KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2016) 675 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE unionin yleisestä talousarviosta tuetuista rahoitusvälineistä 31. joulukuuta 2015 vallinneen tilanteen mukaan varainhoitoasetuksen 104 artiklan 8 kohdan mukaisesti {SWD(2016) 335 final} FI FI

2 Sisällys ESIPUHE... 3 TIIVISTELMÄ Strategiset kohderyhmät: Pk-yritykset Strategiset kohdealat: Aineellinen ja aineeton infrastruktuuri Tutkimus ja innovointi (T&I) Infrastruktuuri, ilmastotoimet, ympäristö ja energiatehokkuus Yhteiskunnalliset yritykset ja mikroyritykset Koulutus sekä kulttuuriala ja luovat toimialat Strategiset kohdealueet: EU:n ulkopuoliset alueet Laajentumismaat Naapuruusmaat Kehitysyhteistyön rahoitusvälineen (DCI) piiriin kuuluvat maat PÄÄTELMÄT

3 ESIPUHE Komissio esittää Euroopan parlamentille ja neuvostolle vuotuisen kertomuksensa unionin talousarviosta tuettuihin, komission suoraan tai välillisesti hallinnoimiin EU:n tason rahoitusvälineisiin liittyvistä toimista niin sisäisten kuin ulkoistenkin unionin politiikkojen aloilla. Kyseessä on kolmas varainhoitoasetuksen artiklan 8 kohdan mukaisesti laadittu kertomus. 2 Komissio aikoo tehdä kertomuksesta päätöksenteossa käytettävän dynaamisen välineen, joka tarjoaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kattavan katsauksen EU:n tason rahoitusvälineisiin ja niiden toimintaan. Sen vuoksi olisi varmistettava, että kertomus vastaa paremmin muita asiakirjoja, joissa annetaan tietoa EU:n rahoitusvälineistä. 3 Vaikka eri asiakirjat palvelevat erilaisia käytännön tarkoituksia ja liittyvät eri menettelyihin ja ne annetaan sen vuoksi eri aikoina, komissio pyrkii yhdenmukaistamaan täysin niiden sisällön ja yhdistämään ne lähiaikoina yhdeksi ainoaksi kertomukseksi. Kertomuksessa esitetään EU:n tasolla 31. joulukuuta 2015 käytössä olleiden rahoitusvälineiden huomattava vaikutus. Siinä kuvataan, miten veronmaksajien rahoja on käytetty ja miten välineiden täytäntöönpanossa on edistytty. Eurooppa on toipumassa talous- ja rahoituskriisistä, sillä useimpien EU:n jäsenvaltioiden kasvuluvut ovat positiivisia, vaikkakin alhaisia. Rakenteelliset ja kriisiin liittyvät heikkoudet hidastavat kuitenkin edelleen kokonaiselpymistä. Erityisesti yksityisen sektorin huomattava velkaantuneisuus ja järjestämättömien lainojen suuri osuus rajoittavat pankkien luotonantokapasiteettia, mikä haittaa talouskasvua ja rahoitusvakautta. Nämä haasteet edellyttävät pikaisia toimia, sillä Euroopan talous on erittäin riippuvainen pankkien myöntämistä lainoista ja erityisesti pienten yritysten on edelleen vaikea saada oman pääoman ehtoista rahoitusta. Tässä taloudellisessa tilanteessa julkiset rahoituslaitokset ja yksityiset sijoittajat ovat varsin haluttomia antamaan lainoja reaalitaloudelle ja erityisesti pk-yrityksille, joiden investointeja pidetään erittäin riskialttiina. Rahoituksen suuri kysyntä yhdessä julkisten varojen rajallisen tarjonnan kanssa merkitsee sitä, että vajeen paikkaamiseen on löydettävä lisää pääomavirtoja. Unionia on tämän vuoksi pyydetty vapauttamaan talousarviostaan lisää varoja investointeihin erityisesti lisäämällä rahoitusvälineiden käyttöä. Vuosien monivuotisen rahoituskehyksen perusteella se vastaa näihin haasteisiin 1 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 kumoamisesta (EUVL L 298, , s. 1). 2 COM(2015) 565, ; COM(2014) 686, Erityisesti varainhoitoasetuksen 38 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu valmisteluasiakirja sekä varainhoitoasetuksen 49 artiklan 1 kohdan e alakohdassa esitetyt tiedot sisältävä asiakirja. 3

4 tarjoamalla mahdollisuuksia julkisten ja yksityisten varojen yhdistämiseen: EU on ottanut käyttöön innovatiivisia rahoitusvälineitä (kuten Horisontti puiteohjelmaan sisältyvät välineet tutkimuksen ja innovoinnin edistämiseksi tai COSME-ohjelmaan sisältyvät välineet pk-yritysten tukemiseksi). Jäsenvaltiot voivat myös yhteisiä säännöksiä koskevan asetuksen 4 mukaisesti yhdistää Euroopan rakenneja investointirahastojen (ERI-rahastot) varoja Horisontti ja COSMErahoitukseen ensimmäisen yhteisen rahoitusvälineen eli pk-yrityksiä koskevan aloitteen avulla. COSME- ja Horisontti ohjelmien rahoitusvälineiden kysyntä on ollut markkinoilla suurta heti niiden käynnistämisestä lähtien alkuperäiset määrärahat käytettiin nopeasti loppuun, ja rahoitusta on hiljattain lisätty Euroopan strategisten investointien rahaston (ESIR-rahasto) 5 kattavampien riskinottovalmiuksien perusteella; kehittämällä aloitteita, joilla rohkaistaan julkisia rahoituslaitoksia myöntämään lainoja toimijoille, joiden on vaikea saada yksityistä pääomaa: EU on laatinut Euroopan investointiohjelman, ja ESIR-rahasto muodostaa sen ensimmäisen pilarin. Investointiohjelman tarkoituksena on edistää investointeja unionissa ja varmistaa rahoituksen saanti infrastruktuurihankkeille ja innovatiivisille hankkeille sekä enintään työntekijän yrityksille (erityisesti pk-yrityksille) parantamalla riskinkantokykyä (takaukset) ja oman pääoman ehtoista rahoitusta yhdessä Euroopan investointipankin (EIP) kanssa 6 ; sekä parantamalla yksityisten investointien toimintaympäristöä toteuttamalla toimenpiteitä pääomamarkkinaunionin luomiseksi. 7 Rahoitusvälineistä osoitettavan EU:n tuen kohteena ovat pääasiassa pk-yritykset: ne muodostavat kaksi kolmasosaa yksityisen sektorin työpaikoista ja lähes 60 prosenttia todellisesta arvonlisästä EU:ssa. Erityishuomiota kiinnitetään yrityksiin ja muihin kohderyhmiin strategisilla aloilla, kuten tutkimus ja innovointi, aineellinen infrastruktuuri ja energiatehokkuus, yhteiskunnallinen yrittäjyys ja koulutus. 4 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1303/2013, annettu 17 päivänä joulukuuta 2013, Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 kumoamisesta (EUVL L 347, , s. 320). 5 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/1017, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2015, Euroopan strategisten investointien rahastosta, Euroopan investointineuvontakeskuksesta ja Euroopan investointihankeportaalista sekä asetusten (EU) N:o 1291/2013 ja (EU) N:o 1316/2013 muuttamisesta Euroopan strategisten investointien rahasto (EUVL L 169, , s. 1). 6 ESIR-asetuksen mukaan ESIR-rahastoon sovelletaan erityisiä raportointimenettelyjä (ks. jäljempänä). Eräät rahastoon liittyvät aloitteet vaikuttavat kuitenkin nykyisiin rahoitusvälineisiin (esim. COSME, InnovFin ja EaSI), ja ne on sen vuoksi otettu huomioon tämän kertomuksen ohessa esitettävässä komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa. 7 Ks. komission tiedonanto Pääomamarkkinaunionin luomista koskeva toimintasuunnitelma, (COM(2015) 468 final). 4

5 Tässä kertomuksessa esitettävän aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että rahoitusvälineet ovat tehokas tapa vaikuttaa reaalitalouden rahoitustarpeisiin. Rahoitusvälineillä, joita pannaan täytäntöön yhdessä julkisten ja yksityisten tahojen kanssa, on voitu puuttua markkinoiden toimimattomuuteen ulkoisen rahoituksen myöntämisessä. Unionin rahoitus vuosien välineille oli yhteensä lähes 5,8 miljardia euroa. Varoilla oli 31. joulukuuta 2015 mennessä tuettu noin 90,3 miljardin euron rahoitusvolyymia, eli kokonaisvipuvaikutus on ollut lähes 16 (ks. kuvio 1). Investointeja on tehty yhteensä 142,5 miljardia euroa, ja niistä ovat hyötyneet strategiset kohderyhmät ja toimialat EU:n sisäisten ja ulkoisten politiikkojen yhteydessä. Vuosiksi talousarviosta on osoitettu 8,4 miljardin euron määrärahat 8, joilla on tarkoitus tukea 87,8 miljardin euron rahoitusta. Tällöin keskimääräinen vipuvaikutus olisi 10,5 ja investointien kokonaismäärä 137,6 miljardia euroa. Vuosien rahoitusvälineisiin verrattuna alhaisempi keskimääräinen vipuvaikutus johtuu ensiksi siitä, että osalla vuosien rahoitusvälineistä katetaan riskejä, jotka ovat suuremmat kuin vuosien tyypillisillä takausvälineillä katetut riskit. Näin on pyritty varmistamaan unionin rahoituksella aikaansaatava lisäarvo. On myös otettava huomioon, että vuosien talousarviomäärärahoihin ei vielä sisälly määrärahoja eräiden laajentumis- tai naapuruuspolitiikan tai kehitysyhteistyöpolitiikan aloihin kuuluvia maita varten perustettujen välineiden seuraajia varten, vaikka osalla niistä saadaan kokemusten mukaan aikaan suuri vipuvaikutus. Vuosien välineiden osalta aikaansaatu vipuvaikutus on todellinen, kun taas vuosien välineiden osalta puhutaan tavoitellusta vipuvaikutuksesta. Eräiden kauden rahoitusvälineiden todellinen vipuvaikutus oli suurempi kuin tavoiteltu vipuvaikutus (esim. kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmaan (CIP) sisältyvä pk-yritysten takausjärjestelmä). Vuosien rahoitusvälineiden todellinen vipuvaikutus saattaa lopulta olla tällä hetkellä arvioitua suurempi. Joulukuun 31. päivään 2015 mennessä sidotulla unionin 1,9 miljardin euron rahoitusosuudella on määrä tukea noin 16,8 miljardin euron rahoitusvolyymia. Odotettavissa oleva vipuvaikutus on noin 8,7 ja arvioitu investointivolyymi 31,9 miljardia euroa. 9 Unionin tukea on aiemmilla ohjelmakausilla tarjottu ja tarjotaan edelleen strategisille kohderyhmille ja toimialoille, kuten pk-yrityksille sekä aineelliseen ja aineettomaan infrastruktuuriin (mukaan lukien tutkimus ja innovointi), ja tuki on siivittänyt useita yrityksiä menestykseen. Seuraavassa esitetään joitakin näistä menestystarinoista: 8 Vuosien kokonaismäärärahoihin eivät vielä välttämättä sisälly sellaisten uusien välineiden määrärahat, joiden käyttöönottoa voidaan harkita laajentumisprosessin ja naapuruuspolitiikan tai kehitysyhteistyön rahoitusvälineen piiriin kuuluvia maita varten. 9 Odotettu rahoituksen ja investointien volyymi rajoittuu tässä vaiheessa määriin, jotka perustuvat täytäntöönpanotehtäviä hoitavien yhteisöjen ja rahoituksen välittäjien / varojen lopullisten saajien välillä jo allekirjoitettuihin sopimuksiin. 5

6 Tutkimus ja innovointi: Horisontti 2020: Pk-yritysten InnovFin-takausjärjestelmä Huipputeknologiayritys Manz AG:lle myönnetyllä 20 miljoonan euron lainalla tuetaan yrityksen tutkimus- ja kehittämistoimintaa kestävän ja kustannustehokkaan sähköntuotannon alalla. Rahoitustuki on peräisin uudesta innovatiivisten yritysten tukemiseen tarkoitetusta InnovFin EU Finance for Innovators -aloitteesta, jonka EIP ja Euroopan komissio ovat yhdessä perustaneet. InnovFin Mid cap -kasvurahoitus on suunniteltu vastaamaan mid cap -yritysten erityisvaatimuksiin tutkimuksen ja kehittämisen rahoituksen alalla. Unionin rahoitus hyödyttää etupäässä yrityksen tutkimus- ja kehittämistoimintaa aurinkosähkön alalla. Manz AG:n aurinkokennotekniikka on maailman huippua, sillä sen CIGS-moduuleilla ja muilla ohutkalvotekniikkaan perustuvilla aurinkosähkömoduuleilla on tällä hetkellä paras hyötysuhde ja moduulien kustannukset ovat muihin teknologioihin verrattuna kilpailukykyiset. CIGS-teknologia perustuu kupariin, indiumiin, galliumiin ja seleeniin, ja se tuotetaan ohutkalvotekniikalla. CIGS-moduuleja pidetään tällä hetkellä markkinoiden tehokkaimpina. Niihin tarvitaan melko vähän materiaalia, minkä vuoksi ne kuormittavat vähemmän ympäristöä. Seitsemäs puiteohjelma: riskinjakoväline ja riskinjakorahoitusväline Katujen puhdistuksesta saattaa aiheutua paikallishallinnolle paljon kustannuksia, ja useimmat kaupunkisuunnittelijat ottaisivatkin mielellään käyttöön likaantumattoman katupinnoitteen. CS-Beton vastaa juuri tähän tarpeeseen. Se on eräs suurimmista betonituotteiden valmistajista, jonka tuotteita käytetään jalkakäytävillä, kaduilla, moottoriteillä ja lentoasemilla. Yritys on ensimmäisenä Tšekissä ottanut käyttöön suihkeen ( Clean protect ), joka ehkäisee lian tarttumisen betoniin. Yrityksen valmistama erityisbetoni kestää erittäin hyvin pakkasta sekä jäänpoistokemikaaleja. Yrityksessä on 160 työntekijää. Se kehittää parhaillaan uusia betonituotteita, joiden avulla voidaan suunnitella täysin uudenlaisia linjaautopysäkkejä, katujen pinnoitteita ja suuria tukimuureja. Yritys aikoo laajentaa edelleen liiketoimintaansa Tšekissä ja muissa maissa. Riskinjakovälineestä Tšekin tasavallassa myönnetty Tšekin korunan ( euron) investointilaina, jolle on myönnetty EU:n 50 prosentin takaus, on antanut CS-Betonille mahdollisuuden käynnistää suurempia hankkeita ja päästä kansainvälisille markkinoille. Zeta Biopharma on 237 työntekijää työllistävä itävaltalainen yritys, joka valmistaa tuotantolaitoksia. Se tarjoaa biofarmasiasovelluksissa tarvittavaa prosessiteknologiaa valmistamalla yksilöllisesti suunniteltuja tuotantolaitoksia maailmanlaajuisesti toimiville lääkeyrityksille. Suuret lääkeyritykset kehittävät Zetan 6

7 tuotantolaitoksissa rokotteita, ruiskeita ja lääkkeitä, joita käytetään sairauksien torjumisessa ympäri maailmaa. Euroopassa on Zeta Biopharman lisäksi vain yksi muu yritys, joka käyttää jäädytykseen ja sulatukseen tarkoitettuja säilytysastioita lääketeollisuudessa tarvittavien aineiden varastointiin ja kuljetukseen. Kyseisiä nesteitä voidaan säilyttää ohjaimella varustetussa varastossa vuosien ajan, ja usein niitä lähetetään eri puolilla maailmaa sijaitseville markkinoille. Suuret lääkeyritykset kehittävät tuotantolaitoksissa rokotteita, ruiskeita ja lääkkeitä, joita käytetään sairauksien torjumisessa ympäri maailmaa. Euroopassa on Zeta Biopharman lisäksi vain yksi muu yritys, joka käyttää jäädytykseen ja sulatukseen tarkoitettuja säilytysastioita lääketeollisuudessa tarvittavien aineiden varastointiin ja kuljetukseen. Kyseisiä nesteitä voidaan säilyttää ohjaimella varustetussa varastossa vuosien ajan, ja usein niitä lähetetään eri puolilla maailmaa sijaitseville markkinoille. Laitokset valmistetaan moduulitekniikalla, käyttäen huippulaitteistoja, Liebochin tuotantopaikassa Grazin kaupungissa. Ne toimitetaan steriileinä käyttöpaikkoihin eri puolille Eurooppaa ja sen ulkopuolelle. Koulutettu henkilökunta ja insinöörit vastaavat paikan päällä laitosten kokoonpanosta ja toimintakuntoon saattamisesta. Riskinjakovälineestä Itävallassa myönnetty 2,5 miljoonan euron käyttöpääomalaina, jolla on EU:n 50 prosentin takaus, kattaa laitosten pitkistä suunnittelu- ja valmistusajoista johtuvan Zetan suuren pääomatarpeen. Mitä yhteistä on autolla, nostokurjella, kaivurilla, junalla, kaivoksen kaivinkoneella ja leikkuupuimurilla? Kaikissa niissä on laakerit, jotka pitävät koneen osat liikkeessä. NBI Bearings Europe on Espanjan johtavia laakeriyrityksiä, joka toimittaa näitä arvokkaita osia muun muassa öljy- ja kaasuteollisuudelle, maataloudelle sekä rauta- ja terästeollisuudelle. Yrityksen ainutlaatuinen myyntivaltti on sen suunnittelema laakerirakenne, joka suojaa laakereita lialta ja kosteudelta ja estää rasvan valumisen pois laakerista. Yrityksen strategiassa keskeistä on tutkimus ja kehittäminen: muun muassa Valencian teknillisen yliopiston ja Bilbaon Deusto-yliopiston tekniset asiantuntijat kehittelevät uudenlaisia materiaaleja, tekniikoita ja laadunvalvontakeinoja yrityksen laakereita varten. NBI Bearings Europen työllistä 32 työntekijää. Yritys toimii tällä hetkellä 50 maassa ja suunnittelee laajentavansa toimintaa lähiaikoina. Riskinjakovälineestä Espanjassa myönnetty euron käyttöpääomalaina, jolla on EU:n 50 prosentin takaus, on antanut yritykselle mahdollisuuden laajentaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa ja palkata tekniseen laitokseen kuusi uutta työntekijää. Pk-yritysten kilpailukyky: COSME: lainatakausjärjestely 7

8 Hampurilainen yritys KopfNuss GmbH on kehittänyt yhdessä Kielin yliopiston kanssa uuden juoman. Ne saivat toiminnan käynnistämistä varten euron lainan hampurilaisesta pankista. Lainatakauksen myönsi KfW COSME-ohjelman kautta. Laina mahdollisti yritystoiminnan käynnistämisen: sen avulla perustettiin yritys, kehitettiin prototyyppi ja tuotettiin ensimmäiset juomapulloa. Kolme nuorta yrittäjää toi tuotteen erittäin trendikäs, täysin luonnonmukainen virkistävä juoma ilman lisättyä sokeria ja alkoholia markkinoille vain hieman yli vuosi sitten. Vuoden aikana tuotanto on viisinkertaistunut. Yrittäjät ovat luoneet kumppanuuksia tapahtumajärjestäjien kanssa ja lisänneet jatkuvasti myyntipisteitä. Yksi KopfNuss GmbH:n perustajista, Dennis Redepenning, toteaa yrityksen valmistelevan parhaillaan toisen tuotteen markkinoilletuontia. Lisäksi hän mainitsee, että kummallekin tuotteelle on tarkoitus hankkia EU:n luomumerkki. Laajennamme edelleen toimintaamme, ja tavoitteemme on olla Berliinissä ja Münchenissä ensi vuonna. Infrastruktuuri ja energiatehokkuus: Verkkojen Eurooppa -väline / hankejoukkolainoja koskeva aloite Unionin rahoitusosuudella tuettiin seuraavien hankkeiden rahoitusta: täysin uusi liikennehanke Belgian A 11-moottoritietä varten; rahoitus myönnettiin laskemalla liikkeeseen 578 miljoonan euron hankejoukkolainat ja tekemällä 79,6 miljoonan euron pääomasijoitus (unionin rahoitusosuus oli 200 miljoonaa euroa); sekä A 7-moottoritiehanke Saksassa; rahoitus myönnettiin laskemalla liikkeeseen 429 miljoonan euron hankejoukkolainat. 01aa75ed71a /DOC_1&format=PDF Energiatehokkuuden yksityinen rahoitus -väline (PF4EE) Banco Santanderin kanssa toteutettavaa operaatiota koskeva sopimus allekirjoitettiin 26. marraskuuta Operaatio keskittyy hotellialan energiainvestointeihin, ja siitä voidaan tukea Espanjan hallituksen käynnistämiä ohjelmia PIMASOL ja PERRER EE. EIP myönsi operaatiolle 50 miljoonan euron lainan, ja sitä varten sidottiin 3,6 miljoonan euron suuruinen enimmäisvakuus. Yhteiskunnalliset yritykset ja mikroyritykset: Eurooppalainen Progress-mikrorahoitusjärjestely Miena Rust irtisanottiin teollisuusyrityksestä vuonna Hän hankki nugaanvalmistuskoneen ja -leikkurin, kehitteli nugaareseptiään ja tajusi keksineensä 8

9 jotakin erityistä. Miena aloitti yksityisyrittäjänä heinäkuussa 2012 perustamalla yrityksen Miena s Nougat. Hän valmistaa laadukasta nugaata käsityönä luonnollisista raaka-aineista kotonaan Glen of Imaalissa Wicklow n kreivikunnassa. Aluksi hän myi pehmeää hunajanugaataan Marlay Parkin maalaismarkkinoilla, Grancon Café -kahvilassa Blessingtonissa, Wicklow n kreivikunnassa sekä elintarvike- ja kaupan alan messuilla eri puolilla Dublinia. Vuodesta 2014 lähtien Mienan nugaata on myyty käsityöläiskaupoissa, kuten Avoca Handweavers ja Donnybrook Fair, joissakin kahviloissa ja yli 200:ssa Super Valu -ketjun kaupassa eri puolilla Irlantia. 9

10 TIIVISTELMÄ Tässä kertomuksessa käsitellään komission suoraan tai välillisesti hallinnoimia EU:n tason rahoitusvälineitä niin sisäisten kuin ulkoistenkin unionin politiikkojen aloilla. Siinä esitetään laaja yleiskatsaus vuosien ja rahoitusvälineiden tähän mennessä toteutuneeseen täytäntöönpanoon ja varmistetaan veronmaksajien rahojen läpinäkyvä ja vastuullinen käyttö. Kertomuksesta käy ilmi, että keskitetysti hallinnoiduilla rahoitusvälineillä on saavutettu huomattava vipuvaikutus. Kertomuksessa osoitetaan tällä hetkellä käytettävissä olevan näytön perusteella, miten välineillä edistettiin niiden poliittisia tavoitteita. Teknisiä lisätietoja esitetään liitteessä. Seuraavien sivujen kuvioissa esitetään visuaalisesti rahoitusvälineillä aikaansaatu vipuvaikutus vuosien ja monivuotisissa rahoituskehyksissä 31. joulukuuta Kuvioissa esitetään sekä kokonaisvipuvaikutus että vipuvaikutus rahoitusvälineittäin (velkarahoitus, oman pääoman ehtoinen rahoitus sekä yhdistelmärahoitus). Vuosien rahoitusvälineiden osalta yhteenlasketut sitoumukset määritellään kaikkien kyseisten rahoitusvälineiden osalta tehtyjen talousarviositoumusten kokonaissummana. 10 Toteutunut rahoitus vastaa rahoitusvälineestä rahoitusketjun kautta tukikelpoisille lopullisille varojen saajille myönnettyä rahoitusvolyymia, unionin rahoitusosuus mukaan luettuna. 11 Toteutetut investoinnit kuvaa lopullisen varojen saajan toteuttamia pääomasijoitusmenoja. Useassa tapauksessa tällä tarkoitetaan varojen saajan käytössä investointeja varten olevaa rahoituksen kokonaismäärää, omat varat mukaan luettuina. 10 Sitoumuksiin sisältyy talousarviomenettelyssä osoitettujen, käytettyjen määrärahojen lisäksi talousarviovaroja, kuten ETA:n rahoitusosuudet, rahoitusvälineeseen osallistuvien kolmansien maiden maksamat pääsyliput sekä rahoitusvälineeseen unionin talousarviosta siirretyt määrät. 11 Yhteenlasketut talousarviositoumukset. 10

11 Kuvio 1: Vuosien välineet, tilanne (mrd. euroa) Kuviossa on otettu huomioon seuraavat rahoitusvälineet: SMEG 07, Eurooppalaisen Progress-mikrorahoitusjärjestelyn mukainen takausjärjestelmä (EPMF-G), riskinjakoväline (RSI), riskinjakorahoitusväline (RSFF), Euroopan laajuisille liikenneverkoille tarkoitettu lainavakuusväline (LGTT), hankejoukkolainoja koskeva aloite, erityinen yhteissijoitusrahasto (FCP-FIS), Länsi-Balkanin yrityskehitys- ja innovointivälineeseen (EDIF) sisältyvä takausväline 1 (GF 1), Euroopan Kaakkois-Eurooppa-rahasto (EFSE), Turkin elpymistukilaina, GIF (CIP), Marguerite-rahasto, Länsi-Balkanin yrityskehitys- ja innovointivälineeseen (EDIF) sisältyvät yritysten laajentumisrahasto (ENEF) ja yritysten innovointirahasto (ENIF), Euro Välimeri-investointi- ja kumppanuusvälineen (FEMIP) tukeminen, Energiatehokkuuden ja uusiutuvien energialähteiden maailmanlaajuinen rahasto (GEEREF), Euroopan energiatehokkuusrahasto (EEEF), vihreän kasvun rahasto (GGF), naapuruuspolitiikan investointiväline (NIF), Keski-Aasian investointikehys (IFCA) ja Aasian investointiväline (AIF), Latinalaisen Amerikan investointiväline (LAIF). Kuvio 2: Vuosien velkarahoitusvälineet, tilanne (mrd. euroa) Kuviossa on otettu huomioon seuraavat rahoitusvälineet: SMEG 07, EPMF-G, RSI, RSFF, LGTT, hankejoukkolainoja koskeva aloite, FCP- FIS, EDIF GF 1, EFSE, Turkin elpymistukilaina. 11

12 Kuvio 3: Vuosien oman pääoman ehtoiset rahoitusvälineet, tilanne (mrd. euroa) Kuviossa on otettu huomioon seuraavat rahoitusvälineet: GIF (CIP), Marguerite-rahasto, ENEF, ENIF, FEMIPin tukeminen, GEEREF. Kuvio 4: Vuosien yhdistelmärahoitusvälineet (velka & oma pääoma), tilanne (mrd. euroa) Kuviossa on otettu huomioon seuraavat rahoitusvälineet: EEEF, GGF, NIF, IFCA & AIF, LAIF. 12

13 Vuosien rahoitusvälineiden osalta talousarviomäärärahat käsittävät rahoitusvälinettä varten sen koko voimassaoloajaksi suunnitellut maksusitoumusmäärärahat. Tavoiteltu rahoitus on tavoitteena oleva, tukikelpoisille lopullisille varojen saajille myönnettävän rahoituksen määrä (josta osa odotettavissa olevaa rahoitusta eli allekirjoitettuja operaatioita varten odotettavissa olevan rahoituksen määrä). Investointitavoite tarkoittaa tavoitteeksi asetettua, lopullisen varojen saajan toteuttamien investointimenojen määrää (josta osa on odotettavissa olevia investointeja eli allekirjoitettuja operaatioita varten odotettavissa olevien investointimenojen määrä). Kuvio 5: Vuosien välineet, tilanne (mrd. euroa) Kuviossa on otettu huomioon seuraavat rahoitusvälineet: COSME-lainatakausjärjestely (LGF), pk-yrityksiä koskeva EU:n aloite, EaSI, pkyritysten InnovFin-takausjärjestelmä, kulttuurialan ja luovien toimialojen takausjärjestely, SLG Facility, Energiatehokkuuden yksityinen rahoitus (PF4EE), InnovFin Suuret hankkeet, RSDI, takausväline 2, kasvuun tähtäävä pääomajärjestely (EFG), Verkkojen Eurooppa - välineen oman pääoman ehtoinen väline, InnovFin riskipääomajärjestelmä (InnovFin SME Venture), luonnonpääoman rahoitusjärjestely (NCFF). Mukaan lukien alkuperäisten talousarviomäärärahojen sekä vastaavien rahoitus- ja investointimäärien tarkistukset. 13

14 Kuvio 6: Vuosien velkarahoitusvälineet, tilanne (mrd. euroa) Kuviossa on otettu huomioon seuraavat rahoitusvälineet: COSME LGF, pk-yrityksiä koskeva EU:n aloite, EaSI, pk-yritysten InnovFintakausjärjestelmä, kulttuurialan ja luovien toimialojen takausjärjestely, SLG Facility, PF4EE, InnovFin Suuret hankkeet, RSDI. Mukaan lukien alkuperäisten talousarviomäärärahojen sekä vastaavien rahoitus- ja investointimäärien tarkistukset. Kuvio 7: Vuosien oman pääoman ehtoiset rahoitusvälineet, tilanne (mrd. euroa) Kuviossa on otettu huomioon seuraavat rahoitusvälineet: EFG, Verkkojen Eurooppa -välineen oman pääoman ehtoinen väline, pk-yritysten InnovFin-takausjärjestelmä. Mukaan lukien alkuperäisten talousarviomäärärahojen sekä vastaavien rahoitus- ja investointimäärien tarkistukset. 14

15 Kuvio 8: Vuosien yhdistelmärahoitusvälineet (velka & oma pääoma), tilanne (mrd. euroa) Kuviossa on otettu huomioon seuraava rahoitusväline: NCFF. Mukaan lukien alkuperäisten talousarviomäärärahojen sekä vastaavien rahoitus- ja investointimäärien tarkistukset. Unionin talousarviosta tuettavista välineistä, joita jäsenvaltiot panevat täytäntöön osana jaettua hallinnointia, laaditaan erillinen kertomus. EAKR:n ja ESR:n 12 rahoitusjärjestelyvälineiden täytäntöönpanosta ohjelmakaudella on julkaistu vuotuinen yhteenveto vuosittain viimeistään 1. lokakuuta. 13 Vuodesta 2016 alkaen komissio toimittaa yhteenvetotiedot jaetun hallinnoinnin piiriin kuuluvien rahoitusvälineiden täytäntöönpanon edistymisestä ERI-rahastojen yhteisiä säännöksiä koskevan asetuksen edellyttämällä tavalla. 14 Vastaavasti ESIR-rahaston talousarviotakauksen piiriin kuuluviin rahoitus- ja investointioperaatioihin, jotka eivät ole varainhoitoasetuksessa tarkoitettuja rahoitusvälineitä, sovelletaan ESIR-asetuksen mukaisesti erillistä raportointivelvollisuutta Lyhenteet on selitetty liitteenä olevan komission yksiköiden valmisteluasiakirjan sanastossa. 13 Vuoden 2014 kertomus on saatavilla osoitteessa 14 Asetuksen (EU) N:o 1303/ artiklan 4 kohta. 15 Asetuksen (EU) 2015/ artikla. Erityisesti 16 artiklan 2 kohdan mukaan EIP laatii, tarvittaessa yhteistyössä EIR:n kanssa, vuosittain Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen ESIR-asetuksen soveltamisalaan kuuluvista rahoitus- ja investointitoimistaan. Vuoden 2015 kertomus on saatavilla osoitteessa 15

16 Tätä EU:n tason välineitä koskevaa kertomusta täydentää komission yksiköiden valmisteluasiakirja, joka sisältää yksityiskohtaisia taulukoita ja tietoja suoran ja välillisen hallinnoinnin osana vuosina ja täytäntöönpannuista välineistä. Kuvio 9: Vuosien rahoitusvälineet talousarviositoumukset tavoitteittain, tilanne (mrd. euroa) Vuosien rahoitusvälineet, talousarviositoumukset tavoitteittain 210,38 (4 %) 638,71 (11 %) 1678,14 (29 %) Infrastruktuuri ja energiatehokkuus Yhteiskunnalliset ja mikroyritykset Kehitysyhteistyön rahoitusväline Naapuruusmaat 637,80 (11 %) 661,30 (11 %) 1836,43 (32 %) 103,60 (2 %) Tutkimus & innovointi Pk-yritykset Laajentumismaat Strategiset kohdealat Strategiset kohderyhmät EU:n ulkopuoliset strategiset kohdealueet Strategiset kohdealat: LGTT, hankejoukkolainoja koskeva aloite, Marguerite-rahasto, EEEF, GIF (CIP), RSI, RSFF, EPMF-G, FCP-FIS. Strategiset kohderyhmät: SMEG 07. EU:n ulkopuoliset strategiset kohdealueet: IFCA, AIF, LAIF, GEEREF, EDIF GF 1, ENEF, ENIF, EFSE, GGF, Turkin pk-yritysten elpymistukilaina (SME RSLT), NIF, FEMIPin tukeminen. Kuvio 10: Vuosien rahoitusvälineet talousarviositoumukset tavoitteittain, tilanne (mrd. euroa) Vuosien rahoitusvälineet, talousarviositoumukset tavoitteittain 2510 (30 %) 17,50 (0,2 %) 638 (8 %) 2550 (30 %) Strategiset kohdealat Strategiset kohderyhmät 193 (2 %) 2580 (30 %) Koulutus, kulttuuri ja luovat toimialat Tutkimus & innovointi Pk-yritykset EU:n ulkopuoliset strategiset kohdealueet Infrastruktuuri ja energiatehokkuus Yhteiskunnalliset ja mikroyritykset Laajentumismaat Strategiset kohdealat: kulttuurialan ja luovien toimialojen takausjärjestely, opintolainojen takausjärjestelmä (SLGF), PF4EE, RSDI, Verkkojen Eurooppa -välineen oman pääoman ehtoinen väline, NCFF, pk-yritysten InnovFin-takausjärjestelmä, InnovFin L-M Guarantee - järjestely, pk-yritysten InnovFin riskipääomajärjestelmä (InnovFin SME VC), EaSI. Strategiset kohderyhmät: COSME LGF, pk-yrityksiä koskeva EU:n aloite, COSMEn kasvuun tähtäävä pääomajärjestely. EU:n ulkopuoliset strategiset kohdealueet: EDIF GF2. 16

17 1. Strategiset kohderyhmät: Pk-yritykset Yleisesti ottaen pk-yritykset muodostavat yritysryhmän, jolla on erityisiä vaikeuksia saada rahoitusta. Tämä on pitänyt paikkansa etenkin rahoitus- ja valtionvelkakriisien alkamisen jälkeen. Epäsymmetriseen informaatioon liittyviä markkinoiden toimintapuutteita on korjattu perustamalla useita takausvälineitä, jotta riskialttiimmille yrityksille voidaan tarjota suurempia lainamääriä paremmilla ehdoilla. Näiden takausvälineiden tavoitteena on edistää pk-yritysten yleiseurooppalaisten rahoitusmarkkinoiden kehittymistä ja puuttua sellaisiin markkinoiden toimintapuutteisiin, joita on niiden levinneisyyden vuoksi tarkoituksenmukaisempaa käsitellä EU:n tasolla. Niillä pystytään saavuttamaan mittakaavaetuja ja levittämään parhaita käytäntöjä: 1. Kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmaan (CIP) sisältyvä pk-yritysten takausjärjestelmä (SMEG07) on parantanut pk-yritysten mahdollisuuksia saada velkarahoitusta. Syyskuun 30. päivään 2015 mennessä yhteensä yli pkyritykselle oli vuosina myönnetty 20 miljardia euroa lainarahoitusta takausten turvin, ja määrä on yhä kasvussa; 2. COSME-ohjelmaan sisältyvä lainatakausjärjestely, joka on jatkoa SMEG07 -järjestelmälle, tarjoaa pk-yrityksille rajoitettuja takauksia lainoihin tai leasing-järjestelyihin perustuvaa velkarahoitusta varten. Sen tarkoituksena on helpottaa elinkelpoisten pk-yritysten erityisiä rahoitusvaikeuksia, jotka johtuvat niiden suuriksi koetuista riskeistä tai riittävien vakuuksien puuttumisesta. Vuoden 2015 loppuun mennessä Euroopan investointirahasto (EIR) oli saanut valmiiksi due diligence -tarkastukset ja allekirjoittanut yhteensä yli 7 miljardin euron takaussopimukset 26 rahoituksen välittäjän kanssa. Vuosina käyttöön saatavan rahoituksen kokonaismääräksi arvioidaan 14,3 21,5 miljardia euroa, ja rahoituksella odotetaan saavutettavan pk-yritystä. 3. Pk-yrityksiä koskevalla EU:n aloitteella, jonka on tarkoitus toimia kriisitukivälineenä, tarjotaan rajoittamattomia takauksia ja/tai arvopaperistamista pk-yritysten, myös innovatiivisten ja erittäin riskialttiiden pk-yritysten, rahoituksen saannin parantamiseksi. Kyseessä on yhteinen väline, jossa yhdistetään COSME- ja Horisontti ohjelmien varoja jäsenvaltioiden EAKR:sta ja maaseuturahastosta saamaan rahoitukseen yhteistyössä EIP:n/EIR:n kanssa, jotta voidaan lisätä lainanantoa pkyrityksille. Ensimmäinen pk-yrityksille tarkoitettu takausväline perustettiin Espanjan kanssa. EAKR:n sekä Horisontti ohjelman 692 miljoonan euron maksusitoumusten avulla pk-yritysten uusien tuettujen lainojen määrän odotetaan olevan miljoonaa euroa Espanjan eri alueilla. Malta oli toinen EU:n jäsenvaltio, joka päätti osallistua pk-yrityksiä koskevaan aloitteeseen (SMEI) sisältyvään rajoittamattomia takauksia koskevaan välineeseen. Maltan EAKR:sta saamalla 15 miljoonan euron rahoitusosuudella saadaan aikaan yli 60 miljoonaa euroa rahoitusta pk-yrityksille. 17

18 Pk-yritysten oman pääoman ehtoisen rahoituksen hankkimiseen liittyy myös erityisiä haasteita, sillä eurooppalainen riskipääoma kärsii pääomasijoittamisen hidastumisesta vuosina Tämä näkyy varainhankinnassa, investointien määrässä (lukuun ottamatta vähäistä kasvua vuonna 2014) ja divestointiolosuhteissa. Tilanne vaihtelee merkittävästi maittain, ja riippuvuus julkisista sijoittajista on kasvanut. EU:n tason rahoitusvälineiden kautta kanavoitava tuki on keskeisessä asemassa tämän pirstaloitumisen torjumiseksi. Useita pääomasijoitusjärjestelyjä on perustettu vahvistamaan riskipääoman sisämarkkinoita, ja niillä on puututtu markkinoiden toimimattomuuteen (erityisesti sellaisten toimintansa alkuvaiheessa olevien pk-yritysten tapauksessa, joilla on suuri kasvupotentiaali). Lisäksi tavoitteena on aikaansaada innovaatiota markkinoille ja luoda korkean lisäarvon työpaikkoja: 1. COSME-ohjelmaan sisältyvä pääomajärjestely kasvua varten (EFG) on jatkoa GIF 2 - tuelle, ja sen tavoitteena on edistää kasvuvaiheessa olevien pk-yritysten oman pääoman ehtoisen rahoituksen käyttöönottoa ja tarjontaa. Vuosina odotetaan, että 546 miljoonan euron alustavalla sitoumuksella tuetaan noin 2,6 3,9 miljardin euron riskipääomasijoituksia noin pk-yritykseen. Kuvio 11: Vuosien välineet pk-yrityksiä varten, tilanne (mrd. euroa) Kuviossa on otettu huomioon seuraava rahoitusväline: SMEG

19 Kuvio 12: Vuosien välineet pk-yrityksiä varten, tilanne (mrd. euroa) Vuosien välineet, pk-yritykset x x 1.5 Odotetut investoinnit Odotettu rahoitustuki Yhteenlasketut sitoumukset , x 21 7,46 x ,88 Talousarviomäärärahat Tavoiteltu rahoitus Investointitavoite Kuviossa on otettu huomioon seuraavat rahoitusvälineet: COSME LGF, pk-yrityksiä koskeva EU:n aloite, COSMEn kasvuun tähtäävä pääomajärjestely. Mukaan lukien alkuperäisten talousarviomäärärahojen sekä vastaavien rahoitus- ja investointimäärien tarkistukset. 2. Strategiset kohdealat: Aineellinen ja aineeton infrastruktuuri. Strategisiin aloihin kuuluvat infrastruktuurialat laajalti ymmärrettynä, kuten aineellinen ja aineeton infrastruktuuri (esim. tutkimus ja innovointi) Tutkimus ja innovointi (T&I) On vaikeampaa saada yksiselitteistä näyttöä siitä, että suurilla ja vakiintuneilla tutkimukseen ja innovointiin voimakkaasti panostavilla yrityksillä on vaikeuksia saada velkarahoitusta innovaatiohankkeisiin. Hiljattain tehty ekonometrinen tutkimus 16 ja empiiriset kokemukset viittaavat kuitenkin siihen, että tutkimus- ja innovointialan velkarahoituksen kysyntä ylittää selvästi nykyisen tarjonnan. Jotta komissio voisi puuttua tutkimuksen ja innovoinnin rahoitustarpeisiin, joita tuskin voidaan täysin täyttää kansallisella tasolla, se perusti riskinjakorahoitusvälineen ( ) sekä Horisontti ohjelmaan sisältyvät välineet InnovFin Suuret hankkeet, InnovFin Mid cap -kasvurahoitus ja InnovFin Mid-cap-yritysten takaukset: 16 Euroopan komissio, Ex-ante evaluation of the Horizon 2020 programme,

20 1. Riskinjakorahoitusväline ( ) tarjoaa lainoja ja hybridi- tai välirahoitusta, jonka tarkoituksena on parantaa riskirahoituksen saantia tutkimus- ja innovointihankkeita varten. Vuosina unionin 961 miljoonan euron rahoitusosuudella riskinjakorahoitusvälineeseen tuettiin yli 10,22 miljardin euron arvosta toimia (odotettu määrä oli 11,31 miljardia euroa); 2. Horisontti ohjelmaan sisältyvä tutkimuksen ja innovoinnin lainapalvelu ( ) on jatkoa riskinjakorahoitusvälineelle, ja myös se tarjoaa lainoja ja hybridi- tai välirahoitusta, jonka tarkoituksena on parantaa riskirahoituksen saantia tutkimus- ja innovointihankkeita varten. Vuosina EU:n miljoonan euron rahoitusosuudella pyritään aikaansaamaan miljoonan euron rahoitus lopullisille varojen saajille. Vuoden 2015 loppuun mennessä EU:n yhteensä 645,5 miljoonan euron rahoitusosuudella oli jo tuettu 2 399,2 miljoonan euron rahoitusta; 3. Seitsemänteen puiteohjelmaan sisältyvä riskinjakoväline on erityinen laina- ja leasingrahoituksen takausjärjestely, ja sillä puututaan innovatiivisten pk-yritysten ja pienten mid cap -yritysten (enintään 499 työntekijän yritykset) rahoitusvajeeseen. Se on tähän mennessä tarjonnut lähes 2,34 miljardia euroa takauksina ja vastatakauksina 37 pankille ja takauslaitokselle; sen avulla ne ovat voineet tukea arviolta 4 000:ta innovatiivista pk-yritystä ja pientä mid cap -yritystä. Vuoden 2015 loppuun mennessä rahoitusta oli myönnetty yli 2,3 miljardia euroa, josta unionin rahoitusosuus oli 270 miljoonaa euroa; 4. Horisontti ohjelmaan sisältyvä pk-yritysten InnovFin-takausjärjestelmä on jatkojärjestely innovatiivisille pk-yrityksille ja pienille mid cap -yrityksille vuosiksi Sen odotetaan aikaansaavan noin 9,5 miljardin euron kokonaislainamäärän, josta unionin rahoitusosuus on noin miljoonaa euroa. Vuoteen 2015 mennessä unionin rahoitusosuudella tuetun rahoituksen kokonaismäärän odotetaan olevan noin 3,7 miljardia euroa, josta 310 miljoonaa euroa on jo toteutunut; 5. Kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmaan (CIP) sisältyvän kasvavien ja innovatiivisten pk-yritysten rahoitustuen (GIF) tavoitteena on lisätä pääoman tarjontaa innovatiivisille pk-yrityksille niiden toiminnan alkuvaiheessa (GIF 1) ja kasvuvaiheessa (GIF 2). Vuoden 2015 loppuun mennessä unionin talousarviosta tehdyillä yhteensä 625,2 miljoonan euron nettositoumuksilla tuettiin 43:a riskipääomarahastoa ja 437:ää varojen lopullista saajaa. Näin saatiin kerättyä lähes 1,25 miljardia euroa oman pääoman ehtoista rahoitusta; 6. Horisontti ohjelmaan sisältyvä pk-yritysten InnovFin-riskipääomajärjestelmä on jatkoa GIF 1 -tuelle, ja sen tavoitteena on parantaa toimintansa alkuvaiheessa olevien tutkimus- ja innovaatiopainotteisten pk-yritysten ja pienten mid cap -yritysten mahdollisuuksia saada riskirahoitusta. Vuosiksi suunnitellulla 460 miljoonan euron alustavalla maksusitoumuksella on tarkoitus tukea noin 2,7 miljardin euron pääomarahoitusta. 20

21 2.2. Infrastruktuuri, ilmastotoimet, ympäristö ja energiatehokkuus Liikenne, televiestintä ja energiainfrastruktuurit ovat keskeisessä asemassa kehityksen ja kestävän kasvun aikaansaamiseksi aloilla, joilla kaikenkokoisten yksityisten yritysten ja julkisyhteisöjen vuorovaikutus on välttämätön tarvittavan tuotoksen aikaansaamiseksi. Infrastruktuuri parantaa talouden tuottavuutta mahdollistamalla kasvun ja helpottaa sisämarkkinoiden yhteenliittämistä. Myös energiatehokkuudesta ja sen edistämisestä on tulossa yhä tärkeämpää unionissa, erityisesti kun otetaan huomioon sen vuodeksi 2020 asettama yleistavoite lisätä energiatehokkuutta 20 prosentilla ja muut tuon määräajan jälkeiset tavoitteet. Näille aloille myönnettävän EU:n rahoitustuen tavoitteena on edistää Euroopan pääomamarkkinoiden puutteiden korjaamista. Vuosina käynnistettyihin tai vuosiksi suunniteltuihin EU:n rahoitusvälineohjelmiin eri alasektoreille (liikenneja energiainfrastruktuuri, energiatehokkuus, mukaan lukien ympäristö- ja ilmastotoimet, sekä tieto- ja viestintätekniikka) sisältyvät seuraavat: 1. Euroopan laajuisille liikenneverkoille tarkoitettu lainavakuusväline (LGTT), joka on velkainstrumentti Euroopan laajuisten liikenne- ja energiaverkkojen hankerahoitusta varten. LGTT-välineen takauksista oli 31. joulukuuta 2015 jäljellä yhteensä 472 miljoonaa euroa. Väline kattaa viisi hanketta, joiden puitteissa odotetaan tehtävän 11,6 miljardin euron investoinnit (oman pääoman ehtoinen rahoitus, velkarahoitus, avustukset). Komission toteuttamassa vuoden 2014 jälkiarvioinnissa todettiin, että LGTT:n vaikutukset ovat olleet myönteisiä siltä osin kuin välinettä on sovellettu, mutta eivät kuitenkaan riittäviä, jotta se saavuttaisi laajemmat tavoitteensa; 2. Verkkojen Eurooppa -välineeseen kuuluvat a. Hankejoukkolainoja koskeva aloite (vuosien monivuotinen rahoituskehys), jolla pyritään edistämään pääomamarkkinarahoituksen tarjontaa Euroopan laajuisten liikenne- ja energiaverkkojen ja laajakaistaverkkojen alan infrastruktuurihankkeille. Tähän mennessä monien transaktioiden maksuedellytykset ovat täyttyneet hankejoukkolainoja koskevan aloitteen pilottivaiheessa: i. Vuoden 2015 lopussa hankejoukkolainojen luottoriskiä vähentävällä järjestelyllä oli saatu unionin 230 miljoonan euron rahoitusosuuden lisäksi 335 miljoonaa euroa rahoitusta viidelle tukikelpoiselle hankkeelle. Siten sillä oli merkittävä vaikutus EU:n reaalitalouteen, esimerkiksi lähes 3 miljardin euron kokonaisinvestointien määrään; ii. TEN-T-hankkeille osoitetulla unionin rahoitusosuudella tuettiin seuraavien hankkeiden rahoitusta: - Heinäkuussa 2015 allekirjoitettu sopimus, joka koski Calais n satamaa. Hankkeen 863 miljoonan euron kokonaiskustannukset rahoitettiin 504 miljoonan euron hankejoukkolainalla ja muista 21

22 lähteistä saadulla 358 miljoonan euron rahoituksella. Hankejoukkolainojen luottoriskiä vähentävän järjestelyn kokonaismäärä on euroa; - A 11-moottoritien rakentaminen Belgiassa: Hankkeen kokonaiskustannukset olivat 657,5 miljoonaa euroa, jotka rahoitettiin 577,9 miljoonan euron hankejoukkolainalla ja 79,6 miljoonan euron oman pääoman ehtoisella rahoituksella. Hankejoukkolainojen luottoriskiä vähentävän järjestelyn kokonaismäärä on euroa; - A 7-moottoritien rakentaminen Saksassa: Hankkeen kokonaiskustannukset olivat 772,6 miljoonaa euroa, jotka rahoitettiin osittain 429,1 miljoonan euron hankejoukkolainalla. Hankejoukkolainojen luottoriskiä vähentävän järjestelyn kokonaismäärä on euroa; iii. Tieto- ja viestintätekniikka-alalle talousarviosta osoitetut 20 miljoonan euron määrärahat mahdollistivat myös noin 38 miljoonan euron luottoriskiä vähentävän järjestelyn, jolla tuettiin ranskalaisen laajakaistapalvelujen tarjoajan 189 miljoonan euron joukkolainojen liikkeeseenlaskua; b. Riskinjakoväline (Verkkojen Eurooppa -väline), joka kohdistuu yhteistä etua koskeviin hankkeisiin liikenteen, laajakaistan ja energiaverkkojen aloilla. Vuodesta 2015 alkaen väline perustuu nykyiseen hankejoukkolainoja koskevaan aloitteeseen ja Euroopan laajuisia verkkoja koskevien liikennehankkeiden lainavakuusvälineeseen. Jos oletetaan, että 2,4 miljardin euron budjettimäärärahat osoitetaan kokonaisuudessaan välineen käyttöön, unionin rahoitusosuuden avulla voitaisiin kerätä yhteensä miljardin euron rahoitus; c. Oman pääoman ehtoisella välineellä (Verkkojen Eurooppa -väline) tuetaan pkyritysten laajakaistainvestointeja perustamalla laajakaistainvestointirahasto. Vuosiksi on alustavasti tarkoitus sitoa 100 miljoonaa euroa. 3. Life-ohjelmaan sisältyvä energiatehokkuuden yksityinen rahoitus -väline (PF4EE) tarjoaa muun muassa riskinjakovälineen, jonka tarkoituksena on vähentää rahoituksen välittäjien luottoriskiä niiden lainatessa energiatehokkuusalalle, ja teknistä apua rahoituksen välittäjille uuden markkinasegmentin luomiseksi. Unionin 80 miljoonan euron rahoitusosuuden odotetaan tukevan jopa 540 miljoonan euron kokonaisinvestointeja vuosina Vuonna 2015 allekirjoitettujen kolmen ensimmäisen operaation (Tšekissä, Espanjassa ja Ranskassa) sekä suunnitteilla olevien operaatioiden pohjalta EIP:n tavoitteena on saada aikaan miljardi euroa uusia investointeja energiatehokkuuteen; 4. Vuoden 2020 Euroopan energia-, ilmastonmuutos- ja infrastruktuurirahasto (Marguerite) on yleiseurooppalainen oman pääoman ehtoinen rahasto, joka tukee 22

23 infrastruktuuri-investointeja liikenteen (TEN-T), energian (TEN-E) ja uusiutuvien energialähteiden aloilla jäsenvaltioissa. Unionin 80 miljoonan euron rahoitusosuudella on tarkoitus tukea noin 10 miljardin euron rahoitusvolyymia, josta on jo otettu käyttöön 4,9 miljardia euroa oman pääoman ehtoisena ja velkarahoituksena. Rahasto oli 31. joulukuuta 2015 mennessä sitonut 295 miljoonan euron pääomasijoitukset kolmeen TEN-T-hankkeeseen ja seitsemään uusiutuvia energialähteitä koskevaan hankkeeseen; 5. Euroopan energia-alan elvytysohjelmasta (EEPR) eriytetty Euroopan energiatehokkuusrahasto (EEEF) sijoittaa energiatehokkuuteen, uusiutuviin energialähteisiin liittyviin hankkeisiin ja puhtaaseen kaupunkiliikenteeseen. Joulukuun 2015 loppuun mennessä rahasto oli jo saanut unionin 125 miljoonan euron rahoitusosuuden, jonka avulla voitiin osoittaa 120 miljoonaa euroa rahoitusta 10 hankkeelle, joihin liittyvät investoinnit olivat yhteensä 219 miljoonaa euroa. EEEF:stä teknisenä apuna myönnetty tuki on osoittautunut hyödylliseksi, kun viranomaisia autetaan valmistelemaan hankkeita, joille myönnetään myöhemmin rahoitusta. 6. Luonnonpääoman rahoitusjärjestelyllä (NCFF) rahoitetaan tuloja tuottavia tai kustannuksia säästäviä pilottihankkeita, joilla edistetään luonnonpääoman suojelua, ennallistamista, hoitoa ja parantamista. Tavoitteena on edistää unionin tavoitteita luonnon ja luonnon monimuotoisuuden sekä ilmastonmuutokseen sopeutumisen aloilla. Pilottivaihetta varten suunniteltu unionin rahoitusosuus on 60 miljoonaa euroa, josta puolet on jo sidottu Yhteiskunnalliset yritykset ja mikroyritykset Kun tarkastellaan luotonsaannin vaikeuksista kärsiviä yrityksiä, sosiaalisen pääoman ja talouskasvun välisten yhteyksien vuoksi on syytä kiinnittää erityistä huomiota yhteiskunnallisiin yrityksiin. Niiden ensisijaisena tavoitteena on saavuttaa mitattavissa olevia myönteisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Yhteiskunnalliset yritykset eivät ensisijaisesti pyri maksimoimaan voittojaan. Tämä altistaa ne kuitenkin vielä suuremmille rahoitusongelmille, sillä perinteiset pankit ovat haluttomia arvioimaan näiden yritysten liiketoimintasuunnitelmia ja pitävät sitä myös vaikeana. Useimmat yhteiskunnalliset yritykset ovat kooltaan joko pieniä tai erittäin pieniä ja pyrkivät saamaan rahoitusta mikrorahoitusmarkkinoilta. Euroopan mikrorahoitussektorille on ominaista pankkien luotonannon jatkuva väheneminen, kansallisten hallitusten rajalliset valmiudet tukea mikrorahoitusta sekä mikrorahoituksen kova kysyntä markkinoilla. Tämä viittaa siihen, että on edelleen selkeät perustelut EU-tason toiminnalle, jolla tarjotaan mikrorahoituslaitoksille riskinjako- ja rahoitusratkaisuja. Komission teettämien tutkimusten mukaan erityisesti useiden EU:n jäsenvaltioiden korkea nuorisotyöttömyys edellyttää jatkuvaa tukea osallistavalle yrittäjyydelle, jotta se koetaan 23

24 vaihtoehtona työmarkkinoille pääsylle (paluulle). Mikrolainojen tarjoaminen on tärkeä keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi. 17 Institutionaalisten toimijoiden ja tarjottujen tuotteiden moninaisuus edellyttää erityisten mikrorahoitus- ja sosiaalisten järjestelyjen luomista, joiden tavoitteena on parantaa lainarahoituksen saatavuutta yhteiskunnallisille yrityksille ja mikroyrityksille, joilla on tärkeä rooli työpaikkojen luomisessa, mutta joiden tilanne on edelleen vielä vaikeampi kuin muiden pk-yritysten: 1. Eurooppalainen Progress-mikrorahoitusjärjestely ( ) käsittää seuraavat osat: a. takausjärjestelmä, josta tarjottiin enintään 20 prosenttiin rajattuja takauksia rahoituksen välittäjien mikroyrityksille myöntämistä mikrolainoista koostuville salkuille; sekä b. Fonds commun de placement Fonds d investissement spécialisé, erityinen yhteissijoitusrahasto, jonka tarkoituksena on parantaa mikrorahoituksen saantia erilaisten rahoitustuotteiden avulla (kuten lainat). Näiden välineiden avulla oli 30. syyskuuta 2015 mennessä myönnetty mikrolainaa lopullisille varojen saajille. Kokonaislainavolyymi oli 390 miljoonaa euroa (alkuperäinen tavoite oli 500 miljoonaa euroa mikrolainalle vuoteen 2018 mennessä). Järjestely on saavuttamassa alkuperäisen tavoitteensa, koska uusia lainoja myönnetään vielä vuoteen 2018 asti; 2. Työllisyyttä ja sosiaalista innovointia koskeva ohjelma (EaSI) Mikrorahoitus ja yhteiskunnallinen yrittäjyys Mikrorahoitus on jatkoa edellä mainituille välineille. Sen tavoitteena on parantaa mikrorahoituksen saatavuutta heikommassa asemassa oleville ryhmille ja mikroyrityksille tukemalla mikroluoton tarjoajia sekä edistää yhteiskunnallisten yritysten kehitystä. Suunnitellulla unionin 96 miljoonan euron rahoitusosuudella on tarkoitus hankkia yhteensä 528 miljoonaa euroa rahoitusta lopullisille varojen saajille Koulutus sekä kulttuuriala ja luovat toimialat Koulutus on inhimillisen pääoman kartuttamisen muotona keskeisiä talouskasvun lähteitä. Koska koulutukseen voi osallistua varsin erilaisista yhteiskunnallisista ja taloudellisista lähtökohdista tulevia opiskelijoita, se myös edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Lisäksi opiskelijoiden liikkuvuuden on osoitettu vaikuttavan merkittävästi sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen. 17 Evers & Jung: Study on imperfections in the area of microfinance and options how to address them through an EU financial instrument,

25 Opintolainojen takausjärjestelmä (SLGF) on EU:n uusi, Erasmus+ -ohjelmaan kuuluva rahoitusväline, jonka tavoitteena on tukea liikkuvuutta, tasapuolisuutta ja opintojen laatua tarjoamalla takauksia rahoituslaitoksille, jotka puolestaan myöntävät opiskelijoille Erasmus+ - lainoja maisteriopintojen suorittamiseen toisessa maassa. Järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2015, jolloin ensimmäiset pankit päättivät osallistua takausjärjestelmään tarjoten peräti 60 miljoonaa euroa maisterilainoja varten. Ensimmäiset Erasmus+ -takausjärjestelmästä taatut maisterilainat maksettiin vuonna Vuosiksi suunnitellulla unionin 517 miljoonan euron rahoitusosuudella odotetaan voitavan tukea jopa 3 miljardin euron lainavolyymia, josta hyötyy noin opiskelijaa. Luova Eurooppa -ohjelmaan sisältyvästä kulttuurialan ja luovien toimialojen takuuvälineestä myönnetään takauksia pankeille, jotka toimivat kulttuurialan ja luovien toimialojen pkyritysten kanssa. Näin vahvistetaan kyseisten alojen rahoituskapasiteettia. Järjestely käynnistyy vuonna 2016, ja unionin 121 miljoonan euron rahoitusosuudella tuettavien uusien lainojen kokonaismäärä on arviolta noin 690 miljoonaa euroa kyseisillä aloilla. Kuvio 13: Vuosien välineet strategisia aloja varten, tilanne (mrd. euroa) Kuviossa on otettu huomioon seuraavat rahoitusvälineet: EPMF-G, RSI, RSFF, LGTT, hankejoukkolainoja koskeva aloite, FCP-FIS, GIF, Marguerite-rahasto, EEEF. 25

26 Kuvio 14: Vuosien välineet strategisia aloja varten, tilanne (mrd. euroa) Vuosien välineet, strategiset alat x 9.4 x Odotetut investoinnit Odotettu rahoitustuki Yhteenlasketut sitoumukset ,5 5.9 x 6.1 Talousarviomäärärahat Tavoiteltu rahoitus Investointitavoite 9,2 x ,8 Kuviossa on otettu huomioon seuraavat rahoitusvälineet: EaSI, pk-yritysten InnovFin-takausjärjestelmä, kulttuurialan ja luovien toimialojen takausjärjestely, SLGF, PF4EE, InnovFin L-M Guarantee, RSDI, Verkkojen Eurooppa -välineen oman pääoman ehtoinen väline, InnovFin SME VC, NCFF. Mukaan lukien alkuperäisten talousarviomäärärahojen sekä vastaavien rahoitus- ja investointimäärien tarkistukset. 3. Strategiset kohdealueet: EU:n ulkopuoliset alueet 3.1. Laajentumismaat 18 Lainarahoituksen saanti on edelleen yksi Länsi-Balkanin maissa toimivien pk-yritysten suurimmista ongelmista huolimatta siitä, että pk-yrityksistä on tulossa näiden maiden talouksien tehokkain segmentti niiden talouksien siirtymässä sekä kasvun ja työllisyyden tukipilari. Koska toimintansa alkuvaiheessa olevilla pk-yrityksillä ei ole taloudellista historiaa, niiden on lähes mahdotonta saada rahoitusta pankeilta. Rahoituksen saanti energiaalalla vaikuttaa yleisesti vaikealta. Näitä ongelmia pyritään ratkaisemaan seuraavin keinoin: 1. Länsi-Balkanin yrityskehitys- ja innovointivälineen (EDIF) ensimmäisellä takausjärjestelyllä (GF1) pyritään vauhdittamaan sosioekonomista kasvua parantamalla innovatiivisten ja erittäin lupaavien pk-yritysten perustamisen ja kasvun edellytyksiä. Unionin lähes 22 miljoonan euron rahoitusosuudella EDIF GF1 -järjestelyyn arvioidaan tuettavan lähes 118 miljoonan euron kokonaisrahoitusta; 18 Albania, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Montenegro, Serbia ja Turkki. Bosnia ja Hertsegovina ja Kosovo ovat kaksi mahdollista ehdokasmaata. Islanti on keskeyttänyt jäsenyysneuvottelunsa, eikä enää halua, että sitä pidetään ehdokasmaana. 26

LIITE. asiakirjaan. ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi. InvestEU-ohjelman perustamisesta

LIITE. asiakirjaan. ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi. InvestEU-ohjelman perustamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.6.2018 COM(2018) 439 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi InvestEU-ohjelman perustamisesta {SEC(2018) 293 final} - {SWD(2018)

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.9.2017 COM(2017) 535 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE unionin yleisestä talousarviosta tuetuista rahoitusvälineistä

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2016 COM(2016) 675 final ANNEX 1 LIITE asiakiran KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE unionin yleisestä talousarviosta tuetuista rahoitusvälineistä 31.

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.9.2017 COM(2017) 535 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE unionin yleisestä talousarviosta tuetuista rahoitusvälineistä 31. joulukuuta 2016 vallinneen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.11.2015 COM(2015) 565 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE unionin yleisestä talousarviosta tuetuista rahoitusvälineistä 31. joulukuuta 2014 vallinneen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.5.2016 COM(2016) 353 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE EUROOPAN STRATEGISTEN INVESTOINTIEN RAHASTON TAKUURAHASTON

Lisätiedot

Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN?

Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN? Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN? Euroopan investointiohjelma on toimenpidepaketti, jonka avulla reaalitalouden julkisia ja yksityisiä investointeja lisätään vähintään 315 miljardilla eurolla seuraavien

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2014 COM(2014) 686 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE unionin yleisestä talousarviosta tuetuista rahoitusvälineistä 31. joulukuuta 2013 vallinneen

Lisätiedot

Euroopan strategisten investointien rahasto (ESIR) ja muut EU -rahoituskanavat. Elina Rainio

Euroopan strategisten investointien rahasto (ESIR) ja muut EU -rahoituskanavat. Elina Rainio Euroopan strategisten investointien rahasto (ESIR) ja muut EU -rahoituskanavat Elina Rainio 22.11.2017 Euroopan investointiohjelma Pilari 1 Pilari 2 Pilari 3 Euroopan strategisten investointien rahasto

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 19.3.2015 2014/2209(INI) TARKISTUKSET 1-20 Liadh Ní Riada (PE546.893v01-00) vihreään kasvuun liittyvistä mahdollisuuksista pk-yrityksille (2014/2209(INI))

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0276(COD) aluekehitysvaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0276(COD) aluekehitysvaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2016/0276(COD) 20.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS aluekehitysvaliokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan investointiohjelma

Euroopan investointiohjelma Euroopan investointiohjelma Kolme toisiaan tukevaa tekijää INVESTOINNIT RAKENNEUUDISTUKSET FINANSSIPOLIITTINEN VASTUULLISUUS 1 Euroopan investointiohjelma LISÄRAHAA INVESTOINTEIHIN LISÄRAHOITUS REAALITALOUDEN

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2014 COM(2014) 674 final ANNEX 1 LIITE Loppukertomus vuoden 2007 ja 30 päivän kesäkuuta 2014 välillä allekirjoitetut EIP:n rahoitustoimet kattavan 25 päivänä lokakuuta 2011

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.3.2013 COM(2013) 146 final 2011/0276 (COD) Ehdotus Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteiseen strategiakehykseen kuuluvia

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

Euroopan Investointiohjelma

Euroopan Investointiohjelma Euroopan Investointiohjelma Oulu 2.11.2015 Euroopan komission Suomen-edustusto Vesa-Pekka Poutanen Vuotuinen kasvuselvitys 2015 Talouspolitiikan kolme toisiaan tukevaa perustekijää: INVESTOINNIT (alkusysäys

Lisätiedot

Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR)

Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR) Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR) 18.1.2016 Pohjois-Savon liitto Kuopio Neuvotteleva virkamies Jussi Yli-Lahti Työ- ja elinkeinoministeriö jussi.yli-lahti@tem.fi

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 23.2.2015 2015/0009(COD) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 COM(2019) 320 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON Määrärahojen lisääminen EU:n kilpailukyvyn kannalta keskeisissä ohjelmissa:

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.10.2014 COM(2014) 644 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto: sitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet varainhoitovuosiksi

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2018 C(2018) 8841 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2018, Ruotsin ja Suomen yhteistyöohjelman Interreg V-A Ruotsi-Suomi-Norja (Pohjoinen), johon Norja

Lisätiedot

Euroopan Investointiohjelma. Kajaani, 14.12.2015 Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto

Euroopan Investointiohjelma. Kajaani, 14.12.2015 Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto Euroopan Investointiohjelma Kajaani, 14.12.2015 Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto Vuotuinen kasvuselvitys 2015 (ja 2016) Talouspolitiikan kolme toisiaan

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 295 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot FI FI 1. ESIPUHE Yhdestoista Euroopan kehitysrahasto (EKR) 1 tuli

Lisätiedot

Euroopan Investointiohjelma. Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto

Euroopan Investointiohjelma. Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto Euroopan Investointiohjelma Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto 12.4.2016 Vuotuinen kasvuselvitys 2015 (ja 2016) Talouspolitiikan kolme toisiaan tukevaa

Lisätiedot

Euroopan investointipankki lyhyesti

Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan unionin rahoituslaitoksena tarjoamme rahoitusta ja asiantuntemusta terveen liiketoiminnan edellytykset täyttäviin kestävällä tavalla toteutettaviin investointihankkeisiin,

Lisätiedot

Ideasta innovaatioksi - Euroopan yhteinen haaste

Ideasta innovaatioksi - Euroopan yhteinen haaste Ideasta innovaatioksi - Euroopan yhteinen haaste Eurooppalaiset rahoitusvälineet yritysten tukena Valtteri Vento Finnvera 29.8.2019 EU:n tukemat lainat, sijoitukset sekä takausjärjestelyt ovat yleistyneet

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2014) 674 final - ANNEX 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2014) 674 final - ANNEX 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. joulukuuta 2014 (OR. en) 15007/14 ADD 2 ECOFIN 1007 FIN 808 RELEX 887 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 30. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/3. Tarkistus. Sven Giegold, Jordi Solé, Tilly Metz, Bas Eickhout Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/3. Tarkistus. Sven Giegold, Jordi Solé, Tilly Metz, Bas Eickhout Verts/ALE-ryhmän puolesta 10.1.2019 A8-0482/3 3 Johdanto-osan 13 a kappale (uusi) (13 a) InvestEU-ohjelman olisi voimaannutettava kansalaisia ja yhteisöjä, jotka haluavat investoida kestävämpään, hiilivapaaseen yhteiskuntaan, energiakäänne

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.2.2019 C(2019) 1090 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 15.2.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 täydentämisestä sellaisen rahoitusmuodon

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Euroopan investointipankki on Euroopan unionin rahoituslaitos. Se on maailman suurin ylikansallinen luotonantaja ja tärkein ilmastorahoittaja.

Euroopan investointipankki on Euroopan unionin rahoituslaitos. Se on maailman suurin ylikansallinen luotonantaja ja tärkein ilmastorahoittaja. EIP lyhyesti 2019 1 Euroopan investointipankki on Euroopan unionin rahoituslaitos. Se on maailman suurin ylikansallinen luotonantaja ja tärkein ilmastorahoittaja. Tuemme talouskasvua, luomme työpaikkoja

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 29/2010

MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 29/2010 EUROOPAN KOMISSIO BRYSSEL 01/10/2010 YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2010 PÄÄLUOKKA III KOMISSIO OSASTOT 01, 04 JA 40 MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 29/2010 EUROA MÄÄRÄRAHOJEN ALKUPERÄ LUVUSTA 01 04 Rahoitustoiminnot

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11170/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat EF 162 ECON 638 UEM 230 SURE

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

11166/16 ADD 1 team/hkd/hmu 1 DG G 2A

11166/16 ADD 1 team/hkd/hmu 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11166/16 ADD 1 N 472 PE-L 46 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Esitys Euroopan

Lisätiedot

Euroopan investointipankki lyhyesti

Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan unionin pankkina me tarjoamme rahoitusta ja asiantuntemusta taloudellisesti järkevällä ja kestävällä tavalla toteutettaviin investointihankkeisiin, jotka kohdistuvat

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/25. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/25. Tarkistus 9.1.2019 A8-0482/25 25 Johdanto-osan 1 a kappale (uusi) (1 a) Jäsenvaltioiden talous kaipaa pikaisesti sosiaalista, taloudellista ja alueellista yhteenkuuluvuutta varten suunnattua julkista investointisuunnitelmaa,

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2018 COM(2018) 475 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot Euroopan kehitysrahasto (EKR): sitoumuksia, maksuja ja rahoitusosuuksia

Lisätiedot

14127/16 team/pmm/kkr 1 DGG 2B

14127/16 team/pmm/kkr 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 14127/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. marraskuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/190/rev1. Tarkistus 190/rev1 Raffaele Fitto ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/190/rev1. Tarkistus 190/rev1 Raffaele Fitto ECR-ryhmän puolesta 23.3.2019 A8-0094/190/rev1 190/rev1 Johdanto-osan 16 kappale (16) Jotta rajalliset resurssit voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti, EAKR:stä osoitettava tuki asianomaisen erityistavoitteen mukaisiin

Lisätiedot

Euroopan Investointiohjelma. Vesa-Pekka Poutanen Euroopan komission Suomen-edustusto Kasvunkaravaani, Kajaani

Euroopan Investointiohjelma. Vesa-Pekka Poutanen Euroopan komission Suomen-edustusto Kasvunkaravaani, Kajaani Euroopan Investointiohjelma Vesa-Pekka Poutanen Euroopan komission Suomen-edustusto 16.05.2019 Kasvunkaravaani, Kajaani Investoinnit - Mikä ongelmana? Investointitason romahdus EU:ssa 1 Investoinnit Mitä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.10.2017 COM(2017) 622 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista varainhoitovuosina

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET VARAT JA VÄLINEET

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET VARAT JA VÄLINEET EUROOPAN INVESTOINTIPANKKI Euroopan investointipankki (EIP) antaa pitkäaikaista hankerahoitusta, takauksia ja neuvontaa unionin tavoitteiden edistämiseksi. Rahoitusta myönnetään niin unionissa kuin kolmansissa

Lisätiedot

10471/15 ADD 1 rir/mmy/pt 1 DG G 2A

10471/15 ADD 1 rir/mmy/pt 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2015 (OR. en) 10471/15 ADD 1 N 479 PE-L 41 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Esitys Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2009 KOM(2009)194 lopullinen/2 2009/0060 (COD) CORRIGENDUM Annule et remplace le document COM(2009)194 final du 21.04.2009 Concerne la version originale FR et

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0263(COD) 9.9.2016 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rakenneuudistusten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7003/17 BUDGET 2 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 1 varainhoitovuoden 2017 yleiseen talousarvioon oheisasiakirjaksi

Lisätiedot

MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI

MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI Euroopan investointiohjelma Tilannekatsaus Toukokuu 2018 MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI JUNCKERIN EUROOPAN INVESTOINTIOHJELMA SUOMESSA FI Suomessa Junckerin komission Euroopan investointiohjelmaan kuuluvan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2017 COM(2017) 599 final 2017/0261 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.4.2011 KOM(2011) 226 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17 päivänä toukokuuta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 2017/0247 (COD) PE-CONS 53/17 FSTR 73 FC 83 REGIO 104 SOC 681 AGRISTR 98 PECHE 408 CADREN 106 POLGEN 135 CODEC 1685 SÄÄDÖKSET

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Euroopan Investointiohjelma. Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto Kokkola Port Tower

Euroopan Investointiohjelma. Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto Kokkola Port Tower Euroopan Investointiohjelma Vesa-Pekka Poutanen, talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto 17.06.2016 Kokkola Port Tower Vuotuinen kasvuselvitys 2015 (ja 2016) Talouspolitiikan

Lisätiedot

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 9.10.2013 2013/2227(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 8/2013 varainhoitovuodeksi 2013, pääluokka

Lisätiedot

11900/16 ADD 1 team/sj/kkr 1 DG G 2A

11900/16 ADD 1 team/sj/kkr 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2016 (OR. en) 11900/16 ADD 1 BUDGET 23 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017: Neuvoston 12. syyskuuta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/215. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/215. Tarkistus 20.3.2019 A8-0094/215 215 João Ferreira, Miguel Viegas, João Pimenta Lopes, Marisa Matias Johdanto-osan 9 kappale (9) Jotta voidaan tukea jäsenvaltioiden ja alueiden ponnisteluja vastata uusiin haasteisiin,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 16.2.2015 2015/2017(BUD) TARKISTUKSET 1-14 Mietintöluonnos Liadh Ní Riada (PE546.865v02-00) Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (hakemus

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2044(BUD) 4.7.2017 TARKISTUKSET 1-11 Daniel Dalton (PE604.889v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. Euroopan aluekehitysrahastosta ja koheesiorahastosta

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. Euroopan aluekehitysrahastosta ja koheesiorahastosta Ref. Ares(2018)2906536-04/06/2018 EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 29.5.2018 COM(2018) 372 final ANNEX 2 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menojen kehityksestä. Varojärjestelmä nro 6-7/2015

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menojen kehityksestä. Varojärjestelmä nro 6-7/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.7.2015 COM(2015) 371 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menojen kehityksestä Varojärjestelmä nro 6-7/2015 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN. MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN. MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.11.2014 COM(2014) 722 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio FI FI

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille

Lisätiedot

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2015 BKTL:n muutosten mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2015 BKTL:n muutosten mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2014 COM(2014) 307 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2015 BKTL:n muutosten mukaisesti (vuosia 2014

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2016 BKTL:n muutosten mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2016 BKTL:n muutosten mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.5.2015 COM(2015) 320 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2016 BKTL:n muutosten mukaisesti (vuosia 2014

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2016 COM(2016) 414 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE asetuksen (EU) N:o 1303/2013 24 artiklan 3 kohdan ja 120 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan

Lisätiedot

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu 15.5.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen riski-indikaattoreiden

Lisätiedot

Rahoitustuki Euroopan laajuisten liikenne- ja energiaverkkojen alalla ***I

Rahoitustuki Euroopan laajuisten liikenne- ja energiaverkkojen alalla ***I P7_TA-PROV(2012)0296 Rahoitustuki Euroopan laajuisten liikenne- ja energiaverkkojen alalla ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 5. heinäkuuta 2012 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista. Varojärjestelmä No 7-8/2014

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista. Varojärjestelmä No 7-8/2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2014 COM(2014) 546 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista Varojärjestelmä No 7-8/2014 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 652 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista varainhoitovuosina

Lisätiedot

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset,

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset, 9.5.2017 L 119/7 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/788, annettu 8 päivänä toukokuuta 2017, meri- ja kalatalousrahastosta annetun asetuksen (EU) N:o 508/2014 nojalla annettavista säännöistä, jotka

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. lokakuuta 2016 (OR. en) 13265/16 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö FIN 650 FSTR 70 FC 63 REGIO 91 AGRIFIN 110 Pysyvien

Lisätiedot

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 30.5.2012 2011/0299(COD) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Budjettivaliokunta 2009 2007/0145(COD) 22.4.2008 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.2.2016 COM(2016) 78 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2016/000 TA 2016 komission aloitteesta

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2016 COM(2016) 21 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE hyväksyttävän pääoman määritelmän asianmukaisuuden tarkastelusta asetuksen (EU) N:o 575/2013

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET VARAT JA VÄLINEET

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET VARAT JA VÄLINEET EUROOPAN INVESTOINTIPANKKI Euroopan investointipankki (EIP) antaa pitkäaikaista hankerahoitusta, takauksia ja neuvontaa unionin tavoitteiden edistämiseksi. Rahoitusta myönnetään niin unionissa kuin kolmansissa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.9.2015 COM(2015) 463 final 2015/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS yhdenteentoista Euroopan kehitysrahastoon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 2 päivänä maaliskuuta 2015

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 18.3.2015 2015/0009(COD) TARKISTUKSET 526-536 Lausuntoluonnos Kathleen Van Brempt (PE549.399v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0052(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0052(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0052(NLE) 7.6.2016 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 27.11.2018 A8-0370/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Miriam Dalli A8-0370/2018 Neuvoston päätösten (EU) 2015/1523 ja (EU) 2015/1601

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/17. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/17. Tarkistus 9.1.2019 A8-0482/17 17 Dimitrios Papadimoulis, Liadh Ní Riada, Sofia Sakorafa, Martina Michels, Paloma López Bermejo, Stelios Kouloglou, Kostadinka Kuneva, Patrick Le Hyaric, Martina Anderson, Matt Carthy,

Lisätiedot

ESIR:in hyödyntäminen Suomessa

ESIR:in hyödyntäminen Suomessa ESIR:in hyödyntäminen Suomessa Globaali talous- ja finanssikriisi on vähentänyt investointeja Euroopassa: investointitaso on 15 prosenttia matalampi kuin ennen kriisiä. Taloutta uudistavia investointeja

Lisätiedot

10939/17 ADD 1 1 DG G 2A

10939/17 ADD 1 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10939/17 ADD 1 N 447 INST 299 PE-L 32 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Esitys

Lisätiedot