VATE Asko Peltola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VATE Asko Peltola"

Transkriptio

1 VATE Asko Peltola

2 Valtakunnallinen tilanne Hallitus päätti myöhentää uudistuksen aikataulua vuodella Näiden linjausten jälkeen ei ole edelleenkään saatu uusia ohjeita mutta niitä odotetaan lähiviikkojen aikana Muutosten vaikutuksia maakunnassa tehtävään valmistelutyöhön ei vielä pystytä kattavasti arvioimaan Maakuntauudistuksen muutostuki järjestää etäyhteydellä virtuaalisen maakuntakierroksen, jossa päivitetään maakuntauudistuksen valmistelutilanne (aikataulumuutoksen vaikutukset) ja suunnitellut toimenpiteet sekä kerätään tietoa maakunnan muutostuelle suunnatuista toiveista => Etelä-Pohjanmaan keskustelu on ke => Lisätietoja tulevista valtakunnallisista linjauksista?

3 Etelä-Pohjanmaan tilanne Valtion rahoitus valmistelulle on (osin) auki, erityisesti vuosi 2018 Tehtyihin valtakunnallisiin rahoituspäätöksiin tarvitaan päätösten ehtojen tarkennusta. Päätöksiä tänä vuonna käytettävissä olevista rahoista toivotaan 1-2 kk sisällä. Vuoden 2018 rahoitus varmistunee vasta valtion tulo- ja menoarvion hyväksynnän yhteydessä. Lähikuukausina keskitytään enemmän asioiden seurantaan ja tilanteen päivittämiseen kuin aktiiviseen valmisteluun SOTE-puolella resursointi on vielä pohdinnan alla. MAKU-puolella vastuuvalmistelijat aloittavat tehtävänsä noin päivän työpanoksella viikossa. Hallintotehtävissä työpanos vaihtelee; henkilöstö-, talous-, ICTja sopimusasioiden työstöä jatketaan

4 Valmistelun organisoituminen Kaikki vastuuvalmistelijat tapaavat yhteisessä kokouksessa noin kahden viikon välein Kolme tiimiä: SOTE: vetäjänä Harri Jokiranta, muina jäseninä Minna Laitila, Päivi Leikkola, Tanja Penninkangas, Päivi Saukko ja Miska Kaihlamäki sekä Anneli Saarinen (I&O), Eija Ala-Toppari- Peltola ja sote-projekteissa mukana olevat asiantuntijat MAKU: vetäjänä Heli Seppelvirta; muina jäseninä Jari Aaltonen, Liisa Maria Rautio, Ritva Rintapukka ja Antti Saartenoja Hallinto: vetäjänä Asko Peltola; muina jäseninä Miia Kiviluoto, Kaija Metsänranta, Ari Pätsi, Hanne Rantala, Johanna Sorvettula ja Mikko Tanhuamäki

5 Valmistelun organisoituminen Jatkuvaa vuorovaikutusta ja tapaamisia aina, kun aihetta on (kaikkien valmistelusektoreiden välillä on rajapintoja) Työryhmät ja jäsenyydet työryhmissä tarkastellaan uudelleen => jatkossa perustetaan asiantuntijaryhmiä tarpeen mukaan Harri Jokiranta, Heli Seppelvirta ja Johanna Sorvettula jatkavat muutosjohtajina ja osallistuvat edelleen valtakunnallisiin verkostoihin ja työryhmiin Esityslistojen valmistelu (VATE, SOTEMAKU-johtoryhmä) jokainen vastuuvalmistelija valmistelee esityksiä omalta alaltaan listojen koostamisesta vastaavat Asko Peltola ja Hanne Rantala Kokouksiin osallistuminen SOTEMAKU-johtoryhmän kokouksissa mukana valmistelujohtaja ja muutosjohtajat sekä muita osallistujia tarpeen mukaan VATEn osalta osallistuminen linjataan työjärjestyksessä; todennäköisesti myös henkilöstön ja talouden vastuuvalmistelijat tulisivat osallistumaan VATEn kokouksiin

6 Resursointimalli 2017 loppuun asti (alustava) Vastuuvalmistelija Työpanos (%) Huom. Jari Aaltonen 20 sovittava ELYn kanssa Harri Jokiranta 100 kuntien rahoitus (ml. PS ja MK) Miia Kiviluoto 100 Minna Laitila 100? (sovittava EPSHP:n kanssa) Päivi Leikkola 100? (sovittava EPSHP:n kanssa) Kaija Metsänranta 100 elokuu 50/50% Asko Peltola 50 50% E P:n liitolle Tanja Penninkangas 60 40% Järvi Pohjanmaalle Ari Pätsi 30 70% EPSHP:lle Hanne Rantala 100 Liisa Maria Rautio 20 sovittava ELYn kanssa Ritva Rintapukka 20 sovittava ELYn kanssa Antti Saartenoja 20 80% E P:n liitolle Heli Seppelvirta 100 tai 80%, loput E P:n liitolle Johanna Sorvettula 100 Mikko Tanhuamäki 50 50% Seinäjoen työterveydelle Käytettävissä oleva rahamäärä on vielä epävarma => varauduttava muutoksiin

7 Rahoitus (muu kuin ICT) Avustukset valtiolta Summa Esivalmisteluun, maksettu Uudistusvalmisteluun, maksettu Yhteensä Yleinen valtionavustus, (maksu voimaanpanolain jälkeen =?) Avustukset yhteensä Lisäksi ICT-valmisteluun saatu jo avustusta ( ), ja päätökset :sta olemassa Kustannukset olleet yhteensä noin Palkka-, vuokra- ja kokouskulut alustavien työnjakolaskelmien mukaan noin kk => viideltä kuukaudelta noin Lisäksi selvityksiin yms. noin (??) SOTE-projektin kustannukset noin /kk (kuntien rahoitus) => JOS kaikki luvatut rahat ovat tänä vuonna käytössä, eikä tarvitse säästää ensi vuodelle, rahat näyttäisivät suunnilleen riittävän

8 VATEn edustus SOTEMAKU-johtoryhmässä Kokouksessaan SOTEMAKU-johtoryhmä päätti, että johtoryhmän kokoonpanoa ei kasvateta. SOTEMAKU-johtoryhmän kokouksissa on ennalta sovitun mukaisesti puhe- ja läsnäolo-oikeus seuraavien maakunnallisten organisaatioiden virkamiesjohdolla: Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos Lisäksi puhe- ja läsnäolo-oikeus on henkilöstöjärjestöjen edustajalla.

9 EPSHP: Christina Rouvala (vars.) ja Aila Mäki-Rajala (vara) Eskoo: Jouni Nummi (vars.) ja Mervi Huttula (vara) E-P:n liitto: Marjatta Eväsoja (vars.) ja Jari Iso-Koivisto (vara) Maakuntahallitukseen VATEn jäsenmuutokset

10 VATEn työjärjestys Vaihtoehtoja epäviralliselle toiminta-ajalle: a) yksityiskohtainen työjärjestys, joka sopisi aikanaan myös viralliselle VATElle; b) kevyt työjärjestys (vrt. esim. kuntien tai Etelä-Pohjanmaan liiton hallintosäännöt toimielimille); c) maakuntavaltuuston asettama virallinen toimielin, johon sovellettaisiin liiton hallintosääntöä ja jonka päätöksiin maakuntahallituksella olisi otto-oikeus; d) maakuntahallituksen asettama työryhmä, joka olisi edellistä kevyempi ja ilman hallituksen otto-oikeutta; e) jokin muu vaihtoehto

11 TAHE-toiminnot / kirjanpito-ohjelmisto Tilanne kesäkuussa 2017 Keväällä tiukka aikataulu ei mahdollistanut kirjanpito-ohjelmiston kilpailutusta => siirtymäajaksi käyttöönotettava ohjelmisto oli pyrittävä löytämään nykyisistä käytössä olevista ohjelmistoista Taloustyöryhmän esitys oli EPSHP:n/Seinäjoen kaupunki käyttämä CGI Raindance => Seinäjoen kaupunki lähtee omistajaksi uuteen yhtiöön, jotta ohjelmistovaihto onnistuu (6/2017 tilanne) Käsitelty Strategiset tukipalvelut -päätyöryhmän kokouksessa => keskustelun jälkeen on päätetty valita maakunnan ohjelmistoksi taloustyöryhmän esityksen mukaisesti CGI Raindance

12 TAHE-toiminnot / kirjanpito-ohjelmisto Tilanne elokuussa 2017 Uudistuksen aloitus siirtyy vuoteen 2020 Vuoden lisävalmisteluaika mahdollistaa kirjanpito-ohjelmiston kilpailutuksen Tekee Hetli Oy (tahe) ja Vimana Oy (ICT) Kilpailuttamalla nyt kirjanpito-ohjelmisto, päästäisiin uudistuksessa aloittamaan heti pysyvällä ratkaisulla (yksi kirjanpidon ohjelmistoprojekti jäisi väliin) Elokuun aikana päätetään kilpailutusaikataulusta (valtakunnallinen ohjaus) EP:n tarve aikataulun aikaistuksen tarpeellisuudesta esiin valtakunnallisessa keskustelussa Uusi aikataulu olisi, että talvella 2017 kilpailutetaan talous- ja henkilöstöhallinnon ohjelmistot ja ne olisi käyttöönotettavissa syksyn 2018 jälkeen niille maakunnille, jotka haluavat Jos 2-3 maakuntaa ottaisi heti käyttöön uuden ohjelmiston - ihannetilanne maakunnan näkökulmasta Jos kilpailutetaan, koska käyttöönotto, mahdollinen porrastus => edellyttää pohdintaa Vaatiiko väliaikaishallinnon kirjanpito erillisratkaisun, jos uusi ohjelmisto käyttöön v. 2020

13 TAHE-toiminnot / kirjanpito-ohjelmisto Normaali kirjanpito-ohjelmiston käyttöönottoprojekti kilpailutuksen jälkeen 10-18kk Uuden maakunnan käyttöönottoprojektille 18 kk aikaa realismia: 1.suuri kokonaisuus 2.muutos laaja 3.organisaatio vasta aloittaa toiminnan Selkeä yhteys HR-järjestelmään / palkanlaskentaan Eriaikaisuus tuo lisähaasteita, ratkaisuna tiivis yhteistyö HR / talous välillä koko ajan Tukipalvelukokonaisuudesta (tahe + muut tukipalvelut) teetetään syksyllä 2017 erillinen selvitys ulkopuolisella toimijalla Eri vaihtoehtojen läpikäynti: plussat ja miinukset Prosessit Taloudellinen mallinnus Ohjeita ja uudet aikataulut tulossa syyskuun alkuun mennessä

14 TAHE-toiminnot / kirjanpito-ohjelmisto Taloustyöryhmä Kirjanpito Väliaikaisratkaisuja syytä välttää. Tarkoittaa käytännössä: Uusi organisaatio aloittaa uudella kirjanpito-ohjelmistolla Toivotaan valtakunnallista kilpailutusta talvella 2017 Siihen asti organisaatiot jatkaa nykyisen toimintamallin mukaan Jatkovalmistelussa huomioitava mahdolliset poikkeukset (esim. väliaikaishallinnon tarpeet) TAHE-kokonaisuus HR-järjestelmä on talouden kannalta kriittinen järjestelmä, rajapinnat syviä kirjanpitojärjestelmän kanssa. Toiminnan organisointi Jos yhtiötä ei ole pakko perustaa, paras toimintamalli olisi tuottaa kaikki tahepalvelut konsernin omana toimintana Jos yhtiö perustetaan, tahe-toiminnot oma yhtiö ja muut tukipalvelut oma yhtiö Tahe yhtenäinen kokonaisuus Ei synergiaetua muiden tukipalvelujen kanssa toimimisesta Yhtiön perustamisessa olisi hyvä odottaa uusia valtakunnallisia linjauksia ennen etenemistä

15

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola SOTEMAKU-johtoryhmä 26.9.2017 Asko Peltola Missä mennään / syksy 2017 (1/2) Uudistukselle tuli vuosi lisäaikaa, mutta uusia ohjeita tai linjauksia ei juurikaan ole saatu => hämmennys jatkuu Valmistelurahoituksen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika ti klo 9.00 10.50 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto (maakuntasali), Kampusranta 9 C, Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu 18 Kokouksen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 6.3.2018 1 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla => seminaari ti 27.3. klo

Lisätiedot

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola SOTEMAKU-johtoryhmä 18.8.2017 Asko Peltola Valtakunnallinen tilanne Hallitus päätti 5.7.2017 myöhentää uudistuksen aikataulua vuodella Hallituksen päivitetyt linjaukset: Valinnanvapauslaki palautetaan

Lisätiedot

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 7/2017 Aika: to klo 14.00 16.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros) Osallistujat: Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) ja vastuuvalmistelijoiden valinta. Asko Peltola

Väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) ja vastuuvalmistelijoiden valinta. Asko Peltola Väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) ja vastuuvalmistelijoiden valinta Asko Peltola Väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) Voimaanpanolaissa määritellään neuvottelutahot; suluissa EP:n neuvottelutuloksena

Lisätiedot

VATE Asko Peltola

VATE Asko Peltola VATE 12.10.2017 Asko Peltola Missä mennään? Valmistelurahoituksesta on saatu lisäohjeita ja hakemus VM:lle on jätetty viime viikolla (jaossa yhteensä 14,5 me) Hallitus pääsi sopuun valinnanvapaudesta (julki

Lisätiedot

SOTEMAKUn päivitystä

SOTEMAKUn päivitystä Hallituksen päätös uudistuksen aikataulun pidentämisestä 5.7.2017 Uudet maakunnat aloittavat 1.1.2020 Maakuntavaalit lokakuulla 2018 SOTEMAKUn päivitystä Hallituksen heinäkuun alussa tekemien linjausten

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 23.1.2018 1 Maakunta- ja soteuudistusvalmistelu 1 / 2018 Lait eduskunnalle (tällä tietoa) 8.3. Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Hetli

Lisätiedot

Kokousaika Ke klo Kokouspaikka Seinäjoki Areena, Komia-kabinetti (Kirkkokatu 23, Seinäjoki) Käsiteltävät asiat :t 1 8.

Kokousaika Ke klo Kokouspaikka Seinäjoki Areena, Komia-kabinetti (Kirkkokatu 23, Seinäjoki) Käsiteltävät asiat :t 1 8. 1 Kokoustiedot Kokousaika Ke klo 9.05 11.25 Kokouspaikka Seinäjoki Areena, Komia-kabinetti (Kirkkokatu 23, Seinäjoki) Käsiteltävät asiat :t 1 8 Asia Sivu 1 Kokouksen avaus... 3 2 Järjestäytyminen... 4

Lisätiedot

Henkilöstöjärjestöt Asko Peltola

Henkilöstöjärjestöt Asko Peltola Henkilöstöjärjestöt 17.8.2017 Asko Peltola SOTEMAKUn päivitystä Hallitus päätti 5.7.2017 myöhentää uudistuksen aikataulua vuodella Hallituksen päivitetyt linjaukset: Valinnanvapauslaki palautetaan jatkovalmisteluun

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017. Aika: to klo

PÖYTÄKIRJA Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017. Aika: to klo PÖYTÄKIRJA 17.8.2017 Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017 Aika: to 17.8.2017 klo 13 14.30 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros)

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Epävirallinen väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) Asialista/ Pöytäkirja

Etelä-Pohjanmaan Epävirallinen väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) Asialista/ Pöytäkirja 1 Kokoustiedot Epävirallisen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) kokous Kokousaika ke klo 9.00-11.25 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto (maakuntasali), Kampusranta 9 C, Seinäjoki Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 19.1.2018 1 Maakunta- ja soteuudistusvalmistelu 1 / 2018 Valinnanvapauslakiesitykseen tulossa täsmennyksiä lausuntokierroksen seurauksena; esitys

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika Ma klo 12.00 12.38 Kokouspaikka Watt & Edison, Frami B, 2.krs, Seinäjoki Käsiteltävät asiat 26 33 Asia Sivu 26 Kokouksen avaus... 3 27 Kokousmuistio

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika ti klo 9.05 12.20 Kokouspaikka Frami D, Siru ja Bitti -kokoustila Tiedekatu 2, Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu 28 Kokouksen avaus...

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUvirkamiesryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUvirkamiesryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu Nro 7/2017 9.6.2017 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen virkamiesryhmän kokous Kokousaika pe 9.6.2017 klo 9.00-11.10 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto, maakuntasali Käsiteltävät asiat Asia Sivu

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika To klo 12.00 14.37 Kokouspaikka Frami D1, kokoustila Mega, Seinäjoki Käsiteltävät asiat 34 41 Asia Sivu 34 Kokouksen avaus... 3 35 Kokousmuistio 13.3.2017

Lisätiedot

Parvikabinetti, Hotelli-Ravintola Alma (Ruukintie 4, Seinäjoki) Kokouksen jälkeen yhteinen lounas. Asia Sivu

Parvikabinetti, Hotelli-Ravintola Alma (Ruukintie 4, Seinäjoki) Kokouksen jälkeen yhteinen lounas. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika Ke klo 9.00 10.55 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 49 55 Parvikabinetti, Hotelli-Ravintola Alma (Ruukintie 4, Seinäjoki) Kokouksen jälkeen yhteinen lounas

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokousaika Ke klo 13.35 14.25 Kokouspaikka Kärnä-kabinetti, Lappajärvi Käsiteltävät asiat :t 32 37 Asia Sivu 32 Kokouksen avaus...

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN KOKOUSMUISTIO AIKA Keskiviikko 10.8.2016 kello 13.00 15.15 PAIKKA, maakuntasali LÄSNÄ Mika Soininen Timo Takala Jari Aaltonen Harri Väisänen Ritva Rintapukka Asko Peltola

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU- strategiset tukipalvelut päätyöryhmä. Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU- strategiset tukipalvelut päätyöryhmä. Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistus, strategiset 2/2017 Kokousaika To klo 13.00-15.00 Kokouspaikka ELY, Alvar Aallon katu 8, Seinäjoki Käsiteltävät asiat :t 12-23 Asia Sivu 12 Kokouksen avaus ja läsnäolijat...

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika ti klo 9.00 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto Käsiteltävät asiat Asia Sivu 14 Kokouksen avaus... 3 15 Ajankohtaiskatsaus

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika pe klo 12.00 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto Käsiteltävät asiat Asia Sivu 129 Kokouksen avaus... 3 130 Maakunta- ja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu Nro 1/2017 Kokouspäivämäärä 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika to klo 10.00 12.30 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto (maakuntasali), Kampusranta 9 C, Seinäjoki Käsiteltävät

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta on valmistunut

Lisätiedot

Kuntajohtajafoorumi Asko Peltola

Kuntajohtajafoorumi Asko Peltola Kuntajohtajafoorumi 13.10.2017 Asko Peltola Missä mennään? (1/2) Valmistelurahoituksesta on saatu lisäohjeita ja hakemus VM:lle on jätetty viime viikolla (jaossa yhteensä 14,5 me) Hallitus pääsi sopuun

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika pe klo 12.00 14.15 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto Käsiteltävät asiat Asia Sivu 129 Kokouksen avaus... 3 130 Maakunta-

Lisätiedot

Ajankohtaista Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksesta. Asko Peltola

Ajankohtaista Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksesta. Asko Peltola Ajankohtaista Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksesta Asko Peltola 4.5.2018 Miten tähän on tultu? 1/2 Maakunta-SOTEa valmisteltu jo pitkään ennen nykyistä uudistusta: ensimmäinen laaja selvitys

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 8. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 8. kokous ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 8. kokous Aika: ke 14.6.2017, klo 10-12 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Esityslista:

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika to klo 9.00 10.00 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto Käsiteltävät asiat Asia Sivu 143 Kokouksen avaus... 3 144 Maakunta-

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 20.2.2018 1 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 2 / 2018 Tukipalveluiden järjestämisestä keskusteltu SOTEMAKUjohtoryhmässä ja kuntajohtajafoorumissa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU-johtoryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU-johtoryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen johtoryhmän kokous Kokousaika To klo 9.00-12.04 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto (maakuntasali), Kampusranta 9 C, Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu

Lisätiedot

Työryhmien yhteinen keskustelutilaisuus

Työryhmien yhteinen keskustelutilaisuus Työryhmien yhteinen keskustelutilaisuus 24.1.2018 - Elinkeinot ja maaseutu - TE -palvelujen kehittäminen - Aluekehitys ja strateginen suunnittelu - Kansainvälistyminen - Kulttuuri Maakunta- ja soteuudistusvalmistelu

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN KOKOUSMUISTIO

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN KOKOUSMUISTIO MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN KOKOUSMUISTIO AIKA Keskiviikko 15.3.2017 klo 9.00-11.15 PAIKKA, kokoustila Alvar Aalto LÄSNÄ Mika Soininen (pj) Timo Takala Jari Aaltonen Seija Rosnell Harri Väisänen

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN @Jari_Parkkonen #PHliitto v. 2.2 Valtakunnallinen valmistelutilanne: Esivalmistelun ohjeistamiskirje toukokuun

Lisätiedot

Valtakunnallinen maakunta visio

Valtakunnallinen maakunta visio Valtakunnallinen maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika ti klo 9.00 11.15 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto Käsiteltävät asiat Asia Sivu 14 Kokouksen avaus... 3 15 Ajankohtaiskatsaus

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen alasajo ja dokumentointi + mahdolliset jatkoaskeleet. HJTVR Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistuksen alasajo ja dokumentointi + mahdolliset jatkoaskeleet. HJTVR Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistuksen alasajo ja dokumentointi + mahdolliset jatkoaskeleet HJTVR Asko Peltola 24.4.2019 1 Valmistelun alasajo VM:n ohje 20.3.2019: maakuntien esivalmisteluun ja ICTvalmisteluun

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan maakunta (MAKU)- ja SOTE-uudistuksen esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma

Etelä-Pohjanmaan maakunta (MAKU)- ja SOTE-uudistuksen esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Etelä-Pohjanmaan maakunta (MAKU)- ja SOTE-uudistuksen esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma 1.10.2016 30.6.2017 1. Esivalmistelu tausta Valtionvarainministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista:

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista: Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista asioista: Väliaikaisen SOTE kuntayhtymän valmistelua ei jatketa, koska sen perustamiselle ei ole kuntakentässä riittävää

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokousaika Ke klo 10.30 12.00 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto, Frami C, Seinäjoki Käsiteltävät asiat :t 16 23

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika Ti klo 13.00 Kokouspaikka Frami B, kokoustila Bell & Marconi, Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu 1 Kokouksen avaus... 3 2 Kokousmuistio 14.10.2016

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma M A A K U N TA U U D I S T U S Väliaikaishallinnon kokous 15.6.2017 15.6.2017 Eija-Liisa Heikkilä 13.9.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 M A A K U N TA U U D I S T U S MUUTOSJOHTAJIEN JORY Valmistelusuunnitelma

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS PAIKALLA: JÄSENET Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto Eetu Salunen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Ismo Rautiainen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Sari Lahti, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Timo Louna,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika Pe klo 12.00 Kokouspaikka Frami D, Siru & Bitti, Seinäjoki Käsiteltävät asiat 1-10 Asia Sivu 1 Kokouksen avaus... 3 2 Kokousmuistio 9.12.2016 tarkastaminen...

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.2.2018 1 Maakunta- ja soteuudistusvalmistelu 2 / 2018 Valinnanvapauslakiesitykseen tehtiin täsmennyksiä lausuntokierroksen jälkeen; esitys eduskunnalle

Lisätiedot

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus 23.5.2017 @Jari_Parkkonen #PHliitto TILAISUUDEN AVAUS Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta valmistuu

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUvirkamiesryhmä. Asialista/ Pöytäkirja

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUvirkamiesryhmä. Asialista/ Pöytäkirja 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen virkamiesryhmän kokous Kokousaika Ma klo 8.00-9.40 Kokouspaikka E-P:n ELY-keskus, Alvar Aallon katu 8, Seinäjoki (kokoustila Alvar Aalto) Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus SOTEMAKU-ohjausryhmä Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistus SOTEMAKU-ohjausryhmä Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistus 27.5.2015-8.3.2019 SOTEMAKU-ohjausryhmä Asko Peltola 29.3.2019 1 Mistä kaikki alkoi? Pääministeri Sipilän hallitusohjelma 27.5.2015: Hallitus valmistelee sosiaali- ja terveyspalveluiden

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kasvupalvelut. Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntauudistus ja kasvupalvelut. Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Maakuntauudistus ja kasvupalvelut Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.1.2017 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU-johtoryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU-johtoryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen johtoryhmän kokous Kokousaika Pe klo 12.00-13.00 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto (Maakuntasali), Kampusranta 9 C, Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu

Lisätiedot

Talous. Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto

Talous. Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto Talous Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto Talous-kokonaisuus: valmistelun tavoitteet 1/2 Tahe-toiminnot eli talouden osalta kirjanpidon, laskutuksen ja maksatuksen valmistelu (ns. tilitoimistopalvelut)

Lisätiedot

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Aluetyöverkosto Lahti 26.9.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto 2. Luoda tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III sote-esivalmistelu makuesivalmistelu pidennetty esivalmistelu VATE Maakunnat perustetaan (1.7.2018?) Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä.

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä. Etelä-Pohjanmaan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) työjärjestys sen toimintakaudella ennen väliaikaista valmistelutoimielintä koskevan lainsäädännön vahvistamista TAUSTAA Etelä-Pohjanmaan sote-

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle

Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle 11.12.2017 Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija, tukipalvelut Tanja Penninkangas, vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto Sisältö Tausta Työryhmän raportti, kevät

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 13.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla Työterveyshuollon selvitys valmistuu

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokousaika Pe klo 12.00 lounas, klo 12.30 alkaen kokous Kokouspaikka Hotelli-Ravintola Alma, näyttämökabinetti (Ruukintie 4, Seinäjoki)

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 13.12.2018 1 Valtakunnallinen tilanne Hallitus on sitoutunut viemään uudistuksen maaliin suunnitellusti kohti monialaisia maakuntia Perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory 26.09.2017 Johanna Sorvettula muutosjohtaja Henkilötiedot www.ep2019.fi Henkilötiedot Yhteistoimintasopimus Henkilötietojen konvertointi testikantana monikantaan organisaatioittain

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU-johtoryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU-johtoryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen johtoryhmän kokous Kokousaika Ti klo 9.00 12.05 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto (maakuntasali), Kampusranta 9 C, Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus, strategiset tukipalvelut päätyöryhmä 4/2017 Kokousaika To klo Asia Sivu

SOTE- ja maakuntauudistus, strategiset tukipalvelut päätyöryhmä 4/2017 Kokousaika To klo Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistus, strategiset 4/2017 Kokousaika To klo 13.00-15.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat :t 37-46 EP-Liitto, Frami, Maakuntasali, Seinäjoki Asia Sivu 37 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 8. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 8. kokous MUISTIO Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 8. kokous Aika: ke klo 10.02-11.57 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Läsnä: Johtoryhmän

Lisätiedot

Marjukka Manninen Muutosjohtaja p

Marjukka Manninen Muutosjohtaja p Marjukka Manninen Muutosjohtaja p. 050-39 000 66 marjukka.manninen@popmaakunta.fi, @marjukka_m www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta Youtube: POPmaakunta POPmaakunnan strategiatiekartta

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA Marjukka Manninen Muutosjohtaja p

AJANKOHTAISTA Marjukka Manninen Muutosjohtaja p AJANKOHTAISTA Marjukka Manninen Muutosjohtaja p. 050-39 000 66 marjukka.manninen@popmaakunta.fi, @marjukka_m www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta Youtube: POPmaakunta 2-3/2019?

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola VATE

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola VATE Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 22.11.2018 VATE 1 Toiminta syksyllä 2018 Keskitytty niihin asioihin, joita voidaan uudistaa jo nykyisissä rakenteissa ja nykyisellä lainsäädännöllä

Lisätiedot

Konsernirakenne. POPmaakunta

Konsernirakenne. POPmaakunta Konsernirakenne Pohjois-Pohjanmaan maakunnan konsernirakenne LOPULLINEN päätös rakenteesta on saatava maakuntavaltuustossa alkuvuodesta 2019 JOTTA muu valmistelu pystytään toteuttamaan hallitusti ja tehokkaasti

Lisätiedot

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP 3 5 10 1 6 1 1 1 28 ~9700 htv EP Valmisteluvaiheet 21.4.2017 3 Ajankohtaista (1/2) Väliaikaishallinnon rakentaminen Väliaikaisen valmistelutoimielimen

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilajohdon yhteistyötapaaminen Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija Hankinnat ja logistiikka Tila- ja tukipalvelut

Kuntien ja kuntayhtymien tilajohdon yhteistyötapaaminen Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija Hankinnat ja logistiikka Tila- ja tukipalvelut Kuntien ja kuntayhtymien tilajohdon yhteistyötapaaminen 4.12.2018 Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija Hankinnat ja logistiikka Tila- ja tukipalvelut Ohjelma 13.00 Tervetuloa ja uudistuksen ajankohtaiset

Lisätiedot

Palvelukeskusten perustaminen Talous- ja henkilöstöhallinto

Palvelukeskusten perustaminen Talous- ja henkilöstöhallinto Palvelukeskusten perustaminen Talous- ja henkilöstöhallinto Johtaja Mikko Salmenoja KEHA- keskus 26.10.2016 http://www.keha-keskus.fi 22.9.2016 1 Yleistä molemmista palvelukeskuksista Ja SOTE ICT vielä

Lisätiedot

Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat. Kesäetappi Tarja Miettinen

Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat. Kesäetappi Tarja Miettinen Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat Kesäetappi 19.6.2018 Tarja Miettinen Poliittinen päätöksenteko, luonnos 08.04.2018 Lakisääteiset lautakunnat Maakuntavaltuusto Vaikuttamistoimielimet nuoriso,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika ti klo 12.00 13.08 Kokouspaikka Kokoustila Bäkkäri, Rytmikorjaamo, Vaasantie 11, 60100 Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu 136 Kokouksen

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutilanne. Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutilanne. Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutilanne Asko Peltola 16.11.2018 1 Toiminta syksyllä 2018 Keskitytty niihin asioihin, joita voidaan uudistaa jo nykyisissä rakenteissa ja nykyisellä lainsäädännöllä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus, strategiset tukipalvelut päätyöryhmä 6/2017 Kokousaika To klo

SOTE- ja maakuntauudistus, strategiset tukipalvelut päätyöryhmä 6/2017 Kokousaika To klo 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistus, strategiset 6/2017 Kokousaika To klo 13.00-14.10 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat :t 56- EP-Liitto, Maakuntasali, Seinäjoki Asia Sivu 56 Kokouksen avaus ja läsnäolijat...

Lisätiedot

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Sisältää: 1. Esivalmistelun taustaa 2. Päämäärä: muutosvisio, tavoitteet tuotokset Hyvän

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika ma klo 9.00 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto Käsiteltävät asiat Asia Sivu 90 Kokouksen avaus... 3 91 Ajankohtaiskatsaus

Lisätiedot

Missä Pirkanmaalla nyt mennään?

Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Ministeri Saarikon ministerikierros Tampere 25.10.2017 Kari Hakari muutosjohtaja 31.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin

Lisätiedot

Muistio. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 3/2017

Muistio. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 3/2017 Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 3/2017 Aika: ke 17.5.2017 klo 13 14.45 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros) Osallistujat: Julkisalan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU-johtoryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU-johtoryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen johtoryhmän kokous Kokousaika Pe klo 9.00-10.00 Kokouspaikka Mega, Frami D (os. Tiedekatu 2, 60320 Seinäjoki). Käsiteltävät asiat Asia Sivu 62 Kokouksen avaus...

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokousaika Ke klo 13.00 14.35 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto, Frami C Käsiteltävät asiat :t 1-8 Asia Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokousaika Ke, kokous heti aamun seminaarin jälkeen, klo 11.50 13.00 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, kantasairaalan

Lisätiedot

TAHE-palvelut lukien Kymenlaaksossa. Kuntajohtajat

TAHE-palvelut lukien Kymenlaaksossa. Kuntajohtajat TAHE-palvelut 1.1.2019 lukien Kymenlaaksossa Kuntajohtajat 2.10.2017 Tehtäväksianto TAHE-ryhmille 7.8.2017: Asiantuntijalinjaus Kymenlaakson maakunnan Tahe-palveluntuottajasta sekä tietojärjestelmästä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE-työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE-työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE-työvaliokunnan kokous Kokousaika Pe klo 12.05 16.05 Kokouspaikka Frami D1, kokoustila Siru & Bitti, Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu 1 Kokouksen avaus... 3 2 Kokousmuistio 23.9.2016...

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 22.2.2018 1 Maakuntavalmistelun ohjaus Viranhaltijavalmistelu Poliittinen ohjaus ja linjaukset Kuntayhteistyö Sidosryhmäinformaatio VATE SOTEMAKUohjausryhmä

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Oma Häme. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä Jukka Lindberg Muutosjohtaja

Oma Häme. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä 7.6.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja https://www.youtube.com/watch?v=0eryr7yjadk&list =PLoYgvGiwgZk539nYQhReTL7qSIcTVa7V_&index=1

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika ti klo 9.00 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto Käsiteltävät asiat Asia Sivu 81 Kokouksen avaus... 3 82 STM:n ajankohtaiskatsaus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Taloustyöryhmä - Kokousaika 24.10.2017 kello 8:30 10:30 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: 1

Lisätiedot

Strategiset tukipalvelut Taloustyöryhmä

Strategiset tukipalvelut Taloustyöryhmä Strategiset tukipalvelut Taloustyöryhmä Strategiset tukipalvelut Talousryhmä Aaro Honkola, puheenjohtaja Jari Iso-Koivisto, sihteeri Miia Kiviluoto Seija Ylitalo Kari Suoverinaho Tiina Lehtinen Maija Kallio

Lisätiedot

Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä

Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä 8.3.2017 E-P:n SOTEMAKU -ohjausjärjestelmä SOTEMAKU Kuntajohtajafoorumi SOTE-projektinjohtaja Harri Jokiranta SOTE Työvaliokunta SOTE Työryhmät - Palvelulaitoksen

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio Valmistelevien työryhmien tilannekatsaus 5

Asialista/ Pöytäkirja. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio Valmistelevien työryhmien tilannekatsaus 5 Asialista/ Pöytäkirja Nro 6/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 14.00 Kokouspaikka Frami D, Siru&Bitti Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistio 24.5.2016 4 3 Valmistelevien työryhmien

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN @Jari_Parkkonen #PHliitto v. 2.2 Valtakunnallinen valmistelutilanne: Esivalmistelun ohjeistamiskirje toukokuun

Lisätiedot