Kokoamisohje Pavillon, 6-, 8-, 12-kulmaisen, ovaalin ja niiden yhdistelmien; rypäleen asennukseen, perustus-, lasien ja huopien kiinnitys-ohjeita.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokoamisohje Pavillon, 6-, 8-, 12-kulmaisen, ovaalin ja niiden yhdistelmien; rypäleen asennukseen, perustus-, lasien ja huopien kiinnitys-ohjeita."

Transkriptio

1 Onnittelemme Sinua tekemäsi Huvimaja-Kesäkeittiö -valinnan johdosta, olet päätynyt markkinoiden huolellisimmin suunniteltuun ja toteutettuun Bahamas, Barbados, Riviera Pavillon Huvimajaan-Kesäkeittiöön. Seuraavassa kerromme Sinulle kuvin ja sanoin miten perusta kannattaa tehdä ja huopa/lasit asennetaan sekä yksityiskohtia eri majakokojen asennuksesta. Kokoamisohje Pavillon, 6-, 8-, 12-kulmaisen, ovaalin ja niiden yhdistelmien; rypäleen asennukseen, perustus-, lasien ja huopien kiinnitys-ohjeita. Perustus voidaan tehdä muurikivistä, pilariharkoista, betonipilareista tai ORT-teräsruuveista, joiden päälle asennetaaan kyllästetty lankku tai lattianmuotoisesta betonilaatasta (paras ratkaisu). Lattiaelementit irrotetaan em. perustuksista siten, että lattia tuulettuu alta. Keskelle tulee kuvien mukaisesti yhtenäinen kantoalue. Kaikki pinnat samaan tasoon.. Oleellista on, että perustus on oikean kokoinen ja vaakasuorassa sekä myös pysyy vaakasuorassa.

2 Pystytykseen tarvitaan majan koosta riippuen 2-5 henkilöä ja mm. seuraavia työkaluja; porakone, 6/7/8/10 mm terä, ruuvinväännin ja Torx 10/20/25 sekä mahdollisesti Pz 2 sekä PH 2, vesivaaka, hylsyavain 13, 10 ja 17 mm hylsyllä, jatkovarrella ja nivelellä (mieluimmin keskikokoa), listanaulaukseen sopiva vasara tai naulapyssy, puukko, mattopuukko, massapuristin, piikki, ruuvitalttoja, käsilämpöpuhallin, saha, tongit, siklilasta, hylsy-kulmaväännin 8 m mutterille, kumivasara, simpsihöylä, hiomakone, pistosaha, 8 metrin mitta, naulat tai pultit seinien väliaikaiskiinnitykseen (lattaraudassa olevat reiät), rautakanki lattian nostoon ja tarvittavien korokepalojen lisäämiseen), pieni sorkkarauta, sähköroikkia, kompressori/painletkua, katuharja, harja/kihveli, alumiininen työtaso, 2-3 kpl 7 askelmaisia tikapuita, jatkettavat tikkaat, huovan/vanerinpaloja lattian vaatraukseen, bitumihuopaa puun ja betonin/harkon väliin. Dyggert-naulat ja kattohuopanaulat/-hakaset eivät sisälly toimitukseen. 38 mm dyggert nauloja n. 300 kpl. Ohuita 20 mm huopanauloja kattopömpelin, pienten räystäälle tulevien huopapalojen sekä räystäskaistan taitteen naulaamiseen n kpl. Itse huopakatelaatan kiinnittämiseen suositellaan käytettäväksi 16 mm hakasia tai huopanauloja, joita tarvitaan kpl majan koosta riippuen. Lasien kiinnitykseen tarvittava väritön silikoni ja tippanokkalistojen alle sekä jäykistelistojen kylkiin tuleva liimamassa eivät kuulu toimitukseen. 1. Mikäli olet valinnut elementtitoimituksen ilman maalausta Sinun kannattaa maalata/maalauttaa elementit ja muu toimituksesessa tuleva puutavara kuivassa tilassa ennen pystytystä ja huopakatelaattojen/lasien ja helojen kiinnitystä. Pintojen (uralevyjen karhennus ennen maalausta ja urien/ urapohjien huolellinen läpikäynti maalilla) huolellinen kittaus, pohjamaalaus, välihionta ja kaksinkertainen pintamaalaus on syytä suorittaa huolella ja käyttää pintamaalaukseen (2-kertaisesti) esim. Tikkurilan Pikatehoa tai Teknoksen Eko Nordica maalia. Ensin pohjamaalaus siten välihionta ja pintamaalauskerrat. Näin Sinulla on iloa hankkimastasi Huvimajasta vuosikymmeniksi eteenpäin. Maalatut pinnat kannattaa toki tarkistaa vuosien kuluessa mm. mahdollisten mekaanisten vaurioiden vuoksi, sillä maalin ja puupinnan väliin ei saa päästä vettä/kosteutta turmelemaan puuta. 2. Maalauksen jälkeen on vuorossa lasien kiinnittäminen seinäelementeissä oleviin pokiin, tarkemmin sanottuna pokien uriin, joihin lasiruutu kiinnitetään värittömällä silikonilla (ei kuulu toimitukseen), asettaen ohuet puutikut lasien alareunan ja pokauran väliin asennusvaran tasaamiseksi. Lasin päälle ruuvataan ikkunakehikko. Vasemmalla lasi kiinteässä pokassa ja oikealla aukko, johon tulee aukeava ikkuna.

3 3. Joissakin malleissa ikkunaristikoiden kehikko on kiinteä ja ne maalataan kokonaisina ennen kiinnitystä lasin päälle seinäelementtiin. 4. Niissä malleissa, joissa kehikossa on irrotettava ristikko (ikkunanpesun helpottamiseksi) asennetaan irrotettavien ristikoiden/kehikon määlyt ja naulatapit paikoilleen vasta maalauksen jälkeen, asennus vasaralla tukevan alustan päällä Nauloista jää näkyviin mm, naulankärki ylöspäin, määlyjen ulkonema n. 8 mm. reikiin ei tule maalia, vaan ne on kyllästetty lakalla, kuten myös yläpuun helareiät. Sisäristikko laitetaan paikoilleen ulkokehään ennen kokonaisuuden paikoilleen ruuvausta. Ristikon alapäähän tulee messinkinaulalla kumipyörylä, jotta vesi ei jää makaamaan väliin. Ristikon vaakaripojen toisiin päihin voi laittaa n. 1 mm paksua tallaa asennuksen ajaksi,. Ulkokehä kiinnitetään 3x25 mm lieriökantaruuveilla paikalleen keskitetysti aukkoon ja symmetrisesti toisiinsa nähden. Aukeavissa ikkunoissa on pokiin pakotettava tasainen käyntiväli kehikon ruuvaamisen ajaksi.

4 5 b. Jatkamme kattokolmioiden huovituksella siten, että leikkaamme B7 majaa varten räystäskaistarullasta hieman kattokolmion kannan leveyttä pidempiä pätkiä 6 kpl ja B10 majaa varten 8 kpl. Suoritamme huovituksen kolmio kerrallaan siten, että aloitamme kiinnittämällä kolmion kantaan leikkaamamme pätkän kaistaa, jätämme n. 18 mm menemään kannan ylitse tulevaa taitosta varten ja kiinnitämme kaistan n. 12 mm hakasilla tai huopanauloilla kattolevyyn. Asennamme kuvien mukaisesti huopakatelaatan 1 paikalleen, seuraavaksi laatat 2 ja 3, joista leikataan a-b-c kappaleet seuraavaa riviä varten ja jatkamme kuvien opastuksen mukaisesti. Laatat kiinnitetään kuvien mukaisesti ja n. 18 mm reuna taitetaan räystäälle ja kiinnitetään kuvan mukaisesti ohuilla 20 mm huopanauloilla räystääseen. Kolmion sivun ylittävä osuus leikataan mattopuukolla pois. Mitat noinmittoja mm Pavillon 10 kattopömpelin huovitussabluuna (B15 ovaalin kattopömpeleihin tulee neljää eri kokoa olevat vuodat, yhteensä 2x8 kpl, ja B7 majaan 6 kpl, niiden mitoitus otetaan ko. pömpelien kattokolmioista). 5. Seuraavaksi on vuorossa kattokolmioiden kattaminen palahuovalla. Toimitukseen ei sisälly huopanauloja/hakasia. Ennen huovitusta mahdollinen suojakalvo poistetaan (3 a). Huovan leveydestä riippuen sovellettava osien määriä. 5 a. Aloitamme kattopömpelin huovituksesta B 7 ja B 10, oheisen piirroksen mukaisesti tehdään esim. pahvista sabluuna, jonka mukaan leikataan räystäskaistarullasta 4 vuotaa (1 a), jotka kiinnitetään hakasilla pitkiltä sivulta siten, että reunataitokseen jää n. 18 mm reunaa (5 a ja 6 a), joka naulataan ohuilla 20 mm huopanauloilla kuvan mukaisesti. Piikki kiinnitetään 60 mm ruuvilla kuvan mukaisesti, ja piikin sekä vuotien saumat tiivistetään massalla ja/tai puulistalla.

5 Bahamas 7 kuusikulmainen 13 a 13 ab a x 10 a 12 9 a x 4 a 11 9 a a x 8 x 7 6 a ab 2 a a Jani Johannes & Reija Johanna

6 Bahamas ja Barbados Pavillon 10, 15 ja 27 kattokolmion huovitus B15 ovaalin huovitus voidaan tehdä kahdeksan kolmion osalta ennen katolle asentamista ja huovittaa pitkän sivun elementit, 2 normaali ja yksi kärjellään oleva elementti, per sivu katolla tai voidaan huovittaa kaikki elementit ennen katolle nostoa ja ratkaista kärjellään olevan kolmion sivujen saumojen huovitus etukäteen erikoislementin sivuille kiinnitetyllä kapealla räystäskaistalla, joka asettuu asennusvaiheessa viereisten elementien huopien pälle tai laittaa ko. saumaan täytelista, jonka päälle kiinnitetään kapea huopakaista. Kärjelleen tulevan ovaalin erikoiskattolementin huovitus elementtinä aloitetaan kärjestä, kun muiden elementtien huovitus aloitetaan aina kannasta kiinnittämällä ensin räystäskaista.b25 majan kattoelementin huovituksen aloitus samoin kuin B10, mutta tämän kolmio on pitempi ja aloituksen jälkeen sovellettava kaaviota ko. elementin mukaan. Huopien kiinnitys voidaan suorittaa myös kattoelementtien asennuksen jälkeen, tällöin on huolehdittava, että rakenus ei pääse sateella kastumaan ennen huopien kiinnitystä.

7 Seuraavassa kerromme Sinulle kuvin ja sanoin miten valmiiksi huovitettu ja lasitettu ja maalattu maja asennetaan. Bahamas ja Barbados Pavillon 7, 10 ja 15 Lattiaelementtien asennus Lattiaelementit sidotaan ruuveilla yhtenäiseksi kantavaksi lattiaksi, jonka päälle seinäelementit kiinnitetään. Lattialevyn alle on liimattu 30 mm styrox-eriste lämpöeristetyissä malleissa. Perustus voidaan tehdä pilariharkoille, betonipilareille tai ORT-teräsruuveille, paras ja helpoin vaihtoehto on lattian muotoinen yhtenäinen betonilaatta, josta lattiaelementit irrotetaan tuuletuksen varmistamiseksi n. 30 mm paksuisilla laudankappaleilla, joiden alle leikataan huopasuikaleet (bitumihuopa aina puun ja betonin väliin). Kahdeksankulmaisen majan kehälle tulee 16 kantoaluetta ja keskelle yksi. Ovaalin kehälle tulee 24 ja keskelle yksi iso kantoalue. Elementit ruuvataan 5x60 mm ruuveilla nurkistaan ja päältä 4x40 mm ruuveilla kiinni toisiinsa, keskelle tulevat pienet kolmiot ja 8-kulmiot viimeiseksi. Ovaalin lattioiden asennuksessa aloitetaan kahdesta kannat vastakkain tulevasta elementistä, joissa on omat runkopuut ja jatketaan siten, että joka toinen on rungollinen ja joka toinen ei. Tärkeää on, että alusta on vaakasuora ja elementtien saumat pakotetaan mahdollisimman tiiviiksi. Mahdolliset raot voidaan tiivistää massalla.

8 Lattialementit ruuvataan sivunurkistaaan 5x60 mm ruuveilla. Lattiaelementtien nurkkiin lattiatasoon, ja ovaalissa myös pitkälle sivulle, kiinnitetään kagdella ruvilla/kulma 4,5x25 mm uppokantaruuveilla aluminikulmat n. 30 mm lattian ulkoreunasta sisäänpäin lattiaan piirretyn merkin kohdalle (seinän ulkopinta tulee olemaan seinälevyn vahvuuden verran eli n. 9 mm ulkona lattian reunasta). Kuvissa asentaja merkkaa ruuvin paikan piikillä ja ruuvaa kulmat kiinni. Seinäelementtien alapuuhun kiinnitetään puutapit, jotka ohjaavat lattiaelementissä olevan reiän avulla seinäelementit oikealle paikalleen Jani Johannes & Reija Johanna

9 Näiden kuvien asennuksissa majojen elementit on maalattu valmiiksi ja huopakatelaatat, ikkunalasit ja lukot on kiinnitetty jo aikaisemmin valmiiksi, joten työ asennuspaikalla sujuu joutuisasti. Ensimmäinen seinäelementti (ovi viimeiseksi) tuodaan halutulle paikalle ja yksi asentaja jää pitämään sitä pystyssä kahden muun asentajan tuodessa toisen elementin edellisen viereen. Kaksi kulmassa olevaa elementtiä pysyy jo itsestään pystyssä (ei myrskysäällä), niitä tukee lattian ja elementin välinen puutappi sekä kahden seinäelementin väliset liitinlevyt, jotka on yläpäässä väliaikaisesti lukittu toisiinsa pultilla tai naulalla. Kaikkien muiden elementtien paitsi ovielementin sisäpuolelta alumiinikulmissa olevien reikien lävitse ruuvattavat täkkiruuvit voidaan jo täsä vaiheessa kiinnittää, mikäli lattia on ja pysyy vaakasuorassa ja seinäelementin alaosa on tiviisti lattialementissä kiinni (nyt seinäelementit pysyvät jo tukevasti paikallaan), 6-, 8- ja 12-kulmaisissa Bahamas Pavillon -majoissa seinäelementit ovat samankokoisia, ovaalissa on kaksi kapeaa elementtiä, muiden ollessa samankokoisia. Seinäelementtien identtisyyden ansiosta, esim. parioven, mahdollisten umpinaisten seinien ja avattavien ikkunoiden sijainti voidaan valita asennusvaiheessa. Seinäelementtien asennus valmiin lattian päälle 2011 Jani Johannes & Reija Johanna

10 Yllä olevassa kuvassa vasemmalla ovaalin kapean seinäelementin kiinnitys suoralla alumiinikulmalla ja oikealla kulmaan taivutettu alumiinikulma, jolla kulmittaiset elementit kiinnitetään. Ensin porataan alkureikä n. 2-3 mm terällä ja sitten ruuvataan täkkiruuvilla alumiinikulmat lujasti seinäelementteihin kiinni.

11 Pavillon majojen erillisten kattotuolien asennus. Viereisissä/ylimmäisissä kuvissa teräsliitinlevy ja yläpuolella olevassa kahdessa kuvassa kuusikulmaisen vaneriliitos. Lukkopultit (8x100 mm) lyödään kattotuoleihin paikoilleen siten, että kanta tulee loveuksen vastakkaiselle sivulle. Yhteen kattotuoliin (ovaalissa kahteen) asennetaan teräsliitinlevy paikoilleen. Teräslevystä vain ylimmät reiät käytössä. Pavillon majojen kattotuolit kiinnitetään yläpäässä toisiinsa teräsliitinlevyllä/8x100 mm lukkopultilla (ovaalissa 2 teräsliitinlevyä), kuusikulamaisen majan kattotuolit kiinnitetään vanerilevyllä ja kaikkien Pavillon-majojen seinäelementit yläosastaan toisiinsa ja kattotuoliin (lovettu puoli seinäelementin liitinlevyä vasten) seinäelementin teräsliitinlevyllä/8x100 mm lukkopultilla. Näin saadaan peräänantamaton liitos katon, seinien ja lattian välille, sillä alaosastaan kaikkien Pavillon-majojen seinäelementit ovat kiinni toisissaan ja lattiassa alumiinikulmalla/6x50 mm täkkiruuvilla/lukkopultilla.

12 Pavillon majojen kattoelementtien asennus erillisten kattotuolien päälle. Kattoelementit nostetaan 2-3 henkilön voimin siten, että sisällä on yksi asentaja tikkailla vastaanottamassa kärkeä ja ulkona kaksi asentajaa nostaa elementtiä paikalleen siten, että alapää lukittuu ensin paikalleen. Sisäkaton ja seinän saumasta tulee aivan tiivis. Sisäkaton ja kattovasojen väliin jää hieman rakoa, jonka kattolista peittää. Sisäpuolella seinän ja kattovasojen välinen rako tiivistetään akryylimassalla Jani Johannes & Reija Johanna

13 Kattoelementit kiinnitetään katolla 4x40 tai 4 x 50 mm (3-12 kpl/sivu majan koosta riippuen) ruuveilla kattotuoleihin ja ovaalin erikoiskattoelementit lisäksi kannastaan viidellä 4x50 mm ruuvilla kurkihirteen. Räystään saumoihin tulevien pienten huopapalojen kiinnityksen jälkeen harjalistat kiinnitetään 90 mm ruuveilla kattotuoleihin (alapää n.10 mm kattoreunasta sisäänpäin, 3 huopanaulaa/pala).

14 Tuuletusputki työnnetään teräksisen harjaleveyn reiästä sisään ja tuuletuskanavan suojana toimiva kattopömpeli" ruuvataan 90 mm ruuveilla kruunuksi harjalistojen päälle. Kattotuolia ja seinäelementtiä yhdistävien teräslitinlevyssä olevien lukko-pulttien kiristyksen jälkeen jäykistelistat sivellään runsaalla liimamassalla kummaltakin seinäelementteihin yhdistyvältä sivultaan ja ruuvataaan ulkopuolelta seinäelementtien väliin ennen ulkonurkkalistan naulausta 4x40 mm ruuveilla listaan valmiiksi tehtyihin reikien mukaisesti. oven pielen jäykistelistat asennetaan vasta, kun oven asennus on suoritettu Oven painikekilvet kinnitetään 4x40 mm ruuveilla. Kynnys kiinnitetään neljällä 5 x 60 mm ja neljällä 4 x 40 mm ruuvilla, kaksi reunoille ja kaksi keskelle lattian runkopuiden kohdalta.

15 Oven karmit kiinnitetään lukkopultilla. Alumiinikulmat, joissa ei ole neljää reikää, on tarkoitettu oven pieliin, toinen vasempaan ja toinen oikeaan. Niihin porataan reikä lukkopultille ulkopuolelta oven karmissa olevan reiän mukaisesti senjälkeen kun ovi on passattu siten, karmit on vaakittu pystysuoraan ja oviaukko alhaalta on mm karmien sisälistan juuresta mittatuna, jos aukon mitta ei täsmää vaakituksen kanssa, valitaan käyntivaran sopivuus tärkeimmäksi, tarvittaessa hiotaan tai sahataan kynnystä lyhyemmäksi. Käyntivara on oltava sopiva ja molempien oviparien yläosien raot ovat tasasuuret. Tämä senjälkeen, kun maja on täysin asettunut paikalleen vaakasuoraan ja seinäelementit on kiinnitetty täkkiruuveilla. Painikkeet, lukot ja tuulihaat oviin ja ikkunoihin sekä oven reunasalvat ja tuuletusventtiilin säleikkö ruuvataan paikoilleen. Reunasalvan lukitustapille porataan lukitusreikä mitoittamalla tapin paikka kynnykseen ja yläkarmiin

16 Seinäelementin ja lattian saumaan levitetään runsaasti liimamassaa ja naulataan tippanokkalista dyggertnauloilla. Liimamassa levitetään myös nurkkiin jäykistelistan ja lattian saumaan sekä kynnyksen ja lattian saumaan. Kahdeksankulmaiseen majaan tulee 7 samanpituista ja kokoista listaa + ohut kynnyksen alle. Ovaaliin tulee 4kpl pidempiä pitkälle sivulle + 2 lyhyttä kapeiden seinäelementtien saumoihin ja neljä normaalia + kynnyksen lista. Listojen asennusjärjestys siten, että yksi ulkonurkkalista naulataan kiinni ja tippanokkalista sen kylkeen tiiviisti ja seuraava ulkonurkkalista naulataan siten että se vuorostaan tippanokkalistan toiseen päähän tiiviisti, lyhennetään tarvittaessa, jos pituus ei riitä tasataan rako ja laitetaan liimamassaa. Ovaalin pitkän sivun t-listojen ja saumalistojen kiinnityksen jälkeen kapean elementin tippalistat sahataan mitan mukaan peitelistojen välin pituisiksi pidemmästä listasta. Ulkonurkka-koristeet 5x60 mm ruuveilla kiinnitetään ulkonurkkalistojen naulauksen jälkeen (ovaalin pitkälle sivulle vasen- ja oikeakätiset jiiriin ajetut).

17 Räystäslaudat ja ulkonurkkalistat kiinnitetään 38 mm dyggert-nauloilla 5/reuna jäykistelistan kiinnityksen jälkeen. Pieni välipala (alemmassa kuvassa) naulataan B15 ovaalin pitkän sivun räystäslautojen väliin. Ulkonurkka-koristeet 5x60 mm ruuveilla kiinnitetään ulkonurkkalistojen naulauksen jälkeen (ovaalin pitkälle sivulle vasen- ja oikeakätiset jiiriin ajetut). Kynnyksen ja lattian saumaan ulkopuolelle alasaumaan levitetään liimamassa ja tämän päälle ohut tippanokkalista dyggertnauloilla. Teräslevyn suojavaneri kiinnitetään 4x40 mm ruuveilla. Ovaalimallissa kurkipuun kummallekin puolelle tulee vasemmalle vasenkätinen ja oikealle oikeakätinen suojalevy teräslevyä ja tuuletusputkea vasten. Lautasventtiili kiinnitetään ruuveilla.

18 Katon saumalistat 4 naulaa/lista ja jäykiste-listojen jälkeen sisä-nurkkalistat (läpivientien tiivistyksen jälkeen) kiinnitetään 38 mm dyggertnauloilla 5/reuna. Katon saumalistoissa vasen- ja oikeakätiset jiirit. Kurkipuun ja kattoelementtien saumoihin tulee lyhyttä saumalistaa ja ovaalin erikoiskattoelementtien saumoihin pitempää saumalistaa, jiirit vasen ja oikea.

19

20 Pavillon Rypäleen yhdyskäytävän asennus Yhdyskäytävän lattia asennetaan B10 ja B15 lattioiden asennuksen yhteydessä Yhdistettävien majojen katon asennuksen jälkeen yhdyskäytävän seinät laitetaan paikoilleen ja yhdyskäytävän katto nostetaan seinien päälle. Tätä ennen on oviaukon karmit lukittava paikoilleen yläpäästä lukkopultilla ja mutterilla sekä alapäästä täkkiruuvilla alumiinikulma kiinni seinäelementtiin. Seinät sidotaan 90 mm ruuveilla vinosti lähtien oviaukon 55 mm:n listan reunasta (siten, että ruuvin kanta jää sisänurkkalistan alle). Ennen em. kiinnityksiä varmistuttava, että välikaton saumassa huopa on asianmukaisesti ja että lattia on vaakasuorassa ja seinät pystysuorassa vesivaa-alla tarkistettuna. Yhdyskäytävän ja majan seinien saumaan tulee vasen- ja oikeakätiset saumalistat. Räystäslautojen väliin naulataan yhdyslauta.

21 Pavillon 25, 23 m2, 12-kulmainen Toisin kuin 8-kulmaisessa ja ovaalissa 12-kulmaisen latiaelenentit on rakennettu oheisten kuvien mukaisiksi ja ovat kaikki samanlasia/symmetrisiä keskenään. Pavillon 12-kulmaisen lattia alapuolelta katsottuna, lisävarusteena 75 mm styrox-eriste

22 Pavillon 25, 23 m2, 12-kulmainen Toisin kuin 8-kulmaisessa ja ovaalissa 6- ja 12-kulmaisen kattotuolit sidotaan allaolevien kuvien mukaisesti puukehikkoon täkkiruuvilla, apuna kattotuolien nostoon ja paikalleen asentamiseen käytetään erityistä 12-k-työvälinettä, joka esiintyy kuvissa. ylhäältä päin katsottuna ylhäältä päin katsottuna ylhäältä päin katsottuna alhaalta päin katsottuna alhaalta päin katsottuna

23

24 Pavillon 25, 23 m2, 12-kulmainen Bahamas Pavillons Pl 27, Tampere, tel

Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja

Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.

Lisätiedot

Kota 8-k / 6-k. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja. Lattia. Asennusohjeet Huvimajalle

Kota 8-k / 6-k. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja. Lattia. Asennusohjeet Huvimajalle Asennusohjeet Huvimajalle Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), TORXruuvipääsarja, poranterä 4 mm ja 3 kpl

Lisätiedot

Festivo 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja

Festivo 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja Asennusohjeet Huvimajoille Festivo 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä

Lisätiedot

Pavillon 7 perustus. Pavillon 10 perustus

Pavillon 7 perustus. Pavillon 10 perustus Pavillon 7, 10, 15 ja 25 perustus sekä pystytys Pavillon 15 on ovaali ja siinä on elementtejä enemmän kuin 8-kulmaisessa Pavillon 10 mallissa ja sen toimitus sisältää ns. erikoiselementtejä, muutoin perustuksen

Lisätiedot

Katariina 8K. Asennusohjeet Huvimajalle. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Pohja

Katariina 8K. Asennusohjeet Huvimajalle. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Pohja Asennusohjeet Huvimajalle Katariina 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä 4

Lisätiedot

Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta.

Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta. Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.

Lisätiedot

Satulinna 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja

Satulinna 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja Asennusohjeet Huvimajoille Satulinna 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä

Lisätiedot

PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET

PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET Innoros Oy :: Paanakedonkatu 20 :: 28100 Pori :: Puh. 0424-852200 :: www.ultimatemarket.com Perustuksen teko Perustussuositus: Sorapatja, vähintään 20 cm paksu ja halkaisijaltaan

Lisätiedot

Paradise 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja 2.2.2015 1

Paradise 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja 2.2.2015 1 Asennusohjeet Huvimajoille Paradise 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), TORX-ruuvipääsarja, poranterä 4 mm ja

Lisätiedot

Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa.

Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Asennusohjeet Huvimajalle Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä

Lisätiedot

Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta.

Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta. Asennusohjeet Huvimajoille Satulinna 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), TORX-ruuvipääsarja, poranterä 4 mm ja

Lisätiedot

Paradise 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja

Paradise 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja Asennusohjeet Huvimajoille Paradise 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä

Lisätiedot

TUPLAHUUSSIN PAKKAUSLISTA JA KOKOAMISOHJE Mallit: 200 cm leveä ns. PikkuTuplahuussi, 260 cm tai leveämpi IsoTuplahuussi.

TUPLAHUUSSIN PAKKAUSLISTA JA KOKOAMISOHJE Mallit: 200 cm leveä ns. PikkuTuplahuussi, 260 cm tai leveämpi IsoTuplahuussi. TUPLAHUUSSIN PAKKAUSLISTA JA KOKOAMISOHJE 3.1.2017 Mallit: 200 cm leveä ns. PikkuTuplahuussi, 260 cm tai leveämpi IsoTuplahuussi. PAKKAUSLISTA Tarvikepussi: vedin 2, ovisaranat 2x3, takaluukun saranat

Lisätiedot

TUPLAHUUSSIN PAKKAUSLISTA JA KOKOAMISOHJE

TUPLAHUUSSIN PAKKAUSLISTA JA KOKOAMISOHJE TUPLAHUUSSIN PAKKAUSLISTA JA KOKOAMISOHJE PAKKAUSLISTA Tarvikepussi: vedin 2, ovisaranat 4, lankahaka 2, työntösalpa 2, ruuvi 80 mm, ruuvi 120 mm, ruuvi 40 mm, huopanaulat, dyckert-naulat. Etuseinäelementti

Lisätiedot

Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla

Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Lue koko asennusohje, ennen kuin aloitat asennuksen. Tämä on näkyvällä vesikourulla varustetun Santex-huoneen 81 ohjeellinen asennusohje.

Lisätiedot

Ovielementtejä on kaksi erilaista: 1. Perusovielementti 2. Pariovielementti, lisätilauksesta.

Ovielementtejä on kaksi erilaista: 1. Perusovielementti 2. Pariovielementti, lisätilauksesta. Asennusohjeet Asennustyön voi suorittaa yksi henkilö mutta työskentely pareittain on suositeltavaa. Elementit toimitetaan muovilla päällystetyllä paketilla, paketti on varastoitava ilmavasti maasta irti

Lisätiedot

KOHTA HELPOTTAA SUOMEN HUUSSITEHDAS

KOHTA HELPOTTAA SUOMEN HUUSSITEHDAS KOHTA HELPOTTAA SUOMEN HUUSSITEHDAS HUUSSIN PAKKAUSLISTA JA KOKOAMISOHJE 31.5.2012 PAKKAUSLISTA Tarvikepussi: vedin, ovisaranat, takaluukun saranat (Euromakki), lankahaka, työntösalpa, ruuvit 5x80 mm,

Lisätiedot

Tynnyrisaunan asennusohje (1013)

Tynnyrisaunan asennusohje (1013) Tynnyrisaunan asennusohje (1013) 1 Asenna tynnyri suoralla alustalla Huom: Osa no: 1 ei kuulu toimitukseen. Asenna saunan tukiosa, osat sopivat jyrsittyihin uriin. Ruuvaa kiinni osat (ruuvien reijät merkittyinä,

Lisätiedot

TERÄSRUNKOISTEN LASIPALO-OVIEN ASENNUSOHJE. TUOTETYYPPI TPU705 ja TPU706

TERÄSRUNKOISTEN LASIPALO-OVIEN ASENNUSOHJE. TUOTETYYPPI TPU705 ja TPU706 TERÄSRUNKOISTEN LASIPALO-OVIEN ASENNUSOHJE 1. TUOTETYYPPI TUOTETYYPPI TPU705 ja TPU706 Tässä asennusohjeessa on käsitelty osastoivia tuotteita, tyyppi TPU705 ja TPU706, valmistaja T-Tammer OÜ, Peterburi

Lisätiedot

KASOGUARD TURVAOVI - ASENNUSOHJEET

KASOGUARD TURVAOVI - ASENNUSOHJEET KASOGUARD TURVAOVI - ASENNUSOHJEET KASOGUARD TURVAOVI - ASENNUSOHJEET 1. Oven karmin asennuksessa käytetään 16 kpl säätöholkkeja (24mm), joilla karmi säädetään asennusaukkoon. 2. Oven karmin ja asennusaukon

Lisätiedot

Asennusohje. Turner 200

Asennusohje. Turner 200 Asennusohje Turner 200 Ovi on pakattu kahteen pahvipakkaukseen. Toisessa pakkauksessa on oven asennustarvikkeet ja toisessa ovielementit (4kpl). Käsittele ovielementtipakettia hyvin varovasti, sillä lamelleihin

Lisätiedot

MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje

MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje MASADOOR autotallinovet Asennusohje Tämä asennusohje on tehty ammattitaitoisen asentajan käyttöön. Ohjeessa on piirroksia, joissa on komponentteja, joita ei aina oveen asenneta. Ennen asennuksen aloittamista

Lisätiedot

Kerabit Dual - asennusohjeet

Kerabit Dual - asennusohjeet Kerabit Dual - asennusohjeet Lue ohjeet huolellisesti ennen asennusta. Yleistä Alustaksi sopii raakaponttilaudoitus tai tarkoitukseen soveltuva rakennuslevy, esim. Kerabit OSB-kattolevy. Katon kaltevuus

Lisätiedot

MDF-JA PUULISTOJEN ASENNUSOHJE

MDF-JA PUULISTOJEN ASENNUSOHJE MDF-JA PUULISTOJEN ASENNUSOHJE Aloita asennus katkaisemalla listat sopivaan mittaan. Tee tarvittavat jiiraukset valmiiksi. JIIRAUS: MDF-ja puulistat voit jiirata sahaamalla. NAULAUS: käytä viimeistelynaulainta,

Lisätiedot

Kattamisohjeet. SBS-kumibituminen pintahuopa, 10 m x 0,7 m

Kattamisohjeet. SBS-kumibituminen pintahuopa, 10 m x 0,7 m Kattamisohjeet Katepal Oy PL 33, 37501 LEMPÄÄLÄ Palvelupuhelin (03) 375 9111 Fax (03) 375 0974 E-mail: katepal@katepal.fi www.katepal.fi Kuljetus ja varastointi Kuljetettava ja varastoitava pystyasennossa.

Lisätiedot

Santex Huone 80-86 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla

Santex Huone 80-86 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Santex Huone 80-86 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Lue koko asennusohje, ennen kuin aloitat asennuksen. Tämä on näkyvällä vesikourulla varustettujen Santex-huoneiden 80-86 yhteinen

Lisätiedot

TASKUKARMIN ASENNUSOHJE

TASKUKARMIN ASENNUSOHJE TASKUKARMIN ASENNUSOHJE Seinävahvuus 92 mm. Ovilehdille 625, 725, 825, 925X2040 HUOM. Seinään ei saa kiinnittää mitään taskukarmin kohtaan! 1) Tarkista toimitussisältö oheisen osaluettelon mukaan. Karmi

Lisätiedot

Tehdasmaalattu lista nopeuttaa työtä. Mutta silloin ei ole tapana peittää maalilla tiivisteitä ja liitoksia.

Tehdasmaalattu lista nopeuttaa työtä. Mutta silloin ei ole tapana peittää maalilla tiivisteitä ja liitoksia. 1. Listat asennetaan rakentamisen ja korjaamisen loppuvaiheessa. Yleensä listojen asennusjärjestys on kattolistat, vuorauslaudat ja jalkalistat. Käsittelemättömät listat kiinnitetään, tiivistetään ja maalataan

Lisätiedot

ISKU AIR SEINÄN KOKOAMINEN.

ISKU AIR SEINÄN KOKOAMINEN. Sivu 1 / 15 Sivu 2 / 15 ISKU AIR SEINÄN KOKOAMINEN. Tarkista että toimitus sisältää pakkauslistan mukaiset tarvikkeet. Tarvittavat työkalut kokoamisessa ovat: Kuusiokolo 3mm, 5mm ja 6mm kiintoavaimet 13mm

Lisätiedot

PULPETTIHUUSSIN JA ISOHUUSSIN PAKKAUSLISTA JA KOKOAMISOHJE

PULPETTIHUUSSIN JA ISOHUUSSIN PAKKAUSLISTA JA KOKOAMISOHJE PULPETTIHUUSSIN JA ISOHUUSSIN PAKKAUSLISTA JA KOKOAMISOHJE 19.7.2015 PAKKAUSLISTA Tarvikepussi: vedin, ovisaranat, takaluukun saranat (Euromakki), lankahaka, työntösalpa, ruuvit 5x90 mm, ruuvit 5x45 mm,

Lisätiedot

TIKLI-OVET JA IKKUNAT ASENNUS JA HUOLTO

TIKLI-OVET JA IKKUNAT ASENNUS JA HUOLTO TIKLI-OVET JA IKKUNAT ASENNUS JA HUOLTO TOIMITUKSEN VASTAANOTTO Tarkista ovien laatu ja määrä heti saatuasi tuotteet. Toimitukseen liittyvät huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa tuotteen myyjälle.

Lisätiedot

1) Sivulasien asennus Valmistele alumiinilistat (sivu- ja alalistat U-, katonvastainen lista joko F- tai U-profiililla)

1) Sivulasien asennus Valmistele alumiinilistat (sivu- ja alalistat U-, katonvastainen lista joko F- tai U-profiililla) VIHTA-LASISEINÄN ASENNUSOHJE: Käymme tässä asennusohjeessa läpi lasiseinän asennuksen vaihe vaiheelta. Suorittamalla asennustyö huolella tämän ohjeen mukaan lasiseinän asennus sujuu vaivattomasti ja lasiseinän

Lisätiedot

Päätystopparit Hypynestin Korokelauta. Alaohjurit lattiakiinnitteinen. Lue asennusohje huolellisesti ennen asennusta.

Päätystopparit Hypynestin Korokelauta. Alaohjurit lattiakiinnitteinen. Lue asennusohje huolellisesti ennen asennusta. Asennusohje Oven pyörästö korokeholkki Päätystopparit Hypynestin Korokelauta seinäkiinnitykseen korokelaudan kanssa Vasen Oikea seinäkiinnitykseen Kisko Vedin Alaohjurit lattiakiinnitteinen Alaohjuri seinäkiinnitteinen

Lisätiedot

Levyjen pituus on yleensä yläparteen pituus + otsalauta / laudat + 30 mm. Katon vähimmäiskaltevuus 1:7.

Levyjen pituus on yleensä yläparteen pituus + otsalauta / laudat + 30 mm. Katon vähimmäiskaltevuus 1:7. Levyjen mitoitus Levyjen pituus on yleensä yläparteen pituus + otsalauta / laudat + 30 mm. Katon vähimmäiskaltevuus 1:7. Kiinnikkeet Lucciksen kiinnityksessä käytetään litteäkantaisia ruuveja 4,2*25mm.

Lisätiedot

1. Tarkista ennen asennuksen aloittamista että sinulla on kaikki siihen vaadittavat osat.

1. Tarkista ennen asennuksen aloittamista että sinulla on kaikki siihen vaadittavat osat. Turner 210/230 1. Tarkista ennen asennuksen aloittamista että sinulla on kaikki siihen vaadittavat osat. - Ovielementit 4kpl - Vaakajohteet - Pystyjohteen C-kiskot (kiinni L-kiskossa) - L-muotoiset pystykiskot

Lisätiedot

PUOLIPYÖREÄN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE

PUOLIPYÖREÄN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE PUOIPYÖREÄN SDEVESIJÄRJESTEMÄN SENNUSOHJE 1 6 5 8 7 10 3 11 14 9 2 4 12 13 11 14 17 Tuotelista Nro Tuote 1 Pisko kouru 2 Pisko ulkokulma 90 3 Pisko sisäkulma 90 4 Pisko tukkopää, oikea ja vasen 5 Pisko

Lisätiedot

Kiinteät elementit ja mallin mukaan leikatut elementit.

Kiinteät elementit ja mallin mukaan leikatut elementit. Kiinteät elementit ja mallin mukaan leikatut elementit. Karmin ulkoleveys/korkeus = rungon aukkokoko Leveystoleranssi: +0 5 mm Korkeustoleranssi: +5 5 mm Tarkasta aina ennen asennuksen aloittamista, että

Lisätiedot

11.2 d HIRSIRUNGON TIIVISTÄMINEN

11.2 d HIRSIRUNGON TIIVISTÄMINEN 21.01.2006 11.2 d HIRSIRUNGON TIIVISTÄMINEN LAMELLIHIRSI VLL 112 saumatiivistekaista nurkan saumatiivistepala (leikataan työmaalla saumatiivisterullasta, palan pituus 25 cm) kuva 11.2 d 1 - levitä rullasta

Lisätiedot

A s. Asennusohjeet. Pvc-ikkunat ja terassinovet

A s. Asennusohjeet. Pvc-ikkunat ja terassinovet A s Asennusohjeet Pvc-ikkunat ja terassinovet Onnittelut uusiin ikkunoihin! Toivomme että tulet olemaan tyytyväinen uusien ikkunoiden kanssa monta vuotta eteenpäin. Tästä neuvoja PVC-ikkunoiden asentamiseen

Lisätiedot

HIRSIMÖKKI 4.00 x 4.80 m sekä kuisti, vahvuus 45 mm KOKOAMISOHJEET

HIRSIMÖKKI 4.00 x 4.80 m sekä kuisti, vahvuus 45 mm KOKOAMISOHJEET HIRSIMÖKKI 4.00 x 4.80 m sekä kuisti, vahvuus 45 mm KOKOAMISOHJEET Näitä ohjeita ja piirustuksia vaihe vaiheelta noudattaen pystytte helposti kokoamaan rakennuksen. Ostamasi puutarharakennus on kestävä

Lisätiedot

Rakennusohjeet Rakenna oikea pyöräkatos

Rakennusohjeet Rakenna oikea pyöräkatos Rakennusohjeet Rakenna oikea pyöräkatos Pyörät kannattaa pysäköidä suojakatokseen. Tässä yksinkertaisessa pyöräkatoksessa pyörät ovat aina valmiina. Seiniin voi kiinnittää koukkuja ja hyllyjä pyöräpumpuille,

Lisätiedot

HUOMIO! YLEISIÄ VAROITUKSIA!

HUOMIO! YLEISIÄ VAROITUKSIA! Teräspalo-luukkujen FQ HUOMIO! YLEISIÄ VAROITUKSIA! Tämän luukun asennuksessa, käytössä ja kunnossapidossa tulee noudattaa useita varotoimia. Turvallisuussyistä kannattaa huomioida alla mainitut varoitukset

Lisätiedot

Hanhitie 4 01450 VANTAA 0400 472 130 info@glan.fi www.glan.fi

Hanhitie 4 01450 VANTAA 0400 472 130 info@glan.fi www.glan.fi Hanhitie 4 01450 VANTAA 0400 472 130 info@glan.fi www.glan.fi VINYYLIverhousPANEELIN ASENNUSOHJEET Yleistä: Tämän asennusohjeen on koonnut Juhani Glan yli 30 vuoden kokemuksella vinyyliverhouspaneelien

Lisätiedot

Pieliohjeet taitto-oville

Pieliohjeet taitto-oville Pieliohjeet taitto-oville Taitto-ovet myydään yleensä asennettuna valmiiseen ovenpieleen. Tarvittaessa tarjoamme avaimet käteen -palvelun, jolloin teemme pielityöt alusta loppuun itse. Ovissamme ei ole

Lisätiedot

GARDENLIFE ULKOHUUSSIN RAKENTAMINEN

GARDENLIFE ULKOHUUSSIN RAKENTAMINEN GARDENLIFE ULKOHUUSSIN RAKENTAMINEN ENNEN KUIN ALOITAT Lue tämä opas ennen rakentamisen aloittamista niin tiedät mitä työkaluja rakentamisessa tarvitset ja mitä työvaiheita rakentaminen sisältää. Kun ulkohuussin

Lisätiedot

Turvallisuus. Asennuksessa tarvittavat työkalut. Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä.

Turvallisuus. Asennuksessa tarvittavat työkalut. Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä. Kuomun asennusohje Turvallisuus Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä.! kuomun nostaminen, siirtäminen ja kääntäminen kevennysjousien asentaminen tuulihaan asentaminen varmistettava peräkärryn

Lisätiedot

AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE

AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE ENNEN KUIN ALOITAT Ennen kuin aloitat asennuksen, ota selvää paikallisilta viranomaisilta, tarvitseeko autotalli rakennusluvan. Lue käyttöohje huolellisesti ja noudata annettuja ohjeita.

Lisätiedot

Juliana Compact Plus 8,3 m Juliana Compact Plus, 8 3 m Juliana Compact Plus 10,2 m Juliana Compact Plus 12,1 m

Juliana Compact Plus 8,3 m Juliana Compact Plus, 8 3 m Juliana Compact Plus 10,2 m Juliana Compact Plus 12,1 m 2009/02 Automaatiavaajanasennuskatoluukkuun Mikälikatoluukkuunontilatuautomaatinenkatoluukunavaaja,jätetäänkäsikäyttöisenluukunavaajanosatasentamata. Automaatiavaajaanmukanatuleeruuvitja vastalevyt,joilaavaajapuristetaanprofilin

Lisätiedot

JUSSI-parviportaiden kokoamisohjeet

JUSSI-parviportaiden kokoamisohjeet MSJ-WOOD OY JUSSI-parviportaiden kokoamisohjeet Kokoamisohjeet suorille parviportaille MSJ-Wood 15.5.2010 www.jussi-portaat.fi Teit erinomaisen valinnan ostaessasi JUSSI-portaan. Ohjeen sisältö: Sisällysluettelo

Lisätiedot

JUSSI-taloportaiden kokoamisohjeet

JUSSI-taloportaiden kokoamisohjeet MSJ-WOOD OY JUSSI-taloportaiden kokoamisohjeet Kokoamisohjeet L-taloportaille MSJ-Wood 11.3.2013 http://www.jussi-portaat.fi Suunnittelu ja toteutus: Cadwill Oy Teit erinomaisen valinnan ostaessasi JUSSI-taloportaan.

Lisätiedot

ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje

ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje Platina Pi-Ka ThermiSol Platina Pi-Ka essa kerrotaan ThermiSol Platina Kattoelementin käsittelyyn, kiinnitykseen ja työstämiseen liittyviä ohjeita. Platina Pi-Ka 2 1. Elementin käsittely... 3 1.1 Elementtikuorman

Lisätiedot

Santex Huone 35 kiinteällä tai liukuvalla Santex-katolla ja näkyvällä tai sisäänrakennetulla vesikourulla

Santex Huone 35 kiinteällä tai liukuvalla Santex-katolla ja näkyvällä tai sisäänrakennetulla vesikourulla Santex Huone 35 kiinteällä tai liukuvalla Santex-katolla ja näkyvällä tai sisäänrakennetulla vesikourulla Lue koko asennusohje, ennen kuin aloitat asennuksen. Tämä on Santex-huoneen 35 yhteinen asennusohje

Lisätiedot

HUOMAA! ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ VÄLIT TIIVISTETÄÄN SILIKONILLA. MUUTEN VESI VOI TUNKEUTUA RAKENTEISIIN. Asennusohjeet Vinter-liukuovet

HUOMAA! ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ VÄLIT TIIVISTETÄÄN SILIKONILLA. MUUTEN VESI VOI TUNKEUTUA RAKENTEISIIN. Asennusohjeet Vinter-liukuovet Lue asennusohjeet läpi ennen töiden aloittamista. Jotta kehykset eivät vaurioituisi kuljetuksen aikana, ne toimitetaan osina. Olemme kuitenkin testanneet koko järjestelmän paneeleineen ennen toimitusta

Lisätiedot

UMPIPALO-OVI P-KARMI 1.1.3 S1 00.1. 1. Kansilevy 2. Pohjalevy 3. Paloluokiteltu eriste 4. Sarana 5. Suljinvahvike 6. Lukkosovite 7. Karmi 8.

UMPIPALO-OVI P-KARMI 1.1.3 S1 00.1. 1. Kansilevy 2. Pohjalevy 3. Paloluokiteltu eriste 4. Sarana 5. Suljinvahvike 6. Lukkosovite 7. Karmi 8. 1.1.3 S1 5. Suljinvahvike 6. Lukkosovite 7. Karmi 8. Jälkivalu VSS-OVEEN EI30,EI60,EI90,EI120 1.1.3 S1a 5. Suljinvahvike 6. Lukkosovite 2590 7. Karmi 8. Tilkevilla 9. Pielilistat Huom! Ovi avautuu väestönsuojaan

Lisätiedot

TASKUKARMIN ASENNUSOHJE. TASKUKARMIN ASENNUSOHJE Seinävahvuus 92 mm. Ovilehdille 625, 725, 825, 925X2040. Oikeita ovia vuodesta 1911 mattiovi.

TASKUKARMIN ASENNUSOHJE. TASKUKARMIN ASENNUSOHJE Seinävahvuus 92 mm. Ovilehdille 625, 725, 825, 925X2040. Oikeita ovia vuodesta 1911 mattiovi. TASKUKARMIN ASENNUSOHJE Seinävahvuus 92 mm. Ovilehdille 625, 725, 825, 925X2040 HUOM! Seinään ei saa kiinnittää taskukarmin kohdalle mitään seinän lävistävää tai niin painavaa että seinälevy voi taipua.

Lisätiedot

A s Asennusohjeet Pvc-ikkunat

A s Asennusohjeet Pvc-ikkunat A s Asennusohjeet Pvc-ikkunat Onnittelut uusiin ikkunoihin! Toivomme että tulet olemaan tyytyväinen uusien ikkunoiden kanssa monta vuotta eteenpäin. Tästä neuvoja PVC-ikkunoiden asentamiseen ja huoltoon.

Lisätiedot

LASIPALO-OVI E 30 Malli 1.1

LASIPALO-OVI E 30 Malli 1.1 Malli 1.1 1.2.1 S1 1. Oven runko 7. Tukilevy 2. Lasi 8. Paloluokiteltu eriste 3. Lasilista 9. Paloluokiteltu eriste (ei vakiotoimituksessa) 4. Tiiviste 10. Sarana 5. Tiivistysmassa 11. Lukkosovite 6. Pintalevy

Lisätiedot

Katve-Hufcor Classic 7500 siirtoseinän asennusohje

Katve-Hufcor Classic 7500 siirtoseinän asennusohje Katve-Hufcor Classic 7500 siirtoseinän asennusohje 2 (5) 1 Yleisesti Jokainen asennuspaikka on erilainen, joten ohjeet eivät välttämättä ole yksiselitteiset kaikissa tapauksissa. Lue ensin koko ohje lävitse,

Lisätiedot

JB-AQUA SARANAPROFIILIT JA TARVIKKEET

JB-AQUA SARANAPROFIILIT JA TARVIKKEET JB-AQUA SARANAPROFIILIT JA TARVIKKEET Asennus- ja valmistusohje JB-AQUA:lle JB-AQUA suihkutilat voidaan rakentaa useina eri yhdistelminä. Kaarevilla laseilla, tasolaseilla, yhdellä ovella, pariovilla,

Lisätiedot

Katve-Hufcor Classic 7600 siirtoseinän asennusohje

Katve-Hufcor Classic 7600 siirtoseinän asennusohje Katve-Hufcor Classic 7600 siirtoseinän asennusohje 2 (5) 1 Yleisesti Jokainen asennuspaikka on erilainen, joten ohjeet eivät välttämättä ole yksiselitteiset kaikissa tapauksissa. Etene asennuksessa ohjeen

Lisätiedot

1.1.2T S1 00.1 UMPIPALO-OVI TIIVISTEELLINEN J-KARMI

1.1.2T S1 00.1 UMPIPALO-OVI TIIVISTEELLINEN J-KARMI 1.1.2T S1 1. Kansilevy 2. Pohjalevy 3. Paloluokiteltu eriste 4. Paloluokiteltu eriste (ei vakiotoimituksessa) 5. Sarana 6. Suljinvahvike 7. Lukkosovite 8. Karmi UMPIPALO-PARIOVI 1.1.2T S2 1. Kansilevy

Lisätiedot

GARDENLIFE ULKOHUUSSIN RAKENTAMINEN

GARDENLIFE ULKOHUUSSIN RAKENTAMINEN GARDENLIFE ULKOHUUSSIN RAKENTAMINEN ENNEN KUIN ALOITAT Lue tämä opas ennen rakentamisen aloittamista niin tiedät mitä työkaluja rakentamisessa tarvitset ja mitä työvaiheita rakentaminen sisältää. Kun ulkohuussin

Lisätiedot

VIHTA-LASISEINÄN ASENNUSOHJE:

VIHTA-LASISEINÄN ASENNUSOHJE: VIHTA-LASISEINÄN ASENNUSOHJE: Käymme tässä asennusohjeessa läpi lasiseinän asennuksen vaihe vaiheelta. Suorittamalla asennustyö huolella tämän ohjeen mukaan lasiseinän asennus sujuu vaivattomasti ja lasiseinän

Lisätiedot

Tikli-Alumiinioven asennusohje

Tikli-Alumiinioven asennusohje Tikli Group Oy Yhdystie 40, 62800 Vimpeli ALUMIINIOVET OVI TOIMITUKSEN SAAVUTTUA Tarkista ovien laatu ja määrä heti saatuasi tuotteet. Toimitukseen liittyvät huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa tuotteen

Lisätiedot

Asennusohjeet. Santex E-line. Liukuelementit. Karmin ulkoleveys/korkeus = rungon aukkokoko Leveystoleranssi: Korkeustoleranssi:

Asennusohjeet. Santex E-line. Liukuelementit. Karmin ulkoleveys/korkeus = rungon aukkokoko Leveystoleranssi: Korkeustoleranssi: Asennusohjeet Santex E-line Liukuelementit. Karmin ulkoleveys/korkeus = rungon aukkokoko Leveystoleranssi: +5 5 mm Korkeustoleranssi: +7 7 mm Tarkasta aina ennen asennuksen aloittamista, että toimitus

Lisätiedot

Asennusohje. Elegance. Liukuovet/-ikkunat Taul. 2, Elementit, jotka työnnetään kiinteän elementin tai seinän taakse

Asennusohje. Elegance. Liukuovet/-ikkunat Taul. 2, Elementit, jotka työnnetään kiinteän elementin tai seinän taakse Asennusohje Tuote no.. 000655 1(5) Lue asennusohjeet huolellisesti ennen kuin aloitat asennuksen. Liukuovet/-ikkunat Taul. 2, Elementit, jotka työnnetään kiinteän elementin tai seinän taakse Tavallinen

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJEET Vibo-moduuli

RAKENTAMISOHJEET Vibo-moduuli RAKENTAMISOHJEET Vibo-moduuli 2017-01-01 Sisällys: Rakentamisohjeet (detaljit moduulista 15) Materiaalikuvaus Ylläpito/Maalaus/Ilmanvaihto Ikkunoiden asennus Piirustukset katso kunkin moduulin piirustukset

Lisätiedot

HUOMIO! YLEISIÄ VAROITUKSIA!

HUOMIO! YLEISIÄ VAROITUKSIA! Metallioven karmin vastakappaleiden HUOMIO! YLEISIÄ VAROITUKSIA! Metallioven karmin vastakappaleiden asennuksessa tulee noudattaa useita varotoimenpiteitä. Huomioi turvallisuussyistä alla esitetyt varoitukset

Lisätiedot

1. 10 x 21 moduulimittainen ovi sopii oviaukkoon, joka on 100 cm leveä ja 210 cm korkea.

1. 10 x 21 moduulimittainen ovi sopii oviaukkoon, joka on 100 cm leveä ja 210 cm korkea. 1. 10 x 21 moduulimittainen ovi sopii oviaukkoon, joka on 100 cm leveä ja 210 cm korkea. 2. Karmin leveysmitta on 15 mm oviaukkoa vähemmän, ja korkeusmitta on 30 mm oviaukkoa vähemmän. Näin väliin jää

Lisätiedot

Päätystopparit ( malli voi poiketa kuvasta) Alaohjurit lattiakiinnitteinen. Lue asennusohje huolellisesti ennen asennusta.

Päätystopparit ( malli voi poiketa kuvasta) Alaohjurit lattiakiinnitteinen. Lue asennusohje huolellisesti ennen asennusta. Asennusohje KISKOPAKETILLE Mirror Line Oy @mirrorline Oven pyörästö Kiskon korokeholkki Päätystopparit ( malli voi poiketa kuvasta) Hypynestin Jaa kuvasi tuotteestamme somessa #mirrorline#ladonovi Korokelauta

Lisätiedot

JUSSI-taloportaiden asennusohjeet

JUSSI-taloportaiden asennusohjeet MSJ-WOOD OY JUSSI-taloportaiden asennusohjeet Kokoamisohjeet suorille taloportaille MSJ-Wood 11.3.2013 Suunnittelu ja toteutus: Cadwill Oy Teit erinomaisen valinnan ostaessasi Jussi puuportaan. Ohjeen

Lisätiedot

AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE

AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE ENNEN KUIN ALOITAT Ennen kuin aloitat asennuksen, selvitä paikallisilta viranomaisilta tarvitseeko autotalli rakennusluvan. Lue käyttöohje huolellisesti ja noudata annettuja ohjeita.

Lisätiedot

Asennusohje LASISEINÄ

Asennusohje LASISEINÄ Asennusohje LASISEINÄ Käymme tässä asennusohjeessa läpi lasiseinän asennuksen vaihe vaiheelta. Suorittamalla asennustyö huolella tämän ohjeen mukaan lasiseinän asennus sujuu vaivattomasti ja taataan lasiseinän

Lisätiedot

kääntyvän suihkuseinän:

kääntyvän suihkuseinän: Näin asennat kääntyvän suihkuseinän: mallit: SS-450 / 650 / 750 / 850 sekä niistä kiinteän suihkuseinän ja -nurkan Huomioithan että tuote on ehjä. kokoamisessa tarvittavia osia ei joudu pakkauksen mukana

Lisätiedot

Leikattu liimapuurunko Harjakatto

Leikattu liimapuurunko Harjakatto Leikattu liimapuurunko Harjakatto Rev.nr 140318 -FI Porakone Suorakulma Ruuvinväännin Saha Torx- ja ristipääteriä Jakoavain Vesivaaka Vasara Puuliimaa ulkokäyttöön Tuumamitta Sisällysluettelo A1 Harjapalkki

Lisätiedot

KANTTISEN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE

KANTTISEN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE KANTTISEN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE Taitetaan tästä Tuotelista Nro Tuote 1 Kouru 2 Ulkokulma, 90 3 Sisäkulma, 90 4 Tukkopää, oikea ja vasen 5 Koukku, suora 6 Koukku, vino 7 Koukku taitettava 8 Syöksytorven

Lisätiedot

Näin asennat. suihkukulman: SK-850

Näin asennat. suihkukulman: SK-850 Näin asennat suihkukulman: SK-850 Huomioithan että tuote on ehjä. kokoamisessa tarvittavia osia ei joudu pakkauksen mukana roskiin. tuotteen lasiosat on huolellisesti suojattava kokoamisen yhteydessä.

Lisätiedot

TIMBURG PIHAVARASTON RAKENTAMINEN

TIMBURG PIHAVARASTON RAKENTAMINEN TIMBURG PIHAVARASTON RAKENTAMINEN ENNEN KUIN ALOITAT Lue tämä opas ennen rakentamisen aloittamista niin tiedät mitä työkaluja rakentamisessa tarvitset ja mitä työvaiheita rakentaminen sisältää. Kun pihavaraston

Lisätiedot

Näin lisäeristät 2. Purueristeisen seinän ulkopuolinen lisäeristys. Eristeinä PAROC Renova tai PAROC WPS 3n

Näin lisäeristät 2. Purueristeisen seinän ulkopuolinen lisäeristys. Eristeinä PAROC Renova tai PAROC WPS 3n Näin lisäeristät 2 Purueristeisen seinän ulkopuolinen lisäeristys Eristeinä PAROC Renova tai PAROC WPS 3n Tammikuu 2012 Ulkopuolinen lisäeristys PAROC Renova levyllä Puurunkoinen, purueristeinen talo,

Lisätiedot

Playhouse 6. pystytysohjeet. = n. 5,8 m 2

Playhouse 6. pystytysohjeet. = n. 5,8 m 2 Playhouse 6 pystytysohjeet SF = n.,8 m n. 0 mm 800 mm n. 8 cm n. 70 mm 0 mm 800 mm HUOM! Kaikissa tätä tuotetta koskevissa kysymyksissä ja yhteydenotoissa ilmoita jälleenmyyjälle tai tuotteen valmistajalle

Lisätiedot

KOMEROT: - Tarkista, että kaikki tarvittavat osat ovat mukana

KOMEROT: - Tarkista, että kaikki tarvittavat osat ovat mukana RUNKOJEN KASAUSOHJE Alakaapit...2 Komerot...3 Yläkaapit...4 Laatikoston runko...5 Rullakiskolaatikoston runkokiskot...6 Rullakiskolaatikon kasaus...8 Rullakiskolaatikon etulevyn asenus...9 Vaimennetun

Lisätiedot

ASENNUSOHJE HT-SIILOT 7 m 3 JA 8 M 3

ASENNUSOHJE HT-SIILOT 7 m 3 JA 8 M 3 ASENNUSOHJE HT-SIILOT 7 m 3 JA 8 M 3 Siilon kokoonpano aloitetaan asettamalla siilon ylimmän vaippaosan levyt kehäksi lattialle (Kuva 1) Kuva 1, Vaippaosan levyt Yleensä siihen kuuluu kolme perussivua

Lisätiedot

1.2.2 S1 00.1. LASIPALO-OVI EI 60 JA EI 30 Malli 1.1

1.2.2 S1 00.1. LASIPALO-OVI EI 60 JA EI 30 Malli 1.1 Malli 1.1 1.2.2 S1 7. Tukilevy Malli 1.2 1.2.2 S2 7. Tukilevy 14.Pikasalpa Malli 2.1 1.2.2 S3 7. Tukilevy Malli 2.2 1.2.2 S4 7. Tukilevy 14.Pikasalpa 1.2.2 S5 MITOITUSTAULUKOT MODUULIMITTAISILLE OVILLE

Lisätiedot

ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN

ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN Turmalin-savikattotiili Minster-betonikattotiili ASENNUSOHJE Päivitetty 14.12.2012 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 9 Alkulause

Lisätiedot

UMPIOVI PROFIILIRAKENNE

UMPIOVI PROFIILIRAKENNE 3.2.1 S1 1. Oven runko 2. Kansilevy 3. Pohjalevy 4. Eriste 5. Sarana 6. Lukkosovite 7. Karmi 8. Eriste (ei vakiotoimituksessa) 9. Pielilista (ei vakiotoimituksessa) 10. Potkulevy (ei vakiotoimituksessa)

Lisätiedot

Asennusohje aurinkopaneeliteline

Asennusohje aurinkopaneeliteline Asennusohje aurinkopaneeliteline Sisällysluettelo 1. Kehikon kokoonpano ja kiinnitys kattoon...3 2. Aurinkopaneelien asennus...4 3. Aurinkopaneelien sähköinen kytkentä...7 3.1 Kytkentä pienjänniteverkkoon...7

Lisätiedot

Rakennusprojekti. Rakenna istutuspöytä / kesäkeittiö

Rakennusprojekti. Rakenna istutuspöytä / kesäkeittiö Rakennusprojekti Rakenna istutuspöytä / kesäkeittiö Rakenna pihalle reilunkokoinen ja tukeva istutuspöytä, niin sinun ei tarvitse enää sotkea keittiössä ruukkujen ja multasäkkien kanssa. Pöytälevy on kestävää

Lisätiedot

LASISEINÄN ASENNUSOHJE

LASISEINÄN ASENNUSOHJE LASISEINÄN ASENNUSOHJE Käymme tässä asennusohjeessa läpi lasiseinän asennuksen vaihe vaiheelta Suorittamalla asennustyö huolella tämän ohjeen mukaan lasiseinän asennus sujuu vaivattomasti ja taataan lasiseinän

Lisätiedot

WWW.LAMOX.FI INFO@LAMOX.FI

WWW.LAMOX.FI INFO@LAMOX.FI 1 Perinteinen valesokkelirakenne Termotuote korjattu rakenne Asennus 2 Ennen työn aloittamista on aina tarkistettava päivitetyt viimeisimmät suunnitteluohjeet valmistajan kotisivuilta. Eristämisessä on

Lisätiedot

VAJA. [ Puu tekee kodin ]

VAJA. [ Puu tekee kodin ] VAJA [ Puu tekee kodin ] ENNEN KUIN ALOITAT Tässä vihkosessa selvitetään kahden erikokoisen vajan rakentamisohjeet: 6 m 2 (Kuutonen) ja 10 m 2 (Kymppi). Tarkoituksena on saada aikaan yksinkertainen, mutta

Lisätiedot

1.1.1 S1.1 2013.12 UMPIPALO-OVI R-KARMI

1.1.1 S1.1 2013.12 UMPIPALO-OVI R-KARMI 1.1.1 S1.1 1. Kansilevy 8. Karmi 2. Pohjalevy 9. Pielilistat 3. Paloluokiteltu eriste 4. Paloluokiteltu eriste (ei vakiotoimituksessa) 5. Sarana 6. Suljinvahvike 7. Lukkosovite UMPIPALO-PARIOVI 1.1.1 S2.1

Lisätiedot

Ovityypeihin E60 E90 E240 EW60 EI 2 60 EI 2 120

Ovityypeihin E60 E90 E240 EW60 EI 2 60 EI 2 120 Voimassa alkaen: 04.05.2017 Sivu: 1 SMU-TYYPIN METALLIOVIEN JA SMU-LUUKUN YLEINEN ASENNUSOHJE 1 OVIEN KÄYTTÖ SMU-tyypin ovia voi käyttää alla esitetyn taulukon mukaisen tai matalamman palotorjuntaluokituksen

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET. Korkkitrio Oy Aurinkokuja 5 A, Tampere

ASENNUSOHJEET. Korkkitrio Oy Aurinkokuja 5 A, Tampere KULJETUS, VARASTOINTI JA HUONEILMAAN SOPEUTTAMINEN Wise tulee olla asennuspaikalla vähintään 24 tuntia ennen asennusta kuivassa ja tuuletetussa tilassa, jotta materiaali ehtii sopeutua asennettavaan huoneilmaan.

Lisätiedot

PUUTARHAVAJA METALLIA KÄYTTÖ- JA ASENNUSOHJEET. Asentamiseen tarvitaan kaksi ihmistä ja asennus vie aikaa 2-3 tuntia.

PUUTARHAVAJA METALLIA KÄYTTÖ- JA ASENNUSOHJEET. Asentamiseen tarvitaan kaksi ihmistä ja asennus vie aikaa 2-3 tuntia. PUUTARHAVAJA METALLIA KÄYTTÖ- JA ASENNUSOHJEET Asentamiseen tarvitaan kaksi ihmistä ja asennus vie aikaa 2-3 tuntia. ENNEN KUIN ALOITAT: Ennen vajan kokoamista tarkasta paikalliset rakennusmääräykset vajan

Lisätiedot

Asennusohje seinien alaosan patentoitu Termotuote korjausmenetelmä. WWW.LAMOX.FI

Asennusohje seinien alaosan patentoitu Termotuote korjausmenetelmä. WWW.LAMOX.FI Asennusohje seinien alaosan patentoitu Termotuote korjausmenetelmä. WWW.LAMOX.FI Seinien alaosan korjausmenetelmä Valesokkeli on ollut hyvin tyypillinen perustamistapa rivi- ja omakotitaloissa 1970- ja

Lisätiedot

Pinkopahvin kiinnitys seinään

Pinkopahvin kiinnitys seinään Pinkopahvin kiinnitys seinään työnäytös Tammelassa 13.4.2010 Niko Palonen Juhani Korpinen SataEDU Nakkilan toimipiste Kahden ajan maailmanperinnöt projekti 2010 Pinkopahvin kiinnitys seinään työnäytös

Lisätiedot

Asennusohje Assembly instructions DE EN FI. LAVA 375 x 319 x 270 cm. Pihasauna. Version 10/17

Asennusohje Assembly instructions DE EN FI. LAVA 375 x 319 x 270 cm. Pihasauna. Version 10/17 Asennusohje Assembly instructions DE EN FI Pihasauna LAVA 375 x 319 x 270 cm Version 10/17 Asennusohje FI Pihasauna LAVA Ulkomitta: 375 x 319 x 270 cm Sisämitta: 200 x 200 x 210 cm 200 x 104 x ~260 cm

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET. Moduleo - lukkopontilliset vinyylilattiat. Ruukinkuja 2, 02330 ESPOO 09 260660 orientoccident.fi

ASENNUSOHJEET. Moduleo - lukkopontilliset vinyylilattiat. Ruukinkuja 2, 02330 ESPOO 09 260660 orientoccident.fi ASENNUSOHJEET Moduleo - lukkopontilliset vinyylilattiat Ruukinkuja 2, 02330 ESPOO 09 260660 orientoccident.fi SISÄLLYS Yleistä... 2 Vastaanotto ja säilytys... 2 Tasaannuttaminen... 3 Asennusolosuhteet...

Lisätiedot

Asennusohje seinien alaosan patentoitu Termotuote korjausmenetelmä. WWW.LAMOX.FI

Asennusohje seinien alaosan patentoitu Termotuote korjausmenetelmä. WWW.LAMOX.FI 1 Asennusohje seinien alaosan patentoitu Termotuote korjausmenetelmä. WWW.LAMOX.FI WWW.LAMOX.FI INFO@LAMOX.FI puh 020 749 8010 Tekninen tuki takotek.toimisto@gmail.com, 040-77201935 2 Ennen työn aloittamista

Lisätiedot

LASIOVI, LÄMPÖKATKOPROFIILI Malli 1.1

LASIOVI, LÄMPÖKATKOPROFIILI Malli 1.1 Malli 1.1 3.1.2 S1 1. Oven runko 8. Eriste 2. Lasi 9. Eriste (ei vakiotoimituksessa) 3. Lasilista 10. Sarana 4. Tiiviste 11. Lukkosovite 5. Tiivistysmassa 12. Karmi 6. Pintalevy 13. Pielilista ( ei vakiotoimituksessa)

Lisätiedot