Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä
|
|
- Kalevi Salo
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä Tutkija-kehittäjä /THL
2 SOSKU kehittämishanke Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma, toimintalinja 5: Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta) Toteuttajina THL, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä (FSHKY), Jyväskylän kaupunki, Järvenpään kaupunki, Kuntoutussäätiö, Laukaan kunta, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Mikkelin kaupunki, Rovaniemen kaupunki, Seinäjoen kaupunki ja Vantaan kaupunki Hankkeessa kehitetään ja testataan sosiaalisen kuntoutuksen toimintamalleja Tutkimus ja koulutus osana kehittämistyötä Tavoitteena myös tiedontuottaminen lainsäädäntötyön tueksi 2
3 Sosiaalisen kuntoutuksen juuret Sosiaalinen kuntoutus uuteen sosiaalihuoltolakiin 2015 (1301/2014) Käsitteellä kuitenkin jo 50 vuoden historia, määrittely ollut ongelmallista Kohderyhmänä vammaiset ja vammautuneet henkilöt, painopisteenä kuntoutettavan yksilön auttaminen mahdollisimman normaaliin elämään Suhde muuhun kuntoutusjärjestelmään? 1970-luvulla yleistynyt kuntoutuksen nelijako; lääkinnällinen, ammatillinen, kasvatuksellinen, sosiaalinen Käsitettä pidetty mm. koko kuntoutusjärjestelmän kattokäsitteenä, koko kuntoutustoimintaa läpäisevänä periaatteena sekä jättömaana Yksilön vai ympäristön ja yhteiskunnan kuntouttamista/sopeuttamista? 1980-luvulla esitettiin kuntoutuksen yläkäsitteeksi, mutta myös muiden kuntoutusmuotojen kanssa rinnakkaisena ja vuorottaisena 3
4 Sosiaalisen kuntoutuksen juuret Sosiaalinen kuntoutus on ympäristösidonnainen prosessi, jonka tavoitteena on sosiaalinen toimintakyky. Prosessin aikana pyritään minimoimaan ne toimintaesteet, joita esiintyy interaktiossa vammaisen ja hänen ympäristönsä välillä. Toisin sanoen yksilön kyky ja mahdollisuudet käyttää tai hyödyntää ympäristöä ja sen palveluja optimoituu ja yksilö kasvaa integroidusti yhteisönsä tasavertaiseksi jäseneksi (Rehabilitation International Finnish National Committee neuvottelukokousten työryhmämääritelmä, 1982/83.) 4
5 Sosiaalisen kuntoutuksen juuret Kuntoutuksen sosiaalinen ulottuvuus vahvistunut 1990-luvun alusta aktiivisen sosiaalipolitiikan, vaikeasti työllistyvien työtoiminnan kehittämisen sekä aikuissosiaalityön kehittämisen myötä Aktivointi- sekä EU-vetoisen inkluusiopolitiikan vaikutuksesta kohderyhmät laajentuneet ja menetelmät muuttuneet kirjaviksi (esim. laki kuntouttavasta työtoiminnasta 189/2001) Sosiaalisen kuntoutuksen merkitys syrjäytymisvaarassa olevien tai jo syrjäytyneiden henkilöiden sosiaalisen osallisuuden tukemisessa korostunut Tavoitteena useimmiten sosiaalihuollon asiakkaiden työmarkkinavalmiuksien sekä elämänhallinnan edistäminen, tai toimintakyvyn ja elämänhallinnan ylläpito silloin, kun työllistyminen avoimille työmarkkinoille ei ole mahdollista Haasteina aktivoivien ja selkeiden palvelukonseptien kehittäminen sekä työprosessien, työnjaon, asiakasvalikoinnin ja ohjauksen mallien kehittäminen HE 164/2014, 5
6 Sosiaalihuoltolain (1301/2014) soveltamisoppaan määritelmässä Edistetään kaikkien yhteiskunnan jäsenten yhtäläisiä mahdollisuuksia päästä niihin vuorovaikutussuhteisiin, toimintoihin ja rakenteisiin, jotka muodostavat jokapäiväisen elämän perustan; periaatteena on yksilön integroituminen yhteiskuntaan kykyjään ja suoriutumistaan vastaavalla tavalla Ristiriita ministeriön määritelmän kanssa: Sosiaalisella kuntoutuksella tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen osallisuuteen vahvistamalla kuntoutettavan sosiaalista toimintakykyä ja sosiaalisen vuorovaikutuksen edellytyksiä. 6
7 Sosiaalihuoltolain (1301/2014) soveltamisoppaan määritelmässä Käytännössä arkielämän taitojen oppimista, päihteettömän arjen hallintaa, koulutukseen tai työhön tarvittavien asioiden harjoittelua tai tukea ryhmässä toimimiseen Tavoitteena vahvistaa henkilön kykyä selviytyä arkipäivän toiminnoista, vuorovaikutussuhteista ja oman toimintaympäristönsä rooleista Huomioitava esimerkiksi pitkään jatkuneen työttömyyden seuraukset, hahmotus- ja oppimishäiriöt, vammaisuudesta sekä mielenterveys- ja käyttäytymishäiriöistä johtuvat sosiaalisen kuntoutuksen tarpeet sekä väkivaltakokemukset Taustalla oltava ymmärrys kokonaisvaltaisen työskentelyn välttämättömyydestä kun ongelmat ovat kasautuneet ja pitkittyneet Liitettävä osaksi monialaista kuntoutusjärjestelmää ja toteutettava tiiviissä yhteistyössä lääkinnällisen, ammatillisen ja kasvatuksellisen kuntoutuksen kanssa ( adf6-94ca18815f1b) 7
8 Sosiaalihuoltolain (130/2014) sosiaalista kuntoutusta koskeva 17 on väljä: Laaja-alaisuuden ja yleisluontoisuuden vuoksi 17 voidaan helposti sivuuttaa Toisaalta jättää kunnille tilaa suunnitella ja toteuttaa sosiaalisen kuntoutuksen palvelut tarvelähtöisesti Mutta rakenteellisista tekijöistä (palvelujärjestelmä, resurssit, väestörakenne ja työttömyysaste), asiakkaiden tarpeista sekä sosiaalisesta kuntoutuksesta vallitsevasta ymmärryksestä johtuen sosiaalisen kuntoutuksen kohderyhmät, sisältö sekä toteutustavat vaihtelevat kunnittain 8
9 Väljyydestä johtuen kuntien pohdittavana: Mistä tietää, että asiakas tarvitsee sosiaalista kuntoutusta? Kenelle ja miksi sosiaalisen kuntoutuksen palveluita järjestetään? Millä tavoin ja kuka/mikä taho tarvetta arvioi? Miten luoda edellytyksiä asiakkaiden kuntoutumisvalmiudelle ja osallistumiselle? Mitkä ovat palvelun tavoitteet ja mitä palvelussa tehdään niiden saavuttamiseksi? Mistä tietää, että asiakas on kuntoutumassa/kuntoutunut? Millä tavoin kuntoutumisen prosessia arvioidaan? Mitä sosiaalisen kuntoutuksen rinnalla tai sen jälkeen on tehtävä? Minne palvelusta ohjataan, miten asiakkuus todetaan päättyneeksi? Miten mahdollistaa asiakkaiden siirtyminen tuen tarvitsijoista toimijoiksi ja myös kuntoutuksen toteuttajiksi ammattilaisten rinnalle? Mitä olisi yhteistoimijuus, miten sitä rakennetaan? 9
10 Sosiaalisesta toimintakyvystä: Voidaan määritellä yksilölliseen ja yhteisölliseen kasvuun ja kehitykseen pyrkiväksi sosiaalista toimintaa ohjaavaksi ja tulevaisuuteen orientoituneeksi asenteeksi itseä ja muita kohtaan (HE 164/2014) Sosiaalisessa kuntoutuksessa kyse ihmisen voimaannuttamisesta (empowerment) hänen omassa toimintaympäristössään niin, että hänen toimijuutensa vahvistumisen myötä myös voimavarat jonkin olemassa olevan tilanteen tai olosuhteiden muuttamiseksi kasvavat uudenlaiset tulevaisuushorisontit tulevat näkyviksi ja mahdollisiksi Mutta - sosiaaliseen toimintakykyyn vaikuttavat myös toimintaympäristön asettamat odotukset, mahdollisuudet ja rajoitukset kuten myös henkilön käytössä olevat taloudelliset resurssit 10
11 11
12 Osallisuuden ulottuvuudet
13 Sosiaalisen voimavaraistamisen prosessi? 13
14 Yleisperiaatteet ja karkeat linjat Toimenpiteiden ja palveluiden yleisinä tavoitteina aina asiakkaan sosiaalisen toimintakyvyn vahvistaminen syrjäytymisen torjuminen ja osallisuuden edistäminen Työelämävalmiuksia edistävää toimintaa Sosiaalista osallisuutta edistävää toimintaa Yksilötyöskentelyä Ryhmätoimintaa Vapaaehtoisuus velvoittavuus? Sopeuttava funktio? Voimaannuttava ja vapauttava funktio? Yhteistoimijuus? Yksilö, ryhmä vai alue- tai yhdyskuntatyötä? 14
15 Kontaktit ja kuuluminen osallisuus yhteisöissä Itsetunto, itseluottamus, itseilmaisu, vuorovaikutuskyvyt kyky luoda ihmissuhteita ja liittyä muihin, kyky ylläpitää yhteyksiä, kyky huolehtia muista, kyky toimia (perheen)jäsenenä, tunteiden hallinta Yksilötyössä: intensiivinen asiakastyö, kotikäynnit, jalkautuminen ja työskentely kentällä ja ihmisten arjessa, rinnalla kulkeminen Ryhmätoiminnoissa: vertaisryhmätoiminta, taide-, luonto- ja liikuntalähtöisten menetelmien hyödyntäminen Alue-, yhteisö- tai yhdyskuntatyössä (rakenteellinen sosiaalityö): sosiaalisesti esteettömien ja osallisuutta edistävien tilojen luominen ja käyttöönotto Osallisuuden edistäminen: Yksinäisyysryhmä (Jyväskylä) Torstain tähtihetki ryhmä (Laukaa) Tekemistä arkeen ryhmät, Soppa-torstai (Seinäjoki) Pop Up Pakopeli, nuorten kohtaamispaikan markkinoiminen (Seinäjoki) Heikankehän asukastila ryhmä (FSHKY) Matala kynnys: Ryhmämuotoinen sosiaalinen vahvistaminen Rantavitikankoululla (Rovaniemi) Maahanmuuttajaopiskelijoiden pienryhmätyöskentely (Rovaniemi) Matalankynnyksen vertaistuellinen ryhmätoiminta,nonstop (Vantaa) 15
16 Kasvaminen ja kehittyminen osallistuminen maailmaan Itsen ja ympäristön tiedostaminen, itsestä huolehtiminen, arjesta selviäminen, kyky asioida, kyky ottaa vastuuta, kyky organisoida, kyky suunnitella tulevaa, kyky sopeutua, riippuvuuksien hallinta Yksilötyössä: Asiakkaiden ohjaaminen ja vieminen palvelujen piiriin, palvelujen käyttöön opastaminen ja rohkaiseminen, yhdessä tekeminen arkeen liittyvissä asioissa (siivoamista, ruoan laittamista, asioiden hoitamista eri virastoissa) Ryhmätoiminnoissa: vertaisryhmätoimintaa, taide-, luonto- ja liikuntalähtöisten menetelmien hyödyntämistä, terveydenedistämisryhmät, vertaisneuvojakoulutus Alue-, yhteisö- tai yhdyskuntatyössä (rakenteellinen sosiaalityö): yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa uusien toimintamuotojen kehittämiseksi, ammattilaisten ja viranomaisten osallistaminen ja sitouttaminen yhteiskehittämiseen Terveysteemat: Liikunta- ja ravinto-ohjaus ryhmä (Laukaa) Keltainen torstai (toiminnallinen hyvinvointiryhmä) (Laukaa) Green care menetelmät: Palstaviljely (Seinäjoki, Jyväskylä) Hevosvoimaa-ryhmät, Tallitiimi (Laukaa) Kehittämisryhmät: Aikuissosiaalityön asiakasraadit (esim. Jyväskylä) Kehittäjä-asiakasryhmät 16
17 Toimeentulo/itsensä elättäminen- osallistuminen koulutus- ja työmarkkinoille Ajan- ja arjenhallinta kyky asioida, kyky tavoitella tulevaa, kyky hankkia koulutus, kyky tehdä työtä Yksilötyössä: ensisijaisten etuuksien piiriin saattaminen, asunnon hankkiminen/ylläpitäminen, muunlaisen kuntoutuksen piiriin saattaminen, uusien tulevaisuusnäkymien avaaminen ja motivointi eteenpäin Ryhmätoiminnassa: kuntouttavaa työtoimintaa, työsalitoimintaa, avotyötoimintaa, työ- ja päivätoimintaa Alue-, yhteisö- tai yhdyskuntatyössä (rakenteellinen sosiaalityö): vaikuttamistyötä paikallisten työmarkkinoiden kuntouttamiseksi ja muuttamiseksi osallistavimmiksi, yhteistyö paikallisten työnantajien ja oppilaitosten kanssa Työelämävalmiuksien edistäminen Kuntouttava työtoiminta (Vantaa, Seinäjoki) Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta (Laukaa) 17
18 Itsensä toteuttaminen osallisuus kansalaisyhteiskunnassa Innostuminen, liikkeelle lähteminen kyky osallistua, kyky harrastaa Yksilötyössä: Asiakkaiden ohjaaminen ja vieminen eri vapaa-ajan toimintojen piiriin (teatteri, musiikki, urheilu ja liikunta, palstaviljely, jne.) sekä näihin toimintoihin motivointi ja rohkaiseminen Ryhmätoiminnassa: Yhteisosallistuminen eri vapaa-ajan toimintoihin, ideoista toimintaan uusien ryhmien perustaminen ja uudenlaisen toiminnan luominen Alue-, yhteisö- tai yhdyskuntatyössä (rakenteellinen sosiaalityö): Yhteistyön virittäminen ja vahvistaminen paikallisten vapaa-ajan, kulttuurin ja liikuntatoimijoiden kanssa. Paikallisiin rakenteisiin vaikuttaminen niin, että yhä useammat julkiset/yleishyödylliset vapaa-ajan ja harrastusmaailman mahdollisuudet olisivat kohderyhmälle avoimia ( saavutettavuus, maksuttomuus, esteettömyys, jne ) Luovat menetelmät: Kombi-bänditoiminta (Seinäjoki). Kuhan selviit, arki on draamaa ryhmä (Mikkeli/Essote) Käsityöryhmä (Laukaa) Askel elämään ryhmä (romanit) (Laukaa) 18
19 KIITOS! Lisätietoja SOSKU hankkeesta: Yhteystiedot: tutkija-kehittäjä puh sähköposti: 19
Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä
Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä Tutkija-kehittäjä /THL 5.10.2017 SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua
Sosiaalinen kuntoutus - mitä tavoittelemme ja miten?
Sosiaalinen kuntoutus - mitä tavoittelemme ja miten? Tutkija-kehittäjä /THL 14.9.2017 SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -
Sosiaalinen kuntoutus
Sosiaalinen kuntoutus Käsitteellistä tarkastelua ja katsaus tulevaan THL/ Sosku-kehittämishanke Helka Raivio 19.1.2017 SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää
Sosiaalisen kuntoutuksen käsitteellistä tarkastelua Pro Sos hankevierailu/lahti
Sosiaalisen kuntoutuksen käsitteellistä tarkastelua Pro Sos hankevierailu/lahti SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Tampere Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat
Mikkeli, Helka Raivio/THL
Kiteytyksiä sosiaalisen kuntoutuksen tehtävästä ja työotteesta Mikkeli, 18.5.2018 /THL Sosiaalisen kuntoutuksen ja hanketyöskentelyn lähtökohdista SOSKU hankkeen ylätavoitteena selkeyttää ja yhtenäistää
Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena
Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena 7.6.2016 Sosiaalinen kuntoutus tarkoittaa - Tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen osallisuuteen vahvistamalla sosiaalista toimintakykyä
Osallisuus käsitteenä
Osallisuus käsitteenä Mistä puhumme, kun puhe on osallisuudesta?, tutkija-kehittäjä./sosku-hanke, THL SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua ja työtä
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 7.3.2018 Vantaa Jarno Karjalainen SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat ideoivat,
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 7.5.2018 Hämeenlinna Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset
Laadukas sosiaalinen kuntoutus Helka Raivio/THL
Laadukas sosiaalinen kuntoutus 26.11.2018 /THL Taustaa Valtakunnallinen, ESR-rahoitteinen sosiaalisen kuntoutuksen kehittämishanke (SOSKU) 1.4.2015-31.12.2018 Toteuttajina THL, Diakonia-ammattikorkeakoulu,
Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen
Party-hankkeen väliseminaari Salo Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen Fasilitoinnin menetelmin 2015-2017 PARTY Rauma Työkykykoordinaattori Mitä fasilitointi on? - Ryhmäprosessiohjausta ->
Yhtenäinen työ- ja toimintakyvyn arviointi
Yhtenäinen työ ja toimintakyvyn arviointi 3.10.2017 Mitä on fasilitointi? Ryhmäprosessiohjausta > yhdistetään eri henkilöiden ja eri yksiköiden tietotaitoa Etsitään ajattelutavan muutosta > saadaan ihmiset
Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke
Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke Sosiaalinen osallisuus tulee, oletko valmis? - seminaari, Jyväskylä 7.10.2015 Jarno Karjalainen 7.10.2015 Sosiaalinen kuntoutus sosiaalihuoltolaissa Sosiaalisella kuntoutuksella
SOSIAALINEN KUNTOUTUS
SOSIAALINEN KUNTOUTUS Keskeiset, yhdistävät elementit ja näkökulma? Tutkija-kehittäjä /THL 7.3.2018, Vantaa SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua
Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?
Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-
Enemmän sosiaalista toimintakykyä, lisää osallisuutta!
Enemmän sosiaalista toimintakykyä, lisää osallisuutta! SOSKU-kehittämishankkeen loppuraportin esittely Tutkija-kehittäjä /THL 23.3.2018, Paasitorni Raportin tuotantoprosessista Raportti kirjoitettu yhteiskirjoittamisen
Osallisuus ja työmarkkinavalmiudet - sosiaalisen kuntoutuksen näkökulma Matti Tuusa Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö Syyskuu 2017
Osallisuus ja työmarkkinavalmiudet - sosiaalisen kuntoutuksen näkökulma Matti Tuusa Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö Syyskuu 2017 Toimintakyvyn ulottuvuudet Fyysinen ulottuvuus: - arkielämään
Näin me se tehtiin. Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa Laukaan Sosku. Prosos seminaari Helsinki 6.10.
Näin me se tehtiin Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa 2015-2017 Laukaan Sosku Prosos seminaari Helsinki 6.10.2017 Seija Kerkelä 6.10.2017 SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018
KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta
KP OTE Osallisuutta tukeva toiminta Osallisuutta tukevan toimintamallin kuvaus LUONNOS KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa ja koordinoida
Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen
Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta
TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti
TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa
Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus
Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden
#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa
#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 25.-26.1.2017 Lahti Sibeliustalo Kaisa Hujanen Johtava sosiaalityöntekijä Lahden aikuissosiaalityö 23.1.2017 Kaisa Hujanen
SOSKU-hankkeen keskeisiä tuloksia
SOSKU-hankkeen keskeisiä tuloksia Osallisuuden monet muodot sosiaalisessa kuntoutuksessa -työpaja Jarno Karjalainen 4.10.2017 Jyväskylä SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden
Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat
Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Jyväskylä SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat
Miten sosiaalista kuntoutusta voisi kehittää kunnallisen sosiaalityön viitekehyksessä
Matti Tuusa Miten sosiaalista kuntoutusta voisi kehittää kunnallisen sosiaalityön viitekehyksessä Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö Lokakuu 2017 SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-
Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)
Sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallin kehittäminen Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö käsittelee sosiaalista kuntoutusta: sen taustoja,
Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö Ari Nieminen (Diak), Helka Raivio (THL) & Jaana Eubanks (Vantaa)
Sosiaalisen kuntoutuksen jatkopolut mitä on ja mitä puuttuu? Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 13.6.2017 Ari Nieminen (Diak), (THL) & Jaana Eubanks (Vantaa) Sosiaalisen kuntoutuksen tarkoitus Tavoitteena
Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä
#SOKRA Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä Sakari Kainulainen, asiantuntija, dosentti Sosiaalinen kuntoutus Osana julkisia palveluita Ihmisen hyvänä Maakunnan hyvinvoinnin tuotanto Ristiriita yksilön
Sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyön tuloksia
Sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyön tuloksia 14.11.2017 Mikkeli Jarno Karjalainen SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat ideoivat, luovat,
Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen
Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Lahti Palvelupäällikkö Tuula Kähäri ja sosiaaliohjaaja Henna Nousiainen (Eksote)
LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN
LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN Sosiaalinen kuntoutus tavoitteena osallisuus Kuntoutusakatemia 13.12.2012 Aulikki Kananoja ylisosiaalineuvos SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN POHDINTAA 1970-LUVULLA
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 23.3.2018 Paasitorni, Helsinki Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden
SOSKU-hankkeen kokemuksia luovasta toiminnasta
SOSKU-hankkeen kokemuksia luovasta toiminnasta 27.9.2018 Metropolia, Helsinki Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Jarno Karjalainen SOSKU-hanke SOSKU-hankkeen kokemuksia yleisesti
SOTE- ja maakuntauudistus
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus
Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014
Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö
KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta
KP OTE Osallisuutta tukeva toiminta Osallisuutta tukevan toimintamallin kuvaus LUONNOS 21.6.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa
Yhteiskehittämisellä kohti osallisuutta ja vaikuttavaa sosiaalista kuntoutusta
Yhteiskehittämisellä kohti osallisuutta ja vaikuttavaa sosiaalista kuntoutusta SOTE-laatuhautomo: hyvinvoinnin ja vaikuttavuuden laatukriteereitä etsimässä Jyväskylä 11.4.2017 Kaisa Sosiaalisen kuntoutuksen
Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo
Kevään 2018 ESR- ohjelmatilanne TL5 Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo 29.5.2018 TL5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta
Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa
Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa asiakkaan toimintakyvyn vahvistamista syrjäytymisen torjumista osallisuuden edistämistä 4 sosiaaliohjaajaa 2 lähihoitajaa UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI MÄÄRITTÄÄ SOSIAALISEN
Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus
Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki
Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen
Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti
MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief
MIEPÄ -kuntoutusmalli Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari 15.1.2014 Amira Bushnaief MIEPÄ RAY:n rahoittama kehityshanke vuosina 2003-2010 Oulun kaupungin
Osallisuutta yhteiskehittämisellä sosiaalisessa kuntoutuksessa
Osallisuutta yhteiskehittämisellä sosiaalisessa kuntoutuksessa Sosiaalityö muutoksessa uutta ajattelua asiakastyöhön PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Keski-Suomen osahankkeen seminaari
EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus
EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus 070514 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma
Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla
Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan
Näin me se tehtiin. Laukaan Sosku. Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa Seija Kerkelä
Näin me se tehtiin Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa 2015-2017 Laukaan Sosku Seija Kerkelä SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA
Miltä sosiaalisen kuntoutuksen nykytilanne ja tulevaisuus näyttävät kunnissa. Jarno Karjalainen Kuntoutussäätiö
Miltä sosiaalisen kuntoutuksen nykytilanne ja tulevaisuus näyttävät kunnissa Jarno Karjalainen Kuntoutussäätiö Esityksen rakenne Sosiaalista kuntoutusta koskevan kuntakyselyn tuloksia Valtakunnallisen
Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke
Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Hyvinvointia osallisuustyöllä https://www.youtube.com/watch?v=twxk1pag5lu Mikä on Sokra? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra koordinoi
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen
STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse?
STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? Alueelliset työpajapäivät 10.6.2015 Tampere Mea Hannila-Niemelä projektipäällikkö Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016), TPY www.tpy.fi Sisältöä Hankkeesta
Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut
Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut Lausuntopalaute Valmennuksen ja tuen suhdetta sosiaalihuoltolain mukaiseen sosiaaliohjaukseen ja
Itä-Suomen Varikko 2015-2017 (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli 16.6.2015 1
Itä-Suomen Varikko 2015-2017 (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli 16.6.2015 1 Itä-Suomen Varikot 16.6.2015 2 Varikon tavoitteet Sosiaalisen osallisuuden vahvistaminen ja tukeminen Köyhyyden torjuminen
Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta
ESR ohjelmakausi 2014-2020 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriö Rakennerahastot: valtakunnalliset teemat Rakennerahastojen (EAKR ja ESR) rahoitus
KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU
KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu
SOSIAALINEN KUNTOUTUS. Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@ulapland.fi POSKEn seminaari 3.2.2013
SOSIAALINEN KUNTOUTUS Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@ulapland.fi POSKEn seminaari 3.2.2013 Sosiaalinen kuntoutus Sosiaalisella kuntoutuksella tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen
Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.
Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.2015 Niina Helminen Anri Tanninen Yleistä Tupalasta Kiinteistöt omistaa
KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA
KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa
Muutoksia tulossa? Kuntouttavasta työtoiminnasta sosiaaliseen kuntoutukseen Matti Tuusa Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö 28.9.
Muutoksia tulossa? Kuntouttavasta työtoiminnasta sosiaaliseen kuntoutukseen Matti Tuusa Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö 28.9.2016 Sosiaalinen kuntoutus lakisääteiseksi Sosiaalihuoltolaki voimaan
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA
Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR
Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,
NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA
NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA TOIMIJAT: OULUN KAUPUNGIN SOSIAALITYÖ, OSNA JA NUORTEN YSTÄVÄT SOSIAALITYÖLLÄ ASIAKKUUDEN HALLINTA KOKO PROSESSIN. VERKOSTOISSA MUKANA KAUPUNGIN
Yhteiskehittäminen Jyväskylän Soskuhankkeessa ja aikuissosiaalityössä ammattilaiset ja asiakkaat kehittäjäkumppaneina
Yhteiskehittäminen Jyväskylän Soskuhankkeessa ja aikuissosiaalityössä ammattilaiset ja asiakkaat kehittäjäkumppaneina Kokemuksellinen asiantuntijuus VII seminaari Kokemuksellinen asiantuntijuus kuntien
Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää?
Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Osallisuus osana arkea 19.3.2019 Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Osallisuus on Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.
SOSIAALINEN KUNTOUTUS KÄSITE JA KÄYTÄNNÖN SISÄLTÖ. Mistä uusia ideoita asiakastyöhön? HUS 10.9.2013. Aulikki Kananoja
SOSIAALINEN KUNTOUTUS KÄSITE JA KÄYTÄNNÖN SISÄLTÖ Mistä uusia ideoita asiakastyöhön? HUS 10.9.2013 Aulikki Kananoja SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KÄSITTEESTÄ (1) Kaksi lähestymistapaa: Toiminnallinen: se osa
Uusi lainsäädäntö tuo uusia mahdollisuuksia
Uusi lainsäädäntö tuo uusia mahdollisuuksia Sirkka Sivula ja Sanna Ahola 17.5.2017 Sanna Ahola 1 Sosiaalinen kuntoutus sosiaalihuoltolaissa Sosiaalisella kuntoutuksella tarkoitetaan sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämishankkeen (SOSKU) hyviä käytäntöjä
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämishankkeen (SOSKU) hyviä käytäntöjä Merja Paulasaari Forssan osahanke Saksankujan aamupala 1krt/vk, kerrostalon kerhotilassa Osallistuminen vapaaehtoista
Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?
Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke
Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus
Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN SEMINAARI Helsinki 6.10.2016 Jutta Paavola Mieleen palautus 1 Sosiaalihuollon ja sosiaalityön ensisijainen tehtävä: Hyvinvoinnin ylläpitäminen
Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen
Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa
Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.
Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät
Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus
Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA
Näkemykset sosiaalisesta kuntoutuksesta kunnissa
Näkemykset sosiaalisesta kuntoutuksesta kunnissa Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen 14.9.2017 Seinäjoki Kuntakysely Julkaisu THL.n verkkosivuilla: https://www.thl.fi/fi/tutkimus-jaasiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/sosku/sosiaalinenkuntoutus/kuntakysely
UUDISTUVAT VAMMAISTEN TYÖ- JA PÄIVÄTOIMINTAPALVELUT
UUDISTUVAT VAMMAISTEN TYÖ- JA PÄIVÄTOIMINTAPALVELUT Keskustelutilaisuus 2.3. ja 22.3.2017 Nina Sohlberg-Ahlgren vammaisten työ- ja päivätoiminnan päällikkö VAMMAISTEN TYÖ- JA PÄIVÄTOIMINTA 9 työ- ja päivätoimintaa
Sosiaalinen kuntoutus - Vantaan SOSKU-hankkeen seminaari Sosiaalisen kuntoutuksen työpaja
Sosiaalinen kuntoutus - Vantaan SOSKU-hankkeen seminaari 7.3.2018 Sosiaalisen kuntoutuksen työpaja Tutkija Mari Ruuth, Kuntoutussäätiö Kuntoutussäätiön ja SOSKU-osahankkeen esittely Kuntoutuksen tutkija,
Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä
Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa 2015-2017 Laukaan Sosku Prosos seminaari Helsinki 6.10.2017 Työpajan esitys Seija Kerkelä 6.10.2017
Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen
Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus Susanna Rahkonen 7.2.2018 Uudistettavat palvelut Vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen
Osallisuudesta potkua palveluiden kehittämiseen Päihdepäivät 2017, Sali Arkki klo
Osallisuudesta potkua palveluiden kehittämiseen Päihdepäivät 2017, Sali Arkki klo 12.30-14.30 tanja.hirschovits-gerz@thl.fi Sokra, THL 2 tanja.hirschovits-gerz@thl.fi 3 tanja.hirschovits-gerz@thl.fi Demokr
Parempi diili, kuntoutuksesta arjen valintoihin
Parempi diili, kuntoutuksesta arjen valintoihin Mika Paasolainen 28.09.2011 Ketään ei voida pakottaa elämään ihmisarvoista elämää mutta hänet voidaan kohdata ihmisyyttä kunnioittavalla tavalla, joka tarjoaa
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku
Sosiaalinen kuntoutus kansalaisosallisuutta tuottamassa?
Sosiaalinen kuntoutus kansalaisosallisuutta tuottamassa? Outi Hietala, VTM tutkija-kehittäjä, Kuntoutussäätiö 1 Kolmannen ja julkisen sektorin palveluyhteistyö monitahoisessa kuntoutuksessa (KoJu) hanke
TYÖPAJAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2013 alkaen Telakkatie 9, 57230 Savonlinna
1 TYÖPAJAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2013 alkaen Telakkatie 9, 57230 Savonlinna Työpajaa on suunniteltu Kuntakokeilun, aikuissosiaalityön sekä vammaispalvelujen yhteistyönä palvelemaan vammais- ja työllisyyspalvelujen
Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult
Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain
SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja TAINA ERA JOHANNA MOILANEN
SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN 1 Nuorten vanhempien suunta työuralle-hanke Manner-Suomen ESR-ohjelma,
Laukaan SOSKU:n tiedoite syksy 2017
Laukaan SOSKU:n tiedoite syksy 2017 Tervehdys! Tässä vaiheessa hanketta on jo viimeistään mietittävä mitä toiminnasta halutaan jäävän elämään ja miten. Järjestimme THL:n kanssa 3.10. työpajan Laukaassa
Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla
Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Kuntamarkkinat 10.9.2014 Mea Hannila-Niemelä & Pirjo Oulasvirta-Niiranen Startti parempaan elämään -juurruttamishanke Valtakunnallinen työpajayhdistys
Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen
Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen
Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto
Parempaa huomista ihmisille Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Porvoo 20.4.2016 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Yhdistykset hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön
Valtakunnallinen teema: Osallisuus
21. lokakuuta 2014 / 1 Valtakunnallinen teema: Osallisuus Toimintalinja 5: Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Toimenpidekokonaisuudet: Heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien sosiaalisen osallisuuden
Laukaan Soskun kokemuksia sosiaalisesta kuntoutuksesta
Laukaan Soskun kokemuksia sosiaalisesta kuntoutuksesta 2015-2017 Prosos Pikassos Oy Työpaja 24.11.2017 Seija Kerkelä Esityksen runko Hankkeen esittely: tausta, tavoitteet, määrät, asiakkaat ja verkosto
Aikaisempia tuloksia - Virta I
Virta II: tausta Kainuun tulottomat alle 25 -vuotiaat nuoret, noin 250-300 (henkilöä?) Valtakunnallinen kehittämiskonteksti Virta I hankkeen tulokset / havainnot Aikaisempia tuloksia - Virta I Nuorten
Osallisuutta kuntoutuksesta hankkeessa kehitetty työtoiminnan malli
Osallisuutta kuntoutuksesta hankkeessa kehitetty työtoiminnan malli Sisällys Johdanto... 2 1. Työtoiminnan sisällöt... 3 2. Työtoiminnan mallit 5 2.1 Starttityötoiminta... 6 2.2 Kartoittava työtoiminta...
Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät