ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA"

Transkriptio

1 1(5) PÄÄTÖS tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä Dnro EPOELY/3027/2015 Annettu julkipanon jälkeen Vaasassa ASIA Huhdannevan (Lapua) turvetuotantoalueiden tarkkailuohjelman hyväksyminen HAKIJA Kekkilä Oy TOIMINTA Länsi- ja Sisä-Suomen ympäristölupavirasto (LSY) on myöntänyt Lapuan kaupungissa sijaitsevalle Huhdannevan turvetuotantoalueelle (64 ha) lainvoimaisen ympäristöluvan. Lupa on voimassa toistaiseksi. Huhdanneva sijaitsee Lapuanjoen sivujoen Nurmonjoen (vesistöalue 44.09) valumaalueella. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT Huhdannevan turvetuotannolle on Länsi-Suomen ympäristölupaviraston myöntämä ympäristölupa nro 22/2015/1 (Dnro LSY-2003-Y-152). ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA Ympäristöluvan lupamääräyksen 13 mukaan Huhdannevan tuotantoalueen käyttö- ja päästötarkkailu on toteutettava kyseisen LSY:n lupapäätöksen liitteenä 3 olevan suunnitelman mukaisesti. Lupamääräyksen 13 mukaan vesistötarkkailu on tehtävä Länsi-Suomen ympäristökeskuksen (nyk. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen) hyväksymällä tavalla ja ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Vaihde Alvar Aallon katu 8 PL 156, Seinäjoki NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I SÖDRA ÖSTERBOTTEN Växel Alvar Aallon katu 8 PB 156, Seinäjoki Korsholmanpuistikko 44 PL 262, Vaasa Korsholmsesplanaden 44 PB 262, Vasa Pitkänsillankatu 15 PL 77, Kokkola Låmgbrogatan 15 PB 77, Karleby

2 kalataloustarkkailu Etelä-Pohjanmaan TE-keskuksen (nyk. Varsinais-Suomen ELYkeskuksen hyväksymällä tavalla). ASIAN VIREILLETULO Kekkilä Oy on toimittanut päivitetyn tarkkailusuunnitelman hyväksyttäväksi Etelä- Pohjanmaan ELY keskukselle. Tarkkailusuunnitelmassa on huomioitu ELY-keskuksen antama lausunto (EPOELY/841/07.00/2012). TARKKAILUOHJELMA Huhdannevan tarkkailuohjelmaesitys on päätöksen liitteenä (liite 1). ETELÄ-POHJANMAAN ELY- KESKUKSEN RATKAISU Etelä-Pohjanmaan ELY -keskus hyväksyy Huhdannevan turvetuotantoalueen tarkkailun lukuun ottamatta kalataloustarkkailua seuraavin täsmennyksin: - Vesinäytteet ottaa ao. tehtävään sertifioitu tai vastaavan pätevyyden omaava henkilö. Pätevyys on pystyttävä osoittamaan kirjallisella dokumentilla. - Näytteet on analysoitava tutkimuslaitoksessa, jolla on dokumentoitu asiantuntemus (esim. akkreditointi) tutkittavien analyysien osalta. - Rankkasateiden yhteydessä (sade > 20 mm/vrk tai valuma > 100 l/s) otetaan kuormitustarkkailussa lisänäytteitä. - Virtaamat kuormituslaskelmiin määritetään jatkuvatoimisen virtaamamittauksen avulla. - Kuormituslaskennoissa käytetään periodimenetelmää. - Vesistötarkkailun tulokset on siirrettävä Hertta-järjestelmään (Vesla) kuukauden kuluessa niiden valmistumisesta. Toiminnanharjoittaja on vastuussa tulosten toimittamisesta ja niiden virheettömyydestä. - Piilevänäytteenotossa on pyrittävä ensisijaisesti löytämään edustava kivipohja. Näytteenottopaikkaa voidaan siirtää esitetystä sopivan pohjan löytämiseksi, kunhan yläalapuoli -asetelma säilyy. Toissijaisena vaihtoehtona on esitetty kivikori. Mutapohjilta tai vesikasvillisuuden pinnoilta näytteitä ei tule ottaa. - Piilevänäytteenotto on dokumentoitava asianmukaiselle lomakkeelle ja lomake toimitettava määrittäjälle raportointia varten - Pöly- ja meluntarkkailun tulokset raportoidaan muun raportoinnin yhteydessä ELYkeskukselle erikseen sovittavalla tavalla, silloinkin kun haittailmoituksia ei ole tullut. - Vuosiyhteenvedot laativalla henkilöllä tulee olla riittävät tiedot ja taidot turvetuotannon vesistökuormituksen sekä vesistövaikutusten arvioinnista. 2

3 - Tarkkailuraportti on vaadittaessa esitettävä niille, joiden etua tai oikeutta asia saattaa koskea. - Jos näytteenoton yhteydessä tai analyysituloksien perusteella ilmenee odotettua suurempaa ympäristövaikutusta ml. happamiin sulfaattimaihin yhdistettävät happamuusvaikutukset (ph < 4,5 ja sähkönjohtokyky > 20 ms/m), on siitä viipymättä ilmoitettava Etelä-Pohjanmaan ELY- keskukselle sekä Lapuan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. - Tarkkailuohjelmaa voidaan tarvittaessa muuttaa Etelä-Pohjanmaan ELY- keskuksen hyväksymällä tavalla. PERUSTELUT ELY -keskus katsoo, että esitetyn ohjelman mukainen tarkkailu, mukaan lukien ohjelmaan määrätyt muutokset, antaa ennalta arvioiden riittävät tiedot Huhdannevan turvetuotantoalueen käytöstä, päästöistä, vesistövaikutuksista sekä melu-ja pölyhaitoista. Happamuuden seurantaa voidaan jatkaa toistaiseksi esitetyllä tavalla. Vaikka happamuus vaikuttaisi olevan pääasiassa turveperäistä, olivat sähkönjohtokyvyn arvot näytteissä hieman koholla, mikä antaa viitteitä mahdolliseen happamista maista tulevaan kuormitukseen. Huhdanneva sijaitsee happamuuden suhteen riskialueella, minkä vuoksi sähkönjohtokyvyn tarkkailu on tärkeää. Valtioneuvosto hyväksyi Kokemäenjoen- Saaristomeren- Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman vuonna Tarkkailupäätöksessä on otettu huomioon, että vaikutusalueena oleva Nurmonjoki on välttävässä ekologisessa tilassa. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Ympäristönsuojelulaki 527/ ja 64 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen nro 22/2015/1 lupamääräykset 12 ja 13 sekä päätöksen 23/2015/1 lupamääräykset 11 ja 12. Valtion maksuperustelaki (150/1992) Kokemäenjoen - Saaristomeren - Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi KÄSITTELYMAKSU Käsittelymaksu 300 (= 6 h x 50 /h). MUUTOKSENHAKU 3

4 Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta 30 päivän kuluessa päätöksen antamisesta. Asian käsittelystä perittävään maksuun tyytymätön voi vaatia siihen oikaisua Etelä-Pohjanmaan ELY - keskuksesta. Oikaisuvaatimusosoitus on liitteenä. HYVÄKSYMISPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Hakijalle Jäljennös päätöksestä Lapuan kaupunki (kuulutus ja päätös ovat nähtävänä Lapuan kaupungintalolla (Valtuustontie 8, LAPUA) ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen Seinäjoen toimipaikassa (Alvar Aallon katu 8, SEINÄJOKI). Varsinais-Suomen ELY- keskus, kalatalouspalvelut Etelä-Pohjanmaan ELY- keskus, ympäristönsuojeluyksikkö Vesienhoitoryhmän päällikkö Jyrki Latvala Erikoistutkija Anssi Teppo TÄMÄ ASIAKIRJA ON HYVÄKSYTTY SÄHKÖISESTI LIITTEET Tarkkailuohjelma Oikaisuvaatimusosoitus 4

5 Tämä asiakirja EPOELY/3027/2015 on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument EPOELY/3027/2015 har godkänts elektroniskt Hyväksyjä Latvala Jyrki :59 Esittelijä Teppo Anssi :45

ASIA. Pietarsaaren merialueen tarkkailuohjelman hyväksyminen. HAKIJA

ASIA. Pietarsaaren merialueen tarkkailuohjelman hyväksyminen. HAKIJA PÄÄTÖS Tarkkailuohjelman hyväksymisestä Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2018 Dnro EPOELY/1616/2016 ASIA Pietarsaaren merialueen tarkkailuohjelman hyväksyminen. HAKIJA Pietarsaaren merialueen yhteistarkkailun

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA

ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA Päätös tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä Dnro EPOELY/421/2015 14.11.2018 ASIA Ohranevan (Kauhava) turvetuotantoalueen pöly- ja melutarkkailuohjelman hyväksyminen HAKIJA EPV Bioturve Oy Kirkkopuistikko

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallinto viraston päätöksessä määrätään vesistötarkkailusta seuraavasti:

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallinto viraston päätöksessä määrätään vesistötarkkailusta seuraavasti: PÄÄTÖS Dnro EPOELY/27/2019 19.2.2019 ASIA Tiukanjoen ruoppaus, Kristiinankaupunki HAKIJA Kristiinankaupunki Tierakennusmestari Niklas Brandt PL 13 64101 KRISTIINANKAUPUNKI TOIMINTA JA SIJAINTI Hanke käsittää

Lisätiedot

Lapväärtinjoen ruoppaus sekä valmistelu lupa, Kristiinankaupunki.

Lapväärtinjoen ruoppaus sekä valmistelu lupa, Kristiinankaupunki. PÄÄTÖS 1(4) Tarkkailuohjelman hyväksymisestä Päätös on annettu julkipanon jälkeen 13.7.2018 Dnro EPOELY/2901/2015 ASIA Lapväärtinjoen ruoppaus sekä valmistelu lupa, Kristiinankaupunki. HAKIJA Kristiinankaupunki

Lisätiedot

Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie NURMO

Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie NURMO Päätös EPOELY/2023/2016 16.2.2018 Julkinen Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie 15 60550 NURMO ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n

Lisätiedot

Toiminnanharjoittaja esittää selvityksessään, että lupaa ei ole tarpeen tarkistaa.

Toiminnanharjoittaja esittää selvityksessään, että lupaa ei ole tarpeen tarkistaa. Päätös EPOELY/5104/2015 12.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

TOIMINNANHARJOITTAJA. Saari Markku ja Saari Jari c/o Saari Markku Ahonkyläntie LUOPA

TOIMINNANHARJOITTAJA. Saari Markku ja Saari Jari c/o Saari Markku Ahonkyläntie LUOPA Päätös EPOELY/3186/2015 26.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

TOIMINNANHARJOITTAJA. MTY Uusi-Ranta Arto ja Uusi-Ranta Henri Vaasantie HUISSI. Käyntiosoite: Ristimäentie 95, HUISSI

TOIMINNANHARJOITTAJA. MTY Uusi-Ranta Arto ja Uusi-Ranta Henri Vaasantie HUISSI. Käyntiosoite: Ristimäentie 95, HUISSI Päätös EPOELY/3102/2015 19.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

TOIMINNANHARJOITTAJA. Maatila Vesa Rantala Ookilantie YLISTARO. Käyntiosoite: Mesimäentie 439, Kätkänjoki

TOIMINNANHARJOITTAJA. Maatila Vesa Rantala Ookilantie YLISTARO. Käyntiosoite: Mesimäentie 439, Kätkänjoki Päätös EPOELY/2265/2017 8.12.2017 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vesitalousasiantuntija Mika Tolonen PL VAASA

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vesitalousasiantuntija Mika Tolonen PL VAASA PÄÄTÖS 1(4) Tarkkailuohjelman hyväksymisestä Päätös on annettu julkipanon jälkeen 31.12.2018 Dnro EPOELY/529/07.02/2010 ASIA Kyrönjoen vesistötöiden velvoitetarkkailusuunnitelma vuodesta 2018 alkaen, Kauhajoki,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kehotus BATselvityksen

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kehotus BATselvityksen Päätös EPOELY/2728/2016 21.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

Tarkkailuvelvolliset. Vapo Oy, Kanteleen Voima Oy, Kokkolan Energia Oy ja Keski- Pohjanmaan Turvetuotanto Oy. Asian vireilletulo

Tarkkailuvelvolliset. Vapo Oy, Kanteleen Voima Oy, Kokkolan Energia Oy ja Keski- Pohjanmaan Turvetuotanto Oy. Asian vireilletulo Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen Päätös Kalajoen vesistöalueen turvetuotantoalueiden vaikutustarkkailusuunnitelman hyväksymisestä vuodesta 2019 alkaen ympäristönsuojelulain 64 :n mukaisesti Tarkkailuvelvolliset

Lisätiedot

ASIA. Perhonjoen yhteistarkkailuohjelman eteenpäin hyväksyminen. HAKIJA. Perhonjoen yhteistarkkailutyöryhmän puolesta:

ASIA. Perhonjoen yhteistarkkailuohjelman eteenpäin hyväksyminen. HAKIJA. Perhonjoen yhteistarkkailutyöryhmän puolesta: PÄÄTÖS Dnro EPOELY/955/2016 Yhteistarkkailusuunnitelman hyväksymisestä Annettu julkipanon jälkeen Vaasassa 21.2.2019 ASIA Perhonjoen yhteistarkkailuohjelman 2018 - eteenpäin hyväksyminen. HAKIJA Perhonjoen

Lisätiedot

Ewapower Ab Oy sijaitsee Pirilön teollisuusalueen kiinteistöllä , jossa toimii myös Ab Ekorosk Oy:n jätekeskus.

Ewapower Ab Oy sijaitsee Pirilön teollisuusalueen kiinteistöllä , jossa toimii myös Ab Ekorosk Oy:n jätekeskus. Päätös 10.06.2019 PÄÄTÖS Poikkeuksellisesta tilanteesta tehdystä ilmoituksesta (YsL 123 ) Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2019 ILMOITTAJA Ewapower Ab Oy Launisaarentie 90 68600 PIETARSAARI TOIMINNAN SIJAINTI

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 25.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64

Lisätiedot

Länkimaan vedenottamoiden tarkkailuohjelman uusiminen

Länkimaan vedenottamoiden tarkkailuohjelman uusiminen PÄÄTÖS LAPELY/2267/2016 Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Savo 26.2.2019 ASIA Länkimaan vedenottamoiden tarkkailuohjelman uusiminen Hakija Meri-Lapin Vesi Oy Annettu päätös Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

Lapuan Peruna Oy:n tärkkelystehdas ja Biolak-jätevedenpuhdistamo sijaitsee Lapuan kaupungin Kiviniemen kaupunginosassa, kiinteistö

Lapuan Peruna Oy:n tärkkelystehdas ja Biolak-jätevedenpuhdistamo sijaitsee Lapuan kaupungin Kiviniemen kaupunginosassa, kiinteistö Dnro EPOELY/2564/2015 PÄÄTÖS Poikkeuksellisesta tilanteesta tehdystä ilmoituksesta (YsL 123 ) Annettu julkipanon jälkeen 17.10.2017 ILMOITTAJA Lapuan Peruna Oy Simpsiöntie 682 62100 LAPUA TOIMINNAN SIJAINTI

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 25.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta Päätös EPOELY/2016/2017 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2017 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta Päätös EPOELY/3389/2017 Annettu julkipanon jälkeen 09.01.2018 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta Päätös EPOELY/1391/2018 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2018 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 64 :n mukaisesta tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 64 :n mukaisesta tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä PÄÄTÖS KASELY/814/2016 Etelä-S 18.5.2018 annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 64 :n mukaisesta tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä HAKIJA Vapo Oy Graanintie 7 50190

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Alavuden kaupunkiin sijoittuvan MTY Pyylammen sikalan laajentamishankkeeseen

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Alavuden kaupunkiin sijoittuvan MTY Pyylammen sikalan laajentamishankkeeseen PÄÄTÖS Dnro EPOELY/1406/2017 29.8.2017 MTY Pyylampi Sulkavankyläntie 143 63300 ALAVUS Viite Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö 22.5.2017 Asia Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 1031

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 1031 PÄÄTÖS Helsinki 24.7.2008 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2003 Y 96 119 No YS 1031 ASIA Päätös Neste Oil Oyj:n Porvoon jalostamon toiminnasta aiheutuvan melun tarkkailuohjelman muuttamisesta ja jalostamoalueen

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/5911/2015 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Fortum Power and Heat Oy, Tapiolan lämpökeskus, Ahertajantie 4 Fortum

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Paula Puotiniemi, puh

ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Paula Puotiniemi, puh Päätös EPOELY/779/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT St 1 Energy Oy Purotie

Lisätiedot

VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho.

VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho. PÄÄTÖS HAMELY/233/2016 Häme Ympäristö ja luonnonvarat Ympäristöyksikkö 31.10.2017 ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT-päätelmien voimaantulon vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

EPV Bioturve Oy Märkänevan turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma

EPV Bioturve Oy Märkänevan turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma Kuulutus 1 (2) 24.11.2017 4512/5723/2017 EPV Bioturve Oy Märkänevan turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma Asia Pohjanlumme Ky on EPV Bioturve Oy:n puolesta 9.11.2017 jättänyt Varsinais-Suomen

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 26.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/276/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2004 1 ASIA HAKIJA Siikajoen yhteistarkkailuohjelman vahvistaminen Uljuan tekoaltaan rakentamisen ja Siikajoen säännöstelyyn liittyvän

Lisätiedot

BElinkeino-, liikenne- ja

BElinkeino-, liikenne- ja BElinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PÄÄTÖS annettu Julkipanon jälkeen 8.3.2019 1(5) POSELY/1475/5723/2016 Hankasalmen kunta Keskustie 41 41520 Hankasalmi ASIA TARKKAILUVELVOITE Hankasalmen jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen keskus PL 36, KANKAANPÄÄ

Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen keskus PL 36, KANKAANPÄÄ 1(5) PÄÄTÖS Nro Dnro 3 YLO LOS-2003-Y-1283-121 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta

ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta Päätös EPOELY/761/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Rudus Oy PL 2 28601 Pori

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/1186/2017 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta Päätös EPOELY/834/2018 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2018 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 23.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Antti Kamppila, puh

Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Antti Kamppila, puh Päätös EPOELY/645/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.7.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Alteams Oy Länsitie 61

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta.

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta. PÄÄTÖS VARELY/493/2015 26.7.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien, ympäristönsuojelulain tai ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/4830/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Keravan lämpövoima Oy, Keravan voimalaitos, Myllykorventie 20 Keravan

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 2.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/12234/2017 25.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Borealis Polymers Oy, Petrokemian laitokset, Petrontie 52, Porvoo Borealis

Lisätiedot

PÄÄTÖS annettu julkipanon jälkeen 20.2,2019. Esitys Karstulan jätevedenpuhdistamon kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi vuosille

PÄÄTÖS annettu julkipanon jälkeen 20.2,2019. Esitys Karstulan jätevedenpuhdistamon kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi vuosille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PÄÄTÖS annettu julkipanon jälkeen 20.2,2019 1(5) POSELY/1833/5723/2018 Karstulan kunnan vesi- ja viemärilaitos Virastotie 4 43500 Karstula ASIA Esitys Karstulan

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/303/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

Boliden Kokkola Oy PL KOKKOLA SELVITYKSEN KOHDE

Boliden Kokkola Oy PL KOKKOLA SELVITYKSEN KOHDE PÄÄTÖS EPOELY/1297/2015 02.02.2018 Julkinen ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevien

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna. LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 114/12/1 Dnro PSAVI/89/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 114/12/1 Dnro PSAVI/89/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 114/12/1 Dnro PSAVI/89/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 30.10.2012 ASIA Ison Jännesuon turvetuotantoaluetta koskevan päätöksen nro 47/06/1 lupamääräysten tarkistamisajankohdan myöhentäminen,

Lisätiedot

Tarkkallusuunnitelman PIRELY/7524/ annettu julkipanon jälkeen (4)

Tarkkallusuunnitelman PIRELY/7524/ annettu julkipanon jälkeen (4) Elinkeino, liikenne- ia Tarkkallusuunnitelman PIRELY/7524/201 5 ymparistokeskus annettu julkipanon jälkeen 29.11.2016 1(4) ASIA HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain mukaisesta tarkkailusuunnitelman hyväk

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

KUULUTUS. Turussa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

KUULUTUS. Turussa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus KUULUTUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 27.4.2017 antanut päätöksen koskien Santalahdensalmen meriveden pinnankorkeuksien seurantasuunnitelman hyväksymistä. Päätös on nähtävänä

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Mustaisnevan 27,6 ha:n alueen kuivatusvesien tehostamista koskeva

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/279/2016 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

Esitys Juupajärven kunnostuksen (Seinäjoki) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi

Esitys Juupajärven kunnostuksen (Seinäjoki) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Kuulutus 1 (1) 8.10.2018 2783/5723/2018 Esitys Juupajärven kunnostuksen (Seinäjoki) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Asia Siltala-Juupakylä kyläyhdistys ry on 2.10.2018 toimittanut Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Kemira Chemicals Oy PL Sastamala TARKKAILUN PERUSTE. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös no 12/2015/1, annettu

Kemira Chemicals Oy PL Sastamala TARKKAILUN PERUSTE. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös no 12/2015/1, annettu Tarkkailusuunnitelman hyväksymispäätös annettu julkipanon jälkeen PIRELY/5427/2015 10.10.2016 1(5) ASIA HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain mukaisesta tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä, joka koskee

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn energiatehokkuusselvityksen määräajan

Lisätiedot

Esitys Vesinevan turvetuotantoalueen (Kurikka) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi

Esitys Vesinevan turvetuotantoalueen (Kurikka) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Kuulutus 1 (1) 22.1.2019 3331/5723/2018 Esitys Vesinevan turvetuotantoalueen (Kurikka) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Asia Pohjanlumme Ky on tarkkailuvelvollisen (Apemet A-P.N Ky) puolesta 19.11.2018

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Päätös. Päätös EnviOn Oy:n puhdistetun jäähdytysnesteen vastaanotto- ja hyödyntämislaitoksen. raukeamisesta Kouvolan kaupungin Valkealassa

Päätös. Päätös EnviOn Oy:n puhdistetun jäähdytysnesteen vastaanotto- ja hyödyntämislaitoksen. raukeamisesta Kouvolan kaupungin Valkealassa Päätös Etelä-Suomi Nro 30/2011/2 Dnro ESAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 15.4.2011 ASIA HAKIJA Päätös EnviOn Oy:n puhdistetun jäähdytysnesteen vastaanotto- ja hyödyntämislaitoksen toiminnan

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta Seinäjoki PÄÄTÖS Dnro EPOELY/3578/2016 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2016 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄ

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Nekalan lämpökeskus, Tampere

Nekalan lämpökeskus, Tampere Päätös PIRELY/6530/2015 21.02.2018 Julkinen Tampereen Sähkölaitos Oy Voimakatu 17 33100 TAMPERE Nekalan lämpökeskus, Tampere ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

Prokon Wind Energy Finland Oy Yrittäjänkatu VAASA. Asia. Hankkeen ja ympäristön kuvaus

Prokon Wind Energy Finland Oy Yrittäjänkatu VAASA. Asia. Hankkeen ja ympäristön kuvaus PÄÄTÖS Dnro EPOELY/72/07.04/2013 20.9.2017 Prokon Wind Energy Finland Oy Yrittäjänkatu 13 65380 VAASA Asia Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Isonkyrön kuntaan sijoittuvan Prokon

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA, VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTO, KRISTIINANKAUPUNKI

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA, VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTO, KRISTIINANKAUPUNKI PÄÄTÖS Dnro EPOELY/989/2018 17.4.2018 Asia PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA, VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTO, KRISTIINANKAUPUNKI Hankkeesta vastaava Ramboll Hovioikeudenpuistikko

Lisätiedot

^Elinkeino-, liikenne-ja

^Elinkeino-, liikenne-ja ^Elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus PÄÄTÖS annettu Julkipanon Jälkeen 8.3.2019 1(5) POSELY/625/5723/2015 Vapo Oy PL 22 40101 Jyväskylä ASIA TARKKAILUVELVOITE Viivajoen kalataloudellinen yhteistarkkailuohjelma

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

- Vanajan voimalaitos, Hämeenlinna - Keinusaaren lämpölaitos, Hämeenlinna - Rautsalon voimalaitos (rakentamatta), Heinola.

- Vanajan voimalaitos, Hämeenlinna - Keinusaaren lämpölaitos, Hämeenlinna - Rautsalon voimalaitos (rakentamatta), Heinola. PÄÄTÖS Dnro HAMELY/1845/2016 Häme Ympäristö ja luonnonvarat Ympäristöyksikkö Annettu julkipanon jälkeen 21.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain 80 :n mukainen määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f) Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Ympäristönsuojelulain 57. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f).

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Ympäristönsuojelulain 57. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f). Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2014/1 Dnro ESAVI/149/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2014 ASIA Rosk'n Roll Oy Ab:n Hangon kompostointilaitoksen toiminnan lopettamista, toimintaa koskevan ympäristöluvan

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 132/11/1 Dnro PSAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 132/11/1 Dnro PSAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 132/11/1 Dnro PSAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.12.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Juha Juvanin eläinsuojan toimintaa koskevan ympäristöluvan määrääminen raukeamaan, Muhos Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lapuan kaupunkiin sijoittuvan Sikatiimi Oy:n sikalan laajentamishankkeeseen

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lapuan kaupunkiin sijoittuvan Sikatiimi Oy:n sikalan laajentamishankkeeseen PÄÄTÖS Dnro EPOELY/3324/2017 12.1.2018 Sikatiimi Oy Koskenkatu 5 62100 LAPUA Viite Lausuntopyyntö YVA-menettelyn soveltamistarpeesta olemassa olevan emakkosikalan laajentamista koskevassa hankkeessa 15.12.2017

Lisätiedot

Tendac Oy, jätteiden käsittelylaitos Pronssitie 13, ORIMATTILA Kiinteistö RN:o M605 Toimialatunnus 38320

Tendac Oy, jätteiden käsittelylaitos Pronssitie 13, ORIMATTILA Kiinteistö RN:o M605 Toimialatunnus 38320 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2013/1 Dnro ESAVI/97/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA. HAKIJA Tendac Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Orimattilan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Riihimäen Metallikaluste Oy:n ilmoitus toiminnan lopettamisesta

Riihimäen Metallikaluste Oy:n ilmoitus toiminnan lopettamisesta Riihimäen Metallikaluste Oy:n ilmoitus toiminnan lopettamisesta Ympla 16.6.2016 89 Riihimäen Metallikaluste Oy:lle on myönnetty ympäristölupa vuonna 2009 (Ympla 29.10.2009 151, Dnro 740/2009). Ympäristöluvan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentti kohta 4 f.

Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentti kohta 4 f. Etelä-Suomi Päätös Nro 32/2014/1 Dnro ESAVI/196/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2014 ASIA Hakemus, joka koskee Yara Suomi Oy:n Uudenkaupungin tehtaiden ympäristölupapäätöksen lupamääräyksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen

Lisätiedot