Aalto, Matti, y. m.: Määrärahan myöntämisestä. Suomen Kansaneduskunnan e.

Transkriptio

1 Vl,5, Anom. ehd. N:o 2. Aalto, Matti, y. m.: Määrärahan myöntämisestä lasten- ja kansankirjastojen hyväksi vuodeksi Suomen Kansaneduskunnan e. Vuosisadan vaihteessa oli, Kansanvalistusseuran toimesta kootun tilaston mukaan, Suomen maaseuduilla kaikkiaan 1,794 kansankirjastoa eli yksi kirjasto kutakin 1,455 asukasta kohden (Uudenmaan läänissä 795, Oulun läänissä 2,025 asukasta kohden). Näissä kirjastoissa oli kirjoja yhteensä 395,632 sidettä, mikä tekee keskimäärin 220 kirjaa kirjaston osaksi. Niistä kirjastoista, joiden lainausliikkeestä oli tietoja, oli lähes 41 % sellaisia kirjastoja, joissa lainauksia kutakin sidettä kohden tuli vuodessa i tai ei sitäkään. Yleinen tulos kansankirjastojen kehityksestä ei siis tämän mukaan ole ollut millään tavoin loistava, mutta on se oloihin nähden kuitenkin huomiota ansaitseva. Tämä tulos on näet saavutettu pääasiassa yksityisten kansalaisten, vapaitten kansalaisjärjestöjen ja maalaiskuntain vapaaehtoisella uhraavalla työllä. V:n 1906 kirjastokomitean keräämäin tietojen mukaan, jotka käsittivät 1,720 kiintonaista maalaiskirjastoa, oli kirjastoista 1,385 kuutain J a 335 erinäisten yhdistysten omia, ja teki maalaiskuntain kirjastoille myöntämä kannatusapu v yhteensä Smk. 49,814: sekä v kaikkiaan Smk. 39,726: 57.

2 i8 Vl,5. Kansansivistys. Vapaitten seurain toiminnasta maalaiskansankirjastojen hyväksi on Kansanvalistusseuran työ erityisesti mainittava. Hallussaan olevien melkoisten lahjoitusrahastojen korkovaroilla on seura v:sta 1896 alkaen vuosittain säännöllisesti enimmiten 50 markan arvoisilla valituilla kirjakokoelmilla avustanut sellaisia suomalaisia tai ruotsalaisia kirjastoja, jotka ovat näitä lahjakokoelmia anoneet ja täyttäneet sitä varten määrätyt ehdot Seuran sillä sekä muillakin tavoin antamain kirjalahjain arvo on noussut 2,000 7,000 markkaan vuodessa. Sen ohella on seura alustansa alkaen, mutta viimeksi kuluneina vuosina yhä kasvavassa määrässä, harjoittanut ahkeraa herätystyötä kansankirjastojen hyväksi ja käytännöllisestikin ohjannut ja palvellut maamme kansankirjastoja. Niinpä on seuran kustannuksella julaistu paitse lukuisia pienempiä kirjateoksia A. A. Granfeltin kirjoittama laajahko»opas kansankirjastojen hoitajille» sekä 5 vihkoa»arvostelevaa luetteloa», jonka laatimiseen ovat useat kymmenet asiantuntijat ottaneet osaa. Seura pitää myyntivarastossa uudenaikaisimpia kirjastotarpeita sekä kansankirjastoihin sopivaa kirjallisuutta. Juuri ovat valmistuneet seuran u, yleisluettelo kansankirjastoille sopivaa kirjallisuutta ja erityisluettelo lasten- ja nuorisonkirjallisuutta. Ja näinä päivinä vielä on ilmestynyt ensimmäinen numero Kansan-, valistusseuran julkaisemaa»kirjastolehteä», jonka määränä on olla ammatillisena yhdyssiteenä kansankirjastojen kesken ja herättää yleisempää harrastusta tähän tärkeään kansalliseen valistustyöhön. Valitettavasti ei valtion toimia kansankirjastojen hyväksi voi verratakaan siihen, mitä kuntain, seurain- ja yksityisten toimesta on tällä alalla saatu aikaan. Niiden valtion apua ja kannatusta nauttivain suljettujen tai julkisten kirjastojen rinnalla, joiden määränä on tukea opillisia ja ammatillisia rientoja, ovat kansan syvien rivien henkisiä tarpeita tyydyttävät kansankirjastot jääneet synkkään varjoon. Ainoastaan kolmen vuoden aikana v:sta

3 Vl,5. Aalto, y. m alkaen on valtio avustanut Suomen kansankirjastoja 5,000 markan suuruisella vuotuisella apurahalla, jonka apurahan saaja, Kansanvalistusseura, on käyttänyt kunnallisten»kantakirjastojen» avustamiseksi erisuuruisilla kirjalahjoilla. Mainittava on myöskin, että kun Kansanvalistusseura lokakuussa 1905 oli hallitukselta anonut 25,000 markan suuruista vuotuista apurahaa käytettäväksi kansankirjastoasian hyväksi, Senaatti koulutoimen ylihallituksen alotteesta maaliskuussa 1906 asetti komitean selvittämään kansankirjastoasiaa ja antamaan lausuntoa niistä perusteista, joiden mukaan olisi annettava valtionapua kansankirjastojen avustamiseen ja kehittämiseen. Tämä komitea, johon kuuluivat herrat Theodor Schwindt (puheeni.), Hugo Bergroth, A. A. Granfelt, Kyösti Kallio ja William Sippola, jätti mietintönsä 7 p. syyskuuta 1906, vaan ei ole siitä johtuvista hallituksen toimista tähän saakka vielä mitään tullut tunnetuksi. Kun täten lupaavaa ja elinvoimaista kansankirjastoliikettä hetkellä, jolloin sen tehtävä on arvattava erinomattain suureksi ja tärkeäksi, uhkaa varain puute ja siitä johtuva seisahdus ja lamaannus, pyydämme kiinnittää Kansaneduskunnan huomiota tähän asianlaitaan. Mielestämme onkin kaikin puolin asianmukaista, että Eduskunta kansasta lähteneenä ja kansaa edustavana laitoksena itse ottaa pitääkseen huolta kansan syväin kerrosten henkiselle edistymiselle niin tärkeitten kansankirjastojen aineellisesta kannatuksesta ja kannatuksen käyttämisestä virkavaltaisesta holhouksesta vapaalla, kansanvaltaisuutta, ja kansan tosivalistusta vastaavalla tavalla. Maalais kansakoulujen lastenkirjastot. V:n 1866 kansakouluasetuksen 122 määrää, että jokaiseen kouluun, jolle valtio antaa apunsa,»vähitellen

4 2O Vl»5. Kansansivistys. hankittakoon kirjasto, josta sekä oppilaat että muutkin opinhaluiset kuntalaiset voivat saada hyödyllistä lukemista», ja saman asetuksen 125 :ssä määrätään lisäksi, että opettajan tulee opastaa koulun läpi käyneitä oppilaita ja muita opinhaluisia kirjallisuuden käyttämiseen, V:n 1906 komitean keräämäin tietojen mukaan oli kansakouluihin sijoitettu 1,051 kansankirjastoa, joista suurin osa kunnan omia ja kunnan avustusta nauttivia kirjastoja. Kansakouluasetuksen määräyksiä on siten ilman mitään pakkoa, ainoastaan opettajain ja kuntain harrastuksen kautta, sangen laajalti toteutettu. Mutta maaseuduilla on myös suuri joukko yllämainitun komitean tietojen mukaan 669 kansankirjastoja, jotka eivät ole sijoitetut kansakouluihin, ja näyttää muutenkin kohtuuttomalta enään meidän aikanamme, jolloin maaseutujen sivistyselämä jo on melkoisesti toisenlainen kuin 40 vuotta sitten, lain pakolla sijoittaa kansankirjastoja kaikkiin kansakouluihin ja ilman muuta, mahdollisesti ilman mitään korvausta, velvoittaa kansakoulunopettajia hoitamaan vuosi vuodelta kasvavaa yleistä kansankirjastoa ja sen yhä suurempaa huolta ja vaivaa vaativaa lainausliikettä. Sitävastoin olisi kansakoululaitokselle ja kansankirjastojen työlle varmaan suurimmaksi hyödyksi, jos kansakouluasetuksen säännöksiä ruvettaisiin täydellä todella sovelluttamaan kouluopetukseen liittyviin ja kansakoulun työtä jatkaviin lasten- ja nuorisonkirjastoihin. Tällaisiin kirjastoihin ja niiden perustavaan merkitykseen kansankasvatuksessa on useissa sivistysmaissa eikä vähimmän Skandinaviassa viime aikoina ruvettu kiinnittämään suurta huomiota. Erittäin on viitattu tällaisten kirjastojen arvoon opetusvälineinä ja yhdyssiteenä koulun ja koulusta päässeen vielä kasvavan, mutta useimmiten koulun jatkuvaa vaikutusta kaipaavan nuorison välillä. V:n 1906 kirjastokomiteakin on ottanut varteen tämän seikan. Päämääräksi on komitean mielestä asetettava se, että jokai-

5 Vl,5. Aalto, y. m. 21 seen kouluun saadaan oma lasten- ja nuorisonkirjasto.»koulukirjasto lausuu komitea on niin tärkeä opetuksen väline, että sen puutetta ei olisi sallittava missään koulussa. Kun nyt on ryhdytty valmistaviin toimiin koululaitostamme koskevien asetuksien uusimiseksi, olisi suotava että kansakoulukirjastoja koskevat määräykset tässäkin suhteessa täydennettäisiin.» Epäilemättä onkin maan kansakoululaitos aikaa myöten kehittyvä viitattuun suuntaan. Vaan ei ole toimetonna jäätävä odottamaan tämän toivomuksen tulevaista toteutumista, koska jo väliajallakin voidaan kuntain ja kansalaisten vapaaehtoisella harrastuksella ja verraten vähillä valtion avustustoimenpiteillä suuressa määrässä edistää tätä tärkeää kansanvalistusasiaa. Useinmainitun v:n 1906 komitean suunnitelman mukaan olisi valtionapua annettava kuntain pitempänä ajanjaksona kannattamille ja valtionavustusta anoville kansakoulukirjastoille vuosittain markkaa kutakin kirjastoa kohden kirjaston muulta taholta saaman kannatuksen mukaan. Kun maassamme nykyään on 3,180 virallisesti vahvistettua koulupiiriä maalla, nousisi vuotuinen valtionavustus kaikille niille 10 markan mukaan 31,800 ja 25 m:kan mukaan 79,500 markkaan. Niinkauan kuin koulukirjastojen perustaminen vielä pysyisi vapaaehtoisella kannalla, eivät lastenkirjastot kuitenkaan vaatisi valtiolta näin suuria vuotuisia kustannuksia, vaikkapa yllämainittua markan suuruista avustusta pidettäisiinkin vähimpänä mahdollisena, mikä yhdellä erällä olisi avustettavalle kirjastolle annettava. Lukuvuonna oli maalaiskansakouluja toimessa ainoastaan 2,400. Vaan kaikkiin näihinkään ei vapaaehtoisella toimella varmaankaan saataisi lastenkirjastoa syntymään yhdessä eikä kahdessa vuodessa. Edellyttämällä, että kolmena lähi vuonna perustettaisiin vuosittain noin 800 lastenkirjastoa, tekisi niille annettava vuotuinen valtionavustus äskeistä lasku-

6 22 Vl,5. Kansansivistys. tapaa käyttäen ensimmäisenä vuonna 8,000 20,000, toisena 16,000 40,000 ja kolmantena 24,000 60,000 markkaa. Välttäviä lasten- ja nuorisonkirjastoja voidaan monin paikoin muodostaa kouluun sijoitetussa kansankirjastossa jo olevista kirjoista eikä uusienkaan lastenkirjastojen perustaminen vaatine ylen suuria varoja. Mitään erityistä avustusta nimenomaan lastenkirjastojen perustamista varten ei valtion puolelta näin ollen tarvitsisi tulla kysymykseen. Kirjaston perusvarastoa voitaisiin katsoa sinä vuonna hankituksi kirjamääräksi ja sen mukaisesti olisi valtionavustustakin sinä vuonna kirjastolle annettava. Tämän kautta nousisi varmaan ensimmäisen vuoden valtionavustus useimmissa tapauksissa korkeimpaan mahdolliseensa, mutta seuraavina vuosina se yhtä varmaan jonkun verran alenisi. Todennäköisesti siis tarvittaisiin ensimmäisenä avustusvuonna yllä olevissa laskelmissa esiintyvä korkein avustusmäärä, mutta voitaisiin seuraavina vuosina tulla toimeen ylintä rajaa tuntuvasti alemmilla avustusvaroilla. Pysymällä v:n 1906 komitean esittämissä perusteissa lienee 20,000 markan suuruista apurahaa maaseutujen kansakoulujen lastenkirjastojen avustamiseksi v senvuoksi pidettävä oloihin sopivimpana. Kun tässä anomuksessa on edellytetty lastenkirjastojen perustamisen ja kartuttamisen vastaiseksi vielä tapahtuvan vapaaehtoisella tavalla ynnä valtion kannatuksella, ei tämän tärkeän asian edistymistä olisi ehkäistävä saattamalla valtionavustusta kunnan myöntämästä kannatuksesta riippuvaksi. Vapaaehtoinen kannatus miltä taholta tahansa, kunnan, koulun johtokunnan, opettajain, yhdistysten tai muiden hankkima, oikeuttakoon koulun saamaan valtionavustusta kirjastolleen. Kun lastenkirjasto koulun vastaanottamana ja koulun omaisuuden luetteloon merkittynä luonnollisesti ilman muuta on koulun johtokunnan valvonnan, koulun opettajiston hoidon ja valtion kansakoulutarkastuksen alainen ja kirjaston pysyväisyys

7 V l,6, Aalto, y. m. 23 vastaisuudessakin siten on taattu, lienee uusien säännöksien laatiminen siinä kohden tarpeetonta. Valtionavustuksen pyytäminen olisi luonnollisimniin koulun johtokunnan asia. Tämä avustus olisi käytännöllisistä syistä annettava valmiiksi sidottujen kirjain (osittain kirjastotarpeittenkin) muodossa avustuksensaajan vapaan valinnan mukaan. Koska lasten ja nuorisonkirjastojen tarkoitustaan täyttääkseen tulee olla koulupiirin koko lapsi- ja nuorisojoukon käytettävissä ilman maksua, olisi senkin ehdon täyttämistä avustettavilta kirjastoilta välttämättä vaadittava. Tähän tapaan järjestettyinä uskomme maalaiskansakoulujen lasten- ja nuorisonkirjastojen voivan lähimmässä tulevaisuudessa osaltansa tuntuvasti edistää kansankasvatuksen ja kansanvalistuksen suurta asiaa. Yleiset kansankirjastot. Lastenkirjastoja lähinnä on epäilemättä pienissä kyläpiireissä toimivilla yleisillä kansankirjastoilla tärkein sija järjestetyssä kansankirjastotoimessa. Kuten ennen on mainittu ovat juuri tämäntapaiset pienemmät kansankirjastot yleisimpiä meidän maassamme, jopa siihen määrään, että muunlaisia kirjastoja maaseuduillamme tuskin onkaan. On kyllä lausuttu epäilyksiä, tokko valtion ainakaan lähimmässä vastaisuudessa ja välittömästi olisi avustettava näitä kirjastoja. V:n 1906 kirjastokomitean esityksen mukaisesti olisi valtion avustustoimi suunnattava yksinomaan kunnallisten keskuskirjastojen eli n. s. kantakirjastojen perustamiseen ja ylläpitämiseen, jotavastoin pienemmät eli n. s. piirikirjastot olisi jätettävä valtion avustusohjelman ulkopuolelle. Vaikka tätäkin tietä mahdollisesti aikaa myöten voitaisiin päästä toivotuille perille, s. o. elävän lukuhalun herättämiseen ja kirjallisuuden yleiseen käyttämiseen kan-

8 24 Vl,5, Kansansivistys. samme syvimmissäkin kerroksissa, on mielestämme kuitenkin nykyisin yleisimmin käytännössä oleva kirjastotyyppi oikeutettu ennen suunniteltuja uusia kunnalliskirjastoja saamaan valtionavustusta. Väestön henkisten tarpeitten tyydyttäminen on kansankirjastoille epäilemättä paljon läheisempi tehtävä kuin kunnallisten laitosten täydellisentäminen. Maamme laajuus ja sen asutuksen harvuus ja hajanaisuus vaativat kansankirjastoihin nähden kustannuksia ja uhrauksia, joita ei muissa maissa samassa määrin tarvita. Meidän maassamme täytyy olla paljon kirjastoja, vaikkapa heikompiakin. Suuret keskuskirjastot eivät matkain etäisyyksien vuoksi voi palvella suurinta väestön osaa, vaan jäävät erioikeudeksi pienelle ryhmälle, sille joka ehkä vähimmin erioikeuksia tarvitsisi. Kansankirjastojen avustustyön keskittäminen kunnallisiin kantakirjastoihin tuntuu siten ikäänkuin latvasta alkavalta kehitykseltä. Ne muutamat tuhannet markat, mitä Kansanvalistusseura on voinut vuosittain käyttää nykyisten kansankirjastojen ylläpitämiseen, eivät likimainkaan riitä synnyttämään yleisempää edistystä ja vilkkautta näissä kirjastoissa. Mielestämme siis ei valtion avustaessaan kansankirjastoja mitenkään tulisi syrjäyttää maamme suurinta kirjastoryhmää, jonka tähänastinen kehitys on luonut. Näiden kirjastojen avustus olisi yleensä järjestettävä samaan tapaan kuin edellä kerrottujen lastenkirjastojen avustus. Sen mukaisesti olisi avustus perustuva vapaaehtoiseen paikalliseen kirjastoharrastukseen. Avustusta olisi siis annettava ainoastaan asianomaisesti laillistettujen sääntöjen nojalla toimiville kunnan, koulupiirin, yhdistysten y. m. s. järjestöjen omistamille, kelvollisesti hoidetuille ja kirjavarojaan säännöllisesti lisääville tai uudistaville kirjastoille, jotka ovat luonteeltaan yleisiä valistuskirjastoja ja paikkakunnan koko väestön vapaasti tai pientä maksua vastaan käytettäviä. Kirjastojen tulevai-

9 Vl,5. Aalto» y. m. 25 suuden turvaamiseksi olisi vaadittava, että avustettavain kirjastojen säännöistä selvästi kävisi ilmi, kuka tulisi kirjaston omistajaksi, jos kirjastoa kannattava yhdyskunta lakkaisi kirjastoa ylläpitämästä. Avustuksen määrän pitäisi riippua kirjastojen omasta elinvoimaisuudesta, sen hyödyn määrästä, jonka kirjaston voidaan katsoa paikkakunnallensa tuottavan ja jota voidaan parhaiten arvostella niistä varoista, mitä kirjaston kannattajat ovat vuosittain kirjastonsa hyväksi uhranneet, ja kirjaston vuotuisen lainausliikkeen vilkkaudesta paikkakunnan väkilukuun ja naapurikirjastojen liikkeeseen verrattuna. Avustusten määrän voinee, edellyttämällä että sama kirjasto voisi päästä avustuksesta osalliseksi joka vuosi, laskea kaksi kertaa suuremmaksi lastenkirjastoille esitettyä avustusmäärää, siis markaksi kirjastoa kohden. Kun nykyisten tietojen mukaan maassamme on 1,720 kirjastoa, jotka mahdollisesti voisivat näitä avustuksia hakea, tekisi avustusten yhteismäärä sen mukaan 34,400 86,000 markkaa. Todennäköisesti tuskin kuitenkaan puoletkaan nykyisistä kansankirjastoista voisi v vaatia valtionavustusta. Aluksi voisi siis mainittuun tarkoitukseen hyvin riittää puolet äskenmainituista rahamääristä. Tasoitettuna suurempain ja pienempäin kirjastojen kesken tekisi lopullinen avustusmäärä vähän päälle 30,000 markkaa. Edellä käsiteltyjen kirjastomuotojen rinnalla ansaitsevat myöskin suuremmat, keskuskirjastoiksi katsottavat kansankirjastot kaikkea mahdollista apua ja kannatusta valtion puolelta. Viitaten niihin perusteisiin, joita usein mainittu kirjastokomitea mietinnössään on esittänyt, katsoisimme puolestamme kohtuulliseksi, että maaseutujen kantakirjastojen avustukseksi tällä kertaa koetteeksi myönnettäisiin 20,000 markkaa.

10 26 V 1,6. Kansansivistys. Kirjastoasiain hoito. Niinkuin alussa jo mainittiin on Kansanvalistusseura pitemmän aikaa kiitettävällä harrastuksella ja innolla työskennellyt kansankirjastoliikkeen avustamiseksi ja järjestämiseksi. Näyttää kaikinpuolin asianmukaiselta, että vastaiseksi ja kunnes valtio ryhtyy toimiin kirjastojen hallinnon lähempää järjestelyä varten Kansanvalistusseura, nykyisin ainoana kansankirjastojen ohjaamista ja edistämistä huolehtivana seurana, tulisi esitettyjen valtioavustusten jakajaksi. Kun tämä toimi kuitenkin melkoisessa määrässä lisäisi seuran työtaakkaa ja kun koko maan kansankirjastoliikkeeu ohjaaminen ja hoitaminen vaatii suurta taitoa ja kokemusta, lienee seuran sitä varten lisättävä työvoimiaan. Luonnollisesti tulisi valtion myöntää sitä varten tarpeelliset varat 9,000 markan suuruinen vuosimääräraha seuralle tarpeellisten työvoimain palkkaamiseen ja muihin avustustoimista johtuviin menoihin ei liene liialliseksi arvattava siihen nähden, että seura aikaisemmin on nauttinut hallitukselta 5,000 markan suuruista, nyttemmin lakannutta apurahaa. V:n 1906 komitea on lisäksi ehdottanut, että Kansanvalistusseuran tähänastisten suoranaisten kansankirjastojen hyväksi käyttämäin kustannusten korvaamiseksi myönnettäisiin kerta kaikkiaan 6,000 markkaa. Jos tämä korvaussumma yhdistetään edelläesitettyyn määrärahaan, olisi siis Kansanvalistusseuralle tällä kertaa yllämainittuja tarkoituksia varten myönnettävä 15,000 markan suuruinen apuraha. Kaiken tämän nojalla uskallamme kunnioittaen esittää että Kansaneduskunta kansanopetuksen hyväksi määrättävistä valtionvaroista myöntäisi v:ksi /pop Kansanvalisttisseuran käytettäväksi lasten- ja kansankirjastojen hyväksi

11 Vl,5. Aalto, y. m. 27 yhteensä 6*5,000 markkaa rajattomana siirtomäärärahana. Helsingissä helmikuun 17 p Matti Aalto. K. G. Höljer. S. Häkkinen. W. Aromaa. Kalle Salminen.