Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla.
|
|
- Sakari Ketonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TÄYTTÖOHJE 1 (8) Perustiedot LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien ja rahoituksen laskemista ja määräämistä varten tarvittavat tiedot tulee ilmoittaa tilastointipäivän (20.1.) tilanteen mukaisesti 10 päivän kuluessa tilastointipäivästä. Laki valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä (884/2017) vahvistettiin Koulutuksen järjestäjillä on velvollisuus siirtää tai tallentaa uuteen Koski-tietovarantoon lukiokoulutuksen opiskelijatiedot ja muut rahoituksen määräytymiseen tarvittavat tiedot ja tulevaisuudessa valtionosuusrahoitus lasketaan Koskesta haettavien tietojen perusteella. Siirtymävaiheen aikana tiedot kerätään edelleen myös näillä erillisillä Opetushallituksen tiedonkeruilla. Keväällä kerättäviä tietoja käytetään kuluvan vuoden rahoituksen tarkistamiseksi todellisen opiskelijamäärän mukaiseksi sekä tulevan vuoden ennakollisen valtionosuuden laskemiseksi. Myös kansanopistot, vieraskieliset yksityiset koulut, ulkomaankoulu ja Steiner-koulut (ml. toimintayksiköt) ilmoittavat lukiokoulutuksen osalta opiskelijamäärätiedot. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetua lakia ja asetusta on muutettu ja vuodesta 2018 alkaen lukiokoulutuksen opiskelijakohtainen yksikköhinta määräytyy sen mukaan, suoritetaanko lukio-opintoja nuorille vai aikuisille tarkoitetun oppimäärän mukaan, eikä sen perusteella, minkä ikäinen opiskelija on aloittaessaan lukiokoulutuksen. Sisäoppilaitosmuotoisen koulutuksen rahoitus määräytyy edelleen nuorten lukiokoulutuksen rahoituksen suuruisena eikä lukiokoulutuksen oppimäärä (nuoret /aikuiset) tule vaikuttamaan rahoituksen suuruuteen. Aikuiskoulutuksena järjestettävän (aikuislukiot/-linjat) perusopetuksen opiskelijat ilmoitetaan ainoastaan Tilastokeskuksen Järjestäjä- ja oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat kyselyssä syksyllä Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla. Jos kunnan lukiokoulutus on siirtynyt kuntien yhdistymisellä syntyvälle kunnalle tai lukiokoulutus on siirtynyt järjestämisluvan muutoksella osaksi toisen kunnan tai kuntayhtymän lukiokoulutusta vuosien aikana, niin kunkin entisen lukiokoulutuksen järjestäjän tilastointipäivän tiedot ilmoitetaan edelleen erikseen. Opetushallitus lähettää yhdistyneelle lukiokoulutuksen järjestäjälle koontilistan, jossa kukin entinen lukiokoulutuksen järjestäjä näkyy omalla entisen koulutuksen järjestäjän kunnan mukaisesti nimetyllä rivillään. Kutakin riviä vastaa tallennuksessa yksi lomake. Lukion kaikki lomakkeet täytetään samalla saajatunnuksella tai samalla lukiokoulutusta koskevalla alatunnuksella. (RahA 1766/ mom) Opetushallitus/Valtionosuudet PL 380, Helsinki, puhelin , faksi , etunimi.sukunimi@oph.fi, Utbildningsstyrelsen/Statsandelar PB 380, Helsingfors, telefon , fax , fornamn.efternamn@oph.fi,
2 2 (8) Yhteystiedot (1 * ) Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista. Yhteystiedot kohta voidaan jättää täyttämättä, mikäli tiedot ovat samat kuin koulutuksen järjestäjää koskevat yhteystiedot. Rahoituksen perusteena olevat opiskelijamäärät Rahoituksen perusteena oleviin opiskelijamääriin ilmoitetaan lukion koko oppimäärää opiskelevat. Opiskelijamääriä laskettaessa opiskelija voidaan lukea opiskelijaksi enintään niin kauan kuin opiskelu voisi päätoimisesti suoritettuna kestää (RahA 1766/ , enintään 4 vuotta (LL 629/ )). Mikäli opiskelijalle hyväksiluetaan osaamisen tunnustamisen kautta aiempia lukio-opintoja, tulee lukio-opintojen kestoa laskettaessa huomioida myös opiskelijan hyväksiluetut lukio-opinnot. Jos opiskelija on aiemmin opiskellut lukiossa esimerkiksi yhden lukuvuoden, jona aikana hän on suorittanut normaalimäärän kursseja, jotka hänelle hyväksiluetaan hänen aloittaessaan uudestaan lukio-opinnot, niin silloin ko. opiskelijan voi ilmoittaa rahoituksen perusteena olevaksi opiskelijaksi vielä enintään kolmen vuoden ajan. Toinen mahdollisuus on laskea hyväksiluennan jälkeen jäävien suoritettavien lukion kurssien määrän suhde lukion koko oppimäärän kurssien määrään ja käyttäen laskennassa 4 vuoden maksimäärää. Tällöin esimerkiksi aikuisten opetussuunnitelman mukaan 36 kurssin suorittaminen, kun 8 kurssia on hyväksiluettu, toisi lukion opintojen maksimisuoritusajaksi rahoituksen näkökulmasta hyväksiluennan jälkeen 3,3 vuotta (laskukaava 36 x 4 : 44). Rahoituksen perusteena olevaan opiskelijamäärään voidaan lukea vähintään lukuvuoden ajan Suomessa lukiokoulutuksessa olevat vaihto-opiskelijat. Tilastointipäivänä ulkomailla olevia koulun vaihto-opiskelijoita, yksityisopiskelijoita tai maksullisena palvelutoimintana järjestettyyn koulutukseen osallistuvia opiskelijoita ei ilmoiteta opiskelijamääriin. Opiskelija, oppilas tai opiskelijan opiskeluoikeuden perusteella määräytyvät ammatillisen koulutuksen opiskelijavuodet voidaan lukea samanaikaisesti rahoituksen perusteena olevaksi suoritteeksi vain yhdessä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslaissa tarkoitetussa koulutuksessa (1705/ mom). Opiskelija, oppilas tai opiskelijavuodet luetaan tällöin rahoituksen perusteeksi siinä koulutuksessa, jonka suorittamisen opiskelija tai oppilas on aloittanut ensimmäisenä. Jos opiskelijan opiskeluoikeuden perusteella määräytyvät opiskelijavuodet opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 48 :n 4 momentin perusteella luetaan ammatillisen koulutuksen rahoituksen perusteeksi, niin opiskelijaa ei voida samana ajankohtana lukea tilastointipäivinä lukiokoulutuksen rahoituksen perusteeksi. (RahA 1766/ a 2 mom). Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön ulkomaan koululle myöntämän järjestämisluvan mukaisesti ulkomaan koulu voi ilmoittaa rahoituksen perusteena oleviin opiskelijoihin ainoastaan tilapäisesti ulkomailla asuvia Suomen kansalaisia. Ulkomailla asuminen katsotaan tilapäiseksi silloin, kun henkilöllä on väestötietojärjestelmän mukaan edelleen kotikunta Suomessa (201/ ). Lukiokoulutuksen opiskelijamäärät (2) Opiskelijamäärät ilmoitetaan tilanteen mukaan.
3 3 (8) Lukiokoulutuksessa olevat opiskelijat, nuorten oppimäärän mukaan opiskelevat (2.1) Kohdassa 2.1 ilmoitetaan nuorille tarkoitetun lukiokoulutuksen oppimäärän mukaan opiskelevien opiskelijoiden määrä. Kohdassa ei ilmoiteta koulutuksen järjestämisluvan mukaisesti sisäoppilaitoksessa koulutusta saavia opiskelijoita, jotka ilmoitetaan ainoastaan kohdassa 2.3. kohdasta 2.1 neljännen vuoden opiskelijat (2.1.1) Kohdasta 2.1 eritellään tähän ne opiskelijat, joiden lukio-opinnot ovat kestäneet tilastointipäivänä yli kolme vuotta. Lukio-opintojen kestoa laskettaessa tulee huomioida myös opiskelijalle osaamisen tunnustamisen kautta hyväksiluetut aiemmat lukio-opinnot. Tässä ilmoitetaan ainoastaan kohtaan 2.1. sisältyvät opiskelijat, jotka voidaan lukea rahoituksen perusteena oleviksi opiskelijoiksi. Rahoituksen perusteena olevia opiskelijamääriä laskettaessa opiskelija voidaan lukea opiskelijaksi enintään niin kauan kuin opiskelu voisi päätoimisesti suoritettuna kestää (RahA 1766/ , enintään 4 vuotta (LL 629/ )). Lukiokoulutuksessa olevat opiskelijat, aikuisten oppimäärän mukaan opiskelevat (2.2) Kohdassa 2.2 ilmoitetaan aikuisille tarkoitetun lukiokoulutuksen oppimäärän mukaan opiskelevien opiskelijoiden määrä. Mikäli lukiossa opiskellaan aikuisten oppimäärän mukaan, tulee kyseisellä lukiolla olla voimassa oleva aikuisten lukiokoulutuksen opetussuunnitelma. Kohdassa ei ilmoiteta koulutuksen järjestämisluvan mukaisesti sisäoppilaitoksessa koulutusta saavia opiskelijoita, jotka ilmoitetaan ainoastaan kohdassa 2.3. kohdasta 2.2 neljännen vuoden opiskelijat (2.2.1) Kohdasta 2.2 eritellään tähän ne opiskelijat, joiden lukio-opinnot ovat kestäneet tilastointipäivänä yli kolme vuotta. Lukio-opintojen kestoa laskettaessa tulee huomioida myös opiskelijalle osaamisen tunnustamisen kautta hyväksiluetut aiemmat lukio-opinnot. Tässä ilmoitetaan ainoastaan kohtaan 2.2. sisältyvät opiskelijat, jotka voidaan lukea rahoituksen perusteena oleviksi opiskelijoiksi. Rahoituksen perusteena olevia opiskelijamääriä laskettaessa opiskelija voidaan lukea opiskelijaksi enintään niin kauan kuin opiskelu voisi päätoimisesti suoritettuna kestää (RahA 1766/ , enintään 4 vuotta (LL 629/ )). Järjestämisluvan mukaiset sisäoppilaitosmuotoisen lukiokoulutuksen opiskelijat (2.3) Kohdassa 2.3 ilmoitetaan sisäoppilaistomuotoisen koulutuksen opiskelijoiden lukumäärä niiltä koulutuksen järjestäjiltä, joiden opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämään lukiokoulutuksen järjestämislupaan sisältyy koulutuksen järjestämismuotona sisäoppilaitosmuotoinen koulutus. Järjestämislupaan on kirjattu sisäoppilaitosmuotoisen koulutuksen kokonaisopiskelijamäärän enimmäismäärä, jota ei saa ylittää. Enimmäismäärä tarkoittaa sisäoppilaitosmuotoisesti järjestetyn lukiokoulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärää eikä sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevien opiskelijoiden määrää (ei kohdan 3.1 opiskelijamäärää).
4 4 (8) kohdasta 2.3 neljännen vuoden opiskelijat (2.3.1) Kohdasta 2.3. eritellään tähän ne opiskelijat, joiden lukio-opinnot ovat kestäneet tilastointipäivänä yli kolme vuotta. Lukio-opintojen kestoa laskettaessa tulee huomioida myös opiskelijalle osaamisen tunnustamisen kautta hyväksiluetut aiemmat lukio-opinnot. Tässä ilmoitetaan ainoastaan kohtaan 2.3. sisältyvät opiskelijat, jotka voidaan lukea rahoituksen perusteena oleviksi opiskelijoiksi. Rahoituksen perusteena olevia opiskelijamääriä laskettaessa opiskelija voidaan lukea opiskelijaksi enintään niin kauan kuin opiskelu voisi päätoimisesti suoritettuna kestää (RahA 1766/ , enintään 4 vuotta (LL 629/ )). Opiskelijoita yhteensä (kohdat ) (2.5) Lukiokoulutuksen yksikköhintaan vaikuttavat ja muut tekijät (3) Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) (3.1) Tässä ilmoitetaan ne opiskelijat, joille annetaan sisäoppilaitosmuotoiseen koulutukseen liittyvä maksuton asuminen ja ylimääräinen ruokailu. Opiskelijamäärät opetuskielen mukaan (3.2) kohdan 2.1. opiskelijat opetuskielen mukaan jaoteltuina (3.2.1.) Kohdan 2.1. opiskelijamäärä (nuorten oppimäärän mukaan opiskelevat) ilmoitetaan tässä opetuskielen mukaan jaoteltuina. kohdan 2.2 opiskelijat opetuskielen mukaan jaoteltuina (3.2.2.) Kohdan 2.2 opiskelijamäärä (aikuisten oppimäärän mukaan opiskelevat) ilmoitetaan tässä opetuskielen mukaan jaoteltuina. kohdan 2.3 opiskelijat opetuskielen mukaan jaoteltuina (3.2.3) Kohdan 2.3 opiskelijamäärä (sisäoppilaitosmuotoisen lukiokoulutuksen opiskelijat) ilmoitetaan tässä opetuskielen mukaan jaoteltuina. Lukiokoulutuksen kotikuntaa vailla olevat opiskelijat ja ahvenanmaalaiset opiskelijat (3.3) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoitukseen osallistuvat kunnat ja valtio yhdessä. Kunnan omarahoitusosuuden laskentaa varten tarvitaan opiskelijamäärätiedot niistä opiskelijoista, joilla ei ole kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa Suomessa tai joilla on kotikunta Ahvenanmaalla. (1705/ ) kohdan 2.1. opiskelijat vailla kotikuntaa tai kotikunta Ahvenanmaalla (3.3.1) Kohdassa 2.1. ilmoitetuista opiskelijoista (nuorten oppimäärän mukaan opiskelevat) niiden opiskelijoiden määrä, joilla ei ole kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettua kotikuntaa Suomessa. Seuraavassa lomakkeen kohdassa ilmoitetaan kohdassa 2.1. ilmoitetuista opiskelijoista niiden
5 5 (8) kohdan 2.2 opiskelijat vailla kotikuntaa tai kotikunta Ahvenanmaalla (3.3.2) Kohdassa 2.2 ilmoitetuista opiskelijoista (aikuisten oppimäärän mukaan opiskelevat) niiden opiskelijoiden määrä, joilla ei ole kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettua kotikuntaa Suomessa. Seuraavassa lomakkeen kohdassa ilmoitetaan kohdassa 2.2 ilmoitetuista opiskelijoista niiden kohdan 2.3 opiskelijat vailla kotikuntaa tai kotikunta Ahvenanmaalla (3.3.3) Kohdassa 2.3 ilmoitetuista opiskelijoista (sisäoppilaitosmuotoisen lukiokoulutuksen opiskelijat) niiden opiskelijoiden määrä, joilla ei ole kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettua kotikuntaa Suomessa. Seuraavassa lomakkeen kohdassa ilmoitetaan kohdassa 2.3 ilmoitetuista opiskelijoista niiden Aineopiskelijoiden aikuisille annettavan opetuksen tuntijaon mukaisesti suorittamien lukion pakollisten ja syventävien kurssien lukumäärät ajalta (4) Kohdassa 4 ilmoitetaan lukumäärätiedot kaikista aineopiskelijoiden suorittamista lukion pakollisista kursseista ja syventävinä opintoina tarjotuista valtakunnallisista kursseista, jotka on suoritettu aikuisille annettavan opetuksen tuntijaon mukaisesti. Aineopiskelijoita ovat opiskelijat, jotka eivät opiskele lukion koko oppimäärää, tai opiskelijat, jotka luetaan samanaikaisesti rahoituksen perusteena olevaksi suoritteeksi toisen oppilaitoksen tai koulutusmuodon oppilas-, opiskelija- tai opiskelijan opiskeluoikeuden perusteella määräytyvissä ammatillisen koulutuksen opiskelijavuositiedoissa. Kursseihin lasketaan edellisenä lukukautena hyväksytysti suoritetut kurssit sekä kurssin mukaiseen opetukseen osallistuneiden kurssit. Mikäli opiskelijalta sen sijaan puuttuu kurssiin kuuluva osa suorituksesta lukukauden loppuessa, niin hänen kurssiaan ei voida laskea mukaan ennen kuin hän on suorittanut kurssiin kuuluvan puuttuvan osan. Myöskään jo aiemmin toisessa koulutuksessa suoritettua kurssia, joka hyväksi luetaan opiskelijan suorituksiin, ei voida laskea mukaan ilmoitettavien kurssien määrään. Tietoihin laskettavien kurssien on oltava joko koulutuksen järjestäjän itse tuottamia kursseja tai koulutuksen järjestäjän ostamia kursseja. Rahoituksen määräytymisperusteisiin sisältyvien aineopiskelun kurssien lukumäärät yhteensä (4.1) Lukiokoulutuksen käyttökustannusten rahoituksen piiriin sisältyy myös yksittäistä oppiainetta tai yksittäisiä oppiaineita suorittavien opiskelijoiden kurssit. Kohdassa 4.1 ilmoitetaan rahoituksen määräytymisperusteisiin sisältyvien aineopiskelun kurssien lukumäärä yhteensä. Kohtaan eritellään kurssien määrä yhteensä niiltä opiskelijoilta, jotka eivät suorita lukion koko oppimäärää. Tässä ilmoitetaan aikuisille annettavan opetuksen tuntijaon mukaisesti suoritettujen kurssien määrä kaikilta muilta aineopiskelijoilta, paitsi niiltä opiskelijoilta, jotka ovat luettu tilastointipäivänä rahoituksen perusteena oleviksi suoritteiksi toisen oppilaitoksen tai koulutusmuodon oppilas-, opiskelija- tai opiskelijan opiskeluoikeuden perusteella määräytyvissä ammatillisen koulutuksen opiskelijavuositiedoissa (RahL 1705/ , RahA 1766/ a ).
6 6 (8) kohdasta 4.1 maahanmuuttajien kielikoulutuksena suorittamat kurssit (4.1.1) Kohdasta 4.1 eritellään tähän maahanmuuttajien kielikoulutuksena (suomi /ruotsi) suorittamien äidinkielen ja kirjallisuuden tai suomi /ruotsi toisena kielenä -kurssien lukumäärät. Työhallinnon ostamaa kielikoulutusta ei ilmoiteta tällä lomakkeella. Ei rahoitusperusteiset; toisessa oppilaitoksessa tai koulutuksessa tutkintoa suorittavien aineopiskelun kurssit lukiossa (4.2) Tässä ilmoitetaan aikuisille annettavan opetuksen tuntijaon mukaisesti suoritettujen kurssien lukumäärä yhteensä niiltä opiskelijoilta, jotka ovat luettu tilastointipäivänä rahoituksen perusteena oleviksi suoritteiksi toisen oppilaitoksen tai koulutusmuodon oppilas-, opiskelija- tai opiskelijan opiskeluoikeuden perusteella määräytyvissä ammatillisen koulutuksen opiskelijavuositiedoissa. Tässä kohdassa ilmoitettavat kurssit eivät kuulu aineopetuksen rahoituksen piiriin. Tässä ei ilmoiteta kahta tutkintoa suorittavien/suorittaneiden opiskelijoiden kursseja, mikäli opiskelijat ovat suorittaneet lukion kursseja nuorille tarkoitetun opetuksen tuntijaon mukaisesti (kurssien kesto keskimäärin 38 tuntia ja lukion koko oppimäärä sisältää vähintään 75 kurssia) (LA 810/ ). joista ammatillista perustutkintoa suorittavien, yo-tutkintoon tähtäävien opiskelijoiden lukiokurssit (4.2.1) Kohdasta 4.2 eritellään tähän ammatillista perustutkintoa ja yo-tutkintoa/lukion oppimäärää suorittavien opiskelijoiden kurssit lukiossa. Suoritetut kurssit yhteensä (kohdat ) (4.3) Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen opiskelijamäärät (5) Opiskelijamäärät ilmoitetaan tilanteen mukaan. Lukiokoulutukseen valmistava koulutus on tarkoitettu maahanmuuttajille ja vieraskielisille. Maahanmuuttajalla tarkoitetaan Suomeen muuttanutta henkilöä, joka oleskelee maassa muuta kuin matkailua tai siihen verrattavaa lyhytaikaista oleskelua varten myönnetyllä luvalla tai jonka oleskeluoikeus on rekisteröity taikka jolle on myönnetty ulkomaalaislain (301/2004) 161 :ssä tarkoitettu oleskelukortti. Vieraskielisellä tarkoitetaan henkilöä, jonka äidinkieli on väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennuspalveluista annetun lain (661/2009) tarkoittamassa väestötietojärjestelmässä muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Valmistavan koulutuksen laajuus on yksi lukuvuosi, jolloin sen laajuuden tulee olla vähintään 25 kurssia. Valmistavaa koulutusta voidaan järjestää sekä nuorille että aikuisille. Nuorille suunnatun opetuksen kesto on keskimäärin 38 tuntia kurssia kohden ja aikuisille opetuksen kesto on keskimäärin 28 tuntia kurssia kohden. Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen opiskelijamäärään ilmoitettavaa opiskelijaa ei voida lukea samana tilastointipäivänä rahoituksen perusteena olevaksi suoritteeksi muussa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslaissa tarkoitetussa koulutuksissa (1705/ mom).
7 7 (8) Opiskelijat, nuorten oppimäärän mukaan opiskelevat (5.1) Kohdassa 5.1 ilmoitetaan nuorille tarkoitetun valmistavan koulutuksen oppimäärän mukaan opiskelevien opiskelijoiden määrä. Kohdassa ei ilmoiteta lukiokoulutuksen järjestämisluvan mukaisesti sisäoppilaitoksessa koulutusta saavia opiskelijoita, jotka ilmoitetaan ainoastaan kohdassa 5.3. Opiskelijat, aikuisten oppimäärän mukaan opiskelevat (5.2) Kohdassa 5.2 ilmoitetaan aikuisille tarkoitetun valmistavan koulutuksen oppimäärän mukaan opiskelevien opiskelijoiden määrä. Tässä kohdassa ei ilmoiteta lukiokoulutuksen järjestämisluvan mukaisesti sisäoppilaitoksessa koulutusta saavia opiskelijoita, jotka ilmoitetaan ainoastaan kohdassa 5.3. Järjestämisluvan mukaiset sisäoppilaitoksen lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen opiskelijat (5.3) Kohdassa 5.3 ilmoitetaan sisäoppilaitosmuotoisen lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen opiskelijoiden lukumäärä niiltä koulutuksen järjestäjiltä, joiden opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämään lukiokoulutuksen järjestämislupaan sisältyy koulutuksen järjestämismuotona sisäoppilaitosmuotoinen koulutus. joista sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (5.3.1) Kohdasta 5.3 eritellään tähän ne valmistavan koulutuksen opiskelijat, joille annetaan sisäoppilaitosmuotoiseen koulutukseen liittyvä maksuton asuminen ja ylimääräinen ruokailu. Lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen kotikuntaa vailla olevat opiskelijat ja ahvenanmaalaiset opiskelijat (5.4) kohdan 5.1. opiskelijat vailla kotikuntaa tai kotikunta Ahvenanmaalla (5.4.1) Kohdassa 5.1 ilmoitetuista opiskelijoista niiden opiskelijoiden määrä, joilla ei ole kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettua kotikuntaa Suomessa. Seuraavassa lomakkeen kohdassa ilmoitetaan kohdassa 5.1. ilmoitetuista opiskelijoista niiden kohdan 5.2 opiskelijat vailla kotikuntaa tai kotikunta Ahvenanmaalla (5.4.2) Kohdassa 5.2 ilmoitetuista opiskelijoista niiden opiskelijoiden määrä, joilla ei ole kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettua kotikuntaa Suomessa. Seuraavassa lomakkeen kohdassa ilmoitetaan kohdassa 5.2 ilmoitetuista opiskelijoista niiden kohdan 5.3 opiskelijat vailla kotikuntaa tai kotikunta Ahvenanmaalla (5.4.3) Kohdassa 5.3 ilmoitetuista opiskelijoista niiden opiskelijoiden määrä, joilla ei ole kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettua kotikuntaa Suomessa. Seuraavassa lomakkeen kohdassa ilmoitetaan kohdassa 5.3 ilmoitetuista opiskelijoista niiden
8 8 (8) Tietojen korjaaminen tallennusajan päätyttyä Tallennusjärjestelmän sulkeuduttua tilastointipäivän tietoja korjataan tietojärjestelmään Valtionosuudet- yksikön toimesta. Korjattavat tiedot tulee ilmoittaa yliviivaamalla alkuperäinen tieto tilastointipäivän lomakkeella ja kirjoittamalla uusi tieto korjattavan tiedon viereen selkeästi. Huomioitava on myös korjauksen vaikutus lomakkeen eri kohtiin, joihin korjaus on tehtävä vastaavasti. Korjatut lomakkeet lähetetään skannattuina sähköpostin liitteenä Valtionosuudetyksikön sähköpostiosoitteeseen tai postitse osoitteeseen Opetushallitus, Valtionosuudet-yksikkö, PL 380, Helsinki. Ulkomaankoulun opiskelijaluettelo Ulkomaankoulun tulee ilmoittaa tarkemmat tiedot lukiokoulutuksen opiskelijoistaan erillisellä lomakkeella (Opiskelijaluettelo ), joka on tulostettavissa Opetushallituksen sivuilta osoitteesta Lomake palautetaan allekirjoitettuna ja skannattuna turvasähköpostina Opetushallitukselle. Näin opiskelijaluettelon sisältämät henkilötiedot pysyvät suojattuna. Lomakkeella ilmoitetaan tiedot rahoituksen perusteena olevista opiskelijoista. Rahoituksen perusteena oleviin opiskelijoihin voidaan ilmoittaa ulkomaankoulun järjestämisluvan mukaisesti tilapäisesti ulkomailla asuvia Suomen kansalaisia, joilla väestötietojärjestelmän mukaan on kotikunta Suomessa (201/ ). Rahoituksen perusteena olevat opiskelijat pyydetään erittelemään lukiokoulutuksen lomakkeen mukaisesti opiskelijoihin, jotka opiskelevat nuorille tarkoitetun lukiokoulutuksen oppimäärän mukaan (kohdasta 2.1), opiskelijoihin, jotka opiskelevat aikuisille tarkoitetun lukiokoulutuksen oppimäärän mukaan (kohdasta 2.2) ja niihin opiskelijoihin, joiden suorittamia kursseja on laskettu kohdassa 4.1 ilmoitettuun rahoituksen määräytymisperusteisiin sisältyvien aineopiskelun kurssien lukumäärään. Muista kuin rahoituksen perusteena olevista opiskelijoista ilmoitetaan koulutukseen osallistuvien henkilöiden lukumäärä. Muihin kuin rahoituksen perusteena oleviin opiskelijoihin lasketaan ne lukion koko oppimäärää suorittavat henkilöt, joita ei voida ilmoittaa joko järjestämisluvan perusteella tai opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain tai -asetuksen tai lukiolain perusteella rahoituksen perusteena oleviin opiskelijoihin. Opiskelijaluettelo-lomake tulee palauttaa Opetushallitukseen mennessä vastaamalla Opetushallituksen lähettämään sähköpostiin, joka lähetetään Turvapostina ulkomaankoulun ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Turvapostin vastaanottaja saa sähköpostiinsa linkin, jota klikkaamalla siirrytään selaimella https-suojattuun VYVI-turvapostipalveluun. Klikkaamalla Avaa viesti -linkkiä aukeaa viesti selaimeen. Viestiin voi turvallisesti vastata käyttämällä Vastaa- tai Vastaa kaikille -toimintoja. Lähetä edelleen -toimintoa ei käytetä. Turvapostin Viesti-kenttään voi kirjoittaa viestin ja Opiskelijaluettelo liitetään allekirjoitettuna ja skannattuna turvapostin liitetiedostoksi. Lopuksi valitaan Lähetä ja viesti lähtee takaisin alkuperäisen viestin lähettäjälle.
Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla.
TÄYTTÖOHJE 1 (8) Perustiedot 20.1.2018 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien
LUKIOKOULUTUS. TÄYTTÖOHJE 1 (11) Perustiedot
TÄYTTÖOHJE 1 (11) Perustiedot 20.1.2017 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien
Opiskelijamäärät ilmoitetaan 20.1.2016 tilanteen mukaan.
TÄYTTÖOHJE 1 (9) Perustiedot 20.1.2016 LUKIOKOULUTUS Yhteystiedot (1 * ) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien
Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla.
TÄYTTÖOHJE 1 (9) Perustiedot 20.9.2018 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien
3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista)
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2013 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön
Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla.
TÄYTTÖOHJE 1 (11) Perustiedot 20.9.2017 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien
Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne
OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2006 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön
3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista)
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2011 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön
Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta
OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2014 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön nimi Puhelinnumero
LUKIOKOULUTUS. Yhteystiedot (1 * ) TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot
TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot 20.9.2016 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien
LUKIOKOULUTUS. Tiedonkeruu 20.1.2015: TÄYTTÖOHJE 1 (9) Perustiedot 20.1.2015. Muutoksia perustietokyselyyn 20.9.2015 alkaen:
TÄYTTÖOHJE 1 (9) Perustiedot 20.1.2015 LUKIOKOULUTUS Muutoksia perustietokyselyyn 20.9.2015 alkaen: Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen (HE 310/2014) laiksi lukiolaissa, ammatillisesta peruskoulutuksesta
3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista)
OPETUSHALLITUS Rahoitus- ja kustannustietopalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2008 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero
Puhelinnumero. Telefax. Sähköpostiosoite
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2010 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön
LUKIOKOULUTUS. Yhteystiedot (1 * ) TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot 20.9.2015
TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot 20.9.2015 LUKIOKOULUTUS Yhteystiedot (1 * ) Tähän tiedonkeruuseen ei ole tullut muutoksia. Eduskunta hylkäsi 14.3.2015 hallituksen esityksen (HE 310/2014) lukiolaissa tarkoitetun
Puhelinnumero. Telefax. Sähköpostiosoite
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2011 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön
LUKIOKOULUTUS. TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot
TÄYTTÖOHJE 1 (10) Perustiedot 20.9.2014 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien
3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) suomi ruotsi muu
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2013 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön
3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) suomi ruotsi muu
OPETUSHALLITUS Rahoitus- ja kustannustietopalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2007 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero
3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) suomi ruotsi muu
OPETUSHALLITUS Rahoitus- ja kustannustietopalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2008 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero
Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne
OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2006 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön
Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne
OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2005 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön
4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet
4. LUKIOKOULUTUS 4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan lukiokoulutuksen
Kysely Yhteystiedot Kansalaisopisto Kansalaisopiston numero Yhteyshenkilön nimi. Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukainen koulutus
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Kansalaisopisto Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Kysely 2013 1. Yhteystiedot Kansalaisopisto Kansalaisopiston numero Yhteyshenkilön nimi Puhelinnumero
2.Perusopetuksen oppilasmäärät, alle 18-vuotiaat
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Perusopetus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2009 Oppilaitostyyppi Ulkomaankoulu Kansanopisto Aikuislukio/-linja Muu laitos Kansalaisopisto
2.Perusopetuksen oppilasmäärät, alle 18-vuotiaat
OPETUSHALLITUS Rahoitus- ja kustannustietopalvelut PERUSTIEDOT/Perusopetus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2008 Oppilaitostyyppi Ulkomaankoulu Kansanopisto Aikuislukio/-linja Muu laitos
Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne Oppilaitostyyppi Ulkomaankoulu Kansanopisto
OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Perusopetus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.9.2005 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Oppilaitostyyppi
Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.
TÄYTTÖOHJE 1 Perustiedot 20.9.2017 KANSANOPISTOT Yhteystiedot (1*) Lomakkeella kerätään vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) piiriin kuuluvan koulutuksen valtionosuusrahoituksen perusteena olevat
Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.
TÄYTTÖOHJE 1 Perustiedot 20.9.2016 KANSANOPISTOT Yhteystiedot (1*) Lomakkeella kerätään vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) piiriin kuuluvan koulutuksen valtionosuusrahoituksen perusteena olevat
Kysely Yhteystiedot Kansanopisto Kansanopiston numero Yhteyshenkilön nimi. Arvio Toteutuma 2008
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Kansanopisto Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Kysely 2009 1. Yhteystiedot Kansanopisto Kansanopiston numero Yhteyshenkilön nimi Puhelinnumero
Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.
TÄYTTÖOHJE 1 Perustiedot 20.9.2015 KANSANOPISTOT Lomakkeella kerätään vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) piiriin kuuluvan koulutuksen valtionosuusrahoituksen perusteena olevat opiskelijaviikkotiedot.
Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005
OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Ammattikorkeakoulu Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 1.Yhteystiedot Ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun numero Yhteyshenkilön
OPETUSHALLITUS Rahoitus- ja kustannustietopalvelut PERUSTIEDOT/Oppisopimuskoulutus
OPETUSHALLITUS Rahoitus- ja kustannustietopalvelut PERUSTIEDOT/Oppisopimus Käyttökustannusten valtionosuuksien laskenta Kysely 20.01.2009 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän
MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015
MÄÄRÄYS 18.5.2017 OPH-662-2017 Aikuisten lukiokoulutuksen järjestäjille Voimassaoloaika 18.5.2017 alkaen Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu Lukiolaki 629/1998, 10 2 ja 4 mom.
Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013
Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Miksi Vieraskielisiä on lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa ja kielitaitoon liittyvissä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 25
26.02.2014 Sivu 1 / 1 321/02.05.01/2014 25 Lukiokoulutuksen valmistavan koulutuksen toteuttaminen Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297 Riina
LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH
LUKIN VALMISTAVA KULUTUS Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 PH Tavoitteet Parantaa opetuskielen taitoja ja opiskelutaitoja. Antaa valmiuksia toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Ammatillinen lisäkoulutus Käyttökustannusten valtionosuuksien laskenta Kysely
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Ammatillinen lisäkoulutus Käyttökustannusten valtionosuuksien laskenta Kysely 20.09.2013 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Oppisopimuskoulutus
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Oppisopimus Käyttökustannusten valtionosuuksien laskenta Kysely 20.1.2012 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön
Hakemus v yksikköhinnan harkinnanvaraisesta korotuksesta lähetetään mennessä (rasti ruutuun)
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Ammatillinen lisä Käyttökustannusten valtionosuuksien laskenta Kysely 20.09.2009 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero
Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus
Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Väestötilastoja *Ulkomaiden kansalaisia 183 133 henkilöä eli 3,4 prosenttia väestöstä. *Suurimmat
3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432.
3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista
Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus
Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 4.3.2013 Opetushalllitus Miksi Vieraskielisiä on nuorten lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Oppisopimuskoulutus
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Oppisopimus Käyttökustannusten valtionosuuksien laskenta Kysely 20.9.2010 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön
PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä
OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.9.2016 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön
PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.9.2014
OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen perus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön nimi Osoite
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus PERUSTIEDOT/Oppisopimuskoulutus. 2.1 Ammatillinen peruskoulutus Oppisopimukset
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus PERUSTIEDOT/Oppisopimus Käyttökustannusten valtionosuuksien laskenta Kysely 20.9.2009 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön
3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista)
OPETUSHALLITUS Rahoitus- ja kustannustietopalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2009 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero
Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 5.3.2008 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007
OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN KYSELY 8/2008 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 5.3.2008 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007 Oppilaitosten
Opintotukilaki 5 a, 2 mom.
Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Lukio-opinnot ovat päätoimisia, jos niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia tai jos ne suoritetaan ammatillisen perustutkinnon yhteydessä aikuisille
Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi
Tiedotusvälineille 9.8.2010 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2010 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja
Lomakkeella II ilmoitetaan koulutusaloittain
TÄYTTÖOHJE 1(12) Perustiedot 20.9.2015 OPPISOPIMUSKOULUTUS Kuntien ja koulutuksen järjestäjien tulee ilmoittaa valtionosuuksien ja rahoituksen laskemista ja määräämistä varten tarvittavat tiedot syksyn
LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUKSET
TÄYTTÖOHJE 1(6) Perustiedot 20.9.2016 LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUKSET Vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 10 :n mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö vahvistaa vuosittain valtionosuuden laskemisen
PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä
OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen perus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön nimi Osoite
OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ
Tiedotusvälineille 3.8.2011 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja
LIITE 1 PÄÄTÖSMALLI Koulutuksen järjestäjän nimi. Lähiosoite (PL, jos on) Postinumero ja postitoimipaikka. pv.kk.xxxx.
LIITE 1 PÄÄTÖSMALLI 27.8.1998 Koulutuksen järjestäjän nimi Lähiosoite (PL, jos on) Postinumero ja postitoimipaikka pv.kk.xxxx xxx/430/xxxx KOULUTUKSENJÄRJESTÄMISLUPA. Opetusministeriö on ammatillisesta
PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä
OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.9.2016 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön
Suoritemääräarvion muutos kesken vuotta
Kirje OKM/54/592/2017 03.08.2017 Jakelussa mainituille Viite Asia Vuoden 2017 suoritearvioiden tarkistaminen koskien oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetusta ja perusopetukseen valmistavaa opetusta
Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta,
EV 92/998 vp - HE 50/998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 50/998 vp eräiden opetustointa koskevien
LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki
LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki 10.9.2012 Lukiolaki 1998/629 Lukiokoulutuksen järjestäminen (3 luku) Koulutuksen järjestäjät 3 Opetus- ja kulttuuriministeriö
LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUKSET
TÄYTTÖOHJE 1(6) Perustiedot 20.9.2015 LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUKSET Vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 10 :n mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö vahvistaa vuosittain valtionosuuden laskemisen
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Oppisopimuskoulutus
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Oppisopimuskoulutus Käyttökustannusten valtionosuuksien laskenta Kysely 20.1.2010 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero
Esi- ja perusopetuksen rahoituskysely 20.9.2010
1(7) Esi- ja perusopetuksen rahoituskysely 20.9.2010 Tiedonantajat Esi- ja perusopetuksen rahoituskyselyn täyttävät kaikki Manner-Suomen kunnat sekä esiopetukseen, perusopetukseen ja lisäopetukseen sekä
Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä
Tiedotusvälineille 3.8.2017 Aineistoa vapaasti käytettäväksi Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tässä tilastokoosteessa
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Ammatillinen lisäkoulutus Käyttökustannusten valtionosuuksien laskenta Kysely
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Ammatillinen lisäkoulutus Käyttökustannusten valtionosuuksien laskenta Kysely 20.09.2011 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän
LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE
[27.11.2017] LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE KOSKI-tietovarantoon tallennettavat tiedot Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien on siirrettävä tiedot Opetushallituksen KOSKI-tietovarantoon
Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:
Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017
Päätös OKM/29/531/2017 6.10.2017 Tanhuvaaran Säätiö sr MOINSALMENTIE 1042 57230 SAVONLINNA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/29/531/2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen
KOSKI-palvelu. Esitys 05/2018
KOSKI-palvelu Esitys 05/2018 KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 Opetushallitus 2 3 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja koulutuksen järjestäjillä on
Yht. PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä
PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.1.2017 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön nimi Irja Korhonen
Lukion yksikköhintarahoitus 2019
Finlands framgång skapas lokalt Lukion yksikköhintarahoitus 2019 10.1.2019 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto @KyostiVarri Lukiokoulutuksen opiskelijamäärät vuosina 2016 2019 (valtion talousarvio 2019) 2016
AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä
AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET Erja Vihervaara IOYn päivillä 9.11.2013 AIKUISLUKIORINTAMALLA TAPAHTUU Perusopetuksen ops-työ Oppivelvollisuusiän ylittäneiden maahanmuuttajien mahdollisuudet suorittaa peruskoulu
Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen
Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen
AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.
Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015
Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 215 Sivu 1/5 3.9.215 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 215 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen
4 Luonnontieteiden ala. 5 Tekniikan ja liikenteen. 6 Luonnonvara- ja ympäristöala
PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.1.2017 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön nimi Osoite
KOSKI-tietovarannon käyttöönotto TIETOJA OPETUSHENKILÖSTÖLLE. Olli Laaksonen
KOSKI-tietovarannon käyttöönotto 1.1.2018 TIETOJA OPETUSHENKILÖSTÖLLE Olli Laaksonen 12.12.2017 KOSKI-tietovarantoon tallennettavat tiedot Koulutuksen järjestäjien on siirrettävä tiedot Opetushallituksen
Opintosuoritus- ja tutkintotiedot kerätään valtakunnalliseen KOSKI-tietovarantoon
[Asiakirjan päiväys] TIEDOTE Perusopetuksen järjestäjät Lukiokoulutuksen järjestäjät Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Opintosuoritus- ja tutkintotiedot kerätään valtakunnalliseen KOSKI-tietovarantoon
Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009)
Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö
Uudistuva aikuisten perusopetus Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma Annika Bussman Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Teijo Koljonen Opetusneuvos Opetushallitus
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/20/531/2017, ja Korpisaaren Säätiö sr:n vastine
Päätös OKM/20/531/2017 6.10.2017 Korpisaaren Säätiö sr Opistontie 111 60800 ILMAJOKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/20/531/2017, ja Korpisaaren Säätiö sr:n vastine Asia Ammatillisten
Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014
Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 Sivu 1/5 9.1.214 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan
Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa
Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa Ohjeet ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan 1.1.2018 alkaen saaneille koulutuksen järjestäjille Koulutuksen hankinta
OPPILAITOSMUOTOINEN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS
TÄYTTÖOHJE 1(14) Perustiedot 20.1.2017 OPPILAITOSMUOTOINEN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS 1 Yleistä Kuntien ja koulutuksen järjestäjien tulee ilmoittaa valtionosuuksien ja rahoituksen laskemista ja määräämistä
PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala
OPETUSHALLITUS PERUSTIEDOT/Ammatillinen perus Rahoitus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön nimi Irja
Yhteiset tutkinnon osat
Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset
MAAHANMUUTTAJAT LUKIO- KOULUTUKSESSA
MAAHANMUUTTAJAT LUKIO- KOULUTUKSESSA Leena Nissilä Osaamisen ja sivistyksen asialla MAAHANMUUTTAJAT SUOMESSA Ulkomaan kansalaisia 121 739 2,3 % väestöstä Pakolaisia vastaanotettu vuodesta 1973 yht. 27
Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:
Lukioasetus 6.11.1998/810 Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla: 1 luku Opetus 1 Opetuksen määrä Opetusta eri oppiaineissa ja opinto-ohjausta
Päätös OKM/111/531/2017. Pohjois-Satakunnan Kansanopiston kannatusyhdistys r.y. PL KANKAANPÄÄ
Päätös OKM/111/531/2017 6.10.2017 Pohjois-Satakunnan Kansanopiston kannatusyhdistys r.y. PL 45 38700 KANKAANPÄÄ Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/111/531/2017, ja Pohjois- Satakunnan
3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet
3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/97/531/2017, ja Portaanpää ry:n vastine
Päätös OKM/97/531/2017 6.10.2017 Portaanpää ry PORTAANPÄÄNTIE 63 73100 LAPINLAHTI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/97/531/2017, ja Portaanpää ry:n vastine 9.8.2017 Asia Ammatillisten
Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat
Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat 19.11.2018 Maire Kolimaa SISÄLTÖ Terveydenhuoltolaki (1326/2010) Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta selkä lasten
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/100/531/2017
Päätös OKM/100/531/2017 6.10.2017 Kuopion Konservatorion kannatusyhdistys r.y. KUOPIONLAHDENKATU 23 C 70100 KUOPIO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/100/531/2017 Asia Ammatillisten
VALMA - säädösten valmistelu
VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-
Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016
Sivu 1/6 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/58/531/2017, ja Rovalan Setlementti ry:n vastine
Päätös OKM/58/531/2017 6.10.2017 Rovalan Setlementti ry JOKKATIE 26 96100 ROVANIEMI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/58/531/2017, ja Rovalan Setlementti ry:n vastine 11.8.2017
Asiakirjayhdistelmä 2014
30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:
Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen järjestäminen alueilla
Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen järjestäminen alueilla Luku-ja kirjoitustaidon koulutus siirtyi vuoden 2018 alusta Työ- ja elinkeinoministeriöstä Opetus-ja kulttuuriministeriöön TE-toimisto vastaa edelleen
LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUKSET
TÄYTTÖOHJE 1(7) Perustiedot 20.9.2014 LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUKSET Vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 10 :n mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö vahvistaa vuosittain valtionosuuden laskemisen