Tilinpäätös 2015 Mäntyharjun kunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilinpäätös 2015 Mäntyharjun kunta"

Transkriptio

1 Tilinpäätös 2015 Mäntyharjun kunta

2 2 Sisältö TOIMINTAKERTOMUS OLENNAISET TAPAHTUMAT TALOUDESSA JA TOIMINNASSA KUNNANJOHTAJAN KATSAUS KUNNAN HALLINTO YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS OLENNAISET MUUTOKSET KUNNAN TALOUDESSA JA TOIMINNASSA ARVIO TODENNÄKÖISESTÄ TULEVASTA KEHITYKSESTÄ KUNNAN HENKILÖSTÖ ARVIO MERKITTÄVIMMISTÄ RISKEISTÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ YMPÄRISTÖTEKIJÄT SELONTEKO KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN JA TOIMINNAN RAHOITUS RAHOITUSASEMA KOKONAISTULOT- JA MENOT KUNTAKONSERNIN TOIMINTA JA OHJAUS KONSERNIN TOIMINNAN OHJAUS OLENNAISET KONSERNIA KOSKEVAT TAPAHTUMAT ARVIO KONSERNIN TODENNÄKÖISESTÄ TULEVASTA KEHITYKSESTÄ SELONTEKO KONSERNIVALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ KESKEISET LIITETIEDOT TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELY JA TALOUDEN TASAPAINOTTAMIS-TOIMENP TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELY TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET TALOUSARVION TOTEUTUMINEN KÄYTTÖTALOUSOSA KESKUSVAALILAUTAKUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KUNNANVALTUUSTO KUNNANHALLITUS LTK YMPÄRISTÖPALVELUT ELINKEINOTOIMI TUKIPALVELULAUTAKUNTA Tukipalveluiden hallinto Tietohallintopalvelut Toimistopalvelut Ruokapalvelut Siivouspalvelut Keskusvarasto (nettobudjetoitu yksikkö) Kiinteistöpalvelut SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivistyslautakunnan hallinto Varhaiskasvatus Perusopetus Toisen asteen koulutus Vapaa sivistystyö Taiteen perusopetus Vapaa-aikapalvelut Nuorisotyö Liikuntapalvelut Kulttuuri- ja kirjastopalvelut... 42

3 3 Kulttuuripalvelut Elokuvateatteri Kino Kulttuuripalvelut Kirjastopalvelut PERUSTURVALAUTAKUNTA PERUSTURVAN HALLINTO ERIKOISSAIRAANHOITO VASTAANOTTO- JA SAIRAALAPALVELUT VASTAANOTTOPALVELUT Perhepalvelut Vastaanotto Kuntoutus 53 Mielenterveys- ja päihdepalvelut Toimistopalvelut Sairaalapalvelut Terveyskeskuksen sairaala Suun terveydenhuolto HYVINVOINTIPALVELUT Asumispalvelut Kotiin tuotettavat palvelut Osto- ja tukipalvelut Palveluohjaus Vammaispalvelut Lastensuojelu ja perhetyö Päihdehuolto Toimeentuloturva Pakolaisten vastaanottopalvelut TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Yhdyskuntasuunnittelu Kuntatekniikka Teknisten palveluiden sisäiset palvelut PELASTUSTOIMI VESIHUOLTOLAITOS MAA- JA METSÄTILAT RAKENNUSLAUTAKUNTA TIELAUTAKUNTA TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN VEROTULOT JA VALTIONOSUUDET INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN RAHOITUSOSAN TOTEUTUMINEN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT TULOSLASKELMA RAHOITUSLASKELMA MÄNTYHARJUN KUNNAN TASE KONSERNIN TULOSLASKELMA KONSERNIN RAHOITUSLASKLEMA KONSERNI TASE... 95

4 4 4 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KUVAAVAT LIITETIEDOT TULOSLASKELMAA KOSKEVAT LIITETIEDOT TASEEN VASTAAVIA KOSKEVAT LIITETIEDOT OMISTUKSET MUISSA YHTEISÖISSÄ TASEEN VASTATTAVIA KOSKEVAT LIITETIEDOT VAKUUKSIA JA VASTUUSITOUMUKSIA KOSKEVAT LIITETIEDOT YMPÄRISTÖASIOIDEN HARKINNANVARAINEN ESITTÄMINEN HENKILÖSTÖÄ JA TILINTARKASTAJAN PALKKIOTA KOSKEVAT LIITETIEDOT ERIYTETYT TILINPÄÄTÖKSET LIIKELAITOSTEN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT JA TUNNUSLUVUT VESIHUOLTOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖSLUVUT TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITTAMINEN LUETTELOT JA SELVITYKSET.117

5 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1 OLENNAISET TAPAHTUMAT TALOUDESSA JA TOIMINNASSA KUNNANJOHTAJAN KATSAUS Vuotta 2015 hallitsivat sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvät muutokset. Vuoden alussa kunnan perusturvassa otettiin käyttöön uusi organisaatiorakenne ja johtosääntö. Perusturvajohtaja Tuija Haataisen siirtyessä Pieksämäelle heinäkuun lopussa virkatehtävät hoidettiin loppuvuodesta väliaikaisjärjestelyin ja ostopalveluna Kangasniemeltä. Sipilän hallituksen tavoitteena on synnyttää 18 maakuntaa vastaamaan alueviranomaistehtävien lisäksi sosiaali- ja terveyspalveluista vuoden 2019 alussa. Tätä ennakoiden Etelä- Savossa lähdettiin tavoittelemaan uutta, koko maakunnan kattavaa, kuntayhtymämuotoista sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotantoaluetta. Menneen vuoden aikana maakunnallinen tavoite kuitenkin supistui sosiaalija terveyspalvelujen integrointiin muuttamalla Etelä-Savon sairaanhoitopiirin perussopimusta. Uuden organisaation on tarkoitus aloittaa Sivistyspalveluissa toteutettiin myös organisaatiomuutos, jossa keskeisimpänä uudistuksena oli erityisopetuksen resurssikeskuksen muodostaminen. Kirjastotoimenjohtaja Suvi Pirnes-Toivanen siirtyi sivistysjohtajaksi ja hallintojohtaja Tuomo Penttinen otti vastuulleen myös talousjohtajan tehtävät. Vt. talousjohtajan määräaikainen sopimus päättyi toukokuun lopussa. Kunnan organisaatiota muutettiin vastaamaan tulevia tarpeita. Uusi kuntalaki astui osittain voimaan ja kokonaisuudessaan se tulee voimaan Kuntalain muutokset heijastuvat tehtyihin ja tuleviin ratkaisuihin. Talouden näkökulmasta konsernin taloudellinen asema tulee korostumaan. Tästä syystä kunnan tulee jatkossakin valvoa tarkasti yhtiöidensä lainakannan ja tuloksen kehittymistä. Vuodelta 2015 ylijäämää on kertynyt ja taseessa kertynyttä ylijäämä on noin 5 M. Veroprosentteihin ei tehty vuodelle 2015 muutoksia. Verotulojen kasvu oli 3,0 %. Rahassa kasvua oli euroa verrattuna vuoteen Tätä selittää erityisesti yhteisöverotuottojen kasvu. Vuonna 2015 investointien kokonaismäärä oli 3,4 milj. euroa. Suurimpana oli terveyskeskuksen remontti, joka valmistuu kesällä Investoinnin kokonaisarvo on noin 6 M, josta 2,6 M kohdistui vuodelle Ensilumenlatu valmistui syksyllä 2015 ja sen kustannukset olivat , Lisäksi syksyllä valmisteltiin Kaupinkankaalle vastaanottohallia. Varsinainen investointi siirtyi vuodelle Kaavateitä päällystettiin eurolla. Terveyskeskuksen isosta investoinnista huolimatta kunnan lainakanta kasvoi vain 1.31 M :lla ollen Lainaa per asukas oli 1.994, kun v vastaavasti oli Valtuuston asettama tavoite on alle 2600 /asukas. Väestön ikääntymisestä aiheutuva sosiaali- ja terveyspalvelujen kysynnän kasvu tulee jatkossakin rasittamaan kunnan taloutta. Epävarmat taloudelliset näkymät, mahdolliset maakuntaitsehallinnon aiheuttamat muutokset ja kunnan lakisääteisten tehtävien määrän kehitys pitävät yllä jatkuvaa epävarmuutta. Siksi onkin hyvä, että olemme onnistuneet kerryttämään ylijäämäpuskuria, ja kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti vuoden 2015 tilipäätökseen tehtiin ylimääräisiä poistoja ja arvonalennuksia yhteensä noin miljoonalla eurolla. Tämä tullee helpottamaan kunnan taloudellista tilannetta tulevina vuosina. Mäntyharjun kunnassa tulee jatkaa jo aloitettua palvelutuotannon tehostamista sekä muokata edelleen organisaatiota vastaamaan kysyntää ja taloudellisia mahdollisuuksia. Tulevaisuuden kunnan tulee panostaa perinteisen palvelutuotannon lisäksi kehittämiseen. Vuonna 2015 Mäntyharju-Repovesi reitti valittiin vuoden retkikohteeksi GoExpo-messuilla ja keskustan kehittämiseen liittyen citymökkeily-hanke on saanut paljon valtakunnallistakin julkisuutta. Yrittävä kulttuurikunta mainetta pitää jatkossakin edistää. Kiitos kaikille tahoille kuluvasta vuodesta kuntalaistemme parhaaksi tehdystä työstä ja kunnan kehittämisestä. Yhteisin ponnistuksin ja määrätietoisin päätöksin sekä toimintatapoja jatkuvasti kehittämällä menestyksen tie on rakennettavissa. Jukka Ollikainen kunnanjohtaja

6 KUNNAN HALLINTO Mäntyharjun kunnan tilivelvolliset ovat: Toimielin Kunnanhallitus Tukipalvelulautakunta tietohallintojohtaja Sivistyslautakunta kirjastotoimenjohtaja Perusturvalautakunta Tekninen lautakunta Rakennuslautakunta Viranhaltija kunnanjohtaja hallintojohtaja tuotantopäällikkö palvelupäällikkö (toimistopalvelut) kiinteistöpäällikkö sivistysjohtaja lukion rehtori Yhtenäiskoulun rehtori kyläkoulujen rehtorit kansalaisopiston rehtori varhaiskasvatuksen johtaja vapaa-aikasihteeri kulttuurisihteeri kenttämestari nuorisotyöntekijä perusturvajohtaja vastuualuejohtaja / hyvinvointipalvelut vastuualuejohtaja / vastaanotto- ja sairaalapalvelut tekninen johtaja rakennustarkastaja Tilivelvollisia ovat lisäksi kyseisten toimielinten jäsenet YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Suomen talouden vaikeudet jatkuivat vuonna Talouden kehitys on jäänyt selvästi useimmista euroalueen maista ja bruttokansantuotteen määrä on edelleen pienempi kuin juuri ennen kansainvälisen finanssikriisin alkamista vuonna Raha- ja finanssipoliittisen elvytyksen vuoksi kotimaisen kysynnän kehitys ei kansainvälisen finanssikriisin alkamisen jälkeen ole ollut yhtä heikkoa kuin bruttokansantuotteen. Talouden vaikeudet ovat koskeneet ennen kaikkea vientiä. Etelä- Savon elinkeinoelämää leimaa pitkittynyt taantumavaihe. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) suhdannebarometrin mukaan yritysten lähiaikojen odotukset ovat edelleen melko vaatimattomat. Yritysten vienti ei vedä ja kotimarkkinat toimivat laimeasti johtuen työttömyyden kasvusta ja lomautuksista. Lisäongelmia on tuonut Venäjän vaikea taloustilanne pakotteineen ja ruplan arvon heikkeneminen. Henkilöstön määrän odotetaan edelleen alenevan loivasti. Barometrin mukaan tilanne jatkunee heikkona lähes kaikilla aloilla ja suhdanteen kääntymistä odotellaan edelleen Etelä-Savo on säästynyt pienyritysvaltaisen elinkeinorakenteensa vuoksi suurilta rakenteellisilta muutoksilta eikä laajoja irtisanomisia ole ollut. Työttömien määrä on kuitenkin edelleen lisääntynyt alueella vuoden takaisesta yhdeksällä prosentilla. Työmarkkinoiden rakennemuutos näkyy työpaikkojen lopullisena häviämisenä, mm. koulutus- ja viestintäalalta ja julkisesta hallinnosta. (TEM:n ja ELY-keskusten julkaisu: alueelliset kehitysnäkymät 1/2014) OLENNAISET MUUTOKSET KUNNAN TALOUDESSA JA TOIMINNASSA Varpasen koulu ja Leppäniemen koulu on lakkautettu. Kunnanvaltuusto päätti tilinpäätökseen 2015 tehtävistä ylimääräisistä poistoista ja arvonalennuksista yhteissummaltaan ,06 euroa.

7 1.1.5 ARVIO TODENNÄKÖISESTÄ TULEVASTA KEHITYKSESTÄ 3 Kuntatalouden tulevassa suunnassa on joitakin suuria kysymysmerkkejä. Suomen talouden yleinen kehitys heijastuu kuntatalouteen sekä nousevien menojen (mm. työllisyyden hoidon kustannukset) että heikon tulokehityksen muodossa. Menneiden vuosien Mäntyharjun kunnan hyvä verokehitys on pohjautunut pitkälti paikallisen yrityselämän suotuisaan kehitykseen. Tulevaisuuden suuri riski tässä mielessä kohdistuu yhteisöveron jako-osan tulevaan kehitykseen. Valtion taloudellinen tilanne asettaa paineita valtionosuuksien kehitykselle. Kuntatalouden kannalta on oleellista, että aloitettu normipurku ja kunnan tehtävien läpikäynti saa jatkoa. Etelä-Savossa tehdyt sote-päätökset tulevat voimaan vuoden 2017 alusta. Huomattava osa niin kunnan henkilöstöstä kuin myös palvelutuotannosta siirtyy perustetulle kuntayhtymälle. Samalla kunnan vaikutusmahdollisuus sekä soten toimintaan että talouteen heikkenee. Tulevan valtakunnantason sote- / maakuntahallinto-ratkaisun vaikutusta kuntatalouteen on rahoitusmallin ollessa auki mahdotonta arvioida. Mäntyharjun kunnan taloustilannetta voidaan pitää hyvänä. Tulevia haasteita varten kunnalla on taseessaan huomattava määrä kertynyttä ylijäämää. Kunnallisvero- ja kiinteistöveroprosentti on kyetty pitämään alle valtakunnan keskiarvon. Kunnan samoin kuin kuntakonsernin lainataso / asukas on matala alle valtakunnan keskiarvon. Yritystoiminta kunnassa on elinvoimaista rakentuen usean eri toimialan varaan. Em. seikoista johtuen Mäntyharjun kunnalla on hyvät mahdollisuudet kohdata tulevaisuuden haasteet ja kyky turvata kuntalaisten peruspalvelut myös tulevaisuudessa KUNNAN HENKILÖSTÖ Kunnan henkilöstön sairauspoissaolojen määrä on vakiintunut noin 6000:n 7000:n päivän tasolle. Poissaoloprosentti 2015 on 6,0%. Tarkemmin asia on esitelty henkilöstökertomuksessa. Kunnassa on pyritty kiinnittämään huomiota esimiesten johtamiskoulutukseen ja henkilöstötaitojen kehittämiseen. Kunnan johtoryhmä on osallistunut vuonna 2015 Tekesin rahoittamaan Työelämä 2020 koulutushankkeeseen ARVIO MERKITTÄVIMMISTÄ RISKEISTÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ Kunnassa on varauduttu kohtaamaan erilaiset riskit ja epävarmuustekijät. Henkilöstö osallistuu säännöllisesti valmiussuunnitelman laadintakoulutuksiin ja näihin liittyviin harjoituksiin. Kunnan kiinteistöjen toimivuutta sähkökatkojen aikana on parannettu varavoimakoneita hankkimalla. Kunnan yleiseen toimintaan kohdistuvat riskit jaotellaan yleensä (toiminnallisiin-, rahoitus-, vahinko- ja investointi riskeihin). Toiminnalliset riskit tiedostetaan yleisesti ja kunta käyttää laajasti vakuutuksia vahinkojen ja toiminnan keskeytymisen varalta. Kunnan kiinteistöillä on pääosin tilavuuteen perustuva täysarvovakuutus ja neliömäärään perustuva irtaimistovakuutus. Teollisuustilojen osalta vakuutukset ovat euromääräisiä. Lisäksi kunnalla on julkishallinnon vastuuvakuutus. Ammattitaitoisten työntekijöiden saatavuus on haasteellista. Lyhytaikaisia sijaisuuksia hoidetaan yksiköissä omin voimin. Pitempiaikaisiin sijaisuuksiin on palkattu henkilöitä joilla ei kaikilla ole em. alojen ammattikoulutusta tai ovat alan opiskelijoita. Eläkkeellä olevia kokeneita alan ammattilaisia on myös saatu sijaisuuksiin. Yhden ammatti työntekijän työalueet aiheuttavat myös riskejä. Tiukan talouden aikoina avoimien toimien täyttäminen ei ole itsestään selvyys ja pätevien sekä kokemusta omaavien työntekijöiden saatavuus on hankalaa. Vuoden 2015 aikana tehdyillä rahoitusratkaisuilla on kiinnitetty huomiota lainojen korkokehityksen riskeihin. Vuoden aikana nostetut uudet talousarviolainat on kiinnitetty pitkään (10v) kiinteään korkoon. Tavoitteeksi on asetettu, että 40 % kunnan lainasalkusta on kiinnitetty pitkään kiinteään korkoon. Johdannaisilla toteutettua korkosuojausta kunta ei ole käyttänyt. Sivistyspalveluiden toimiala Riskienhallinnan tavoitteena on toiminnan jatkuvuuden, kannattavuuden, asiakkaiden ja henkilöstön hyvinvoinnin turvaaminen. Se on ennakoivaa, järjestelmällistä ja jatkuvaa organisaation päivittäistä toimintaa ja johtamista, jossa jokainen tietää oman tehtävänsä ja tavoitteensa ja niihin liittyvät laatuvaatimukset.

8 4 Riskienhallinta on osa johtamista ja arkipäivän työtä ei yksittäinen projekti. Riskienhallinnan asema perustuu siihen, että se auttaa organisaatiota saavuttamaan perustavoitteensa ja turvaa ne. Toiminnalliset riskit: a) henkilöstöriskit (saatavuus, osaaminen, turvallisuus) Saatavuus Sivistyspalveluiden henkilöstön saatavuuteen liittyy pätevyyden omaavien työntekijöiden saatavuuden osalta riski. Sivistyspalveluissa on alueita, jotka ovat yhden tai muutaman työntekijän varassa, mikä aiheuttaa omat riskinsä ja työskentely on haavoittuvampaa. Pääsääntöisesti avoimeksi tullut virka tai toimi on täytettävissä ns. normaalein rekrytointitoimin, mutta maanlaajuisesti tiettyjen henkilöstöryhmien kysyntä ja tarjonta työmarkkinoilla on epätasapainossa. Virat ja toimet, joiden täytössä on ongelmia, ovat mm. erityisopettajat, liikunnan opettajat, lastentarhanopettajat, erityislastentarhaopettajat ja kirjastohenkilöstö. Em. virkojen ja toimien osalta ongelma Mäntyharjussa koskee tällä hetkellä lähinnä sijaishenkilöä. Kunnan oppilasmäärä on supistumassa, mikä lisää painetta useamman aineen pätevyyden hallintaan samalla opettajalla. Kunta kannustaa kaksoispätevyyden hankintaan. Saatavuus turvataan hyvillä työoloilla ja panostamalla muuhun kuin palkallisiin etuihin (mm. mahdollisuus koulutuksiin, työn sisällön kehittäminen jne.). Osaaminen Yhteiskunta on jatkuvassa muutoksessa. Henkilöstön osaamisen varmistaminen ja täydennyskoulutuksiin osallistuminen on ensiarvoisen tärkeää. Henkilöstön koulutushalukkuus on sivistyspalveluissa ollut kiitettävällä tasolla. Lisäksi OVTES:n henkilöstö osallistuu kolmeen koulutuspäivään / vuosi. Talouden tiukentuessa myös koulutusmäärärahojen varaukset ovat vaarassa pienentyä. Koulutusta on toteutettu osittain hankerahoituksen turvin. Mikäli hankerahaa ei ole käytettävissä, paineet kunnan talousarvion suhteen kasvavat. Turvallisuus Henkilöstö kohtaa entistä useammin haasteellisia ja arvaamattomasti käyttäytyviä asiakkaita. Riskien tunnistaminen on tärkeää. Yksiköitä on ohjeistettu mm. välttämään riskitilanteissa yksin työskentelyä. Erilaisilla rakenteellisilla ratkaisuilla, mm. poistumisteiden huomioimisella, kameravalvonnalla ja lukituksen suunnittelulla, on pyritty pienentämään riskiä. Yksiköiden varautumissuunnittelu ja tilanteiden harjoittelu on tärkeää. Koulukeskuksen yksiköt tulisi liittää yhtenäiseen lukitus- ja kaiutinjärjestelmään. b) tietojärjestelmien toimivuus Koulujen päätietojärjestelmien ylläpito on siirretty ohjelmistotoimittajalle vuoden 2012 aikana. Toimenpide pienentää tietojärjestelmän kaatumisesta aiheutuvaa riskiä. Verkkokansioista otetaan päivityksiä kunnan yleisen käytännön mukaan. Vahinkoriskit: a) omaisuuteen kohdistuvat Omaisuuteen kohdistuvia riskejä ovat esim. luonnon onnettomuuden, tulipalot, vesivahingot, sähkökatkokset ja vahingonteot. Kameravalvonnan käyttöönotto on vähentänyt merkittävästi kiinteistölle ja muulle omaisuudelle aiheutettua ilkivaltaa. Yhtenäiskoululle ja päiväkoti Mustikkatassuun toteutettu varavoimakone varmistaa toiminnan jatkomahdollisuuden poikkeusoloissa. b) muut riskit Toimintaan kohdistuu em. lisäksi joukko ns. yleisiä riskejä; ympäristöriskit, liikenteen aiheuttamat riskit, terveysriskit jne. Kunnan yleisessä, palvelualueen ja yksiköiden valmiussuunnitelmissa on pyritty varautumaan näihin. On perusteltua uskoa, että riski toteutuu todennäköisimmin liikenteen osalta. Kunta voi vaikuttaa kiinteistöjen piharatkaisujen osalta riskin pienentämiseen. Ostopalveluna toteutettavaan henkilöliikenteeseen kunnan vaikutusmahdollisuus on rajallinen.

9 5 Perusturvapalvelujen toimiala Riskienhallinnan tavoitteena on toiminnan jatkuvuuden, kannattavuuden ja henkilöstön hyvinvoinnin turvaaminen. Se on ennakoivaa, järjestelmällistä ja jatkuvaa organisaation päivittäistä toimintaa ja johtamista, jossa jokainen tietää oman tehtävänsä ja tavoitteensa ja niihin liittyvät laatuvaatimukset. Riskienhallinta on osa johtamista ja arkipäivän työtä ei yksittäinen projekti. Riskienhallinnan asema perustuu siihen, että se auttaa organisaatiota saavuttamaan perustavoitteensa ja turvaa ne. Toiminnalliset riskit: a) henkilöriskit (saatavuus, osaaminen, turvallisuus) Saatavuus Perusturvan henkilöstön saatavuuteen liittyy pätevyyden omaavien työntekijöiden saatavuuden osalta riski. Mäntyharjun kunnan perusturvapalvelujen riskejä ovat mm. lääkärien, sosiaalityöntekijöiden ja koulutetun hoitohenkilöstön saatavuus. Erityisesti sairaanhoitajien saaminen akuutteihin ja lyhytaikaisiin sijaisuuksiin on ollut ajoittain haastavaa. Joskus on jouduttu käyttämään kouluttamattomia sijaisia lähinnä lähi- ja perushoitajien sijaisuuksissa räätälöidyin tehtäväkokonaisuuksin potilas-/asiakasturvallisuutta vaarantamatta. Resursseja ohjataan ja kohdennetaan tarpeen mukaan perusturvapalvelujen eri tiimien välillä. Perusturvapalveluissa on työtehtäviä, jotka ovat yhden tai muutaman työntekijän varassa, mitä voidaan pitää riskinä, koska työskentelyn haavoittuvuus on tällöin herkempää. Osaavan ja koulutetun henkilöstön saatavuus turvataan hyvällä henkilöstöpolitiikalla, aktiivisella rekrytoinnilla, hyvillä työoloilla, mielekkäillä ja hallittavissa olevilla tehtäväkokonaisuuksilla, mahdollistamalla oman osaamisen ylläpito ja kehittäminen mm. täydennyskoulutuksin sekä kilpailukykyisin eduin. Osaaminen Yhteiskunta muuttuu koko ajan, samoin sosiaali- ja terveydenhoitolait. Henkilöstön osaamisen varmistaminen ja täydennyskoulutusten mahdollistaminen on ensiarvoisen tärkeää. Täydennyskoulutukseen kannustetaan ja koulutuksia järjestetään entistä enemmän paikallisesti ja seudullisesti (kustannus-hyöty). Oman organisaation asiantuntijoita ja avainhenkilöitä hyödynnetään jakamalla osaamista eri tiimien ja hallintokuntien välillä. Turvallisuus Perusturvapalvelujen henkilöstö kohtaa entistä useammin haasteellisia ja arvaamattomasti käyttäytyviä asiakkaita ja potilaita. Henkilökunnalle järjestetään ensiapu- ja turvallisuuskoulutusta alan ammattilaisten taholta sekä perusturvan turvallisuuspäällikön toimesta. Myös palo- ja pelastusharjoituksia järjestetään yhteistyössä palolaitoksen kanssa. Työskentelytilat ja hälytysjärjestelmät ovat asianmukaiset. Potilasturvallisuuteen liittyvät haitta- ja vaaratapahtumat kirjataan sähköiseen järjestelmään ja ne käsitellään systemaattisesti analysoiden ja niistä oppien. b) tietojärjestelmien toimivuus Perusturvapalveluissa työ sisältää yhä enemmän eri tietojärjestelmien hyödyntämistä (vrt. potilas- ja asiakastietojen dokumentointia). Toiminnan häiriöt tietojärjestelmissä vaikuttavat ja vaikeuttavat toimintaa. Keskeisimmät perusturvan toimintayksiköt on varustettu varavoimalla, jolla turvataan sähkön saanti lyhyiden sähkökatkosten aikana. Potilastietojärjestelmän katkojen varalle on toimintamalli. c) lainsäädännön riskit Sosiaali- ja terveydenhuoltosektorin lainsäädäntö muuttuu koko ajan. Henkilöstön osaamisen ylläpito ja kehittäminen sosiaali- ja terveyspalveluiden lainsäädännöstä on ensiarvoisen tärkeää. Tietojen tulee olla ajan tasalla, minkä kautta myös menettelytapa- ja hoitovirheet voidaan minimoida. Perusturvan henkilöstölle järjestetään tarvittavaa lainsäädännöllistä täydennyskoulutusta muuttuvien lakien myötä tietotaidon ajan tasalla pitämiseksi. Vahinkoriskit: a) omaisuuteen kohdistuvat Omaisuuteen kohdistuvia riskejä ovat esim. myrskyt, tulipalot, vesivahingot, sähkökatkokset. Näihin on varauduttu valmiussuunnitelmissa. a)ympäristöriskit Mahdollisia ympäristöriskejä ovat mm. suuronnettomuudet, ydinvoimalaonnettomuudet ja pandemiat. Riskeihin valmistautumista varten on tehty valmiussuunnitelmat.

10 6 Teknisten palvelujen toimiala Toiminnalliset riskit: a) henkilöriskit (saatavuus, osaaminen, turvallisuus) Saatavuus Henkilöstön saatavuus teknisten palveluiden toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin ei ole tällä hetkellä ongelma. Lyhytaikaiset sijaisuudet hoidetaan yksikön sisällä. Tilannetta voidaan parantaa mm. yhteistyöllä naapurikuntien laitosten kanssa (vesihuoltolaitos), oppisopimuskoulutuksilla, harjoittelijoiden käytöllä sekä ennakoivalla henkilöstösuunnittelulla Henkilöstön saatavuuden turvaamisessa on tärkeää saada työolosuhteet ja palkkaus sellaiseksi että teknisen palvelualueen työpaikat koetaan tulevaisuudessa tavoiteltavina. Osaaminen Henkilökuntaa ohjataan koulutuksiin. Mahdollisuuksien mukaan koulutusta tullaan järjestämään myös paikallisesti, jotta mahdollisimman monet pystyisivät osallistumaan koulutustilanteeseen. Työnantaja huolehtii täydennyskoulutusmahdollisuuksien toteuttamisesta. Turvallisuus Työn ja työmatkojen turvallisuuteen liittyvät riskit pyritään tiedostamaan ja minimoimaan. Alueiden hoidossa ja rakentamisessa huomioidaan käyttäjien turvallisuus. Tietojärjestelmien toimivuus Kunnan yleisten atk-riskien lisäksi vesihuoltolaitoksella riskit liittyvät valvontaohjelmiin ja kaukovalvontaan. Vahinkoriskit: Omaisuuteen kohdistuvia riskejä ovat mm. luonnon onnettomuudet, tulipalot, vesivahingot, sähkökatkokset, ilkivalta, laitehäiriöt. Ympäristöriskejä ovat mm. suuronnettomuudet, ydinvoimalaonnettomuudet, pandemiat, käyttöveden laatuhäiriöt ja jätevedenpuhdistamon toimintahäiriöt. Näihin on pyritty mahdollisimman hyvin varautumaan.

11 YMPÄRISTÖTEKIJÄT Ympäristöä on huollettu tilinpäätösvuonna asianmukaisesti. Kaatopaikan lopettamiseen on ryhdytty jo vuonna 2008 ja urakka saatiin valmiiksi 2015 vuoden aikana. Kaatopaikan lopettaminen maksoi n vuonna Lisäksi kaatopaikkavesien seurannasta muodostuu 30 vuoden ajan n euron vuotuinen kustannus. Vesilaitoksen toimintavarmuus on ollut ajoittain hyvin haavoittuva johtuen vähäisestä henkilöstöresurssista. Toimintavarmuutta on pyritty parantamaan henkilöstöjärjestelyillä. Lisäksi laajemmat sähkökatkot voivat aiheuttaa ylivuotoja vesistöön. 1.2 SELONTEKO KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ Kunnassa sisäistä valvontaa suoritetaan monella eri tasolla. Tarkastuslautakunnalla on päärooli valtuuston tahdon toteutumisen valvojana. Taloushallinnossa mm. - kassojen tarkastukset tehdään pistokokeina. Kassojen tarkastus on tehty asianmukaisesti vuosittain ja tarkastuksessa ei ole havaittu puutteita. Palvelualueiden johtajat hoitavat vastuualueittensa sisäisen valvonnan. Palvelut ja hallinto on järjestetty säädösten ja hyvän hallintotavan mukaisesti. Kuntalain 39 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Tulostavoitteet asetetaan vuosittain talousarviossa ja taloussuunnitelmassa. Kunnan talousarvion toteutumista seurataan valtuustolle annettavien vuosikolmannesraporttien muodossa. Lautakunnat ja kunnanhallitus saavat kuukausittain raportin talouden toteutumisesta tulosyksikkötaso kolmen tasolla. Kunta on tilikauden aikana kilpailuttamisien yhteydessä joutunut yhä useammin turvautumaan asiantuntija apuun etenkin laajojen rakennushankkeiden yhteydessä. Asianajotoimistot ovat toimineet hyvänä taustatukena, kun tarjouksia on tehty, vertailtu ja perusteltu eri tahoille. 1.3 TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN JA TOIMINNAN RAHOITUS Toimintakertomuksessa kuvataan niitä olosuhteita ja tapahtumia, jotka vaikuttavat siihen millaiseksi tilikauden tulos ja taloudellinen asema muodostuvat. Tilikauden tuloksen muodostumista kuvataan tuloslaskelmassa ja toiminnan rahoitusta rahoituslaskelmassa. Vertailuvuotena toimii vuosi Tuloslaskelma osoittaa siis, miten tilikauden tuotot riittävät palvelujen tuottamisesta aiheutuneisiin kuluihin. Tuloslaskelman tunnuslukujen perusteella voidaan arvioida, että talouden myönteinen kehitys jatkui vuonna Mäntyharjun kunnan tuloslaskelman toimintatuottojen kokonaismäärä (ulkoiset ja sisäiset) tilikaudella oli 12,9 milj. euroa, josta ulkoiset toimintatuotot olivat 7,6 milj. euroa. Ulkoiset toimintatuotot kasvoivat vuoden 2014 tasosta. Tämä selittyy mm. hanketuloista. Korvaukset näkyvät vastaavasti kuluina toimintakulujen puolella. Merkittävä poikkeama talousarvioon verrattuna oli myös pysyvien vastaavien myyntivoitot, joita kertyi euroa enemmän. Toimintakulut (sisäiset ja ulkoiset) olivat 49,0 milj. euroa. Ulkoiset toimintakulut kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 0,7 milj. euroa, eli 1,5 %. Rahoituskulut olivat yhteensä euroa (v oli ). Verotulojen kehitys on esitetty alla olevassa taulukossa. Kunnallisvero kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 1,8 prosenttia. Kiinteistöverot kasvoivat 0,6 %. Yhteisöverotulot kasvoivat 15,3 %. Verotulot jakautuvat verolajeittain seuraavasti: TP 2015 TP 2014 Muutos Muutos % Kunnallisvero , , ,32 1,8 Osuus yhteisöveron tuotosta , , ,32 15,3 Kiinteistövero , , ,47 0,6 Verotulot yhteensä , , ,11 3,0

12 Valtionosuuksien toteuma 18,1 milj. euroa, kasvua edelliseen vuoteen yhteensä n euroa. 8 Poistoja kertyi 2,2 milj. euroa. Poistojen määrä kasvoi ylimääräisestä poistosta johtuen euroa vuoteen 2014 verrattuna.. Toimintakate kertoo jaksotettujen toimintatuottojen ja kulujen erotuksen, joka on katettava verorahoituksella ja valtionosuuksilla. Toimintakate pysyi vuoden 2014 tasolla. Toimintatuotot kattoivat noin 17,2 prosenttia toimintakuluista. Vuosikate kuvaa kokonaisrahoituksen riittävyyttä. Vuosikate on keskeinen luku arvioitaessa tulorahoituksen riittävyyttä investointeihin, sijoituksiin ja lainanlyhennyksiin. Kunnan tilikauden tulorahoitus riitti hyvin poistojen kattamiseen. Vuosikate oli 139 % poistoista. Tilikauden tulos oli ,22 euroa positiivinen. Kertynyttä ylijäämää oli taseessa vuoden 2015 lopussa 4,99 milj.. MÄNTYHARJUN KUNNAN TULOSLASKELMA Toimintatuotot Toimintakulut T o i m i n t a k a t e Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut: Korkotuotot 9 11 Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut V u o s i k a t e Poistot ja arvonalentumiset Satunnaiset erät T i l i k a u d e n t u l o s T i l i k a u d e n y l i- / a l i j ä ä m ä TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot / Toimintakulut, % 17 % 16 % Vuosikate / Poistot, % 139 % 178 % Vuosikate, euroa/asukas Asukasmäärä Toiminnan rahoitus Rahoituslaskelmaan kootaan kaikki kunnan rahanlähteet ja käytöt. Rahoituslaskelma kuvaa kirjattujen liiketapahtumien vaikutusta kunnan rahavaroihin eli sitä, lisääntyivätkö vai vähenivätkö kunnan rahavarat tilikauden aikana. Tuloslaskelman tavoin rahoituslaskelma sisältää ainoastaan ne erät, jotka ovat syntyneet kunnan kannalta ulkopuolisiin yksiköihin nähden. Toiminnan ja investointien rahavirta, tulorahoitus Kuvaa tuloslaskelmassa esitettyjen tuottojen ja kulujen vaikutusta rahavaroihin eli kuinka paljon varsinainen toiminta on tuottanut tilikauden aikana rahavaroja. Toiminnan rahavirta oli -1,2 milj. euroa. Rahoituslaskelman investoinnit muodostuvat pysyvien vastaavien investointimenoista, rahoitusosuuksista sekä luovutusvoitoista. Investointimenojen määrä oli vuonna 2015 yhteensä 3,4 milj. euroa. Pysyvien vastaavien luovutustuloja kertyi euroa. Toiminnan ja investointien erotuksena laskettu rahavirta oli tilikaudella 1,2 milj. euroa negatiivinen. Investointien omahankintamenoista 80 % on katettu varsinaisen toiminnan tulorahoituksella.

13 9 Vuoden lopussa kunnalla oli lainaa yhteensä 12,8 milj. euroa, joka oli 1,3 miljoona euroa enemmän kuin v tilinpäätöksessä. RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet invest.menoihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lanakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Muut maksuvalmiuden muutokset Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat Rahavarat RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta, Investointien tulorahoitus, % 80 % 231 % Pääomamenojen tulorahoitus, % 61 % 106 % Lainanhoitokate 2,28 1,78 Kassan riittävyys, pv Asukasmäärä

14 Rahoituslaskelman tunnusluvut mittaavat maksuvalmiutta ja kassavarojen riittävyyttä. 10 Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta, = tilinpäätösvuoden ja neljän edellisen vuoden kertymän avulla seurataan investointien omarahoituksen toteutumista pitemmällä aikavälillä. Investointien tulorahoitus = 100*Vuosikate/investointien omahankintameno. Tunnusluku vähennettynä sadasta kertoo prosenttiosuuden, mikä on jäänyt rahoitettavaksi pääomarahoituksella eli käyttöomaisuuden myynnillä, lainalla tai kassavarojen määrää vähentämällä. Pääomamenojen tulorahoitus = 100* Vuosikate/(investointien omahankintameno + antolainojen nettolisäys +lainan lyhennykset). Lainanhoitokate = (vuosikate + korkokulut) / (korkokulut + lainanlyhennykset) = 2,28. Lainanhoitokate kertoo tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman velvoitteiden hoitoon. Lainanhoitokyvyn katsotaan olevan hyvä, kun tunnusluvun arvo on yli 2. Kassan riittävyys = 365*rahavarat/kassastamaksut tilikaudella = 14 pv. 1.4 RAHOITUSASEMA Tase sisältää kunnan omaisuus- ja pääomaerät tilikauden päättyessä ryhmiteltynä luonteensa mukaisesti. Taseen loppusumma oli 39,7 milj. euroa. Taseen loppusumma kasvoi edellisestä vuodesta noin 1,2 milj.. Taseen tunnusluvut: Omavaraisuusaste, % = 100* (oma pääoma+ poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / (koko pääoma- saadut ennakot) Tunnuslukuarvon hyvänä tasona voidaan pitää 70 %:n omavaraisuutta. 50 %:n tai sitä alempaa omavaraisuusastetta on pidettävä jo heikkona ja se merkitsee kuntataloudessa merkittävän suurta velkarasitetta. Tunnusluku kertoo kunnan vakavaraisuudesta, alijäämän sietokyvystä ja kyvystä selviytyä sitoumuksista pitkällä aikavälillä. Suhteellinen velkaantuneisuus, % = 100* (vieras pääoma- saadut ennakot)/käyttötulot = Mäntyharju=39,36. Mitä pienempi suhteellisen velkaantuneisuuden tunnusluvun arvo on sitä paremmat mahdollisuudet kunnalla on selviytyä velan takaisin maksusta tulorahoituksella. Lainakantaan lasketaan koko vieraan pääoman määrä vähennettyinä saaduilla ennakoilla sekä osto-, siirto- ja muilla veloilla. Mäntyharjun kunnan lainakanta tilikauden lopussa oli euroa/asukas TASEEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 51,77 51,13 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 40 % 38 % Kertynyt yli-/alijäämä, milj. 4,99 4,12 Kertynyt yli-/alijäämä, /asukas Lainakanta , milj 12,30 11,47 Lainakanta , /asukas Lainasaamiset milj. 1,61 1,62 Asukasmäärä

15 MÄNTYHARJUN KUNNAN TASE V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT , ,45 Aineettomat hyödykkeet , ,43 Muut pitkävaikutteiset menot , ,43 Aineelliset hyödykkeet , ,23 Maa- ja vesialueet , ,13 Rakennukset , ,39 Kiinteät rakenteet ja laitteet , ,72 Koneet ja kalusto , ,66 Muut aineelliset hyödykkeet , ,81 Keskeneräiset hankinnat , ,52 Sijoitukset , ,79 Osakkeet ja osuudet , ,16 Muut lainasaamiset , ,46 Muut saamiset , ,17 TOIMEKSIANTOJEN VARAT , ,13 Valtion toimeksiannot Lahjoitusrahastojen erityiskatteet , ,43 VAIHTUVAT VASTAAVAT , ,79 Vaihto-omaisuus , ,58 Muu vaihto-omaisuus , ,58 Saamiset , ,11 Pitkäaikaiset saamiset , ,00 Myyntisaamiset , ,00 Muut saamiset , ,00 Lyhytkaikaiset saamiset , ,11 Myyntisaamiset , ,21 Muut saamiset , ,19 Siirtosaamiset , ,71 Rahat ja pankkisaamiset , , , ,37 V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA , ,75 Peruspääoma , ,60 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä , ,07 Tilikauden yli-/alijäämä , ,08 PAKOLLISET VARAUKSET 0, ,29 Muut pakolliset varaukset ,29 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT , ,62 Valtion toimeksiannot Lahjoitusrahastojen pääomat , ,62 VIERAS PÄÄOMA , ,71 Pitkäaikainen , ,88 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta , ,00 Lainat julkisyhteisöiltä Muut velat/liittymismaksut ja muut velat , ,88 Lyhytaikainen , ,83 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta , ,00 Lainat julkisyhteisöiltä Saadut ennakot , ,25 Ostovelat , ,97 Muut velat/liittymismaksut ja muut velat , ,35 Siirtovelat , , , ,37 11

16 KOKONAISTULOT- JA MENOT Kokonaistulojen ja menojen laskelma laaditaan tuloslaskelmasta ja rahoituslaskelmasta, jotka sisältävät vain ulkoiset tulot, menot ja rahoitustapahtumat. Verotulojen ja valtionosuuksien merkitys kunnan kokonaistuloista kasvaa joka vuosi. Kunnan tulee jatkossa päivittää maksuperusteet ja taksat vuosittain. Kunnan omiin keinoihin lisätä tuloja sisältyy myös omaisuuden myynti. MÄNTYHARJUN KUNTA ULKOISET KOKONAISTULOT JA KOKONAISMENOT KOKONAISTULOT KOKONAISMENOT Toiminta Toiminta Toimintatuotot ,59 % Toimintakulut ,90 % Verotulot ,97 % Korkokulut ,53 % Valtionosuudet ,04 % Muut rahoituskulut ,03 % Korkotuotot ,02 % Tulorahoituksen korjauserät Muut rahoitustuotot ,34 % - Pakollisten varausten muutos ,72 % Satunnaiset tuotot ,04 % - Muut oikaisut ,40 % Tulorahoituksen korjauserät - Pysyv. Vast. hyöd. Luovutustap. 0,00 % - Pysyv.vastaav.hyöd.luovutusvoitot 0,00 % Investoinnit Investoinnit Investointimenot ,26 % Rahoitusosuudet investointimenoihin ,43 % Rahoitustoiminta Pysyvien vastaavien hyöd.luovutustulot ,73 % Antolainasaamisten lisäykset ,08 % Rahoitustoiminta Pitkäaikaisten lainojen vähennys ,25 % Antolainasaamisten vähennykset ,11 % Lyhytaikaisten lainojen vähennys ,83 % Pitkäaikaisten lainojen lisäys ,72 % Oman pääoman vähennykset Lyhytaikaisten lainojen lisäykset 0,00 % ,00 % Oman pääoman lisäykset ,00 % Maksuvalmius Rahoituslaskelmasta Muut maksuvalmiuden muutokset Rahavarojen muutos Yhteensä KUNTAKONSERNIN TOIMINTA JA OHJAUS Toimintakertomuksessa esitetään yhdistelmä kunnan tytär-, osakkuus- ja muista omistusyhteisöistä sekä kuntayhtymistä, joissa kunta on jäsenenä. Yhdistelty konsernitilinpäätökseen Yhdistetty (kpl) Ei yhdistetty (kpl) Tytäryhteisöt Yhtiöt Kiinteistö- ja asuntoyhtiöt 4 Kunnallista liiketoimintaa Muut yhtiöt 1 Osuuskunnat Yhdistykset Säätiöt Kuntayhtymät 4 Osakkuusyhteisöt 3 Muut omistusoikeusyhteisöt Yhteensä 9 3

17 13 Tytäryhteisöt Kotipaikka Kunnan Konsernin omistusos. omistus % % KOY Keskiväli Mäntyharju 100,00 100,00 KOY Myllyrinne Mäntyharju 92,09 92,09 Mjun Seudun Elinkeinojen Kehitys Oy Mäntyharju 100,00 100,00 KOY Pyhävedenranta Mäntyharju 100,00 100,00 KOY Nokiantie 19 Mäntyharju 100,00 100,00 Kuntayhtymät E-Savon Sairaanhoitopiirin Ky Mikkeli 6, , Vaalijalan Ky. Pieksämäki 3, , Itä-Suomen päihdehuollon ky Mäntyharju 0, , Etelä-Savon Maakuntaliitto Mikkeli 4, , Osakkuusyhteisöt As.Oy Halssinrinne Mäntyharju 34,84 34,84 Mäntyharjun Suittimäki Oy Mäntyharju 25,00 25,00 KOY Mäntyharjun Virastokeskus Mäntyharju 27,53 27,53 As Oy Mjun Tanhuharju Mäntyharju 0,00 21, KONSERNIN TOIMINNAN OHJAUS Kuntalain mukaan kunnan konsernijohtoon kuuluu kunnanhallitus, kunnanjohtaja ja muut johtosäännössä määrätyt viranomaiset. Kunnanjohtaja antaa tarvittavat ohjeet yhtiökokousedustajille sekä kuntayhtymien ja kuntakonsernin kokouksia koskevia ohjeita. Kuntakonserniin kuuluvat yhtiöt noudattavat toiminnassaan mm. osakeyhtiölakia ja toimivat yhtiöjärjestyksen, osakassopimusten ja yhtiötä sitovien lakien puitteissa. Konserniin kuuluvat keskeiset tytäryhtiöt julkaisevat toiminnastaan osavuosikatsaukset ja vuosiraportin. Kuluvan tilikauden aikana ei konserniohjeeseen tehty muutoksia. Sen mukaisesti kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla on läsnäolo-oikeus hallitusten kokouksissa OLENNAISET KONSERNIA KOSKEVAT TAPAHTUMAT Kuntajaoston ohjeen mukaan poistovajetta ei ole kirjattu tytäryhtiöistä, jotka ovat kirjanneet tilinpäätöksessä suunnitelman mukaiset poistot ARVIO KONSERNIN TODENNÄKÖISESTÄ TULEVASTA KEHITYKSESTÄ Konserniin kehitykseen sisältyy eritasoisia riskejä. Vastuut tytäryhtiöistä ovat täysin Mäntyharjun kunnalla. Tytäryhtiöihin, erityisesti KOY Keskiväliin, sisältyvät taloudellisten riskien huomioiminen onkin oleellista arvioitaessa konsernin tulevaa kokonaiskehitystä. KOY Keskivälin asuntojen käyttöprosentin aleneminen tulee saada pysäytettyä. Oravanpyörä, jossa vuokria joudutaan korottamaan ja korotus aiheuttaa käyttöprosentin laskua aiheuttaa kierteen, jonka vaikutus talouteen on vakava. Kehityksen suunnan oikaisu vaatii toimenpiteitä joko asuntokannan määrän saattamiseksi paremmin

18 14 vastaamaan kysyntää tai vaihtoehtoisesti Keskiväli Oy:n asuntokannan houkuttelevuuden parantamiseksi. Nykyisen kehityksen jatkuessa KOY Keskivälin mahdollisuudet panostaa asuntokantaan ovat rajalliset SELONTEKO KONSERNIVALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ Konsernivalvonta on järjestetty konserniohjeen ja hallintosäännön avulla. Konserniohje on päivitetty vuonna Kunnanjohtaja antaa erillisohjeet kuntakonsernin kokouksia varten.

19 15 KONSERNITILINPÄÄTÖS JA SEN TUNNUSLUVUT KONSERNITULOSLASKELMA TULOSLASKELMA Toimintatuotot , ,21 Toimintakulut , ,30 Toimintakate , ,09 Verotulot , ,04 Valtionosuudet , ,00 Rahoitustuotot ja -kulut: Korkotuotot 841, ,92 Muut rahoitustuotot , ,18 Korkokulut , ,85 Muut rahoituskulut , ,47 Vuosikate , ,73 Poistot ja arvonalentumiset: Suunnitelman mukaiset poistot , ,40 Tilikauden yli- ja alipariarvot ,00 Arvonalentumiset ,00 Poistot ja arvonalentumiset , ,40 Satunnaiset erät , ,87 Tilikauden tulos , ,20 Tilinpäätössiirrot , ,01 Vähemmistöosuudet , ,52 Laskennallisen verovelan muutos ,99 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ , ,67 Toimintatuotot / Toimintakulut, % 40 % 38 % Vuosikate / Poistot, % 151 % 161 % Vuosikat, euroa/asukas Asukasmäärä

20 16 KONSERNI RAHOITUSLASKELMA RAHOITUSLASKELMA Toiminnan rahavirta Vuosikate , ,73 Satunnaiset erät , ,66 Tulorahoituksen korjauserä , ,20 Toiminnan rahavirta yhteensä , ,59 Investointien rahavirta Investointimenot , ,59 Rahoitusosuudet investointimenoihin , ,50 Pysyvien vastaavien luovutusvoitot , ,00 Investointien rahavirta yhteensä , ,09 Toiminnan ja investointien rahavirta , ,50 Rahoituksen kassavirta Antolainojen muutokset Antolainasaamisten lisäykset , ,33 Antolainasaamisten vähennys , ,60 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys , ,35 Pitkäaikaisten lainojen vähennys , ,35 Lyhytaikaisten lainojen muutos , ,00 Oman pääoman muutokset Muut Maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen p.o ja varojen muutokset , ,75 Vaihto-omaisuuden muutos 2 815, ,13 Saamisten muutos , ,91 Korottomien velkojen muutos , ,93 Rahoituksen kassavirta , ,77 RAHAVAROJEN MUUTOS , ,27 Rahavarat , ,95 Rahavarat , ,22 RAHAVAROJEN MUUTOS , ,27 Investointien tulorahoitus, % 108,2 193,6 Pääomamenojen tulorahoitus, % 70,1 82,8 Lainanhoitokate 1,91 1,40 Kassan riittävyys, pv 14,9 12,4 Asukasmäärä

21 17 KONSERNI TASE TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet: Aineettomat oikeudet , ,18 Muut pitkävaikutteiset menot , ,80 Ennakkomaksut 465,07 Aineettomat hyödykkeet yhteensä , ,98 Aineelliset hyödykkeet: Maa- ja vesialueet , ,38 Rakennukset , ,40 Kiinteät rakenteet ja laitteet , ,94 Koneet ja kalusto , ,06 Muut aineelliset hyödykkeet , ,43 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat , ,51 Aineelliset hyödykkeet , ,72 Sijoitukset: Osakkuusyhteisöosuudet , ,33 Muut osakkeet ja osuudet , ,24 Muut lainasaamiset , ,28 Muut saamiset , ,12 Sijoitukset yhteensä , ,97 TOIMEKSIANTOJEN VARAT , ,89 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus , ,28 Saamiset: Pitkäaikaiset saamiset , ,63 Lyhytaikaiset saamiset , ,50 Rahat ja pankkisaamiset , ,95 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,92 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma , ,60 Arvonkorotusrahasto Muut omat rahastot , ,53 Edellisten tilikausien yli/alijäämä , ,10 Tilikauden yli-/alijäämä , ,23 Oma pääoma yhteensä , ,26 VÄHEMMISTÖOSUUDET , ,24 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSE Poistoero 2 101,34 Vapaaehtoiset varaukset ,25 PAKOLLISET VARAUKSET Muut pakolliset varaukset , ,54 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT , ,47 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen korollinen vieras p-oma , ,57 Pitkäaikainen koroton vieras p-oma , ,62 Lyhytaikainen korollinen vieras p-oma , ,81 Lyhytaikainen koroton vieras pääoma , ,82 Vieras pääoma yhteensä , ,82 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,92

22 18 KONSERNITASEEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 40,71 30,03 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 51 % 52 % Kertynyt yli-/alijäämä, milj. 5,9-1,5 Kertynyt yli-/alijäämä, /asukas Lainakanta , milj 22,9 23,3 Lainakanta , /asukas Lainasaamiset milj. 1,899 1,959 Asukasmäärä Konsernitase sisältää konsernin omaisuus- ja pääomaerät tilikauden päättyessä ryhmiteltynä luonteensa mukaisesti. Konsernitase osoittaa konsernin varat ja velat sekä vastuut ulkopuolisille. Konsernitase osoittaa konsernin oman pääoman sen jälkeen, kun siitä on vähennetty konserniyhteisöjen väliset keskinäiset saamiset ja velat, konserniyhteisöjen sisäiset katteet ja keskinäinen osakeomistus, erotettu ulkopuolisten omistus ja vähemmistöosuudeksi, ja osakkuusyhteisöjen omistusosuutta vastaava määrä osakkuusyhteisöjen voitosta tai tappiosta sekä oman pääoman muutoksesta on yhdistelty konsernitaseeseen. 1.7 KESKEISET LIITETIEDOT Kunnasta ja konsernista on esitetty liitetiedot laajasti tilinpäätöksen liitetieto-osassa. 1.8 TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELY JA TALOUDEN TASAPAINOTTAMIS- TOIMENPITEET TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELY Kuntalain 70 :n mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelyä sekä talouden tasapainottamista koskeviksi toimenpiteiksi. Kunnan tilikauden tulos on ,22 euroa ylijäämäinen. Kunnanhallitus esittää tilikauden käsittelystä seuraavaa: Tilikauden tulos ,22 euroa siirretään taseen yli-/alijäämätilille TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET Mäntyharjun kunnan talous toteutui ennakoitua paremmin ja talous on tasapainossa. Kunnan taseeseen kertyi ylijäämää eikä kattamattomia alijäämiä ole. Lakisääteistä velvoitetta tasapainottamisohjelman laatimiseksi ei ole.

23 19 2 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 2.1 KÄYTTÖTALOUSOSA Keskusvaalilautakunta Perustelut Vaalilaki 714/1998 Tavoitteet Tavoite Mittari Toimenpide Toteuma Eduskuntavaalien äänestysprosentti kunnassa ylittää vaalipiirin keskiarvon Äänestysprosentti Tutkitaan mahdollisuus järjestää ennakkoäänestys paikallisissa kauppaliikkeissä - ennakkoäänetys järjestettiin 3 kauppaliikkeessä, 1 pv/kauppa -Suomessa äänestäneet: Mäntyharju 67,1 % Kaakkois-Suomen vaali-piiri 66 % -äänestysprosentti ylitti vaalipiirin keskiarvon 1,1 prosenttiyksiköllä. -eduskuntavaaleihin 2011 verrattuna äänestysprosentti kasvoi 2 prosenttiyksikköä. Vastuuhenkilö Hallintojohtaja

24 20 Tarkastuslautakunta Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Valtuuston asettamat toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen Arviointisuunnitelma - työn suunnitelmallisuus - painopisteet Viranhaltija- ja luottamushenkilöjohdon kuuleminen Tutustumis- ja arviointikäyntejä laitoksissa ja palvelupisteissä Tehty / valmisteilla / ei Tehty Hallintokuntia on kuultu Ei toteutunut Talousvuoden 2014 arviointikertomus Arvioinnin kehittäminen Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden lisäksi tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arviointi, kuinka hyvin on onnistuttu kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä. Sisäisen arvioinnin suunnittelu, toimialojen itsearviointien yhteenvedot Ajantasaisen talousseurannan toteuttaminen Osavuosiraporttien pohjalta tiedonanto valtuustolle Arviointikertomuksen vaikuttavuuden arviointi Kyllä/ valmisteilla/ ei Arviointikertomus vuodelta 2014 tehty suunnitelman mukaisesti Suunnitelman mukaisesti Valmisteilla Ei toteutunut Kehitettävää Perustelut Kuntalain mukaan hallinnon ja talouden tarkastuksen tehtävänä on laissa säädettyjen tehtävien lisäksi arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet valtuuston päättämällä tavalla, onko sisäinen valvonta riittävää sekä tutkia tilinpäätöksen sisältämän tiedon oikeellisuus ja riittävyys. Varsinaisesta tilintarkastuksesta huolehtivat ammattitilintarkastajat. Kunnan tilintarkastajana on toimii Kuntatarkastajien Clavis Oy. Vastuuhenkilö Kunnanjohtaja

25 21 Kunnanvaltuusto Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT ,8 444 TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , LASKENNALLISET ERÄT TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Koulutus- ja seminaarit: tavoite selkeyttää ja Strategian valmistuminen Strategia valmis kyllä / ei ei, työstämistä jatkettiin ei terävöittää päätöksentekoa j Valtuustosopimuksen Valtuustosopimus laadittu linjauksia laatiminen kyllä/ei Valtuuston tutustumis- ja koulutusmatkan järjestäminen Toteutuneiden seminaarien ja koulutustapahtumien lukumäärä 3 seminaaria ja 1koulutustapahtumaa Vastuuhenkilö Kunnanjohtaja

26 22 Kunnanhallitus ltk Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset , LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti tehtiin yli tilinpäätökseen ylimääräinen arvonalennus Kunnanhallitus Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT ,4 607 TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Kunnanhallitus hallinto Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT ,4 607 TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , LASKENNALLISET ERÄT TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ ,

27 23 TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Työhyvinvoinnin - esimieskoulutus kyllä / ei Uudistuva esimies-hanke parantaminen - korvaavan työn ohjelma toteutettu; mukana Osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen - työllisyys - koulutuksen ulkopuolelle jääminen Hidastaa asukasluvun laskua Joukkoliikenne - asiointimahdollisuuden järjestäminen maaseututoimi -nuorten harrastustoiminnan tukeminen työllisyyden hoito - yksilölliset ratkaisut koulutusja työpoluille - palkkatukijakson aikana työnhakusuunnitelman johdonmukainen seuranta - hallintokuntien tukeminen työvoimavarojen kehittämisessä - työllisyyden hoito osana kehitettävää perhe-/ ohjauskeskustoimintamallia yhteispalvelupiste - mahdollisuus käyttää valtion toimijoiden palveluja ohjatusti - vapaa netin käyttömahdollisuus toimintatilojen järjestäminen - henkilökohtaista palvelua ongelmatilanteessa Panostaminen työllisyyden hoitoon ja elinkeinopolitiikkaan, palveluiden laatuun ja kuntamarkkinointiin. Kyllä / ei Kyllä / ei - työttömyys % 17,7 % - työvoimasta pitkäaikaistyöttömät% 32,6 % työttömistä - alle 25v työttömien 62 määrä ja % työttömistä 3,6 % Kyllä / ei Asukasluvun kehitys, työttömyysprosentti ja työllisten määrä. palvelualueiden johtajat 8 asiointiliikenne reittiä 4H yhdistyksen avustus, seurojentalojen ylläpitoavustus Yhteispalvelupisteen käyttömahdollisuus Vastuuhenkilö Kunnanjohtaja ja hallintojohtaja Yleishallinto Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset , LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Toimintatuottojen kertymä ylitti talousarviovarauksen :lla. Ylitys kertyi mm. kohdista henkilökunnan työterveys ( ), Kom-myyntivoitot/tappiot ( ) ja työllisyysprojekti ( ). Erillismäärärahat Henkilökunnan työterveyshuolto / Henkilökunnan työterveyshuolto ostettu Etelä-Savon työterveyshuollolta 1-6/2015. Toiminta on kilpailutettu alkaen työterveyshuollosta on vastannut Suomen Terveystalo Oy. Kelalta saadaan n. 50 % avustus työterveyshuollon järjestämiseen. Joukkoliikenne / KOM -myyntivoitot / tappio netto /

28 24 Maaseututoimi / Mäntyharjun kunta ostaa maaseututoimen palvelut Mikkelin kaupungilta. Työllisyydenhoito netto / Työllisyydenhoidon määrärahaa lisättiin kesken talousarviovuoden. Työllisyysprojektilla mm. siivottiin Laaninhallin tontti, tehtiin maisemanhoitotöitä kaava-alueella ja purettiin Varjola. Työmarkkinatoiminta / Yhteispalvelupiste / Asuntotoimen hallinto / 834 Asunto-osakeyhtiöt / Kunnan omistamien yksittäisiä asuntoja on myyty vuoden aikana 4 kpl. Kuel:n eläkemenoperusteinen maksu / Kuel:n varhemaksu / Vastuuhenkilö Hallintojohtaja Muu yleishallinto Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Erillismäärärahat: Virkistys / Verotus / Seuraeläinten hoito / Tyky-toiminta / Työsuojelu / Velkaneuvonta / 716

29 Yhteistoimintaosuudet ja avustukset / Avustukset yhteisöille Veteraanien kuntoutus ja tuki / ,00 Seurojentalojen ylläpitoavustus / 2 068,13 Järjestötuvan vuokra / 2 583, Muut yhteistoimintaosuudet Mikkelin seudun kehityshankerahasto / ,00 Mikkelin seutu (hallintokulut) / 4 237,41 Suomen kuntaliitto / ,00 Etelä-Savon maakuntaliitto / ,00 Taidekeskus Salmela / ,00 (Merikantolaulukilpailu 8500 ) Mikkelin seudun matkailupalvelu / 7062,75 - toinen erä laskutettu Mäsekiltä Miset / Viitostie matkailuväyläksi laskutettu Mäsekiltä Nopeat Itäradat 350 / 98,04 Muut yhteistoimintaosuudet / Jäsenmaksut Viitostie ry:n jäsenmaksu 600 / 500,00 Suomen Vesitieyhdistyksen jäsenmaksu 350 / 280,00 Muu yleishallinto / Vastuuhenkilö Hallintojohtaja Ympäristöpalvelut Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Eläinlääkintähuolto, ympäristöterveydenhuolto ja ympäristönsuojelu on järjestetty Mikkelin, Hirvensalmen, Pertunmaan ja Mäntyharjun sekä Kangasniemen kuntien yhteistyönä.

30 26 Elinkeinotoimi Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Tavoitteet suunnitelmakaudelle Tavoite Toimenpiteet Mittarit Hanke Uudistuva loma-asutus Toimitilojen käyttöaste 85 % 150 uutta työpaikkaa nettona, joista -toimiviin yrityksiin 65 kpl -perustettaviin yrityksiin 40 kpl -paikkakunnalle etabloituviin yrityksiin 45 kpl yrityskontaktit (Mäsek Oy:n toimesta) 50 yritykseen vuodessa Hankehakemuksen laadinta Aktiivinen markkinointi Tilojen kunnossapito ja kehittäminen - koulutukset - rahoitusapu - työvoimaprojektit - elinkeinotoimen ja yritysten verkostojen kehittäminen ja käyttö - yritysneuvonta ja Uusyrityskeskus yhteistyö - aktiivinen ja suunnitelmallinen yritysmarkkinointi: Mäntyharju menestyksen tekijöitä brändillä -aktiivinen ja suunnitelmallinen kontaktointi -laadulliset kuvaukset kontakteista ja jatkotoimenpiteistä -alussa painotus Mäntyharjun yrityksiin, myöhemmin muualla toimiviin Etelä-Savon maakuntaliiton EAKR- rahoitus myönnetty Vapaa-ajan asumisen kehittäminen Mäntyharjun keskustassa -hankkeelle Vuokrattavien toimitilojen käyttöaste vuoden 2015 lopussa oli 79 %. Luku ei sisällä kunnan 100 % omistamia Kiinteistö Oy Pyhävedenranta eikä Nokiantie 19 Rekisteröityjä yrityksiä 19 kpl joista uusyrityskeskuksen asiakkaita oli 9 kpl Matkailutoimijoille järjestettiin yhteistyössä ProAgrian kanssa palvelumuotoilukoulutusta Hevosurheilukeskuksen kehittäminen: raportti, esite ja kontaktointi laajasti alan verkostoihin Kansainvälisen markkinoinnin opiskelijatyönä selvitys ulkomaalaisten nuorten matkustustottumuksista Mäntyharju menestyksen tekijöitä esite uusittiin syksyllä 2015, samoin kuin Mäsekin internetsivut Kontakteja vuodessa 64, joista 1) Mäntyharjusta 54 2) maakunnasta 6 ja 3) maakunnan ulkopuolelta 4 Palaute asiakkailta on ollut hyvää: on arvostetttu sitä, että jokaisen yrityksen asioihin on paneuduttu yksilöllisesti. Negatiivista palautetta on tullut päätöksenteon hitaudesta. Vapaa-ajan asumisen kehittäminen Mäntyharjun keskustassa Vapaa-ajan asumisen kehittäminen Mäntyharjun keskustassa -hankkeen ensimmäinen vaihe toteutettiin syksyllä Vaiheen aikana tehtiin markkinatutkimus FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n toimesta Mäsek Oy:n tilaamana. Ensimmäisenä toimenpiteenä järjestettiin työpajoja, joiden lopputuloksena syntyivät alustavat aluerajaukset. Tämän jälkeen markkinatutkimuksessa selvitettiin hankkeen ohjausryhmässä valittujen kohderyhmien kiinnostusta uudenlaista vapaa-ajan asumista kohtaan. Sähköiseen kyselyyn tuli yhteensä 531 vastausta. Laajan kyselyaineiston ja positiivisen medianäkyvyyden perusteella ohjausryhmä päätti hakea hanketta seuraavaan vaiheeseen, joka alkoi tammikuussa Elinkeinotoimen kiinteistöjen ylläpito on siirretty tukipalvelulautakunnan alaisuuteen.

31 27 TUKIPALVELULAUTAKUNTA Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset , LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Tukipalveluiden hallinto Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Tietohallintopalvelut Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset , LASKENNALLISET ERÄT ,7-507 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Keskimääräisten avoimien Töitä pyritään johtamaan, organisoimaan ja < 15 ka 25 työtikettien (tukipyyntöjen) määrä tekemään tehokkaasti.

32 28 Tuotetaulukko ja tuotantomäärät 2015 Tuotetaulukko Hinta kpl Määrät yht.kpl Hinta yht. Tuote ,00 69, ,00 Tuote ,00 87, ,00 Tuote , ,00 Tuote ,00 9, ,00 Tuote5 600, ,00 Tuote ,00 16, ,00 Tuote , ,00 Tuote8 155, ,00 Tuote9 100, ,00 Tuote10 140, Tuote11 0,00 - Tuote12 0,00 - Kone 350,00 22, ,00 Tulostin 200,00 78, ,00 Vastuuhenkilö tietohallintojohtaja Toimistopalvelut Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset ,1 1 LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys Toimistopalvelut ottaa vuosittain yhden henkilön työkokeiluun Työ- / harjoittelusopimus Toteutui Toimistopalveluiden tavoitteena on uuden asianhallintaohjelman käyttöönotto ja omaksuminen mahdollisimman kattavasti tai harjoitteluun Kouluttautuminen Ohjelman käyttöönoton seuraaminen yksiköittäin. CaseM on otettu käyttöön. Vastuuhenkilö palvelupäällikkö

33 29 Ruokapalvelut Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset ,7-3 LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , TA 2015 talousarvion tavoitteet Toimenpide Mittari Toteuma Käytetään tutkittuja ja turvallisia raaka- Toimikunnan - ruokatoimikunta kokoontui 8 kertaa aineita ja tuotteita, jotka ylläpitävät ja edistävät terveyttä ravitsemusneuvonta malliateria teemapäivät ja viikot ruokalatoimikunnan työskentelyn kehittäminen kokoontumiskertojen lukumäärä asiakaskyselyt ruokalan kehittämisestä -koulukeskuksen keittiö sai kouluruokadiplomin -vakioluokille yhtenäiskoulun ja lukion oppilaita järjestetty asiakaskysely toteutui -vakioruokaohjeiden päivitykset toteutuivat Tarjotaan mahdollisuus: työharjoitteluun alasta kiinnostuneille ja täydennyskoulutuksessa oleville oppisopimuskoulutukseen työkokeiluun tutustumispäiviä koululaisille Osallistetaan työntekijät oman toiminnan kehittämiseen mm. palaverikäytäntöjä ja yhteistyömahdollisuuksia kehittäen. Harjoittelijat ja työssä oppivien työjaksot -ravitsemuslaskelmat toteutuivat -opiskelijoiden työharjoittelu ja ammattinäyttötutkinto toteutui ruokapalveluiden toimipisteissä -jatko- ja täydennys koulutus toteutui osalta vakituista henkilökuntaa -tutustumispäivä 7 lk oppilaille, ruokalan toimintaan ei toteutunut -palaverikäytäntö vakiintui -terveyskeskuksen remontti aiheutti haasteita Huhmarin keittiön toiminnassa. tuotteet Päiväkoti Kouluateria Hoiva - ja Henkilökunnan Muut ateriat hoitolaitostenateriat ja luontaisetuateriat tuotantomäärä Tuotetaulukko Tuote = ateria yksikkö tuotantomäärä 2014 tuotantomäärä TA 2015 tuotantomäärä TP 2015 /tuote netto Päiväkotiateriat , Kouluateria ,00 4, Hoiva - ja hoitolaitosten ateriat ,80 5, Henkilökunnan ateriat ,89 5, Luontaisetuateriat , Muut ateriat ,83 6, Yhteensä Vastuuhenkilö: tuotantopäällikkö

34 30 Siivouspalvelut Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , LASKENNALLISET ERÄT ,6-873 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , TA 2015 talousarvion tavoitteet Toimenpide Mittari Toteuma Tarjotaan mahdollisuus kouluttautua ammattiin työn ohessa näyttötutkintojen suorittamiseen työharjoitteluun alasta kiinnostuneille ja täydennyskoulutuksessa oleville työkokeiluun ja kuntouttavaan työtoimintaan Osallistetaan työntekijät oman toiminnan kehittämiseen mm. palaverikäytäntöjä ja yhteistyömahdollisuuksia kehittäen. Ammattiin opiskelijat Jatko ja täydennyskoulutus -työharjoittelujaksot ja näyttötutkinnot toteutuivat -työkokeilut eivät toteutuneet. -oman toiminnan palaverikäytäntö jatkui säännöllisenä ja lisäksi osallistuttiin Tk:n remontin työmaakokouksiin -toimittiin yhteistyössä rakentajien kanssa. -remontti lisäsi siivoustarvetta Tk:ssa. tuotteet Siivous / h Siivous h /ulkoinen Välinehuolto /h Apuvälineiden pesu / h tuotantomäärä 15874,22 266, Tuotetaulukko Tuote = siivoustunti yksikkö TA 2014 TA 2015 TP 2015 omakustan- netto tuotantomäärä tuotantomäärä tuotantomäärä nushinta Siivous h ,22 23, Siivous h /u ,36 25, Välinehuolto h , Apuvälineiden pesu , h Yhteensä , Vastuuhenkilö: tuotantopäällikkö Keskusvarasto (nettobudjetoitu yksikkö) Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , LASKENNALLISET ERÄT ,8-125 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ

35 31 Toimenpide Mittari Toteuma Keskusvaraston toiminnan kehittäminen Palaverikäytännön kehittäminen Varaston myynti Valikoimat Palaverikäytäntö -keskusvarasto muutti koko varastonsa 2 kaksi kertaa väistötiloihin -pienten varastotilojen vuoksi tavaratilauksen ja toimitusten määrä lisääntyi. -palaverikäytäntö ei lisääntynyt -terveyskeskuksen remontti aiheutti tilanahtautta lisäten varaston toiminnalle haasteita. Vastuuhenkilö: tuotantopäällikkö Kiinteistöpalvelut Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset , LASKENNALLISET ERÄT ,8-120 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Muutokset talousarviossa: - Vuoden 2015 talousarvioon on siirtynyt elinkeinokiinteistöt Tehty kunnanvaltuuston kokouksessa päätetyt arvonalennukset TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Terveet elämäntavat sisältäen: ravitsemus, liikunnan lisääminen, päihteettömyys Kunnan kiinteistöjen ulkoliikuntapaikkojen kunnossapito ja kehittäminen Pidetty kunnossa Osallisuus sisältäen syrjäytyneisyyden estäminen työllisyys Tilapalveluiden tuottaminen laadukkaasti Tilapalvelujen tuottaminen kustannustehokkaasti Pyritään tarjoamaan työharjoittelua ja projektitöitä opiskelijoille vuosittain Palvelupyyntöihin vastataan nopeasti Sähköisen vikailmoitusjärjestelmän kautta jätettyjen palvelupyyntöjen käsittelyaika Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Asiakastyytyväisyyskysely Palveluiden kilpailutus ja Palvelusopimusten lukumäärä ostot sopimusperusteisesti Energiatodistusten laadinta Energiatodistusten lukumäärä kaikkiin kiinteistöihin Laanin alueen siivousprojekti Varjolan purku Vikailmoitusjärjestelmä on toiminnassa. Ei toteutunut Ei toteutunut Vastuuhenkilö: kiinteistöpäällikkö

36 32 SIVISTYSLAUTAKUNTA Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset , LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Sivistyslautakunnan hallinto Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Tuotetaulukko Hallinto Tuotantoyksiköt/Tuotteet TA 2015 TP 2015 TUOTANTO- MÄÄRÄT MENOT /TUOTE OMAKUS- TANNUS-HINTA TULOT NETTO Hallinto TA TP toteutunut 0,0 % -25,5 % -25,5 % -14,0 % -97,2 % Sivistyspalvelujen hallinnon uudistus toteutettiin vuoden 2015 aikana. Palvelualueen johtajan työaikaa lisättiin alkaen. Vastuuhenkilö sivistysjohtaja

37 33 Varhaiskasvatus Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ Poistot ja arvonalentumiset LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite 2015 Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat osallisuus yksikön oma tavoite *terveellinen ruoka terveelliset lasten syntymäpäivätarj. * yhteistyö Virkistyksen kanssa, esim. hiihtokoulun järj. yhteistyössä /liikunta suositus väh. 2h/pv * hygienia(ohjeistus käsien pesusta/nenän niistäminen+aivastaminen) * sairaan lapsen hoitoohjeen tarkistaminen *lääkehoitosuunnitelma/ koulutus ja käyttöön otto. *kiusaamisen ehkäisysuunnitelma *Askeleittain ohjelma/kili-kerhot *lapsen omahoitaja tiimissä *Mustikkatassun vanhempaintoimikunta *perhetyöntekijä *nuorten työllistäminen, työelämään tutustujat, pitkäaikaistyöttömät, työikäiset kehitysvammaiset *oppisopimuskoulutus *joustavan perusopetuksen oppilaat (Jopo) *Kuntavasun päivittäminen (leikin arvostuksen lisääminen lasten arjessa) *houkuttelevien leikkiympäristöjen luominen päiväkoti Mustikkatassussa ja ulkoleikeissä mahdollistetaan lasten fyysinen liikkuminen, lähiseutu ja luonto lasten leikkiympäristönä. *kaverisuhteet * leikkien dokumentointi valokuvaamalla, videoimalla, äänittämällä * motoriikan ja mielikuvituksen lisääntyminen kokemusten kirjaaminen toimintakertomukseen. -palaverit ruokahuollon kanssa, lasten ravitsemussuositukset päivähoidossa. -epidemiat tiedotettu perheille ja toimintaohjeita tarkennettu erillisillä tiedotteilla. Siivousta tehostettu. -Liikkuva päiväkoti-hanke -sairaan lapsen hoito-ohje päivitetty, jaetaan sijoituspäätösten mukana perheille. -lääkehoitosuunnitelmat tehty tarvittaessa. -kiusaamisen ehkäisysuunnitelma tehty ja päivitetty, koulutukset henkilöstölle. -yhteistyö etsivän nuorisotyön, tuetun työtoiminnan, koulun ja Savosetin kanssa joustavaa ja hyvää. -oppisopimuskoulutusta. -omahoitajuus osin otettu käyttöön. -dokumentointia tehty. -oppimis- ja leikkiympäristöjen muokkaaminen arjen työkaluna.

38 34 Tuotetaulukko Varhaiskasvatus Tuotantoyksiköt / Tuotteet Tuotantomäärät Varh.kasv.yhteiset TA Oma- Menot / tuote kustannushinta Tulot Netto , , TP erill.määräraha toteutunut 100,0 % 73,6 % 73,6 % 0,0 % 74,0 % Mustikkatassu TA , TP , hoitotunti toteutunut 85,7 % 109,9 % 94,1 % 101,6 % 92,9 % Erityispäivähoito TA , TP , hoitotunti toteutunut 156,2 % 62,8 % 98,1 % 98,1 % Perhepäivähoito TA , TP , hoitotunti toteutunut 78,6 % 109,1 % 85,7 % 106,8 % 80,3 % Lasten kotihoidontuki TA TP erillismääräraha toteutunut 100,0 % 99,1 % 99,1 % 99,1 % Erityispäivähoidon tuntimäärä on sisältynyt Mustikkatassun tuntimääriin talousarviovaiheessa. Erityistä tukea tarvitsevat lapset integroitu ikätasoisiin lapsiryhmiin. Syksyllä 2015 kiertävä erityislastentarhanopettaja siirtyi resurssikeskuksen alaisuuteen (siirtyy resurssikeskuksen talousarvioon vuodesta 2016). Vastuuhenkilö Varhaiskasvatuksen johtaja

39 35 Perusopetus Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset ,7 258 LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , TA 2015 tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys Oppiaineisiin liittyvä terveyskasvatus liikuntapäivät jokaisessa kouluss (kyllä/ ei) osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Liikuntapäivät ja välituntiliikunnan tukeminen Tupakoimattomuuden edistäminen Kouluhyvinvoinnin tukeminen esim. tukioppilas- ja kummitoiminnan, oppilaskuntatoiminnan ja vanhempainyhdistystoiminnan avulla. Laadukas koulutus ja jatko-opintoihin ohjaus välituntiliikunnan ohjaaminen (kyllä/ ei) nettipohjainen hyvinvointimittari ja sen tulokset jatko-opintoihin päässeiden prosentuaalinen osuus perusopetuksen päättäneistä Liikuntapäivät jokaisessa koulussa kyllä välituntiliikunnan ohjaaminen: kyllä hyvinvointimittaria e käytössä 9.luokan päättäneistä 100% pääsi jatkoopintoihin

40 36 Tuotetaulukko Perusopetus TA 2015 Tuotantomäärät Menot / tuote Oma - kustannushinta Tuotantoyksiköt/Tuotteet TP 2015 Tulot Netto Kirkonkylän koulu TA , opetustunti TP , toteutunut 98,0 % 109,6 % 107,4 % 106,61 % Esiopetus Kirkonkylä 2302 TA , opetustunti TP toteutunut 0,0 % 0,0 % 125,2 % 118,19 % Yhtenäiskoulu TA , opetustunti TP , toteutunut 101,6 % 101,9 % 103,5 % 223,2 % 101,11 % Jukola TA , opetustunti TP , toteutunut 94,2 % 103,7 % 97,7 % 124,2 % 0,00 % Esiopetus yhtenäiskoulu 2312TA , opetustunti TP , toteutunut 116,1 % 86,4 % 100,3 % 100,33 % Maahanmuuttajien valmis- TA , tava opetus TP toteutunut 90,5 % 0,0 % 106,6 % -106,57 % Leppäniemen koulu TA , opetustunti TP , toteutunut 50,0 % 120,6 % 60,3 % 60,30 % Toivolan koulu TA , opetustunti TP , toteutunu 93,4 % 106,0 % 99,0 % 99,01 % Varpasen koulu TA , opetustunti TP , toteutunut 96,8 % 95,5 % 92,5 % 91,76 % Koulut yhteis TA erill. määräraha TP toteutunut 100,0 % 107,1 % 107,1 % 91,1 % 190,75 % Kirkonkylän iltapv. toiminta TA , TP , toteutunut 97,4 % 96,2 % 93,7 % 171,5 % 86,53 % Yhtenäiskoulun iltapv. toiminta , TP toteutunut 97,4 % 0,0 % 74,5 % 150,3 % 67,09 % Maahanmuuttajien opetus loppui kevätlukukauden 2015 jälkeen. Leppäniemen ja Varpasen koulut lakkautettiin alkaen. Vastuuhenkilö sivistysjohtaja ja peruskoulujen rehtorit

41 37 Toisen asteen koulutus Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset ,9-4 LASKENNALLISET ERÄT ,6-735 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys terveystiedon kurssit liikunnan valinnaiset kurssit kouluterveyskysely poissaolot/syyt poissaoloille -kouluterveyskyselyyn osallistuttu ja tuloksia käytetty terveystiedon opetuksessa -poissaolot eivät lisääntyneet osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen tuetaan opiskelijoita opiskelun eri vaiheissa(ryhmänohjaajat, rehtori, opo, aineenopettajat) opiskelun etenemisen seuranta keskeyttäneiden määrä tilastojen seuranta esim jatko-opiskelujen suhteen ed.vuodesta -keskeyttäneiden määrä ei ol lisääntynyt Laadukkaan opetuksen tarjoaminen Opiskelijamäärän ylläpitäminen yhteisöllisyyden korostaminen esim. teemapäivien toteutuksessa pätevien opettajien rekrytointi työpaikkaviihtyvyys markkinointi viihtyvyys kurssitarjonta opiskelijan menestyminen ylioppilaskirjoituksissa omaan tasoonsa nähde opiskelijoiden määrä lukiossa -yo-kirjoituksissa menestytty yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta omalla tasolla -opiskelijamäärä pysynyt samana ed.vuoteen verrattuna Tuotetaulukko Toisen asteen koulutus Tuotantoyksiköt/Tuotteet TA 2015 TP 2015 Menot / tuote Tuotantomäärät Omakustannushinta Tulot Netto Lukio TA , kurssi TP , toteutunut 100,0 % 97,2 % 97,2 % 176,4 % 94,3 % Vastuuhenkilö Lukion rehtori

42 38 Vapaa sivistystyö Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ Poistot ja arvonalentumiset ,2-6 LASKENNALLISET ERÄT ,1-212 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys Tarjotaan liikuntaan ja ravitsemukseen liittyviä kursseja. liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvien kurssien määrä, tavoitteena vähintään 26 kurssia 46 (Koko lukuvuoden kurssien osalta kevään ja syksy kurssit vielä osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Kansalaisopisto tukee paikallista kulttuuritarjontaa toimien yhteistyössä eri tahojen kanssa Tarjotaan erityisryhmille suunnattuja ja keskustaajaman ulkopuolelle sijoittuvia kursseja. Haetaan vuosittain opintosetelirahoitusta erityisryhmien ja ikääntyneiden koulutuksen tukemiseksi. -Kulttuuriosaamisen vahvistaminen ja yhteistyö tapahtumajärjestelyssä -Yhteistyö lukion ja muiden tahojen kanssa Tarjotaan 4 kurssia, jotka noudattavat ammatillisten opintojen ops:a, yhteistyö Esedun kanssa. Näillä kursseilla voi kokeilla eri koulutusaloja ja kerätä opintoja tuleviin ammatillisiin tutkintoihin. Erityisryhmille suunnattujen kurssien määrä (väh. 15 kurssia). Keskustaajaman ulkopuolelle sijoittuvien kurssien määrä (väh. 18 kurssia) Opintoseteleiden tarjoaminen (kyllä/ ei) Tapahtumatarjonnan määrä (kansalaisopiston ryhmät osallisena) kyllä / ei (esim. esitteissä, nettisivuilla) erillisinä) 5 (joista yksi toteutui. Muut peruuntuivat alhaisen ilmoittautujamäärän takia) Kyllä 67 Kyllä Vapaa sivistystyö Tuotantoyksiköt/Tuotteet TA 2015 TP 2015 TUOTANTO- MÄÄRÄT MENOT /TUOTE OMAKUS- TANNUS-HINTA TULOT NETTO Kansalaisopisto TA , Opetustunti TP , toteutunut % 100,4 % 94,9 % 95,4 % 136,6 % 88,0 % Kansalaisopisto on nettobudjetoitu yksikkö. Vuoden 2015 talousarviossa tuotantomäärää (oppitunteja) supistettiin 55:llä säästösyistä. Kansalaisopisto on saanut vuonna 2015 valtionavustusta neljästä hankkeesta (kaksi opintoseteliavustusta ja kaksi laatu- ja kehittämisavustusta). Lisäksi vuonna 2015 alkoi EU-rahoitteinen Erasmus+ -liikkuvuushanke. Hankkeilla on ollut erittäin myönteinen vaikutus toiminnan laatuun, mutta myös opiston nettokustannuksiin. Vastuuhenkilö Kansalaisopiston rehtori

43 39 Taiteen perusopetus Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTAKULUT ,3 155 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,3 155 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ ,3 155 Tuotetaulukko Mlin musopist. sivut.piste Tuotantoyksiköt/Tuotteet TA 2015 Menot / tuote Tuotantomäärät Omakustannushinta Tulot TP 2015 Netto opetustunti TA , TP , toteutunut 97,6 % 102,8 % 100,3 % 100,3 % Vapaa-aikapalvelut Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset , LASKENNALLISET ERÄT ,6-366 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ Nuorisotyö TA 2015 tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Nuorisotilatyö: -päihteettömän viikonlopputoiminnan järjestäminen, katutyö viikonloppuisin, ohjaus ja neuvonta, iltapäivätoiminta, -kulttuurillisen nuorisotyön lisääminen yhteistyössä kulttuuripalveluiden kanssa. Erityisnuorisotyö: -Yksilöohjaus, työllisyyspalveluiden kehittäminen, yhteistyö Nuorten hoitopisteen kanssa Perus nuorisotyö: -laadukas ja ammattitaitoinen perusnuorisotyö (tilatyö, iltapäivätoiminta, läsnä oleva aikuinen) -Nuorisovaltuuston kehittäminen Etsivä nuorisotyö: -kaksi kärkeä: peruskouluikäiset ja peruskoulun päättäneet. -yksilölliset ratkaisut koulutus- sairastavuusindeksi terveydentila keskinkertainen tai huono lk tilasto päihteiden käytöstä ylipaino 8.- ja 9. lk op. THL:n kouluterveyskyselyn tulokset jäivät tältä vuodelta saamatta, nuorisopal-velut on toteuttanut kaikki suunnitellu palvelut. Perusnuorisotyö toteutunut hyvin. Syyslukukaudella tilojen aukioloa lisättiin (lisäresurssi henkilöstöön työllisyyden hoidolta). Kohdennetussa nuorisotyössä Mäntyharju Etelä Savon kärjessä tavoitettujen nuorten määrässä (ks.etsivä tilasto) Koulutuksen ulkopuolell

44 40 /työpoluille yhteistyössä työllisyyden hoidon kanssa. -joustavuuden lisääminen peruskoulussa. -jokaiselle nuorelle riittävä tuki ja ohjaus osallisuuden vahvistamiseksi. -nivelvaiheiden tehostettu tuki. -alle 25 vuotiaiden nuorisotyöttömyyden vähentäminen - ensimmäinen yhteyden otto ohjausta tarvitsevaan nuoreen kahden viikon sisällä tiedon saamisesta. Nuorisotila käytössä 4H-kerholle ja ADHDvertaistukiryhmälle ja olotilalle yksikön oma tavoite Nuorisotyö osana kehittämässä auttavia hyvinvointipalveluita kunnassa -lasten ja nuorten hyvinvointipalveluiden sekä työllisyydenhoidon kokonaisvoimavaran organisointi ja koordinaatio ei jäänyt yhtään perus-koulunsa päättänyttä. Etelä-Savon työllisyys-tilanne o heikko. Nuorisotoimi edelleen kiinteä osa lapsi- ja perhe-palveluita. Perusturvan ja sivistyspalveluiden organisaatiomuutokset aiheuttaneet yhteistyön uudelleen organisointia. Työllisyydenhoidon osalta OHKO-ryhmä toimi hyvin. Hakemus nuorten työpajan perustamisesta jätetty aluehallintovirastoon. Tuotetaulukko Nuorisotyö Tuotantoyksiköt/Tuottee t TA 2015 Tuotanto- Menot / Omakustannus- TP 2015 määrät tuote hinta Tulot Netto Yl. nuorisotoimi TA , erill.määräraha TP , toteutunut 100,0 % 87,9 % 87,9 % 87,9 % Nuorisotilat TA , käyttötunti TP , toteutunut 100,0 % 99,5 % 99,5 % 99,5 % Nuoten vaik.ryh., nuo. TA , tiedotus TP , kokoukset toteutunut 100,0 % 100,0 % 10,7 % 10,7 % Etsivä työparitoim. TA , TP , erill.määräraha toteutunut 100,0 % 173,1 % 173,1 % -2,1 % Vastuuhenkilö nuorisotyöntekijä

45 41 Liikuntapalvelut TA 2015 tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys - päihteettömät tilaisuudet - terveysliikuntaa korostetaan tapahtumien kautta Toteutunut osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Matkailuyrittäjien ja liikuntatoimen yhteistyön kehittäminen Yksikkömme työllistää tukien avulla tällä hetkellä useita aikaisemmin työttömänä olleita. Yhdyskuntapalvelu oppisopimuskoulutus. Samalla ennaltaehkäistään heidän syrjäytymistään. Repovesi - hankkeen kautta Yhdyskuntapalv. 2 Työllistetyt 4 Oppisopimus 2 Tukityöll. 1 Sivilipalvelus 1 Toteutunut Tuotetaulukko Liikuntapalvelut Tuotantoyksiköt/Tuotteet TA 2015 Tuotanto- Menot / Omakustannus- TP 2015 määrät tuote hinta Tulot Netto Hallinto TA , tuotteistamaton TP , muutos % 0,0 % 132,7 % 132,7 % 132,7 % Liikuntatoiminta TA , tuotteistamaton TP , toteutunut 0,0 % 158,6 % 158,6 % 158,6 % Liikuntasalit TA , käyttötunti TP toteutunut 0,0 % 0,0 % 89,3 % -36,2 % 80,9 % Kentät TA , käyttötunti TP toteutunut 25,0 % 0,0 % 100,6 % -92,3 % 100,6 % Ulkoilureitit TA , km TP toteutunut 0,0 % 0,0 % 93,8 % 93,8 % Hiihtoladut TA , km TP toteutunut 40,8 % 0,0 % 126,6 % 126,6 % Uimarannat TA , kpl TP toteutunut 25,0 % 0,0 % 107,9 % 108,0 % 107,9 % Leirit TA , kpl/vrk TP toteutunut 0,0 % 0,0 % 99,8 % 99,8 % Retket TA , vrk TP toteutunut 0,0 % 0,0 % 44,0 % 67,7 % 38,1 % Projektit, tapahtumat, TA , yhteistyö TP , erittelemätön toteutunut 0,0 % 69,8 % 69,8 % 69,8 % Liikuntapalveluissa toteutettiin liikuntatoimintaan liittyviä hankkeita. Työllistämistuella palkattiin apuvoimia mm. Repoveden reitistön ylläpitoon. Vastuuhenkilö kenttämestari

46 42 Kulttuuri- ja kirjastopalvelut Kulttuuripalvelut Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ Poistot ja arvonalentumiset , LASKENNALLISET ERÄT ,5-181 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Elokuvateatteri Kino TA 2015 tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat Päihteettömät tilaisuudet toteutunut osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen harrastustoiminnan tukeminen edistää nuorten yrittäjyyttä ja aktiivista kansalaisuutta sitouttamalla nuoret 4 vuoden periodiin elokuva-toiminnan avulla. toteutunut Vastuuhenkilö Vapaa-aikasihteeri Kulttuuripalvelut TA2015 tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys -kulttuuritapahtumat liikunnan rinnalla liikkeellepanevana voimana -järjestetyt tapahtumat päihteettömiä toteutunut osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Kesäasukkaiden huomioiminen kulttuuripalveluissa, Luova mökkitie hanke Lasten kulttuuripolun käynnistäminen -otetaan eritysryhmät huomioon kulttuuritapahtumatarjonnassa ja osallistumismahdollisuuksissa. -kulttuuriavustukset lisääväät toimeliaisuutta kulttuuriavustusten piirissä ka. 20 kulttuurijärjestöä tai työryhmää -tarjotaan nuorille harjoittelu- ja kesätyömahdollisuuksia Luova Mökkitie -hankkeen toteutus Yhteistyö koulun sekä Lastenkulttuurikeskus Verso hankkeen kanssa toteutunut mökkiläisfoorumi ja Toteutunut vapaaajanasukastapahtuma Kaikki alle 18-v. ovat säännöllisen kulttuuritarjonnan parissa -säännölliset koulukulttuuritarjontaa ja museovierailut -askeleen kuvataideseikkailu

47 43 Tuotetaulukko Kulttuuripalvelut Menot / tuote Tuotantomäärät Omakustannushinta Tulot Netto Tuotantoyksiköt / Tuotteet Kino TA , TP , Näytösmäärä toteutunut 112,1 % 119,3 % 133,8 % 166,4 % 88,0 % Museo TA , TP , toteutunut 100,0 % 109,5 % 109,5 % 331,7 % 95,0 % Kulttuuripalvelut TA , TP , toteutunut 100,0 % 82,4 % 82,4 % 78,9 % 82,5 % Kulttuuripalveluissa on toteutettu vuoden aikana hankkeita, joiden tulot ja menot ovat tulleet budjettiin talousarvion laadinnan jälkeen. Museo sai myös kesäksi 2015 Museoviraston harkinnanvaraista avustusta. Vastuuhenkilö Kulttuurisihteeri Vapaa-aikasihteeri/Kino Kirjastopalvelut Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset LASKENNALLISET ERÄT ,7-60 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , TA2015 tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat Hankitaan terveellisiä elämäntapoja tukevaa aineistoa -ko. aineistohankintojen määrä -aineistohankinnat tehty painottaen terveellisiä elämäntapoja tukevaa osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Pidetään yllä laajoja aukioloaikoja (mahdollisuus käyttää aineistoja, saada opastusta, tavata ihmisiä), järjestetään kaikille avoimia tapahtumia, järjestetään käyttäjäkoulutusta yhdessä järjestöjen kanssa -fyysiset käynnit / as. (tavoite 9) -tapahtumien määrä (tavoite 5) -käyttäjäkoulutuksiin osallistuneiden määrä / 1000 as. (tavoite 60) aineistoa -fyysiset käynnit toteutui eli 9,9 /asukas -tapahtumien määrä toteutui eli 15 tapahtumaa -käyttäjäkoulutuksiin osallistuneiden määrä toteutui eli 121 / 1000 as.

48 44 Tuotetaulukko Kirjastopalvelut Tuotantoyksiköt / Tuotteet Menot / tuote Tuotantomäärät Omakustannushinta Tulot Netto Pääkirjasto TA , TP , aukiolotunti toteutunut 101,6 % 99,2 % 100,8 % 97,4 % 100,9 % Kirjastoaineisto TA , TP , toteutunut 100,0 % 105,0 % 105,0 % 105,0 % Kirjastopalveluissa on vuoden aikana toteutettu kolmea AVI:n rahoittamaa hanketta, joista budjetoimattomia toimintatuottoja ja kuluja on syntynyt noin euroa: Tekniikkaa taloon, palveluprosessi haltuun Yhdessä kohti parempia ohjaustaitoja Kirjastopolku opetussuunnitelmaan. Vastuuhenkilö sivistysjohtaja

49 45 PERUSTURVALAUTAKUNTA Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Keskeiset muutokset organisaatiossa ja toiminnassa: Mäntyharjun kunta vastaa lähivuosien aikana yhä suuremman ikääntyvän väestönosan tarpeisiin. Väestön ikääntyminen näkyy ennusteiden mukaan huoltosuhteen muutoksena, työvoimapulan ja taloustilanteen heikkenemisenä. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen ja tuotannon valtakunnalliset suunnitelmat tulevat tuomaan muutoksia. Uudenlaisia palveluiden järjestämistapoja sekä rakenteellisia uudistuksia tarvitaan, jotta voimme turvata lakisääteiset ja laadukkaat palvelut kustannustehokkaasti kuntalaisille. Perusturvan organisaatio jakautuu kahteen vastuualueeseen, vastaanotto- ja sairaalapalveluihin sekä hyvinvointipalveluihin. Vastuualueiden johtajat johtavat alueidensa taloutta, henkilöstöä ja toimintaa perusturvajohtajan alaisuudessa. Vastuualueilla toimivat tiimit joiden toimintaa ohjaavat tiimien vastuuhenkilöt. Ostopalvelut koordinoidaan hyvinvointipalvelujen palveluohjaustiimissä. Sosiaalityön työntekijät kuuluvat vuoden 2015 alusta perusturvan eri tiimeihin ja vastaavat kukin osaltaan siitä, että sosiaalityön asiantuntijuus tulee hyödynnetyksi kaikissa perusturvan palveluissa. KELA:n työttömyyspäiväraha on siirtynyt talousarviossa kunnanhallituksen alle. Perusturvan hallinto Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Perusturvan hallinnon budjetin ylitystä selittävät hallinnon palkkakulut (osittain budjetoitu eri kustannuspaikoille aikaisemman organisaatiorakenteen mukaisesti), yhteistoimintaosuudet sekä Tk:n saneerauksesta aiheutuneet ennakoimattomat kustannukset.

50 Perusturvan hallinto 46 Menot / tuote Tuotantomäärät Omakustannushinta Tulot Netto Tuotantoyksiköt / Tuotteet Perusturvan hallinto TA , TP , toteutunut 100,0 % 108,9 % 108,9 % 111,1 % 50,3 % Seutu-sote TA , TP , toteutunut 100,0 % 161,6 % 161,6 % 167,3 % 8,5 % Tervis-hanke TA , TP , toteutunut 100,0 % Terveyskeskuksen väistötilat TA , TP , toteutunut 100,0 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp Erikoissairaanhoito Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Erikoissairaanhoidon kokonaislaskutus sisältää oman toiminnan ja kauttalaskutuksen sekä apuvälineiden, ensihoidon ja kehittämishankkeiden laskutuksen sekä kalliinhoidon maksut. Potilasvahinko laskutusta ei vuonna 2015 ollut. Erikoissairaanhoito Menot / tuote Tuotantomäärät Omakustannushinta Tulot Netto Tuotantoyksiköt / Tuotteet Somaattinen erikois- TA sairaanhoito TP toteutunut 100,0 % 99,6 % 99,6 % 98,4 % Psykiatrinen sairaanhoito TA TP toteutunut 100,0 % 122,8 % 122,8 % 122,8 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp

51 47 Vastaanotto- ja sairaalapalvelut Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset , LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Vastaanottopalvelut Perhepalvelut Psykologi TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys Lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa tukeminen päihteettömyyteen ja terveellisten elämäntapojen noudattamiseen osana asiakastyötä. Moniammatillinen -Vastaanotolla havaittu pulma otettu puheeksi ja mietitty tarkoituksenmukainen yhteistyökumppani perheen tukemiseksi osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. yhteistyö perhepavelutiimissä Lasten ja nuorten oppimisvaikeusriskien varhainen tunnistaminen, psykologinen tutkiminen ja tukitoimien suunnitteleminen. Asiakasprosessit kuvataan arvioidaan -Noin 60% vastaanottotyöstä on oppimisvaikeuksien tutkimista j sen pohjalta suunniteltuja tukitoimia. -Tutkimusten painopiste on alle kouluikäisissä ja alakoululaisissa -Asiakasprosessit tiimitasolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty

52 48 Puheterapia TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys -Moniammatillinen tiimityö tukee asiakasperheiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. Varhainen puuttuminen alle kouluikäisten lasten kohdalla. Moniammatillinen yhteistyö muiden toimijoiden kanssa Puheterapiatarpeen arvionti 3 kk:n sisällä. Ryhmämuotoisen puheterapian lisääminen Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan Toiminta ja talous ovat olleet pääosin suunnitelman mukaista. Puheterapiaan pääseminen hoitotakuun puitteissa Ryhmät/vuosi huomioimista -Puheterapeutille pääsy on järjestynyt tarveharkintaan perustuen 2vrk-2kk sisällä yhteydenotosta/lähetteen saapumisesta. -Esikouluikäisille lapsille 2 ryhmää -Asiakasprosessit tiimitasolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Toimintaterapeutti TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys Lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa tukeminen päihteettömyyteen ja terveellisten elämäntapojen noudattamiseen osana -moniammatillinen tiimityö tukee asiakas-perheiden kok-naisvaltaisen hyvinvoinnin huomioimista osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. asiakastyötä. Lasten toimintaterapia-arvioita ja -terapiat kunnan omana toimintana Moniammatillinen yhteistyö muiden toimijoiden kanssa Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan -toimintaterapia-arviot ja -jaksot tuotettu omana toimintana -toimintaterapeutti on mukana moniammatillisissa työryhmissä Nuutti, Lasten kuntoutustyöryhmä j Varpu -asiakasprosessit tiimitasolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Toiminta ja talous ovat olleet pääosin suunnitelman mukaista. Asiakaspalvelujen ostoina ainoastaan SIterapiat.

53 49 Terveysneuvonta TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys Naisten ikäkausitarkastukset Mikkelin toimintamallin mukaisesti. osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Asetus neuvola, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollosta toteutuu Sähköisten palveluiden kehittäminen Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. Toimintamallin laatiminen pitkäaikaistyöttömien terveystarkastuksiin osallistumisen aktivoimiseksi. Riittävät terveydenhoitaja- ja lääkäriresurssit OmaHoito, kansalaisen sähköinen ajanvaraus ja ammattilaisen työpöytä toiminnallisuuksien käyttöönotto Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan Toiminta ja talous ovat olleet pääosin suunnitelman mukaisia. Tarkastuksissa käyneiden määrä Asetuksen mukaiset vastaanottokäynnit Toiminnan kuvaus -ikäkausitarkastukset toteutettu ko. mallin mukaan ikäryhmittäisine painopiste-alueineen -terveydenhoitaja mukana moniammatillisessa työryhmässä. -OHKO:n läpikäymistä ohjautunut noin puolet (35). käynnit ovat toteutuneet asetuksen mukaisesti -ammattilaisen Hyvis ei tietoteknisistä syistä käytössä. -kansalaisen ajanvaraus käytössä siirron/ peruutuksen osalta ikäkausitarkastuksissa. Asiakasprosessit tiimitasolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Perhetyö ja sosiaalityö TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys ltk:n /yksikön oma tavoite -Lapsiperheiden kanssa huolehditaan siitä, että asiakassuunnitelmat ovat ajan tasalla -Päihteettömyyden ja terveellisten elämäntapojen merkitystä korostetaan -Ennaltaehkäisyyn pystytään kohdentamaan riittävästi resurssej -Perheen kokonaisvaltainen tilanne tulee huomioiduksi asiakaslähtöisesti ja moniammatillisesti sekä tarvittaessa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa -Sairastavuusindeksi -Terveydentila keskinkertainen tai huono 8.-9.lk -Tilasto päihteiden käytöstä -Ylipaino 8.- ja 9. lk op. -asiakassuunnitelmat on päivitetty. -v kouluterveyskyselyn tuloksia ei saatavana perusopetuksen osalta (tekniset ongelmat sähköisessä tiedonkeruussa) -moniammatillisella tiimityöllä saadaan lisäarvoa sosiaalisen kuntoutuksen sisällään pitämien toimintojen tukemiseen.

54 Laitosvaltaisesta palvelujen tuotantotavasta siirtyminen kevyempiin palvelumuotoihin Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. 50 -Sijaishuollon painopistettä muutetaan laitoshuollosta perhehoitoon Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan Laitoshoidon väheneminen suhteessa kevyempiin palvelumuotoihin -asumisvuorokausien määrä painottuu laitoshuollon sijaan sijaisperhetoimintaan Prosessit kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Sijaishuolto Mäntyharju liittyi vuoden 2015 alusta Etelä-Savon alueen yhteiseen perhehoitoyksikkö Pessiin. Pessi huolehtii sijais- ja tukiperheiden rekrytoinnista, valmennuksesta, arvioinnista, lapselle sopivan perheen etsimisestä ja sijoitustyöskentelystä sekä sijaisperheen alkuvaiheen tuesta. Perhepalvelut Tuotantoyksiköt / Tuotteet Tuotantomäärät Menot / tuote Omakustannushinta Tulot Netto Psykologi TA , vastaanotto / käynti TP , toteutunut 145,4 % 99,5 % 144,7 % 548,9 % 114,5 % Puheterapeutti TA , vastaanottokäynti TP , toteutunut 84,3 % 110,5 % 93,1 % 338,7 % 89,7 % Toimintaterapeutti TA , vastaanottokäynti TP , toteutunut 52,8 % 118,0 % 62,3 % 0,0 % 63,3 % Perhepalveluiden sos.työ TA , TP , toteutunut 100,0 % 81,2 % 81,2 % 0,0 % 81,7 % Terveysneuvonta TA , käynti TP , toteutunut 109,4 % 86,6 % 94,7 % 100,3 % 94,4 % Perhetyö TA , asiakas TP , toteutunut 55,4 % 143,7 % 79,6 % 79,6 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp

55 51 Vastaanotto Lääkärin vastaanotto TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys Riittävät lääkäriresurssit Hoito- ja palvelusuunnitelmien laatiminen pitkäaikaispotilaille 3 virkalääkäriä osallisuus sisältäen syrjäytyneisyyden estämisen, työllisyyden, koulutuksen ulkopuolelle jäämisen Hoitotakuulain toteutuminen Välitön yhteydensaanti terveyskeskukseen virkaaikana Lääkärin osuuden toteutuminen pitkäaikaistyöttömien terveystarkastuksissa Hoidon tarpeen arvioinnissa todettu hoito järjestetään vähintään 3 kk sisällä Puhelinyhteyden saaminen viidessä minuutissa. Hoito- ja palvelusuunn./ kk Hoitotakuu toteutuminen VCC raportit, saapuneista puheluista vastattu >80% -Lääkäriresurssit olleet riittävät viransijaisuusja vuokralääkärijärjes-telyin. -TERHO lomake saatu käyttöö 9/ Suunnitelmia tehty 26 -Lääkäri mukana moniammatillisessa työryhmässä. -Kaikki pitkäaikaistyöt-tömät käyneet tarvitta-essa lääkärin tarkastuksessa. -Hoitotakuu toteutunut. - Keskimääräinen jonotusaika 9. vrk 8023/6179 vastattu 77% (Call Back 332) Palvelutaso 96% Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan Prosessit tiimitalolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaava toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Hoitajan vastaanotto Vastaanoton sosiaalityö TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys Hoito- ja palvelusuunnitelmien laatiminen pitkäaikaispotilaille Hoito- ja palvelusuunn. / kk osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Sairaanhoitajien akuuttivastaanoton kehittäminen Sähköisten palveluiden kehittäminen Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. Varhainen puuttuminen ja jatkohoidon/seurannan kehittäminen yhteistyössä mielenterveysyksikön kanssa Hoitajan rajoitettu lääkkeenmääräämis- oikeus OmaHoito, kansalaisen sähköinen ajanvaraus ja ammattilaisen työpöytä toiminnallisuuksien käyttöönotto Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan -ESSHP/PTH yksikkövetoi- ne terveys- ja hoitosuunnitelmatyöpaja toteutettu syksyllä -Suunnitelmien laatiminen käynnistymässä -Varhaisen puuttumisen toimintamalli käytössä, yhteistyö tiivistynyt. -Yksi vastaanottosairaan hoitajista valmistunut 5/2015, toinen koulutuksessa. Ammattilaisen Hyvis ei tietoteknisistä syistä käytössä Prosessit tiimitasolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty

56 52 Röntgen TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma Toiminta on säteilyturvakeskuk- Itseauditointi STUK:n velvoitteiden -STUK velvoitteet sen säännösten mukaista täyttyminen täyttyvät itseauditoinnissa. -OP10 laite siirtynyt Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. Asiakasprosessit kuvatataan ja arvioidaan itseauditoinnin piiriin -Asiakasprosessit tiimitasolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Toiminta ja talous ovat olleet pääosin suunnitelman mukaisia. Röntgenpalveluja on myyty myös Terveystalolle. Diabetestyö TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys Hoito- ja palvelusuunnitelmien laatiminen pitkäaikaispotilaille Hoito- ja palvelusuunnitelmat / kk osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys koulutuksen ulkopuolelle jääminen Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. Varhainen puuttuminen ja tarvittaessa jatkohoitoon ohjaus. Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan -TERHO lomake saatu käyttöön 9/2015. Suunnitelmia tehty 2. -Varhaisen puuttumisen toimintamalli käytössä, jatkohoitoon ohjaus tiivistynyt. -Asiakasprosessit tiimitasolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Toiminta ja talous ovat olleet pääosin suunnitelman mukaisia.

57 53 Vastaanotto Oma- Tuotantomäärät Menot / kustannus- Tuotantoyksiköt / Tuotteet Lääk.vast.otto/ käynti TA tuote 185,76 hinta Tulot Netto TP , toteutunut 120,9 % 85,1 % 103,0 % 135,1 % 95,3 % Hoitajan vast.otto/ käynti TA , TP , toteutunut 369,7 % 29,5 % 109,2 % 303,4 % 86,7 % Röntgen/tutkimus TA , TP , toteutunut 78,5 % 114,9 % 1593,0 % 90,3 % #JAKO/0! Diabetestyön vastaanotto/ TA , käynti TP , toteutunut 168,7 % 59,3 % 100,0 % 89,5 % 100,5 % Vastaanoton sosiaalityö TA , TP , toteutunut 100,0 % 35,6 % 1593,0 % #JAKO/0! 35,6 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp Kuntoutus Fysioterapia TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys Tulpparyhmän toiminnan laajentaminen ennaltaehkäisevään suuntaan. Ryhmiin osallistuneiden määrä. -tulpparyhmiin osallistunut ESSHP ohjaamana myös AVH- potilaita sekä valtimosairaita varhaisemmassa vaiheessa. osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä Psykofyysisen toimintaterapian hyödyntäminen. Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan -2 ryhmää/14hlö -ryhmissä tauko vuonna 2015 (resurssivaje) Prosessit kuvattu tiimitasolla 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Ylitys palkkamäärärahoissa. Kuntoutustiimin neljän fysioterapeutin ja kahden kuntohoitajan palkkamäärärahat olivat jyvitettynä aikaisemman organisaatiorakenteen mukaisesti fysioterapian lisäksi kotihoitoon, Tk-sairaalaan ja Ruskahoviin. Kuntoutus Oma- Tuotantoyksiköt / Tuotteet Tuotantomäärät Menot / tuote kustannus- hinta Tulot Netto Fysioterapeutin vastaanotto TA , käynti TP , toteutunut 81,9 % 227,0 % 185,9 % 163,9 % 187,6 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp

58 54 Mielenterveys- ja päihdepalvelut TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys Terveys Reseptin käyttöönotto pitkäaikaispotilailla osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Depressioryhmätoiminnan aktivoittaminen Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. ltk:n /yksikön oma tavoite Varhainen puuttuminen ja jatkohoidon/seurannan kehittäminen yhteistyössä eri yksiköiden kanssa 2 työikäisten ryhmää yhteistyössä seudullisesti j ESTH kanssa Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan Kaikki apua hakevat päihdeongelmaiset saavat tarvitsemansa tapaamisajan ja tuen Ryhmät/vuosi Asiakastyytyväisyystutkimus -Terveysresepti otettu käyttöön pitkäaikaispotilailla. -Läpikäydään yksilöllisesti omahoitaja-keskusteluissa -Yhteistyö eri tiimien kanssa tiivistä. -Edustus Nuutti ryhmässä -Depressioryhmiä ei ole ollut Asiakasprosessit tiimitalolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty -Asiakastyytyväisyys tutkimusta ei toteutettu (odotettu suunnitteilla ollutta seudullista kyselypohjaa). Toiminta ja talous ovat olleet pääosin suunnitelman mukaisia. Mielenterveyspotilaiden asumispalveluiden tarve oli ennakoitua suurempi. Budjettia laadittaessa tehtiin määrärahavaraus mielenterveys- ja päihdepalveluiden asumispalveluihin yhteensä 10 henkilölle. Käyttö vuorokausia on ollut ennakoitua enemmän ja asumisvuorokausihinta on ollut budjetoitua korkeampi. Tilinpäätöksessä mielenterveys- ja päihdepalveluiden asumispalveluja on tarkoituksenmukaista tarkastella kokonaisuutena.

59 55 Mielenterveys- ja päihdetyö Oma- Tuotantomäärät Menot / kustannus- Tuotantoyksiköt / Tuotteet Mielenterveystyö TA tuote 76,86 hinta Tulot Netto käynti TP , toteutunut 107,8 % 84,9 % 91,5 % 49,8 % 91,7 % Päivätoimintayksikkö TA , asiakaskontaktit TP , sis.päihdehoitajan kontaktit toteutunut 90,2 % 60,1 % 54,2 % 86,0 % 52,4 % Muut tukitoimet TA , TP , toteutunut 100,0 % Päihdehuollon asumispalv. TA , asumisvrk TP , toteutunut 169,2 % 113,1 % 191,5 % 191,5 % Pitkäaikainen laitoshoito TA , hoitovrk TP , toteutunut 20,6 % 28,0 % 5,8 % 5,8 % Lyhtyaikainen laitoshoito TA , hoitovrk TP , toteutunut 337,5 % 153,9 % 519,5 % 519,5 % Päihdetyö TA , käynti TP , toteutunut ,0 % 2,4 % 3290,5 % 3290,5 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp Toimistopalvelut Määräraha oli jyvitetty eri kustannuspaikoille, palkat kirjattiin kuitenkin keskitetysti toimistopalvelujen kustannuspaikalle. Toimistopalvelut Oma- Tuotantoyksiköt / Tuotteet Tuotantomäärät Menot / tuote kustannus- hinta Tulot Netto Toimistopalvelut TA , TP , toteutunut 500,0 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp

60 56 Sairaalapalvelut Terveyskeskuksen sairaala TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys Alkoholiongelman tunnistamisen tehostaminen akuuttihoitopotilailla. Kuntouttavan työotteen vahvistaminen. -Audit testi tarvittaessa -Henkilökunnan koulutus -Virikeohjaajan toimen muutos fysioterapeutin toimeksi osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Enintään 3% >75 vuotiaista on pitkäaikaisessa laitoshoidossa Keskimääräinen hoitoaika akuutti ja kuntoutusosastolla < 7 vrk Kotisairaalatoiminnalla pyritään terveyskeskuskäyntien ja hoitopäivien vähentämiseen Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. Tukipalvelutehtävien tarjoaminen pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen tk sairaala toimii 21 paikkaisena akuuttiosastona, tarvittaessa 4 lisäpaikan mahdollisuus Päivittäinen lääkärinkierto, palveluohjaajan työpanos Kotisairaalatoiminnan käynnistäminen Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan Työllistettävien määrä -Toimipaikkakoulutuksena järjestetty Kunnon hoitaja koulutus -Toteutettu. -Työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät ole kohdanneet. Peittävyys % 8/886 peittävyys 0,9 Keskimääräinen hoitoaika Hoitopäivät/käynnit 452 -Keskimääräinen hoitoaika 9,4 vrk Asiakasprosessit kuvattu 06/2015 Tarkastettu v 2015 ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Osaston kuormitusaste on ollut lähes koko vuoden > 100%. Keskimääräinen paikkaluku Akuutti- ja kuntoutusosastolla on ollut jatkuvasti myös pitkäaikaispotilasta. Osastopaikkoja jouduttiin ostamaan lähikunnista jonkin verran ennakoitua enemmän. Toimintavuoden aikana oli ajoittain haasteita sijaisten saamisessa akuutteihin sairauspoissaoloihin. Terveyskeskuksen sairaala Menot / tuote Tuotantomäärät Omakustannushinta Tulot Netto Tuotantoyksiköt / Tuotteet Terveyskeskuksen sairaala TA , hoitopäivä TP , toteutunut 116,2 % 75,5 % 87,7 % 102,6 % 85,5 % Kotisairaala TA , käynti TP , toteutunut 45200,0 % #JAKO/0! #JAKO/0! #JAKO/0! #JAKO/0! Yhteensä, ta Yhteensä, tp

61 57 Suun terveydenhuolto Hammaslääkärin vastaanotto Suuhygienistin vastaanotto TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma Terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus Suun terveydenhuollon kotihoidon toteutuminen Hoitosuunnitelmat sisältävät Dieettivalistukset ottaen huomioon potilaan Ikäluokkien korjaavan hoidon tarpeen väheneminen; ikäluokkien DMF-summien aleneminen v. 0,4->0,2 12v. 0,5->0,2 17v. 0,5->0,6 Suun terveydenhuollon kokonaishoitojakson säilyminen Ennaltaehkäisevän suun terveydenhuollon kehittäminen. Ikäluokan karieksottomat 5-v >55 % 12-v >55 % 17-v >45 % Asiakasprosessit kuvattu ja arvioint käytössä. kokonaistilanteen Recall-kutsujärjestelmän toimivuus Riskiryhmiin kuuluvien hoidon tehostaminen Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan Recall-potilaiden kutsujen viivästyminen Ikäluokan karieksettomat (DMF=0) Prosessit kuvattu -Pääsääntöisesti ei viivettä 5-v >79 % 12-v >70 % 17-v >38 % Asiakasprosessit tiimitasolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Asiakaspalvelujenostojen kustannukset olivat ennakoitua suuremmat. Tk -saneeraukseen liittyen hammashuolto oli suljettuna 6 viikon ajan. Osa ajasta henkilökunta toimi Pertunmaalla, osa ajasta päivystystyötoiminta ostettiin. Suun terveydenhuolto Menot / tuote Tuotantomäärät Omakustannushinta Tulot Netto Tuotantoyksiköt / Tuotteet Hammaslääkärin vast.otto TA , käynti TP , toteutunut 102,1 % 103,7 % 105,9 % 111,2 % 103,7 % Suuhygienistin vast.otto TA , käynti TP , toteutunut 79,0 % 122,5 % 96,8 % 90,1 % 97,6 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp

62 58 Hyvinvointipalvelut Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset ,4 66 LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Asumispalvelut Ruskahovi TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen Henkilöstön koulutus osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys Työhyvinvoinnin kehittäminen Henkilöstön osaamisen varmistaminen Toiminnan tehokkuus Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. -Hoitohenkilökunnan osaamisen vahvistaminen pitkäaikaispotilaiden aliravitsemuksen tunnistamiseen, ennaltaehkäisyyn ja hoitoon -Kuntouttavan toiminnan kehittäminen -Kuntosalitoiminnan lisääminen -Allasosaston käytön tehostaminen -Ryhmätoiminnan kehittäminen päivätoiminnassa ja pienkodeissa. -Kuntouttavan työotteen kehittäminen. -Tukipalvelutehtävien tarjoaminen pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen -Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen -Työhyvinvointi-suunnitelman valmistuminen -Varhainen puuttuminen -Koulutuspäivien toteutuminen Käyttöaste Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan Ravatar toimintakykyindeksi x 2/v Ryhmämäärät Työllistettävien määrä Vapaaehtoisten käyntimäärät -Suunnitelma valmis -Sairastavuus -Henkilöstölle järjestetty täydennyskoulutusta mm. kuntoutumista edistävästä toiminnasta sekä ravitsemuksesta. -Ravitsemusasioissa hyödynnetty tarvittaessa ravitsemusterapeutin asiantuntemusta. -Ravatar mittaukset tehty 2krt/v -Kuntosali- ja allasosasto olleet tehokkaassa ryhmäkäytössä. -Ryhmätoimintaa ollut aiempia vuosia enemmän. -Kuntouttava työote lisääntynyt koulutuksen myötä. -Tukipalvelutehtävissä ollut työttömiä ja työkokeilussa olevia henkilöitä. -Vapaaehtoisten kanssa tehty hyvää yhteistyötä. -Omaisia aktivoitu ja vapaaehtoiset osallistuneet asukkaide ulkoilutukseen. -Varhainen puuttuminen toteutunut yhteistyössä työterveyden kanssa. -Pitkiä sairaslomia edelleen melko paljon. -Jääty asetetusta tavoitteesta kokonaisten oulutuspäivienosalta. -Käyttöaste palveluasumi-sessa 99%, jaksohoidossa 100%. -Asiakasprosessit tiimitasolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty

63 59 Ruskahovin toimintavuosi ja talousarvio toteutuivat pääosin suunnitelman mukaisesti. Käyttöaste hyvä. Vuoden aikana oli ajoittain myös ylipaikoilla 1-3 ikääntynyttä (akuutit ja lyhytaikaiset tilanteet). Toimintavuoden aikana oli ajoittain haasteita sijaisten saamisessa akuutteihin sairauspoissaoloihin. Mäntypuiston palvelukoti TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys -Ravatar- toimintakykyindeksi x 2/v osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys Asukaspaikat tehokkaassa käytössä Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. -Ravitsemuksessa huomioidaan asukkaan yksilölliset tarpeet -Asukkaiden ravitsemustilaa seurataan yksilöllisesti ja säännönmukaisesti. -Ulkoilu mahdollistetaan aina kun asukkaalla on saattaja. Läheisiä kannustetaan viettämään yhteistä aikaa ulkoilemalla. Turvallinen, rajattu sisäpiha mahdollistaa itsenäisen ulkoilun etenkin kesäaikaan. -Asukkaita tuetaan ja kannustetaan osallistumaan yhteisiin tapahtumiin. -Ruokailu on aina yhteisöllinen tapahtuma, huoneissa ruokaillaan vain, jos asukas ei terveydentilan vuoksi pysty istumaan tai muutoin tulemaan ruokasaliin. Käyttöaste 100 % Kuormitusprosentti 98 % Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan -Toimintakykymittaukset tehty 2krt/v. -Ravitsemusasioihin panostettu. -Ulkoiluun panostettu mm. kehittämishankkeen muodossa. -Pihaympäristö tehty turvallisemmaksi. -Läheisiä aktivoitu ja vapaa ehtoiset sekä järjestöt ovat olleet ulkoilutoiminnassa mukana. -Yhteisiä tapahtumia järjestetty ja toteutettu niin, että ne ovat tukeneet asukkaiden toimintakykyä ja hyvinvointia. -Ruokailuhetket toteutuvat yhteisessä tilassa. Laatukäsikirjan mukaiset prosessit käytössä. Prosessit kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Talousarvio laadittiin aiemmista vuosista poiketen nettobudjetointina. Toimintakulut laskettiin 21/25 asukkaan mukaisesti. Vuoden aikana lisättiin 1 asukaspaikka. Mäntypuiston palvelutoiminta toteutui budjettivuonna pääosin suunnitellusti, joskin tyhjäkäyntiä oli jonkin verran. Se muodostui pariskunta-asumisen raukeamisesta ja asukasvaihtojen yhteydessä syntyneestä vajeesta. 25 asukaspaikkaa on ollut käytössä koko vuoden. 26. paikka oli osan vuotta tyhjillään.

64 60 Tehostettu palveluasuminen Oma- Tuotantomäärät Menot / kustannus- Tuotantoyksiköt / Tuotteet Ruskahovin jaksohoito TA tuote 117,40 hinta Tulot Netto hoitopäivä TP , toteutunut 102,4 % 100,9 % 103,4 % 168,9 % 92,0 % Ruskahovin palveluasuminen TA , hoitopäivä TP , toteutunut 99,0 % 101,1 % 100,1 % 108,2 % 96,9 % Ruskahovin päivätoitoiminta TA , käynti TP , toteutunut 90,8 % 105,9 % 96,1 % 98,6 % 95,5 % Mäntypuiston palvelutalo TA , hoitopäivä TP , toteutunut 119,3 % 94,5 % 112,7 % 79,8 % 124,8 % Mäntypuiston laskutettavat TA , TP , toteutunut 100,0 % Muut asumispalvelut TA , hoitopäivä TP , toteutunut 36500,0 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp

65 61 Kotiin tuotettavat palvelut TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys -Ravatar toimintakykyindeksi x 2/v. osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Yksilöllinen ja laadukas hoito -Ikääntyneiden ravitsemussuosituksen noudattaminen. Ohjataan asiakkaita terveellisen ravinnon käyttöön ja liikunnan lisäämiseen mm. kotihoidon fysioterapeutin toimesta. -Hoitohenkilökunnan osaamisen vahvistaminen asiakkaiden aliravitsemuksen tunnistamiseen, ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Tuetaan asiakkaita päihteettömyyteen Kotihoidossa omatoimisuuden tukeminen on keskeinen työn sisällössä. -Kotihoidon asiakkaiden osalta kolmatta sektoria hyödynnetään ystävätoiminnan ja ulkoiluttamisen kohdalla. Hyödynnetään päivätoimintaa laajemmin. -Hoito- ja palvelusuunnitelman ajantasaisuus. Asiakastyytyväisyyskysely. Henkilöstön ammatillisen -Toimipaikkakoulutusta lisätään. osaamisen kehittäminen Kannustetaan henkilöstöä osallistumaan ammatillisiin koulutuksiin. Asiakasprosessit kuvattu Asiakasprosessit kuvataan ja ja arviointi käytössä. arvioidaan -Henkilöstön koulutus -HOPS päivitetty - kyllä / ei -Täydennyskoulutuspäivien määrä 4 pv/henkilö/vuosi Kunnan toiminta-avustusta saavat järjestöt kotihoidon kustannuspaikalla: Mäntyharjun vanhuusneuvosto Ravatar mittaukset tehty 2 krt/v. -Asiakkaiden ravitsemukseen ja toimint-kyvyn tukemiseen sekä päihteettömyyteen panostettu mm. henkilöstön täydennyskoulutuksin sekä motivoimalla asiakkaita ja omaisia em. asioissa. -Aktivoitu ja kannustettu asiakkaita osallistumaan Ruskahovin päivätoimintaan. -Läheisiä aktivoitu ja vapaaehtoiset olleet ulkoilutoiminnassa mukana -Tukipalvelutehtävissä ollut työttömiä ja työ- kokeilussa olevia henkilöitä. -HOPSit päivitetty. -Asiakastyytyväisyyskysely tehty ateriapalveluasiakkaille yhteistyössä MAMKin kanssa. -Jääty asetetusta tavoitteesta kokonaisten koulutuspäivien osalta. -Asiakasprosessit tiimitasolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Toiminta ja talous ovat olleet pääosin suunnitelman mukaisia. Asiakasmäärä ja hoitoisuus ovat lisääntyneet. Toimintavuoden aikana ollut ajoittain haasteita sijaisten saamisessa akuutteihin sairaspoissaoloihin. Työkiertoa tiimien välillä toteutettu ja se koettiin hyväksi. Ateriapalvelu Ateriapalveluasiakkaiden määrä vaihdellut vuoden aikana (keskimäärin 63). Turvapalvelut Turvapalveluasiakkaiden määrä on lisääntynyt (keskimäärin 130).

66 62 Kotihoito ja tukipalvelut Oma- Tuotantomäärät Menot / kustannus- Tuotantoyksiköt / Tuotteet Kotihoito TA tuote 25,77 hinta Tulot Netto käynti TP , toteutunut 101,3 % 83,2 % 84,3 % 116,3 % 78,1 % Ateriapalvelut TA , aterioiden määrä TP , toteutunut 91,4 % 116,2 % 106,1 % 111,1 % 149,8 % Turvapalvelu TA , turvapuhelinten määrä TP , toteutunut 124,3 % 64,0 % 79,6 % 139,7 % 244,8 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp Osto- ja tukipalvelut Palveluohjaus TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. -palvelusuunnitelmat laaditaan kaikille asiakkaille jotka asiakaskontaktin jälkeen tulevat palvelujen piiriin -asiakkaiden kanssa käydään läpi terveellisen ruokavalion ja liikunnan merkitystä hyvinvointiin -päihteettömyyttä tuetaan kaikkien asiakkaiden kohdalla -palveluohjauksessa asiakkaitten riskien kartoitus ja ehkäisy kuuluvat jokaiseen asiakaskontaktiin Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan -Palvelusuunnitelmat laadittu ja tuettu asiakkaiden kokonaisvaltaista arjessa selviytymistä. Toteutunut yksilöllisesti Asiakasprosessit tiimitasolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Vanhuspalvelun omaishoidontuki Omaishoidontuen palveluiden piirissä oli vuositasolla keskimäärin 75 asiakasta. Omaishoidontuki kokonaisuutena pysyi budjetissa. Sotainvalidien palvelut Sotainvalidien palveluihin on oikeutettu yksittäisiä henkilöitä. Asiakasmäärä vähentyi vuoden aikana ja sen myötä myös kustannukset ovat olleet arvioitua pienemmät. Valtiokonttori vastaa sotainvalidien kustannuksista.

67 63 Palveluohjaus Oma- Tuotantoyksiköt / Tuotteet Tuotantomäärät Menot / tuote kustannus- hinta Tulot Netto Palveluohjaus TA , TP , toteutunut 100,0 % Sos.huoltolain mukaiset TA , kuljetuspalvelut TP , asiakas toteutunut 100,0 % 5,6 % 5,6 % 5,6 % Vanhuspalvelun omaishoidon- TA , tuki TP , asiakas toteutunut 137,5 % 57,8 % 79,4 % 5,5 % 80,6 % Palvelusetelit TA , kpl TP , toteutunut 78,7 % 99,7 % 78,4 % 78,4 % Sotainvalidien palvelut TA , henkilömäärä TP , toteutunut 100,0 % 18,0 % 18,0 % 45,4 % -430,3 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp Vammaispalvelut TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys -Päihteettömyyteen tukeminen ja terveellisten elämäntapojen huomioiminen asiakaskontakteissa -Palvelusuunnitelmat ajan tasalla osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä -Vammaisten osallisuutta tuetaan ja kartoitetaan mahdollisuuksia osallistua työelämään, koulutukseen jne. Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan. -Palvelusuunnitelmat ajantasalla. Asiakkaan kokonaisvaltaista hyvinvointia on tuettu. -Monipuolisilla palveluilla on tuettu asiakkaiden osallisuutta yhteiskuntaan. Asiakasprosessit tiimitasolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Kunnan toiminta-avustusta saavat järjestöt vammaispalvelujen talousarviossa kustannuspaikalla taloudelliset tukitoimet: Mäntyharjun Vammaisneuvosto Vammaisavustukset Toimintavuonna henkilökohtaisen avun asiakasmäärä ja palvelun tarve kasvoivat odotettua enemmän. Lisäksi asiakkaat ovat olleet aiempaa valveutuneempia hakemaan lakisääteisiä palveluita, jotka ovat subjektiivisia oikeuksia vammaisille henkilöille. Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden kustannukset ja asiakasmäärä ovat pienentyneet vuodesta Palveluun varattu euromäärä on ollut kuitenkin tarpeeseen nähden riittämätön. Asuntojen muutostöiden osalta budjetin ylitystä selittävät asiakkaiden erityistarpeet.

68 64 Asumispalvelut Vammaisten palveluasumisen budjetin alitusta selittää yhden palveluasumisyksikön myöhästynyt laskutus. Kustannus siirtyy vuodelle Kehitysvammaisten asumispalveluiden budjetin alitusta selittää se, ettei suunniteltuja asiakkaita ole voitu siirtää Vaalijalasta alkuperäisen arvion mukaisesti asumispalveluyksiköihin (vrt. terveydelliset syyt). Kehitysvammaisten avohuolto Budjetin ylitystä selittää kehitysvammaisten asiakkaiden lisääntyneet poliklinikkakäynnit. Kehitysvammaisten laitoshoito Vaalijalan budjetin ylitystä selittää se, ettei asiakkaita ole voitu siirtää laitoshoidosta suunnitellun mukaisesti asumispalveluyksiköihin. Ylitys osin kompensoituu vastaavasti budjettialituksena kustannuspaikalla vammaisten asumispalvelut.

69 65 Vammaispalvelut Oma- Tuotantomäärät Menot / kustannus- Tuotantoyksiköt / Tuotteet tuote hinta Tulot Netto Taloudelliset tukitoimet TA asiakas TP toteutunut 100,0 % Tulkkipalvelut TA asiakas TP toteutunut 200,0 % 95,5 % 191,1 % 191,1 % Henkilökohtaiset avustajat TA asiakas TP toteutunut 177,3 % 121,7 % 215,8 % 176,3 % Vammaispalvelun omais- TA hoidon tuki TP asiakas toteutunut 83,3 % 141,5 % 117,9 % 117,9 % Vammaispalvelulain mukaiset TA kuljetuspalvelut TP asiakas toteutunut 62,8 % 194,5 % 122,2 % 122,2 % Asuntojen muutostyöt/ TA asiakas TP toteutunut 160,0 % 131,5 % 210,4 % 210,4 % Vammaisten palvelu- TA asuminen TP asumisvrk toteutunut 52,1 % 156,9 % 81,8 % 81,5 % Kehitysvamm.asumispalvelut TA asumisvrk TP toteutunut 114,8 % 73,7 % 84,6 % 16,6 % 85,0 % Mielenterv.potilaiden TA asumispalvelut TP asumisvrk toteutunut 118,2 % 109,0 % 128,8 % 128,8 % Kehitysvamm.avohuollon ohj. TA käynti TP toteutunut 102,1 % 123,0 % 125,6 % 125,6 % Kehitysvamm.päivätoiminta TA asiakas TP toteutunut 112,5 % 106,7 % 120,1 % 120,1 % Vaalijalan ky, laitoshoito TA hoitopäivä TP toteutunut 128,0 % 91,4 % 117,0 % 117,0 % Vammaispalveluiden sos.työ TA TP toteutunut 100,0 % 32,7 % 32,7 % 32,7 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp

70 66 Lastensuojelu ja perhetyö Talousarviokaavassa Lastensuojelu ja perhetyö -osion kustannuspaikat ovat hyvinvointipalveluiden alla. Tekstissä tätä on selvitetty talousarvion tavoitteiden osalta sivuilla 7-8 yhdessä Perhetyö ja sosiaalityö osion kanssa. Lastensuojelu ja perhetyö Oma- Tuotantoyksiköt / Tuotteet Tuotantomäärät Menot / netto kustannus- hinta Tulot Netto Taloudelliset tukitoimet TA , asiakas TP , toteutunut 173,3 % 35,5 % 61,6 % 61,6 % Sijaiskotitoiminta/ TA , asumisvrk TP , toteutunut 95,3 % 121,9 % 116,2 % 217,8 % 111,2 % Tukiperhe- ja tukihenkilö- TA , toiminta TP , kontaktit toteutunut 99,6 % 153,3 % 152,6 % 152,6 % Ensi- ja turvakodit TA , asumisvrk TP toteutunut 0,0 % 0,0 % 11,2 % 11,2 % Ammattilliset perhekodit TA , asumisvrk TP , toteutunut 138,5 % 21,1 % 29,2 % 83,1 % 27,5 % Lastensuojelulaitokset TA , asumisvrk TP , toteutunut 101,3 % 204,4 % 207,0 % 83,9 % 215,8 % Lastensuojelun jälkihoito TA , asumisvrk TP , toteutunut 79,0 % 273,4 % 216,0 % 216,0 % Perhekuntoutus TA , asumisvrk TP , toteutunut 620,0 % 24,8 % 153,5 % 153,5 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp Päihdehuolto Päihdehuollon avohuollon tukitoimet Asiakasmäärät A-klinikalla olleet edellisen vuoden tasoa. Laitoshoito Toimintavuoden aikana pitkäaikaista laitoshoitoa ei ollut lainkaan. Laitoshoito painottui alle 3kk:n pituisiin hoitoja kuntoutusjaksoihin. Asumispalvelut Asumispalveluiden tarve ollut ennakoitua suurempi. Budjettia laadittaessa tehtiin määrärahavaraus mielenterveys- ja päihdepalveluiden asumispalveluihin yhteensä 10 henkilölle. Käyttö vuorokausia on ollut ennakoitua enemmän ja asumisvuorokausihinta on ollut budjetoitua korkeampi. Tilinpäätöksessä mielenterveysja päihdepalveluiden asumispalveluita on tarkoituksenmukaista tarkastella kokonaisuutena.

71 67 Päihdehuolto Menot / tuote Tuotantomäärät Omakustannushinta Tulot Netto Tuotantoyksiköt / Tuotteet A-klinikka/asiakas TA , käynti TP , toteutunut 110,0 % 63,8 % 70,2 % 70,2 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp Toimeentuloturva TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys osallisuus sisältäen -syrjäytyneisyyden estäminen -työllisyys -koulutuksen ulkopuolelle jääminen ltk:n /yksikön oma tavoite Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. -Toimeentulotukiasiakkaille pyritään tekemään myös palvelusuunnitelmat, joissa kartoitetaan asiakkaan elämäntilanne kokonaisvaltaisesti -Tuetaan päihteettömyyteen ja terveellisiin elämäntapoihin -Pyritään poistamaan työllistymisen ja kouluttautumisen esteitä yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa -Vähentää aktiviteettien ulkopuolelle jääneiden määrää ja parantaa asiakkaiden elämänlaatua Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan Työttömyysprosentti -Asiakkaille tehty palvelusuunnitelmat tarpeen mukaan asiakkaan kokonaisvaltainen hyvinvointi huomioiden -Toteutunut. Tehty monialaista yhteistyötä eri tahojen kanssa. n.17 %. -Toteutunut. Tilannetta arvioitu palvelusuunnitelmien yhteydessä. Asiakasprosessit tiimitasolla kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillisen ohjeistuksen mukaan tehty Toimeentulotuen budjetin ylitystä selittää merkittävästi lisääntynyt asiakasmäärä (v.2014 keskimäärin 106 ttthakemusta/kk ja v noin 140 ttt -hakemusta/kk) sekä työttömyyden kasvu. Toimeentulotuki on lakisääteinen ja viimesijaisin asiakkaan taloudellinen tukitoimi. Kuntouttava ja sosiaalihuollollinen työtoiminta toteutettiin osittain ostopalveluna, mutta näitä ei oltu huomioitu budjettia laadittaessa. Em. asia selittää budjetin ylitystä.

72 Toimeentuloturva 68 Menot / tuote Tuotantomäärät Omakustannushinta Tulot Netto Tuotantoyksiköt / Tuotteet Perustoimeentulotuki TA , kotitalous TP , toteutunut 111,9 % 128,4 % 143,7 % 121,7 % 167,5 % Täydentävä toimeentulotuki TA , kotitalous TP , toteutunut 190,8 % 104,8 % 199,9 % 13,7 % 207,2 % Ennaltaehkäisevä TA , toimeentulotuki TP , kotitalous toteutunut 240,0 % 31,3 % 75,1 % 72,7 % Kuntouttava työtoiminta TA , päivä TP , toteutunut 124,5 % 167,8 % 209,0 % 160,3 % 419,9 % Sosiaalihuollollinen TA , työtoiminta TP , päivä toteutunut 141,9 % 167,3 % 237,4 % 237,4 % Elatustuki TA , TP , toteutunut 100,0 % 0,0 % 0,0 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp Pakolaisten vastaanottopalvelut TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma terveet elämäntavat sisältäen -ravitsemus -liikunnan lisääminen -päihteettömyys -Kotoutumissuunnitelmissa kiinnitetään huomiota myös näihin seikkoihin -Pyritty huomioimaan kokonaisvaltaisesti -Järjestetty mm. te ta aiheesta Terveelliset ltk:n /yksikön oma tavoite Asiakasprosessit kuvattu ja arviointi käytössä. -Toimiva yhteistyö Mikkelin maahanmuuttotoimiston ja eri pakolaisten kanssa työskentelevien tahojen kanssa Asiakasprosessit kuvataan ja arvioidaan elämäntavat -Sopimus päättyi syyskuussa Asiakasprosesseissa on toimittu kotouttamisohjelman mukaisesti. Prosessit kuvattu 06/2015 Tarkastettu v ja korjaavat toimenpiteet erillise ohjeistuksen mukaan tehty Palvelusopimus Mikkelin maahanmuuttotoimiston kanssa päättyi syyskuussa Tämän jälkeen pakolaistyön koordinointi on siirtynyt palveluohjaustiimille. Maahanmuuttajille tarjotaan samat palvelut kuin muillekin kuntalaisille.

73 Pakolaisten vastaanottopalvelut 69 Menot / tuote Tuotantomäärät Omakustannushinta Tulot Netto Tuotantoyksiköt / Tuotteet Pakolaistyön hallinto TA , asiakasmäärä TP , toteutunut 59,5 % 2,9 % 1,7 % 65,3 % 260,6 % Pakolaisten vast.otto TA , asiakasmäärä TP , toteutunut 59,5 % 78,2 % 46,5 % 24,7 % 153,4 % Yhteensä, ta Yhteensä, tp

74 70 TEKNINEN LAUTAKUNTA Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ Poistot ja arvonalentumiset LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Tekninen hallinto Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset ,8 5 LASKENNALLISET ERÄT ,9-485 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen Organisaation tarpeiden ja osaamisen yhteensovittaminen Kustannustehokkuuden parantaminen Toteutunut Vastuuhenkilö tekninen johtaja Yhdyskuntasuunnittelu Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset , LASKENNALLISET ERÄT ,6-352 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ ,

75 71 TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma Tonttitarjonnan luominen Kallaveden ROYK Aikataulu /kustannusseuranta Tonttitarjonnan luominen Liikuntamahdollisuuksien lisääminen (esim. golf) Uudet asemakaavoitettavat alueet / tonttitarjonta /liikuntamahdollisuuksien parantaminen / taloudellisen toimeliaisuuden lisääminen Tonttitarjonnan luominen, virkistystarpeet Vanosen lisäselvitysalue Toivola-Mynttilä-Peruvesi RYK muutos ja Peruveden ranta-asemakaava Poitti Paasolanmäki Kuntakeskuksen alueen OYK:n päivitys Länsiosa RYK muutoskierros Kallaveden Riinin ja Itä- Korpijärven rantaasemakaavojen muutos ja laajennus Aikataulu /kustannusseuranta Aikataulu Aikataulu /kustannusseuranta Aikataulu Luonnos laadinnassa Yleiskaava saanut lainvoiman Päätöstä hallinto-oikeudest yk:n osalta odotettava enne jatkamista Poitti saanut lainvoiman Muut vireille 2017 Asemakaava saanut lainvoiman Vastuuhenkilö kaavoitusinsinööri Kuntatekniikka Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset , LASKENNALLISET ERÄT ,2-958 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ ,

76 72 TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma Terveet elämäntavat sisältäen ravitsemus liikunnan lisääminen päihteettömyys Kevyenliikenteenväylien kunnossapito Leikkipaikkojen kunnossapito, virikkeitä jo pienille Toteutunut Kaavateiden ja kevyenliikenteenväylien toimivuus Ulkoalueiden viihtyisyys ja turvallisuus Ylläpito ja parannukset resurssien puitteissa Ylläpito ja parannukset resurssien puitteissa Asiakaspalautteen määrä Yleisilme Asiakaspalautteet Leikkipaikkatarkastukset Aurauspalautteet 2014 tasolla Pinnoitteiden kunnosta/teiden tasaisuudesta lisää neg. palautetta Vastaavasti korjaus 1.risteysalueella vähentänyt palautteista. Keskinkertainen 2014 tasolla Tehty/ korjattu Vastuuhenkilö kunnossapitotyönjohtaja Teknisten palveluiden sisäiset palvelut Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Poistot ja arvonalentumiset ,9-7 LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma Osallisuus sisältäen syrjäytyneisyyden estäminen koulutuksen ulkopuolelle jääminen Nuoria eril. harjoitteluym. toimenpiteissä Osa työvoimasta työllistämistuella Oppisopimus-opiskelija 2 oppisopimusopiskelijaa Toiminnan kehittäminen Sähköisen työtilausjärjestelyn kehittäminen Tilausmäärä Vuoden lopussa sähköine järjestelmä hankittu ja käyttöönotto aloitettu, kuitenkin vielä täysin kesken. Ei mittarin mukaista toteumaa.

77 73 TEKNISEN PALVELUALUEEN TUOTANTOYKSIKKÖ Tuotantoyksiköt/ Tuotteet Vastuuhenkilö TA 2015 TP 2015 Tuotantomäärät Menot / tuote Omakustannushinta Tulot Netto TA , TP , toteutunut 94,35 % 105,36 % 99,41 % 89,44 % kunnossapitotyönjohtaja KONEKESKUS Tuotantoyksiköt/Tuotteet TA 2015 Tuotanto- Menot / Omakustannus- TP 2015 määrät tuote hinta Tulot Netto Avolavapakettiauto Nissan TA , km TP , toteutunut 74,7 % 96,2 % 71,8 % 61,0 % 14,2 % Mazda Europe TA , tunti TP , toteutunut 92,7 % 128,8 % 119,4 % 139,2 % 80,0 % Traktori Valtra N 141 TA , tunti TP , toteutunut 108,5 % 87,9 % 95,4 % 115,6 % -211,4 % Pakettiauto VW-Transp. TA , tunti TP , toteutunut 10,2 % 501,5 % 51,0 % 93,6 % 38,0 % Ruohonleikkuri Kubota TA , tunti TP , toteutunut 68,2 % 196,4 % 133,9 % 67,3 % -4863,3 % Traktori Valmet TA , tunti TP , toteutunut 111,2 % 68,5 % 76,2 % 113,2 % -1966,7 % Ruohonleikk. John Deere TA 2015 #JAKO/0! tunti TP , toteutunut 492,8 % 294,3 % Honda 500 TA , tunti TP , toteutunut 10,0 % 447,1 % 44,7 % 10,6 % 590,0 % Ford Econolinee TA , km TP , toteutunut 132,4 % 49,4 % 65,4 % 102,1 % 183,1 % Vastuuhenkikö kunnossapitotyönjohtaja

78 74 PELASTUSTOIMI Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , Vastuuhenkilö tekninen johtaja

79 75 VESIHUOLTOLAITOS Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ Poistot ja arvonalentumiset ,9-313 LASKENNALLISET ERÄT , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma Terveet elämäntavat sisältäen ravitsemus liikunnan lisääminen päihteettömyys Vesihuoltolaitos toimittaa puhdasta ja hyvälaatuista talousvettä Veden osalta laatuvaatimukset täyttyneet Osallisuus sisältäen syrjäytyneisyyden estäminen työllisyys koulutuksen ulkopuolelle jääminen Ympäristön ja kuntalaisten hyvinvointi Vesihuoltolaitos edistää omalta osaltaan paikallista teollisuutta ja työpaikkojen viihtyvyyttä Vesihuoltolaitos toimittaa puhdasta talousvettä ja puhdistaa jätevedet mahdollisimman puhtaiksi Käyttötarkkailutulokset Vesistötutkimukset Asiakkaiden palautteet uusia v.v-liittymiä on tehty teollisuuden tarpeisiin Laatuvaatimukset on täytetty ja veden käyttöä opastettu kuntalaisille Vuotovesien vähentäminen Verkoston tarkkailu ja kunnossapito Virtausmittaukset Sähkön kulutus Ilmenneet vesivuodot korjattu sekä mittauksia tarkennettu VESIHUOLTOLAITOS Tuotantoyksiköt/Tuotteet TA 2015 TP 2015 Tuotantomäärät Menot / tuote Omakustannushinta Tulot Netto Vesilaitos TA , vesi -m3 TP , toteutunut 99,8 % 102,7 % 102,5 % 102,4 % 102,2 % Viemärilaitos TA , jätevesi -m3 TP , toteutunut 96,2 % 94,8 % 91,2 % 97,2 % 192,9 % Vastuuhenkilö: vesihuoltomestari

80 76 Maa- ja metsätilat Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , LASKENNALLISET ERÄT ,6-194 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma Kunnan omistamia metsätiloja Vuosittaiset hoidetaan suunnitelmallisesti hakkuumäärät Metsätiloja hoidetaan metsäsuunnitelman mukaisesti (suunnitelma v:lle ) Hakkuut ovat toteutuneet yli arvioidun Vastuuhenkilö tekninen johtaja

81 77 RAKENNUSLAUTAKUNTA Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , LASKENNALLISET ERÄT ,8-378 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ ,5 884 TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteutuma Hyvän ja käyttäjien tarpeita palvelevan, terveellisen, turvallisen ja laadukkaan rakennuskannan ja rakennetun ympäristön aikaansaaminen asiakkaiden laajaalainen neuvonta, ohjaaminen ja valvonta rakentamiseen liittyvissä asioissa (esim. rakennusten sisäilma, kosteuden kestävyys, -tarkastukset ja valvontatoimet 350 kpl - korjausavustukset 15 kpl 343 kpl 4 kpl Lupa-asioiden joustava ja nopea käsittely lain edellyttämällä tavalla ympäristövaikutukset) 1 pvä/vkossa rakennustarkastajan toimistopäivä, muina aikoina tavattavissa ajanvarauksella - lautakunnan päätökset 70 kpl - rakennustarkastajan pää tökset 500 kpl 35 kpl 307 kpl Määritellään rakennustarkastajan puhelinajat ja rakennusvalvonnan aukioloajat yleisölle. - rakennusluvat ja ilmoitukset 350 kpl -jätevesien käsittelyluvat 40 kpl - poikkeamisluvat 15 kpl - maa-ainesluvat 5 kpl 270 kpl 4 kpl 9 kpl 3 kpl Vastuuhenkilö Rakennustarkastaja

82 78 TIELAUTAKUNTA Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , TA 2015 talousarvion tavoitteet Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Alemman tieverkon kunnos- Avustusten Talousarviomäärärahat Määrärahat on sapito ja parantaminen jakaminen pidetään vähintään nyky- pidetty nykytasolla Käyttäjälähtöisten palveluiden lisääminen Lakisääteisten palveluiden ja neuvonnan turvaaminen Nettisivujen hyödyntämisen lisääminen Neuvontaprojektin jatkaminen tarpeen mukaan tasolla Sähköisten asiointikanavien käyttöä seurataan vuosittain Toimitushakemusten määrän ja neuvontapalveluiden tarpeen määrittäminen Sähköisen hakulomakkeen laatiminen ei ole vielä toteutunut Projektisuunnittelu on menossa. Rahoitus avoin Siirtyy eteenpäin Vastuuhenkilö kunnossapitopäällikkö

83 TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN Tilinpäätös V ARVIO 2015 KÄYTTÖ KÄYTTÖ MUUTOS MUUTOS TA- Muutoksin % % Ulkoiset+sisäisetmuutokse Ulkoiset+sisäiseUlkoiset+sisäiset Toimintatuotot Myyntituotot , ,31 104,19 % -0,24 % Maksutuotot , ,58 106,85 % 4,81 % Tuet ja avustukset , ,63 184,07 % 40,16 % Muut toimintatuotot , ,29 110,81 % 7,21 % Yhteensä , ,81 110,59 % 5,19 % Toimintakulut Henkilöstökulut , ,38 100,07 % 1,65 % Palkat ja palkkiot , ,53 100,03 % 1,92 % Henkilösivukulut , ,85 100,19 % 0,81 % Eläkekulut , ,59 99,32 % -0,49 % Muut henkilösivuku , ,26 104,60 % 7,60 % Palvelujen ostot , ,53 101,93 % 2,22 % Aineet,tarvikkeet,tavarat , ,08 96,05 % -6,45 % Avustukset , ,29 110,57 % 4,74 % Muut toimintakulut , ,07 99,87 % -1,78 % Yhteensä , ,35 101,05 % 1,40 % T o i m i n t a k a t e , ,54 98,05 % 0,12 % Verotulot , ,15 107,17 % 2,98 % Valtionosuudet , ,16 101,40 % 0,87 % Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot , ,18 55,67 % -16,04 % Muut rahoitustuotot , ,66 83,84 % -10,82 % Korkokulut , ,57 79,63 % -8,81 % Muut rahoituskulut , ,95 97,80 % -5,61 % Yhteensä , ,68 85,44 % -0,67 % 748 V u o s i k a t e , ,09 477,60 % 31,50 % Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset , ,62 151,41 % 37,91 % Arvonalentumiset ,00 Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot , , T i l i k a u d e n t u l o s , ,22-157,77 % -17,53 % T i l i k a u d e n y l i - / a l , ,22-157,77 % -17,53 %

84 VEROTULOT JA VALTIONOSUUDET VEROTULOT JA VALTIONOSUUDET VEROTULOT ERITELTYINÄ Budjetti Muutos Budjetti + Toteuma Poikkeama 2015 muutos Kunnan tulovero , ,34 Osuus yhteisöveron tuotosta , ,40 Kiinteistövero , ,41 Verotulot yhteensä , ,15 VALTIONOSUUKSIEN ERITTELY Budjetti Muutos Budjetti + Toteuma Poikkeama 2015 muutos Valtionosuus , ,16 Valtionosuudet yhteensä , ,16 Tuloveroprosentti Verotettava tulo milj.euroa Muutos % ,50 % 12, ,00 % 13,3 5,90 % ,00 % 14,3 7,99 % ,00 % 14,3 0,08 % ,00 % 13,9-2,95 % ,00 % 13,7-1,4 % ,75 % 14,6 6,6 % ,75 % 15,1 3,4 % ,75 % 15,3 1,3 % ,75 % 15,5 1,3 %

85 INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos 9140 Maa-alueet 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNT , INVESTOINTITULOT , INVESTOINNIT NETTO , Muut osakkeet ja osuudet 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNT , INVESTOINTITULOT , INVESTOINNIT NETTO , KUNNANHALLITUS 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNT , INVESTOINTITULOT , INVESTOINNIT NETTO , Tietoliikenneohjelmistot 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , Kirjastojärjestelmä 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , Ensilumenlatu 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , RAHOITUSOSUUDET INVEST INVESTOINTITULOT INVESTOINNIT NETTO , Uimarannat 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , Lukion salin yo-valmius 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT INVESTOINTIMENOT INVESTOINNIT NETTO

86 SIVISTYSLAUTAKUNTA MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , RAHOITUSOSUUDET INVEST INVESTOINTITULOT INVESTOINNIT NETTO , Tietoliikenneohjelmistot 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT INVESTOINTIMENOT INVESTOINNIT NETTO Kotisairaalan laitteet ja kalusto 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , Terveyskeskuksen kalustohankinnat 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , PERUSTURVALAUTAKUNTA 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , Kunnantalo 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , RAHOITUSOSUUDET INVEST , INVESTOINTITULOT , INVESTOINNIT NETTO , Lukio 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , Leppäniemen koulu 9050 KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNT , INVESTOINTITULOT , INVESTOINNIT NETTO , Toivolan koulu 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , Varpasen koulu 9050 KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNT , INVESTOINTITULOT , INVESTOINNIT NETTO ,

87 Kirkonkylän koulu 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , Vastaanottohalli 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , Kirkonkylän makasiinit 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , Museoalueen rakennukset 9060 RAHOITUSOSUUDET INVEST , INVESTOINTITULOT , INVESTOINNIT NETTO , Komppa 9050 KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNT , INVESTOINTITULOT , INVESTOINNIT NETTO , Terveyskeskus 9001 OMA RAKENTAMINEN , MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , RAHOITUSOSUUDET INVEST , INVESTOINTITULOT , INVESTOINNIT NETTO , Ruskahovi 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , Jätevedenpuhdistamo 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , Liikenneväylät 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , Vesihuoltolaitos 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO ,

88 Varavoimageneraattori siirrettävä 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , TEKNINEN LAUTAKUNTA 9001 OMA RAKENTAMINEN , MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNT , RAHOITUSOSUUDET INVEST , INVESTOINTITULOT , INVESTOINNIT NETTO , Tietoliikenneohjelmistot 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , Laajakaista 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , TUKIPALVELULAUTAKUNTA 9030 MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , INVESTOINNIT NETTO , INVESTOINNIT yhteensä 9001 OMA RAKENTAMINEN , MUUT INVESTOINTIMENOT , INVESTOINTIMENOT , KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNT , RAHOITUSOSUUDET INVEST , INVESTOINTITULOT , INVESTOINNIT NETTO ,

89 RAHOITUSOSAN TOTEUTUMINEN RAHOITUSOSAN TOTEUTUMINEN KÄYTTÖ V ARVIO 2015 KÄYTTÖ KÄYTTÖ MUUTOS MUUTOS tehdyt TA- Muutoksin % % Ulkoiset+sisäiset muutokset Ulkoiset+sisäis Ulkoiset+sisäiset Toiminnan rahavirta Vuosikate , ,09 477,60 % 31,50 % Satunnaiset tuotot , , Tulorahoituksen korjauserät , , ,23 % -959,07 % Yhteensä , ,46 303,21 % -20,95 % Investointien rahavirta Investointimenot , ,98 81,80 % 274,98 % Rahoitusosuudet investointimen , , ,47 % Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot , , ,68 % 23,36 % Yhteensä , ,14 73,41 % 360,17 % Toiminnan ja investointien rahavirta , ,68 33,04 % -167,93 % Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäys , ,00 100,00 % 59,41 % Antolainasaamisten vähennys , ,55 100,00 % 0,00 % 0 Yhteensä , ,55 100,00 % -53,60 % Lainakannan muutokset Pitkäaik. lainojen lisäys ,00 100,00 % Pitkäaikaisten lainojen vähennys , ,00 100,00 % 1,22 % Lyhytaik. lainojen muutos , ,00 100,00 % -39,39 % Yhteensä , ,00 100,00 % -118,53 % Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset , , Vaihto-omaisuuden muutos 1 604, , Saamisten muutos , , Korottomien velkojen muutos , , Yhteensä , , Rahoituksen rahavirta , , Rahavarojen muutos , , Rahavarojen muutos Rahavarat , , Rahavarat , , Muutos , ,

90 86 YHTEENVETO MÄÄRÄRAHOJEN JA TULOARVIOIDEN TOTEUTUMISESTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA Budjetti Muutos Budjetti + Toteutuma Tot % Poikkeama muutos VAALIT TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , TARKASTUSLAUTAKUNTA TILINTARKASTUS TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , KUNNANVALTUUSTO KUNNANVALTUUSTO TOIMINTATUOTOT ,8 444 TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , KUNNANHALLITUS KUNNANHALLITUS TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , YLEISHALLINTO TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , YMPÄRISTÖPALVELUT TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , ELINKEINOTOIMI TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , YLEISHALLINNON LASKUTETTAVAT TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 0 0 0

91 TUKIPALVELULAUTAKUNTA Tukipalvelulautakunnan hallinto TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , Tukipalvelut TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , VARHAISKASVATUS TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ PERUSOPETUS TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , TOISEN ASTEEN KOULUTUS TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , VAPAA SIVISTYSTYÖ TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , TAITEEN PERUSOPETUS TOIMINTAKULUT ,3 155 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,3 155 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , VAPAA-AIKAPALVELUT TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , KULTTUURI- JA KIRJASTOPALVELUT TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,

92 PERUSTURVALAUTAKUNTA PERUSTURVAN HALLINTO TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , ERIKOISSAIRAANHOITO TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , VASTAANOTTO- JA SAIRAALAPALVELUT TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , HYVINVOINTIPALVELUT TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN HALLINTO TOIMINTATUOTOT ,0-136 TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , YHDYSKUNTASUUNNITTELU TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , KUNTATEKNIIKKA TOIMINTATUOTOT ,0-919 TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , TEKNISEN PALVELUALUEEN SISÄISET PALVELUT TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , PELASTUSTOIMI TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , VESIHUOLTO TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,

93 MAA- JA METSÄTILAT TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , RAKENNUSLAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , TIELAUTAKUNTA TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , MÄNTYHARJUN KUNTA TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , ALLE ARVION YLI ARVION MENOT YHTEENSÄ TULOT YHTEENSÄ

94 90 TILINPÄÄTÖSLASKELMAT 3.1 TULOSLASKELMA MÄNTYHARJUN KUNNAN TULOSLASKELMA Toimintatuotot Myyntituotot , ,70 Maksutuotot , ,80 Tuet ja avustukset , ,34 Muut toimintatuotot , , , ,34 Toimintakulut Henkilöstökulut yht , ,99 Palkat ja palkkiot , ,23 Henkilösivukulut , ,76 Eläkekulut , ,80 Muut henkilösi , ,96 Palvelujen ostot , ,54 Aineet,tarvikkeet ja tav , ,79 Avustukset , ,96 Muut toimintakulut , , , ,20 T o i m i n t a k a t e , ,86 Verotulot , ,04 Valtionosuudet , ,00 Rahoitustuotot ja -kulut: Korkotuotot 9 463, ,22 Muut rahoitustuotot , ,58 Korkokulut , ,36 Muut rahoituskulut , , , ,63 V u o s i k a t e , ,55 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot , ,57 Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot , ,10 T i l i k a u d e n t u l o s , ,08 T i l i k a u d e n y l i- / a l i j ä ä m ä , ,08

95 RAHOITUSLASKELMA MÄNTYHARJUN KUNNAN RAHOITUSLASKELMA Toiminnan rahavirta Vuosikate , ,55 Satunnaiset erät , ,10 Tulorahoituksen korjauserät , , , ,03 Investointien rahavirta Investointimenot , ,29 Rahoitusosuudet invest.menoihin , ,00 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot , , , ,06 Toiminnan ja investointien rahavirta , ,97 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset , ,33 Antolainasaamisten vähennykset , , , ,22 Lanakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys ,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys , ,00 Lyhytaikaisten lainojen muutos , , , ,00 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset , ,34 Vaihto-omaisuuden muutos 7 794, ,58 Saamisten muutos , ,01 Korottomien velkojen muutos , , , ,22 Rahoituksen rahavirta , ,56 Rahavarojen muutos , ,59 Rahavarjojen muutos Rahavarat , ,10 Rahavarat , , , ,59

96 MÄNTYHARJUN KUNNAN TASE 3.3 MÄNTYHARJUN KUNNAN TASE V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT , ,45 Aineettomat hyödykkeet , ,43 Muut pitkävaikutteiset menot , ,43 Aineelliset hyödykkeet , ,23 Maa- ja vesialueet , ,13 Rakennukset , ,39 Kiinteät rakenteet ja laitteet , ,72 Koneet ja kalusto , ,66 Muut aineelliset hyödykkeet , ,81 Keskeneräiset hankinnat , ,52 Sijoitukset , ,79 Osakkeet ja osuudet , ,16 Muut lainasaamiset , ,46 Muut saamiset , ,17 TOIMEKSIANTOJEN VARAT , ,13 Valtion toimeksiannot Lahjoitusrahastojen erityiskatteet , ,43 VAIHTUVAT VASTAAVAT , ,79 Vaihto-omaisuus , ,58 Muu vaihto-omaisuus , ,58 Saamiset , ,11 Pitkäaikaiset saamiset , ,00 Myyntisaamiset , ,00 Muut saamiset , ,00 Lyhytkaikaiset saamiset , ,11 Myyntisaamiset , ,21 Muut saamiset , ,19 Siirtosaamiset , ,71 Rahat ja pankkisaamiset , , , ,37 V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA , ,75 Peruspääoma , ,60 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä , ,07 Tilikauden yli-/alijäämä , ,08 PAKOLLISET VARAUKSET 0, ,29 Muut pakolliset varaukset ,29 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT , ,62 Valtion toimeksiannot Lahjoitusrahastojen pääomat , ,62 VIERAS PÄÄOMA , ,71 Pitkäaikainen , ,88 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta , ,00 Lainat julkisyhteisöiltä Muut velat/liittymismaksut ja muut velat , ,88 Lyhytaikainen , ,83 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta , ,00 Lainat julkisyhteisöiltä Saadut ennakot , ,25 Ostovelat , ,97 Muut velat/liittymismaksut ja muut velat , ,35 Siirtovelat , , , ,37

97 KONSERNIN TULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA TULOSLASKELMA Toimintatuotot , ,21 Toimintakulut , ,30 Toimintakate , ,09 Verotulot , ,04 Valtionosuudet , ,00 Rahoitustuotot ja -kulut: Korkotuotot 841, ,92 Muut rahoitustuotot , ,18 Korkokulut , ,85 Muut rahoituskulut , ,47 Vuosikate , ,73 Poistot ja arvonalentumiset: Suunnitelman mukaiset poistot , ,40 Tilikauden yli- ja alipariarvot ,00 Arvonalentumiset ,00 Poistot ja arvonalentumiset , ,40 Satunnaiset erät , ,87 Tilikauden tulos , ,20 Tilinpäätössiirrot , ,01 Vähemmistöosuudet , ,52 Laskennallisen verovelan muutos ,99 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ , ,67 Toimintatuotot / Toimintakulut, % 40 % 38 % Vuosikate / Poistot, % 151 % 161 % Vuosikat, euroa/asukas Asukasmäärä

98 KONSERNIN RAHOITUSLASKLEMA KONSERNI RAHOITUSLASKELMA RAHOITUSLASKELMA Toiminnan rahavirta Vuosikate , ,73 Satunnaiset erät , ,66 Tulorahoituksen korjauserä , ,20 Toiminnan rahavirta yhteensä , ,59 Investointien rahavirta Investointimenot , ,59 Rahoitusosuudet investointimenoihin , ,50 Pysyvien vastaavien luovutusvoitot , ,00 Investointien rahavirta yhteensä , ,09 Toiminnan ja investointien rahavirta , ,50 Rahoituksen kassavirta Antolainojen muutokset Antolainasaamisten lisäykset , ,33 Antolainasaamisten vähennys , ,60 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys , ,35 Pitkäaikaisten lainojen vähennys , ,35 Lyhytaikaisten lainojen muutos , ,00 Oman pääoman muutokset Muut Maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen p.o ja varojen muutokset , ,75 Vaihto-omaisuuden muutos 2 815, ,13 Saamisten muutos , ,91 Korottomien velkojen muutos , ,93 Rahoituksen kassavirta , ,77 RAHAVAROJEN MUUTOS , ,27 Rahavarat , ,95 Rahavarat , ,22 RAHAVAROJEN MUUTOS , ,27 Investointien tulorahoitus, % 108,2 193,6 Pääomamenojen tulorahoitus, % 70,1 82,8 Lainanhoitokate 1,91 1,40 Kassan riittävyys, pv 14,9 12,4 Asukasmäärä

99 KONSERNI TASE 3.6 KONSERNI TASE KONSERNI TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet: Aineettomat oikeudet , ,18 Muut pitkävaikutteiset menot , ,80 Ennakkomaksut 465,07 Aineettomat hyödykkeet yhteensä , ,98 Aineelliset hyödykkeet: Maa- ja vesialueet , ,38 Rakennukset , ,40 Kiinteät rakenteet ja laitteet , ,94 Koneet ja kalusto , ,06 Muut aineelliset hyödykkeet , ,43 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat , ,51 Aineelliset hyödykkeet , ,72 Sijoitukset: Osakkuusyhteisöosuudet , ,33 Muut osakkeet ja osuudet , ,24 Muut lainasaamiset , ,28 Muut saamiset , ,12 Sijoitukset yhteensä , ,97 TOIMEKSIANTOJEN VARAT , ,89 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus , ,28 Saamiset: Pitkäaikaiset saamiset , ,63 Lyhytaikaiset saamiset , ,50 Rahat ja pankkisaamiset , ,95 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,92 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma , ,60 Arvonkorotusrahasto Muut omat rahastot , ,53 Edellisten tilikausien yli/alijäämä , ,10 Tilikauden yli-/alijäämä , ,23 Oma pääoma yhteensä , ,26 VÄHEMMISTÖOSUUDET , ,24 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSE Poistoero 2 101,34 Vapaaehtoiset varaukset ,25 PAKOLLISET VARAUKSET Muut pakolliset varaukset , ,54 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT , ,47 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen korollinen vieras p-oma , ,57 Pitkäaikainen koroton vieras p-oma , ,62 Lyhytaikainen korollinen vieras p-oma , ,81 Lyhytaikainen koroton vieras pääoma , ,82 Vieras pääoma yhteensä , ,82 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,92

100 96 4. LIITETIEDOT 4.1 TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KUVAAVAT LIITETIEDOT 1. ARVOSTUS- JA JAKSOTUSPERIAATTEET Kunta Tulojen ja menojen kirjaamisperusteet Menot ja tulot kirjataan suoriteperusteisesti poikkeuksena vähäiset liiketapahtumat sekä verotulot. Verotulot kirjataan tilinpäätöksessä verohallinnon tilitysten suoritusajankohdan mukaan ao. tilikauden tuloksi. Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet Pysyvien vastaavien aineettomat ja aineelliset hyödykkeet on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla ja investointimenoihin saaduilla rahoitusosuuksilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu kunnanvaltuuston hyväksymän poistosuunnitelman mukaisesti. Poistosuunnitelman mukaiset suunnitelmapoistojen laskentaperusteet on esitetty liitetiedoissa kohdassa Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet. Pysyvien vastaavien sijoitukset ja vaihto-omaisuus on merkitty taseeseen hankintamenoon. Muut erät Saamisiin on kirjattu Mäntyharjun Yhtenäiskoulun saneerauksen valtionosuus Qvalia Oy:n tekemä ostolaskujen tarkistus vuosilta Vuoden 2015 aikana palautuneet arvonlisäverot kirjattu satunnaisiin eriin. Vesilaitos on käsitelty tilinpäätöksessä laskennallisesti eriytettynä. Konserni Konsernitilinpäätöksen laajuus Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty liitetiedoissa 22 ja 23 laajuudessa kaikki kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt ja kuntayhtymät. Liitetiedot 22 ja 23 on ilmoitettu konserniin eliminoitujen taseiden pohjalta. Alakonsernit eivät ole laatineet konsernitilinpäätöstä, paitsi E-S.Sairaanhoitopiirin ky. Sisäiset liiketapahtumat ja sisäiset katteet Konserniyhteisöjen keskinäiset tuotot ja kulut sekä saamiset ja velat on vähennetty sekä konserniyhteisöjen ja kunnan omistamien kuntayhtymien keskinäiset tuotot ja kulut sekä saamiset ja velat on vähennetty vähäisiä liiketapahtumia lukuun ottamatta. Kuntayhtymien ja kunnan keskinäiset velat, saamiset ja liiketapahtumat on eliminoitu peruspääoman suhteessa. Keskinäisiä liittymismaksuja ei ole eliminoitu, myöskään kiinteistöveroja ei ole käsitelty. Sisäinen kate Keskivälin kanssa tehdystä kaupasta on eliminoitu. Kunnan ja sen tytäryhteisöjen keskinäisen omistuksen eliminointi on tehty pariarvomenetelmällä. Vähemmistöosuudet Vähemmistöosuudet on erotettu konsernin oman pääoman eristä ja poistovajeesta. Suunnitelmapoistojen oikaisu Poistot on oikaistu suunnitelman mukaisiksi ja jäännösarvojen ero on kirjattu konsernituloslaskelmassa tytäryhteisön poistojen oikaisuksi ja aikaisemmille tilikausille kertynyt ero konsernitaseessa edellisten tilikausien yli- tai alijäämän oikaisuksi. Niiden tytäryhtiöiden osalta, jotka ovat tilinpäätöksessään kirjanneet suunnitelman mukaiset poistot, ei ole konsernitilinpäätöstä laadittaessa kirjattu poistovajetta.

101 97 Osakkuusyhteisöt Osakkuusyhteisöjä ei ole yhdisteltynä konserniin, vaan ilmoitettu liitetietoina. Vapaaehtoiset varaukset ja poistoero Konsernitaseessa vapaaehtoiset varaukset on jaettu vapaaseen omaan pääomaan ja laskennalliseen verovelkaan. Arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja menetelmät Konsernitilinpäätöksessä on noudatettu samoja arvostus- ja jaksotusperiaatteita kuin kunnan tilinpäätöksessä. Edellisen tilikauden tietojen vertailukelpoisuus Vuoden 2014 tietoja ei ole muutettu uuden konserniohjeen mukaiseksi. 2. TULOSLASKELMAN JA TASEEN ESITTÄMISTAPA Kunta Tulos- ja rahoituslaskelma, sekä tase on laadittu Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston antamien tarkistettujen ohjeiden mukaisesti. Konserni Tulos- ja rahoituslaskelma, sekä tase on laadittu Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston antamien tarkistettujen ohjeiden mukaisesti. 3. OIKAISUT EDELLISEN TILIKAUDEN TIETOIHIN Kunta Oikaisuja ei ole. Konserni Oikaisuja ei ole. 4. VERTAILUKELPOISUUS Kunta Tilinpäätökset ovat vertailukelpoisia. Konserni Käytössä on lyhennetty tase josta johtuen saamisia ja velkoja ei saa vertailukelpoisessa muodossa. Kuntajaoston ohjeen mukaan poistovajetta ei ole kirjattu tytäryhtiöistä, jotka ovat kirjanneet tilinpäätöksessään suunnitelman mukaiset poistot. 5. AIKAISEMPIIN TILIKAUSIIN KOHDISTUVAT TUOTOT JA KULUT Kunta Ei ole. Konserni Ei ole. 6. YKSITTÄISEEN TASE-ERÄÄN SISÄLTYVÄT OSAT, JOTKA KOSKEVAT USEAA TASE-ERÄÄ Kunta Ei ole. Konserni Ei ole. 7. VALUUTTAMÄÄRÄISET ERÄT Kunta Valuuttamääräisiä eriä ei ole. Konserni Valuuttamääräisiä eriä ei ole.

102 TULOSLASKELMAA KOSKEVAT LIITETIEDOT 8. TOIMINTATUOTOT TEHTÄVITTÄIN Konserni Kunta Keskusvaalilautakunta , ,00 Kunnanvaltuusto 8 056, ,23 Kunnanhallitus , ,43 Tukipalvelulautakunta , ,04 Sivistyslautakunta , ,41 Perusturvalautakunta , ,40 Tekninen lautakunta , ,28 Rakennuslautakunta , ,28 Tielautakunta 14,27 Yhteensä , , , ,34 9. VEROTULOT ERITELTYINÄ Kunnan tulovero , ,02 Osuus yhteisöveron tuotosta , ,08 Kiinteistövero , ,94 Verotulot yhteensä , , VALTIONOSUUKSIEN ERITTELY Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (ilman tasauksia) , ,76 Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus , ,20 Järjestelmämuutoksen tasaus , ,04 Opetus- ja kulttuuritoimen muut valtionosuudet , ,00 Harkinnanvarainen rahoitusavustus Valtionosuudet yhteensä , , SATUNNAISTEN TUOTTOJEN/KULUJEN ERÄT Konserni Kunta Satunnaiset tuotot , , , ,10

103 POISTOSUUNNITELMA Selite Poisto-aika Sumu- % 1005 Atk-ohjelmat 3 Menoj VHL:n tietokoneohjelmat 3 Menoj As.Oy Koivukatu 5 Menoj Vesiosuuskuntien avustukset Lämpöliittymismaksut Ei poistoa 1104 Vesiliittymismaksut (vanhat) Ei poistoa 1100 Maa- ja vesialueet Ei poistoa 1101 VHL:n maa- ja vesialueet Ei poistoa 1115 Hallinto- ja laitosrakennukset 50 Tasapoisto 1120 Tehdas- ja tuotantorak. 25 Tasapoisto 1121 VHL:n rakennukset 25 Tasapoisto 1123 Talousrakennukset 20 Tasapoisto 1124 Vapaa-ajan rakennukset 30 Tasapoisto 1110 Asuinrakennukset 50 Tasapoisto 1130 Kadut, tiet, torit ja puistot 20 Menoj Sillat, laiturit ja uimalat 30 Menoj Muut maa- ja vesirakenteet 15 Menoj Urheilu- ja ulkoilurakenteet 15 Menoj Liikenteen ohjauslaitteet 15 Menoj Vedenjakeluverkosto 40 Menoj Viemäriverkko 40 Menoj VHL:n laitoskoneet ja laitteet 20 Menoj Viemärilaitoksen laitoskoneet ja laitteet 20 Menoj Muut kiinteät koneet ja laitteet 10 Menoj Liikennevälineet ja liikk.työkoneet 10 Menoj Atk-laitteet 3 Menoj Muut laitteet ja kalusteet 3 Menoj Sairaala-,terv.huolto- ym laitteet 5 Menoj Muut irtaimet rakenteet 15 Menoj Arvo- ja taide-esineet Ei poistoa 1187 Pohjakartta 5 Menoj Keskeneräiset Ei poistoa Osakkeet ja osuudet Ei poistoa Rakennusten poistot alkavat valmistumisvuotta seuraavan vuoden alusta. Pienet pysyvien vastaavien hankinnat, joiden hankintameno on alle euroa, on kirjattu vuosikuluiksi. Valtuusto päätti ylimääräisistä poistoista ja arvonalennuksista, yhteensä ,06 - asunto-osakeyhtiöt: Varjola / Kompantie ,64 - kunnantalo / Asematie ,00 - Poitin teollisuushalli ,00 - Populus / Lääkärikuja 4.433,39 - Rajala / Nokiantie ,00 - Kurssitie ,03 - KOY Myllyrinne ,00

104 LIITETIETO SUUNNITELMAN MUKAISTEN POISTOJEN JA POISTONALAISTEN INVESTOINTIEN VASTAAVUUDESTA Keskimääräiset poistot ja investoinnit vuosina Poistot Yhteensä Poistonalaisten investointien omahankintameno Yhteensä Poikkeama EUR Poikkeama -41 % Keskimääräiset poistot ja investoinnit Suunnitelman mukaiset poistot Poistonalaisten investointien omahankintameno Poikkeama EUR Poikkeama % -41 % Selvitys suuren poikkeaman syistä Investointi- ja poistotason suuri poikkeama johtuu siitä, että tarkastelujaksoon ajoittuu poikkeuksellisen suuri päiväkoti-investointi (Mustikkatassu) sekä terveyskeskuksen peruskorjaus Poistosuunnitelmaa tullaan kuluvalla tilikaudella tarkistamaan. Rakennusten peruskorjausten poistoajoissa on tarvetta käyttää voimassa olevaa poistosuunnitelmaa lyhyempiä poistoaikoja. 14. PAKOLLISTEN VARAUSTEN MUUTOKSET konserni kunta Kaatopaikan maisemointivaraus , ,34 Lisäykset tilikaudella ,00 Vähennykset tilikaudella , ,05 Kaatopaikan maisemointivaraus , ,29 Potilasvahinkovakuutusmaksu , ,43 Lisäykset tilikaudella ,81 Vähennykset tilikaudella ,22 Potilasvahinkovakuutusmaksu , ,24

105 KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNTIVOITOT JA -TAPPIOT Myyntivoitot ja -tappiot on käsitelty käyttötalousosan muissa toimintatuotoissa ja muissa toimintakuluissa. konserni konserni kunta kunta Myyntivoitot , , , ,67 Myyntitappiot , , , ,10 Olennaiset myyntivoitot: Olennaiset myyntitappiot: 15a VALTUUSTORYHMIEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN TUKEMISEKSI ANNETUT TUET VALTUUSTO- RYHMITTÄIN ERITELTYNÄ Valtuustoryhmille ei makseta tukea. 16. MUUT RAHOITUSTUOTOT kunta kunta Yhteismäärät muihin rahoitustuottoihin sisältyvistä tuotoista, jotka on saatu osuuksista muissa yrityksissä Osingot ja osuuspääomien korot , , ERITTELY POISTOERON MUUTOKSISTA Ei ole TASETTA KOSKEVAT LIITETIEDOT 4.3. TASEEN VASTAAVIA KOSKEVAT LIITETIEDOT 18. LAINAN LIIKKEESEEN LASKEMISET Ei ole tässä tarkoitettuja kuluja. 19. ARVONKOROTUKSET Käyttöomaisuudessa ei ole suoritettu arvonkorotuksia. 20. KÄYTTÖOMAISUUTEEN AKTIVOIDUT KOROT Käyttöomaisuuteen ei ole aktivoitu korkoja tilikauden aikana. 21. TIEDOT PYSYVISTÄ VASTAAVISTA TASE-ERÄKOHTAISESTI 21. Maa- ja vesialueet erittely konserni konserni kunta kunta Maa- ja vesialueet Kiinteistöjen liittymismaksut , ,81 Muut maa- ja vesialueet , ,32 Maa- ja vesialueet yhteensä , , , ,13

106 102 KÄYTTÖOMAISUUS TILIRYHMITTÄIN / LIITETIETO KÄYTTÖOMAISUUS TASE-ERITTÄIN Aineettomat oikeudet Maa- ja Rakennukset vesialueet ja rakennelmat Kiinteät rakenteet ja laitteet Muut Koneet ja aineelliset kalusto hyödykkeet Keskeneräiset hankinnat Osakkeet ja osuudet Yhteensä Poistamaton hank.meno , , , , , , , , ,82 Lisäykset tilikauden aikana , , , , , , ,46 Rahoitusosuudet tilikaudella , ,19 Vähennykset ,24 0, , , ,60 Siirtosummat , , , , , , , , ,49 Siirrot erien välillä: lisäys , ,18 Siirrot erien välillä: vähennys , ,18 Tilikauden poisto , , , ,44-174,72 0,00 0, ,06 Arvonalennukset , ,00 Arvonalennusten palautukset 0,00 Poistamaton hankintameno , , , , , , , , ,43 Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo , , , , , , , , ,43 Sijoitukset Sijoitukset Pysyvien vastaavien sijoitukset Osakkeet ja osuudet Lainasaamiset (ulkoiset) Osakkuusyh- Tytäryhtei- Masetut sähköliittymismaksut Kuntayhtymät Tytäryhteisöt teisöt Muut söltä Muilta VHL:n maks. Muitten hall.k. Lämpöliit/muuLaajakaistalii YHTEENSÄ Poistamaton hankintameno , , , , , , , , , ,79 Lisäykset , ,00 Vähennykset , , ,43 Siirrot erien välillä Hankintameno , , , , ,91 0, , , , , ,36 Arvonalennukset tilikaudella , ,00 Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo , , , , ,91 0, , , , , ,36 Tasetilit

107 OMISTUKSET MUISSA YHTEISÖISSÄ LUETTELO TYTÄRYHTEISÖISTÄ, KUNTAYHTYMISTÄ JA OMISTUSYHTEISÖISTÄ Tytäryhteisöt, kuntayhtymäosuudet sekä osakkuusyhteisöt 22 Tytäryhteisöt Kotipaikka Kunnan Konsernin Kuntakonsernin osuus taseista omistusos. omistus omasta vieraasta tilik:n voitosta % % pääomasta pääomasta ja tappiosta KOY Keskiväli Mäntyharju 100,00 100, , ,17 0,00 KOY Myllyrinne Mäntyharju 92,09 92, , , ,25 Mjun Seudun Elinkeinojen Kehitys OMäntyharju 100,00 100, , ,27 504,15 KOY Pyhävedenranta Mäntyharju 100,00 100, , , ,67 KOY Nokiantie 19 Mäntyharju 100,00 100, , ,85 22,76 Yhteensä , , ,01 23 Kuntayhtymät E-Savon Sairaanhoitopiirin Ky Mikkeli 6, , , , ,97 Vaalijalan Ky. Pieksämäki 3, , , , ,14 Itä-Suomen päihdehuollon ky Mäntyharju 0, , , ,19-547,69 Etelä-Savon Maakuntaliitto Mikkeli 4, , , , ,45 Yhteensä , , ,87 24 Osakkuusyhteisöt As.Oy Halssinrinne Mäntyharju 34,84 34, , ,91-72,43 Mäntyharjun Suittimäki Oy Mäntyharju 25,00 25, , ,59-104,56 KOY Mäntyharjun Virastokeskus Mäntyharju 27,53 27, , , ,17 As Oy Mjun Tanhuharju Mäntyharju 0,00 21, , , ,58 Yhteensä , , , SAAMISET KONSERNIN YHTEISÖILTÄ, KUNTAYHTYMILTÄ JA OSAKKUUS/OMISTUSYHTEISÖILTÄ Pitkäaikaiset Lyhytaikaiset Pitkäaikaiset Lyhytaikaiset Saamiset tytäryhteisöiltä , ,52 Saamiset kuntayhtymiltä 163, ,59 Saamiset yhteensä 0, ,48 0, , SIIRTOSAAMISIIN SISÄLTYVÄT OLENNAISET ERÄT Konserni Kunta Menoennakot seuraavalle vuodelle 1 555,20 Siirtyvät korot 1 333,99 Siirtosaamiset kuntayhtymiltä Siirtosaamiset muilta , ,72 Siirtosaamiset yhteensä , , , , RAHOITUSARVOPAPERIT Rahoitusarvopapereita ei ole.

108 TASEEN VASTATTAVIA KOSKEVAT LIITETIEDOT 28. OMAN PÄÄOMAN ERIEN MUUTOKSET Konserni Kunta Oman pääoman erittely Peruspääoma , , , ,60 Lisäykset Vähennykset Peruspääoma , , , ,60 Arvonkorotusrahasto 1.1. Lisäykset Vähennykset Arvonkorotusrahasto Muut omat rahastot , ,53 Lisäykset ,23 Vähennykset Muut omat rahastot , ,53 Edell. tilik. yli- ja alijäämät , , , ,33 Edell. tilik. yli- ja alijäämät , , , ,74 Tilikauden yli- ja alijäämä , , , ,08 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , , , , ERITTELY POISTOEROSTA Poistoeroa ei ole. 30. PITKÄAIKAISET VELAT kunta Viiden vuoden kuluttua erääntyvät velat Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta , ,00 Lainat julkisyhteisöiltä Pitkäaikaiset velat yhteensä , , JOUKKOVELKAKIRJALAINAT Kyseisiä lainoja ei ole. 32. PAKOLLISET VARAUKSET konserni kunta Muut pakolliset varaukset , ,54 0, , VIERAS PÄÄOMA kunta Pitkäaikainen Lyhytaikainen Pitkäaikainen Lyhytaikainen Velat tytäryhteisöille , ,00 Velat kuntayhtymille , ,96

109 105

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015 Mäntyharjun kunta

Tilinpäätös 2015 Mäntyharjun kunta Tilinpäätös 2015 Mäntyharjun kunta 2 Sisältö TOIMINTAKERTOMUS... 1 1.1 OLENNAISET TAPAHTUMAT TALOUDESSA JA TOIMINNASSA... 1 1.1.1 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS... 1 1.1.2 KUNNAN HALLINTO... 2 1.1.3 YLEINEN JA

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 11a

KUUMA-johtokunta Liite 11a KUUMA-johtokunta 8.3.2015 11 Liite 11a TASEKIRJA 31.12.2016 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2016 1.1. - 31.12.2015 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 472 254,43 205 625,88 Saamiset 472 254,43 205 625,88

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE 21.3.2016 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Suomen talous on viimeiset vuodet ollut merkittävien ongelmien keskellä, kun Suomen taloutta

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 12a

KUUMA-johtokunta Liite 12a KUUMA-johtokunta 14.2.2018 12 Liite 12a TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2017 1.1. - 31.12.2016 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 123 903,54 472 254,43 Saamiset 123 903,54 472

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2015 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2015. Väestö kasvoi 40 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 147. Työllisyystilanne oli hyvä ja

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a KUUMA-johtokunta 13.3.2019 5 / LIITE 5a TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2018 1.1. - 31.12.2017 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 171 410,01 123 903,54 Saamiset 171 410,01 123

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 25.3.2010 klo 13.00 Päiväys: 25.3.2010 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2017 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Vuosi 2017 oli monella tavalla merkkivuosi Luodon kunnalle. Juhlavuosi Suomi 100 vuotta ja Luodon kunta 150 vuotta huomioitiin isosti

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia.

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia. LUODON KUNTA Tilinpäätös 2014 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Kuntatalouden sopeuttaminen jatkui. Valtionosuuksien uudet yleiset leikkaukset otettiin käyttöön samalla kun luvatut leikkaukset

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.215 klo 9 Maaningan kunta Tilinpäätös 214 3.3.215 Kunnan toimintaympäristö ja vetovoimaisuus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin kuntaliitos valmisteltiin päätösten

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2016 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2016. Väestö kasvoi 29 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 176. Työllisyystilanne oli hieman

Lisätiedot

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi. 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: TILINPÄÄTÖSENNUSTE 2016 HUOMATTAVASTI ENNAKOITUA PAREMPI VIHDISSÄ PARAS TULOS YHDEKSÄÄN VUOTEEN

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: TILINPÄÄTÖSENNUSTE 2016 HUOMATTAVASTI ENNAKOITUA PAREMPI VIHDISSÄ PARAS TULOS YHDEKSÄÄN VUOTEEN TIEDOTE 27.3.2017 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: TILINPÄÄTÖSENNUSTE 2016 HUOMATTAVASTI ENNAKOITUA PAREMPI VIHDISSÄ PARAS TULOS YHDEKSÄÄN VUOTEEN Juuri valmistuneessa tilinpäätöksessä

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015 Mäntyharjun kunta

Tilinpäätös 2015 Mäntyharjun kunta Tilinpäätös 2015 Mäntyharjun kunta 2 Sisältö TOIMINTAKERTOMUS... 1 1.1 OLENNAISET TAPAHTUMAT TALOUDESSA JA TOIMINNASSA... 1 1.1.1 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS... 1 1.1.2 KUNNAN HALLINTO... 2 1.1.3 YLEINEN JA

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Pelastusjohtaja Jari Sainio

Pelastusjohtaja Jari Sainio TILINPÄÄTÖS 2010 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta VARSINAIS-SUOMEN ALUEPELASTUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: Pelastusjohtaja Jari Sainio STRATEGINEN KEHYS Toiminta-ajatus: Visio: Laadukkaat

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 27.3.2017 Tilinpäätös 2016 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tulos (hallintokunnat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 8,3 milj. euroa

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola YLEINEN TALOUDELLINEN KEHITYS Talous vielä hyvässä vauhdissa, kasvu kuitenkin hidastumassa Julkinen talous ja kuntatalous velkaantuu edelleen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Asukasluku indeksoituna (2006=100) 11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA TASEKIRJA 2013 KUNNANHALLITUS 31.3.2014

ALAVIESKAN KUNTA TASEKIRJA 2013 KUNNANHALLITUS 31.3.2014 ALAVIESKAN KUNTA TASEKIRJA 2013 KUNNANHALLITUS 31.3.2014 KUNNANVALTUUSTO 16.6.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTAKERTOMUS 1.1. Kunnanjohtajan katsaus. 1 1.2. Kunnan visio 2025.. 3 1.3. Strategia... 3 1.4.

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Julkaisuvapaa 4.4.2016 klo 15.30 kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Johtoryhmä 30.3.2016 Laajennettu johtoryhmä 30.3.2016 YT-neuvottelukunta 1.4.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010 TILINPÄÄTÖS 2009 Helena Pitkänen 29.03.2010 2009 2008 Toimintatuotot 3.403.488 3.567.682 TA-toteutuma 102,95 % 113,5 % Toimintatuotot /asukas 1.188 1.240 Toim.tuotot % toimintakuluista 19,30 % 20,57 %

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014 Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Kestävää kasvua ja hyvinvointia Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn panostettiin erityisesti

Lisätiedot

Sisältö Konsernitilinpäätös Sivu

Sisältö Konsernitilinpäätös Sivu VERSIO 2.6/2010 Sisältö Konsernitilinpäätös Sivu Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutuminen 1 2 Talousarvion rahoitusosan toteutuminen 3 2 Kunnan tuloslaskelma 5 2 Kunnan tase 7 3 Kunnan rahoituslaskelma

Lisätiedot