Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2017"

Transkriptio

1 Ohjeet 1(10) Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2017 Tietojen käyttötarkoitus Tilastokeskus toimittaa Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot lomakkeen tietoja opetusja kulttuuriministeriöön valtionosuusrahoituksen määräämistä ja kustannuslaskentaa varten. Lisäksi tietoja käytetään yleiseen yhteiskunnalliseen tilastointiin. Tiedonantajat Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot lomakkeen yhteystiedot (A-kohta) täyttävät koulutuksen ja opetuksen järjestäjät, jotka antavat esiopetusta, perusopetusta, lisäopetusta, perusopetukseen valmistavaa opetusta, lukiokoulutusta, ammatillista koulutusta ja/tai tutkintoon johtamatonta koulutusta. Järjestäjätason tietoja ei ilmoiteta ammattikorkeakoulujen, yliopistojen ja sotilasalan koulutuksen järjestäjistä. Osion BA BD ja kohdan B täyttävät Manner-Suomen kunnat sekä perusopetukseen valmistavaan opetukseen järjestämisluvan saaneet rekisteröidyt yhteisöt, kuntayhtymät, säätiöt ja valtion oppilaitokset, myös ulkomaankoulut. C H-kohdat täyttävät ainoastaan kunnat (erikseen suomenkielinen ja ruotsinkielinen opetustoimi). Koulutuksen/opetuksen järjestäjä vastaa tietojen oikeellisuudesta. Tiedonantovelvollisuus on opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusta koskevan lain (1705/2009) nojalla pakollinen. Yhteyshenkilöt Yhteyshenkilöksi ja hänen sijaisekseen nimetyt henkilöt toimivat yhdyshenkilöinä Tilastokeskukseen kaikissa koulutuksen/opetuksen järjestäjän järjestämissä koulutuksissa. Tilastokeskus tulee ottamaan tarvittaessa yhteyttä em. henkilöihin kaikissa koulutustilastojen suorissa tiedonkeruissa. Tiedonkeruun toteutus Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason -lomakkeen tiedot tallennetaan internetin kautta. Virheen sattuessa web-sovellus antaa huomautuksia ja virheilmoituksia. Virhe on korjattava, ennen kuin tallennusta voi jatkaa. Tiedonkeruu toteutetaan seuraavasti: 1. Tilastokeskus lähettää tiedonkeruukirjeen koulutuksen/opetuksen järjestäjille (erikseen kunnan suomenkielinen ja ruotsinkielinen opetustoimi, kuntayhtymät, yksityiset (mm. yhteisöt ja säätiöt), valtion oppilaitokset ml. yliopistojen harjoittelukoulut. 2. Tietojen tallennusaika on Koulutuksen/opetuksen järjestäjän on otettava huomioon, että mikäli opetus- tai koulutoimella ei ole riittävästi tietoja kohtien täyttämiseksi (esim. päivähoidon esiopetuksen oppilaat, oppilaiden aamu- ja iltapäivätoiminta tai kuntiin sijoitettujen oppivelvollisten opetuksen järjestäminen), tarvittavat tiedot tulee hankkia tiedoista vastaavalta taholta riittävän ajoissa huomioiden tietojen tallennusaika. Huomaa myös! Koulutuksen/opetuksen järjestäjä voi omilla käyttäjätunnuksillaan seurata Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat -lomakkeen oppilaitosten tallennuksen etenemistä aloitussivun linkistä Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat lomakkeen tietojen tarkistaminen ja yhteenveto. Paluu aloitussivulle tapahtuu Lomake -linkistä.

2 Ohjeet 2(10) Lomakkeen rakenne 1. Koulutuksen/opetuksen järjestäjät tarkistavat ja hyväksyvät oppilaitosten ilmoittamat tiedot (etenkin lomakkeen D F-osiot) oppilaitosten lukittua lomakkeensa tai viimeistään oppilaitoksille ilmoittamansa tallennusajan päätyttyä. Oppilaitoksen nimi on linkki oppilaitoksen lomakkeelle. 2. Koulutuksen/opetuksen järjestäjä voi poistaa lukituksen kohdasta poista lukitus, jos oppilaitos haluaa muuttaa tietojaan sen jälkeen, kun on jo lähettänyt ne järjestäjän tarkastettavaksi. 3. Koulutuksen/opetuksen järjestäjä tulostaa itselleen mennessä kunkin oppilaitoksen ilmoittamat tiedot ja kaikista tallennetuista oppilaitostason lomakkeista järjestäjätason yhteenvetotiedot kohdasta Oppilaitostason tiedot yhteensä. Osio Otsikko Huom! A BA BB BC BD Tiedonantajan yhteystiedot Perusopetuksen valmistavan opetuksen toteutuneet läsnäolokuukaudet ajalla Arvio perusopetukseen valmistavan opetuksen läsnäolokuukausista vuodelle 2018 Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetus, suoritetut kurssit ajalla Arvio oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetuksen kurssimääristä vuodelle 2018 B Päivähoidon yhteydessä (ml. ostopalvelu) olleet esiopetuksen oppilaat 17 vuotta täyttäneet koko oppimäärää suorittavat 17 vuotta täyttäneet koko oppimäärää suorittavat C Kunnan kouluviraston yhteystiedot Vain kuntien suomenkielinen ja ruotsinkielinen opetustoimi tallentavat D-F Oppilaille järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta Vain kuntien suomenkielinen ja ruotsinkielinen opetustoimi tallentavat G H Esi- ja perusopetuksen järjestämisen kartoitus Kuntaan lastensuojelulain perusteella sijoitettujen oppivelvollisten opetuksen järjestäminen Vain kuntien suomenkielinen ja ruotsinkielinen opetustoimi tallentavat Vain kuntien suomenkielinen ja ruotsinkielinen opetustoimi tallentavat Web-sovelluksen painikkeet Välitallenna-painike tallentaa siihen mennessä täytetyt tiedot. Kun koko sivu on täytetty, käytä joko Tallenna ja siirry seuraavalle sivulle -painiketta tai Tallenna ja palaa valikkoon -painiketta. Tallenna ja siirry seuraavalle sivulle -painike tallentaa koko sivun tiedot ja pääsee siirtymään seuraavaksi tallennettavaan sivuun, mikäli sivulla ei ole pakollisia kenttiä täyttämättä eikä loogisuusvirheitä.

3 Ohjeet 3(10) Tallenna ja palaa valikkoon -painike tallentaa koko sivun tiedot ja pääsee aloitussivulle (tallennettavien sivujen luetteloon), mikäli sivulla ei ole pakollisia kenttiä täyttämättä eikä loogisuusvirheitä. Palaa valikkoon tallentamatta -painike palauttaa aloitussivulle eikä tallenna sivulle täytettyjä tietoja ellei sitä ennen ole käytetty Välitallennus-painiketta. Tarkennuksia lomakkeeseen A. Tiedonantajan (koulutuksen/opetuksen järjestäjä) yhteystiedot Koulutuksen/opetuksen järjestäjän nimi, tunnus (Y-tunnus tai vastaava) ja tiedonantajatyyppi ovat weblomakkeella esitäytettyinä. Näitä tietoja ei voi päivittää web-sovelluksessa. Jos tiedoissa on virheitä, pyydämme tiedonantajaa ilmoittamaan virheestä Tilastokeskukseen, sähköpostiosoitteeseen Yhteyshenkilöksi pyydetään ilmoittamaan henkilö, joka on tavoitettavissa web-tallennuksen päättymisen jälkeenkin, tietojen tarkistusvaiheessa. Tämän varmistamiseksi pyydetään ilmoittamaan myös yhteyshenkilön sijaisen tiedot. BA. Perusopetukseen valmistava opetus, toteutuneet läsnäolokuukaudet ajalla BA1. Esiopetus- ja oppivelvollisuusikäisten perusopetukseen valmistava opetus, toteutuneet läsnäolokuukaudet ajalla Tässä kohdassa ilmoitetaan esiopetus- ja oppivelvollisuusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen toteutuneiden läsnäolokuukausien kokonaismäärä ajalla Yhden oppilaan läsnäolokuukausia voi olla enintään 9. Läsnäolokuukaudella tarkoitetaan 30 kalenteripäivän pituista ajanjaksoa. Kesäkeskeytystä ei lasketa läsnäolokuukausiin. Esimerkki1: Oppilaalle A kertyy välisenä aikana 4 läsnäolokuukautta ja oppilaalle B kertyy 3 läsnäolokuukautta. Opetuksen järjestäjä ilmoittaa yhteensä 7 läsnäolokuukautta. Esimerkki2: Oppilaalle C kertyy välisenä aikana 7 läsnäolokuukautta. Oppilaalle C on kuitenkin kertynyt jo 3 läsnäolokuukautta vuoden 2016 puolella. Näin ollen opetuksen järjestäjä voi ilmoittaa oppilaalle C yhteensä 6 läsnäolokuukautta. Muut kuin kunnalliset järjestäjät tarvitsevat järjestämisluvan voidakseen antaa perusopetukseen valmistavaa opetusta. Yksityinen opetuksen järjestäjä voi ilmoittaa enintään sen kuukausimäärän, joka saadaan kun järjestämisluvan osoittama opiskelijoiden enimmäismäärä kerrotaan luvulla yhdeksän. BA2. Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetukseen valmistava opetus, toteutuneet läsnäolokuukaudet ajalla Tässä kohdassa ilmoitetaan oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetukseen valmistavan opetuksen toteutuneiden läsnäolokuukausien kokonaismäärä ajalla Yhden oppilaan läsnäolokuukausia voi olla enintään 9. Läsnäolokuukaudella tarkoitetaan 30 kalenteripäivän pituista ajanjaksoa. Kesäkeskeytystä ei lasketa läsnäolokuukausiin. Esimerkki1: Oppilaalle A kertyy välisenä aikana 4 läsnäolokuukautta ja oppilaalle B kertyy 3 läsnäolokuukautta. Opetuksen järjestäjä ilmoittaa yhteensä 7 läsnäolokuukautta. Esimerkki2: Oppilaalle C kertyy välisenä aikana 7 läsnäolokuukautta. Oppilaalle C on kuitenkin kertynyt jo 3 läsnäolokuukautta vuoden 2016 puolella. Näin ollen opetuksen järjestäjä voi ilmoittaa oppilaalle C yhteensä 6 läsnäolokuukautta. Muut kuin kunnalliset järjestäjät tarvitsevat järjestämisluvan voidakseen antaa perusopetukseen valmistavaa opetusta. Yksityinen opetuksen järjestäjä voi ilmoittaa enintään sen kuukausimäärän, joka saadaan kun järjestämisluvan osoittama opiskelijoiden enimmäismäärä kerrotaan luvulla yhdeksän.

4 Ohjeet 4(10) BB. Perusopetukseen valmistava opetus, arvio läsnäolokuukausista vuodelle 2018 BB1. Esiopetus- ja oppivelvollisuusikäisten perusopetukseen valmistava opetus, arvio läsnäolokuukausista vuodelle 2018 Tässä kohdassa opetuksen järjestäjä ilmoittaa perusopetukseen valmistavan opetuksen arvioidut läsnäolokuukaudet vuodelle Vuodesta 2018 alkaen, kun oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetukseen valmistava opetus muuttuu osaksi aikuisten perusopetusta, perusopetukseen valmistavaa opetusta voi antaa vain esiopetus- ja oppivelvollisuusikäisille. Läsnäolokuukaudella tarkoitetaan 30 kalenteripäivän pituista ajanjaksoa. Kesäkeskeytystä ei lasketa läsnäolokuukausiin. Yhden oppilaan läsnäolokuukausia voi olla enintään 9. Mikäli osa oppilaan perusopetukseen valmistavan opetuksen opinnoista on jo suoritettu, voi tässä ilmoittaa vain jäljellä olevat läsnäolokuukaudet. Yksityinen opetuksen järjestäjä voi ilmoittaa enintään sen kuukausimäärän, joka saadaan kun järjestämisluvan osoittama opiskelijoiden enimmäismäärä kerrotaan luvulla yhdeksän. Esimerkki: Oppilaalle A arvioidaan kertyvän vuoden 2018 aikana 9 läsnäolokuukautta, oppilaalle B kertyvän 6 läsnäolokuukautta ja oppilaalle C kertyvän 4 läsnäolokuukautta. Opetuksen järjestäjä ilmoittaa yhteensä 19 läsnäolokuukautta. Muut kuin kunnalliset järjestäjät tarvitsevat järjestämisluvan voidakseen antaa perusopetukseen valmistavaa opetusta. Vuoden 2018 perusopetukseen valmistavan opetuksen rahoitus maksetaan tässä kohdassa ilmoitetun arvion mukaan. Arvion ja toteutuneen erotus huomioidaan vuoden 2020 rahoituksessa. BC. Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetus (17 vuotta täyttäneet koko oppimäärää suorittavat), suoritetut kurssit ajalla BC1. Kansanopistoissa suoritettujen perusopetuksen kurssien määrät ajalla Tässä kohdassa opetuksen järjestäjä ilmoittaa perusopetuslain 46 :ssä tarkoitetun muiden kuin oppivelvollisten (aikuisten), perusopetuksen koko oppimäärää suorittavien oppilaiden kansanopistossa suorittamien pakollisten ja valinnaisten kurssien määrät ajanjaksolla Suoritetuilla kursseilla tarkoitetaan sekä hyväksytysti suorittuja kursseja tai niitä hylätysti suoritettuja kursseja, joihin opiskelija on aktiivisesti osallistunut. Kurssit ilmoitetaan suorituspäivämäärän perusteella. Oppilaalle hyväksiluettuja kursseja ei ilmoiteta. Perusopetuksen aineopetuksen kursseja ei saa sisällyttää tähän kohtaan. Esimerkki: Oppilas A on suorittanut välisenä aikana 10 kurssia ja oppilas B on suorittanut 15 kurssia. Opetuksen järjestäjä ilmoittaa yhteensä 25 suoritettua kurssia. Muut kuin kunnalliset järjestäjät tarvitsevat järjestämisluvan voidakseen antaa aikuisten perusopetusta. Yksityinen opetuksen järjestäjä voi ilmoittaa enintään kurssimäärän, joka saadaan kun luvan osoittama opiskelijoiden enimmäismäärä kerrotaan luvulla 30. BC2. Muualla kuin kansanopistoissa suoritettujen perusopetuksen kurssien määrät ajalla Tässä kohdassa opetuksen järjestäjä ilmoittaa perusopetuslain 46 :ssä tarkoitetun muiden kuin oppivelvollisten (aikuisten), perusopetuksen koko oppimäärää suorittavien oppilaiden muualla kuin kansanopistossa suorittamien kurssien määrät ajanjaksolla Suoritetuilla kursseilla tarkoitetaan sekä hyväksytysti suorittuja kursseja tai niitä hylätysti suoritettuja kursseja, joihin opiskelija on aktiivisesti osallistunut. Kurssit ilmoitetaan suorituspäivämäärän perusteella. Oppilaalle hyväksiluettuja kursseja ei ilmoiteta. Perusopetuksen aineopetuksen kursseja ei saa sisällyttää tähän kohtaan. Esimerkki: Oppilas A on suorittanut välisenä aikana 10 kurssia ja oppilas B on suorittanut 15 kurssia. Opetuksen järjestäjä ilmoittaa yhteensä 25 suoritettua kurssia.

5 Ohjeet 5(10) Muut kuin kunnalliset järjestäjät tarvitsevat järjestämisluvan voidakseen antaa aikuisten perusopetusta. Yksityinen opetuksen järjestäjä voi ilmoittaa enintään kurssimäärän, joka saadaan kun luvan osoittama opiskelijoiden enimmäismäärä kerrotaan luvulla 30. BD. Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetus (17 vuotta täyttäneet koko oppimäärää suorittavat), arvio kurssimääristä vuodelle 2018 BD1. Arvio kansanopistoissa suoritettavien perusopetuksen kurssien määrästä oppivelvollisuusiän ylittäneillä vuonna 2018 Tässä kohdassa opetuksen järjestäjä ilmoittaa arvionsa aikuisten perusopetuksessa (17 vuotta täyttäneet) kansanopistossa vuonna 2018 suoritettavista pakollisten ja valinnaisten kurssien lukumäärästä. Arvioon ei sisällytetä perusopetuksen aineopetuksen kursseja, eikä hyväksiluettavia kursseja. Yksityinen opetuksen järjestäjä voi ilmoittaa enintään kurssimäärän, joka saadaan kun luvan osoittama opiskelijoiden enimmäismäärä kerrotaan luvulla 30. Esimerkki: Opetuksen järjestäjä arvioi, että oppilas A on suorittaa 20 kurssia ja oppilas B 25 kurssia. Opetuksen järjestäjä ilmoittaa arvioksi yhteensä 45 kurssia. Muut kuin kunnalliset järjestäjät tarvitsevat järjestämisluvan voidakseen antaa aikuisten perusopetusta. Aikuisten perusopetuksen rahoituksen perusteeksi voidaan hyväksyä enintään 100 kurssia sellaisen opiskelijan osalta, joka tarvitsee koko alku- ja päättövaiheen opetuksen ja enintään 130 kurssia sellaisen opiskelijan osalta, joka tarvitsee lisäksi luku- ja kirjoitustaitovaiheen opetuksen. Vuoden 2018 aikuisten perusopetuksen rahoitus maksetaan tässä kohdassa ilmoitetun arvion mukaan. Arvion ja toteutuneen erotus huomioidaan vuoden 2020 rahoituksessa. BD2. Arvio muualla kuin kansanopistoissa suoritettavien perusopetuksen kurssien määrästä oppivelvollisuusiän ylittäneillä vuonna 2018 Tässä kohdassa opetuksen järjestäjä ilmoittaa arvionsa aikuisten perusopetuksessa (17 vuotta täyttäneet) muualla kuin kansanopistossa vuonna 2018 suoritettavista pakollisten ja valinnaisten kurssien lukumäärästä. Arvioon ei sisällytetä perusopetuksen aineopetuksen kursseja, eikä hyväksiluettavia kursseja. Yksityinen opetuksen järjestäjä voi ilmoittaa enintään kurssimäärän, joka saadaan kun luvan osoittama opiskelijoiden enimmäismäärä kerrotaan luvulla 30. Esimerkki: Opetuksen järjestäjä arvioi, että oppilas A suorittaa 20 kurssia ja oppilas B suorittaa 25 kurssia. Opetuksen järjestäjä ilmoittaa arvioiksi yhteensä 45 kurssia. Muut kuin kunnalliset järjestäjät tarvitsevat järjestämisluvan voidakseen antaa aikuisten perusopetusta. Aikuisten perusopetuksen rahoituksen perusteeksi voidaan hyväksyä enintään 100 kurssia sellaisen opiskelijan osalta, joka tarvitsee koko alku- ja päättövaiheen opetuksen ja enintään 130 kurssia sellaisen opiskelijan osalta, joka tarvitsee lisäksi luku- ja kirjoitustaitovaiheen opetuksen. Vuoden 2018 aikuisten perusopetuksen rahoitus maksetaan tässä kohdassa ilmoitetun arvion mukaan. Arvion ja toteutuneen erotus huomioidaan vuoden 2020 rahoituksessa.

6 Ohjeet 6(10) B. Päivähoidon yhteydessä (ml. ostopalvelu) olleet esiopetuksen oppilaat B-kohdan oppilasmääriä käytetään rahoituksen perustana. Sen vuoksi oppilasmääriin voidaan ilmoittaa vain opetus- ja kulttuuriministeriön koulutuksen järjestämislupaehtojen mukaiset oppilaat. Kunnat ja perusopetukseen valmistavaan opetukseen järjestämisluvan saaneet muut koulutuksen järjestäjät ilmoittavat päivähoidon yhteydessä olevat esiopetusoppilaat. B-kohdan sarakkeet Päivähoidon esiopetuksen oppilailla (1. sarake) tarkoitetaan oppilaita, jotka ovat perusopetuslain (628/1998, muutettu 1288/1999) ja perusopetusasetuksen (852/1998) mukaan järjestetyssä esiopetuksessa. Asetuksen 3 2 momentin mukaan esiopetusta annetaan vähintään 700 tuntia vuodessa. Esiopetus alkaa pääsääntöisesti oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. Esiopetukseen ovat siten oikeutettuja myös ne pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat lapset, jotka kalenterivuoden aikana täyttävät 5 vuotta ja joilla on päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta ja joiden huoltaja on päättänyt, että lapsi osallistuu tähän oppivelvollisuutta edeltävään esiopetukseen. Tyttöjen osuus päivähoidon esiopetuksen oppilaista ilmoitetaan sarakkeessa 2. B-kohdan rivit Oppilasmäärät ilmoitetaan tilanteesta. Jos opetuksen järjestäjällä ei ole oppilaita, esimerkiksi yhtään päivähoidon yhteydessä olevaa esiopetusoppilasta, silloin lukumääräksi tallennetaan 0 (nolla). B1. Oppilasmäärä yhteensä B1-rivillä ilmoitetaan tilanteen mukaiset oppilasmäärät molemmista sarakkeista (ks. B-kohdan sarakkeet). B1-rivi on B-kohdan tärkein, sillä B2 B20-rivien oppilaat ilmoitetaan B1-rivin oppilaista. B2. Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat oppilaat Opetuksen järjestäjät, joille on annettu erityiseksi koulutustehtäväksi järjestää opetusta sisäoppilaitosmuotoisesti, ilmoittavat B2-rivillä B1-rivin oppilaista ne, joille annetaan sisäoppilaitosmuotoiseen opetukseen liittyvä maksuton asuminen ja ylimääräinen ruokailu. B3 B7. Tehostetun ja erityisen tuen päivähoidon esiopetusoppilaat Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on annettava tehostettua tukea hänelle tehdyn oppimissuunnitelman mukaisesti (POL muutos 642/ a ). Erityisen tuen päätöksen saaneita ovat oppilaat, joille opetuksen järjestäjä on tehnyt kirjallisen päätöksen erityisen tuen antamisesta. Päätöksessä on määrättävä oppilaan mm. pääsääntöinen opetusryhmä ja mahdolliset tulkitsemis- ja avustajapalvelut. Päätöstä tarkistetaan ainakin toisen vuosiluokan jälkeen sekä ennen seitsemännelle vuosiluokalle siirtymistä. (POL muutos 642/ ). Ennen lakimuutosta tehdyt erityisopetukseen otto- ja siirtopäätökset rinnastetaan erityisen tuen päätöksiin. Oppivelvollisuuden pituus on määritelty perusopetuslaissa (POL 25 2 mom.). Jos lapsen vamman tai sairauden vuoksi on ilmeistä, ettei perusopetuksen tavoitteita pystytä saavuttamaan yhdeksässä vuodessa, alkaa oppivelvollisuus jo 6-vuotiaana ja kestää 11 vuotta (ns. pidennetty oppivelvollisuus). Esiopetukseen ovat siten oikeutettuja myös ne pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat lapset, jotka kalenterivuoden aikana täyttävät 5 vuotta ja joilla on päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta. Huoltaja päättää, osallistuuko lapsi tähän oppivelvollisuutta edeltävään esiopetukseen. B3-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat esiopetusoppilaat, joilla on tehostetun tuen oppimissuunnitelma. B4-B6-riveillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat erityisen tuen päätöksen saaneet esiopetusoppilaat.

7 Ohjeet 7(10) B4-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat erityisen tuen päätöksen saaneet esiopetusoppilaat, joilla ei ole päätöstä pidennetystä oppivelvollisuudesta. B5-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat erityisen tuen päätöksen saaneet, vaikeimmin kehitysvammaiset esiopetusoppilaat, joilla on päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta. B6-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat erityisen tuen päätöksen saaneet esiopetuksen muut vammaisoppilaat, joilla on päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta eli muut kuin vaikeimmin kehitysvammaiset esiopetusoppilaat. B7-riville (Tehostetun ja erityisen tuen oppilaat yhteensä) web-sovellus laskee yhteen B3 B6-riveillä olevat luvut. B8 B12. Vieraskieliset (äidinkieli muu kuin suomi, ruotsi, saame tai romani ja viittomakieli) päivähoidon esiopetusoppilaat B8 B12-riveillä ilmoitetaan vieraskieliset päivähoidon esiopetusoppilaat. B8-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat vieraskieliset erityisen tuen päätöksen saaneet esiopetusoppilaat, joilla ei ole päätöstä pidennetystä oppivelvollisuudesta. B9-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat vieraskieliset, erityisen tuen päätöksen saaneet, vaikeimmin kehitysvammaiset esiopetusoppilaat, joilla on päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta. B10-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat vieraskieliset, erityisen tuen päätöksen saaneet, esiopetuksen muut vammaisoppilaat, joilla on päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta eli muut kuin vaikeimmin kehitysvammaiset esiopetusoppilaat. B11-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat muut vieraskieliset esiopetusoppilaat eli vieraskieliset esiopetusoppilaat, joita ei ole ilmoitettu B8 B10-riveillä. B12-riville (Vieraskieliset päivähoidon esiopetusoppilaat) web-sovellus laskee yhteen B8 B11-riveillä olevat luvut. B13 B17. Kuljetusedun saavat päivähoidon esiopetusoppilaat Esiopetusoppilaiden kuljetusedulla tarkoitetaan maksutonta kuljetusta kotoa suoraan esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon tai kulkemista varten myönnettävää tukea (POL 32 ). B13 B17-riveillä ilmoitetaan kuljetusedun saavat päivähoidon esiopetusoppilaat. B13-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat kuljetusedun saavat, erityisen tuen päätöksen saaneet esiopetusoppilaat, joilla ei ole päätöstä pidennetystä oppivelvollisuudesta. B14-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat kuljetusedun saavat, erityisen tuen päätöksen saaneet, vaikeimmin kehitysvammaiset esiopetusoppilaat, joilla on päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta. B15-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat kuljetusedun saavat, erityisen tuen päätöksen saaneet, esiopetuksen muut vammaisoppilaat, joilla on päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta eli muut kuin vaikeimmin kehitysvammaiset oppilaat. B16-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat kuljetusedun saavat muut esiopetusoppilaat, joita ei ole ilmoitettu B13 B15-riveillä. B17-riville (Kuljetusedun saavat päivähoidon esiopetusoppilaat) web-sovellus laskee yhteen B13 B16- riveillä olevat luvut.

8 Ohjeet 8(10) B18 B20. Vuonna 2011 syntyneet (5-vuotiaat) esiopetuksen oppilaat B18-rivillä ilmoitetaan B1-rivin 1. sarakkeen oppilaista vuonna 2011 syntyneet päivähoidon yhteydessä olevat esiopetusoppilaat, joilla on päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta. B19-rivillä ilmoitetaan B1-rivin 1. sarakkeen oppilaista vuonna 2011 syntyneet päivähoidon yhteydessä olevat muut esiopetusoppilaat. B20-riville (Vuonna 2011 syntyneet esiopetuksen oppilaat yhteensä) web-sovellus laskee yhteen B18 B19-riveillä olevat luvut. C H-kohdat on tarkoitettu vain kunnille (erikseen suomenkielinen ja ruotsinkielinen opetustoimi) C. Kouluviraston tai vastaavan yhteystiedot Kouluviraston yhteystiedot pyydetään tarkistamaan ja tarvittaessa korjaamaan. D F. Oppilaiden aamu- ja iltapäivätoiminta D F-kohdat käsittelevät perusopetuslain (POL 628/1998, muutettu 1081/2006) mukaista oppilaiden aamuja iltapäivätoimintaa. Kunnat ilmoittavat itse järjestämänsä, avustamansa ja ostopalveluna toteuttamansa aamu- ja iltapäivätoiminnan oppilas- ja ohjaustuntitiedot. Toimintaan voivat osallistua kunnan ylläpitämien koulujen oppilaiden lisäksi kunnassa sijaitsevien kuntayhtymien, yhteisöjen, säätiöiden, yliopistojen harjoittelukoulujen ja valtion koulujen oppilaat. D. Perusopetuslain mukaiseen aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvien oppilaiden määrä Kunnassa sijaitsevien koulujen vuosiluokkien 1 ja 2 oppilaille sekä vuosiluokkien 3 9 erityistä tukea saaville, tai ennen perusopetuslain muutosta ( /642) erityisopetukseen otetuille ja siirretyille järjestettyyn aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvien oppilaiden lukumäärät ilmoitetaan tilanteen mukaan. Kunta ilmoittaa itse järjestämänsä, ostopalveluna hankkimansa ja avustamansa toiminnan oppilasmäärät. Oppilasmäärään ilmoitetaan myös kunnassa sijaitsevien kuntayhtymien, yhteisöjen, säätiöiden, yliopistojen harjoittelukoulujen ja valtion koulujen oppilaat, jotka osallistuvat toimintaan. Sama oppilas ilmoitetaan aamu- ja iltapäivätoimintaan vain kerran. E. Perusopetuslain mukaisessa aamu- ja iltapäivätoiminnassa annettujen eli toteutuneiden ohjaustuntien määrä syyslukukaudella 2016 E-kohdassa ilmoitetaan syyslukukaudella 2016 toteutuneiden aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaustuntien lukumäärät erikseen omana toimintana, ostopalveluna ja avustettuna toimintana järjestetyn toiminnan osalta. Aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmällä tarkoitetaan koulussa tai muussa soveltuvassa paikassa olevaa toimintayksikköä. Ryhmiä voi olla toimintapaikassa useampia, mutta joka ryhmässä on vähintään yksi ohjaaja, joka vastaa ryhmän toiminnasta. Aamu- ja iltapäivätoiminnassa ei ole määritelty ryhmäkokoa. Ohjaustunteja laskettaessa otetaan huomioon myös ryhmän sisällä tapahtuva eriyttäminen pienempiin ryhmiin. Tällaisessa pienryhmässä tulee olla vastuullinen ohjaaja ja ryhmän koko saattaa olla pienempi esim. erityisoppilaiden vuoksi. Ohjaustunneilla ei tarkoiteta oppilastunteja. Ohjaustuntien lukumäärään ei sisällytetä taiteen perusopetuksen eikä koulun kerhotoiminnan tunteja, vaikka ne olisivat toimintasuunnitelman mukaan järjestetty osana aamu- ja iltapäivätoimintaa, koska sama tuntimäärä ilmoitetaan vain yhden kerran (ks. Koululaisten aamuja iltapäivätoiminnan perusteet, OPH 1/011/2011). Lain edellyttämää laajuutta vähäisempänä toteutettua toimintaa ei ilmoiteta tuntimäärässä.

9 Ohjeet 9(10) Perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan toteutuneeseen ohjaustuntien määrään yhteensä sisältyy lain mukainen keskimäärin vähintään 3 tai 4 tuntia/päivä/ryhmä sekä sitä laajempana toteutettu aamu- ja iltapäivätoiminta. Ohjaustuntien määrän voi laskea toimintaryhmien kautta (ryhmien lukumäärä * ryhmälle tarjottu tuntimäärä työpäivän aikana yhteensä (aamupäivä + iltapäivä) * lukukauden työpäivien määrä. E1-kohdan ohjaustuntien määrään luetaan keskimäärin 3 tuntia/päivä/ryhmä (= 570 tuntia/työvuosi) toteutettu perusopetuslain edellyttämä aamu- ja iltapäivätoiminta (POL 1081/2006). E2-kohdan ohjaustuntien määrään luetaan keskimäärin 4 tuntia/päivä/ryhmä (= 760 tuntia/työvuosi) toteutettu perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta (POL 1081/2006). E3-kohdan ohjaustuntien määrään luetaan laajempana toteutettu (4 tunnin ylittävä osuus) oppilaiden perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta. Esimerkki 1: Oletetaan, että kunta järjestää toimintaa ryhmälle A aamulla 3 tuntia ja iltapäivällä 4 tuntia eli yhteensä 7 tuntia päivässä lukukauden (= 90 työpäivää) aikana. Tällöin ohjaustunnit ilmoitetaan siten, että ohjaustunneista 4t/päivä eli 1*4*90 = 360 tuntia ilmoitetaan E2-kohdassa ja loput ryhmän A ohjaustunneista (= 7t/päivä - 4t/päivä = 3t/päivä) eli 1*3*90 = 270 tuntia ilmoitetaan E3-kohdassa. Jos kunta järjestää samassa toimintapaikassa toimintaa ryhmälle B iltapäivällä 3 tuntia, ilmoitetaan tästä ryhmästä ohjaustunnit 1*3*90=270 tuntia E1-kohdassa. Päivähoidossa yksittäisille oppilaille järjestetystä toiminnasta voidaan laskea vain yhtä ryhmää vastaava ohjaustuntimäärää. Esimerkki 2: Jos kolmella perhepäivähoitajalla ja päiväkodissa on yksittäisiä aamu-iltapäivätoiminnan oppilaita, ilmoitetaan tästä toimintamuodosta yhden ryhmän ohjaustuntimäärä keskimääräisen päivittäisen toiminnan mukaisesti. F. Perusopetuslain mukaisessa aamu- ja iltapäivätoiminnassa annettujen eli toteutuneiden ohjaustuntien määrä kevätlukukaudella 2017 F-kohdassa ilmoitetaan kevätlukukaudella 2017 toteutuneiden aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaustuntien lukumäärät. Katso täyttöohjeet E-kohdasta, jossa ohjaustunnit ilmoitettiin syyslukukaudelta. G. Esi- ja perusopetuksen järjestämisen kartoitus kuntanne osalta G1-kohdassa ilmoitetaan, onko kunta siirtänyt päivähoidon yhteydessä tapahtuvan esiopetuksen järjestämisen kokonaan toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle (ml. kuntien ja kuntayhtymien liikelaitokset ns. yhteistoiminta-alue). G2-kohdassa ilmoitetaan, onko kunta siirtänyt koulun yhteydessä tapahtuvan esiopetuksen järjestämisen kokonaan toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle (ml. kuntien ja kuntayhtymien liikelaitokset ns. yhteistoiminta-alue). G3-kohdassa ilmoitetaan, onko kunta siirtänyt perusopetuksen järjestämisen kokonaan toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle (ml. kuntien ja kuntayhtymien liikelaitokset ns. yhteistoiminta-alue). G4-kohdassa ilmoitetaan, onko kunta siirtänyt perusopetuslain mukaisen aamu- tai iltapäivätoiminnan järjestämisen kokonaan toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle (ml. kuntien ja kuntayhtymien liikelaitokset ns. yhteistoiminta-alue).

10 Ohjeet 10(10) H. Kuntaanne lastensuojelulain perusteella sijoitettujen oppivelvollisten opetuksen järjestäminen H1-H3-kohdissa ilmoitetaan kuntaanne lastensuojelulain (2007/417) perusteella sijoitettujen (oman kunnan ja muiden kuntien) oppivelvollisten määrät. Mikäli opetus- tai koulutoimella tms. ei ole riittävästi tietoja H-kohdan täyttämiseksi, tarvittavat tiedot tulee hankkia tiedoista vastaavalta taholta esim. sosiaalitoimelta. H1-kohdassa ilmoitetaan kuntaan sijoitetut oppivelvolliset, jotka opiskelevat kunnan koulussa. H2-kohdassa ilmoitetaan kuntaan sijoitetut oppivelvolliset, jotka opiskelevat muun opetuksen järjestäjän koulussa. Järjestäjällä on perusopetuksen järjestämislupa. H3-kohdassa ilmoitetaan kuntaan sijoitetut oppivelvolliset, jotka huoltajan tai muun laillisen edustajan ilmoituksella osallistuvat sellaiseen opetukseen, johon ei ole myönnetty perusopetuksen järjestämislupaa. H4-kohtaan (Kuntaanne sijoitettuja oppivelvollisia yhteensä) web-sovellus laskee yhteen H1 H3-kohdissa olevat luvut.

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2018

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2018 Ohjeet 1(10) Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2018 Tietojen käyttötarkoitus Tilastokeskus toimittaa Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2018 -lomakkeen tietoja opetusja kulttuuriministeriöön

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 Ohjeet 1(8) Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 Tietojen käyttötarkoitus Tilastokeskus toimittaa Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 -lomakkeen tietoja opetusja kulttuuriministeriöön

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Ohjeet 1(7) Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Tietojen käyttötarkoitus Tilastokeskus toimittaa Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 -lomakkeen tietoja opetusja kulttuuriministeriöön

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 Sivu 1/6 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 215 Sivu 1/5 3.9.215 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 215 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 Sivu 1/5 9.1.214 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Sivu 1/ Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 201 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Sivu /5 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 204 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen rahoituskysely 20.9.2010

Esi- ja perusopetuksen rahoituskysely 20.9.2010 1(7) Esi- ja perusopetuksen rahoituskysely 20.9.2010 Tiedonantajat Esi- ja perusopetuksen rahoituskyselyn täyttävät kaikki Manner-Suomen kunnat sekä esiopetukseen, perusopetukseen ja lisäopetukseen sekä

Lisätiedot

2.Perusopetuksen oppilasmäärät, alle 18-vuotiaat

2.Perusopetuksen oppilasmäärät, alle 18-vuotiaat OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Perusopetus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2009 Oppilaitostyyppi Ulkomaankoulu Kansanopisto Aikuislukio/-linja Muu laitos Kansalaisopisto

Lisätiedot

Suoritemääräarvion muutos kesken vuotta

Suoritemääräarvion muutos kesken vuotta Kirje OKM/54/592/2017 03.08.2017 Jakelussa mainituille Viite Asia Vuoden 2017 suoritearvioiden tarkistaminen koskien oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetusta ja perusopetukseen valmistavaa opetusta

Lisätiedot

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne Oppilaitostyyppi Ulkomaankoulu Kansanopisto

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne Oppilaitostyyppi Ulkomaankoulu Kansanopisto OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Perusopetus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2005 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Oppilaitostyyppi

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432.

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432. 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

Tilastokeskuksen tiedonkeruut yleissivistävän koulutuksen oppilaista ja opiskelijoista syksyllä 2014

Tilastokeskuksen tiedonkeruut yleissivistävän koulutuksen oppilaista ja opiskelijoista syksyllä 2014 Yleissivistävän koulutuksen opiskelijahallinnon koulutuspäivät 2014 4.9. Tampere 9.9. Helsinki Tilastokeskuksen tiedonkeruut yleissivistävän koulutuksen oppilaista ja opiskelijoista syksyllä 2014 Tilastopäällikkö

Lisätiedot

Tilastokeskuksen tiedonkeruut yleissivistävän koulutuksen oppilaista ja opiskelijoista syksyllä 2015

Tilastokeskuksen tiedonkeruut yleissivistävän koulutuksen oppilaista ja opiskelijoista syksyllä 2015 Tilastokeskuksen tiedonkeruut yleissivistävän koulutuksen oppilaista ja opiskelijoista syksyllä Riikka Rautanen Yleissivistävän koulutuksen opiskelijahallinnon koulutuspäivät syyskuussa Tiedonhankintaa

Lisätiedot

2.Perusopetuksen oppilasmäärät, alle 18-vuotiaat

2.Perusopetuksen oppilasmäärät, alle 18-vuotiaat OPETUSHALLITUS Rahoitus- ja kustannustietopalvelut PERUSTIEDOT/Perusopetus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2008 Oppilaitostyyppi Ulkomaankoulu Kansanopisto Aikuislukio/-linja Muu laitos

Lisätiedot

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat lomakkeen ohjeet

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat lomakkeen ohjeet Ohjeet 1(25) Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2017 -lomakkeen ohjeet Tietojen käyttötarkoitus Tiedonantajat Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat -lomakkeella kerätään tietoja esi-, perus- ja

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla.

Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla. TÄYTTÖOHJE 1 (8) Perustiedot 20.1.2018 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien

Lisätiedot

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2006 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUS. TÄYTTÖOHJE 1 (11) Perustiedot

LUKIOKOULUTUS. TÄYTTÖOHJE 1 (11) Perustiedot TÄYTTÖOHJE 1 (11) Perustiedot 20.1.2017 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien

Lisätiedot

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2014

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2014 Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2014 F12-F13-osio näytetään oppilaitoksille, jotka valitsivat Kyllä-vaihtoehdon D7-kohdassa. F14-F15-osio näytetään oppilaitoksille, jotka valitsivat Kyllä-vaihtoehdon

Lisätiedot

Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009)

Lisätiedot

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista)

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2013 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista)

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) OPETUSHALLITUS Rahoitus- ja kustannustietopalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2008 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero

Lisätiedot

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2016

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2016 Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2016 F12-F13-osio näytetään oppilaitoksille, jotka valitsivat Kyllä-vaihtoehdon D7-kohdassa. F14-F15-osio näytetään oppilaitoksille, jotka valitsivat Kyllä-vaihtoehdon

Lisätiedot

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2015

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2015 Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2015 F12-F13-osio näytetään oppilaitoksille, jotka valitsivat Kyllä-vaihtoehdon D7-kohdassa. F14-F15-osio näytetään oppilaitoksille, jotka valitsivat Kyllä-vaihtoehdon

Lisätiedot

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2015 -lomakkeen ohjeet

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2015 -lomakkeen ohjeet Ohjeet 1(25) Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2015 -lomakkeen ohjeet Tietojen käyttötarkoitus Tiedonantajat Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat -lomakkeella kerätään tietoja esi-, perus- ja

Lisätiedot

Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla.

Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla. TÄYTTÖOHJE 1 (8) Perustiedot 20.1.2019 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 4. LUKIOKOULUTUS 4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan lukiokoulutuksen

Lisätiedot

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista)

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2011 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2014 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön nimi Puhelinnumero

Lisätiedot

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2013 -lomakkeen ohjeet

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2013 -lomakkeen ohjeet Ohjeet 1(24) Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2013 -lomakkeen ohjeet Tietojen käyttötarkoitus Tiedonantajat Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat -lomakkeella kerätään tietoja esi-, perus- ja

Lisätiedot

Opiskelijamäärät ilmoitetaan 20.1.2016 tilanteen mukaan.

Opiskelijamäärät ilmoitetaan 20.1.2016 tilanteen mukaan. TÄYTTÖOHJE 1 (9) Perustiedot 20.1.2016 LUKIOKOULUTUS Yhteystiedot (1 * ) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUS. Tiedonkeruu 20.1.2015: TÄYTTÖOHJE 1 (9) Perustiedot 20.1.2015. Muutoksia perustietokyselyyn 20.9.2015 alkaen:

LUKIOKOULUTUS. Tiedonkeruu 20.1.2015: TÄYTTÖOHJE 1 (9) Perustiedot 20.1.2015. Muutoksia perustietokyselyyn 20.9.2015 alkaen: TÄYTTÖOHJE 1 (9) Perustiedot 20.1.2015 LUKIOKOULUTUS Muutoksia perustietokyselyyn 20.9.2015 alkaen: Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen (HE 310/2014) laiksi lukiolaissa, ammatillisesta peruskoulutuksesta

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti EV 99/1999 vp - HE 91/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen esiopetusta koskevaksi Iainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 91/1999 vp esiopetusta koskevaksi lainsäädännöksi.

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki

Lisätiedot

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) suomi ruotsi muu

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) suomi ruotsi muu OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2013 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Puhelinnumero. Telefax. Sähköpostiosoite

Puhelinnumero. Telefax. Sähköpostiosoite OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2010 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla.

Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla. TÄYTTÖOHJE 1 (9) Perustiedot 20.9.2018 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeasti vammaiset lapset: mm. näkö- ja kuulovammaiset eivät

Lisätiedot

Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla.

Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla. TÄYTTÖOHJE 1 (11) Perustiedot 20.9.2017 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUS. Yhteystiedot (1 * ) TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot 20.9.2015

LUKIOKOULUTUS. Yhteystiedot (1 * ) TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot 20.9.2015 TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot 20.9.2015 LUKIOKOULUTUS Yhteystiedot (1 * ) Tähän tiedonkeruuseen ei ole tullut muutoksia. Eduskunta hylkäsi 14.3.2015 hallituksen esityksen (HE 310/2014) lukiolaissa tarkoitetun

Lisätiedot

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2005 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014

Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014 Paperittomana peruskoulussa Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014 Perustuslain 16.1. Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Oppivelvollisuudesta säädetään lailla. Lapsen oikeuksien

Lisätiedot

Erityiset opetusjärjestelyt

Erityiset opetusjärjestelyt Erityiset opetusjärjestelyt koulunkäynnin tukena Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri, apulaisrehtori Tänään perehdymme: Pidennetty oppivelvollisuus Opetuksesta vapauttaminen Vuosiluokkiin sitomaton opetus

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUS. TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot

LUKIOKOULUTUS. TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot 20.9.2014 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

Peruskoulutilastolomake 2010 (perusopetus)

Peruskoulutilastolomake 2010 (perusopetus) Peruskoulutilastolomake 2010 (perusopetus) Täyttöohje Kunnan tehtävänä on organisoida kunnan koulujen peruskoulutiedonkeruu. Kunta ilmoittaa kouluille tietojen tallennusaikataulun, tarkistaa koulujen tallentamat

Lisätiedot

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) suomi ruotsi muu

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) suomi ruotsi muu OPETUSHALLITUS Rahoitus- ja kustannustietopalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2008 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta

Lisätiedot

Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetus. Opetusneuvos Annika Bussman

Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetus. Opetusneuvos Annika Bussman Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetus Opetusneuvos Annika Bussman Aikuisten perusopetus uudistuu Aikuisten perusopetus uudistuu 1.1.2018 alkaen Aikuisten perusopetuksen ja perusopetukseen valmistavan

Lisätiedot

Puhelinnumero. Telefax. Sähköpostiosoite

Puhelinnumero. Telefax. Sähköpostiosoite OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2011 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) suomi ruotsi muu

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) suomi ruotsi muu OPETUSHALLITUS Rahoitus- ja kustannustietopalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2007 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero

Lisätiedot

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2006 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUS. Yhteystiedot (1 * ) TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot

LUKIOKOULUTUS. Yhteystiedot (1 * ) TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot 20.9.2016 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? 2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Peruskoulun oppilaista 11,4 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea

Peruskoulun oppilaista 11,4 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea Koulutus 2012 Erityisopetus 2011 Peruskoulun oppilaista 11,4 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea Peruskoululaisista 3,3 prosenttia sai tehostettua tukea ja 8,1 prosenttia erityistä tukea syksyllä

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Tilastoissa on

TAUSTATIEDOT. Tilastoissa on TAUSTATIEDOT Tilastot taustatiedoista sisältävät väestön määrän ja väestön koulutusrakenteen, oppivelvollisten määrät sekä koulutuksen järjestäjien, oppilaitosten ja opetuspisteiden määrät ja luettelot

Lisätiedot

Lomakkeen rakenne Oppilaitos ja tiedonantajan yhteystiedot A B C. Oppilaitoksen koulutusmuodot D Oppilaitoksenne järjestämät koulutusmuodot

Lomakkeen rakenne Oppilaitos ja tiedonantajan yhteystiedot A B C. Oppilaitoksen koulutusmuodot D Oppilaitoksenne järjestämät koulutusmuodot Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2011 Tämän lomakkeen täyttävät peruskoulut (ml. peruskouluasteen erityiskoulut, perus- ja lukioasteen koulut, myös ulkomaankoulut), lukiot, ammatilliset oppilaitokset

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö Uudistuva aikuisten perusopetus Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma Annika Bussman Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Teijo Koljonen Opetusneuvos Opetushallitus

Lisätiedot

Arvoisa koulutuksen/opetuksen järjestäjä. Syksyn 2012 opiskelijatiedonkeruut

Arvoisa koulutuksen/opetuksen järjestäjä. Syksyn 2012 opiskelijatiedonkeruut 1(5) Dnro Dnr TK-41-961-12 Vastaanottaja Mottagare Arvoisa koulutuksen/opetuksen järjestäjä Viite Ref. Asia Ärende Syksyn 2012 opiskelijatiedonkeruut Tiedonkeruut Tilastokeskus kerää tänä syksynä koulutuksen/opetuksen

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus. Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnollisia näkökulmia

Uudistuva aikuisten perusopetus. Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnollisia näkökulmia Uudistuva aikuisten perusopetus Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnollisia näkökulmia Leena Nissilä Opetushallitus Teijo Koljonen Opetushallitus Laki- ja asetusmuutokset Laki perusopetuslain

Lisätiedot

Peruskoulun oppilaista 13 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea

Peruskoulun oppilaista 13 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea Koulutus 2013 Erityisopetus 2012 Peruskoulun oppilaista 13 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea Peruskoulun oppilaista 12,7 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea syksyllä 2012. on runsaan

Lisätiedot

Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Väestötilastoja *Ulkomaiden kansalaisia 183 133 henkilöä eli 3,4 prosenttia väestöstä. *Suurimmat

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivä. Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus Jyväskylä

Perusopetuksen iltapäivä. Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus Jyväskylä Perusopetuksen iltapäivä Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus 28.9.2016 Jyväskylä 1 Aluehallintoviraston tehtävät opetukseen ja koulutukseen liittyvissä oikeusturva-asioissa Aluehallintovirasto voi kantelun

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden 1 (5) Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 Muutettu 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan

Lisätiedot

5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa

5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa 5.5 Erityinen tuki Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten. Lapsen edellytykset ovat voineet heikentyä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus perusopetusasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2014 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti lisätään perusopetusasetuksen (852/1998) 2 :ään, sellaisena kuin se

Lisätiedot

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti

Lisätiedot

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta

Lisätiedot

Joka kuudes peruskoululainen sai tehostettua tai erityistä tukea

Joka kuudes peruskoululainen sai tehostettua tai erityistä tukea Koulutus 2017 Erityisopetus 2016 Joka kuudes peruskoululainen sai tehostettua tai erityistä tukea Peruskoulun oppilaista 16,4 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea syksyllä 2016. Tehostettua tukea

Lisätiedot

Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Oppilaan tukea koskeva lainsäädäntö Perustuslaki Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 11.6.2014 Voimaan 1.8.2014 Muutettu 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA

Lisätiedot

Tilastokeskuksen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista tietojärjestelmistä

Tilastokeskuksen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista tietojärjestelmistä 1 (6) Vastaanottaja Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Viite Asia OKM/24/0101/2016 Tilastokeskuksen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräistä opetustoimen rekistereistä

Lisätiedot

Lastensuojelun kustannusten jako asiakasmaksut, perintä ja kuntien välinen kustannusvastuu sosiaali- ja opetustoimessa

Lastensuojelun kustannusten jako asiakasmaksut, perintä ja kuntien välinen kustannusvastuu sosiaali- ja opetustoimessa Lastensuojelun kustannusten jako asiakasmaksut, perintä ja kuntien välinen kustannusvastuu sosiaali- ja opetustoimessa Lastensuojelulain perusteella sijoitettujen oppilaiden kotikunnan maksuosuuden määräytyminen

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURITOIMEN RAHOITUS - YKSIKKÖHINTOJEN JA RAHOITUKSEN MÄÄRÄYTYMINEN VUONNA 2018

OPETUS- JA KULTTUURITOIMEN RAHOITUS - YKSIKKÖHINTOJEN JA RAHOITUKSEN MÄÄRÄYTYMINEN VUONNA 2018 OPETUS- JA KULTTUURITOIMEN RAHOITUS - YKSIKKÖHINTOJEN JA RAHOITUKSEN MÄÄRÄYTYMINEN VUONNA 2018 Oppaat ja käsikirjat 2018:6 Opetushallitus Oppaat ja käsikirjat 2018:6 ISBN 978-952-13-6520-1 (pdf) ISSN 1798-8969

Lisätiedot