU... 1 4 LAADUNVALVONTAMITTAUKSET... 1 5 YKSITYISTEIDEN SILLAT...

1 SUOMEN SILLAT... 1 2 SILLANTARKASTUSTOIMINTA... 1 3 KORJAUSSUUNNITTELU... 1 4 LAADUNVALVONTAMITTAUKSET... 1 5 YKSITYISTEIDEN SILLAT... Sillan rakentaminen 1 SUOMEN SILLAT... 1 2 SILLANTARKASTUSTOIMINTA... 1 3 KORJAUSSUUNNITTELU... 1 4 LAADUNVALVONTAMITTAUKSET... 1 5 YKSITYISTEIDEN SILLAT... 1 6 VALTIONAVUSTUS... 2 6.1 VALTIONAVUN EDELLYTYKSET...

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTON OHJEITA. Siltojen hoito

LIIKENNEVIRASTON OHJEITA. Siltojen hoito 29 2014 LIIKENNEVIRASTON OHJEITA Liikenneviraston ohjeita 29/2014 Liikennevirasto Helsinki 2014 Kannen kuva: Mika Schroderus Verkkojulkaisu pdf (www.liikennevirasto.fi) ISSN-L 1798-663X ISSN 1798-6648

Lisätiedot

Hollontien kivisilta. Rakennussuunnitelmaselostus. /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3

Hollontien kivisilta. Rakennussuunnitelmaselostus. /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3 Sivu 1 (1) Tulostettu: 18.8.2015 Hollontien kivisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3 Rakennussuunnitelmaselostus Teräsbetoninen palkkisilta (Bp), 2-aukkoinen, ei jatkuva Jännemitta (m) Hyödyllinen

Lisätiedot

RTA3, LOPPUSEMINAARI Kai Nordberg, DI Ramboll Finland Oy. Ohjaaja: Timo Turunen, TkL, RTA Ramboll Finland Oy

RTA3, LOPPUSEMINAARI Kai Nordberg, DI Ramboll Finland Oy. Ohjaaja: Timo Turunen, TkL, RTA Ramboll Finland Oy SUOJELLUN 1950-LUVUN KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS SEKÄ PERUSKORJAUSHANKKEEN KORJAUSSUUNNITTELURATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTI RTA3, LOPPUSEMINAARI 6.6.2018 Kai Nordberg,

Lisätiedot

SELITTEET. LIITE 3/1 Hoitoluokituskartta 1:2000

SELITTEET. LIITE 3/1 Hoitoluokituskartta 1:2000 SELITTEET A Käyttöviheralue P A Käyttö- ja suojaviheralue B Käyttöniitty C Lähimetsä.. E Erityisalue, varaus matonpesupaikalle, venetelaranta......... :..... Kaupunginvarikko. K.. KOSKITIE. K. Hietasaarentie.......

Lisätiedot

ACO STAINLESS Lattiakaivot teollisuustiloihin

ACO STAINLESS Lattiakaivot teollisuustiloihin Lattiakaivot vesieristämätön betonilattia 1 2 3 tulee vaakasuoraan. Lattiakaivossa on 40 mm:n teleskooppisäätö. Kaivon yläosa säädetään yleensä valmiin lattiapinnan tasoon. paikoillaan ja lattia voidaan

Lisätiedot

ISKOLA-KULENNOINEN SÄHKÖLINJA KREOSOOTTIKYLLÄSTEEN VALU- MAN TARKKAILURAPORTTI 2017

ISKOLA-KULENNOINEN SÄHKÖLINJA KREOSOOTTIKYLLÄSTEEN VALU- MAN TARKKAILURAPORTTI 2017 Vastaanottaja Suur-Savon Sähkö Oy Asiakirjatyyppi Pylväiden kreosoottikyllästeen valumatarkkailuraportti 2017 Päivämäärä 9.1.2017 9.1.2018 SUUR-SAVON SÄHKÖ OY ISKOLA-KULENNOINEN SÄHKÖLINJA KREOSOOTTIKYLLÄSTEEN

Lisätiedot

Sillan määräluettelo. Tielaitos. Sillansuunnittelu. Helsinki 1999. TIEHALLINTO Siltayksikkö

Sillan määräluettelo. Tielaitos. Sillansuunnittelu. Helsinki 1999. TIEHALLINTO Siltayksikkö Tielaitos Sillan määräluettelo Sillansuunnittelu Helsinki 1999 TIEHALLINTO Siltayksikkö Sillan määräluettelo Tielaitos TIEHALLINTO Helsinki 1999 ISBN 951-727-512-3 TIEL 2172038-99 Edita Oy Helsinki 1999

Lisätiedot

Tiesuunnitelmaselostus

Tiesuunnitelmaselostus 1.2T MAANTIEN 1896 (RÖÖLÄNTIE) VÄLILLÄ MAANTIE 1890 RÖÖLÄN ENTINEN YHTEYSLAITURI SEKÄ MAANTIEHEN 1890 KUULUVAN PYSÄKÖINTIALUEEN LAKKAAMINEN YLEISENÄ TIENÄ NAANTALIN RÖÖLÄSSÄ Tiesuunnitelmaselostus Turku

Lisätiedot

Teräksinen ulokepalkkisilta, betonikantinen, liittorakenteinen (Tupbl)

Teräksinen ulokepalkkisilta, betonikantinen, liittorakenteinen (Tupbl) 1 (5) Teräksinen ulokepalkkisilta, betonikantinen, liittorakenteinen (Tupbl) Mallisuunnitelma Jm 2,50 + 30.00 + 2,50 m Hl 7,5 M Tiehallinto Helsinki 2005 2 (5) ALKUSANAT Tiehallinto on teettänyt päällysrakenteen

Lisätiedot

KUNTOSELVITYS. Ins.tsto Kimmo Kaitila Oy Keijo Järvi

KUNTOSELVITYS. Ins.tsto Kimmo Kaitila Oy Keijo Järvi KUNTOSELVITYS Ins.tsto Kimmo Kaitila Oy Keijo Järvi Yleistä: Esitän tässä lausunnossa käynnin perusteella tehtyjä havaintoja rakennuksen kunnosta nykytilassa. Rakennus on ollut käyttämättömänä ja kylmänä

Lisätiedot

Katujen kunnossapitoluokitus ja -tehtävät

Katujen kunnossapitoluokitus ja -tehtävät Katujen kunnossapitoluokitus ja -tehtävät Katujen kunnossapitoluokitus ja -tehtävät Raision yleisten alueiden kunnossapidosta vastaa Raision kaupungin Teknisen keskuksen Kunnallistekniset palvelut yksikkö.

Lisätiedot

Oulaistenkosken silta Siltakatu /Oulainen Suunnitelman numero 7883. Korjaussuunnitelmaselostus. Oulainen

Oulaistenkosken silta Siltakatu /Oulainen Suunnitelman numero 7883. Korjaussuunnitelmaselostus. Oulainen Sivu 1 (1) Tulostettu: 1.2.2013 Oulainen Oulaistenkosken silta Siltakatu /Oulainen Suunnitelman numero 7883 Korjaussuunnitelmaselostus Teräsbetoninen jatkuva ontelopalkkisilta (Bjop) Jännemitta (m) 22,0+27,50+22,0

Lisätiedot

Luokkahuoneen 223 ja ulkovälinevaraston 131 kosteus- ja sisäilmatekninen tutkimus

Luokkahuoneen 223 ja ulkovälinevaraston 131 kosteus- ja sisäilmatekninen tutkimus 1 (4) MUISTIO 16.4.2014 KOTTBY LÅGSTADIESKOLA Pohjolankatu 45 00600 Helsinki Luokkahuoneen 223 ja ulkovälinevaraston 131 kosteus- ja sisäilmatekninen tutkimus Tutkimusajankohta 19.2. 27.3.2014 Tilaaja

Lisätiedot

VESIKATTOSELVITYS. Tammirinteen vastaanottokoti 21.8.2006. Tammirinteentie 2 01760 VANTAA. ASB-YHTIÖT, ASB-Consult Oy Ab, Helsinki

VESIKATTOSELVITYS. Tammirinteen vastaanottokoti 21.8.2006. Tammirinteentie 2 01760 VANTAA. ASB-YHTIÖT, ASB-Consult Oy Ab, Helsinki 21.8.2006 VESIKATTOSELVITYS Tammirinteen vastaanottokoti Tammirinteentie 2 01760 VANTAA ASB-YHTIÖT, ASB-Consult Oy Ab, Helsinki Asko Karvonen (GSM 0400 646 244) Projektipäällikkö, insinööri (AMK) VESIKATTOSELVITYS/

Lisätiedot

SILTOJEN JA TAITORAKENTEIDEN YLLÄPITOURAKKA HKR/KPO 2015-2016 TARJOUSHINTALOMAKKEET B 29.1.2015

SILTOJEN JA TAITORAKENTEIDEN YLLÄPITOURAKKA HKR/KPO 2015-2016 TARJOUSHINTALOMAKKEET B 29.1.2015 Urakan nimi: Siltojen ja taitorakenteiden ylläpitourakka HKR/KPO 2015-2016 SILTOJEN JA TAITORAKENTEIDEN YLLÄPITOURAKKA HKR/KPO 2015-2016 TARJOUSHINTALOMAKKEET B 29.1.2015 SILTOJEN JA TAITORAKENTEIDEN YLLÄPITOURAKKA

Lisätiedot

Kosteus- ja mikrobivaurioiden varhainen tunnistaminen. Tohtorikoulutettava Petri Annila

Kosteus- ja mikrobivaurioiden varhainen tunnistaminen. Tohtorikoulutettava Petri Annila Kosteus- ja mikrobivaurioiden varhainen tunnistaminen Tohtorikoulutettava Petri Annila Esityksen sisältö Tausta Tutkimusaineisto Tuloksia ja havaintoja Yhteenveto 4.2.2019 3 Tausta kosteusrasitus lukuisia

Lisätiedot

1950-LUVUN OMAKOTITALON PERUSKORJAUKSEN VIRHEET KOSTEIDEN TILOJEN KORJAUKSESSA JA NIIDEN UUDELLEEN KORJAUS

1950-LUVUN OMAKOTITALON PERUSKORJAUKSEN VIRHEET KOSTEIDEN TILOJEN KORJAUKSESSA JA NIIDEN UUDELLEEN KORJAUS Jari Lehesvuori 1950-LUVUN OMAKOTITALON PERUSKORJAUKSEN VIRHEET KOSTEIDEN TILOJEN KORJAUKSESSA JA NIIDEN UUDELLEEN KORJAUS TÄSSÄ TUTKIMUKSESSA SELVITETÄÄN, ONKO 50-LUVULLA RAKENNETUN JA 80- LUVULLA PERUSKORJATUN

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI KOSTEUSMITTAUS

TUTKIMUSRAPORTTI KOSTEUSMITTAUS TUTKIMUSRAPORTTI KOSTEUSMITTAUS Meripirtin päiväkoti Haukkavuorenkatu 5 48100 Kotka Työ nro T15026 Kotka 26.8.2015 Oy Insinööri Studio OY INSINÖÖRI STUDIO, TORNATORINTIE 3, PL 25, 48101 KOTKA PUH. 05-2255

Lisätiedot

VT14 LAITAATSALMEN KOHTA TYÖMAAN YLEISESITTELY. Betonipäivät Jari Lievonen, Destia

VT14 LAITAATSALMEN KOHTA TYÖMAAN YLEISESITTELY. Betonipäivät Jari Lievonen, Destia VT14 LAITAATSALMEN KOHTA TYÖMAAN YLEISESITTELY Betonipäivät 1.11.2018 Jari Lievonen, Destia PERUSTIEDOT HANKKEESTA Pohjimmiltaan vesiväylähanke. Syväväylä siirtyy Kyrönsalmesta helpommin navigoitavaan

Lisätiedot

Siltojen tietomalliohje ( ) Hankekohtaisesti sovittavat asiat

Siltojen tietomalliohje ( ) Hankekohtaisesti sovittavat asiat Siltojen tietomalliohje (4.4.2011) Hankekohtaisesti sovittavat asiat Esimerkki: yleissuunnitteluvaihe Liikenneviraston ohjeita 8/2011 Liite Liikennevirasto Helsinki 2011 Siltojen tietomalliohje 3 (7)

Lisätiedot

Espoon kaupunkirata välillä Leppävaara - Kauklahti Ratsukadun alikulkusilta Jännitetty betoninen jatkuva ulokepalkkisilta

Espoon kaupunkirata välillä Leppävaara - Kauklahti Ratsukadun alikulkusilta Jännitetty betoninen jatkuva ulokepalkkisilta Ratsukadun alikulkusilta Jännitetty betoninen jatkuva ulokepalkkisilta Ratsukadun alikulkusilta Hl 29,15 30,04 m Kokonaispituus 49,9 m 1,5 + 15,0 + 17,0 + 1,5 m 1,5 + 18,0 + 20,9 + 1,5 m Vinous 4 gon Vapaa

Lisätiedot

42210 Betonirakenteet päällysrakenteessa

42210 Betonirakenteet päällysrakenteessa Arbortext Editor Unformatted Print: 42210_Terasbetonirakenteet_paallysrakenteessa.xml Printed Tue Sep 11 14:11:12 2012 User: lea.vettenranta Page: 1 Julkaistu: 2009/3, muuttumattomana Julkaistu: 2009/2,

Lisätiedot

Kommentit: Korjausluokka 3. Lattianrajassa ilmavuotoa. Vaatii lisätutkimuksia.

Kommentit: Korjausluokka 3. Lattianrajassa ilmavuotoa. Vaatii lisätutkimuksia. usmittausraportti 1/24 Kuvauspaikka: 2.89 väliseinä/ulkoseinä nurkka.0 C Kuvauspäivämäärä: 11.3.14 14 Nro 1. en lämpötila 14.5 C maks. lämpötila.5 C min. lämpötila 13.8 C Lämpötilaindeksi mitatun 66 69

Lisätiedot

X = Y = X = Y =

X = Y = X = Y = X = 6674100 X = 6674100 Y = 25488750 Y = 25488650 X = 6674050 Y = 25488650 Y = 25488700 X = 6674000 NS Y = 25488800 X = 6674000 1 Kaupunkitekniikan keskus Ramboll Finland Oy / Markku Lindroos 12.9.2016

Lisätiedot

Työmaan yleisesittely, siltatekniikan päivät Vt14 Laitaatsalmen kohta

Työmaan yleisesittely, siltatekniikan päivät Vt14 Laitaatsalmen kohta Työmaan yleisesittely, siltatekniikan päivät Perustiedot projektista Pohjimmiltaan vesiväylähanke. Syväväylä siirtyy Kyrönsalmesta helpommin navigoitavaan Laitaatsalmeen. Jatkoa Destian urakoimalle rinnakkaisväylähankkeelle

Lisätiedot

BETONISANEERAUS. Kivira Oy Juvan teollisuuskatu 21 B Puh. 09 774 2720 info@kivira.fi 02920 ESPOO Fax. 09 774 27211 www.kivira.fi

BETONISANEERAUS. Kivira Oy Juvan teollisuuskatu 21 B Puh. 09 774 2720 info@kivira.fi 02920 ESPOO Fax. 09 774 27211 www.kivira.fi Kivira Oy Puh. 09 774 2720 02920 ESPOO Fax. 09 774 27211 Vaurioiden kuvaus, tyyppi 1 Betoninpinta näyttää vahingoittuneelta. Varoitussignaali, jos suuremmat vahingot halutaan välttää. Suojabetonin paksuus

Lisätiedot

YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009

YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 LIITE 7 12552 YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111 Suunnittelu-

Lisätiedot

SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS

SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS Hangon kaupunki - Halmstadintalo - keittiön ja päiväkotitilojen mikrobinäytteenotot 22.11.2017 1 / 11 Sisällysluettelo Yleistiedot... 3 Kohde... 3 Tilaaja... 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Suunnitteluohje 1(8) KAPUNKIYMPÄRISTÖ Tyyppipuusiltasarja SUUNNITTELUOHJE

HELSINGIN KAUPUNKI Suunnitteluohje 1(8) KAPUNKIYMPÄRISTÖ Tyyppipuusiltasarja SUUNNITTELUOHJE HELSINGIN KAUPUNKI Suunnitteluohje 1(8) Tyyppipuusiltasarja SUUNNITTELUOHJE HELSINGIN KAUPUNKI Suunnitteluohje 2(8) SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUOHJE... 3 1.1 Yleiskuvaus... 3 1.2 Käyttökohteet... 4

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta

Ympäristöministeriön asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta Ympäristöministeriön asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 5.2.2018 Savoy-teatteri, Helsinki Yli-insinööri Katja Outinen Asetus rakennuksen kosteusteknisestä

Lisätiedot

YKSIKKÖHINTALUETTELO. Koko laskelma. Urheilutien silta, Kauhajoki. Vahanen Suunittelupalvelut Oy. Hankkeen sijainti: Muu Etelä-Pohjanmaa

YKSIKKÖHINTALUETTELO. Koko laskelma. Urheilutien silta, Kauhajoki. Vahanen Suunittelupalvelut Oy. Hankkeen sijainti: Muu Etelä-Pohjanmaa YKSIKKÖHINTALUETTELO Projekti: Urheilutien silta, Kauhajoki Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Silta SUPA224

Lisätiedot

1000 TALVIHOITO: KADUT, TORIT, AUKIOT, KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄT, LINJA- AUTOPYSÄKIT, PYSÄKÖINTIALUEET Valmistelevat työt

1000 TALVIHOITO: KADUT, TORIT, AUKIOT, KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄT, LINJA- AUTOPYSÄKIT, PYSÄKÖINTIALUEET Valmistelevat työt Sivu 1 JOKELAN ALUEURAKKA 2O13 2O17 Tuusulan Jokelan alueurakkaa 2013 2017 koskevaan urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudumme suorittamaan urakassa esiin tulevia kokonaishintaan kuuluvia tehtäviä hinnoin

Lisätiedot

Akkamäen risteyssilta Vt 13, Kokkola - Nuijamaa / Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19459. Sillan määräluettelo. KaS (Kaakkois-Suomi)

Akkamäen risteyssilta Vt 13, Kokkola - Nuijamaa / Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19459. Sillan määräluettelo. KaS (Kaakkois-Suomi) Sivu 1 (6) KaS (Kaakkois-Suomi) Akkamäen risteyssilta Vt 13, Kokkola - Nuijamaa / Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19459 Teräsbetoninen laattakehäsilta II (BlkII) Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI Kosteusmittaukset ja VOC-tutkimukset

TUTKIMUSRAPORTTI Kosteusmittaukset ja VOC-tutkimukset TUTKIMUSRAPORTTI Kosteusmittaukset ja VOC-tutkimukset Meripirtin päiväkoti Haukkavuorenkatu 5 48100 KOTKA Työ nro T15026 Kotka 9.11.2015 Oy Insinööri Studio OY INSINÖÖRI STUDIO, TORNATORINTIE 3, PL 25,

Lisätiedot

Kiinteistökatselmus 2 (8)

Kiinteistökatselmus 2 (8) Kiinteistökatselmus 2 (8) TAUSTATIEDOT Rakennus sijaitsee osoitteessa Kauppilantie 1, 61600 Jalasjärvi. Katselmuksen kohteena on yksi kerroksinen Jalasjärven lukiona toimiva kiinteistö. Rakennus on rakennettu

Lisätiedot

Esitteen otsikko 2006

Esitteen otsikko 2006 TYÖSELOSTUS KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET Slogan Esitteen otsikko 2006 www.nurmijarvi.fi 1. Yleistä Työkohteiden määrämittausperusteet noudattavat Infra 2015 Rakennusosa- ja hankenimikkeistöä ja

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7

KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7 KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7 Niinimaantie 691, 63210 Niinimaa Omakotitalon kuntokatselmus 9.12.2015 klo 10.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 2/7 Tilaus 2.12.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto

Lisätiedot

TAITORAKENTEIDEN OMAISUUDEN - HALLINTA. SKTY - SYYSPÄIVÄT 04.11.2013 Timo Rytkönen

TAITORAKENTEIDEN OMAISUUDEN - HALLINTA. SKTY - SYYSPÄIVÄT 04.11.2013 Timo Rytkönen TAITORAKENTEIDEN OMAISUUDEN - HALLINTA SKTY - SYYSPÄIVÄT 04.11.2013 Timo Rytkönen TAITORAKENTEEN MÄÄRITELMÄ Taitorakenteita ovat kaikki sellaiset rakenteet, joiden rakentamiseksi on laadittava lujuuslaskelmiin

Lisätiedot

Sulkutien alikulkukäytävä VT13/Lappeenranta Suunnitelman numero R15/ Sillan määräluettelo

Sulkutien alikulkukäytävä VT13/Lappeenranta Suunnitelman numero R15/ Sillan määräluettelo Sivu 1 (5) Sulkutien alikulkukäytävä VT13/Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19189 Teräsbetoninen laattakehäsilta II (BlkII) Jännemitta (m) 5,4 Hyödyllinen leveys (m) 12,9...13,6 Vapaa-aukko (m) 5 Vinous

Lisätiedot

Siltojen vuositarkastusohje

Siltojen vuositarkastusohje Siltojen vuositarkastusohje Siltojen vuositarkastusohje Suunnittelu- ja toteuttamisvaiheen ohjaus Tiehallinto Helsinki 2009 ISBN 978-952-221-239-9 TIEH 2200020-09 Verkkojulkaisu pdf (www.tiehallinto.fi/julkaisut)

Lisätiedot

SAUMARAKENTEET 2.712 MASSALIIKUNTASAUMAN KORJAAMINEN TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET 1 VAURIO 2 KORJAUSTARVE

SAUMARAKENTEET 2.712 MASSALIIKUNTASAUMAN KORJAAMINEN TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET 1 VAURIO 2 KORJAUSTARVE SAUMARAKENTEET MASSALIIKUNTASAUMAN KORJAAMINEN TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET TIEHALLINTO, SILTATEKNIIKKA 12/05 2.712 1 VAURIO Massaliikuntasaumoissa esiintyy seuraavia vaurioita: Saumamassa kuluu ajourien

Lisätiedot

TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) Kemera 21 luonnonhoitohanke HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO. Hankkeen tavoitteet

TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) Kemera 21 luonnonhoitohanke HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO. Hankkeen tavoitteet TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on vähentää Haukipuron valuma alueen metsäojitusalueilta tulevaa vesistökuormitusta Kitkajärveen

Lisätiedot

Teräsbetonikantinen liittopalkkisilta II

Teräsbetonikantinen liittopalkkisilta II Teräsbetonikantinen liittopalkkisilta II Tielaitos Tiehallitus Helsinki 1992 3. muutettu ja täydennetty painos ISBN 951-47-6637-7 TIEL 2162070-92 PAINATUSKESKUS OY, HELSINKI 1993 Julkaisua myy Tiehallitus,

Lisätiedot

Asunto Oy Kalkunkartano

Asunto Oy Kalkunkartano Asunto Oy Kalkunkartano Asunto Oy Kalkunkartano Suunnittelun osapuolet Asunto Oy Kalkunkartano Hallitus Isännöitsijät: Isännöinti Ilkka Saarinen Oy / Kirsi Suonranta & Petri Setälä Rakennuttajakonsultti

Lisätiedot

Selvitys korjauskustannuksista

Selvitys korjauskustannuksista Selvitys korjauskustannuksista Johdanto Tässä arviossa tarkastellaan SR-raudan rakennusta jossa toimii rautakauppa sekä vuokralaisina muita pienyrittäjiä. Arviossa otetaan kantaa rakennuksen kunnon rapistuneisuuteen

Lisätiedot

Hämeensillan uudelleen rakentaminen

Hämeensillan uudelleen rakentaminen Hämeensillan uudelleen rakentaminen Info 1 Keskeisimmät osapuolet Tilaaja: Tampereen kaupunki, edustajana petri.kantola@tampere.fi, puh. 050 364 6095 Urakoitsija: Lemminkäinen Infra Oy, edustajat jari.humalajoki@lemminkainen.com,

Lisätiedot

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen

Lisätiedot

Håkansbölen kartano, pehtorin talo

Håkansbölen kartano, pehtorin talo 19.9.2006 ALAPOHJAKARTOITUS Håkansbölen kartano, pehtorin talo ASB-YHTIÖT, ASB-Consult Oy Ab, Helsinki Ratsumestarintie 01200 VANTAA Timo Salonen (040 5111 453) Projektipäällikkö, rakennusarkkitehti PÄÄKONTTORI

Lisätiedot

S302 KÄRJEN RS / Tiesuunnitelma VT6:n parantaminen/lappeenranta Suunnitelman numero S/t. Sillan kustannusarvio. KaS (Kaakkois-Suomi)

S302 KÄRJEN RS / Tiesuunnitelma VT6:n parantaminen/lappeenranta Suunnitelman numero S/t. Sillan kustannusarvio. KaS (Kaakkois-Suomi) Sivu 1 (5) KaS (Kaakkois-Suomi) S302 KÄRJEN RS / Tiesuunnitelma VT6:n parantaminen/lappeenranta Suunnitelman numero S/t Teräsbetoninen ulokelaattasilta (Bul) Jännemitta (m) (2.50)+18.00+(2.50) Hyödyllinen

Lisätiedot

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 5 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita tarkasti. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus

Lisätiedot