Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 743/2002 vp Sotaorpojen aseman tunnustaminen ja kuntoutustarve Eduskunnan puhemiehelle Sotaorpojen mahdollisesta kuntoutuksesta sekä sotaorporekisterin luomisesta on tehty valtioneuvostolle jo useita kirjallisia kysymyksiä. Valtioneuvoston asianomainen ministeri on vastauksissaan todennut mm., ettei ole tarkoituksenmukaista poimia sodan läpikäyneestä väestöstä uusia erillisryhmiä kuntoutettavaksi valtion varoin, sillä koko ikääntyvä väestö tarvitsee palveluja ja tukea (KK 785/2000 vp). Samoin vastauksissa on todettu, ettei ole mahdollisuutta veteraanitunnusten laajentamiselle (KK 35/2001 vp, KK 1370/2001 vp) 1920-luvun lopun ja vuoden 1945 välillä syntyneitä sotaorpoja on keskuudessamme tuhansia. Sotaorpojen asemaa erityisryhmänä ei ole kuitenkaan virallisella taholla tunnustettu. Tätä sodan aikana toisen tai molemmat vanhempansa menettäneet pitävät suurena vääryytenä itseään kohtaan. Monet heistä ovatkin liittyneet perustettuihin sotaorpojen yhdistyksiin siinä toivossa, että yhteiskunta tukisi sotaorpoja heidän ikääntyessään ja että heidän selviytymisensä ankarista ajoista ilman psyykkistä ja sosiaalista tukea saisi virallista tunnustusta. Raskaan työrupeaman uuvuttamat sotaorvot haluaisivat lähtökohtansa huomioon ottamista myös heitä koskevissa eläkepäätöksissä. Lisäksi omaishoitajan asemaan joutuneita sotaorpoja ei saisi asettaa eriarvoiseen asemaan eri kuntien antaman kotihoidon tuen suhteen. Jotta sotaorpojen tilannetta voisi alkaa kartoittaa paremmin, olisi sotaorpotunnuksen saaminen välttämätöntä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus aikoo ottaa huomioon sotaorpojen kuntoutustarpeen ja antaa tunnustusta ryhmälle, jota ei näy missään rekisterissä sekä onko hallituksella aikomusta parantaa sotaorpojen asemaa siten kuin muun muassa sotaorpojen järjestöt ovat esittäneet? Helsingissä 11 päivänä syyskuuta 2002 Risto Kuisma /sd Jouko Jääskeläinen /kd Ulla Anttila /vihr Seppo Lahtela /kesk Tarja Kautto /sd Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Risto Kuisman /sd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 743/2002 vp: Miten hallitus aikoo ottaa huomioon sotaorpojen kuntoutustarpeen ja antaa tunnustusta ryhmälle, jota ei näy missään rekisterissä sekä onko hallituksella aikomusta parantaa sotaorpojen asemaa siten kuin muun muassa sotaorpojen järjestöt ovat esittäneet? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Sotaorvoista nuorimmat syntyivät sotien alkamisen jälkeen eli vuosien välillä, joten heistä nuorimmatkin ovat jo noin 57-vuotiaita. Koska elossa olevien sotaorpojen määrästä, koulutuksesta ja elämänolosuhteista ja sairastavuudesta ei ole tarkempaa tietoa, on mahdotonta ilman eri tutkimusta määritellä heitä ryhmäksi, joka olisi oikeutettu ensisijaisesti kuntoutuspalveluihin, joiden tarve ja toistuvuus on tärkeää koko vanhenevalle väestölle. Suurella osalla sotaorvoista voidaan niin ikään olettaa olevan taloudellisia edellytyksiä hankkia kuntoaan ylläpitäviä palveluja, sillä he ovat olleet työelämässä ja ovat eläkkeelle jäädessään oikeutettuja työeläkkeeseen. Sosiaali- ja terveysministeriön ohjekirjeen "Veteraanikuntoutukseen kuuluva tutkimus ja hoito" avulla pyritään aikaansaamaan kunnissa malli toimenpiteistä, joiden avulla huolehditaan ikääntyvän väestön toimintakykyisyyden ylläpidosta. Näistä toimenpiteistä hyötyvät paitsi ikääntyvät veteraanit myös muu sodat läpikäynyt väestö, jonka erityisryhminä voidaan sotaorpojen lisäksi mainita sotalapset, sotasiirtolaiset ja partisaanien hyökkäysten uhrit. Sotaorpojen kuntoutustarvetta ja kuntoutukseen pääsyn perusteita on yksityiskohtaisemmin jo käsitelty kirjallisessa kysymyksessä KK 785/2000 vp. Sotaorvot eivät kuitenkaan ole olleet vailla korvausturvaa. Sotilasvammalain nojalla sotaorvot ovat saaneet huoltoeläkettä, heidän opiskeluaan on tuettu 24 ikävuoteen asti tai hoidettu sairaan vai vammautuneen sotaorvon toimeentulo pysyvästi, jos sairaus on estänyt työelämään siirtymisen. Täysorvolle on lisäksi voitu maksaa lisähuoltoeläkettä, jos hän on ollut vailla kohtuullista elatusta. Sairauden perusteella huoltoeläkettä on maksettu vuoden 2001 lopussa Valtiokonttorin antamien tietojen mukaan 178 puoliorvolle, jonka äiti on vielä elossa, ja kaksinkertaista lapsen huoltoeläkettä 176 täysorvolle. Oman järjestötoiminnan ja säätiön (Presidentti Kallion rahasto ja Kaatuneitten Omaisten Liitto) toimesta on sotaorpojen asemaa sodan jälkeisessä yhteiskunnassa kyetty myös helpottamaan heidän ollessaan alaikäisiä. Näiden tukimuotojen lisäksi sotaorvoilla ei ole ollut erityisiä etuuksia. Sota-ajan rasitukset ja yhteiskunnan jälleenrakentamisen raskaat vaiheet ovat koskettaneet lähes koko tämänhetkistä vanhusväestöä. Jälkeenpäin on mahdotonta arvioida sitä, mikä merkitys sotaorpoudella on ollut muihin vastaavan ikäpolven ihmisiin ja sodan jälkeisissä olosuhteissa eläneisiin esimerkiksi työelämän ja koulutuksen osalta. Vuosien varrella on ilmennyt monenlaisia paineita veteraanitunnusten myöntämisen laajentamiseen ja samalla veteraanietuuksien myöntämi- 2

3 Ministerin vastaus KK 743/2002 vp Risto Kuisma /sd ym. seen. Varsinaisten veteraanitunnusten myöntämisen laajentamiselle ei kuitenkaan nähdä mahdollisuuksia, kuten kirjallisen kysymyksen KK 35/2001 vp perusteluista ilmenee. Sotaorpojen asemaa kohennetaankin parhaiten kehittämällä yleisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, kuten muun muassa parhaillaan käynnissä olevan terveydenhuollon valtakunnallisen hankkeen puitteissa tehdäänkin. Näin kaikille väestönosille voidaan taata tarpeelliset peruspalvelut riippumatta siitä, mistä palvelun tarve juontaa juurensa. Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 2002 Peruspalveluministeri Eva Biaudet 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Risto Kuisma /sd m.fl. undertecknade skriftliga spörsmål SS 743/2002 rd: På vilket sätt avser regeringen ta i beaktande de krigsvärnlösas rehabiliteringsbehov och visa erkännande gentemot denna grupp som inte syns i något register samt har regeringen för avsikt att förbättra ställningen för de krigsvärnlösa så som bl.a. organisationerna för de krigsvärnlösa har föreslagit? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: De yngsta krigsvärnlösa är födda efter krigens början, dvs. mellan åren 1939 och 1945, vilket innebär att även de yngsta redan är ca 57 år gamla. Eftersom det inte finns exakta uppgifter om de nu levande krigsvärnlösas antal, utbildning, levnadsförhållanden och sjukfrekvens, är det omöjligt att utan särskilda undersökningar definiera dem som en grupp som med företräde skulle ha rätt till rehabiliteringstjänster, då behovet av och regelbundenheten i dessa är viktiga för hela den åldrande befolkningen. En stor del av de krigsvärnlösa kan också antas ha ekonomiska möjligheter att skaffa sådana tjänster som upprätthåller konditionen, eftersom de har varit i arbetslivet och har rätt till arbetspension vid pensioneringen. Med hjälp av social- och hälsovårdsministeriets instruktionsbrev "Undersökning och vård som hör till rehabiliteringen av frontveteraner" försöker man i kommunerna få till stånd en modell för åtgärder, med vilkas hjälp man kan sörja för upprätthållandet av funktionsförmågan hos den åldrande befolkningen. Dessa åtgärder gynnar förutom de åldrande veteranerna även den övriga befolkning som genomgått krigen, bl.a., vid sidan av de krigsvärnlösa, t.ex. krigsbarnen, de som evakuerades undan krigen samt offren för partisanangrepp. De krigsvärnlösas rehabiliteringsbehov och grunderna för att få rehabilitering har redan behandlats mera ingående i det skriftliga spörsmålet SS 785/2000 rd. De krigsvärnlösa har dock inte saknat ersättningsskydd. Med stöd av lagen om skada, ådragen i militärtjänst har de krigsvärnlösa erhållit försörjningspension, deras studier har understötts tills de fyllt 24 år och vid sjukdom eller handikapp har utkomsten omhändertagits permanent ifall sjukdomen har hindrat övergång till arbetslivet. Till personer som är helt föräldralösa har man dessutom kunnat betala tilläggsförsörjningspension ifall de saknat skäligt underhåll. På basis av sjukdom har försörjningspension enligt uppgift av Statskontoret vid utgången av år 2001 betalats till 178 personer som mist sin far men vilkas mor ännu är i livet och dubbel försörjningspension för barn till 176 helt föräldralösa. Genom den egna organisationsverksamhetens och en stiftelses (President Kallios fond och Förbundet för de stupades anhöriga) försorg har man kunnat underlätta de krigsvärnlösas ställning i efterkrigssamhället också då de varit minderåriga. Utöver dessa understödsformer har det inte funnits speciella förmåner för krigsvärnlösa. De krigstida påfrestningarna och de svåra faserna i samhällets återuppbyggnad har berört nästan hela den nuvarande äldrebefolkningen. I efterhand är det omöjligt att uppskatta vilken betydelse krigsvärnlösheten har haft för övriga 4

5 Ministerns svar KK 743/2002 vp Risto Kuisma /sd ym. människor i motsvarande åldersklass och dem som levt i efterkrigstidens förhållanden vad gäller t.ex. arbetsliv och utbildning. Under årens lopp har många sorters tryck uppkommit vad gäller ett utvidgande av beviljandet av veterantecken samt beviljandet av veteranförmåner. Man ser inte möjligheter att utvidga beviljandet av de egentliga veterantecknen, vilket också framgår av motiveringarna till svaret på det skriftliga spörsmålet SS 35/2001 rd. Ställningen för de krigsvärnlösa förbättras bäst genom att de allmänna social- och hälsovårdstjänsterna utvecklas såsom för närvarande görs t.ex. inom ramen för det aktuella riksomfattande hälso- och sjukvårdsprojektet. På detta vis kan alla befolkningsgrupper garanteras nödvändig basservice oberoende av vad behovet av denna service har sitt ursprung i. Helsingfors den 30 september 2002 Omsorgsminister Eva Biaudet 5