Ehdotus maakuntakaavamerkintöjen visualisoimiseksi ja yhteisesti käytettäviksi merkintätavoiksi
|
|
- Esko Kouki
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ehdotus maakuntakaavamerkintöjen visualisoimiseksi ja yhteisesti käytettäviksi merkintätavoiksi Harmonisoidut maakuntakaavat e-palveluiksi (HAME) / Maakuntakaavojen harmonisoinnin visualisointihanke VSL/SYKE Aiempaa versiota muokattu maakuntien liitoilta ja Ympäristöministeriöstä tulleen palautteen perusteella. 1. Johdanto Ehdotus on laadittu Ympäristöministeriön kaavamerkintäasetusta (Ympäristöministeriön asetus maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa kaavoissa käytettävistä merkinnöistä, 2000) kunnioittaen, nostamalla esiin ratkaisuja ja käytäntöjä, jotka ovat maakuntien liittojen mielestä toimineet jo nykyisissä maakuntakaavoissa ja joiden omaksuminen kaikissa liitoissa helpottaisi maakuntakaava-aineistojen tuotantoa ainakin kaikkien käytössä olevalla ArcGIS-ohjelmistolla. Yhtenäisempi ja yksinkertaisempi ilman teknisiä aputasoja tehtävä visualisointi helpottaisi myös maakuntakaavojen jakelua eteenpäin rajapintapalvelujen avulla, jolloin maakuntakaavat olisivat helpommin yhteiskunnan toimijoiden ymmärrettävissä ja hyödynnettävissä. Ehdotus kaavamerkintöjen visualisoimiseksi ja yhteisesti käytettäviksi merkintätavoiksi on kerätty HAMEhankkeessa toteutetun kaavamerkintäkyselyn sekä maakuntien liittojen edustajista koostuvan asiantuntijaryhmän kahdesta työpajasta saadun palautteen ja kommenttien perusteella. Lisäksi ehdotuksen ensimmäisen version mukaisia merkintöjä on testattu käytännön kaavatyössä kahdessa liitossa alkuvuoden 2017 aikana, ja tämän perusteella joitain merkintöjä on muokattu tai paranneltu. Ehdotus toimii selvityksenä liittojen kokemuksista ja sitä voi hyödyntää jatkossa esimerkiksi KAMMI-hankkeessa ja mahdollisessa kaavamerkintäasetuksen uudistamistyössä. Ehdotuksen sisältämät merkinnät on teemoiteltu kaavamerkintäasetuksen mukaisesti. Ehdotukseen on lisätty myös sellaisia uusia merkintöjä, jotka eivät löydy kaavamerkintäasetuksesta, mutta joita on otettu useammassa maakunnan liitossa ja maakuntakaavassa jo käyttöön. Lisäksi ehdotukseen on otettu MASTRAhankkeen (Strategiaa vai taktiikkaa maakuntakaavoituksen vaikuttavuuden kehittäminen, Pirkanmaan liitto 2015) työssä ehdotettuja merkintöjä, joista muutamia on maakuntakaavoissa jo otettu käyttöön. Merkintöjen viivojen paksuudet ja kohteiden koot ovat alustavia ehdotuksia. Mittakaava vaikuttaa merkittävästi merkintöjen skaalautumiseen ja tätä asiaa selvitetään tarkemmin maakuntakaavoitustyökaluun ja kuvaustekniikkaan liittyvässä HAME-hankkeen jatkotyössä vuonna Jatkotyössä tehdään myös suositus tunnuksien, annotaatioiden, viiteviivojen ja soikiosymboleiden osalta, kun kuvaustekniikan vienti rajapintapalveluiksi on saatu testattua. 2. Yleisiä maakuntien liitoilta kerättyjä kommentteja kaavamerkintöjä koskien Kaikki vyöhykkeet pitäisi digitoida polygoneiksi jotta ne toimisivat paremmin digitaalisella kartalla sekä paikkatietopohjaisissa analyyseissä. Tekstit/tunnukset tulisi olla mahdollisuuksien mukaan ilman soikiosymbolia ja viiteviivaa. Soikioiden käytöstä pitäisi päästä pois, koska niiden käyttö on hankalaa. 1
2 Tapauskohtaisesti ja kartan luettavuuden kannalta olisi voitava itse valita, mihin kohtaan tunnuksen sijoittaa (alueen sisälle tai viiteviivan päähän). Jos viiteviivoja käytetään, viivan päässä olevaa kirjainyhdistelmää pitäisi voida helposti liikuttaa ja viiteviivan pitäisi seurata joustavasti mukana. Aluevarausmerkinnät voisivat olla ilman tunnuksia, jos erottuvat värin perusteella selkeästi toisistaan (otettava huomioon myös mahdolliset erot tulostuslaitteissa). Liitot ovat joissain tapauksissa pyrkineet vähentämään tunnuksien käyttöä kartan luettavuuden parantamiseksi, mikäli aluevarauksen pystyy erottamaan värisävynsä perusteella selkeästi muista alueista ja kohteista. Kohdemerkinnöissä ei välttämättä tarvittaisi kirjaintunnuksia, jos kohdemerkintöjen sävyt ovat toisistaan selvästi erottuvat. Periaatteessa pelkkä väri voisi kertoa mikä merkintä on kyseessä, mikäli se on mahdollista, koska merkintöjä on joka tapauksessa paljon. Myös aluevarausten ja kohdemerkintöjen musta rajaus koetaan monissa liitoissa hankalaksi kyseiset merkinnät korostuvat suhteessa muihin merkintöihin, ja kaavakartta menee tukkoiseksi siirryttäessä tulostusmittakaavasta karkeampaan mittakaavaan. On ehdotettu, että tarvittaessa (saman sävyisten alueiden rajautuessa toisiinsa) voitaisiin käyttää ohutta valkoista tai harmaata rajausta mustan rajauksen tilalla. Jos kohdemerkinnöissä ei käytetä reunaviivaa, tulisi kaikki kohdemerkinnät toteuttaa tällä samalla logiikalla. Tämä saattaa olla ongelma, jos aluemaisen merkinnän päällä pitää esittää saman sävyinen kohdemerkintä. Siinä tapauksessa kohdemerkintään voisi lisätä esim. valkoisen reunaviivan. Mahdolliset kohdetunnukset voitaisiin esittää erillisissä liitekartoissa, jotta iso kartta pysyisi selkeämpänä. Aluevaraus- ja kohdemerkintöjen rajauksen/ulkorajan osalta on ehdotuksessa päädytty seuraavaan: aluevarausmerkinnöissä on ohjeistettu käyttämään harmaata reunaviivaa ja kohdemerkinnöissä mustaa reunaviivaa. Aluevaraukset vaativat ulkorajan, jotta erottuvat esimerkiksi toisistaan ja erityisesti samansävyisistä mutta erityyppisistä alueista. Mikäli musta rajaus koetaan liian hallitsevaksi, voidaan käyttää vaaleampaa rajausta. Harmaa ulkoraja koettiin tässä tapauksessa paremmaksi vaihtoehdoksi kuin valkoinen ulkoraja. Käytännön testauksissa tuli ilmi, että myös kohdemerkinnät vaativat ulkorajan, jotta erottuvat muista ja erityisesti samansävyisistä aluevarausmerkinnöistä. Ehdotuksessa on ohjeistettu käyttämään ohutta mustaa ulkorajaa kaikissa kohdemerkinnöissä, jotta ne erottuvat paremmin kartalla. 3. Kehittämisperiaatemerkinnät Kaupunkikehittämisen kohdealue (kk) Maaseudun kehittämisen kohdealue (mk) kk Reunaviivan väri: RGB Reunaviivan paksuus: 2 pt Aluemainen merkintä. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää Voidaan myös indeksoida kk-1, kk-2 jne. mk Reunaviivan väri (RGB): Reunaviivan paksuus: 2 pt Aluemainen merkintä. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää Voidaan myös indeksoida mk-1, mk-2 jne. 2
3 Matkailun vetovoima-alue/matkailun ja virkistyksen kehittämisen kohdealue (mv) Yhdyskuntarakenteen eheyttämistarve mv mv Reunaviivan väri (RGB): (vihreä) Reunaviivan paksuus: 3 pt Toteutus symboliviivana. Reunaviivan väri (RGB): (keltainen) Reunaviivan paksuus: 3 pt Aluemainen merkintä. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää Selvitysalue (se) se Reunaviivan väri (RGB): Reunaviivan paksuus: 2 pt Aluemainen merkintä. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää Yhdyskuntarakenteen laajenemissuunta Ohjeellinen/vaihtoehtoinen tielinjaus Viivan väri (RGB): Viivan paksuus: tien toiminnallisen luokan mukaan, ks. viivamaiset merkinnät Toteutus punaisella katkoviivalla, viivan paksuus (ja tunnukset) kartalla sen mukaan mikä (tie)luokka on kyseessä. Tieliikenteen yhteystarve Viivan väri (RGB): Punainen katkoviiva nuolet päissä. Väri erottaa olemassaolevasta (mustasta) tiestöstä. Väri (RGB): Joukkoliikenteen kehittämiskäytävä/yhteystarve (jl) Nuolen väri sama kuin taajamatoimintojen alueella. Viivan ja tunnuksen väri (RGB):
4 Musta katkoviiva nuolet päissä ja kirjaintunnuksella. vaihtoehtona MASTRA-hankkeessa ehdotettu Joukkoliikennekäytävä Viivan väri (RGB): Sininen katkoviiva nuolet päissä. Väri (RGB): Viivan paksuus: 5 pt Raideliikenteen yhteystarve (uusi) Kevyen liikenteen yhteystarve (uusi) Viivan väri (RGB): Musta ratamerkintä katkoviivana ja nuolet päissä. Viivan ja tunnuksen väri (RGB): Ruskea katkoviiva nuolet päissä ja kirjaintunnuksella. vaihtoehtona MASTRA-hankkeessa ehdotettu Seudullisesti tärkeä kevyen liikenteen yhteystarve 4. Osa-alueiden erityisominaisuuksia ilmaisevat merkinnät Kulttuuriympäristön ja maiseman vaalimisen kannalta tärkeä alue (ma) Mahdollisuus erottaa maisema-alueet ja rakennetun kulttuuriympäristön alueet toisistaan: Väri (RGB): Väri (RGB): Pallon koko: 6 pt Arvokas maisema-alue (maakunnallinen/valtakunnallinen) Viheryhteystarve Viivan väri (RGB): Vihreä katkoviiva nuolet päissä. Sama sävy kuin V- alueella ja muilla virkistys-teeman merkinnöillä. Vesiliikenteen yhteystarve (uusi) Väri (RGB): Viivan paksuus: 1 pt Pallon koko: 12 pt Merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (maakunnallinen/valtakunnallinen) 4
5 Väri (RGB): Viivan paksuus: 1 pt Ehdotus indeksoinniksi: ma/kv = valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö ma/km = maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö ma/mv = valtakunnallisesti arvokas maisema-alue ma/mm = maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallinen ja maakunnallinen erotetaan toisistaan ääriviivalla (ääriviiva valtakunnallisesti arvokkaassa alueessa). Arvokas harjualue tai muu geologinen muodostuma (ge) ge ge Osa-alue: Viivan paksuus: 1,5 pt Kohde: Pallon koko: 12 pt Jos halutaan erotella: ge/h = arvokas harjualue ge/m = arvokas moreenimuodostuma ge/k = arvokas kallioalue Viivan väri (RGB): Viivan paksuus: 1,5 pt Toteutus aluemaisena sinisenä katkoviivana. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää ohjeistuksen mukaista fonttia. Natura 2000-verkostoon kuuluva tai ehdotettu alue (nat) nat Väri (RGB): Viivan paksuus: 1 pt Pallojen koko: 5 pt Kohdemerkinnän koko (neliö): 8 pt Kohdemerkinnän reunaviivan väri: Alue- ja viivamerkinnässä harmaa piste-/palloviiva. Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue (luo) Tai ge-1, ge-2, ge-3 jne. Toteutus aluemaisena mustana katkoviivana. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää ohjeistuksen mukaista fonttia. Tärkeä vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue (pv) pv luo Osa-alue: Viivan väri (RGB): Viivan paksuus: 1,5 pt Kohde: Väri (RGB): Reunaviivan väri:
6 Aluemaisen merkinnän toteutus vihreänä katkoviivana. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan osaaluemerkinnässä toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää ohjeistuksen mukaista fonttia. Unescon maailmanperintökohde (un) Viivan väri (RGB): Viivan paksuus: 1 pt Pallojen koko: 5 pt Kohdemerkinnän koko: 12 pt Toteutus mustalla palloviivalla, voidaan käyttää myös aluemaisena merkintänä samaan tyyliin. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää ohjeistuksen mukaista fonttia. Kansallinen kaupunkipuisto (kp) Melualue (me) me Viivan väri (RGB): Viivan paksuus: 1,5 pt jos halutaan erotella: me/l = lentomelualue me/pv = puolustusvoimien melualue (tai desibelien mukaan) Toteutus mustalla katkoviivalla. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää ohjeistuksen mukaista fonttia. Vaara-alue (va) va Viivan väri (RGB): Viivan paksuus: 1,5 pt Tummanharmaa pistekatkoviiva. Erotetaan vamerkinnästä tunnuksella. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää Väri (RGB): Viivan paksuus: 1 pt Pallojen koko: 5 pt Toteutus tummanvihreällä palloviivalla, voidaan käyttää myös aluemaisena merkintänä samaan tyyliin. Suojavyöhyke (sv) sv Viivan väri (RGB): Viivan paksuus: 1,5 pt Tummanharmaa pistekatkoviiva. Erotetaan va- ja svmerkinnöistä tunnuksella. Indeksin käyttö, sv-1, sv-2 jne. mikäli tarpeen. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää 6
7 Tiivistettävä alue (uusi; MASTRA) Väri (RGB): Viivan paksuus: 1 pt Merkinnällä osoitetaan seudullisesti ja strategisesti tärkeät tiivistettävät alueet (MASTRA-hanke). Tummanruskea, aluevarausmerkinnän päällä käytettävä ruuturasterimerkintä. Reservialue (uusi) esim. Ar TPr Väri: ko. aluevarausmerkinnän mukainen Merkinnällä osoitetaan esimerkiksi taajama- tai työpaikka-alueiden läheiset alueet, jotka varataan pitkän aikavälin toteuttamiseen (MASTRA-hanke). Kyseessä olevan aluevarausmerkinnän sävyinen pystyviivarasteri. Tunnuksena aluevarausmerkinnän tunnus +r. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää ohjeistuksen mukaista fonttia. Asuntovaltainen alue (AA) AA Väri (RGB): Keskustatoimintojen alue (C) C 5. Aluevarausmerkinnät Taajamatoimintojen alue (A) A Väri (RGB): Väri (RGB):
8 Keskustatoimintojen alakeskus (CA) (uusi) CA Väri (RGB): Harmaa ohut reunaviiva. Sama sävy kuin C-alueessa, tunnus CA. Kirjaintunnus lähtökohtaisesti merkinnässä, mutta tarvittaessa voitava myös tuottaa kartta, jossa kirjainta ei ole. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää Palvelujen alue (P) P Väri (RGB): Kaupallisten palvelujen alue (KM) (uusi) KM Väri (RGB): Harmaa ohut reunaviiva. Sama sävy kuin P-alueessa, tunnus KM. Kirjaintunnus lähtökohtaisesti merkinnässä, mutta tarvittaessa voitava myös tuottaa kartta, jossa kirjainta ei ole. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää Työpaikka-alue (TP) TP Väri (RGB): Teollisuus- ja varastoalue (T) T Väri (RGB):
9 Ympäristövaikutuksiltaan merkittävien teollisuustoimintojen alue (TT) TT Väri (RGB): Teollisuus- ja varastoalue, jolla on/jolle saa sijoittaa merkittävän, vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan laitoksen (T/kem) T/kem Väri (RGB): Loma- ja matkailualue (R) R Väri (RGB): Kohdemerkinnän reunaviivan paksuus: 1 pt Aluemaisessa merkinnässä harmaa ohut reunaviiva, kohdemerkinnässä musta ohut reunaviiva. Kirjaintunnus lähtökohtaisesti merkinnässä, mutta tarvittaessa voitava myös tuottaa kartta, jossa kirjainta ei ole. Loma-asuntoalue (RA) RA Virkistysalue (V) V Väri (RGB): Väri (RGB): Kohdemerkinnän reunaviivan paksuus: 1 pt 9
10 Aluemaisessa merkinnässä harmaa ohut reunaviiva, kohdemerkinnässä musta ohut reunaviiva. Kirjaintunnus lähtökohtaisesti merkinnässä, mutta tarvittaessa voitava myös tuottaa kartta, jossa kirjainta ei ole. Matkailupalvelujen alue (RM) RM Väri (RGB): Kohdemerkinnän reunaviivan paksuus: 1 pt Aluemaisessa merkinnässä harmaa ohut reunaviiva, kohdemerkinnässä musta ohut reunaviiva. Kirjaintunnus lähtökohtaisesti merkinnässä, mutta tarvittaessa voitava myös tuottaa kartta, jossa kirjainta ei ole. Liikennealue (L) Maaliikenteen alue (LM) LM Reunaviivan väri (RGB): Reunaviivan paksuus: 3 pt Kirjaintunnus lähtökohtaisesti merkinnässä, mutta tarvittaessa voitava myös tuottaa kartta, jossa kirjainta ei ole. Lentoliikenteen alue (LL) LL Reunaviivan väri (RGB): Reunaviivan paksuus: 3 pt Kirjaintunnus lähtökohtaisesti merkinnässä, mutta tarvittaessa voitava myös tuottaa kartta, jossa kirjainta ei ole. L Satama-alue (LS) Reunaviivan väri (RGB): Reunaviivan paksuus: 3 pt Kirjaintunnus lähtökohtaisesti merkinnässä, mutta tarvittaessa voitava myös tuottaa kartta, jossa kirjainta ei ole. LS Reunaviivan väri (RGB): Reunaviivan paksuus: 3 pt Kirjaintunnus lähtökohtaisesti merkinnässä, mutta tarvittaessa voitava myös tuottaa kartta, jossa kirjainta ei ole. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa va- 10
11 paasti, Erityisalue (E) E Yhdyskuntateknisen huollon alue (ET) ET Energiahuollon alue (EN) EN Jätteenkäsittelyalue (EJ) EJ Maa-ainesten ottoalue (EO) EO 11
12 Puolustusvoimien alue (EP) EP Turpeenottoalue (EOt) (uusi) EOt Puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalue (EAH) (uusi) Kaivosalue (EK) EK EAH Suojelualue (S) S Väri (RGB):
13 Luonnonsuojelualue (SL) SL Väri (RGB): Muinaismuistoalue (SM) SM Väri (RGB): Rakennussuojelualue (SR) SR Väri (RGB): Maa- ja metsätalousvaltainen alue (M) M Väri (RGB): Maatalousalue (MT) MT Väri (RGB):
14 Vesialue (W) W Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta (MU) MU Väri (RGB): Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY) MY Väri (RGB): Väri (RGB): Sekoitetut merkinnät (uusi; MASTRA) esim. T+P Väri: ko. aluevarausmerkintöjen mukainen Vinoraidan leveys: 7 pt Strateginen merkintä, jolla voidaan korostaa alueen monitahoista luonnetta tai tuoda nykyisen toiminnon kehittämistarpeita (MASTRA-hanke). Harmaa ohut reunaviiva. Tunnus ja sen sijoittelu voidaan toteuttaa vapaasti, mutta jos sitä käytetään, on suositeltavaa käyttää 14
15 6. Kohde- ja viivamerkinnät Taajamatoimintojen alue, kohdemerkintä (a) (uusi) Keskustatoimintojen alue, kohdemerkintä (c) Väri (RGB): Kohdemerkinnässä musta ohut reunaviiva. Sama värisävy kuin C-alueella. Väri (RGB): Kohdemerkinnässä musta ohut reunaviiva. Sama väri kuin A-alueella. Kylä (at) Keskustatoimintojen alakeskus (ca) Väri (RGB): Kohdemerkinnässä musta ohut reunaviiva. Sama värisävy kuin C-alueella. Voidaan myös indeksoida ca- 1, ca-2, ca-3 jne. Väri (RGB): Kohdemerkinnässä musta ohut reunaviiva. Sama väri kuin A-alueella. Palvelujen alue, kohdemerkintä (p) Vähittäiskaupan suuryksikkö (km) Väri (RGB): Täytön väri (RGB): Kohdemerkinnässä musta ohut reunaviiva. Sama väri kuin P-alueella. Kohdemerkinnässä musta ohut reunaviiva. Voidaan myös indeksoida km-1, km-2, km-3 jne. 15
16 Työpaikka-alue, kohdemerkintä (tp) (uusi) Väri (RGB): UUDET KOHDEMERKINNÄT: E-alkuiset kohdemerkinnät Sama värisävy kuin E-alkuisilla aluevarausmerkinnöillä. Kirjaintunnus merkinnän sisällä. Musta ohut reunaviiva. Erityisalue, kohdemerkintä (e) Kohdemerkinnässä musta ohut reunaviiva. Sama väri kuin TP-alueella. Teollisuus- ja varastoalue, kohdemerkintä (t) Täytön väri (RGB): Fontti: arial Kohdemerkinnässä musta ohut reunaviiva. Sama väri kuin T-alueella. Teollisuus- ja varastoalue, jolla on/jolle saa sijoittaa merkittävän, vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan laitoksen, kohdemerkintä (t/kem) Energiahuollon alue, kohdemerkintä (en) Yhdyskuntateknisen huollon alue, kohdemerkintä (et) Väri (RGB): Kohdemerkinnässä musta ohut reunaviiva. 16
17 Jätteenkäsittelyalue, kohdemerkintä (ej) Puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalue, kohdemerkintä (eah) Maa-ainesten ottoalue, kohdemerkintä (eo) Ampumarata, kohdemerkintä (ea) Kaivosalue, kohdemerkintä (ek) Suojelu-/muinaismuistokohde s/sl/sr sm Puolustusvoimien alue, kohdemerkintä (ep) Väri (RGB): Kohteen koko: turkoosi neliö 8 pt, musta neliö 5 pt s = suojelukohde sl = luonnonsuojelukohde sr = rakennussuojelukohde sm = muinaismuistokohde (musta neliö ilman tunnusta) Muinaismuistokohteelle muista suojelukohteista eroava merkintätapa (musta neliö). Merkinnöistä tarvitaan mahdollisesti pari eri kokoa riippuen mittakaavasta. 17
18 Virkistys- ja matkailukohde (v) Nykyiset liikennealueiden symbolit korostuvat kartalla, vaikka kyseessä pieni kohde. Ehdotuksena vain musta pistesymboli (ja tunnus) kohdemerkinnäksi. Rautatieliikenteen alue Täytön väri (RGB): (vihreä) Täytön väri (RGB): (keltainen) Kohteen koko: 14 pt Erikseen virkistykseen painottuva kohde (vihreä) ja matkailuun painottuva kohde (keltainen). Musta ohut reunaviiva. Fontti: arial Pallon koko: 10 pt Nykyiset liikennealueiden symbolit korostuvat kartalla, vaikka kyseessä pieni kohde. Ehdotuksena vain musta pistesymboli (ja tunnus) kohdemerkinnäksi. Joukkoliikenteen vaihtopaikka (uusi; MASTRA) Lentoasema tai -kenttä Väri (RGB): Kohteen koko: 14 pt Liityntäpysäköintipaikka (uusi; MASTRA) Väri (RGB): Kohteen koko: 14 pt Liikenneterminaali/julkisen liikenteen vaihtopaikka/matkakeskus Fontti: arial Pallon koko: 10 pt Nykyiset liikennealueiden symbolit korostuvat kartalla, vaikka kyseessä pieni kohde. Ehdotuksena vain musta pistesymboli (ja tunnus) kohdemerkinnäksi. Satama-alue Fontti: arial Pallon koko: 10 pt Nykyiset liikennealueiden symbolit korostuvat kartalla, vaikka kyseessä pieni kohde. Ehdotuksena vain musta pistesymboli (ja tunnus) kohdemerkinnäksi. Fontti: arial Pallon koko: 10 pt Venesatama 18
19 Fontti: arial Pallon koko: 10 pt Nykyiset liikennealueiden symbolit korostuvat kartalla, vaikka kyseessä pieni kohde. Ehdotuksena vain musta pistesymboli (ja tunnus) kohdemerkinnäksi. Moottori- tai moottoriliikennetie (mo) Väri (RGB): (punainen) Viivan paksuus: 4 pt Erotetaan olemassaolevat (mustalla) ja kehitettävät/parannettavat/uudet kohteet (punaisella). Jos tien luokitus muuttuu teksti tarvitaan myös. Ohjeelliset tielinjaukset punaisella katkoviivalla. Seututie tai pääkatu (st) (musta) Väri (RGB): (punainen) Viivan paksuus: 7 pt Erotetaan olemassaolevat (mustalla) ja kehitettävät/parannettavat/uudet kohteet (punaisella). Jos tien luokitus muuttuu teksti tarvitaan myös. Ohjeelliset tielinjaukset punaisella katkoviivalla. Väri (RGB): (punainen) Viivan paksuus: 3 pt Erotetaan olemassaolevat (mustalla) ja kehitettävät/uudet kohteet (punaisella). Jos tien luokitus muuttuu teksti tarvitaan myös. Ohjeelliset tielinjaukset punaisella katkoviivalla. Kaksiajoratainen päätie tai -katu Yhdystie (yt) Väri (RGB): (punainen) Viivan paksuus: 5 pt Erotetaan olemassaolevat (mustalla) ja kehitettävät/parannettavat/uudet kohteet (punaisella). Jos tien luokitus muuttuu teksti tarvitaan myös. Ohjeelliset tielinjaukset punaisella katkoviivalla. Valtatie/kantatie (vt/kt) Väri (RGB): (punainen) Viivan paksuus: 1.5 pt Erotetaan olemassaolevat (mustalla) ja kehitettävät/uudet kohteet (punaisella). Jos tien luokitus muuttuu teksti tarvitaan myös. Ohjeelliset tielinjaukset punaisella katkoviivalla. Historiallinen tie / kulttuuritie (uusi) 19
20 Väri (RGB): Viivan paksuus: 1.5 pt Samansävyinen katkoviiva kuin kulttuurialuemerkintä. Kirjaintunnus kertoo onko kyseessä maakunnallisesti (mk) vai valtakunnallisesti (vk) merkittävä tie. Liittymät Yhdysrata/sivurata/kaupunkirata Viivan paksuus: 1 pt Erotetaan olemassaolevat (mustalla) ja kehitettävät kohteet (punaisella). Ulkoilureitti (musta) Väri (RGB): (punainen) Pallon koko: 12 pt Yksi merkintätapa liittymille, mutta erotetaan olemassaolevat (mustalla) ja kehitettävät kohteet (punaisella). Täytön väri (RGB): Pallon koko: 6 pt Vihreä palloviiva. Sävy sama kuin virkistysteeman muilla merkinnöillä. Liikennetunneli Melontareitti tai vesiretkeilyreitti Viivan paksuus: 1 pt Yksi merkintätapa tunneleille, mutta erotetaan olemassaolevat (mustalla) ja kehitettävät kohteet (punaisella). Väri (RGB): Pallon koko: 6 pt Sininen palloviiva. Kaikki reitit kooltaan samankokoisia palloja, väri erottaa toisistaan. Moottorikelkkailureitti Päärata ja liikennepaikka Erotetaan olemassaolevat (mustalla) ja kehitettävät kohteet (punaisella). Väri (RGB): Pallon koko: 6 pt Harmaa palloviiva. Kaavamerkintäasetuksen mukaisen merkinnän hakasten kanssa ollut ongelmia. Pallosymboli olisi myös samanlainen kuin muissa reiteissä. 20
21 Laivaväylä v = päävesijohto k = pääkaasulinja Väri (RGB): Pallon koko: 5 pt Sininen palloviiva. Veneväylä Väri (RGB): Pallon koko: 5 pt Kuten laivaväylä-merkintä mutta valkoiset pallot sinisellä ulkorajalla. z = pääsähkölinja (musta) Väri (RGB): (punainen) Viivan paksuus: 1 pt Pallojen koko: 12 pt Olemassaolevat mustalla, uudet punaisella ja ohjeelliset katkoviivalla. Tuulivoimaloiden alue (tv) tv Pääjohto- tai linja j = pääviemäri 21
Ehdotus maakuntakaavamerkintöjen visualisoimiseksi ja yhteisesti käytettäviksi merkintätavoiksi
Ehdotus maakuntakaavamerkintöjen visualisoimiseksi ja yhteisesti käytettäviksi merkintätavoiksi Harmonisoidut maakuntakaavat e-palveluiksi (HAME) / Maakuntakaavojen harmonisoinnin visualisointihanke VSL/SYKE
Ehdotus maakuntakaavamerkintöjen visualisoimiseksi ja yhteisesti käytettäviksi merkintätavoiksi
Ehdotus maakuntakaavamerkintöjen visualisoimiseksi ja yhteisesti käytettäviksi merkintätavoiksi Harmonisoidut maakuntakaavat e-palveluiksi (HAME) / Maakuntakaavojen harmonisoinnin visualisointihanke VSL/SYKE
Ehdotus maakuntakaavamerkintöjen visualisoimiseksi ja yhteisesti käytettäviksi merkintätavoiksi
Ehdotus maakuntakaavamerkintöjen visualisoimiseksi ja yhteisesti käytettäviksi merkintätavoiksi Harmonisoidut maakuntakaavat e-palveluiksi (HAME) / Maakuntakaavojen harmonisoinnin visualisointihanke VSL/SYKE
UUSIMAA-KAAVA 2050: EHDOTUS. Liiteaineisto 3 Kumottavat merkinnät
UUSIMAA-KAAVA 2050: EHDOTUS Liiteaineisto 3 Kumottavat merkinnät Nähtävillä 8.10. 8.11.2019 0 Lukuohje Uusimaa-kaavan kaavaratkaisun lähtökohtana on, että Uusimaa-kaava kumoaa voimaan tullessaan aiemmat
RT RakMK Ympäristöministeriön asetus MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISISSA KAAVOISSA KÄYTETTÄVISTÄ MERKINNÖISTÄ
RT RakMK-21158 säännöstiedosto elokuu 2000 korvaa RT YM1/SM-20383 1(29) Suomen rakentamismääräyskokoelma KAAVAMERKINNÄT Asetus 2000 kaavoitus maakuntakaavamerkinnät yleiskaavamerkinnät asemakaavamerkinnät
Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa:
LIITE Ruoveden kunnan kaavoituskatsaus 2016 MAAKUNTAKAAVOJEN TARKASTELU Pirkanmaalla on valmisteilla uusi kokonaismaakuntakaava, joka voimaan tullessaan korvaa nykyisen Pirkanmaan 1. maakuntakaava n sekä
Aluevarausmerkinnät: T/kem Maakuntakaava
kk mk mv se jl ma ge pv nat luo un kp me va sv rr rr A AA C P TP T TT T/kem V R RA RM L LM LL LS E ET EN EJ EO EK EP S SL SM SR M MT MU MY W c ca km at p t t/ kem mo vt/kt/st vt/kt st yt tv /k /v ab/12
Kaavamerkinnät 1. 2. 3. 4. 5. 2
2 Esipuhe Uuden maankäyttö- ja rakennuslain toimeenpanon edistämiseksi ympäristöministeriö on julkaissut monipuolista aineistoa esitteinä, julkaisuina ympäristöhallinnon Suomen ympäristö -sarjassa sekä
SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet
SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet Ehdotusvaihe 2012 Kaavamerkinnät ja määräykset 10092012 MAAKUNTAKAAVATOIMIKUNTA 10.9.2012 Satakunnan vaihemaakuntakaava
Valtakunnallinen seutukaavapaikkatietokanta
Valtakunnallinen seutukaavapaikkatietokanta Dokumentin päivityspvm: 31.12.2011 Sisältö 1. Ominaisuustietojen kuvaus... 1 3. UML-malli... 8 1. Ominaisuustietojen kuvaus Aineisto löytyy INSPIRE3-tietokannasta
Ehdotusvaiheen esittely
Ehdotusvaiheen esittely Muutokset ehdotusvaiheeseen #kymenlaaksokaava2040 Maakuntakaavaluonnoksen jälkeen laaditut selvitykset Vaalimaan kaupan selvitys Koskenkylä-Kouvola ratakäytäväselvitys Ratakäytäväselvitys
Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN
7.10.2014 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN 1 Suunnittelutyön yhteensovittamiseksi maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman valmistelu yhdistettiin Tuloksena Keski-Suomen
Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 3. vaihe. Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset
Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 3. vaihe Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset 2014 Luonnonvarat ja luontoarvot KALLIOKIVIAINESTEN OTTOALUE (EO3, eo3) Aluemerkinnällä osoitetaan vähintään seudullista
Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:
LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Piilopohja-Kuukkala Kaavaehdotus 20.11.2017 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alueen rakentamisesta
Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet Määräykset
sivu 1 Ymp.ltk 9.9.2010 42 liite 3 Siilinjärvi-Maaninka harjualueen yleiskaava Alue- ja kohdevaraukset, niiden perusteet sekä niitä koskevat määräykset Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet
Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava
Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Luonnonvarat ja liikenne Merkinnät, määräykset ja suositukset 19.1.2015 Kaavaehdotus Hyväksytty maakuntahallituksessa 3.11.2014 1 Rakentamisrajoitus Maakuntakaavan MRL
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA SELOSTUKSEN LIITE B OSA 1
" #$ # #" # % SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA SELOSTUKSEN LIITE B OSA 1 SISÄLTÖ Tässä B-liitteen osassa 1 esitetään taulukot 1-20 ja teemakartat 1-20 SELOSTUS B OSA 1 Maakunnan tarkoituksenmukainen alue- ja yhdyskuntarakenne,
AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 KAAVATILANNE KAAVATYÖTÄ OHJAAVAT ASIAKIRJAT Kaava-aluetta koskevat olemassa olevat kaavat, muut suunnitelmat ja selvitykset: 1. Valtakunnalliset
Merkinnällä osoitetaan yhdyskuntarakenteen pitkän aikavälin tavoitteellinen laajenemissuunta.
1 Kv hyväksynyt 24.3.2003 ANJALANKOSKEN TAAJAMAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Yleiskaavamerkinnät on laadittu Ympäristöministeriön 31.3.2000 antaman asetuksen mukaisesti. Merkinnät on numeroitu
Kaavamerkinnät ja -määräykset
SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 kaavamerkinnät ja määräykset ovat
SISÄLLYSLUETTELO. ERILLISLIITTEET Taulukko 36 Kallioperän suojelu- ja opetuskohteita Kartta 36 Hylyt Kartta 37
SISÄLLYSLUETTELO Alustus Teksti SELOSTUS B - OSA 1 Taulukko 1 Kaupunkikehittämisen kohdealueet ja tulvasuojelu Kartta 1 Taulukko 2 Taajama-alueet Kartta 2 Taulukko 3 Keskustatoimintojen alueet Kartta 3
Kuva 2. Pääosin puolustusvoimien käytössä olevat tai käyttöön suunnitellut Metsähallituksen alueet
LÄHTEET Katso luku 4.1. Selvitykset ja kannanotot sekä tekstin alaviitteet KARTTALIITTEET Kuva 1. Pääosin puolustusvoimien käytössä olevat tai käyttöön suunnitellut Metsähallituksen alueet Pohjankankaalla
Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi
Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 Simo Takalammi Maakuntakaavan merkitys MRL:n kaavajärjestelmän korkein kaavataso eli suurpiirteinen Ohjaa yleis- ja asemakaavoitusta Hyvä maakuntakaava on mahdollistava
Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö. Seutukaavasta maakuntakaavaksi
Satakunnan maa-ainesseminaari Ulvilassa 9.2.2010 Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö Ympäristösuunnittelija Anne Savola Satakuntaliitto 1 Satakunnan maakuntakaava 2010 Seutukaavasta
Kiviaineshuolto kaavoituksessa
Kiviaineshuolto kaavoituksessa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Esityksen sisältö Kaavahierarkia ja VAT Maakuntakaavan rooli ja Pirkanmaan maakuntakaava Yleiskaavoitus Eri kaavatasojen
Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto
Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto 2 VESI MAAKUNTAKAAVASSA Seuraavassa lyhyesti: Maakuntakaavasta
Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat
Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 MAAKUNTAKAAVA Maakuntakaavaluonnos Valmisteluvaiheen kuuleminen Nähtävilläoloaika
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY SULKAVALLA 29.2.2016 Käsittelyvaiheet Osayleiskaavamuutoksen luonnoksen nähtävillä olo pp.kk.-pp.kk.2016 Osayleiskaavamuutoksen ehdotuksen nähtävillä olo (MRL 65) pp.kk.-pp.kk.2016
Yht. 876:2:0 11:52 6:71 13:32 11:56 6:15 13:7 11:62 13:8 6:53 9:28 6:70 11:57 9:88 11:56 13:33 11:61 13:4 11:45 11:58. Yht. 43:0 9:54 9:54 11:14. Yht.
P 876:2:0 0 1 km 3:59 2:61 7:60 878:5:0 13:5 10:169 7:80 9:106 1:52 1:19 50:0 7:166 7:167 7:165 7:169 10:170 7:174 10:171 7:168 7:170 10:172 7:171 10:175 10:173 10:176 7:175 10:178 10:177 10:174 46:0 10:155
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan
MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013
Kaavoitus ja metsien käsittely MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013 MRL tuli voimaan 1.1.2000 Arvioitu vuosina 2001 ja 2002 sekä 2005 HO: Ympäristöministeriö toteuttaa maankäyttö- ja rakennuslain uuden kokonaisarvioinnin
Pihtipudasta koskevat kaavamerkinnät ja määräykset pääpiirteissään:
LIITE 3 / OTE MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA 1(5) Pihtipudasta koskevat kaavamerkinnät ja määräykset pääpiirteissään: Otteet maakuntakaavan tarkistusehdotuksesta (ei mittakaavassa) LIITE 3 / OTE MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA
Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen
Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen 22.1.2014 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä
KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS
KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS TIIVISTELMÄ Maakuntavaltuusto 1.12.2017 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS Sisällys LAINVOIMAISET MAAKUNTAKAAVAT... 1 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI... 2 MAAKUNTAKAAVAN
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO, maakuntahallitus LAUSUNTO NRO 2, Liikenne- ja viestintäministeriö
LAUSUNTO NRO 2, Liikenne- ja viestintäministeriö Kohta 1 Liikenne- ja viestintäministeriö toteaa, että Päijät-Hämeen maakuntakaavassa on lukuisia asumisen laajenemisalueita, päivittäistavarakaupan suuryksiköiden,
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY SULKAVALLA 30.9.2016 Käsittelyvaiheet Osayleiskaavamuutoksen luonnoksen nähtävillä olo 29.3. 2.5.2016 Osayleiskaavamuutoksen ehdotuksen nähtävillä olo (MRL 65) pp.kk.-pp.kk.2016
Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO
SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013 SATAKUNTALIITTO ALUEIDEN KÄYTTÖ 2 SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti
Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous
Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous Kaavoitus ja metsätalous -infotilaisuus Turku 13.3.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Sisältö Kaavoitusjärjestelmä Maankäyttö-
Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto
Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen Markus Erkkilä 14.10.2016 Esityksen sisältö Kaavajärjestelmä (MRL, valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava,
Pohjois-Karjalan 4. vaihemaakuntakaava. Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset
Pohjois-Karjalan 4. vaihemaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset 2015 Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset TAAJAMATOIMINTOJEN ALUEET (A) Aluevarausmerkinnällä osoitetaan taajamatoimintojen
ÖSTERSUNDOM-TOIMIKUNTA Östersundom-toimikunnan lausunto Uusimaa-kaava 2050 luonnoksesta
Östersundom-toimikunnan lausunto Uusimaa-kaava 2050 luonnoksesta Taustaa Uudenmaan liitto pyytää Östersundom-toimikunnan lausuntoa Uusimaa-kaavan 2050 luonnoksesta 30.11 mennessä. Luonnoksen kaavaaineistoon
luontipvm = tämä päivä muutospvm:n = tyhjä paattymispvm = tyhjä menee lakannut tilaan. paattymispvm = tämä päivä muutos = olemassaolo päättynyt
Ehdotus maakuntakaavapaikkatietokohteiden elinkaarisäännöiksi HAME Nämä elinkaarisäännöt on laadittu noudattaen JHS 193 Paikkatiedon yksilöivät tunnukset -suosituksen liitteen 3:n ohjeita ja periaatteita
Johdatus maakuntakaavoitukseen Puuterminaaliseminaari 5.12.2013. Karoliina Laakkonen-Pöntys
Johdatus maakuntakaavoitukseen Puuterminaaliseminaari 5.12.2013 Karoliina Laakkonen-Pöntys Maakuntakaavoitustilanne Pirkanmaalla Ote Pirkanmaan 1. maakuntakaavasta Ote Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaavasta,
Maakuntakaavan toteuttaminen
Maakuntakaavan toteuttaminen YLEISMÄÄRÄYKSET Alueidenkäyttöä ja toimintoja suunniteltaessa tulee edistää yhdyskuntarakenteen eheyttämistä, elinympäristön laadun parantamista sekä joukkoliikenteen ja kevyen
MEKA-hanke. Alustavia huomioita hankkeesta Harry Berg
MEKA-hanke Alustavia huomioita hankkeesta 4.1.2016 Harry Berg Hankkeen lähtökohdat Metsämaa kaavoituksessa (MEKA) hankkeen tarkoituksena on kehittää kaavoitusta ja sen ohjausta metsämaahan kohdistuvan
HANHIKIVEN YDINVOIMAMAAKUNTAKAAVA PYHÄJOKI- RAAHE
POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN MUUTOSLUONNOS HANHIKIVEN YDINVOIMAMAAKUNTAKAAVA PYHÄJOKI- RAAHE MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Nämä merkinnät ja määräykset liittyvät 18.12.2008 päivättyihin kaavaluonnoskarttoihin
Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava. Lähtökohtia kaavan laadinnalle
Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava Lähtökohtia kaavan laadinnalle Taustaa Etelä-Savon maakuntakaava ollut voimassa 4.10.2010 alkaen Liitto seuraa kaavan ajantasaisuutta ja tekee vuosittain seurantaraportin,
PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS 2014. Yleisötilaisuus Fellmannia 12.5.2015
PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS 2014 Yleisötilaisuus Fellmannia 12.5.2015 Maakuntakaava Valtuustokausi 2009-2012 Valtuustokausi 2013-2016 Valtuustokausi 2017-2020 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015
MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KAAVA- ALUEELLA
1 Jämsän taajamaosayleiskaava 2030 LIITE 11 MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KAAVA- ALUEELLA Keski-Suomen maakuntahallitus käynnisti 13.3.2015 Keski-Suomen maakuntakaavan tarkistuksen. Tarkistus koskee
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja -määräykset SATAKUNTALIITTO
SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja -määräykset Tarkistettu 14.4.2014 Korkein hallinto-oikeus 13.3.2013 Ympäristöministeriö 30.11.2011 Satakunnan maakuntavaltuusto 17.12.2009 Satakunnan
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY SULKAVALLA 15.3.2017 Käsittelyvaiheet Osayleiskaavamuutoksen luonnoksen nähtävillä olo 29.3. 2.5.2016 Osayleiskaavamuutoksen ehdotuksen nähtävillä olo (MRL 65 ja MRA 19 ) 22.12.2016
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 20.2.2018 ehdotus Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : 24.8.2017-7.9.2017
VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA KAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET / 1.EHDOTUS
VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA KAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET / 1.EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN LIITTO EGENTLIGA FINLANDS FÖRBUND REGIONAL COUNCIL OF SOUTHWEST
Pientalovaltainen alue. Kyläalueen ulkopuoliset asuinrakennusten muodostamat uudet rakennusryhmät. Alue varataan erillispientalojen rakentamiseen.
LIITE 11 YPÄJÄN KUNTA YPÄJÄNKYLÄN OSAYLEISKAAVA MK 1:10 000 Osayleiskaavan merkinnät ja -määräykset Pientalovaltainen alue. Kyläalueen ulkopuoliset asuinrakennusten muodostamat uudet rakennusryhmät. Alue
Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö
Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen
MÄNTSÄLÄ PORNAINEN. Etelä-Paippinen ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNNAN ALUE SIPOO
MERINNÄT Moreeni Sora tai hiekka ukkupakanmäki Hieta Turve tai lieju ellokoski Savi allio unnanraja unnaksenpelto Tuleva oikorata ja eravanjoki ellokosken ohikulku Nummenkylä artanonseutu iljuvanummi innari
MERKINTÄTYYPIT MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET
MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Ympäristöministeriön kaavamerkintöjä koskevan asetuksen (31.3.2003) lähtökohtia ovat olleet maankäyttö- ja rakennuslaissa määritellyt maakuntakaavan sisältövaatimukset
Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta
Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä: vs. tekninen johtaja Nicole Ahtokivi Valmistelija
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OTE OSAYLEISKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaava: Rytökallio: Pikkumuolaan kaupunginosan asemakaavatonta aluetta. Forssan kaupunki/yksityiset maanomistajat
Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto , , , 9.1.
1/7 LIITE A Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 23.1.2013, 29.4.2014, 5.1.2015, 9.1.2016 TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT
LEHMON OSAYLEISKAAVA. KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva: Irene Pieviläinen
KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 28.1.2019 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva: Irene Pieviläinen 28.1.2019 2 (8) N TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavoitustyöhön
Uudenmaan vaihemaakuntakaava. Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta
Uudenmaan vaihemaakuntakaava Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta 21.11.2006 2 Maakuntakaava vahvistettu Valitukset hylättiin Kaksi aluetta vahvistamatta Ohjeita jatkokaavoitukselle Voimaan jo ennen lainvoimaisuutta
Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava
LIITE 9 Maakuntavaltuusto 1/1.6.2015 HL/112/03.00.00/2012 Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Luonnonvarat ja liikenne Merkinnät, määräykset ja suositukset Hyväksymisvaihe Maakuntahallitus 13.4.2015 Maakuntavaltuusto
Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000
Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 KITEE SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 ASEMAKAAVA KOSKEE MAANTIE 15524 (LEPIKONTIEN) POHJOISPUOLELLA OLEVAA ORIVEDEN RANTAAN ULOTTUVAA 288 HA:N SUURUISTA
KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVOJEN TARKISTUKSEN LÄHTÖKOHTIA
1 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVOJEN TARKISTUKSEN LÄHTÖKOHTIA 13.6.2016 Maakuntahallitus päätti aloittaa Keski-Suomen maakuntakaavan tarkistuksen 13.3.2015 (24 ). Lähtökohtina ovat, että tarkistuksessa korostetaan
Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2018 Ryttylän Puujoen eteläpuoleisen osa-alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaavan muutosalueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
VERKOSTO GRAAFINEN OHJE
2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla
Kemien osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Tohmajärven kunta
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tohmajärven kunta 10.2.2016 2 (11) 10.2.2016 Kemien osayleiskaava SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KAAVAN NIMI JA TARKOITUS... 3 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS... 3 4 SUUNNITTELUTILANNE...
Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen
Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Tavoitteena kestävää kilpailukykyä ja hyvinvointia Uudellemaalle Aikatähtäin
vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan
KARSTULA ITÄISTEN JA LÄNTISTEN VESISTÖJEN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA MK :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET : AM AO AO-3 RA MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueelle saa sijoittaa
Kaavamerkinnät. Asemakaava
Asemakaava 41 III. Asemakaavoissa käytettäviä merkintöjä: Merkintä: Merkinnän selitys: Väri-/piirtämisohje: 1 Asuinrakennusten korttelialue. ruskea, vaalea A 2 Asuinkerrostalojen korttelialue. ruskea AK
Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta
Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Kaupunginhallitus 65 23.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 14/10.02.00/2014 Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä:
Kainuun maakuntakaavan tarkistaminen Luonnos
(toukokuu 2018) Kainuun maakuntakaavan tarkistaminen Luonnos (2018) Maakunnan suunnittelujärjestelmä Kevät 2018 HH/Kainuun liitto Maakuntakaavoitus Kevät 2018 Kainuun liitto / HH Maakuntakaavoitus Maankäyttö-
MAAKUNTAKAAVAN MERKINTÖJEN SELITYKSET JA MAANKÄYTTÖ- LUOKKAKOHTAISET YLEISMÄÄRÄYKSET JA -SUOSITUKSET
MAAKUNTAKAAVAN MERKINTÖJEN SELITYKSET JA MAANKÄYTTÖ- LUOKKAKOHTAISET YLEISMÄÄRÄYKSET JA -SUOSITUKSET LIITE 1 KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE Vuoteen 2020 mennessä tarvittava TAAJAMATOIMINTOJEN ALUE TEOLLISUUSTOIMINTOJEN
Lausunto 1 (4) /05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Aila Elo. Nurmijärven kunta Lausuntopyyntö 28.3.
Lausunto 1 (4) 5.6.2017 271/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Aila Elo Nurmijärven kunta elku.kirjaamo@nurmijarvi.fi Lausuntopyyntö 28.3.2017 Lausunto Nurmijärven kunnalle Palojoen osayleiskaavan luonnoksesta
Maakuntahallitus Lausunto Keravan yleiskaava kaavaehdotuksesta 139/05.01/2015 MHS Tiivistelmä
Maakuntahallitus 86 13.06.2016 Lausunto Keravan yleiskaava 2035 -kaavaehdotuksesta 139/05.01/2015 MHS 13.06.2016 86 Tiivistelmä Keravan yleiskaava 2035 täydentää, tiivistää ja eheyttää yhdyskuntarakennetta
Maakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa. Esa Halme, maakuntajohtaja
Maakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa Esa Halme, maakuntajohtaja tärkeys suojelu O2 Yhteisyys Kemia aluetalous Energia Arvonlisä Maisemaa ja kulttuuria Raaka-aine Työ Kansalliset kannustimet nautinnot
Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto
Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara 22.4.2015 Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto Maakunnan suunnittelujärjestelmä Maakuntasuunnitelman 2030 ja -ohjelman 2014-2017 toimintalinjat Pohjois-Savon
SUUNNITTELUPERIAATTEET
Uudenmaan liitto 10/2017 SUUNNITTELUPERIAATTEET Uusimaa-kaava 2050 Kaavan tärkeä raami: Tavoitteiden, suunnitteluperiaatteiden ja seutujen erityiskysymysten paketti Taustaselvitysten pohjalta Uusimaa-kaavalle
Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Horonpohja-Piilopohja-Kuukkala. Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:
LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Horonpohja-Piilopohja-Kuukkala Kaavaehdotus 3.6.2019 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE.
KYMENLAAKSON MAAKUNTAKAAVA 2040 Merkinnät ja määräykset. Luonnos
KYMENLAAKSON MAAKUNTAKAAVA 2040 Merkinnät ja määräykset Luonnos 13.8.2018 Sisällys 1 Maakuntakaava-alue 2 Alue- ja yhdyskuntarakenne 2 3 3 Rakennettu kulttuuriperintö 12 4 Luonnonperintö 15 5 Luonnonvarat
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue
12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen (SYKE, yhdyskuntarakenteen tutkimus ja analysointi)
OHJELMA 12:00 Tilaisuuden avaus Maakuntakaava 2040, yleisesittely Hanna Lampinen (Kymenlaakson Liitto) 12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen
Lausunto 1 (4) Dnro 57/05.01/2018. Aluesuunnittelu/Heli Vauhkonen. Hangon kaupunki. Tekninen ja ympäristövirasto. Santalantie 2.
Lausunto 1 (4) 16.4.2018 Dnro 57/05.01/2018 Aluesuunnittelu/Heli Vauhkonen Hangon kaupunki Tekninen ja ympäristövirasto Santalantie 2 10900 Hanko kirjaamo@hanko.fi Lausuntopyyntö 13.2.2018 Hangon Koverharin
Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta 5.3.2015
Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Uudenmaan maakuntakaavatilanne Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan teemat Elinkeinot ja innovaatiotoiminta Logistiikka Tuulivoima Viherrakenne
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee
Lapinlahden kunta Koulun ja urheilualueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tekla 30.8.2018 46, liite no 3 P36154 1 (6) Leskinen Timo 8.8.2018 Koulun ja urheilualueen (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
Maakuntakaavaehdotus 2014
Maakuntakaavaehdotus 2014 Täytä paikallisyhdistyksen huomiot maakuntakaavaehdotuksesta kommenttikenttään! Maakuntakaavaehdotuksen linjaukset: Lisätiedot: Paikallisyhdistyksen kommentit: Taajama-alueet
TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 6 ) TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA (844-411-7-1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaava koskee Tervon
Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava
Kaavatilanne Kaavatilanne kiinteistöllä 418-424-0003-0088: Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava 29.3.2007 Kiinteistö on suurimmalta osin maakuntakaavassa virkistysaluetta (V) ja osaltaan taajamatoimintojen
MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA
PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain
Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava
1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen
VIRRAT VIHERVERKKOSELVITYS ALUEELLE PUTTOSHAR- JU-AHJOLA
Vastaanottaja Virtain kaupunki Päivämäärä 11/2016 VIRRAT VIHERVERKKOSELVITYS ALUEELLE PUTTOSHAR- JU-AHJOLA VIRRAT VIHERVERKKOSELVITYS ALUEELLE PUTTOSHARJU- AHJOLA Tarkastus 11.11.2016 Päivämäärä 10/11/2016
LIETVESI - SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVA
LIETVESI - SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVA Tämän yleiskaavan perusteella saadaan myöntää maankäyttö- ja rakennuslain 72 :n ja 116 :n mukaisesti rakennuslupa yleiskaavan mukaiseen rakentamiseen ranta-alueella.
SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 2. Kaavamerkinnät ja -määräykset
SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 2 Kaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus 1 22.1.2018 II MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Satakunnan maakuntakaavaa täydentävän Satakunnan vaihemaakuntakaavan
MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
II MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Satakunnan maakuntakaavaa täydentävän Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 kaavakartta ja kaavamerkinnät ja -määräykset ovat vaihemaakuntakaavan juridisia asiakirjoja.