Näin me se tehtiin. Laukaan Sosku. Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa Seija Kerkelä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Näin me se tehtiin. Laukaan Sosku. Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa Seija Kerkelä"

Transkriptio

1 Näin me se tehtiin Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa Laukaan Sosku Seija Kerkelä

2 SOSKU kehittämishanke Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma, toimintalinja 5: Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta) Toteuttajina THL, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä (FSHKY), Jyväskylän kaupunki, Järvenpään kaupunki, Kuntoutussäätiö, Laukaan kunta, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Mikkelin kaupunki, Rovaniemen kaupunki, Seinäjoen kaupunki ja Vantaan kaupunki Hankkeessa kehitetään ja testataan sosiaalisen kuntoutuksen toimintamalleja Tutkimus ja koulutus osana kehittämistyötä Tavoitteena myös tiedontuottaminen lainsäädäntötyön tueksi 2

3 Lähtökohta kehittämistyölle sosiaalisen kuntoutuksen tarve 250 laukaalaista on saanut työmarkkinatukea yli 300 päivää (pitkäaikaistyötön)* 450 työikäistä laukaalaista saa työkyvyttömyyseläkettä* 500 laukaalaista saa perustoimeentulotukea kuukausittain* * Kelasto v

4 Tavoitteemme - kehittää asiakaslähtöisiä ja resurssitehokkaita sosiaalisen kuntoutuksen työmenetelmiä sosiaalityöhön - vahvistaa toimijoiden välistä yhteistyötä - löytää yhteinen ymmärrys ja määritelmä laukaalaiselle sosiaaliselle kuntoutukselle - parantaa asiakkaiden mahdollisuuksia osallistua kehittämiseen 4 Tekijä(t)

5 Hankkeen eteneminen Laukaassa Asiakastyö alkoi syyskuussa 2015 Valokuvaaja mukana loka-joulukuussa 2015 sekä kesä ja elokuussa 2017 Asiakasraati aloitti joulukuussa Oma toimitila keskustan liikekeskuksessa joulukuusta 2015 alkaen Omaa ryhmätoimintaa maaliskuusta 2016 alkaen (Miehen matka, Naisen kuva, Liikunta, Uusiomyymälän takahuoneen ryhmätila) Yhteistyö- ja ostopalveluryhmät huhtikuusta 2016 alkaen (Tähtihetki, Tallitiimi, Ruskan Riemut Hevosvoimaa, Askel elämään, Keltainen torstai) Verkostoyhteistyön kehittäminen alusta alkaen ( Sosiaalityön sisällä, Psykiatrian pkl, Työttömien terveydenhuolto, Työllisyyspalvelut, Seututerveyskeskuksen sosiaaliohjaus, SHL alkuarviointi, maahanmuuttajatyö) 5

6 Ohjaus Soskuun Yht. 83 hlöä Psykiatrian poliklinikka 19 Asiakas itse 14 Uutta Virtaa hanke 12 Aikuis - ja perhesosiaalityö 9 Kunnan työllisyyspalvelut 5 Väentupa ry:stä 5 Diakoniatyöstä 4 Vammaispalveluista 3 Perhetyöstä 3 Terveyskeskuspsykologilta 3 TE palveluista 2 Fysioterapiasta 2 Päihdehoitajalta 1 Kela 1 6

7 Yhteistyö 7 Tekijä(t)

8 Laukaan Soskun hyvät käytännöt ja toiminnat Intensiivinen yksilöllinen sosiaalinen kuntoutus Valokuvaus sosiaalisessa kuntoutuksessa Liikunta- ja ravinto-ohjaus PT sosiaalisena kuntoutuksena SHL työtoiminta Omat ryhmät Yhteistyö- ja ostopalveluryhmät 8

9 Yksilöohjaus l. henkilökohtainen valmennus muutostyön tukena Asiakkaan kohtaaminen ja kuulluksi tuleminen sekä liikkeelle lähteminen Tapaamiset asiakkaan elämäntilanteen ja tarpeen mukaan, syrjästä osalliseksi Tuetaan asiakasta omien voimavarojen ja vahvuuksien tunnistamisessa sekä niiden käyttöön ottamisessa ja ratkaisujen etsimisessä. Vahvistetaan asiakkaan toimijuutta yhdessä tekemällä ja yhdessä oppimalla, ei poisohjaamista tai kokonaan puolesta tekemistä. Asiakkaan tavoitteet ja työskentelyn suunta on tarkistettava yhdessä säännöllisesti, jottei toimita järjestelmän tavoitteiden ja oletusten varassa 9

10 Yksilöllinen sosiaalinen kuntoutus Työskennelty n. 60 henkilön kanssa Asiakasprosessit pitkiä Palveluohjaus + muutos- ja identiteettityö = kuntouttavaa sosiaalityötä, sosiaalista kuntoutusta Asiakkaan tarpeen mukainen aikaresurssi on tärkeää, luottamuksen synnyttäminen vaatii aikaa eikä kohtaamisissa saa olla kiireen tuntua. Asiakasmäärän suhteuttaminen asiakaskunnan tarpeisiin ja työn tavoitteisiin on onnistumistekijä. Persoona peliin, tunneäly ja tilannetaju säilyttäen. 10 Tekijä(t)

11 Valokuvan ja valokuvauksen käyttö sosiaalisen kuntoutuksen menetelmänä Asiakkaiden voi olla vaikea ilmaista tunteitaan, toiveitaan ja tavoitteitaan verbaaliseen vuorovaikutukseen perustuvassa asiakastyössä. Työskentely vapauttaa myös työntekijän ennakko-odotuksista ja auttaa asiakassuhteen ja luottamuksen rakentamisessa Työskentely vaatii työntekijältä avointa mieltä, joustavuutta, asiakkaan kunnioitusta sekä herkkyyttä kuulla hetkiin liittyviä merkityksiä Itsetunnon vahvistamisen ja toivon löytämisen työkalu 11 Tekijä(t)

12 Valokuvaus ja valokuvaaminen Yksilötyössä Identiteettityö, muutostyö Valokuvaharrastuksen ohjaus Toiminnanohjaus kuvitetuilla kotityö-ohjeilla Perhetyössä Nuoren minäkuva Vanhemmuuden tukeminen, hyvien asioiden näkeminen kodissa ja lasten kanssa Ryhmissä Itsetunto-teeman työstäminen, omakuvia tai symbolisia. 12

13 Sosiaalinen kuntoutus ja Personal Trainer-valmennus Fyysinen toiminta ja innostaminen toimintakyvyn ja osallisuuden vahvistamisena Asiakkaalla on toimintakykyä rajoittava fyysinen kipu / vaiva Ohjaus toimintaan ja yhteistyö: Soskun yksilötyö Sosiaalityö Psykiatrian pkl Työttömien palveluohjaus Uutta Virtaa hanke Terveydenhuolto Fysioterapia Kunnan liikuntatilat ja paikat Ohjaus ja tuki Asiakaslähtöinen Tavoitteellinen Voimavarakeskeinen Vaikutukset Liikkuvuuden parantuminen Fyysisen voiman parantuminen Mielialan kohentuminen Jaksamisen parantuminen Kipujen vähentyminen Unen määrän ja laadun paraneminen Kiinnostus ravinnon sisältöön ja ruokailurytmiin lisääntynyt Itsetunnon vahvistuminen Yksilöllisesti, parityöskentelynä ja pienryhmissä Kuntosaliharjoittelu Tuetut venytykset JVR Juoksuharjoitukset Ravinto-ohjaus 13

14 Henkilökohtainen liikunta- ja ravintovalmennus (personal trainer) sosiaalisena kuntoutuksena Liikuntaohjausta ensisijaisesti kuntosalilla (koulujen) Käyntejä 2 krt/vko 1-1,5 h/krt Kehonkoostumusmittaus ja välimittaukset n. 6 viikon välein. Joillakin ruokapäiväkirjaa, jonka pohjalta on annettu ravintoohjausta ja suosituksia. Asiakkaat asettavat itse tavoitteensa: painonpudotus, säännöllinen liikunta, kotoa lähteminen, fyysisten vaivojen/rajoitteiden väheneminen. Fyysisen toimintakyvyn kohentuminen parantaa asiakkaan psyykkistä vireystilaa sekä auttaa kokonaisvaltaisesti asiakkaan arjessa selviytymistä ja elämänlaadun parantumista. Noin 30 asiakasta 14

15 Toimintaa yhdessä muiden kanssa Miehen matka/miesryhmä/äijäryhmä tekemistä ja puhetta Naisen kuva mielen kuvia ja sanoja Ryhmätilan ryhmät Torstain tähtihetki päihdekuntoutus Keltainen torstai hyvinvointi Askel elämään romanien ompelua Hevosvoimaa sosiaalipedagoginen hevostoiminta Tallitiimi työtoimintaa maatilalla Perjantairyhmä kädentaidot 15 Tekijä(t)

16 Menetelmien valinnasta Sosiaalisessa kuntoutuksessa voi rohkeasti käyttää työparina eri alojen osaajia ja ammattilaisia, mikäli heillä on oman osaamisen lisäksi myös aito ja kunnioittava asenne elämää ja muita ihmisiä kohtaan. Taide- ja luontoperustaiset toiminnalliset menetelmät sopivat hyvin sosiaaliseen kuntoutukseen. Suosittelemme myös taiteilijoiden palkkausta työpareiksi. Innostus tarttuu ja ihastuttaa Menetelmiä voi käyttää rohkeasti, mutta ne on valittava asiakassuhteen ehdoilla. 16

17 Asiakkaat palvelujen kehittämisessä Asiakasraati Asiakastyöskentely Soskun seinä Kehittämistyöpaja Perjantaiporinat 17 Tekijä(t)

18 SHL mukainen työtoiminta, kohderyhmä ja tavoitteet Työkyvyttömät ja osatyökykyiset henkilöt, joiden työkykyä tulee arvioida. Tavoitteena on, että asiakas saa tilaisuuden kokeilla säännöllistä työtoimintaa voimavarojensa mukaan niin, että sen toteutumatta jäämisestä ei seuraa hänelle sanktioita. Tavoitteena, että asiakkaat tunnistavat työllistymiseen tarvittavat voimavaransa, työllistymisesteensä ja mahdollisuutensa Työ- ja toimintakyvyn arviointia tekevät saavat tarvitsemansa tiedon 18

19 SHL työtoiminta, kesto ja sisältö 2 6 h/pv, 1 5 pv/vko,1 kk - Sosiaalityöntekijä tekee suunnitelman ja päätöksen Työtoiminta sisältää: Asiakkaan tilanteen ja tavoitteet huomioivaa jatkuvaa yksilövalmennusta ja palveluohjausta Asiakkaan tavoitteita tukevaa ja valmiuksia kehittävää työtä tai muuta toimintaa Dokumentointi 19

20 Mitä saatu aikaan? Kotoa pois Etuudet kuntoon Usko omiin kykyihin palautunut ja toivo paremmasta elämästä virinnyt Unen määrä ja laatu parantunut Päihteiden käytön väheneminen / lopettaminen Työtoiminnan, ammatillisen kuntoutuksen, oppisopimuskoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, työsuhteen aloitus Ihmissuhteet paremmassa kunnossa Arjen parempi sujuminen. 20

Näin me se tehtiin. Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa Laukaan Sosku. Prosos seminaari Helsinki 6.10.

Näin me se tehtiin. Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa Laukaan Sosku. Prosos seminaari Helsinki 6.10. Näin me se tehtiin Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa 2015-2017 Laukaan Sosku Prosos seminaari Helsinki 6.10.2017 Seija Kerkelä 6.10.2017 SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018

Lisätiedot

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa 2015-2017 Laukaan Sosku Prosos seminaari Helsinki 6.10.2017 Työpajan esitys Seija Kerkelä 6.10.2017

Lisätiedot

Laukaan Soskun kokemuksia sosiaalisesta kuntoutuksesta

Laukaan Soskun kokemuksia sosiaalisesta kuntoutuksesta Laukaan Soskun kokemuksia sosiaalisesta kuntoutuksesta 2015-2017 Prosos Pikassos Oy Työpaja 24.11.2017 Seija Kerkelä Esityksen runko Hankkeen esittely: tausta, tavoitteet, määrät, asiakkaat ja verkosto

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Tampere Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 7.3.2018 Vantaa Jarno Karjalainen SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat ideoivat,

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 7.5.2018 Hämeenlinna Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke

Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke Sosiaalinen osallisuus tulee, oletko valmis? - seminaari, Jyväskylä 7.10.2015 Jarno Karjalainen 7.10.2015 Sosiaalinen kuntoutus sosiaalihuoltolaissa Sosiaalisella kuntoutuksella

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 23.3.2018 Paasitorni, Helsinki Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämishankkeen (SOSKU) hyviä käytäntöjä

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämishankkeen (SOSKU) hyviä käytäntöjä Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämishankkeen (SOSKU) hyviä käytäntöjä Merja Paulasaari Forssan osahanke Saksankujan aamupala 1krt/vk, kerrostalon kerhotilassa Osallistuminen vapaaehtoista

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä

Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä Tutkija-kehittäjä /THL 5.10.2017 SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua

Lisätiedot

Osallisuus käsitteenä

Osallisuus käsitteenä Osallisuus käsitteenä Mistä puhumme, kun puhe on osallisuudesta?, tutkija-kehittäjä./sosku-hanke, THL SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua ja työtä

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus

Sosiaalinen kuntoutus Sosiaalinen kuntoutus Käsitteellistä tarkastelua ja katsaus tulevaan THL/ Sosku-kehittämishanke Helka Raivio 19.1.2017 SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää

Lisätiedot

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief MIEPÄ -kuntoutusmalli Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari 15.1.2014 Amira Bushnaief MIEPÄ RAY:n rahoittama kehityshanke vuosina 2003-2010 Oulun kaupungin

Lisätiedot

Osallisuus ja työmarkkinavalmiudet - sosiaalisen kuntoutuksen näkökulma Matti Tuusa Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö Syyskuu 2017

Osallisuus ja työmarkkinavalmiudet - sosiaalisen kuntoutuksen näkökulma Matti Tuusa Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö Syyskuu 2017 Osallisuus ja työmarkkinavalmiudet - sosiaalisen kuntoutuksen näkökulma Matti Tuusa Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö Syyskuu 2017 Toimintakyvyn ulottuvuudet Fyysinen ulottuvuus: - arkielämään

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyön tuloksia

Sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyön tuloksia Sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyön tuloksia 14.11.2017 Mikkeli Jarno Karjalainen SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat ideoivat, luovat,

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena 7.6.2016 Sosiaalinen kuntoutus tarkoittaa - Tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen osallisuuteen vahvistamalla sosiaalista toimintakykyä

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus - mitä tavoittelemme ja miten?

Sosiaalinen kuntoutus - mitä tavoittelemme ja miten? Sosiaalinen kuntoutus - mitä tavoittelemme ja miten? Tutkija-kehittäjä /THL 14.9.2017 SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta

Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjala ja Kymenlaakso Versio 1.0 kesäkuu 2018 Tavoite ja mitä uutta osio tuo Ratkaisukeskeinen voimavaravalmennus

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä

Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä Tutkija-kehittäjä /THL 14.11.2017 SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua

Lisätiedot

Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio. Ikonen Elina Rahikainen Paula

Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio. Ikonen Elina Rahikainen Paula Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio Ikonen Elina Rahikainen Paula 14.11.2017. Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen hankeen kohderyhmä ja tavoitteet Mikkelissä (13-29 vuotiaat) NUORI, joka ei saa peruskoulun

Lisätiedot

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa ESR-hanke ajalla 1.10.2016 30.6.2019 Hankkeen tavoite Rikostaustaisten osallisuuden lisääminen

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö

Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö SOSKU-hanke Järvenpää Susanna Hyypiä 26.11..2018 Sosiaalinen kuntoutus Keski-Uudenmaan sotessa Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen

Lisätiedot

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa ESR-hanke ajalla 1.10.2016 30.6.2019 Hankkeen tavoite Rikostaustaisten osallisuuden lisääminen

Lisätiedot

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA TOIMIJAT: OULUN KAUPUNGIN SOSIAALITYÖ, OSNA JA NUORTEN YSTÄVÄT SOSIAALITYÖLLÄ ASIAKKUUDEN HALLINTA KOKO PROSESSIN. VERKOSTOISSA MUKANA KAUPUNGIN

Lisätiedot

Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu Tuloksekas, vaikuttava sosiaalinen kuntoutus - seminaari Sosiaalisen kuntoutuksen

Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu Tuloksekas, vaikuttava sosiaalinen kuntoutus - seminaari Sosiaalisen kuntoutuksen Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu Tuloksekas, vaikuttava sosiaalinen kuntoutus - seminaari 26.11. 2018 Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke (SOSKU) Tavoitteet Luoda aikuissosiaalityöhön

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjalassa

Yhdessä hyvä OTE. Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjalassa Yhdessä hyvä OTE Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjalassa Yhdessä hyvä OTE Tavoite: Palvelut ovat monimuotoiset ja ne on räätälöity osatyökykyisen tietojen, taitojen ja kykyjen mukaan. Asiakkaan tilanne

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Jaana Heinonen Työikäisten sosiaalipalvelupäällikkö Organisaatio Aikuisten sosiaalityö Johtava sosiaalityöntekijä Päivi Esala Velkaneuvonta Etuuskäsittely Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus

SOTE- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS 6.10.2015 Tanja Raappana Eduro-säätiö Toiminnan ohjaus Työ- ja toimintakyvynarvionninp alvelut Kuntoutuksen palvelut Osaamisen vahvistamisen

Lisätiedot

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Ajalla

Lisätiedot

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Mistä jatkossa apua? kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen

Mistä jatkossa apua? kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen Mistä jatkossa apua? kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen 20.9.2016 ilkka.jokinen@vaalijala.fi 1 Teemat 1. Kohderyhmä 2. Liikkuvat kuntoutuspalvelut 3. Kokonaiskuntoutus 4. Osaamis- ja tukikeskukset 5. Vaalijalan

Lisätiedot

Osallisuutta yhteiskehittämisellä sosiaalisessa kuntoutuksessa

Osallisuutta yhteiskehittämisellä sosiaalisessa kuntoutuksessa Osallisuutta yhteiskehittämisellä sosiaalisessa kuntoutuksessa Sosiaalityö muutoksessa uutta ajattelua asiakastyöhön PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Keski-Suomen osahankkeen seminaari

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat

Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Jyväskylä SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

VAIKUTUKSET, VAIKUTTAVUUS JA KUSTANNUS-VAIKUTTAVUUS

VAIKUTUKSET, VAIKUTTAVUUS JA KUSTANNUS-VAIKUTTAVUUS SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN VAIKUTUKSET, VAIKUTTAVUUS JA KUSTANNUS-VAIKUTTAVUUS Aija Kettunen Tuloksekas, vaikuttava sosiaalinen kuntoutus Hämeenlinna 26.11.2018 Sosiaalisen kuntoutuksen Vaikutukset Tapahtuuko

Lisätiedot

Koonti: Sosiaalisen kuntoutuksen kehittäjäryhmän tapaaminen II Harjavallassa

Koonti: Sosiaalisen kuntoutuksen kehittäjäryhmän tapaaminen II Harjavallassa Koonti: Sosiaalisen kuntoutuksen kehittäjäryhmän tapaaminen II 2.5.2018 Harjavallassa Erilaisia tapoja järjestää sosiaalista kuntoutusta Satakunnassa: Sinkokatu / Rauma: Asiakkaiden vahvuuksien esille

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

Yhteiskehittämisellä kohti osallisuutta ja vaikuttavaa sosiaalista kuntoutusta

Yhteiskehittämisellä kohti osallisuutta ja vaikuttavaa sosiaalista kuntoutusta Yhteiskehittämisellä kohti osallisuutta ja vaikuttavaa sosiaalista kuntoutusta SOTE-laatuhautomo: hyvinvoinnin ja vaikuttavuuden laatukriteereitä etsimässä Jyväskylä 11.4.2017 Kaisa Sosiaalisen kuntoutuksen

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Kaakkois-Suomen osahanke Twitter #uudenlaista sosiaalityötä OSA I Valtakunnallinen hanke PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa 2

Lisätiedot

Aikaisempia tuloksia - Virta I

Aikaisempia tuloksia - Virta I Virta II: tausta Kainuun tulottomat alle 25 -vuotiaat nuoret, noin 250-300 (henkilöä?) Valtakunnallinen kehittämiskonteksti Virta I hankkeen tulokset / havainnot Aikaisempia tuloksia - Virta I Nuorten

Lisätiedot

SOSKU-hankkeen kokemuksia luovasta toiminnasta

SOSKU-hankkeen kokemuksia luovasta toiminnasta SOSKU-hankkeen kokemuksia luovasta toiminnasta 27.9.2018 Metropolia, Helsinki Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Jarno Karjalainen SOSKU-hanke SOSKU-hankkeen kokemuksia yleisesti

Lisätiedot

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse?

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? Alueelliset työpajapäivät 10.6.2015 Tampere Mea Hannila-Niemelä projektipäällikkö Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016), TPY www.tpy.fi Sisältöä Hankkeesta

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa

Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa Sari Käsmä tiimiesimies, sosiaalityöntekijä, Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP), työllisyyspalvelut. Webinaari

Lisätiedot

Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen

Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen Party-hankkeen väliseminaari Salo Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen Fasilitoinnin menetelmin 2015-2017 PARTY Rauma Työkykykoordinaattori Mitä fasilitointi on? - Ryhmäprosessiohjausta ->

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

Jyväskylän Sosku-hanke Yhteiskehittäjinä asiakkaat ja ammattilaiset

Jyväskylän Sosku-hanke Yhteiskehittäjinä asiakkaat ja ammattilaiset Jyväskylän Sosku-hanke Yhteiskehittäjinä asiakkaat ja ammattilaiset Rohkeita ratkaisuja yhdessä toimien Jyväskylä Seija Kinnunen Kaisa Kohvakka Erika Toivari Jyväskylän aikuissosiaalityö ja kuntouttavat

Lisätiedot

Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista

Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista Pirkanmaan vammaisalan kehittämisfoorumi 22.8.2013, Ylöjärvi Marketta Salminen, projektipäällikkö Vammaispalvelujen valtakunnallinen

Lisätiedot

Aikuisten startti. Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä

Aikuisten startti. Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä Aikuisten startti Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä Lähtökohtia: Kunnan vastuun kasvattaminen työllisyyden hoitamisessa (Kuntouttavan) työtoiminnan ohjaajien lisääminen

Lisätiedot

Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä?

Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä? Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä? Vappu Karjalainen 19.3.2010 22.4.2010 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kuntoutusjärjestelmä Asiakas: millaisin ehdoin edetään? Kuntoutusjärjestelmä:

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra

Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra Veera Laurila, aluekoordinaattori, THL 1.12.2016 Tampere Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta. Hän tulee kuulluksi itsenään

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Helsinki 24.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Asiakasosallisuuden kehittäminen Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistetaan

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli Satakunnan Osallisuusmalli Sosiaalisen kuntoutuksen malli Sosiaalisen kuntoutuksen malli (kesken) Vammaispalveluiden työ-

Lisätiedot

Osallisuutta kuntoutuksesta hankkeessa kehitetty työtoiminnan malli

Osallisuutta kuntoutuksesta hankkeessa kehitetty työtoiminnan malli Osallisuutta kuntoutuksesta hankkeessa kehitetty työtoiminnan malli Sisällys Johdanto... 2 1. Työtoiminnan sisällöt... 3 2. Työtoiminnan mallit 5 2.1 Starttityötoiminta... 6 2.2 Kartoittava työtoiminta...

Lisätiedot

SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle

SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi -seminaari Helsinki 17.11.2016 Johanna Moilanen & Taina Era SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Yhteiskehittäminen Jyväskylän Soskuhankkeessa ja aikuissosiaalityössä ammattilaiset ja asiakkaat kehittäjäkumppaneina

Yhteiskehittäminen Jyväskylän Soskuhankkeessa ja aikuissosiaalityössä ammattilaiset ja asiakkaat kehittäjäkumppaneina Yhteiskehittäminen Jyväskylän Soskuhankkeessa ja aikuissosiaalityössä ammattilaiset ja asiakkaat kehittäjäkumppaneina Kokemuksellinen asiantuntijuus VII seminaari Kokemuksellinen asiantuntijuus kuntien

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 5.11.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 5.11.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORTEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS ESR- OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 (Felt 24.3.2015) ESR-Nuorisotakuu TEM, toimintalinja 3: Ohjaamo-toiminnan ja nettiohjauksen kehittäminen

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittäminen

Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittäminen Matti Tuusa Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittäminen Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö 1.12.2016 Sosiaalinen kuntoutus lakisääteiseksi Sosiaalihuoltolaki voimaan 1.4.2015. Kuntoutuksen

Lisätiedot

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallin kehittäminen Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö käsittelee sosiaalista kuntoutusta: sen taustoja,

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen käsitteellistä tarkastelua Pro Sos hankevierailu/lahti

Sosiaalisen kuntoutuksen käsitteellistä tarkastelua Pro Sos hankevierailu/lahti Sosiaalisen kuntoutuksen käsitteellistä tarkastelua Pro Sos hankevierailu/lahti SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen

Lisätiedot

kynnyksetön Olopiste - työtoiminta

kynnyksetön Olopiste - työtoiminta OLOPISTE Olopiste - kynnyksetön työtoiminta 1.9.2015-31.8.2018 Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Harjulan Setlementti ry Sylvia-Koti yhdistyksen Kaupunkikylä Lahden ammattikorkeakoulu Lahden kaupunki osallistuu

Lisätiedot

Yhtenäinen työ- ja toimintakyvyn arviointi

Yhtenäinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Yhtenäinen työ ja toimintakyvyn arviointi 3.10.2017 Mitä on fasilitointi? Ryhmäprosessiohjausta > yhdistetään eri henkilöiden ja eri yksiköiden tietotaitoa Etsitään ajattelutavan muutosta > saadaan ihmiset

Lisätiedot

Näkökulmia kuntoutumiseen. Jari Koskisuu 2007

Näkökulmia kuntoutumiseen. Jari Koskisuu 2007 Näkökulmia kuntoutumiseen Jari Koskisuu 2007 Mielenterveyskuntoutuksen tehtävistä Kehittää kuntoutumisvalmiutta Tukea kuntoutumistavoitteiden saavuttamisessa Tukea yksilöllisen kuntoutumisen prosessin

Lisätiedot

Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke

Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Hyvinvointia osallisuustyöllä https://www.youtube.com/watch?v=twxk1pag5lu Mikä on Sokra? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra koordinoi

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö -kokemuksia moniammatillisesta klinikkaopetuksesta

Monialainen yhteistyö -kokemuksia moniammatillisesta klinikkaopetuksesta Monialainen yhteistyö -kokemuksia moniammatillisesta klinikkaopetuksesta Aikuissosiaalityön päivät 2017_Lahti Anne-Mari Jaakola yliopisto-opettaja VTM, kasvatus- ja perheneuvonnan erikoissosiaalityöntekijä

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITUS ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HANKKEEN KOKONAISBUDJETTI n. 4,6 milj., josta ESR osallistuu 80 %, omarahoitus 20 % HALLINNOI

Lisätiedot

CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN

CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-vammaisten aikuisten kuntoutusprosessi ja toimintakäytäntö Heidi Huttunen 22.9.2010 Invalidiliitto ry " Suomen CP-liitto ry 1 KUNTOUTUKSEN

Lisätiedot

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti Kasvatusohjaaja koulun arjessa Minna Lahti 25.10.2017 Taustaa OPS:in perusteet: Oppilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi Pisa-tutkimus: Oppilaiden kouluviihtyvyys huono Kasvavat haasteet koulun arjessa Kasvatusohjaajan

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN MONIPUOLISESSA PALVELUKESKUKSESSA

IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN MONIPUOLISESSA PALVELUKESKUKSESSA IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN MONIPUOLISESSA PALVELUKESKUKSESSA Kehittämisprojekti Logoterapeuttisen ajattelun hyödyntämisestä muistisairaiden hoidossa Kaija Ketonen & Kirsi Salmi 10.2.2015

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus: erityistoimenpiteistä osallisuuden tiloihin. Lehtori, VTT Ari Nieminen, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Sosiaalinen kuntoutus: erityistoimenpiteistä osallisuuden tiloihin. Lehtori, VTT Ari Nieminen, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) 1 Tuettu työllistyminen ja työllistymisen tukipalvelut 11.12.2017 Sosiaalinen kuntoutus: erityistoimenpiteistä osallisuuden tiloihin Lehtori, VTT Ari Nieminen, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) ari.nieminen@diak.fi

Lisätiedot

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Tavoitteena parantaa työllisyyttä sekä lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Lisätiedot

Ylitornion Väylä-hanke. Kuntalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi

Ylitornion Väylä-hanke. Kuntalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi Ylitornion Väylä-hanke Kuntalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi YLITORNION VÄYLÄ-projekti hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi MIKSI KENELLE MITÄ TAVOITELLAAN ASIAKASTYÖN TOIMINTA-MALLI

Lisätiedot

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta KP OTE Osallisuutta tukeva toiminta Osallisuutta tukevan toimintamallin kuvaus LUONNOS 21.6.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa

Lisätiedot

TEO-HANKE/LUONNOS - ASKELMALLI - PÄÄTAVOITTEET

TEO-HANKE/LUONNOS - ASKELMALLI - PÄÄTAVOITTEET TEO-HANKE/LUONNOS - ASKELMALLI - PÄÄTAVOITTEET 5.6.2019 / Asuntopäällikkö Jonas Nylén, Kiinteistötoimi TYÖKYKYÄ JA ELINVOIMAA OSALLISUUDESTA (TEO) HANKKEEN ASKELMALLI JATKOPOLUT Hankkeen kohderyhmä: Syrjäytymisvaarassa

Lisätiedot

Osallisuudesta potkua palveluiden kehittämiseen Päihdepäivät 2017, Sali Arkki klo

Osallisuudesta potkua palveluiden kehittämiseen Päihdepäivät 2017, Sali Arkki klo Osallisuudesta potkua palveluiden kehittämiseen Päihdepäivät 2017, Sali Arkki klo 12.30-14.30 tanja.hirschovits-gerz@thl.fi Sokra, THL 2 tanja.hirschovits-gerz@thl.fi 3 tanja.hirschovits-gerz@thl.fi Demokr

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari 11.11.2010 Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Haasteena lapsen oikeus päihteettömään elämään A-klinikkasäätiö > hoitopalvelutuotanto

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella oleville.

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue KÄYTTÖSUUNNITELMAT 2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.12.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN PALVELUALUEEN KÄYTTÖSUUNNITELMATAVOITTEET 2018 Terveyden edistäminen

Lisätiedot

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOT JA TYÖPAJAT Tuija Kautto Kohtaamo-hanke NUOREN VERKOSTO NUORTEN PALVELUIDEN OHJAUS MINISTERIÖIDEN OMAT HISSIT? ( vrt. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2015) OHJAAMOTOIMINNAN KULMAKIVET Kohderyhmänä

Lisätiedot

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja TAINA ERA JOHANNA MOILANEN

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja TAINA ERA JOHANNA MOILANEN SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN 1 Nuorten vanhempien suunta työuralle-hanke Manner-Suomen ESR-ohjelma,

Lisätiedot

Kykyviisari tulee, oletko valmis?

Kykyviisari tulee, oletko valmis? Kykyviisari tulee, oletko valmis? Muutoksen seuranta aikuissosiaalityössä mittareita ja menetelmiä asiakastyöhön ke 25.4.2018 Työterveyslaitos: Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Solmu-koordinaatiohanke

Lisätiedot

Hoivapalvelut Onnenpisara

Hoivapalvelut Onnenpisara Hoivapalvelut Onnenpisara Kuntouttavia luontolähtöisiä hoivapalveluja Perustettu v.2010 Henkilöstö 3hlö (yrittäjä + 2 työntekijää) koulutustaustaa; lähihoitajia,kehitysvammaisten ohjaaja, neuropsykiatrinen

Lisätiedot

TYÖPAJAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2013 alkaen Telakkatie 9, 57230 Savonlinna

TYÖPAJAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2013 alkaen Telakkatie 9, 57230 Savonlinna 1 TYÖPAJAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2013 alkaen Telakkatie 9, 57230 Savonlinna Työpajaa on suunniteltu Kuntakokeilun, aikuissosiaalityön sekä vammaispalvelujen yhteistyönä palvelemaan vammais- ja työllisyyspalvelujen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke

VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOTOIMINTA KEHITTYY Toimijoita syksyllä 2015 yli 30, mukana yli 80 kuntaa Monta aaltoa - Osa toiminut pidempään, osa aloittanut vuoden

Lisätiedot

Laukaan SOSKU:n tiedoite syksy 2017

Laukaan SOSKU:n tiedoite syksy 2017 Laukaan SOSKU:n tiedoite syksy 2017 Tervehdys! Tässä vaiheessa hanketta on jo viimeistään mietittävä mitä toiminnasta halutaan jäävän elämään ja miten. Järjestimme THL:n kanssa 3.10. työpajan Laukaassa

Lisätiedot

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Kelan rooli nuorisotakuun toimeenpanossa Sidosryhmien (ELY-keskukset, TE-toimistot, kunnat) ja Kelan vakuutuspiirien odotukset

Lisätiedot

Työllistämistä vai kuntoutusta?

Työllistämistä vai kuntoutusta? Työllistämistä vai kuntoutusta? Raija Kerätär Kuntoutuslääkäri, työterveyshuollon erikoislääkäri, työnohjaaja www.oorninki.fi työttömyysaika Pitkäaikaistyöttömät/työttömät Poikkileikkaus työttömistä hetkellä

Lisätiedot