SIVISTYSTOIMEN TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SIVISTYSTOIMEN TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta SIVISTYSTOIMEN TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA SIVLTK 65 Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Kunnanhallitus on kokouksessaan asettaa lautakunnille talousarvion valmistelun raamitasoksi kuluvaa vuotta vastaavan tason toimintakatteelle, kuitenkin niin, että toimintakatteen tulee olla työehtosopimusten kautta tulevan lomarahaleikkausten verran parempi. Vuoden 2017 toiminnalliset tavoitteet tulosalueittain ovat erillisenä esityslistan liitteenä. Talousarvion käyttötalousosassa kiinnitetään erityistä huomiota tuloskorteissa määriteltyjen tavoitteiden ja niiden mitattavuuden esittämiseen sekä selvän yhteyden luomista kunnan strategiaan kunkin toimialan tuloskortin kautta.

2 Talouspalveluiden tuottaja CGI:llä on teknisistä ongelmia, jotka hankaloittavat kunnan talousarvion tekemistä mm. sivistystoimen talousarvion yhteen vetämistä ja esittämistä siinä muodossa kuin se on yleensä talousarviovalmisteluun tehty. CGI:tä on reklamoitu asiassa ja he korjaavat ohjelmistojaan. Toiminnallisten tavoitteiden liiteosan taulukoissa ei näin ollen ole oikeat euromäärät vuoden 2017 osalta. Esityslistan talousliitteenä on tällä hetkellä talousohjelmasta saatavissa olevat taloustiedot, sivistystoimen toimintatuotot, toimintakulut ja kaikki yhteensä. Talousarvion valmistelussa on lähtökohtana vuoden 2016 taso, euroa. Sivistystoimelle annettu talousarvioraami vuodelle 2017 on euroa. Liiteluonnoksen mukaan sivistystoimen talousarvion loppusumma on euroa. Keskeisimmät euromääriin vaikuttavat muutokset ovat: - saadut tulot, kotikuntakorvaukset, vähenevät euroa, - Starttipajatoiminta siirtyy perusturvalautakunnan alaisuuteen, - henkilöstökulut kasvavat euroa, johon vaikuttavat pääasiassa yhden luokanopettajan tarve Monninkylän koululle ja sosiaaliturvamaksujen nousu - palveluiden ostot nousevat sillä uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaan kunta järjestää alueellaan sijaitsevien oppilaitosten opiskelijoiden koulupsykologi- ja kuraattoripalvelut. Sivistystoimi tarvitsee euron talousarvion voidakseen järjestää palvelut voimassa olevien lakien, ohjeiden ja säädösten mukaisesti. Sivistyslautakunnan kokoukseen pyrimme tuomaan tarkennetun talousarvioehdotuksen vuodelle 2017 ja taloussuunnitelman vuosille Asiantuntijoina ovat läsnä vastuualueiden esimiehet sekä controller Kari Jahnsson. Päätösehdotus (sivistystoimenjohtaja): Sivistyslautakunta päättää hyväksyä talousarvioehdotuksen vuodelle 2017 ja taloussuunnitelman vuosille Päätös:

3 Asia jätettiin pöydälle tarkennuksia varten. Merkitään pöytäkirjaan, että Kari Jahnsson, Raija Penttinen, Jonna Soininen ja Risto Vänttinen olivat kokouksessa asiantuntijoina tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18:40-19:29. Täytäntöönpano: Kunnanhallitus, vt. kunnanjohtaja Lisätietoja: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen, puh ja controller Kari Jahnsson, puh tai SIVLTK 74 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen SIVISTYSLAUTAKUNNAN 2017 TALOUSARVIOTA KASVATTAVAT TEKIJÄT Esityslistan liitteenä on sivistystoimen vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Talousarviossa ja -suunnitelmassa esitetään toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, sekä niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Edelleen CGI:n ohjelmisto-ongelmista johtuen talousarvioluvut ovat talousarviossa sisällä vain toimintakatteeseen saakka. Siitä puuttuvat toimintakatteen jälkeiset erät, mm. poistot. Tehtyjen tarkistusten jälkeen sivistystoimen vuoden 2017 talousarvioehdotuksen toimintakatteen loppusumma on euroa. Kuluvan vuoden 2016 talousarvio on euroa. Vuodelle 2017 talousarvioraamiksi on annettu euroa, joka on euroa pienempi verrattuna vuoden 2016 talousarvioon. Vuoden 2017 talousarvioehdotus on euroa (1,96 %) suurempi kuin vuoden 2016 talousarvio. Vuoden 2017 talousarvioehdotus on vuodelle 2017 annettuun talousarvioraamiin nähden euroa suurempi eli 3, 93 %. Sivistystoimessa on vuodelle 2017 ainoana uutena muutoksena talousarvioon henkilöstölisäys, yhden uuden aloittavan luokanopettajan tehtävä Monninkylän koulun toiselle 1. luokalle oppilasmäärän kasvun vuoksi. Muita vuonna 2017 alkavia uusia toimintoja ei sivistystoimesa ole. Vuoden 2017 talousarvioehdotus pohjautuu vuoden 2016 talousarvioon.

4 Talousarviota laadittaessa tulee ottaa huomioon, että koulun työaika on lukuvuosi kun talousarviovuosi on kalenterivuosi, jolloin lukuvuoden määrärahat jakautuvat kahdelle eri budjettikaudelle. Yhden opettajan palkkakustannukset sosiaaliturvakuluineen arvioidaan olevan noin euroa/vuosi. Vuoden 2017 talousarviossa ilmenee ns. täysimääräisenä ne kulut, joita kasvava oppilasmäärän aiheuttaa: kaksi luokanopettajaa, yksi pienryhmä, yksi uusi 7 luokan ryhmä ja yksi uusi luokanopettaja. Lisäksi valtion rahoitus, kotikuntakorvaukset vähenevät rajusti. Sivistyslautakunta antoi kokouksessa sivistystoimelle tehtäväksi määritellä, mitkä tekijät aiheuttavat talousarvion kasvun ja mitä ne merkitsevät euromäärinä. Lisäksi tulee selvittää, ovatko nämä palvelut lakisääteistä toimintaa. Seuraavassa kuvataan ne tekijät, jotka kasvattavat vuoden 2017 talousarvioehdotuksen toimintakatetta 3,39 % suuremmaksi kuin raami ja 1,92 % suuremmaksi kuin kuluvan vuoden 2016 talousarvio. Vuoden 2016 talousarviosta puuttuivat kokonaan seuraavat lakisääteisten palveluiden menoerät: koulukuraattoripalvelun ostaminen toiselle asteelle (lukio ja Amisto, ) ja kuvataidekoulun avustusmaksu (taiteen perusopetus ). Nämä on lisätty vuoden 2017 talousarvioon. Vuoden 2016 talousarviosta puuttuivat lisäksi seuraavassa esitetyt lakisääteiseen koulutoimintaan liittyvät henkilöstökustannukset, jotka on lisätty vuoden 2017 talousarvioon. Monninkylän ja Kirkonkylän koulujen henkilöstökustannusten nousua selittää lakisääteisen perusopetuksen oppilasmäärien kasvu (kaksi rinnakkaista opetusryhmää , uusi pienryhmä , yksi uusi koulutulokasryhmä ): Kirkonkylän koulu, ( euroa) Kirkonkylän koulussa aloittaneen luokanopettajan kustannusvaikutukset vuodelle 2017: Kirkonkylän kouluun palkattiin lukuvuodeksi yksi luokanopettaja 1 luokalle, jonka palkkakustannuksista 5 kuukauden osuus ( ) on sisällä 2016 talousarviossa, joka on vuoden 2017 talousarvion pohjana. Näin ollen vuoden 2017 talousarvioon on lisätty 7 kuukauden palkkakustannukset ( ). Tämä opettaja jatkaa opetusryhmänsä kanssa 2 luokalle. Kirkonkylän koulun budjettinousu euroa selittyy tällä. Monninkylän koulu, (yhteensä euroa)

5 Monninkylän koulussa aloittaneen luokanopettajan kustannusvaikutukset vuodelle 2017: Monninkylän kouluun palkattiin lukuvuodeksi yksi luokanopettaja 1 luokalle, jonka palkkakustannuksista 5 kuukauden osuus ( ) on sisällä 2016 talousarviossa, joka on vuoden 2017 talousarvion pohjana. Näin ollen vuoden 2017 talousarvioon on lisätty 7 kuukauden palkkakustannukset ( ). Tämä opettaja jatkaa opetusryhmänsä kanssa 2 luokalle. Monninkylän koulussa aloittavan uuden luokanopettajan kustannusvaikutukset vuodelle 2017: Monninkylän kouluun tarvitaan koulutulokkaiden suuren määrän vuoksi lukuvuoden alusta yksi uusi luokanopettaja, jonka palkkakustannukset 5 kuukauden osalta on lisätty vuoden 2017 talousarvioon ( ). Uusi pienryhmä Monninkylän kouluun kustannusvaikutukset vuodelle 2017: Sivistyslautakunta on kokouksessaan todennut: Tämän vuoden talousarviossa ei ole voitu ennakoida oppilasmäärän kasvua ja sitä kautta yhden pienryhmän lisätarvetta Monninkylän koululle. Lisäys tarkoittaa yhden opettajan palkkakustannuksia eli noin euroa vuodessa. Tätä kustannusta ei ole voitu ottaa huomioon 2016 talousarviossa, joten vuoden 2017 talousarvioon on lisätty yhden opettajan palkkasumma ( ). Monninkylän koulun budjettinoususta euroa selittyy edellä esitetyistä oppilasmäärien kasvusta johtuvista henkilöstölisäyksistä ja lisäksi nousuun vaikuttavat mm. nousseet sairaus- ja äitiyslomansijaisten kulut, erilliskorvaukset ja Kuel-maksut. Monninkylän koulu budjettinousu euroa selittyy edellä esitetyillä syillä. Seuraavassa taulukossa on vielä yhteenveto pääasiallisista vuoden 2017 talousarvioehdotuksen toimintakatetta euron (3,93 %:n nousu) verran kasvattavista tekijöistä: Lakisääteinen toiminta Kustannus euroa Kuraattoripalvelut Kuvataidekoulu Kirkonkylän koulu Monninkylän koulu Kotikuntakorvausten menetys, perusopetus Yhteensä

6 Talousarvioehdotukseen vuodelle 2017 nousua aiheuttavat tekijät liittyvät kunnan lakisääteisiin tehtäviin pääasiassa perusopetukseen. Sivistystoimen tulosalueet ovat laatineet vuoden 2017 talousarvion noudattaen tiukkaa talouskuria. Tulosalueet ovat vielä tarkistaneet talousarvioesityksiään mutta tulosalueilta ei ole enää mahdollista löytää säästöjä. Talousarvioehdotuksessa esitetyn euron määrärahan sivistystoimi tarvitsee järjestääkseen palvelut voimassa olevien lakien, säännösten ja ohjeiden mukaisesti. Asiantuntijoina kokouksessa ovat läsnä vastuualueiden esimiehet sekä controller Kari Jahnsson. Päätösehdotus (sivistystoimenjohtaja): Sivistyslautakunta päättää hyväksyä talousarvioehdotuksen vuodelle 2017 ja taloussuunnitelman vuosille Päätös: Sivistyslautakunta hyväksyi talousarvioehdotuksen vuodelle 2017 ja taloussuunnitelman vuosille Lisäksi keskustelun kuluessa Hanna Simola teki seuraavan muutosesityksen: Askolan kunnan nuorisotyön resurssit ovat jääneet ajan jalkoihin. Nuorisosihteerin toimiala on laaja ja työtehtäviin kuuluu myös perusnuorisotyö hallinnollisten tehtävien ohessa. Tämä ymmärrettävästi vähentää todellisia mahdollisuuksia kehittää ja ylläpitää nykyaikaista nuorisotyötä. Kuntaan tarvitaan kokoaikainen nuorisotyöntekijä takaamaan tasokkaan ja tarkoituksenmukaisen nuorisotyön Askolan kunnassa. Nuorisotyön tulee ulottua nuorisotilatyöskentelystä nuorten arkeen, kouluissa ja vapaa-ajalla. Täten esitän, että Askolan kuntaan palkataan vuoden 2017 aikana kokoaikainen nuorisotyöntekijä, ja vuoden 2017 budjettiin varataan henkilön palkkausta ja nuorisotyön kehittämistä varten toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Saga Simelius-Nieminen, Tommi Kärkkäinen ja Anne Berg kannattivat Hanna Simolan tekemää muutosesitystä. Koska oli tehty sivistystoimenjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, suoritettiin äänestys.

7 Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi äänestystä siten, että ne, jotka kannattavat sivistystoimenjohtajan päätösehdotusta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Hanna Simolan muutosehdotusta äänestävät "EI". Sivistystoimenjohtajan esitystä kannatti 1 (Pasi Aaltonen) ja Hanna Simolan esitystä 5 (Anne Berg, Hanna Simola, Tommi Kärkkäinen, Saga Simelius-Nieminen ja Jouni Vilkki). Puheenjohtaja totesi, että Hanna Simolan esitys lisätään talousarvioehdotukseen vuodelle 2017 ja taloussuunnitelmaan vuosille Täytäntöönpano: Kunnanhallitus, vt. kunnanjohtaja, controller Kari Jahnsson. Lisätietoja: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen, puh ja controller Kari Jahnsson, puh tai etunimi.sukunimi@askola.fi. Merkitään pöytäkirjaan, että tämän pykälän aikana pidettiin tekninen tauko klo 19:27-19:34. Tämän pyälän aikana kokouksesta poistui Jari Vettenranta klo 19:15 ja Anja Leino klo 19:27. SIVLTK 80 Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen, puh Kunnanhallitus päätti kokouksessa palauttaa talousarviot lautakuntien uudelleen käsittelyyn. Sivistyslautakunnan raamin ylitys kunnanhallituksen kokouksessa olleessa esityksessä oli euroa. Kunnanjohtajan mukaan kunnanhallitus edellytti, että raamin ylitys tulisi puolittaa. Sivistystoimi on käynyt talousarvioehdotuksen useaan kertaan läpi. Sivistyslautakunnan alaisesta toiminnasta seuraavat toiminnat eivät ole lakisääteisiä: - lasten kotihoidontuen kuntalisä - maauimala - koululaisten iltapäivätoiminta (valtionosuus) - etsivä nuorisotyö (hankeraha) - musiikkiopistotoiminta - yhteisöjen avustukset - ulkoliikuntapaikat Toiminnan kannalta riskillä voi seuraavista toiminnoista leikata: - varhaiskasvatus, asiakasmaksut,

8 - varhaiskasvatus, kotihoidon tuki, koulukuljetus perusopetus, määräaikaisten palkat, liikuntatoimi, maauimalan kesän 2017 käyttö sivistyslautakunnan talousarvioon lisäämä nuorisotyöntekijä Yhteensä: Vuoden 2017 talousarvion loppusumma on näillä leikkauksilla euroa. Päätösehdotus (sivistystoimenjohtaja): Sivistyslautakunta päättää hyväksyä muutetun talousarvion vuodelle 2017 ja taloussuunnitelman vuosille Päätös: Keskustelun kuluessa pidettiin tekninen tauko klo 19:56-20:10. Taija Nissilä poistui klo 19:56. Keskustelun kuluessa Jouni Vilkki teki seuraavan muutosesityksen: "Sivistyslautakunta päättää hyväksyä muutetun talousarvioesityksen niin, että säästöjä hyväksytään - varhaiskasvatus, asiakasmaksut, varhaiskasvatus, kotihoidon tuki, koulukuljetus perusopetus, määräaikaisten palkat, ja talousarvioon 2017 jätetään maauimala ja nuorisotyöntekijä palkataan alkaen toistaiseksi, johon varataan määräraha. Jäljelle jäävä euron säästötavoite etsitään sivistystoimen sisältä." Saga Simelius-Nieminen kannatti Jouni Vilkin tekemää muutosesitystä. Keskustelun kuluessa Pasi Aaltonen teki seuraavan muutosesityksen: "Sivistyslautakunta päättää hyväksyä muutetun talousarvioesityksen niin, että säästöjä hyväksytään - varhaiskasvatus, asiakasmaksut, varhaiskasvatus, kotihoidon tuki, koulukuljetus perusopetus, määräaikaisten palkat, ja talousarvioon 2017 jätetään maauimala ja nuorisotyöntekijä palkataan määräajaksi , johon varataan määräraha.

9 Määräajan jälkeen tarve tulee arvioida uudelleen. Jäljelle jäävä euron säästötavoite etsitään sivistystoimen sisältä. Nuorisotyöntekijän palkaamisen edellytyksenä on, että sivistystoimi saavuttaa kunnanhallituksen sille asettaman raamin." Juho Nirvi kannatti Pasi Aaltosen tekemää muutosesitystä. Koska oli tehty kaksi kappaletta sivistystoimenjohtajan päätösehdotuksesta poikkeavaa kannatettua esitystä, suoritettiin äänestykset. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi äänestystä siten, että ne, jotka kannattavat Jouni Vilkin päätösehdotusta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Pasi Aaltosen muutosehdotusta äänestävät "EI". Jouni Vilkin esitystä kannatti 4 (Hanna Simola, Saga Simelius-Nieminen, Tommi Kärkkäinen, Jouni Vilkki) ja Pasi Aaltosen esitystä 2 (Juho Nirvi, Pasi Aaltonen). Anja Leino äänesti tyhjää. Näin ollen puheenjohtaja totesi, että Jouni Vilkin esitys tuli sivistystoimenjohtajan päätösehdotuksen vastaehdotukseksi. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi äänestystä siten, että ne, jotka kannattavat sivistystoimenjohtajan päätösehdotusta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Jouni Vilkin muutosehdotusta äänestävät "EI". Sivistystoimenjohtajan esitystä kannatti 0 ja Jouni Vilkin esitystä 6 (Pasi Aaltonen, Juho Nirvi, Hanna Simola, Saga Simelius-Nieminen, Tommi Kärkkäinen ja Jouni Vilkki). Anja Leino äänesti tyhjää. Näin ollen puheenjohtaja totesi, että Jouni Vilkin esitys tuli sivistyslautakunnan päätökseksi. Merkitään pöytäkirjaan, että teknisenä korjauksena tehtiin valtuustotason talousarviokirjan tuloskorttiin osaaminen ja uudistuminen riville seuraava lisäys: Määräaikaiset opettajat palkataan koko lukuvuodeksi. Merkitään pöytäkirjaan, että varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen klo 18:29-19:27, kirjastonjohtaja Raija Penttinen 18:29-19:27, nuorisosihteeri Risto Vänttinen klo 18:29-19:56 ja controller Kari Jahnsson klo 18:29-19:56 olivat kokouksessa asiantuntijoina tämän pykälän käsittelyn aikana. Juho Nirvi poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo Täytäntöönpano: Kunnanhallitus, vt. kunnanjohtaja, controller Kari Jahnsson.

SIVISTYSTOIMEN TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen

SIVISTYSTOIMEN TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen Sivistyslautakunta 65 27.09.2016 Sivistyslautakunta 74 05.10.2016 SIVISTYSTOIMEN TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 SIVLTK 65 Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen Kuntalain

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 128 Sivistyslautakunta 05.10.2016 AIKA 17:30-19:51 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 73 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 130 74 SIVISTYSTOIMEN TALOUSARVIO

Lisätiedot

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT Sivistyslautakunta 75 26.09.2017 Sivistyslautakunta 82 09.10.2017 Sivistyslautakunta 4 30.10.2017 4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 JA INVESTOINNIT SIVLTK 75 Valmistelija:

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 141 Sivistyslautakunta 25.10.2016 AIKA 17:30-21:12 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 77 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 143 78 ASKOLAN, MYRSKYLÄN JA

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2017 134 Sivistyslautakunta 09.10.2017 AIKA 17:00-20:20 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 81 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 136 82 SIVISTYSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 80 04.12.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 144 Sivistyslautakunta 30.10.2017 AIKA 17:30-20:55 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 84 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 146 85 SIVISTYSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 Sivistyslautakunta AIKA 26.09.2017 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 Kunnanvaltuusto 61 16.11.2016 Kunnanhallitus 259 21.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 Kunnanvaltuusto 61 16.11.2016 Kunnanhallitus 259 21.11.2016 Kunnanvaltuusto 71 19.12.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 120 Sivistyslautakunta 26.09.2017 AIKA 17:00-20:45 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 73 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 123 74 KOULUJEN VUOSISUUNNITELMAT

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1

Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1 Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1 uusto Aika 14.01.2019 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, valtuuston istuntosali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2018 1

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2018 1 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2018 1 Sivistyslautakunta 09.10.2018 AIKA 17:30-20:55 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 100 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 101 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 Kunnanvaltuusto AIKA 07.12.2017 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 2 TOTEAMINEN 2 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen:

Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen: Kunnanhallitus 210 21.11.2016 Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 418/200/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 210 Kuntalain 110 talousarviosta on

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 10 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 10 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 15 Sivistyslautakunta 07.03.2017 AIKA 17:30-20:34 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 10 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 17 11 TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

Täytäntöönpano: työryhmä

Täytäntöönpano: työryhmä Kunnanhallitus 21 01.02.2017 Kunnanhallitus 68 15.03.2017 Kunnanhallitus 115 10.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 22.05.2017 HALLINTOSÄÄNTÖ 1.6.2017 ALKAEN KHALL 21 Valmistelija: kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely Kunnanhallitus 309 11.12.2017 Kunnanhallitus 14 22.01.2018 Kunnanvaltuusto 9 29.01.2018 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelman käsittely Khall 11.12.2017 309 Vs. taloussihteeri

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN Kunnanhallitus 146 30.06.2015 Kunnanvaltuusto 31 20.08.2015 KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN KHALL 146 Valmistelija: kunnanhallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on 3.7.2017 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA Kunnanhallitus 169 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 43 14.06.2017 KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA KHALL 169 Valmistelija: : hallintojohtaja Esityslistan

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 3 2 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 3 2 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3. ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Sivistyslautakunta 07.02.2017 AIKA 17:30-19:59 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 3 2 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 157 Kunnanvaltuusto 19.12.2016 AIKA 18:00-19:31 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 160 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 Kunnanvaltuusto AIKA 15.11.2017 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 2 TOTEAMINEN 2 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 2/2019 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 2/2019 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 2/2019 1 Henkilöstöjaosto AIKA 24.01.2019 klo 16:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 2 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro

Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro Sivistyslautakunta 61 02.09.2014 Sivistyslautakunta 80 25.11.2014 Sivistyslautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 37 04.02.2015 Sivistyslautakunta 13 10.03.2015 Kunnanhallitus 68 18.03.2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 128 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 24.11.2014 Talousarviopäällikkö Pirjo

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 6/2018 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 6/2018 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 6/2018 1 Kunnanvaltuusto AIKA 04.12.2018 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 2 TOTEAMINEN 2 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS LUKIEN

7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS LUKIEN Kunnanhallitus 113 10.05.2017 Kunnanhallitus 135 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 42 14.06.2017 Kunnanhallitus 7 30.08.2017 7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS 1.6.2017 LUKIEN KHALL 113

Lisätiedot

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 13/2006 KOKOUSAIKA Perjantaina 10.11.2006 kello 9.00-10.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille Kunnanhallitus 203 05.09.2016 Kunnanhallitus 290 28.11.2016 Kunnanhallitus 302 12.12.2016 Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille 2016-2017 Khall 05.09.2016 203 Uusi

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013 -3, KH 25.11.2013 14:00 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 25.11.2013 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse Esityslista 22/2013 -2, KH 25.11.2013 14:00 Kokousaika Maanantai

Lisätiedot

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon LIITE 1 Tarkastuslautakunta 8.11.2016 56 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kuntayhtymähallitus 13.10.2016 103 Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon 103 Hallituksen

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 352 18112013 Kaupunginhallitus 363 25112013 Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2014-2016 KHAL 352 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen antaja: vt

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 68 Sivistyslautakunta 23.05.2017 AIKA 17:30-20:03 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 42 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 71 43 NUORISO- LIIKUNTA- JA

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 5/2019 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 5/2019 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 5/2019 1 Sivistyslautakunta AIKA 14.05.2019 klo 17:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5119/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5119/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 188 20.11.2017 Kaupunginhallitus 201 27.11.2017 76 Asianro 5119/02.02.00/2017 Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2021 Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (7) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 Tekninen lautakunta AIKA 24.10.2017 klo 17:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Lisätalousarvio 2017 1072/12/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK Anianpellon koulussa oli varauduttu kahteen yleisopetuksen luokkaan sekä yhteen pienryhmään.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3582/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3582/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/2016 1 (1) 323 Asianro 3582/02.02.00/2016 Vuoden 2017 talousarvio sekä vuosien 2017-2020 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman uudelleen käsittely

Teknisen lautakunnan vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman uudelleen käsittely Kunnanhallitus 270 21.11.2018 Tekninen lautakunta 49 28.11.2018 Teknisen lautakunnan vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelman uudelleen käsittely Khall 21.11.2018 270 Taloussihteeri

Lisätiedot

Hannikainen Marja. Muut Janhunen Heli pöytäkirjan pitäjä

Hannikainen Marja. Muut Janhunen Heli pöytäkirjan pitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 9/2018 75 Tarkastuslautakunta 19.09.2018 Aika 19.09.2018 klo 17:00-19:40 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, kunnanhallituksen huone Pasila Olli Hannikainen Marja Nikula Juha Nurmi Yrjö

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 7/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 7/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 7/2017 87 Kokousaika 11.12.2017 kello 18.00 18.28 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 7/

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 7/ KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 7/2017 109 KOKOUSAIKA Maanantai 11.12.2017 kello 12.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kirjasto, Koulutie 1,

Lisätiedot

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille 2013-2014 laadinnan lähtökohdat Loviisan kaupungin talousnäkymät. Huhtikuun toteumatietojen perusteella tilikaudelle 2011 ennustetaan noin 0,9

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 1

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 1 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 1 Sivistyslautakunta 11.09.2018 AIKA 17:30-22:06 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 79 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 80 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 20. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 20. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 20. Kunnanhallitus Kokousaika Tiistai 29.11.2016 klo 10.00-14.20 (jatkokokous 21.11. kokoukselle) Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo

Lisätiedot

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla. Kunnanhallitus 245 04.12.2017 Kunnanhallitus 250 11.12.2017 Kunnanvaltuusto 108 18.12.2017 Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Kh 04.12.2017 245 valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 23.04.2014 LASTEN KOTIHOIDON

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 28.10.2011 Kokousaika Torstai 3.11.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2019 taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Kunnanhallitus on kokouksessaan antanut talousarvion 2016 laadintaohjeet. Ohjeen mukaan

Kunnanhallitus on kokouksessaan antanut talousarvion 2016 laadintaohjeet. Ohjeen mukaan Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) 55 Sivistyslautakunnan talousarvio vuodelle 2016 MjuDno-2015-1252 Valmistelija / lisätiedot: Suvi Pirnes-Toivanen suvi.pirnes-toivanen@mantyharju.fi Liitteet 1

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen Kunnanhallitus 197 19.11.2018 Valtuusto 36 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelmien hyväksyminen 558/02.02.00/2018 Kunnanhallitus 19.11.2018 197 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet

Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet Kunnanhallitus 201 07.09.2015 Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet Khall 07.09.2015 201 Uusi Kuntalaki VI Osa Talous 13 luku

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 Sivistyslautakunta AIKA 05.09.2017 klo 17:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 8/2012 Aika: Torstai 11.10.2012 klo. 19.00-20,45 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Iiris-Maija

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro

Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro Sivistyslautakunta 61 02.09.2014 Sivistyslautakunta 80 25.11.2014 Sivistyslautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 37 04.02.2015 Sivistyslautakunta 13 10.03.2015 Kunnanhallitus 68 18.03.2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KUHMOISTEN KUNTA 8.9.2014 1 Lautakunnat Hallintokunnat VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talousarvioesityksen laadinnan perusteet Kuntalain 65 :n mukaan

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 19

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 19 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 19 Sivistyslautakunta 10.03.2015 AIKA 17:30-21:12 PAIKKA ASKOLAN KUNNANTALO KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 10 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 21 11 TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kunnanhallitus 219 16.09.2013 Kunnanhallitus 253 28.10.2013 Kunnanhallitus 268 25.11.2013 Kunnanhallitus 282 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 72 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 79.0.0 Kunnanhallitus 0 0.0.0 Perusturvalautakunta 8.0.0 Vuoden 0 talousarvion ja vuosien 07-08 taloussuunnitelman laadintakehys (kv) 8/0.0.00/0 Kunnanhallitus.0.0 79 Kuntalain (8, ) mukaan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kuntalain ja eräiden siihen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA

VUODEN 2017 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA Kunnanhallitus 216 07.11.2016 Kunnanhallitus 236 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 65 14.12.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVIO JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMA Khall 07.11.2016 216 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 128 20.06.2016 Kunnanhallitus 211 14.11.2016 Kunnanhallitus 225 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 43 13.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 747/02.01.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä. Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 08/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4559/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 08/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4559/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 08/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 310 5.11.2018 Kaupunginhallitus 316 12.11.2018 99 Asianro 4559/02.02.00/2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2022 Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Kunnanhallitus 286 19.11.2013 Kunnanhallitus 299 03.12.2013 Kunnanhallitus 314 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma KHALL 286 Kunnanjohtaja Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4 Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tukipalvelulautakunta, 15, 11.08.2015 Tukipalvelulautakunta, 23, 29.10.2015 23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta MjuDno-2015-671 Tukipalvelulautakunta,

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 Koulutuslautakunta Aika 02.05.2017 klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 27 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot