Osallisuutta kuntoutuksesta hankkeessa kehitetty työtoiminnan malli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osallisuutta kuntoutuksesta hankkeessa kehitetty työtoiminnan malli"

Transkriptio

1 Osallisuutta kuntoutuksesta hankkeessa kehitetty työtoiminnan malli

2 Sisällys Johdanto Työtoiminnan sisällöt Työtoiminnan mallit Starttityötoiminta Kartoittava työtoiminta Osallistava työtoiminta Työelämään suuntaava työtoiminta Laatukriteerit... 10

3 2 Johdanto Käsissäsi oleva Työtoiminnan malli on syntynyt Osallisuutta kuntoutuksesta (OsKu) hankkeen kehittämistyön tuloksena vuosina Hankkeella pyrittiin vastaamaan uudistuneen sosiaalihuoltolain (sosiaalinen kuntoutus), valmisteilla olleen työelämäosallisuuden erityislain (teos-työryhmän loppuraportti), työmarkkinatuen rahoitusuudistuksen sekä uudistuneen TYP lain mukanaan tuomiin haasteisiin. Kunnat haastettiin entistä vahvemmin vastaamaan osaltaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien työelämäosallisuuden ja toimintakyvyn edistämisestä. OsKu hankkeen tavoitteena oli vahvistaa kaikkein heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien työ- ja toimintakykyisyyttä ja yhteiskunnallista osallisuutta kehittämällä kohderyhmää tukevia kuntouttavia palveluja ja niiden sisältöjä. Kehittämistyössä olivat tiiviisti mukana hankekuntien aikuissosiaalityö sekä työllistymistä edistävien palvelujen parissa toimivat työntekijät. Hanke toteutettiin ESR-rahoitteisena. Hanke toimi Lapuan kaupungin, Järvi - Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen sekä Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymän alueella. Työtoiminnan kehittämisen ensisijaisena tavoitteena oli tuottaa laatua työtoimintaan, jopa tuottaa eräänlainen laatulupaus asiakkaalle, joka työtoimintaan osallistuu. Prosessia kehittämällä ja jäsentelemällä pystytään tarjota asiakas- ja tarvelähtöisempää palvelua, joka parhaimmillaan tuottaa työ- ja toimintakyvyn- sekä osallisuuden vahvistumista ja sitä kautta positiivisia siirtymisiä. Kehittämistyön taustalla oli koko ajan taustalla ajatus siitä, että olemme kehittämässä kaikkien kolmen kunnan järjestämisvastuulla olevan työtoiminnan sisältöjä (sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta, kuntouttava työtoiminta ja erityishuoltolain mukainen työtoiminta).

4 3 1. Työtoiminnan sisällöt OsKu - hankkeessa työtoiminnan sisältöjä lähdettiin miettimään asiakkaiden tarpeiden / asiakaskategorioinnin kautta. Mitä asioita asiakkaan kanssa käsitellään ja jutellaan itse työn tekemisen ohessa? Mitä havainnointitietoa asiakkaasta ja hänen elämänhallinnastaan ja toimintakyvystään pystytään kertoa? Minkä asian asiakkaan elämässä pitää kohentua, että hänellä olisi mahdollisuus osallistua aktiiviseen työelämään? Näiden pohjalta työtoiminnan sisältöä lähdettiin kehittämään sekä elämänhallinnan vahvistamisen että työelämävalmiuksien edistämisen näkökulmasta. Lopputuloksena syntyi työtoiminnan sisältöjen jaottelu kolmeen eri teemaan jotka ovat; elämänhallinnan vahvistaminen, työelämävalmiuksien edistäminen ja työn tekeminen. Elämänhallinta on käsitteenä laaja ja sisältää hyvin monenlaisia tulkintoja tieteenalasta riippuen. Hankkeessa lähestyimme elämänhallintaa toimintakyvyn ulottuvuuksien kautta jakaen sen fyysiseen, psyykkiseen, kognitiiviseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Elämänhallinnan vahvistaminen on useimman työtoiminnan asiakkaan kohdalla ensisijainen ja tärkein tavoite josta useimmiten lähdetään matkaan. Elämänhallinnan vahvistamisen tavoitteena on tukea asiakkaan arjessa selviytymistä, vahvistaa voimavaroja ja vuorovaikutussuhteita sekä osallisuutta. Työelämävalmiuksien edistäminen: Elämänhallinnan osa-alueiden vahvistamisen rinnalla tai jälkeen siirrytään työelämävalmiuksien edistämisen ja työn tekemisen teemaan. Työelämävalmiuksien edistämisen tavoitteena on työ- ja toimintakyvyn lisääminen sekä työllistymisedellytysten parantaminen. Työn tekeminen: Työn tekemisen muotoja on monenlaisia ja ohjaajan eräs tärkeimmistä tehtävistä on yhdessä työtoiminta-asiakkaan kanssa etsiä juuri hänelle sopivaa mielekästä ja tavoitteellista tekemistä. Uusien taitojen oppimisen lisäksi käytännön työt vahvistavat työelämätaitoja ja työyhteisössä toimimista.

5 4

6 5 2. Työtoiminnan mallit Työtoimintaan osallistuvilla asiakkailla on hyvin erilaiset tavoitteet työtoiminnalle. Tavoitteet voivat liittyä mm. työ- ja toimintakyvyn arviointiin, arjen taitojen vahvistamiseen, päivärytmin vakiinnuttamiseen, päihteettömyyteen tukemiseen tai työelämävalmiuksien edistämiseen. Osku-hankkeessa lähdettiin luomaan työtoiminnan sisälle erilaisia työtoiminnan malleja. Tällä tavalla pystytään tarjoamaan tarve- ja tavoitelähtöisempää työtoiminnan palvelua. Palvelutarpeen arvioinnin ja palvelusuunnitelman tehnyt sosiaalityöntekijä tekee ikään kuin tilauksen kuntouttavan työtoiminnan toteuttamispaikalle. Tilaus perustuu asiakkaan tarpeeseen ja työtoimintapaikalla moniammatillisessa yhteistyössä tilaukseen pyritään vastaamaan. Työtoiminnan sisälle muodostui 4 erilaista työtoiminnan mallia; 1. Starttityötoiminta, 2. Kartoittava työtoiminta, 3. Osallistava työtoiminta, 4. Työelämään suuntaava työtoiminta

7 6 2.1 Starttityötoiminta STARTTITYÖTOIMINTA Starttityötoiminta tarjoaa asiakkaalle mahdollisuuden pysähtyä arvioimaan elämäntilannettaan ja tulevaisuudensuunnitelmiaan. Jaksolla kartoitetaan asiakkaan elämäntilannetta, toimintakykyä, voimavaroja ja vahvuuksia. Starttityötoiminta sisältää yksilöohjausta jossa keskitytään tarkastelemaan asiakkaan toimintakykyä estäviä ja edistäviä tekijöitä sekä ohjataan asiakas tarvittaviin palveluihin. Jakson aikana asiakkaalle muodostuu tavoitteellinen jatkopolku. Kohderyhmä Asiakkaat, jotka hyötyvät elämäntilanteen, voimavarojen sekä työelämävalmiuksien kartoittamisesta ja tarvitsevat tukea jatkopolun suunnitteluun. Tavoitteet Elämäntilanteen sekä työ- ja toimintakyvyn kartoitus Ohjaus tarvittaviin sosiaali- ja terveyspalveluihin Asiakkaalle muodostuu paras mahdollinen jatkopolku ja asiakas ohjautuu tarkoituksenmukaiseen sekä oikea-aikaiseen palveluun Toteutus Ryhmämuotoisena työtoimintana (= Starttiryhmä) 1pv/vko, 4h/pvä, kesto 3kk - Sisältää ryhmätoiminnan lisäksi yksilöohjausta - Ryhmän sisältö voi koostua osittain myös työtoimintapäivistä tai - Asiakkaalla voi olla ryhmän lisäksi samanaikaisesti työtoimintapäiviä Starttijakso työtoimintayksikössä, 1-2pv/vko, 4h/pvä, kesto 3kk - Sisältää intensiivistä yksilöohjausta tai työvalmennusta

8 7 2.2 Kartoittava työtoiminta STARTTIRYHMÄ KARTOITTAVA TYÖTOIMINTA Toiminnallisen työkyvyn arvioinnin tarkoituksena on, että asiakas saa tietoa työ- ja toimintakyvystään pysyvien ratkaisujen tekemiseksi. Ratkaisu voi olla esimerkiksi uuden alan opiskelu, ammatillinen kuntoutus työelämään pääsyn tueksi tai työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen. Työ- ja toimintakykyä havainnoidaan ja arvioidaan oikeissa työtehtävissä. Kohderyhmä Asiakkaille, joiden työttömyys on pitkittynyt pysyvien työ- ja toimintakykyongelmien vuoksi. A Tavoitteet Työ- ja toimintakyvyn arviointi Ohjaus tarvittaviin palveluihin; eläkeselvittelyt, kuntoutusmahdollisuudet Toteutus Työkyvyn arviointiin suunnitelmissa ottaa käyttöön VAT työkyvyn arviointijärjestelmä

9 8 2.3 Osallistava työtoiminta STARTTIRYHMÄ OSALLISTAVA TYÖTOIMINTA Osallistava työtoiminta on asiakkaan työ- ja toimintakykyä ylläpitävää sekä osallisuutta vahvistavaa toimintaa. Asiakkaan ensisijaisena tavoitteena ei ole työllistyminen tai siirtyminen työllistymistä edistäviin muihin palveluihin (oikea-aikainen siirtymien tukeminen). Osallistava työtoiminta voi olla mahdollisesti pitkäkestoinen toimintakykyä ylläpitävä ratkaisu joka tähtää elämänhallinnan tukemiseen ja itsenäiseen suoriutumiseen. Kohderyhmä Työelämän ulkopuolella olevat työikäiset Pitkäaikaistyöttömät, joiden ensisijainen tavoite lyhyellä aikavälillä ei ole työllistyä tai siirtyä työllistymistä edistäviin muihin palveluihin esimerkiksi sosiaalisten ja terveydellisten syiden vuoksi A Tavoitteet Toimintakyvyn ja osallisuuden ylläpitäminen / edistäminen Asiakkaan hyvinvointi Toteutus Työtoiminta ryhmässä, yksilöpaikalla tai työtoimintayksikössä Yksilö- ja/tai työvalmennusta tarpeen vaatiessa Oikea-aikainen siirtymien tukeminen

10 9 2.4 Työelämään suuntaava työtoiminta STARTTIRYHMÄ TYÖELÄMÄÄN SUUNTAAVA TYÖTOI- MINTA Lähtökohtana asiakkaan työelämään suuntautuminen (TE - hallinnon palvelut / avoimet työmarkkinat) kuntouttavien palveluiden ja tehostetun tukemisen kautta. Asiakas saa tukea elämänhallinnan vahvistamiseen, työelämävalmiuksien edistämiseen sekä osaamisen tunnistamiseen. Kohderyhmä Asiakkaat, joilla halu ja motivaatio edetä mutta tarvitsevat apua työllistymistä rajoittavien elämänhallintaongelmien ratkaisemisessa tai työelämävalmiuksien edistämisessä Tavoitteet Asiakkaan kuntoutuminen sekä suuntautuminen työelämään (työllistymistä edistävät muut palvelut, avoimet työmarkkinat, osaamisen lisääminen koulutuksen kautta ) Toteutus Työtoiminta yksilöpaikalla tai työtoimintayksikössä, voidaan yhdistää myös ryhmämuotoiseen työtoimintaan. 3-4pv/vko, 4-6h/pvä, työtoiminta-aikaa lisätään etenemän mukaan Intensiivinen työvalmennus ja yksilöohjausta asiakkaan tarpeiden mukaan. Mukana kulkevat myös muut tarvittavat sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalvelut Etenemä 3kk 6kk:n jaksoissa. Työelämään suuntaava työtoiminta on vahvasti tavoitteellista. Tavoitteiden asettaminen ja seuranta!

11 10 3. Laatukriteerit Laatukriteerit: Asiakaslähtöisyys Asiakas kokee tulleensa kuulluksi ja hänen tarpeensa ja toiveensa on otettu huomioon palveluprosessin jokaisessa vaiheessa. Palvelua suunnitellessa ja siitä päättäessä huomioidaan asiakkaan kokonaistilanne muun muassa siten että asiakas saa oikea-aikaisia palveluita. Huomioidaan asiakkaan kulttuurilliset erityispiirteet. Perehdytys Asiakas perehdytetään työtoimintapaikkaan, sen käytäntöihin ja toimintatapoihin. Asiakas opastetaan työn tekemiseen; mistä osista ja vaiheista työ koostuu, mitä osaamista työ edellyttää. Työtoimintayksikön henkilökunta saa riittävästi tietoa työtoiminnan tarkoituksesta ja käytännöistä. Asiakas saa riittävästi tietoa työtoiminnan käytännöistä. Tavoitteellisuus Työtoimintajaksolle asetetaan työ- ja toimintakyvyn mukaiset tavoitteet. Tavoitteiden toteutumista seurataan ja arvioidaan. Tavoitteita voidaan muuttaa tarvittaessa. Riittävä tuki ja ohjaus Asiakas saa säännöllisesti tarvitsemaansa tukea ja ohjausta yksilöohjauksen tai työvalmennuksen keinoin. Varmistetaan, että asiakkaalla on tarvittavat palvelut jotka osaltaan tukevat / edistävät kuntoutumista. Asiakas saa kannustavaa ja rakentavaa palautetta toiminnastaan.

12 11 Osallisuus Asiakkaalle syntyy kokemus työyhteisöön kuulumisesta. Asiakas kokee tekemänsä työn merkitykselliseksi. Asiakas kokee oman roolinsa merkitykselliseksi ja hänen luottamuksensa omiin kykyihin kasvaa. Sitä kautta hänen toimijuutensa lisääntyy. Työtehtävät Työn sisältö mitoitetaan asiakkaan työ- ja toimintakyvyn ja osaamisen mukaan. Työtehtävät on selkeästi jäsenneltyjä ja ohjeistettuja. Työtehtävät suunnitellaan mielekkäiksi ja hyödyllisiksi. Jatkopolku Työtoiminta nähdään polkuna kohti kuntoutumista ja työelämää. Tavoitteellinen jatkopolku muodostuu työtoiminnan aikana. Tuki siirtymä- ja muutosvaiheessa.

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallin kehittäminen Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö käsittelee sosiaalista kuntoutusta: sen taustoja,

Lisätiedot

Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta

Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta 18.11.2016 klo 12-14, Satakunnankatu 18 A 1 Hankinnan tausta Työllisyydenhoidon palveluyksikkö ja Hyvinvointipalvelut yhteistyössä

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus

SOTE- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Lahti Palvelupäällikkö Tuula Kähäri ja sosiaaliohjaaja Henna Nousiainen (Eksote)

Lisätiedot

Näkemykset sosiaalisesta kuntoutuksesta kunnissa

Näkemykset sosiaalisesta kuntoutuksesta kunnissa Näkemykset sosiaalisesta kuntoutuksesta kunnissa Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen 14.9.2017 Seinäjoki Kuntakysely Julkaisu THL.n verkkosivuilla: https://www.thl.fi/fi/tutkimus-jaasiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/sosku/sosiaalinenkuntoutus/kuntakysely

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Tampere Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat

Lisätiedot

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta

Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjala ja Kymenlaakso Versio 1.0 kesäkuu 2018 Tavoite ja mitä uutta osio tuo Ratkaisukeskeinen voimavaravalmennus

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke

Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke Sosiaalinen osallisuus tulee, oletko valmis? - seminaari, Jyväskylä 7.10.2015 Jarno Karjalainen 7.10.2015 Sosiaalinen kuntoutus sosiaalihuoltolaissa Sosiaalisella kuntoutuksella

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä

Lisätiedot

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Työttömyys Kainuussa Asukkaita Kainuussa 75 415 Työvoima 33 822 Työttömien

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse?

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? Alueelliset työpajapäivät 10.6.2015 Tampere Mea Hannila-Niemelä projektipäällikkö Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016), TPY www.tpy.fi Sisältöä Hankkeesta

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa asiakkaan toimintakyvyn vahvistamista syrjäytymisen torjumista osallisuuden edistämistä 4 sosiaaliohjaajaa 2 lähihoitajaa UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI MÄÄRITTÄÄ SOSIAALISEN

Lisätiedot

Pähee OTE mallit työllistämiseen ja osallisuuteen. Palvelupolku. vammaispalveluiden päiväaikaiset toiminnat. Pähee OTE

Pähee OTE mallit työllistämiseen ja osallisuuteen. Palvelupolku. vammaispalveluiden päiväaikaiset toiminnat. Pähee OTE Pähee OTE mallit työllistämiseen ja osallisuuteen Palvelupolku vammaispalveluiden päiväaikaiset toiminnat Pähee OTE Palvelutarpeen arviointi ja sosiaalihuollon päätös Alkukartoitus Palvelupolku Päijät-Hämeen

Lisätiedot

TYÖPAJAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2013 alkaen Telakkatie 9, 57230 Savonlinna

TYÖPAJAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2013 alkaen Telakkatie 9, 57230 Savonlinna 1 TYÖPAJAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2013 alkaen Telakkatie 9, 57230 Savonlinna Työpajaa on suunniteltu Kuntakokeilun, aikuissosiaalityön sekä vammaispalvelujen yhteistyönä palvelemaan vammais- ja työllisyyspalvelujen

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry

VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelma 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) Nuorten

Lisätiedot

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus Susanna Rahkonen 7.2.2018 Uudistettavat palvelut Vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö Ari Nieminen (Diak), Helka Raivio (THL) & Jaana Eubanks (Vantaa)

Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö Ari Nieminen (Diak), Helka Raivio (THL) & Jaana Eubanks (Vantaa) Sosiaalisen kuntoutuksen jatkopolut mitä on ja mitä puuttuu? Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 13.6.2017 Ari Nieminen (Diak), (THL) & Jaana Eubanks (Vantaa) Sosiaalisen kuntoutuksen tarkoitus Tavoitteena

Lisätiedot

Perustajayhteisöt. Iisalmen Kehitysvammaisten Tuki ry. Iisalmen Mielenterveystuki ry. Kiuruveden Varapäre ry. Sonkajärven Nuorison Tuki ry

Perustajayhteisöt. Iisalmen Kehitysvammaisten Tuki ry. Iisalmen Mielenterveystuki ry. Kiuruveden Varapäre ry. Sonkajärven Nuorison Tuki ry Perustajayhteisöt Iisalmen Kehitysvammaisten Tuki ry Iisalmen Mielenterveystuki ry Kiuruveden Varapäre ry Sonkajärven Nuorison Tuki ry Sonkajärven Mielenterveyskerho ry Iisalmen Invalidit ry ORGANISAATIO

Lisätiedot

Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut

Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut Lausuntopalaute Valmennuksen ja tuen suhdetta sosiaalihuoltolain mukaiseen sosiaaliohjaukseen ja

Lisätiedot

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta KP OTE Osallisuutta tukeva toiminta Osallisuutta tukevan toimintamallin kuvaus LUONNOS KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa ja koordinoida

Lisätiedot

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief MIEPÄ -kuntoutusmalli Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari 15.1.2014 Amira Bushnaief MIEPÄ RAY:n rahoittama kehityshanke vuosina 2003-2010 Oulun kaupungin

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

TYP ajankohtaisia asioita

TYP ajankohtaisia asioita TYP ajankohtaisia asioita sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen 3 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 5 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 Sotelle sisältöjä hallituksen kärkihankkeissa Palvelujen muutos- ja kehittämistyötä

Lisätiedot

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS 6.10.2015 Tanja Raappana Eduro-säätiö Toiminnan ohjaus Työ- ja toimintakyvynarvionninp alvelut Kuntoutuksen palvelut Osaamisen vahvistamisen

Lisätiedot

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo Kevään 2018 ESR- ohjelmatilanne TL5 Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo 29.5.2018 TL5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat

Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Jyväskylä SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet

Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Pääteemana toimintalinja 5 eli sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Euroopan

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

TYÖ- JA TOIMINTAKYKYÄ SEKÄ TYÖLLISTYMISEN EDELLYTYKSIÄ KARTOITTAVA PALVELU / INTENSIIVINEN KARTOITUSJAKSO

TYÖ- JA TOIMINTAKYKYÄ SEKÄ TYÖLLISTYMISEN EDELLYTYKSIÄ KARTOITTAVA PALVELU / INTENSIIVINEN KARTOITUSJAKSO Liite 2 sääntökirjaan Palvelukokonaisuuden nimi TYÖ- JA TOIMINTAKYKYÄ SEKÄ TYÖLLISTYMISEN EDELLYTYKSIÄ KARTOITTAVA PALVELU / INTENSIIVINEN KARTOITUSJAKSO Säädösperusta Sosiaalihuoltolaki 17.9.1982/710

Lisätiedot

Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus

Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN SEMINAARI Helsinki 6.10.2016 Jutta Paavola Mieleen palautus 1 Sosiaalihuollon ja sosiaalityön ensisijainen tehtävä: Hyvinvoinnin ylläpitäminen

Lisätiedot

Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke

Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Hyvinvointia osallisuustyöllä https://www.youtube.com/watch?v=twxk1pag5lu Mikä on Sokra? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra koordinoi

Lisätiedot

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA TOIMIJAT: OULUN KAUPUNGIN SOSIAALITYÖ, OSNA JA NUORTEN YSTÄVÄT SOSIAALITYÖLLÄ ASIAKKUUDEN HALLINTA KOKO PROSESSIN. VERKOSTOISSA MUKANA KAUPUNGIN

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

Osallisuus ja työmarkkinavalmiudet - sosiaalisen kuntoutuksen näkökulma Matti Tuusa Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö Syyskuu 2017

Osallisuus ja työmarkkinavalmiudet - sosiaalisen kuntoutuksen näkökulma Matti Tuusa Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö Syyskuu 2017 Osallisuus ja työmarkkinavalmiudet - sosiaalisen kuntoutuksen näkökulma Matti Tuusa Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö Syyskuu 2017 Toimintakyvyn ulottuvuudet Fyysinen ulottuvuus: - arkielämään

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa

#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa #Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 25.-26.1.2017 Lahti Sibeliustalo Kaisa Hujanen Johtava sosiaalityöntekijä Lahden aikuissosiaalityö 23.1.2017 Kaisa Hujanen

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan

Lisätiedot

ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä

ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä ROMOTKE Rovaniemen kaupungin konserniin kuuluva säätiö Perustettu

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Uusi suunta työelämään kokeilu

Uusi suunta työelämään kokeilu Polut hoitoon ja kuntoutukseen -projekti Uusi suunta työelämään kokeilu Oulun kaupunki Kokeilun perustiedot Uusi suunta työelämään -kokeilu 1.4.2017 31.12.2018 Teema: Osatyökykyisen työnhakijan ja uudelleensijoitettavan

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

kynnyksetön Olopiste - työtoiminta

kynnyksetön Olopiste - työtoiminta OLOPISTE Olopiste - kynnyksetön työtoiminta 1.9.2015-31.8.2018 Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Harjulan Setlementti ry Sylvia-Koti yhdistyksen Kaupunkikylä Lahden ammattikorkeakoulu Lahden kaupunki osallistuu

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Lähtötilanne Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Verkostotyöpajapäivät,

Lisätiedot

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa 2015-2017 Laukaan Sosku Prosos seminaari Helsinki 6.10.2017 Työpajan esitys Seija Kerkelä 6.10.2017

Lisätiedot

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen sekä ohjauksen tukena

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen sekä ohjauksen tukena Osaamista maahanmuuttajille työelämälähtöisesti (OSMA) -hanke 1.8.2016-31.7.2019 Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen

Lisätiedot

Työelämäosallisuuden edistäminen ja KOPPI-hanke. KOPPI Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita hankkeen seminaari 21.1.

Työelämäosallisuuden edistäminen ja KOPPI-hanke. KOPPI Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita hankkeen seminaari 21.1. Työelämäosallisuuden edistäminen ja KOPPI-hanke KOPPI Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita hankkeen seminaari 21.1.2013, Espoo Jarno Karjalainen KOPPI - Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita -hanke

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö tuo uusia mahdollisuuksia

Uusi lainsäädäntö tuo uusia mahdollisuuksia Uusi lainsäädäntö tuo uusia mahdollisuuksia Sirkka Sivula ja Sanna Ahola 17.5.2017 Sanna Ahola 1 Sosiaalinen kuntoutus sosiaalihuoltolaissa Sosiaalisella kuntoutuksella tarkoitetaan sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen

Lisätiedot

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Parempaa huomista ihmisille Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Porvoo 20.4.2016 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Yhdistykset hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta KP OTE Osallisuutta tukeva toiminta Osallisuutta tukevan toimintamallin kuvaus LUONNOS 21.6.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää?

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Osallisuus osana arkea 19.3.2019 Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Osallisuus on Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena 7.6.2016 Sosiaalinen kuntoutus tarkoittaa - Tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen osallisuuteen vahvistamalla sosiaalista toimintakykyä

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 13.6.2017 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori

Lisätiedot

vaikuttavuutta. Osaavaa työ- ja työhönvalmennusta hankkeen

vaikuttavuutta. Osaavaa työ- ja työhönvalmennusta hankkeen A) Hankkeen tavoitteena on, että Iisalmen seudun TE-toimiston alueella sijaitsevat työpajat ja tuotannolliset työkeskukset alkavat yhdessä tuotteistaa pajayksiköissä valmentautuville tai kouluttautuville

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10. Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.2012 Yleistä kuntakokeilusta Kokeilun tavoitteena on lisätä pitkään työttömänä

Lisätiedot

Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen Esityksen nimi / Tekijä 1

Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen Esityksen nimi / Tekijä 1 Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen 18.1.2011 2.2.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Vaikea työttömyys vajaakuntoisuus: kyse on mittavasta eri sektoreita yhdistävästä ilmiöstä Vaikeasti

Lisätiedot

Kumppaniksi ry, Vienankatu 5-7, Kajaani. Kumppaniksi ry

Kumppaniksi ry, Vienankatu 5-7, Kajaani. Kumppaniksi ry Kumppaniksi ry Kumppaniksi ry Kumppaniksi ry on Kajaanin seutukunnan kuntien ylläpitämä yhdistys, jonka tarjoaa: Koulutukseen ja työllistymiseen tähtäävää valmennusta ja kuntoutusta Kumppaniksi ry * Valmennusyksiköt

Lisätiedot

SOKU. Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Rauni Räty

SOKU. Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Rauni Räty SOKU Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen 2015-2018 Perustiedot Toteuttajat: Lapin AMK Oy, Hyvinvointiala; Osatoteuttajina Meri-Lapin Työhönvalmennussäätiö, Sodankylän

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT

PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA ON OSA PORIN PERUS- TURVAN PSYKOSOSIAALISIA AVOPALVELUJA. SEN PERUSTEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ ASIAKKAAN KOKONAISVALTAISTA

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

TOIMARI-hanke MYR

TOIMARI-hanke MYR TOIMARI-hanke 1.1.2015-31.12.2016 1.1.-31.3.2017 MYR 24.4.2017 Hankeaika, rahoitus, hallinnointi Hankeaika: 1.1.2015 31.12.2016 ja jatkoaika 1.1.-31.3.2017 Työllisyyden ja osaamisen edistämiseen sekä sosiaaliseen

Lisätiedot

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Sosiaali- ja terveysministeriö aktiivisena kumppanina kokeilussa Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Kokeilun lähtökohdat päävastuun

Lisätiedot

Mitä TYPissä tapahtuu?

Mitä TYPissä tapahtuu? Mitä TYPissä tapahtuu? 16.5.2017 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP Case: Keski-UudenmaanTYP Hyvinkää + Nurmijärvi Järvenpää + Tuusula, Kerava Kartoitusjakso 3kk Mäntsälä- Pornainen

Lisätiedot

Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen

Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen Party-hankkeen väliseminaari Salo Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen Fasilitoinnin menetelmin 2015-2017 PARTY Rauma Työkykykoordinaattori Mitä fasilitointi on? - Ryhmäprosessiohjausta ->

Lisätiedot

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET MIKSI Nykyinen palvelurakenne/ -polku ei tue osatyökykyisen työllistymistä riittävästi. Työhönvalmennuspalvelun sisältö ei ole yhdenmukaista (Kela/TEAK, työhönvalmennus

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

ALS-sopeutumisvalmennuskurssit,

ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Palveluntuottajien koulutus Merja Pouttu suunnittelija Kela, Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä ALS-kurssit Mikä on muuttunut

Lisätiedot

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Välityömarkkinoiden työpaja 1/2017 Ilkka Rantanen, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, TKK-Pilotit hanke Terveydentilan

Lisätiedot

Asunnottomana työelämässä. Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? Mariitta vaara

Asunnottomana työelämässä. Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? Mariitta vaara Asunnottomana työelämässä Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? 15.12.2017 Mariitta Vaara 20.12.2017 Mariitta vaara 1 Vankeusaika mahdollisuutena! - Yhteisasiakkuus osallisuutta ja työllistymistä

Lisätiedot

LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN

LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN Sosiaalinen kuntoutus tavoitteena osallisuus Kuntoutusakatemia 13.12.2012 Aulikki Kananoja ylisosiaalineuvos SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN POHDINTAA 1970-LUVULLA

Lisätiedot

Välityömarkkinoiden työllisyyspolitiikan malli

Välityömarkkinoiden työllisyyspolitiikan malli Välityömarkkinoiden työllisyyspolitiikan malli Lähtökohtana nostaa esille Työllisyyspalveluiden asiakkaiden hyvin moninaiset ja tasoiset tarpeet Pääosin järjestötaustaisten toimijoiden tarjoamien palvelujen

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia

Lisätiedot

Työllistymistä edistävien järjestöjen varautuminen tulevaan näkökulmia kilpailutukseen. Asiakkuus- ja myyntijohtaja Jaana Laaksonen

Työllistymistä edistävien järjestöjen varautuminen tulevaan näkökulmia kilpailutukseen. Asiakkuus- ja myyntijohtaja Jaana Laaksonen Työllistymistä edistävien järjestöjen varautuminen tulevaan näkökulmia kilpailutukseen Asiakkuus- ja myyntijohtaja Jaana Laaksonen Rinnekodin historia Ensimmäiset kehitysvammaiset Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen ja aikuissosiaalityön suhde

Sosiaalisen kuntoutuksen ja aikuissosiaalityön suhde Sosiaalisen kuntoutuksen ja aikuissosiaalityön suhde kokemuksia PRO SOS hankkeessa Tuloksekas, vaikuttava sosiaalinen kuntoutus seminaari Hämeenlinna 26.11.2018 Hankejohtaja Jutta Paavola ja projektikoordinaattori

Lisätiedot

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa Kuntoutumisvaihe Keskeistä on terveydentilaan ja elämänhallintaan liittyvät asiat Prosessivastuu kunnalla ja terveydenhuollolla,

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus ja työhönvalmennus apuna nuoren oman polun löytämisessä. Maria Joona

Sosiaalinen kuntoutus ja työhönvalmennus apuna nuoren oman polun löytämisessä. Maria Joona Sosiaalinen kuntoutus ja työhönvalmennus apuna nuoren oman polun löytämisessä Maria Joona 3.3.2017 NUORTEN YSTÄVÄT 110-vuotias oululainen kansalaisjärjestö Toimintaa 17 eri paikkakunnalla noin 40 toimintayksikössä,

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden

Lisätiedot