Eroavatko yhden puolueen ja koalition johtamat kunnat taloudellisilta lopputulemiltaan?

Transkriptio

1 Eroavatko yhden puolueen ja koalition johtamat kunnat taloudellisilta lopputulemiltaan? Jaakko Meriläinen 20. syyskuuta 2012

2 Taustaa 1 Suomessa tällä hetkellä 336 kuntaa, joista noin kolmannessa yhdellä puolueella on yli puolet paikoista. Kuntien kulutuksen osuus BKT:sta on melkein viidennes, ja kunnat työllistävät noin viidenneksen kokonaistyövoimasta. Kunnilla on laajasti erilaisia tehtäviä (sosiaali- ja terveydenhuolto, peruskoulutus, infrastruktuurista huolehtiminen...), ja toisaalta myös verotusoikeus eikä valtion asettamia rajoituksia velanotolle. Keskimääräinen kuntabudjetti noin 5000 euroa per capita vuodessa.

3 Taustaa 2 Ottaen huomioon kuntien taloudellisen merkityksen, on mielenkiintoista, kuka niitä johtaa. Jos jokin puolue saa yli puolet paikoista, sen on mahdollista päättää kaikista asioista yksin. Jos ei, muodostetaan koalitioita, jotka vastaavat päätöksenteosta.

4 Taustaa 3: Kuntien menorakenne 2010

5 Taustaa 4: Kuntien tulorakenne 2010

6 Teoreettinen viitekehys 1: Common pool problem Kun hallinto koostuu useammasta puolueesta, koalition jäsenet haluavat kohdistaa kulutusta omiin eturyhmiinstä. Kulutus rahoitetaan yhteisestä verorahojen (tai velkarahojen) poolista. Seurauksena voi olla, että koalitio hallitus kuluttaa enemmän kuin yhden puolueen hallitus. Ks. esim. Weingast et al ja Persson et al. 2007, tai seminaaripaperin yksinkertainen malli.

7 Teoreettinen viitekehys 2: Vastakkainen näkemys Freier ja Odendahl (2012a): Koalitiopuolueiden erimielisyydet kulutuksen kohteista voivat johtaa siihen, että projekteja jätetään toteuttamatta, kun yksimielisyyttä ei saavuteta. Jos yksi puolue on saanut enemmistön täpärästi, se saattaa pelätä häviötä seuraavissa vaaleissa ja ottaa sen vuoksi lainaa ja kuluttaa enemmän suosimiinsa tarkoituksiin (nk. strateginen velanotto ks. Alesina ja Tabellini 1990).

8 Aiempi empiirinen tutkimus Roubini and Sachs (1989a), Roubini and Sachs (1989b), Perotti and Kontopoulos (2002), Bawn and Rosenbluth (2006), Schaltegger and Feld (2009) ja Persson et al. (2007): koalitiot kuluttavat enemmän kuin yksipuoluehallitukset. Freier ja Odendahl (2012a): yksipuoluehallitukset kuluttavat enemmän kuin koalitiot.

9 Empiirinen strategia 1 Kausaalivaikutuksen tunnistamiseen liittyy haasteita, koska valtaan ei valita arvonnalla: 1. Äänestäjien preferenssien mittaaminen on vaikeaa (poisjätetyn muuttujan harha). 2. Vallitsevat olosuhteet ovat voineet johtaa tietynlaisen hallinnon valitsemiseen (simultaaninen kausaalisuus).

10 Empiirinen strategia 2 Ratkaisu: regression discontinuity design (RDD). Täpärät vaalit oletetaan (yleensä) satunnaisiksi 50 % paikkaosuuden eri puolille jakautuvien yksiköiden pitäisi olla ominaisuuksiltaan muuten samanlaisia. RDD:ssä verrataan näitä yksiköitä kausaalivaikutuksen tunnistamiseksi.

11 Empiirinen strategia 3 (Parametrinen) RDD yksinkertaisimmillaan: Y it = βd it + f (s it ) + u it, jossa Y it on taloudellinen tulema kunnassa i vuonna t, D it on treatment-dummy, joka saa arvon 1, kun paikkaosuus on yli 50 %, ja arvon 0 muuten, f (s it ) on jokin matala-asteinen polynomifunktio maksimipaikkaosuudesta ja u it on virhetermi. β ilmaisee yksipuoluekontrollin kausaalivaikutuksen taloudelliseen lopputulemaan. RDD:n ongelma: miten valita oikea f (s it )?

12 Empiirinen strategia 4 Koska täpärä vaali on satunnainen, ei tarvetta kontrollimuuttujien lisäämiselle. Kontrollimuuttujien lisääminen on kuitenkin yleinen käytäntö, koska se vähentää keskivirhettä (esim. Lee ja Lemieux 2010). Voidaan ottaa mukaan myös kiinteät vaikutukset (esim. Petterson-Lidbom 2008, Petterson-Lidbom 2012): Y it = α i + λ t + βd it + X itδ + f (s it ) + u it

13 Data Dataa 314 kunnasta vuosilta (lähde: Tilastokeskuksen Altika-tietokanta). Yhteensä 9023 kunta-vuosi-havaintoparia. Vaalit: vaalitulokset 2409 äänestyksestä, joista 891:ssä yksi puolue saavutti yli 50 %:n paikkaosuuden. Kulutus: kokonaiskulutus, sosiaali- ja terveysmenot, koulutus- ja kulttuurimenot, henkilöstömenot, investoinnit. Tulot: kokonaistulot (verotulot, toimintatulot, valtionosuudet), kokonaisverotulot, kunnallinen tulovero, kiinteistövero, (kokonais)velka. Väestö(kontrollit): asukasluku, alle 15-vuotiaiden osuus, yli 65-vuotiaiden osuus, valtionverotuksen alaiset tulot per capita.

14 Alustavia tuloksia Ks. paperin liiteosa.

15 Viitteet 1. Alesina, A. and Tabellini, G. (1990): A Positive Theory of Fiscal Deficits and Government Debt. Review of Economic Studies, 57: Bawn, K. and Rosenbluth F. (2006): Short versus Long Coalitions: Electoral Accountability and the Size of the Public Sector. American Journal of Political Science 50(2): Ferreira, F. and Gyourko, J. (2009): Do political parties matter? Evidence from U.S. cities. The Quarterly Journal of Economics 124(1): Freier, R. and Odendahl, C. (2012a): Do absolute majorities spend less? Evidence from Germany. Deutsches Institut für Wirtschaftsforschung Discussion Papers Lee, D. S. and Lemieux, T. (2010): Regression Discontinuity Designs in Economics. Journal of Economic Literature 48: Lee, D. S. Moretti, E. and Butler, M. (2004): Do Voters Affect or Elect Policies? Evidence from the U.S. House. Quarterly Journal of Economics 199(3): Perotti, R. and Kontopoulos Y. (2002): Fragmented fiscal policy. Journal of Public Economics 86: Persson, T. Roland, G. and Tabellini, G. (2007). Electoral Rules and Government Spending in Parliamentary Democracies. Quarterly Journal of Political Science, xx: Petterson-Lidbom, P. (2008): Do parties matter for economic outcomes? A regression discontinuity approach. Journal of the European Economic Association. 6(5): Roubini, N. and Sachs, J. (1989a): Government Spending and Budget Deficits in the Industrial Countries. Economic Policy 4(8): Roubini, N. and Sachs, J. D. (1989b): Political and economic determinants of budget deficits in the industrial democracies. European Economic Review 33(5): Schaltegger, C. A. and Feld, L. P. (2009): Do large cabinets favor large governments? Evidence on the fiscal commons problem for Swiss Cantons. Journal of Public Economics 93: Weingast, B. R., Shepsle, K. A. and Johnsen, C. (1981): The Political Economy of Benefits and Costs: A Neoclassical Approach to Distributive Politics. Journal of Political Economy, 89(4):