LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2017) 535 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE unionin yleisestä talousarviosta tuetuista rahoitusvälineistä 31. joulukuuta 2016 vallinneen tilanteen mukaan varainhoitoasetuksen 140 artiklan 8 kohdan mukaisesti {SWD(2017) 312 final} FI FI

2 LIITE Seuraavissa taulukoissa esitetään yhteenveto 31. joulukuuta 2016 saatavilla olleista tiedoista kaikkien niiden tietoryhmien osalta, joita varainhoitoasetuksen 140 artiklan 8 kohdassa edellytetään kustakin rahoitusvälineestä. Yksityiskohtaisempia tietoja on komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa. On syytä huomata, että vaikka 140 artiklan 8 kohdan k luetelmakohdassa edellytetään vertailua tavoitellun ja saavutetun vipuvaikutuksen välillä, useimmille vuosien rahoitusvälineille ei ole asetettu tavoiteltua vipuvaikusta. Tiedot rajoittuvat siksi saavutettuun vipuvaikutukseen, jonka laskentatapa kuvataan valmisteluasiakirjan asiaa käsittelevässä osiossa 1. Monissa tapauksissa saavutettu vipuvaikutus ei ole vielä tässä vaiheessa lopullinen, koska varojen lopullisten saajien määrä kasvaa edelleen. Nykyisten välineiden osalta esitetään tavoiteltu vipuvaikutus sekä odotettu vipuvaikutus. Sen lähtökohtana on rahoituksen määrä, jonka tukikelpoisten lopullisten varojen saajien odotetaan saavan tuloksena toimista, jotka täytäntöönpanotehtäviä hoitava yhteisö on jo allekirjoittanut rahoituksen välittäjien (tai varojen lopullisten saajien) kanssa. 1 Nykyinen varainhoitoasetus ja sen soveltamissäännöt edellyttävät, että vipuvaikutusta koskevaan raportointiin sovelletaan yhtenäistä lähestymistapaa. Koska rahoitusvälineisiin liittyvät artiklat tulivat voimaan tammikuussa 2014, kyseistä lähestymistapaa sovelletaan vain kauden rahoitusvälineisiin. 2

3 A - OMAN PÄÄOMAN EHTOISET VÄLINEET CIP-ohjelmaan sisältyvä kasvavien ja innovatiivisten pk-yritysten rahoitustuki (GIF) V.1.1 kohta) Vastaava pääosasto: ECFIN / GROW Verkkojen Eurooppa -välineen oman pääoman ehtoinen väline V.1.2 kohta) Vastaava pääosasto: CNECT COSME-ohjelmaan sisältyvä pääomajärjestely kasvua varten (EFG) V.1.3 kohta) Vastaava pääosasto: GROW Pk-yritysten InnovFinriskipääomajärjestelmä (Horisontti 2020) V.1.4. kohta) Vastaava pääosasto: RTD EaSi-ohjelmaan kuuluvat valmiuksien kehittämiseen kohdennetut investoinnit (EaSI CBI) V.1.5. kohta) Vastaava pääosasto: EMPL a) Yksilöinti/perussäädös Päätös N:o 1639/2006/EY Asetus (EU) N:o 1316/2013 ja asetus (EU) N:o 2015/1017 Asetus (EU) N:o 1287/2013 Asetus (EU) N:o 1291/2013 Asetus (EU) N:o 1290/2013 Asetus (EU) N:o 1296/2013 Asetus (EU) N:o 1296/2013 b) Kuvaus Oman pääoman ehtoinen rahoitusväline, jolla lisätään pääomarahoituksen tarjontaa alku- tai laajentumisvaiheessa oleville innovatiivisille pk-yrityksille Oman pääoman ehtoinen rahoitusväline, jolla varmistetaan Verkkojen Eurooppa -välineen niukkojen resurssien optimaalinen käyttö pienempiin ja riskialttiimpiin hankkeisiin Oman pääoman ehtoinen rahoitusväline, jolla tarjotaan riskipääoma- ja välirahoitusta pkyrityksille laajentumis- ja kasvuvaiheessa Oman pääoman ehtoinen instrumentti, josta myönnetään riskirahoitusta ja oman pääoman luonteista rahoitusta varhaisvaiheen investointeihin tutkimus- ja innovaatiopainotteisiin pkyrityksiin ja pieniin mid cap -yrityksiin (yhteiskunnalliset yritykset mukaan lukien) Oman pääoman ehtoinen väline, jolla pyritään kehittämään rahoituksen välittäjien institutionaalisia valmiuksia suorilla ja välillisillä pääomainvestoineilla ja lainoilla, jotta voidaan laajentaa entisestään niiden toimintaa sekä mikrorahoituksen että yhteiskunnallisen yrittäjyyden aloilla. 3

4 c) Täytäntöönpanoon osallistuvat rahoituslaitokset EIR Suora hallinnointi EIR EIR EIR d) Talousarviositoumusten ja suoritettujen maksujen yhteismäärä 600,2 miljoonaa euroa 464,5 miljoonaa euroa 100 miljoonaa euroa 0 euroa 172,9 miljoonaa euroa 56,1 miljoonaa euroa 256,1 miljoonaa euroa 234,1 miljoonaa euroa 12,7 miljoonaa euroa 10,8 miljoonaa euroa CIP-ohjelmaan sisältyvä kasvavien ja innovatiivisten pk-yritysten rahoitustuki (GIF) Verkkojen Eurooppa -välineen oman pääoman ehtoinen väline COSME-ohjelmaan sisältyvä pääomajärjestely kasvua varten (EFG) Pk-yritysten InnovFinriskipääomajärjestelmä (Horisontti 2020) EaSi-ohjelmaan kuuluvat valmiuksien kehittämiseen kohdennetut investoinnit (EaSI CBI) e) Tuloksellisuus Riskipääomarahastojen kanssa allekirjoitettu 43 sopimusta odotetusta 3,08 miljardin euron rahoituksesta 516 tukikelpoiselle pkyritykselle Ei sovelleta Riskipääomarahastojen kanssa allekirjoitettu 9 sopimusta odotetusta 470,6 miljoonan euron rahoituksesta 64 tukikelpoiselle pkyritykselle Sopimukset allekirjoitettu odotetusta 565,1 miljoonan euron rahoituksesta noin 300 tukikelpoiselle pkyritykselle 0 f) Rahoitusvälineeseen palautettujen määrien käytön arviointi Yli 90 % Ei sovelleta 10,9 miljoonaa euroa 0,4 miljoonaa euroa Ei sovelleta g) Varainhoitotilin saldo 2 423,2 miljoonaa euroa Ei sovelleta 51,3 miljoonaa euroa 229 miljoonaa euroa 10,7 miljoonaa euroa h) Tulot ja palautukset 53,2 miljoonaa euroa - 0,01 miljoonaa euroa 0,4 miljoonaa euroa Ei sovelleta 2 Sisältäen kaikki varat: lyhyt- ja pitkäaikaiset määräaikaistalletukset ja joukkolainat, pääomainvestoinnit ja rahoitusvälineen tileillä olevat ulkomaanvaluutat 4

5 i) Pääomasijoitusten arvo 333,5 miljoonaa euroa Ei sovelleta 12,2 miljoonaa euroa 8,4 miljoonaa euroa 0 j) Arvon alentuminen / maksettavaksi vaaditut vakuudet 19,9 miljoonaa euroa Ei sovelleta 0 Ei sovelleta Ei sovelleta k) Vipuvaikutus Odotettu: 5 Tavoiteltu: 5 17 Tavoiteltu: 4 6 Odotettu: 2,21 Tavoiteltu: 2 3 Saavutettu: 5,7 Odotettu: 2,7 Saavutettu: 0,06 Saavutettu: 0,4 CIP-ohjelmaan sisältyvä kasvavien ja innovatiivisten pk-yritysten rahoitustuki (GIF) Verkkojen Eurooppa -välineen oman pääoman ehtoinen väline COSME-ohjelmaan sisältyvä pääomajärjestely kasvua varten (EFG) Pk-yritysten InnovFinriskipääomajärjestelmä (Horisontti 2020) EaSi-ohjelmaan kuuluvat valmiuksien kehittämiseen kohdennetut investoinnit (EaSI CBI) 3 Tavoiteltua vipuvaikutusta kuvaava luku viittaa suunniteltuihin investointeihin rahoituksen välittäjille 5

6 l) Vaikutus politiikkatavoitteiden saavuttamiseen Tuettu yli 1,4 miljardin euron rahoitusta 484 tukikelpoiselle pkyritykselle; tuettu noin 3,6 miljardin euron investointeja. Ei sovelleta Odotettu 64 tukikelpoiseen lopulliseen varojen saajaan tehtävien pääomainvestointien volyymi 470,6 miljoonaa euroa; investoitu 64 miljoonaa euroa 12 pk-yritykseen 7 maassa vuoden 2016 loppuun mennessä Tavoiteltu suunniteltuihin 1500:aan tukikelpoiseen lopulliseen varojen saajaan tehtävien sijoitusten volyymi miljoonaa euroa; odotettu 300 tukikelpoiselle lopulliselle varojen saajalle myönnettävän rahoituksen volyymi 565,1 miljoonaa euroa; saavutettu 8 tukikelpoiselle lopulliselle varojen saajalle myönnettävän rahoituksen volyymi 15 miljoonaa euroa; Odotetun 16 miljoonan euron volyymin, joka on käytettävissä 8 10 suunniteltuun tukikelpoiseen rahoituksen välittäjään tehtäviä investointeja varten, odotetaan tuottavan noin 32 miljoonan euron investoinnit välittäjiin. pk-yritysten investoinnit noin 15 miljoonaa euroa 6

7 B - TAKAUSVÄLINEET CIP:hen sisältyvä pkyritysten takausjärjestelmä (SMEG07) V.2.1 kohta) Vastaavat pääosastot: GROW ja ECFIN Eurooppalaisen Progressmikrorahoitusjärjestelyn mukainen takausjärjestelmä (EPMF-G) V.2.2 kohta) Vastaava pääosasto: EMPL Pilottitakausjärjestelmä tutkimus- ja innovaatiopainotteisille pkyrityksille ja pienille mid cap -yrityksille (RSI) V.2.5 kohta) Vastaava pääosasto: RTD EaSI-ohjelmaan sisältyvä Mikrorahoitus ja yhteiskunnallinen yritys Takaukset (EaSI-G) V.2.3 kohta) Vastaava pääosasto: EMPL COSME-ohjelmaan sisältyvä lainatakausjärjestely (LGF) V.2.4 kohta) Vastaava pääosasto: GROW 4 a) Yksilöinti/perussäädös Päätös N:o 1639/2006/EY Päätös N:o 283/2010/EU Päätös N:o 1982/2006/EY Asetus (EU) N:o 1296/2013 Asetus (EU) N:o 1287/2013 b) Kuvaus Takausväline, jolla parannetaan pk-yritysten rahoituksen saatavuutta Takausväline, jolla parannetaan yksittäisten henkilöiden ja mikroyritysten mikrorahoituksen saatavuutta Takausväline, jolla parannetaan lainarahoituksen saatavuutta tutkimus-, kehitys- ja innovointiinvestoinneille Takausvälineellä edistetään työllisyyttä ja sosiaalista osallisuutta lisäämällä mikrorahoituksen saantia ja tukemalla yhteiskunnallisia yrityksiä Väline tarjoaa takauksia ja muita riskinjakojärjestelyjä pkyritysten rahoituksen saannin parantamiseksi c) Täytäntöönpanoon osallistuvat rahoituslaitokset EIR EIR EIR EIR EIR 4 Tarkempia tietoja (ESIR-rahasto mukaan luettuna) löytyy valmisteluasiakirjasta. 7

8 d) Talousarviositoumusten ja suoritettujen maksujen yhteismäärä 649,9 miljoonaa euroa 424,7 miljoonaa euroa 23,6 miljoonaa euroa 22,5 miljoonaa euroa 270 miljoonaa euroa 270 miljoonaa euroa 68,8 miljoonaa euroa 42,2 miljoonaa euroa 375,5 miljoonaa euroa 183,0 miljoonaa euroa CIP:hen sisältyvä pkyritysten takausjärjestelmä (SMEG07) Eurooppalaisen Progressmikrorahoitusjärjestelyn mukainen takausjärjestelmä (EPMF-G) Pilottitakausjärjestelmä tutkimus- ja innovaatiopainotteisille pkyrityksille ja pienille mid cap -yrityksille (RSI) EaSI-ohjelmaan sisältyvä Mikrorahoitus ja yhteiskunnallinen yritys Takaukset (EaSI-G) COSME-ohjelmaan sisältyvä lainatakausjärjestely (LGF) e) Tuloksellisuus 70 sopimusta allekirjoitettu 52 rahoituksen välittäjän kanssa odotetusta 23,1 miljardin euron rahoituksesta sekä 523,4 miljoonan euron takausvolyymista 36 sopimusta allekirjoitettu odotetusta 286,48 miljoonan euron rahoituksesta sekä 20,96 miljoonan euron takausvolyymista 35 sopimusta allekirjoitettu; odotettu 3,3 miljardin euron rahoitus tukikelpoiselle lopulliselle varojen saajalle; saavutettu 2,33 miljardin euron rahoitus tukikelpoiselle lopulliselle varojen saajalle 40 sopimusta allekirjoitettu odotetusta 753,58 miljoonan euron rahoituksesta tukikelpoiselle lopulliselle varojen saajalle sekä 59,41 miljoonan euron takausvolyymista 67 sopimusta allekirjoitettu 61 rahoituksen välittäjän kanssa odotetusta 18,9 miljardin euron rahoituksesta noin pk-yritykselle 40 sopimusta allekirjoitettu odotetusta 157,96 miljoonan euron rahoituksesta tukikelpoiselle lopulliselle varojen saajalle sekä 59,41 miljoonan euron takausvolyymista f) Rahoitusvälineeseen palautettujen määrien käytön arviointi Yli 60 % Kaikki saadut tulot käytettiin 64,1 miljoonaa euroa Ei sovelleta Ei sovelleta 8

9 g) Varainhoitotilin saldo 5 99,6 miljoonaa euroa 9,59 miljoonaa euroa 181,8 miljoonaa euroa 6 38,8 miljoonaa euroa 160,3 miljoonaa euroa h) Tulot ja palautukset 21,8 miljoonaa euroa 1,0 miljoonan euron yhteenlasketut tulot 65,9 miljoonaa euroa 0,02 miljoonan euron yhteenlasketut tulot 0,29 miljoonaa euroa CIP:hen sisältyvä pkyritysten takausjärjestelmä (SMEG07) Eurooppalaisen Progressmikrorahoitusjärjestelyn mukainen takausjärjestelmä (EPMF-G) Pilottitakausjärjestelmä tutkimus- ja innovaatiopainotteisille pkyrityksille ja pienille mid cap -yrityksille (RSI) EaSI-ohjelmaan sisältyvä Mikrorahoitus ja yhteiskunnallinen yritys Takaukset (EaSI-G) COSME-ohjelmaan sisältyvä lainatakausjärjestely (LGF) i) Pääomasijoitusten arvo Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta j) Arvon alentuminen / maksettavaksi vaaditut vakuudet 292,6 miljoonaa euroa 12,1 miljoonaa euroa 14,7 miljoonaa euroa 0,55 miljoonaa euroa 4,8 miljoonaa euroa k) Vipuvaikutus Odotettu: 44 Tavoiteltu: 6,67 Odotettu: 12 Tavoiteltu: 5,5 Tavoiteltu: Saavutettu: 40 Odotettu: 12,1 Saavutettu: 8,5 Odotettu: 11 Odotettu: 32,9 Saavutettu: 9,98 Saavutettu: 2,3 Saavutettu: 9,7 5 Sisältäen kaikki varat: lyhyt- ja pitkäaikaiset määräaikaistalletukset ja joukkolainat, pääomainvestoinnit ja rahoitusvälineen tileillä olevat ulkomaanvaluutat 6 Kyseinen määrä sisältyy myös riskinjakorahoitusvälineeseen. 9

10 l) Vaikutus politiikkatavoitteiden saavuttamiseen Tuettu 21,1 miljardin euron arvosta uutta rahoitusta, jolla on saavutettu pkyritystä, joille on myönnetty lainaa; tuettu 30,9 miljardin euron investointeja; kattaa 23 maata; työpaikkaa luotu/säilytetty Tuettu 235,63 miljoonan euron arvosta uusia mikrolainoja, joilla on saavutettu tukikelpoista lopullista varojen saajaa, joille on myönnetty lainaa; tuettu 336,5 miljoonan euron investointeja; kattaa 18 jäsenvaltiota; tuettu :aa työpaikkaa Tuettu 2,3 miljardin euron arvosta uutta lainarahoitusta, jolla on saavutettu tukikelpoista lopullista varojen saajaa; tuettu lähes 4,7 miljardin euron investointeja; kattaa 17 maata Tuettu 157,9 miljoonan euron arvosta uutta rahoitusta, jolla on saavutettu lopullista varojen saajaa; tuettu 225,6 miljoonan euron investointeja; kattaa 20 maata Tuettu 5,5 miljardin euron arvosta uutta rahoitusta, jolla on saavutettu lopullista varojen saajaa; tuettu 7,8 miljardin euron investointeja; kattaa 21 maata Horisontti 2020-ohjelmaan sisältyvä tutkimuksen ja innovoinnin lainapalvelu pkyrityksille ja pienille mid cap -yrityksille (InnovFin SMEG) V.2.6 kohta) Kulttuurialan ja luovien alojen lainantakausväline V.2.7 kohta) Vastaavat pääosastot: CNECT ja EAC Erasmus+ -ohjelmaan sisältyvä opintolainojen takausjärjestelmä (SLGF) V.2.8 kohta) Vastaava pääosasto: EAC Energiatehokkuuden yksityinen rahoitus -väline (PF4EE) V.2.9 kohta) Vastaava pääosasto: CLIMA Vastaava pääosasto: RTD 7 a) Yksilöinti/perussäädös Asetukset (EU) N:o 1291/2013 ja (EU) N:o 1290/2013 Asetus (EU) N:o 1295/2013 Asetus (EU) N:o 1288/2013 Asetus (EU) N:o 1293/ Tarkempia tietoja (ESIR-rahasto mukaan luettuna) löytyy valmisteluasiakirjasta. 10

11 b) Kuvaus Takausvälineellä edistetään tutkimus- ja innovaatiopainotteisten pkyritysten ja pienten mid cap -yritysten rahoituksen saantia Takausväline, jolla parannetaan kulttuurialan ja luovien toimialojen kilpailukykyä sekä tuetaan rahoituslaitosten lainoja kyseisillä aloilla toimiville pkyrityksille Takausväline, jolla tuetaan liikkuvuutta, tasapuolisuutta ja opintojen laatua myöntämällä osallistuville opiskelijoille lainoja maisteriopintoja varten Takausväline (pilottihanke), jolla tarjotaan mahdollisuus saada riittävää ja edullista kaupallista rahoitusta tukikelpoisia energiatehokkuusinvestointeja varten c) Täytäntöönpanoon osallistuvat rahoituslaitokset EIR EIR EIR EIP d) Talousarviositoumusten ja suoritettujen maksujen yhteismäärä 534,5 miljoonaa euroa 478,2 miljoonaa euroa 14,8 miljoonaa euroa 5,98 miljoonaa euroa 115,7 miljoonaa euroa 21,2 miljoonaa euroa 70,0 miljoonaa euroa 19,1 miljoonaa euroa e) Tuloksellisuus 109 sopimusta allekirjoitettu 71 rahoituksen välittäjän kanssa odotetusta 8,6 miljardin euron rahoituksesta noin pkyritykselle ja pienelle mid cap -yritykselle; saavutettu 1,94 miljardin euron rahoitus pk-yritykselle ja pienelle mid cap -yritykselle Ei sovelleta 6 sopimusta allekirjoitettu odotetusta 160,0 miljoonan euron rahoituksesta tukikelpoiselle lopulliselle varojen saajalle sekä 25,9 miljoonan euron takausvolyymista Ei sovelleta (6 lopullista varojen saajaa; 6 sopimusta allekirjoitettu) Horisontti 2020-ohjelmaan sisältyvä tutkimuksen ja innovoinnin lainapalvelu pkyrityksille ja pienille mid cap -yrityksille (InnovFin SMEG) 8 Kulttuurialan ja luovien alojen lainantakausväline Erasmus+ -ohjelmaan sisältyvä opintolainojen takausjärjestelmä (SLGF) Energiatehokkuuden yksityinen rahoitus -väline (PF4EE) f) Rahoitusvälineeseen palautettujen 1,89 miljoonaa euroa Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta 8 Tarkempia tietoja (ESIR-rahasto mukaan luettuna) löytyy valmisteluasiakirjasta. 11

12 määrien käytön arviointi g) Varainhoitotilin saldo miljoonaa euroa 5,67 miljoonaa euroa 15,9 miljoonaa euroa 17,99 miljoonaa euroa h) Tulot ja palautukset 2,17 miljoonaa euroa 0 euroa 0,1 miljoonaa euroa 0,006 miljoonaa euroa i) Pääomasijoitusten arvo Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta j) Arvon alentuminen / maksettavaksi vaaditut vakuudet 2,3 miljoonaa euroa 0 euroa 0 euroa 0 euroa k) Vipuvaikutus Tavoiteltu: 9 Odotettu: 9,6 Saavutettu: 2,2 Tavoiteltu: 5,7 Tavoiteltu: 5,7 Odotettu: 1,4 Saavutettu: 0,03 Tavoiteltu: 8 Saavutettu: 13 l) Vaikutus politiikkatavoitteiden saavuttamiseen Tuettu miljoonan euron arvosta uutta lainarahoitusta, jolla on saavutettu lopullista varojen saajaa; tuettu 2,8 miljardin euron investointeja 689 miljoonaa euroa uutta kohdennettua rahoitusta kulttuurialan ja luovien toimialojen rahoittamiseen 3,1 miljoonaa euroa rahoitusta 247 maisteriopiskelijalle; tuki maisteriopiskelijoiden kansainväliseen liikkuvuuteen EIP:n kohdennettu 430 miljoonan euron rahoitus, johon liittyy noin 540 miljoonan euron kohdennetut investoinnit energiatehokkuuteen; tarjoaa myös pilottikokemuksia mahdollista laajentamista varten 9 Sisältäen kaikki varat: lyhyt- ja pitkäaikaiset määräaikaistalletukset ja joukkolainat, pääomainvestoinnit ja rahoitusvälineen tileillä olevat ulkomaanvaluutat 12

13 C - RISKINJAKOVÄLINEET Riskinjakorahoitusväline (RSFF) V.3.1 kohta) Vastaava pääosasto: RTD Horisontti ohjelmaan sisältyvä tutkimuksen ja innovoinnin lainapalvelu (InnovFin) V.3.2 kohta) Vastaava pääosasto: RTD Verkkojen Eurooppa -välineeseen sisältyvä vieraan pääoman ehtoinen rahoitusväline (CEF DI) V.3.3 kohta) Vastaavat pääosastot: MOVE, ENER, CNECT Luonnonpääoman rahoitusjärjestely (NCFF) V.3.4 kohta) Vastaavat pääosastot: ENV/CLIMA Pk-yrityksiä koskeva aloite V.3.5 kohta) Vastaavat pääosastot: ECFIN, RTD, GROW, REGIO, AGRI a) Yksilöinti/perussäädös Päätös N:o 1982/2006/EY Asetukset (EU) N:o 1291/2013 ja (EU) N:o 1290/2013 Asetus (EU) N:o 1316/2013 Asetus (EU) N:o 1293/2013 Asetukset (EU) N:o 1287/2013, N:o 1291/2013 ja N:o 1303/2013 b) Kuvaus Velkarahoitusväline, jolla parannetaan riskirahoituksen saatavuutta tutkimus-, kehitys- ja innovointialan lopullisille varojen saajille c) Täytäntöönpanoon osallistuvat rahoituslaitokset Velkarahoitusväline, jolla parannetaan velkarahoituksen saatavuutta tutkimukseen ja innovointiin investoiville lopullisille varojen saajille Riskinjakoväline lainoja/takauksia/hankejoukkolainoja varten infrastruktuurihankkeiden rahoituksen helpottamiseksi Riskinjakoväline, jolla rahoitetaan tuloja tuottavia investointeja luonnonpääomaan EIP EIP EIP EIP EIP, EIR Riskinjakoväline, jolla täydennetään ja hyödynnetään synergiaa nykyisten kansallisella ja EU:n tasolla sovellettavien pk-yritysten tukiohjelmien välillä sekä lisätään lainanantoa pkyrityksille 13

14 d) Talousarviositoumusten ja suoritettujen maksujen yhteismäärä 960,7 miljoonaa euroa 960,7 miljoonaa euroa 796 miljoonaa euroa 786 miljoonaa euroa 688,7 miljoonaa euroa 479,4 miljoonaa euroa 50 miljoonaa euroa 11,7 miljoonaa euroa 23,3 miljoonaa euroa 10 19,3 miljoonaa euroa Riskinjakorahoitusväline (RSFF) Horisontti ohjelmaan sisältyvä tutkimuksen ja innovoinnin lainapalvelu (InnovFin) Verkkojen Eurooppa -välineeseen sisältyvä vieraan pääoman ehtoinen rahoitusväline (CEF DI) Luonnonpääoman rahoitusjärjestely (NCFF) Pk-yrityksiä koskeva aloite e) Tuloksellisuus Sopimukset allekirjoitettu odotetusta 11,3 miljardin euron rahoituksesta 114 tukikelpoiselle lopulliselle varojen saajalle; saavutettu 10,2 miljardin euron rahoitus 112 tukikelpoiselle lopulliselle varojen saajalle f) Rahoitusvälineeseen palautettujen määrien käytön arviointi 476 miljoonaa euroa Horisontti ohjelmaan sisältyvään tutkimuksen ja innovoinnin lainapalveluun (InnovFin) Sopimukset allekirjoitettu odotetusta 5,9 miljardin euron rahoituksesta 97 tukikelpoiselle lopulliselle varojen saajalle; saavutettu 3,5 miljardin euron rahoitus 72 tukikelpoiselle lopulliselle varojen saajalle 6 miljoonaa euroa Horisontti ohjelmaan sisältyvään tutkimuksen ja innovoinnin Yhdistyneiden välineiden LGTT ja PBI piiriin kuuluvat hankkeet (sopimukset allekirjoitettu 13,8 miljardin euron rahoituksesta 11 lopulliselle varojen saajalle); 1:tä liikennehanketta (aiemmasta LGTTvälineestä) uudelleenrahoitettu, 1 takaussopimus allekirjoitettu pankin kanssa (marraskuussa 2016) 150 miljoonasta eurosta, uusia investointeja ei kuitenkaan ole vielä tehty Ei sovelleta (ei vielä toimia) Ei vielä sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta 10 Pelkästään Horisontti ohjelmaa ja COSME-lainatakausjärjestelyä (LGF) koskevat luvut, joihin ei sisälly EAKR:n rahoitusosuus (tarkempia tietoja valmisteluasiakirjassa). 14

15 lainapalveluun (InnovFin) g) Varainhoitotilin saldo ,3 miljoonaa euroa miljoonaa euroa 492,9 miljoonaa euroa 10,25 miljoonaa euroa Ei sovelleta h) Tulot ja palautukset 476 miljoonaa euroa 31,5 miljoonaa euroa 13,4 miljoonaa euroa Ei sovelleta Ei sovelleta i) Pääomasijoitusten arvo Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta j) Arvon alentuminen / maksettavaksi vaaditut vakuudet 10,7 miljoonaa euroa 91,43 miljoonaa euroa Ei sovelleta Ei sovelleta 0,8 miljoonaa euroa Riskinjakorahoitusväline (RSFF) Horisontti ohjelmaan sisältyvä tutkimuksen ja innovoinnin lainapalvelu (InnovFin) Verkkojen Eurooppa -välineeseen sisältyvä vieraan pääoman ehtoinen rahoitusväline (CEF DI) Luonnonpääoman rahoitusjärjestely (NCFF) Pk-yrityksiä koskeva aloite k) Vipuvaikutus Tavoiteltu: 5 6,5 Odotettu: 12 Saavutettu: 10,6 Tavoiteltu: 12,5 Odotettu: 7,5 Saavutettu: 4,5 Tavoiteltu: 6 15 Odotettu: 22,6 Saavutettu: 20,1 Tavoiteltu: 2 4 Tavoiteltu: 7 Odotettu: 7 Saavutettu: 3,2 11 Sisältäen kaikki varat: lyhyt- ja pitkäaikaiset määräaikaistalletukset ja joukkolainat, pääomainvestoinnit ja rahoitusvälineen tileillä olevat ulkomaanvaluutat 12 Lukuun ei sisälly riskinjakovälineen osuus (181 miljoonaa euroa). 15

16 l) Vaikutus politiikkatavoitteiden saavuttamiseen Tuettu 10,2 miljardin euron arvosta uutta riskirahoitusta, jolla on saavutettu 112 tukikelpoista lopullista varojen saajaa; tuettu 20,4 miljardin euron investointeja; kattaa 25 maata Tuettu 3,5 miljardin euron arvosta uutta riskirahoitusta, jolla on saavutettu 72 tukikelpoista lopullista varojen saajaa; tuettu 10,2 miljardin euron investointeja; kattaa 23 maata tuettu 13,8 miljardin euron investointeja; kattaa 7 maata Tavoiteltu miljoonan euron rahoitus biologisen monimuotoisuuden sekä ilmastonmuutokseen sopeutumisen edistämiseksi Tavoiteltu miljoonan euron rahoitus Espanjan kaikkia alueita varten 16

17 D - ERITYISET SIJOITUSVÄLINEET Eurooppalainen Progressmikrorahoitusjärjestely (FCP-FIS) V.4.1 kohta) Vastaava pääosasto: EMPL Vuoden 2020 Euroopan energia-, ilmastonmuutos- ja infrastruktuurirahasto (Marguerite) V.4.2 kohta) Vastaava pääosasto: MOVE Euroopan energiatehokkuusrahasto (EEEF) V.4.3 kohta) Vastaava pääosasto: ENER a) Yksilöinti/perussäädös Päätös N:o 283/2010/EU Asetus (EY) N:o 680/2007 ja päätös C(2010)941 Asetus (EU) N:o 1233/2010 b) Kuvaus Yhtiöimätön järjestely, joka perustuu arvopaperien ja muiden mikrorahoituksen saantia helpottavien tukikelpoisten varojen yhteisomistajuuteen Yleiseurooppalainen oman pääoman ehtoinen rahasto, jolla tuetaan pitkän aikavälin infrastruktuuri-investointeja EU:ssa liikenteeseen, energiaan ja uusiutuviin energialähteisiin Vaihtuvapääomainen sijoitusyhtiö (SICAV SIF), joka sijoittaa energiatehokkuuteen, uusiutuvaan energiaan liittyviin hankkeisiin ja puhtaaseen kaupunkiliikenteeseen c) Täytäntöönpanoon osallistuvat rahoituslaitokset EIR (rahastoyhtiö) EIP (yhteissijoittaja) Yhteissijoittajat: Ranska (CDC), Italia (CdP), Saksa (KfW), Espanja (ICO) ja Puola (PKO) sekä EIP EIP (täytäntöönpanotehtäviä hoitava yhteisö), Deutsche Bank (sijoitusyhtiön hoitaja, sijoittaja), CDP (sijoittaja) d) Talousarviositoumusten ja suoritettujen maksujen yhteismäärä 80 miljoonaa euroa 80 miljoonaa euroa 80 miljoonaa euroa 43,7 miljoonaa euroa 146,3 miljoonaa euroa 116,2 miljoonaa euroa e) Tuloksellisuus 50 sopimusta allekirjoitettu odotetusta 402,3 miljoonan euron rahoituksesta yli tukikelpoiselle lopulliselle varojen saajalle Odotettu 710 miljoonan euron pääomarahoitus (Marguerite-rahaston tasolla) hankkeelle; tällä hetkellä rahoitetaan 12:ta hanketta, joita varten tehtyjen pääomasitoumusten yhteismäärä on 455 miljoonaa euroa rahastotasolla (pääoma hanketasolla: 1,8 miljardia euroa) odotettu 237 miljoonan euron pääomarahoitus (EEEF:n tasolla) hankkeelle; EEEF on avoin uusille sijoittajille ja voi vielä kasvaa f) Rahoitusvälineeseen palautettujen Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta 17

18 määrien käytön arviointi g) Varainhoitotilin saldo 13 Ei sovelleta Ei sovelleta 8 miljoonaa euroa Eurooppalainen Progressmikrorahoitusjärjestely (FCP-FIS) Vuoden 2020 Euroopan energia-, ilmastonmuutos- ja infrastruktuurirahasto (Marguerite) Euroopan energiatehokkuusrahasto (EEEF) h) Tulot ja palautukset 0 euroa (talousarvion näkökulmasta) Huom: 3,5 miljoonan euron tulot vuonna 2016 ja 16,8 miljoonan euron yhteenlasketut tulot 15,1 miljoonan euron palautukset vuonna 2016 ja 24,8 miljoonan euron yhteenlasketut palautukset 0 euroa Tulot vuodelta 2016: 4,5 miljoonaa euroa (tarkastamaton luku) i) Pääomasijoitusten arvo Nettoarvo: 75,1 miljoonaa euroa Nettoarvo: 54 miljoonaa euroa Nettoarvo: 97,1 miljoonaa euroa j) Arvon alentuminen / maksettavaksi vaaditut vakuudet 0 euroa 0 euroa 0 euroa k) Vipuvaikutus Tavoiteltu: 2,83 Odotettu: 5,02 Saavutettu: 2,95 Saavutettu: 42 Saavutettu: 2,2 l) Vaikutus politiikkatavoitteiden saavuttamiseen Tuettu 236,06 miljoonan euron arvosta uutta rahoitusta, jolla on saavutettu tukikelpoista lopullista varojen saajaa, joille on myönnetty mikrolainaa; tuettu 337,2 miljoonan euron Tuettu 455 miljoonan euron arvosta uutta pääomarahoitusta 12 hankkeelle (lopulliset varojen saajat); tuettu 5,4 miljardin euron kokonaisinvestointeja (oma pääoma & velka); Tuettu 121 miljoonan euron arvosta uutta pääomarahoitusta 11 hankkeelle, joiden yhteenlasketut investoinnit ovat 224 miljoonaa euroa 13 Sisältäen kaikki varat: lyhyt- ja pitkäaikaiset määräaikaistalletukset ja joukkolainat, pääomainvestoinnit ja rahoitusvälineen tileillä olevat ulkomaanvaluutat 18

19 investointeja; kattaa 16 jäsenvaltiota kattaa 9 maata 19

20 E - LAAJENTUMISMAIDEN RAHOITUSVÄLINEET WB EDIF -välineeseen 14 sisältyvä takausjärjestelmä (GF WB 1) V.5.1 kohta) Vastaava pääosasto: NEAR WB EDIF -välineeseen 15 sisältyvä toinen takausjärjestelmä (GF WB 2) V.5.2 kohta) Vastaava pääosasto: NEAR Yritysten laajentumisrahasto ENEF 16 V.5.3 kohta) Vastaava pääosasto: NEAR a) Yksilöinti/perussäädös Neuvoston asetus (EY) N:o 1085/2006 Asetus (EU) N:o 231/2014 Neuvoston asetus (EY) N:o 1085/2006 b) Kuvaus Takausväline, jolla luodaan edellytykset innovatiivisten ja erittäin lupaavien pkyritysten perustamiselle ja kasvulle Länsi-Balkanin maissa Suoraa jatkoa GF WB 1:lle; takausväline, jolla luodaan edellytykset innovatiivisten ja erittäin lupaavien pkyritysten perustamiselle ja kasvulle Länsi-Balkanin maissa Oman pääoman ehtoinen rahoitusväline, jolla rahoitetaan vakiintuneiden pkyritysten kehittämiseen ja laajentamiseen tarvittavaa pääomaa Länsi-Balkanilla c) Täytäntöönpanoon osallistuvat rahoituslaitokset EIR EIR EIR (toimitsija), EBRD, DEG, OeEB d) Talousarviositoumusten ja suoritettujen maksujen yhteismäärä 21,9 miljoonaa euroa 21,9 miljoonaa euroa 17,5 miljoonaa euroa 10 miljoonaa euroa 11 miljoonaa euroa 10,4 miljoonaa euroa e) Tuloksellisuus Pankkien kanssa allekirjoitettu 6 sopimusta odotetusta 117,9 miljoonan euron rahoituksesta lopullisille varojen saajille Odotettu rahoitus: 107 miljoonaa euroa Odotettu (noin) 97 miljoonan euron pääomarahoitus (ENEF:n tasolla) noin 15 lopulliselle varojen saajalle; toteutunut rahoitus: 4,75 miljoonaa euroa 3 lopulliselle varojen saajalle Länsi-Balkanin yrityskehitys- ja innovointiväline (WB EDIF). Länsi-Balkanin yrityskehitys- ja innovointiväline (WB EDIF). Länsi-Balkanin yrityskehitys- ja innovointivälineeseen (WB EDIF) sisältyvä rahasto. 20

21 WB EDIF -välineeseen 17 sisältyvä takausjärjestelmä (GF WB 1) WB EDIF -välineeseen 18 sisältyvä toinen takausjärjestelmä (GF WB 2) Yritysten laajentumisrahasto ENEF 19 f) Rahoitusvälineeseen palautettujen määrien käytön arviointi 0,003 miljoonaa euroa Ei sovelleta Ei sovelleta g) Varainhoitotilin saldo 20 19,34 miljoonaa euroa 9,6 miljoonaa euroa 9,79 miljoonaa euroa h) Tulot ja palautukset 0,02 miljoonaa euroa 0 euroa Ei sovelleta i) Pääomasijoitusten arvo Ei sovelleta Ei sovelleta 1,22 miljoonaa euroa j) Arvon alentuminen / maksettavaksi vaaditut vakuudet 0,51 miljoonaa euroa 0 euroa 0 euroa k) Vipuvaikutus Tavoiteltu: 7 Saavutettu: 5,4 Tavoiteltu: 4 5,2 Odotettu: 6,1 Tavoiteltu: 10 Odotettu: 8,8 Saavutettu: 0,4 l) Vaikutus politiikkatavoitteiden saavuttamiseen Toteutunut 117,9 miljoonan euron rahoitus lopulliselle varojen saajalle Ei vielä saatavilla (suunnitteilla 6 toimea rahoituksen välittäjien (pankkien) kanssa) Tuettu 4,75 miljoonan euron arvosta uutta rahoitusta kolmelle varojen saajalle 17 Länsi-Balkanin yrityskehitys- ja innovointiväline (WB EDIF). 18 Länsi-Balkanin yrityskehitys- ja innovointiväline (WB EDIF). 19 Länsi-Balkanin yrityskehitys- ja innovointivälineeseen (WB EDIF) sisältyvä rahasto. 20 Sisältäen kaikki varat: lyhyt- ja pitkäaikaiset määräaikaistalletukset ja joukkolainat, pääomainvestoinnit ja rahoitusvälineen tileillä olevat ulkomaanvaluutat 21

22 Yritysten innovointirahasto (ENIF) 21 Euroopan Kaakkois- Eurooppa-rahasto (EFSE) Vihreän kasvun rahasto GGF Turkin pk-yritysten elpymistukilaina (RSL) V.5.4 kohta) V.5.5 kohta) V.5.6 kohta) V.5.7 kohta) Vastaava pääosasto: NEAR Vastaava pääosasto: NEAR Vastaava pääosasto: NEAR Vastaava pääosasto: NEAR a) Yksilöinti/perussäädös Neuvoston asetus (EY) N:o 1085/2006 Neuvoston asetus (EY) N:o 1085/2006 Neuvoston asetus (EY) N:o 1085/2006 Neuvoston asetus (EY) N:o 1085/2006 b) Kuvaus Oman pääoman ehtoinen rahoitusväline, jolla rahoitetaan alkuvaiheessa olevia innovatiivisia pk-yrityksiä Länsi-Balkanilla Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus, jolla edistetään yksityisen sektorin kehittämistä laajentumisprosessiin osallistuvalla alueella tukemalla pk-yrityksiä Innovatiivinen rahasto, josta rahoitetaan energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan liittyviä hankkeita Kaakkois- Euroopassa ja Turkissa Yhteisrahoitusväline, jolla lievennetään kriisin vaikutuksia ja tuetaan pkyrityksiä Turkin talouden kehittämiseksi c) Täytäntöönpanoon osallistuvat rahoituslaitokset EIR (toimitsija), EBRD, KfW EIR (toimitsija) Muut sijoittajat (esim. EBRD, KfW, EIP) EIR (toimitsija) Yhteissijoittajat (esim. EIP, EBRD ja KfW) EIP (riskinjakokumppani) Halkbank, Akbank d) Talousarviositoumusten ja suoritettujen maksujen yhteismäärä 21,2 miljoonaa euroa 21,2 miljoonaa euroa 87,68 miljoonaa euroa 87,68 miljoonaa euroa 38,6 miljoonaa euroa 38,6 miljoonaa euroa 30 miljoonaa euroa 30 miljoonaa euroa e) Tuloksellisuus Odotettu 50 miljoonan euron pääomarahoitus (ENIF:n tasolla); toteutunut rahoitus: 1,18 miljoonaa euroa (5 lopulliselle varojen saajalle) EU sitonut EFSE:hen 113,7 miljoonaa euroa; toteutunut rahoitus: aktiivista lainaa SEE:ssä ja lainaa maksettu joulukuussa 2005 tapahtuneen käynnistämisen jälkeen, yhteismäärä 4,3 miljardia euroa EU sitonut GGF:ään 38,6 miljoonaa euroa; odotettu rahoitus 411,7 miljoonaa euroa ja toteutunut rahoitus 429,9 miljoonaa euroa lopulliselle varojen saajalle Myönnetty 299,6 miljoonaa euroa rahoitusta 265 lopulliselle varojen saajalle 21 Länsi-Balkanin yrityskehitys- ja innovointivälineeseen (WB EDIF) sisältyvä rahasto. 22

23 f) Rahoitusvälineeseen palautettujen määrien käytön arviointi Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta Yritysten laajentumisrahasto ENIF Euroopan Kaakkois- Eurooppa-rahasto (EFSE) Vihreän kasvun rahasto GGF Turkin pk-yritysten elpymistukilaina (RSL) g) Varainhoitotilin saldo 22 19,6 miljoonaa euroa Ei sovelleta Ei sovelleta 18,06 miljoonaa euroa h) Tulot ja palautukset Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta 18,06 miljoonaa euroa i) Pääomasijoitusten arvo 0,44 miljoonaa euroa 113,7 miljoonaa euroa (EFSE:n tasolla) 39,3 miljoonaa euroa (GGF:n tasolla) Ei sovelleta j) Arvon alentuminen / maksettavaksi vaaditut vakuudet 0 euroa 0 euroa Ei sovelleta Ei ole k) Vipuvaikutus Odotettu: 2 Saavutettu: 0,06 Saavutettu: 49 Tavoiteltu: 10,7 Odotettu: 12,6 Saavutettu: 11,1 Tavoiteltu: 10 Saavutettu: 10 l) Vaikutus politiikkatavoitteiden saavuttamiseen Odotettu 50 miljoonan euron pääomarahoitus (ENIF:n tasolla); toteutunut rahoitus: 1,18 miljoonaa euroa (5 lopulliselle varojen saajalle) Tuettu 4,3 miljardin euron arvosta uutta rahoitusta lopulliselle varojen saajalle EFSE on ollut kansainvälinen mikrorahoituksen esikuva (ks. valmisteluasiakirja) Saavutettu 429,9 miljoonan euron rahoitus tukikelpoiselle lopulliselle varojen saajalle; energiansäästöt MWh/vuosi; hiilidioksidipäästöt vähenevät tonnia/vuosi Tuettu 299,6 miljoonan euron arvosta uutta rahoitusta 265 tukikelpoiselle lopulliselle varojen saajalle yli työpaikan luomiseksi 22 Sisältäen kaikki varat: lyhyt- ja pitkäaikaiset määräaikaistalletukset ja joukkolainat, pääomainvestoinnit ja rahoitusvälineen tileillä olevat ulkomaanvaluutat 23

24 F - RAHOITUSVÄLINEET NAAPURUUSPOLITIIKAN JA KEHITYSYHTEISTYÖN RAHOITUSVÄLINEEN PIIRIIN KUULUVIA MAITA VARTEN Naapuruuspolitiikan investointiväline (NIF) V.6.1 kohta) Vastaava pääosasto: NEAR Asetus (EY) N:o 1638/2006 Asetus (EU) N:o 232/2014 Asetus (EU) N:o 236/2014 Keski-Aasian investointikehys (IFCA) ja Aasian investointiväline (AIF) V.6.2 kohta) Vastaava pääosasto: DEVCO Latinalaisen Amerikan investointiväline (LAIF) V.6.3 kohta) Vastaava pääosasto: DEVCO Asetus (EY) N:o 1905/2006 Asetus (EU) N:o 233/2014 Asetus (EU) N:o 236/2014 Tuki FEMIP-välinettä varten V.6.4 kohta) Vastaava pääosasto: NEAR GEEREF V.6.5 kohta) Vastaava pääosasto: DEVCO Temaattinen yhdistäminen (ElectriFI, AgriFI, Climate Change) V.6.6 kohta) Vastaava pääosasto: DEVCO a) Yksilöinti / perussäädös Asetus (EY) N:o 1905/2006 Asetus (EU) N:o 233/2014 Asetus (EU) N:o 236/2014 Asetus (EY) N:o 1638/2006 Asetus (EY) N:o 1905/2006 Asetus (EU) N:o 233/2014 Asetus (EU) N:o 236/2014 Asetus (EY) N:o 1905/2006 Asetus (EU) N:o 233/2014 Asetus (EU) N:o 236/2014 b) Kuvaus Väline, jolla edistetään investointeja erityisesti energiaan, liikenteeseen, ympäristöön, pkyrityksiin ja sosioekonomiseen kehitykseen IFCA: Investointeja ja keskeisiä infrastruktuureja edistävä väline, jossa keskitytään energia- ja ympäristöalaan AIF: Investointeja ja keskeisiä infrastruktuureja edistävä väline, jossa keskitytään ilmastonmuutokseen, vihreisiin investointeihin ja pk-yrityksiin Väline, jolla tuetaan investointeja ja infrastruktuureja liikenne-, energia-, ympäristö- ja sosiaalialoilla Latinalaisessa Amerikassa Väline, jolla tarjotaan pääomaa yksityissektorille ehdoin, joita ei muutoin olisi paikallisesti saatavilla Rahoitusväline, jolla edistetään energiatehokkuuteen ja uusiutuviin energianlähteisiin liittyviä hankkeita alueellisten yksityisten pääomasijoitusrahastojen avulla ElectriFI-välineellä pyritään yhdistämään investointien suunnittelua ja rahoitusta sekä ratkaisemaan ongelma, joka liittyy puhtaiden, luotettavien ja kohtuuhintaisten sähkö- ja energiapalvelujen saatavuuteen koko maailmassa. AgriFIvälineen ensisijaisena tavoitteena on kehittää osallistavaa ja kestävää maataloutta, joka perustuu arvoketjuihin. Ilmastonmuutosta 24

25 koskevilla toimilla pyritään kehittämään paikallisia ilmastostrategioita toimintasuunnitelmiksi, talousarvioiksi ja investointihankkeiksi. c) Täytäntöönpanoon osallistuvat rahoituslaitokset (johtavat rahoitusvälineet DCIvälineiden osalta) EIP, EBRD, CEB, NIB, NEFCO, AFD, KfW, AECID, SIMEST EIP, EBRD, KfW, AFD EIP, AFD, AECID, KfW EIP EIR (toimitsija) EIP, AFD, FMO, KfW, PROPARCO Naapuruuspolitiikan investointiväline (NIF) Keski-Aasian investointikehys (IFCA) ja Aasian investointiväline (AIF) Latinalaisen Amerikan investointiväline (LAIF) Tuki FEMIP-välinettä varten GEEREF Temaattinen yhdistäminen (ElectriFI, AgriFI, Climate Change) d) Talousarviositoumusten ja suoritettujen maksujen yhteismäärä 1 678,64 miljoonaa euroa 757,17 miljoonaa euroa 349 miljoonaa euroa (IFCA: 166 miljoonaa euroa AIF: 183 miljoonaa euroa) 132 miljoonaa euroa (IFCA: 82 miljoonaa euroa AIF: 50 miljoonaa euroa) 305 miljoonaa euroa 151 miljoonaa euroa Ilmastotoimien rahoitusikkuna: 17,3 miljoonaa euroa 15,8 miljoonaa euroa 224 miljoonaa euroa 224 miljoonaa euroa 81,1 miljoonaa euroa 79,5 miljoonaa euroa 270,3 miljoonaa euroa 34,9 miljoonaa euroa 25

26 e) Tuloksellisuus Hyväksytty 16,95 miljardin euron rahoitus 123 hankkeelle Rahoitetut investoinnit yhteensä 4,1 miljardia euroa, joista hyväksytty miljoonan euron rahoitus (EU:n 285 miljoonan euron rahoitusosuus IFCA 143 milj., AIF 142 milj milj. IFCA 605 milj., AIF milj.) eurooppalaisten rahoituslaitosten kautta 46 hankkeelle (IFCA: 22, AIF: 24) Rahoitetut investoinnit yhteensä 7,5 miljardia euroa, joista hyväksytty miljoonan euron rahoitus (EU:n 274 miljoonan euron rahoitusosuus milj.) eurooppalaisten rahoituslaitosten kautta 33 hankkeelle Osoitettu 33,1 miljoonaa euroa teknisen tuen toimiin; osoitettu 180,3 miljoonan euron rahoitus 28 riskipääomatoimeen, hankkeiden yhteiskustannukset lähes 4,4 miljardia euroa; EIP:n yhteisrahoitus 2,3 miljardia euroa Odotettu 222 miljoonan euron rahoitus tukikelpoisille hankkeille; toteutunut rahoitus: 148 miljoonaa euroa 84 hankkeelle Ei vielä saatavilla; EDFI:n ElectriFI-aloitteessa tehty ensimmäinen sopimus 2,5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin investoimisesta vaihtovelkakirjoina Haitissa toteutettavaan hankkeeseen f) Rahoitusvälineeseen palautettujen määrien käytön arviointi Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta g) Varainhoitotilin saldo 23 Ks. tarkemmat tiedot 10:stä eri varainhoitotilistä valmisteluasiakirjassa 2 olevassa 6.1 kohdassa. MIFA-velkarahasto (IFCA & AIF): 9,23 miljoonaa euroa Ei sovelleta 45,37 miljoonaa euroa 73,58 miljoonaa euroa 30,3 miljoonaa euroa Naapuruuspolitiikan investointiväline (NIF) Keski-Aasian investointikehys (IFCA) ja Aasian investointiväline (AIF) Latinalaisen Amerikan investointiväline (LAIF) Tuki FEMIP-välinettä varten GEEREF Temaattinen yhdistäminen (ElectriFI, AgriFI, Climate Change) 23 Sisältäen kaikki varat: lyhyt- ja pitkäaikaiset määräaikaistalletukset ja joukkolainat, pääomainvestoinnit ja rahoitusvälineen tileillä olevat ulkomaanvaluutat 26

27 h) Tulot ja palautukset 0 euroa Ei sovelleta Ei sovelleta 13,7 miljoonaa euroa Ei sovelleta Ei sovelleta i) Pääomasijoitusten arvo SANAD: 8,76 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria EFSE: 4,80 miljoonaa euroa GGF: 9,94 miljoonaa euroa 9,23 miljoonaa euroa (MIFA, ks. edellä) Ei sovelleta 81,4 miljoonaa euroa 72,3 miljoonaa euroa Ei sovelleta j) Arvon alentuminen / maksettavaksi vaaditut vakuudet 0 euroa Ei sovelleta Ei sovelleta 8,9 miljoonaa euroa Ei sovelleta Ei sovelleta k) Vipuvaikutus Tavoiteltu: 4 5 Odotettu: 6,48 Saavutettu: 9,1 Tavoiteltu: 4 5 Saavutettu: 14,4 (IFCA: 6,9; AIF: 22,2) Tavoiteltu: 4 5 Saavutettu: 27,5 Saavutettu ( ): 6,0 Saavutettu (2014): 26,8 Tavoiteltu: 2,7 Saavutettu: 2,7 (rahastojen rahaston tasolla ensimmäinen tulotaso) Tavoiteltu ElectriFI: 7,4 Tavoiteltu AgriFI: 7,8 l) Vaikutus politiikkatavoitteiden saavuttamiseen Tuettu 29,22 miljardin euron investointeja (kaikki hankekustannukset); rahoitettu 123:a hanketta, toteutuneen rahoituksen määrä 16,95 miljardia euroa Tuettu 4,1 miljardin euron investointeja (IFCA: 970 miljoonaa, AIF: miljoonaa); kattaa 17 maata (IFCA: 5, AIF: 12) Tuettu yli 7,5 miljardin euron investointeja; kattaa 11 maata Tuettu lähes 4,4 miljardin euron investointeja; kattaa 6 maata Investoitu 148 miljoonan euron arvosta uutta rahoitusta 11 alueelliseen pääomasijoitusrahastoon; tuettu noin 3 miljardin euron arvosta investointeja / hankkeita EDFI:n ElectriFIhankkeessa tähän mennessä saatujen ehdotusten mukaisten mahdollisten investointien määrä olisi 26,6 miljoonaa euroa, mikä vastaa 38,3 megawatin asennettua tehoa. 27

28 28

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2016 COM(2016) 675 final ANNEX 1 LIITE asiakiran KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE unionin yleisestä talousarviosta tuetuista rahoitusvälineistä 31.

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2014 COM(2014) 686 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE unionin yleisestä talousarviosta tuetuista rahoitusvälineistä 31. joulukuuta 2013 vallinneen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi. InvestEU-ohjelman perustamisesta

LIITE. asiakirjaan. ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi. InvestEU-ohjelman perustamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.6.2018 COM(2018) 439 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi InvestEU-ohjelman perustamisesta {SEC(2018) 293 final} - {SWD(2018)

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.9.2017 COM(2017) 535 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE unionin yleisestä talousarviosta tuetuista rahoitusvälineistä 31. joulukuuta 2016 vallinneen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2016 COM(2016) 675 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE unionin yleisestä talousarviosta tuetuista rahoitusvälineistä 31. joulukuuta 2015 vallinneen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2014 COM(2014) 674 final ANNEX 1 LIITE Loppukertomus vuoden 2007 ja 30 päivän kesäkuuta 2014 välillä allekirjoitetut EIP:n rahoitustoimet kattavan 25 päivänä lokakuuta 2011

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.5.2016 COM(2016) 353 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE EUROOPAN STRATEGISTEN INVESTOINTIEN RAHASTON TAKUURAHASTON

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.11.2015 COM(2015) 565 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE unionin yleisestä talousarviosta tuetuista rahoitusvälineistä 31. joulukuuta 2014 vallinneen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2014) 674 final - ANNEX 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2014) 674 final - ANNEX 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. joulukuuta 2014 (OR. en) 15007/14 ADD 2 ECOFIN 1007 FIN 808 RELEX 887 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 30. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan strategisten investointien rahasto (ESIR) ja muut EU -rahoituskanavat. Elina Rainio

Euroopan strategisten investointien rahasto (ESIR) ja muut EU -rahoituskanavat. Elina Rainio Euroopan strategisten investointien rahasto (ESIR) ja muut EU -rahoituskanavat Elina Rainio 22.11.2017 Euroopan investointiohjelma Pilari 1 Pilari 2 Pilari 3 Euroopan strategisten investointien rahasto

Lisätiedot

Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN?

Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN? Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN? Euroopan investointiohjelma on toimenpidepaketti, jonka avulla reaalitalouden julkisia ja yksityisiä investointeja lisätään vähintään 315 miljardilla eurolla seuraavien

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 19.3.2015 2014/2209(INI) TARKISTUKSET 1-20 Liadh Ní Riada (PE546.893v01-00) vihreään kasvuun liittyvistä mahdollisuuksista pk-yrityksille (2014/2209(INI))

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0276(COD) aluekehitysvaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0276(COD) aluekehitysvaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2016/0276(COD) 20.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS aluekehitysvaliokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan investointipankki lyhyesti

Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan unionin rahoituslaitoksena tarjoamme rahoitusta ja asiantuntemusta terveen liiketoiminnan edellytykset täyttäviin kestävällä tavalla toteutettaviin investointihankkeisiin,

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet

Lisätiedot

Euroopan Investointiohjelma

Euroopan Investointiohjelma Euroopan Investointiohjelma Oulu 2.11.2015 Euroopan komission Suomen-edustusto Vesa-Pekka Poutanen Vuotuinen kasvuselvitys 2015 Talouspolitiikan kolme toisiaan tukevaa perustekijää: INVESTOINNIT (alkusysäys

Lisätiedot

MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI

MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI Euroopan investointiohjelma Tilannekatsaus Toukokuu 2018 MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI JUNCKERIN EUROOPAN INVESTOINTIOHJELMA SUOMESSA FI Suomessa Junckerin komission Euroopan investointiohjelmaan kuuluvan

Lisätiedot

Euroopan investointiohjelma

Euroopan investointiohjelma Euroopan investointiohjelma Kolme toisiaan tukevaa tekijää INVESTOINNIT RAKENNEUUDISTUKSET FINANSSIPOLIITTINEN VASTUULLISUUS 1 Euroopan investointiohjelma LISÄRAHAA INVESTOINTEIHIN LISÄRAHOITUS REAALITALOUDEN

Lisätiedot

Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR)

Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR) Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR) 18.1.2016 Pohjois-Savon liitto Kuopio Neuvotteleva virkamies Jussi Yli-Lahti Työ- ja elinkeinoministeriö jussi.yli-lahti@tem.fi

Lisätiedot

Euroopan Investointiohjelma. Vesa-Pekka Poutanen Euroopan komission Suomen-edustusto Kasvunkaravaani, Kajaani

Euroopan Investointiohjelma. Vesa-Pekka Poutanen Euroopan komission Suomen-edustusto Kasvunkaravaani, Kajaani Euroopan Investointiohjelma Vesa-Pekka Poutanen Euroopan komission Suomen-edustusto 16.05.2019 Kasvunkaravaani, Kajaani Investoinnit - Mikä ongelmana? Investointitason romahdus EU:ssa 1 Investoinnit Mitä

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.10.2014 COM(2014) 644 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto: sitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet varainhoitovuosiksi

Lisätiedot

Euroopan investointipankki on Euroopan unionin rahoituslaitos. Se on maailman suurin ylikansallinen luotonantaja ja tärkein ilmastorahoittaja.

Euroopan investointipankki on Euroopan unionin rahoituslaitos. Se on maailman suurin ylikansallinen luotonantaja ja tärkein ilmastorahoittaja. EIP lyhyesti 2019 1 Euroopan investointipankki on Euroopan unionin rahoituslaitos. Se on maailman suurin ylikansallinen luotonantaja ja tärkein ilmastorahoittaja. Tuemme talouskasvua, luomme työpaikkoja

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 295 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot FI FI 1. ESIPUHE Yhdestoista Euroopan kehitysrahasto (EKR) 1 tuli

Lisätiedot

Euroopan investointipankki lyhyesti

Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan unionin pankkina me tarjoamme rahoitusta ja asiantuntemusta taloudellisesti järkevällä ja kestävällä tavalla toteutettaviin investointihankkeisiin, jotka kohdistuvat

Lisätiedot

ESIR:in hyödyntäminen Suomessa

ESIR:in hyödyntäminen Suomessa ESIR:in hyödyntäminen Suomessa Globaali talous- ja finanssikriisi on vähentänyt investointeja Euroopassa: investointitaso on 15 prosenttia matalampi kuin ennen kriisiä. Taloutta uudistavia investointeja

Lisätiedot

Euroopan Investointiohjelma. Kajaani, 14.12.2015 Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto

Euroopan Investointiohjelma. Kajaani, 14.12.2015 Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto Euroopan Investointiohjelma Kajaani, 14.12.2015 Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto Vuotuinen kasvuselvitys 2015 (ja 2016) Talouspolitiikan kolme toisiaan

Lisätiedot

Euroopan Investointiohjelma. Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto

Euroopan Investointiohjelma. Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto Euroopan Investointiohjelma Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto 12.4.2016 Vuotuinen kasvuselvitys 2015 (ja 2016) Talouspolitiikan kolme toisiaan tukevaa

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/190/rev1. Tarkistus 190/rev1 Raffaele Fitto ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/190/rev1. Tarkistus 190/rev1 Raffaele Fitto ECR-ryhmän puolesta 23.3.2019 A8-0094/190/rev1 190/rev1 Johdanto-osan 16 kappale (16) Jotta rajalliset resurssit voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti, EAKR:stä osoitettava tuki asianomaisen erityistavoitteen mukaisiin

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2018 COM(2018) 475 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot Euroopan kehitysrahasto (EKR): sitoumuksia, maksuja ja rahoitusosuuksia

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/25. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/25. Tarkistus 9.1.2019 A8-0482/25 25 Johdanto-osan 1 a kappale (uusi) (1 a) Jäsenvaltioiden talous kaipaa pikaisesti sosiaalista, taloudellista ja alueellista yhteenkuuluvuutta varten suunnattua julkista investointisuunnitelmaa,

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/3. Tarkistus. Sven Giegold, Jordi Solé, Tilly Metz, Bas Eickhout Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/3. Tarkistus. Sven Giegold, Jordi Solé, Tilly Metz, Bas Eickhout Verts/ALE-ryhmän puolesta 10.1.2019 A8-0482/3 3 Johdanto-osan 13 a kappale (uusi) (13 a) InvestEU-ohjelman olisi voimaannutettava kansalaisia ja yhteisöjä, jotka haluavat investoida kestävämpään, hiilivapaaseen yhteiskuntaan, energiakäänne

Lisätiedot

Ideasta innovaatioksi - Euroopan yhteinen haaste

Ideasta innovaatioksi - Euroopan yhteinen haaste Ideasta innovaatioksi - Euroopan yhteinen haaste Eurooppalaiset rahoitusvälineet yritysten tukena Valtteri Vento Finnvera 29.8.2019 EU:n tukemat lainat, sijoitukset sekä takausjärjestelyt ovat yleistyneet

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.10.2017 COM(2017) 622 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista varainhoitovuosina

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 COM(2019) 320 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON Määrärahojen lisääminen EU:n kilpailukyvyn kannalta keskeisissä ohjelmissa:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 23.2.2015 2015/0009(COD) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden

Lisätiedot

Euroopan Investointiohjelma. Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto Kokkola Port Tower

Euroopan Investointiohjelma. Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto Kokkola Port Tower Euroopan Investointiohjelma Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto 17.06.2016 Kokkola Port Tower Vuotuinen kasvuselvitys 2015 (ja 2016) Talouspolitiikan

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 299 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2009 KOM(2009)194 lopullinen/2 2009/0060 (COD) CORRIGENDUM Annule et remplace le document COM(2009)194 final du 21.04.2009 Concerne la version originale FR et

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 12.3.2015 2015/2011(BUD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle lisätalousarvioesityksestä nro 1 vuoden

Lisätiedot

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 652 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista varainhoitovuosina

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0221 (COD) 11303/16 ADD 2 EF 242 ECON 716 CODEC 1071 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 14. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0209 (COD) 9651/18 ADD 3 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2018 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2017 COM(2017) 599 final 2017/0261 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2018 C(2018) 8841 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2018, Ruotsin ja Suomen yhteistyöohjelman Interreg V-A Ruotsi-Suomi-Norja (Pohjoinen), johon Norja

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 29/2010

MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 29/2010 EUROOPAN KOMISSIO BRYSSEL 01/10/2010 YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2010 PÄÄLUOKKA III KOMISSIO OSASTOT 01, 04 JA 40 MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 29/2010 EUROA MÄÄRÄRAHOJEN ALKUPERÄ LUVUSTA 01 04 Rahoitustoiminnot

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0263(COD) 9.9.2016 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rakenneuudistusten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.12.2013 COM(2013) 887 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 10-11/2013 FI FI 1. Johdanto...3 2.

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja DEC 10/2017.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja DEC 10/2017. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10257/17 FIN 364 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 12. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Günther OETTINGER, Euroopan komission jäsen Edward SCICLUNA,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9645/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 137 final 2014/0073 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/17. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/17. Tarkistus 9.1.2019 A8-0482/17 17 Dimitrios Papadimoulis, Liadh Ní Riada, Sofia Sakorafa, Martina Michels, Paloma López Bermejo, Stelios Kouloglou, Kostadinka Kuneva, Patrick Le Hyaric, Martina Anderson, Matt Carthy,

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7003/17 BUDGET 2 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 1 varainhoitovuoden 2017 yleiseen talousarvioon oheisasiakirjaksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien

Lisätiedot

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.3.2013 COM(2013) 145 final 2011/0268 (COD) Ehdotus Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan sosiaalirahastosta

Lisätiedot

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.3.2013 COM(2013) 146 final 2011/0276 (COD) Ehdotus Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteiseen strategiakehykseen kuuluvia

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS. komiteoiden työskentelystä vuonna {SWD(2015) 165 final}

KOMISSION KERTOMUS. komiteoiden työskentelystä vuonna {SWD(2015) 165 final} EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.9.2015 COM(2015) 418 final KOMISSION KERTOMUS komiteoiden työskentelystä vuonna 2014 {SWD(2015) 165 final} FI FI KOMISSION KERTOMUS KOMITEOIDEN TYÖSKENTELYSTÄ VUONNA 2014 Komissio

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunta

Valtiovarainvaliokunta Valtiovarainvaliokunta Suomen näkökulmasta ajankohtaiskatsaus ESIR-rahoituksen tilanteesta sekä mahdollisista ongelmakohdista ja kehittämishaasteista Eduskunta 12.4.2016 Globaali talous- ja finanssikriisi

Lisätiedot

Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut

Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut IP/05/1558 Bryssel 9. joulukuuta 2005 Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien n lasku on hiipunut Euroopan komission laatiman tuoreimman valtiontukien tulostaulun mukaan EU:n 25 jäsenvaltion myöntämien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/215. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/215. Tarkistus 20.3.2019 A8-0094/215 215 João Ferreira, Miguel Viegas, João Pimenta Lopes, Marisa Matias Johdanto-osan 9 kappale (9) Jotta voidaan tukea jäsenvaltioiden ja alueiden ponnisteluja vastata uusiin haasteisiin,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 533 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi annetun

Lisätiedot

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15083/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET VARAT JA VÄLINEET

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET VARAT JA VÄLINEET EUROOPAN INVESTOINTIPANKKI Euroopan investointipankki (EIP) antaa pitkäaikaista hankerahoitusta, takauksia ja neuvontaa unionin tavoitteiden edistämiseksi. Rahoitusta myönnetään niin unionissa kuin kolmansissa

Lisätiedot

14127/16 team/pmm/kkr 1 DGG 2B

14127/16 team/pmm/kkr 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 14127/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. marraskuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

7495/17 team/ht/hmu 1 DGG 1A

7495/17 team/ht/hmu 1 DGG 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7495/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat ECON 223 ENV 276 CLIMA 67 N

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE580.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE580. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2320(INI) 28.4.2016 TARKISTUKSET 1-33 Liadh Ní Riada (PE580.580v01-00) parhaasta tavasta hyödyntää pk-yritysten mahdollisuudet työpaikkojen luontiin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

ESIR-rahoituksen hyödyntäminen Suomessa Liiketoimintajohtaja Jouko Pölönen / OP. Valtiovarainvaliokunta

ESIR-rahoituksen hyödyntäminen Suomessa Liiketoimintajohtaja Jouko Pölönen / OP. Valtiovarainvaliokunta 1 ESIR-rahoituksen hyödyntäminen Suomessa Liiketoimintajohtaja Jouko Pölönen / OP Valtiovarainvaliokunta 12.4.2016 12/2010 3/2011 6/2011 9/2011 12/2011 3/2012 6/2012 9/2012 12/2012 3/2013 6/2013 9/2013

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.8.2015 COM(2015) 391 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi annetun

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET VARAT JA VÄLINEET

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET VARAT JA VÄLINEET EUROOPAN INVESTOINTIPANKKI Euroopan investointipankki (EIP) antaa pitkäaikaista hankerahoitusta, takauksia ja neuvontaa unionin tavoitteiden edistämiseksi. Rahoitusta myönnetään niin unionissa kuin kolmansissa

Lisätiedot

Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen kohdennettua tarkistusta koskevaan ehdotukseen liitetty perusteluosa

Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen kohdennettua tarkistusta koskevaan ehdotukseen liitetty perusteluosa Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen kohdennettua tarkistusta koskevaan ehdotukseen liitetty perusteluosa Tämän asiakirjan tarkoituksena on selkeyttää yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen tarkistusehdotuksen tavoitetta

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 30/2018: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 30/2018: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa LUOVA EUROOPPA (0-00) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 0/08: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa. TAVOITTEET JA KUVAUS Tämä ehdotuspyyntöilmoitus perustuu kulttuurialan ja

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Budjettivaliokunta 2009 2007/0145(COD) 22.4.2008 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0409/95. Tarkistus. Rosa D'Amato, Dario Tamburrano EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0409/95. Tarkistus. Rosa D'Amato, Dario Tamburrano EFDD-ryhmän puolesta 7.12.2018 A8-0409/95 95 Johdanto-osan 13 a kappale (uusi) (13 a) Turva- ja turvallisuusuhat huomioon ottaen unionin tukea saavissa hankkeissa olisi oltava mukana infrastruktuurin häiriönsietokyky ja huolto.

Lisätiedot

Hankerahoitusta yrityksille kehitysmaissa ja Venäjällä

Hankerahoitusta yrityksille kehitysmaissa ja Venäjällä Hankerahoitusta yrityksille kehitysmaissa ja Venäjällä Asiantunteva kumppani yritysten kehitysmaahankkeisiin Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka tarjoaa pitkäaikaisia investointilainoja

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/235. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/235. Tarkistus 20.3.2019 A8-0094/235 235 3 artikla 4 kohta a alakohta a) ryhmän 1 jäsenvaltioiden on osoitettava vähintään 85 prosenttia kaikista EAKR:n varoista muihin toimintalinjoihin kuin toimintapoliittisiin tavoitteisiin

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM MUUT HALLITUS VÄLI- NE Yritysten rahoitusaseman vahvistaminen KASVURAHOITUS: LISÄPANOSTUS 2016-18 RAHASTOT VÄLI - RAHOITUS

Lisätiedot

OP Kymenlaakso. Pankinjohtaja, yritysasiakkuudetmatti Arola

OP Kymenlaakso. Pankinjohtaja, yritysasiakkuudetmatti Arola OP Kymenlaakso Pankinjohtaja, yritysasiakkuudetmatti Arola 4.4.2017 OP lyhyesti Noin 1,7 miljoonaa omistaja-asiakasta Noin 170 osuuspankkia Hyperpaikallinen digitaalinen finanssiryhmä Asiakkaidensa omistama

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.9.2015 COM(2015) 463 final 2015/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS yhdenteentoista Euroopan kehitysrahastoon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 2 päivänä maaliskuuta 2015

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa LUOVA EUROOPPA (-) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 6/6: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa. TAVOITTEET JA KUVAUS Tämä ehdotuspyyntöilmoitus perustuu kulttuurialan ja luovien alojen tukiohjelman

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11170/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat EF 162 ECON 638 UEM 230 SURE

Lisätiedot