Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 1370/2001 vp Sotaorpojen aseman tunnustaminen ja kuntoutustarve Eduskunnan puhemiehelle Sotaorpojen mahdollisesta kuntoutuksesta sekä sotaorporekisterin luomisesta on tehty valtioneuvostolle jo useita kirjallisia kysymyksiä. Valtioneuvoston asianomainen ministeri on vastauksissaan todennut mm., ettei ole tarkoituksenmukaista poimia sodan läpikäyneestä väestöstä uusia erillisryhmiä kuntoutettavaksi valtion varoin, sillä koko ikääntyvä väestö tarvitsee palveluja ja tukea (KK 785/2000 vp) luvun lopun ja vuoden 1945 välillä syntyneitä sotaorpoja on keskuudessamme tuhansia. Sotaorpojen asemaa erityisryhmänä ei ole kuitenkaan viralliselta taholta tunnustettu. Tätä sodan aikana toisen tai molemmat vanhempansa menettäneet pitävät suurena vääryytenä itseään kohtaan. Monet heistä ovatkin liittyneet hiljattain perustettuihin sotaorpojen yhdistyksiin siinä toivossa, että yhteiskunta tukisi sotaorpoja heidän ikääntyessään ja että heidän selviytymisensä ankarista ajoista ilman psyykkistä ja sosiaalista tukea saisi virallista tunnustusta. Raskaan työrupeaman uuvuttamat sotaorvot haluaisivat lähtökohtansa huomioonottamista myös heitä koskevissa eläkepäätöksissä. Lisäksi omaishoitajan asemaan joutuneita sotaorpoja ei saisi asettaa eriarvoiseen asemaan eri kuntien antaman kotihoidon tuen suhteen. Jotta sotaorpojen tilannetta voisi alkaa kartoittaa paremmin, olisi sotaorpotunnuksen saaminen välttämätöntä. Sotaveteraanien elämänkaari lähestyy loppuaan, joten palveluasuntoja jää tyhjiksi. Voisikin pohtia, miten vapautuvia palveluasuntoja voisi hyödyntää muiden niitä tarvitsevien ryhmien kesken. Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry on kansanedustajille luovuttamassaan kirjelmässä ehdottanut, että sotaorvoille myönnettäisiin "sotaorpomitali", kuten sota-aikana sankarivainajan leskelle myönnettiin vapaudenristin sururisti. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus aikoo ottaa huomioon sotaorpojen kuntoutustarpeen ja antaa tunnustusta ryhmälle, jota ei näy missään rekisterissä sekä miten hallitus voi ottaa huomioon sotaorvot eläkepolitiikassaan? Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2001 Tarja Kautto /sd Jouko Jääskeläinen /kd Seppo Lahtela /kesk Risto Kuisma /rem Ulla Anttila /vihr Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Tarja Kauton /sd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1370/2001 vp: Miten hallitus aikoo ottaa huomioon sotaorpojen kuntoutustarpeen ja antaa tunnustusta ryhmälle, jota ei näy missään rekisterissä sekä miten hallitus voi ottaa huomioon sotaorvot eläkepolitiikassaan? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Sotaorpojen kuntoutustarpeen ja kuntoutukseen pääsyn perusteiden sekä johtopäätösten osalta viittaan jo tässäkin kysymyksessä mainittuun kirjalliseen kysymykseen KK 785/2000 vp antamaani vastaukseen. Sotaorvot eivät ole olleet vailla korvausturvaa. Sotilasvammalain (404/1948) nojalla sotaorvot ovat saaneet huoltoeläkettä, heidän opiskeluaan on tuettu 24 ikävuoteen asti tai hoidettu sairaan tai vammautuneen sotaorvon toimeentulo pysyvästi, jos sairaus on estänyt työelämään siirtymisen. Täysorvolle on lisäksi voitu maksaa lisähuoltoeläkettä, jos hän on ollut vailla kohtuullista elatusta. Sairauden perusteella huoltoeläkettä on maksettu vuoden 2000 lopussa Valtiokonttorin antamien tietojen mukaan 181 puoliorvolle, jonka äiti on vielä elossa, ja kaksinkertaista lapsen huoltoeläkettä 173 täysorvolle. Oman järjestötoiminnan ja säätiön (Presidentti Kallion rahasto ja Kaatuneitten Omaisten Liitto) toimesta on sotaorpojen asemaa sodan jälkeisessä yhteiskunnassa kyetty myös helpottamaan heidän ollessaan alaikäisiä. Näiden tukimuotojen lisäksi sotaorvoilla ei täysi-ikäiseksi tultuaan ole ollut erityisiä etuuksia. Yleisesti sotaorpojen asema suhteessa muihin orpoihin on samankaltainen. Erikseen on tietysti otettava huomioon se tilanne, mikä johti orvoksi joutumiseen eli vanhemman kuoleminen isänmaata puolustaessa. Sota-ajan rasitukset ja yhteiskunnan jälleenrakentamisen raskaat vaiheet ovat koskettaneet lähes koko tämänhetkistä vanhusväestöä. Nuorimmatkin sotaorvot lähestyvät 60 vuoden ikää. Sotaorpojen osalta voitaneen todeta, että heille on ikään liittyen jo kertynyt oma ansioeläketurva, jota täydentää kansaneläkejärjestelmä, jonka piirissä kaikki Suomessa asuvat ovat. Jälkeenpäin arvioituna on mahdotonta arvioida sitä, mikä merkitys sotaorpoudella on ollut muihin vastaavan ikäpolven ihmisiin ja sodan jälkeisissä olosuhteissa eläneisiin esimerkiksi työelämän ja koulutuksen osalta. Vastaavasti kaikille kansalaisille on taattu terveydenhuolto- ja kuntoutuspalvelut. Valtion varoin toteutettava kuntoutus on kohdistunut ensi sijassa veteraaniväestöön (sotainvalidit ja muut veteraanit) sekä heitä tukeneisiin puolisoihin tai leskiin. Voimavarojen rajallisuuden vuoksi kuntoutusta on pyritty antamaan niille, jotka ovat sotaan osallistuneet tai siitä eniten kärsineet ja joiden kuntoutustarve on suurin. Kunnat ovat erilaisten palvelutarpeittensa pohjalta tehneet jonkin verran ostopalvelusopimuksia veteraaneja kuntouttavien laitosten tai asumispalveluita tarjoavien järjestöjen ja säätiöiden kanssa. Sotaorpojen kuntoutustarve on nähtävä osana koko ikääntyvän väestön kuntoutuspalve- 2

3 Ministerin vastaus lujen kehittämistä. Tällöin keskeinen kysymys on vanhusväestön itsenäisen selviytymisen tukeminen. Vuosien varrella on ilmennyt monenlaisia paineita veteraanitunnusten myöntämisen laajentamiseen ja samalla veteraanietuuksien myöntämiseen. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimivassa rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnassa ei ole enää viime vuosina tullut esille uusia aloitteita sotaorpojen asiassa. Varsinaisten veteraanitunnusten myöntämisen laajentamiselle ei enää nähdä mahdollisuuksia, kuten ministeri Perhon kirjallisen kysymyksen KK 35/2001 vp vastauksen perusteluista ilmenee. Helsingissä 9 päivänä tammikuuta 2002 Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Tarja Kautto /sd m.fl. undertecknade skriftliga spörsmål SS 1370/2001 rd: På vilket sätt avser regeringen ta i beaktande de krigsvärnlösas rehabiliteringsbehov och erkänna denna grupp som inte syns i något register samt hur avser regeringen ta i beaktande de krigsvärnlösa i sin pensionspolitik? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Vad gäller de krigsvärnlösas rehabiliteringsbehov och grunderna för att få rehabilitering samt slutsatserna hänvisar jag till mitt svar på skriftligt spörsmål SS 785/2000 rd som redan omnämnts också i detta spörsmål. De krigsvärnlösa har inte saknat ersättningssäkerhet. Med stöd av lagen om skada, ådragen i militärtjänst (404/1948) har krigsvärnlösa erhållit försörjningspension, deras studiegång har understötts tills de fyllt 24 år eller om den krigsvärnlösa är sjuk eller handikappad har dennes utkomst omhändertagits permanent ifall sjukdomen har hindrat övergång till arbetslivet. Till en person som är helt föräldralös har man dessutom kunnat betala tilläggsförsörjningspension ifall denne saknat skäligt underhåll. På basis av sjukdom har försörjningspension enligt uppgift av Statskontoret vid utgången av år 2000 betalats till 181 personer som mist sin far och vars mor ännu är vid liv och dubbel försörjningspension för barn till 173 föräldralösa. På befattning av den egna organisationsverksamheten och stiftelsen (President Kallios fond och Förbundet för de stupades anhöriga) har man kunnat underlätta de krigsvärnlösas ställning i efterkrigssamhället också då de varit minderåriga. Utöver dessa understödsformer har det inte funnits speciella förmåner för krigsvärnlösa efter att de blivit myndiga. Allmänt sett är de krigsvärnlösas status densamma som de övriga föräldralösas. Särskilt bör naturligtvis den situation beaktas, vilken resulterat i föräldralösheten d.v.s. att en förälder avlidit i fosterlandets försvar. De krigstida påfrestningarna och de svåra faserna i samhällets återuppbyggnad har berört nästan hela den nuvarande äldrebefolkningen. Även de yngsta krigsvärnlösa närmar sig 60-års åldern. För de krigsvärnlösas del torde man kunna konstatera att de redan har ansamlat ett eget förvärvspensionsskydd i samband med åldern, vilket kompletteras av folkpensionssystemet, inom ramen för vilken alla som bor i Finland befinner sig. I efterhand är det omöjligt att uppskatta vilken betydelse krigsvärnlösheten har haft på övriga människor i motsvarande åldersklass och de som levt i efterkrigstidens förhållanden vad gäller t.ex. arbetsliv och utbildning. Alla medborgare har i samma mån garanterats hälsovårdsoch rehabiliteringstjänster. Rehabilitering som förverkligas med statliga medel har i första hand riktats till veteranbefolkningen (krigsinvalider och andra veteraner) samt makor eller änkor som understött dessa. På grund av resursernas begränsade natur har man strävat efter att ge rehabilitering till sådana som deltagit i krig eller som har lidit mest därav och vars rehabiliteringsbehov är störst. Kommunerna har på basis av sina olika servicebehov i viss mån fattat 4

5 Ministerns svar avtal om inköp av service med institutioner som rehabiliterar veteraner eller organisationer och stiftelser som erbjuder boendeservice. De krigsvärnlösas rehabiliteringsbehov bör ses som en del av utvecklandet av rehabiliteringsservicen för hela den åldrande befolkningen. Då gäller den centrala frågan understödandet av ett självständigt liv för den åldrande befolkningen. Under årens lopp har många sorters tryck uppkommit vad gäller utvidgandet av beviljandet av veterantecknet samt beviljandet av veteranförmåner. T.ex. i delegationen för frontveteranfrågor som fungerar i samband med social- och hälsovårdsministeriet har det inte längre under de senaste åren framkommit några nya initiativ i de krigsvärnlösas sak. Man ser inte längre möjligheter för att utvidga beviljandet av de egentliga veterantecknen, vilket också framgår ur motiveringarna i Minister Perhos svar på skriftligt spörsmål SS 35/2001 rd. Helsingfors den 9 januari 2002 Omsorgsminister Osmo Soininvaara 5